INSTITUUTIOTALOUSTIETEEN PERUSTEET www.ace-economics.fi/mvihanto/inst LUKU 1 MITÄ ON INSTITUUTIOTALOUSTIEDE? Martti Vihanto Luku perustuu julkaisuihin Tasapaino-oletus ja vapauden väheksyntä taloustieteessä. Kansantaloudellinen aikakauskirja 96(1), 2000, s. 39 47, Johdanto: Mitä on instituutiotaloustiede? kirjassa Instituutiotaloustieteen nykyisiä suuntia, toim. Martti Vihanto. Turun korkeakoulujen yhteiskunnallis-taloudellinen tutkimusyhdistys, Turku 2005, s. 7 13 sekä Instituutiotaloustieteen oppikirjassa standardia avarampi ihmiskäsitys. Kansantaloudellinen aikakauskirja 108(3), 2012, s. 345 360. Päivitetty 23.1.2015. Luvussa etsitään vastauksia seuraaviin kysymyksiin: Mikä on taloustieteen tehtävä ja määritelmä? Mitä ovat taloustieteen mallit, ja miksi niitä tarvitaan? Mitä tarkoittaa rationaalisuus, ja miksi se on rajoittunutta? Miksi on tarpeen ymmärtää päätöksentekoa heuristisena prosessina? Miten tunteet ohjaavat talouden toimijan käyttäytymistä? Mitä instituutio tarkoittaa, ja mikä on sen määritelmä? Millaisesta oppisuunnasta instituutiotaloustieteessä on kysymys?
2 1. Tieteen menetelmät Ihminen on luonnostaan utelias, etsii tietoa ja koettaa erottaa, mikä on totta ja mikä jotain muuta. Ensimmäisinä muovautuivat aikoinaan tiedon alueet, joilla luotettavan tiedon hankkiminen oli kaikkein helpointa. Kun järjestelmällinen talouden tutkimus vähitellen lisääntyi 1800-luvulla, oli ymmärrettävää, että mallia otettiin vanhoista tieteistä. Kokemusten hyödyntäminen niiden tutkimusmenetelmistä helpotti uuden tieteen syntymistä, mutta se johti myös onnettomiin seurauksiin. Varhain opittiin tietämään, että Kuu kiertää Maan ympäri säännöllistä aikataulua noudattaen. Tieto saatiin induktiolla. Ihmiset tekivät toistuvia aistihavaintoja taivaankappalten liikkeistä ja löysivät niistä lainalaisuuksia, jotka osoittautuivat ajan mittaan pysyviksi. Kuun kiertoaika Maan ympäri on tarkemmin ottaen 27,3217 vuorokautta. Tähtitiede on sittemmin saanut selville, että Kuun pyörähdysaika akselinsa ympäri on täsmälleen yhtä pitkä ja lyhenee jatkuvasti joskin äärimmäisen hitaasti. Tiedot ovat induktion luonteesta johtuen sikäli epävarmoja, että ne voivat koska tahansa muuttua eikä niiden avulla voida täysin luotettavasti ennustaa tulevaisuutta. Kauan ennen meitä on osattu laskea, paljonko neliönmuotoisen alueen poikki oikaiseminen lyhentää kulkijan matkaa. Jos reitti menee suoraan kulmasta kulmaan ja vaihtoehtona on alueen reunoja pitkin kiertäminen, matka lyhenee pyöristäen 29,2893 prosenttia. Tämä saadaan selville deduktiolla, jossa päättelysuunta on yleisestä tapauksesta yksittäiseen. Päätelmä on tässä tapauksessa täysin varma päinvastoin kuin edellä, mutta deduktion luonteesta johtuen se voidaan esittää vain tietyin alkuoletuksin. Jos alue on muuten tasainen paitsi että keskellä on mäennyppylä, oikotie lyhentääkin matkaa vähemmän ja uudet laskelmat ovat tarpeen. Myös taloustiede käyttää deduktiota ja induktiota pyrkiessään saamaan tietoa kansantaloudesta ja sen toiminnasta. Esimerkki deduktiivisesta päättelystä on kulutushyödykkeiden kysynnän selittäminen mallissa, jossa kuluttajalla on käytössään annettu määrä rahaa, hän voi ostaa rahoillaan kahta eri hyödykettä, ja hyödykkeiden hinnat ovat tietyllä tasolla. Jos jommankumman hyödykkeen hinta alenee, mallissa sen kysyntä kasvaa. Oppikirjoissa muistetaan aina mainita Giffenin paradoksi, joka muodostaa johtopäätökseen poikkeuksen. Oletetaan, että kuluttaja elää köyhyydessä ja valtaosa rahoista menee makkaran tai muun halvan elintarvikkeen ostoon. Makkaran hinnan alentuessa rahaa jää niin paljon yli, että sillä voi ostaa silloin tällöin
3 possunpaistia, ja makkaraa tarvitaan nälän voittamiseksi aikaisempaa vähemmän. Hinnan aleneminen johtaa kysynnän pienenemiseen. Deduktiivisessa taloustieteessä päätelmiä testataan eli koetellaan arvioimalla oletusten mielekkyys, tarkistamalla päättelyn virheettömyys sekä vertaamalla tuloksia kokemusperäiseen tietoon. Oletusten ei tarvitse olla realistisia siinä mielessä, että ne kuvaisivat täsmällisesti todellisuuden oloja. Joissakin malleissa voidaan hyvin olettaa, että edellä mainittu kuluttaja tietää tarkasti käytettävissä olevan rahan määrän. Todellisuudessa kuluttaja saattaa laskea rahansa väärin ja kärrätä marketin kassalle liikaa tavaraa. Jono on pitkä, ja hätäpäissään kuluttaja ottaa jotain pois umpimähkään ja jättää kassanhoitajalle. Milton Friedmanin esimerkissä tutkijalla on lupa olettaa, että biljardinpelaaja pystyy ratkaisemaan päässään monimutkaisia matemaattisia yhtälöitä seuraavaa lyöntiä miettiessään. Edellytyksenä teorian hyväksymiselle osaksi tiedettä on vaadittava, että sen avulla kyetään ennustamaan riittävän luotettavasti pelaajan käyttäytymistä. Mitä väliä sillä on, miten ruoka on valmistettu, kunhan se maistuu hyvältä. Induktiivisessa taloustieteessä etenemissuunta on päinvastainen. Tutkija pyytää kotitaloutta toimittamaan hänelle vuoden ajan kaikki markettiostosten kassakuitit ja katsoo niistä, miten tietyn hyödykkeen hinnan muutokset ovat vaikuttaneet ostomäärään. Negatiivinen suhde hyödykkeen hinnan ja sen kysynnän välillä saattaa ilmetä myös tällaisessa tutkimuksessa. Tutkija ei kuitenkaan pysty yleistämään tulosta muihin kotitalouksiin tai edes tutkittuun kotitalouteen tulevina vuosina. Kuluttaja saattaa lisätä hyödykkeen kulutusta siksi, että sen hinta on alentunut, mutta syynä voi myös olla odotettavissa oleva hinnan kohoaminen, tulojen kasvu, korvaavan hyödykkeen kallistuminen, maun muuttuminen tai jokin lukemattomista muista tekijöistä ja niiden yhdistelmistä. Induktiivinen tutkimus tuottaa luotettavia tuloksia vain siinä tapauksessa, että kaikki muut vaikuttavat tekijät kuin tarkasteltavana olevat pystytään kontrolloimaan. Esimerkiksi matkan lyheneminen neliönmuotoisen alueen poikki oikaisemalla riippuu muistakin tekijöistä kuin mistä Pythagoraan lauseessa on kysymys. Jos lausetta lähdetään koettelemaan kokeella, jossa 100 koeryhmän jäsentä kulkevat eri puolilla Suomea neliönmuotoisten alueiden läpi oikaisten ja toiset 100 vertailuryhmän jäsentä samanmuotoisten alueiden reunoja kiertäen, tutkijan on huolehdittava muun muassa siitä, että maa on kaikkialla tasainen ja koehenkilöt tosiaan kulkevat määrättyä reittiä
4 pitkin. Induktiivisen tutkimuksen päätelmiä koetellaan toistamalla samaa tutkimusasetelmaa erilaisissa olosuhteissa ja eri aikoina, suurentamalla otoskokoa sekä kehittämällä uusia asetelmia, joissa oletukset ja rajaukset ovat toisenlaisia. 2. Mallit ja niiden soveltaminen Taloudellisille ja muille yhteiskunnallisille ilmiöille on ominaista tavaton monimutkaisuus. Taloustieteen kyky selittää kompleksisista todellisuutta syntyy mallien käytöstä. Sen sijaan, että tarkasteluun otettu ilmiö pyrittäisiin ymmärtämään kokonaisuudessaan ja kaikessa monitahoisuudessaan, tehtävä pilkotaan mallien avulla hallittavissa oleviin osiin. Mallit voidaan jakaa teoreettisiin ja empiirisiin (< [lat.] empiricus kokemusperäinen), joista kummastakin oli edellä esimerkki. Niiden avulla ei pystytä koskaan rakentamaan yhtenäisteoriaa talouden toiminnasta. Kukin malli tai ajatuskoe valottaa vain yhtä tai enintään muutamaa todellisuuden aspektia. Todellisuudesta saadaan näin jäsentynyt kuva, ja päättelyyn tulee napakkuutta ja ryhtiä. Mallien luonteesta johtuen erilaiset oletukset ovat taloustieteelle ominaisia. Oletukset vaihtelevat selitettävästä asiasta riippuen. Introspektio eli itsehavainnointi on mallien kehittelyssä keskeinen menetelmä. Hyvän taloustieteellisen mallin ei tarvitse olla matemaattinen, ja se voi hyvin olla tarina, jossa on niin kuin lastensaduissa jokin mieleen jäävä viisaus tai ohje. Taloustieteen mallit ovat verrattavissa maastosta tehtyihin karttoihin. Jokainen kartta kertoo käyttötarkoituksensa mukaisesti vain tiettyjä aspekteja maastosta. Käyttäjän tehtävänä on ensinnäkin osata valita oikeat kartat kutakin tarkoitusta varten, ja tämän jälkeen tulkita karttoja oikealla tavalla. Ainutkaan olemassa oleva kartta ei toista täydellisesti kaikkia maaston yksityiskohtia. Esimerkkinä taloustieteilijän saamasta tehtävästä on sen ratkaiseminen, pitäisikö julkisen vallan kieltää horisontaaliset hintakartellit. Tällaisista kilpailunrajoituksista on kysymys, kun samalla toimialalla toimivat yritykset sopivat myymiensä tuotteiden hinnoista kilpailun rajoittamisen tarkoituksessa. Taloustieteen menettelytapa on etsiä mallien avulla näkökohtia, joita on esitettävissä kiellon puolesta ja sitä vastaan. Lopulliseen päätökseen horisontaalirajoituksen kieltämisen suotavuudesta ei päästä yksin tieteellisin perustein. Ratkaisu jää soveltajien tehtäväksi kokemuksen ja
5 intuition pohjalta. On todennäköistä, että kieltoperiaatetta pidetään kansantaloudellisesti perusteltuna yleensä mutta ei kaikissa tilanteissa, ja ratkaisu on tehtävä kussakin yksittäistapauksessa erikseen. Taloustieteilijöiden ammattikunta voidaan jakaa karkeasti mallintajiin ja soveltajiin. Edelliset erikoistuvat rakentamaan teoreettisia ja empiirisiä malleja, joita jälkimmäiset sitten käyttävät tulkitessaan taloudessa esiintyviä ilmiöitä, määrittäessään syitä havaituille ongelmille ja suunnitellessaan korjaavia toimenpiteitä. Soveltavassa taloustieteessä ekonomistin ammattitaito perustuu erilaisiin oletuksiin perustuvien mallien tuntemukseen ja niiden avulla koottujen muistilistojen hallintaan. Ammatin tärkein, vaikein ja ehkä kadehdituin osa on kyky muodostaa tämän tiedon avulla jäsentynyt kokonaiskuva todellisuuden monimutkaisista ilmiöistä. Taloustieteen kolme osaa ovat positiivinen taloustiede, normatiivinen taloustiede ja art eli taito. Positiivisessa taloustieteessä tarkastellaan, miten asiat ovat, ja normatiivisessa taloustieteessä, miten asioiden pitäisi olla. Taitoa käyttää kaikkea olemassa olevaa tutkimustietoa voidaan kutsua soveltavaksi taloustieteeksi. Soveltava taloustiede vaatii harjoittajaltaan monipuolisia valmiuksia. Historiantutkimuksessa tutkija tarvitsee vielä laajempaa tietämystä ja luovempaa mielikuvitusta. Metodikirjassaan Haluatko historiankirjoittajaksi? Suomen historian professori Jussi T. Lappalainen kirjoittaa, että mitään yleispätevää ja kaikkeen soveltuvaa tutkimusmenetelmää ei voi olla olemassa. 1 Menetelmät kussakin käytännön tehtävässä on valittava tapauksen mukaan, ja ne muodostavat vaihtelevia kokonaisuuksia. Historiantutkija käyttää työssään erilaisia hypoteeseja tai malleja, jotka ovat parhaimmillaan valaisevia ajatuskokeita ja järkeenkäyviä yksinkertaistuksia. Työn edetessä kokeillaan erilaisia malleja, yhdistellään niitä eri tavoilla ja kehitellään ehkä kokonaan uusia malleja. Historiantutkija niin kuin taloustieteilijäkin voi aloittaa empirian tutkimuksen myös ilman tarkasti muotoiltua ennakkoajatusta tai hypoteesia siitä, millaisia tuloksia on odotettavissa. Soveltavassa taloustieteessä joudutaan käyttämään kaikkia empiirisen tutkimuksen menetelmiä, joita tiede suinkin pystyy tarjoamaan. Jos tavoitteena on selittää, miksi nimellispalkat eivät kovin helposti alene taantumassa, kysymykseen tulee muun muassa kysely- ja haastattelututkimus (engl. survey). Muita empiirisen tutkimuksen menetelmiä ovat tapaustutkimus ja kokeellinen tutkimus. Taloustieteessä 1 Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2002, s. 55.
6 korostetaan perustellusti kvantitatiivisten eli määrällisten menetelmien ja erityisesti ekonometrian merkitystä. Ne eivät yksin riitä, sillä olisi epärationaalista olla käyttämättä laadullisia menetelmiä, joiden on muissa yhteiskuntatieteissä havaittu tuottavan hyödyllistä tutkimustietoa. Ekonometrikko saisi monesti helpommin ja paremmin tuntumaa talouden toimintaan menemällä kentälle sen sijaan, että istuu työhuoneessaan ja tekee tietokoneajoja kenties valmiilla muiden keräämällä tilastotiedolla. Ekonometria on tilastotieteen erikoisala, jossa taloudelliset ilmiöt pyritään saattamaan mitattavaan muotoon ja esimerkiksi aikasarja-analyysiin käyviksi muuttujiksi. Edellä tarkoitettujen mallien lisäksi taloustieteessä on päätösmalleja. Tärkeimmät niistä ovat tilastollisten menetelmien avulla rakennettuja makrotalouden moniyhtälömalleja, joiden avulla yritetään ennustaa lähitulevaisuuden suhdannekehitystä. Tällaisten mallien hyvyyskriteerinä on tarkoituksenmukaisuus. Ne ansaitsevat paikkansa taloudellisen tiedon kentässä, jos esimerkiksi yksityinen yritys havaitsee riippuvuutta oman liikevaihtonsa ja tietyllä tavalla lasketun bruttokansantuotteen välillä, ja katsoo järkeväksi maksaa osuvista BKT-ennusteista niiden laatijalle. Bruttokansantuote on tilastollinen aggregaattisuure, jossa on maan alueella syntyneen kokonaistuotannon arvo yhteenlaskettuna. Muita esimerkkejä päätösmalleista ovat rahoitustaloustieteessä kehiteltävät johdannais- ja muiden rahoitusmarkkinainstrumenttien hinnoittelumallit, joiden ymmärtäminen ja käyttö saattaa edellyttää huipputason matemaattisia taitoja. Päätösmalleja ja niiden käyttöä ei tarkastella tässä kirjassa. 3. Oppikirjan tarkoitus Yhteiskunnalliset ilmiöt ja taloudelliset niiden osana ovat niin monitahoisia ja mutkikkaita, että ainutkaan tieteenala ei yksinään pysty selittämään niitä kaikissa yksityiskohdissaan. Selitystehtävän onnistumiseksi tarvitaan työnjakoa sekä tieteenalojen välillä että niiden sisällä. Tieteiden väliset raja-aidat ovat jatkuvassa liikkeessä niin kuin kaikki yhteiskunnan kehityksessä. Muutokset tapahtuvat hajautetusti ja pätkittäin, ja ne voivat johtaa ihmisten yhteisten etujen kannalta parempiin tuloksiin kuin mikään tietoinen pitkän aikavälin suunnittelu. Toisaalta
7 evoluutio voi lähteä vikaraiteelle ja lukkiutua umpikujaan, joka vastaa tieteelle asetettuja vaatimuksia huonosti. Taloustieteelle ei ole olemassa yleisesti hyväksyttyä, yhtä määritelmää. Suurelle yleisölle mielikuva taloustieteestä syntyy helpoiten sen perusteella, mikä näyttäisi olevan sen tutkimuskohde. Kun taloustieteilijä esiintyy televisiohaastattelussa, katsoja odottaa hänen puhuvan suhdanteista, kartelleista ja muista taloudellisista asioista. Talouden asiantuntija osaa vastata talouden kysymyksiin niin kuin työoikeuden tuntija työoikeuden ja historian tuntija historian kysymyksiin. Monelle on yllätys ja aloittavalle opiskelijalle ehkä järkytys, että taloustieteilijät itse luonnehtivat alaansa pikemmin sen käyttämien menetelmien kuin tutkimuksen kohteen mukaan. Tekeillä olevassa oppikirjassa Instituutiotaloustieteen perusteet kehitellään lähestymistapaa, jossa talouden ilmiöitä selitetään monipuolisesti kaikkia tieteen menetelmiä käyttäen. Aikojen kuluessa polkujen kautta syntyneet rajat ja työnjaot yhteiskuntatieteiden välillä ovat hankalasti siirrettäviä. Oppikirjoissa uudenlaisten lähestymistapojen kokeileminen on erityisen varovaa, ja viiveet uusimpien ajatustapojen siirtymisessä opetukseen ovat pitkiä. Kirjan tavoitteena on historian taakasta välittämättä tarjota standardista poikkeava tapa oppia talouden ilmiöitä taloustieteen perusopinnoissa. Taloustieteen perusoppikirjat olisi hyvä aloittaa johdantojen jälkeen sen tarkastelulla, miten ihmisten tiedetään nykytutkimuksen perusteella tekevän taloudellisia päätöksiä. Tämän luvun tavoitteena on hahmotella tuon tarkastelun sisältöä. Aluksi pohditaan rationaalisuuden ja rationaalisuuden rajoitteiden merkitystä, selitetään päätöksentekoa heuristisena prosessina ja verrataan tätä standardioppikirjojen optimointioletukseen. Luvussa keskitytään tunteiden vaikutuksiin päätöksenteon prosesseissa ja toimijoiden vuorovaikutuksessa. Toimijat vaikuttavat toisiinsa paitsi välillisesti hintajärjestelmän kautta myös suoraan, ja tästä esimerkkeinä käytetään kerskakulutusta hyödykemarkkinoilla ja sisäistä motivaatiota työelämässä. Heuristiikat ovat yksilön toimintatapoja, joiden hän arvioi johtavan hyviin päätöksiin, ja instituutiot ovat säännönmukaisuuksia, joita esiintyy laajasti ihmisten käyttäytymisessä ja sen vaikutuksissa. Rajoittunut rationaalisuus ja heuristiikat yhtäältä sekä heuristiikat ja instituutiot toisaalta kytkeytyvät läheisesti toisiinsa, ja näille rakentuvaa taloustiedettä voitaisiin kutsua instituutiotaloustieteeksi. Se on luonteeltaan eklektinen eli valikoiva oppisuunta, joka valitsee muista oppisuunnista kuhunkin
8 selitystehtävään parhaiten soveltuvat osat. Tutkijoiden valinnat vaihtelevat eikä odotettavissa ole mitään nykyisen standardin kaltaista yhtenäistä doktriinia. 4. Raha ja rationaalisuus Käytetyimpiä menetelmiä taloustieteessä ovat kvantitatiiviset menetelmät, ja erityisesti ekonometriaa ja differentiaalilaskentaa pidetään metodiikan runkona. Rajautumiseen on olemassa luonnollisia ja hyväksyttäviä syitä. Talouden toiminta perustuu pääosin vaihdantaan, ja vaihdannassa annetaan yleensä rahaa hintana toisen tarjoamista tavaroista tai palveluista. Saatua rahaa voidaan kerryttää rahavaroiksi esimerkiksi pankkien talletustileille. Kun kaikki käyttävät samaa hyödykettä rahana, taloudellisia suureita kyetään mittaamaan samassa yksikössä, ja vaativien tilastollisten menetelmien käyttö tulee mahdolliseksi. Vaihdantaan osallistuminen edellyttää yleensä rahavaroja. Tarve hankkia rahaa ja toisaalta pelko rahavarojen menettämisestä pakottavat talouden toimijat pyrkimään järkeviin päätöksiin. Rahan niukkuuden vuoksi rationaalisuusoletus on luonnostaan keskeinen osa taloustiedettä. Rahan ja rationaalisuuden vahva liitto on johtanut siihen, että talousteoriassa toimijoiden päätöksiä tarkastellaan hyvin usein optimointina. Esimerkkinä on kuluttaja, joka vertailee marketissa eri tavarayhdistelmiä, koettaa saada kaiken irti rahoillaan, ja valitsee yhdistelmän, jolla hän maksimoi hyötynsä rahavarojen sekä tavaroiden hintojen asettamissa rajoissa. Oletus ihmisten rationaalisuudesta (< [lat.] ratio järki) on niin huomiota herättävä piirre taloustieteessä, että tieteenala voitaisiin määritellä sen kautta. Taloustiede olisi silloin yhteiskuntatiede, joka tutkii yhteiskunnallisia ilmiöitä ihmisten rationaalisen käyttäytymisen tuloksena. Selittämisen kohteena voi olla äänestäminen presidentinvaaleissa, osallistuminen hätäapukeräykseen tai varautuminen avioliiton hajoamiseen. Yhteiskuntatieteiden välinen työnjako ei tämän mukaan määräydy pelkästään tutkimuskohteen mukaan. Rationaalisuuden vaikutuksia tarkastellaan toki kaikissa yhteiskuntatieteissä, mutta missään ei oletukseen nojata sellaisella vakaumuksella kuin taloustieteilijöiden piirissä. Taloustiede ei yleensä ota kantaa siihen, mikä on ihmisten itsensä mielestä rationaalista, tai miten heidän pitäisi toimia. Näemme naisihmisen ostavan marketissa
9 punaisia omenia 10 euron kilohintaan, vaikka vieressä on vihreitä euron omenia. Syynä ei ole huono näkö eikä hetken mielijohde, sillä aina ostaessaan omenia hän valitsee punaisia eikä koskaan vihreitä. Moni tuttava on ihmetellyt asiaa ja sanonutkin siitä, mutta nainen jatkaa niin kuin ennen. Ehkä punaiset sointuvat hänen tarjoiluvatinsa väriin, kenties punaiset ovat kotimaisia ja herättävät kansallistuntoja, emme tiedä. Nainen puolestaan ihmettelee, kun yksi tuttavistaan ostaa viinakaupassa joka kerta 100 euron viinipullon, vaikka samalla rahalla saisi 10 halvempaa. Ainakin taloustieteessä makuasiat ovat subjektiivisia eikä niistä lähdetä kiistelemään. Rationaalisen ja epärationaalisen välinen rajaviiva on häilyvä. Yksinkertainen ja karkea testi on kysyä toimijalta itseltään teon jälkeen, toimiko hän tuolloin mielestään järkevästi, ja jos voisi siirtyä ajassa taaksepäin, toimisiko hän edelleen samalla tavalla. Jälkiviisaus ei tee tekoa tekemättömäksi, mutta se auttaa oppimaan virheistä ja kehittämään omaa päätöksentekoa. Myös tämä taito on osa ihmisen rationaalisuutta. Omien tekojen arviointi edellyttää mielen toimintakykyä. Tässä valossa selkeitä tapauksia näyttäisivät olevan vaikeasti dementoituneiden ja vakavaa psykoosia potevien käyttäytyminen. Siinäkin tosin voi esiintyä rationaalisuutta ahtaassa merkityksessä siten, että teoissa on sisäisen johdonmukaisuuden piirteitä. Vuosilomalaki on yhteisön keino tahdonheikkoutta vastaan Loma on vapaa-aikaa työn lomassa. Loma on kivaa, mutta niin on työkin, koska siitä saa rahaa. Tällä rahalla on maksettava elämisen menot myös loma-ajalta, ellei ole muita varoja käytettävissä. Kysymys kuuluu, onko työnantaja valmis maksamaan lomapalkkaa ja tavallaan antamaan rahaa tekemättömästä työstä. Vuosiloman pituus, ajankohta ja lomapalkan suuruus ovat vapailla työmarkkinoilla työnantajan ja työntekijän välinen sopimusasia. Esimerkiksi Suomen työmarkkinoilla lainsäädäntö rajoittaa osapuolten valintoja. Tästä huolimatta on hyödyllistä spekuloida, millaiseen lomapalkkajärjestelyyn kenties päädytään kuvitellun sopimusvapauden oloissa. Olkoon loma kuukauden mittainen, sanotaan heinäkuu. Kumpikaan osapuoli ei ole mukana työehtosopimuksessa, joka rajoittaisi sopimista. Yksi mahdollinen ja taloustieteilijälle luonnollinen tapa on ajatella, että työntekijä kustantaa itse lomansa. Hän säästää joka kuukausi palkastaan yhden yhdestoistaosan tai pyöreät 10 prosenttia. Lomalla on sitten käytössä vähintään se mitä normaalisti työvuoden aikana. Palkka ei ole välttämättä joka kuussa yhtä suuri ja samalta työnantajalta. Työttöminä kuukausina lomasäästö on tehtävä päivärahasta ja muusta tulosta. Ihmisen tahdonlujuus on rationaalisen päätöksenteon kannalta valitettavan heikko. Säästö voikin olla viisasta ohjata erilliselle pankkitilille, johon on lupa kajota vasta, kun loma alkaa ja palkanmaksu keskeytyy kuukaudeksi. Toinen tapa on pitää kaikki rahat samalla pankkitilillä ja lokeroida ne eri käyttötarkoituksiin vain omassa mielessä. Tällaista kutsutaan psykologisessa taloustieteessä mentaalitilinpidoksi.
10 Tilejä voi olla matkailua, vaatteidenostoa ja joululahjoja varten, ja näillä erilaisia alatilejä. Otetaan esimerkiksi matkailutili. Työntekijä on varannut mielessään tietyn summan vuodessa etelänmatkoihin ja muuhun matkusteluun. Mentaalitilivuosi alkaa kesälomasta. Hän tekee heti pitkän ja kalliin matkan kaukomaahan. Tilivuoden loppuosuudella matkustelua joutuu jarruttelemaan, ja tilinpäätös aikanaan osoittaa, miten tämä on onnistunut. Kaukomaan matkaa varten on mentaalilaskennassa oma alatilinsä, jossa tietty eurosumma on ikään kuin korvamerkitty tarkoitukseen. Juuri ennen lähtöä maan valuutta sattuu devalvoitumaan, ja euron ostovoima maassa kasvaa. Todennäköistä on, että kurssimuutos lisää rahankäyttöä kohdemaassa. Euroissa laskien matkan kokonaismenot voivat pysyä samoina kuin suunnitelma eivätkä aiheuta vaikutelmaa budjetin ylittämisestä. Mentaalilaskenta johtaa muihinkin kummallisuuksiin. Työntekijälle on päässyt syntymään iso luottokorttilaina, jossa on korkea korko. Päällisin puolin näyttäisi järkevältä, että mahdollisimman suuri osa palkasta menee tuon lainan lyhentämiseen eikä makaa huonokorkoisella säästötilillä. Tässä järjestelyssä on kuitenkin vaara, että lyhennetyn lainan tilalle tulee ottaneeksi heti uutta eikä lomakassa kartu niin kuin on tavoite. Oletetaan, että työntekijä on varmuuden vuoksi avannut pankkitilin pelkästään kesälomaa varten. Tilin saldo kasvaa tasaiseen tahtiin joka kuukausi. Jossain vaiheessa tulee varotoimesta huolimatta kiusaus ottaa pieni summa tärkeään asiaan. Kun pää on avattu, toinen kerta tuottaa vähemmän tunnontuskaa, kolmas on rutiinia, ja loman alkaessa tili on tyhjä. Rahattomalla lomailijalla on erilaisia vaihtoehtoja. Hän voi säästää ruokamenoissa ja kituuttaa muutenkin, vaikka oli alun perin ajatus ottaa lomalla raha-asiatkin vähän löysemmin. Yksi keino on mennä ja pyytää työnantajalta ennakkoa eli förskottia. Sama olisi ehkä edessä töiden alkaessa, taas seuraavassa kuussa ja niin edelleen. Järjestelmän pyörittämisestä päästään eroon, kun työnantaja hoitaa kuukausittain työntekijän puolesta 10 prosentin pidätyksen ja laittaa varat lomarahastoon. Perinteinen taloustiede olettaa, että ihmiset ovat hyperrationaalisia hyödyn maksimoijia. He ovat ikään kuin hyvin rasvattuja päätösautomaatteja, jotka kykenevät hetkessä tekemään omalta kannaltaan täydellisiä valintoja. Todellisuus on tästä kaukana. Aristoteleen mukaan ihmiset voidaan jakaa kahteen ryhmään. Yhdet säästävät niin kuin eläisivät ikuisesti, ja toiset tuhlaavat kuin kuolisivat huomenna. Joillekin ihmisille raha on kuin kuuma peruna, joka polttaa sormia, ja josta on päästävä eroon niin nopeasti kuin mahdollista. He ehkä ajattelevat kuten englantilainen Francis Bacon 1600-luvulla: raha on kuin lantaa, siitä on hyötyä vain levitettynä. Itsekuri on joillakin heikompi kuin toisilla ja vaihtelee olosuhteiden mukaan. Kukaan ei ole täysin suojassa luontonsa heikkouksilta. Yhteisössä tarvitaan instituutioita, jotka ohjaavat erehtyväistä ihmistä sekä oman että kaikkien yhteisen edun mukaisiin suuntiin. Vuosilomalaki on esimerkki keinosta auttaa ihmisiä pitkäjänteiseen ja johdonmukaiseen rahankäyttöön. Sen mukaan työnantajalla on velvollisuus maksaa vuosiloman ajalta rahasumma, joka vastaa, lain sanamuodon mukaan, vähintään työntekijän säännönmukaista tai keskimääräistä palkkaa. Työsuhteen päättyessä työntekijällä on oikeus saada summa lomakorvauksena. Vuosiloman pituus lasketaan määrättyjen kaavojen mukaan työpäivistä ja työtunneista, jotka ovat kertyneet lomanmääräytymisvuoden aikana.
11 Jos työnantajalla ei olisi velvoitetta maksaa lomapalkkaa, hän pystyisi, ja kilpailun oloissa joutuisikin, maksamaan korkeampaa kuukausipalkkaa. Palataan vielä vapaiden markkinoiden mielikuvitusmaailmaan. Mitään lomapalkkoja ei ole pakko maksaa, mutta niistä voidaan sopia jos halutaan. Yritys A lupaa maksaa 1800 euron kuukausipalkkaa muttei mitään lomakuukaudelta. Yritys B lupaa maksaa 1650 euroa kuussa ja saman verran lomapalkkaa. Kumpi on parempi? Vuosiansio on kummassakin sama. Yksinkertaisessa talousajattelussa on kannattavaa valita kahdesta muuten samanlaisesta vaihtoehdosta se, joka jättää enemmän vapausasteita. Se olisi yritys A. Lomapalkka on tässä valossa huono sopimusehto. Työntekijälle voi tulla vuoden aikana polttava rahantarve. Pankkitili on tyhjä, lainaa ei saa mistään, ja raha pitäisi saada heti eikä vasta heinäkuussa. Teorian mukaan olisi paras saada itse päättää, säästääkö palkastaan 10 prosenttia, tätä vähemmän tai enemmän, tai ei yhtään mitään. Joustavasti aina tilanteen mukaan, tapauskohtaisesti harkiten, viileästi järkeen perustuen. Oikeassa maailmassa rationaalisuus ei ole niin täydellinen kuin voisi toivoa. Omaa toimintavapautta on viisasta rajoittaa ennalta. Heikkona hetkenä rahaa tulee käyttäneeksi, vaikkei tarve olisi aivan niin polttava kuin uskottelee itselleen. Katumus tulee viimeistään loman alkaessa. Vuosilomalaki on tapa, jolla kansalaiset päättävät yhdessä sitoa käsiään ja tavoitella pitkän aikavälin hyvinvointia. Perustuu lehtikirjoitukseen Vuosilomalaki ohjaa palkansaajan rahankäyttöä. Turun Sanomat 6.8.2013. 5. Ortodoksian optimointioletus ja sen kritiikki Rationaalisuuden keskeinen ja jopa ydinasema taloustieteessä merkitsee, että opiskelijoilla on lupa odottaa sen merkitysten pohdintaa. Oppikirjoja on joukoittain ja erikielisiä, eivätkä yleistykset ole mahdollisia niitä tuntematta. Seuraavassa tarkastellaan tyylitellysti rationaalisuuden käsittelyä sellaisissa taloustieteen perusteiden tekstikirjoissa, joita pidetään tieteenalalla standardina. Edustava esimerkki on Suomessakin laajalti käytetty 716-sivuinen Economics, jonka kirjoittajat ovat David Begg, Gianluigi Vernasca, Stanley Fischer ja Rudiger Dornbusch. 2 Standardin alullepanijana voidaan pitää yhdysvaltalaista Paul Samuelsonia, jonka legendaarisen oppikirjan ensimmäinen laitos ilmestyi vuonna 1948 eli aika kauan sitten. Rationaalisuus tulee puheeksi usein siinä vaiheessa, kun tarkastellaan kuluttajan valintakäyttäytymistä. Osutus on ymmärrettävä, sillä opiskelijat ovat kerinneet tehdä 2 McGraw-Hill, London 2011.
12 eläessään lukemattomia kulutuspäätöksiä ja pystyvät saamaan asiaan valaistusta itsehavainnoinnin menetelmällä. Rationaalinen kuluttaja punnitsee tarjolla olevien vaihtoehtojen hyötyjä ja kustannuksia. Hän pyrkii saamaan käytössä olevalla rahalla niin paljon hyötyä kuin mahdollista. Hän on johdonmukainen siten, että jos omena on hänestä parempi kuin päärynä ja päärynä parempi kuin kiinanomena, hän valitsee mieluummin omenan kuin kiinanomenan. Marginaaliajattelu on olennainen osa taloudellista ajattelutapaa. Kuluttajan on tajuttava, että vaikka vesilitra hiekkaerämaassa on timanttia arvokkaampi, toinen litra ei ole enää yhtä arvokas, vielä vähemmän 100:s tai 1000:s, jonka voi ihmisten ilmoille tultua huuhtoa alas vessasta, jos vesilaitos myy sen riittävän halvalla. Hyödykkeen antama rajahyöty on se hyödyn muutos, jonka hyödykkeen määrän lisääminen yhdellä antaa kuluttajalle. Rationaalisuusoletuksesta on lyhyt matka ajatukseen, että ihmisten päätöksenteko on optimointia eli kuluttajan tapauksessa hyödyn maksimointia. Eikö ole selvä, että järkevä ihminen pyrkii parhaaseen päätökseen eli optimiin (< [lat.] optimus paras), ja että hän näin ollen optimoi? Optimointimenetelmiä on paljon, mutta niistä ei standardioppikirjoissa juuri puhuta, vaan päätöstilanteita tarkastellaan differentiaalilaskennan sidottuina ääriarvotehtävinä. Alusta saakka halutaan antaa kuva deduktiivisesta tieteestä, joka tekee pesäeroa esimerkiksi simulointimenetelmiin. Taloustieteen omalla kielellä ilmaisten tutkijat saattavat uhrata matemaattisen eleganssin vuoksi aikaa perinteisiin tarkastelutapoihin, vaikka esimerkiksi numeerisia menetelmiä käyttävä computational economics tuottaisi pienemmällä vaivalla yhtä hyviä ennusteita toimijoiden käyttäytymisestä ja sen vaikutuksista. Ihmisen käyttäytymisen selittäminen optimointina edellyttää rajuja oletuksia päätöksenteon olosuhteista ja päätöksentekijästä itsestään. Kuluttajat, poliitikot ja kaikki muut toimijat ovat ikään kuin mekaanisia päätöksentekoautomaatteja, jotka osaavat laskelmoida täydellisesti hyötyjä ja kustannuksia sekä valita itsensä kannalta aina parhaan vaihtoehdon. Tietämys on jäsentynyttä, joskaan ei välttämättä täydellinen. Tietämyksen käsittely on virheetöntä ja kognitiivinen kapasiteetti rajaton. Tunteilla ei ole sijaa, tai ainakaan niillä ei ole vaikutusta päätösten tekemisen prosesseihin. Monissa malleissa mennään vielä pidemmälle ja oletetaan ihmisten olevan kiinnostuneita vain omien rahavarojensa lisäämisestä. Rajoittumattomaan rationaalisuuteen (engl.
13 unbounded rationality) tai hyperrationaalisuuteen perustuvaa taloustieteen oppisuuntaa kutsutaan tässä kirjassa ortodoksiseksi taloustieteeksi. Optimin etsiminen esitetään perusoppikirjoissa kuvioiden avulla, ja matematiikka on enintään liitteissä. Käppyröitä aikansa tutkittuaan opiskelijalle saattaa, ja on kenties tarkoituskin, tulla käsitys, että taloustiede ei olekaan oppi rationaalisesta käyttäytymisestä vaan optimoinnista, ja siitäkin vain tietynlaisesta. Ymmärrettävää on myös päätyä käsitykseen, että jos rationaalisuus on optimointia, optimointi on rationaalista, eikä mitään muita päätösmenetelmiä tarvitse tuntea. Jotkut opiskelijat oppivat liiankin hyvin ja alkavat uskoa, että ihmiset optimoivat myös todellisessa eivätkä vain mallimaailmassa, ja ehkä pelkästään voittoa tavoitellen. Oletus rajoittumattomasta rationaalisuudesta ei vastaa empiiristä tutkimustietoa siitä, miten ihmiset elävät elämäänsä ja tekevät päätöksiä. Oletukseen perustuvat mallit ovat tästä huolimatta hyödyllinen osa taloustiedettä. Ne eivät selitä täydellisesti jos ollenkaan yksilön käyttäytymistä, mutta saattavat tuottaa oikeansuuntaisia ennusteita käyttäytymisen vaikutuksista kansantalouden tasolla. Hyperrationaalisten päätösten tarkastelu voi olla käyttökelpoinen myös antamalla viitteitä, miten ihmisten pitäisi toimia päästäkseen tavoitteisiin niin hyvin kuin mahdollista. Kysymys on silloin normatiivisesta taloustieteestä. Tärkein peruste optimointioletukselle on mahdollisuus rakentaa sisäisesti johdonmukaisia ajatusrakennelmia, jotka auttavat luonnostelemaan talouden mutkikkaita toimintaperiaatteita ja antamaan niistä karkeita kokonaiskuvia. Aksiomaattisuus ja siitä johtuva ohut kytkentä käytännön talouselämään ovat niin elimellinen taloustieteen piirre, että yliopistojen olisi tuotava ne selkeästi esiin esitteissä, oppaissa ja opinto-ohjauksessa. Yliopistojen ja niihin hakevien välillä on epäsymmetrinen informaatio tutkintojen sisällöistä ja ammattikuvista, ja loppuelämään vaikuttavat fataalit virheet ovat mahdollisia. Opiskelijan ankkuroituminen tekemäänsä pääainevalintaan voimistaa virheen vaikutuksia. Psykologisessa taloustieteessä tai käyttäytymistaloustieteessä (engl. behavioral economics) kutsutaan ankkuroitumisvaikutukseksi (engl. anchoring effect) taipumusta käyttää päätöksissä tapauskohtaisia viitekohtia, jotka voivat parantaa päätösten laatua mutta myös olla asiaan liittymättömiä. Yhdessä koeasetelmassa koehenkilöitä kehotetaan kirjoittamaan paperille henkilötunnuksensa loppuosan kaksi ensimmäistä numeroa. Tämän jälkeen heille näytetään ja esitellään suklaarasiavalikoima
14 ja kysytään, ovatko he valmiit maksamaan lukua vastaavan eurosumman ja jos, niin paljonko enintään. Valikoiman hinta kaupassa olisi noin 70 euroa. Jos henkilötunnus vaikuttaa varaushintaan, se toimii mielivaltaisena ankkurina ja johtaa valintojen vääristymiin. 3 Optimointioletus tekee helpoksi käyttäytymisen tarkastelun matemaattisesti, ja se myös edellyttää matematiikkaa. Tässä ei ole mitään moitittavaa. Yhdenlainen tutkimus käyttää yksiä ja toisenlainen tutkimus toisia menetelmiä. Ongelma on siinä, että matemaattisesta formalismista on tullut lähes itseisarvo, joka rajoittaa kuin pakkopaita oletusten valintaa. Aiheellista on huomata, että epäkohta ei juonnu oletuksista sinänsä, vaan oletusten yksipuolisuudesta. Kaikki taloustiede perustuu oppisuuntaan katsomatta malleihin, ja malleissa on aina oletuksia. Ortodoksinen tapa määritellä rationaalisuus on vain yksi muiden joukossa, ja jokaisen tulisi hyväksyä, että muitakin on olemassa eikä käyttöä voida kieltää missään ohjekirjassa. Liikanaista matemaattisuutta on arvosteltu taloustieteen piirissä vuosikymmenien ajan. Keskustelu taloustieteen kriisistä oli kansainvälisessä kirjallisuudessa vilkasta 1970-luvun alkupuolella. Esimerkiksi Wassily Leontief, American Economic Associationin silloinen puheenjohtaja ja vähän myöhemmin talousnobelisti, kutsuu skandaalimaiseksi taloustieteen taipumusta hioa teoreettista järjestelmää, jolla ei ole paljoa tekemistä todellisuuden kanssa. 4 Neljä vuosikymmentä myöhemmin toinen Nobelin palkinnon saanut Paul Krugman kirjoittaa vuoden 2008 rahoituskriisiin liittyvässä artikkelissaan Miten taloustieteilijät saattoivat olla niin väärässä? seuraavasti: Oman näkemykseni mukaan taloustiede joutui harhateille, koska ekonomistit ryhmänä erehtyivät pitämään vaikuttavalta näyttävän matematiikan kauneutta totuutena. 5 Instituutiotaloustieteen perusteet -kirjassa kritiikki otetaan tosissaan ja kehitellään taloustieteen oppimistapaa, jossa formalismi on taka-alalla tai kokonaan poissa, ja esille tuodaan erilaisten lähestymistapojen erilaisia tulkintoja talouden toiminnasta. 3 Dan Ariely, George Loewenstein & Drazen Prelec: Coherent Arbitrariness : Stable Demand Curves without Stable Preferences. Quarterly Journal of Economics 118(1), 2003. 4 American Economic Review 61(1), 1971. 5 Kirjassa Kriisin jälkeen, toim. Petri Rouvinen & Pekka Ylä-Anttila. Taloustieto, Helsinki 2010, s. 26.
15 6. Instituutioiden yhteydet heuristiikkoihin Hyperrationaalisuudella on vankka asema taloustieteen opetuksessa, ja matemaattiseen optimointiin panostetaan voimakkaasti menetelmäopetuksessa. Tutkimuksen puolella rationaalisuuden vaihtoehtomääritelmiä käytetään vapaammin. Esimerkiksi käyttäytymistaloustieteessä on selviö ajatella, että ihmisen kognitio on rajallinen. Kognitiiviset voimavarat asettavat rajoitteita kaikille päätöksille, mutta useissa ne ovat niukemmat kuin mitkään muut resurssit. Jos rationaalisen toimijan pitäisi jotain optimoida niin oman järkensä käyttö. Tällaisessa optimoinnissa on ongelma, sillä se kuluttaisi ennestäänkin niukkaa aivokapasiteettia eli juuri sitä, mistä on eniten pulaa. Aivojen optimointi aivoilla muistuttaa tilannetta, jossa mies on uppoamassa suohon ja koettaa päästä ylös saappaansa vartta hirveästi kiskomalla. Ihmisten tietämys on epätäydellistä ja jäsentymätöntä, tietoa pystytään lisäämään, ja muutenkin tieto muuttuu koko ajan. Evoluutiotaloustieteessä tarkastelun keskipisteenä ovat tiedon muuttaminen, muuttuminen ja muutosten vaikutukset talouteen. Ihminen pystyy hahmottamaan vain osan valintojensa vaihtoehdoista ja niistäkin monet hämärästi. Pyrkimystä sekoittaa, että tietty vaihtoehto ei välttämättä ole jo jossain löytymistä valmiina odottelemassa, vaan valitsija tavallaan luo sen omassa päässään ajatteluprosessin aikana. Valintojen vaikutukset etenkin pitkällä tähtäyksellä ovat usein epämääräisiä tai kokonaan tuntemattomia. Edes omia preferenssejään ei tiedä tarkasti, vielä vähemmän niiden muuttumista omien toimien seurauksena tai muuten. Tietämyksen ja kognition epätäydellisyydet johtavat väistämättä siihen, että päätöksenteko on heuristista. Heuristiikka on toimintatapa tai peukalosääntö, jonka toimija arvioi johtavan hyviin päätöksiin omien kokemusten, kouluopintojen ja muun tiedon perusteella. Kun toimiva heuristiikka löydetään, sitä toistetaan uusissa päätöstilanteissa, jotka voivat olla erilaisia kuin aiemmat, mutta joissa on samoja piirteitä. Rationaalinen toiminta on prosessi, jossa toimija tunnistaa käsillä olevan päätöstilanteen tärkeimmät ominaisuudet, vertailee niitä vastaaviin aikaisempiin päätöksiin, ja täyttää havaitsemiaan aukkoja tapauskohtaisella harkinnalla. Riittävän monen toiston jälkeen syntyy rutiineja ja myös piintyneitä tapoja, jotka vapauttavat niukkoja kognitiivisia voimavaroja erityispiirteiden tunnistamiseen ja luoviin ratkaisuihin. Heuristiikan kanssa samanlaisia tai samoihin suuntiin viittaavia sanoja ovat
16 tottumus, konventio, käytänne, proseduuri, perinne, normi, rituaali, algoritmi ja monet muut. Heuristiikat eivät kuulu ortodoksisen taloustieteen piiriin, mutta joitain on pujahtanut sisään. Tunnetuimpia on yhdysvaltalaisen John Taylorin mukaan nimetty Taylorin sääntö, joka on yksinkertainen kaava keskuspankin ohjauskorkomuutosten mitoittamiseksi rahan arvon ja suhdannekehityksen kannalta parhaalla tavalla. Rahapoliittisista toimenpiteistä voidaan tässä mainita myös moral suasion, joka toteutetaan esimerkiksi lähettämällä pankeille paimenkirje ja kehottamalla näitä vaatimaan suurempia omarahoitusosuuksia asuntolainoissa. Rationaalisuus edellyttää heuristiikkoja niin yksinäisen saaren erakolta kuin suurkaupungin asukkaalta. Yhteisössä heuristiikoilla on merkitystä paitsi kunkin jäsenen itsensä kannalta myös siksi, että ne muovaavat jäsenten välisen yhteistyön ja vuorovaikutuksen suhteita. Yhteiset heuristiikat helpottavat yhdessä olemista ja tekemistä esimerkiksi organisaatioissa. Kaikki heuristiikat lisäävät käyttäytymisen ennustettavuutta, ja ilman mitään säännöllisyyttä rauhanomainen yhteiskuntajärjestys olisi sula mahdottomuus. Kun monet soveltavat samanlaisia heuristiikkoja ja kun niiden aikaansaamat säännönmukaisuudet jatkuvat, voidaan ruveta puhumaan yhteiskunnallisista instituutioista. Tässä kirjassa instituutio määritellään säännönmukaisuudeksi, joka esiintyy laajalti ja pitkään ihmisten käyttäytymisessä sekä sen vaikutuksissa. Heuristiikan ja instituution ero on häilyvä ja rajanveto hankalaa erityisesti, kun muutoksia tapahtuu toiminnan olosuhteissa, ja aluksi vain joidenkin yksilöiden käyttäytyminen muuttuu. Instituutiot voidaan nähdä myös pelisääntöinä, jotka rajoittavat käyttäytymistä ja tähtäävät sen ohjaamiseen kyseessä olevan yhteisön, suuren tai pienen, yhteisen edun suuntaan. Osa pelisäännöistä säädetään laeiksi ja saatetaan voimaan pakkoa tai sen uhkaa käyttämällä. Esimerkki on Tieliikennelain säännös, jonka mukaan ajoneuvoa on ajoradalla kuljetettava muu liikenne ja olosuhteet huomioon ottaen niin lähellä ajoradan oikeaa reunaa kuin turvallisuutta vaarantamatta on mahdollista (9 ). Sääntö on epäilemättä syntynyt kokemuksesta, että on järkevää kulkea tien vastakkaista eikä samaa puolta kuin vastaantulijat. Oikealla puolella kulkemisesta voi tulla niin automaattinen, että autiosaaren erakko noudattaa sitä poluillaan ja toinen erakko kaupunkiasuntonsa käytävillä, vaikka yhtä hyvin voisi edetä vasenta laitaa.
17 Joillakin alueilla säännöksi on vähitellen vakiintunut vasemmanpuoleinen liikenne. Kansainvälisen standardin puuttuminen aiheuttaa monenlaista hankaluutta ja vaaratilannetta. Ranskalaisella autoilijalla saattaa olla erinomainen oikealla ajamisen rutiini, mutta kun hän lähtee Englantiin Kanaalin tunnelin junalla, rutiini voi koitua kohtaloksi toisessa päässä. Tavalliset autoilijat eivät saa liikkua tunnelissa, mutta jos saisivat ja kaistat vaihtuisivat valtioiden rajalla, melkoinen sotku olisi odotettavissa. 7. Tunteet päätöksenteossa Tunteet vaikuttavat kaikkeen taloudelliseen käyttäytymiseen. Mies lähtee kauppakeskukseen ostamaan pukua, koska vanha on käynyt pois muodista ja tuntuu herättävän kiusallista huomiota. Myyjä vaikuttaa miellyttävältä, valikoimaa on paljon, ja mies päättää ostaa toisenkin puvun. Kotiinlähdön sijasta mies intoutuu menemään kenkäosastolle ja jatkaa vielä sieltäkin shoppailua. Illalla mies menee elokuviin, jotta saisi iloa elämäänsä. Kesken elokuvan salin etuosassa syttyy tulipalo, ja mies ryntää kohti ovea, josta on tullut sisään. Järkevämpi ratkaisu olisi miettiä hetki ja juosta sivuovelle, jonne kukaan muu ei ymmärrä suunnata. Tunteet ja tuntemukset ovat laajasti tulkittuna ihmismielen tiloja, jotka eivät ole tahdonalaisia. Surua ei voi teeskennellä ja pelko valtaa mielen, vaikkei siihen olisi mitään järjellistä syytä. Syyllisyyden tunnetta ei voi valita tietoisesti, eikä voi myöskään päättää olla tuntematta syyllisyyttä. Tunnetta pystyy estämään epäsuorasti niin, että välttää näkemästä kerjäläisiä ja, jos sattuu jonkun näkemään, koettaa ajatella muuta asiaa. Neurotaloustieteessä tunteiden syntymistä selitetään aivotutkimuksen menetelmillä ja kyetään jopa ennustamaan esimerkiksi kuluttajan ostopäätöksiä. Emootioiden tarkastelusta käy esimerkkinä äänestäjien päätöksenteko presidentinvaaleissa. Taloustieteen oppikirjoissa lähdetään liikkeelle julkisen valinnan teoriasta (engl. public choice theory), jonka mukaan ihminen maksimoi hyötyään niin äänestäjän kuin kuluttajan tai muun ominaisuudessa. Äänestäjä vertailee mielessään ehdokkaita sekä arvioi hyötyä, jota kunkin valituksi tuleminen hänelle antaisi. Hän arvioi äänensä vaikutuksia lopputulokseen sekä äänestämisen kustannuksia, kuten riskiä jäädä auton alle vaalipaikalle mennessä. Hyöty voi merkitä paitsi rahallisia etuja myös
18 mielihyvän tunteita, joita oman ehdokkaan näkeminen vaalikauden aikana mediassa synnyttää. Ortodoksisessa taloustieteessä, siten kuin oppisuunta tässä kirjassa määritellään, tunteet voivat olla mukana siltä osin, kuin ne vaikuttavat äänestäjän tavoitteisiin. Tunteiden vaikutukset päätöksentekoon sinänsä tai sen prosessiin eivät mahdu tarkasteluun. Optimointi on mekaaninen toimitus, josta riittävän tehokas kone pystyy suoriutumaan yhtä hyvin, ellei paremmin, eivätkä tunteet vaikuta laskennan lopputulokseen. Yksi plus yksi on aina kaksi. Ratkaisu on tehtävänasettelussa tavallaan jo sisässä, ja sen selville saamiseksi tarvitaan vain matematiikan taito. Tehtävästä on ainoastaan yksi ulospääsy. Tunteiden tarkastelulta ei voi välttyä, kun päätöksenteko nähdään heuristisena prosessina. Päätökseen lähteä äänestyspaikalle vaikuttavat naapurit, jotka kyttäävät toisiaan verhojen takaa ja kertovat kylällä, ketkä lähtivät äänestämään ja ketkä jäivät kotiin nukkumaan. Äänestäjä saattaa arvailla, että hänen suosikkinsa pääsee joka tapauksessa läpi, ja äänestää toista ehdokasta, jolle haluaa antaa tunnustuksen poliittisesta elämäntyöstä. Miltei voisi puhua tunteilusta sillä hetkellä, kun hän kirjoittaa numeroa vaalilippuun. Viereisessä kopissa sielunliikkeet ovat toiset, sillä meneillään on kirkkoveneen piirustaminen. 8. Markkinoiden atomismi ja kerskakulutus Markkinoista annetaan taloustieteen oppikirjoissa kuva hajautuneena järjestelmänä, jossa toimijat tekevät päätökset yksin toisistaan erillään. Kapitalismi on kasvoton, joku haluaisi sanoa. Atomisminäkökulma on optimointioletuksen rinnalla toinen tapa saada tunteet pidetyksi ulkona taloustieteestä. Kun kuluttaja päättää ostaa itselleen uuden paidan, paitojen kysynnän vahvistuminen johtaa oppikirjatarinan mukaan niiden hinnan kohoamiseen. Kuluttajan valinta siirtyy hintojen kautta muiden toimijoiden tietoon. Todellisuuden paitamarkkinoilla toimijoiden välisessä vuorovaikutuksessa on muitakin kanavia kuin markkinahinnat. Paitoja on paitsi monta paksuutta ja kuosia myös eri merkkiä. Kun yhden brändin kysyntä vahvistuu ja hinta nousee riittävästi, siitä saattaa tulla kerskakulutushyödyke. Brändinhallinnan ekspertti osaa suoristaa mutkan, myy paitaa
19 alusta alkaen poskettomaan hintaan, ja luo mainonnalla mielikuvia sen sosiaalisesta aistikkuudesta. Tarkoitukseen nähden ylihintaisen paidan ostaminen ja käyttäminen on kuluttajalle keino ylpeillä rahoillaan ja herättää muissa ihailun ja kateuden tunteita. Esimerkki kertoo, että toimijat vaikuttavat toisiinsa paitsi välillisesti hintajärjestelmän kautta myös suoraan. Pelkät arvelut muiden ajatuksista ja tunnetiloista ohjaavat valintoja. Markkinat eivät ole joukko toisistaan eristyneitä erakkoja, jotka kukin omalla saarellaan seuraavat netistä hintojen kehitystä, vievät päivän aikana tuottamansa tavarat illalla laiturille, hakevat seuraavana aamuna toiset, eivätkä koskaan näe rahtia kuljettavaa laivuria. Jos kuluttaja haluaa kerskata rahoillaan, hän oletettavasti valitsee näkyviä hyödykkeitä. Päällyspaidat sopivat tarkoitukseen paremmin kuin alushousut. Thorstein Veblenin aikoinaan esittämä conspicuous consumption suomennetaan kerskakulutukseksi, mutta oikeastaan se tarkoittaa näkyvää, huomiota herättävää kulutusta. Veblen-vaikutukseksi on tapana kutsua ilmiötä, jossa hyödykkeen kysyntä kasvaa sen hinnan kohotessa. Hyödykkeen hintajouston sanotaan olevan silloin positiivinen. Veblen-vaikutus toimii myös niin päin, että jotkut haluavat köyhäillä ja liikkuvat vanhassa paidassa tai vanhalla polkupyörällä, vaikka varaa olisi ostaa uudet tilalle. Ilmiötä voitaisiin kutsua käänteiseksi Veblen-vaikutukseksi (engl. counter Veblen effect). Kun vaatteiden kierrätys tulee muotiin ja vanhoista pyöristä haluttua museotavaraa, ne menettävät Veblen-ominaisuuttaan, ja hintoihin tulee tätä väylää pitkin laskupainetta. Veblen-vaikutukseen liittymättömiä syitä esiintyä köyhänä ovat varkailta suojautuminen ja kerjäläisten torjuminen. Veblen-vaikutus on esimerkki ilmiöstä, joka ei sovi peruskurssimallien logiikkaan, mutta saatetaan todeta ohimennen. Aikaisemmin mainitun Beggin oppikirjan 9. painoksen yksi box käsittelee ilmiötä ja selittää, että kun tavallisesta paidasta tulee merkkipaita, se muuttuu toiseksi hyödykkeeksi, jonka kysynnällä on tavanomainen negatiivinen hintajousto. Laatikot vaihtuvat painoksesta toiseen, ja uusimmassa 10. painoksessa Veblen-vaikutusta ei enää mainita. Se on kuriositeetti, jota varten ei ole tarpeen kehittää systemaattista ajatusrakennelmaa, ja josta riittää ad hoc -pohjainen anekdootti. Teoria taloudesta toisistaan riippumattomien toimijoiden tahattomana tuloksena, ikään kuin näkymättömän käden ohjauksessa, on taloustieteen suurimpia saavutuksia.
20 Atomistinen lähestymistapa soveltuu selittämään yksinkertaista kaupantekoa. Kehittyneempää teoriaa tarvitaan, kun hyödykkeet ovat monimutkaisia, samoin toimijoiden väliset suhteet sopimuksissa ja yhteisössä yleensä. Yksinkertaisesta kaupankäynnistä on kysymys, Adam Smithin esimerkkiä mukaillen, kun karjatilallinen myy lehmän lihakauppiaalle, joka teurastaa eläimen ja myy paloina asiakkaille. Toisen kertaluvun haasteen taloustieteelle tarjoaa nykyaikainen työelämä, jossa tuhansia ihmisiä voi olla saman yrityksen palveluksessa, jotkut yhtäjaksoisesti kymmeniä vuosia, ja jossa vertaus lihakauppaan on paitsi mauton myös huono lähtökohta. Taloustieteilijät käyttävät tässäkin mielellään atomistista käsitteistöä ja puhuvat työmarkkinoista, joilla työvoiman kysyntä ja tarjonta kohtaavat ja asettuvat tasapainossa yhtä suuriksi. Työelämän ilmiöitä tarkastellaan seuraavassa instituutiotaloustieteen näkökulmasta. 9. Moraalikato ja motivaatiokato työelämässä Instituutiotaloustieteessä tavoitteena on tunnistaa talouden instituutioita, selittää niiden syntyä ja toimintaa sekä arvioida kansantaloudellista merkitystä. Se antaa myös neuvoja, miten olemassa olevia instituutioita voitaisiin kehittää yhteisön kannalta paremmiksi, mitä niistä olisi koetettava juurruttaa pois, ja millä tavoin kyettäisiin luomaan uusien instituutioiden syntymiselle otolliset edellytykset. Haastava tehtävä on ymmärtää, millaisissa vuorovaikutuksissa instituutiot toimivat keskenään, millä tavoin ne tukevat toistensa toimintaa, ja toisaalta miten ne toimivat toisiaan vastaan. Ihanteellisesti instituutiot pelaavat saumatta yhteen ja tuottavat yhteisen edun kannalta niin hyviä tuloksia kuin on inhimillisesti mahdollista. Adam Smithin moral sentiments eli moraalitunnot ovat kaiken yhteiskunnan kivijalka, ja ne sopivat aloitukseksi työelämän instituutioiden tarkasteluun. Taloustieteessä käytetään käsitteitä, jotka ainakin näyttävät vihjaavan moraalituntoihin. Moraalikato on yksi tällaisista. Sopimukset toimijoiden välillä voidaan nähdä lupausten vaihtona. Vaatevalmistaja lupaa vähittäismyyjälle, että paidat on ommeltu kunnolla eivätkä saumat ratkea ensimmäisellä käytöllä, vähittäismyyjä lupaa asiakkaalle, että valmistaja pitää sanansa, ja asiakas lupaa, että maksuksi