Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi
|
|
- Pauliina Lehtinen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi Palveluntuottajien koulutus Anita Ketola suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä
2 Ääreishermo- ja lihassairaudet -kurssi Lasten perhekurssi Nuorten osittainen perhekurssi Aikuisten osittainen perhekurssi Kurssit toteutetaan harkinnanvaraisena ja vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen palveluna (KKRL 9, 10 ja 12 ) Kurssit toteutetaan valtakunnallisesti Kurssien sopimuskausi on ja optiot vuosille 2021 ja 2022 Uudet palvelukuvaukset ovat voimassa lähtien Palvelukuvaukset löytyvät internetistä
3 Kohderyhmä Kuntoutujat, joilla on asianmukaisesti diagnosoitu ääreishermo- tai lihassairaus ja joille on tehty terveydenhuollossa tarpeelliset tutkimukset kohderyhmään kuuluvat myös spinaalista lihasatrofiaa (SMA) sairastavat kuntoutujat Aikuisten kursseissa edellytetään lisäksi, että kuntoutujalla on riittävästi itsenäistä toimintakykyä, jotta hän kykenee liikkumaan palveluntuottajan tiloissa ilman jatkuvaa avustamista ja osallistumaan ryhmämuotoiseen kuntoutukseen
4 Kurssien tavoitteet Kurssi tukee niiden konkreettisten ja yksilöllisten tavoitteiden saavuttamista, jotka terveydenhuollossa on asetettu yhdessä kuntoutujan kanssa. Tavoitteet perustuvat ICF-viitekehykseen Yhteisenä tavoitteen kaikilla kursseilla on kuntoutujan suoriutumisen ja osallistumisen mahdollistaminen sekä kuntoutujan aktiivisuuden lisääminen kuntoutujalle merkityksellisissä arjen toiminnoissa Palvelukuvauksista löytyy lisää kurssikohtaisia tavoitteita
5 Teemat Fyysinen aktivointi ja ohjaus Arjessa toimiminen Psykososiaalinen ohjaus ja neuvonta Tietoa ja ohjausta terveyteen liittyvissä asioissa Varhaiskasvatus ja koulunkäynti /lasten kurssilla Koulunkäynti tai opiskelu / nuorten kurssilla Opiskelussa tai työelämässä suoriutuminen/ aikuisten kurssilla Sisaruksilla ja omaisilla on myös erillistä ohjelmaa
6 Henkilöstön tunnit Kuntoutusohjelman henkilöstön (työryhmän, erityistyöntekijöiden ja muun kuntoutushenkilöstön) yksilö- ja ryhmätuntien määrä kuntoutujille ja omaisille on määritelty palvelukuvauksissa Palvelukuvauksen liitteenä (liite 1) on laskelma henkilöstön vähimmäistunneista Palvelukuvausten liitteessä 2 on esitetty vähimmäistuntien prosentuaalinen jakautuminen Avustavan henkilöstön tunnit on määritelty palvelukuvauksessa erikseen
7 Henkilöstön tunnit
8 Kuntoutuspäivän pituus Kuntoutujan kuntoutuspäivä kestää enintään 8 tuntia. Tähän sisältyvät siirtymiset tiloista toiseen, ohjelman mukaiset tauot sekä lounas- ja välipalatauot. Kuntoutuksen osuuteen sisältyvät vaativan kuntoutuksen asiakkaiden tarpeelliset lepotauot. Työryhmän ja/tai erityistyöntekijöiden toteuttamaa kuntoutusohjelmaa on keskimäärin 5 tuntia/päivä Omaisilla ja lasten kurssilla sisaruksilla on keskimäärin 2 tuntia omaisten/sisarusten erillistä ryhmämuotoista ohjelmaa
9 Palveluvastaava kurssien organisointi- ja koordinointivastuu vastaa palvelukokonaisuudesta ja sen tasalaatuisuudesta huolehtii kuntoutusohjelman toimivuudesta sekä aikataulujen yhteensopivuudesta, sujuvuudesta ja joustavuudesta huolehtii siitä, että kuntoutuspalvelujen sisällöt sekä palveluntuottajan sisäiset käytännöt ovat yhteneväiset Varmistaa, että henkilöstön ymmärtää kuntoutujaryhmän erityistarpeet arvioi roolissaan henkilöstön sisäistä ja ulkoista koulutuksen tarvetta Tehtävä kuvattu tarkemmin palvelukohtaisissa kuvauksissa, kohta Henkilöstö 7.
10 Lasten sopeutumisvalmennuskurssi, perhekurssi Palveluntuottajat: MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiö Medifamilia Oy / Oulu Kohderyhmä: Yli 1-vuotiaat alle kouluikäiset lapset, koulun aloittavat ja alakoululaiset lapset (kaikki ikäryhmät samalla kurssilla) Kurssille osallistuu 6 kuntoutujaa ja heidän perheensä Kurssin kesto 5 vuorokautta
11 Lasten sopeutumisvalmennuskurssi, perhekurssi Työryhmä: erikoislääkäri (lastenneurologian tai neurologian erikoislääkäri), jonka osuus kurssin toteutuksesta on vähintään 4 tuntia fysioterapeutti AMK psykologi sosiaalityöntekijä tai sosionomi AMK tai kuntoutuksen ohjaaja AMK tai yhteiskuntatieteiden maisteri (pääaine kuntoutustiede).
12 Lasten sopeutumisvalmennuskurssi, perhekurssi Erityistyöntekijät: Kurssin toteutukseen tulee osallistua vähintään 2 erityistyöntekijää seuraavista: sairaanhoitaja AMK puheterapeutti ravitsemusterapeutti toimintaterapeutti AMK lastentarhanopettaja tai opettaja Muu kuntoutushenkilöstö: Kuntoutuksen ja vapaa-ajan ohjelman toteutukseen voi osallistua muita vähintään ammatillisen tutkinnon suorittaneita oman ammattialansa tehtävissä toimivia henkilöitä joiden osallistuminen on kuntoutuksen toteutuksen kannalta tarpeellista Avustava henkilöstö ja lastenohjaajat: Tunteja on varattu 200 tuntia
13 Nuorten sopeutumisvalmennuskurssi, osittainen perhekurssi Palveluntuottaja on Kuntoutuskeskus Kankaanpää Kohderyhmä: vuotiaat nuoret (yläkoululaiset ja peruskoulun päättäneet, kaikki samalla kurssilla) Kurssille osallistuu 10 kuntoutujaa ja aikuinen omainen 2 vrk kurssin lopussa Kurssin kesto 5 vrk
14 Nuorten sopeutumisvalmennuskurssi, osittainen perhekurssi Työryhmä: erikoislääkäri (lastenneurologian tai neurologian erikoislääkäri), jonka osuus kurssin toteutuksesta on vähintään 4 tuntia sairaanhoitaja AMK fysioterapeutti AMK sosiaalityöntekijä tai sosionomi AMK tai kuntoutuksen ohjaaja AMK tai yhteiskuntatieteiden maisteri (pääaine kuntoutustiede).
15 Nuorten sopeutumisvalmennuskurssi, osittainen perhekurssi Erityistyöntekijät: Kurssin toteutukseen tulee osallistua vähintään 2 erityistyöntekijää seuraavista: psykologi puheterapeutti toimintaterapeutti AMK Seksuaaliterapeutti Muu kuntoutushenkilöstö: Kuntoutuksen ja vapaa-ajan ohjelman toteutukseen voi osallistua muita vähintään ammatillisen tutkinnon suorittaneita oman ammattialansa tehtävissä toimivia henkilöitä joiden osallistuminen on kuntoutuksen toteutuksen kannalta tarpeellista Avustava henkilöstö: Tunteja on varattu 300 tuntia
16 Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi, osittainen perhekurssi Palveluntuottajat: Kruunupuisto Oy Hyvinvointilinna Oy ja Kuntoutumiskeskus Apila ryhmittymänä Kuntoutuskeskus Kankaanpää Verve Oy / Oulu
17 Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi, osittainen perhekurssi Kurssille osallistuu 8 kuntoutujaa ja omainen osallistuu 3 vrk kurssin lopussa Kurssin kesto on 10 vrk, toteutetaan kahdessa jaksossa (jaksojen pituus vähintään 4 vuorokautta) Kurssit kohdennetaan seuraavasti: Lihassairaudet ja dystrofiat Ääreishermosairaudet MG
18 Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi, osittainen perhekurssi Työryhmä: erikoislääkäri (neurologian erikoislääkäri), jonka osuus kurssin toteutuksesta on vähintään 6 tuntia fysioterapeutti AMK sairaanhoitaja AMK sosiaalityöntekijä tai sosionomi AMK tai kuntoutuksen ohjaaja AMK tai yhteiskuntatieteiden maisteri (pääaine kuntoutustiede).
19 Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi, osittainen perhekurssi Erityistyöntekijät: Kurssin toteutukseen osallistuu pakollisena erityistyöntekijänä psykologi. Psykologin lisäksi kurssin toteutukseen tulee osallistua vähintään 2 erityistyöntekijää seuraavista: ravitsemusterapeutti puheterapeutti uroterapeutti toimintaterapeutti AMK seksuaaliterapeutti tai seksuaalineuvoja Muu kuntoutushenkilöstö: Kuntoutuksen ja vapaa-ajan ohjelman toteutukseen voi osallistua muita vähintään ammatillisen tutkinnon suorittaneita oman ammattialansa tehtävissä toimivia henkilöitä joiden osallistuminen on kuntoutuksen toteutuksen kannalta tarpeellista Avustava henkilöstö: Tunteja on varattu 270 tuntia
20 Kiitos mielenkiinnosta Anita Ketola Suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä
ALS-sopeutumisvalmennuskurssit,
ALS-sopeutumisvalmennuskurssit, parikurssit Palveluntuottajien koulutus Merja Pouttu suunnittelija Kela, Työ ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus, Kuntoutuspalvelujen ryhmä ALS-kurssit Mikä on muuttunut
Crohnin tauti ja colitis ulcerosa Aikuisten ja lasten kurssit
Crohnin tauti ja colitis ulcerosa Aikuisten ja lasten kurssit Palveluntuottajien koulutus 14.11.2018 Arita Goh Crohnin tauti ja colitis ulcerosa -kurssit vuoden 2019 alusta alkaen Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi
Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit
Traumaattinen aivovamma Lasten ja aikuisten kurssit Palveluntuottajien koulutus 14.11.2018 Pirjo K. Tikka Vastaava suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Aivovammakurssit vuoden 2019 alusta alkaen
Elinsiirron saaneiden sopeutumisvalmennuskurssit. Merja H Niemi vastaava suunnittelija Lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä
Elinsiirron saaneiden sopeutumisvalmennuskurssit Merja H Niemi vastaava suunnittelija Lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä Elinsiirtokurssit Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi (elinsiirron saaneet) Lasten
Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Aikuisten reumaa sairastavien kuntouttava hoito. Alueelliset yhteistyökokoukset
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Aikuisten reumaa sairastavien kuntouttava hoito Alueelliset yhteistyökokoukset 24.8.-7.9.2010 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren
Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren Suunnittelija Anneli Louhenperä
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Kuntoutuspolku, kuntoutuksen rakenne ja toteutus - Reumaa ja muita TULE-sairauksia sairastavien lasten ja nuorten yksilöllinen kuntoutusjakso Alueelliset yhteistyökokoukset
Työuupumus -kuntoutuskurssit
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Työuupumus -kuntoutuskurssit Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? Kelan Käpylän toimitalo 29.8.2012 Kurssikokonaisuus vuoden 2013 alusta Työuupumus
Palvelulinjakohtaiset standardit
kansaneläkelaitos Kysymykset ja vastaukset 1(7) Kelan kuntoutuksena toteutettava harkinnanvarainen aikuisen moniammatillinen yksilökuntoutus, yleis- ja neurologinen palvelulinja vuosina 2016 2019 Tarjoajat
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus alkavat uudet palvelut. Palvelujen toteutus
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus 1.1.2019 alkavat uudet palvelut Palvelujen toteutus Elina Kulmanen Suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä @ElinaKulmanen Sisältö
Mielenterveyden häiriöitä sairastavien kuntoutuskurssit
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Mielenterveyden häiriöitä sairastavien Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? Kelan Käpylän toimitalo 29.8.2012 Kurssikokonaisuus vuoden 2013 alusta
Keskeiset muutokset. kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseissa
Terveysosasto Kuntoutusryhmä Keskeiset muutokset kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskursseissa Tiedotustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän toimitalo Mielenterveyden
Kelan kuntoutuksena toteutettavat IKKU-kurssit (ikääntyneiden monisairaiden kuntoutuskurssit) vuosina
Kansaneläkelaitos Kysymykset ja vastaukset 1(6) Kelan kuntoutuksena toteutettavat IKKU-kurssit (ikääntyneiden monisairaiden kuntoutuskurssit) vuosina 2016 2019 Tarjoajat ovat velvollisia lukemaan ja ottamaan
3 kk - 3 vuotta sitten AVH:n sairastaneet alle 65-vuotiaat omaisineen. Kurssille valitaan 8 AVH:n sairastanutta ja 8 omaista. Kurssin kesto 6 vrk.
Hakijan nimi SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIT 2014 AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖN SAIRASTANEET JA HEIDÄN OMAISENSA Vastasairastaneet alle 65-vuotiaat omaisineen 3 kk - 3 vuotta sitten AVH:n sairastaneet alle 65-vuotiaat
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS ÄÄREISHERMO- JA LIHASSAIRAUDET -KURSSI Lasten sopeutumisvalmennuskurssi, perhekurssi Voimassa 1.1.2019
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS ÄÄREISHERMO- JA LIHASSAIRAUDET -KURSSI Nuorten sopeutumisvalmennuskurssi, osittainen perhekurssi
MS liitto 17.1.2013. Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni. MS liiton kuntoutuspalvelut. Maskun neurologinen kuntoutuskeskus
MS liiton kuntoutuspalvelut Arja Toivomäki, avokuntoutuspäällikkö, Avokuntoutus Aksoni MS liiton kuntoutuspalvelut Maskun neurologinen kuntoutuskeskus Avokuntoutus Aksoni Valtakunnallinen laitoskuntoutus
Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk
Nuorten ammatillinen kuntoutuskurssi 125 vrk Kohderyhmä: Kurssi on tarkoitettu Pohjois-Suomessa asuville 16-25 vuotiaille, joille sairaus tai vamma aiheuttaa työkyvyn olennaisen heikentymisen tai työkyvyttömyyden
Kuntoutus - uudistuneet kurssit
Kuntoutus - uudistuneet kurssit Palveluntuottajien yhteistyötapaaminen 14.11.2018 Pirjo K. Tikka Vastaava suunnittelija Kela, Lakipalvelujen yksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä Ohjelma Erilainen tapa tutustua
Tules-kurssit ja Tules-avokurssit 2016-2019
1 Tules-kurssit ja Tules-avokurssit 2016-2019 Tuleskurssit ja avokurssit 2016-2019 2 KEHITTÄMISTYÖN TAUSTA Kelan rahoittaman TULES- eli tuki- ja liikuntaelinsairauksien kuntoutuksen standardien kehittämistä
Standardin perusrakennemallin uudistaminen Pirjo K Tikka
Standardin perusrakennemallin uudistaminen 21.1.2015 Pirjo K Tikka Esityksen sisältö Päivitykset palvelulinjakohtaisissa standardeissa perusrakennemallin muutokset mitä muutokset tarkoittavat palvelun
Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus. Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri
Kelan tukema ja järjestämä työikäisten kuntoutus Marja-Liisa Kauhanen Ylilääkäri Yleistä Kelan työikäisten kuntoutuksesta Kuntoutukseen hakeutuminen Hoitavan lääkärin laatima B-lausunto tai vastaava, jossa
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS ÄÄREISHERMO- JA LIHASSAIRAUDET -KURSSI Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi, osittainen perhekurssi
Kelan kuntoutuksena toteutettavat MS-tautia sairastavien kuntoutuskurssit vuosina
Kansaneläkelaitos Kysymykset ja vastaukset 1(5) Kelan kuntoutuksena toteutettavat MS-tautia sairastavien kuntoutuskurssit vuosina 2016 2019 Tarjoajat ovat velvollisia lukemaan ja ottamaan huomioon antamassaan
Tarjoajat ovat velvollisia lukemaan ja ottamaan huomioon antamassaan tarjouksessa
Terveysosasto Dnro 16/331/2014 Kuntoutusryhmä 18.3.2014 Kelan kuntoutuksena toteutettava vaikeavammaisen aikuisen moniammatillinen yksilökuntoutus (neurologinen, tules- ja reuma- ja yleispalvelulinjat)
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS SYÖPÄKURSSI Lasten sopeutumisvalmennuskurssi, perhekurssi Voimassa 1.1.2018 alkaen 2 SISÄLLYS Syöpää
Harkinnanvaraiset yksilölliset
Harkinnanvaraiset yksilölliset kuntoutusjaksot Linjat ja muutokset Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Suunnittelija Anneli Louhenperä 18.- 19.1.2012 Yleistä 1/2 Uudet Kelan avo- ja laitosmuotoisen
Kelan kuntoutukseen haku ja kuntoutuskurssit vuonna 2016
Kelan kuntoutukseen haku ja t vuonna 2016 o keskustele lääkärin tai hoitajan kanssa kuntoutuksen mahdollisuudesta o kysy sopivinta kurssia esim. hoitavalta lääkäriltä, Kelasta, kuntoutuslaitoksesta tai
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS ELINSIIRTOKURSSI Elinsiirron saaneiden aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi, osittainen perhekurssi
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS CROHNIN TAUTI JA COLITIS ULCEROSA -KURSSI Lasten sopeutumisvalmennuskurssi, perhekurssi Voimassa
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä LUONNOS KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS AIVOVAMMAKURSSI Traumaattisen aivovamman saaneiden lasten sopeutumisvalmennuskurssi, perhekurssi
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS CROHNIN TAUTI JA COLITIS ULCEROSA -KURSSI Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi Voimassa 1.1.2019
Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntoutuskurssit, osittaiset perhekurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Aspergerin ireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien aikuisten kuntutuskurssit, sittaiset perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän
KELAN KUNTOUTUKSENA TOTEUTETTAVAT AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖN SAIRASTANEIDEN AIKUISTEN KUNTOUTUSKURSSIT VUOSINA
Terveysosasto Dnro 78/331/2015 Hankintaryhmä Kuntoutusryhmä 29.4.2015 KELAN KUNTOUTUKSENA TOTEUTETTAVAT AIVOVERENKIERTOHÄIRIÖN SAIRASTANEIDEN AIKUISTEN KUNTOUTUSKURSSIT VUOSINA 2016 2019 Tarjoajat ovat
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS EPILEPSIAKURSSI Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi, osittainen perhekurssi Voimassa 1.1.2018 alkaen
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS NÄKÖVAMMAISTEN KURSSI Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi, osittainen perhekurssi Voimassa 1.1.2018
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2018 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä LUONNOS KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS ALS-KURSSI Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi, parikurssi Voimassa 1.1.2019 alkaen SISÄLLYS
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS HARVINAISET KEHITYSVAMMAT KURSSI lasten sopeutumisvalmennuskurssi, perhekurssi Voimassa 1.1.2018
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS KIELELLINEN ERITYISVAIKEUS -KURSSI lasten sopeutumisvalmennuskurssi, perhekurssi Voimassa 1.1.2018
Aikuisten reuman kuntouttava hoito Kruunupuistossa, esitys Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus yhteistyökokouksissa johtava ylilääkäri Matti
Aikuisten reuman kuntouttava hoito Kruunupuistossa, esitys Reumaa sairastavien hoito ja kuntoutus yhteistyökokouksissa johtava ylilääkäri Matti Nykänen Kruunupuisto Punkaharjun kuntoutuskeskus toimii Duodecim-seuran
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2018 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS NÄKÖVAMMAISTEN KURSSI Nuorten sopeutumisvalmennuskurssi, osittainen perhekurssi Voimassa 1.1.2018
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS IHON SAIRAUDET -KURSSI
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS IHON SAIRAUDET -KURSSI Lasten sopeutumisvalmennuskurssi, perhekurssi Voimassa 1.1.2018 alkaen SISÄLLYS
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2019 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa 50 Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä LUONNOS KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS CROHNIN TAUTI JA COLITIS ULCEROSA -KURSSI Lasten sopeutumisvalmennuskurssi, perhekurssi
Lasten perhekuntoutushankkeen tausta ja tarkoitus
Lasten perhekuntoutushankkeen tausta ja tarkoitus LAKU-loppuseminaari ti 27.11.2018 Hanna Pakkala Projektipäällikkö Kela, Kuntoutusryhmä Lasten perhekuntoutushankkeen taustaa Perhekuntoutuksen kehittäminen
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS HARVINAISET AINEENVAIHDUNTASAIRAUDET -KURSSI Lasten sopeutumisvalmennuskurssi, perhekurssi Voimassa
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS KEHITYSVAMMAT, SYNNYNNÄISET MONI- JA LIIKUNTAVAMMAT KURSSI nuorten sopeutumisvalmennuskurssi, osittainen
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS EPILEPSIAKURSSI Lasten sopeutumisvalmennuskurssi, perhekurssi Voimassa 1.1.2018 alkaen 2 SISÄLLYS
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS NÄKÖVAMMAISTEN KURSSI Lasten sopeutumisvalmennuskurssi, perhekurssi Voimassa 1.1.2018 alkaen 2 SISÄLLYS
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä LUONNOS KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS ELINSIIRTOKURSSI Elinsiirtoa odottavien ja elinsiirron saaneiden lasten sopeutumisvalmennuskurssi,
Kuntoutuskustannusten laskutus
Kuntoutuskustannusten laskutus Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus 1.1.2019 alkaen Kati Salonpää Suunnittelija Kela, Lakiyksikkö, kuntoutusryhmä Sisältö Laskutuksen yleiset
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä LUONNOS KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS CROHNIN TAUTI JA COLITIS ULCEROSA -KURSSI Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi Voimassa 1.1.2019
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä LUONNOS KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS ELINSIIRTOKURSSI Elinsiirron saaneiden aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi, osittainen perhekurssi
Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Työelämässä olevien Tules-kurssit Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain ja ainoastaan
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS ELINSIIRTOKURSSI Elinsiirtoa odottavien ja elinsiirron saaneiden lasten sopeutumisvalmennuskurssi,
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus alkaen
Kelan järjestämä vaativa lääkinnällinen kuntoutus 1.1.2016 alkaen - vaikeavammaisten lääkinnällinen kuntoutus muuttuu Uusi laki tulee voimaan 1.1.2016 (HE 332/2014) Vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta
Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit
Kelan järjestämä kuntoutus ja lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit Asiantuntija- ja keskustelutilaisuus narkolepsialasten vanhemmille ja aikuispotilaille 4.2.2011 Kehittämispäällikkö Tuula Ahlgren,
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS IHON SAIRAUDET -KURSSI. Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi. Voimassa alkaen
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS IHON SAIRAUDET -KURSSI Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi Voimassa 1.1.2018 alkaen SISÄLLYS Ihon
Palveluntuottajien vuosiraportointi tiedonkeruulomake
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Kuntoutustutkimus Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain ja ainoastaan yhdestä
Mikä muuttuu palvelukuvauksissa?
Mikä muuttuu palvelukuvauksissa? Terapiajärjestöjen ja -liittojen tapaaminen 20.11.2018 Etuuspäällikkö Tuula Ahlgren Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä Terapiat 1.1.2019 alkaen Yksilöterapiat Fysioterapia
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS KEHITYSVAMMA, KEHITYSHÄIRIÖ TAI MONIVAMMAISUUS KURSSI lasten sopeutumisvalmennuskurssi, perhekurssi
Epilepsialiiton toiminta ja kurssityön käytännöt. Kurssityöntekijöiden koulutuspäivät Tanja Vihriälä-Määttä
Epilepsialiiton toiminta ja kurssityön käytännöt Kurssityöntekijöiden koulutuspäivät 30. 31.3.2019 Tanja Vihriälä-Määttä Epilepsialiitto ry Valtakunnallinen potilasjärjestö Perustettu v. 1969 -> tänä vuonna
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS SYNNYNNÄISET EPÄMUODOSTUMAT JA KEHITYSHÄIRIÖT -KURSSI lasten sopeutumisvalmennuskurssi, perhekurssi
Autismia sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Autismia sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan Käpylän timital Autismia
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2015 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi ASLAK ja TYK Kelan kurssinro.
Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake
Kuntoutusryhmä Palveluntuottajien vuosiraportointi 2012 -tiedonkeruulomake Työelämästä poissaolevien Tules-kurssit Tulostakaa lomake jokaista erillistä linjaa varten Vastatkaa yhdellä lomakkeella vain
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuksen kehittämisryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS KUULOVAMMAISTEN KURSSI Lasten sopeutumisvalmennuskurssi, perhekurssi Voimassa 1.1.2018 alkaen
Invalidiliiton Käpylän kuntoutuskeskuksen koulutustarjonta v. 2012
Invalidiliiton Käpylän kuntoutuskeskuksen koulutustarjonta v. 2012 Koulutuskalenteri Käpylän kuntoutuskeskuksessa tapahtuvasta koulutuksesta. Lisäksi räätälöimme koulutuspaketteja sairaaloihin, kuntoutuskeskuksiin
Aspergerin oireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nuorten sopeutumisvalmennuskurssit, perhekurssit
Terveyssast Kuntutusryhmä Aspergerin ireyhtymää ja ADHD:ta sairastavien lasten ja nurten speutumisvalmennuskurssit, perhekurssit Tiedtustilaisuus Kela uudistaa kurssipalveluja mikä muuttuu? 29.8.2012 Kelan
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2019 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa 50 Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
Vuoden 2016 kurssit. Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit
Vuoden 2016 kurssit Sopeutumisvalmennuskurssit Avomuotoiset teemakurssit Avomuotoiset MS-kurssit Vuoden 2016 kurssit Neuroliiton Avokuntoutus Aksoni tarjoaa valtakunnallisesti ryhmämuotoisia sopeutumisvalmennuskursseja
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS KUULOVAMMAISTEN KURSSI Aikuisten sopeutumisvalmennuskurssi, osittainen perhekurssi Voimassa 1.1.2018
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS KUULOVAMMAISTEN KURSSI Nuorten sopeutumisvalmennuskurssi, osittainen perhekurssi Voimassa 1.1.2018
Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille? Anne Lemmetty
Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille? 15.10.2013 Anne Lemmetty Antavatko Kelan standardit mahdollisuuden toteuttaa hyvää kuntoutusta mielenterveysongelmaisille?
PERHEKUNTOUTUS TÄNÄÄN JA HUOMENNA 4.6.2013
PERHEKUNTOUTUS TÄNÄÄN JA HUOMENNA 4.6.2013 KUNTOUTUSPALVELUT SÄÄTIÖSSÄ KuntoutuspäällikköEija-Maija Toikka Palvelupäällikkö Sirkka Kosunen SÄÄTIÖN TARKOITUS Edistääsairaiden ja vammaisten sekä psyykkisissäja
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI TULEHDUKSELLISTA REUMASAIRAUTTA SAIRASTAVIEN NUORTEN KURSSI Sopeutumisvalmennuskurssi,
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI SYDÄNKURSSI Sydänsairautta sairastavien lasten sopeutumisvalmennuskurssi, perhekurssi
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä
KRUUNUPUISTO Kuntoutuksen edelläkävijä Vuoden 2016 kuntoutuskurssit Kruunupuistossa Kruunupuisto Oy, Vaahersalontie 44, 58450 Punkaharju puh. 020 763 9130 www.kruunupuisto.fi Kuntoutuksen monipuolinen
Kelan työhönvalmennus. Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014
Kelan työhönvalmennus Päivi Väntönen Projektipäällikkö, Kela @vantonenpp paivi.vantonen@kela.fi 11.11.2014 Kela tukee työllistymisessä ja opiskelussa Ammatillinen kuntoutusselvitys (2015) Työkokeilu (2015)
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI ÄÄREISHERMO- JA LIHASSAIRAUTTA SAIRASTAVIEN LASTEN, NUORTEN JA AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN
Sopimuskausi, palveluntuottajat, hankintaan liittyvät asiat ja yhteydenpito sopimuskauden aikana
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus 1.1.2019 alkavat uudet palvelut Sopimuskausi, palveluntuottajat, hankintaan sopimuskauden aikana Elina Kulmanen Suunnittelija Kela,
Standardit esimiestyön tukena
Standardit esimiestyön tukena 21.1.2016 Anneli Louhenperä Pääsuunnittelija Kela, Työ- ja toimintakykyetuuksien osaamiskeskus Kuntoutuksen kehittämisryhmä Esityksen sisältö Esitykseen on otettu sellaisia
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI SYÖPÄKURSSI Syöpää sairastavien sopeutumisvalmennuskurssi Voimassa 1.1.2017
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI ÄÄREISHERMO- JA LIHASSAIRAUTTA SAIRASTAVIEN LASTEN, NUORTEN JA AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN
Muutokset palvelujen sisällössä
Vaativan lääkinnällisen kuntoutuksen moniammatillinen yksilökuntoutus 1.1.2019 alkavat uudet palvelut Muutokset palvelujen sisällössä Elina Kulmanen Suunnittelija Kela, kuntoutuspalvelujen ryhmä @ElinaKulmanen
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä LUONNOS KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS AIVOVAMMAKURSSI Traumaattisen aivovamman saaneiden aikuisten kuntoutuskurssi, osittainen
KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN KUNTOUTUKSEN PALVELUKUVAUS MS-SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSI MS-tautia sairastavien sopeutumisvalmennuskurssi Voimassa 1.1.2020
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä Luonnos KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI MS-TAUTIA SAIRASTAVIEN AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIN PALVELULINJA MS-tautia sairastavien
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuksen kehittämisryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI TYYPIN 1 DIABETESKURSSI Tyypin 1 diabetesta sairastavien lasten sopeutumisvalmennuskurssi,
Sopeutumisvalmennuksen mahdollisuudet ja keinot tukea perhettä. Timo Teräsahjo, PsM, Aivoliitto ry
Sopeutumisvalmennuksen mahdollisuudet ja keinot tukea perhettä Timo Teräsahjo, PsM, Aivoliitto ry Sopeutumisvalmennus Kuntoutujan ja hänen omaisensa ohjausta ja valmentautumista sairastumisen tai vammautumisen
Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS. Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012
Vaikeavammaisten yksilöllinen kuntoutusjakson GAS Riikka Peltonen Suunnittelija 6.3.2012 9. 3. 2 0 1 Vaikeavammaisten yksilöllisen kuntoutusjakson standardi Uudistustyön tavoitteena oli rakentaa intensiivisesti
NYT! Mitä uuttaa Kelan kuntoutuksessa
NYT! Mitä uuttaa Kelan kuntoutuksessa 2.12.15 Kelan kuntoutuksen tavoitteet Oikea-aikainen kuntoutus Vaikuttavat kuntoutustoimenpiteet Kuntoutujan tukeminen elämäntilanteen edellyttämällä tavalla 2 Seuraavaksi
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI TYYPIN 1 DIABETESKURSSI - Tyypin 1 diabetesta sairastavien nuorten sopeutumisvalmennuskurssi
Pirkanmaan Erikoiskuntoutus Oy Itsenäisyydenkatu 2 33100 Tampere puh. 03-31260300
Kelan aivohalvauspotilaiden (65-75- vuotiaat) tehostetun kädenkäytön kuntoutuksen ja painokevennetyn kävelykuntoutuksen kehittämishanke vuosina 2008-2011 Pirkanmaan Erikoiskuntoutus Oy Itsenäisyydenkatu
Standardit kuntoutuksen toteutuksessa. Palveluntuottajien koulutuspäivä Anneli Louhenperä Pääsuunnittelija
Standardit kuntoutuksen toteutuksessa Palveluntuottajien koulutuspäivä 22.1.2015 Anneli Louhenperä Pääsuunnittelija Villakoiran ydin Miten standardia luetaan? Mikä on oleellista standardista? (Tarjousta
Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa. Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto
Yhteistyö avo- ja ryhmämuotoisessa kuntoutuksessa ja sopeutumisvalmennuksessa Tuula Ahlgren Ma. kuntoutuspäällikkö Kelan Terveysosasto Kelan kuntoutustoiminta Subjektiivinen oikeus kuntoutukseen edellytysten
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI HENGITYSSAIRAUTTA SAIRASTAVIEN KURSSI. Lasten sopeutumisvalmennuskurssi, perhekurssi
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI HENGITYSSAIRAUTTA SAIRASTAVIEN KURSSI Lasten sopeutumisvalmennuskurssi, perhekurssi
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Etuuspalvelujen lakiyksikkö Kuntoutuspalvelujen ryhmä KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI AUTISMIKURSSI Autististen lasten sopeutumisvalmennuskurssi, perhekurssi Voimassa
KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI
KANSANELÄKELAITOS Terveysosasto Kuntoutusryhmä LUONNOS KELAN AVO- JA LAITOSMUOTOISEN KUNTOUTUKSEN STANDARDI ÄÄREISHERMO- JA LIHASSAIRAUTTA SAIRASTAVIEN LASTEN, NUORTEN JA AIKUISTEN SOPEUTUMISVALMENNUSKURSSIEN