Selvitys kokeiluympäristöistä ja -käytännöistä Tekesin Oppimisratkaisut ohjelman arvoverkkohankkeissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Selvitys kokeiluympäristöistä ja -käytännöistä Tekesin Oppimisratkaisut ohjelman arvoverkkohankkeissa"

Transkriptio

1 Selvitys kokeiluympäristöistä ja -käytännöistä Tekesin Oppimisratkaisut ohjelman arvoverkkohankkeissa Tekes Oppimisratkaisut ohjelman tulosseminaari Liisa Vanhanen-Nuutinen

2 Selvityksen lähtökohdat Ohjelman tavoitteet, peruskäsitteet (arvoverkkohanke, kumppanuusohjelma) ja rahoitusmuodot Minkälaisia ovat arvoverkkohankkeen sisäiset yhteistyökäytännöt (tutkimus kokeiluympäristöt yritykset)? Mitkä ovat hyväksi todettuja käytäntöjä arvoverkkohankkeiden kokeilutoiminnassa? Miten Oppimisratkaisut -ohjelman keskeiset kumppanit arvioivat kokeilutoiminnan merkitystä uusien oppimisratkaisujen levittämisessä ja tuotteistamisessa?

3 Selvityksen toteuttaminen Selvitys kohdistui kokeilutoimintaan seuraavissa arvoverkkohankkeissa Aktiiviset oppimistilat, Tampereen yliopisto Finnable, Helsingin yliopisto Systeemiset oppimisratkaisut, Jyväskylän yliopisto ja Helsingin yliopisto Selvityksen kohteena olleet kokeiluympäristöt edustivat eri koulutusasteita Kuusi perusasteen koulua (neljä alakoulua, yksi yläkoulu ja yksi yhtenäiskoulu), yksi lukio ja kaksi ammattikorkeakoulua (yksi alempi amk, yksi ylempi amk) Koulut valikoituivat hankkeiden projektipäälliköiden tai vastuullisten professoreiden suositusten ja kokeilun etenemisen perusteella Tiedonkeruu toteutettiin haastattelemalla rehtoreita ja opettajia Seitsemän yksilöhaastattelua ja kuusi ryhmähaastattelua

4 Tiedonkeruukysymykset kokeiluympäristöille Taustakysymykset Miten koulu päätyi hankkeen kokeiluympäristöksi Mitkä ovat omat tavoitteet kokeilutoiminnalle Kokeilutoiminnan edellytykset ja mahdollisuudet Kokeiluympäristön ja arvoverkkohankkeen muiden toimijoiden (tutkimus, yritykset) välinen yhteistyö Miten uusi oppimisratkaisu otetaan käyttöön koulussa Kokeilutoiminnan hyvät käytännöt arvoverkkohankkeissa Kokeilutoiminnasta koululle saadut hyödyt Kokeilujen tulosten levittäminen

5 Selvityksen tulokset

6 Koulun hakeutuminen kokeiluympäristöksi Aikaisempi yhteistyö yliopiston kanssa Osallistuminen e-oppimisverkostoihin kansallisesti ja kansainvälisesti Osallistuminen Oppimisratkaisut-ohjelman suunnitteluun ja rahoitushakuun (ammattikorkeakoulut) Muu hanketoiminta ja siinä hankitut valmiudet kokeiluihin Tarve kehittää TVT:n opetuskäyttöä Henkilökohtaiset suhteet Sattuma Aloite yliopistolta tai kaupungin / kunnan opetustoimesta

7 Koulun mahdollisuudet ja edellytykset toimia kokeiluympäristönä Haastatellut rehtorit olivat sitoutuneita teknologian opetuskäytön kehittämiseen koulussa ja pyrkivät mahdollistamaan kokeilujen toteuttamisen Kokeiluissa mukana olevissa kouluissa oli tehty merkittäviä laitehankintoja tai niissä valmisteltiin hankintoja esim. koulun tulevan remontoinnin yhteyteen Opettajien teknologiavalmiudet ja motivaatio osaamisen kehittämiseen vaihtelivat paljon kaikissa kokeilukouluissa Kunnan / koulun käytössä olevat tietojärjestelmät asettivat rajoja uusien laitteiden ja ohjelmistojen käyttöönotolle Kokeiluympäristöinä toimivissa ammattikorkeakouluissa oli jo pitkään tehty verkkopedagogiikan kehittämistyötä

8 Onnistunut arvoverkon toimijoiden välinen yhteistyö kokeiluympäristön näkökulmasta Kokeilun suunnittelussa oli huomioitu koulun kehittämistoiminta, opettajien osaaminen ja oppilaiden ikätaso Kokeilun alkaessa sen tavoitteet, toimintatavat ja resurssit käytiin avoimesti läpi opettajien kanssa Kokeilua toteutettaessa tutkimuksen ja koulun yhteistyössä toimi välittäjä, joka oli perehtynyt molempien osapuolten toimintaan ja toi kokeiluun oman työpanoksensa

9 Onnistunut arvoverkon toimijoiden välinen yhteistyö kokeiluympäristön näkökulmasta jatkuu Yrityksen ja kokeiluympäristön yhteistyössä ratkaisevaa oli, minkälaista tuotetta tai ratkaisua kokeiltiin Kokeilun aikana välineen tai ohjelmiston käyttöön tarjottiin opastusta ja tukea Kokeilun jälkeen koululle kerrottiin kokeilun tuloksista

10 Kokeilutoiminnan hyödyt kouluille Arvoverkkohankkeessa koulu sai yliopiston tuen ja ideat opetuksen kehittämiseen sekä yhteydet yrityksiin Oppilaat oppivat käyttämään heille tuttuja välineitä uudella tavalla (kännykät, digikamerat, tabletit) ja oppivat arvioimaan esimerkiksi pelejä Kokeilukokemuksia voitiin hyödyntää muussa kehittämistyössä Uuden opetusteknologian käyttöönotto haastaa koulun johtamisen Ammattikorkeakoulujen saama työorganisaatioiden kehittämisrahoitus ja partnerirooli arvoverkkohankkeessa vahvisti niiden tutkimus- ja kehittämisyhteistyötä yritysten kanssa

11 Uuden oppimisratkaisun käyttöönotto ja levittäminen Arvoverkkohankkeet ovat koonneet tutkijoita, kokeiluympäristöjä ja yrityksiä yhteen Opettaja työhön ja oppilaiden oppimiseen aitoa lisäarvoa tuova väline ja / tai ratkaisu otetaan käyttöön! Kouluilla on hyvät valmiudet levittää tuloksia paikallisesti, alueellisesti ja joissain tapauksissa myös valtakunnallisesti Tulosten levittämistä tulisi tehdä osana kokeilutoimintaa tutkimuksen ja koulujen yhteistyössä Kanavat uusien oppimisratkaisujen levittämiseen ovat hyvät ja monipuoliset, kun Oppimisratkaisut ohjelman kumppaneiden mahdollisuudet hyödynnetään

12 Lisätietoa selvityksestä Liisa Vanhanen-Nuutinen Pekka Ollikainen

Tekes Oppimisratkaisut ohjelman tulosseminaari

Tekes Oppimisratkaisut ohjelman tulosseminaari Tekes Oppimisratkaisut ohjelman tulosseminaari Pekka Ollikainen Tekes 24.1.2013 Messukeskus, Helsinki http://www.tekes.fi/ohjelmat/oppimisratkaisut DM1071384v2 Oppimisratkaisut ohjelma 2011-2015 Ohjelman

Lisätiedot

Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun

Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun OPTEK seminaari Pekka Ollikainen 24.5.2011 1 www.tekes.fi/ohjelmat/oppimisratkaisut DM# 24.5.11 Oppimisratkaisuilla Suomi nousuun! Kansallisen oppimisjärjestelmän kehitys

Lisätiedot

Mistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta.

Mistä on kyse? Kehittämiskouluverkosto MAJAKKA. Tarvitsemme konkreettisia tekoja, innovaatioita ja kokeiluja koulussa ja koululta. Mistä on kyse? Opetuksen järjestämistä ohjataan erilaisilla normeilla ja asiakirjoilla, kuten lainsäädännöllä, opetussuunnitelmien perusteilla, suosituksilla, strategioilla ja suunnitelmilla. Jotta valtakunnalliset

Lisätiedot

Väliarvioinnin yhteenveto

Väliarvioinnin yhteenveto Oppimisratkaisut 2011-2015 Tulosseminaari 24.1.2013 Väliarvioinnin yhteenveto Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT www.tekes.fi/ohjelmat/oppimisratkaisut DM 1069732 Oppimisratkaisut tilanne Oppimisratkaisut

Lisätiedot

KARKKILAN OPETUSTOIMEN TVT-STRATEGIA 2015-2020

KARKKILAN OPETUSTOIMEN TVT-STRATEGIA 2015-2020 KARKKILAN OPETUSTOIMEN TVT-STRATEGIA 2015-2020 Sisällys 1. Opetus muutoksessa.2 2. Visio.2 3. Tavoitteet.2 4. Toteutus 3 5. Kehittämissuunnitelmat 4 1 1. Opetus muutoksessa Oppimisympäristöt ja oppimistavat

Lisätiedot

Katsaus koulujen tekniikkahankintoihin mitä hankitaan, miksi hankitaan ja kuka päättää mitä hankitaan? MKKO HORILA

Katsaus koulujen tekniikkahankintoihin mitä hankitaan, miksi hankitaan ja kuka päättää mitä hankitaan? MKKO HORILA Katsaus koulujen tekniikkahankintoihin mitä hankitaan, miksi hankitaan ja kuka päättää mitä hankitaan? MKKO HORILA Harjoittelukoulujen TVT-strategian visio Harjoittelukoulut ovat asiantuntija- ja edelläkävijäyhteisöjä

Lisätiedot

Musiikkiteknologian OPS musiikkiopistoissa. Pilotointiraportti TeknoDida 2015

Musiikkiteknologian OPS musiikkiopistoissa. Pilotointiraportti TeknoDida 2015 Musiikkiteknologian OPS musiikkiopistoissa Pilotointiraportti TeknoDida 2015 Musiikkiteknologian oppisisällöt musiikkioppilaitoksissa "...jos saisimme musiikkiopiston musiikkiteknologian opetussisällöt

Lisätiedot

Ropeka. Taustakysymykset

Ropeka. Taustakysymykset Ropeka Kysely koostuu taustakysymyksistä ja neljästä eri teemasta koostuvasta osiosta. Jokaisessa osiossa pyydetään ensin arvioimaan oppilaitoksesi tämän hetkistä tilannetta neljän kuvauksen perusteella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/9 22.03.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/9 22.03.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (6) 9 Helsingin kaupungin opetuksen digitalisaatio-ohjelma vuosille 2016-2019 (koulutuksen ja oppimisen digistrategia) HEL 2016-003192 T 12 00 00 Esitysehdotus Esittelijän

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus. VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT , Helsinki, Messukeskus. Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Tilaisuuden avaus. VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT , Helsinki, Messukeskus. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Tilaisuuden avaus VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 7.12.2015, Helsinki, Messukeskus Pääjohtaja Aulis Pitkälä Digitaalisen oppimisen ja pedagogiikan nykytila - vahvuuksia ja kehittämiskohteita

Lisätiedot

Sähköiset oppimateriaalit osana opetusta

Sähköiset oppimateriaalit osana opetusta Tutkimus opettajien odotuksista ja asenteista: Sähköiset oppimateriaalit osana opetusta #digikoulu Tutkimuksen taustaa Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää peruskoulun ja lukion opettajien odotuksia ja

Lisätiedot

Matematiikan opetuksen kehittäminen avoimen lähdekoodin ohjelmistojen avulla Petri Salmela & Petri Sallasmaa

Matematiikan opetuksen kehittäminen avoimen lähdekoodin ohjelmistojen avulla Petri Salmela & Petri Sallasmaa Matematiikan opetuksen kehittäminen avoimen lähdekoodin ohjelmistojen avulla 21.04.2010 Petri Salmela & Petri Sallasmaa Tutkimusorganisaatio Åbo Akademin ja Turun yliopiston tutkimusryhmät Pitkä yhteistyötausta

Lisätiedot

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma)

Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Tietoyhteiskuntaneuvosto Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Eero Silvennoinen Koulutus, tutkimus ja tuotekehitys jaoston puheenjohtaja Teknologiajohtaja, Tekes Tavoitteena

Lisätiedot

Hankeseminaari. Avaus. 6.11.2014 Kimmo Koskinen & Juho Helminen

Hankeseminaari. Avaus. 6.11.2014 Kimmo Koskinen & Juho Helminen Hankeseminaari Avaus 6.11.2014 Kimmo Koskinen & Juho Helminen Oppimisympäristöjen kehittäminen ja TVT:n opetuskäyttö sekä laite- ja tietoverkkohankinnat - valtionavustukset hankkeille Oppimisympäristöjen

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Arjen tietoyhteiskunta - hanke

Arjen tietoyhteiskunta - hanke Arjen tietoyhteiskunta - hanke 1 Arjen tietoyhteiskunta hanke Liikenne- ja viestintäministeriön, opetusministeriön ja Opetushallituksen yhteinen hanke vuosina 2008-2010 Tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä

Lisätiedot

Tervetuloa! Arjen tietoyhteiskuntahanke Koulumestarin koulussa

Tervetuloa! Arjen tietoyhteiskuntahanke Koulumestarin koulussa Tervetuloa! Arjen tietoyhteiskuntahanke Koulumestarin koulussa 1 Arjen tietoyhteiskunta hanke Liikenne- ja viestintäministeriön, opetusministeriön ja Opetushallituksen yhteinen hanke vuosina 2008-2010

Lisätiedot

Arvoverkkojen kehittämisen rahoitus

Arvoverkkojen kehittämisen rahoitus TEKES 25.6.2013 Jukka Laakso Arvoverkkohankkeiden erityispiirteet Arvoverkkohankkeiden tavoitteena on laaja kansainvälinen liiketoiminta tai merkittävä kansallinen järjestelmätason muutos. Yleisenä tavoitteena

Lisätiedot

KANSALAISVAIKUTTAMISEN AJOKORTTI TYÖPAJA JYVÄSKYLÄSSÄ 14.11.2015

KANSALAISVAIKUTTAMISEN AJOKORTTI TYÖPAJA JYVÄSKYLÄSSÄ 14.11.2015 KANSALAISVAIKUTTAMISEN AJOKORTTI TYÖPAJA JYVÄSKYLÄSSÄ 14.11.2015 Konkreettisia ideoita koulun ja paikallistoimijoiden yhteistyön rakentamiseen uuden opetussuunnitelman hengessä Tarja Jukkala ja Sanna Lukkarinen

Lisätiedot

06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta

06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta 06-TPAJA: Mitä hyötyä laadunhallinnasta on opettajan työssä? Peda-Forum 20.8.2013 Vararehtori Riitta Pyykkö, TY, Korkeakoulujen arviointineuvoston pj. Yliopettaja Sanna Nieminen, Jyväskylän AMK Pääsuunnittelija

Lisätiedot

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15

Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Ammatillisen peruskoulutuksen valtionavustushankkeiden aloitustilaisuus Hanketoiminnan vaikuttavuus ja ohjaus 11.9.2013 klo 11.45-12.15 Opetusneuvos Leena.Koski@oph.fi www.oph.fi Hankkeen vaikuttavuuden

Lisätiedot

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle?

Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies. Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle? Työnjohtokoulutuskokeilu Kaupan lähiesimies Intoa ja inspiraatiota ammattikorkeakouluyhteistyöstä - vaan kenelle? Puustinen 19.4.2012 Kokeiluohjelmasta poimittua Tavoitteet ammattikorkeakouluyhteistyölle

Lisätiedot

Innovatiivinen, kehittyvä koulu: Tutkimuksen viitekehys, tutkimusmenetelmät ja alustavia tuloksia

Innovatiivinen, kehittyvä koulu: Tutkimuksen viitekehys, tutkimusmenetelmät ja alustavia tuloksia Innovatiivinen, kehittyvä koulu: Tutkimuksen viitekehys, tutkimusmenetelmät ja alustavia tuloksia 21.4.2010 Liisa Ilomäki & Minna Lakkala minna.lakkala@helsinki.fi; liisa.ilomaki@helsinki.fi Technology

Lisätiedot

Antti Ekonoja

Antti Ekonoja Antti Ekonoja antti.j.ekonoja@jyu.fi Aloitusluento Opettajan ja osallistujien esittäytyminen Pohdintaa (omia kokemuksia) tietotekniikan/tvt:n opiskelusta eri kouluasteilla Ennakkoluennosta nousseet kysymykset

Lisätiedot

Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen sekä yritysten välinen yhteistyö

Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen sekä yritysten välinen yhteistyö Oppimisympäristöjen kehittäminen ja monipuolistaminen sekä yritysten välinen yhteistyö Maaliskuu 2016 Kimmo Koskinen kimmo.koskinen@oph.fi Oppimisympäristöjen kehittäminen - yleistavoitteita Kehittää ja

Lisätiedot

Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista?

Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista? Sormitietokoneet alkuopetuksessa pintaselailua vai syvällistä oppimista? ITK2012 Call for papers vaihe Sari Muhonen, luokanopettaja, Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Ari Myllyviita, hankekoordinaattori,

Lisätiedot

Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista

Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista Aineenopettajankoulutuksen opinnäytteet Leena Hiltunen 10.9.2009 Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista Tyypillisesti teoreettisia kirjallisuusanalyysejä, joissa luodaan taustaa ja viitekehystä tietylle

Lisätiedot

TAHTO. Tueksi Oppimisessa. Koulutoimenjohtaja Esa Santakallio, Pedagoginen suunnittelija Heini Majaranta Riihimäen kaupunki

TAHTO. Tueksi Oppimisessa. Koulutoimenjohtaja Esa Santakallio, Pedagoginen suunnittelija Heini Majaranta Riihimäen kaupunki TAHTO Teknologia Arje en Hyödyksi ja Tueksi Oppimisessa Koulutoimenjohtaja Esa Santakallio, Pedagoginen suunnittelija Heini Majaranta Riihimäen kaupunki Kansallinen TVT -käytön opetuskäytön suunnitelma

Lisätiedot

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen

Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Kohti tuloksellisempaa turvallisuusviestintää Mobiilipelien soveltuvuus alakouluikäisten turvallisuustietoisuuden lisäämiseen Tutkimus- ja kehittämishanke 2018 2019 Tutkija Aino Harinen, Pelastusopisto

Lisätiedot

Antti Ekonoja

Antti Ekonoja Antti Ekonoja antti.j.ekonoja@jyu.fi Aloitusluento Opettajan ja osallistujien esittäytyminen Kurssin yleisten asioiden läpikäynti Pohdintaa (omia kokemuksia) tietotekniikan/tvt:n opiskelusta eri kouluasteilla

Lisätiedot

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus 15.3.2016 Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen tavoite 2025

Lisätiedot

Systeemiset Oppimisratkaisut

Systeemiset Oppimisratkaisut Systeemiset Oppimisratkaisut Tekes Oppimisratkaisut Vuosiseminaari Marja Kankaanranta & Tuula Nousiainen 11.1.2012 Systeemiset oppimisratkaisut -arvoverkon rakentamisen vaiheet I Oppimisratkaisutohjelma

Lisätiedot

Tervetuloa Innokylään

Tervetuloa Innokylään Tervetuloa Innokylään Soteuttamo: Ihminen edellä asiakaslähtöinen palvelujen kehittäminen Merja Lyytikäinen ja Hanne Savolainen 21.3.2018 1 Innokylä lyhyesti Innokylä on kaikille avoin innovaatioyhteisö,

Lisätiedot

Kuinka hankkeiden hyvät kokemukset, toimintatavat ja tulokset hyötykäyttöön? Tiivistelmä ryhmien ajatuksista

Kuinka hankkeiden hyvät kokemukset, toimintatavat ja tulokset hyötykäyttöön? Tiivistelmä ryhmien ajatuksista Kuinka hankkeiden hyvät kokemukset, toimintatavat ja tulokset hyötykäyttöön? Tiivistelmä ryhmien ajatuksista Liike-seminaarin workshop 11.11.2015 Ryhmät: Mamk, Kyamk, TAMK Saimia, Mamk, Karelia, Oamk,

Lisätiedot

DigiOpit - verraten hyvää. Savon koulutuskuntayhtymä Y-TUNNUS: 1852679-9 Savon ammatti- ja aikuisopisto OPPILAITOSTUNNUS: 31816 OMISTAJATYYPPI: 21

DigiOpit - verraten hyvää. Savon koulutuskuntayhtymä Y-TUNNUS: 1852679-9 Savon ammatti- ja aikuisopisto OPPILAITOSTUNNUS: 31816 OMISTAJATYYPPI: 21 DigiOpit - verraten hyvää Savon koulutuskuntayhtymä Y-TUNNUS: 1852679-9 Savon ammatti- ja aikuisopisto OPPILAITOSTUNNUS: 31816 OMISTAJATYYPPI: 21 Ritva Ylitervo ritva.ylitervo@sakky.fi +358 44 785 8775

Lisätiedot

LAITTEET JA OHJELMISTOT OPETUKSESSA - KOORDINOINTIALUE. Koordinointihankkeet: Koulun laitteet ja ohjelmistot tehokäyttöön (Tampere)

LAITTEET JA OHJELMISTOT OPETUKSESSA - KOORDINOINTIALUE. Koordinointihankkeet: Koulun laitteet ja ohjelmistot tehokäyttöön (Tampere) LAITTEET JA OHJELMISTOT OPETUKSESSA - KOORDINOINTIALUE Koordinointihankkeet: Koulun laitteet ja ohjelmistot tehokäyttöön (Tampere) Pedagogisesti kestävät laite- ja ohjelmistoratkaisut opetuksessa (Kaustinen,

Lisätiedot

KIRJA JA KÄNNYKKÄ YHDESSÄ - UUDET OPPIMISEN VÄLINEET. Hämeenlinna 3.12.2009 Anu Seisto Erikoistutkija

KIRJA JA KÄNNYKKÄ YHDESSÄ - UUDET OPPIMISEN VÄLINEET. Hämeenlinna 3.12.2009 Anu Seisto Erikoistutkija KIRJA JA KÄNNYKKÄ YHDESSÄ - UUDET OPPIMISEN VÄLINEET Hämeenlinna 3.12.2009 Anu Seisto Erikoistutkija Painettu oppikirja 1/2 1884 ilmestyivät Werner Söderströmin ensimmäiset oppikirjat: N. Setälän Vähäinen

Lisätiedot

Osaamisen kehittämistä suunnitelmallisesti Opekan avulla

Osaamisen kehittämistä suunnitelmallisesti Opekan avulla Osaamisen kehittämistä suunnitelmallisesti Opekan avulla Valtakunnalliset virtuaaliopetuksen päivät 8.12.2014 Harri Jurvela, Tampereen kaupunki Raisa Valtaoja, Tampereen kaupunki Yhteistyössä Espoo Helsinki

Lisätiedot

Lukio ja sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikka selvitys 2014

Lukio ja sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikka selvitys 2014 Lukio ja sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikka selvitys 2014 Kurt Torsell Kartoituksen toteutus Suomen Kuntaliitto toteutti syksyllä 2013 ensimmäistä kertaa kouluille suunnatun

Lisätiedot

Helsingin kaupungin opetuksen digitalisaatio-ohjelma vuosille (Koulutuksen ja oppimisen digistrategia)

Helsingin kaupungin opetuksen digitalisaatio-ohjelma vuosille (Koulutuksen ja oppimisen digistrategia) Liite 2 Helsingin kaupungin opetuksen digitalisaatio-ohjelma vuosille 2016 2019 (Koulutuksen ja oppimisen digistrategia) Helsingin kaupunki Opetusvirasto H Y VÄ O P P I M I N E N Tietoteknologialla tulevaisuuden

Lisätiedot

Kansallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelma. Virtuaaliopetuksen päivät 2010 Kaisa Vähähyyppä OPH

Kansallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelma. Virtuaaliopetuksen päivät 2010 Kaisa Vähähyyppä OPH Kansallinen tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön suunnitelma Virtuaaliopetuksen päivät 2010 Kaisa Vähähyyppä OPH Tieto- ja viestintätekniikka oppimisen voimavarana - koko maailma oppilaan ulottuvilla

Lisätiedot

Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa kärkihankkeen tavoitteet ja toimenpiteet

Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa kärkihankkeen tavoitteet ja toimenpiteet Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa kärkihankkeen tavoitteet ja toimenpiteet Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa Yleisesti Liikkuvasta koulusta Kärkihankkeen toteutukseen liittyvät toimenpiteet Toimenpiteitä

Lisätiedot

DigiOpit -verraten hyvää

DigiOpit -verraten hyvää DigiOpit -verraten hyvää Itä-Savon koulutuskuntayhtymä (SAMIedu) Jonna Kokkonen, kehittämiskoordinaattori / laatupäällikkö jonna.kokkonen@samiedu.fi puh 044 5506341 Itä-Savon koulutuskuntayhtymä (SAMIedu)

Lisätiedot

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamisen haasteita Oppimistulosten heikkeneminen Valtion talouden tasapainottaminen, julkisten menojen

Lisätiedot

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään

Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään Hyvän johtamisen kriteerit julkiselle sektorille: Hyvällä johtamisella hyvään työelämään 8.5.2014 MARJUKKA LAINE, TYÖTERVEYSLAITOS 0 Verkoston lähtökohta ja tehtävät Hallitusohjelma 2011: Perustetaan Työterveyslaitoksen

Lisätiedot

Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM

Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM Olli Vesterinen, projektipäällikkö, OKM 31.10.2016 OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta

Lisätiedot

Ammatillisen opettajan OSAAMISMERKIT

Ammatillisen opettajan OSAAMISMERKIT Ammatillisen opettajan OSAAMISMERKIT OSAAMISMERKIT Digitaalinen osaamismerkki (open badge) on saavutetun osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen väline. Digitaalinen merkki ei itsessään luo lisäarvoa,

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN KÄYTTÖ EUROOPASSA JA SUOMESSA ja vähän ops:sta myös. Opetusneuvos Jukka Tulivuori HYOL:n syyspäivät 27.10.

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN KÄYTTÖ EUROOPASSA JA SUOMESSA ja vähän ops:sta myös. Opetusneuvos Jukka Tulivuori HYOL:n syyspäivät 27.10. TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN KÄYTTÖ EUROOPASSA JA SUOMESSA ja vähän ops:sta myös Opetusneuvos Jukka Tulivuori HYOL:n syyspäivät 27.10.2013 Tieto- ja viestintätekniikka Euroopan kouluissa ja Suomessa Mitä

Lisätiedot

Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014:

Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014: Oheismateriaali / koultk 10.9.2013 72 Sivistyspalvelujen talousarvio 2014 Sanalliset kuvaukset ja tunnusluvut Vastuualue / tehtäväalue: Yhteispalvelut: Matti Hursti Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston

Lisätiedot

Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien

Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien Ylöjärven kaupunki Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien 1. Laaja-alainen pedagoginen ja/tai muu kunnallinen kehittämistehtävä 1.1. Erityisopetuksen ja/tai oppilashuollon kunnallinen

Lisätiedot

LEHTORIN TEHTÄVÄT TAMPEREEN YLIOPISTON NORMAALIKOULUSSA

LEHTORIN TEHTÄVÄT TAMPEREEN YLIOPISTON NORMAALIKOULUSSA 1 KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ TEHTÄVIEN TÄYTTÖSUUNNITELMA 16.1.2015 LEHTORIN TEHTÄVÄT TAMPEREEN YLIOPISTON NORMAALIKOULUSSA Toistaiseksi täytettävät tehtävät Yläkoulu ja lukio Äidinkielen ja kirjallisuuden

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT

LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9

Lisätiedot

Perusopetuksen ja lukioiden tieto- ja viestintätekniikka Sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikkaselvitys 23.4.

Perusopetuksen ja lukioiden tieto- ja viestintätekniikka Sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikkaselvitys 23.4. Perusopetuksen ja lukioiden tieto- ja viestintätekniikka Sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikkaselvitys 23.4.2014 Kurt Torsell Kartoituksen toteutus Suomen Kuntaliitto toteutti syksyllä

Lisätiedot

Porilainen tapa toimia

Porilainen tapa toimia Porilainen tapa toimia Asukkaita 83 292 (31.12.2012) 11. suurin Pinta-ala 820km 2 107. suurin Päivähoidossa lapsia: 3061 Peruskoulun oppilaita: 7082 Lukio tutkintoon opiskelevia: 1504 Opettajia: 702 (+22

Lisätiedot

Nilsiän yhtenäiskoulu Heikki Kinnunen 13.12.11

Nilsiän yhtenäiskoulu Heikki Kinnunen 13.12.11 Nilsiän yhtenäiskoulu Heikki Kinnunen 13.12.11 Laatukriteerit tai -toiminta perustuvat tieteelliseen tietoon, kokemusperäiseen tietoon (hyviä käytäntöjä) tai toimielimen määrittelemään tahtotilaan. Perusopetuksessa

Lisätiedot

DigiOpit - verraten hyvää. Lahden diakonian instituutti Anne-Maria Karjalainen aikuiskoulutusvastaava anne-maria.karjalainen@dila.

DigiOpit - verraten hyvää. Lahden diakonian instituutti Anne-Maria Karjalainen aikuiskoulutusvastaava anne-maria.karjalainen@dila. DigiOpit - verraten hyvää Lahden diakonian instituutti Anne-Maria Karjalainen aikuiskoulutusvastaava anne-maria.karjalainen@dila.fi 044-713 2323 Lahden diakonian instituutti on ammattioppilaitos keskellä

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014 SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013-2014 KOULU: Paraistenseudun koulu KEHITTÄMISSUUNNITELMA KEHITTÄMISKERTOMUS 1. JOHTAJUUS Työn kehittämistä tukevat käytänteet Koulun verkostoituminen ja yhteistyö

Lisätiedot

TUTKIMUS, KOULUTUS JA KEHITTÄMINEN UUDISTUVISSA RAKENTEISSA

TUTKIMUS, KOULUTUS JA KEHITTÄMINEN UUDISTUVISSA RAKENTEISSA TUTKIMUS, KOULUTUS JA KEHITTÄMINEN UUDISTUVISSA RAKENTEISSA Sosiaali- ja terveysministeriön johdon, Huoltajasäätiön ja Sosiaalijohto ry:n tapaaminen 14-08-2014 Helsinki Ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja

Lisätiedot

Ajankohtaista opetushallinnosta

Ajankohtaista opetushallinnosta Ajankohtaista opetushallinnosta Pääjohtaja Aulis Pitkälä Rovaniemi 13.9.2016 Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2018 2013 2014 2015 2016 2017 2018 si-, perus- ja lisäpetuksen ops-perusteet

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen ja työelämän kehittyvä yhteistyö (ryhmä 2)

Ammatillisen koulutuksen ja työelämän kehittyvä yhteistyö (ryhmä 2) Ammatillisen koulutuksen ja työelämän kehittyvä yhteistyö (ryhmä 2) Puheenjohtajana kehittämispäällikkö Helena Miettinen, Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry Havainnoija erityisasiantuntija Minna

Lisätiedot

Elisa Helin, 12.5.2014. Lisätään eväitä Miten suunnistaa kohti laadukkaampaa henkilöstökoulutusta?

Elisa Helin, 12.5.2014. Lisätään eväitä Miten suunnistaa kohti laadukkaampaa henkilöstökoulutusta? Elisa Helin, 12.5.2014 Lisätään eväitä Miten suunnistaa kohti laadukkaampaa henkilöstökoulutusta? Opettajuus muutoksessa Nuohooja on tullut, nähnyt ja voittanut, sopipa se opettajalle tai ei, ja opettajan

Lisätiedot

Huippuostajia ympäristöpalveluihin

Huippuostajia ympäristöpalveluihin Huippuostajia ympäristöpalveluihin Fiksu kysyntä luo markkinoita yritysten uusille ratkaisuille Tekes Piia Moilanen 28.8.2013 www.tekes.fi/huippuostajat Agenda o ELY:jen ympäristöpalveluhankinnat Ylijohtaja

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

ALUEELLINEN TVT - HANKE 2011 2015 Tieto- ja viestintätekniikka opetuksen ja oppimisen tukena Harri Luttinen

ALUEELLINEN TVT - HANKE 2011 2015 Tieto- ja viestintätekniikka opetuksen ja oppimisen tukena Harri Luttinen ALUEELLINEN TVT - HANKE 2011 2015 Tieto- ja viestintätekniikka opetuksen ja oppimisen tukena Harri Luttinen KUUMA - seutu muodostuu pääkaupunkiseudun ympärillä sijaitsevista 10 kehyskunnasta. KUUMA - seutuun

Lisätiedot

Kansainvälinen toiminta monipuolistaa koulun arkea mutta tuo myös lisää työtä

Kansainvälinen toiminta monipuolistaa koulun arkea mutta tuo myös lisää työtä Kansainvälinen toiminta monipuolistaa koulun arkea mutta tuo myös lisää työtä Kansainvälinen toiminta on vakiintumassa osaksi suomalaisten peruskoulujen ja lukioiden arkipäivää. Toiminta on monipuolista

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin kasvatusja opetustoimen tieto ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia

Lappeenrannan kaupungin kasvatusja opetustoimen tieto ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia Lappeenrannan kaupungin kasvatusja opetustoimen tieto ja viestintätekniikan opetuskäytön strategia Visio etaitoa kalastamassa tietoa ja taitoa hyvillä toimintamalleilla, verkoilla ja välineillä Rohkeus

Lisätiedot

ehipsu Jyväskylässä Merja Hautakangas Teijo Paananen päiväkodin johtajat ehipsu- koordinaattorit

ehipsu Jyväskylässä Merja Hautakangas Teijo Paananen päiväkodin johtajat ehipsu- koordinaattorit ehipsu Jyväskylässä Merja Hautakangas Teijo Paananen päiväkodin johtajat ehipsu- koordinaattorit ehipsu hanke ehipsu eskarin tulevaisuusnäyttö - hanke vuosina 2013-2014 OPH:n rahoitus laitehankintoihin

Lisätiedot

Kokemuksia monipuolisista kumppaniverkostoista Leena Vainio/Titi Tamminen, Suomen eoppimiskeskus

Kokemuksia monipuolisista kumppaniverkostoista Leena Vainio/Titi Tamminen, Suomen eoppimiskeskus Kokemuksia monipuolisista kumppaniverkostoista Leena Vainio/Titi Tamminen, Suomen eoppimiskeskus TIEKE, Vaikuta ja vaikutu yhdessä hankkeet elämään seminaari 17.9.2009 Projektiaihio on - mistä kumppanit:

Lisätiedot

Koulujen ja yritysten kiihdytetty yhteiskehittäminen- KYKY

Koulujen ja yritysten kiihdytetty yhteiskehittäminen- KYKY Koulujen ja yritysten kiihdytetty yhteiskehittäminen- KYKY Minna Kukkonen, KYKY-vastuuhenkilö minna.a.kukkonen@espoo.fi #KYKY2017 #6Aika @OpetusEspoo @EspooEsbo KYKY-esittelyvideo KYKY-esittelyvideo KYKY-introduction

Lisätiedot

KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013

KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013 KOLIKO Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä 1.8.2011 31.12.2013 lisää liikettä koulupäivän aikana rakenteilla, asenteilla, yhteistyöllä! FAKTAA HANKKEESTA - Hallinnoija Hämeen Liikunta ja

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA

OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA OPETUSHALLITUKSEN TILANNEKATSAUKSET JA ANALYYSIT AJANKOHTAISISTA KOULUTUSPOLIITTISISTA AIHEISTA Kari Nyyssölä Koulutustutkimusfoorumin kokous 18.5.2011 Opetushallituksen tutkimusstrategia 2010 2015 Lähtökohdat:

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136 14.05.2013 Sivu 1 / 1 2320/12.01.00/2013 136 Koulukohtaisen budjetin vaikutus oppimisen ja koulunkäynnin tuen muotojen antamisen mahdollisuuksiin sekä kieli- ja kulttuuriryhmien kohdennetun resursoinnin

Lisätiedot

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö

Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä. Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-verkostossa opittua mikä toimii opettajien osaamisen kehittämisessä Tarja Tuomainen, Jyväskylän kaupunki, projektipäällikkö Osaava-ohjelma 2010-2017 lyhyt tausta Kolmas osa opettajista ilmoitti

Lisätiedot

KONVERKKO KONTIOLAHDEN LUKION VERKKOPEDAGOGINEN HANKE 2011 15

KONVERKKO KONTIOLAHDEN LUKION VERKKOPEDAGOGINEN HANKE 2011 15 1 KONVERKKO KONTIOLAHDEN LUKION VERKKOPEDAGOGINEN HANKE 2011 15 Hankkeen tavoitteet: Hankkeen tavoitteena on Opetushallituksen ohjelman ja suunnitelmien ( Koulutuksen tietoyhteiskuntakehittäminen 2020

Lisätiedot

Sosiaalisen median koulutus- ja tukipalvelujen vakiinnuttaminen osaksi tukipalveluyksikön toimintaa

Sosiaalisen median koulutus- ja tukipalvelujen vakiinnuttaminen osaksi tukipalveluyksikön toimintaa Sosiaalisen median koulutus- ja tukipalvelujen vakiinnuttaminen osaksi tukipalveluyksikön toimintaa Sari H. Pitkänen ja Taina Rytkönen-Suontausta Opinto- ja opetuspalvelut Itä-Suomen yliopisto Miten sosiaalinen

Lisätiedot

Tervetuloa kokeilemaan! Hyvän elämän kokeilut, Jyväskylä Annukka Berg

Tervetuloa kokeilemaan! Hyvän elämän kokeilut, Jyväskylä Annukka Berg Tervetuloa kokeilemaan! Hyvän elämän kokeilut, 14.2.2017 Jyväskylä Annukka Berg Miksi kokeilukulttuuria? 2 Kokeilukulttuurin ydin Kokeilukulttuurissa uusi asia viedään mahdollisimman ripeästi aitoon toimintaympäristöön.

Lisätiedot

Kurre 7 työjärjestyssovelluksen käyttöönotto 2008-2009 ja mitä sen jälkeen?

Kurre 7 työjärjestyssovelluksen käyttöönotto 2008-2009 ja mitä sen jälkeen? Kurre 7 työjärjestyssovelluksen käyttöönotto 2008-2009 ja mitä sen jälkeen? Kurre 7 käyttöönoton taustaa 49 alakoulua 9 yhtenäistä peruskoulua 18 yläkoulua 7 erityiskoulua 11 lukiota 1 iltalukio 95 koulua

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (1-6 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN OPETUSKÄYTÖN OSAAMINEN (1-6 lk.) OSAAMISEN KEHITTÄMISTARVEKARTOITUS 1/4 Koulu: Yhteisön osaamisen kehittäminen Tämä kysely on työyhteisön työkalu osaamisen kehittämistarpeiden yksilöimiseen työyhteisön tasolla ja kouluttautumisen yhteisölliseen suunnitteluun. Valtakunnallisen

Lisätiedot

Projektipäällikkö Olli Vesterinen

Projektipäällikkö Olli Vesterinen Projektipäällikkö Olli Vesterinen OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Vaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö. Pirjo Koivula Opetushallitus Espoo

Vaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö. Pirjo Koivula Opetushallitus Espoo Vaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö Pirjo Koivula Opetushallitus Espoo 28.11.2018 Konsultaatiopalvelu Opetushallitus - Valteri Opetushallitus ja Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri ovat yhteistyössä

Lisätiedot

Perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen yhteistyö Tampereella. mikko.siippainen@tampere.fi

Perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen yhteistyö Tampereella. mikko.siippainen@tampere.fi Perusopetuksen ja toisen asteen koulutuksen yhteistyö Tampereella mikko.siippainen@tampere.fi Tasan 100% Tampereen kaupungin strategialinjaus: Kaikille peruskoulun päättäneille tarjotaan jatkoopintopaikka

Lisätiedot

Tutkimushavaintoja kahdesta virtuaaliympäristöstä

Tutkimushavaintoja kahdesta virtuaaliympäristöstä Tutkimushavaintoja kahdesta virtuaaliympäristöstä Haasteita ja mahdollisuuksia uusiin toimintatapoihin 8.2.2008 Eija Korpelainen ja Meri Jalonen TKK, Työpsykologian ja johtamisen laboratorio Esityksen

Lisätiedot

Pedagogiset iltapäivät

Pedagogiset iltapäivät Pedagogiset iltapäivät Tieto- ja viestintätekniikka oppimisessa https://peda.net/jyvaskyla/ict/ohjaus https://peda.net/jyvaskyla/ict/koulutusmateriaalit/palokka 4.2.2015 1 OPS2016 Tieto- ja viestintäteknologinen

Lisätiedot

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1)

Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) Ajattelu ja oppimaan oppiminen (L1) Mitä on oppimaan oppiminen? Kirjoita 3-5 sanaa, jotka sinulle tulevat mieleen käsitteestä. Vertailkaa sanoja ryhmässä. Montako samaa sanaa esiintyy? 1 Oppimaan oppiminen

Lisätiedot

Työssäkäyvä opiskelija haastaa ammattikorkeakoulun pedagogiikan ja rakenteita Joustavat opintopolut ja opinnollistaminen

Työssäkäyvä opiskelija haastaa ammattikorkeakoulun pedagogiikan ja rakenteita Joustavat opintopolut ja opinnollistaminen Työssäkäyvä opiskelija haastaa ammattikorkeakoulun pedagogiikan ja rakenteita Joustavat opintopolut ja opinnollistaminen 28.3.2017 29.3.2017 1 liisa.vanhanen-nuutinen@haaga-helia.fi hannu.kotila@haaga-helia.fi

Lisätiedot

Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi 1 Viitteitä suomalaisen koulutuksen kehitystarpeista Jarkko Hautamäen mukaan suomalaisnuorten oppimistulokset ovat heikentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävästi (Hautamäki ym. 2013). 2 Viitteitä

Lisätiedot

Parkanon koulukampus. Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa

Parkanon koulukampus. Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa Parkanon koulukampus Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa Lähtökohdat ja tavoite vuonna 2015 Kaksi alakoulua, yläkoulu ja lukio, 600+100 oppilasta

Lisätiedot

MITÄ KUULUU OPETTAJALLE - Opettajat Suomessa 2014

MITÄ KUULUU OPETTAJALLE - Opettajat Suomessa 2014 MITÄ KUULUU OPETTAJALLE - Opettajat Suomessa 2014 Opetushallitus 10.11.2014, Helsinki Opetusneuvos Armi Mikkola Uusia opettajatietoja käytettävissä: OECD:n Teaching and Learning International Survey TALIS

Lisätiedot

Kiinnostaako. koodaus ja robotiikka? 2014 Innokas www.innokas.fi All Rights Reserved Copying and reproduction prohibited

Kiinnostaako. koodaus ja robotiikka? 2014 Innokas www.innokas.fi All Rights Reserved Copying and reproduction prohibited Kiinnostaako koodaus ja robotiikka? Innokas-verkosto Innovatiivisen koulun toiminnan kehittäminen ja levittäminen Suomi Yli 30 000 osallistujaa vuosien 2011-2014 aikana Kouluja, kirjastoja, päiväkoteja,

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän tieto- ja viestintätekniikan (TVT) strategia työkappale 20.5.2011 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Tieto- ja viestintätekniikka oppimisessa... 1 2 KPEDUn tieto- ja viestintätekniikan

Lisätiedot

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle

Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Yhteisöllinen opiskeluhuolto hyvinvointia oppilaalle, opiskelijalle ja koko yhteisölle Marke Hietanen-Peltola, LT, ylilääkäri Kokkola 20.9.2018 Opiskeluhuoltoa toteutetaan Ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä

Lisätiedot

Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke. Päätösseminaari

Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke. Päätösseminaari Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke Päätösseminaari 21.1.2016 1 2 Opettajien osaamiskartoitus 2015 Isoverstaan didaktiset kärjet levitykseen -hanke 3 Osaamiskartoitus 2014 ja 2015 2014: Didaktiset

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

Verkoston kehittäminen Oppivat tuotantokonseptit -oppaan avulla

Verkoston kehittäminen Oppivat tuotantokonseptit -oppaan avulla Verkoston kehittäminen Oppivat tuotantokonseptit -oppaan avulla Oppivat tuotantokonseptit välineitä verkoston kehittämiseen 17.4.2012 Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulu Helsingin yliopisto Lappeenrannan

Lisätiedot

DIDAKTISET KÄRJET NOUSUUN ISOVERSTAASSA HANKKEEN OPETTAJIEN OSAAMISEN KARTOITUS

DIDAKTISET KÄRJET NOUSUUN ISOVERSTAASSA HANKKEEN OPETTAJIEN OSAAMISEN KARTOITUS Terho Kontioinen, suunnittelija Itä-Suomen yliopisto Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto DIDAKTISET KÄRJET NOUSUUN ISOVERSTAASSA HANKKEEN OPETTAJIEN OSAAMISEN KARTOITUS Opeka-kysely

Lisätiedot

Kasvatustieteen päivät

Kasvatustieteen päivät Kasvatustieteen päivät Elena Ruskovaara 22.11.2007 Yrittäjyyskasvatuksen nykytilan kuvaus ja mittaristo Tavoite: hanke käynnistyy keväällä 2008 ESR hankkeena Yksityisrahoituksen osuus on jo hankittu Hankkeen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1 4415/02.08.00/2014 102 Valtuustoaloite koululaisten taulutietokoneiden hankintaedellytysten selvittämisestä (Kvasia) Valmistelijat / lisätiedot: Asko Lippo, puh.

Lisätiedot

CoCreat -Enabling Creative Collaboration through Supporting Technlogies. Essi Vuopala, LET

CoCreat -Enabling Creative Collaboration through Supporting Technlogies. Essi Vuopala, LET CoCreat -Enabling Creative Collaboration through Supporting Technlogies Projektin tausta ja tarve Oppivan yhteiskunnan toimintaympäristöille on tyypillistä muuttuvuus ja kompleksisuus aktiivinen toiminta

Lisätiedot