Kelan etäkuntoutus-hanke ( )
|
|
- Minna Oksanen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kelan etäkuntoutus-hanke ( ) Hankkeen loppuseminaari Hankepäällikkö Johanna Rouvinen Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus,
2 Hankkeen käynnistyminen Tavoite: tulevaisuudessa asiakkailla on mahdollisuus osallistua Kelan kuntoutuspalveluihin etäteknologian välityksellä luodaan uudenlaisia etäkuntoutusta hyödyntäviä kuntoutuspalveluita, jotka ovat nykyistä keveämpiä ja kustannustehokkaampia kehitetään jo olemassa olevia Kelan järjestämiä kuntoutuspalveluita vakiinnutetaan etäkuntoutus osaksi Kelan järjestämää kuntoutusta Etäkuntoutus-julkaisu v taustoittamaan hanketta Etäkuntoutuksen käsitteet, ehdot ja sovellusalueet Painopistealueina etäpsykoterapia ja etäkuntoutus vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapioissa
3 Kelan etäkuntoutus-hanke v Kirjallisuuskatsaus Etäkuntoutus-kirja Ulkoinen hankehaku Toimijoita kokeilemaan, kehittämään ja arvioimaan erilaisia etäkuntoutusmalleja Yhteisjulkaisu Julkaisu Projektien keskeiset tulokset ja kokemukset sekä niiden pohjalta laaditut suositukset etäkuntoutuksen toteuttamisesta Projektien toteutus (9/2016-4/2019) Loppuseminaari Jalkauttaminen Etäkuntoutus vakiintuneeksi osaksi Kelan järjestämiä kuntoutuspalveluja
4 AIMO- Aivohalvauksen sairastaneiden moniammatillisen yksilöllisen etäkuntoutuksen kehittäminen/ VetreaNeuron Dialyysihoidossa olevien etäkuntoutuksen kehittämishanke / Munuais- ja maksaliitto Vaativan kuntoutuksen toteutus aivovamman saaneilla etäkuntoutuksena / Invalidiliitto & Kuntoutussäätiö eakse Etäkuntoutuksen kehittämishanke / KK-Verve EETU - Etäkuntoutuksen menetelmistä tukea lasten toimintaterapian verkostotyöhön / JAMK Etäkuntoutus mielialaongelmiin / Jyväskylän yliopisto & Kuntoutus Peurunka Etänä lähelle Erityislapsen arki kuntouttavaksi etäpuheterapian keinoin / Sanapolku Innovatiiviset etäkuntoutuspalvelut / Jyväskylän yliopisto & Kuntoutus Peurunka Ketterästi kuntoon-kehittämishanke/ HUS 3DFysio-sovelluksella tehdyn kuntoutusohjelman käyttäminen etäkuntoutuksessa/ Tampereen teknillinen yliopisto, TAMK, Kineso ja Kuntoutuskeskus Apila Linnuntie Lasten yhteisöllisen etäkuntoutuksen kehittämishanke / Tutoris Omaishoitajien psyykkisen hyvinvoinnin edistäminen verkkopohjaisen etäkuntoutusintervention avulla / GeroCenter ja Jyväskylän yliopisto Yhteys kotiin kuntoutuksen tulokset arkeen videoyhteyden avulla- hanke / MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö Lisätietoa projekteista:
5 Mukana 13 projektia, joissa kokeiltiin erilaista etäkuntoutusta erilaisille kohderyhmille ja eri kuntoutuspalveluissa. Hankkeen projektit tarjoavat moninäkökulmaisen katsauksen etäkuntoutuksen eri mahdollisuuksiin. Projekteihin sisältyi kehittämisosuuden arviointi tai tutkimus.
6 Projektien keskeiset arvioinnin ja tutkimuksen näkökulmat Tuloksellisuus Vaikuttavuus Lähiverkosto Yhteistyö Resurssit (kustannukset, ajankäyttö) Etäkuntoutus Toimivuus Hyväksyttävyys Käyttäjäkokemukset Etäkuntoutusmallin kehittäminen Osallistumisen mahdollistaminen Kynnyksen madaltaminen Arkeen vienti Asiakkaan vastuunotto kuntoutumisestaan
7 Etäkuntoutuskokeilut
8 Mitä on etäkuntoutus? 1/2 Etäkuntoutus on erilaisten etäteknologiaa (puhelinta, matkapuhelinta, tietokonetta, ml tablettitietokokoneet, puhelimen ja tietokoneen yhteiskäyttöä ja televisiosovelluksia) hyödyntävien laitteiden ja sovellusten tavoitteellista käyttöä kuntoutuksessa. Etäkuntoutus on ammattilaisen ohjaamaa ja seuraamaa, ja sillä on selkeä tavoite, alku ja loppu. Etäkuntoutusta voidaan toteuttaa reaaliaikaisesti tai se voi olla ajasta riippumatonta. Kasvokkainen kuntoutus = Kuntoutus, jossa palvelua tuottava ammattilainen ja asiakas ovat samassa tilassa, esim. laitoskuntoutus tai avokuntoutus- tai poliklinikkakäynti Lähde: Salminen A-L, Hiekkala S, toim. Kokemuksia etäkuntoutuksesta. Kelan etäkuntoutus-hankkeen tuloksia 2019.
9 Mitä on etäkuntoutus? 2/2 Reaaliaikainen etäkuntoutus = asiakas ja palveluntuottaja ovat reaaliaikaisessa yhteydessä toisiinsa etäteknologiaa hyödyntävien sovellusten avulla Ajasta riippumaton etäkuntoutus = Asiakkaan omatoimisesti etäteknologian avulla toteuttama ammattilaisen suosittelema ja seuraama kuntoutus, joka on ajasta ja paikasta riippumatonta. Yhdistelmämalli =Kuntoutuskokonaisuuteen sisältyy reaaliaikaista ja/tai ajasta riippumatonta etäkuntoutusta ja/tai kasvokkaista kuntoutusta Lähde: Salminen A-L, Hiekkala S, toim. Kokemuksia etäkuntoutuksesta. Kelan etäkuntoutushankkeen tuloksia 2019.
10 Kuntoutuspalvelut ja kohderyhmät Terapiat Lasten toimintaterapia Lasten puheterapia Lasten ja aikuisten fysioterapia Aikuisten neuropsykologinen kuntoutus Aikuisten psykoterapia Kuntoutuskurssit Omaishoitajat Dialyysihoidossa olevat Mielenterveyden häiriöt Tuki- ja liikuntaelinsairaudet Sydänsairaudet Moniammatillinen yksilökuntoutus Aivohalvauksen/aivovamman saaneet Lasten perhekuntoutus (lapsella neuropsykiatrinen oirekokonaisuus) Reumakuntoutujat Ammatillinen kuntoutus Ammatillinen kuntoutusselvitys KIILA-kuntoutus Reilut 100 kuntoutuksen eri ammattilaista toteuttamassa etäkuntoutusta
11 Kokeilujen asiakkaat Etäkuntoutukseen osallistuneita asiakkaita reilut 400 näistä lapsia n. 70 Ikähaitari 1-vuotiaista yli 70-vuotiaisiin, eri elämäntilanteissa olevia asiakkaita Kuva: MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiön Yhteys kotiin-hankkeen video Mukana myös perheitä ja muuta lähiverkostoa
12 Kiitos mielenkiinnosta ja antoisaa seminaaripäivää! Seuraa @Kelantutkimus
Kokemuksia etäkuntoutuksesta - Kelan etäkuntoutushanke ( )
Kokemuksia etäkuntoutuksesta - Kelan etäkuntoutushanke (2016-2020) Kuntoutuspäivät 6.6.2019 Hankepäällikkö Johanna Rouvinen Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, kuntoutusryhmä johanna.rouvinen@kela.fi
Etäkuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa
Tuettu työllistyminen ja työllistymisen tukipalvelut 11.12.2017 Etäkuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa 11.12.2017 Hankepäällikkö Jarkko Honkonen Mitä etäkuntoutus on? Etäkuntoutus on erilaisten etäteknologiaa
Kuntoutuksen uudet muodot etäkuntoutus Ohjelma
Ohjelma 13:00 Johdanto aiheeseen Erja Poutiainen, johtava tutkija, Kuntoutussäätiö 13:10 Reaalikokemuksia mielenterveyden häiriöiden hoidosta erilaisilla etäkuntoutuksilla Jan-Henry Stenberg, linjajohtaja,
Kelan kuntoutuksen kehittämistoiminnan kuulumisia
Kelan kuntoutuksen kehittämistoiminnan kuulumisia 30.11.2016 Vastaava suunnittelija Hanna Pakkala Kela, Lakiyksikkö, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, Kuntoutusryhmä Puheenvuoron sisältöä Joitain
Teknologiasta kuntoutuksen kiitorata
Tutkimusosasto Teknologiasta kuntoutuksen kiitorata Anna-Liisa Salminen, PhD, dosentti, johtava tutkija 17.9.2015 Tutkimusosasto Apuväline Teknologia kuntoutuksessa Ympäristönhallintalaitteiden ohjaamisen,
Uusien kuntoutuspalveluiden pilotointi kehittämistoiminnassa
Uusien kuntoutuspalveluiden pilotointi kehittämistoiminnassa 17.1.2019 Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus- ja yhteistyötilaisuus Hanna Pakkala Vastaava suunnittelija Kela, Etuuspalveluiden lakiyksikkö,
Lataa Etäkuntoutus. Lataa
Lataa Etäkuntoutus Lataa ISBN: 9789522840059 Sivumäärä: 208 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 20.50 Mb Mitä etäkuntoutus on? Ketkä siitä hyötyvät? Millä keinoilla etäkuntoutusta voidaan toteuttaa?sähköisillä
Vaativan kuntoutuksen toteutus aivovamman saaneilla etäkuntoutuksena, AV Etäkuntoutus
Vaativan kuntoutuksen toteutus aivovamman saaneilla etäkuntoutuksena, AV Etäkuntoutus Hankkeen tutkimus- ja kehittämisryhmä Kelan tukema etäkuntoutushanke Aivovamma Aivovamma on traumaattinen aivojen vaurio,
Kelan kuntoutus nyt. Kelan koulutukset palveluntuottajille Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren
1 Kelan kuntoutus nyt Kelan koulutukset palveluntuottajille 24.11-1.12.216 Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren 2 Kelaan ohjautui 112 2 kuntoutujaa 3 Kelan kuntoutuksen saajat 4 Kuntoutujien lähtötilanne on yksilöllinen
Vaativan kuntoutuksen toteutus aivovamman saaneilla etäkuntoutuksena, AV Etäkuntoutus
Vaativan kuntoutuksen toteutus aivovamman saaneilla etäkuntoutuksena, AV Etäkuntoutus Hankkeen tutkimus- ja kehittämisryhmä Kelan tukema etäkuntoutushanke Aivovamma Aivovamma on traumaattinen aivojen vaurio,
Lapset etäkuntoutuksessa. Sanapolku: Etänä Lähelle
Lapset etäkuntoutuksessa MLL: Yhteys kotiin Sanapolku: Etänä Lähelle Tutoris:Linnuntie JAMK: EETU Etänä lähelle erityislapsen arki kuntouttavaksi etäpuheterapian keinoin Anu Leinonen Sanapolku Oy Heli
Mikä muuttuu palvelukuvauksissa?
Mikä muuttuu palvelukuvauksissa? Terapiajärjestöjen ja -liittojen tapaaminen 20.11.2018 Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Terapiat 1.1.2019 alkaen Yksilöterapiat Fysioterapia
Dialyysihoidossa olevien etäkuntoutuksen kehittämishanke Kuntoutussuunnittelija Iiris Ahlgren
Dialyysihoidossa olevien etäkuntoutuksen kehittämishanke Kuntoutussuunnittelija Iiris Ahlgren Kumpulantie 1 A, 6. krs, 00520 Helsinki 050 3415 966 Hankkeen taustaa Sopeutumisvalmennuskurssit ovat keskeinen
Kokemuksia Kelan kuntoutuspalvelujen hankinnoista
Kokemuksia Kelan kuntoutuspalvelujen hankinnoista Kilpaillut markkinat julkisessa terveydenhuollossa - toimiiko? seminaari 30.11.2017 etuuspäällikkö Tuula Ahlgren 1 Tietoa Kelan kuntoutuksesta 2 1 Kelaan
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus alkavat uudet palvelut. Palvelujen toteutus
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus 1.1.2019 alkavat uudet palvelut Palvelujen toteutus Elina Kulmanen Suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä @ElinaKulmanen Sisältö
Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus
23.11.2016 Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus 2017-2020 Palveluntuottajien koulutus Anne Flak, suunnittelija Kirsi Vainiemi, vastaava asiantuntijalääkäri Maija Rauma, suunnittelija Milla Kaitola,
Ammatillinen kuntoutusselvitys
Ammatillinen kuntoutusselvitys 1.1.2019 alkavat palvelut Sopimuskausi, palveluntuottajat, hankintaan liittyvät asiat ja yhteydenpito sopimuskauden aikana Leena Penttinen Suunnittelija Kela, Työ- ja toimintakykyetuuksien
Mitä muuttuu kuntoutuksessa? Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren ja Etuuspäällikkö Seija Sukula
Mitä muuttuu kuntoutuksessa? 19.1.2017 Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren ja Etuuspäällikkö Seija Sukula 1 Kohti avointa yhteistyötä Kelan kuntoutuksen ryhmät ovat siirtymässä
Ajankohtaista Kelan kuntoutuksesta Irma Paso, kuntoutuksen ratkaisuasiantuntija
Ajankohtaista Kelan kuntoutuksesta 11.1.2018 Irma Paso, kuntoutuksen ratkaisuasiantuntija 2 Tilastotietoa Muutoksia kurssien pituuksissa (vuonna 2018 alkava sopimuskausi) Kielellinen erityisvaikeus kurssin
Avokuntoutuksen toteutus ja kustannukset. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 27.11.2014
Avokuntoutuksen toteutus ja kustannukset Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 27.11.2014 Kuntoutustilastot, Kelan järjestämä kuntoutus vuonna 2013 2 Kelan avomuotoinen kuntoutus 2014 3 Vajaakuntoisten ammatillinen
Sopimuskausi, palveluntuottajat, hankintaan liittyvät asiat ja yhteydenpito sopimuskauden aikana
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus 1.1.2019 alkavat uudet palvelut Sopimuskausi, palveluntuottajat, hankintaan sopimuskauden aikana Elina Kulmanen Suunnittelija Kela,
LÄÄKINNÄLLINEN KUNTOUTUS
LÄÄKINNÄLLINEN KUNTOUTUS Kuntoutuspsykoterapia: Kohderyhmänä ovat 16-67-vuotiaat, jotka tarvisevat kuntoutusta työ- tai opiskelukyvyn turvaamiseksi tai parantamiseksi. : Kohderyhmänä ovat alle 65-henkilöt,
CP-VAMMAISTEN AIKUISTEN KUNTOUTUSSUUNNITELMIEN KEHITTÄMINEN
CP-VAMMAISTEN AIKUISTEN KUNTOUTUSSUUNNITELMIEN KEHITTÄMINEN CP-vammaisten aikuisten kuntoutusprosessi ja toimintakäytäntö Heidi Huttunen 22.9.2010 Invalidiliitto ry " Suomen CP-liitto ry 1 KUNTOUTUKSEN
Ajankohtaista kuntoutuksessa. Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus- ja yhteistyötilaisuus Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren
Ajankohtaista kuntoutuksessa Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus- ja yhteistyötilaisuus 17.1.2019 Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren Palvelutuotannon kokonaisuudistus Rekisteröitymismenettely Rekku-projekti
Nuorten tilanne haastaa palveluita Seija Sukula Etuuspäällikkö
Nuorten tilanne haastaa palveluita 18.1.18 Seija Sukula Etuuspäällikkö Mitä kuntoutuspalveluita tarjoamme nyt? Kuntoutuspsykoterapia Mielenterveyskurssit (OPI, Itu ja Nuppu) Neuropsykologinen kuntoutus
Lasten perhekuntoutushankkeen tausta ja tarkoitus
Lasten perhekuntoutushankkeen tausta ja tarkoitus LAKU-loppuseminaari ti 27.11.2018 Hanna Pakkala Projektipäällikkö Kela, Kuntoutusryhmä Lasten perhekuntoutushankkeen taustaa Perhekuntoutuksen kehittäminen
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Minna Rantanen, Kela Läntinen vakuutuspiiri TYKS 17.5.2016 Saajat Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen / vaativan lääkinnällisen
NYT! Mitä uuttaa Kelan kuntoutuksessa
NYT! Mitä uuttaa Kelan kuntoutuksessa 2.12.15 Kelan kuntoutuksen tavoitteet Oikea-aikainen kuntoutus Vaikuttavat kuntoutustoimenpiteet Kuntoutujan tukeminen elämäntilanteen edellyttämällä tavalla 2 Seuraavaksi
Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa. Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto
Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto Kelan kuntoutustoiminta Subjektiivinen oikeus kuntoutukseen edellytysten
MS liitto 17.1.2013. Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni. MS liiton kuntoutuspalvelut. Maskun neurologinen kuntoutuskeskus
MS liiton kuntoutuspalvelut Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni MS liiton kuntoutuspalvelut Maskun neurologinen kuntoutuskeskus Avokuntoutus Aksoni Valtakunnallinen laitoskuntoutus
Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja Lappeenranta
Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja 11.9.2014 Lappeenranta Nuorisotakuun ajankohtaiset asiat Koulutustakuu: Peruskoulun päättäneitä oli 57 201 ja heistä 55 655 haki tutkintoon johtavaan
Etäkuntoutus äkilliseen aivovaurioon sairastuneilla henkilöillä
Etäkuntoutus äkilliseen aivovaurioon sairastuneilla henkilöillä AIMO-hanke VetreaNeuron AV Etäkuntoutus hanke Invalidiliitto ja Kuntoutussäätiö Äkillinen aivovaurio: aivoverenkiertohäiriö (AVH) tai aivovamma
Kuntoutuslaitoksen rooli AVHsairastuneen
Kuntoutuslaitoksen rooli AVHsairastuneen kuntoutuksessa Kuntoutuspolku Moniammatillinen intensiivinen laitoskuntoutus Moniammatillinen kuntoutus jatkuu päiväkuntoutuksena tai polikliinisenä kuntoutuksena
Vajaa vuosi Kelan järjestämää vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta Mitä on tapahtunut?
Vajaa vuosi Kelan järjestämää vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta Mitä on tapahtunut? Tiina Suomela-Markkanen Vastaava asiantuntijalääkäri Kela, Vakuutuslääketieteen yksikkö Vakuutuspiirit ja niiden lääkärikeskukset:
Suomen kehitysvammalääkärit ry:n kevätkoulutus. Kelan Käpylän toimitalo, Helsinki Koulutus 25.3.2011
Suomen kehitysvammalääkärit ry:n kevätkoulutus Kelan Käpylän toimitalo, Helsinki Koulutus 25.3.2011 Avoterapiastandardi 1.1.2011/versio 6 Itsenäinen kokonaisuus Terapialajit ovat Yksilöterapia (45, 60,
Osallistumisen mahdollistaminen ikääntyvän CP-vammaisten toimintaterapiasta. Tt, Ttyo Maikku Tammisto
Osallistumisen mahdollistaminen ikääntyvän CP-vammaisten toimintaterapiasta Tt, Ttyo Maikku Tammisto Ikääntyvä CP-vammainen seminaari 26.3.2010 Helsinki VAKE = Vaikeavammaisten kuntoutuksen kehittämis-
Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit
Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,
Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste. Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela
Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela Kelan rooli nuorisotakuun toimeenpanossa Sidosryhmien (ELY-keskukset, TE-toimistot, kunnat) ja Kelan vakuutuspiirien odotukset
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Satakieliohjelman keskustelufoorumi 24.5.2016 Riikka Peltonen, pääsuunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutusryhmä Kelan
LÄÄKINNÄLLINEN KUNTOUTUS
LÄÄKINNÄLLINEN KUNTOUTUS Kuntoutuspsykoterapia: Kohderyhmänä ovat 16-67-vuotiaat, jotka tarvisevat kuntoutusta työ- tai opiskelukyvyn turvaamiseksi tai parantamiseksi. : Kohderyhmänä ovat alle 65-henkilöt,
Mahku hankkeen koulutus Vastaava suunnittelija Hanna Pakkala Kelan kuntoutusryhmä
Mahku hankkeen koulutus 28.3.2017 Vastaava suunnittelija Hanna Pakkala Kelan kuntoutusryhmä Maahanmuuttajien kuntoutuksen kehittämishanke (Mahku) 2015-2019 Mahku-hankkeen tavoitteena on kehittää Kelan
KANSANELÄKELAITOS. Suunnitelma Kelan harkinnanvaraisen kuntoutuksen varojen käytöstä vuosina
KANSANELÄKELAITOS Suunnitelma Kelan harkinnanvaraisen kuntoutuksen varojen käytöstä vuosina 2020 2023 1 SISÄLLYSLUETTELO Tiivistelmä... 2 1 Ajankohtaista Kelan harkinnanvaraisessa kuntoutuksessa... 3 2
Mitä uutta Kelan kuntoutuksen kehittämisessä? Hanna Pakkala Pääsuunnittelija, Kuntoutusryhmä, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus 21.1.
Mitä uutta Kelan kuntoutuksen kehittämisessä? Hanna Pakkala Pääsuunnittelija, Kuntoutusryhmä, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus 21.1.2016 Kelan rooli kuntoutuksen kehittämisessä Kelalla lakisääteinen
NEET-nuorten kuntoutuksen kehittämisprojekti v
NEET-nuorten kuntoutuksen kehittämisprojekti v. 2018-2019 Projektin loppuseminaari 27.8.2019 Kelan päätoimitalon auditorio Projektipäällikkö Johanna Rouvinen Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus,
Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Aikuisten reumaa sairastavien kuntouttava hoito. Alueelliset yhteistyökokoukset
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Aikuisten reumaa sairastavien kuntouttava hoito Alueelliset yhteistyökokoukset 24.8.-7.9.2010 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren
Kuntoutuksen hyödyn raportointi palvelujen suunnitteluun tukena. Tuomas Reiterä Suunnittelija Kela, Kuntoutuspalvelujen ryhmä
Kuntoutuksen hyödyn raportointi palvelujen suunnitteluun tukena Tuomas Reiterä Suunnittelija Kela, Kuntoutuspalvelujen ryhmä Mitä on kuntoutuksen hyödyn arviointi ja raportointi? 2 Tietojen hyödyntäminen
Kela ja vaikeavammaisten
Kela ja vaikeavammaisten kuntoutus Mikael Forss Johtaja, VTT Suomen CP-Liitto ry, Jyväskylä, 28.6.2008 Vaikeavammaisen lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkaat, kehitys 25 000 20 000 KKRL 9 yht. 15 000 10
Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi
Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi Palveluntuottajien koulutus Anita Ketola suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi Lasten perhekurssi Nuorten osittainen
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus muuttuu Uusi laki tulee voimaan 1.1.2016 (HE 332/2014) Vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta
KUULON APUVÄLINETTÄ KÄYTTÄVÄN LAPSEN HYVÄ KUNTOUTUSKÄYTÄNTÖ. Antti Aarnisalo
KUULON APUVÄLINETTÄ KÄYTTÄVÄN LAPSEN HYVÄ KUNTOUTUSKÄYTÄNTÖ Antti Aarnisalo Kelan ja terveydenhuollon asiantuntijat ovat yhteistyössä laatineet suosituksen kuulon apuvälinettä (akustinen kuulokoje, sisäkorvaistute
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus muuttuu Uusi laki tulee voimaan 1.1.2016
AVH-etäkuntoutuksen kehittäminen VEKU-hankkeessa
AVH-etäkuntoutuksen kehittäminen VEKU-hankkeessa Leena Korhonen, TtM, ft Suomen aivotutkimus- ja kuntoutuskeskus Neuron 7 th Kuopio Stroke Symposium 10.6.2016 Neuronissa kuntoutetaan sekä kehitetään ja
Kuntoutuksen kehittämishankkeet -kohti uudistettuja kuntoutuspalveluita
Kuntoutuksen kehittämishankkeet -kohti uudistettuja kuntoutuspalveluita Kehittämispäällikkö Seija Sukula 29.8.2012 Kuntoutuksen lähivuosien haasteet Lasten ja nuorten syrjäytyminen Työllisyyden, työelämän
Muutokset palvelujen sisällössä
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus 1.1.2019 alkavat uudet palvelut Muutokset palvelujen sisällössä Elina Kulmanen Suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä @ElinaKulmanen
Aikuisten reuman kuntouttava hoito Kruunupuistossa, esitys Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus yhteistyökokouksissa johtava ylilääkäri Matti
Aikuisten reuman kuntouttava hoito Kruunupuistossa, esitys Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus yhteistyökokouksissa johtava ylilääkäri Matti Nykänen Kruunupuisto Punkaharjun kuntoutuskeskus toimii Duodecim-seuran
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2019 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa 50 Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
INFO. Varautuminen1.1.2016 voimaantulevaan. lääkinnällisen kuntoutuksen lainmuutokseen
INFO Varautuminen1.1.2016 voimaantulevaan vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen lainmuutokseen Kehittämispäällikkö Juhani Rinne Lakimies Lyyti Harju Pääsuunnittelija Riikka Peltonen Asiantuntijalääkäri
Kelan kuntoutuksen näkymiä Soteuudistamistyöskentelyssä
Kelan kuntoutuksen näkymiä Soteuudistamistyöskentelyssä Koppi-kuntoutusseminaari 16.11.2016 Mikko Toivanen osaamiskeskuksen päällikkö, työ- ja toimintakykyetuudet 1 Kela kuntoutuksen kehittämistoiminnassa
Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela
1 Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa 22.2.2018 Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela 2 Mitä kuntoutuspalveluita tarjoamme nuorille nyt ja jatkossa? kuntoutuskurssit eri sairausryhmille,
Kuntoutuskustannusten laskutus
Kuntoutuskustannusten laskutus Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus 1.1.2019 alkaen Kati Salonpää Suunnittelija Kela, Lakiyksikkö, kuntoutusryhmä Sisältö Laskutuksen yleiset
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2019 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa 50 Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
Interaktiivinen Etäkuntoutus Invalidiliiton Avopalveluiden
Interaktiivinen Etäkuntoutus Invalidiliiton Avopalveluiden kehittämisprojekti Sinikka H. Peurala, ohjausryhmän pj johtaja, FT Invalidiliiton Kuntoutus Oy, Validia Kuntoutus Lahti 1 Tavoite Selvittää miten
Yli 60-vuotiaiden omaishoitajien etäkuntoutuksen vaikuttavuus ja kuntoutujien kokemukset
Yli 60-vuotiaiden omaishoitajien etäkuntoutuksen vaikuttavuus ja kuntoutujien kokemukset - Etäkuntoutusta ajasta ja paikasta riippumatta Päivi Lappalainen, FT, Tutkimus- ja kehittämiskeskus GeroCenter
Mikä muuttui projektin tuloksena?
Mikä muuttui projektin tuloksena? Laki nuoren ammatillisesta kuntoutuksesta Milla Kaitola Suunnittelija Kela, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, Kuntoutusryhmä Mitä projekti toi tullessaan kuntoutuksen
Dialyysihoidossa olevien etäkuntoutuksen kehittämishanke
Dialyysihoidossa olevien etäkuntoutuksen kehittämishanke Hankkeen koordinoinnista vastasi hanketyöntekijä Marjukka Miettinen Esityksen on koonnut kuntoutuspäällikkö Iiris Ahlgren Kumpulantie 1 A, 6. krs,
Kelan järjestämä vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus
Kelan järjestämä vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus Kommenttipuheenvuoro 2.12.2011 OYS Suunnittelija Marjut Hevosmaa Pohjois-Suomen aluekeskus Myöntöedellytykset, KKRL 9, 10, 14 1. Vaikeavammaisuus,
Lausunto Sivu 1(5) Annettu kyselylomakkeella
Lausunto Sivu 1(5) Kansaneläkelaitos (Kela) Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus Kuntoutuspalvelujen ryhmä Kelan kuntoutuksen palvelukuvaus Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen
K O K E M U K S I A E T Ä K U N T O U T U K S E S T A M I E L I A L A O N G E L M I I N
KUNTOUTUJAT MIELIMATK ALL A K O K E M U K S I A E T Ä K U N T O U T U K S E S T A M I E L I A L A O N G E L M I I N P Ä I V I L A P P A L A I N E N, J Y V Ä S K Y L Ä N Y L I O P I S T O, P S Y K O L O
Nostetaan kissa pöydälle! Kuulluksi tuleminen palveluohjauksessa
Nostetaan kissa pöydälle! Kuulluksi tuleminen palveluohjauksessa MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö Palvelupäällikkö Sirkka Kosunen Kuntoutuksen ohjaaja YAMK Virpi Hurula Vammaisten lasten ja nuorten
VALITUT PALVELUNTUOTTAJAT
VALITUT PALVELUNTUOTTAJAT KELAN KUNTOUTUSLAIN 9 JA 10 :N MUKAISTEN VAIKEAVAMMAISTEN AVOTERA- PIAPALVELUT VUOSINA 2015 2018:RYHMÄTERAPIA, MONIMUOTORYHMÄTERAPIA JA PÄIVÄKUNTOUTUS TURUN VAKUUTUSPIIRI Ryhmäterapia
KELAN TERAPIAN PALVELUKUVAUS Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapiat alkaen
KELAN TERAPIAN PALVELUKUVAUS Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen terapiat 1.1.2019 alkaen Keskeiset muutokset Paula Stenfors, kuntoutuspalvelujen ryhmä Muutoksia palvelukuvaukseen Standardi muutettu sanaksi
Nuoren kuntoutusraha. Nuoret ja mielenterveys Tampereen ammattiopisto Irma Leppänen, Kela
Nuoren kuntoutusraha Nuoret ja mielenterveys Tampereen ammattiopisto 24.11.2017 Irma Leppänen, Kela Sisältö Nuoren kuntoutusrahan myöntöedellytykset Hakeminen Määrä Nuoren kuntoutusrahan maksaminen Seuranta
NEET-nuorten kuntoutuksen kehittämisen projekti v
NEET-nuorten kuntoutuksen kehittämisen projekti v. 2017-2019 Projektipäällikkö Johanna Rouvinen (johanna.rouvinen@kela.fi), p. 050 5623 989 Kela, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskuksen kuntoutusryhmä
Kuntoutuksen hyödyn arvioinnin ja raportoinnin kehittämisprojekti. Sari Miettinen Projektipäällikkö
Kuntoutuksen hyödyn arvioinnin ja raportoinnin kehittämisprojekti Sari Miettinen Projektipäällikkö Kehittämisprojektin lähtökohdat MITÄ & MILLOIN? Kehittää nykyinen toimintamalli sellaiseksi, joka tuottaa
Seurantakysely kuntoutuksen palveluntuottajille TK2-mallin mukaisen kuntoutuksen toteuttamisesta
Seurantakysely kuntoutuksen palveluntuottajille TK2-mallin mukaisen kuntoutuksen toteuttamisesta Taustatiedot 1. Valitkaa organisaatio, jota edustatte * Avire Oy Avire Oy / Kuntoutussäätiö yhdessä Kuntoutumis-
Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa
Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 26.11.2013 Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa / Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 1 Tutkimuksen näkökulma Työikäisten kuntoutuksella
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2018 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
OPI -hanke opiskelua ja kuntoutusta. Irja Kiisseli suunnittelija
OPI -hanke opiskelua ja kuntoutusta Irja Kiisseli suunnittelija 16.9.2014 OPI -hanke Toteutettiin vuosina 2011-2013 Ammatillista perustutkintoa opiskeleville nuorille, joiden opinnot olivat pitkittymässä
ALS-sopeutumisvalmennuskurssit,
ALS-sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit Palveluntuottajien koulutus Merja Pouttu suunnittelija Kela, Työ ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, Kuntoutuspalvelujen ryhmä ALS-kurssit Mikä on muuttunut
Avire osaa kuntoutuksen
Avire osaa kuntoutuksen 50 kuntoutuksen ja hyvinvoinnin ammattilaista 40 vuoden kokemus Omistaja Miina Sillanpään Säätiö Toimipaikat Siuntio, Helsinki (2), Vantaa, Hämeenlinna, Lahti, Vierumäki, Tampere,
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2018 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
HYVINVOINTIA JA ELÄMÄNLAATUA ORTON. - Ihminen on luotu liikkumaan - Anne Ranta, kuntoutuspäällikkö Kirsi Tolvanen, palvelupäällikkö
HYVINVOINTIA JA ELÄMÄNLAATUA ORTON - Ihminen on luotu liikkumaan - Anne Ranta, kuntoutuspäällikkö Kirsi Tolvanen, palvelupäällikkö Hyvinvoinnin huippuosaaja Suomalainen terveyden ja hyvinvoinnin ainutlaatuinen
Vaikeavammaisen kuntoutus ja Kela
16.04.2008 Heikki Hemmilä, asiantuntijalääkäri Kela Länsi-Suomen aluekeskus Vaikeavammaisen kuntoutus ja Kela Seinäjoki KUNTOUTUPÄÄTÖSTEN VALVONTA Kohde: Kelan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvat
Työttömän henkilön hoito ja palveluprosessi
Työttömän henkilön hoito ja palveluprosessi Työhallinnon keinot palvelutarpeen tunnistamiseen - Oikea aika vai oikea paikka? 1 14.12.2015 /Varsinais-Suomen TE-toimisto/Maaret Mast Työhallinnon keinoista
Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutustilaisuus Kelassa. Tietoa Kelan kuntoutuksesta
Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutustilaisuus 19.1.2017 Kelassa Tietoa Kelan kuntoutuksesta Kelan kuntoutuksen vahvuudet Kelan kuntoutuksen tutkimus- ja kehittämistoiminta on laajaa ja laadukasta Yhä
Tuloksellisuuden seuranta. Veli-Matti Vadén
Tuloksellisuuden seuranta Veli-Matti Vadén 23.11.2016 Kuntoutuksen hyödyn arviointi ja raportointi Tuloksellisuuden seuranta Kuntoutuksen hyödyn arviointi ja raportointi (AKVA) 1. Tietojen toimittamisen
VALITUT PALVELUNTUOTTAJAT, ITÄ-SUOMEN HANKERYHMÄ
VALITUT PALVELUNTUOTTAJAT, ITÄ-SUOMEN HANKERYHMÄ KELAN KUNTOUTUSLAIN 9 JA 10 :N MUKAISTEN VAIKEAVAMMAISTEN AVOTERAPIAPAL- VELUT VUOSINA 2015 2018:RYHMÄTERAPIA, MONIMUOTORYHMÄTERAPIA JA PÄIVÄ- KUNTOUTUS
Moniammatillinen kipuselvitys
Moniammatillinen kipuselvitys 1 Tutkimus- ja kuntoutuspalvelut Kuntoutus suunnitellaan yksilöllisesti Kuntoutuksen tavoite on parantaa oireen- ja elämänhallintaa. Tavoitteet määritellään yhteistyössä kuntoutujan
Kelan kuntoutus nyt. Kulttuurikeskus Caisa Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren
1 Kelan kuntoutus nyt Kulttuurikeskus Caisa 18.11.016 Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren Esityksen sisältö 2 Kelan kuntoutuksesta tilastoina Harkinnanvarainen kuntoutus Kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit
Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus
Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus Kuntoutusverkosto KUVE Sitaatit Kuntoutussäätiön ja SOSTE Suomen sosiaali- ja terveys ry:n kyselystä toukokuu 2016 1. Ihmiskeskeinen kuntoutus rakennetaan yhdessä
Maahanmuuttajien kuntoutusta kehittämässä
Maahanmuuttajien kuntoutusta kehittämässä KUVE 28.11.2017 Hankepäällikkö Salli Alanko Maahanmuuttajien kuntoutuksen kehittämishanke (Mahku) Kela Taustaa Vuonna 2016 Suomen väestöstä ulkomaalaistaustaisia
Tervetuloa! Seija Sukula Etuuspäällikkö
Tervetuloa! Seija Sukula Etuuspäällikkö Kohti yhtenäistä seurantaa Tukevaisuudessa tarvitaan yhteisesti hyväksytyt valtakunnalliset mittarit ja toimintamallit yhteinen valtakunnallinen tietovaranto yhtenäiset
Ikääntyvän CP-vammaisen kokemuksia kuntoutuksen kannalta Ikääntyvä CP-vammainen seminaari
Ikääntyvän CP-vammaisen kokemuksia kuntoutuksen kannalta Ikääntyvä CP-vammainen seminaari 26.3.2010 Invalidiliitto ry RAY rahoittaa www.invalidiliitto.fi/cp-projekti Tiina Airaksinen, projektipäällikkö
Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit
Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit Palveluntuottajien koulutus 14.11.2018 Pirjo K. Tikka Vastaava suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Aivovammakurssit vuoden 2019 alusta alkaen
Crohnin tauti ja colitis ulcerosa Aikuisten ja lasten kurssit
Crohnin tauti ja colitis ulcerosa Aikuisten ja lasten kurssit Palveluntuottajien koulutus 14.11.2018 Arita Goh Crohnin tauti ja colitis ulcerosa -kurssit vuoden 2019 alusta alkaen Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi
Ajankohtaista Kelan järjestämästä neuropsykologisesta kuntoutuksesta
Ajankohtaista Kelan järjestämästä neuropsykologisesta kuntoutuksesta 11.11.2016 Katariina Kallio-Laine LKT, neurologian erikoislääkäri Vastaava asiantuntijalääkäri katariina.kallio-laine@kela.fi Neuropsykologinen
Mielenterveyskuntoutus ajankohtaista Kelan näkökulmasta
Mielenterveyskuntoutus ajankohtaista Kelan näkökulmasta SOSTE-Kuntoutusverkoston kokous 19.3.2019 Irja Kiisseli Suunnittelija Kela, Etuuspalvelujen lakiyksikkö, Kuntoutuspalvelujen ryhmä @Kelankuntoutus
Kelan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva kuntoutus
Kelan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva kuntoutus Suunnittelija Riikka Peltonen Terveysosaston kuntoutusryhmä 29.8.2012 2 30.8.2012 Kelan järjestämä kuntoutus (KKRL 566/2005) Lain mukaan järjestettävä
KANSANELÄKELAITOS. Suunnitelma Kelan harkinnanvaraisen kuntoutuksen varojen käytöstä vuosina
KANSANELÄKELAITOS Suunnitelma Kelan harkinnanvaraisen kuntoutuksen varojen käytöstä vuosina 2018 2021 1 SISÄLLYSLUETTELO Tiivistelmä... 2 1 Ajankohtaista Kelan harkinnanvaraisessa kuntoutuksessa... 3 2
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2016 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen