Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomalainen. työelämätietous. Pikku-koto kurssi"

Transkriptio

1 Suomalainen työelämätietous Pikku-koto kurssi

2 Työelämätietoutta - Suomalaisia pidetään ahkerasti työtä tekevänä kansana. - Erityisen haluttuja työntekijöitä tulee Pohjanmaalta. - Nykyisin Suomessa on paljon työuupumusta. - Nykyisin on paljon myös työttömiä ihmisiä. Suomen työttömyysprosentti on vuonna 2011 noin 8%. - Vaikea työttömyys oli laman aikana 1990-luvun alkupuolella, jolloin työttömyysprosentti oli lähes 20%. - Kun työnantaja ja työntekijä tekevät työsopimuksen, heillä on työsuhde. Työehtosopimus on eri asia kuin työsopimus. Eri ammattialoilla on omat työehtosopimukset. Työnantajaliitot ja työntekijöiden ammattiliitot tekevät eri ammattialojen työehtosopimukset. Työehtosopimuksessa liitot sopivat eri ammattien tärkeistä asioista, esimerkiksi palkoista ja työajoista. Työnantajan ja työntekijän täytyy tehdä työsopimus työehtosopimuksen mukaan. Työnantaja ei saa esimerkiksi maksaa huonompaa palkkaa kuin mitä työehtosopimuksessa lukee. Työyhteisö tarkoittaa ihmisiä, jotka ovat työssä samassa työpaikassa. Joskus työyhteisössä ei ole hyvä tehdä työtä. Työtä voi olla liian paljon. Silloin ihmiset väsyvät työhön. Keskustelkaa, mitä suomalaiset sananlaskut kertovat työnteosta. Suomalaisia sananlaskuja työstä: Ahkeruus kovankin onnen voittaa. Ei makaavan kissan suuhun hiiri tule. Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Hiki laiskan syödessä, vilu työtä tehdessä. Työ tekijäänsä kiittää. Kukaan ei ole seppä syntyessään. Ei tekevältä työ lopu. Lopussa kiitos seisoo.

3 Työaika ja lomat - Työaika on aika, jonka työntekijä on työssä. Se on normaalisti 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa. - Työntekijällä on tavallisesti viikossa 2 vapaapäivää. Yleensä vapaapäivät ovat lauantaina ja sunnuntaina, mutta joskus ne ovat keskellä viikkoa, esimerkiksi myyjällä tai lääkärillä. Työnantaja ja työntekijä sopivat työajat, kun he tekevät työsopimuksen. - Kun työ kestää yli kuukauden, työntekijä saa palkkaa, kun hän sairastuu. Kun sairastut, sinun täytyy ilmoittaa se heti työnantajalle. Sen lisäksi sinun täytyy käydä lääkärissä, joka antaa sinulle lääkärintodistuksen sairaslomasta. Työntekijän täytyy viedä lääkärintodistus työnantajalle. - Jos työaikana tai työmatkalla tapahtuu onnettomuus tai sairastut ammattitautiin, sen maksaa tapaturmavakuutus. - Jos alle 10-vuotias lapsi sairastuu, voi isä tai äiti yleensä hoitaa lasta kotona enintään 4 päivää (jos kummatkin ovat töissä). Äidin tai isän täytyy viedä lapsi lääkäriin ja viedä todistus työnantajalle. - Kun teet työtä yli 8 tuntia päivässä, teet ylitöitä. Silloin sinä saat ylityökorvausta. Työnantaja voi maksaa korvauksen rahana tai vapaa-aikana.

4 Vuosiloma - Kun työntekijällä on vuosiloma, työnantaja maksaa hänelle palkan ja lomarahan. - Työnantajalla on oikeus päättää, milloin loma pidetään. Loma raha on yleensä 50% lomapalkasta. Työtodistus - Kun työntekijä lopettaa työt, työnantajan täytyy kirjoittaa hänelle työtodistus. Työtodistuksessa täytyy olla: 1. Työntekijän ja työnantajan nimi 2. Kuinka pitkän aikaa työ kesti 3. Työtehtävät Jos työntekijä haluaa, työnantajan täytyy kertoa, miksi työ loppui. Jos työntekijä haluaa, työnantajan täytyy kirjoittaa myös työtodistukseen, millainen työntekijä hän oli. Työnantaja voi kirjoittaa esimerkiksi, oliko työntekijä ahkera, kuinka hyvin hän teki työt jne. Työtodistuksessa voi olla esimerkiksi ahkeruus kiitettävä, ahkeruus hyvä tai ahkeruus tyydyttävä. Työnantaja ei saa kirjoittaa todistukseen mitään negatiivista työntekijästä. Työtodistuksen täytyy aina olla totta. Jos työtodistus häviää, sinä voit pyytää, että työnantaja kirjoittaa sinulle uuden työtodistuksen. Työnantajan täytyy antaa työtodistus, jos työn loppumisesta on alle 10 vuotta.

5 Työtä voi olla monenlaista Palkkatyö eli ansiotyö Kun ihminen saa palkkaa työstä, hän tekee palkkatyötä. Palkkatyötä voi olla monenlaista: Vakinainen työ: Työsopimuksessa työnantaja ja työntekijä eivät sovi, milloin työ loppuu. Työ on jatkuvaa. Määräaikainen työ: Työsopimuksessa työnantaja ja työntekijä sopivat, että työtä on esim Työsopimuksessa on tarkka aika, milloin työsuhde alkaa ja loppuu. Kokopäivätyö: Työntekijä tekee työtä koko päivän. Työtä on normaalisti 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa. Osa-aikatyö: Työtä on vain esimerkiksi 4 tuntia päivässä tai 20 tuntia viikossa. Esimerkiksi myyjät tekevät paljon osa-aikatyötä. Palkka on silloin pienempi. Pätkätyö: Työ on lyhytaikaista, esimerkiksi 2 päivää viikossa tai kesällä 1 kuukausi. Pätkätyötä on paljon esimerkiksi ravintola- ja rakennusalalla. Etätyö: Työntekijä ei tee työtä työpaikalla. Hän voi tehdä työtä esimerkiksi kotona tietokoneella. Työntekijä voi itse päättää, mihin aikaan tekee työtä. Hän voi tehdä työtä esimerkiksi illalla tai viikonloppuna. Freelancer: Työntekijällä ei ole yhtä työnantajaa, vaan työntekijä sopii työstä eri työnantajien kanssa. Freelancer- työtä tekevät esimerkiksi monet toimittajat ja tulkit. Pimeä työ: Työntekijä ei maksa veroa palkasta eikä työnantaja maksa työntekijästä esimerkiksi eläkemaksuja. Työnantaja ja työntekijä eivät tee työsopimusta. Pimeä työ on laitonta työtä. Työntekijä ja työnantaja tekevät silloin rikoksen.

6 Kotityö Moni tekee työtä kotona. Työ voi olla esimerkiksi käsityötä tai vihannesten ja kukkien kasvattamista. Jos äiti tai isä hoitaa kotona lapsia, hän on kotiäiti tai koti-isä. Hän ei saa työstä palkkaa. Jos lapsi on alle 3-vuotias, voi äiti tai isä saada kotihoidontukea. Talkootyö Talkootyöstä ei saa palkkaa. Talkootyötä on esimerkiksi se, että kerrostalon asukkaat tekevät pihatyöt yhdessä. Talkootyötä voi olla myös se, että ystävät tulevat ja auttavat rakentamaan kesämökin. Silloin kesämökin omistaja yleensä ostaa talkoolaisille ruokaa ja juomaa, mutta hän ei maksa palkkaa. Vapaaehtoistyö Vapaaehtoistyötä on vapaaehtoinen työ ilman palkkaa. vapaaehtoistyötä voi tehdä esimerkiksi järjestössä. Järjestöjä ovat esimerkiksi SPR (Suomen Punainen Risti) ja MLL (Mannerheimin Lastensuojeluliitto). Vapaaehtoistyössä ihmiset yleensä auttavat muita ihmisiä. Vapaaehtoinen työntekijä voi esimerkiksi auttaa yksinäistä vanhusta tai vammaista kotityössä. Vapaaehtoistyö voi olla myös sitä, että on tukihenkilönä esimerkiksi nuorelle ihmiselle, jolla on ongelmia. Vapaaehtoistyötä voi kysyä esimerkiksi seurakunnalta, SPR:ltä, MLL:ltä. Suojatyö Jos ihmisellä on vamma tai sairaus, hän ei ehkä voi tehdä työtä tavallisessa työpaikassa. Silloin hän voi käydä työssä suojatyöpaikassa. Työn määrä, työnteon nopeus jne. eivät ole tärkeitä asioita suojatyöpaikassa. Tärkeää on, että ihminen voi tehdä työtä omalla tavalla. Työt ovat usein metalli-, puu- ja ompelutöitä.

Työelämän pelisäännöt

Työelämän pelisäännöt Työelämän pelisäännöt 1. Työsopimus Kun työntekijä ottaa työntekijän töihin, hän tekee työntekijän kanssa ensin työsopimuksen. Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisesti, vaikka suullinen työsopimus on yhtä

Lisätiedot

3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää.

3) Työaika. Vuorotyö: Jos työtä tehdään illalla, yöllä, aamulla tai päivällä, työntekijälle maksetaan vuorotyölisää. 3) Työaika Työaikalaissa on yleissääntö, jonka mukaan: Työaika on 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa. Jos työntekijä tekee enemmän työtä, työ on ylityötä. Ylityöstä maksetaan ylityökorvaus, joka on

Lisätiedot

Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville.

Työelämän ABC. Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Työelämän ABC Tämä esitys on tarkoitettu yli 18-vuotiaille määräaikaisia tai toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia solmiville. Muista työsuhteen alkaessa! Pyydä työsopimuksesi kirjallisena. Työsopimuksessa

Lisätiedot

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta

Lisätiedot

Vuosilomalain muutokset. Mikko Nyyssölä

Vuosilomalain muutokset. Mikko Nyyssölä Vuosilomalain muutokset Mikko Nyyssölä Vuosilomalain muutokset Loman aikana alkavaan sairastumiseen liittyvä seitsemän päivän karenssi poistuu Muutos tulee voimaan 1.10.2013 Ei siis koske sitä ennen annettavia

Lisätiedot

Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2015

Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2015 Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2015 Puuliitto www.puuliitto.fi 1 Metsäkonealan työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017. TYÖAIKA Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa ja

Lisätiedot

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä

TYÖEHTOSOPIMUS INFO. Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä TYÖEHTOSOPIMUS INFO Materiaali on tarkoitettu työuransa alussa oleville työntekijöille taustatiedoksi työmarkkinoiden sopimusjärjestelmästä SISÄLTÖ: Mikä on työehtosopimus Työehtosopimuksen sitovuus Työehtosopimusneuvottelut

Lisätiedot

VUOSILOMALAIN UUDISTUS HE 213/12 vp

VUOSILOMALAIN UUDISTUS HE 213/12 vp VUOSILOMALAIN UUDISTUS HE 213/12 vp MIKÄ MUUTTUU? 1. Loman siirto-oikeus: A. Vuosilomalain mukaisen loman aikana alkavaan työkyvyttömyyteen liittyvä seitsemän päivän karenssi poistuu ja B. Tes-perusteisten

Lisätiedot

Työntekijän vakuutukset

Työntekijän vakuutukset Työntekijän vakuutukset Työntekijän eläketurva Suomessa on kaksi eläkejärjestelmää, jotka täydentävät toisiaan: työeläkelaki ja kansaneläkelaki. Työeläkkeet ansaitaan omalla palkkatyöllä ja yrittämisellä

Lisätiedot

KESÄTYÖINFO. Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville.

KESÄTYÖINFO. Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville. KESÄTYÖINFO Materiaali on tarkoitettu erityisesti määräaikaisia kesä- tai kausityösopimuksia solmiville. SISÄLTÖ: Työsopimus Työehtosopimus Työsopimuksen sisältö Työaika ja ylityöt Palkkaus ja palkanmaksu

Lisätiedot

Työelämän pelisäännöt

Työelämän pelisäännöt Työelämän pelisäännöt Suomalainen työmarkkinajärjestelmä perustuu sopimiseen. Sopimuksia: Työsopimus TES eli työehtosopimus Paikallinen sopiminen Työsuhteen tunnusmerkit TYÖSOPIMUS Työsopimus on työntekijän

Lisätiedot

Pidä kiinni oikeuksistasi!

Pidä kiinni oikeuksistasi! Työssä Suomessa Pidä kiinni oikeuksistasi! 2 Maahanmuuttovirasto Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä Joutsenon vastaanottokeskus www.ihmiskauppa.fi 0295 463 177 2014, suomi Työssä Suomessa Turvapaikanhakijan

Lisätiedot

Kesätyön pelisääntöjä 2012

Kesätyön pelisääntöjä 2012 Kesätyön pelisääntöjä 2012 Kesätyön pelisääntöjä Kesätöissäkin on huomioitava työsuojeluasiat ja työehdot. Nuorella työntekijällä tarkoitetaan alle 18- vuotiasta työntekijää. Työhön voidaan pääsääntöisesti

Lisätiedot

Ei tule kokeeseen Avioliittotarina, josta numero. Avioliittotarinan aiheita ei kokeeseen.

Ei tule kokeeseen Avioliittotarina, josta numero. Avioliittotarinan aiheita ei kokeeseen. Tulee kokeeseen Tulee kokeeseen Tulee kokeeseen Ei tule kokeeseen Ei tule kokeeseen Avioliittotarina, josta numero. Avioliittotarinan aiheita ei kokeeseen. Tulee kokeeseen Tulee kokeeseen Molemmille lapsille

Lisätiedot

30.11.2014. Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201. Työsopimuslaki. Työsopimuslaki. Petri Nuutinen

30.11.2014. Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201. Työsopimuslaki. Työsopimuslaki. Petri Nuutinen Oppimistaidot ja työelämätietous IC130201 5 opintopistettä Petri Nuutinen Petri Nuutinen Lakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI TYÖNTEKIJÄLLE

HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI TYÖNTEKIJÄLLE JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Vanhus- ja vammaispalvelut HENKILÖKOHTAINEN APU INFOPAKETTI TYÖNTEKIJÄLLE 0 9 OHJEITA TYÖNTEKIJÄLLE 2 9.1 Vakuutukset... 2 9.2 Työsopimus... 2 9.3 Työaika ja työtuntilistat... 3 9.4

Lisätiedot

Well-being through work Hyvinvointia työstä. Finnish Institute of Occupational Health www.ttl.fi

Well-being through work Hyvinvointia työstä. Finnish Institute of Occupational Health www.ttl.fi Well-being through work Hyvinvointia työstä Perhevapaalta takaisin työelämään Kaisa Kauppinen, vanhempi tutkija, Työterveyslaitos, dosentti, Helsingin yliopisto 20.5.2013 Suomalainen perhevapaajärjestelmä

Lisätiedot

Henkilöstöhallinnon toimistotyöt. Työsuhde ja palkkaus

Henkilöstöhallinnon toimistotyöt. Työsuhde ja palkkaus Henkilöstöhallinnon toimistotyöt Työsuhde ja palkkaus Henkilöstöhallinnon toimistotyöt Työsuhde Työsuhteen solmiminen Epätyypilliset työsuhteet Työsuhteen irtisanominen Palkkaus Palkkausperusteet, palkkaustavat

Lisätiedot

Suunnitelma työpaikkavalmentajana toimimiseen

Suunnitelma työpaikkavalmentajana toimimiseen Suunnitelma työpaikkavalmentajana toimimiseen Sisältö Työn räätälöinti on työn mukauttamista yksilöllisin edellytyksin Työelämän pelisäännöt ja työelämätaidot SWOT-analyysi: Mitä työpaikallani työntekijältä

Lisätiedot

Näyttötutkinnon suorittaminen, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Näyttötutkinnon suorittaminen 2008

Näyttötutkinnon suorittaminen, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto. Näyttötutkinnon suorittaminen 2008 , sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 1 1 Aikuisten ammatilliset näyttötutkinnot Sinä voit osoittaa eli näyttää ammattitaitosi, kun teet näyttötutkinnon. Näyttötutkinnon jälkeen voit saada tutkintotodistuksen,

Lisätiedot

kesätyöopas MLL:N VARSINAIS-SUOMEN PIIRI

kesätyöopas MLL:N VARSINAIS-SUOMEN PIIRI kesätyöopas MLL:N VARSINAIS-SUOMEN PIIRI työnhaku NUORELLE Tähän oppaaseen on koottu ydinkohdat töiden hakemisesta ja työsuhteesta. Toivottavasti opas auttaa sinua löytämään ja tunnistamaan aiheeseen liittyvästä

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

9.1. Mikä sinulla on?

9.1. Mikä sinulla on? 9.kappale (yhdeksäs kappale) 9.1. Mikä sinulla on? Minulla on yskä. Minulla on nuha. Minulla on kuumetta. Minulla on kurkku kipeä. Minulla on vesirokko. Minulla on flunssa. Minulla on vatsa kipeä. Minulla

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi

Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Konttorirotasta oman työn tuunaajaksi Osa 1: Kuinka valmiita me olemme? Tutkimuksen perustiedot Tutkimukseen on haastateltu 1000 suomalaista Kohderyhmänä olivat 18-64 -vuotiaat pois lukien eläkeläiset

Lisätiedot

Sosiaalipalvelualan työehtosopimus. Vappu Okkeri lakimies, VT Tehy ry, edunvalvonta

Sosiaalipalvelualan työehtosopimus. Vappu Okkeri lakimies, VT Tehy ry, edunvalvonta Sosiaalipalvelualan työehtosopimus Vappu Okkeri lakimies, VT Tehy ry, edunvalvonta Työllisyys- ja kasvusopimuksen mukainen sopimusratkaisu 25.10.2013 Ensimmäinen sopimuskausi alkaa 1.3.2014 ja päättyy

Lisätiedot

KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013

KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013 PIKATIEDOTE 14.4.2011 KAUPAN UUSI TES-SOPIMUS 12.4.2011-31.3.2013 Sopimus on irtisanottavissa 29.2.2012 ilman erityistä perustelua ja päättyy tällöin 1.4.2012. I PALKANKOROTUKSET 1. Palkankorotukset Palkankorotukset

Lisätiedot

Työntekijä yrityksessä käytännön asioita. 29.1.2014 Tiina Uutela

Työntekijä yrityksessä käytännön asioita. 29.1.2014 Tiina Uutela Työntekijä yrityksessä käytännön asioita 29.1.2014 Tiina Uutela Työnantajana oleminen palkkaaminen Työsopimus kanssa Työsopimus kannattaa tehdä kirjallisena SELVITYS TYÖNTEON KESKEISISTÄ EHDOISTA Sopimuksen

Lisätiedot

Yhteinen työpaikka s. 6-21 TTK:n materiaalissa

Yhteinen työpaikka s. 6-21 TTK:n materiaalissa Maahanmuuttajille suunnattu tukimateriaali työturvallisuuskorttikoulutukseen/ Luonnos/ KK Tavastia / Tiina Alhainen Yhteinen työpaikka s. 6-21 TTK:n materiaalissa s. 7 Yhteinen työpaikka tarkoittaa, että

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Kotitöiden tasa-arvoon on vielä matkaa. Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos

Kotitöiden tasa-arvoon on vielä matkaa. Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Kotitöiden tasa-arvoon on vielä matkaa Anneli Miettinen Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos Luennon aiheita Miksi työnjako perheessä ei muutu vai muuttuuko? Isän työt, äidin työt Onko tasa-arvolla väliä:

Lisätiedot

Työelämäsertifikaatti

Työelämäsertifikaatti Työelämäsertifikaatti http://www.mol.fi/mol/fi/02_tyosuhteet_ja_lait/02_ulkom_suomessa/index.jsp http://www.amiedu.net/cofi/tulokset.html 1 Kartta: Maanmittauslaitos EU KELA 2 Väestörekisterikeskus Kielitaitto

Lisätiedot

Läsnätyön juridiikka

Läsnätyön juridiikka Läsnätyön juridiikka Etätyö vai Läsnätyö Työnteon uudet mallit / Hetky Akva Asianajaja, Counsel/Employment, Henna Kinnunen Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy 1 Sisältö Läsnätyön juridinen luonne Läsnätyöhön

Lisätiedot

Työllistyminen taloushallintoalalla. 3.9.2013 LEAD messut ERTOn puheenjohtaja, OTL Juri Aaltonen

Työllistyminen taloushallintoalalla. 3.9.2013 LEAD messut ERTOn puheenjohtaja, OTL Juri Aaltonen Työllistyminen taloushallintoalalla 3.9.2013 LEAD messut ERTOn puheenjohtaja, OTL Juri Aaltonen Toimihenkilöliitto ERTO ry 17.000 jäsentä 6 jäsenyhdistystä Taloushallinnon ammattilaiset ry Erityistoimihenkilöt

Lisätiedot

Kun nuori tulee töihin

Kun nuori tulee töihin Kun nuori tulee töihin Tämän oppaan tarkoituksena on toimia käsikirjana pk-yrityksen työllistäessä nuoren henkilön. Mukaan on koottu muistilista työnantajalle perehdytyksen tueksi. Vastaavasti mukana on

Lisätiedot

Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2016

Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2016 Faktaa METSÄKONEALAN TYÖEHDOISTA 2016 Puuliitto www.puuliitto.fi 1 Metsäkonealan työehtosopimus on voimassa 11.1.2016 31.1.2017. TYÖAIKA Säännöllinen työaika on enintään kahdeksan tuntia vuorokaudessa

Lisätiedot

TYÖNANTAJUUDEN PERUSTEET OSA 1. ISLO 6.10.2011 klo 14-16

TYÖNANTAJUUDEN PERUSTEET OSA 1. ISLO 6.10.2011 klo 14-16 TYÖNANTAJUUDEN PERUSTEET OSA 1 ISLO 6.10.2011 klo 14-16 TYÖLLISTÄMISEN ASKELEET 1/4 Yhdistys lähtövalmiiksi työnantajana 1. Allekirjoitusoikeudet, päätöksenteko, ry 2. Arvio rahoista 3. Y-tunnus 4. Hallitus

Lisätiedot

4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies

4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies 4 Kesätyöt, monia mahdollisuuksia! 6 Tiedä mistä sovit 7 Työsopimuksen sisältö 8 Tee töitä oikeassa työsuhteessa 10 Työehtosopimus ja Luottamusmies 11 Muista töihin mennessäsi 13 Muista työsuhteen päättyessä

Lisätiedot

KESÄTYÖNTEKIJÄN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET

KESÄTYÖNTEKIJÄN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET KESÄTYÖNTEKIJÄN OIKEUDET JA VELVOLLISUUDET Työsopimuksen tekeminen Työsopimus on hyvä tehdä aina kirjallisena. Yli 15-vuotias saa solmia työsopimuksen itse, sitä nuoremmat tarvitsevat huoltajan suostumuksen.

Lisätiedot

Palkkaa yliopisto-opiskelija! Harjoitteluopas työnantajalle. Lampila Satu, Jurvakainen Anne, Pesonen Johanna ja Liimatainen Jaana O.

Palkkaa yliopisto-opiskelija! Harjoitteluopas työnantajalle. Lampila Satu, Jurvakainen Anne, Pesonen Johanna ja Liimatainen Jaana O. Palkkaayliopisto-opiskelija! Harjoitteluopastyönantajalle LampilaSatu,JurvakainenAnne,PesonenJohannajaLiimatainenJaanaO. Oulunyliopisto Yliopisto-opintojentyöelämäintegraatio-hanke 2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali. LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja

Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali. LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja Mikä on työpaikkavalmentaja? Sirpa Paukkeri-Reyes, Silta työhön projekti (STM) 2014 Työpaikkavalmentaja? Kun työpaikalle tulee

Lisätiedot

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: Lapsen kanssa järjestetään kahdenkeskeinen arviointihetki 2 kertaa vuodessa: alkukartoitus ja seuranta puolen vuoden päästä. Tutustu

Lisätiedot

NUORTEN PSYKOLOGIEN TYÖT, PALKAT JA NEUVOTTELUT

NUORTEN PSYKOLOGIEN TYÖT, PALKAT JA NEUVOTTELUT NUORTEN PSYKOLOGIEN TYÖT, PALKAT JA NEUVOTTELUT 1. Sijoittuminen yhteiskunnan eri aloille: -> 4 isoa alaa: terveys, sosiaaliala, oppilaitokset, työ - psykologit laillistettu 1994 - Laki 559/94 - lainsäädäntö

Lisätiedot

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Palkkatuki (vamman tai sairauden perusteella) Työolosuhteiden järjestelytuki Ritva Sillanterä 11.6.2014

Lisätiedot

MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA?

MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA? MITÄ TYÖNTEKIJÄN PALKKAAMINEN KÄYTÄNNÖSSÄ TARKOITTAA? Palkan maksamisesta aiheutuvat velvoitteet, kustannukset ja niiden maksaminen Tilitoimisto Suomalainen Oy, Sari Suomalainen, KLT Ensimmäinen työntekijä

Lisätiedot

SEURA TYÖNANTAJANA VAASA 18.10.2014. www.hlu.fi 1

SEURA TYÖNANTAJANA VAASA 18.10.2014. www.hlu.fi 1 SEURA TYÖNANTAJANA VAASA 18.10.2014 1 Yhdistyksen maksamat korvaukset Palkka ja luontoisedut tehtävä ennakonpidätys ja vähennettävä sivukulut Työkorvaus => yrittäjälle maksettava ei sivukuluja ennakonpidätys,

Lisätiedot

PÄTKÄTYÖTÄ TEKEVÄ, TIEDÄTKÖ OIKEUTESI?

PÄTKÄTYÖTÄ TEKEVÄ, TIEDÄTKÖ OIKEUTESI? PÄTKÄTYÖTÄ TEKEVÄ, TIEDÄTKÖ OIKEUTESI? Lyhytaikaista tai pätkittyä työtä teetetään nykyään paljon. Valitettavasti joskus sitä teetettäessä myös rikotaan lakia. Ole tarkkana oikeuksistasi! PÄTKÄTYÖ Pätkittyä

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016

TÄHÄN TULEE JÄRJESTÖN NIMI. RAY tukee -barometri 2016 RAY tukee -barometri 2016 JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN 1. Kuinka usein olet osallistunut tämän sosiaali- ja terveysalan järjestön toimintaan 12 viime kuukauden aikana? Järjestöllä tarkoitetaan tässä

Lisätiedot

Työelämän ajokortti hanke insinöörien työelämätietouden kehittäjänä

Työelämän ajokortti hanke insinöörien työelämätietouden kehittäjänä Työelämän ajokortti hanke insinöörien työelämätietouden kehittäjänä Insinöörit 100 vuotta foorumi 4.10.2012 Tampere Liisa Huovinen, Riina Nousiainen Ammattiliitto Pro Työelämän ajokortti opintojakso valmistaa

Lisätiedot

Työmarkkinoiden kansainvälistyminen

Työmarkkinoiden kansainvälistyminen Työmarkkinoiden kansainvälistyminen Ulkomaiset yritykset tulevat 1 Puheenvuoron aiheet Kilpailuasetelma yritysten välillä Kilpailu työpaikoista Lainsäädäntö ja työehtosopimukset Päättäjien toimenpiteet

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

TYÖSOPIMUS. Työsuhteen alkamispäivämäärä Työsuhteen alkaessa on. kuukauden koeaika Työsopimus on voimassa Toistaiseksi

TYÖSOPIMUS. Työsuhteen alkamispäivämäärä Työsuhteen alkaessa on. kuukauden koeaika Työsopimus on voimassa Toistaiseksi Työnantaja TYÖSOPIMUS Työsuhteen osapuolet Työsopimuksen voimassaolo Työntekijä Henkilötunnus Yllä mainittu työntekijä sitoutuu korvausta vastaan tekemään yllä mainitun työnantajan hänelle osoittamaa työtä

Lisätiedot

SOPIMUS ETÄTYÖN TEKEMISESTÄ. 1. Sopijapuolet. Etätyöntekijä. Työyksikkö. Lähiesimies. 2. Työpaikka. Palvelukeskus/ työyksikkö

SOPIMUS ETÄTYÖN TEKEMISESTÄ. 1. Sopijapuolet. Etätyöntekijä. Työyksikkö. Lähiesimies. 2. Työpaikka. Palvelukeskus/ työyksikkö SOPIMUS ETÄTYÖN TEKEMISESTÄ 1. Sopijapuolet Etätyöntekijä Työyksikkö Lähiesimies 2. Työpaikka Palvelukeskus/ työyksikkö Etätyön suorituspaikka (osoite, puhelinnumero) 3. Etätyön luonne Etätyö on kokoaikaista

Lisätiedot

SYYTÄ KUULUA LIITTOON!

SYYTÄ KUULUA LIITTOON! SYYTÄ KUULUA LIITTOON! Onneksi tuo kaveri ei kuulu liittoon ja kirjoitti nimensä työsopimukseen. Muutenhan se sais ne kymmenet edut, jotka SEL on jäsenilleen taistellut. Olisiko duunari yksin neuvotellut

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus

Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 Vähittäiskaupan esimiesten työehtosopimus 1.5.2014 31.1.2017 1 VÄHITTÄISKAUPAN ESIMIESTEN TYÖEHTOSOPIMUS SISÄLLYS 1 Sopimuksen ulottuvuus...

Lisätiedot

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi

SAIRAUSLOMA. Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMA Sari Anetjärvi SAIRAUSLOMAN MYÖNTÄMINEN Sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden vuoksi on haettava sairauslomaa toimivaltaiselta työnantajan edustajalta. Esimies voi myöntää sairauslomaa ilman

Lisätiedot

Sähköinen jäsenkirje 1/2014: Koululaisten kesäharjoittelu, uudet työehtosopimukset, työsuhdekoulutuksiin vielä paikkoja

Sähköinen jäsenkirje 1/2014: Koululaisten kesäharjoittelu, uudet työehtosopimukset, työsuhdekoulutuksiin vielä paikkoja Sähköinen jäsenkirje 1/2014: Koululaisten kesäharjoittelu, uudet työehtosopimukset, työsuhdekoulutuksiin vielä paikkoja 21.01.2014 1. Koululaisten kesäharjoittelu 2014-2016 2. Uusien työehtosopimusten

Lisätiedot

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi

Löydä oma ammattiliittosi. www.liitot.fi Löydä oma ammattiliittosi www.liitot.fi Miksi juuri sinun kannattaa liittyä ammattiliittoon? Ammattiliiton toiminnan ydin on työpaikoilla, jossa ammattiliittojen ja työnantajien yhdessä sopimia työehtoja

Lisätiedot

Omnian oppisopimustoimisto järjestää työpaikkakouluttajille ilmaista koulutusta, joka tukee työpaikalla tapahtuvaa opiskelijan ohjausta.

Omnian oppisopimustoimisto järjestää työpaikkakouluttajille ilmaista koulutusta, joka tukee työpaikalla tapahtuvaa opiskelijan ohjausta. Yleistä oppisopimuksesta Oppisopimustoimisto laatii virallisen oppisopimuksen yhdessä työnantajan ja opiskelijan kanssa. Oppisopimus on juridisesti pätevä määräaikainen työsopimus, jossa noudatetaan normaaleja

Lisätiedot

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN VUOSILLE

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN VUOSILLE MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND Minna Elo JÄSENKIRJE P/1/2007 11.10.2007 1(5) TYÖEHTOSOPIMUKSEN UUDISTAMINEN VUOSILLE 2007 2010 Maaseudun Työnantajaliiton ja Puu- ja erityisalojen

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUHAKEMUS Saapunut

KULJETUSPALVELUHAKEMUS Saapunut KULJETUSPALVELUHAKEMUS Saapunut (Työntekijä täyttää) Hakijan henkilötiedot Sukunimi Etunimet Henkilötunnus Osoite Ammatti Puhelinnumero Hakijan kanssa samassa taloudessa / kiinteistössä asuvat Henkilöiden

Lisätiedot

Työehtosopimusten paikallinen sopiminen. Janne Makkula, Atte Rytkönen, Rauno Vanhanen

Työehtosopimusten paikallinen sopiminen. Janne Makkula, Atte Rytkönen, Rauno Vanhanen Työehtosopimusten paikallinen sopiminen Janne Makkula, Atte Rytkönen, Rauno Vanhanen 1 Suomen työmarkkinoiden joustavuus VÄITE Joustomahdollisuuksia työehtosopimuksissa jo runsaasti käytettävissä SELVITYS

Lisätiedot

TE-palvelut työnantajille. 25.9.2014 Toimisto Otsikko

TE-palvelut työnantajille. 25.9.2014 Toimisto Otsikko TE-palvelut työnantajille 1 Ilmoita avoin työpaikka Paikan ilmoittaminen verkossa, te-palvelut.fi Kun teet työnantajana yhteistyösopimuksen TE-toimiston kanssa, saat omalta TE-toimistoltasi käyttöösi verkkopalvelutunnukset

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Huolinta-alan varastoterminaalityöntekijät

Huolinta-alan varastoterminaalityöntekijät Huolinta-alan varastoterminaalityöntekijät 2015 Palkka- ym. sopimusehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017. Työaika Työaika määräytyy työaikalain mukaan. Säännöllinen

Lisätiedot

Mannerheimin Lastensuojeluliiton lastenhoitotoiminta apunasi. Tiedote perheelle hoitajan kotiin palkkaamisesta

Mannerheimin Lastensuojeluliiton lastenhoitotoiminta apunasi. Tiedote perheelle hoitajan kotiin palkkaamisesta Mannerheimin Lastensuojeluliiton lastenhoitotoiminta apunasi Tiedote perheelle hoitajan kotiin palkkaamisesta Tilapäistä ja lyhytaikaista apua Mannerheimin Lastensuojeluliiton lastenhoitoapu on tarkoitettu

Lisätiedot

Korvaava työ KEMIANTEOLLISUUS RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY

Korvaava työ KEMIANTEOLLISUUS RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY Korvaava työ KEMIANTEOLLISUUS RY TEAM TEOLLISUUSALOJEN AMMATTILIITTO RY AMMATTILIITTO PRO RY YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT YTN RY 16.8.2013 Työyhteisön puutteellinen tuki Korvaavasta työn pelisäännöistä ei ole

Lisätiedot

Täydellinen osoite: Siviilisääty: naimaton avio/avoliitossa eronnut. Puolison tilanne: työssä työtön kotona opiskelemassa

Täydellinen osoite: Siviilisääty: naimaton avio/avoliitossa eronnut. Puolison tilanne: työssä työtön kotona opiskelemassa 1 Alla on työhön, koulutukseen, omiin suunnitelmiisi ja elämäntilanteeseesi liittyviä kysymyksiä. Pohdi kysymyksiä etukäteen vaikka et niihin kaikkiin vastaisikaan. Etukäteen mietityt asiat helpottavat

Lisätiedot

NUORTEN KESÄTYÖPASSI 2015

NUORTEN KESÄTYÖPASSI 2015 NUORTEN 2015 KESÄTYÖPASSI Mikä on kesätyöpassi? Kesätyöpassi on tarkoitettu sinulle 1.1.1997-30.6.2001 välillä syntynyt hartolalainen nuori. Työsuhteen pituus on kolme viikkoa välillä 2.5.-31.8.2015.

Lisätiedot

HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUSETELI

HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUSETELI HENKILÖKOHTAISEN AVUN PALVELUSETELI Mikä on palveluseteli? Palveluseteli on rahallinen avustus kunnalta. Palvelusetelillä voi ostaa palveluita, jotka kunnan kuuluu järjestää asukkailleen. Henkilökohtaisen

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

VUOSILOMALAIN MUUTOKSET

VUOSILOMALAIN MUUTOKSET VUOSILOMALAIN MUUTOKSET Vuosilomalaki muuttuu 1.5.2013. Taustalla oli EU-tuomioistuimen päätös, jonka johdosta Suomen lainsäädäntö piti saattaa vastaamaan EU-lainsäädännön vaatimuksia. Lain muutos koskee

Lisätiedot

Urheilutyönantajat ry

Urheilutyönantajat ry Urheilutyönantajat ry Tehtävä 1) Vaikuttaa Urheilujärjestöjä koskevaan työehtosopimukseen. 2) Lisää työnantajaosaamista. Yhdistyksen hallinnosta ja toiminnasta vastaa Valo. Hallitus Teemu Japisson (pj.)

Lisätiedot

Kaupan alan. työehtosopimuksen keskeiset määräykset

Kaupan alan. työehtosopimuksen keskeiset määräykset Kaupan alan työehtosopimuksen keskeiset määräykset 1.5.2014 31.1.2017 Kaupan alan työehtosopimuksen keskeiset määräykset 1.5.2014 31.1.2017 Sisällys KAUPAN ALAN TYÖEHDOT... 3 MIKÄ ON PAM... 3 JÄSENYYS...

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Työelämätaidot. www.kompassi.info --> Työ ja kesätyö http://kunkoululoppuu.fi/ --> kesätyö --> työnhaku www.mol.fi TYÖTÄ HAKIESSA:

Työelämätaidot. www.kompassi.info --> Työ ja kesätyö http://kunkoululoppuu.fi/ --> kesätyö --> työnhaku www.mol.fi TYÖTÄ HAKIESSA: Työelämätaidot www.kompassi.info --> Työ ja kesätyö http://kunkoululoppuu.fi/ --> kesätyö --> työnhaku www.mol.fi TYÖTÄ HAKIESSA: Internetin lisäksi avoimia työpaikkoja löytyy mm. sanoma ja ilmaisjakelulehtien

Lisätiedot

Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2003:2

Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2003:2 Käytä isyysvapaasi! Esitteitä 2003:2 Paras uutinen perheellesi! Vauvaperheen arki on yhteinen juttu. Työn ja perheen yhteensovittaminen helpottuu, jos isä ja äiti jakavat hoitovastuuta joustavasti. Isän

Lisätiedot

Maailmalle lähtijän muistilista

Maailmalle lähtijän muistilista Maailmalle lähtijän muistilista Ulkomaille lähtöön tarvitaan rohkeutta ja sisukkuutta. Arki rullaa ulkomailla helpommin, kun lähtöä suunnittelee jo ennakkoon. Muistilista auttaa ulkomaille opiskelemaan

Lisätiedot

Asiantuntijatyön ajat ja paikat

Asiantuntijatyön ajat ja paikat Asiantuntijatyön ajat ja paikat Tutkija Joonas Miettinen Tiedotustilaisuus 1.3.1 Yhteenveto Asiantuntijat ja esimiehet joustavat työajoissa muita palkansaajia useammin työtehtävien vaatimuksesta, asiakkaiden

Lisätiedot

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013

Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle. Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutus vammattomalle vapaaehtoiselle Kehitysvammaisten Tukiliitto Best Buddies -projekti Marraskuu 2013 Tämä on esimerkki tasavertaisen kaveritoiminnan aloituskoulutuksesta.

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND

MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND MAASEUDUN TYÖNANTAJALIITTO LANDSBYGDENS ARBETSGIVAREFÖRBUND Päivi Salminen JÄSENKIRJE Y/1/2007 20.2.2007 1(7) PERHEVAPAAT Oheen on koottu määräykset perhevapaiden pituuksista, jaksotuksista, työntekijän

Lisätiedot

Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle

Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle TURKU Hyvinvointitoimiala 2015 Henkilökohtaisen avun toimintaohje avustajana toimivalle - kaupunki sijaismaksajana Vammaispalvelut PL 364, 20101 Turku Puh. 02 330 000 Faksi 02 262 6448 Sähköposti: etunimi.sukunimi@turku.fi

Lisätiedot

Tietolehtinen uusialkutyöpaikoista/erityisistä uusialkutyöpaikoista

Tietolehtinen uusialkutyöpaikoista/erityisistä uusialkutyöpaikoista Sida: 1 av 4 Finska Faktablad för arbetssökande Nystartsjobb/särskilt nystartsjobb 2015-04 Tietolehtinen uusialkutyöpaikoista/erityisistä uusialkutyöpaikoista Mikäli olet ollut työttömänä pidemmän aikaa

Lisätiedot

SUOMALAINEN KOULUJÄRJESTELMÄ. 1. Päiväkoti peruskoulutus ammatillinen koulutus, johon myös oppisopimus koulutus

SUOMALAINEN KOULUJÄRJESTELMÄ. 1. Päiväkoti peruskoulutus ammatillinen koulutus, johon myös oppisopimus koulutus SUOMALAINEN KOULUJÄRJESTELMÄ. 1. Päiväkoti peruskoulutus ammatillinen koulutus, johon myös oppisopimus koulutus SUOMALAINEN KOULUJÄRJESTELMÄ LASTEN KOULUTUS on olemassa yksityisiä päiväkoteja, mutta enemmistö

Lisätiedot

Terminaalityöntekijät. Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017

Terminaalityöntekijät. Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017 Terminaalityöntekijät 2015 Palkka- ym. sopi musehdot ovat lyhyesti tässä esitteessä. Työehtosopimus on voimassa 1.2.2014 31.1.2017 Työaika Työaika määräytyy työaikalain mukaan. Säännöllinen työaika on

Lisätiedot

Näin tarkistat palkkalaskelmasi. Esimerkkejä eri palkan eristä

Näin tarkistat palkkalaskelmasi. Esimerkkejä eri palkan eristä Näin tarkistat palkkalaskelmasi Esimerkkejä eri palkan eristä Kuukausipalkka ja lisät Työaikaan liittyvät lisät maksetaan toteutuneen työvuorolistan mukaisena. Sunnuntailisänä maksetaan yksinkertainen

Lisätiedot

TYÖTERVEYSLAITOSTA KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIR- JOITUSPÖYTÄKIRJA

TYÖTERVEYSLAITOSTA KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIR- JOITUSPÖYTÄKIRJA TYÖTERVEYSLAITOSTA KOSKEVAN TYÖEHTOSOPIMUKSEN ALLEKIR- JOITUSPÖYTÄKIRJA Yleistä Työmarkkinakeskusjärjestöt ovat 30.8.2013 allekirjoittaneet työllisyys- ja kasvusopimuksen vuosille 2013 2016/2017. Tällä

Lisätiedot

Miten järjestö brändätään vapaaehtoisille kiinnostavaksi?

Miten järjestö brändätään vapaaehtoisille kiinnostavaksi? Miten järjestö brändätään vapaaehtoisille kiinnostavaksi? Veera Hämäläinen 7.11.213 2 Tunnettuudesta brändiin Jotta voi rakentaa brändiä, järjestö pitää tuntea. Paranna siis järjestösi tunnettuutta. Rakenna

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

apuna Yrityksesi arjessa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry

apuna Yrityksesi arjessa Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Tällä alalla sattuu ja tapahtuu. MaRa on kumppani, jonka kanssa voi aina keskustella. Meillä on yhteinen kieli ja yhteiset tavoitteet. Pekka Terävä, Ravintola Olo, Helsinki Kuva Timo Niemi apuna Yrityksesi

Lisätiedot

Ulos pätkävankilasta

Ulos pätkävankilasta Ulos pätkävankilasta työntekijä tulisi toimeen yhdellä työsuhteella ja siitä saatavalla palkalla. epäreiluja työn teettämisen tapoja ei paikattaisi verovaroin. Osa-aikaisen palkka jää pieneksi. Esimerkiksi

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN OHJE VAMMAISPALVELULAIN MUKAAN MYÖNNETTÄVÄSTÄ HENKILÖKOHTAISESTA AVUSTA 1.11.2015 ALKAEN (Vammaispalvelulaki 19.12.

LAPINLAHDEN KUNNAN OHJE VAMMAISPALVELULAIN MUKAAN MYÖNNETTÄVÄSTÄ HENKILÖKOHTAISESTA AVUSTA 1.11.2015 ALKAEN (Vammaispalvelulaki 19.12. Liite nro 1 Peruspalvelultk 16.9.2015 LAPINLAHDEN KUNNAN OHJE VAMMAISPALVELULAIN MUKAAN MYÖNNETTÄVÄSTÄ HENKILÖKOHTAISESTA AVUSTA 1.11.2015 ALKAEN (Vammaispalvelulaki 19.12.2008/981 8 c ) 1. YLEISTÄ HENKILÖKOHTAISEN

Lisätiedot

HARMAAN TALOUDEN JA TALOUSRIKOLLISUUDEN TORJUNTAKAMPANJA Pikamatka harmaaseen talouteen

HARMAAN TALOUDEN JA TALOUSRIKOLLISUUDEN TORJUNTAKAMPANJA Pikamatka harmaaseen talouteen HARMAAN TALOUDEN JA TALOUSRIKOLLISUUDEN TORJUNTAKAMPANJA Pikamatka harmaaseen talouteen Mitä on harmaa talous? Harmaalla taloudella ja talousrikollisuudella tarkoitetaan yleensä yritystoiminnassa tai

Lisätiedot

Näy$elijöiden TES kiertueolosuhteissa. Tekijä Lahdessa 24.10.2011 / Elina Mäntylä

Näy$elijöiden TES kiertueolosuhteissa. Tekijä Lahdessa 24.10.2011 / Elina Mäntylä Näy$elijöiden TES kiertueolosuhteissa Tekijä Lahdessa 24.10.2011 / Elina Mäntylä Näy$elijälii$o lyhyes@: n. 1800 ammadnäy$elijää itsenäinen ammad- ja kul$uurialan lii$o jäsenet työskentelevät tea$ereissa,

Lisätiedot

10 Lisä- ja ylityö Lisätyö 1. Lisätyö on sovitun työajan lisäksi tehty työ enintään 40 tuntiin saakka viikossa.

10 Lisä- ja ylityö Lisätyö 1. Lisätyö on sovitun työajan lisäksi tehty työ enintään 40 tuntiin saakka viikossa. 10 Lisä- ja ylityö Lisätyö 1. Lisätyö on sovitun työajan lisäksi tehty työ enintään 40 tuntiin saakka viikossa. Ylityö 2. Ylityötä on 40 tuntia viikossa ylittävä työ. 3. Tasoittumisjärjestelmässä ylityötä

Lisätiedot