Viikin normaalikoulun musiikkikasvatuksen kehittämishanke Hankeraportti 1/2012 Pekka Tulkki Helsingin yliopisto Viikin normaalikoulu 15.2.2012
Sisällysluettelo 1 Hankeraportin tarkoitus 2 Yhteistyötahojen kartoitus 3 Viikin normaalikoulun musiikin aineenopettajien harjoittelun kehittäminen 3.1 Ala-luokkien harjoittelu ja yhtenäinen peruskoulu 3.2 Muu musiikin opetusharjoittelu 4 TVT- teknologia osana musiikinopetusta 5 Yrittäjyyskasvatus 6 Hakusanalista
1 Hankeraportin tarkoitus Viikin normaalikoulun musiikkikasvatuksen kehittämishankkeen raporttiosaan kirjataan hankkeessa mukana olevia projekteja, tutkimuksia tai muita hankkeen hengessä eteneviä kehityskohteita. Raportti tarjoaa mahdollisuuden seurata hankkeen etenemistä ja liittyä siihen mukaan. 2 Yhteistyötahojen kartoitus Helsingin Yliopiston kirjaamien strategisten tavoitteiden ( TUTKOKE, YVV) hengessä on hankesuunnitelman mukaisesti haettu luontevia yhteistyötahoja. Erityisesti on keskitytty opetusharjoittelun ja yhtenäisen peruskoulun tuomien haasteiden ja mahdollisuuksien tutkimiseen. Musiikin aineenopettajakoulutusta Suomessa antava Sibelius-Akatemia on luonnollinen yhteistyötaho, jonka kanssa on pidetty yllä opetusharjoittelu- ja tutkimusyhteyttä mahdollisuuksien mukaan. Hankkeen uutena painopistealueena nousee lähivuosina TVT- teknologian hyväksikäyttö musiikinopetuksessa. Tarkoituksena on hyödyntää mm. Sibelius-Akatemiassa jo toteutettua musiikkiteknologian tutkimusta ja erilaisista sovellutuksista saatavaa tietoa sekä liittyä mukaan uuteen käynnissä olevaan tutkimus- ja kokeilutoimintaan. Opetusharjoittelun kytkeminen tähän työhön on välttämätöntä, jotta hankkeesta saadaan mahdollisimman laaja- alaista hyötyä. 3 Viikin normaalikoulun musiikin aineenopettajien harjoittelun kehittäminen Keväällä 2011 aloitettiin tämän musiikkikasvatuksen kehittämishankkeen puitteissa hakea uutta lähestymistapaa opetusharjoitteluun. Sibelius- Akatemia on juuri uudistanut opetusharjoitteluidensa sisältöjä ja näin tarjoutui hankkeelle hyvä tilaisuus päästä kehittämään musiikin aineenopettajien
harjoittelua heti tuoreeltaan. Uutena sisältönä palautettiin ala-luokkien musiikinopetus Musiikkikasvatusosaston Perusharjoittelu 1:n sisällöksi. Tällä tartutaan yhtenäisen peruskoulun asettamaan haasteeseen. Tavoitteena on saada mahdollisimman hyvin musiikin aineenopettajien ammattitaito koko peruskoulun käyttöön. Sibelius-Akatemian opetusharjoittelut muodostavat nyt kokonaisuuden, jossa ensimmäinen harjoittelu (Perusharjoittelu1) keskittyy ala-luokkien opetukseen. Seuraava harjoittelu (Perusharjoittelu 2) suuntaa katseen jo peruskoulun ylemmille luokille ja lukioon. Päättöharjoittelussa opiskelija pyrkii toisaalta hallitsemaan suurempia opetuskokonaisuuksia ja toisaalta pureutumaan johonkin musiikinopetuksen erikoisalueeseen (esim. produktiot). Harjoittelukoulun olisi erittäin tärkeää juuri nyt olla mukana rakentamassa tätä kokonaisuutta ja olla tuomassa oma pedagoginen osaamisensa suomalaisen musiikkikasvatuksen kehittämiseen. Viikin normaalikoulun musiikkikasvatuksen kehittämishanke pyrkii omalta osaltaan vastaamaan edellä mainittuihin haasteisiin. 3.1 Ala-luokkien harjoittelu ja yhtenäinen peruskoulu Viime keväänä käynnistettiin Sibelius-Akatemian Perusharjoittelu 1:n kehittäminen. Koulussamme luotiin järjestely, jossa opiskelijaa ohjasi luokanopettajan lisäksi myös musiikin aineenopettaja. Luokan lehtori antoi harjoittelijalle omaan opetussuunnitelmaansa liittyvän aiheen tai aihekokonaisuuden, jonka pohjalta harjoittelija laati tuntisuunnitelmansa. Suunnitelman laadinnassa opiskelija hyödynsi luokanlehtorin antamaa ohjeistusta ja pohjatunneilla saamaansa kuvaa opetusryhmästä. Lisäksi musiikin aineenopettaja avusti tuntien ja opetuskokonaisuuksien suunnittelussa. Ennen harjoittelua oli Sibelius-Akatemian Ainedidaktiikan luennoilla tutustuttu yleisemmin ala-luokkien musiikinopetukseen, joten opiskelijan tukena toimi kolme henkilöä: Sibelius-Akatemian didaktikko, musiikin aineopettaja sekä luokanopettaja. Harjoitustunteja seurasi aina luokanopettajan lisäksi myös aineenopettaja. He antoivat myös yhdessä palautteen pidetystä tunneista. Sibelius- Akatemian didaktikko seurasi myös jonkin verran opetusta ja harjoittelun etenemistä paikan päällä. Ryhmänohjauksien pitämisestä vastasi pääasiassa musiikin aineenopettaja, mutta luokanopettajat saivat myös osallistua niihin mahdollisuuksiensa mukaan. Harjoittelujärjestelystä saatu sanallinen ja kirjallinen palaute oli yleisesti positiivista. Luokanopettajan ja aineenopettajan mukana olo koettiin onnistuneeksi ratkaisuksi. Opiskelijat saivat luokanopettajalta tietoja ja kokemuksia ala-luokkien opetuksesta ja arjesta. Luokanopettajat osasivat huomioida ikäluokan tuomat erityishaasteet, valottaa ryhmien sisäistä
dynamiikkaa sekä kertoa omista hyviksi havaituista käytänteistään. Aineenopettajat toivat oman aineenhallinnallisen osaamisensa harjoitteluun mukaan. Kaiken kaikkiaan järjestelyn monialaisuus loi mahdollisuuden näkemysten vaihtamiseen kaikkien mukana olleiden kesken. Luokanopettajat saivat kokea uusia tuulahduksia nuorten aineenopettajaopiskelijoiden ideoista ja sovellutuksista. Harjoittelu tarjosi myös oivallisen tavan luokanopettajien ja aineenopettajien väliselle ajatusten vaihdolle. Se oli mitä hienoin lähtökohta yhtenäisen peruskoulun kehittämiselle. Aineenopettaja sai kurkistaa alaluokkien maailmaan ja tavata myös tulevia oppilaitaan. Järjestely takasi opiskelijoille hyvin monipuolisen ja osaavan ohjauksen. Tänä keväänä on tarkoitus jatkaa Perusharjoittelu 1:n kehittämistä ja suurimpina haasteina ovat nousseet esille lähinnä aikatauluihin liittyvät ongelmat. Ala- ja yläkoulun oppitunnit ovat eri pituisia ja monien toimijoiden aikataulujen sopiminen on haastavaa. 3.2 Muu musiikin opetusharjoittelu Viikin normaalikoulu pystyy tarjoamaan monipuolisen lähtökohdan musiikin opetusharjoittelulle. Yhtenäinen peruskoulu sekä lukio runsaine kurssitarjontoineen antaa hyvän lähtökohdan koko opetusharjoittelun kehittämiselle ja sen tutkimiselle. 4 TVT- teknologia osana musiikinopetusta Hankkeen uutena painopistealueena on tutkia TVT- teknologiaa musiikin opetuksen apuvälineenä. Tieto- ja viestintäteknologia on kehittynyt viime vuosina tasolle, jolla uudet sovellutukset ja laitteet pystyvät tarjoamaan vakaita ja toimintavarmoja alustoja musiikinopetuksen käyttöön. Aikaisempina vuosina monet kokeilut kokivat sangen paljon tekniikan kehittymättömyydestä johtuvia ongelmia. Laitteet eivät toimineet varmasti ja verkottuminen laitteiden kesken oli ongelmallista. Nyt on näköpiirissä sovellutuksia, jotka ovat jo käytännössä koettuja ja kehittyneitä sekä saavuttaneet jopa kaupallisilta tuotteilta edellytettävää toimintavarmuutta. Viikin normaalikoulun musiikkikasvatushanke lähtee verkottumaan koulussamme toimivien hankkeiden (Norssiope.fi/ Osaava) kanssa ja hakee näin tukea ja kehitys- ja tutkimustyölleen. Tätä kautta hanke voi laajentua myös osaksi suomalaisten harjoittelukoulujen toteuttamaa
yhteistyötä. TVT- teknologian sovellusalueina ovat erityisesti: Vapaasäestyksen opettaminen Musiikin teorian ja peruselementtien opettaminen Verkko- opettamisen kehittäminen Hankkeen ensimmäisenä tehtävänä on kartoittaa opetusteknologian alalla jo toteutettuja opetuskokeiluja sekä tutkimuksia. Lisäksi luodaan yhteyksiä niihin toimijoihin, jotka toteuttavat tällä hetkellä käynnissä olevaa musiikkikasvatusteknologista opetus- ja tutkimustoimintaa. TVT- teknologiaan liittyvät opetuskokeilut sekä niiden raportointi ja tutkimus käynnistyvät syyslukukaudella 2012. 5 Yrittäjäkasvatus/ NAS Käytössä olevien opetussuunnitelmien eräänä painopistealueena mainitaan yrittäjäkasvatus. Viikin normaalikoulun musiikinopetus alkoi heti opetussuunnitelmien astuttua voimaan etsiä luontevia tapoja toteuttaa erityisesti yrittäjäkasvatusta osana opetustaan. Muusikon toimenkuva on usein hyvin lähellä yrittäjän toimenkuvaa. Musiikin monissa ammateissa toimiva ammattilainen saattaa perustaa käytännössäkin yrityksen, jonka puitteissa hän toimii. Ainakin jokaisen muusikon tulee omata jonkinlaista yrittäjähenkeä pitääkseen itsensä työelämässä mukana. Koska yrittäjähenkisyyden voi katsoa kulkevan tavalla tai toisella koko musiikillisen urakehityksen mukana, katsottiin luontevaksi ottaa yrittäjäkasvatuskin osaksi kaikkea koulumme musiikillista toimintaa. Tätä tarkoitusta varten perustettiin Norssi Audio Systems eli NAS. Koulumme kaikenlaisen teknologisen toiminnan kehykseksi räätälöityvä NAS on epävirallinen teknologiayritys, joka ei pyöritä varsinaisesti toimintaansa taloudellisin perustein. Sen työntekijät ovat koulun oppilaita, jotka omasta kiinnostuksestaan osallistuvat haluamallaan työpanoksella erilaisten teknologisten tehtävien toteuttamiseen. Nämä tehtävät suoritetaan mahdollisuuksien mukaan kaupallisia realiteetteja ja toimintatapoja mukaillen. Näin oppilaat saavat käsityksen siitä, mitä tulee ottaa huomioon tällaisen yrityksen toimintaa pyöritettäessä.
Käytännöllisenä esimerkkinä toimikoon tässä yhteydessä tilanne, jossa on huolehdittava koulun musikaaliesityksen äänentoistosta ja erikoistehosteista. NAS ottaa työtehtävän hoitaakseen ja rekrytoi tarvittavan määrän työntekijöitä eli oppilaita. Musiikin opettaja toimii ikään kuin toimitusjohtajana ja siis samalla opettajana. NAS kokoontuu työtehtävän tiimoilta palaveriin ja luo toiminnan peruslinjat. Tehtävät ja vastuut jaetaan toimijoiden kesken. Oppilaat arvioivat toimiessaan myös toiminnan kuluja. He punnitsevat oman työpanoksensa arvoa ja rajaavat suunniteltujen hankintojen tai vuokrakulujen kustannuksia tiedustelemalla niiden hintoja todellisista yrityksistä. Varsinainen budjetti jätetään usein toimitusjohtajan tietoon. Se muodostuu koulun tätä projektia varten varaamasta rahoituksesta, koulun laitekannasta sekä mahdollisista muista tuloista. Oppilaat saavat kuitenkin varsin realistisen kuvan työtehtävän budjetoinnista ja siitä, miten siihen voidaan vaikuttaa. Varsinaisen työtehtävän suorittaminen edellyttää sitoutumista ja yleisten työelämää säätelevien lainalaisuuksien puntaroimista. Esitysten loputtua NAS hoitaa myös tekniikan purkamisen ja huollon sekä pitää loppupalaverin. Mahdollisuuksien mukaan laaditaan tarvittavat dokumentit tehdyistä töistä. Erilaiset lähetyslistat ja laskut kootaan arkistoon. Joistakin erikoistehtävistä voidaan laatia dokumentti, jonka tarkoituksena on helpottaa tulevien työntekijöiden tehtäviä. NAS on harjoitustyönä tehnyt myös todellisia koulun ulkopuolella toteutettuja työtehtäviä, jos niiden toteuttaminen on ollut mahdollista koulun asettamien reunaehtojen puitteissa. NAS: in henkilömäärä vaihtelee vireillä olevien työtehtävien mukaan ja oppilaiden osoittaman kiinnostuksen pohjalta. 6 Hakusanalista Opetusharjoittelun kehittäminen Yhtenäinen peruskoulu Sibelius-Akatemian opetusharjoittelun uudistustyö Musikaaliproduktion seuranta Perusharjoittelu1 Viikin normaalikoulussa TVT- teknologia ja musiikinopetus sekä aineenopettajan opetusharjoittelu Musiikkikasvatusteknologia Norssiope.fi/ Osaava Suomalaiset harjoittelukoulut Yrittäjyyskasvatus Norssi Audio Systems/ NAS