Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään"

Transkriptio

1 Tulevaisuuden työelämä on täällä jo tänään Aki Ahlroth, Siili Solutions Oyj TEK

2 01 Siili

3 Historia ja henkilöstö Osaajiemme työkokemus Osaajiemme lisäys v Työntekijämäärä Maaliskuu 2015

4 Palvelumme

5 02 Työn muutos

6 Luovilla toimialoilla työaikojen kyttääminen ei toimi. Työntekijöiden pitäisi pystyä vapaasti sopimaan työajasta ja -määrästä sekä lomista. Näissä töissä oivallus suihkussa voi olla arvokkaampi kuin kaksi viikkoa toimistolla. --- Vastustamme old school - maailman vastakkainasettelua. Toimialallamme hyvistä työntekijöistä on pulaa, eikä työnantajilla ole varaa kukkoilla. Työntekijämme valitsevat itse, missä ovat töissä. - Rasmus Roiha, Ohjelmistoyrittäjät ry Yhdistyksen mukaan töitä pitäisi pystyä tekemään pieninä palasina ympäri vuorokauden. Lomat pystyisi järjestelemään vaikka niin, että työntekijä viettää koko helmi- ja maaliskuun laskettelurinteessä. "Paras työpaikka -listoille nousee usein nuoria ohjelmistoalan yrityksiä juuri siksi, että niissä lain tulkinnat venytetään äärimmilleen ja työntekijöille annetaan mahdollisimman paljon vapautta. "Palkitsemisen pitäisi keskittyä tuloksiin eikä tehtyihin tunteihin. Työpäivän pidentämisellä ei kasvateta tehokkuutta. Työn laatu ratkaisee. - Mika Arvela, koodari, Futurice Futurice työsuojeluviranomaisilta huomautuksen puolitoista vuotta sitten. Viranomaiset olivat huolissaan Futuricen työntekijöistä, jotka päättävät työajoistaan ja lomistaan lähes itsenäisesti.

7 Työn muutoksessa kyse ei ole vain työpaikkojen katoamisesta, joka liittyy työn muuttuvaan rooliin yhteiskunnassa. Työelämän taustaoletukset on kirjoitettava uusiksi, koska työpaikka ja työ ovat jatkossa yhä vahvemmin eri asioita. JOHANNES KOPONEN JA JUHA LEPPÄNEN, DEMOS HELSINKI

8 Teknologiset muutokset eivät ole ainoa työn merkitystä ja yhteiskunnallista roolia muovaama muutosvoima. Vaatimukset työn merkityksen muutokseen tulevat myös työntekijöiltä. JOHANNES KOPONEN JA JUHA LEPPÄNEN, DEMOS HELSINKI

9 Demos Helsingin tekemässä tutkimuksessa 80% nuorista vastaajista oli sitä mieltä, että työn merkitys on tärkeämpää kuin suuri palkka. JOHANNES KOPONEN JA JUHA LEPPÄNEN, DEMOS HELSINKI

10 Työn muutos tapahtuu siis sekä teknologisten että kulttuuristen ajureiden työntämänä. JOHANNES KOPONEN JA JUHA LEPPÄNEN, DEMOS HELSINKI

11 Uberin kaltaiset yritykset mahdollistavat arvontuotannon ilman työpaikkaa. JOHANNES KOPONEN JA JUHA LEPPÄNEN, DEMOS HELSINKI

12 Vain perinteisen kaltaisista työpaikoista ja työsuhteista irtisanotut voivat saada kunnollista työttömyysturvaa. JOHANNES KOPONEN JA JUHA LEPPÄNEN, DEMOS HELSINKI

13

14 Organisaatiot muuttuvat - heimotoiminta Linja-organisaatiosta riippumattoman ammatillisen viiteryhmän synnyttäminen vertaistuen saamiseksi ja tiedon jakamiseksi. Kaksisuuntaisen sisäisen viestinnän edellytysten luominen. Liiketoiminnan suunnan ja strategian kirkastaminen projektityötä tekevien keskuudessa. Tuen saaminen osaamisen kehittämiselle heimopäälliköltä ja muilta heimon jäseniltä. Yhteisöllisyyden kasvattaminen tilanteessa, jossa kaikki työntekijät eivät työskentele samoissa tiloissa.

15 03 Uusilla säännöillä

16 Ennen työskentelit toimistolla joka päivä.

17 Nyt voit tehdä työsi missä tahansa.

18 Ennen työskentelit kahdeksasta neljään.

19 Nyt voit tehdä työsi silloin kun saavutat parhaiten flowtilan.

20 Ennen työskentelit kokoaikaisessa, vakituisessa työsuhteessa.

21 Nyt voit tehdä työtä projekti kerrallaan palkkatyössä tai freelancerina.

22 Ennen työ ja vapaaaika erotettiin tiukasti toisistaan.

23 Nyt selkeät työn ja vapaa-ajan rajat ovat hämärtyneet ja tulevat ennen pitkää katoamaan.

24 04 Mielipiteeni

25 Tulevaisuuden työelämä rakentuu vastuun ja vapauden periaatteelle.

26 Kasvu, kilpailukyky ja parempi työelämä edellyttävät vastakkainasettelun purkamista.

27 Avainsana on molemminpuolinen luottamus.

28 Yksilön vastuu työnantajien ja yhteiskunnan vastuun ohella.

29 Mitä juuri sinä olet valmis tekemään paremman työelämän puolesta?

30 Kiitos mielenkiinnostasi.

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha

Uusi työ on täällä. Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä. Kirsi Piha Uusi työ on täällä Tulevaisuuden tekijät uusi työelämä Kirsi Piha Dialogin missiona on parempi työelämä Dialogi mahdollistaa vuoropuhelun työnantajien ja nykyisten ja tulevien työntekijöiden välillä luo

Lisätiedot

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi Löydä oma ammattiliittosi www.liitot.fi Miksi juuri sinun kannattaa liittyä ammattiliittoon? Ammattiliiton toiminnan ydin on työpaikoilla, jossa ammattiliittojen ja työnantajien yhdessä sopimia työehtoja

Lisätiedot

Vuokratyöntekijätutkimus 2014

Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Reilusti kohti tulevaisuuden työelämää seminaari 7.10.2014 Vastaajia 5552 Pekka Harjunkoski Tutkimuksen tausta Kuudes valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus Tiedonkeruu

Lisätiedot

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

11.02.2015/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä Työnantajakysely ja työnantajien haastattelut Vuoden 2014 alussa työnantajille tehty työnantajakysely 161 vastaajaa 51 työnantajan

Lisätiedot

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi?

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi? Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi? Pauli Forma, Keva Toteuttaneet: Kalle Mäkinen & Tuomo Lähdeniemi, Fountain Park Verkkoaivoriihi, taustatietoa Tavoite: selvittää

Lisätiedot

Nuoret työntekijät Asenteet ja motivaatio. Kaupan päivä 2014 KESKO

Nuoret työntekijät Asenteet ja motivaatio. Kaupan päivä 2014 KESKO Nuoret työntekijät Asenteet ja motivaatio Kaupan päivä 2014 KESKO Puheenjohtaja Ann Selin 20.1.2014 PAM lukuina Jäseniä 230 000 Ammattiosastoja 182 Luottamushenkilöitä noin 5 000 42 työehtosopimusta ja

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Tutkimuksen tavoitteet

Tutkimuksen tavoitteet T-Media Oy T-Media on vuonna 1997 perustettu työnantajakuvaan ja maineeseen erikoistunut tutkimus- ja viestintäyhtiö. T-Median missiona on auttaa asiakkaitaan luomaan sidosryhmilleen kestävää kilpailuetua

Lisätiedot

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2008. Henkilöstöpalveluyritysten Liitto Toukokuu 2008

Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2008. Henkilöstöpalveluyritysten Liitto Toukokuu 2008 Valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus 2008 Henkilöstöpalveluyritysten Liitto Toukokuu 2008 Vuokratyöntekijätutkimuksen toteutus Sisältö Toisto vuoden 2007 vuokratyöntekijätutkimuksesta Aihealueet:

Lisätiedot

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin:

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin: JOROISTEN KUNTA HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 214 1. Johdanto Laki työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa määrää, että kunnassa on laadittava yhteistoimintamenettelyssä vuosittain

Lisätiedot

Paras työpaikka tulevaisuuden osaajalle

Paras työpaikka tulevaisuuden osaajalle Paras työpaikka tulevaisuuden osaajalle HENRY Foorumi 4.11.2008 Päivi Lind 1 Suomen parhaat työpaikat 2003 Tapiola-ryhmä 9.sija suurten organisaatioiden sarjassa. Euroopan sadan parhaan työpaikan joukossa.

Lisätiedot

Työurien pirstaloituminen. 1.10.2009 Minna Vanhala-Harmanen

Työurien pirstaloituminen. 1.10.2009 Minna Vanhala-Harmanen Työurien pirstaloituminen 1.10.2009 Minna Vanhala-Harmanen Opteam lyhyesti Opteam pirstaleiden kerääjä Mistä niitä pirstaleita oikein tulee? Tavallisissa työsuhteissa tehtävästä työstä syntyy ei-tyypillistä

Lisätiedot

ETÄTYÖN EDISTÄMINEN. Agronomiliitto ry:n jäsenten kokemuksia etätyöstä. Mari Raininko

ETÄTYÖN EDISTÄMINEN. Agronomiliitto ry:n jäsenten kokemuksia etätyöstä. Mari Raininko ETÄTYÖN EDISTÄMINEN Agronomiliitto ry:n jäsenten kokemuksia etätyöstä Mari Raininko Tutkimuksen taustaa Etätyöstä ja sen hyödyistä puhuttu paljon, mutta hyödyntäminen ei ole toteutunut odotetulla tavalla

Lisätiedot

Kysely kandien kesätöistä 2013. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013

Kysely kandien kesätöistä 2013. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013 Kysely kandien kesätöistä 2013 Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013 Kyselytutkimus lääketieteen opiskelijoille Tiedot kerättiin sähköisellä kyselyllä syyskuussa 2013.

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

Työnantajan koulutusvähennys. Työnantajan lisävähennys henkilöstön kouluttamisesta

Työnantajan koulutusvähennys. Työnantajan lisävähennys henkilöstön kouluttamisesta Työnantajan kulutusvähennys Työnantajan lisävähennys henkilöstön kuluttamisesta Elinkeintimintaa ja maatalutta harjittavalla työnantajalla n mahdllisuus tehdä massa vertuksessaan ylimääräinen vähennys

Lisätiedot

TUNNETKO OSAAMISSUUNNITELMAN?

TUNNETKO OSAAMISSUUNNITELMAN? TUNNETKO OSAAMISSUUNNITELMAN? HENRY Foorumi 6.11.2012 StaffEdu Oy Risto Rantala 1 TAUSTAA Raamisopimukseen liittyen ovat työmarkkinaosapuolet käyneet keskustelua ns. 3 päivän lisäkoulutuksen järjestämisestä

Lisätiedot

ILMASTONMUUTOSKYSELY / SOMERON KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄT JA LUOTTAMUSHENKILÖT LOKAKUU 2010

ILMASTONMUUTOSKYSELY / SOMERON KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄT JA LUOTTAMUSHENKILÖT LOKAKUU 2010 ILMASTONMUUTOSKYSELY / SOMERON KAUPUNGIN TYÖNTEKIJÄT JA LUOTTAMUSHENKILÖT LOKAKUU 2010 Someron kaupunki on mukana Kuntaliiton ilmastohankkeessa "Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa".

Lisätiedot

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille

Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Kansainvälisyys kilpailuetu! CIMOn tarjonta yrityksille Anni Kallio CIMO 16.4.2015 CIMOn perustehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan kansainvälistymistä. Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön

Lisätiedot

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla

CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla CityWorkLife joustava ja monipaikkainen työ suurkaupunkialueilla http://smallbiztrends.com/2011/09/workshifting-changingway-we-work.html Kiinko Tulevaisuuden kaupunki - työ - asuminen - liikkuvuus 6.2.2014

Lisätiedot

17.11.2014 www.tyojaperhe.fi 1

17.11.2014 www.tyojaperhe.fi 1 17.11.2014 www.tyojaperhe.fi 1 TYÖN JA PERHEEN YHTEENSOVITTAMISEN VERKKOAIVORIIHI Esitys on osa Työterveyslaitoksen koordinoimaa Sosiaali- ja terveysministeriön Työ ja perhe-elämä -ohjelmaa. Marja Etunimi

Lisätiedot

ARCUSYS OY HYVINVOINNILLA TUOTTAVUUTTA

ARCUSYS OY HYVINVOINNILLA TUOTTAVUUTTA ARCUSYS OY HYVINVOINNILLA TUOTTAVUUTTA ARCUSYS OY 2003 perustettu Tietotekniikan innovatiivinen palveluyritys, joka on erikoistunut it-asiantuntijapalveluihin ja tietojärjestelmäratkaisuihin. Asiakkaina

Lisätiedot

Kyselytutkimus työajan käytöstä

Kyselytutkimus työajan käytöstä Kyselytutkimus työajan käytöstä Omien asioiden hoitaminen ja Internetin käyttö työajalla Markkina- ja mielipidetutkimusyritys Q-Tutkimus toteutti kesäkuussa 2013 (3.6. 17.6.2013) kyselytutkimuksen, joka

Lisätiedot

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005

EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 EK-elinkeinopäivä Jyväskylässä 15.9.2005 Tuottavuutta ja hyvinvointia kannustavalla johtamisella Tuulikki Petäjäniemi Hyvä johtaminen on tuotannon johtamista sekä ihmisten osaamisen ja työyhteisöjen luotsaamista.

Lisätiedot

Miten palkitseminen muuttuu Suomessa

Miten palkitseminen muuttuu Suomessa Tutkimus tutuksi 2.6.2006 Miten muuttuu Suomessa haasteet ja tutkimustarpeet Elina Moisio Christina Sweins Aino Salimäki Työsuojelurahaston toimeksiannosta tehty selvitys Tutkimuksen viitekehys KANSANTALOUS

Lisätiedot

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010 MPS Executive Search Johtajuustutkimus Marraskuu 2010 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö AddValue Internetkyselynä 1....2010. Tutkimuksen kohderyhmänä oli suomalaista yritysjohtoa

Lisätiedot

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon

Lisätiedot

SAK:n Hyvän työn mittari 2014. Hyvät työt Harvassa

SAK:n Hyvän työn mittari 2014. Hyvät työt Harvassa SAK:n Hyvän työn mittari 2014 Hyvät työt Harvassa 1 SAK:n Hyvän työn mittari 2014 Hyvät työt harvassa ISBN 978-951-714-292-2 Painokarelia Oy 2014 Kannen kuva: Ingimage 2 SAK:n Hyvän työn mittari Uusi

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat

Piilotettu osaaminen. tunnistammeko kansainväliset osaajat Piilotettu osaaminen tunnistammeko kansainväliset osaajat Työpaikoilla tarvitaan uteliaita ja sitkeitä muutoksentekijöitä. Kansainvälisissä osaajissa on juuri näitä ominaisuuksia. Millaista osaamista työelämä

Lisätiedot

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012

AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN. Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 AKTIIVINEN IKÄÄNTYMINEN Jaakko Kiander & Yrjö Norilo & Jouni Vatanen 9.2.2012 KESKEISET TULOKSET Henkilöt jäivät eläkkeelle ensisijaisesti, koska tunsivat tehneensä osuutensa työelämässä. Eläkkeelle jääneet

Lisätiedot

Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali. LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja

Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali. LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja Mikä on työpaikkavalmentaja? Sirpa Paukkeri-Reyes, Silta työhön projekti (STM) 2014 Työpaikkavalmentaja? Kun työpaikalle tulee

Lisätiedot

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä TYÖEHTOSOPIMUS INFO Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä SISÄLTÖ: Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut

Lisätiedot

Läsnätyön juridiikka

Läsnätyön juridiikka Läsnätyön juridiikka Etätyö vai Läsnätyö Työnteon uudet mallit / Hetky Akva Asianajaja, Counsel/Employment, Henna Kinnunen Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy 1 Sisältö Läsnätyön juridinen luonne Läsnätyöhön

Lisätiedot

PAMin vetovoimabarometri 2012. PAMin vetovoimabarometri 2012

PAMin vetovoimabarometri 2012. PAMin vetovoimabarometri 2012 Barometrin teki TNS-Gallup Toteutettu Gallup Forumissa lokamarraskuussa Tehty aikaisemmin 2010 ja 2011 Selvittää kaupan, majoitus-ja ravitsemisalan sekä kiinteistöpalvelualan vetovoimaisuutta (mukana joissain

Lisätiedot

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 22.4.2015 Vantaa Kirsi Rasinaho koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija SAK ry 22.4.2015 SAK 1 IKÄÄNTYNEIDEN JAKSAMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA 22.4.2015

Lisätiedot

10.12.2014. TEK Martti Kivioja 10.12.2014

10.12.2014. TEK Martti Kivioja 10.12.2014 1 kartoittaa työsuhteen ja sivutoimiyrittäjyyden yhdistämiseen liittyviä ongelmakohtia akateemisen sivutoimiyrittäjän näkökulmasta, kartoittaa akateemisten sivutoimiyrittäjien palvelu- ja edunvalvontatarpeita

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

Kotimainen kirjallisuus

Kotimainen kirjallisuus Kotimainen kirjallisuus Kysely lähetettiin 80 kotimaisen kirjallisuuden alumnille, joista 27 vastasi. Vastausprosentti oli 34 %. Vastaajista 89 % on naisia. Vastaajien keski-ikä on 35 vuotta. Opintojen

Lisätiedot

Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua?

Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua? Minkälaisessa kunnassa sinä haluaisit asua? STTK:N TULEVAISUUSLUOTAIN Tavoitteena on hakea tuoreita näkemyksiä vuoden 2012 kunnallisvaalien ohjelmatyötä varten sekä omaan edunvalvontaan. Luotaus oli avoinna

Lisätiedot

MAAILMAN PARAS TYÖELÄMÄ

MAAILMAN PARAS TYÖELÄMÄ MAAILMAN PARAS TYÖELÄMÄ Työelämää parantamassa Sanni Grahn-Laasonen Petteri Orpo Lenita Toivakka 3 MAAILMAN PARAS TYÖELÄMÄ Työelämä on muuttunut. Teknologia on tehnyt työelämästä nopeampaa, rajattomampaa

Lisätiedot

Tulevaisuus on hybrideissä

Tulevaisuus on hybrideissä Tulevaisuus on hybrideissä HENRY-seminaari 25.9.2003 Liiketoimintaverkostot ja verkostojohtaminen Kesko Oyj, Strateginen kehitys Lasse Mitronen Sivu 1 Liiketoimintaverkostot ja verkostojohtaminen, HENRY-seminaari

Lisätiedot

Vastaajista 82 % uskoo henkilöstöpalveluyritysten roolin kasvavan tulevaisuudessa osana työvoiman saatavuuden ratkaisua.

Vastaajista 82 % uskoo henkilöstöpalveluyritysten roolin kasvavan tulevaisuudessa osana työvoiman saatavuuden ratkaisua. Vastaajista 82 % uskoo henkilöstöpalveluyritysten roolin kasvavan tulevaisuudessa osana työvoiman saatavuuden ratkaisua. Kasvaa merkittävästi 25 % Kasvaa jonkin verran 57 % Pysyy ennallaan 17 % Vähenee

Lisätiedot

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012

Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 Valmistu töihin! Kuopion opiskelijakyselyn tulokset 23.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat Savon ammattija aikuisopistossa sekä Savonia ammattikorkeakoulussa opiskelevat

Lisätiedot

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO

Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Piilotettu Osaaminen - tunnistammeko kansainvälisen kokemuksen kautta saavutettua osaamista? Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO Perustettu 1991 Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen

Lisätiedot

Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011. paula.kukkonen@bovallius.fi 1

Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011. paula.kukkonen@bovallius.fi 1 Paula Kukkonen erityisasiantuntija Bovallius ammattiopisto 14.10.2011 paula.kukkonen@bovallius.fi 1 1) Bovallius - ammattiopiston ja Kuntoutus ORTON in esitys työhön kuntoutuksen ja työelämään valmennuksen

Lisätiedot

Paikalliset arvokkuustakuut Norrköpingin kunnan vanhustenhuollossa

Paikalliset arvokkuustakuut Norrköpingin kunnan vanhustenhuollossa Paikalliset arvokkuustakuut Norrköpingin kunnan vanhustenhuollossa HOITO- JA HOIVATOIMISTO Paikalliset arvokkuustakuut Norrköpingissä Arvokas elämä ja hyvinvointi Kansallinen arvoperusta Erään sosiaalipalvelulakiin

Lisätiedot

Tulostiedotustilaisuus 27.2.2014. Toimitusjohtaja Seppo Kuula

Tulostiedotustilaisuus 27.2.2014. Toimitusjohtaja Seppo Kuula Tulostiedotustilaisuus 27.2.2014 Toimitusjohtaja Seppo Kuula Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot perustuvat yhtiön johdon tämänhetkisiin näkemyksiin.

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI LOKAKUU 2014 N=953

OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI LOKAKUU 2014 N=953 OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TYÖPAIKOILLA SAK:N LUOTTAMUSHENKILÖPANEELI LOKAKUU 2014 N=953 YHTEENVETOA Vuoden 2014 lakimuutosten jälkeen vain vajaalla kolmanneksella työpaikoista ( %) on aloitettu henkilöstö-

Lisätiedot

Liikkuvuus. Koulutus Stardardit. Työllistyvyys

Liikkuvuus. Koulutus Stardardit. Työllistyvyys Tunnistaminen Laatu Liikkuvuus Koulutus Stardardit Työllistyvyys Kehitetään työelämälähtöisiä tutkintoja sekä koulutusohjelmia VSPORT+ Projekti Avaintavoite VSPORT+ hankkeelle on kehittää läpi alan vuorovaikutteisen

Lisätiedot

Sosiaalinen media tuli työpaikalle - kenen säännöillä toimitaan? Copyright 2010 H&K and MPS

Sosiaalinen media tuli työpaikalle - kenen säännöillä toimitaan? Copyright 2010 H&K and MPS Sosiaalinen media tuli työpaikalle - kenen säännöillä toimitaan? Copyright 2010 H&K and MPS Lähtökohta tutkimukselle Halusimme vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin: Millaisia viestinnällisiä haasteita

Lisätiedot

KUVApuhelinhanke alkukyselyt:

KUVApuhelinhanke alkukyselyt: Liite 2 (1/5) KUVApuhelinhanke alkukyselyt: OSIO I: Taustatiedot, teknologiasuhtautuminen ja teknologiaosaaminen 1. Sukupuoli: Nainen, Mies 2. Ikä: vuotta 3. Sosiaali- ja terveysalan koulutus: 4. Työtehtävät

Lisätiedot

Kauppa vetovoimaisena työnantajana

Kauppa vetovoimaisena työnantajana Kauppa vetovoimaisena työnantajana Puheenjohtaja Ann Selin Vähittäiskaupan ennakointiseminaari 10.3.2015 PAM lukuina Jäseniä 232 381 (31.12.2014) Naisia n. 80 % jäsenistä Nuoria, alle 31-vuotiaita 30 %

Lisätiedot

Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011

Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011 Täältä tullaan! Nuoret journalistit -tutkimus TAT-ryhmä 2011 Nuoret journalistit -tutkimus Nuoret journalistit -tutkimuksessa kiinnostuksen kohteena ovat journalismin uudet sukupolvet. Millainen on tulevien

Lisätiedot

VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY. Suomen lasten ja nuorten säätiö 13.5.2011

VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY. Suomen lasten ja nuorten säätiö 13.5.2011 VASTUULLINEN KESÄDUUNI 2011 -KYSELY Suomen lasten ja nuorten säätiö 13.5.2011 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN Vastuullinen kesäduuni 2011 kysely toteutettiin työnantajille keväällä 2011. Kyselyssä selvitettiin

Lisätiedot

SIILI SOLUTIONS OYJ PÖRSSI-ILTA, TAMPERE SEPPO KUULA 26.3.2013

SIILI SOLUTIONS OYJ PÖRSSI-ILTA, TAMPERE SEPPO KUULA 26.3.2013 SIILI SOLUTIONS OYJ PÖRSSI-ILTA, TAMPERE SEPPO KUULA 26.3.2013 VASTUUVAPAUSLAUSEKE Tässä materiaalissa esitetyt markkinoihin ja tulevaisuuteen liittyvät lausunnot ja arviot perustuvat yhtiön johdon tämänhetkisiin

Lisätiedot

Ikäjohtaminen-työntekijän hyvinvoinnnin tukemiseksi

Ikäjohtaminen-työntekijän hyvinvoinnnin tukemiseksi Ikäjohtaminen-työntekijän hyvinvoinnnin tukemiseksi ATERIA 14 tapahtuma, ammattiasiain toimitsija JHL edunvalvontalinja, työelämän laadun toimialue Ikäjohtaminen, määrittely Ikäjohtamiseksi kutsutaan eri-ikäisten

Lisätiedot

kampanjaopas #kunnontyönpäivä

kampanjaopas #kunnontyönpäivä kampanjaopas #kunnontyönpäivä mistä on kyse? Kansainvälistä kunnon työn päivää juhlitaan 7.10. Satoja tapahtumia yli 60 eri maassa. Juhlimme onnistumisia sekä muistamme, että korjattavaa löytyy vielä niin

Lisätiedot

Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö

Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Suomen suurin ja vaikuttavin elinkeinoelämän järjestö Yrittäjien oma järjestö Paikallisyhdistykset Aluejärjestöt Toimialajärjestöt 400 20 54 Jäsenyrityksiä 116 000 Luottamushenkilöt yli 4 000 Jäseniä kuntien

Lisätiedot

Maahanmuuttajien saaminen työhön

Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien saaminen työhön Maahanmuuttajien kotoutumisessa kielitaito ja jo olemassa olevan osaamisen tunnistaminen ovat merkittävässä roolissa oikeiden koulutuspolkujen löytämiseksi ja maahanmuuttajien

Lisätiedot

Hyvinvoiva kansalainen työelämässä

Hyvinvoiva kansalainen työelämässä Hyvinvoiva kansalainen työelämässä Tampereen yliopiston terveystieteen laitos Hyvinvoinnin tulkintoja 1. Ulkoisesti arvioitu vs. koettu Ulkoisesti (yhteisesti) arvioitu Tunnuslukuja: suhteellinen köyhyys

Lisätiedot

KYSELY TEKNISEN VIESTINNÄN TEHTÄVISSÄ TOIMIVIEN PALKKAUKSESTA JA TYÖSUHTEEN EHDOISTA. - yhteenveto tuloksista

KYSELY TEKNISEN VIESTINNÄN TEHTÄVISSÄ TOIMIVIEN PALKKAUKSESTA JA TYÖSUHTEEN EHDOISTA. - yhteenveto tuloksista 1 KYSELY TEKNISEN VIESTINNÄN TEHTÄVISSÄ TOIMIVIEN PALKKAUKSESTA JA TYÖSUHTEEN EHDOISTA - yhteenveto tuloksista Suomen teknisen viestinnän yhdistyksen syysseminaari Tampere 15.10.2013 Hanna Gorschelnik

Lisätiedot

Nuoret Lakimiehet ry Työhyvinvointikysely 2014

Nuoret Lakimiehet ry Työhyvinvointikysely 2014 Lue analyysi kyselyn tuloksista: www.nuoretlakimiehet.fi/0///nula-selvitti-tyooloja-sisalto-ennen-kompensaatiota-ja-glooriaa/ Taustatiedot Sukupuoli 0 8 6 6 Mies Nainen Kaikki (KA:.6, Hajonta:0.9) (Vastauksia:7)

Lisätiedot

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana Ääni toimitukselle Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana TOIMI-hanke, päätösseminaari 6.11.2014 Aurora Airaskorpi Projektitutkija, Media Concepts Research Group @aairaskorpi auroraairaskorpi.com

Lisätiedot

Työllisyysaste Pohjoismaissa

Työllisyysaste Pohjoismaissa BoF Online 2008 No. 8 Työllisyysaste Pohjoismaissa Seija Parviainen Tässä julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa. Suomen Pankki Rahapolitiikka-

Lisätiedot

TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ!

TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! VMP PÄHKINÄNKUORESSA Mikä VMP Group on? Olemme yksi Suomen suurimmista työnantajista ja rekrytoijista. Toimimme Suomen lisäksi Virossa, Ruotsissa, Espanjassa ja Romaniassa.

Lisätiedot

ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008

ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008 Sivu 1(8) ProCountor-asiakastyytyväisyyskysely, syksy 2008 ProCountor tutki syyskuun alussa asiakkaittensa tyytyväisyyttä ProCountor-ohjelmistoon sekä Helpdesk-palveluun. Asiakaskyselyyn vastasi 179 käyttäjää.

Lisätiedot

Työn arvojen monimuotoistuminen. 18.06.2014 Mikko Kesä, Jan-Erik Müller, Tuomo Saarinen Innolink Research Oy

Työn arvojen monimuotoistuminen. 18.06.2014 Mikko Kesä, Jan-Erik Müller, Tuomo Saarinen Innolink Research Oy Työn arvojen monimuotoistuminen 18.06.2014 Mikko Kesä, Jan-Erik Müller, Tuomo Saarinen Innolink Research Oy Taustaa Tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa uutta ymmärrystä Suomalaisen Työn Liitolle kuluttajakansalaisten

Lisätiedot

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017

Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Mustasaaren kunnan henkilöstöstrategia 2014 2017 Yhteistyötoimikunta 14.4.2014 Henkilöstöjaosto 12.5.2014 Kunnanhallitus 16.6.2014 Kunnanvaltuusto 22.9.2014 Mustasaaren kunnassa rima on korkealla. Haluamme

Lisätiedot

Järkytä avoimuudella. Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat avaimia kukoistavaan yrityskulttuuriin. Aki Ahlroth 4.11.2014, Henry Foorumi

Järkytä avoimuudella. Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat avaimia kukoistavaan yrityskulttuuriin. Aki Ahlroth 4.11.2014, Henry Foorumi Järkytä avoimuudella Avoimuus ja läpinäkyvyys ovat avaimia kukoistavaan yrityskulttuuriin Aki Ahlroth 4.11.2014, Henry Foorumi 01 Miksi juuri avoimuus? Avoimuus on keskeinen keino synnyttää luottamusta

Lisätiedot

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta

Lisätiedot

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI

YRITTÄJIEN HYVINVOINTI YRITTÄJIEN HYVINVOINTI Yrittäjien työhyvinvointikysely 2013 tulokset 4.9.2013 Kati Huoponen, Mari Merilampi ja Jouni Vatanen TAUSTAA Kysely lähetettiin yli 10 000:lle Ilmarisen yrittäjäasiakkaalle Kyselyyn

Lisätiedot

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi

FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk PKSSK:n rekrytointi siirtyi sosiaaliseen mediaan alkutalvella 2010. Olimme ensimmäinen sairaala Suomessa,

Lisätiedot

Verkostoituvat tietojärjestelmälääkärit

Verkostoituvat tietojärjestelmälääkärit Verkostoituvat tietojärjestelmälääkärit FILIP SCHEPERJANS, LT NEUROLOGIAN ERIKOISLÄÄKÄRI, HYKS TIETOJÄRJESTELMÄLÄÄKÄREIDEN ALAOSASTON JOHTOKUNNAN PJ, SUOMEN LÄÄKÄRILIITTO Lääkäreiden rooli terveydenhuollon

Lisätiedot

Pelastusalan työturvallisuuskoulutus

Pelastusalan työturvallisuuskoulutus Pelastusalan työturvallisuuskoulutus Työturvallisuuskoulutuksen taustaa (1) Työturvallisuusasiat ovat nousseet pelastusalalla entistä tärkeämmiksi Esikuvana tälle koulutukselle on Työturvallisuuskeskuksen

Lisätiedot

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja

Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja Peab pohjoismainen yhteiskuntarakentaja EVENTES BUSINESS GARDEN Espoo 1 Liikeideamme Peab on rakennusalan yritys, jonka tärkein tavoite on ehdoton LAATU ja AMMATTITAITO rakennusprosessin kaikissa vaiheissa.

Lisätiedot

Työsuojelun yhteistoiminta työpaikalla

Työsuojelun yhteistoiminta työpaikalla Työsuojelun yhteistoiminta työpaikalla Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Paivi.rauramo@ttk.fi Työsuojelun yhteistoiminta Tavoitteita: työnantajan ja työntekijöiden vuorovaikutuksen edistäminen työntekijöille

Lisätiedot

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen 28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen Monikulttuurinen työpaikka? Mitä se merkitsee? Onko työyhteisömme valmis siihen? Olenko minä esimiehenä valmis siihen?

Lisätiedot

Perheystävällinen työpaikka. Anna Kokko, Erityisasiantuntija Väestöliitto 18.9.2015

Perheystävällinen työpaikka. Anna Kokko, Erityisasiantuntija Väestöliitto 18.9.2015 Perheystävällinen työpaikka Anna Kokko, Erityisasiantuntija Väestöliitto 18.9.2015 Miksi perheystävällisyys kannattaa? Top 3 1.Perheystävällinen työpaikka houkuttelee parhaita osaajia ja sitouttaa heidät

Lisätiedot

NUORI LUOTTAA OMAAN PERSOONAAN JA VERKOSTOIHIN

NUORI LUOTTAA OMAAN PERSOONAAN JA VERKOSTOIHIN Suomalaisille työmarkkinoille onnellisia uutisia: NUORI LUOTTAA OMAAN PERSOONAAN JA VERKOSTOIHIN Suomen talouskurimuksesta ja tahmaisesta työllisyystilanteesta huolimatta meillä on erinomaisia uutisia:

Lisätiedot

KESÄTYÖINFO. Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville.

KESÄTYÖINFO. Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville. KESÄTYÖINFO Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville. SISÄLTÖ: Työsopimus Työehtosopimus Työsopimuksen sisältö Työaika ja ylityöt Palkkaus ja palkanmaksu

Lisätiedot

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten

TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers. Tiedettä elämää varten TIETEENTEKIJÖIDEN LIITTO FORSKARFÖRBUNDET The Finnish Union of University Researchers and Teachers Tiedettä elämää varten Tieteentekijöiden liiton jäsenyys on tärkeä osoitus oman ammatillisen identiteetin

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 3.10.2012 Rovaniemi 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! Lapin alueen kyselyn kohderyhmänä olivat Rovaniemellä ja Kemi-Torniossa opiskelevat nuoret. Vastaajat

Lisätiedot

TYÖNANTAJAKUVA 2013 Tampereen amk - Alumnit

TYÖNANTAJAKUVA 2013 Tampereen amk - Alumnit TYÖNANTAJAKUVA 2013 Tampereen amk - Alumnit Tervetuloa Tampereen amk:n alumneja koskevan työnantajakuvaraportin pariin! Raportin tavoitteena on selvittää, minkälaisia asioita Tampereen amk:n alumnit arvostavat

Lisätiedot

Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa. Tuula Selonen

Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa. Tuula Selonen Ikäjohtaminen Fujitsu-konsernissa Tuula Selonen Mitä ikäjohtamisella tarkoitetaan? 1/3 Ikäjohtaminen on eri-ikäisten ihmisten johtamista eli hyvää henkilöstöjohtamista. Työurien parantamiseen ja pidentämiseen

Lisätiedot

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla

Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Työpaikan keinot työkyvyn tukemisessa maatilalla Porvoo 8.4.2014 Kuninkaantien työterveys JAMIT-hanke, Kuntoutussäätiö Marja Heikkilä Projektisuunnittelija JAMIT -hanke Tavoitteena on edistää työhyvinvointia

Lisätiedot

Sosiaalinen media työelämässä

Sosiaalinen media työelämässä Sosiaalinen media työelämässä 6.6.2014 Sosiaalinen media Yhtä selkeää määritelmää ei ole olemassa Kuka tahansa voi tuottaa sisältöä, muokata sitä, kommentoida, jakaa eteenpäin Sisältöä voi ainoastaan valvoa

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 30.5.2012 Oulu

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 30.5.2012 Oulu Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 30.5.2012 Oulu 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -Oulun seudun kyselyn kohderyhmänä olivat paikalliset yliopistossa ja ammattiopistossa opiskelevat nuoret.

Lisätiedot

Liikkeellä parempaan

Liikkeellä parempaan Liikkeellä parempaan MISTÄ KYSE? Organisaatio tukee työntekijöidensä ekologisia liikkumisvalintoja ottamalla käyttöön CO2MMUTING bonusjärjestelmän työpaikalla. Kyseessä pysyvä ohjelma, joka edistää tervellisiä

Lisätiedot

Suomalainen työ muutoksessa.

Suomalainen työ muutoksessa. Suomalainen työ muutoksessa. Muutos on tosi. Työn murrokseen vaikuttavat monet globaalit muutosvoimat Demografinen muutos ja ikääntyminen Väestö ikääntyy kovaa vauhtia. Yli 65-vuotiaiden määrän kasvu (%)

Lisätiedot

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku

Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Saada tietoa, kokeilla, osallistua, vaikuttaa ja valita. Löytää oma yksilöllinen työelämän polku Milla Ryynänen, projektipäällikkö, Työelämän päämies projekti, Savon Vammaisasuntosäätiö 17.11.2015 TYÖELÄMÄN

Lisätiedot

Työntekijän vakuutukset

Työntekijän vakuutukset Työntekijän vakuutukset Työntekijän eläketurva Suomessa on kaksi eläkejärjestelmää, jotka täydentävät toisiaan: työeläkelaki ja kansaneläkelaki. Työeläkkeet ansaitaan omalla palkkatyöllä ja yrittämisellä

Lisätiedot

Palvelualojen taskutilasto 2012

Palvelualojen taskutilasto 2012 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 600 Jäsenten työsuhdeasiat 030 100 620 Työttömyysturvaneuvonta 020 690 211 Vaihde 020 774 002 (ma pe klo 9 16) www.pam.fi pam@pam.fi etunimi.sukunimi@pam.fi Keskustoimisto

Lisätiedot

Työn tuki -malli 2011

Työn tuki -malli 2011 Työn tuki -malli 2011 Kehittyvää erityisryhmien asumista Mikä Työn tuki -malli on? Työn tuki -malli on syntynyt Asumispalvelusäätiö ASPAn KoPa-projektissa (Koulutuksella palkkatyöhön) vuosina 2008-2010

Lisätiedot

Työehtosopimusten paikallinen sopiminen. Janne Makkula, Atte Rytkönen, Rauno Vanhanen

Työehtosopimusten paikallinen sopiminen. Janne Makkula, Atte Rytkönen, Rauno Vanhanen Työehtosopimusten paikallinen sopiminen Janne Makkula, Atte Rytkönen, Rauno Vanhanen 1 Suomen työmarkkinoiden joustavuus VÄITE Joustomahdollisuuksia työehtosopimuksissa jo runsaasti käytettävissä SELVITYS

Lisätiedot

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN

RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET. Mitkä tekijät vaikuttavat hyvien käytänteiden käyttöönottoon yrityksissä ja organisaatioissa? SITOUTUMINEN HYVÄT KÄYTÄNTEET TYÖPAIKOILLA - KOKEMUKSIA KEHITTÄMISTYÖSTÄ TYÖELÄMÄN KEHITTÄMISOHJELMISSA (TYKES) Keskiviikkona 26.11.2008 kello 12.00-18.00 Fellmannissa RYHMÄTÖIDEN TUOTOKSET ILMAPIIRI Hyvinvointi Sallivuus

Lisätiedot

Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management

Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management 2008 IBM Corporation IBM Cognos: suorituskyvyn johtamisen asiantuntija IBM osti

Lisätiedot

Akateeminen sivutoimiyrittäjyys Alussa, lopussa, välissä?

Akateeminen sivutoimiyrittäjyys Alussa, lopussa, välissä? Akateeminen sivutoimiyrittäjyys Alussa, lopussa, välissä? Anmari Viljamaa & Elina Varamäki Seinäjoen ammattikorkeakoulu 23.10.2014 Sisältö Tausta Sivutoimiyrittäjyys alussa ja lopussa välissä Johtopäätöksiä

Lisätiedot