Kelan kuntoutuksen näkymiä Soteuudistamistyöskentelyssä
|
|
- Marjatta Niemi
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kelan kuntoutuksen näkymiä Soteuudistamistyöskentelyssä Koppi-kuntoutusseminaari Mikko Toivanen osaamiskeskuksen päällikkö, työ- ja toimintakykyetuudet 1
2 Kela kuntoutuksen kehittämistoiminnassa Kela on merkittävä kuntoutuksen kehittäjä ja tutkija Suomessa. Kelan kuntoutuksen kehittämistoiminta kohdistuu Kelan kuntoutuksen keskeisiin palveluihin ja yhteiskunnallisesti merkittäville kuntoutuksen alueille, jotka sijoittuvat palvelujärjestelmien rajapinnoille. Kehittämistoiminta pureutuu aktiivisesti erilaisiin kuntoutuksen ajankohtaisiin ja yhteiskunnallisesti merkittäviin haasteisiin. Kela tekee kehittämistyötä laajasti yhteistyössä eri sidosryhmien, asiantuntijoiden, yliopistojen ja palveluntuottajien kanssa. Kehittämistoiminnan tavoitteena on kehittää kuntoutuspalveluita niin, että tulevaisuudessa asiakas saa oikeat kuntoutuspalvelut oikea-aikaisesti ja palvelut ovat vaikuttavia kyseiselle kohderyhmälle. 2
3 Kelan kuntoutuksen kehittämistoiminnan painopistealueet v Nuorten syrjäytymisen ehkäisy; Tavoitteena on kehittää erityisesti lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille uusia kuntoutusmalleja, joiden tarkoitus on parantaa kuntoutujan toiminta- ja/tai opiskelukykyä. 2. Selvittää nykyisten kuntoutuspalveluiden tuloksellisuutta ja lainmuutosten vaikutuksia Kelan kuntoutuspalveluihin. 3. Etäkuntoutuksen kehittäminen. 4. Kehittää eri sektorien välisiä palveluita, yhteisten asiakkaiden palveluprosessia ja tehostaa Kelan roolia aktiivisena toimijana verkostoissa. 5. Uusien palvelujen tuotteistamisen ja hankinnan menettelyjen kokeileminen sekä käyttöönotto. 3
4 Kehittämme eri sektorien välisiä palveluita, yhteisten asiakkaiden palveluprosessia ja tehostamme Kelan roolia aktiivisena toimijana verkostoissa. Kelan kuntoutusosaamisen vahvuuksia ovat mm. kuntoutuksen järjestäminen, kuntoutuksen moninaisuuden mahdollistaminen ja valtakunnallisesti ohjeistetut yhdenvertaiset etuusasioiden käsittelyprosessit. Haluamme olla aktiivisesti mukana kehittämässä, tutkimassa sekä kokeilemassa uudenlaisia toimintatapoja kuntoutuksen järjestämiseksi. (Esim. Koppi kuntoutuksesta yhteistyöprojektissa on kehitetty asiakkaan kuntoutukseen ohjautumisen toimintamalli ja toteutettu Kelan kuntoutuksen suorapäätöskokeilupilotit perusterveydenhuollossa, erikoissairaanhoidossa ja työterveyshuollossa.) 4
5 Miten kuntoutustyötä tulisi tehdä? 5 1. Asiakaspolun kautta Kuntoutuksen yhteistyön tulisi yhä enenevässä määrin tapahtua asiakastyön sidosryhmien saarekkeista toiseen siirtymisen sijasta asiakaspolun kumppanuutena. 2. Etäyhteyksiä ja digitalisaatiota hyödyntäen Etäyhteyksien kautta tapahtuva asiointi ja vuorovaikutus on mahdollisuus, jonka avulla pystymme osallistumaan aktiivisesti kuntoutuksen asiakaspolulle. 3. Joustavasti ja asiakasta tukien Asiakaspolun kumppanuudella ja asiakkaan osallistamisella edistämme hänen valinnanmahdollisuuksiaan sekä vastuuta omasta kuntoutumisestaan. Samalla nopeutamme ja joustavoitamme asioiden käsittelyä, kuten Koppi kuntoutuksesta yhteistyöprojektin kokemukset osoittavat.
6 Kelan kuntoutuksen vahvuudet Asiakkaan oikeusturva / päätös, josta mahdollisuus valittaa Valtakunnallisesti mahdollisimman yhdenmukaiset ratkaisut Tehokas, osaava ja kattava palveluverkko Asiakkaan oikeudet muihin Kelaetuuksiin ja viranomaisten palveluihin huomioidaan Järjestämisvelvollisuuteen kuuluvassa kuntoutuksessa rahoitus lakisääteinen Tasalaatuiset ja kustannustehokkaasti tuotteistetut palvelut Kustannustehokas ja tasapuolinen hankintamenettely Kuntoutuspalveluiden laadunvalvonta Läpinäkyvyys; budjetointi, tilastot ja seuranta Keskitetty ja tavoitteellinen tutkimustoiminta
7 Kelan kuntoutuksen mahdollisuudet Kehittyvä laaja sidosryhmäyhteistyö muiden tahojen kanssa Yhdessä sovitut hyvät kuntoutuskäytännöt ja menettelytavat (yhteistyö esim. TE-toimistot, terveydenhuolto, järjestöt ja kolmas sektori sekä kuntoutuksen palveluntuottajat) Asiakas voi valita niistä palveluntuottajista, joiden kanssa Kelalla on sopimus Vaikuttavat kuntoutuskäytännöt ja -menetelmät siirretään palveluihin Avomuotoinen kevyempi kuntoutus lisääntyy Etäkuntoutus ja digitalisaation eri mahdollisuudet otetaan laajasti käyttöön Kelan eri kuntoutusmuodoissa (painoarvo) Kuntoutuksen prosessi, palvelut ja hankintamenettely ovat joustavia ja sopeutettavissa Soten tarpeisiin
8 Kelan kuntoutuksen näkymiä Sote-uudistamistyöskentelyssä Yhteistyön tiivistäminen ja eri toimijoiden välisten kuntoutusketjujen muodostaminen Selkeät vastuut ja yhteiset tavoitteet Tietosuojalainsäädäntö, joka mahdollistaa asiakkaan tarpeista lähtevän yhteistyön Laadukkaiden kuntoutuspalvelujen järjestäminen asiakkaan valinnanvapauden avulla Kustannusten läpinäkyvyys ja hallinta kuntoutus on yhteiskunnallisesti ja inhimillisesti merkittävä investointi asiakkaan työ- ja toimintakykyyn Kokonaisvastuu asiakkuuden hoidosta toimijasta riippumatta, esimerkkinä kuntoutustarpeen selvittäminen sairauspäivärahakaudella. 8
Uusien kuntoutuspalveluiden pilotointi kehittämistoiminnassa
Uusien kuntoutuspalveluiden pilotointi kehittämistoiminnassa 17.1.2019 Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus- ja yhteistyötilaisuus Hanna Pakkala Vastaava suunnittelija Kela, Etuuspalveluiden lakiyksikkö,
Mitä uutta Kelan kuntoutuksen kehittämisessä? Hanna Pakkala Pääsuunnittelija, Kuntoutusryhmä, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus 21.1.
Mitä uutta Kelan kuntoutuksen kehittämisessä? Hanna Pakkala Pääsuunnittelija, Kuntoutusryhmä, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus 21.1.2016 Kelan rooli kuntoutuksen kehittämisessä Kelalla lakisääteinen
Harkitsetko kehittämishanketta - 10 hyvää vinkkiä suunnitteluun. Seija Sukula Kehittämispäällikkö Kela
Harkitsetko kehittämishanketta - 10 hyvää vinkkiä suunnitteluun Seija Sukula Kehittämispäällikkö Kela 21.1.2015 Kelan rooli Kelalla lakisääteinen velvollisuus kehittää kuntoutusta Suomen merkittävimpiä
Kohti tasavertaisempaa kuntoutusta - näkemyksiä tulevaisuudesta
Kohti tasavertaisempaa kuntoutusta - näkemyksiä tulevaisuudesta Soile Kuitunen Toimitusjohtaja/CEO, Valt.tri. Dr.Sc. Kuntoutussäätiö/Rehabilitation Foundation @KuitunenSoile Kohti tasavertaisempaa kuntoutusta
Mitä muuttuu kuntoutuksessa? Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren ja Etuuspäällikkö Seija Sukula
Mitä muuttuu kuntoutuksessa? 19.1.2017 Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren ja Etuuspäällikkö Seija Sukula 1 Kohti avointa yhteistyötä Kelan kuntoutuksen ryhmät ovat siirtymässä
Mittarit Vuosiraportit Kehittämistoiminnan rahoitus. Kehittämispäällikkö Seija Sukula
Mittarit Vuosiraportit Kehittämistoiminnan rahoitus Kehittämispäällikkö Seija Sukula Standardien mittarit Mittareiden valinta Tieto mittareiden pätevyydestä mittaamaan haluttua toimintakyvyn osa-aluetta
Teh-Kev päätösseminaari. Avaus. Tiina Huusko
Teh-Kev päätösseminaari Avaus Tiina Huusko 04102013 Human development model mukaeltu Patric Fougeyrollas 2012 Yksilö Ympäristö Vuorovaikutus Osallistuminen, elämänlaatu Kuntoutustarpee n havaitseminen
Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela
1 Nuorten kuntoutuspalveluiden kehittäminen Kelassa 22.2.2018 Seija Sukula Kuntoutuksen etuuspäällikkö Kela 2 Mitä kuntoutuspalveluita tarjoamme nuorille nyt ja jatkossa? kuntoutuskurssit eri sairausryhmille,
Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus
23.11.2016 Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus 2017-2020 Palveluntuottajien koulutus Anne Flak, suunnittelija Kirsi Vainiemi, vastaava asiantuntijalääkäri Maija Rauma, suunnittelija Milla Kaitola,
Kelan kuntoutus nyt. Kelan koulutukset palveluntuottajille Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren
1 Kelan kuntoutus nyt Kelan koulutukset palveluntuottajille 24.11-1.12.216 Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren 2 Kelaan ohjautui 112 2 kuntoutujaa 3 Kelan kuntoutuksen saajat 4 Kuntoutujien lähtötilanne on yksilöllinen
Koheneeko asiakaslähtöinen kuntoutus kuntoutusjärjestelmän ja SOTEn uudistuksissa
Koheneeko asiakaslähtöinen kuntoutus kuntoutusjärjestelmän ja SOTEn uudistuksissa Kuormitus hallintaan-seminaari 5.6.2017 Kristiina Niemelä Kaunialan sairaala, kuntoutuksen johtaja FT, TtM, ft 5.6.2017
3/21/2016. Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa?
Kuka tukee yksilön työuraa tulevaisuudessa? Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 21.3.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja tämän mahdollisuus saada asiakaskeskeisiä,
Mikä on Kelan rooli tulevaisuudessa
Mikä on Kelan rooli tulevaisuudessa Kuntoutusverkosto 20.4.2017 Pääjohtaja Elli Aaltonen 1 2 19.4.2017 Yksikkö Otsikko 3 Kelaan ohjautui 109 740 kuntoutujaa 4 Kuntoutujien lähtötilanne on yksilöllinen
Millaisia innovaatioita Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeesta?
Millaisia innovaatioita Kelan työhönkuntoutuksen kehittämishankkeesta? Liisi Aalto, Katariina Hinkka, Rainer Grönlund, Marketta Rajavaara Kuntoutuspäivät 18.-19.3.2010 Innovaatio Uusien asioiden tekemistä
Kuntoutuksen hyödyn arvioinnin ja raportoinnin kehittämisprojekti. Sari Miettinen Projektipäällikkö
Kuntoutuksen hyödyn arvioinnin ja raportoinnin kehittämisprojekti Sari Miettinen Projektipäällikkö Kehittämisprojektin lähtökohdat MITÄ & MILLOIN? Kehittää nykyinen toimintamalli sellaiseksi, joka tuottaa
Asiakkaan kanssa ajoissa ja aktiivisesti!
Asiakkaan kanssa ajoissa ja aktiivisesti! Kelan syvennetyt asiakasprosessit Mats Enberg Vakuutuspiirin johtaja Länsi-Uudenmaan vakuutuspiiri 24.9.2014 2 Työkykyneuvonta Kelan tarjoaa uutta työhön paluuta
Kuntoutus ja soteuudistus. - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua. Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.
Kuntoutus ja soteuudistus - kohti vaikuttavampaa ja ihmiskeskeisempää palvelua Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti 17.3.2016 17.3.2016 1 Sote -uudistus on toiminnallinen uudistus, jossa keskiössä ihminen ja
Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä
Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä 18.9.2014 Kuntoutuksen toimialayhdistys Mika Pekkonen Hallituksen puheenjohtaja 1 Kuntoutuksen toimialayhdistys o Perustettu maaliskuussa 2011 o o o
Kuntoutussäätiö. Tutkimus ja kehittäminen. Arviointi ja koulutus. Viestintä ja tietopalvelut. Kuntoutussäätiö
Tutkimus ja kehittäminen Arviointi ja koulutus Viestintä ja tietopalvelut 1 on on monipuolinen ja kokenut kuntoutuksen tutkija, kehittäjä, arvioija, kouluttaja ja tiedottaja. Erityisiä osaamisalueita ovat
Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus
Kuntoutusjärjestelmän kokonaisuudistus SARI M I ET T I NEN PÄÄSIHTEER I, KUNTOUTUKSEN UUDISTA M I SKOMITEA Työn lähtökohdat /komitean asettamispäätös * Kuntoutusjärjestelmä on hajanainen ja kuntoutuksen
Risen strategiakartta. Tavoitteet ja kehittämisalueet kaudelle Vuoden 2018 toimenpiteet
Risen strategiakartta Tavoitteet ja kehittämisalueet kaudelle -2021 Vuoden toimenpiteet Arvot Perustehtävä Keskeiset tavoitteet Visio Rikosseuraamuslaitoksen toiminnan kulmakivet Valmennamme rikoksettomaan
Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet
Kuntoutussäätiön tutkimuksen painopisteet Erja Poutiainen ja Kuntoutussäätiön tutkijat Kuntoutuksen suunnannäyttäjä Kuntoutussäätiön tutkimuksella tuemme Kuntoutuksen kokonaisvaltaista uudistumista Työhön
Palvelumuotoilu ja tuleva tuotteistamisen malli
Palvelumuotoilu ja tuleva tuotteistamisen malli Palveluntuottajien johdon koulutuspäivä Kelan Päätalo 17.1.2019 Merja H Niemi vastaava suunnittelija Kela, Lakiyksikkö Taustaa muutokselle Rekisteröitymismenettelyyn
Avokuntoutusfoorumi 27.11.2014 Laitoskuntoutuksesta avokuntoutukseen
Avokuntoutusfoorumi 27.11.2014 Laitoskuntoutuksesta avokuntoutukseen Tiina Huusko LT Sisätautien ja geriatrian erikoislääkäri Kuntoutuspäällikkö Kela, terveysosasto Kelan kuntoutustoiminta Lain mukaan
Kehittämistoiminnan organisointi
Kehittämistoiminnan organisointi Tutkimus-, opetus- ja kehittämisteema työryhmän työskentelyä varten tehty esitys Elise Kosunen ja Kristiina Laiho 1 10.4.2017 Esityksen pohjana on Väli-Suomen kehittäjäryhmän
Kuntoutuksen uudistukset
Kuntoutuksen uudistukset 1 Kuntoutuksen verkosto KUVE 10.2.2016 etuuspäällikkö Tuula Ahlgren Kelan kuntoutuksen uudistukset Tilastotietoja 2014 ja 2015 Mikä muuttuu? Uudistukset lainsäädännössä Miten harkinnanvaraisen
Tutkimus- ja kehittämistoiminta
Tutkimus- ja kehittämistoiminta 29.8.2013 1 Tutkimus- ja kehittämistoiminta Järjestöille RAY-rahoitus Pienimuotoista - n. 6 tutkija-kehittäjää Esim. järjestöllä ja llä oma resurssiosuus Erillisrahoitus
Kilpailutuksen käytännöt ja kuntoutuksen kehittäminen
Kilpailutuksen käytännöt ja kuntoutuksen kehittäminen Kuntoutuspäivät 13.4.2011 Kuntoutuspäällikkö Tiina Huusko Kelan kuntoutuksen kehittämisohjelman 2015 toimenpidelinjaukset Asiakkaan yksilöllisen kuntoutusprosessin
AMIn ihmisen mittainen tavoite lievittää mielenterveyden häiriöitä ja parantaa ja tukea arjen elämänhallintaa
AMIn ihmisen mittainen tavoite lievittää mielenterveyden häiriöitä ja parantaa ja tukea arjen elämänhallintaa Helena Pesola 12.2.2015 1 Kuntoutuspalvelujen muotoilu lähtee asiakkaiden tarpeista Kela on
Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa?
Miten hoitoketjut saadaan sujuvaksi uusissa sosiaalija terveydenhuollon rakenteissa? Taina Mäntyranta, pääsihteeri STM ohjausosasto/terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto 1 Etunimi Sukunimi Ketjut ja
Lasten kuntoutuksen muodot perhekeskuksessa
Lasten kuntoutuksen muodot perhekeskuksessa Työryhmä: Virpi Aromaa, kuntoutusyksikön päällikkö Vantaa Tuija Arvo, fysioterapian ylihoitaja Helsinki Outi Ekebom, toimintaterapeutti Helsinki Helena Kara,
Järjestäminen: ETELÄ-KARJALAN SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRI
Sosiaalihuollon palveluprosessit, päätöksenteko ja kehittämistyö muodostuvassa palvelujärjestelmässä Sosiaali- ja terveysvaliokunta maanantai 21.05.2018 klo 13:00 /HE 16/2018 vp Riitta Hakoma Järjestäminen:
Ajankohtaista kuntoutuksessa. Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus- ja yhteistyötilaisuus Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren
Ajankohtaista kuntoutuksessa Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus- ja yhteistyötilaisuus 17.1.2019 Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren Palvelutuotannon kokonaisuudistus Rekisteröitymismenettely Rekku-projekti
Kehittäjäkumppanuus kuntoutujan hyväksi
Kehittäjäkumppanuus kuntoutujan hyväksi Kuntoutuksen ylempi AMK tutkinto-ohjelma Kuntoutuksen kehittämis- ja johtamisosaamisen vahvistaminen Uusi tieto ja ymmärrys kuntoutuksesta ja kuntoutumisesta rakennetaan
Nuorten tilanne haastaa palveluita Seija Sukula Etuuspäällikkö
Nuorten tilanne haastaa palveluita 18.1.18 Seija Sukula Etuuspäällikkö Mitä kuntoutuspalveluita tarjoamme nyt? Kuntoutuspsykoterapia Mielenterveyskurssit (OPI, Itu ja Nuppu) Neuropsykologinen kuntoutus
Henkilökohtainen budjetointi. Johanna Perälä
Henkilökohtainen budjetointi Johanna Perälä 18.3.2019 Henkilökohtainen budjetointi ja sote-uudistus Tulevaisuudessa sote-palveluita tuotetaan ja käytetään hyvin erilaisessa toimintaympäristössä kuin nyt
Mielenterveyskuntoutus ajankohtaista Kelan näkökulmasta
Mielenterveyskuntoutus ajankohtaista Kelan näkökulmasta SOSTE-Kuntoutusverkoston kokous 19.3.2019 Irja Kiisseli Suunnittelija Kela, Etuuspalvelujen lakiyksikkö, Kuntoutuspalvelujen ryhmä @Kelankuntoutus
NYT! Mitä uuttaa Kelan kuntoutuksessa
NYT! Mitä uuttaa Kelan kuntoutuksessa 2.12.15 Kelan kuntoutuksen tavoitteet Oikea-aikainen kuntoutus Vaikuttavat kuntoutustoimenpiteet Kuntoutujan tukeminen elämäntilanteen edellyttämällä tavalla 2 Seuraavaksi
ALUEELLINEN HYVINVOINNIN KEHITTÄMINEN / Kemi-Tornion seutukunta
ALUEELLINEN HYVINVOINNIN KEHITTÄMINEN / Kemi-Tornion seutukunta Pitkäjänteistä hyvinvoinnin kehittämistä yhteistyönä alueen kuntien Kemi-Tornion kehittämiskeskuksen Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun Ammattiopisto
Voiko TK1 ja TK2- hankkeiden pohjalta tehdä johtopäätöksiä ASLAK:n ja TYK:n kehittämissuunnista?
Voiko TK1 ja TK2- hankkeiden pohjalta tehdä johtopäätöksiä ASLAK:n ja TYK:n kehittämissuunnista? Kela, terveysosasto, kuntoutusryhmä Leena Penttinen, KM, TtM, suunnittelija Ammatillisen kuntoutuksen päivät
Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Päivi Mattila-Wiro Projektipäällikkö Raija Tiainen
Osatyökykyisille tie työelämään OTE -kärkihanke: Hankepäällikkö Projektipäällikkö Raija Tiainen OTE - kärkihanke Työkyvyn alenema ei johda kokonaan työelämän ulkopuolelle ja työhön paluu on mahdollista.
Kelan kuntoutus muutoksessa. Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutukset
Kelan kuntoutus muutoksessa Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutukset 14.-28.11.2018 Palvelutuotannon kokonaisuudistus Rekisteröitymismenettely Rekku-projekti rekisteröitymisjärjestelmä asiakkaan valintaa
Mittarit ja mittaaminen. Kehittämispäällikkö Seija Sukula/ Suunnittelija Anneli Louhenperä
Mittarit ja mittaaminen Kehittämispäällikkö Seija Sukula/ Suunnittelija Anneli Louhenperä Mittareiden valinta Tieto mittareiden pätevyydestä mittaamaan haluttua toimintakyvyn osa-aluetta tietyllä kohderyhmällä
Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta
Ajankohtaista yhteisestä asiakaspalvelusta - HE-luonnoksen keskeinen sisältö ja yhteisten asiakaspalvelupisteiden toimintamalli Kunta- ja aluehallinto-osasto Yhteiset asiakaspalvelupisteet Kokonaismäärä
I Toimintakyvyn edistäminen ja kuntoutus
I Toimintakyvyn edistäminen ja kuntoutus Nykytila-analyysien yhteenvetoa ja työryhmien mietteitä jatkostyöskentelyyn Rauni Räty 3.3.2016 Miten Sote etenee-info Lähteet: Nykytila-analyysit ja työryhmien
Kelan etäkuntoutus-hanke ( )
Kelan etäkuntoutus-hanke (2016-2020) Hankkeen loppuseminaari 10.6.2019 Hankepäällikkö Johanna Rouvinen Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, kuntoutusryhmä johanna.rouvinen@kela.fi @RouvinenJohanna
Järjestöt kuntoutuksen kentällä. Erityisasiantuntija Päivi Opari, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry
Järjestöt kuntoutuksen kentällä Erityisasiantuntija Päivi Opari, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry Kuntoutuksen ajureita Syrjäytymisen ehkäisy Työurien pidentäminen Väestön ikääntyminen Kotona asumisen
Nordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa
Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät
HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET
HOITOTYÖN JOHTAMISEN RAKENTEET Laaja Linjaukset: Yhtenäiset käytännöt Terveyden edistäminen Täydennyskoulutus Opiskelijaohjaus Kehittäminen & tutkimus ESH, PTH, SOS.TOIMI KOULUTUS & TUTKIMUS STM 2009 HOITOTYÖN
Kuntoutusalan osaamiskeskittymä. Kuntoutusalan koulutuksen ja osaamisen uudistajana
Kuntoutusalan osaamiskeskittymä Kuntoutusalan koulutuksen ja osaamisen uudistajana KUNTOUTUSALAN OSAAMISKESKITTYMÄ KUNTOUTUSALAN OSAAMISEN KEHITTÄJÄNÄ JAMK ja Metropolia amk toimivat yhdessä kuntoutusalan
SOSIAALIHUOLTO SOTE- TIEDONHALLINNAN KOKONAISKUVASSA. Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM OHO DITI
SOSIAALIHUOLTO SOTE- TIEDONHALLINNAN KOKONAISKUVASSA Erityisasiantuntija Mikko Huovila STM OHO DITI SOTE TIEDONHALLINNAN KANSALLISET TOIMIJAT STM THL KELA SOTEDIGI Strateginen kokonaisvastuu Lainsäädäntö
Kanta-Hämeen sote 2016
Kanta-Hämeen sote 2016 Markku Puro 8.12.2015 Hämeen parasta kehittämistä! I. 2015 saavutukset II. Hahmotelma 2016-2018 III. Vuosi 2016 tarkennettuna 1. Tavoitetilan määrittely 2. Osallisuuden varmistaminen
Siun sote yhteistyö. Ritva Väistö Terveysalan verkosto
Siun sote yhteistyö Ritva Väistö 28.03.2017 Terveysalan verkosto Siun sote organisaatio - Siun sote järjestää kaikki julkiset sosiaali- ja terveyspalvelut yhteensä 14 kunnan alueella Pohjois-Karjalassa
ykskantaan Laita yrityksesi kantakuntoon ja hyödynnä sote-uudistuksen mahdollisuudet!
ykskantaan Laita yrityksesi kantakuntoon ja hyödynnä sote-uudistuksen mahdollisuudet! 18.5.2016 Kanta-liittymisen ja -hyödyntämisen tukiprojekti yksityisessä sosiaali- ja terveydenhuollossa Kanta-palveluiden
Kuntoutuspäivät Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä
Kuntoutuspäivät 2019 Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä Keskustelua kuntoutuksesta ja uudistamisen näkymistä Työryhmä 6 Kuntoutuspäivät 2019 1 OHJELMA 9.00 Avaussanat puheenjohtaja Raimo
Kanta-Hämeen sote 2016
Kanta-Hämeen sote 2016 Markku Puro 8.12.2015 Hämeen parasta kehittämistä! I. Hahmotelma 2016-2018 II. Vuosi 2016 tarkennettuna 1. Tavoitetilan määrittely 2. Osallisuuden varmistaminen 3. Prosessien ja
Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa. Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto
Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto Kelan kuntoutustoiminta Subjektiivinen oikeus kuntoutukseen edellytysten
Dialyysihoidossa olevien etäkuntoutuksen kehittämishanke Kuntoutussuunnittelija Iiris Ahlgren
Dialyysihoidossa olevien etäkuntoutuksen kehittämishanke Kuntoutussuunnittelija Iiris Ahlgren Kumpulantie 1 A, 6. krs, 00520 Helsinki 050 3415 966 Hankkeen taustaa Sopeutumisvalmennuskurssit ovat keskeinen
Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa?
Mitä voisi kansallinen koordinaatio moniammatillisen toiminnan edistämiseksi olla tulevissa sote-rakenteissa? Ulla Närhi Neuvotteleva virkamies, FaT Sosiaali- ja terveysministeriö Aikataulu 2016 2017 2018
Mikä muuttuu palvelukuvauksissa?
Mikä muuttuu palvelukuvauksissa? Terapiajärjestöjen ja -liittojen tapaaminen 20.11.2018 Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Terapiat 1.1.2019 alkaen Yksilöterapiat Fysioterapia
Sote-näkökulma aluekehittämiseen. Mari Niemi
Sote-näkökulma aluekehittämiseen Mari Niemi 30.11.2017 TKI ja maakuntauudistus Maakunnan ja sen yhteistyötahojen TKItoiminnalla on merkittävä rooli maakunnan elinvoimaisuuden edistämisessä. Tehtävä vaatii
Toiveiden tynnyristä: SOTE-uudistus ja kuntoutuksen kokonaisuus
Toiveiden tynnyristä: SOTE-uudistus ja kuntoutuksen kokonaisuus Mats Brommels Medical Management Centre 09.06.2017 Agenda Todellisuus Tulevaisuus Tarkoituksenmukaisuus Markkinat Rajat ylittävä hoito kansallisen
Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste. Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela
Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela Kelan rooli nuorisotakuun toimeenpanossa Sidosryhmien (ELY-keskukset, TE-toimistot, kunnat) ja Kelan vakuutuspiirien odotukset
Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke. Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.
Kajaanin ja Kuhmon Kuntakokeilu-hanke Henkilöstösihteeri Paula Tokkonen Kainuun työllisyysfoorumi Solidarcity konferenssi 9.10.2012 Yleistä kuntakokeilusta Kokeilun tavoitteena on lisätä pitkään työttömänä
Polut hoitoon ja kuntoutukseen -projekti. Saumaton hoitoketju ja kuntoutuspolku työikäiselle
Polut hoitoon ja kuntoutukseen -projekti Saumaton hoitoketju ja kuntoutuspolku työikäiselle Kokeilun perustiedot Saumaton hoitoketju ja kuntoutuspolku työikäiselle -hanke toteutettiin 1.1.2017 31.12.2018
Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa
Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 26.11.2013 Kuntoutus Paltamon työllisyyskokeilussa / Riitta-Liisa Kokko & Peppi Saikku 1 Tutkimuksen näkökulma Työikäisten kuntoutuksella
Satu Auvinen Kuntoutusylilääkäri Keski-Suomen sairaanhoitopiiri
Maakunnallinen Kuntoutuksen Toimintaohjelma terveydenhuollon ja sosiaalitoimen kuntoutusyhteistyön päivitys 2020 luvulle SAIRAANHOITOPIIRIN STRATEGINEN PROJEKTI 2016-2017 Satu Auvinen Kuntoutusylilääkäri
HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE Hyvinvoinnin johtoryhmä
HYVINVOINNIN TOIMEENPANOSUUNNITELMA VUOSILLE 2018-2021 Hyvinvoinnin johtoryhmä JOHDANTO Hyvinvointipalvelut tuottaa palveluja kaikille kuntalaisille. Palvelut pidetään houkuttelevina ja luotettavina. Palvelutoiminnan
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017
FI lausuntopyyntö VaVa syksy 2017 1. TAUSTATIEDOT Vastaajien määrä: 1 Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot, sähköposti ja puhelinnumero
Kuntoutuspäivät Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä
Kuntoutuspäivät 2017 Määrätietoisesti kehittäen, aktiivisesti ja yhdessä Yksityiset kuntoutuspalvelut uudistuvassa palvelujärjestelmässä Työryhmä 5 Kuntoutuspäivät 2017 1 Ohjelma 9.00 Avaussanat Mika Pekkonen,
Kuntoutuksen kehittäminen ja sote uudistus. Kuntoutussäätiön ja Varman toteuttaman kyselyn tuloksia Kuntoutuspäivät 17.3.2016
Kuntoutuksen kehittäminen ja sote uudistus Kuntoutussäätiön ja Varman toteuttaman kyselyn tuloksia Kuntoutuspäivät 17.3.2016 Kuntoutusjärjestelmä on muutoksessa Pirstaleisena pidetty kuntoutusjärjestelmä
Sote ja kuntoutus Kela, OYS ja järjestöt tapaaminen Anne Saari, LT, vs. ylilääkäri OYS Lääkinnällinen kuntoutus
Sote ja kuntoutus 11.01.2018 Kela, OYS ja järjestöt tapaaminen Anne Saari, LT, vs. ylilääkäri OYS Lääkinnällinen kuntoutus Kuntoutusjärjestelmän uudistustyö Tulevan SOTE-uudistuksen kanssa sovitetaan yhteen
Rajapinnoista yhdyspintoihin - mitä ne ovat ja miten niitä johdetaan? Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto
Rajapinnoista yhdyspintoihin - mitä ne ovat ja miten niitä johdetaan? Antti Kuopila Erityisasiantuntija Kuntaliitto 14.9.2016 Rajapinnan/yhdyspinnan määrittelyä 1. Raja-/yhdyspinnalla tarkoitetaan kahden
Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta
Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen
Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus
Valinnanvapaus on kuntoutujan mahdollisuus Kuntoutusverkosto KUVE Sitaatit Kuntoutussäätiön ja SOSTE Suomen sosiaali- ja terveys ry:n kyselystä toukokuu 2016 1. Ihmiskeskeinen kuntoutus rakennetaan yhdessä
Kuntoutuksen kehittämishankkeet -kohti uudistettuja kuntoutuspalveluita
Kuntoutuksen kehittämishankkeet -kohti uudistettuja kuntoutuspalveluita Kehittämispäällikkö Seija Sukula 29.8.2012 Kuntoutuksen lähivuosien haasteet Lasten ja nuorten syrjäytyminen Työllisyyden, työelämän
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Rovaniemi 4.10.2011 Lainsäädännön uudistamisen tilanne Terveydenhuoltolaki (1326/2010)
Kelan näkemyksiä kuntoutuksen järjestämisestä - kohti asiakaslähtöisempää kuntoutusta
Kelan näkemyksiä kuntoutuksen järjestämisestä - kohti asiakaslähtöisempää kuntoutusta Sosiaali- ja terveysvaliokunta 17.5.2018 Muutosjohtaja Maiju Turunen Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren Valinnanvapaus on
Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella
Parempaa palvelua ja tuottavuutta asiakasohjauksella Ismo Rautiainen, toimialajohtaja Kuntamarkkinat, Mikä ihmeen sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio 12.9.2019 Asiakasohjauksen kehittämisen peruskuva!
Kuntoutuksen uudet muodot etäkuntoutus Ohjelma
Ohjelma 13:00 Johdanto aiheeseen Erja Poutiainen, johtava tutkija, Kuntoutussäätiö 13:10 Reaalikokemuksia mielenterveyden häiriöiden hoidosta erilaisilla etäkuntoutuksilla Jan-Henry Stenberg, linjajohtaja,
Risen strategiakartta. Tavoitteet ja kehittämisalueet kaudelle Vuoden 2019 toimenpiteet
Risen strategiakartta Tavoitteet ja kehittämisalueet kaudelle 2019-2022 Vuoden 2019 toimenpiteet Rikosseuraamuslaitoksen toiminnan kulmakivet Visio Valmennamme rikoksettomaan elämään turvallisesti kohti
FORSSAN SEUDUN TERVEYDENHUOLLON KY. Jäsenkunnat. Forssa 17870 Humppila 2537 Jokioinen 5767 Tammela 6617 Ypäjä 2630. Väkiluku 35421
Jäsenkunnat Forssa 17870 Humppila 2537 Jokioinen 5767 Tammela 6617 Ypäjä 2630 Väkiluku 35421 Seudullinen terveydenhuolto n. 580 työntekijää käyttötalous 57,7 milj. toimipisteet 5 kunnassa hajautetut lähipalvelut
Toimijoiden yhteistyö työkykyongelmien hallinnassa
Toimijoiden yhteistyö työkykyongelmien hallinnassa Ammattilaisten haastatteluihin perustuva tutkimus Jyri Liukko ja Niina Kuuva 27.5.2015 Neuroliiton seminaari, Scandic Park, Helsinki Tutkimusasetelma
Kuntoutuksen näkymät muuttuvassa yhteiskunnassa. Tiina Huusko Kuntoutuspäällikkö 21.1.2015 ja 22.1.2015
Kuntoutuksen näkymät muuttuvassa yhteiskunnassa Tiina Huusko Kuntoutuspäällikkö 21.1.2015 ja 22.1.2015 Kelan kuntoutustoiminta Lain mukaan järjestettävä vajaakuntoisten ammatillinen kuntoutus vaikeavammaisten
Kuntoutuksen tulevaisuuden näkymät. Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus- ja yhteistyötilaisuus 18.1.
Kuntoutuksen tulevaisuuden näkymät Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus- ja yhteistyötilaisuus 18.1.2018 Sote ja Kela Asiakkaiden palvelujen ja etuisuuksien kokonaisvaltainen
- Kokemusasiantuntija - hoidon ja avun kohteesta omien kokemusten jakajaksi sekä palveluiden kehittäjäksi
- Kokemusasiantuntija - hoidon ja avun kohteesta omien kokemusten jakajaksi sekä palveluiden kehittäjäksi Kokemustutkija & VTL Päivi Rissanen Erikoistutkija-kehittäjä & VTT Outi Hietala, 18.3.2015 1 Juuret
Sote- ja maakuntauudistus. - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen. Outi Antila
Sote- ja maakuntauudistus - kuulemistilaisuus valinnanvapauteen liittyen Outi Antila 2.11.2016 1 Miksi ja mitä tavoitellaan? Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen Toimivammat palvelut Hallinnon sujuvoittaminen
Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana
Valtakunnallinen osaamis- ja tukikeskuspäivä Lapsi, nuori, perhe asiakkaana ja potilaana 19.11.2018 LAPE- Toimiva arki Jaana Jokinen, erityisasiantuntija Psykiatrian asiakkaat 28 000 0 12-vuotiaat 13 17-vuotiaat
HE asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa
HE asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa Hallintovaliokunta 16.6.2017 Marjukka Turunen, muutosjohtaja Kela Lainsäädännön tavoitteet Asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa
Toimintakyky ja arjen sujuvuus
Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula Selvityshenkilö Valtuustoseminaari 21.2.2011 Valmistelun ohjaus Valtuusto Kaupunginhallitus Organisaatiotoimikunta
Kelan näkökulmia hallituksen linjauksiin itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi (STM 068:00/2015)
LAUSUNTO 9.2.2016 Dno 38/010/2015 Kelan näkökulmia hallituksen linjauksiin itsehallintoaluejaon perusteiksi ja sote-uudistuksen askelmerkeiksi (STM 068:00/2015) Pääministeri Juha Sipilän hallitus on päätöksillään
Luosujärvi Tampere
Vasemmistoliiton sote-seminaari 23.9.2017 Tampere Esh lain perusteella kaikkien kuntien on oltava sairaanhoitopiirin jäsenenä, samoin on kehitysvammaisten erityishuollon osalta (erityishuoltopiirit) Terveydenhuoltolaki
yritysneuvontapalvelut Yritys Suomi sopimuksen puitteissa koulutus ja kehittämispalvelut, joita kehitetään Yhessä hankkeessa
yritysneuvontapalvelut Yritys Suomi sopimuksen puitteissa koulutus ja kehittämispalvelut, joita kehitetään Yhessä hankkeessa Yhden luukun periaate? Eri osa-alueisiin erikoistuneet toimijat pystyvät yhdessä
TAUSTATIEDOT. Onko vastaaja*
2 TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä Toimielimen nimi Onko vastaaja*
Sote ja valinnanvapauden järjestäminen: Kelan valtakunnalliseen automaatioratkaisuun perustuva malli
Sote ja valinnanvapauden järjestäminen: Kelan valtakunnalliseen automaatioratkaisuun perustuva malli Riitta Luoto Ylilääkäri Kela, Keskinen vakuutuspiiri KELAN vahvuudet SOTE- uudistuksessa 1. Valtakunnallinen
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2017 SEKÄ INVESTOINNIT VUOTEEN APisto 2
1.3.2017 APisto 1 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017 2019 JA TALOUSARVIO 2017 SEKÄ INVESTOINNIT VUOTEEN 2022 1.3.2017 APisto 2 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 2020 JA TALOUSARVIO 2018 SEKÄ INVESTOINNIT
Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma
1 Mikä Kelan asema on SOTE-uudistuksessa? Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo 19.1.2017 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma SOTE-uudistus tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja
Kuntous ja sote -uudistus 17.3.2016 1
Kuntous ja sote -uudistus 17.3.2016 1 Kuntoutuksen kokonaisuudistus Hallitusohjelman kirjaus ja tavoite Edistetään terveyttä ja hyvinvointia sekä vähennetään eriarvoisuutta - toimeenpannaan kuntoutusjärjestelmän
Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä.
Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä. Ammatillisen kuntoutuksen päivät Verve, Oulu 18.9. 2014 Patrik Tötterman, FT, ylitarkastaja Työurien pidentäminen
Lääkinnällisen kuntoutuksen maakunnallinen toimintaohjelma
Lääkinnällisen kuntoutuksen maakunnallinen toimintaohjelma Terapioiden myöntämisen perusteista 28.11.2017 Paviljonki Ulla Kolomainen, kuntoutuspäällikkö Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueen terapioiden