LAPINYLIOPISTON HARJOITTELUKOULUN JA KASVATUS TIETEIDEN TIEDEKUNNAN YHTEINEN TUTKOKE STRATEGIA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAPINYLIOPISTON HARJOITTELUKOULUN JA KASVATUS TIETEIDEN TIEDEKUNNAN YHTEINEN TUTKOKE STRATEGIA"

Transkriptio

1 LAPINYLIOPISTON HARJOITTELUKOULUN JA KASVATUS TIETEIDEN TIEDEKUNNAN YHTEINEN TUTKOKE STRATEGIA Lapin yliopiston harjoittelukoulun ja kasvatustieteiden tiedekunnan yhteinen tutkimus, kehittämis ja kokeilutoiminnan toimintasuunnitelma lukuvuodelle Tutkoke toiminnan tavoitteena on tehdä näkyväksi koulussa tapahtuva kokeilu ja kehittämistyö. Parantuneen tiedottamisen ansioista vierailijat ja opiskelijat löytävät helpommin tutustumiskohteita sekä opinnäytetöihinsä sopivia tutkimuskohteita, joihin perehdyttäjinä lehtorit sekä tiedekunnassa että harjoittelukoulussa toimivat. Toiminnan pyrkimyksenä on tiivistää yhteistyötä tiedekunnan kanssa ja siten vahvistaa harjoittelukoulujen tutkimusperustaisuutta. Yhteistyön avulla lehtorit saavat lisää työkaluja opiskelijoiden ohjaukseen. Tutkoke ryhmä luo yhteistyöverkoston kasvatustieteiden tiedekunnan lehtoreiden ja opettajankoulutuksen professorin kanssa siten, että aloitetaan jo olemassa olevista kehittämis ja kokeiluhankkeista ja toiminnasta, josta tehdään lyhyehkö kuvaus (ks. liite xx) lehtoreiden yhteistyönä. Toimintakuvaukset sijoitetaan koulumme internetsivuille sekä linkitetään valtakunnalliseen enorssisivustoon. Jatkossa on mahdollista myös tehdä kirjallinen julkaisu Lapin yliopiston tiedekunnan ja harjoittelukoulun yhteistyönä. Lisäksi koulumme opettajakunta on jaettu erilaisiin tiimeihin ja hankeryhmiin. Osa tiimien toiminnasta on vakiintunutta koulun arjen pyörittämiselle välttämätöntä tiimityötä, osa kehittämishankkeita. Koulussamme on käynnissä myös muita hankkeita, joista osassa on erillinen rahoitus. Viikottaiset YT ajat on jaettu kolmen viikon sykliin, jossa vaihtelevat tiimi yt, pedagoginen yt sekä työyhteisö yt. Pedagogisia yt tunteja on tarkoitus käyttää henkilökunnan kouluttamiseen vertaisoppimisen avulla. Opettajat esittelevät omia kehittämis ja kokeilu sekä tutkimusaiheitaan muille opettajille. Resursointi: Vararehtorin toimenkuvaan kuuluu vastata koulun hanketoiminnasta opettajia tukien. Lisäksi Tutkoke ryhmä tukee opettajia. Resursointia tarvitaan sekä suunnittelutyöhön että raportointiin. Valtakunnallisen Tutkoke toiminnan ta

2 voitteena on hankkia yhteistä rahoitusta sekä mahdollisesti kehittää uusia harjoittelukoulun lehtoreiden toimenkuvia, joissa korostuu tutkimuksen osuus. TUTKOKE toiminnan sisältö Lapin yliopiston harjoittelukoulua koskevan tutkimus kokeilu ja kehittämistoiminnan kokoavana teemana on inklusiivinen kasvatus. Inklusiivisuus on Lapin yliopiston luokanopettajakoulutuksen keskeinen profilaatio. Inklusiivisuuteen pyritään myös valtakunnallisessa opetussuunnitelman perusteiden uudistustyössä sekä jo uudistetussa perusopetuslaissa. Tutkimus, kokeilu ja kehittämistoiminnassa eli tutkoke toiminnassa inklusiivinen kasvatus on yläkäsite, jonka alle kootaan eri teemoja. Tällä hetkellä teemoja on kaksi; tiimiopettajuus ja pedagogiset oppimisympäristöt. INKLUSIIVINEN KASVATUS TIIMIOPETTAJUUS PEDAGOGISET OPPIMISYMPÄRISTÖT TUTKOKE toiminnan suunnitelma Harjoittelukoulun ja tiedekunnan yhteistyöryhmä (Suvi, Anneli, Outi+ esim. Sirpa E H) koostaa aluksi teemoihin liittyvää yhteistä teoriataustaa. Toimintaan tulevat mukaan aiheesta kiinnostuneet ja teemoja jo toteuttavat lehtorit harjoittelukoululta ja tiedekunnasta. Ryhmän yhteistyönä kootaan teoriapankkia sekä mallinnetaan harjoittelukoulun ja tiedekunnan tutkoke työtä. Mallissa luodaan yhteistoimintamuotoja, edistetään kokeilu ja kehittämistoiminnan teorian ja käytännön yhteyttä sekä kehitetään materiaalia ja työkaluja opiskelijoiden ohjaukseen.

3 Tämänhetkisiä tutkimus kokeilu ja kehittämishankkeita ovat: TIIMIOPETTAJUUS a. Luokanopettaja ja laaja alainen erityisopettaja lähikehityksen vyöhykkeeseen perustuva ohjausstrategia, tutkimusperustainen erillisen erityisopetuksen sijaan kaikkia oppilaita tuetaan kahden opettajan yhteistoiminnallisella opetuksella Satu Kumpulainen ja Hennariikka Kangas & Suvi Lakkala Minna Liisa Kannala & Hennariikka Kangas & Suvi Lakkala b. Luokanopettaja ja erityisluokanopettaja 3A luokka sekä erityisopetuksen pienryhmän 3. lk:n oppilaiden yhteisryhmä tavoitteena oppilaiden yhteisöllisyys sekä eriyttävä opetus opettajien säännöllinen yhteissuunnittelu sekä yhteistoiminnallinen opetus Sinikka Sivula Chavez ja Maarit Ala & Sai Väyrynen? c. Luokanopettaja ja luokanopettaja 4A ja 6A, liikuntapainotteiset luokat toteuttavat liikunnantunnit yhdessä tavoitteena on oppilaiden vertaistuki ja isompien oppilaiden ohjaus opetuksen sisällöllinen kehittäminen uudet opetuksen muodot tiimiopettajuus Rainer Turpeenniemi ja Mikko Ojanaho & liikunnan didaktikko? d. Luokanopettaja luokanopettaja 4A ja 4B, joustava ryhmittely matematiikan opetuksessa kolmantena opettajana pari kertaa viikossa erityisopettaja ryhmittelyn perusteena tuen tarve sekä haasteiden tarjoaminen edistyneidelle oppilaille Rainer Turpeenniemi, Ulla Kivilompolo, Hennariikka Kangas PEDAGOGISET OPPIMISYMPÄRISTÖT a. Retkeilykasvatus harkkarin opetussuunnitelmaan kuuluva aihekokonaisuus jokaisella vuosikurssilla on oma retkeilyyn, taiteeseen ja luonnontietoon painottuva aihekokonaisuus, joka toteutetaan vuosittain tarkemmat sisällöt harkkarin työsuunnitelmassa Ali Niva ja Jari Kuru & liikunnan didaktikko?

4 b.toiminnallinen matematiikka Anita Haataja & Raimo Kaasila? b. Esi ja alkuopetus? alkuopetuksen opettajat & Sirpa Eskelä Haapanen? c. Yrittäjyyskasvatus yrittäjyyskasvatuksen sovellus alkuopetukseen väitöskirja valmisteilla Anita Haataja d. Opiskelijoiden ohjaus enorssin ohjaajakoulutukseen perustuva opiskelijoiden ohjaamiseen perehdyttäminen tm. ohjaamiseen liittyvä aihe Anne Ervast & Anneli Lauriala? TUTKOKE RYHMÄN JÄSENET Harjoittelukoulu: Jari Kuru, rehtori, hallinnointi Suvi Lakkala, vararehtori, tutkoke koordinaattori Teija Koskela, lehtori, jäsen Anne Ervast, lehtori, jäsen Anita Haataja, lehtori, jäsen Kasvatustieteiden tiedekunnan Tutkoke ryhmä kokoonpano: Anneli Lauriala, professori, opettajankoulutus Outi Kyrö Ämmälä, lehtori, opettajankoulutus Sai Väyrynen, lehtori, erityispedagogiikka Sirpa Eskelä Haapanen, lehtori, esi ja alkuopetus Raimo Kaasila, lehtori, matematiikka Liite 1. Tutkimus kokeilu ja kehittämistoiminta Toiminnan nimi:

5 Toiminnan toteuttajat: Tavoitteet: Sisältö: Muuta:

OPETUSSUUNNITELMATYÖN KÄYNNISTÄMINEN LAPIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUSSA. Lehtorit Satu Kumpulainen ja Laura Salmela

OPETUSSUUNNITELMATYÖN KÄYNNISTÄMINEN LAPIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUSSA. Lehtorit Satu Kumpulainen ja Laura Salmela OPETUSSUUNNITELMATYÖN KÄYNNISTÄMINEN LAPIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUSSA Lehtorit Satu Kumpulainen ja Laura Salmela Opetussuunnitelman perusteiden uudistamisella halutaan vastata voimakkaasti muuttuvan

Lisätiedot

Miten jalkauttaa kolmiportaista tukea opiskelijoille? enorssi-ohjauskoulutus Kehittämistehtävä Hennariikka Kangas Kevät 2012

Miten jalkauttaa kolmiportaista tukea opiskelijoille? enorssi-ohjauskoulutus Kehittämistehtävä Hennariikka Kangas Kevät 2012 Miten jalkauttaa kolmiportaista tukea opiskelijoille? enorssi-ohjauskoulutus Kehittämistehtävä Hennariikka Kangas Kevät 2012 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutokset ja täydennykset (2010):

Lisätiedot

OPS-PROSESSI. Ulla Ilomäki-Keisala luokanlehtori Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu ulla.ilomaki-keisala@helsinki.fi

OPS-PROSESSI. Ulla Ilomäki-Keisala luokanlehtori Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu ulla.ilomaki-keisala@helsinki.fi OPS-PROSESSI Ulla Ilomäki-Keisala luokanlehtori Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu ulla.ilomaki-keisala@helsinki.fi 1.9.2011 1 Lukuvuosi 2010-2011 1.9.2011 2 Oppilaan tuen muutokset enorssi -koulutus

Lisätiedot

Ohjaus- ja konsultaatiopalvelut

Ohjaus- ja konsultaatiopalvelut Ohjaus- ja konsultaatiopalvelut Rovaniemen kaupunki Esi- ja perusopetus Marja-Leena Karjalainen, KM, varhaiskasvatuksen konsultoiva, ohjaava opettaja Kaija Törmänen, KM,, ohjaava opettaja Hyvä päiväkoti-

Lisätiedot

enorssin kevätseminaari Savonlinnassa Tutkoke-työryhmän muistio

enorssin kevätseminaari Savonlinnassa Tutkoke-työryhmän muistio enorssin kevätseminaari Savonlinnassa 25. 27.4. 2018 Tutkoke-työryhmän muistio Läsnä Sanna Isopahkala (pj.) (Tampere) Marko van den Berg (pj.) (Helsinki, Normaalilyseo) Sanna Patrikainen (Helsinki, Viikki)

Lisätiedot

INKLUSIIVINEN OPETTAJUUS Toimintatutkimus opettajankoulutuksessa

INKLUSIIVINEN OPETTAJUUS Toimintatutkimus opettajankoulutuksessa INKLUSIIVINEN OPETTAJUUS Toimintatutkimus opettajankoulutuksessa KT Suvi Lakkala Vararehtori, Lapin yliopiston harjoittelukoulu Tutkimuksen toteuttaminen } Toteutin tutkimuksen omaa työtä tutkien } Kenttätyö:

Lisätiedot

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

VUOSILUOKKIIN SITOMATON ESI-JA ALKUOPETUS TOHOLAMMILLA, OPETUSSUUNNITELMA

VUOSILUOKKIIN SITOMATON ESI-JA ALKUOPETUS TOHOLAMMILLA, OPETUSSUUNNITELMA VUOSILUOKKIIN SITOMATON ESI-JA ALKUOPETUS TOHOLAMMILLA, OPETUSSUUNNITELMA 1. Vuosiluokkiin sitomattoman alkuopetuksen määrittely Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) määritellään vuosiluokkiin

Lisätiedot

Inklusiiviset opetusjärjestelyt ja hyvinvoiva koulu hanke

Inklusiiviset opetusjärjestelyt ja hyvinvoiva koulu hanke ROVANIEMI OULU Inklusiiviset opetusjärjestelyt ja hyvinvoiva koulu hanke Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Opetus ja kasvatusalan täydennyskoulutusyksikkö järjestää opetustoimen henkilöstölle

Lisätiedot

Tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoiminnan strategia

Tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoiminnan strategia Turun normaalikoulu 08.03.2016 Tutkimus-, kokeilu- ja kehittämistoiminnan strategia 2016-2020 1 Toiminnan perusta Turun normaalikoulu (TNK) on Turun yliopiston koulu ja kasvatustieteiden tiedekunnan laitos,

Lisätiedot

Halkokarin ja Rytimäen koulut

Halkokarin ja Rytimäen koulut Halkokarin ja Rytimäen koulut Kelpo-kehittämishanke kouluillamme - Toiminnan kuvausta ja arviointia 2011- - Mia Korpela Hankkeen aloitus ja sen lähtökohta Hanke aloitettiin kevätlukukaudella 2011. Hanke

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Kemin kaupungin opetustoimessa on haettavana peruskoulun rehtorin virka 01.08.2016 lukien.

Kemin kaupungin opetustoimessa on haettavana peruskoulun rehtorin virka 01.08.2016 lukien. HAKIJAYHTEENVETO Hepolan koulun rehtori, (Työavain: 107312) Rekrytoiva yksikkö: Peruskoulut Tehtävänimike työpaikkailmoituksessa: Hepolan koulun rehtori Tehtävän kuvaus työpaikkailmoituksessa: Kemin kaupungin

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

Paja Yrittäjyyskasvatus 1. Yrittäjyyskasvatuksen polku ja sen jalkauttaminen NY ohjelman avulla osaksi Kotkan koulujen arkea

Paja Yrittäjyyskasvatus 1. Yrittäjyyskasvatuksen polku ja sen jalkauttaminen NY ohjelman avulla osaksi Kotkan koulujen arkea Paja 14. - Yrittäjyyskasvatus 1 Yrittäjyyskasvatuksen polku ja sen jalkauttaminen NY ohjelman avulla osaksi Kotkan koulujen arkea 1 Petrikki Tukiainen Villinikkarit Oy PAJANSISÄLTÖ Lyhytesi)äytyminen ketäjamiksipajassa?

Lisätiedot

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne.

YHTEISTYÖ OPPILAAN JA HUOLTAJIEN KANSSA. Kodin tuki, koulunkäynnissä auttaminen (esim. yhteiset toimintatavat, läksyt, kokeet, riittävä lepo jne. YLEINEN TUKI Aloitetaan HETI tuen tarpeen ilmetessä. Ei vaadi testausta tai päätöstä. On yksittäinen pedagoginen ratkaisu sekä ohjaus- ja tukitoimi, jota toteutetaan joustavasti. Tuki järjestetään opettajien

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUJEN JOHTOSÄÄNTÖ. Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön

HELSINGIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUJEN JOHTOSÄÄNTÖ. Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön JOHTOSÄÄNTÖ 1(7) HELSINGIN YLIOPISTON HARJOITTELUKOULUJEN JOHTOSÄÄNTÖ Helsingin yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. Sisällys 1 Yleistä... 2 2 Harjoittelukoulujen hallinnollinen asema...

Lisätiedot

Kouluyhteisön kehittämistyön tuloksia eriyttämisessä ja arvioinnissa case Muurame

Kouluyhteisön kehittämistyön tuloksia eriyttämisessä ja arvioinnissa case Muurame Kouluyhteisön kehittämistyön tuloksia eriyttämisessä ja arvioinnissa case Muurame Helsinki, 26.4. 2012 KT, ohjaava opettaja Marjatta Mikola (Haukkarannan ohjauspalvelut) KM, erityisluokanopettaja Tiina

Lisätiedot

Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa

Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajankoulutusfoorumin alueellinen tilaisuus 18.5.2017 18.5.2017 Pertti Väisänen, professori, varadekaani UEF, 4 tiedekuntaa: Filosofinen tiedekunta

Lisätiedot

Leena Turja: Osallisuus (toteutunut) Leena Turja: Osallisuus

Leena Turja: Osallisuus (toteutunut) Leena Turja: Osallisuus Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen täydennyskoulutushankkeen koulutuskalenteri syksylle 2012 Kohderyhmä on suositus, koulutuksiin ovat tervetulleita kaikki kasvatus ja opetusalanhenkilöt Moduulit

Lisätiedot

enorssi - harjoittelukoulujen yhteistyöverkosto - opettajilta, opettajille

enorssi - harjoittelukoulujen yhteistyöverkosto - opettajilta, opettajille enorssi - harjoittelukoulujen yhteistyöverkosto - opettajilta, opettajille Mitä yliopistojen harjoittelukoulut ovat? Norssit ovat yliopistojen harjoittelukouluja. Yliopistolain perusteella erityistehtäväksi

Lisätiedot

Yhteisopettajuudella yhteisöllisempää pedagogiikkaa. Leena Liusvaara aluerehtori

Yhteisopettajuudella yhteisöllisempää pedagogiikkaa. Leena Liusvaara aluerehtori Yhteisopettajuudella yhteisöllisempää pedagogiikkaa Leena Liusvaara aluerehtori Keskustan koulu Salossa 375 oppilasta 34 opettajaa, 10 avustajaa 23 por, joista 8 pienryhmiä Valmistavan opetuksen ryhmä

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA C 7/99 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Juhani Lehtimäki, puh

OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA C 7/99 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Juhani Lehtimäki, puh OULUN YLIOPISTO PÖYTÄKIRJA C 7/99 KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Juhani Lehtimäki, puh. 5533605 Kokous nro 10/99 tiistaina 31.8.1999 klo 12.15 Lauriala Anneli, professori (ryhmä II) Karppanen Irene, kirjastosihteeri

Lisätiedot

Opetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat)

Opetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) Opetushallitus 2009 Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Ajankohtaista perusopetuksessa

Lisätiedot

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukihanke/tukikoulutus

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukihanke/tukikoulutus OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmaprosessin tukihanke/tukikoulutus Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Ulla Ilomäki-Keisala ulla.ilomaki-keisala@helsinki.fi 040-189 8959 MIKÄ ON? OPStuki

Lisätiedot

A B C 4 03 04 01 2 Ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus 49 49 49

A B C 4 03 04 01 2 Ylempi korkeakoulututkinto ja erityisopetusta antavan opettajan kelpoisuus 49 49 49 1 LIITE 1 PERUSKOULU 5 Oppilaanohjauksen lehtori 2 mom. Jos oppilaanohjauksen lehtorilla on oppilaanohjaajan koulutus, korotetaan liukuman ylärajaa yhdellä palkkaluokalla. 6 Erityisopetuksen opettajan

Lisätiedot

Harjoittelukoulut, opettajankouluttajat ja opettajaopiskelijat lisäävät yhteistyötään erityisesti ohjatun harjoittelun kehittämiseksi.

Harjoittelukoulut, opettajankouluttajat ja opettajaopiskelijat lisäävät yhteistyötään erityisesti ohjatun harjoittelun kehittämiseksi. Sivu 1/5 TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE 2008 2009 1. HANKE Harjoittelukoulut, opettajankouluttajat ja opettajaopiskelijat lisäävät yhteistyötään erityisesti ohjatun harjoittelun kehittämiseksi.

Lisätiedot

Rauman normaalikoulun strategia

Rauman normaalikoulun strategia 2020 Rauman normaalikoulun strategia Rauman normaalikoulu hyväksytty 19.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO: 1 RAUMAN NORMAALIKOULU... 2 2 RAUMAN NORMAALIKOULUN STRATEGIAN PERUSTA... 2 2.1 Turun yliopiston strategia...

Lisätiedot

KELPO- muutosta kaivataan

KELPO- muutosta kaivataan KELPO- muutosta kaivataan Erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen oppilaiden määrän kasvu Yleisten tuen muotojen käyttäminen niukahkoa Sosio- emotionaalisen oirehtimisen lisääntyminen Kuntien toisistaan

Lisätiedot

Rantakylän normaalikoulun tilannekatsaus

Rantakylän normaalikoulun tilannekatsaus Rantakylän normaalikoulun tilannekatsaus Rantakylän normaalikoulun vanhempainilta 11.4.2018 UEF//Itä-Suomen yliopiston harjoittelukoulu, Rantakylän normaalikoulu Johtava rehtori Mikko Ripatti Rantakylän

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2017 1

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2017 1 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 1/2017 1 06.06.2017 Joensuun normaalikoulun johtokunta Aika 06.06.2017, 15:30-16:49 Paikka Tulliportin koulun neuvottelutila Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Korpela,

Lisätiedot

KOULUN JA PÄIVÄKODIN YHTEISTOIMINTASUUNNITELMA

KOULUN JA PÄIVÄKODIN YHTEISTOIMINTASUUNNITELMA 1(3) PERUSOSA (liitetään osaksi koulun tai päiväkodin opetussuunnitelmaa) 1. Nimet: koulut ja yhteistyöpäiväkodit Herttoniemenrannan ala-aste, rehtori Kirsi Myllymäki kirsi.myllymaki@hel.fi Varhaiskasvatusyksikkö

Lisätiedot

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman

Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman 2016 Rauman normaalikoulu Perusopetuksen opetussuunnitelman Muutokset luku 1 2019 perusteiden 2014 mukainen opetussuunnitelma Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan dekaanin hyväksymä 16.6.2016

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja Uusi peruskoulu -visiotyöpaja Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen Oulu 6.3.2017 #uusiperuskoulu Suomi on koulutuksen, osaamisen ja modernin oppimisen kärkimaa (Hallituksen strateginen ohjelma)

Lisätiedot

LKAS3101 Ohjattu kenttäharjoittelu (6op) HARJOITTELUOPAS

LKAS3101 Ohjattu kenttäharjoittelu (6op) HARJOITTELUOPAS LKAS3101 Ohjattu kenttäharjoittelu (6op) HARJOITTELUOPAS Ohjattu kenttäharjoittelu osana luokanopettajakoulutuksen ohjattuja harjoitteluja Lapin yliopiston luokanopettajakoulutuksen opintoihin sisältyy

Lisätiedot

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA (TTS)

TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA (TTS) TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA (TTS) 2009 2010 24.09.2009 1. HANKE Harjoittelukoulut, opettajankouluttajat ja opettajaopiskelijat jatkavat yhteistyötään erityisesti ohjatun harjoittelun kehittämiseksi.

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

Vaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö. Pirjo Koivula Opetushallitus Espoo

Vaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö. Pirjo Koivula Opetushallitus Espoo Vaativa erityinen tuki - VIP-verkostotyö Pirjo Koivula Opetushallitus Espoo 28.11.2018 Konsultaatiopalvelu Opetushallitus - Valteri Opetushallitus ja Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri ovat yhteistyössä

Lisätiedot

Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2013

Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2013 Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2013 HY:n Viikin normaalikoulu 21.10.2013 Reijo Honkanen, rehtori Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Tervetuloa Viikin norssiin Viikin normaalikoulussa

Lisätiedot

Savonlinnan normaalikoulun OPS 2016-prosessi

Savonlinnan normaalikoulun OPS 2016-prosessi Savonlinnan normaalikoulun OPS 2016-prosessi Ops- koordinaattori Merja Kuosmanen TIEKARTTA 10.10.2014 Savonlinnan normaalikoulun ops- työ OPS2016-PROSESSI LUKUVUOSI 2013-2014 Opetushenkilöstö Opettajaopiskelijat

Lisätiedot

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ

JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ JYVÄSKYLÄN NORMAALIKOULUN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty yliopiston hallituksen kokouksessa 25.9.2009, 14.6.2016 tehtyine muutoksineen. YLEISIÄ MÄÄRÄYKSIÄ 1 Yliopistolain (558/2009) 14 : nojalla yliopiston hallitus

Lisätiedot

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>

Lisätiedot

Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön.

Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on hyväksynyt tämän johtosäännön. 14.12.2011 1 (5) Tampereen yliopiston normaalikoulun johtosääntö Yliopistolain (558/2009) 14 :n ja 88 :n nojalla Tampereen yliopiston hallitus on 14.12.1011 hyväksynyt tämän johtosäännön. 1 Yleisiä määräyksiä

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

Ohjaus ja konsultaatio osana osaamisen kehittämistä

Ohjaus ja konsultaatio osana osaamisen kehittämistä Ohjaus ja konsultaatio osana osaamisen kehittämistä Turun perusopetus Tuija Vänni erityisopettaja OPS 2016 koordinaattori 1 Turun perusopetus lv. 2013-2014 Oppilaita n. 12 600 josta n. 10% tehostetun tuen

Lisätiedot

Hiukkavaaratalo. Elina Väisänen

Hiukkavaaratalo. Elina Väisänen Hiukkavaaratalo Hiukkavaaran monitoimitalon hanke pedagoginen suunnitelma rehtori opettajia moniammatillinen työryhmä koulu päiväkoti nuorisopalvelut kirjasto Oulu-opisto kulttuuritalo Valve liikuntapalvelut

Lisätiedot

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely:

14 17.02.2016. Seuraavien tehtävien osalta esitetään tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleen määrittely: Filosofisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto 14 17.02.2016 Tiedekunnassa vapautuneiden tehtävien tehtäväalan ja tehtävämäärityksen uudelleenmäärittelyn hyväksyminen Valmistelija hallintopäällikkö Kari Korhonen

Lisätiedot

HARJOITTELUOPAS: LKAS3101 Ohjattu kenttäharjoittelu (6op)

HARJOITTELUOPAS: LKAS3101 Ohjattu kenttäharjoittelu (6op) HARJOITTELUOPAS: LKAS3101 Ohjattu kenttäharjoittelu (6op) Ohjattu kenttäharjoittelu osana luokanopettajakoulutuksen ohjattuja harjoitteluja Lapin yliopiston luokanopettajakoulutuksen opintoihin sisältyy

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

Kota- hanke. Kohdennetun tuen antaminen

Kota- hanke. Kohdennetun tuen antaminen Kota- hanke Kohdennetun tuen antaminen 1 Joustava yksilöllisen llisen oppimisen pienryhmä Toiminnan tavoitteena on: Lähikouluperiaatteen turvaaminen/säilytt ilyttäminen ja soveltaminen Torkinmäen koululle

Lisätiedot

Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2014

Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2014 Ohjatun perusharjoittelun tiedotustilaisuus syksy 2014 HY:n Viikin normaalikoulu 20.10.2014 Reijo Honkanen, rehtori Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Tervetuloa Viikin norssiin Viikin normaalikoulussa

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013 2014

SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013 2014 SUOMENKIELINEN KOULUTUS LUKUVUOSI 2013 2014 KOULU: Koivuhaan koulu KEHITTÄMISSUUNNITELMA KEHITTÄMISKERTOMUS 1. JOHTAJUUS Työn kehittämistä tukevat käytänteet Koulun verkostoituminen ja yhteistyö 2. HENKILÖSTÖ

Lisätiedot

Ohjaus ja konsultaatio erityisopettajan työssä

Ohjaus ja konsultaatio erityisopettajan työssä Ohjaus ja konsultaatio erityisopettajan työssä Helsinki, 24.5.2014 Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Kehittämispäällikkö, työnohjaaja Marjatta Mikola Eri ammattiryhmiin kuuluvien työntekijöiden

Lisätiedot

Tervetuloa Hannunniitun kouluun!

Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Tervetuloa Hannunniitun kouluun! Yhdessä kulkien, matkalla kasvaen, kaikesta oppien. - Saara Mälkönen 2015- PERUSOPETUS Perusopetuksen on annettava mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Uudenkaupungin yhtenäiskoulun perustamisen selvitys keväällä 2011

Uudenkaupungin yhtenäiskoulun perustamisen selvitys keväällä 2011 Uudenkaupungin yhtenäiskoulun perustamisen selvitys keväällä 2011 Selvityksen laatijana viranhaltijapäätöksen mukaisesti perustettu työryhmä. Työryhmän jäsenet: Jukka Silvola, rehtori, työryhmän puheenjohtaja

Lisätiedot

OPETTAJIEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKAN TVA-PERUSTEET LUKIEN

OPETTAJIEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKAN TVA-PERUSTEET LUKIEN YLÖJÄRVEN KAUPUNKI OPETTAJIEN TEHTÄVÄKOHTAISEN PALKAN TVA-PERUSTEET 1.8.2009 LUKIEN Tva-perusteista on tehty päätökset -Kauphall 17.12.2007 662 -Kauphall 19.5.2008 256 -Kaup.joht. 9.6.2009 71 -OVTES Tva-työryhmä

Lisätiedot

tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit hallintojohtaja henkilöstöpäällikkö

tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet rehtori vararehtorit hallintojohtaja henkilöstöpäällikkö Kokouksen sihteeri Helena Juntunen KOKOUSKUTSU gsm 040 4844 111 Privatel 83 2409 (email: Helena.Juntunen(at)ulapland.fi) 12.11.2009 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet

Lisätiedot

Tarja Ängeslevä-Furst / Laaja-alainen erityisopettaja Paula Loukkola / Erityisluokanopettaja

Tarja Ängeslevä-Furst / Laaja-alainen erityisopettaja Paula Loukkola / Erityisluokanopettaja Tarja Ängeslevä-Furst / Laaja-alainen erityisopettaja Paula Loukkola / Erityisluokanopettaja KOULUMME Yhtenäisperuskoulu Oppilasmäärä 794 Alakoulu 436 Yläkoulu 358 Jaksojärjestelmä Neljä jaksoa Oppitunnit

Lisätiedot

Vaativan erityisen tuen opetuksen Toimintasuunnitelman laatiminen. Lempäälä

Vaativan erityisen tuen opetuksen Toimintasuunnitelman laatiminen. Lempäälä Vaativan erityisen tuen opetuksen Toimintasuunnitelman laatiminen Lempäälä 1 Taustalla vaikuttavat Kuntastrategia: Huolehdimme siitä, että kouluissa ja päiväkodeissa pystytään huomioimaan jokainen lapsi

Lisätiedot

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Pirjo Koivula Opetusneuvos 1 Perusopetuslain

Lisätiedot

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän: Sivistyslautakunta 55 18.05.2016 Joensuun seudun kasvatuksen ja koulutuksen toimintaohjelma 2016-2020 155/20.201/2016 Sivistyslautakunta 18.05.2016 55 Joensuun seudun seitsemän kuntaa, Ilomantsi, Joensuu,

Lisätiedot

Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio. Rehtori Eija Kumpulainen

Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio. Rehtori Eija Kumpulainen Norssi eli Oulun normaalikoulun lukio Rehtori Eija Kumpulainen Norssissa on perusaste ja lukio, yhteensä noin 1160 oppilasta ja opiskelijaa Alakoulut Linnamaalla ja Koskelassa, 641 oppilasta Yläkoulu ja

Lisätiedot

Projektipäällikkö Olli Vesterinen

Projektipäällikkö Olli Vesterinen Projektipäällikkö Olli Vesterinen OSAAMISEN JA KOULUTUKSEN KÄRKIHANKE 1 Uusi peruskoulu -ohjelma on osa Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin -kärkihanketta Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen

Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen 15.3.2010 Aija Rinkinen opetusneuvos Opetushallitus Valtioavustuksen jakautuminen ja toimijat, tehostettu ja erityinen tuki I Aalto ( 2008 2009) - Kuntia mukana

Lisätiedot

Viikin normaalikoulun musiikkikasvatuksen kehittämishanke Hankeraportti 1/2011

Viikin normaalikoulun musiikkikasvatuksen kehittämishanke Hankeraportti 1/2011 Viikin normaalikoulun musiikkikasvatuksen kehittämishanke Hankeraportti 1/2011 Pekka Tulkki Helsingin yliopisto Viikin normaalikoulu 28.4.2011 Sisällysluettelo 1 Hankeraportin tarkoitus 2 Yhteistyötahojen

Lisätiedot

Osviitaksi opinnäytteeseen Hanna Vilkka

Osviitaksi opinnäytteeseen Hanna Vilkka 1 Osviitaksi opinnäytteeseen Hanna Vilkka 21.11.2017 Kuva: Hanna Vilkka, Kivimuseo, Vapriikki 2 Lue: Ammattikasvatuksen aikauskirja Kasvatus & Aika Kasvatus-lehti Aikuiskasvatus-lehti Journal of Education

Lisätiedot

Erityisopetuksen tulevaisuus

Erityisopetuksen tulevaisuus Erityisopetuksen tulevaisuus 1 Erityisopetuksen kehittämisryhmän ja vanhempaintoimikuntien kuntalaisaloite 1. Kolmiportaisen tuen ja erityisopetuksen kehittäminen Imatran kaupungissa 2. Voidaanko tuen

Lisätiedot

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma

Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Hailuodon peruskoulu Maahanmuuttajaoppilaan ohjaussuunnitelma Ohjaus ennen opintojen alkua Ohjaus maahanmuuttajaoppilaan opintojen alkaessa TEHTÄVÄ TEHTÄVÄN SISÄLTÖ JA AJOITUS VASTUUHENKILÖT MUUTA Oppilaan

Lisätiedot

Ammatillinen opettajankoulutus Suomessa: reunaehdot, rakenteet ja profiilit

Ammatillinen opettajankoulutus Suomessa: reunaehdot, rakenteet ja profiilit Ammatillinen opettajankoulutus Suomessa: reunaehdot, rakenteet ja profiilit Opettajankoulutusfoorumin seminaari 16.4.2019 Anu Lyytinen, Johanna Liljeroos, Elias Pekkola, Jonna Kosonen, Mikko Mykkänen ja

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet KOKOUSKUTSU 17.10.2017 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet ja varajäsenet Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto pitää seuraavan kokouksensa tiistaina 24.10.2017

Lisätiedot

Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689

Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689 Maahanmuuttajien opetus Oulun kaupungin opetustoimessa hallinnon näkökulmasta Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689 Oulun kaupunki Opetustoimi Erityisen

Lisätiedot

Erilaisen oppijan tuki Arviointiseminaari Hki / Tallinna (Ko. työryhmä aloitti toimintansa )

Erilaisen oppijan tuki Arviointiseminaari Hki / Tallinna (Ko. työryhmä aloitti toimintansa ) Erilaisen oppijan tuki Arviointiseminaari Hki / Tallinna 24.-25.04.2008 (Ko. työryhmä aloitti toimintansa 31.8.2006) Tavoitteet Erityisopetuksen kehittäminen perusopetuksessa (opetusharjoittelun näkökulma),

Lisätiedot

Kokouksen aluksi todettiin, että opettajankoulutuksen neuvottelukunnan jäsenet tulee tarkistaa ja tarvittaessa päivittää.

Kokouksen aluksi todettiin, että opettajankoulutuksen neuvottelukunnan jäsenet tulee tarkistaa ja tarvittaessa päivittää. OPETTAJANKOULUTUKSEN NEUVOTTELUKUNTA MUISTIO Neuvottelukunnan kokous 1/2012 Torstai 9.2.2011 klo 11:00 12:30 Helsingin yliopisto, Siltavuorenpenger 5 A, K108 Neuvottelukunta: Hannele Niemi, professori,

Lisätiedot

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu

Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen. Kivirannan koulu Opettamisesta ja avustamisesta ohjaukseen Kivirannan koulun moniammatillinen yhteistyö joustavasti ja tavoitteellisesti Kivirannan koulu Oppilaita 320 16 opetusryhmää 2 pienryhmää luokanopettajia 16, kieltenopettajia

Lisätiedot

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA-LOMAKKEET JA NIIDEN KÄYTTÖ 2015 Tämän vuoden TVA-lomakkeissa on vain pieniä muutoksia. Lomakkeiden lisäksi niistä on kirjoitettu tarkennukset erilliselle lomakkeelle.

Lisätiedot

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki 8 Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Tuen tarpeiden arviointi ja tarvittavan tuen tarjoaminen kuuluvat opettajan työhön ja kaikkiin opetustilanteisiin. Tuki rakennetaan opettajien sekä tarvittaessa muiden

Lisätiedot

Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä

Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä Juho Tiili, Markus Aho, Jarkko Peltonen ja Päivi Viitaharju n koulutusyksikössä opetusta toteutetaan siten, että saman opintokokonaisuuden opintojaksot

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet

KOKOUSKUTSU Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet KOKOUSKUTSU 6.10.2011 Kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvoston jäsenet, lisäjäsenet ja varajäsenet Lapin yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntaneuvosto pitää seuraavan kokouksensa

Lisätiedot

Osutaan yhdessä oppimisen ytimeen

Osutaan yhdessä oppimisen ytimeen Osutaan yhdessä oppimisen ytimeen Piia Björn, FT, dosentti Erityispedagogiikan professori (Itä-Suomen yliopisto), Kasvatustieteiden ja psykologian osaston johtaja piia.bjorn@uef.fi Piia Björn Mihin tarvitaan

Lisätiedot

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011

Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 Osallistujat, enorssi seminaari 28. 29.04.2011, Helsinki ver. 21.4.2011 1. Ilpo Ollikainen Jyväskylän normaalikoulu TVT kehittäminen ja verkko opetus 2. Minna Myrsky Nyberg Turun normaalikoulu Ohjaajakoulutus

Lisätiedot

enorssi johtoryhmän kokous 22.3.2012 klo 9.00 ACP: https://connect.uta.fi/hokl_hnk

enorssi johtoryhmän kokous 22.3.2012 klo 9.00 ACP: https://connect.uta.fi/hokl_hnk enorssi johtoryhmän kokous 22.3.2012 klo 9.00 ACP: https://connect.uta.fi/hokl_hnk Johtoryhmä: Mikko Ripatti (pj) Mikko Horila (sihteeri) Jani Kiviharju Pasi Kurttila Marjut Kleemola Marita Kontoniemi

Lisätiedot

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa 15.3.2010 Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen Opetushallituksen koordinoimat POP ohjelman kehittämisalueet

Lisätiedot

Mitä olemme oppineet normittavien ops-prosessien johtamisesta - case OPS. Tuija Viitasaari ja Sari Salomaa-Niemi

Mitä olemme oppineet normittavien ops-prosessien johtamisesta - case OPS. Tuija Viitasaari ja Sari Salomaa-Niemi Mitä olemme oppineet normittavien ops-prosessien johtamisesta - case OPS Tuija Viitasaari ja Sari Salomaa-Niemi OPS prosessin tasot Lainsäädäntö valtakunnallinen ja kansainvälinen Opetushallituksen perusteet

Lisätiedot

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu Opetussuunnitelma Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu 1 Hyväksytty opetuslautakunnassa 12.4.2011 Johdanto Perusopetuslaki on muuttunut osittain 24.6.2010 (PoL 642/2010). Tästä johtuen myös perusopetuksen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 048 1 OPETUSVIRASTO Hallinto- ja kehittämiskeskus Henkilöstö- ja lakipalvelut Elisa Cichoracki 13.6.

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 048 1 OPETUSVIRASTO Hallinto- ja kehittämiskeskus Henkilöstö- ja lakipalvelut Elisa Cichoracki 13.6. HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 048 1 Peruskoulujen rehtoreille ja johtajille Ohje voimassa toistaiseksi PERUSKOULUN YHTEISSUUNNITTELUTYÖAIKA (OVTES 2010-11 osion B liitteen 1 6 ) Yleistä opetuksen yhteissuunnittelusta

Lisätiedot

Joustavaa perusopetusta Kouvolassa

Joustavaa perusopetusta Kouvolassa Joustavaa perusopetusta Kouvolassa Kuntamarkkinat 10.9.2009 Teija Toppila Rehtori / aluerehtori Esiintyjä 1 Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä

Lisätiedot

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön tuki -koulutuskokonaisuus

OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön tuki -koulutuskokonaisuus KOULUTUSKIRJE LSSAVI / 05.12.01/5.9.2013 OPStuki 2016 Paikallisen opetussuunnitelmatyön tuki -koulutuskokonaisuus Arvoisa vastaanottaja Opetussuunnitelmatyö lähestyy! Tule keskustelemaan, hakemaan uutta

Lisätiedot

Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien

Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien Ylöjärven kaupunki Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien 1. Laaja-alainen pedagoginen ja/tai muu kunnallinen kehittämistehtävä 1.1. Erityisopetuksen ja/tai oppilashuollon kunnallinen

Lisätiedot

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori

Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Yleistä vai tehostettua tukea? Tuija Vänni KELPO-koordinaattori Oppilaiden tukimuodot Eriyttäminen, joustavat järjestelyt, yhteisopettajuus 14.3.2013 Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Tuija Vänni

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä

SUOMUSSALMEN KUNTA Henkilökohtainen opetuksen järjestämistä Liite 4 koskeva suunnitelma (HOJKS) Perustiedot: Koulu: lukuvuosi päiväys luokka Suunnitelman laatiminen ja käytetyt asiakirjat : Oppilaan nimi ja osoite: Syntymäaika Huoltaja(t) laatimisesta vastaavat

Lisätiedot

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi

Lisätiedot

Kokouksen 7 / 2017 asialista

Kokouksen 7 / 2017 asialista Kokouksen 7 / 2017 asialista 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Ilmoitusasiat 3. TVTO1000 Media ja digitaalinen teknologia opetuksessa ja oppimisessa - opintokokonaisuuden täydennys 4. 5. Mahdolliset

Lisätiedot

OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI

OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI RINNAKKAISSEMINAARI 8: Rehtorin työnkuva, pätevyysvaatimukset ja opetusalan työaikajärjestelyt tulevaisuudessa Matti Lahtinen, OPH Kristiina Haavisto,

Lisätiedot

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2017 PÄIVITETTY

ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2017 PÄIVITETTY ERITYISOPETUKSEN TEHTÄVIIN AMMATILLISIA VALMIUKSIA ANTAVAT OPINNOT, KEVÄT 2017 PÄIVITETTY 20.12.2016 Aikataulun lukuohje: Lukujärjestyksessä on ensin mainittu kellonaika, sen jälkeen opintojakso jonka

Lisätiedot