Kelan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva kuntoutus

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kelan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva kuntoutus"

Transkriptio

1 Kelan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva kuntoutus Suunnittelija Riikka Peltonen Terveysosaston kuntoutusryhmä

2

3 Kelan järjestämä kuntoutus (KKRL 566/2005) Lain mukaan järjestettävä Vajaakuntoisten ammatillinen kuntoutus Vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus Kuntoutuspsykoterapia Harkinnanvarainen, määrärahasidonnainen Muu ammatillinen ja lääkinnällinen kuntoutus Lisäksi Kela maksaa kuntoutusrahaa

4 Miksi Kela järjestää ammatillista kuntoutusta? Tavoitteena on vajaakuntoisten henkilöiden työkyvyttömyyden estäminen tai työ- ja ansiokyvyn parantaminen Ammatillinen kuntoutus on keino tai tukimuoto, jolla pyritään turvaamaan työelämässä pysyminen, sinne palaaminen tai mahdollistamaan sinne pääseminen Kela ohjaa asiakkaita muiden kuntoutuksen järjestäjien palveluihin ja tekee yhteistyötä heidän kanssaan

5 Ammatillisen kuntoutuksen kohderyhmä Työikäiset nuoret Joiden on vaikea työllistyä sairauden tai vamman vuoksi, saada ammatillisia opintojaan päätökseen, löytää sopivaa koulutusalaa tai keskeyttävät koulunsa Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, joilla on sairaus tai vamma Työikäiset vajaakuntoiset aikuiset Koulutetut henkilöt, jotka eivät kykene sairauden tai vamman takia tekemään työtään tai työn tekemisessä on merkittäviä rajoitteita, suunnittelevat mahdollisesti ammattialan vaihtoa ja yhteys työelämään on katkennut Kouluttamattomat henkilöt, joilla sairaus tai vamma haittaa työllistymistä tai sopivan ammattialan löytymistä, ja voivat olla syrjäytymisvaarassa

6 Ammatillisen kuntoutuksen toimenpiteet Kuntoutustarveselvitys / kuntoutustutkimus Työkokeilu, työhönvalmennus, mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus Työkykyä ylläpitävää valmennusta TYK Koulutus / koulutuskokeilu Apuvälineitä työhön ja opiskeluun Elinkeinotuki Ammatilliset kuntoutuskurssit

7 Miksi Kela järjestää kuntoutuspsykoterapiaa? Tavoitteena on turvata ja parantaa opiskelu- ja työkykyä, kun kuntoutustarpeen aiheuttaa mielenterveydenhäiriö.

8 Kuntoutuspsykoterapian kohderyhmä vuotiaat henkilöt, jotka tarvitsevat psykoterapiaa työssä pysyäkseen, sinne siirtyäkseen tai palatakseen. opiskelukyvyn edistämiseksi ja opintojen loppuun saattamiseksi.

9 Kuntoutuspsykoterapian toimenpiteet Yksilöterapia Ryhmäterapia Perheterapia Paripsykoterapia Kuvataideterapia Musiikkiterapia nuorille (16-25 v.) Omaisten ohjauskäynnit (16-25 v.)

10 Miksi Kela järjestää vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta? Tavoitteena on turvata ja parantaa vaikeavammaisen henkilön työ- ja toimintakykyä. Yhteistyöllä tukea vaikeavammaista henkilöä mahdollisimman itsenäiseen ja täysipainoiseen toimintaan ja osallistumiseen.

11 Vaikeavammaisten kuntoutuksen kohderyhmä Vaikeavammaiset alle 65-vuotiaat henkilöt, joiden työ- tai toimintakyvyn turvaamiseksi tai parantamiseksi kuntoutus on tarpeellista, jotka saavat korotettua tai ylintä vammaisetuutta jotka eivät ole laitoshoidossa Joiden kuntoutus ei liity sairaanhoitoon.

12 Vaikeavammaisten kuntoutuksen toimenpiteet Avoterapiat Fysioterapia (erityismuodot allas- ja ratsastusterapia) Puheterapia Toimintaterapia (erityismuoto ratsastusterapia) Musiikkiterapia Psykoterapia (erityismuoto kuvataideterapia Monimuototerapia Neuropsykologinen kuntoutus Päiväkuntoutus Yksilölliset kuntoutusjaksot (aistivammojen linja, neurologinen linja, tules- ja reumalinja, yleislinja) Sopeutumisvalmennus- ja kuntoutuskurssit

13 Mistä saa tietoa Kelan kuntoutuksesta? Kuntoutuksen työntekijät yhteistyökumppanit Valtakunnallinen viranomaislinja puh > vastataan yleisesti etuuteen liittyviin kysymyksiin Kuntoutuja henkilöasiakkaat Valtakunnallinen kuntoutuksen palvelunro Kelan toimistot Ajanvaraus Kelan toimistoon tai puhelinaika

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa

Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa Quid novi - mitä uutta Kelan ammatillisessa kuntoutuksessa 23.9.2014 Irma Paso vakuutussihteeri, kuntoutuksen etuusvastaava Kela, Oulun vakuutuspiiri Ammatillinen kuntoutusjärjestelmä Suomessa 1/2 Kuntoutuksen

Lisätiedot

Kelan ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuudet

Kelan ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuudet Kelan ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuudet Suunnittelija Marjaana Pajunen /Kela/Työ ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus Työ kuuluu kaikille! -Vammaisfoorumi ry:n ja Uudenmaan TE-toimiston koulutuspäivä

Lisätiedot

Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja Lappeenranta

Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja Lappeenranta Mitä kuuluu, Nuorisotakuu? Päivi Väntönen Tiedottaja 11.9.2014 Lappeenranta Nuorisotakuun ajankohtaiset asiat Koulutustakuu: Peruskoulun päättäneitä oli 57 201 ja heistä 55 655 haki tutkintoon johtavaan

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Minna Rantanen, Kela Läntinen vakuutuspiiri TYKS 17.5.2016 Saajat Vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen / vaativan lääkinnällisen

Lisätiedot

Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016

Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Kelan TYP-toiminta KELA 20.4.2016 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävää monialaista yhteispalvelua (TYP) koskeva laki (1369/2014) tuli täysimääräisesti voimaan

Lisätiedot

KELAn tukema kuntoutus

KELAn tukema kuntoutus KELAn tukema kuntoutus Valtakunnallinen opiskeluterveydenhuollon koulutuspäivä 11.2.2009 YTHS ja SKNLY Elina Kinnunen, LL, psykiatrian erikoislääkäri, asiantuntijalääkäri Kela, Lounais-Suomen Aluekeskus

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen Satakieliohjelman keskustelufoorumi 24.5.2016 Riikka Peltonen, pääsuunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutusryhmä Kelan

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus

Kelan järjestämä vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus Kelan järjestämä vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus Kommenttipuheenvuoro 2.12.2011 OYS Suunnittelija Marjut Hevosmaa Pohjois-Suomen aluekeskus Myöntöedellytykset, KKRL 9, 10, 14 1. Vaikeavammaisuus,

Lisätiedot

Kelan järjestämä kuntoutus. Satakieli keskustelufoorumi 24.5.2016 Riikka Peltonen, pääsuunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutusryhmä

Kelan järjestämä kuntoutus. Satakieli keskustelufoorumi 24.5.2016 Riikka Peltonen, pääsuunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutusryhmä Kelan järjestämä kuntoutus Satakieli keskustelufoorumi 24.5.2016 Riikka Peltonen, pääsuunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutusryhmä Kelan kuntoutustoiminnan perusta ja tavoite Kelan kuntoutus-

Lisätiedot

Miten Kela tukee nuoria kuntoutuspalvelujen avulla? 9.3.2015 Kuntoutuspäivät Suunnittelija Marjaana Pajunen Kela/Terveysosasto

Miten Kela tukee nuoria kuntoutuspalvelujen avulla? 9.3.2015 Kuntoutuspäivät Suunnittelija Marjaana Pajunen Kela/Terveysosasto Miten Kela tukee nuoria kuntoutuspalvelujen avulla? 9.3.2015 Kuntoutuspäivät Suunnittelija Marjaana Pajunen Kela/Terveysosasto Toimintakykyä Sopeutumista sairauteen ja vammaan Kelan kuntoutus tukee nuoren

Lisätiedot

Reumaa sairastavien vakuutettujen kuntoutus Pohjois-Suomen vakuutusalueella. Jorma Kiuttu Pohjois-Suomen alueen ylilääkäri 30.8.

Reumaa sairastavien vakuutettujen kuntoutus Pohjois-Suomen vakuutusalueella. Jorma Kiuttu Pohjois-Suomen alueen ylilääkäri 30.8. Reumaa sairastavien vakuutettujen kuntoutus Pohjois-Suomen vakuutusalueella Jorma Kiuttu Pohjois-Suomen alueen ylilääkäri 3.8.21 6 5 4 3 2 1 Ammatillinen kuntoutus 29 6 (M5, M6, M8) Vajaakuntoisten ammatillinen

Lisätiedot

Kela kuntouttaja 2009

Kela kuntouttaja 2009 Kela kuntouttaja 2009 1 Kelan kuntoutuspalvelut työ- ja toimintakyvyn Pohjois-Suomen vakuutusalue näkökulmasta Työ- ja toimintakyky Terveet työntekijät Työkykyongelmia ennakoivat merkit 100 % Kelan palvelut

Lisätiedot

Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012

Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 9. 3. 2 0 1 Vaikeavammaisten yksilöllisen kuntoutusjakson standardi Uudistustyön tavoitteena oli rakentaa intensiivisesti

Lisätiedot

Avokuntoutuksen toteutus ja kustannukset. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 27.11.2014

Avokuntoutuksen toteutus ja kustannukset. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 27.11.2014 Avokuntoutuksen toteutus ja kustannukset Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 27.11.2014 Kuntoutustilastot, Kelan järjestämä kuntoutus vuonna 2013 2 Kelan avomuotoinen kuntoutus 2014 3 Vajaakuntoisten ammatillinen

Lisätiedot

Vaikeavammaisen kuntoutus ja Kela

Vaikeavammaisen kuntoutus ja Kela 16.04.2008 Heikki Hemmilä, asiantuntijalääkäri Kela Länsi-Suomen aluekeskus Vaikeavammaisen kuntoutus ja Kela Seinäjoki KUNTOUTUPÄÄTÖSTEN VALVONTA Kohde: Kelan järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluvat

Lisätiedot

Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste. Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela

Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste. Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela Nuorten tukeminen on Kelan strateginen painopiste Liisa Hyssälä Pääjohtaja Kela Kelan rooli nuorisotakuun toimeenpanossa Sidosryhmien (ELY-keskukset, TE-toimistot, kunnat) ja Kelan vakuutuspiirien odotukset

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus

Kelan työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus Kelan työhönvalmennus ja mielenterveyskuntoutujien työhönvalmennus Kelan Terveysosasto/Kuntoutusryhmä Suunnittelija Marjaana Pajunen 7.5.2013 Työhönkuntoutumisen palveluverkoston työpaja Miksi Kela järjestää

Lisätiedot

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit

Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,

Lisätiedot

Kelan ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuudet. Minna Nilsson Etuuskäsittelyn päällikkö Läntinen vakuutuspiiri 9.2.2016

Kelan ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuudet. Minna Nilsson Etuuskäsittelyn päällikkö Läntinen vakuutuspiiri 9.2.2016 Kelan ammatillisen kuntoutuksen mahdollisuudet Minna Nilsson Etuuskäsittelyn päällikkö Läntinen vakuutuspiiri 9.2.2016 Laki Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista (KKRL 566/2005)

Lisätiedot

Kelan kuntoutuspalvelut. Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA

Kelan kuntoutuspalvelut. Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA Kelan kuntoutuspalvelut Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi 4.5.2015 Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA Kelan järjestämä kuntoutus Lakisääteinen vaikeavammaisen lääkinnällinen kuntoutus

Lisätiedot

Pohjois-Savon vakuutuspiiri. Vaikeavammaisten avoterapiapalvelujen tarjouskilpailu sopimuskaudelle Pohjois-Savo

Pohjois-Savon vakuutuspiiri. Vaikeavammaisten avoterapiapalvelujen tarjouskilpailu sopimuskaudelle Pohjois-Savo Vaikeavammaisten avoterapiapalvelujen tarjouskilpailu sopimuskaudelle 2015-2018 Pohjois-Savo 1 Pohjois-Savon vakuutuspiiri 20.2.2014 Avoterapiahankinnat Kela järjestää vaikeavammaisille työ- tai toimintakyvyn

Lisätiedot

Suomen kehitysvammalääkärit ry:n kevätkoulutus. Kelan Käpylän toimitalo, Helsinki Koulutus 25.3.2011

Suomen kehitysvammalääkärit ry:n kevätkoulutus. Kelan Käpylän toimitalo, Helsinki Koulutus 25.3.2011 Suomen kehitysvammalääkärit ry:n kevätkoulutus Kelan Käpylän toimitalo, Helsinki Koulutus 25.3.2011 Avoterapiastandardi 1.1.2011/versio 6 Itsenäinen kokonaisuus Terapialajit ovat Yksilöterapia (45, 60,

Lisätiedot

Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa. Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto

Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa. Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto Kelan kuntoutustoiminta Subjektiivinen oikeus kuntoutukseen edellytysten

Lisätiedot

Kelan ammatillisen kuntoutuksen lainmuutos 1.1.2014, kriteerit ja muutoksen vaikutukset käytäntöön

Kelan ammatillisen kuntoutuksen lainmuutos 1.1.2014, kriteerit ja muutoksen vaikutukset käytäntöön Kelan ammatillisen kuntoutuksen lainmuutos 1.1.2014, kriteerit ja muutoksen vaikutukset käytäntöön asiakastyötoimikunnan seminaari 11.9.2014 Suunnittelija Marjaana Pajunen Kela /Terveysosasto/Kuntoutusryhmä

Lisätiedot

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014

Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)

Lisätiedot

Kelan ammatillinen kuntoutus. Terveysosasto Kuntoutusryhmä Ohjaustiimi 2014

Kelan ammatillinen kuntoutus. Terveysosasto Kuntoutusryhmä Ohjaustiimi 2014 Kelan ammatillinen kuntoutus Terveysosasto Kuntoutusryhmä Ohjaustiimi 2014 Kelan kuntoutus (KKRL 566/2005) Lain mukaan järjestettävä Vajaakuntoisten ammatillinen kuntoutus Vaikeavammaisten lääkinnällinen

Lisätiedot

Kuntoutusryhmä Palveluntuottajan vuosiraportti 2013

Kuntoutusryhmä Palveluntuottajan vuosiraportti 2013 Kuntoutusryhmä Palveluntuottajan vuosiraportti 2013 Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain ja ainoastaan yhdestä linjasta Täyttäkää jokaisen linjan tiedot

Lisätiedot

Kelan kuntoutuspalvelut monialaisessa yhteispalvelussa. Suunnittelija Marjaana Pajunen TYP aluekierros tilaisuudet

Kelan kuntoutuspalvelut monialaisessa yhteispalvelussa. Suunnittelija Marjaana Pajunen TYP aluekierros tilaisuudet Kelan kuntoutuspalvelut monialaisessa yhteispalvelussa Suunnittelija Marjaana Pajunen TYP aluekierros tilaisuudet 19.1.-19.2.2015 Esityksen rakenne Kelan organisaatio ja etuuksiin liittyvä lainsäädäntö

Lisätiedot

Kelan kuntoutuspalvelut. Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA

Kelan kuntoutuspalvelut. Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA Kelan kuntoutuspalvelut Vakuutuslääketiede, perusopetuksen L4-kurssi 6.5.2014 Asiantuntijalääkäri Riitta Aropuu, KELA Kelan järjestämä kuntoutus Lakisääteinen vaikeavammaisen lääkinnällinen kuntoutus

Lisätiedot

Kelan kuntoutusmahdollisuudet työikäisille

Kelan kuntoutusmahdollisuudet työikäisille Kelan kuntoutusmahdollisuudet työikäisille Armi Peltomäki Työkykyneuvoja Kela/TYP 12.9.2016 KSSHP:n koulutustilaisuus Työikäinen terveydenhuollossa I Työkyvyn arviointi Työkykyneuvonta Kelassa 1/2 Työkykyneuvonta

Lisätiedot

Kelan kuntoutus nyt. Kulttuurikeskus Caisa Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren

Kelan kuntoutus nyt. Kulttuurikeskus Caisa Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren 1 Kelan kuntoutus nyt Kulttuurikeskus Caisa 18.11.016 Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren Esityksen sisältö 2 Kelan kuntoutuksesta tilastoina Harkinnanvarainen kuntoutus Kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit

Lisätiedot

Kelan kuntoutusmahdollisuudet työttömille

Kelan kuntoutusmahdollisuudet työttömille Kelan kuntoutusmahdollisuudet työttömille 2009 1 Kelan kuntoutustoiminta Järjestämisvelvollisuuden piiriin kuuluva kuntoutus vajaakuntoisten ammatillinen kuntoutus vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus

Lisätiedot

Ajankohtaista Kelan järjestämästä neuropsykologisesta kuntoutuksesta

Ajankohtaista Kelan järjestämästä neuropsykologisesta kuntoutuksesta Ajankohtaista Kelan järjestämästä neuropsykologisesta kuntoutuksesta 11.11.2016 Katariina Kallio-Laine LKT, neurologian erikoislääkäri Vastaava asiantuntijalääkäri katariina.kallio-laine@kela.fi Neuropsykologinen

Lisätiedot

Psykoanalyyttinen psykoterapia julkisella sektorilla tänään ja huomenna. Kelan kuntoutuspsykoterapiat

Psykoanalyyttinen psykoterapia julkisella sektorilla tänään ja huomenna. Kelan kuntoutuspsykoterapiat Psykoanalyyttinen psykoterapia julkisella sektorilla tänään ja huomenna Kelan kuntoutuspsykoterapiat EFPP, Helsinki 26.9.2008 Asiantuntijalääkäri Kirsi Vainiemi Vajaakuntoisten ammatillinen kuntoutus,

Lisätiedot

Kuntoutus. Mira Viitanen TYP-työkykyneuvoja ratkaisuasiantuntija Kela, Keskinen vakuutuspiiri

Kuntoutus. Mira Viitanen TYP-työkykyneuvoja ratkaisuasiantuntija Kela, Keskinen vakuutuspiiri Kuntoutus Mira Viitanen TYP-työkykyneuvoja ratkaisuasiantuntija Kela, Keskinen vakuutuspiiri 24.3.2017 Kelan kuntoutustoiminnan perusta ja tavoite Kelan kuntoutus- ja kuntoutusrahalaki KKRL 566/2005 Kuntoutus

Lisätiedot

Kelan ammatillinen kuntoutus

Kelan ammatillinen kuntoutus Kelan ammatillinen kuntoutus Kehittämispäällikkö Juhani Rinne Kela/Terveysosasto 4.3.2015 Esityksen sisältö Yleistä Kelan ammatillisesta kuntoutuksesta Tilastoja Kelan ammatilliset kuntoutuspalvelut Lisätietoja

Lisätiedot

Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä

Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä Kuntoutus monialaisen verkoston yhteistyönä Raija Kerätär 2.11.2015 www.oorninki.fi Kuntoutus Järvikoski 2013 Korjaavaa tai varhaiskuntoutuksellista toimintaa, joka käynnistyy Työ- ja toimintakykyisyyden

Lisätiedot

Avoterapiahankinta Lappi/Oulu/Pohjois-Pohjanmaa

Avoterapiahankinta Lappi/Oulu/Pohjois-Pohjanmaa Avoterapiahankinta 2015-2018 Lappi/Oulu/Pohjois-Pohjanmaa Infotilaisuuden ohjelma Avaus Avoterapiapalvelujen tarjouskilpailun järjestäminen ja hankintalain mukainen menettely Tarjouspyyntö, Kelan vaikeavammaisten

Lisätiedot

Kelan kuntoutus nyt. Kelan koulutukset palveluntuottajille Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren

Kelan kuntoutus nyt. Kelan koulutukset palveluntuottajille Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren 1 Kelan kuntoutus nyt Kelan koulutukset palveluntuottajille 24.11-1.12.216 Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren 2 Kelaan ohjautui 112 2 kuntoutujaa 3 Kelan kuntoutuksen saajat 4 Kuntoutujien lähtötilanne on yksilöllinen

Lisätiedot

Terveysosasto Kuntoutusryhmä. Uusien vuosiraporttien satoa

Terveysosasto Kuntoutusryhmä. Uusien vuosiraporttien satoa Terveysosasto Kuntoutusryhmä Uusien vuosiraporttien satoa Esityksen sisältö Vuosiraporttikokeilu 2011 Toteutus Tulokset Tiedon hyödyntäminen Vuoden 2012 raportointi Vanha malli Uusi malli: missä käytössä,

Lisätiedot

Kuntoutuksen näkymät muuttuvassa yhteiskunnassa. Tiina Huusko Kuntoutuspäällikkö 21.1.2015 ja 22.1.2015

Kuntoutuksen näkymät muuttuvassa yhteiskunnassa. Tiina Huusko Kuntoutuspäällikkö 21.1.2015 ja 22.1.2015 Kuntoutuksen näkymät muuttuvassa yhteiskunnassa Tiina Huusko Kuntoutuspäällikkö 21.1.2015 ja 22.1.2015 Kelan kuntoutustoiminta Lain mukaan järjestettävä vajaakuntoisten ammatillinen kuntoutus vaikeavammaisten

Lisätiedot

Kokemuksia Kelan kuntoutuspalvelujen hankinnoista

Kokemuksia Kelan kuntoutuspalvelujen hankinnoista Kokemuksia Kelan kuntoutuspalvelujen hankinnoista Kilpaillut markkinat julkisessa terveydenhuollossa - toimiiko? seminaari 30.11.2017 etuuspäällikkö Tuula Ahlgren 1 Tietoa Kelan kuntoutuksesta 2 1 Kelaan

Lisätiedot

Palveluntuottajien vuosiraportti

Palveluntuottajien vuosiraportti 2015 Palveluntuottajien vuosiraportti Kela 19.7.2016 1 Kela Sisällön suunnittelu Anneli Louhenperä, Leena Penttinen Riikka Peltonen, Leena Poikkeus Tuulikki Karhu, Marjaana Pajunen Veli-Matti Vaden, Seija

Lisätiedot

Kelan kuntoutuspalvelut nuorille

Kelan kuntoutuspalvelut nuorille Kelan kuntoutuspalvelut nuorille Kuntoutuksen avulla takaisin opiskelemaan tai työelämään 29.10.2015 Sari Rautio Sirpa Keskitalo Oulun Kela Kelan kuntoutus Kelan järjestämää kuntoutusta on Lain mukaan

Lisätiedot

B-lausunnon ja liitteiden sisältö Kelan näkökulmasta

B-lausunnon ja liitteiden sisältö Kelan näkökulmasta B-lausunnon ja liitteiden sisältö Kelan näkökulmasta Johannes Guo LT, työterveyshuollon erikoislääkäri Asiantuntijalääkäri/ KELA Ammatillisen Kuntoutuksen Päivät/ AVIRE 14.10.2011 B-lausunto on tärkeä

Lisätiedot

Jaksokirja - oppimistavoi2eet

Jaksokirja - oppimistavoi2eet Kuntoutus Jaksokirja - oppimistavoi2eet Tuntee perusterveydenhuollon tehtävät neurologisten sairauksien kuntoutuksessa On selvillä neurologisten sairauksien ennusteesta ja vaikutuksista potilaan työ-,

Lisätiedot

LÄÄKINNÄLLINEN KUNTOUTUS

LÄÄKINNÄLLINEN KUNTOUTUS LÄÄKINNÄLLINEN KUNTOUTUS Kuntoutuspsykoterapia: Kohderyhmänä ovat 16-67-vuotiaat, jotka tarvisevat kuntoutusta työ- tai opiskelukyvyn turvaamiseksi tai parantamiseksi. : Kohderyhmänä ovat alle 65-henkilöt,

Lisätiedot

AMMATILLISEN KUNTOUTUKSEN MAHDOLLISUUDET

AMMATILLISEN KUNTOUTUKSEN MAHDOLLISUUDET AMMATILLISEN KUNTOUTUKSEN MAHDOLLISUUDET Kirsi Unkila työkykyvalmentaja, sosiaalialan asiantuntija 26.1.2016 Esityksen sisältö Mitä ammatillinen kuntoutus on ja mitä sillä tavoitellaan? Kuka sitä järjestää?...

Lisätiedot

Palveluntuottajien vuosiraportti

Palveluntuottajien vuosiraportti 213 Palveluntuottajien vuosiraportti 1 9 8 7 6 5 4 3 2 1 Vaikeavammaisten/ harkinnanvarainen yksilöllinen kuntoutusjakso, aikuiset Vaikeavammaisten/ harkinnanvarainen yksilöllinen kuntoutusjakso, lapset

Lisätiedot

Vaikeavammaisten avoterapiapalveluiden tarjouskilpailu sopimuskaudelle 2015-2018. Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri 18.2.2014

Vaikeavammaisten avoterapiapalveluiden tarjouskilpailu sopimuskaudelle 2015-2018. Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri 18.2.2014 Vaikeavammaisten avoterapiapalveluiden tarjouskilpailu sopimuskaudelle 2015-2018 Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri 18.2.2014 2 Kelan Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri Etelä-Pohjanmaan vakuutuspiiri Avoterapiapalvelujen

Lisätiedot

Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa?

Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa? Kuka kuntouttaa, mikä kuntouttaa? Asiantuntijalääkäri Maarit Lindström, Kela, Yleislääkäripäivät 24.11.2017 Huoltosuhde 2 Työkyvyttömyyseläke, hylkäykset 2011 2014 (% hakemuksista) 45 40 35 38,6 35,7 30

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen 26.10.2015 Pitkänimen sairaala, Psykoterapiapaja. Elina Kinnunen, asiantuntijalääkäri, Kela - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus

Lisätiedot

Palveluntuottajien vuosiraportti

Palveluntuottajien vuosiraportti 2014 Palveluntuottajien vuosiraportti Kela 25.6.2015 1 Kela Sisällön suunnittelu Anneli Louhenperä, Leena Penttinen Riikka Peltonen, Leena Poikkeus Tuulikki Karhu, Marjaana Pajunen Veli-Matti Vaden, Seija

Lisätiedot

Terveysosasto I Kuntoutusryhmä. Kela kuntouttaa. Työhön kuntoutumisen kumppanuusfoorumi. Lakimies Heidi Giss Kela

Terveysosasto I Kuntoutusryhmä. Kela kuntouttaa. Työhön kuntoutumisen kumppanuusfoorumi. Lakimies Heidi Giss Kela Kela kuntouttaa Työhön kuntoutumisen kumppanuusfoorumi 22.11.2011 Lakimies Heidi Giss Kela Kela järjestää ja korvaa kuntoutusta Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun

Lisätiedot

Kelan mahdollisuudet tukea työikäisiä osatyökykyisiä

Kelan mahdollisuudet tukea työikäisiä osatyökykyisiä Kelan mahdollisuudet tukea työikäisiä osatyökykyisiä Työkykykoordinaattorikoulutus 24.5.2016/Kuntoutussäätiö Suunnittelija Marjaana Pajunen Kela/Työ ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus Esityksen sisältö

Lisätiedot

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen

Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus muuttuu Uusi laki tulee voimaan 1.1.2016 (HE 332/2014) Vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta

Lisätiedot

Taustaa. PURA - toiminnasta työkyky

Taustaa. PURA - toiminnasta työkyky PURA - toiminnasta työkyky 1.4.2014 31.5.2017 Yhteistyössä Sytyke-Centre/Hengitysliitto Kela Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Avominne päihdeklinikka Kuntoutussäätiö Toiminta - Työ - Tulevaisuus Taustaa

Lisätiedot

Palveluntuottajien vuosiraportti

Palveluntuottajien vuosiraportti 2012 Palveluntuottajien vuosiraportti Ammatillinen kuntoutus Vaikeavammaisten yksilöjaksot Harkinnanvaraiset yksilöjaksot TULES -kurssit ASLAK- ja Tyk -kuntoutus Kela 9.8.2013 2 Kela Sisällön suunnittelu

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus

Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus 23.11.2016 Työllistymistä edistävä ammatillinen kuntoutus 2017-2020 Palveluntuottajien koulutus Anne Flak, suunnittelija Kirsi Vainiemi, vastaava asiantuntijalääkäri Maija Rauma, suunnittelija Milla Kaitola,

Lisätiedot

Työpapereita 57/2014

Työpapereita 57/2014 Työpapereita 57/2014 Pekka Heino, Tuula Toikka ja Ilona Autti-Rämö Vammaistuen kriteerit muuttuvat nuoren täyttäessä 16 vuotta Vaikutukset kuntoutuksen järjestymiseen ja sisältöön Kelan tutkimusosasto

Lisätiedot

Palveluntuottajien vuosiraportointi tiedonkeruulomake

Palveluntuottajien vuosiraportointi tiedonkeruulomake Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Vaikeavammaisten yksilöjaksot Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain ja ainoastaan

Lisätiedot

Avoterapiapalvelujen tarjouskilpailun järjestäminen Etelä-Suomen vakuutusalueen vakuutuspiireissä v. 2014

Avoterapiapalvelujen tarjouskilpailun järjestäminen Etelä-Suomen vakuutusalueen vakuutuspiireissä v. 2014 Avoterapiapalvelujen tarjouskilpailun järjestäminen Etelä-Suomen vakuutusalueen vakuutuspiireissä v. 2014 Infotilaisuudet palveluntuottajille Infotilaisuuden ohjelma Avaus Vaikeavammaisten avoterapioiden

Lisätiedot

Työttömien terveystarkastukset

Työttömien terveystarkastukset Työttömien terveystarkastukset 5.10.2012 KaiTo -hanke Tuija Holopainen, Mirka Kovalainen, Kirsti Oikarinen ja Raija Tahvanainen 1 KaiTo -hanke Projektikoodi S10073 Toteutusaika 1.3.2008 31.12.2010 31.12.2012

Lisätiedot

Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa. Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri

Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa. Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri Kelan rooli ammatillisessa kuntoutuksessa Hanna-Mari Raittinen työkykyneuvoja Kela Keskinen vakuutuspiiri 9.2.2017 Kelan kuntoutus nuorille Esityksessä keskityn Kelan ammatilliseen kuntoutukseen Myöntöedellytykset

Lisätiedot

LÄÄKINNÄLLINEN KUNTOUTUS

LÄÄKINNÄLLINEN KUNTOUTUS LÄÄKINNÄLLINEN KUNTOUTUS Kuntoutuspsykoterapia: Kohderyhmänä ovat 16-67-vuotiaat, jotka tarvisevat kuntoutusta työ- tai opiskelukyvyn turvaamiseksi tai parantamiseksi. : Kohderyhmänä ovat alle 65-henkilöt,

Lisätiedot

Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake

Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Harkinnanvaraiset yksilölliset kuntoutusjaksot Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella

Lisätiedot

Osatyökykyisten TE-palvelut

Osatyökykyisten TE-palvelut Osatyökykyisten TE-palvelut YHTEISTYÖFOORUMI Työllisyyspoliittiset hankkeet ja TE-palvelut 23.9.2014 Ilkka Rantanen asiantuntija, työkykykoordinaattori Pirkanmaan TE-toimisto, Yksilöllisesti tuettu työnvälitys

Lisätiedot

Palveluntuottajan vuosiraportti 2015

Palveluntuottajan vuosiraportti 2015 Kuntoutusryhmä Palveluntuottajan vuosiraportti 2015 Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain ja ainoastaan yhdestä linjasta Täyttäkää jokaisen linjan tiedot

Lisätiedot

Ammatillinen kuntoutusselvitys

Ammatillinen kuntoutusselvitys Kelan avo- ja laitosmuotoisen kuntoutuksen standardi Ammatillinen kuntoutusselvitys Voimassa 1.1.2015 alkaen Ammatillisen kuntoutuksen myöntämisedellytykset Sairaus, vika tai vamma on aiheuttanut tai sen

Lisätiedot

Mitä Kelan kuntoutus tarjoaa masennuspotilaille? Minna Rantanen Etuuskäsittelijä Kela, Läntinen vakuutuspiiri

Mitä Kelan kuntoutus tarjoaa masennuspotilaille? Minna Rantanen Etuuskäsittelijä Kela, Läntinen vakuutuspiiri Mitä Kelan kuntoutus tarjoaa masennuspotilaille? Minna Rantanen Etuuskäsittelijä Kela, Läntinen vakuutuspiiri 11.11.2016 Kuntoutustilastot Kelan kuntoutus 2015 (2/2) 2015 2014 Muutos-% v:sta 2014 Ammatillinen

Lisätiedot

Nuorten ammatillinen kuntoutus

Nuorten ammatillinen kuntoutus Nuorten ammatillinen kuntoutus Kirsi Vainiemi,asiantuntijalääkäri kirsi.vainiemi@kela.fi 9.3.2012 Helsinki Päihdelääketieteen päivät Kansaneläkelaitos Kelan hoitamat etuudet 1937 alkaen Takuueläke 1.3.

Lisätiedot

Kelan palvelut neuropsykiatrisesta. häiriöstä kärsivän. työhön kuntoutumisentukena. Iiris Pelkonen. Projektipäällikkö, suunnittelija.

Kelan palvelut neuropsykiatrisesta. häiriöstä kärsivän. työhön kuntoutumisentukena. Iiris Pelkonen. Projektipäällikkö, suunnittelija. Kelan palvelut neuropsykiatrisesta häiriöstä kärsivän työhön kuntoutumisentukena Iiris Pelkonen Projektipäällikkö, suunnittelija Terveysosasto Kuntoutusryhmä Neuropsykiatrisen kuntoutuksen kehittäminen

Lisätiedot

Ammatillisen kuntoutuksen keinot käyttöön

Ammatillisen kuntoutuksen keinot käyttöön Tänään työssä hyvän huomisen puolesta Ammatillisen kuntoutuksen keinot käyttöön Yl Tapio Ropponen, Keva ja Yl Anne Lamminpää, Valtiokonttori Tavoitetila Työssä voidaan hyvin Osatyökykyiset työ- ja toimintakykynsä

Lisätiedot

Kelan mahdollisuudet TULES-potilaiden kuntoutuksessa Mitä kuntoutussuunnitelmaan?

Kelan mahdollisuudet TULES-potilaiden kuntoutuksessa Mitä kuntoutussuunnitelmaan? Kelan mahdollisuudet TULES-potilaiden kuntoutuksessa Mitä kuntoutussuunnitelmaan? Jorma Kiuttu, LT, sosiaalilääketieteen dosentti, vakuutusalueen ylilääkäri Tunnuslukuja vuonna 2010 Vakuutetut 660 650

Lisätiedot

Kelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa

Kelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa Kelan tuet osatyökykyisille tapausesimerkkien valossa 1.12.2017 Sari Linna Ratkaisuasiantuntija, Kela, Kajaanin toimisto Pohjoinen vakuutuspiiri Esimerkki 1; sairauspäiväraha, osasairauspäiväraha ja kuntoutus

Lisätiedot

Harkinnanvaraiset yksilölliset

Harkinnanvaraiset yksilölliset Harkinnanvaraiset yksilölliset kuntoutusjaksot Linjat ja muutokset Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Suunnittelija Anneli Louhenperä 18.- 19.1.2012 Yleistä 1/2 Uudet Kelan avo- ja laitosmuotoisen

Lisätiedot

Avoterapiapalvelujen tarjouskilpailun järjestäminen Etelä-Pirkanmaan ja Tampereen vakuutuspiireissä v.2014. Infotilaisuus palveluntuottajille

Avoterapiapalvelujen tarjouskilpailun järjestäminen Etelä-Pirkanmaan ja Tampereen vakuutuspiireissä v.2014. Infotilaisuus palveluntuottajille Avoterapiapalvelujen tarjouskilpailun järjestäminen Etelä-Pirkanmaan ja Tampereen vakuutuspiireissä v.2014 Infotilaisuus palveluntuottajille 11.2.2014 Etelä-Pirkanmaan ja Tampereen vakuutuspiiri Avoterapiapalvelujen

Lisätiedot

Kelan rooli kuntoutuksen tulevaisuudessa. Tiina Huusko Kela Kuntoutuspäivät 10.3.2014

Kelan rooli kuntoutuksen tulevaisuudessa. Tiina Huusko Kela Kuntoutuspäivät 10.3.2014 Kelan rooli kuntoutuksen tulevaisuudessa Tiina Huusko Kela Kuntoutuspäivät 10.3.2014 2 Kuntoutustilastot 3 Kuntoutustilastot Harkinnanvaraisen kuntoutuksen asiakkaat tuhatta asukasta kohti vuosina 2012

Lisätiedot

Kurkistus kuntoutuksen tulevaisuuteen

Kurkistus kuntoutuksen tulevaisuuteen Kurkistus kuntoutuksen tulevaisuuteen Suuntaviivoja kuntoutuspalveluiden toteutukseen -koulutus Tiina Huusko Tuula Ahlgren Kuntoutuspäällikkö Kehittämispäällikkö 4.2.2014 2 Kelan kuntoutusta saaneet lakiperusteen

Lisätiedot

Vaikeavammaisten avoterapioiden tarjouskilpailu sopimuskaudelle 2015-2018. Tilaisuudet palveluntuottajille. Kela 5.2.2014

Vaikeavammaisten avoterapioiden tarjouskilpailu sopimuskaudelle 2015-2018. Tilaisuudet palveluntuottajille. Kela 5.2.2014 Vaikeavammaisten avoterapioiden tarjouskilpailu sopimuskaudelle 2015-2018 Tilaisuudet palveluntuottajille Kela 5.2.2014 Kelan kuntoutuspalvelujen hankinnan säädöspohja KKRL 53 : Kela voi järjestää kuntoutuspalvelut

Lisätiedot

Vammaispalvelut - tiedätkö oikeutesi Anne Pyyhtiä 26.09.2013

Vammaispalvelut - tiedätkö oikeutesi Anne Pyyhtiä 26.09.2013 Vammaispalvelut - tiedätkö oikeutesi Anne Pyyhtiä 26.09.2013 Kunta Kela Vakuutuslaitos Työhallinto Työeläkelaitokset Valtiokonttori 2 On lakisääteinen velvoite ja virkavelvollisuus, johon tulee panostaa

Lisätiedot

Terveys ja kuntoutus numeroina 2014

Terveys ja kuntoutus numeroina 2014 Terveys ja kuntoutus numeroina 2014 Voit hakea Kelan tukia verkossa www.kela.fi/asiointi Sisältö Lääkärin- ja hammaslääkärin palkkiot Tutkimus ja hoito Matkakorvaus sairaus- ja kuntoutusmatkoista Lääkekorvaukset

Lisätiedot

Lapsen Hyvän kuntoutuksen edellytykset Pohjois-Savossa. 23.2.2011 Tuija Löppönen

Lapsen Hyvän kuntoutuksen edellytykset Pohjois-Savossa. 23.2.2011 Tuija Löppönen Lapsen Hyvän kuntoutuksen edellytykset Pohjois-Savossa 23.2.2011 Tuija Löppönen Suositukset hyvistä kuntoutus- käytännöistä KELA 2011 Laki Kelan kuntoutuksesta toi Kelan säädöspohjaan käsitteen Hyvä kuntoutuskäytäntö

Lisätiedot

Kelan kuntoutus - NYT

Kelan kuntoutus - NYT Kelan kuntoutus - NYT Kelan koulutukset palveluntuottajille 17.11.-26.11.2015 Ma kuntoutuspäällikkö Tuula Ahlgren 1 Kelan kuntoutus muutoksessa aiheita NYT Tilastotietoja 2014 Mikä muuttuu? Lainmuutokset

Lisätiedot

Työikäisen kuntoutussuunnitelma. Timo Pohjolainen Helsinki Hospital

Työikäisen kuntoutussuunnitelma. Timo Pohjolainen Helsinki Hospital Työikäisen kuntoutussuunnitelma Timo Pohjolainen Helsinki Hospital Sidonnaisuudet Työpaikka - Helsinki Hospital Asiantuntijalääkäri - Työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunta - Vakuutuslautakunta - Potilasvakuutuskeskus

Lisätiedot

Kelan ammatillinen kuntoutus uudistuu 1.1.2015. Milla Rajamäki, suunnittelija Kela, Terveysosasto, Kuntoutusryhmä, ohjaus- ja prosessitiimi 4.12.

Kelan ammatillinen kuntoutus uudistuu 1.1.2015. Milla Rajamäki, suunnittelija Kela, Terveysosasto, Kuntoutusryhmä, ohjaus- ja prosessitiimi 4.12. Kelan ammatillinen kuntoutus uudistuu 1.1.2015 Milla Rajamäki, suunnittelija Kela, Terveysosasto, Kuntoutusryhmä, ohjaus- ja prosessitiimi 4.12.2014 Kelan kuntoutus (KKRL 566/2005) Lain mukaan järjestettävä

Lisätiedot

KELAN ETUUDET NUMEROINA 2016

KELAN ETUUDET NUMEROINA 2016 KELAN ETUUDET NUMEROINA 2016 KOTI JA PERHE TERVEYS JA KUNTOUTUS OPISKELU JA ASEVELVOLLISUUS TYÖTTÖMYYS ELÄKKEELLE Hakemukset ja liitteet www.kela.fi/asiointi Puhelinpalvelu ma pe klo 8 18 Asevelvollisen

Lisätiedot

Ammatilliseen kuntoutukseen pääsee nyt helpommin kuin aikaisemmin Kelan kuntoutuslain muutos

Ammatilliseen kuntoutukseen pääsee nyt helpommin kuin aikaisemmin Kelan kuntoutuslain muutos Ammatilliseen kuntoutukseen pääsee nyt helpommin kuin aikaisemmin Kelan kuntoutuslain muutos Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutukset 21.1.2014 ja 23.1.2014 Heidi Giss Terveysosasto, Kuntoutusryhmä

Lisätiedot

Kela ja vaikeavammaisten

Kela ja vaikeavammaisten Kela ja vaikeavammaisten kuntoutus Mikael Forss Johtaja, VTT Suomen CP-Liitto ry, Jyväskylä, 28.6.2008 Vaikeavammaisen lääkinnällisen kuntoutuksen asiakkaat, kehitys 25 000 20 000 KKRL 9 yht. 15 000 10

Lisätiedot

Vaativa lääkinnällinen kuntoutus

Vaativa lääkinnällinen kuntoutus Vaativa lääkinnällinen kuntoutus Kunnolla kuntoon seminaari Suomen CP-liiton päivätoiminta 18.11.2016 kulttuurikeskus Caisa Ilona Toljamo, palvelupäällikkö Suomen CP-liitto ry 1 Lääkinnällinen kuntoutus

Lisätiedot

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012

Kelan etuudet aikuisopiskelijalle. Nina Similä 28.8.2012 Kelan etuudet aikuisopiskelijalle Nina Similä 28.8.2012 Opintotuki Aikuisopiskelija voi hakea Kelasta opintotukea, jos hänen opintojaan ei tueta muun lain perusteella. Ensin kannattaa selvittää oikeudet

Lisätiedot

Kelan järjestämä kuntoutuspsykoterapia vuoden 2011 alusta

Kelan järjestämä kuntoutuspsykoterapia vuoden 2011 alusta Terveysosasto / Kuntoutusryhmä Kelan järjestämä kuntoutuspsykoterapia vuoden 2011 alusta Psykoterapiatutkimuksen ja koulutuksen päivä Helsingissä 17.9.2010 Lakimies Kirsi Kunnas-Leinonen Kuntoutuspsykoterapia

Lisätiedot

KELAN TULES-AVOKURSSIT

KELAN TULES-AVOKURSSIT KELAN TULES-AVOKURSSIT KUNTOUTUSTA TYÖELÄMÄSSÄ OLEVILLE TUKI- JA LIIKUNTAELINOIREISILLE HERTTUAN KUNTOUTUSKESKUKSESSA Tules-avokursseja selkäoireisille niska-hartiaoireisille lonkka-polviniveloireisille

Lisätiedot

Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016. Vammaisetuudet. Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä

Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016. Vammaisetuudet. Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä Satakielikeskustelufoorumi 24.5.2016 Vammaisetuudet Elina Kontio, suunnittelija Kelan etuuspalvelujen lakiyksikkö Vammaisetuusryhmä 1 Vammaisetuuslainmuutos 1.6.2015 Lainmuutoksessa erityiskustannusten

Lisätiedot

Vajaa vuosi Kelan järjestämää vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta Mitä on tapahtunut?

Vajaa vuosi Kelan järjestämää vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta Mitä on tapahtunut? Vajaa vuosi Kelan järjestämää vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta Mitä on tapahtunut? Tiina Suomela-Markkanen Vastaava asiantuntijalääkäri Kela, Vakuutuslääketieteen yksikkö Vakuutuspiirit ja niiden lääkärikeskukset:

Lisätiedot

MS liitto 17.1.2013. Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni. MS liiton kuntoutuspalvelut. Maskun neurologinen kuntoutuskeskus

MS liitto 17.1.2013. Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni. MS liiton kuntoutuspalvelut. Maskun neurologinen kuntoutuskeskus MS liiton kuntoutuspalvelut Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni MS liiton kuntoutuspalvelut Maskun neurologinen kuntoutuskeskus Avokuntoutus Aksoni Valtakunnallinen laitoskuntoutus

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistukset

Kuntoutuksen uudistukset Kuntoutuksen uudistukset 1 Kuntoutuksen verkosto KUVE 10.2.2016 etuuspäällikkö Tuula Ahlgren Kelan kuntoutuksen uudistukset Tilastotietoja 2014 ja 2015 Mikä muuttuu? Uudistukset lainsäädännössä Miten harkinnanvaraisen

Lisätiedot

Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015

Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla. Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015 Kelan sopeutumisvalmennus 2010-luvulla Tuula Ahlgren Kehittämispäällikkö 10.3.2015 2 Kuntoutustilastot, Kelan järjestämä kuntoutus vuonna 2014 3 Ennuste 2014 Kelan sopeutumisvalmennus Kela järjestää sopeutumisvalmennusta

Lisätiedot

Harkinnanvarainen kuntoutus

Harkinnanvarainen kuntoutus Harkinnanvarainen kuntoutus 20.01.2016 Sisällysluettelo 1 Etuusohje... 1 1.1 Hyvä hallinto... 1 1.2 Tavoite... 2 1.2.1 Harkinnanvaraisen kuntoutuksen tavoite... 2 1.2.1.1 Yksilöllisen tavoitteen asettaminen...

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot