Teksti: KATJA BORODULIN FINRISKI-SEURANTATUTKIMUS: Yhä harvempi suomalainen on täysin passiivinen vapaa-ajallaan 4 LIIKUNTA & TIEDE 51 4 / 2014
Yhä harvempi suomalainen raportoi olevansa täysin passiivinen vapaa-ajallaan. Työmatkoillaan täysin inaktiivien määrä puolestaan on kasvanut viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana. Vapaa-ajan liikunnan lisääntyminen ajoittui vuosille 1972 1992, jonka jälkeen liikkumattomien osuudet väestössä ovat muuttuneet vain vähän. Korkeammin koulutetut ovat lisänneet vapaa-ajan liikuntaansa eniten ja matalasti koulutetut vähiten. Hyvin koulutetut liikkuvat, mutta myös istuvat eniten. Liikkumattomuus on nostettu tärkeäksi kansanterveyttä uhkaavaksi tekijäksi sekä maailman terveysjärjestön raporteissa (World Health Organization 2009) että terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan strategisissa linjauksissa (Sosiaali- ja terveysministeriö 2013). Istumisen vähentäminen väestössä ja liikkumisen edistäminen poikki hallinnonalojen ovat tärkeitä teemoja, joiden toteuttaminen vaatii liikuntaväen ohella laajempaa vastuuta. Liikkumattomuus on haaste, johon tarttuminen todella vaatii uudenlaisia avauksia ja yhteistyömalleja. Poikkihallinnollinen yhteistyö ja erityisesti terveyssektorin mukaan ottaminen ja heille vastuun antaminen ovat myös uusien strategisten linjausten tavoitteina. Liikkumisen lisäämiseksi ja istumisen vähentämiseksi arjessa vaaditaan myös tutkimustietoa. On ymmärrettävä väestön liikuntaa, liikkumattomuutta ja istumista. On tunnistettava väestöryhmät, joihin liikuntainterventioita voidaan kohdentaa. Tämän lisäksi pitää seurata, tapahtuuko liikkumattomuudessa muutoksia ajassa ja tapahtuvatko mahdolliset muutokset juuri toivotussa kohderyhmässä. Tällaista Kuva: GORILLA/HELENA WAHLMAN LIIKUNTA & TIEDE 51 4 / 2014 5
tutkimustietoa on saatavilla, sillä Suomessa on monipuolinen ja monitieteinen liikuntatutkimusperinne. Toki tutkimuskentällä on omat haasteensa, mutta tutkimuksen kohdentaminen liikkumattomuuteen ja sen purkamiseen on varmasti yksi vaativimmista tehtävistä. Väestötutkimusten näkökulma liikkumiseen on yksi tapa lähteä purkamaan auki liikkumattomuuden haastetta. Laajojen aineistojen haasteena nähdään fyysistä aktiivisuutta koskevien mittarien kapeaalaisuus, joista on haasteellista tunnistaa esimerkiksi terveytensä kannalta riittävästi liikkuvien määrää, erityisesti jos tämä perustuu nykyisiin liikuntasuosituksiin (Suomalainen Lääkäriseura Duodecim 2014). Toisaalta väestöaineistojen vahvuuksina nähdään pitkiäkin aikasarjoja mahdollistavia analyysejä, joiden pohjalta esimerkiksi liikuntapoliittista toimintaa voidaan suunnitella. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) väestöaineistoissa liikunta on osa terveyskäyttäytymistä. Liikunnan ohella siis tupakointi, ruokavalio, nukkuminen ja alkoholinkäyttö ovat osa kansanterveyteen vaikuttavia elintapoja. Näiden elintapojen seuraaminen on tärkeä osa väestötutkimusten sisältöjä, sillä ne ovat keskeisten kansantautien riskitekijöitä. Siten THL:n väestötutkimuksissa seurataan elintapojen, myös liikunnan, esiintyvyyttä sekä esiintyvyyden muutoksia ajassa. Näiden aineistojen vahvuutena on jopa 40 vuoden aikajänne, jossa kyselypatteristot on pidetty vertailtavuuden tähden samanlaisina. Vastaavanlaisia pitkiä aikatrendejä on maailmalla käytössä vain muutamassa maassa, ja siksi väestöaineistojen hyödyntäminen liikunnan tutkimus- ja politiikkatyössä on tärkeä työkalu. Tässä katsausartikkelissa on kuvataan suomalaisten liikkumattomuutta aikasarja-analyysien avulla. Lisäksi paneudutaan väestötutkimusaineistoissa liikkumattomuutta ennustavien tekijöiden kuvaukseen laajoja epidemiologisia terveysaineistoja hyödyntäen. Tutkimusmenetelmät ja -aineistot Tämän artikkelin tiedot perustuvat jo aiemmin julkaistuun tietoon väestön liikkumisesta ja niitä ennus tavista tekijöistä. Aineistot ovat THL:n laajoja väestöpohjaisia terveystutkimuksia. Aikasarja-analyysit perustuvat kansallisen FINRISKI-tutkimuksen aineistoihin vuosilta 1982, 1987, 1992, 1997, 2002, 2007 ja 2012 (Borodulin ym. 2013). Analyysit on rajattu 30 vuoden aikasarjaan, jotta tutkimusalueiden keskinäinen vertailtavuus olisi mahdollisimman hyvä. Tuloksia on myös esitetty hyödyntämällä Terveys 2011 -tutkimuksen aineistoa, jossa tavoitteena on tutkia väestön terveyttä ja hyvinvointia erityisesti toimintakyvyn näkökulmasta (Mäki-Opas ym. 2012). Kolmas tämän katsauksen aineistoista on Aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys -tutkimus (AVTK), jolla seurataan työikäisen väestön terveyskäyttäytymistä joka vuosi tehtävällä postikyselyllä (Helakorpi ym. 2012). Aineistoa on kerätty vuosittain vuodesta 1978 lähtien. Liikuntaa on mitattu useilla kysymyksillä, jotka % 100,0 90,0 80,0 70,0 60,0 50,0 40,0 30,0 20,0 10,0 0,0 1982 1987 1992 1997 2002 2007 2012 Istumatyö KUVIO 1. Liikkumattomien miesten osuudet eri liikuntamuodoissa vuosina 1982 2012. Ikä- ja aluevakioitu. Kansallinen FINRISKI-tutkimus. 6 LIIKUNTA & TIEDE 51 4 / 2014
on jaoteltu työn ruumiilliseen rasittavuuteen sekä vapaa-ajan ja työmatkojen fyysiseen aktiivisuuteen. Myös näiden kolmen liikuntamuodon kokonaisindeksiä on käytetty. Lisäksi on hyödynnetty UKK-terveysliikuntapatteristoa, jonka tavoitteena on jäljittää riittävästi terveytensä kannata liikkuvien määrää. Istumista on kysytty päivittäisellä määrällä toimistossa työpäivän aikana, television ääressä kotona, tietokoneen ääressä kotona, kulkuneuvossa sekä muualla. Liikuntamuotoja käsittävien kysymysten kriteerivaliditeetti on todettu hyväksi tutkimuksissa, jotka vertaavat liikkumattomien sairastumis- ja kuolleisuusriskiä aktiivisten riskiin (Hu ym. 2007). Vapaa-ajan liikunnan kysymyksen on todettu korreloivan kohtuullisen hyvin kiihtyvyysanturin lukuihin nähden (Fagt ym. 2011). Eri liikuntamuotojen aikasarja-analyysit Yhä harvempi raportoi olevansa täysin passiivinen vapaa-ajallaan (Kuviot 1 ja 2) (Borodulin ym. 2014; Borodulin & Jousilahti 2012). Tämä muutos on ilmennyt voimakkaampana naisilla kuin miehillä. Vuonna 1982 miehistä 29 prosenttia oli vapaaajallaan inaktiiveja ja vuonna 2012 vastaavasti 17 prosenttia. Naisten vastaavat osuudet olivat 38 ja 18 prosenttia. On myös huomionarvoista, että vapaa-ajan liikunnan lisääntyminen ajoittui vuosille 1972 1992, jonka jälkeen liikkumattomien osuudet väestössä ovat vain vähän muuttuneet. Kun vapaaajallaan liikkuvia tutkitaan tarkemmin kohtuutehoista kuntoliikuntaa harrastavien osuuksina, on aktii visuus lisääntynyt systemaattisesti ja tilastollisesti merkitsevästi sekä miehillä (kuntoliikkujia vuonna 1982 21 % vuonna 2012 33 %) että naisilla (12 % ja 27 %) (Borodulin ym. 2014). Työssäkäyvästä väestöstä työmatkoillaan täysin inaktiiveja on yhä enemmän (Kuviot 1 ja 2). Vuonna 1982 työmatkansa kulki moottoroidulla ajoneuvolla tai teki työtä kotona miehistä 45 prosenttia ja vuonna 2012 52 prosenttia. Naisten työmatkaliikunnan väheneminen on ollut miehiä voimakkaampi, 30 prosenttiosuudesta 42 prosenttiin. Työmatkaliikunnan vähentyminen oli voimakkainta vuosien 1982 ja 2012 välillä ja on sen jälkeen pysynyt kohtalaisen tasaisena. Työhön liittyvä ruumiillinen rasitus on vähentynyt ajassa, mutta on ollut vähäisempää naisilla kuin miehillä (Kuviot 1 ja 2). Istumatyötä teki työssäkäyvistä miehistä joka neljäs (26 %) vuonna 1982 ja reilu kolmannes (36 %) vuonna 2012. Naisilla istumatyö lisääntyi tutkimusvuosina 37 prosentista 43 prosenttiin. Väestön liikkumattomuutta voidaan myös tutkia kolmen eri liikuntamuodon (vapaa-ajan, työmatkojen, työn) yhdistelmänä, jossa täysin passiivisia ovat ne, joilla kaikki kolme liikuntamuotoa on raportoitu inaktiivisiksi (Borodulin ym. 2014). Tällöin väestön kokonaisinaktiivisuuden tasossa ei ole havaittavissa suuria muutoksia ajassa. Miehiä, jotka raportoivat kaikki kolme liikuntamuotoa inaktiivisiksi, oli 3,9 prosenttia vuonna 1982 ja 3,5 prosenttia vuonna 2012. Naisten vastaavat prosenttiosuudet olivat 5,5 % 100,0 90,0 80,0 70,0 60,0 50,0 40,0 30,0 20,0 10,0 0,0 1982 1987 1992 1997 2002 2007 2012 Istumatyö KUVIO 2. Liikkumattomien naisten osuudet eri liikuntamuodoissa vuosina 1982 2012. Ikä- ja aluevakioitu. Kansallinen FINRISKI-tutkimus. LIIKUNTA & TIEDE 51 4 / 2014 7
ja 3,2. Tämä havainto tukee ajatusta siitä, että työn keventyessä ihmiset ovat korvanneet vähentyneen työrasituksen vapaa-ajan liikunnalla tai työmatkaliikunnalla. Väestön istuminen Istumista on mitattu kahdesti, vuosina 2007 ja 2012. Vuoden 2012 istumisen lajit ja määrät on raportoitu kuviossa 3 (Borodulin ym. 2013). Näkyvin tilastollisesti merkitsevä muutos päivittäiseen istumiseen käytetyn ajan suhteen oli lisääntynyt istumisaika kotona tietokoneen ääressä, johon miehet käyttivät aikaa keskimäärin 62 minuuttia ja naiset 49 minuuttia vuonna 2012. Miesten ja naisten tietokoneaika lisääntyi 16 minuutilla. Samaan aikaan television katseluun käytetty aika pieneni, erityisesti miehillä. Lisäksi muu istuminen (vastausvaihtoehto muualla ) väheni sekä miehillä että naisilla. Kokonaisistuminen, kun se lasketaan yhteen kaikkien vastausvaihtojen minuuttimääristä, lisääntyi naisilla tilastollisesti merkitsevästi kymmenellä minuutilla vuosina 2007 2012. Miehet raportoivat yhteensä istuvansa 422 minuuttia vuonna 2007 ja 424 minuuttia vuonna 2012. Naiset vastaavasti istuivat 380 minuuttia ja 390 minuuttia. Istumista ennustavat tekijät vaihtelevat koulutustaustan mukaan niin, että eniten istuvat korkeimmin koulutetut miehet ja naiset. Istumisen todennäköisyys kääntyy päinvastaiseksi, kun kyseessä on vapaa-ajan istuminen: televisiota katselevat eniten matalasti koulutetut. Kotona television ääressä käytetyn istumisen määrä kaksinkertaistuu iän myötä sekä naisilla että miehillä, kun taas istuminen kotona tietokoneen ääressä vähenee mitä iäkkäämmistä henkilöistä on kyse. Terveytensä kannalta riittävästi liikkuvat Terveys 2011 -aineiston mukaan väestöstä ei liiku terveytensä kannalta riittävässä määrin 57 prosenttia miehistä ja 54 prosenttia naisista (Mäki-Opas ym. 2012). Varsinaisen suosituksen kestävyys-, lihaskunto- ja tasapainoliikunnasta saavuttaa vain yhdeksän prosenttia miehistä ja kymmenen prosenttia naisista. On huomionarvoista, että suosituksen saavuttamisen todennäköisyys vähenee iän myötä, ja näin on erityisen voimakkaasti naisilla. Terveysliikunnan suositusten muutosta ajassa ei ole mitattu vielä. Liikkumattomuutta ennustavat tekijät Väestöaineistoissa Suomessa ja muualla on havaittu, että liikuntaan on yhteydessä monenlaiset tekijät. Suomalaisaineistoissa vahvimmin liikkumattomuutta ennustavat korkea ikä, matala sosioekonominen asema, korkea kehon painoindeksi sekä heikko terveydentila (Borodulin ym. 2008; Borodulin ym. 2013; Borodulin ym. 2007; Mäkinen ym. 2010; Mäki nen ym. 2009; Mäkinen ym. 2010; Mäkinen ym. 2010). Näistä matalan sosioekonomisen aseman teki jöinä ovat olleet koulutus, tulotaso ja ammattiasema, joilla kaikilla on todettu olevan merkittävä rooli erityisesti vapaa-ajan liikunnan harrastamisen useuden kanssa. Työmatkaliikunnan harrastamisen määrässä miesten ja naisten välillä on suuri ero. Naiset liikkuvat enemmän työmatkoilla. Vaikka työmatkaliikuntaa harrastavat todennäköisemmin korkeasti koulutetut, on havaittu, että myös matalammin koulutetut työntekijänaiset ovat aktiivisia työmatkoillaan (Mäkinen ym. 2009). Muista tekijöistä myös itsearvioitu fyysinen kunto vaihtelee koulutusryhmittäin, mutta nämä erot selittyvät vahvasti vapaa-ajan liikunnan koulutusryhmien eroilla (Pulkkinen ym. 2013; Valkeinen ym. 2013). Koulutuserot eri liikuntamuodoissa ovat pysyneet samansuuntaisina myös aikasarja-analyyseissä (Borodulin ym. 2014), jossa korkeammin koulutetut ovat lisänneet vapaa-ajan liikuntaansa eniten ja matalasti koulutetut vähiten. Matalan ja korkean koulutuksen ryhmässä ei työhön liittyvä ruumiillinen rasitus ole muuttunut paljoakaan, kun taas keskimmäisessä koulutusryhmässä työn muutos passiivisemmaksi on pudonnut rajusti. Lapsuuden tapahtumilla ja olosuhteilla on löydetty yhteys aikuisiän vapaa-ajan liikuntaan (Kestila ym. 2014; Mäkinen ym. 2009). Yllättäen nämä lapsuuden ennustavat tekijät ovat erilaisia miehillä naisilla: miehillä vapaa-ajan liikkumattomuutta ennustivat lapsuudessa koulukiusatuksi joutuminen, vanhempien alhainen koulutus ja ammattiasema, epämiellyttävät koululiikuntakokemukset sekä kilpaurheilutoimintaan osallistumattomuus. Naisten vastaavat tekijä olivat koulukiusatuksi joutuminen, Väestön liikkumattomuutta voidaan tutkia myös kolmen eri liikuntamuodon (vapaa-ajan, työmatkojen, työn) yhdistelmänä. Täysin passiivisia ovat ne, joilla kaikki kolme liikuntamuotoa on raportoitu inaktiiviksi. Tällöin väestön kokonaisinaktiivisuuden tasossa ei ole havaittavissa suuria muutoksia. 8 LIIKUNTA & TIEDE 51 4 / 2014
450 yht. 7h4 min 400 350 28 58 yht. 6h 30min 28 31 Muualla 300 62 49 Ajoneuvossa Minuu a 250 200 136 129 Tietokoneen ääressä kotona TV:n ääressä kotona 150 Toimistossa 100 50 142 155 0 Miehet Naiset KUVIO 3. Istumiseen käytetty aika vuorokaudessa miehillä ja naisilla FINRISKI 2012 -tutkimuksessa. Ikä- ja aluevakioitu. kodin taloudelliset vaikeudet, yksinhuoltajaperhe, työttömyys, äidin alhaisempi ammattiasema, epämiellyttävät koululiikuntakokemukset sekä kilpaurheilutoimintaan osallistumattomuus. Epäterveelliset elämäntavat kasautuvat samoille henkilöille (Borodulin ym. 2012; Laaksonen ym. 2002). Siten liikkumattomuuden haasteena olevat väestönosat ovat myös muiden elämäntapojen näkökulmasta se haasteellinen riskiryhmä. Kuolleisuuden erot koulutusryhmittäin selittyvät paljolti elintavoilla (Laaksonen ym. 2008). Korkeamman sosioekonomisen ryhmän terveellisiä elintapoja on selitetty muun muassa koulutuksen tuomilla terveystiedoilla ja -arvoilla, sekä tulotasoon liittyvillä materiaalisilla mahdollisuuksilla. Väestön liikkumattomuutta ennustavista tekijöistä myös asuinympäristöllä voi olla merkittävä rooli (Van Holle ym. 2012). Tutkimusnäyttö on vielä hajanaista ja epäsystemaattista johtuen aineistojen ja mittareiden erilaisuudesta eri maiden välillä. Suomalaisaineistoissa on liikkumista kannustavat ympäristöt ovat tähän mennessä liittyneet kävely- ja pyöräteihin sekä työmatkaliikuntaan, mutta myös joidenkin lajien harrastamisen todennäköisyys riippuu kyseisen lajin suorituspaikan etäisyydestä (Valkeinen ym. 2014). Asuinympäristön paikkatietoihin ja yksilön liikuntatietoon perustuvaa tutkimustietoa on kerätty systemaattisesti ja uusia tuloksia on luvassa lähiaikoina. Väestöaineistojen mahdollisuus tunnistaa liikkumattomat väestöstä perustuu epidemiologiseen havaintoon väestöryhmien keskimääräisestä käyttäytymisestä. Väestötutkimusten tuoma anti liikkumattomuuden haasteeseen nojaa paljolti sosiodemografisiin tekijöihin ja sairastumisriskeihin. Kansanterveyden näkökulmasta liikkumattomuus voidaan niputtaa yhteen muiden elintapojen kanssa, sillä huonot elintavat paitsi kasautuvat samoille henkilöille, niin myös ovat tärkeitä syitä väestöryhmien välisten terveyserojen kasvamiseen (Lahelma ym. 2007). Siten liikkumattomuuteen pitää puuttua läpi elämänkaaren, mutta erityisesti lapsuudessa ja nuoruudessa, jolloin hyvät elämäntavat voidaan omaksua osana normaalin arjen rytmiä ja ylläpitää helpommin ilman korkeaa liikunnan aloittamiskynnystä. KATJA BORODULIN, LitM, FT Erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Helsinki Sähköposti: katja.borodulin@thl.fi LIIKUNTA & TIEDE 51 4 / 2014 9
LÄHTEET Borodulin K., Harald K., Jousilahti P., Laatikainen T., Männistö S. & Vartiainen E. (2014). Time trends in physical activity from 1982 to 2012 in Finland. arvioitavana. Borodulin K. & Jousilahti P. (2012). Liikunta vapaa-ajalla, työssä ja työmatkalla 1972 2012. Tutkimuksesta tiiviisti 5 Helsinki, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Borodulin K., Laatikainen T., Lahti-Koski M., Jousilahti P. & Lakka T. A. (2008). Association of age and education with different types of leisure-time physical activity among 4437 Finnish adults. J Phys Act Health 5(2): 242-51. Borodulin K., Levälahti E., Saarikoski L., Lund L., Juolevi A., Grönholm M., Jula A., Laatikainen T., Männistö S., Peltonen M., Salomaa V., Sundvall J., Taimi M., Virtanen S. & Vartiainen E. (2013). Kansallinen FINRISKI 2012 -terveystutkimus. Osa 2: Tutkimuksen taulukkoliite. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Raportti 22 Helsinki. Borodulin K., Makinen T., Fogelholm M., Lahti-Koski M. & Prattala R. (2007). Trends and socioeconomic differences in overweight among physically active and inactive Finns in 1978-2002. Prev Med 45(2-3): 157 62. Borodulin K., Saarikoski L., Lund L., Juolevi A., Grönholm M., Helldán A., Peltonen M., Laatikainen T. & Vartiainen E. (2013). Kansallinen FINRISKI 2012 -terveystutkimus. Osa 1: Tutkimuksen toteutus ja menetelmät. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Raportti 22 Helsinki. Borodulin K., Zimmer C., Sippola R., Mäkinen T. E., Laatikainen T. & Prättälä R. (2012). Health behaviours as mediating pathways between socioeconomic status and body mass index. International Journal of Behavioural Medicine 19:14 22. Fagt S., Andersen L. F., Anderssen S. A., Becker W., Borodulin K., Fogelholm M., Groth M. V., Gunnarsdottir I., Helakorpi S., Kolle E., Matthiessen J., Rosenlund-Sorensen M., Simonen R., Sveinsson T., Tammelin T., Thorgeirsdottir H., Valsta L. & Trolle E. (2011). Nordic Monitoring of diet, physical activity and overweight. Validation of indicators. Nordic Council of Ministers. Helakorpi S., Holstila A., Virtanen S. & Uutela A. (2012). Suomalaisen aikuisväestön terveyskäyttäytyminen ja terveys, kevät 2011 - Health Behaviour and Health among the Finnish Adult Population, Spring 2011. Helsinki, Finland, National Institute for Health and Welfare. Hu G., Jousilahti P., Borodulin K., Barengo N. C., Lakka T. A., Nissinen A. & Tuomilehto J. (2007). Occupational, commuting and leisure-time physical activity in relation to coronary heart disease among middle-aged Finnish men and women. Atherosclerosis 194(2): 490 7. Kestila L., Maki-Opas T., Kunst A. E., Borodulin K., Rahkonen O. & Prattala R. (2014). Childhood Adversities and Socioeconomic Position as Predictors of Leisure-Time Physical Inactivity in Early Adulthood. J Phys Act Health. Laaksonen M., Luoto R., Helakorpi S. & Uutela A. (2002). Associations between health-related behaviors: a 7-year follow-up of adults. Preventive Medicine 34 (2): 162-70. Laaksonen M., Talala K., Martelin T., Rahkonen O., Roos E., Helakorpi S., Laatikainen T. & Prattala R. (2008). Health behaviours as explanations for educational level differences in cardiovascular and all-cause mortality: a follow-up of 60 000 men and women over 23 years. Eur J Public Health 18(1): 38 43. Lahelma E., Rahkonen O., Koskinen S., Martelin T. & Palosuo H. (2007). Sosioekonomisten terveyserojen syyt ja selitysmallit. Terveyden eriarvoisuus Suomessa. Sosioekonomisten terveyserojen muutokset 1980-2005. H. Palosuo, S. Koskinen, E. Lahelmaet al. Helsinki, Yliopistopaino: 25 41. Mäki-Opas T., Valkeinen H., Borodulin K. & Vasankari T. (2012). Fyysinen aktiivisuus. Terveys, toimintakyky ja hyvinvointi Suomessa 2011. S. Koskinen, A. Lundqvist and N. Ristiluoma. Helsinki, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 68: 55 59. Mäkinen T., Borodulin K., Laatikainen T., Fogelholm M. & Prättälä R. (2009). Twenty-five year socioeconomic trends in leisure-time and commuting physical activity among employed Finns. Scand J Med Sci Sports 19(2): 188 97. Mäkinen T., Kestila L., Borodulin K., Martelin T., Rahkonen O., Leino-Arjas P. & Prättälä R. (2010). Occupational class differences in leisure-time physical inactivity--contribution of past and current physical workload and other working conditions. Scand J Work Environ Health 36(1): 62 70. Mäkinen T., Kestila L., Borodulin K., Martelin T., Rahkonen O. & Prättälä R. (2009). Effects of childhood socio-economic conditions on educational differences in leisure-time physical activity. Eur J Public Health. Mäkinen T., Sippola R., Borodulin K., Rahkonen O., Kunst A. E., Klumbiene J., Regidor E., Ekholm O., Mackenbach J. P. & Prättälä R. (2010). Educational differences in leisure-time physical activity across 12 European countries: the contribution of workrelated factors. Scandinavian Journal of Medicine and Science in Sports(in press). Mäkinen T. E., Borodulin K., Tammelin T. H., Rahkonen O., Laatikainen T. & Prättälä R. (2010). The effects of adolescence sports and exercise on adulthood leisure-time physical activity in educational groups. Int J Behav Nutr Phys Act 7:27. Pulkkinen K. R., Makinen T., Valkeinen H., Prattala R. & Borodulin K. (2013). Educational differences in self-rated physical fitness among Finns. BMC Public Health 13(1): 163. Sosiaali- ja terveysministeriö (2013). Muutosta liikkeellä! Valtakunnalliset yhteiset linjaukset terveyttä ja hyvinvointia edistävään liikuntaan 2020. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2013:10. Helsinki, sosiaali- ja terveysministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim (2014). Liikunta (online). Käypä hoito-suositus. Valkeinen H., Harald K., Borodulin K., Makinen T. E., Heliovaara M., Leino-Arjas P., Sainio P., Kestila L., Kunst A., Rahkonen O., Tammelin T., Harkanen T. & Prattala R. (2013). Educational differences in estimated and measured physical fitness. Eur J Public Health 23(6): 998 1002. Valkeinen H., Mäki-Opas T., Prättälä R. & Borodulin K. (2014) Liikuntapaikkojen läheisyyden yhteys liikuntalajien harrastamiseen. Tutkimuksesta Tiiviisti 4, Van Holle V., Deforche B., Van Cauwenberg J., Goubert L., Maes L., Van de Weghe N. & De Bourdeaudhuij I. (2012). Relationship between the physical environment and different domains of physical activity in European adults: a systematic review. BMC Public Health 12:807. World Health Organization Global health risks: mortality and burden of disease attributable to selected major risks (2009). Geneva, Switzerland. Kuva: ANTERO AALTONEN 10 LIIKUNTA & TIEDE 51 4 / 2014