TUTKIJASEMINAARIN ESITYS 25.4.2012 /Artikkelityöpaperi Heijastuksia luokanopettajien arvonäkökulmista 2000-luvun Luokanopettaja-lehden reflektoimana Hanna Vilkka Abstrakti Tutkimus esittää, millaisilla kulttuurisilla oikeutuksilla rakennetaan perustaa luokanopettajien työn tiedolle ja siitä nouseville arvonäkökulmille. Tutkimusaineistona on Luokanopettajaliiton vuosien 2000-2010 välillä julkaistut 40 Luokanopettaja-lehteä. Tutkimusaineistojen analyysissä käytetyt teemat nousevat sosiosemantiikasta ja siinä esitetyistä pragmaattisten modaalisuuden lajeista, joita ovat haluaminen (tahtominen), täytyminen, kykeneminen ja osaaminen. Tämän artikkelin tutkimusanalyysi keskittyy pragmaattisista modaalisuuksista haluamiseen ja tahtomiseen, jotka implikoivat velvoitteen olemassaoloa ja sen myötä työn kulttuurisia oikeutuksia ja työtä suuntaavia motiiveja. Tässä artikkelissa tutkittuja kulttuurisia oikeutuksia tarkastellaan Jürgen Habermasin tiedonintressiteorian kehyksessä. Tuloksena on, että Luokanopettaja-lehti reflektoi luokanopettajan työhön kulttuuristen oikeutusten katsannosta arvonäkökulmia, jotka perustuvat tekniseen ja hermeneuttiseen tiedonintressiin. Tästä näkökulmasta luokanopettajien työtä ohjaavat arvonäkökulmat ovat ensisijaisesti välineellisiä arvoja sekä arvoja, jotka tukevat perinteen ja perinnön siirtämisestä ja säilyttämisestä. Avainsanat Luokanopettaja, haluaminen, tahtominen, arvo-orientaatio, kulttuurinen oikeutus, tiedonintressi Johdanto Tutkimusartikkelini liittyy laajempaan tutkimukseen, jossa tarkastelen työssä toimivien luokanopettajien työn ulkopuolisia arvo-orientaatioita normiteoreettisesta viitekehyksestä 2000- luvulla suomalaisen koulutuspolitiikan yhteiskunnallis-historiallisessa kehyksessä. Luokanopettajan työn arvonäkökulmat eivät synny tyhjästä. Niillä on historia ja perinne. Luokanopettajan työn arvonäkökulmat kommunikoivat koko ajan ympäröivän yhteiskunnan, kulttuurin, maailman arvojen ja normien kanssa. Siten arvonäkökulmat eivät ole, tai eivät ainakaan pitäisi olla, muuttumattomia vaan ketteriä, joustavia ja eläviä.
Luokanopettajan arvonäkökulmat eivät tule vain työn ulkopuolelta vaan niiden rakentumiseen vaikuttavat myös luokanopettajan oma persoona ja psyykkiset tekijät (vrt. Sulkunen 1997, 23). Persoona on yksilö, joka kykenee itsetiedostukseen ja olemaan tekemisistään vastuullinen. Hän on aina mielellisessä ja merkityksellisessä suhteessa omaan elämäntilanteeseensa. Kuten Rauhala toteaa, omassa elämänkokonaisuudessaan ihminen muodostaa käsityksen itsestään ja maailmankuvastaan. Näin on siitäkin huolimatta, että kaikki merkityssuhteet eivät olisi yhtä jäsentyneitä. (Rauhala 1993, 29 30, 150 151, 198.) Oma elämäntilanne toimii esiymmärryksenä, joka suuntaa sitä tapaa, millä ihminen järjestää elämäänsä sekä siihen liittyviä asioita ja olosuhteita. Koetut asiat vaikuttavat ihmisen koko kehoon, siis hänen orgaaniseen kokonaisuuteensa eli elintoiminnallisiin prosesseihinsa, ja elämäntilanteeseensa ja päinvastoin muuttaen ihmisen antamia merkityksiä. Elämäntilanne kattaa kaiken, johon ihminen on suhteessa. Siihen kuuluvat toiset ihmiset, maantieteelliset ja ilmastolliset olosuhteet, työ, koti, kulttuuri, arvot, normit, arvostukset ja uskomukset. (Rauhala 1993, 20, 92, 200; Rauhala 1989, 36.) Ihminen toimii siten vastavuorisessa suhteessa ympäristön ja yhteiskunnan kanssa ja tässä kokonaisuudessa muodostuu erilaisista arvonäkökulmista luokanopettajan työtä ohjaavat arvonäkökulmat. Siten luokanopettajan elämänkokonaisuudessa henkilökohtaiset arvonäkökulmat ja hänen ulkopuoliset arvonäkökulmansa ovat dialektisessa suhteessa toisiinsa. Vaikka arvonäkökulmia tarkastellessa luokanopettajan koko elämänkokonaisuus tulisi ottaa huomioon, tässä artikkelissa rajaan luokanopettajan henkilökohtaiset arvonäkökulmat analyysin ulkopuolelle. Artikkelissa on tavoitteena luoda kuva siitä, millaiset luokanopettajan kulttuurisiin oikeutuksiin liittyvät tietoon perustuvat ulkopuoliset arvonäkökulmat reflektoituvat 2000-luvun Luokanopettaja-lehden teksteistä. Kulttuurisilla oikeutuksilla tarkoitetaan asioita, jota viittaavat kulttuurissa hyväksyttäviin ajattelu-, toiminta- ja käyttäytymistapoihin. Tulkinnassa ja päätelmissä keskitytään siihen, millaisiin tiedon intresseihin kulttuurisiin oikeutuksiin viittaavat lausumat tekstissä tukeutuvat sekä millainen arvonäkökulma luokanopettajalle suunnattuihin teksteihin kätkeytyy tiedon intressin katsantotavasta. Tutkimuskohde Luokanopettajaliitto on perustettu 1975 ja sen tehtävänä ajaa luokanopettajien asioita yhteiskunnassa liittyen muun muassa luokanopettajien asemaan yhtenäisessä koulussa. Liitto
ottaa kantaa niin luokanopettajankoulutukseen, opetukseen, oppimiseen kuin ohjaukseen peruskoulussa. Luokanopettaja-lehti on vuonna 1978 perustettu luokanopettajien jäsenlehti, jossa käydään keskustelua liittyen muun muassa kasvatukseen, oppimiseen, opettamiseen ja ohjaamiseen, opettajuuteen ja ammatilliseen kasvuun, koulun toimintakulttuuriin ja pedagogiaan. Lehti antaa ajankohtaista asiantuntijatietoa, mutta myös tiedottaa tapahtumista ja yhteiskunnallisista asioista. Luokanopettajien äänitorvena se luo, ylläpitää ja muuttaa luokanopettajien työtä ohjaavia yhteiskunnallisia arvoja ja niitä kulttuurisia oikeutuksia, joilla luokanopettaja voi perustella työnsä päämääriä ja kulttuurista oikeutusta. Luokanopettaja-lehti muodostaa omanlaisena sosiaalisen toiminnan todellisuuden, jossa pääasiassa luokanopettajakoulutuksen saaneet kirjoittajat samastuvat luokanopettajiin ja heidän arjen todellisuuteensa koululuokassa. Myös lehdessä ilmoittavat kaupalliset mainostajat samastuvat luokanopettajiin, vaikka niiden arvot ja todellisuuden kuva kimpoaa kaupallisesta näkökulmasta. Pääpiirteittäin lehden kommunikaatiorakenteet muodostuvat luokanopettajadiskurssista, josta erilaiset taloudelliset, yhteiskunnalliset, kulttuuriset ja sosiaaliset konstruktiot tuotetaan. Nämä konstruktiot välittävät tietoa luokanopettajan päämäärien saavuttamisen kulttuurisista oikeutuksista. Niistä reflektoituu luokanopettajan toimintaa suuntaavat erilaiset legitimoidut intressit, arvonäkökulmat ja tavoitteet. Tutkimusmenetelmä ja -aineisto Tämän artikkelini tutkimusaineistona on Luokanopettajaliiton vuosina 2000-2010 julkaistut Luokanopettaja-lehdet. Lehti julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Näin ollen aineistoni muodostuu 40 Luokanopettaja-lehdestä. Tutkimusaineistoni analyysiin liittyvä lähestymistapani on normiteoreettinen, jossa arvotettuja näkökulmia tarkastellaan pragmaattisten modaalisuuden lajien haluamisen (tahtomisen), täytymisen, kykenemisen ja osaamisen kannalta (Törrönen 2000, 249). Sosiaalinen toiminta normiteoreettisesta näkökulmasta tarkasteltuna ohjautuu hyvin usein ulkopuolisten kielloilla ja määräysvallalla, kuten Törrönen (2000, 249) toteaa. Luokanopettajan työ on monesta hänen itsensä ulkopuolisesta näkökulmasta ohjattu. Hänen tahtotilaansa, haluunsa, osaamiseensa ja velvoitteisiinsa liittyvää arvoperustaa arvioidaan ja tulkitaan kaiken aikaa julkisuudessa. Arvoperustaan liittyvä ohjaus taas määrittää osaltaan luokanopettajan olemisen ja tekemisen tapaa koulun toimintakulttuurissa. (Vrt. Veijola 1997, 131.) Samanaikaisesti ohjaus antaa
itsenäisen vapauden luokanopettajalle tehdä tulkintoja toimintatavoista ja tavoitteista luokassa (Tomperi & Piattoeva 2005, 258). Tulkintaviitekehys Rauno Huttusen mukaan habermasilaisessa ajattelussa elämismaailman kokemukset organisoituvat yhteiskunnalliseksi tiedoksi tiettyjen pysyvien maailmaan kohdistuvien tiedon intressien avulla. Habermasin tiedonintressiteorian tarkoitus onkin esittää, mitkä ovat tiedon ja tietämisen yhteiskunnalliset ehdot ja perustella, millä tavalla emansipatorinen intressi ja sitä kautta kriittinen teoria ovat muutoksen ja ennen kaikkea yhteiskunnallisen muutoksen välttämättömyys. Habermasin mukaan tiedon intressit nousevat lajityypillisestä luontoperäisestä pakosta ja määrittävät ne kehykset, joiden avulla voimme ymmärtää todellisuutta. (Huttunen 1999, 152.) Yhteiskuntafilosofi Jürgen Habermas määrittelee yhteiskunnalliset tiedon intressit kolmeen ideaalityyppiin sosiaalisen toiminnan luonteensa mukaan: 1) Tekninen tiedonintressi tuottaa tietoa, joka on teknisesti käyttökelpoista ja välineellistä. Yhteiskunta tarvitsee teknistä tiedonintressiä saavuttaakseen tietoa, jolla ihminen voi manipuloida luonnon objekteja ja uusintaa aineellista olemassaoloaan. 2) Praktinen tiedonintressi liittyy symbolisiin prosesseihin, kieleen ja kommunikaatioon. Sen tarkoitus liittyy perinteen siirtämiseen ja ymmärtämiseen. Praktisesta tiedonintressistä puhutaan myös hermeneuttisena tiedonintressinä, koska sillä on tiedon tuottamisessa hermeneuttinen ja tulkinnallinen tarkoitus. Hermeneuttisella tiedolla tavoitteena on lisätä inhimillisen toiminnan ymmärtämistä. Siksi hermeneuttisen tiedonintressin avulla saavutetaan tietoa, jonka avulla on mahdollinen jatkuva kollektiivinen yhteisöelämä. Symboliset prosessit kytkeytyvät sosiaalistumiseen ja määrittelevät vahvasti yksilön elämää yhteiskunnassa. Hermeneuttinen intressi tuottaa kulttuuristen merkitysten ymmärtämisen kautta sellaista tietoa ja tulkintaa, jonka avulla on mahdollista sitoa nykyhetki ja tulevaisuus yhteiskunnalliseen perinteeseen ja sukupolvien jatkumoon. 3) Emansipatorinen tiedonintressi liittyy vapautumiseen ja itsereflektioon. Emansipatorisen intressin tuottama tieto tavoittelee maailman muuttumista ja ihmisen vapautumista perinteen ohjaamasta ajattelusta ja olemisesta sekä tiedostamattomien valtasuhteiden paljastamista. (Habermas 1976, 121, 130; Huttunen 1999, 152 153.) Habermasin (1976, 135) mukaan tietoa synnyttävät prosessit eivät ole vain välineitä elämän uusintamiseen vaan tieto on myös itsesäilytyksen ja myös itseymmärryksen väline. Habermasin
mukaan edellä mainitut kolme maailmaan kohdistuvaa tiedonintressiä ovat välttämättömiä yhteiskunnalliselle tiedolle: teknisen tiedon avulla pystymme laajentamaan valtaa työn välineellisen toiminnan kautta, hermeneuttisen tiedon avulla suuntaamme toimintaa kommunikaation kautta yhteisen perinteen puitteissa ja emansipatorisen tiedon avulla vapaudumme esimerkiksi riippuvuudesta muilla tiedonintresseillä tuotettuun tietoon. (Huttunen 1999, 153 154.) Rauno Huttusen esittämänä Habermasin mukaan länsimaisessa rationalisaatiossa on välineellisen voittokulun ohella olemassa myös kielelliseen vuorovaikutukseen perustuvan myönteisen kehityksen mahdollisuus. Tällä Habermas tarkoittaa Huttusen mukaan sitä, että kieleen itseensä sisältyy pyrkimys itseymmärrykseen eli itsensä asettamisesta johonkin ja itsensä siirtäminen siitä johonkin ulkoiseen niin, että kokemus tulee tutuksi. (Huttunen 1999, 151, 153, 154.) Opettajaryhmät ja etnosentrismi kulttuurisina oikeuttajina Luokanopettaja-lehden teksteissä rakennetaan kulttuurista oikeutusta luokanopettajien päämäärien saavuttamiselle paikoin etnosentrisesti. Kirjoittajien etnosetriset asenteet nousevat esille silloin, kun luokanopettaja tai heidän edustajansa haluavat kirjoituksellaan erottautua muista tai samastua muihin esimerkiksi toisiin opettaja-ammattiryhmiin. Erottautumista tehdään niin edunvalvontapuheessa kuin kasvatuspuheessa. Opettajaammattiryhmistä lähinnä erottautumista tehdään aineenopettajiin, varhaiskasvattajiin ja epäpäteviin opettajiin, mutta myös rehtoreihin. Kasvatuspuheessa erottautumisen kohteena on vanhemmat ja heidän kasvatustaitonsa. Edunvalvontapuheessa erottautumistapa on tyypillisesti seuraavanlainen: Tulevat luokanopettajat eivät puristu lastentarhureiden ja aineenopettajien väliin. -- OAJ vaati opettajan ammattinimikkeen suojaamista epäpäteviltä. Erottautumisessa usein korostetaan luokanopettajan työn monipuolisuutta, moniosaamista ja vaativuutta verrattuna muihin opettaja-ammattiryhmiin. Näitä argumentteja käytettään oikeuttamaan myös, kun puhutaan luokanopettajien palkkauksesta: Tällöin luokanopettajan työn monipuolisuus tulee huomioitua vaativuuden arvioinneissa. -- Parhaimmillaan palkkataso saattaa jopa nousta, jos tehtävän vaativuustekijöitä löytyy tarpeeksi -- aika korjata luokanopettajien palkkaus tehtävien vaativuuden, vastuullisuuden ja koulutuksen edellyttämälle tasolle.
Eräs luokanopettajaopiskelija pohtii: Erityisopettaja on hyvin erityinen. Opo on pop. Mutta mitä on luokanopettaja? Tavallinen ja tylsä tällainen, joka tekee sitä tavallista opettajan työtä! Hänellä ei ole sen kummallisempia hienouksia tutkinnossaan. Luokanopettaja osaa vähän kaikkea. -- Ehkäpä juuri tuossa tavallisuudessa onkin se erikoisuus. Osaamme paljon eri asioita ja hoidamme työmme huolella. Emme ole erityisosaajia millään tietyllä alalla, mutta olemme silti huippuosaajia. -- Me olemme tavallisen työn raatajia, jotka tekevät ylpeydellä työtään pitkäjänteisesti ja ammattitaidolla, maisterin tutkinnolla. Luokanopettajan erottautuminen aineenopettajista ja oman ammattitaidon kulttuurinen oikeuttaminen oman ammattitaidon monipuolisuuden korostamisella tiivistyy parhaiten erään opettajan toteamukseen: Luokanopettaja osaa myös matematiikkaa! Vuonna 2000 kirjoitettiin Aineenopettaja tulee - Oletko valmis? -otsikolla: Totta, että kuvataideopettajat on koulutettu opettamaan vain kuvataiteita, meidän kaikkia aineita. Mutta kummat tuntevat oppilasaineksensa paremmin, syvällisemmin. Kummat voivat tuntiensa puitteissa luoda sellaisia opetustuokioita, joissa kuva palvelee yhtenä osana kokonaisuutta. Kummat voivat integroida kuvista muihin aineisiin. Kummat voivat antaa jatkuvasti kuvataideopetusta, ei vain kurssien aikana. -- Aineopettajat ovat myös oikeassa. Meidän on jatkuvasti kouluttauduttava myös kuvataiteiden alueella. -- Järkevintä on tässä vaiheessa kuunnella kuvataideopettajien toiveita alaasteen opetuksesta ja yhteistyössä heidän kanssaan kehittää opetusta. Väliin tuntuu vaan siltä, että tämä niveltävä yhteistyö on näivettynyttä. -- Nyt kuvataideopettajat, huomenna äidinkielenopettajat? Samastuminen esiintyy selkeimmin edunvalvontapuheessa ja suhteessa samoihin opettajaammattiryhmiin kuin erottautuminen. Samastumispuheessa luokanopettajat rinnastettiin kaikkiin perusopetuksessa työskenteleviin ja muihin saman tasoisen korkeakoulututkinnon tehneisiin: On järjetöntä, että samalla tutkintotasolla ja samaa opetussuunnitelmaa opettamalla luokanopettajat häviävät palkkauksessa uransa aikana räikeimmillään yli 250 000 euroa samalla viikkotuntimäärällä. -- Opettajan koko työ pitää saada palkan perusteeksi. -- Liitto haluaa edistää perusopetuksen samapalkkaisuutta luokanopettajien, koulunjohtajien ja rehtorien osalta. -- Opettajien palvelussuhteenehtojen tulee olla yhtenäiset. Lisäkorvaukset esim. demonstraatioiden valmistelutunnit sekä taito- ja taideaineiden korvaukset on maksettava samoin perustein aineen- ja luokanopettajille peruskoulun vuosiluokilla 1 9. Myös luokanopettajille on maksettava
luokanvalvojan työstä palkkio. Palkkauksen eriytymisen perusteet on löydettävä tehtävien erilaisesta vaativuudesta, ei virkanimikkeestä. Myös luokanopettajat itse perään kuuluttivat yhteistä palkkapolitiikkaa perusopetuksessa toimiville samuuteen vedoten: On sitten kyseessä uusi tai kokeneempi luokanopettaja, kaikki me teemme samaa arvokasta opettajuuden perustyötä, jolle on saatava se arvostus, mikä sille kuuluu. Edelleen tänäkin päivänä arvostuksen mitta työmarkkinoilla on palkka, joten se tulee saattaa oikealle tasolleen ja tasapuolisesti koko perusopetuksen suhteen. Kasvatustaito ja kasvatuksellinen työkokemus kulttuurisena oikeuttajana Etnosetriset asenteet ja erottautuminen ilmenevät myös opettajien vanhempiin liittyvässä puheessa. Oppilaiden vanhemmista luokanopettajat haluavat erottautua lähinnä vertailevalla kasvatuspuheella, jossa fokuksessa oli kasvatustaito. Luokanopettaja-lehden teksteissä vanhempien kasvatustaitoa tarkastellaan usein hyvin kriittisesti ja luokanopettajan kasvatustaitoa nostattavasti. Tyypillinen ilmaisutapa on: On tavallista, että näiden ongelmaoppilaiden pulmat eivät rajoitu kouluun. Niiden taustalla on usein heikot kotiolot, joissa lapsen tarpeista ei ole kyetty riittävästi huolehtimaan. Huolenpidon puute ilmenee aikuisiin kohdistuvana epäluottamuksena. Oppilas ei ole oppinut sosiaalisesti vastuullista käytöstä. Erottautuminen vanhemmista vertailevassa kasvatuspuheessa tapahtui tuomalla esiin myös henkilökohtainen työkokemus liitettynä muodolliseen pätevyyteen. Yhdessä ne antoivat kulttuurisen oikeutuksen luokanopettajan päämäärille ja toiminnalle kasvattajana. Eräs opettaja kirjoittaa kokemuksistaan: Oltuani kohta kolmekymmentä vuotta työssäni, olen oppinut suhtautumaan vanhempiin pienellä varauksella. Aluksi ajattelin, että kaikki huoltajat ovat järkiväkeä, upeita ihmisiä, kunnes havaitsin joidenkin (onneksi hyvin harvojen) olevan entisiä mielenterveydessään horjuvia, juoppoja tai huumausaineitten käyttäjiä, insestiin taipuvaisia, rikollisia, perhettään pahoinpiteleviä... melkein mitä tahansa arveluttavaa joukkoa. En minä heitäkään halua tuomita, ovatpa oman kohtalonsa uhreja, eikä minulla heidän arvioimiseensa ole tietoa, kykyä tai minkäänlaista oikeutta. Mutta olen kyllä oppinut ajattelemaan, että katsotaan ensin, millaista väkeä lasten kotona asuu. Monesti ns. laitapuolen kulkijoiden kanssa on ollut helpompi löytää yhteisymmärrys kuin niiden hyvin
toimeentulevien erinomaisten vanhempien kanssa, joiden lasten aina tulisi saada kaikesta kymppi plus. Myös klassisten kouluromaanien esittelyssä argumentoitiin kokemuksella: Ilman omaa kokemusta ei kukaan pysty kirjoittamaan näin autenttista tekstiä, joukossa taitaa olla suora lainaus jostakin harjoitustunnin suunnitelmastakin. Harrastuneisuus kulttuurisena oikeuttajana Työkokemuksen, ammattitaidon monipuolisuuden ja korkeakoulutuksen rinnalla opettajat nostavat tärkeään asemaan monipuolisen ja pitkäkestoisen harrastuneisuuden. Harrastuneisuus kuuluu itseisarvoisesti opettajan persoonaan: Itse olen harrastanut musiikkia pienestä pitäen, kävin pianotunneilla ja lauloin innokkaasti kuorossa. Ilokseni olen saanut kokea, että pianonsoitto- ja laulutaitoja voin hyödyntää luokanopettajan työssä päivittäin. Harrastuneisuus nousee argumenttina, kun korostetaan opettajan roolia mahdollisuutena tukea oppilaissa elinikäistä harrastuneisuutta. Kuten eräs luokanopettaja esittää: Oppituntien puitteissakin onnistumme aina joskus herättämään elämänkestoisen kiinnostuksen, joka jalostuu uskolliseksi harrastamiseksi läpi vuosien. -- Itselleni taito- ja taideaineet ovat olleet jo omana kouluaikanani yhtä tärkeitä kuin ns. lukuaineet. Niiden kautta on auennut portteja uusiin maailmoihin samoin kuin kirjaston lukemattomista moneen kertaan luetuista kiehtovista teoksista. -- Miten rikkaaseen vapaa-ajanviettoon ohjaava toiminta näkyy opetussuunnitelmassa? Elinikäinen oppiminen kulttuurisen oikeuttajana Vaatimattomuus kaunistaa. Siihen uskovat myös luokanopettajat ja heidän kouluttajansa. Kulttuurisen oikeutuksen luokanopettajat saavat myös siitä, että he ovat myös itse valmiita esimerkillisesti elinikäiseen oppimiseen. Opettajankouluttaja toteaa: -- opettaja ei ole koskaan täysin valmis, vaan hänen on jatkuvasti täydennettävä taitojaan. Opettajankoulutuksessa oleva opiskelija taas tuo ilmi saman asian opiskelua motivoivien tekijöiden kautta: Pyrin koulutukseen saadakseni muodollisen pätevyyden luokanopettajaksi, jotta olisi
mahdollisuus saada vakituinen virka ja parempaa palkkaa. Lisäksi opiskelun kautta toivon kehittyväni tässä työssä, jossa koskaan ei tule valmiiksi. Ammatillinen asema yhteiskunnassa, työkokemus, korkeakoulutus, elinikäinen oppiminen ja niihin perustuva kasvatustaito sekä laaja harrastuneisuus antavat Luokanopettaja-lehden luokanopettajien ja edunvalvojien teksteissä kulttuurisen oikeutuksen luokanopettajan työlleen asettamille päämäärille. Säännöt, normit, suunnitelmallisuus ja PISA Eräässä kirja-arvostelussa todetaan: Opetustyö on monipuolista toimintaa, jossa opettaja toimii laajalla rintamalla, kohdaten melkein kaiken inhimillisen. Opetustyöhön liittyy paljon taustaseikkoja, jotka järjestävät ja jäsentävät toimintaa. Näihin kuuluvat mm. lainsäädäntö, opetushallinto, opetussuunnitelma ja opetuksen koulukohtainen organisointi. Siinä kiteytettynä luokanopettajan työn yhteiskunnallinen arvoperusta luokanopettajien lausumana. 2000-luvulle jatkui jo 1990-luvulla alkanut opetussuunnitelmauudistuskeskustelu. Luokanopettajalehden tekstit tuovat selkeästi ilmi sen, että opetussuunnitelmat ovat luokanopettajan työn perusta ja työn oikeutus. Opetussuunnitelman noudattamatta jättämisellä ei saavuta luokanopettajan päämäärille kulttuurista oikeutusta. Opetussuunnitelma toimii argumenttina luokanopettajan useimmille toiminnan päämäärille. Opetussuunnitelman roolia luokanopettajien toimintaa suuntaavana asiakirjana ja ajattelun arvoperustana kuvaa hyvin Luokanopettaja-lehdessä oleva toteamus: Sieltä opetussuunnitelmastahan löytyvät myös opettajan eettiselle toiminnalle raamit. Työmenetelmänsä hän saa muokata itselleen sopiviksi. -- Opetussuunnitelmat ovat osa kasvatusjärjestelmän demokraattista kehittämistä. Etukäteen tasapainoisiksi laaditut opetus- ja kasvatussuunnitelmat ovat tutkitusti paras tapa turvata kaikkien lasten tasapainoinen kehitys julkisessa kasvatusjärjestelmässä. Opetussuunnitelmasta löytyy perusta argumenteille, jotka koskevat niin opetusmenetelmiä, opettajan toiminnan raameja, opetuksen kehittämistä ja lasten tasapainoista kasvua kuin luokanopettajuuden yhteisöllistä arvoperustaa. Lehdessä kirjoittanut toteaa: Opetussuunnitelman julkinen teoria on, että olemme kaikki kuin yhtä suurta perhettä.
Pisa-tutkimus argumenttina solmii yhteen niin koulutuksen, harrastuneisuuden, työkokemuksen, normatiiviset lähtökohdat kuin kasvatustaidon. Sitä pidetään argumenttina, kun suomalaista koulua ylistetään ja myös silloin, kun koulua ja opettajia arvostellaan. Jälkimmäisen kohdalla uskotaan, kuten eräs kirjoittaja osuvasti toteaa, Pisa-tulosten hohdon himmenneen. Pisa-tutkimuksen tulokset antavat kulttuurisen oikeutuksen vaatia luokanopettajille palkkatasoon korjausta: Suomalaisten erinomaista PISA-menestystä on taas syytä juhlia. Opettajien pitäisi riemuita ainakin omassa piirissään, koska ympäröivä yhteiskunta ei tunnu paljon asiasta riemuitsevan. -- Pisa-tulokset oikeuttavat opettajia vaatimaan palkkatasoonsa reilua korjausta, ja erityisesti niitä opettajaryhmiä, joiden palkka-asema on täysin epätasapainossa verrattuna muihin samaa työtä tekeviin. Pisa-tutkimusten tuloksista tuntuu kantavan paljoon, kun luokanopettajan kulttuurista oikeutusta vakuutetaan toisille luokanopettajille: Suomi on pärjännyt loistavasti viimeaikaisissa kansainvälisissä oppimistulosten vertailututkimuksissa. Eräs merkittävä tekijä hyviin oppimistuloksiin pääsemisessä on suomalaisten opettajien korkeatasoinen yliopistokoulutus. -- Suomalainen luokanopettajajärjestelmä luo elinikäiselle oppimiselle sellaista pohjaa, että sille voi rakentaa jatkossa millaista ammatillista uraa tahansa. -- PISA-tutkijoiden mukaan suomalainen opettaja oli itsenäinen ja hänellä on laaja päätäntävalta useimpien muiden maiden kollegoihinsa verrattuna. -- Olemme saaneet ylpeillä paitsi Pisa-tuloksillamme myös sillä, että meillä kaikki käyvät oppivelvollisuuskoulun loppuun. Opettajan yli satavuotinen virkavelvollisuus pitää päiväkirjaa oppitunneistaan jälkikäteen poistettiin peruskouluasetuksesta vuonna 1991. Ratkaisu oli osa 1980-luvulla luotua luottamuksen kulttuuria. Uudet perusopetussäädökset eivät myöskään enää tunne päiväkirjaa. Siitä huolimatta päiväkirjaa markkinoidaan Luokanopettaja-lehdessä onnistuneen opetussuunnitelmaan perustuvan opetuksen ja toimintakulttuurin varmistajana: Päiväkirjaa ei ole pakko pitää - mutta viisasta se on, kuten liiton edunvalvoja toteaa. Luokanopettajan päiväkirjaa mainostetaankin kaiken kattavana opettajan monipuolisena työvälineenä, johon voi kirjata muistiinpanoja kurinpitotoimista ja poissaoloista sekä suunnitella oppitunteja. Sen avulla luokanopettaja saa tietopaketteja, lakipaketteja ja pedagogiikka. Luokanopettajan päiväkirjassa tiedonintressinä korostuu suunnitelmallisuus, kuri ja järjestys opettajan keskeisinä arvoina. Perinne ja perintö kulttuurisena oikeuttajana
Luokanopettaja-lehti esittelee niin klassisia kirjaromaaneja, kuvataide- ja askarteluvinkkejä, kuin näytelmäkäsikirjoituksia vietäväksi koululuokan harjoiteltavaksi. Kuvataide- ja askarteluvinkit seuraavat suomalaisille tärkeitä vuodenaikoja kuten kevääntuloa, talvea ja syksyä elonkorjuineen ja kesää. Niissä tuodaan esille kirkollista vuodenkiertoa laskiaisineen, pääsiäisineen ja jouluineen. Kaupallisesta kontekstista nousevat äitienpäivä, isänpäivä, ystävänpäivä ja halloween. Kulttuuriperinnöstä Kalevalan päivä ja Runebergin päivä. Askarteluvinkeistä löytyy niin isänpäiväkortti huumorilla kuin jouluisia olkitähtiä, huopaenkeleitä, jäätonttuja ja puuporoja. Tiedonintressin kohteena on suomalainen kulttuuriperintö ja siihen liittyvä kirkollinen vuodenkierto ja luonnonkierto. Vinkit ohjaavat tekemistä luokassa yhteisöllisyyteen: ryhmälähtöisyyteen, yhteistoiminnallisuuteen ja oppiaineiden integrointiin. Luokanopettajan päämäärien kulttuurinen oikeutus ja motivaatioperusta rakentuu vahvasti suomalaisen kulttuuriperinnön, mutta myös toiminnallisten perinteiden, kuten leikkiperinteen, siirtämiseen ja säilyttämiseen. Myös metsä ja luonto suomalaisena kulttuurimaisemana nostetaan esiin. Leirikoulumainokset markkinoivat pääsääntöisesti luontoon suuntautuneita leirejä vaelluskursseineen, metsäkursseineen, talousmetsä luonnonhoito -kursseineen sekä metsätalous ja ympäristökursseineen. Tarjolla on Lapin luontoa, saamelaiskulttuuria ja erätaitoja. Myös askarteluvinkeissä ollaan lähellä luontoa ja annetaan ohjeita siihen, miten oppilaiden kanssa voi rakentaa esimerkiksi Lumimaisema kuun valossa. Uskontoon liittyvä kulttuurikasvatus ja sen perintö koulussa ei näy vain kirkollista vuodenkiertoa seuraavassa taide- ja askarteluvinkeissä tai jouluun, laskiaiseen ja pääsiäiseen liittyvinä tapahtumina. 2000-luvun koulussa Raamatun tuntemuksessa myös kilpaillaan: Tänäkin syksynä sadoissa kouluissa nähdään harvinainen näky: oppilaat pänttäävät Raamattua vapaaehtoisesti tavoitteenaan menestyä tietokilpailussa, jossa punnitaan valtakunnan parhaat Raamatun tuntijat. Visa tarjonnee oppilaille tilaisuuden tutustua Raamattuun vapaaehtoisesti. Visaan osallistuminen ei ole pakollista, mutta siitä huolimatta kaikki oppilaat ovat joka vuosi halunneet osallistua. [Opettaja] vakuuttaa visan tukeneen hyvin omalta osaltaan koulun uskonnonopetuksen ja kulttuurikasvatuksen tavoitteita.
Laskiaisperinnettä avataan uskontokulttuuriin viitaten seuraavasti: Erityisesti katolisissa ja ortodoksisissa maissa alkoi ja alkaa paastonaika, jolloin ei syödä lihaa. Sana laskiainen ei siis tule laskiaismäestä, vaan laskeutumisesta paastoon. Suomalaisten laskiaiseen on kuulunut hernerokan ja tuhdin laskiaispullan lisäksi mäenlasku, aiemmin myös rekiajelut ja jääkelkat. Säätyläisperheissä järjestettiin naamiaishuveja. Enteitä ja taikauskoakin entiseen laskiaisen viettoon kuului paljon. Kristinuskon tultua juhlat säilyivät, mutta niiden merkitys muuttui. Esimerkiksi naamioita käytettiin edelleen. Euroopassa karnevaalit olivat yleisiä 1800-luvun alkupuolelle saakka ja etenkin Italian karnevaalit olivat tunnettuja loistostaan. Myös kirja-arvostelujen kautta avautuu vahva luokanopettajien usko kulttuuritiedon siirtämisen tärkeydestä tuleville sukupolville. Eräs kirja-arvostelun kirjoittanut opettaja toteaa: Mikä on kansanperinteen merkitys nykyajanihmiselle: - Tunnemmeko omat perinteemme? - Haluammeko vuoropuhelua toisten kulttuurien edustajien kanssa? -- Kirja on oiva apu kansanperinteen kokonaisvaltaiseen hahmottamiseen ja nykyperinteen populaarikulttuuriin integroimiseen. -- Kirja mahdollistaa tavoitteellisen hypyn kansanperinteen kokonaisvaltaiseen kokemiseen yhteistoiminnallisesti, leikinomaisesti, teatterin eri lajeja kokeillen ja asioita yhdessä pohtien. Luokanopettaja-lehdessä avattu tutkimus lasten leikeistä tuo myös perinteen säilymisen tärkeyden luokanopettajille esille huolimatta siitä, että lasten leikit ovat siirtyneet informaatioaikaan: Perinneleikit ovat säilyttäneet suosionsa. Leikit ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle. Tosin leikkien nimet ovat saattaneet muuttua niin, että leikkiä ei nimen perusteella tunnista -- Suurin osa vastauksista kertoi tietokonepelien pelaamisesta. Koulussa pelataan opettavaisia pelejä, joita jotkut luonnehtivat älyttömiksi. Kotona pelataan urheilu-, räiskintä- ja strategiapelejä. Perinne tulee esille myös lehden materiaalimainoksissa esimerkiksi materiaalin nimeämisellä kirjallisesta perinteestä tuttujen nimien mukaan: Pärrä hurisee, lavasteet soivat ja lapset riemuitsevat! Topelius-materiaali innostaa pitkäjännitteiseen työskentelyyn, jonka huipennuksena syntyy tee-se-itse-musiikkiteatteriesitys. Topelius-materiaalipaketti antaa selkeät työohjeet musiikkiteatteriesityksen valmistamiseen luokan, koko koulun ja iltapäiväkerhojen voimin. Työpajoissa lapset valmistavat itse käsikirjoituksen, soittimet ja äänimaailman sekä puvut ja lavasteet. Kaikille lapsille löytyy tehtävää: esiintymistä, rakentamista, pörriäisen pyöritystä tai bassorummun kumauttelua. Vanhat, sukupolvia yhdistävät koululaulut raikaavat ja Topeliuksen satumaailma lumoaa.
Klassisten lukuromaanien esittelyille varattu oma palsta vahvistaa tulkintaa luokanopettajista ensisijaisesti traditionaalisen kulttuuriperinnön siirtäjinä. Etenkin kun nykykirjallisuutta ei lainkaan esitellä 2000-luvun lehdissä. Perinne ja arki ovat kunnia-asemassa niin kotoisen kuin muiden maiden kulttuuriperinnetiedon siirtämisessä. Perheitä kehotetaan keskitytään perheen arkeen ja tutustumaan lähiympäristöön on Kansainvälisissä kouluvierailuissa luotetaan myös perinnetiedon voimaan: Comenius 1-projekti antaa opetusta ja inspiraatiota osallistujilleen. Yhteinen projektimme aihe liittyy kulttuuriperintöön. Se toteutuu paikallisella ja kansainvälisellä tasolla. -- Valmistelevassa vierailussa päätettiin, että jokainen koulu tutustuu kotiseutuunsa ja tuottaa sen pohjalta omia julkaisuja, joita lähetetään muille projektiin osallistuville kouluille -- sai miettimään, mitä kaikkea meillä onkaan toisillemme annettavana. Ei vain eurooppalaisina opettajina, vaan ihmisinä. Kulttuuri on voimakas osa identiteettiämme eikä koulutusta voi erottaa kulttuurista. -- Positiivisista kohtaamisista syntyy suvaitsevaisuus elämän monimuotoisuutta kohtaan. Filosofi Comeniuksen ajatus taimitarhasta ei liene hullumpi. Opettajat voivat olla erinomaisia puutarhureita. Kulttuuriperinnön siirtämisessä nostetaan esille myös ajankohtaisia teemoja. Vanhat tutut joulupukit ja totut saadaan näytelmissä pohtimaan muun muassa ilmastonmuutosta korvatunturilla. Ohessa katkelma kouluissa harjoiteltavaksi tarkoitetusta näytelmäkäsikirjoituksesta: Pukki: No saat anteeksi, kun mitään pahempaa ei sattunut. Mutta teille tonttupojat sanon, että ei tuollainen ilmastonmuutos tapahdu hetkessä. Siihen tarvitaan vuosia, ehkä vuosisatoja ja jos kaikki haluavat säästää ilmakehää, saadaan ilmastonmuutos ehkä pysäytetyksi. Lähetti: Voi kun saataisiinkin. Eihän joulu olisi mitään ilman lunta ja pakkasta. Nisse: Totta totta. (laulaa) Jollei jouluna ole lunta, voiko joulupukki tullakaan? Kulttuurisesti oikeutettu luokanopettaja Luokanopettajaliitto palkitsee vuosittain Suomesta yhden luokanopettajan vuoden luokanopettajana. Millainen on esimerkillinen luokanopettaja? Liiton kilpailumainoksessa todetaan: Hänen on oltava osaava, pedagogi, empaattinen, taitavasti toimiva, ajan tasalla ja aktiivinen. Tosin monissa teksteissä tuodaan esille myös toinen puoli. Opettajakin saa joskus olla väsynyt ja huonotuulinen. Virheiden tekeminenkin on sallittua. Tutkimusten mukaan kulttuurinen oikeutus luokanopettajien
päämäärille saavutetaan, kun oppilaat näkevät opettajan henkilönä, joka auttaa, arvostaa ja kohtelee heitä kunnioittavasti. Luokanopettaja-lehdessä esitetään myös se, millaisilla asioilla ei luokanopettajan päämäärille saa kulttuurista oikeutusta. Argumenttien mukaan opettajan ei ole sopivaa olla saapumatta työhönsä tai tulla silloin kuin huvittaa. Työhön ei voi myöskään tulla päihtyneenä. Opettajan suhde oppilaisiin on määritelty. Opettaja ei saa lähennellä oppilaitaan, olla heitä kohtaan väkivaltainen tai tietoisesti nöyryyttää, alistaa tai nolata oppilaita. Myöskään nöyryyttävillä opetus- ja kurinpitokeinoilla sekä kurinpitosäädösten, ja jo aiemmin esille tullut opetussuunnitelman, noudattamatta jättämisellä ei saavuta päämäärilleen kulttuurista oikeutusta. Päätoimittaja toteaa tarkastellessaan menneen vuoden uutisotsikoita: Yksittäiset opettajat ja rehtorit pääsevät yhä otsikkoihin hairahduttuaan kaidalta tieltä. Itsefleksio kulttuurisena oikeuttajana 2000-luvulla Luokanopettaja-lehdessä on vain heijastuksia siitä, että luokanopettajan tiedonintressinä olisi emansipatorinen tieto ja itserefleksio. Tutkiva opettajuus, kokeellinen opettaminen ja muutokseen pyrkivä ideointi, ideoiden arvioiminen ja kehittely ei lehden tekstien perusteella ole 2000-luvun luokanopettajien arvo. Emansipatoristakin tiedonintressiä kuitenkin esiintyi, kuten luokanopettajan kuvaus havainnollistaa: Tutkimisesta innostuneena opettajana päätin esittää saman tyyppisen kysymyksen oppimisympäristöstä, -- Nykypäivän haasteet oppimisympäristölle ovat kovat: pyrkimys on saavuttaa tehokas ja monipuolinen koulutus, jossa hyödynnetään erilaisia ympäristöjä. Koulun ja yhteiskunnan lähempi kanssakäyminen, koulun ja yrityselämän kasvava yhteistyö ja oppimisen laajentaminen maailmanlaajuiseksi erilaisten viestimien kautta on kasvava tavoite, joka tulisi saavuttaa ilman, että oppilaan perusturvallisuus tai oppiminen heikkenee. Tutkiva opettaja ei sammaloidu, hän naurahti. Seuraavaksi [opettaja] aikoo tutkia opettajien tunteita kodin ja koulun yhteistoiminnassa. Päätelmät 1960-luvun alun auskultointi olisi silloin tuntunut yhtä tutulta kuin 1910-luvulla! Jos ajatuskoe vähänkään pitää paikkaansa, sata vuotta vilahtaa hetkessä, mutta opettajaksi opiskeleminen on edelleen samanlaista kuin sata vuotta sitten. Entä jos onkin? Yksityiskohdat ja konteksti tietenkin
ovat muuttuneet mutta opettajaksi opiskelemisessa lienee kuitenkin jotakin pysyvää. Ja pysyvä on arvokasta, koeteltua ja mietittyä, hyväksi todettua. Parhaiden piirteiden soisi säilyvän. Näin kirjoittaa luokanopettaja lehdessä julkaistussa kirja-arviossaan. Luokanopettajien työtä suuntaa vahvasti tekninen ja hermeneuttinen tiedonintressi. Luokanopettajalehdessä luokanopettajan toiminnan kulttuuriset oikeutukset nousevat lähinnä Pisa-tutkimusten tuloksista sekä kulttuuriperinnöstä ja -perinteestä, sen säilyttämisestä ja siirtämisestä. Koulutukseen ja työkokemukseen liittyvä argumentointi nojaa taas yksistään teknisesti työkokemuksen ja koulutuksen määrään pikemminkin kuin niiden hermeneuttiseen tai emansipatoriseen intressiin luokanopettajaksi kasvussa. Habermasin teorian näkökulmasta tarkasteltuna Luokanopettaja-lehti reflektoi todellisuutta, jonka voidaan sanoa ylläpitävän luokanopettajissa sellaisia yhteiskunnallisen tiedon arvonäkökulmia, jotka tukevat yhteiskunnan uusintamista ja itsesäilytystä, toiminnan suuntaamista yhteisen perinnön puitteissa. Arvona on kommunikatiivinen yhteisöllisyys, jossa kulttuurin symbolien järjestelmä on sosiaalisessa toiminnassa keskeinen. Hermeneuttinen tieto on asetettu usein teknistä päämäärää varten. Päämääränä on numeraalisesti kuvattu pärjääminen kansainvälisessä koulutusvertailussa. Hermeneuttinen intressi sitoo luokanopettajien toiminnan ja sen arvonäkökulmat kaikessa niin vahvasti perinneyhteyteen ja kaiken toisenlaisen tiedon sen uusintamisen välineeksi, että se estää luokanopettajuutta vapautumasta ja tarkastelemasta kriittisesti itseään ja erilaisia toiminnan päämääriä, tarkoituksia, arvohierarkioita ja tiedon auktoriteetteja. Habermas (1976, 138, 140) toteaa osuvasti sen, mitä tästä seuraa: Kun muut ulottuvuudet hylätään ja jätetään vielä kaikkea refleksiota vaille, pääsee positivismi juhlimaan kaikkein korkeimmalla tasolla. Ilman refleksiota häviää tiedon ja intressin välinen luova yhteys. Sen sijaan välineellisen ja teknisen tiedon intressi elää liitossa hermeneuttisen tiedon intressin kanssa. Arvonäkökulmat eivät muutu. Habermasin mukaan tietoa on hankittu kaikkialla yhteiskunnassa pitkälti sitä tarkoitusta varten, että ihminen on voinut säilyttää omat materiaaliset edellytyksensä. Tämä Habermasin mukaan tapahtuu sosiaalisesti, keskinäisessä kanssakäymisessä mahdollisimman ymmärtämiseen suuntautuvalla tavalla (Anttonen & Huotari 1995, 36). Luokanopettaja-lehdessä näyttäytyvä todellisuus kulkee tulkintani mukaan käsi kädessä yhteiskunnan luonnollisen ja välttämättömän tiedonintressin kanssa. Habermasin katsannosta tulkittuna tämän päivän yhteiskunnassa tiedonintressi on vinoutunut, Vinoutuneena sitä voidaan pitää siksi, että lehdestä tiedon näkökulmasta reflektoituvat kulttuuriset oikeutukset eivät tue uuden tiedon tuottamista ja kehittävää otetta. Habermasin tiedonintressien
kautta paljastuu, että tietoon sisään rakennettu ajatus hyvästä ei toteudu siinä todellisuudessa, joka reflektoituu luokanopettajien työhön Luokanopettaja-lehdestä. Refleksio edellyttäisi kulttuuristen oikeutusten esille tuomista tavalla, jolla luokanopettajat voisivat kriittisesti, rakentavasti ja turvallisesti luoda uutta luokanopettajakulttuuria. Habermas väittää Huttusen (1999, 154) mukaan, että ihmisellä on lajina intressi emansipatoriseen tietoon. Ihminen olisi ikään kuin luonnostaan pyrkivä emansipaatioon, reflektioon ja kriittiseen tietoon ja mahdollisesti sitä kautta tulevaan hyvään. Ihminen on tämän mukaan tiedostava ja tietoa tuottava yhteiskunnallinen ja yhteisöllinen sekä kommunikatiivinen subjekti, joka teknisen, hermeneuttisen ja emansipatorisen tiedon kautta luo, ylläpitää ja muuttaa ympäristöä, yhteiskuntaa ja itseään. Toisin sanoen ideaalitilanteessa Habermasin (1976, 136) mukaan yksilön tasolla vaikuttavat tiedon intressit pikku hiljaa siirtyvät yhteiskunnalliseen toimintaan aiemmista sosiaalisista kehyksistä vapauttaviksi tulkintatavoiksi. Luokanopettaja-lehden 2000-luvun teksteistä ei avaudu ainakaan kulttuurisiin oikeutuksiin keskittyvässä tutkimuksessa sellainen todellisuus, josta voisi päätellä luokanopettajien halun ja tahdon eli motivaatioperustan olevan habermasilaisittain esitettynä luonnostaan pyrkivä reflektioon ja kriittiseen tietoon. Innovatiivinen, omintakeinen ja luova luokanopettajuus ei Luokanopettajalehden reflektoimassa todellisuudessa ole arvokasta. Kysymys on vain vähäisessä määrin uuden ja emansipatorisen tiedon tuottamisesta ja siksi voidaan loppupäätelmänä esittää, että Luokanopettajalehden diskurssissa säilytetään ensisijaisesti yhteiskunnallisia valtasuhteita. Kirjallisuus Anttonen, Saila & Huotari, Vesa 1995. Metafysiikka, metodologia ja maailma. Teoksessa Menetelmävalintojen viidakossa. Pohdintoja kasvatuksen tutkimisen lähtökohdista. Toimittanut Juha Nieminen, Tampereen yliopiston kasvatustieteiden laitoksen julkaisusarja B: N:o 13. Tampere: Tampereen yliopiston kasvatustieteen laitos. Habermas, Jürgen 1976. Tieto ja intressi. Teoksessa Yhteiskuntatieteiden filosofiset perusteet osa I. Toimittaneet Raimo Tuomela ja Ilkka Patoluoto. Alkuteksti Technik und Wissenschaft als Ideologie, suomentanut Paavo Löppönen. Helsinki: Gaudeamus. (118 181) Huttunen, Rauno 1999. Jürgen Habermas. Kommunikatiivinen opettaminen. Teoksessa Kasvatussosiologian teoreetikoita. Toimittanut Tapio Aittola. Helsinki: Gaudeamus. (150 181) Rauhala, Lauri 1989. Ihmisen ykseys ja moninaisuus. Helsinki: Sairaanhoitajien koulutussäätiö. Rauhala, Lauri 1993. Humanistinen psykologia, 3. painos. Helsinki: Yliopistopaino.
Sulkunen, Pekka 1997. "Todellisuuden ymmärrettävyys ja diskurssianalyysin rajat". Teoksessa Semioottisen sosiologian näkökulmia. Sosiaalisen todellisuuden rakentuminen ja ymmärrettävyys. Toimittaneet Pekka Sulkunen ja Jukka Törrönen. Helsinki: Gaudeamus. (13 53) Sulkunen, Pekka & Törrönen, Jukka 1997. Semioottisen sosiologian näkökulmia. Sosiaalisen todellisuuden rakentuminen ja ymmärrettävyys. Helsinki: Gaudeamus. (72 95) Tomperi, Tuukka & Nelli Piattoeva 2005. "Demokraattisten juurten kasvattaminen". Teoksessa Kenen kasvatus? Kriittinen pedagogiikka ja toisinkasvatuksen mahdollisuus. Toimittaneet Tuukka Tomperi, Marjo Vuorikoski ja Tomi Kiilakoski. Tampere: Vastapaino. (247 286) Törrönen, Jukka 1997. "Intohimoinen teksti pysäytetty kertomus suostuttelun makrorakenteena". Teoksessa Semioottisen sosiologian näkökulmia. Sosiaalisen todellisuuden rakentuminen ja ymmärrettävyys. Toimittaneet Pekka Sulkunen ja Jukka Törrönen. Helsinki: Gaudeamus. (221 247) Törrönen, Jukka 2000. Subjektiaseman käsite empiirisessä sosiaalitutkimuksessa. Sosiologia 3/2000, 37. vuosikerta. Westermarck-seura. (243 255) Törrönen, Jukka & Maunu, Antti. 2004. Ravintola, sosiaalisuus ja kulttuuriset selonteot. Sosiologia 4/2004, 41. vuosikerta. Westermarck-seura. (322 336) Veijola, Soile 1997. "Modaalisia suhteita pelissä ja keskustelussa." Teoksessa Semioottisen sosiologian näkökulmia. Sosiaalisen todellisuuden rakentuminen ja ymmärrettävyys. Toimittaneet Pekka Sulkunen ja Jukka Törrönen. Helsinki: Gaudeamus. (129 152)