Vanhempainvapaan joustomalli

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vanhempainvapaan joustomalli"

Transkriptio

1 Vanhempainvapaan joustomalli Väestöliiton ehdotus perhevapaajärjestelmään Vanhempainvapaan kokonaiskesto: Yhteensä 16 kk. Tämä koostuu: Äidin osuudesta: - ennen lapsen syntymää 1 kk - lapsen syntymän jälkeen 3 kk äitiysvapaata. Jaettavasta osuudesta: - vanhempainvapaa, jonka vanhemmat voivat jakaa haluamallaan tavalla, myös osa-aikaisena. Tämän jakson kokonaiskesto 9 kk. Isän osuudesta: - isälle (tai toiselle huoltajalle/aikuiselle): varataan lisäksi 3 kk vapaata, josta osan voi halutessaan pitää heti äidin ja vauvan kotiuduttua. - isä voi pitää osuutensa milloin tahansa ennen kuin lapsi täyttää 3 vuotta, myös yhtä aikaa äidin pitämän vapaan kanssa. VÄESTÖLIITTO Marraskuu

2 Vrt. nykyinen vanhempainvapaajärjestelmä (2010) Äidille on varattu: 105 arkipäivää (= n. 4 kk, josta ennen synnytystä 1 kk). Vanhempien jaettavaa vapaajaksoa on: 158 arkipäivää (hieman yli 6 kk). Isälle on nykyjärjestelmässä: 1-18 arkipäivää (3 viikkoa). - isä on isyysvapaalla samaan aikaan, kun äiti on äitiys- tai vanhempainvapaalla - nykyjärjestelmässä on lisäksi isän bonusvapaa: 1-24 arkipäivää (max. 4 viikkoa), johon isä on oikeutettu, jos hän käyttää vanhempainvapaan kaksi viimeistä viikkoa. Yhteensä tätä 6 viikon jaksoa kutsutaan laissa isäkuukaudeksi Nykyinen vanhempainvapaiden kokonaiskesto yhteensä: noin 12 kk VÄESTÖLIITTO Marraskuu

3 Nykyinen järjestelmä Äitiysvapaa n. 4 kk, josta ennen synnytystä 1 kk Isyysvapaa synnytyksen yhteydessä 1-18 päivää Vanhempainvapaa n. 6 kk (isä tai äiti voi pitää) Isäbonus päivää, jonka voi pitää ennen kuin lapsi on 1,5- vuotias Vanhempainvapaat päättyvät kun lapsi on noin 10,5 kk (jos isä käyttää bonuskuukauden) Uusi järjestelmä Äidille korvamerkitty vapaa 4 kk, josta ennen synnytystä 1 kk Isälle korvamerkitty osuus yhteensä 3 kk, josta voi pitää esim. 1 kk lapsen syntymän yhteydessä Vanhempien vapaasti jaettava osuus 9 kk Isä voi pitää korvamerkittyä osuuttaan (yhteensä 3 kk) vapaasti valinnan mukaan ennen kuin lapsi täyttää 3 vuotta Vanhempainvapaat päättyvät kun lapsi on noin14 kk (jos äiti ja isä käyttävät kaikki vapaajaksonsa välittömästi lapsen syntymän jälkeen, ja isä on pitänyt 1 kk lapsen syntymän yhteydessä) VÄESTÖLIITTO Marraskuu

4 Perusteluja uudistukselle: kun vanhempainvapaan kokonaiskesto pitenee 16 kk:n pituiseksi, voivat vanhemmat hoitaa lasta kotona vanhempainvapaalla siihen asti kunnes lapsi on yli 1-vuotias. (Huom. Muissa Pohjoismaissa vanhempainvapaan kesto on ulottunut jo pitkään yli lapsen ensimmäisen ikävuoden). kun äidille on osoitettu vapaasta oma jakso, voi äiti valmistautua raskauden loppuvaiheessa lapsen syntymään, toipua synnytyksestä ja keskittyä vauvan imetykseen. isälle korvamerkityn osuuden pidentäminen 3 kk:n pituiseksi antaa isälle aiempaa paremmat mahdollisuudet hoitaa omaa lastaan kotona. sekä äidille että isälle korvamerkitty osuus on perusteltavissa muista maista saaduilla hyvillä kokemuksilla ja tilastoilla. joustavuutta ja valinnanvapautta lisäämällä vältetään nykyjärjestelmän jäykkyyden aiheuttamia ongelmia (esim. isäkuukauden sijoittaminen välittömästi vanhempainvapaan jälkeen). vanhemmat toivovat lisää joustoja työelämään perheen hyväksi (ks. Perhebarometri 2010, Väestöliitto). VÄESTÖLIITTO Marraskuu

5 Joustomalli antaa mahdollisuuden: - hoitaa lasta kotona vanhempainvapaalla yli 1-vuotiaaksi. - isälle käyttää korvamerkityn osuutensa aiempaa vapaammin työtilanteen tai perhetilanteen tms. mukaan, myös yhtä aikaa äidin kanssa. - isälle käyttää korvamerkityn osuutensa siihen saakka, kun lapsi täyttää kolme vuotta. - toiselle vanhemmista käyttää kotihoidontukea, vaikka osa isyysvapaasta olisi vielä käyttämättä. - ulottaa vanhempainvapaat koskemaan myös muita perhetilanteita kuin perinteistä ydinperhettä kuten adoptio-perheitä, samaa sukupuolta olevien perheitä, yksinhuoltajaperheitä ym. VÄESTÖLIITTO Marraskuu

6 Joustomallissa esimerkiksi: - välittömästi vanhempainvapaan jälkeen voi vanhempi (useimmiten äiti) saada kotihoidontukea, mutta isä ei kuitenkaan menetä käyttämätöntä isyysvapaataan. - etävanhemmalla on myös oikeus vanhempainvapaisiin. - yksinhuoltaja voisi käyttää koko vapaan itse (tai tarvittaessa osan siitä voisi käyttää esimerkiksi lapsen isovanhempi). - isyys- ja vanhempainvapaaosuuden voisi biologisen isän sijaan sovitusti käyttää muukin lähiomainen, kuten lapsen toinen huoltaja tai isovanhempi. - samaa sukupuolta olevien parien perheissä oikeus koskee: joko lapsen kanssa samassa taloudessa asuvaa huoltajaa tai sovitusti lapsen biologista isää. - monikkoperheissä vanhempainvapaan kestoa pidennettäisiin. VÄESTÖLIITTO Marraskuu

7 Kokemukset muista maista: Kokemukset muiden maiden perhevapaista (esim. Ruotsi, Saksa, Islanti, UK) osoittavat: - isille perhevapaista varatut kiintiöt lisäävät isien osallistumista pienten lasten hoitoon - isät eivät käytä oikeuttaan isyys-, vanhempain- ja hoitovapaisiin, jos: 1) isän osuuden käyttöaikaa rajataan tiukasti 2) isän vapaiden käytölle asetetaan erilaisia ehtoja (esim. äiti ei saa pitää vapaajaksoa yhtä aikaa) 3) vapaiden taloudellinen kompensointi on vähäistä tai sitä ei ole lainkaan. Esimerkiksi: - Saksassa 14 kk:n vapaasta isille varattu 2 kk:n vapaajakso on osoittautunut suosituksi: isyysvapaita käyttävien isien osuus on noussut 3 prosentista noin 20 prosenttiin kolmen viime vuoden aikana. -Ruotsissa isille on kiintiöity 2 kk (yhteensä 16 kk:n vapaasta): isät käyttävät viidenneksen vanhempainvapaista. - Islannissa isälle on kiintiöity 3 kk (yhteensä 9 kk:n vapaasta); isät käyttävät kolmanneksen vanhempainvapaista. VÄESTÖLIITTO Marraskuu

8 Työnantajakustannusten tasaaminen Vanhemmuudesta työnantajalle aiheutuvat suorat ja välilliset kustannukset kohdistuvat tällä hetkellä voittopuolisesti naisvaltaisille aloille. Kustannusten nykyistä tasapuolisempi jakaminen on keskeinen tavoite vanhempainvapaajärjestelmän uudistamisessa ja naisten työmarkkina-aseman parantamisessa. Työnantajille aiheutuu perhevapaista kustannuksia mm. - äitiysvapaan ajalta maksettavasta palkasta - sairastuneen lapsen hoidon ajalta maksettavasta palkasta (tilapäinen hoitovapaa) - vuosilomakorvauksista - sijaisen palkkaamisesta. KELA korvaa vain osan äitiysvapaan ajalta maksettavista palkkakuluista sekä vuosilomakulut. Kustannukset jakautuvat tasaisemmin, jos - isät käyttävät nykyistä useammin mahdollisuuttaan pitää vanhempainvapaata - tilapäisen hoitovapaan pitämisestä aiheutuvia kustannuksia korvattaisiin työnantajille (nyt ei korvata lainkaan) - myös ei-työvoimavaltaiset alat osallistuvat enemmän kustannusten jakamiseen. Ruotsissa on käytössä nk. vanhempainvakuutusjärjestelmä, jossa vanhempainvapaista sekä tilapäisestä hoitovapaasta aiheutuvat kustannukset korvataan työnantajille erillisestä kassasta: erillinen vakuutus lisää läpinäkyvyyttä, ja järjestelmän kehittäminen on myöhemmin helpompaa (esim. korvaustasojen nostaminen tai rahoituspohjan uudistaminen). VÄESTÖLIITTO Marraskuu

9 Taustatietoa - Vanhempainpäivärahoista n. 90 % maksetaan äideille - Vuonna 2009 äitiys-, isyys- tai vanhempainpäivärahaa sai: äitiä isää Isien määrä kasvoi 5,6 % edellisvuodesta - Lähes kaikki isät käyttävät isyysvapaan, joka ajoittuu lähelle lapsen syntymää - Osittaisen vanhempainrahan käyttö (yhdistämällä osa-aikatyötä ja osaaikaista vanhempainvapaata) on ollut vähäistä: alle 100 taloutta. Lähde: Kelan perhe-etuustilasto Vanhemmat toivovat enemmän joustavia ja osa-aikaisia mahdollisuuksia yhdistää pienten lasten hoito ja työssä käynti. Lähde: Väestöliiton Perhebarometri VÄESTÖLIITTO Marraskuu

Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli Helena Hiila-O Brien

Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli Helena Hiila-O Brien Perhevapaiden haasteet ja Väestöliiton joustomalli 25.9.2012 Helena Hiila-O Brien KUKA LASTA KASVATTAA JA MITÄ VARTEN Lapsi työvoimana Lapsi rakentamassa kansakunnan tulevaisuutta Lapsi jatkamaan sukua

Lisätiedot

Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 10 (2011)

Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 10 (2011) Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 10 (2011) Paras uutinen perheellesi! Vauvaperheen arki on yhteinen juttu. Työn ja perheen yhteensovittaminen helpottuu, jos isä ja äiti jakavat hoitovastuuta joustavasti.

Lisätiedot

Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2003:2

Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2003:2 Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2003:2 Paras uutinen perheellesi! Vauvaperheen arki on yhteinen juttu. Työn ja perheen yhteensovittaminen helpottuu, jos isä ja äiti jakavat hoitovastuuta joustavasti. Isän

Lisätiedot

Perhepalikat uusiksi. SAK:n malli perhevapaiksi

Perhepalikat uusiksi. SAK:n malli perhevapaiksi Perhepalikat uusiksi SAK:n malli perhevapaiksi Perhepalikat uusiksi SAK:n malli perhevapaiksi 1. Joustavoittaa perhevapaita 2. Helpottaa perheen ja työn yhteensovittamista 3. Kannustaa isiä perhevapaille

Lisätiedot

Esimerkkejä Euroopasta. Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen

Esimerkkejä Euroopasta. Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen Esimerkkejä Euroopasta Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen Ruotsi Tanska Slovenia Liettua Hollanti Itävalta Latvia Portugali Ranska Kypros SUOMI Belgia Saksa Bulgaria Viro Puola Luxembourg Tsekin

Lisätiedot

VÄESTÖLIITON LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSEEN LAIKSI LASTEN HOIDON TUISTA

VÄESTÖLIITON LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSEEN LAIKSI LASTEN HOIDON TUISTA STM:n järjestämä kuulemistilaisuus 4.11.2014 VÄESTÖLIITON LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSEEN LAIKSI LASTEN HOIDON TUISTA Hallituksen esityksessä laista lasten hoidon tuista ehdotetaan mm. seuraavia muutoksia

Lisätiedot

Isän oma vapaa. 12.12.2012 Palkansaajakeskusjärjestöjen info isyysvapaan pitenemisestä

Isän oma vapaa. 12.12.2012 Palkansaajakeskusjärjestöjen info isyysvapaan pitenemisestä Isän oma vapaa 12.12.2012 Palkansaajakeskusjärjestöjen info isyysvapaan pitenemisestä Isän hoivaoikeuksien synty 1973 1974 ajatus esille äitiyspäivärahakauden muuttamisesta vanhempainvapaaksi 1974 Lindblomin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriölle

Sosiaali- ja terveysministeriölle Sosiaali- ja terveysministeriölle Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä laiksi lastenhoidon tuista (STM062:00/2014) Väestöliitto ry lausuu kunnioittaen seuraavaa: Väestöliitto ei kannata ehdotusta

Lisätiedot

Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta

Päätös. Laki. työsopimuslain 4 luvun muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 59/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi työsopimuslain 4 luvun ja merimieslain

Lisätiedot

ISIEN OIKEUDET PERHEVAPAISIIN. SAK:n tasa-arvoviikonloppu 9.6.2013 Katja Veirto

ISIEN OIKEUDET PERHEVAPAISIIN. SAK:n tasa-arvoviikonloppu 9.6.2013 Katja Veirto ISIEN OIKEUDET PERHEVAPAISIIN SAK:n tasa-arvoviikonloppu 9.6.2013 Katja Veirto 1 Isän hoivaoikeuksien synty 1973 1974 ajatus esille äitiyspäivärahakauden muuttamisesta vanhempainvapaaksi 1974 Lindblomin

Lisätiedot

Työstä poissaolot - perhevapaat. STTK:n luottamusmies 2015 -seminaarin työpaja to 7.5.2015 klo 15.05-15.45 Anja Lahermaa, lakimies, STTK

Työstä poissaolot - perhevapaat. STTK:n luottamusmies 2015 -seminaarin työpaja to 7.5.2015 klo 15.05-15.45 Anja Lahermaa, lakimies, STTK Työstä poissaolot - perhevapaat STTK:n luottamusmies 2015 -seminaarin työpaja to 7.5.2015 klo 15.05-15.45 Anja Lahermaa, lakimies, STTK Taustaa työstä poissaoloille Työstä poissaoloja voidaan ryhmitellä

Lisätiedot

Perhepalikat uusiksi

Perhepalikat uusiksi Perhepalikat uusiksi 1. 2. 3. 4. 5. Joustavoittaa perhevapaita Helpottaa perheen ja työn yhteensovittamista Kannustaa isiä perhevapaille Kohtelee perheitä tasapuolisesti Ei lisää kustannuksia 1. Joustavoittaa

Lisätiedot

Perhevapaista aiheutuvien kustannusten tasaaminen

Perhevapaista aiheutuvien kustannusten tasaaminen Perhevapaista aiheutuvien kustannusten tasaaminen SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ Lisätietoja: Kaija Kallinen puh. (09) 7721 444 tai 040 500 2417 kaija.kallinen@sak.fi Tilaukset: SAK/Postitus puh.

Lisätiedot

Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2008:1

Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2008:1 Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2008:1 Paras uutinen perheellesi! Vauvaperheen arki on yhteinen juttu. Työn ja perheen yhteensovittaminen helpottuu, jos isä ja äiti jakavat hoitovastuuta joustavasti. Isän

Lisätiedot

Vanhempainvapaan voi pitää myös osittaisena jolloin molemmat vanhemmat ovat samaan aikaan osa-aikatöissä ja saavat osittaista vanhempainrahaa.

Vanhempainvapaan voi pitää myös osittaisena jolloin molemmat vanhemmat ovat samaan aikaan osa-aikatöissä ja saavat osittaista vanhempainrahaa. Perhevapaiden 1 (6) Perhevapaiden Suomen nykyinen perhevapaajärjestelmä on kipeästi uudistuksen tarpeessa. Järjestelmä on tarpeettoman jäykkä eikä tue joustavaa työn ja perheen yhteensovittamista. Pala-palalta

Lisätiedot

VASEMMISTON LAUSUNTO VANHEMPAINVAPAAJÄRJESTELMÄN UUDISTUKSESTA SEKÄ JÄRJESTELMÄN RAHOITUKSESTA

VASEMMISTON LAUSUNTO VANHEMPAINVAPAAJÄRJESTELMÄN UUDISTUKSESTA SEKÄ JÄRJESTELMÄN RAHOITUKSESTA VASEMMISTON LAUSUNTO VANHEMPAINVAPAAJÄRJESTELMÄN UUDISTUKSESTA SEKÄ JÄRJESTELMÄN RAHOITUKSESTA Vasemmisto lausuu Vanhempainvapaatyöryhmälle kantanaan, että se kannattaa ns. 6+6+6 -mallia, kustannusten

Lisätiedot

PYHÄ PERHE. ja uudistusta kaipaava perhevapaajärjestelmämme. Minna Sirnö 15.8.2010

PYHÄ PERHE. ja uudistusta kaipaava perhevapaajärjestelmämme. Minna Sirnö 15.8.2010 PYHÄ PERHE ja uudistusta kaipaava perhevapaajärjestelmämme nykyinen perhevapaajärjestemä pähkinänkuoressa Työntekijällä on työsopimuslain mukaan oikeus saada vapaaksi aika, jolta hän voi saada äitiys-,

Lisätiedot

ÄITIYS-, ISYYS- JA VANHEMPAINVAPAA SEKÄ ERILAISET LAPSEN HOITOVAPAAT 30.10.2014 1 (12)

ÄITIYS-, ISYYS- JA VANHEMPAINVAPAA SEKÄ ERILAISET LAPSEN HOITOVAPAAT 30.10.2014 1 (12) ÄITIYS-, ISYYS- JA VANHEMPAIN SEKÄ ERILAISET LAPSEN HOITOT 30.10.2014 1 (12) ÄITIYS- Äitiysvapaa 105 arkipäivää, alkaa 30 ( 50) arkipäivää ennen laskettua synnytysaikaa. KVTES V luku 6 TSL 4:1 3a SVL 9:3

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 133/2006 vp Laki sairausvakuutuslain ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Suomalainen yhteiskunta ikääntyy nopeaan tahtiin, ja vanhusväestön

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle TYÖELÄMÄ- JA TASA- ARVOVALIOKUNNAN LAUSUNTO 15/2009 vp Hallituksen esitys laiksi sairausvakuutuslain 9 luvun 10 a :n muuttamisesta Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 18

Lisätiedot

Akavan perhevapaamalli. Tasa-arvoa ja joustavuutta

Akavan perhevapaamalli. Tasa-arvoa ja joustavuutta Akavan perhevapaamalli Tasa-arvoa ja joustavuutta 1 Sisällys Tasa-arvoa ja joustavuutta 3 Akavan malliin kuuluu vanhempainvapaa- ja joustovapaa-osio 5 Vanhempainvapaa-osio 6 Joustovapaa-osio 8 Joustovapaan

Lisätiedot

Joustavaa hoitorahaa käyttävät hyvässä työmarkkina-asemassa olevat äidit

Joustavaa hoitorahaa käyttävät hyvässä työmarkkina-asemassa olevat äidit Joustavaa hoitorahaa käyttävät hyvässä työmarkkina-asemassa olevat äidit Jenni Kellokumpu Marraskuu 217 Talouspolitiikka Joustavaa hoitorahaa käyttävät hyvässä työmarkkina-asemassa olevat äidit Tämän keskustelualoitteen

Lisätiedot

Well-being through work Hyvinvointia työstä. Finnish Institute of Occupational Health www.ttl.fi

Well-being through work Hyvinvointia työstä. Finnish Institute of Occupational Health www.ttl.fi Well-being through work Hyvinvointia työstä Perhevapaalta takaisin työelämään Kaisa Kauppinen, vanhempi tutkija, Työterveyslaitos, dosentti, Helsingin yliopisto 20.5.2013 Suomalainen perhevapaajärjestelmä

Lisätiedot

ÄITIYS-, ISYYS- JA VANHEMPAINVAPAA SEKÄ ERILAISET LAPSEN HOITOVAPAAT YLEISKIRJEEN 1/2005 LIITE 5

ÄITIYS-, ISYYS- JA VANHEMPAINVAPAA SEKÄ ERILAISET LAPSEN HOITOVAPAAT YLEISKIRJEEN 1/2005 LIITE 5 ÄITIYS-, ISYYS- JA VANHEMPAINVAPAA SEKÄ ERILAISET LAPSEN HOITOVAPAAT YLEISKIRJEEN 1/2005 LIITE 5 Virka-/ Äitiysvapaa Äitiysvapaa 105 arkipv, joka alkaa 30 (-50) arkipv ennen laskettua synnytysaikaa. Mikäli

Lisätiedot

ÄITIYS-, ISYYS- JA VANHEMPAINVAPAA SEKÄ ERILAISET LAPSEN HOITOVAPAAT (10)

ÄITIYS-, ISYYS- JA VANHEMPAINVAPAA SEKÄ ERILAISET LAPSEN HOITOVAPAAT (10) ÄITIYS-, ISYYS- JA VANHEMPAIN SEKÄ ERILAISET LAPSEN HOITOT 8.6.2017 1 (10) TYÖ ÄITIYS- Äitiysvapaa 105 arkipäivää, alkaa 30 ( 50) arkipäivää ennen laskettua synnytys-aikaa. KVTES V luku 6 TSL 4:1 3a SVL

Lisätiedot

PERHEVAPAAKÄYTÄNNÖT SUOMESSA JA EUROOPASSA 2012

PERHEVAPAAKÄYTÄNNÖT SUOMESSA JA EUROOPASSA 2012 PERHEVAPAAKÄYTÄNNÖT SUOMESSA JA EUROOPASSA 2012 Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos anneli.miettinen@vaestoliitto.fi Väestöliiton Väestöntutkimuslaitoksen Työpaperi 2012 (1) Aihe Tämä selvitys

Lisätiedot

6+6+6 -malli vanhempainvapaan uudistamiseksi

6+6+6 -malli vanhempainvapaan uudistamiseksi PÄÄTÖSTEN TUEKSI 1 2010 6+6+6 vanhempainvapaan uudistamiseksi Vanhempainvapaata ollaan parhaillaan uudistamassa. Vanhempainvapaiden tavoitteena on turvata lasten hyvinvointi ja edistää sukupuolten tasa-arvoa.

Lisätiedot

PERHEVAPAAUUDISTUS ILKKA KAUKORANTA SAK:N TASA-ARVOVIIKONLOPPU SOKOS HOTEL VAAKUNA HÄMEENLINNA

PERHEVAPAAUUDISTUS ILKKA KAUKORANTA SAK:N TASA-ARVOVIIKONLOPPU SOKOS HOTEL VAAKUNA HÄMEENLINNA PERHEVAPAAUUDISTUS ILKKA KAUKORANTA SAK:N TASA-ARVOVIIKONLOPPU 16.-17.4.2016 SOKOS HOTEL VAAKUNA HÄMEENLINNA UUDET PERHEVAPAAPALIKAT TASA-ARVO OLETUKSENA, MUTTA VANHEMMAT VOIVAT SIIRTÄÄ ETUUKSIA KESKENÄÄN

Lisätiedot

Perheen ja työn yhteensovitus

Perheen ja työn yhteensovitus Perheen ja työn yhteensovitus Mitä työpaikan perheystävällisyys tarkoittaa käytännössä? 18.4.2013 Anna Kokko, Projektipäällikkö, Väestöliitto etunimi.sukunimi@vaestoliitto.fi Miten työpaikan perheystävällisyys

Lisätiedot

3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää.

3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää. 3) Työaika Työaikalaissa on yleissääntö, jonka mukaan: Työaika on 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa. Jos työntekijä tekee enemmän työtä, työ on ylityötä. Ylityöstä maksetaan ylityökorvaus, joka on

Lisätiedot

Muistio. Työelämä / Työlainsäädäntö ja työehtosopimuspolitiikka Katja Leppänen 18.3.2016 1 (9)

Muistio. Työelämä / Työlainsäädäntö ja työehtosopimuspolitiikka Katja Leppänen 18.3.2016 1 (9) Työelämä / Työlainsäädäntö ja Katja Leppänen 18.3.2016 1 (9) VUOSILOMALAIN MUUTOKSET 1.4.2016 Vuosilomalakia muutetaan 1.4.2016 voimaantulevalla lailla kahdella tavalla: 1. Yli neljän viikon pituisiin

Lisätiedot

Kotitöiden tasa-arvoon on vielä matkaa. Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos

Kotitöiden tasa-arvoon on vielä matkaa. Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Kotitöiden tasa-arvoon on vielä matkaa Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Luennon aiheita Miksi työnjako perheessä ei muutu vai muuttuuko? Isän työt, äidin työt Onko tasa-arvolla väliä:

Lisätiedot

KIERTOKIRJE 5/ sivu 1 VUOSILOMALAKIIN MUUTOKSIA LUKIEN

KIERTOKIRJE 5/ sivu 1 VUOSILOMALAKIIN MUUTOKSIA LUKIEN 17.3.2016 sivu 1 Petri Verronen, Olli Rauhamaa, Mari Vasarainen VUOSILOMALAKIIN MUUTOKSIA 1.4.2016 LUKIEN Vuosilomalaki muuttuu 1.4.2016 lukien. Muutokset koskevat vuosiloman ansaintaa tiettyjen perhevapaiden

Lisätiedot

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO MTA LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND LAF Marjatta Sidarous JÄSENKIRJE Y/8/2012 12.9.2012 1(8) PERHEVAPAAT Tässä jäsentiedotteessa on päivitetty lakisääteisiä perhevapaita koskevat

Lisätiedot

HE 131/2009 vp. tulisi 36 arkipäivää eli noin kuusi viikkoa.

HE 131/2009 vp. tulisi 36 arkipäivää eli noin kuusi viikkoa. HE 131/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 9 luvun 10 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sairausvakuutuslakia muutettavaksi. Isän oikeutta

Lisätiedot

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND Päivi Salminen JÄSENKIRJE Y/1/2007 20.2.2007 1(7) PERHEVAPAAT Oheen on koottu määräykset perhevapaiden pituuksista, jaksotuksista, työntekijän

Lisätiedot

Perhevapaajärjestelmä ja perhevapaat työelämässä. Lotta Savinko

Perhevapaajärjestelmä ja perhevapaat työelämässä. Lotta Savinko Perhevapaajärjestelmä ja perhevapaat työelämässä Lotta Savinko 7.3.2017 Sisältö Nykyinen perhevapaajärjestelmä Rakenne ja rahoitus Perhevapaita koskeva lainsäädäntö Käytännön ongelmakohtia Perhevapaajärjestelmän

Lisätiedot

ISYYS KASVAMASSA ISYYDEN MONINAISUUS JA LAINSÄÄDÄNTÖÄ

ISYYS KASVAMASSA ISYYDEN MONINAISUUS JA LAINSÄÄDÄNTÖÄ ISYYS KASVAMASSA ISYYDEN MONINAISUUS JA LAINSÄÄDÄNTÖÄ Pohdi Mieti, mitä Sinulle tulee mieleen sanoista ISÄ, ISYYS. ISÄ Isä on lapsen miespuolinen vanhempi Isyys voidaan määritellä biologisen, sosiaalisen

Lisätiedot

Keskusta-oikeisto valtuustoryhmän valtuustoaloite kotihoidon kuntalisän käyttöönotosta Äänekoskella

Keskusta-oikeisto valtuustoryhmän valtuustoaloite kotihoidon kuntalisän käyttöönotosta Äänekoskella Kaupunginvaltuusto 60 08.09.2008 Kaupunginhallitus, julkinen 287 15.09.2008 Perusturvalautakunta 86 30.09.2009 Kaupunginhallitus, julkinen 55 15.02.2010 Kaupunginvaltuusto 25 08.03.2010 Keskusta-oikeisto

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sairausvakuutuslakia, työsopimuslakia, lasten päivähoidosta

Lisätiedot

Yhden vanhemman perheiden taloudellinen tilanne

Yhden vanhemman perheiden taloudellinen tilanne Yhden vanhemman perheiden taloudellinen tilanne Seminaarissa 'Kuinka yksinhuoltajien köyhyys poistetaan?', Kansalaisinfo, Eduskunnan lisärakennus 6.1.21 Anita Haataja Mistä yksinhuoltajat tulevat? Naisten

Lisätiedot

Sateenkaariperheiden adoptioneuvonta

Sateenkaariperheiden adoptioneuvonta 8.2.2016 Sateenkaariperheiden adoptioneuvonta Tiia Forsström koulutus@sateenkaariperheet.fi Sateenkaariperheet? Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ihmisten lapsiperheitä Sukupuoli ja sen moninaisuus

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 217/2006 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 217/2006 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 217/2006 vp Hallituksen esitys vanhempainpäivärahoja ja työnantajakustannusten korvaamista koskevan lainsäädännön muuttamiseksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä vanhempainpäivärahoja

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosastasto 26.5.2014

HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 KAUPUNGINKANSLIA Henkilöstöosastasto 26.5.2014 HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 Jakelussa mainituille PERHEVAPAAT Tämä ohje korvaa henkilöstökeskuksen 28.1.2013 antaman ohjeen perhevapaiden myöntämisestä. Ohje tulee voimaan 26.5.2014 lukien ja on voimassa

Lisätiedot

Oikeus osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen (max. 20 h/viikko) säilyisi kaikilla lapsilla.

Oikeus osa-aikaiseen varhaiskasvatukseen (max. 20 h/viikko) säilyisi kaikilla lapsilla. Opetus- ja kulttuuriministeriölle Lausuntonaan luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle varhaiskasvatuslain (36/1973) 11 a ja 11 b :n muuttamisesta sekä valtioneuvoston asetukseksi lasten päivähoidosta

Lisätiedot

Case: Perheystävälliset käytännöt työpaikoilla. Projektipäällikkö Anna Kokko, Väestöliitto

Case: Perheystävälliset käytännöt työpaikoilla. Projektipäällikkö Anna Kokko, Väestöliitto Case: Perheystävälliset käytännöt työpaikoilla Projektipäällikkö Anna Kokko, Väestöliitto HENRY FOORUMI 6.11.2012 Euroopassa tavoitteena: VÄESTÖLIITTO Anna Kokko, 6.11.2012 2 Työlainsäädäntö toiminta Perhevapaalainsäädäntö

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 HENKILÖSTÖKESKUS Henkilöstöpolitiikka Päivi Rissanen 28.1.2013

HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 HENKILÖSTÖKESKUS Henkilöstöpolitiikka Päivi Rissanen 28.1.2013 HELSINGIN KAUPUNKI OHJE 1 Jakelussa mainituille PERHEVAPAAT Tämä ohje korvaa henkilöstökeskuksen 14.2.2012 antaman ohjeen perhevapaiden myöntämisestä. Ohje tulee voimaan 1.2.2013 lukien ja on voimassa

Lisätiedot

Perhevapaat isien ja äitien oikeus

Perhevapaat isien ja äitien oikeus isien ja äitien oikeus Linkkivinkkejä http://www.kela.fi > lapsiperheelle (sisältää mm. päivärahalaskurin) http://www.mol.fi > julkaisut > esitteet > työympäristö > perhevapaat (työministeriön esite eri

Lisätiedot

Isien perhevapaat ja tasa-arvo

Isien perhevapaat ja tasa-arvo Isien perhevapaat ja tasa-arvo Perhe ja ura tasa-arvosuunnittelun haasteena Ulla Hämäläinen & Pentti Takala 31.1.2008 Perhevapaajärjestelmän tasaarvotavoitteista Yleinen perhevapaiden kehittämistavoite

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2011:12. Vanhempainvapaatyöryhmän MUISTIO

Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2011:12. Vanhempainvapaatyöryhmän MUISTIO Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2011:12 Vanhempainvapaatyöryhmän MUISTIO Helsinki 2011 Vanhempainvapaatyöryhmän muistio Helsinki 2011 101 s. Sosiaali- ja terveysministeriön selvityksiä 2011:12

Lisätiedot

VIRKA-, TYÖ- JA PERHEVAPAAT. Virkavapaan/ työvapaan hakeminen ja muuta huomioitavaa. 1. Sairausloma

VIRKA-, TYÖ- JA PERHEVAPAAT. Virkavapaan/ työvapaan hakeminen ja muuta huomioitavaa. 1. Sairausloma VIRKA-, TYÖ- JA PERHEVAPAAT Virkavapaan/ työvapaan hakeminen ja muuta huomioitavaa 1. Sairausloma Työntekijän/viranhaltijan lyhytaikaisen (enintään 3 päivää) sairausloman voi myöntää lähiesimies tai muu

Lisätiedot

Nykyiset trendit lasten kotihoidontuen käytöstä

Nykyiset trendit lasten kotihoidontuen käytöstä Nykyiset trendit lasten kotihoidontuen käytöstä Sosiaaliturvan abc Anita Haataja 31.5.2012 Sisältö Kotihoidon tuki Tukimuodoista, käyttäjämääristä ja kustannuksista Osittainen hoitoraha Kuntalisät 2 Lakisääteistä

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merityöaikalain, työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain ja merimieslain muuttamisesta

Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merityöaikalain, työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain ja merimieslain muuttamisesta Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merityöaikalain, työajasta kotimaanliikenteen aluksissa annetun lain ja merimieslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi merityöaikalain, työajasta

Lisätiedot

Tasa-arvovaltuutettu Lausunto 1 (5)

Tasa-arvovaltuutettu Lausunto 1 (5) Tasa-arvovaltuutettu Lausunto 1 (5) Eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunta (TyV@eduskunta.fi) Lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi vuosilomalain, merimiesten vuosilomalain ja sairausvakuutuslain

Lisätiedot

Klicka här, skriv ev. Undertitel

Klicka här, skriv ev. Undertitel Klicka här, skriv ev. Undertitel Vanhempainraha on vanhemmille maksettava korvaus, jotta he voisivat töissä olon sijaan olla kotona lastensa kanssa. Tätä korvausta maksetaan yhteensä 480 päivältä lasta

Lisätiedot

Kolme myyttiä perhevapaista Pohjoismaiden vanhempainvapaat vertailussa

Kolme myyttiä perhevapaista Pohjoismaiden vanhempainvapaat vertailussa Kolme myyttiä perhevapaista Pohjoismaiden vanhempainvapaat vertailussa Anneli Miettinen AGENDA Kolme myyttiä perhevapaista Pohjoismaiden vanhempainvapaat vertailussa Anneli Miettinen, Anna Rotkirch Väestöliitto

Lisätiedot

Mitä sosiaalityö on? Keskosvanhempien yhdistys Kevyt MLL Meilahden yhdistys ry 2009

Mitä sosiaalityö on? Keskosvanhempien yhdistys Kevyt MLL Meilahden yhdistys ry 2009 Mitä sosiaalityö on? Keskosvanhempien yhdistys Kevyt MLL Meilahden yhdistys ry 2009 MItä sosiaalityö on? Keskoslapsen vanhemmille, Kevyt-yhdistys on teettänyt tämän pienen tietopaketin keskosvanhempien

Lisätiedot

Alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointi

Alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointi Alle kouluikäisten lasten ja heidän vanhempiensa hyvinvointi Valtakunnalliset neuvolapäivät, Helsinki 21..214 Johanna Lammi-Taskula 3..214 Esityksen nimi / Tekijä 1 Lammi-Taskula Johanna, Karvonen Sakari

Lisätiedot

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE

ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE ISÄKSI KASVAMASSA ISÄN JA VAUVAN VÄLINEN SUHDE Tieto isäksi tulemisesta Isän ja vauvan välinen suhde saa alkunsa jo silloin kun pariskunta suunnittelee vauvaa ja viimeistään silloin kun isä saa tiedon

Lisätiedot

Lausunto NIMILAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN (Oikeusministeriön Mietintöjä ja lausuntoja 21/2017)

Lausunto NIMILAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN (Oikeusministeriön Mietintöjä ja lausuntoja 21/2017) Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry Lausunto 16.06.2017 Asia: OM 24/41/2015 Nimilain uudistamistyöryhmän mietintö Yleisiä huomioita Lausuntonne: NIMILAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMINEN (Oikeusministeriön Mietintöjä

Lisätiedot

HE 168/2006 vp. 1. Nykytila

HE 168/2006 vp. 1. Nykytila HE 168/2006 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon

Lisätiedot

Isät perhepolitiikan keskiössä? Johanna Lammi-Taskula

Isät perhepolitiikan keskiössä? Johanna Lammi-Taskula Isät perhepolitiikan keskiössä? Johanna Lammi-Taskula Isät hallitusohjelmissa Lipponen2 1999: Selvitetään mahdollisuuksia luoda järjestelmä, joka takaa isälle oikeuden omaan kuukauden kestävään vanhempainlomaan.

Lisätiedot

Sisällys. 1 Johdanto... 13

Sisällys. 1 Johdanto... 13 Sisällys 1 Johdanto... 13 2 Sairauspoissaolot... 15 2.1 Poissaolo sairauden perusteella... 15 2.1.1 Poissaolo-oikeus 15 2.1.1.1 Työkyvyttömyys 15 2.1.1.2 Sairauspoissaolon keskeyttäminen 16 2.1.1.3 Päällekkäiset

Lisätiedot

HE 15/2010 vp. Tavoitteena on, että rekisteröidyn parisuhteen osapuolen oikeus sairausvakuutuslain mukaiseen vanhempainpäivärahaan määräytyisi

HE 15/2010 vp. Tavoitteena on, että rekisteröidyn parisuhteen osapuolen oikeus sairausvakuutuslain mukaiseen vanhempainpäivärahaan määräytyisi HE 15/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 9 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan sairausvakuutuslakia muutettavaksi. Eduskunta on toukokuussa

Lisätiedot

Naiset ja miehet Kelan asiakkaina Viekö haikara tasa-arvon?

Naiset ja miehet Kelan asiakkaina Viekö haikara tasa-arvon? Naiset ja miehet Kelan asiakkaina Viekö haikara tasa-arvon? Ulla Hämäläinen Kelan tutkimusosasto 5.6.2012 Tässä esityksessä Esittelen lapsen saannin vaikutusta puolisoiden väliseen tulonjakoon perheen

Lisätiedot

Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015

Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet. Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015 Liian pieni lapsi Keskosperheen tukeminen ja vanhemmuuden haasteet Vauvaperhetyöntekijä/sh Outi Manninen 13.03.2015 Kasvu äidiksi Nainen siirtyy vauvan myötä äitiystilaan (Stern) Pystynkö pitämään pienen

Lisätiedot

HE 131/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 131/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 131/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain 23 ja 30 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslain isyysrahaa koskevia

Lisätiedot

Jatkossa vuosilomaa kertyy enintään kuuden kuukauden ajalta. Koska äitiys-,

Jatkossa vuosilomaa kertyy enintään kuuden kuukauden ajalta. Koska äitiys-, 1 INFRA RY:N JÄSENTIEDOTE VUOSILOMALAKIIN MUUTOKSIA: PERHEVAPAAN LOMAKERTYMÄ PIENENEE LOMALLA SAIRASTAMISEEN OMAVASTUU Eduskunta hyväksyi vuosilomalain muutoksen. Muutos rajaa äitiys-, isyys- ja vanhempainvapaan

Lisätiedot

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ LAKIALOITE 11/2004 vp Laki vanhemmuudesta aiheutuvien kustannusten korvaamisesta työnantajalle ja eräät siihen liittyvät lait Eduskunnalle ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Lakialoitteessa ehdotetaan uutta

Lisätiedot

Kokoomus tahtoo uudistaa perhevapaat kokonaisuutena,

Kokoomus tahtoo uudistaa perhevapaat kokonaisuutena, JOHDANTO Kokoomuksen Perheet ja työelämä -asiakirja perustuu Kokoomuksen arvoihin, kuten mahdollisuuksien tasa-arvoon, kannustavuuteen ja välittämiseen. Arvoihin, jotka yhdistävät suurta joukkoa suomalaisia.

Lisätiedot

VARHAINEN VUOROVAIKUTUS VAVU-LOMAKKEET. Riitta-Liisa Jukarainen

VARHAINEN VUOROVAIKUTUS VAVU-LOMAKKEET. Riitta-Liisa Jukarainen VARHAINEN VUOROVAIKUTUS VAVU-LOMAKKEET Riitta-Liisa Jukarainen o Raskaudenaikainen (äidin viimeisen raskauskolmanneksen aikana) vavu-haastattelu https://www.thl.fi/documents/732587/741077/vavu_rask auden_aikainen_haastettelu_1.pdf

Lisätiedot

Moduulin päätavoitteet:

Moduulin päätavoitteet: MODUULI 1. Äitiys/isyys/vanhempainvapaajärjestelyt: vapaalla vai lomalla Moduulin päätavoitteet: Lisätä tietoa työssäkäyvien naisten ja miesten oikeuksista koskien äitiysi/isyys/vanhempainvapaajärjestelyjä,

Lisätiedot

20-30-vuotiaat työelämästä

20-30-vuotiaat työelämästä Sakari Nurmela Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimukseen vastanneet edustavat maamme 20-30-vuotiasta lapsetonta väestöä (pl. Ahvenanmaan maakunnassa asuvat). Kyselyyn

Lisätiedot

Perheen yhteistä aikaa etsimässä. Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos

Perheen yhteistä aikaa etsimässä. Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Perheen yhteistä aikaa etsimässä Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Luennon aiheita Viekö työ kaikki mehut: onko vanhemmilla enää nykyisin aikaa lapsilleen? Kouluikäisten yksinolo Ulos

Lisätiedot

Väestöliiton Vaaliohjelma 2015. Taustamateriaalia

Väestöliiton Vaaliohjelma 2015. Taustamateriaalia Väestöliiton Vaaliohjelma 2015 Taustamateriaalia Lasten ja perheiden asiat politiikan kärkeen Syntyvyys laskenut Suomessa jo neljättä vuotta Kokonaishedelmällisyys Syntyneiden määrä 1,9 1,85 1,84 1,83

Lisätiedot

Perhevapaiden kehitys 1990 2005:

Perhevapaiden kehitys 1990 2005: Perhevapaiden kehitys 199 25: Isillä päärooli uudistuksissa, sivurooli käyttäjinä Jenni Kellokumpu Palkansaajien tutkimuslaitos Raportteja 1 Helsinki 27 ISBN 978 952 29 41 6 ISSN 1795 2832 Sisällys 1.

Lisätiedot

Käsiteltävät asiat. Työsopimuksen päättyminen. Takaisinottovelvollisuus. Perhevapaat. Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen

Käsiteltävät asiat. Työsopimuksen päättyminen. Takaisinottovelvollisuus. Perhevapaat. Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen Käsiteltävät asiat Työsopimuksen päättyminen Takaisinottovelvollisuus Perhevapaat Raskaana tai perhevapaalla olevan työntekijän irtisanominen Henkilöstön edustajien irtisanomissuoja Työsopimuksen päättyminen

Lisätiedot

Lasku lapsensaannista

Lasku lapsensaannista Lasku lapsensaannista Perhevapaakustannukset ja sukupuolten tasa-arvo Konferenssiraportti Reetta Siukola, Social- och hälsovårdsministeriet, Finland TemaNord 2010:511 Lasku lapsensaannista Perhevapaakustannukset

Lisätiedot

Lasku lapsensaannista

Lasku lapsensaannista Lasku lapsensaannista Sami Napari (ETLA) Perhe ja ura tasa-arvosuunnittelun haasteena hankkeen päätösseminaari 31.1.2008 Säätytalo, Helsinki Esityksen rakenne Perhevapaiden kustannukset yritystasolla Maliranta

Lisätiedot

HE 112/2006 vp. muodostaman isäkuukauden käyttöajankohta sijoittuu nykyisin välittömästi vanhempainrahakauden

HE 112/2006 vp. muodostaman isäkuukauden käyttöajankohta sijoittuu nykyisin välittömästi vanhempainrahakauden Hallituksen esitys Eduskunnalle vanhempainpäivärahoja ja työnantajakustannusten korvaamista koskevan lainsäädännön muuttamiseksi ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi niitä

Lisätiedot

Osasairauspäiväraha - vapaaehtoinen mahdollisuus kuntoutuvasta paluusta töihin

Osasairauspäiväraha - vapaaehtoinen mahdollisuus kuntoutuvasta paluusta töihin Osasairauspäiväraha - vapaaehtoinen mahdollisuus kuntoutuvasta paluusta töihin Sairausvakuutuslain muutos L 459-463/2006 astui voimaan 1.1.2007, muutos 1.1.20104 HE 128/2013 Osasairauspäivärahan idea Osasairauspäivärahajärjestelmässä

Lisätiedot

Äiti on tärkeä. Katja Koskinen kätilö, imetyskouluttaja, IBCLC

Äiti on tärkeä. Katja Koskinen kätilö, imetyskouluttaja, IBCLC Äiti on tärkeä Katja Koskinen kätilö, imetyskouluttaja, IBCLC Äitiys on Vaistonvaraista Opittua Muuttuvaa Yksilöllistä Osa naisen elämää osa naiseutta Millainen äiti olen? mielikuvat äitiydestä oma äitisuhde

Lisätiedot

Kelan etuudet lapsiperheille. Pelastustoimen naisverkosto 4.5.2016

Kelan etuudet lapsiperheille. Pelastustoimen naisverkosto 4.5.2016 Kelan etuudet lapsiperheille Pelastustoimen naisverkosto 4.5.2016 Mitä etuuksia lapsiperheelle? Äitiysavustus Adoptiotuki Lapsilisä Elatustuki Vanhempainpäivärahat (äitiysraha, erityisäitiysraha, isyysraha

Lisätiedot

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ

VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ Sivistyslautakunta 56 31.05.2017 VASTAUS SILJA METSOLAN VALTUUSTOALOITEESEEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄSTÄ SIVLK 31.05.2017 56 Valmistelija: varhaiskasvatusjohtaja Leila Nyberg, leila.nyberg@porvoo.fi; 0400

Lisätiedot

6/43/09 4.6.2009. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta

6/43/09 4.6.2009. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 6/43/09 4.6.2009 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan lausunto Hallituksen toimenpidekertomuksesta vuodelta 2008 (K 1/2009 vp), naisten ja miesten tasa-arvoinen kohtelu lasten

Lisätiedot

Vihreä perhepolitiikka

Vihreä perhepolitiikka Vihreä perhepolitiikka Suomalaista perhepolitiikkaa on päivitettävä. Tarvitaan uudistuksia, jotka lisäävät tasa-arvoa perhe- ja lapsiystävällisellä tavalla. Perheet kaipaavat lisää joustavuutta ja valinnanvapautta.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (6) 116 Varhaiskasvatuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hallituksen esityksestä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (8) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/ (8) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 30/2013 1 (8) 875 Lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain muuttamisesta HEL 2013-010486 T 03 00 00 Päätös päätti

Lisätiedot

Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää tärkeää tietoa tiivistetysti.

Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää tärkeää tietoa tiivistetysti. JÄSENKIRJE M+P+T/1/2016 4.3.2016 1(8) Kristel Nybondas Tässä jäsenkirjeessä selvitetään vuosilomiin ja juhannuksen palkanmaksuun liittyvää tärkeää tietoa tiivistetysti. Maaseutuelinkeinojen, puutarha-alan

Lisätiedot

Perhevapaiden kansainvälinen vertailu

Perhevapaiden kansainvälinen vertailu 2 2017 Perhevapaiden kansainvälinen vertailu v. v. SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ WWW.SAK.FI Elokuu 2017 Lisätiedot: Tuuli Salonen tuuli.salonen@sak.fi puhelin 020 774 000 Tilaukset: SAK puhelin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta, lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 4 ja 6 :n muuttamisesta sekä lasten päivähoidosta annetun lain 11 a

Lisätiedot

Osa-aikatyö ja talous

Osa-aikatyö ja talous Osa-aikatyö ja talous Eri ehdot naisille ja miehille Pohjoismaissa NIKK:n tietolehtinen Namn på kapitlet 1 NIKK:n tietolehtinen Osa-aikatyö ja talous Eri ehdot naisille ja miehille Pohjoismaissa Naiset

Lisätiedot

Henkilökuntaa rekrytoitaessa noudatetaan voimassa olevia sääntöjä ja määräyksiä pätevyysvaatimuksista ja kelpoisuusehdoista.

Henkilökuntaa rekrytoitaessa noudatetaan voimassa olevia sääntöjä ja määräyksiä pätevyysvaatimuksista ja kelpoisuusehdoista. ALAVIESKAN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA 1. Tavoitteet Kunnanvaltuusto 26.9.2006 19 Tavoitteena on tasa-arvoinen, yhteistyökykyinen ja kehittyvä sekä hyvää tulosta tekevä työyhteisö, jossa tasa-arvo on osa

Lisätiedot

ONNEKSI OLKOON, TEILLE TULEE VAUVA

ONNEKSI OLKOON, TEILLE TULEE VAUVA Sinusta tulee isä! ONNEKSI OLKOON, TEILLE TULEE VAUVA Isä on lapselle tärkeä ja isyys on elämänmittainen tehtävä. Isät osallistuvat aikaisempaa enemmän perheen arkeen ja lastensa elämään. Isien vastuualueet

Lisätiedot

Hallituksen ehdolliset lisätoimet

Hallituksen ehdolliset lisätoimet Hallituksen ehdolliset lisätoimet Ehdolliset lisäsäästöt: suoraan palkansaajiin kohdistuvia ovat työttömyysturva, vuorotteluvapaa, vanhempainvapaan lomakarttuman poistaminen eli yhteensä 202 miljoonaa.

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sairausvakuutuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan sairausvakuutuslain työnantajalle maksettavan vuosilomakustannuskorvauksen määrää koskevaa säännöstä muutettavaksi.

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 :n muuttamisesta Työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen helpottamiseksi esityksessä ehdotetaan, että

Lisätiedot

Työ, perhe ja tasa-arvo

Työ, perhe ja tasa-arvo Työ, perhe ja tasa-arvo Valtakunnalliset lastensuojelupäivät, Helsinki 3.10.2012 Johanna Lammi-Taskula 3.10.2012 1 Esityksen sisältö Taustaa Politiikan painopisteitä ja kestotavoitteita Vanhempainvapaajärjestelmä

Lisätiedot

Monimuotoiset perheet

Monimuotoiset perheet Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2015:45 Pekka Humalto Monimuotoiset perheet TYÖRYHMÄN LOPPURAPORTTI Helsinki 2015 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ 2 KUVAILULEHTI Julkaisija Sosiaali-

Lisätiedot

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1.

Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. Liite 8 Vanhemman/huoltajan kyselylomake 1. VN1 Hyvä kuntoutujan vanhempi/huoltaja, Tämä kyselylomake on osa tutkimusta narkolepsiaa sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskursseista, jollaiseen

Lisätiedot