Vuoden 2013 talousarvion laadintaohjeet Aikataulu: Talousarvio laaditaan liitteenä olevan aikataulun mukaan (ks. Liite 1). Budjettipohjat ja tietojen syöttäminen: Kukin esimies valmistelee taloussihteeri Hilkka Väisäseltä saataville budjettipohjille oman toimintayksikkönsä budjettia vuodelle 2013. Talousarvion eurot tulee olla tallennettuna ProEconomicaan perjantaihin 7.9.2012 mennessä. Esimiehet ilmoittavat Hilkka Väisäselle, kun tiedot ProEconomicaan on syötetty. Tietojen syöttämisessä apuna on tarvittaessa taloussihteeri Hilkka Väisänen. Palkkojen sivukulujen syöttämisestä huolehtii talouspalvelut. 7.9 jälkeen Proeconomicaan saa tehdä euromuutoksia palvelujohtajan hyväksynnällä vain Väisäsen Hilkka. Euromäärät syötetään sadan euron tarkkuudella. Toimintatulot: Toimintatulot tulee arvioida mahdollisimman tarkasti ja oikean suuruisina. Vuonna 2011 soten toiminnan toimintatuloja kertyi 12,5 M eli n. 1 M arvioitua enemmän eli +8,5 %. Vuoden 2012 talousarvioon on soten tuotannon toimintamenoja on arvioitu talousarvioon 12,1 M ja tammi-kesäkuun 2012 toteutuma on 5,9 M, tot-% on 48,7. Toimintatuottoihin tehdään kustannustason nousua vastaavat korotukset n. 2-3 %. Sosiaali- ja terveydenhuollon asetuksen mukaisten asiakasmaksujen tarkistukset tulevat seuraavan kerran voimaan vuoden 2014 alusta lähtien. Kuntien/kuntayhtymän harkinnassa olevat taksat tarkistetaan vuosittain kustannustason nousua vastaaviksi. Sisäiset erät Sisäiset erien tileille ei esimiehet syötä euroja Proeconomikaan vaan taloussihteeri Hilkka Väisäseltä lähettää erillisen taulukon sisäisiä eriä varten, koska talousarviossa sisäiset tulot tulee olla saman suuruiset kuin sisäiset menot. Väisäsen Hilkka syöttää keskitetysti sisäisten erien eurot Proconomicaan. Sisäiset toimintatuottojen tilit, joihin ei saa syöttää tuloarvioita ovat: 3061 Sisäiset muut liiketoiminnan tuotot 3131 Sisäiset työterveyshuollon maksut 3190 Sisäiset muut myyntuotot 3192 Sis. laboratorio-röntgenin myynti
Lisäksi työllistämistuki-tilille 3300 ei syötetä tulomäärärahoja kts. ohje palkkatuki-kohdasta, vaan ne tekee keskitetysti Väisäsen Hilkka. Toimintamenot Henkilöstömenot Palkat Valmistelua varten henkilöstöpalveluista toimitetaan viikolla 33 palkkaliite, jonka pohjalta oman yksikön palkkamenot vuodelle 2013 voi arvioida. Hallinnon päätöksellä arvio palkkamenojen muutoksesta seuraavalle vuodelle on +2,06%.Henkilöstöpalveluiden toimittamassa palkkaliitteessä 2,06% korotus on valmiiksi huomioitu. Palkkamenoarviot sisältävät: vakituisen henkilöstön kk-palkat ja tulostushetken määräaikaisten palkat, joiden nykyinen sopimus jatkuu v.2013 yo henkilöstön lomarahan ja yo henkilöstön loma-ajan palkan Palkkamenoarvio ei sisällä määräaikaisia, joiden nykyinen sopimus ei jatku v.2013 sairaus- ja äitiyslomansijaisia muita sijaisia erilliskorvauksia palkkatukea Palkkatuki tili (4017) Työllistämispalkkoihin kukin kunta on antaa oman erillisen nettomäärärahan. Palkkatuki-tilille 4017 ei syötä määrärahoja vaan esimiehet tekevät erilliselle lomakkeelle esitykset työllistämisestä. Kuntaneuvottelujen jälkeen järjestämiskeskus hyväksyy työllistämismäärärahojen jaon toimintayksiköille. Talouspalvelut syöttää työllistämismäärärahat järjestelmään. Työllistämismäärärahat kirjataan kustannuspaikka nrolle 2+varsinaisen toiminnan kustannuspaikka Henkilöstösivukulut Palkkojen sivukulut eli henkilöstösivukulut syötetään talouspalveluiden toimesta keskitetysti ja suuruudeksi on ensi vuodelle arvioitu 22,39 %. Palvelujen ostot Asiakaspalvelujen ostot Oulunkaarella asiakaspalvelujen ostojen suuruus on ta 2012:ssa 40,9 M, josta erikoissairaanhoidon osuus on 30,5 M ja muiden asiakaspalvelujen ostojen osuus on 10,4 M. Mahdolliset kunnallistamiset tulee huomioida talousarvion laadinnan yhteydessä. Vuoden
2013 asiakaspalvelujen ostot budjetoidaan arvioidun asiakasmäärän mukaisesti tiedossa olevien hinnantarkistusten mukaisesti. Oulunkaarella asiakaspalvelujen kokonaiskustannusten osuus ei saa nousta vuodesta 2012. Muiden palvelujen ostot Korotus 0 % Ateriapalveluostojen määrärahat syötetään alla oleville kuntakohtaisille tileille. Jos palvelu ostetaan jäsenkuntien ulkopuolelta, niin ao. määräraha varataan tilille 4415: tili 4415 Ateriapalvelut, muut kuin jäsenkunnat tili 4416 Iin ateriapalvelut tili 4417 Pudasjärven ateriapalvelut tili 4418 Simon ateriapalvelut (sis myös Merilapin Kuntapalvelut liikelaitos) tili 4419 Utajärven ateriapalvelut tili 4420 Vaalan ateriapalvelut Iin kunnan vuokraan ei sisälly siivouspalvelut, joten Iiltä ostettavat siivouspalvelujen määrärahat syötetään tilille 4382 Rakennusten puhdistus ja siivous Sisäiset erät kts yllä, määrärahat syötetään keskitetysti Sisäiset toimintamenojen tilit, joihin ei saa syöttää menoarvioita ovat: tili 4341 Sisäiset toimistopalvelut tili 4342 Sis. lab. ja röntg.palveluiden osto tili 4375 Sisäiset vakuutusmaksut tili 4411 Sisäiset ravitsemuspalvelut tili 4423 Sisäiset kuljetukset (kotipalvlua.) tili 4431 Muut sisäiset sosiaali- ja terveyspalvel tili 4471 Sisäiset muut palvelut tili 4472 Sis. henkilöstöhall.palv.ostot (henk.hall+hen.palv) tili 4473 Sis. talouspalveluiden ostot tili 4474 Sis. jäken ja patun ostot tili 4475 Sis. tietohallinnon palvelujen ostot Aineet, tavarat ja tarvikkeet Korotus 0 % Sisäiset erät ei määrärahoja tileille: tili 4601 Sisäinen muu materiaali tili 4602 Sisäinen kaluston osto Avustukset Korotus 0%
Omaishoidon tuki kuntakohtainen määräraha. Omaishoidontuen varaamisessa on huomioitava myös eläkemaksu, joka syötetään järjestelmään keskitetysti talouspalveluissa. Muut toimintamenot Vuokrat Vuokra -määrärahat syötetään alla oleville kuntakohtaisille tileille, jos vuokrataan tiloja jäsenkuntien ulkopuolelta ao. määräraha varataan tilille 4820: 4820 Rakennusten ja huoneistojen vuokrat (muut kuin jäsenkunnat) 4821 Iin vuokrat 4822 Pudasjärven vuokrat 4823 Simon vuokrat 4824 Utajärven vuokrat 4825 Vaalan vuokrat Tilille 4870 Sisäiset vuokrat ei syötetä määrärahoja. Investoinnit Yli 10.000 euron kalustohankintojen osalta, soten sopimuksen mukaisesti, ao. kunta tekee hankinnan ja vuokraa sen edelleen kuntayhtymälle. Vuoden 2013 suunnitelluista ohjelmistohankinnoista tulee tehdä myös esitys investointiosassa. Investointiesitykset tulee tehdä palvelujohtajille 7.9.2012 mennessä. Palvelujohtajat tekevät investointiesityksen järjestämiskeskukselle 19.9.2012 mennessä. Raamien yhteensovittaminen: Palvelujohtajat, järjestämiskeskus ja talouspalvelut työstävät kuntien raameja ja niiden kokonaisuuden yhteensovittamista. Palveluesimiehet osallistuvat työskentelyyn tarvittavilta osin. Maisema-työkalun hyödyntäminen: Budjetin laatimisessa hyödynnetään Maisema-työkalua. Eli talousarvion eurojen rinnalla tarkastellaan Maiseman suoritteita vuodelle 2013. Maiseman suoritteet ovat lisätietoina toiminnasta ao. kunnan palvelusopimuksen liitteinä. Tämä tarkoittaa sitä, että puolen vuoden (tammi kesäkuu) oikeiksi varmistetut suoritteet on syötetty 10.8.2012 mennessä Maisemaan. Tämän pohjalta tehdään arvio vuoden 2012 ja 2013 kokonaissuoritteista. Suoritteiden arvioinnista kuluvalle ja seuraavalle vuodelle vastaavat palveluesimiehet yhdessä palvelujohtajien kanssa. Järjestämiskeskus vahvistaa tilauksella kuntakohtaiset suoritemäärät (vuodelle 2013), jotka on suhteutettu talousarvion euroihin.
Kuntakohtaiset raamit: Talousarvion euroluvut saadaan kaatumaan suoraan taloushallinnon ohjelmistosta Maisemaan, ja tästä vastaa Hilkka Väisänen. Kuntakohtaiset talousarvioraamit vahvistuvat järjestämiskeskuksen neuvotteluissa. Alustavat raamit eivät vielä ole tiedossa. Koko Oulunkaaren osalta palkkaraami on +2,06%. Tämä tarkoittaa sitä, että budjetin valmisteluperiaatteena muut toimintamenot on tavoitteena pitää ns. nollakasvussa. Toiminnallisista muutoksista aiheutuvista kustannusvaikutuksista neuvotellaan aina palvelujohtajan ja järjestämiskeskuksen kanssa. Järjestämiskeskus neuvottelee kuntien kanssa tukipalveluraamista (mm. vuokra-, siivous- ja ateriapalvelut) sekä työllistämistukeen varattavasta määrärahasta. Kunnille jaettavista yhteisistä kustannuksista ja poistojen kirjaamisesta huolehtii talouspalvelut. Lisätietoja: Taloussihteeri Hilkka Väisänen hilkka.vaisanen@oulunkaari.com, 044 275 4927 Hallintojohtaja Mirja Klasila mirja.klasila@oulunkaari.com, 050 360 2494 Kehitysjohtaja/järjestämiskeskus Anu Vuorinen anu.vuorinen@oulunkaari.com, 044 365 5473