Tontti esitetään asetettavaksi myyntiin liitteenä 2 olevan myyntiesitteen mukaisesti.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tontti esitetään asetettavaksi myyntiin liitteenä 2 olevan myyntiesitteen mukaisesti."

Transkriptio

1 Yhdysuntalautaunta.0.00 Yhdysuntalautaunta.0.00 Kaupunginhallitus.0.00 Kaupungin omistaman pientalotontin myynti Espoon Ymmerstassa //00 YLK Vuoden 00 talousvioon sisältyy aupungin omistaman pientalotontin (tontti --- osoitteessa Ristihaantie, Espoo) myynnistä tavoitteena..000 euron iinteän omaisuuden myyntitulo. Tontti on asemaaavassa osoitettu asuinpientalojen orttelialueesi (AP), jona pinta-ala on 000 m ja tehouusluu e=0.. Kaavan muaan tontille saa raentaa 0 -m (Asema- ja antta liite ). Ristihaantietä ei ole raennettu tontille saaa. Espoon teninen toimi edellyttää, että adun suunnittelu ja raentaminen ulotetaan Kauniaisten rajalle saaa ja että samalla uyhteys Ersintielle avaan. Miäli näin ei toimita, tontin ostaja joutuu raentamaan uluyhteyden Ristihaantieltä tontille itse. Kaupunginvaltuusto on päätösellään.. vahvistanut raen-nustonttien luovuttamiseen liittyvät aupunginhallitusen johtosäännön :n ohdan toittam yleiset perusteet, joiden muaan aupunginhallitusen tulee raennustontteja luovuttaessaan huolehtia siitä, että myyntihinta on aupungille mahdollisimman edullinen äypä hinta seä että raennustontit on myytävä julisesti tapahtuvan ilmoittelun perusteella. Tontti esitetään asetettavasi myyntiin liitteenä olevan myyntiesitteen muaisesti. YTJ: Lautaunta esittää, että KH päättää asettaa myyntiin aupungin omistaman tontin --- (Ristihaantie, Espoo) liitteenä olevan myyntiesitteen muaisesti. Lautaunta päätti ysimielisesti palauttaa asian lisäselvitysiä vten. YLK Tontin myyminen ja tuleva raentaminen aiheuttaa tvetta vioida Ymmerstan alueen uveron liittämistä Kauniaisiin. Yhteystve Kauniaisten esustan aupallisiin palveluihin Ymmerstasta on ilmeinen ja nyyistä pempi yhteys tuisi esustan elinvoimaisuutta ja potentiaalisen asiaasunnan asvua. Yhteys Kauniaisista Ymmerstaan päin myös rautiealueen eteläpuolelta on tpeen, jotta Bredantien autta tapahtuva liienne ei uormita liiaa radan pohjoispuolen uveroa ja yhteydet toimiv myös tilanteessa, jossa liienne Tunnelitien autta syystä tai toisesta on estynyt. Kauniaisten puolella Ersintien ualue on raennettu Espoon rajalle saaa. Espoon puolella Ersintiehen yhtyvää Ristihaantien jetta ei ole

2 raennettu. Espoo ei ole tehnyt usuunnitelmia Ristihaantien loppuosalle eiä Ersintielle, osa Kauniaisten anta Ersintien autta tapahtuvaan läpiajoliienteeseen Ymmerstasta Kauniaisten esustaan on tähän mennessä ollut ielteinen. Tämä on tullut ilmi Espoolle v. 00 annetussa lausunnossa (KH..00 ) joidenin tonttiliittymien anomusista saada raentaa yhteys Kauniaisten Ersintielle. Kauniainen on uitenin sallinut (KH.. ) yhden Kauniaisiin rajautuvan tontin liittymisen Kauniaisten Ersintiehen. Silloinin edellytysenä on ollut, että tie on aistava, un Ristihaantien yhteys on raennettu. Espoon asemaaavassa Ristihaantie jaaantuu Kauniaisiin päin tullessa Ersintiehen ja Borgintien evyen liienteen yhteyteen. Ajoneuvoyhteys on siis ohjtu asemaaavassa tapahtuvasi Ersintien autta Kauniaisiin, miä myös maastollisista syistä on siihen sopiva (oheismeriaali). Nyt tapahtuvan tontin myynnin seurausena Ymmerstan alueen asemaaava on toteumassa ja sen taia yhteyden raentamista Kauniaisiin on tpeen vioida uudestaan. YTJ: Lautaunta esittää, että KH päättää asettaa myyntiin aupungin omistaman tontin --- (Ristihaantie, Espoo) liitteenä olevan myyntiesitteen muaisesti. Lisäsi lautaunta ehdottaa KH:lle, että se antaa yhdysuntalautaunnalle tehtäväsi selvittää uyhteyden avaamisen mahdollisuudet ja vaiutuset Ymmerstasta Kauniaisten esustaan Ersintien autta. Lautaunta esittää, että KH päättää asettaa myyntiin aupungin omistaman tontin --- (Ristihaantie, Espoo) liitteenä olevan myyntiesitteen muaisesti. Lisäsi lautaunta ehdottaa KH:lle, että yhdysuntoimi ryhtyy toimenpiteisiin yhteistyössä Espoon anssa uyhteyden avaamisesi Ymmerstasta Kauniaisten esustaan Ersintien autta. KH KJ: KH:lle jaetaan tta ja myyntiesite. Muut asiairj ov nähtävänä oousessa. KH päättää asettaa myyntiin aupungin omistaman tontin --- (Risti haantie, Espoo) myyntiesitteen muai sesti. KH päättää antaa yhdysuntoimelle tehtäväsi ryhtyä toimenpiteisiin yhteistyössä Espoon anssa uyhteyden avaamisesi Ymmerstasta Kauniaisten esustaan Ersintien autta. Päätösehdotus hyväsyttiin.

3 K K : K 0 : :0 :0 : : Ersvägen Kirotie Ersintie Yhtiöntie Borgsvägen Bolagsvägen Helenanuja Borgintie Yhtiöntie a Pp.tie ma Lastenoti Bnhem Metodistiiro Metodistyran pv a a a a a Pp.tie a a a a a a a a allas tera ssi / tera ssi vs. a.. la.yht la.yht a. ll a. a a Kevyen liienteen yhteys ERSNTE KRKKOTE YHTÖNTE KAUPPALANTE BORGNTE KAUNANEN ESPOO Kuyhteys

4 KAUNASTEN KATJPUNK GMNKULLA STAD MYYTAVANA PENTALoToNTT Mvvie: Myytave tonfti: Kaavoitustilanne; Kaunialsten aupuni, Kauniaistentie 0, 000 Kauniainen. Alueella on voimassa.. vahvistettu asemaaava (A Kaavameereyset: Espoon Ymmerstassa. aupunginosan orttelissa 0 sijaitseva tonfti--. Tontin osoite on Ristihaantie '. EsDoo. Tontti on asemaaavassa osoitettu asuinpientalojen orttelialueesi (AP), jolle saa raentaa enintdan asierrosisia asuinraennusia. Tontin tehouusluu e=0,. Tontin pinta-ala on iinteistdreisteriotteen muaan l OOOS m'. Kunnallisteniia: Ristihaantien ua ei oie raennettu tontille asti. Kadun raentamista osev tiedustelut: Espoon aupuni / teninen esus. Tontin liittdmistd vesi- ja viemeriverostoon osev tiedustelut: Helsingin seudun ympistdpalvelut (HSY). Myynnin ehdot: Ta.jous: Kauppahinta masetaan oonaisuudessaan auppairjan alleirjoittamisen yhteydessd. Tonttiauppa tulee tehde viimei$gan uuauden uluttua aupungin auppaa osevan padidsen lainvoimaisuudesta. l\leli auppaa ei tehdd tnd aiana, sotaan vaus peruuntuneesi ja aupuni voi valittdmdsti luovuttaa tontin toiselle. Tontin ostotjous on tehtave irjallisesti. Tjousen tulee sisaltad ysiselitteisesti maeritetty euromderdinen oonaisauppahinta. Kauniaisten aupunginhalljtuselle osoitettu ostotjous on jdtettdvii viimeistaen perjantaina x.x.00 ello.00 Kauniaisten aupungin irjaamoon, Kauniaistentie 0, 000 Kauniainen. Kuoreen tulee tehde merintd "Tjous Ymmerstan tontisla', Kaupuni pidettee itselleen ojeuden hyvaisya tai hyhte tehdyt tjouset. Tiedusielut: LTTEE: Kauniaisten aupungin maanayttdysio iinteistdinsinri Tja Pirinen puh.0 0 tja.pirinen@auniainen.fi Ote antasta :000 Ote asemaaavasta sed asemaaavamddrevset Johtotta

5 Y z l o- fo }.F za LU< F -- <a zz --r <

KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY TARJOUSTEN PERUSTEELLA OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN PIENTALOTONTIN OSOIT- TEESSA ALPPIKUJA 2

KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY TARJOUSTEN PERUSTEELLA OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN PIENTALOTONTIN OSOIT- TEESSA ALPPIKUJA 2 KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY TARJOUSTEN PERUSTEELLA OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN PIENTALOTONTIN OSOIT- TEESSA ALPPIKUJA Myyä Kauniaisten aupuni, Kauniaistentie, 0700 Kauniainen.

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY PIENTALOTONTIN OSOITTEESSA TORNIKUJA 3

KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY PIENTALOTONTIN OSOITTEESSA TORNIKUJA 3 KAUNASTEN KAUPUNK GRANKULLA STAD KAUNASTEN KAUPUNK MYY PENTALOTONTN OSOTTEESSA TORNKUJA 3 Myyjä: Kauniaisten aupuni, Kauniaistentie 0, 0200 Kauniainen. Myytävä tontti: Kauniaisten 2. aupunginosassa orttelissa

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY TARJOUSTEN PERUSTEELLA OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN PIENTALOTONTIN OSOIT- TEESSA ALPPIKUJA 2

KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY TARJOUSTEN PERUSTEELLA OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN PIENTALOTONTIN OSOIT- TEESSA ALPPIKUJA 2 KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY TARJOUSTEN PERUSTEELLA OMATOIMISEEN RAKENTAMISEEN PIENTALOTONTIN OSOIT- TEESSA ALPPIKUJA Myyjä Kauniaisten aupuni, Kauniaistentie 0, 0700 Kauniainen.

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY OMATOIMISEEN RAKENTAMI- SEEN PIENTALOTONTIN OSOITTEESSA ALPPIKUJA 2

KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY OMATOIMISEEN RAKENTAMI- SEEN PIENTALOTONTIN OSOITTEESSA ALPPIKUJA 2 KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY OMATOIMISEEN RAKENTAMI- SEEN PIENTALOTONTIN OSOITTEESSA ALPPIKUJA Myyjä: Kauniaisten aupuni, Kauniaistentie 0, 0700 Kauniainen. Myytävä tontti:

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Porin kaupunkisuunnittelu 15.10.2013 Asemakaava tunnus 609 1616

ASEMAKAAVAN SELOSTUS. Porin kaupunkisuunnittelu 15.10.2013 Asemakaava tunnus 609 1616 VANHANKOIVISTON (4.) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN KIINTEISTÖJEN :80, :8, :8, : 84 JA POHJOLANTIEN (OSA) JA UNTAMONPUISTON (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKAAVAN SELOSTUS Porin aupunisuunnittelu.0.0 Asemaaava

Lisätiedot

ERSINTIEN KATUSUUNNITELMAN MUUTOSEHDOTUS MUISTUTUS

ERSINTIEN KATUSUUNNITELMAN MUUTOSEHDOTUS MUISTUTUS Olavi Tupamäki Ersintie katusuunnitelman muutos 11.10.2010 AsOy Merlin Muistutus 1(3) Kauniaisten kaupunki Yhdyskuntalautakunta Kaupungintalo FI-02700 Kauniainen Attn Marianna HARJU, yhdyskuntatoimen johtaja

Lisätiedot

Finpyyn 81. kaupunginosan korttelin 97 ja Palomäen puiston (osa) asemakaavan muutos sekä I asemakaava 609 1655 VP 31/28.5.2015

Finpyyn 81. kaupunginosan korttelin 97 ja Palomäen puiston (osa) asemakaavan muutos sekä I asemakaava 609 1655 VP 31/28.5.2015 ASEMAKAAVAN SELOSTUS Finpyyn 8. aupunginosan orttelin 97 ja Palomäen puiston (osa) asemaaavan muutos seä I asemaaava 609 655 Porin aupunisuunnittelu 26.4.206 Asemaaavan tunnus 609 655 Asemaaavan diaari

Lisätiedot

KERAVA 9. ALIKERAVA KERCA III LÄNSIOSA (2277B)

KERAVA 9. ALIKERAVA KERCA III LÄNSIOSA (2277B) KERAVA. ALIKERAVA KERCA I LÄNSIOSA (B) Asemaaavan muutosen selostus, joa osee..0 päivättyä aavaarttaa KERAVAN KAUPUNKI Maanäyttöpalvelut aupunginvaltuusto..0 Perus- ja tunnistetiedot. Tunnistetiedot KerCa

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelu 17.8.2015

Kaupunkisuunnittelu 17.8.2015 VANTAAN KAUPUNKI MIEIPITEIDEN KOONTI Kaupunisuunnittelu..0 MR :N MUKAISEEN KUUEMISKIRJEESEEN..0 VASTAUKSENA SAADUT MIEIPITEET JA KANNANOTOT ASEMAKAAVAN MUUTOKSESTA NRO 009, MARTINAAKSO YHTEENSÄ KANNANOTTOJA

Lisätiedot

Saarimaa-Passi, Jaana Kirsi Marita henkilötunnus:

Saarimaa-Passi, Jaana Kirsi Marita henkilötunnus: KAUPPAKIRJA 1/4 MYYJÄ Passi, Maru Jaao henilötunnus: Saarimaa-Passi, Jaana Kirsi Marita henilötunnus: osoite: OSTAJA Kauhavan aupuni y-tunnus 0208852-8 osoite: Kauppatie 109, 62200 KAUHAVA KAUPAN KOHDE

Lisätiedot

Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2014 x.

Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2014 x. 1 KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2014 x. SOPIJAOSAPUOLET Myyjä: Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) Kauniaistentie 10 02700 Kauniainen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KESKUSTA III J ASEMAKAAVAN MUUTOS OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA (KAAVA-ALUEEN RAJAUS) JA ILMAKUVA 1 Kohde Haija/ aloite Asemaaavamuutosen toitus ja tavoite Kaavoitus

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 2503 Suomen Kasarmit

ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS 2503 Suomen Kasarmit ASEMAKAAVAMUUTOKSEN SELOSTUS Suomen Kasarmit. aupunginosa Myllymäi Päivi Saloranta tilaajajohtaja yhdysunta-, ympäristö- ja raentamispalvelujen tilaajaysiö Hämeenlinnan aupuni yhdysuntalautaunta.. SISÄLLYSLUETTELO.

Lisätiedot

HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE

HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE 1(6) HLSINGIN HALLINTO-OIKUDLL Asia: Vastaselitys Kauniaisten kaupungin yhdyskuntalautakunnan lausuntoon, YLK 21 ( Lausunto ) asiassa rsintien katusuunnitelma, YLK 141 ja 174 (Dnro 286/996/2010) ( Päätös

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TALSOILA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OSAISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITEMA TASOIA I B ASEMAKAAVA FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTEU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-AUEEN RAJAUS Kaavoitus ohde OSAISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITEMA TASOIA

Lisätiedot

KESKUSTA 2 ASEMAKAAVAMUUTOS, RADAN POHJOISPUOLI, RATATYÖLÄISTEN KORTTELI

KESKUSTA 2 ASEMAKAAVAMUUTOS, RADAN POHJOISPUOLI, RATATYÖLÄISTEN KORTTELI FCG Suunnittelu ja teniia Oy Kauniaisten aupuni KESKUSTA ASEMAKAAVAMUUTOS, RADAN POHJOISPUOLI, RATATYÖLÄISTEN KORTTELI Kaavaselostus 6-C783 Yhdysuntalautaunta 5..008 58 Kaavaluonnos nähtävillä MRL 6, MRA

Lisätiedot

palautettava uuteen käsittelyyn

palautettava uuteen käsittelyyn VAASA N HALLNTO-OKEUS VASA F o RVALTN NGSDOMSTOL Katariinantorin Kilta Oy Katariinanatu 4 67100 Koola VALTUS 4.7.2014 Saa p, Anl. Liitteet Bilagor / 07, 07, 20U, pl / sl siwja / sidor Vaasan hallinto-oieus

Lisätiedot

KESKUSTA 2 ASEMAKAAVAMUUTOS, RADAN POHJOISPUOLI, LIITYNTÄPYSÄKÖINTIALUE

KESKUSTA 2 ASEMAKAAVAMUUTOS, RADAN POHJOISPUOLI, LIITYNTÄPYSÄKÖINTIALUE FCG Finnish Consulting Group Oy Kauniaisten aupuni KESKUSTA ASEMAKAAVAMUUTOS, RADAN POHJOISPUOLI, LTYNTÄPYSÄKÖINTIALUE Kaavaselostus -C783 Yhdysuntalautaunta 5..008 58 Kaavaluonnos nähtävillä MRL, MRA

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA KIINTEISTÖNKAUPAN ESISOPIMUS

MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA KIINTEISTÖNKAUPAN ESISOPIMUS MAANKÄYTTÖSOPIMUS JA KNTEISTÖNKAUPAN ESISOPIMUS SOPIJAOSAPUOLET Kauniaisten aupuni (Y-tunnus 0006-) Kauniaistentie 0, 0700 KAUNIAINEN ja Asunto Oy Forsellesintie 8 (Y-tunnus 080-) c/o Kaallion huolto Oy

Lisätiedot

NAPINKULMAN AK-MUUTOS

NAPINKULMAN AK-MUUTOS Luonnoset ja onseptisuunnitelma LÄHTÖTILANNE LÄHTÖTILANNE KAUPUNKIKUVASELVITYS /3 Asemaaavamuutosen tavoitteena on mahdollistaa uudisraentaminen Imatranosen eseisellä paialla olevalle Osuuspanin tontille

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN CYGNAEUKSEN PUISTON ASUINKORTTELIN AVOIN TONTINLUOVUTUSKILPAILU 11.05.2007 1 2 3 4 5 6 7 8 9 NÄKYMÄ VAPAUDENKADUN JA VAASANKADUN KULMASTA

JYVÄSKYLÄN CYGNAEUKSEN PUISTON ASUINKORTTELIN AVOIN TONTINLUOVUTUSKILPAILU 11.05.2007 1 2 3 4 5 6 7 8 9 NÄKYMÄ VAPAUDENKADUN JA VAASANKADUN KULMASTA NÄKYMÄ VAPAUDENKADUN JA VAASANKADUN KULMASTA NÄKYMÄ VAPAUDENKADUN JA VAASANKADUN KULMASTA YÖAKAAN 11 AULOSKÄYTÄVÄ 8,1 7,1 LKEHUONESTOON 78, 7, 2,8 1,3 6,1 16 LKEHUONESTOON 16 16 2,8 LKEHUONESTOON 16 78,8

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016. Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot

Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016. Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016 Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot Khall 29.02.2016 50 (Valm. maankäyttöpäällikkö) Kaupungin hallintosäännössä 41 määrätään että Tekninen

Lisätiedot

Luonnos Kartta kaupan kohteesta on liitteenä. 4 Kauppahinta on kaksikymmentäviisituhatta (25 000) euroa.

Luonnos Kartta kaupan kohteesta on liitteenä. 4 Kauppahinta on kaksikymmentäviisituhatta (25 000) euroa. .6.07 Myyjä Naantalin aupuni, y-tunnus 07-. Ostaja Turun Osuusauppa, y-tunnus 0-9, Sibeliusenatu, PL 86, 00 Turu. Kaupan ohde Naantalin aupungin Rymättylän ironylässä sijaitsevasta Osuusauppa - nimisestä

Lisätiedot

SUVANNONTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

SUVANNONTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKAAV ASELOSTUS SUVANNONTEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Harjavallan aupungin Vareselan aupunginosan ortteleita 6 ja seä atu-, puisto- ja vesialuetta oseva asemaaavan muutos. Sitova tonttijao: Varesela ortteli

Lisätiedot

Oskarinaukion asemakaavan muutos (A5264)

Oskarinaukion asemakaavan muutos (A5264) Kainan aupuni Osinauion asemaaavan muutos (A564) osallistumis- ja viointisuunnitelma DA: 67/06 OSALLISTUMIS- JA AROINTISUUNNITELMA A564 5..07 Maanäyttö- ja raennuslain 63 muainen osallistumis- ja viointisuunnitelma

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus ) Kauniaistentie 10, Kauniainen. jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki

Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus ) Kauniaistentie 10, Kauniainen. jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1 SOPIJAOSAPUOLET Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) Kauniaistentie 10, 02700 Kauniainen jäljempänä tässä sopimuksessa Kaupunki ja Kiinteistö Oy Kauniaisten Asematie 13 (Y-tunnus

Lisätiedot

Asemakaavan muutos: Kukostensyrjäntie 19 Kaavanro: MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU Asemakaavaselostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa.

Asemakaavan muutos: Kukostensyrjäntie 19 Kaavanro: MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU Asemakaavaselostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa. SELOSTUS Asemaaavan muutos: Kuostensyrjäntie Kaavanro: MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU Asemaaavaselostus, joa osee.. päivättyä asemaaavaarttaa. Kohde /Tunnistetiedot Vaiheet HML//.../. aupunginosa, tontti --- Vireilletulo

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN LAATIMINEN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT KORTTELEIDEN TONTTIJAOT JA TONTTIJAON MUUTOKSET Koivuhovin alue

ASEMAKAAVAN LAATIMINEN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT KORTTELEIDEN TONTTIJAOT JA TONTTIJAON MUUTOKSET Koivuhovin alue KAUNASTEN KAUPUNK Maanäyttöysiö ASEMAKAAVAN LAATMNEN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ NHN LTTYVÄT KORTTELEDEN TONTTJAOT JA TONTTJAON MUUTOKSET Koivuhovin alue OSALLSTUMS- JA ARVONTSUUNNTELMA Miä osallistumis-

Lisätiedot

Bredanniitynkuja on paikallinen, päättyvä tonttikatu, jolla liikennemäärät ovat vähäisiä. Kadun pääasiallisia käyttäjiä ovat alueen asukkaat.

Bredanniitynkuja on paikallinen, päättyvä tonttikatu, jolla liikennemäärät ovat vähäisiä. Kadun pääasiallisia käyttäjiä ovat alueen asukkaat. KUNNEN GRNKULL Kauniaisten aupuni Raennusonttori Pöyry Finland Oy/nssi Heiilä.. KTUUUNNTELN ELOTU -: Koivuhovi KDUN N: Bredanniitynuja. Kuluoa Bredanniitynuja on päättyvä tonttiu, jota jetaan noin m. Nyyistä

Lisätiedot

Maanomistuskartta Kunnan maanomistus 21.10.2011

Maanomistuskartta Kunnan maanomistus 21.10.2011 Tuusulan unta Aropelto, asemaaava ja asemaaavan muutos, aava nro 490 LTE 1 Maanomistustta Kunnan maanomistus 21.10.2011 0 IV vss Miolan oulu äoti olan Leiienttä vss I I I I a a a a a yr I 2:259 :19 5:0

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/12 4.11.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/12 4.11.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 17/2015 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 26.10.2015 1007 HEL 2015-010488 T 10 01 00 Esitys A Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää

Lisätiedot

13nO10 POYTAKIRJA. puheenjohtaja. Lesnd: jasen jasen jesen jasen jasen jesen jasen varajasen esittelija/ytj siht. varapuheenjohtaja Kh:n ed.

13nO10 POYTAKIRJA. puheenjohtaja. Lesnd: jasen jasen jesen jasen jasen jesen jasen varajasen esittelija/ytj siht. varapuheenjohtaja Kh:n ed. POYTAKIRJA 13nO10 Lesnd: Poissa: Eklund Pertti Herkama Pekka Salomaa Ahti Antskog-Karstinen Anita Enckell Patrick Savander Johanna Sederholm Camilla Kiveld l\,ilarianne Paqvalen Bernt Harju l\rarianna

Lisätiedot

Naulalevylausunto LL13 naulalevylle

Naulalevylausunto LL13 naulalevylle LAUSUNTO NRO VTT-S-3259-12 1 (4) Tilaaja Tilaus Yhteyshenilö Lahti Levy Oy Asonatu 11 151 Lahti 27.4.212 Simo Jouainen VTT Expert Services Oy Ari Kevarinmäi PL 11, 244 VTT Puh. 2 722 5566, Fax. 2 722 73

Lisätiedot

HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE

HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE 1(6) HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE Asia: Valitus Kauniaisten kaupungin yhdyskuntalautakunnan päätöksestä asiassa Ersintien katusuunnitelma, YLK 141 ja 174 (Dnro 286/996/2010) ( Päätös, liite 1) Alkusanat

Lisätiedot

RIIHIMÄKI 5. JOKIKYLÄ PRISMAN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

RIIHIMÄKI 5. JOKIKYLÄ PRISMAN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS RHIMÄKI 5 JOKIKYLÄ PRISMAN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 860 PÄIVÄTTYÄ JA 90 TARKISTETTUA ASEMAKAAVAKARTTAA ARKKITEHTITOIMISTO JUKKA TURTIAINEN OY Jua Turtiainen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016 Kaupunginhallitus 96 09.05.2016 Kaupunginvaltuusto 20 16.05.2016 Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot Khall 29.02.2016 50 (Valm. maankäyttöpäällikkö)

Lisätiedot

Kauniainen Kuntalaisaloite Ei enää lisää autoja keskustaan LIIKENNETARKASTELU

Kauniainen Kuntalaisaloite Ei enää lisää autoja keskustaan LIIKENNETARKASTELU For Sustainable Construction VILLA REAL LTD/SA PO Box 100 FI-02321 Espoo Finland http://www.villareal.fi Tel +358 9 802 3667 Fax +358 9 802 3610 info@villareal.fi Kauniainen Kuntalaisaloite Ei enää lisää

Lisätiedot

Kortteli / tontti: Lunastushinta 2015: Lisätietoja:

Kortteli / tontti: Lunastushinta 2015: Lisätietoja: Lähiosoite: Pinta-ala: Rakennusoikeus: Kortteli / tontti: Kaavamerkintä: Lunastushinta 2015: Vuokra 2015: Näverintie 6 2900 m² 870 k-m² 233 / 1 AR (rivitalotontti) 35382,90 2476,80 / vuosi Inergia Oy ja

Lisätiedot

RUSKO HIIDENVAINION ASEMA- RUSKO HIIDENVAINION ASEMAKAAVAN MUUTOS 09.06.2015

RUSKO HIIDENVAINION ASEMA- RUSKO HIIDENVAINION ASEMAKAAVAN MUUTOS 09.06.2015 A R K K I T E H T I T O I M I S T O T A R M O M U S T O N E N O Y L E H M US T I E 7 A 0 7 0 T U R K U 0-44 96 RUSKO HIIDENVAINION ASEMAKAAVAN MUUTOS tar 1.09. 09.06. RUSKO HIIDENVAINION ASEMA- KAAVAN

Lisätiedot

ASEMAKAAVOJEN 480 ja 481 SELOSTUS

ASEMAKAAVOJEN 480 ja 481 SELOSTUS ASEMAKAAVOJEN 0 ja SEOSTUS 0 KEVÄTAAKSONPURO PORVOO KAUPUNGINOSA 0 orttelit -0 erillispientalojen orttelialueita, yleisten raennusten orttelialue seä atu- ja viristysalueita KEVÄTAAKSONKAIO PORVOO KAUPUNGINOSAT

Lisätiedot

Silvolanmetsän asemakaava, A1406

Silvolanmetsän asemakaava, A1406 Kaarinan aupuni Silvolanmetsän asemaaava, A0 osallistumis- ja arviointisuunnitelma..0 KAARINAN KAUPUNKI YMPÄRISTÖPALVELUT 0 A0..0 DA: /0 Maanäyttö- ja raennuslain muainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Asemakaavan selostus LIIKEKESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Haapajärven kaupunki

Asemakaavan selostus LIIKEKESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Haapajärven kaupunki Haaajärven auuni Asemaaavan selostus KEKESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Selostus liittyy..0 äivättyyn Haaajärven Ronaalan auunginosan orttelia, orttelin tontteja ja seä näihin liittyviä atu- ja torialueita

Lisätiedot

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 127 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 471 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 157 08.12.2014 Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1836/10.1000.100002/2014 TELA 127

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (8) Kiinteistölautakunta To/17 01.10.2015

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (8) Kiinteistölautakunta To/17 01.10.2015 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2015 1 (8) 437 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle kiinteistönkaupan esisopimuksen tekemiseksi Espoon Hannuksenpellossa sijaitsevista tonteista (Espoo,

Lisätiedot

% %228koti. Lava. Lava. Srk -k es k us. III k. II Ts. III k. Ts k. M-market

% %228koti. Lava. Lava. Srk -k es k us. III k. II Ts. III k. Ts k. M-market I I I Kp a sp Sai r V t t Sair. t r at sp % %228oti t IV h Sai ra ala h r h Lava Lava Sa ir IV IV h h h Sr - es us t VI Kpa t r r r I r r I t t t t rr ts ts t M-met Kelloosen osayleisaava Kaupallinen selvitys

Lisätiedot

Naulalevylausunto Kartro PTN naulalevylle

Naulalevylausunto Kartro PTN naulalevylle LAUSUNTO NRO VTT-S-04256-14 1 (6) Tilaaja Tilaus Yhteyshenilö ITW Construction Products Oy Jarmo Kytömäi Timmermalmintie 19A 01680 Vantaa 18.9.2014 Jarmo Kytömäi VTT Expert Services Oy Ari Kevarinmäi PL

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014. Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52.

Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014. Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52. Kaupunginhallitus 397 27.10.2014 Kaupunginvaltuusto 113 10.11.2014 Maakauppa Asuntilassa ja Kirkonseudulla / Laatu RN:o 1:422 541/52.521/2014 KAUPHALL 27.10.2014 397 Kaavoitusinsinööri Seppo Reiskanen

Lisätiedot

LIINAHARJA 26. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 55 TONTTI 3 (KAURAPELLONTIE 6) ASEMAKAAVAN MUUTOS

LIINAHARJA 26. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 55 TONTTI 3 (KAURAPELLONTIE 6) ASEMAKAAVAN MUUTOS ASEMAKAAVAN SELOSTUS LIINAHARJA 26. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN TONTTI 3 (KAURAPELLONTIE 6) ASEMAKAAVAN MUUTOS 609 160 Porin aupunisuunnittelu 12..2016 Asemaaavan tunnus 609 160 Asemaaavan diaari Dnro PORI/213/201

Lisätiedot

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä

Lisätiedot

Investoi Pyhäjoelle. www.pyhajoki.fi. Pyhäjoelta virtaa -kehittämishanke

Investoi Pyhäjoelle. www.pyhajoki.fi. Pyhäjoelta virtaa -kehittämishanke nvestoi Pyhäjoelle www.pyhajoi.fi Pyhäjoelta virtaa -ehittämishane . Lisuranta, Yppäri (Scandinaval Finland Oy). Ollinmäi. Ollinmäi. Hanhiiven yritysalue (Fennovoima) soranta. Pyhäjoen liieesus. Kielosaari.

Lisätiedot

VINNARIN PÄIVÄKODIN ASEMAKAAVAN MUUTOS

VINNARIN PÄIVÄKODIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLSTUMS- JA ARVONTSUUNNTELMA VNNARN PÄVÄKODN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemaaavan muutos osee: Vinnarin aupunginosan orttelin tontteja ja seä atualuet. Asemaaavalla muodostuu: Vinnarin aupunginosaan ortteli

Lisätiedot

KORKEIMMALLE HALLINTO-OIKEUDELLE

KORKEIMMALLE HALLINTO-OIKEUDELLE 1(6) KORKEIMMALLE HALLINTOOIKEUDELLE Viite: Valituskirjelmämme 27.06.2011 koskien Helsingin hallintooikeuden päätöstä 24.05.2011 Dno: 08797/10/4108 (08798/10/4108). Päätös koskee Ersintien katusuunnitelmaa

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KESKUSTAN LÄNSIREUNAN KAUPPA- KESKUKSEN KAUPALLISTEN VAIKTUKSTEN ARVIOINTI Yleiskaavoitusta varten

HÄMEENLINNAN KESKUSTAN LÄNSIREUNAN KAUPPA- KESKUKSEN KAUPALLISTEN VAIKTUKSTEN ARVIOINTI Yleiskaavoitusta varten HÄMEENLNNAN KESKUSTAN LÄNSREUNAN KAUPPA- KESKUKSEN KAUPALLSTEN AKTUKSTEN ARONT Yleisaavoitusta varten Hämeenlinnan esustan liietilan ehitys 2005-2020 lineaarinen asvu n. 2 % /v. 160 000 140 000 120 000

Lisätiedot

Ojalan osayleiskaava. Lähtökohtaraportti 31.1.2011. Tampereen Infratuotanto Liikelaitos/ Suunnittelupalvelut

Ojalan osayleiskaava. Lähtökohtaraportti 31.1.2011. Tampereen Infratuotanto Liikelaitos/ Suunnittelupalvelut Ojalan osayleisaava Lähtöohtaraportti..0 Tampereen Infratuotanto Liielaitos/ Suunnittelupalvelut Kannen uva: Lampi Vaarinsuon pohjoispuolella. Kari Korte 008. Raportin taitto: Satu Arvonen 0 Ojalan osayleisaava,

Lisätiedot

Asia: Valitus yhdyskuntalautakunnan päätöksistä asiassa Ersintien katusuunnitelma, YLK 141 ja 174 (Dnro 286/996/2010) (yhdessä Päätös, liite 1)

Asia: Valitus yhdyskuntalautakunnan päätöksistä asiassa Ersintien katusuunnitelma, YLK 141 ja 174 (Dnro 286/996/2010) (yhdessä Päätös, liite 1) HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE Asia: Valitus yhdyskuntalautakunnan päätöksistä asiassa Ersintien katusuunnitelma, YLK 141 ja 174 (Dnro 286/996/2010) (yhdessä Päätös, liite 1) Valittajat: 1) Patrick Nystén,

Lisätiedot

VAIHTOKIRJA LUONNOS 27.5.2016

VAIHTOKIRJA LUONNOS 27.5.2016 VAIHTOKIRJA LUONNOS 27.5.2016 VAIHDON OSAPUOLET Liikennevirasto Suomen valtion puolesta Y-tunnus 1010547-1 PL 33, 00521 HELSINKI Suonenjoen kaupunki Y-tunnus 0208061-4 PL 13, 77601 SUONENJOKI VAIHDON KOHTEET

Lisätiedot

Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Pappilanlammen asemakaavan muutos, kortteli 107, osa korttelia 105 sekä katualue

Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Pappilanlammen asemakaavan muutos, kortteli 107, osa korttelia 105 sekä katualue ULVILAN KAUPUNKI Maanäyttöosasto Liite OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pappilanlammen asemaaavan muutos, ortteli 0, osa orttelia 0 seä atualue Diai /0.0.0/0 . Suunnittelualue Tämä osallistumis- ja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 158. Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.05.2016 Sivu 1 / 1 1950/2016 02.07.00 Kaupunginhallituksen elinkeino- ja kilpailukykyjaosto 49 9.5.2016 158 Kiinteistöosakeyhtiön myynti LVI-Wabek Oy:lle Koskelosta, kortteli 82001

Lisätiedot

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet

Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet Kaupunginhallitus 5 18.01.2010 Kaupunginvaltuusto 6 25.01.2010 Kaupunginhallitus 66 29.03.2010 Tuhmalanniemen alueen tonttien hinnoittelu ja myyntiperiaatteet 57/520/2010 KhallV 5 Kaupunginvaltuusto on

Lisätiedot

SAUNANIITYN ALUEEN VAPAARAHOITTEISEEN SEKÄ VALTION TUKEMAAN ASUNTOTUOTANTOON LUOVUTETTAVIEN TONTTIEN HINNOITTE- LU JA MYYNTIVALTUUTUS

SAUNANIITYN ALUEEN VAPAARAHOITTEISEEN SEKÄ VALTION TUKEMAAN ASUNTOTUOTANTOON LUOVUTETTAVIEN TONTTIEN HINNOITTE- LU JA MYYNTIVALTUUTUS SAUNANIITYN ALUEEN VAPAARAHOITTEISEEN SEKÄ VALTION TUKEMAAN ASUNTOTUOTANTOON LUOVUTETTAVIEN TONTTIEN HINNOITTE- LU JA MYYNTIVALTUUTUS Kaavoitus ja mittaus Kaupunginvaltuuston 13.12.2010 93 hyväksymässä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAUNIAISTEN KAUPUNKI Maankäyttöyksikkö 1.8.2014 ULLANMÄENTIE JA KAUNIAISTENTIE Ak 211 ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. kaupunginosan katualueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Mikä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI TIVA-KAUPAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

LOIMAAN KAUPUNKI TIVA-KAUPAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS -AK0 LOMAAN KAUPUNK TVA-KAUPAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS..0..0 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy () Loimaan aupuni: TVA-aupan asemaaava ja asemaaavan muutos Kaavaselostus..0

Lisätiedot

Naulalevylausunto LL10 naulalevylle

Naulalevylausunto LL10 naulalevylle 1 (4) Tilaaja Tilaus Yhteyshenilö Riste Oy Kimmo Köntti Teollisuustie 7 1554 Villähde Kimmo Köntti, 5.11.218. Tilausvahvistus nro O-2679-18. Eurofins Expert Services Oy Ari Kevarinmäi Kemistintie 3, Espoo

Lisätiedot

Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt

Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 60 11.08.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 72 29.09.2014 Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt 354/10.01.02/2013 KSJ 60 Vs. kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Maantien 152 (Kehä IV) alustava suunnittelu FOCUS -alueen kohdalla

Maantien 152 (Kehä IV) alustava suunnittelu FOCUS -alueen kohdalla .. Maantien (Kehä IV) alustava suunnittelu FOCUS -alueen ohdalla Aluevaussuunnitela Tuusula Yhteystiedot P (Jaaonatu ) Vantaa Kotipaia Vantaa Y-tunnus - Puh. Fasi www.poyry.fi Pöyry Finland Oy Copyright

Lisätiedot

AR RA AO/s1. Lehtotie Koulutie

AR RA AO/s1. Lehtotie Koulutie yhäoi Eteläyläntie mt 2--- pumppaamo 2--- O- Etelänylän isosilta (museosilta) Leiipaia 2--- arannetaan erillisen suunnitelman muaisesti 2--- ielosaaren leirintäalue 2 pl l 2--- J RA RL RM 2 2 RA 2--- VAHATIE

Lisätiedot

2323/ /2018. ASEMAKAAVA KOSKEE Saarennon kylän tilaa 5:254 ja liikennealuetta.

2323/ /2018. ASEMAKAAVA KOSKEE Saarennon kylän tilaa 5:254 ja liikennealuetta. /000/08 ASEMAKAAVA KOSKEE Saarennon ylän tilaa : ja liiennealuetta ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE aupunginosan, Lehtomäi, orttelin 8 osaa, ravirata-, puisto- ja yleisen tien aluetta Asemaaavan nro 0/00 Selostus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54 14.05.2012 Sivu 1 / 1 3449/02.07.00/2011 54 Tontin myyminen Laaksolahdesta Kiinteistö Oy Espoon Lähdekeskukselle liikerakennushankkeen rakentamista varten, kortteli 60022 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA KIINTEISTÖNKAUPPAKIRJA 1 Tontin myynti perustuu kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen x.x.2019 x. SOPIJAOSAPUOLET Myyjä: Kauniaisten kaupunki (Y-tunnus 0203026-2) Kauniaistentie 10 02700 Kauniainen

Lisätiedot

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi

valmistelija: anna-kaisa.kauppinen@kirkkonummi.fi Kunnanhallitus 341 02.11.2015 Kunnanvaltuusto 5 16.11.2015 5 Kuuden tontin ostaminen Masalan keskustan asemakaava-alueelta 740/10.00.02/2015 Kunnanhallitus 02.11.2015 341 Kunta on neuvotellut YIT Rakennus

Lisätiedot

OSA KORTTELIA 49, BREDANTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Ak kaupunginosa, osa korttelia 49 Asemakaavan muutos

OSA KORTTELIA 49, BREDANTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Ak kaupunginosa, osa korttelia 49 Asemakaavan muutos OSA KORTTELIA 49, BREDANTIE 15 17 Ak 217 4. kaupunginosa, osa korttelia 49 Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 19.1.2016, päivitetty 28.10.2016 Valmistelija / lisätiedot: Kauniaisten

Lisätiedot

Kaurialan kaavarunko SITO OY, 31.1.2013

Kaurialan kaavarunko SITO OY, 31.1.2013 Kaurialan aavuno, 31.1.2013 Sisältö lusanat lusanat Kaupuniraenneanalyysi Suunnittelualueen nyytilanne Voimassa oleva asemaaava Nyyiset tontit Suunnitelma Rataisuvaihtoehdoista Suunnitelman havainneuva

Lisätiedot

Naulalevylausunto LL13 Combi naulalevylle

Naulalevylausunto LL13 Combi naulalevylle LAUSUNTO NRO VTT-S-0361-1 1 (5) Tilaaja Tilaus Yhteyshenilö Lahti Levy Oy Asonatu 11 15100 Lahti 7.4.01 Simo Jouainen VTT Expert Services Oy Ari Kevarinmäi PL 1001, 0044 VTT Puh. 00 7 5566, ax. 00 7 7003

Lisätiedot

Ala-Lemun kartanon asemakaava ja asemakaavan muutos A3930

Ala-Lemun kartanon asemakaava ja asemakaavan muutos A3930 Kaarinan aupuni Ala-Lemun artanon asemaaava ja asemaaavan muutos A0 osallistumis- ja arviointisuunnitelma DA: // A0.... Maanäyttö- ja raennuslain muainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis-

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) . KAUPUNGINOSAN ANTTILAN KORTTELIN 4 OSAN (TONTTI ) ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Lohjan aupuni Ympäristötoimi Kaavoitus A.R. 2.4.20 YMPÄRISTÖTOIMEN K AAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT

Lisätiedot

RATKAISUT: 21. Induktio

RATKAISUT: 21. Induktio Physica 9 2. painos 1(6) ATKAISUT ATKAISUT: 21.1 a) Kun magneettienttä muuttuu johdinsilmuan sisällä, johdinsilmuaan indusoituu lähdejännite. Tätä ilmiötä utsutaan indutiosi. b) Lenzin lai: Indutioilmiön

Lisätiedot

KARNAISTENKADUN JA AMERIKANKADUN KULMAAN

KARNAISTENKADUN JA AMERIKANKADUN KULMAAN LOHJAN KESKUSTA KAAAMUUTOS LOHJA esusta 1 1,, 3 ortteli tontti piirustus KARNAISTENKADUN JA AMERIKANKADUN KULMAAN Ar Oy 050 41 05 050 41 05 LOHJAN KESKUSTA LOHJA esusta Ar Oy 1 1,, 3 Raeisuus 01 1:00 ortteli

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI LUOVUTTAA ASUINRAKENNUSTEN TONTTEJA JA RAKENNUSPAIKKOJA

KAUNIAISTEN KAUPUNKI LUOVUTTAA ASUINRAKENNUSTEN TONTTEJA JA RAKENNUSPAIKKOJA KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD KAUNIAISTEN KAUPUNKI LUOVUTTAA ASUINRAKENNUSTEN TONTTEJA JA RAKENNUSPAIKKOJA Kaupunki myy kaksivaiheisessa menettelyssä kolme tonttia sekä kolme rakennuspaikkaa Gallträsk-järven

Lisätiedot

2. Omistus- ja hallintaoikeuden siirtyminen

2. Omistus- ja hallintaoikeuden siirtyminen 1(5) MALLI KAUPPAKIRJA Tontin myynti perustuu Vantaan kaupungin kaupunginhallituksen lainvoimaiseen päätökseen.x.2012 ja kaupunkisuunnittelulautakunnan..2013 lainvoimaiseen päätökseen [sekä asumisasioiden

Lisätiedot

ULVILAN KAUPUNKI. Pappilanlammen asemakaavan muutos. Kortteli 107, korttelin 105 tontti 7 sekä katualuetta. DNo 59/ /2015

ULVILAN KAUPUNKI. Pappilanlammen asemakaavan muutos. Kortteli 107, korttelin 105 tontti 7 sekä katualuetta. DNo 59/ /2015 ULVILAN KAUPUNKI Pappilanlammen asemaaavan muutos Kortteli 0, orttelin 0 tontti seä atualuetta DNo /0.0.0/0 KAAVASELOSTUS Pappilanlammen asemaaavan muutos, Vanhaylän oulu. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT. Tunnistetiedot

Lisätiedot

MYYDÄÄN ULOSMITATTU LOHKOTTAVA METSÄPALSTA (n. 7,6 ha) KÖYLIÖSSÄ

MYYDÄÄN ULOSMITATTU LOHKOTTAVA METSÄPALSTA (n. 7,6 ha) KÖYLIÖSSÄ SATAKUNNAN ULOSOTTOVIRASTO PL 44, Valtakatu 12 C 28100 PORI Puhelin 029 56 26600, Telekopio 029 56 26633 08.12.2015 Sähköposti satakunta.uo@oikeus.fi MYYDÄÄN ULOSMITATTU LOHKOTTAVA METSÄPALSTA (n. 7,6

Lisätiedot

HYVINKÄÄ HANGONSILLAN ASUINALUEET KORTTELIVIITESUUNNITELMAT

HYVINKÄÄ HANGONSILLAN ASUINALUEET KORTTELIVIITESUUNNITELMAT HYINKÄÄ HNGONSILLN SUINLUEET KORTTELTESUUNNITELMT ritehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy - 9.9.04 LUEEN YLEISSUUNNITELMT 0-0 s. Osayleisaava, Ideailailu, aavaruno KORTTELTESUUNNITELMT 0-04 s.4 ineiston taroitus,

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNKI Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus / Geotekniikka 13 VAPAALA TONTIT K 13008/12-14.

VANTAAN KAUPUNKI Maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimiala Kuntatekniikan keskus / Geotekniikka 13 VAPAALA TONTIT K 13008/12-14. KAUPUNKI Maanäytön, raentamisen ja ympäristön toimiala Kuntateniian esus / Geoteniia VAPAAA TONTIT K /-.. Maaperä Alueella on tehty aupungin toimesta yleispiirteinen pohjatutimus ja tiealueilla sijaitsee

Lisätiedot

KARHUKORTTELI. Porin kaupunkisuunnittelu 31.5.2013 Asemakaavan tunnus 609 1594

KARHUKORTTELI. Porin kaupunkisuunnittelu 31.5.2013 Asemakaavan tunnus 609 1594 KARHUKORTTELI Teljän (2.) aupunginosan ortteleita (osa) ja 9 (osa) seä Nortamonpuistoa (osa) ja Hallitusatua (osa) osevan asemaaavan muutosen selostus Porin aupunisuunnittelu 3.5.203 Asemaaavan tunnus

Lisätiedot

KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT (2347)

KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT (2347) KALEVAN UUDET PIENTALOTONTIT (7) KAAVASELOSTUS Kaupuniehityspalvelut 9..09 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Kalevan uudet pientalotontit (7) Diainumero 6/08 Asemaaavan muutos osee Keravan aupungin. Kalevan aupunginosan

Lisätiedot

Naulalevylausunto LL13 naulalevylle

Naulalevylausunto LL13 naulalevylle LAUSUNTO NRO VTT-S-02366-17 1 (5) Tilaaja Tilaus Yhteyshenilö Riste Oy Asonatu 11 15110 Lahti 15.3.2017 Kimmo Köntti VTT Expert Services Oy Ari Kevarinmäi PL 1001, 02044 VTT Puh. 020 722 5566 ari.evarinmai@vtt.fi

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS (ehdotusvaihe)

ASEMAKAAVAN SELOSTUS (ehdotusvaihe) ASEMAKAAVA SELOSTUS (ehdotusvaihe) Yli-Anttilantie 7, asemaaavan muutos Hyvinään aupungin. aupunginosan orttelin 7 tonttia oseva asemaaavamuutos (:0) HYVIKÄÄ KAUPUKI KAAVOITUS..07 :0 ASEMAKAAVA SELOSTUS,

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 JUNAKALUSTO OY

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 JUNAKALUSTO OY PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 KAUPPAKIRJA 1. Sopijapuolet Ostajat: (1) Helsingin kaupunki Osoite: Pohjoisesplanadi 11 13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)

Lisätiedot

Taajamaosayleiskaava Kaupallisen selvityksen päivitys 28.2.2011

Taajamaosayleiskaava Kaupallisen selvityksen päivitys 28.2.2011 Taajamaosayleisaava Kaupallisen selvitysen päivitys Lohjan aupuni, Taajamaosayleisaava Kaupallisen selvitysen päivitys 1 1 JOHDANTO 2 2 KAUPALLINEN PALVELUVERKKO LOHJALLA 2011 3 2.1 Kaupalliset esittymät

Lisätiedot

9 ALIKERAVA 381 AK-58 AK-69 LPA-22 259 K-8 LPA-22 LPA 314 K-27 AK-43 LPA AK-43 T-1 2:146 SAMPOLANKATU SIBELIUKSENTIE. i-21. 40 db. 40 db +68.10.

9 ALIKERAVA 381 AK-58 AK-69 LPA-22 259 K-8 LPA-22 LPA 314 K-27 AK-43 LPA AK-43 T-1 2:146 SAMPOLANKATU SIBELIUKSENTIE. i-21. 40 db. 40 db +68.10. 8 0 8. Kp 0 8. 8. LPA- :6 0--6-M60.7 8..6 6 I II.8 KESKUSTA K-8 t 7 II 0 SAMPOLANKATU...0 SIBELIUKSENTIE.. 0 öintitalo SANTANIITYNKUJA Santaniitynuja 8 8.6 8. 8 AK-6 8 SANTANIITYNKUJA pp/t LPA 0 AK- 7

Lisätiedot

Naantalin kaupungin asemakaavan mukaisten omakotitonttien luovutusehdot Merimaskun, Rymättylän ja Velkuan alueella

Naantalin kaupungin asemakaavan mukaisten omakotitonttien luovutusehdot Merimaskun, Rymättylän ja Velkuan alueella Kaupunginhallitus 234 25.05.2009 Kaupunginvaltuusto 34 08.06.2009 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 11 02.02.2015 Kaupunginhallitus 73 23.02.2015 Kaupunginvaltuusto 16 30.03.2015 Naantalin kaupungin asemakaavan

Lisätiedot

Vakuutusmatematiikan sovellukset 20.11.2008 klo 9-15

Vakuutusmatematiikan sovellukset 20.11.2008 klo 9-15 SHV-tutinto Vauutusmatematiian sovelluset 20.11.2008 lo 9-15 1(7) Y1. Seuraava tauluo ertoo vauutusyhtiön masamat orvauset vahinovuoden ja orvausen masuvuoden muaan ryhmiteltynä (tuhansina euroina): Vahinovuosi

Lisätiedot

Asemakaavan muutos ja tonttijaon muutos, 4. kaupunginosan korttelin 48 tontti 8 sekä Palokunnankujan katualue (Bredantie 14-16)

Asemakaavan muutos ja tonttijaon muutos, 4. kaupunginosan korttelin 48 tontti 8 sekä Palokunnankujan katualue (Bredantie 14-16) Yhdyskuntalautakunta 59 24.04.2012 Yhdyskuntalautakunta 129 16.10.2012 Kaupunginhallitus 273 23.10.2012 Asemakaavan muutos ja tonttijaon muutos, 4. kaupunginosan korttelin 48 tontti 8 sekä Palokunnankujan

Lisätiedot

KALLAKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

KALLAKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISUMIS- JA ARVIOINISUUNNIELMA KALLAKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUOS Liite aupuniehitysen lautaunnan esityslistaan nro 6, 7..08 asia nro 49 Asemaaava osee: Osaa tiloista 79:4:4: Hallamaa ja 79:4:4:7

Lisätiedot

KERROSTALOHUONEISTO 4H+K SALOSSA, HALIKON KÄRÄVUORESSA. Myydään nettihuutokaupalla www.huutokaupat.com -sivustolla ajalla 1.6.-20.6.

KERROSTALOHUONEISTO 4H+K SALOSSA, HALIKON KÄRÄVUORESSA. Myydään nettihuutokaupalla www.huutokaupat.com -sivustolla ajalla 1.6.-20.6. MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Sairashuoneenkatu 2-4 20100 TURKU 31.05.2016 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1 01.06.2015 Sivu 1 / 1 2561/02.07.00/2015 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS (ehdotusvaihe)

ASEMAKAAVAN SELOSTUS (ehdotusvaihe) ASEMAKAAVAN SELOSTUS (ehdotusvaihe) Veiarin Kiinteistö Oy Hyvinään aupungin 18. aupunginosan, Nummenäri, orttelin 1723 osaa oseva asemaaavan muutos () HYVNKÄÄN KAUPUNK KAAVOTUS 30.5.2018 2 Sisällys 1 PERUS-

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY ASUINRAKENNUSTEN TONTTEJA

KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY ASUINRAKENNUSTEN TONTTEJA KAUNIAISTEN KAUPUNKI GRANKULLA STAD KAUNIAISTEN KAUPUNKI MYY ASUINRAKENNUSTEN TONTTEJA Kaupunki myy tarjousten perusteella kaksi tonttia Gallträsk-järven eteläpuolelta, Kavallintien ja Klostretinkujan

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan kaupan palveluverkkoselvitys. Luonnos 11.5.2012

Nurmijärven kunnan kaupan palveluverkkoselvitys. Luonnos 11.5.2012 aupan palveluveroselvitys Luonnos 11.5.2012 aupan palveluveroselvitys 1 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO 1 2 KAUPAN NYKYTILAN KARTOITUS JA KUVAUS 3 2.1 Vähittäisaupan toimipaiat ja myynti 3 2.2 Ostovoima ja

Lisätiedot

1 JOHDANTO 2 2 KAUPALLINEN PALVELUVERKKO LOHJALLA 2011 3

1 JOHDANTO 2 2 KAUPALLINEN PALVELUVERKKO LOHJALLA 2011 3 1 JOHDANTO 2 2 KAUPALLINEN PALVELUVERKKO LOHJALLA 2011 3 2.1 Kaupalliset esittymät Lohjalla 3 2.2 Kaupallisten palveluiden pinta-ala aupan esittymissä 2006 ja 2010 9 2.3 Päivittäistavaraaupan palveluvero

Lisätiedot