Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt"

Transkriptio

1 Jaksamiskysely S-ryhmä 10/2016 Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 54 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): 5/9 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on. Reilu 5/8 kokee, että oma esimies kohtelee arvostavasti ja reilusti, eikä 4/5 koe pelolla johtamista. 7/10 luottaa omaan lähiesimieheensä, johtoon 1/2. Vain vajaa 2/7 esimiesten esimiehistä tuntee johtamansa työn täysin ja ainoastaan alle 1/3 on kiinnostunut tehdyn työn määrästä. Työssäjaksamisesta on kiinnostunut 3/5 esimiesten esimiehistä. Vajaa 5/9 uskaltaisi ottaa jaksamisongelman esille omien esimiesten ja 3/5 työterveyshuollon kanssa. Työilmapiiritutkimukset kuvaavat vain vajaan 2/5 mielestä oikein työyhteisön tilaa. Havaintoja B (oma jaksaminen): 5/9 viihtyy ja kokee työn imua ja 4/5 on sitoutunut työhönsä. Stressistä on kuluvan vuoden aikana kärsinyt silloin tällöin tai säännöllisesti lähes 3/4. Vain 2/5 kykenee palautumaan ja irtaantumaan työstä vapaa-ajallaan. Työpaikan vaihtoa on kuluvan vuoden aikana harkinnut 5/9. Työ keskeytyy lähes 3/4 mielestä tämän tästä ja vajaan 3/5 mielestä työssä on turhaa tekemistä. Hallinnollisen työn osuus lisääntyy 5/9 mielestä koko ajan. Lähes 9/10 näkee jaksamisen kannalta tärkeänä oikeuden vaikuttaa itse työaikoihinsa. Vain vajaa 2/5 ilmoittaa tehdyn työn kokonaan työaikaseurantaan tai muutoin. Vain 4/9 pystyy pitämään kaiken ylimääräisen työn vapaana tai saa siitä korvauksen. 5/8 työskentelee myös vapaa-ajallaan. Vain reilu 1/4 ehtii työpäivien aikana pitämään normaalipituisia ruoka-ja kahvitaukoja. Noin 4/5 mukaan fyysinen toimintakyky on kunnossa ja vastaava määrä löytää vastapainoa työlle. Reilu 2/3 tuntee elämänsä olevan tasapainossa. Reilu 2/3 saa riittävästi nukuttua ja levättyä. Liikuntaa harrastaa säännöllisesti 3/4.

2 1. Esimieheni tukee ja kannustaa minua työssäni riittävästi joka suhteessa 18,4 % Pääsääntöisesti 55,3 % Melko vähän tosiasiassa 23,5 % Ei käytännössä ollenkaan 2,8 %

3 2. Esimieheni on myös tavoitettavissa riittävästi 100, 0 % 89,5 % 80,0 % 60,0 % 40,0 % 20,0 % 10,5 % 0,0 % Ei

4 3. Jos tarvitsen tukea, otan aina yhteyttä esimieheeni 100, 0 % 80,0 % 60,0 % 56,2 % 43,8 % 40,0 % 20,0 % 0,0 % En

5 4. Esimieheni kohtelee minua arvostavasti ja reilusti 100, 0 % 80,0 % 60,0 % 64,5 % 40,0 % 31,8 % 20,0 % 3,7 % 0,0 % Kyl lä Ei Vaihtel ee

6 5. Johtaako esimiehesi sinua myös pelolla? 100, 0 % 80,0 % 80,5 % 60,0 % 40,0 % 20,0 % 7,6 % 11,8 % 0,0 % Kyl lä Ei Vaihtel ee

7 6. Luotatko pääsääntöisesti omaan lähiesimieheesi? 69,8 % En 4,4 % ja en 25,8 %

8 7. Luotatko ylempään johtoon? 49,5 % En 9,9 % ja en 40,6 %

9 8. Onko esimiehesi perillä työsi sisällöstä ja työn määrästä? Kyl lä täys in 27,5 % Sinne päin 59,6 % Melko huonosti 12,9 %

10 9. Kiinnostaako esimiehiäsi aidosti tekemäsi työn määrä? 32,2 % Ei 30,2 % En osaa sanoa 37,6 %

11 10. Luottaako esimiehesi kykyysi arvioida työpaikalla läsnäolosi ja ajankäyttösi tarve? 67,0 % En 8,6 % En osaa sanoa 24,4 %

12 11. Kiinnostaako esimiestäsi ylipäätään aidosti työssä jaksamisesi? 59,3 % Ei 10,3 % Melko vähän 30,4 %

13 12. Uskallatko antaa esimiehellesi palautetta, kun siltä tuntuu? 75,5 % En 3,7 % Vain harvoin 20,8 %

14 13. Tunnetko, että sinua kuullaan ja voit vaikuttaa riittävästi itse työsi sisältöön? 63,4 % En 13,1 % Vain harvoin 23,5 %

15 14. Uskaltaisitko ottaa jaksamisongelmat esille heti esimiehesi kanssa, jos niitä ilmaantuisi? 100, 0 % 80,0 % 60,0 % 54,6 % 40,0 % 28,4 % 20,0 % 17,0 % 0,0 % Kyl lä En En tiedä

16 15. Uskaltaisitko ottaa jaksamisongelmat esille työterveyshuollon kanssa heti, jos niitä ilmaantuisi? 100, 0 % 80,0 % 60,0 % 60,2 % 40,0 % 26,6 % 20,0 % 13,2 % 0,0 % Kyl lä En En tiedä

17 16. Antaako työnantaja sinulle riittävästi ja oikeanlaista esimieskoulutusta? 63,0 % Ei 18,1 % En osaa sanoa 18,9 %

18 17. Kuunteleeko esimiehesi liikaa muuta henkilökuntaa? 9,3 % Ei 59,8 % En osaa sanoa 30,8 %

19 18. Luotatko alaisiisi? 66,6 % En 1,8 % Vaihtelevasti 31,5 %

20 19. Vaihdan usein ajatuksia esimieskollegoideni kanssa 100, 0 % 80,0 % 81,5 % 60,0 % 40,0 % 20,0 % 18,5 % 0,0 % En

21 20. Vuorovaikutus toimii työssäni mielestäni hyvin joka suuntaan 68,0 % Ei 18,5 % En osaa sanoa 13,5 %

22 21. Työilmapiiritutkimukset kuvaavat oikein työyhteisön tilaa ja antavat oikean kuvan johtamisesta? 38,0 % Ei 39,6 % En osaa sanoa 22,4 %

23 22. Viihdytkö työssäsi ja tunnetko työn imua? 100, 0 % 80,0 % 60,0 % 55,8 % 40,0 % 38,0 % 20,0 % 6,2 % 0,0 % Kyl lä En Vaihtel ee

24 23. Olen sitoutunut työhöni ja työnantajaani? 100, 0 % 80,0 % 80,0 % 60,0 % 40,0 % 20,0 % 17,2 % 2,8 % 0,0 % Kyl lä En Vaihtel ee

25 24. Oletko kuluvan vuoden aikana kärsinyt stressistä tai työuupumuksesta? säännöllisesti 11,7 % Kyl lä silloin tällöin 61,2 % En 27,1 %

26 25. Kykenetkö palautumaan ja irtaantumaan työstäsi vapaa-ajallasi (työpäivän päätyttyä)? 100, 0 % 80,0 % 60,0 % 49,6 % 40,0 % 40,3 % 20,0 % 10,1 % 0,0 % Kyl lä En Vaihtel ee

27 26. Oletko kuluvan vuoden aikana harkinnut työpaikan vaihtamista? 100, 0 % 80,0 % 60,0 % 55,8 % 44,2 % 40,0 % 20,0 % 0,0 % En

28 27. Koetko, että sinulla on tänä päivänä riittävä mahdollisuus vaikuttaa työsi sisältöön? 44,7 % En 39,3 % En osaa sanoa 16,0 %

29 28. Onko työssäsi "turhaa", jonka voisi hoitaa joku muukin? 58,2 % Ei 24,6 % En osaa sanoa 17,2 %

30 29. Työni keskeytyy ja kasaantuu tämän tästä? 73,0 % Ei 23,5 % En osaa sanoa 3,5 %

31 30. Hallinnollisen työn osuus lisääntyy koko ajan? 55,8 % Ei 31,1 % En osaa sanoa 13,2 %

32 31. Jaksamisen kannalta on olennaista, että saa itse päättää työaikansa käytöstä? 88,1 % Ei 5,2 % En osaa sanoa 6,7 %

33 32. Ilmoitatko tekemäsi työmäärän kokonaisuudessaan työaikaseurantajärjestelmään tai muutoin työnantajalle? 100, 0 % 80,0 % 60,0 % 62,4 % 40,0 % 37,6 % 20,0 % 0,0 % En

34 33. Pystytkö pitämään kaiken tekemäsi ylimääräisen työn vapaana tai saatko siitä rahallisen korvauksen? 100, 0 % 80,0 % 60,0 % 54,1 % 45,9 % 40,0 % 20,0 % 0,0 % En

35 34. Työskenteletkö vapaa-ajallasi (säännöllisen työajan ulkopuolella) eli teet töitä palkatta myös kotona? 100, 0 % 80,0 % 60,0 % 62,7 % 40,0 % 37,3 % 20,0 % 0,0 % En

36 35. Hoidatko työtehtäviä (esim. vastaat työpuheluihin) myös vuosilomallasi? 100, 0 % 80,0 % 60,0 % 61,9 % 40,0 % 38,1 % 20,0 % 0,0 % En

37 36. Ehditkö aina joka päivä pitämään työssäsi normaalipituisen ruoka- ja kahvitauon? 100, 0 % 80,0 % 72,3 % 60,0 % 40,0 % 27,7 % 20,0 % 0,0 % En

38 37. Fyysinen toimintakykyni on mielestäni ihan kunnossa? 100, 0 % 80,0 % 83,3 % 60,0 % 40,0 % 20,0 % 16,7 % 0,0 % Ei

39 38. Saan riittävästi voimavaroja vastapainoksi työhöni perheestä, ystävistä ja harrastuksista? 80,5 % En 7,5 % En osaa sanoa 12,0 %

40 39. Tunnen, että työ ja muu elämäni on hallinnassani ja tasapainossa 68,1 % En 16,0 % En osaa sanoa 15,9 %

41 40. Saan riittävästi nukuttua ja levättyä? 100, 0 % 80,0 % 67,8 % 60,0 % 40,0 % 32,2 % 20,0 % 0,0 % En

42 41. Harrastan säännöllisesti liikuntaa? 100, 0 % 80,0 % 74,1 % 60,0 % 40,0 % 25,9 % 20,0 % 0,0 % En

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt

Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Jaksamiskysely 10/2016 (netti) Tulosvastuulliset esimiehet ja ylemmät toimihenkilöt Vastaus%: 60 Havaintoja A (omat esimiehet ja johto): Reilu 3/7 hakee tukea omasta esimiehestään, kun tarve siihen on.

Lisätiedot

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+

Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ 1,2 1 0,8 0,6 0,4 0,2 0 1 Porvoon kaupunki 2011 Henkilöstökysely QPS 34+ Porvoo 2011 - Borgå 2011 N = 1273 Sukupuoli 100 % 90 % 80 % 81 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 18 % 10 % 0 % mies nainen Ikäryhmä

Lisätiedot

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1

Vastausprosentti % Kuntaliitto 2004, n=202 Kuntaliitto 2008, n=198 Kuntaliitto 2011, n=220. Parempi Työyhteisö -kysely Työterveyslaitos 1 Vastausprosentti % 9 8 75 74 67 Kuntaliitto 4, n=2 Kuntaliitto 8, n=198 Kuntaliitto 11, n=2 Työterveyslaitos 1 Parempi Työyhteisö -Avainluvut 19 Työyhteisön kehittämisedellytykset 18 Työryhmän kehittämisaktiivisuus

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Klassinen 360 palaute DEMO

Klassinen 360 palaute DEMO Klassinen 3 palaute DEMO Arvion saaja: Erkki Esimerkki 7.9.1 MLP Modular Learning Processes Oy www.mlp.fi mittaukset@mlp.fi Klassinen 3 palaute DEMO Sivu 1 / 8 3 ESIMIESTEN ARVIOINTI 3 asteen mittauksessa

Lisätiedot

Sosiaalityön selvitys KYSELYN ALUSTAVAT TULOKSET:

Sosiaalityön selvitys KYSELYN ALUSTAVAT TULOKSET: Sosiaalityön selvitys KYSELYN ALUSTAVAT TULOKSET: -SOSIAALIOHJAAJAT Kyselyn toteutus Webropol -kysely toteutettiin ajalla 14-21.3.2017 Päijät- Hämeen sosiaalityöntekijöille ja sosiaaliohjaajille. Diasarjassa

Lisätiedot

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015

Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Etätyökysely henkilöstöstölle 22.1.-2.2.2015 Olen kokenut etätyön hyväksi työskentelytavaksi Saan etätyöpäivän aikana pääosin tehtyä suunnittelemani työt Ohjeistus etätyön tekemiseen on ollut riittävää

Lisätiedot

Alueellinen työhyvinvointikysely. Voimaa ossaamisesta! -hanke

Alueellinen työhyvinvointikysely. Voimaa ossaamisesta! -hanke Alueellinen työhyvinvointikysely Voimaa ossaamisesta! -hanke Taustatiedot Vastaajia 1 983 henkilöä miehiä 14 % naisia 86 % Toimiala Hotelli- ja ravintola 5 % Kauppa- ja palvelu 17 % Muu julkishallinto

Lisätiedot

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö

HYVINVOIVA SIHTEERI. Haasta itsesi huipulle seminaari Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö HYVINVOIVA SIHTEERI Haasta itsesi huipulle seminaari 23.9.2016 Tapio Koskimaa Työhyvinvointipäällikkö SIHTEERI 2 26.9.2016 SIHTEERI ENNEN Kun esimies tuli aamulla töihin, hänen sihteerinsä oli ovella vastassa

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI JA JAKSAMINEN

TYÖHYVINVOINTI JA JAKSAMINEN TYÖHYVINVOINTI JA JAKSAMINEN OAJ, Hyria opettajat ry. Mikko Pohjola, työterveyspsykologi, työ- ja organisaatiopsykologian erikoispsykologi 31.1.2017 Työuupumuksen tunnistaminen Miten toimia, jos tunnistaa

Lisätiedot

Yksilötutka-työhyvinvointikysely

Yksilötutka-työhyvinvointikysely Yksilötutka-työhyvinvointikysely Yksilötutka-työhyvinvointikyselyllä kartoitetaan, mikä on vastaajan oma arvio työhyvinvointinsa tilasta tällä hetkellä. Vastaaminen on vapaaehtoista ja tapahtuu anonyymisti.

Lisätiedot

Eläköön elämä ja työ IV Mistä virtaa tähän kaikkeen?

Eläköön elämä ja työ IV Mistä virtaa tähän kaikkeen? Eläköön elämä ja työ IV Mistä virtaa tähän kaikkeen? Pirkko-Liisa Vesterinen Paikallisjohtaja, dosentti Management Institute of Finland, MIF Itsetuntemus lähtökohtana Vastaa itsellesi Kuka minä olen itselleni?

Lisätiedot

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia

OAJ:n Työolobarometrin tuloksia OAJ:n Työolobarometrin tuloksia 31.1.2014 OAJ:n Työolobarometrin perustiedot Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2013 Kyselyn vastaajia 1347 Opetusalan ammattijärjestön ja Finlands Svenska Lärarförbundin

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014

Työhyvinvointikysely 2014 Työhyvinvointikysely 2014 1. Henkilöstö- ja tehtäväryhmäsi 2. Yksikkösi Vastaajien määrä: 3. Omaan työhön liittyvä informaatio Minulla on selkeä tehtäväkuva 1 18 0 64 89 172 4,3 4,4 Minulle on täysin

Lisätiedot

työtyytyväisyyskysely perusturvayhteensä

työtyytyväisyyskysely perusturvayhteensä työtyytyväisyyskysely 2013 - perusturvayhteensä 1. ikä Vastaajien määrä: 66 55 tai enemmän: 14% alle 35: 14% 35-44: 29% 45-54: 44% 2. työsuhteen laatu Vastaajien määrä: 66 määräaikainen, työllistetty,

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015

Työhyvinvointikysely 2014. Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 RAAHEN SEUDUN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ Työhyvinvointikysely 2014 Henkilöstöpalvelut 2.1.2015 Yleistä Työhyvinvointikyselyyn 2014 vastasi 629 työntekijää (579 vuonna 2013) Vastausprosentti oli 48,7 % (vuonna

Lisätiedot

työtyytyväisyyskysely ympäristötoimiyhteensä

työtyytyväisyyskysely ympäristötoimiyhteensä työtyytyväisyyskysely 2013 - ympäristötoimiyhteensä 1. ikä alle 35: 5% 35-44: 5% 45-54: 25% 55 tai enemmän: 65% 2. työsuhteen laatu määräaikainen, työllistetty, harjoittelija: 10% vakituinen: 90% 3. työpaikkasi

Lisätiedot

HAASTATTELUKYSYMYKSIÄ

HAASTATTELUKYSYMYKSIÄ HAASTATTELUKYSYMYKSIÄ Seuraavassa luettelossa on Tako-ryhmän käyttämiä ja toimivia aihepiireja eli teemoja kysymyksineen ja mahdollisia lisäkysymyksiä vapaasti sovellettavaksi. Ensin esittelemme kaikille

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2015

Työhyvinvointikysely 2015 Työhyvinvointikysely 2015 Vakuutusväen Liitto VvL ry kyseli työoloista edellisen kerran vuonna 2012. Silloin kaikkien vakuutusalan työntekijöiden oli mahdollista vastata. Vastaajia oli yli 3.300, joista

Lisätiedot

työtyytyväisyyskysely KHyhteensä

työtyytyväisyyskysely KHyhteensä työtyytyväisyyskysely 2013 - KHyhteensä 1. ikä Vastaajien määrä: 28 alle 35: 11% 55 tai enemmän: 25% 35-44: 14% 45-54: 50% 2. työsuhteen laatu Vastaajien määrä: 28 määräaikainen, työllistetty, harjoittelija:

Lisätiedot

KUNTO Muutoksen seurantakysely

KUNTO Muutoksen seurantakysely KUNTO Muutoksen seurantakysely Muutoksen seurantakyselyn tavoitteena on auttaa organisaation johtoa seuraamaan muutosprosessia ja arvioimaan sen vaikutuksia. Kysely tarjoaa henkilöstölle mahdollisuuden

Lisätiedot

IMUA JA HYVINVOINTIA OMAAN TYÖHÖN. Anki Mannström

IMUA JA HYVINVOINTIA OMAAN TYÖHÖN. Anki Mannström IMUA JA HYVINVOINTIA OMAAN TYÖHÖN Anki Mannström Holistinen - Kokonaisvaltainen yksilö Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kaikki vaikuttaa hyvinvointiimme! TASAPAINO? TERVEYS IHMISSUHTEET TYÖ TALOUS Tasapainoa

Lisätiedot

Esimiehestä kaikki irti?

Esimiehestä kaikki irti? Esimiehestä kaikki irti? Esimiestyön vaatimukset, aikapaine ja vaikutusmahdollisuudet 2.6.2006 2.6.2006 Johtaminen ja organisaatiot muuttuneet! ENNEN johtamistyylit tavoite- ja tulosjohtaminen, prosessiajattelu

Lisätiedot

JY työhyvinvointikysely 2015 (2013) Bio- ja ympäristötieteiden laitos

JY työhyvinvointikysely 2015 (2013) Bio- ja ympäristötieteiden laitos JY työhyvinvointikysely 2015 (2013) Bio- ja ympäristötieteiden laitos 30.10.2015 Työhyvinvointikysely 2015 Taustatiedot Palvelussuhde: 50,0 % Määräaikainen 50,0 % 50,0 % Toistaiseksi voimassaoleva 50,0

Lisätiedot

KUNTO Muutoskysely Alkukysely

KUNTO Muutoskysely Alkukysely KUNTO Muutoskysely Alkukysely Muutoskyselyn tavoitteena on auttaa organisaation johtoa suunnittelemaan ja seuraamaan muutosprosessia sekä arvioimaan sen vaikutuksia. Muutoskysely tarjoaa henkilöstölle

Lisätiedot

Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin

Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin Ennakoiva esimiestyö - avain yrityksen menestymiseen ja ihmisten hyvinvointiin Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Johanna Ahonen Työkykyjohtamisen kehityspäällikkö Mari Keränen Varmasti esimiehenä 6.6.2017

Lisätiedot

Nuoret Lakimiehet ry Työhyvinvointikysely 2014

Nuoret Lakimiehet ry Työhyvinvointikysely 2014 Lue analyysi kyselyn tuloksista: www.nuoretlakimiehet.fi/0///nula-selvitti-tyooloja-sisalto-ennen-kompensaatiota-ja-glooriaa/ Taustatiedot Sukupuoli 0 8 6 6 Mies Nainen Kaikki (KA:.6, Hajonta:0.9) (Vastauksia:7)

Lisätiedot

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä.

Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Osio 1 - Taustatiedot Toimitko esimiestehtävissä? Kyllä En Osio 2 - Fiilikset Valitse alla olevista tunnetiloista ne 3, jotka PARHAITEN kuvaavat viimeaikaisia vallitsevia fiiliksiäsi töissä. Ihan ok, tässähän

Lisätiedot

Minä työssäni kartoitus

Minä työssäni kartoitus Minä työssäni kartoitus 15.5.2015 1 Mikä on Minä työssäni -kartoitus? työväline joka on kehitetty nopeaksi ja kattavaksi nykytilanteen kuvaamiseksi omasta sekäosaamisen ettämotivaation näkökulmista minä

Lisätiedot

Etelä-Suomen Metsäpäivän 2013 työhyvinvointikysely Tuloksia metsänhoitajien osalta Eveliina Varis Metsänhoitajaliitto ry

Etelä-Suomen Metsäpäivän 2013 työhyvinvointikysely Tuloksia metsänhoitajien osalta Eveliina Varis Metsänhoitajaliitto ry Etelä-Suomen Metsäpäivän 2013 työhyvinvointikysely Tuloksia metsänhoitajien osalta Eveliina Varis Metsänhoitajaliitto ry 20.8.2013 Taustatiedot Sukupuoli 100% 80% 67% 60% 40% 33% 20% 0% Mies Nainen Kaikki

Lisätiedot

HENKISEN KUORMITUKSEN KARTOITUSMENETELMÄN KÄYT- TÄMINEN

HENKISEN KUORMITUKSEN KARTOITUSMENETELMÄN KÄYT- TÄMINEN HENKISEN KUORMITUKSEN KARTOITUSMENETELMÄN KÄYT- TÄMINEN Tätä henkisen kuormituksen kartoitusmenetelmää käytettäessä pitää ottaa huomioon seuraavaa: 1. Menetelmä on tarkoitettu henkisen kuormituksen kartoittamiseen

Lisätiedot

Kurikan, Jalasjärven ja Ilmajoen henkilöstön työilmapiirikysely

Kurikan, Jalasjärven ja Ilmajoen henkilöstön työilmapiirikysely Kurikan, Jalasjärven ja Ilmajoen henkilöstön työilmapiirikysely 18.3.-14.4.2013 A1. Merkitse ammattiasemasi: ( ) Esimies ( ) Työntekijä A2. Merkitse ikäryhmäsi: ( ) alle 40v. ( ) 40-50 v. ( ) yli 50v.

Lisätiedot

Työohjeita esimiehille ja työntekijöille. - korvaava työ - työterveysneuvottelu

Työohjeita esimiehille ja työntekijöille. - korvaava työ - työterveysneuvottelu Työohjeita esimiehille ja työntekijöille - korvaava työ - työterveysneuvottelu Mitä tarkoittaa korvaava työ Korvaavalla työllä tarkoitetaan sitä, että työntekijä on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt

Lisätiedot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot

Kysymykset ja vastausvaihtoehdot KAARI-TYÖHYVINVOINTIKYSELY 1 (8) Kysymykset ja vastausvaihtoehdot JOHTAMINEN TYÖYKSIKÖSSÄ Tässä osiossa arvioit lähiesimiehesi työskentelyä. Myös esimiehet arvioivat omaa lähiesimiestään. en enkä Minun

Lisätiedot

MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti. Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015

MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti. Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015 MITEN VOIT JOHTAJA? Miten voit johtaja? tutkimusraportti Elon ja LähiTapiolan teettämä, johtajan työhyvinvointia tarkasteleva tutkimus Elokuu 2015 AIHE KOETTIIN KIINNOSTAVAKSI YLI TUHAT VASTAAJAA 1008

Lisätiedot

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Asiakkaat ovat ihmisiä - eivät prosentteja

Asiakkaat ovat ihmisiä - eivät prosentteja Asiakkaat ovat ihmisiä - eivät prosentteja Selvitys superilaisten työstä kotihoidossa ja kotihoitotyön kehittämisestä Työskentely kuntana Salo verrattuna koko aineistoon SINISELLÄ koko aineisto 2408 vastaajaa

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle.

Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle. Tunnista työstressi etsi ratkaisu ongelmaan. Lyhytohjeet työpaikalle. Asiantuntija Tarja Räty Työturvallisuuskeskus TTK Hyödyllinen ja haitallinen stressi Stressi on normaali reaktio, joka pitää ihmisen

Lisätiedot

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana

Ääni toimitukselle. Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana Ääni toimitukselle Toimituskyselyt kehitysideoiden kartoittajana TOIMI-hanke, päätösseminaari 6.11.2014 Aurora Airaskorpi Projektitutkija, Media Concepts Research Group @aairaskorpi auroraairaskorpi.com

Lisätiedot

Korvaava työ KEMIANTEOLLISUUS RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY

Korvaava työ KEMIANTEOLLISUUS RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY Korvaava työ KEMIANTEOLLISUUS RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY 16.8.2013 Työyhteisön puutteellinen tuki Korvaavasta työn pelisäännöistä ei ole

Lisätiedot

Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla Liisa Salonen

Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla Liisa Salonen Psykososiaalinen kuormitus työpaikoilla 11.3.2017 Liisa Salonen Psykososiaalinen kuormitus Psykososiaalisilla kuormitustekijöillä tarkoitetaan työn sisältöön ja järjestelyihin sekä työyhteisön sosiaaliseen

Lisätiedot

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM

HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN. - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM HYVINVOINTIIN JOHTAMINEN - mitä hyvinvointi on ja miten siihen johdetaan? To be or Wellbe 11.2.2010 Oulu Erika Sauer Psycon Oy Seniorikonsultti, KTT, FM Nuoret työntekijät muuttavat työelämää: MEGATRENDIT

Lisätiedot

TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS

TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS TYÖHYVINVOINTI- KYSELY MATEMAATTIS- LUONNONTIETEELLINEN TIEDEKUNTA TIETOJENKÄSITTELY- TIETEEN LAITOS 2015-2013 Työhyvinvointikysely Taustatiedot Sukupuoli: 10 8 69.0 % 72.5 % 6 4 31.0 % 27.5 % 2 Nainen

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos tukihenkilöstö. Vastaajia 21 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos tukihenkilöstö Vastaajia Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 0 8 6 8% 6% % 8% Nainen Mies Biologian laitos, Muu henkilökunta,

Lisätiedot

Hyviä käytäntöjä työelämään. seminaari, Kokkola 4.9.2006. Ota puheeksi. kokemuksia siitä, miten miten työpaikalla otetaan vaikeat asiat puheeksi

Hyviä käytäntöjä työelämään. seminaari, Kokkola 4.9.2006. Ota puheeksi. kokemuksia siitä, miten miten työpaikalla otetaan vaikeat asiat puheeksi Hyviä käytäntöjä työelämään seminaari, Kokkola 4.9.2006 Ota puheeksi kokemuksia siitä, miten miten työpaikalla otetaan vaikeat asiat puheeksi työpsykologi, ylitarkastaja Olavi Parvikko, STM Esimiehille

Lisätiedot

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010 MPS Executive Search Johtajuustutkimus Marraskuu 2010 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteutti tutkimusyhtiö AddValue Internetkyselynä 1....2010. Tutkimuksen kohderyhmänä oli suomalaista yritysjohtoa

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

1. AikaJärjestys asiantuntijatyössä tutkimuksen esittely 2. Ratkaisuja ajanhallintaan

1. AikaJärjestys asiantuntijatyössä tutkimuksen esittely 2. Ratkaisuja ajanhallintaan Hyvinvointia työstä Ajanhallinta asiantuntijatyössä organisaatio- ja työyhteisötason ratkaisuja Yliopistojen valtakunnalliset työsuojelupäivät 24.8.2017 Ajanhallinta asiantuntijatyössä - esityksen sisältö

Lisätiedot

Tiedonkulku ja vuorovaikutus

Tiedonkulku ja vuorovaikutus Tiedonkulku ja vuorovaikutus Työkyky Työn kehittävyys 5 3,20 3,18 4 3,59 3,62 3 3,58 3,12 2 Esimiestyö 3,43 3,32 3,38 1 4,05 397 3,97 4,00 3,23 3,25 3,55 369 3,69 3,60 Ergonomia 3,37 Optimaalinen kuormitus

Lisätiedot

Esimies, tarvitsen sinua. Terveisin, Y-sukupolvi. Tohtorikoulutettava Susanna Kultalahti (KTM) Vaasan yliopisto, johtamisen laitos Minä ja Tiede 2014

Esimies, tarvitsen sinua. Terveisin, Y-sukupolvi. Tohtorikoulutettava Susanna Kultalahti (KTM) Vaasan yliopisto, johtamisen laitos Minä ja Tiede 2014 Esimies, tarvitsen sinua. Terveisin, Y-sukupolvi Tohtorikoulutettava Susanna Kultalahti (KTM) Vaasan yliopisto, johtamisen laitos Minä ja Tiede 2014 Mikä on sukupolvi? Eri asia kuin ikä Yhteiset muistot

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27

Yliopistojen työhyvinvointikysely 2011 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö. Vastaajia 27 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos opetus- ja tutkimushenkilöstö Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 66 0 8 6 6% 9% % 9% Nainen Mies Biologian

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014,2015 ja 2016 toteutetuista kyselyistä

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014,2015 ja 2016 toteutetuista kyselyistä RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN Työhyvinvointikyselyn tulokset Yhteenveto vuosilta,, ja toteutetuista kyselyistä Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin kunnan palveluksessa olevien työntekijöiden

Lisätiedot

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47

Yliopistojen työhyvinvointikysely Biologian laitos. Vastaajia 47 Yliopistojen työhyvinvointikysely 0 Biologian laitos Vastaajia 7 Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: LuTK 06, Biologian laitos 9 00% 80% 60% % 6% 0% 0% % 0% 0% Nainen Mies

Lisätiedot

Yhteysopettajaseminaarin kysymykset työsuojelulle

Yhteysopettajaseminaarin kysymykset työsuojelulle Yhteysopettajaseminaarin kysymykset työsuojelulle Kysymys 1 Onko siellä (Työterveys Helsingissä) enää ns. omaa lääkäriä, ettei aina joutuisi jollekin randomille? Näyttävät nämä randomitkin kovin tiuhaan

Lisätiedot

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013

JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013 JYTYN KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY syksy 2013 KENEEN SINÄ LUOTAT- KAMPANJAKYSELY Lähetettiin syyskuussa kaikille Jytyn jäsenille, joiden sähköpostiosoitteet olivat jäsenrekisterissä. Vastauksia yhteensä

Lisätiedot

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava

Lisätiedot

Työolotutkimus 2003. Tiedotustilaisuus 5.10.2004

Työolotutkimus 2003. Tiedotustilaisuus 5.10.2004 Työolotutkimus 3 Tiedotustilaisuus 5..4 13..4 Työolotutkimukset Työolosuhdetiedustelu 1972 - postikysely - koetutkimus Työolosuhdetiedustelu 1977 - käynti, otos 75 työllistä - vastausprosentti 91 % - palkansaajia

Lisätiedot

TYÖHÖN PALUU PROJEKTIN ARVIOINNIN TULOKSIA

TYÖHÖN PALUU PROJEKTIN ARVIOINNIN TULOKSIA TYÖHÖN PALUU PROJEKTIN ARVIOINNIN TULOKSIA Jouni Puumalainen, Kuntoutusalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Kuntoutuspäivät 12.-13.04. 2011, työryhmä 8 24.5.2011 1 Työhön paluu -projekti (RAY 2007-2011)

Lisätiedot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot

Työhyvinvointikysely 2011 Oulun yliopisto / Muut yliopistot Työhyvinvointikysely 2011 n yliopisto / Muut yliopistot Hyvinvointikysely Taustatiedot - Sukupuoli: Yksittäisiä vastaajia: 1215 100% 80% 60% 55% 60% 40% 45% 40% 20% 0% Nainen (KA: 1.452, Hajonta: 1.117)

Lisätiedot

Fokusryhmäkeskustelut perheystävällisyyden arvioinnin ja kehittämisen menetelmänä

Fokusryhmäkeskustelut perheystävällisyyden arvioinnin ja kehittämisen menetelmänä Fokusryhmäkeskustelut perheystävällisyyden arvioinnin ja kehittämisen menetelmänä Väestöliitto Perheystävällinen työpaikka -ohjelma Laura Hannola 29.9.2016 Sisältö Fokusryhmähaastattelumenetelmä Mikä toimi/mikä

Lisätiedot

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita

Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Työhyvinvointi- ja työsuojeluyhteistyön haasteita Erkki Auvinen, STTK 7. 4. 2 0 1 6 Työpaikan kehittämistä ei saa unohtaa vaikeinakaan aikoina Työpaikan kehittämistä ei saa haudata mukamas tärkeämpien

Lisätiedot

Savonlinnan kaupunki 2013

Savonlinnan kaupunki 2013 Savonlinnan kaupunki 2013 Kuntasi työhyvinvointisyke Yleistä kyselystä Savonlinnan kaupungin työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin organisaation palveluksessa olevien työntekijöiden työhyvinvointi ja siinä

Lisätiedot

Miksi työaikaa kohdennetaan? Onko tässä järkeä?

Miksi työaikaa kohdennetaan? Onko tässä järkeä? Miksi työaikaa kohdennetaan? Onko tässä järkeä? Seija Friman 6.5.2015 Tilaisuus, Esittäjä Työajan kohdentaminen Kiekun myötä Kustannuslaskenta & tuottavuusnäkökulma Työajan kohdentaminen mahdollistaa kustannusten

Lisätiedot

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen

Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Reilun Pelin työkalupakki: Kiireen vähentäminen Tavoitteet Tämän toimintamallin avulla opit määrittelemään kiireen. Työyhteisösi oppii tunnistamaan toistuvan, kuormittavan kiireen sekä etsimään sen syitä

Lisätiedot

MAAILMAN PARAS TYÖELÄMÄ

MAAILMAN PARAS TYÖELÄMÄ MAAILMAN PARAS TYÖELÄMÄ Työelämää parantamassa Sanni Grahn-Laasonen Petteri Orpo Lenita Toivakka 3 MAAILMAN PARAS TYÖELÄMÄ Työelämä on muuttunut. Teknologia on tehnyt työelämästä nopeampaa, rajattomampaa

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä NÄIN MINÄ SAIN TÖITÄ Miten löydän töitä? Työllistymiseen vaikuttavat: 1. kuinka terve ja toimintakykyinen olet 2. mitä osaat 3. minkälainen motivaatio ja asenne sinulla on Terveys ja

Lisätiedot

Minun työhyvinvointini

Minun työhyvinvointini Minun työhyvinvointini Päivi Rauramo, asiantuntija TtM Työturvallisuuskeskus TTK paivi.rauramo@ttk.fi Työhyvinvoinnin tinkimätön rakentaja Kestävän työuran edistäjä Tuottavuuden mahdollistaja Hyvinvointi

Lisätiedot

Työn voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla

Työn voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla Taulukkoraportti Työn voimavarat ja vaatimukset kaupan alalla Tässä taulukkoraportissa verrataan kaupan esimiesten ja myymälätyöntekijöiden työn voimavaroja, vaatimuksia ja hyvinvointia. Kysely toteutettiin

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Henkilöstöstrategia 2015

Lapuan kaupunki. Henkilöstöstrategia 2015 Lapuan kaupunki Henkilöstöstrategia 2015 Visio Lapua on kasvava, energinen, toimivien palveluiden sekä monipuolisen kulttuurin ja viihtyisän ympäristön kaupunki. Kaupungin henkilöstö on asiantuntevaa,

Lisätiedot

Asiantuntijatyön ajat ja paikat

Asiantuntijatyön ajat ja paikat Asiantuntijatyön ajat ja paikat Tutkija Joonas Miettinen Tiedotustilaisuus 1.3.1 Yhteenveto Asiantuntijat ja esimiehet joustavat työajoissa muita palkansaajia useammin työtehtävien vaatimuksesta, asiakkaiden

Lisätiedot

Lisää tuottavuutta työkykyjohtamisella. Aamiaistilaisuus. 5.9.2014 Raahe. Tiina Kesti, palvelujohtaja Leena Keränen, kehittämispäällikkö

Lisää tuottavuutta työkykyjohtamisella. Aamiaistilaisuus. 5.9.2014 Raahe. Tiina Kesti, palvelujohtaja Leena Keränen, kehittämispäällikkö Lisää tuottavuutta työkykyjohtamisella Aamiaistilaisuus 5.9.2014 Raahe Tiina Kesti, palvelujohtaja Leena Keränen, kehittämispäällikkö Lisää tuottavuutta työkykyjohtamisella Raahe 5.9.2014 klo 8.00 9.00

Lisätiedot

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri

Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri Pk-yritys - Hyvä työnantaja 2014 Työolobarometri 1 Yritysten määrän kehitys 1990-2013 290 000 282635 270 000 266062 263 001263759 266909 262548 250 000 252 815 230 000 210 000 209151 207493 203542 205468

Lisätiedot

Vuokratyöntekijätutkimus 2014

Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Vuokratyöntekijätutkimus 2014 Reilusti kohti tulevaisuuden työelämää seminaari 7.10.2014 Vastaajia 5552 Pekka Harjunkoski Tutkimuksen tausta Kuudes valtakunnallinen vuokratyöntekijätutkimus Tiedonkeruu

Lisätiedot

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16.

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16. n kaupunki Raportti tehty: 7..7, klo 6.9 Vastaajia: 75 Yleistä kyselystä n työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin työntekijöiden työhyvinvoinnin tilaa ja kokemuksia työn sujuvuudesta. Työhyvinvointikyselyn

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä

RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET. Yhteenveto vuosilta 2011, 2014 ja 2015 toteutetuista kyselyistä RANUAN KUNNAN HENKILÖSTÖN TYÖHYVINVOINTIKYSELYN TULOKSET Yhteenveto vuosilta, ja toteutetuista kyselyistä Yleistä kyselystä Ranuan työhyvinvointikyselyssä kartoitettiin kunnan palveluksessa olevien työntekijöiden

Lisätiedot

Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä

Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä Työyhteisötaidot Invalidisäätiössä Erityisesti Sinulle Työyhteisötaitoja tarvitaan Työpaikka on töiden tekemistä varten. Jokainen varmistaa omalta osalta töiden sujuvuuden. Sujuvaan työn tekemiseen kuuluvat

Lisätiedot

Mikä on työpaikkakiusaamista?

Mikä on työpaikkakiusaamista? Mikä on työpaikkakiusaamista? Työpaikkakiusaaminen = henkinen väkivalta on luonteeltaan toistuvaa säännöllistä pitkään jatkuvaa Henkistä väkivaltaa voivat harjoittaa Yksittäinen työtoveri tai työyhteisö

Lisätiedot

Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu

Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu 1 (5) Aktiivisen tuen toimintatavan itsearviointityökalu Aktiivisen tuen toimintatapa tukee työhyvinvoinnin ja työkyvyn johtamista. Aktiivisen tuen toimintatavan tavoitteena on varmistaa sujuva työ työpaikoilla.

Lisätiedot

JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO

JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO JÄLKIHUOLLON HENKILÖKOHTAINEN TILANNEARVIO Keminmaan kunta 2 Kunnantie 3, 94400 Keminmaa 1. ASUMINEN JA ARKI Olen tyytyväinen asuntooni Kyllä En En ikinä Noudatan asumiseen liittyviä sääntöjä Viihdyn kotona

Lisätiedot

Etätyö 2014-2016. Etätyötä koskevat periaatteet Utajärven kunnassa ja etätyösopimus

Etätyö 2014-2016. Etätyötä koskevat periaatteet Utajärven kunnassa ja etätyösopimus 0 Etätyö 2014-2016 Etätyötä koskevat periaatteet Utajärven kunnassa ja etätyösopimus 1. Etätyötä koskevat periaatteet Utajärven kunnassa 2.9.2014 Etätyö on normaalien työhön kuuluvien tehtävien tekemistä

Lisätiedot

Työkykykoordinaattori työterveyshuollossa

Työkykykoordinaattori työterveyshuollossa Työkykykoordinaattori työterveyshuollossa Yhteistyöllä voimavaroja ja työkaluja työntekijän työkyvyn heiketessä Satu Tamsi Työkykykoordinaattori/Työterveyshoitaja Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä

Lisätiedot

Puhelinpalvelutyön työolokysely 2011

Puhelinpalvelutyön työolokysely 2011 Puhelinpalvelutyön työolokysely 2011 1 Taustaa I Vastausaika 3.-21.2.2011 Kysely kohdistettu ensisijaisesti isompien vahinkovakuutusyhtiöiden toimihenkilöille, mutta muutkin saivat vastata Vastaajia yhteensä

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa

Kyselyn yhteenveto. Työolobarometri (TOB) RKK Kyselyn vastaanottajia Kyselyn vastauksia Vastausprosentti. Laskennalliset ryhmät taulukossa Hallitus 11.12.2013 LIITE 14 Kyselyn yhteenveto Kysely Työolobarometri (TOB) RKK 2013 Voimassa alkaen 10.4.2013 Voimassa asti 19.4.2013 Kyselyn vastaanottajia 937 Kyselyn vastauksia 528 Vastausprosentti

Lisätiedot

Työelämä tarvitsee liikettä seminaari 10.6.2013. Heli Rissanen

Työelämä tarvitsee liikettä seminaari 10.6.2013. Heli Rissanen Työelämä tarvitsee liikettä seminaari 10.6.2013 Heli Rissanen BERNERIN ARVOT Työ Rehellisyys Ihminen 4.6.13/Heli Rissanen 2 4.6.13/Heli Rissanen 3 BERNER LAADUKKAIDEN BRÄNDIEN TAVARATALO Kuusi myyntiosastoa,

Lisätiedot

Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja

Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja Työpaikan/ Järjestön nimi: PEREHDYTYSOPAS 1/2015 Osaava tekijä hanke Verkostomainen työpaja Työntekijä (nimi ja puhelin) Perehdyttäjä (nimi ja puhelin) Perehdytysajankohta/-kohdat 1. JÄRJESTÖN TOIMINTA

Lisätiedot

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017

Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 Kohti varhaiskasvatuksen ammattilaisuutta HYVINKÄÄN VASU2017 kohtaa lapsen Välittää lapsista aidosti ja on töissä heitä varten Suhtautuu lapsiin ja heidän tunteisiinsa ja tarpeisiinsa empaattisesti On

Lisätiedot

Vastaamalla olet mukana kehittämässä työyhteisöäsi. Tässä muutamia ohjeita kyselyn täyttämiseen.

Vastaamalla olet mukana kehittämässä työyhteisöäsi. Tässä muutamia ohjeita kyselyn täyttämiseen. Tervetuloa vastaamaan kyselyyn! Vastaamalla olet mukana kehittämässä työyhteisöäsi. Tässä muutamia ohjeita kyselyn täyttämiseen. kyselyyn vastataan vain yhden kerran valitse kokemukseesi parhaiten sopivat

Lisätiedot

Sastamalan koulutuskuntayhtymän etätyöohje

Sastamalan koulutuskuntayhtymän etätyöohje Sastamalan koulutuskuntayhtymän etätyöohje Hyväksytty yhtymähallituksessa xx.xx.2015 SISÄLTÖ 1 Yleistä... 2 2 Soveltamisala... 2 3 Sopiminen etätyön tekemisestä... 2 4 Työvälineet ja tietoturva... 2 5

Lisätiedot

Y-sukupolvi työelämässä. Kauppatieteiden tohtori Susanna Kultalahti Tutkijatohtori / Johtamisen laitos, Vaasan yliopisto

Y-sukupolvi työelämässä. Kauppatieteiden tohtori Susanna Kultalahti Tutkijatohtori / Johtamisen laitos, Vaasan yliopisto Y-sukupolvi työelämässä Kauppatieteiden tohtori Susanna Kultalahti Tutkijatohtori / Johtamisen laitos, Vaasan yliopisto Uusi sukupolvi, uudet kujeet? Ennen Eläkevirat Yksi työnantaja Lojaalisuus, vakaus

Lisätiedot

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022

ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 ERI-IKÄISTEN JOHTAMINEN JA TYÖKAARITYÖKALU MITÄ UUTTA? Jarna Savolainen, TTK jarna.savolainen@ttk.fi P. 040 561 2022 Työpaja: Eri-ikäisten johtaminen ja työkaarityökalu mitä uutta? Työpajan tavoitteet:

Lisätiedot

MASKUN KUNNAN VARHAISEN TUEN TOIMINTAMALLI

MASKUN KUNNAN VARHAISEN TUEN TOIMINTAMALLI MASKUN KUNNAN VARHAISEN TUEN TOIMINTAMALLI Maskun kunnalle työkykyinen ja jaksava henkilöstö on tärkeä. Esimiehen tehtäviin kuuluu tukea työntekoa sekä kehittää työoloja. Varhaisen tuen malli auttaa esimiestä

Lisätiedot

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä

HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA. Kaupunginhallituksen hyväksymä HENKISEN KUORMITTUMISEN HALLINTAMALLI RAISION KAUPUNGISSA Kaupunginhallituksen 26.2.2007 hyväksymä 1 2 YLEISTÄ Henkinen hyvinvointi ilmenee työpaikalla monin eri tavoin. Työkykyä edistää ja ylläpitää mm

Lisätiedot

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011

Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin kohtalonyhteys 10.2.2011 17.2.2011 Hannele Waltari Mitä työhyvinvointi on? Työhyvinvointi tarkoittaa turvallista, terveellistä ja tuottavaa työtä, jota ammattitaitoiset

Lisätiedot

YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA

YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA YKSILÖIDEN TYÖPANOS JA TYÖYKSIKÖIDEN AIKAANSAAVUUS VALTIOLLA Työyhteisöjen aikaansaavuus mistä se syntyy ja miten sitä voi tukea? Irma Väänänen-Tomppo, erikoistutkija Valtiokonttori, Talous ja henkilöstö

Lisätiedot

Olipa kerran työyksikkö

Olipa kerran työyksikkö Olipa kerran Terttu Terttu on pitkän linjan työntekijä, 25-vuotta on jo täynnä. Aiemmin hän toimi assistentin tehtävissä, mutta nyt jo vuosia työtehtävissä, joihin hänellä on hyvin sopiva peruskoulutus.

Lisätiedot

ETÄTYÖN EDISTÄMINEN. Agronomiliitto ry:n jäsenten kokemuksia etätyöstä. Mari Raininko

ETÄTYÖN EDISTÄMINEN. Agronomiliitto ry:n jäsenten kokemuksia etätyöstä. Mari Raininko ETÄTYÖN EDISTÄMINEN Agronomiliitto ry:n jäsenten kokemuksia etätyöstä Mari Raininko Tutkimuksen taustaa Etätyöstä ja sen hyödyistä puhuttu paljon, mutta hyödyntäminen ei ole toteutunut odotetulla tavalla

Lisätiedot

Jamit-hankkeen kokemuksia työluotsityöstä

Jamit-hankkeen kokemuksia työluotsityöstä Jamit-hankkeen kokemuksia työluotsityöstä Hanna Takamaa 18.9.2014 Case 1. Asiakas on vuoden kestävällä työ/opintovapaalla omasta työstään, joka on fyysisesti raskasta, terveydentilassa tules-oireita, lisäksi

Lisätiedot