Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista (Liite 1) kokouksen työjärjestykseksi.



Samankaltaiset tiedostot
Professori (mvs.) Bärlund on laittanut kotisivuilleen maininnan valinnastaan vuoden opettajaksi.

PÖYTÄKIRJA /2014

Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.

Yhdistyksen toimistolla on käytössä toimistosihteeri Paula Koskisen määräämä kiroilusakko.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2007

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2012

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: kello Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Oikeusapuvaliokunnan kiitosillallisella on muistettu valvontaneuvoston puheenjohtajan tehtävät jättävää professori Martti Majasta lahjalla.

Ulkoasiainvastaava Laitila on osallistunut Lex ry:n järjestämään Iuris Primus Nova kilpailuun Turussa ja sijoittunut toiseksi.

Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2007

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: kello Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

PÖYTÄKIRJA /2014

Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta.

Hyväksyttiin pöytäkirjat 16/2006, 18/2006, 19/2006, 21/2006, 22/2006 ja 23/2006 muutoksin.

PÖYTÄKIRJA /2014

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2012

Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta.

Tiedotusvastaava Kritsos kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kritsosta ruuasta.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: Sunnuntai Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33

PÖYTÄKIRJA /2011

Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.

Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2014

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

PÖYTÄKIRJA /2007

Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.

PÖYTÄKIRJA /2007

PÖYTÄKIRJA /2007

Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta.

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Yleisvastaava Kutvonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kutvosta ruuasta.

Pykälä ry:n hallitus on viettänyt kesäseminaaria Juristklubben Codex r.f.:n hallituksen kanssa. Kiitettiin seminaarin järjestäjiä.

PÖYTÄKIRJA /2014

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2011

Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.

Puheenjohtaja Tirkkonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tirkkosta ruoasta.

Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta.

Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2014

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.

PÖYTÄKIRJA /2007

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Todettiin, että tavattiin yhdistyksen vuoden 2004 hallitus. Keskusteltiin toimintakentän ja viitekehyksen pitkän linjan muutoksista.

Puheenjohtaja Heinonkoski avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2014

Yleisvastaava Krootila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin yleisvastaava Krootilaa ja häntä avustanutta tiedotusvastaava Malea ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2011

Puheenjohtaja Karvinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Karvista ruoasta.

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia.

Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2013

PÖYTÄKIRJA /2011

PÖYTÄKIRJA /2011

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo

Todettiin kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen

PÖYTÄKIRJA /2012

Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu.

PÖYTÄKIRJA /2013

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Paikka: Lönnrotinkatu 5

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 03/2015. Aika: Maanantai klo Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B

PÖYTÄKIRJA /2009

Sihteeri Hellgrén, ulkoasiainvastaava Viherkenttä ja opintovastaava Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä.

Kiitettiin Yleisvastaava Kutvosta ja jäsen Mark Turusta kokouspaikan tarjoamisesta.

PÖYTÄKIRJA /2013

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA /2012

PÖYTÄKIRJA /2013

PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: klo Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B

Puheenjohtaja Karvinen ilmoitti havainneensa paikalleen jäämisen aiheuttavan sairastumista.

PÖYTÄKIRJA /2011

Transkriptio:

PÖYTÄKIRJA 22.1.2006 6/2006 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 22.1.2006 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Eero Kärki, puheenjohtaja Sonja Sairo, sihteeri Antti Laitila Hannu Partanen Risto Sandvik Eliisa Reenpää Laura Kuusisto 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Kärki avasi kokouksen kello 16.20. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Hyväksyttiin esityslista (Liite 1) kokouksen työjärjestykseksi. 4. Edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen Hyväksyttiin pöytäkirjat 4/2006 muutoksin. Myönnettiin ulkoasiainvastaava Laitilalle oikeus pitää kännykkäänsä esillä. 5. Ilmoitusasiat Ulkoasianvastaava Laitila ei vaalivelvollisuuksiensa vuoksi voi osallistua täysipainoisesti 29.1. järjestettäviin siivoustalkoisiin. Puheenjohtaja Kärki on tavannut Castrén & Snellmanin Anders Wikmanin ja keskustellut hänen kanssaan yhteistyöstä.

Vastaanotettiin Piia-Noora Kaupin Pykälä ry:n vuoden 2003 hallituksen puheenjohtaja Mikko Heinonkoskelle lähettämä joulukortti vuodelta 2003. Yleisvastaava Kuusisto ilmoitti, että kerhohuoneiston ovi on dokattu. Todettiin, että edellisen päivän tilavuokralaiset ovat siivonneet hyvin. Opintovastaava Sandvik ilmoitti, että tiedekunnalta on vastaanotettu Gisela Knutsin väitöskirja. 6. Kokoukseen kutsuttujen vuoden 2005 spexin tuottajien kuuleminen Toivotettiin Miikka Kärki tervetulleeksi kokoukseen. Keskusteltiin tuottajien hakemisesta vuoden 2006 spexille. Sovittiin, että vuoden 2005 tuottajat laittavat hausta viestin pykälä-infoon. Keskusteltiin Lääketieteenkandidaattiseura ry:n spexin hakumenettelystä, joka on avoin. Todettiin, että uudet tuottajat tulevat kokoamaan spextoimikunnan. Kiitettiin Miikka Kärkeä käynnistä. Hän poistui kokouksesta. Kokoustauko alkoi klo 16.54. Kokous jatkui klo 17.09. 7. Kokoukseen kutsutun Inter Vivosin vuoden 2005 päätoimittajan kuuleminen Toivotettiin vuoden 2005 päätoimittaja Kirill Tervo tervetulleeksi kokoukseen. Tervo esitteli taittajaksi ja päätoimittajiksi hakeneiden henkilöiden hakemukset (Liitteet 2-6). Päätettiin pitää kokous suljettuna hakemuksista keskustelemisen ja valintamenettelyn ajan. Tervo poistui kokouksesta täksi ajaksi. Päätettiin valita pitkällisen keskustelun jälkeen uudeksi päätoimittajaksi Samu Lassila ja uudeksi taittajaksi Ville Peltokorpi. Päätettiin, että taittajalle maksetaan vuonna 2006 140 euroa jokaista taitettua numeroa kohti. Nimitettiin Samu Lassila tiedotustoimikuntaan.

Kiitettiin Kirill Tervoa ja vuoden 2005 taittaja Ville Komulaista vuonna 2005 lehden hyväksi tehdystä työstä. Tervo sanoi: Olkaa hyvä. Kokoustauko alkoi klo 18.07. Kokous jatkui klo 18.25. 8. Talous Ei myönnetty tilavuokraa yksityishenkilölle 17.2.2006, koska tila on jo vuokrattu ko. ajankohdaksi (Liite 7). Tiedotusvastaava Partanen ilmoitti, että hänellä on vakioitu saanto, eikä hänen näin ollen tarvitse ilmoittaa ilmoitusasioita. Ei myönnetty yksityishenkilölle tilavuokraa 5.-6.5.2006, koska tila on tällöin valmennuskurssien käytössä (Liite 8). Myönnettiin tilankäyttöoikeus Karri Safolle torstaiksi 2.2.2006 klo 17-06 siivoussitoumuksin Pokerinaamojen peli-iltaa varten (Liite 9). Myönnettiin pienen salin tilankäyttöoikeus Risto Sandvikille 9.2.2006 OVK:n kokousta varten klo 18 alkavaksi (Liite 10). Myönnettiin Risto Sandvikille tilankäyttöoikeus 24.2.2006 siivoussitoumuksin OVK:n vaihtokaronkkaa varten (Liite 11). Varattiin tila 7.2.2006 Pykälä ry:n ja Lääketieteenkandidaattiseura ry:n hallitustapaamista varten klo 17-00 (Liite 12). Kärki kertoi tapaamisestaan Anders Wikmanin kanssa. Keskusteltiin taloudenhoitajan huoneen tuoleista. Keskusteltiin huoneiston ilmastoinnista. Keskusteltiin Fitness Finnbody Centerin kanssa solmittavasta yhteistyösopimuksesta. Kokoustauko alkoi klo 19.50. Kokous jatkui klo 20.01. Tässä vaiheessa kokousta muistettiin langettaa myöhästymissakot Sandvikille, Reenpäälle ja Partaselle. 9. Opintoasiat

Sandvik kertoi, että vuoden ensimmäisen tiedekuntaneuvoston kokouksen esityslista liitteineen on pituudeltaan lähes 200 sivua. Sandvik kertoi myös, että hän tapaa dekaani Kekkosen tulevalla viikolla. Sandvik tiedotti, että Sonja Helin toimii hallintopäällikkönä syksyyn saakka, että Laura Nymanista tulee opintoasianpäällikkö ja että Teija Uusitalo on tiedekunnan uusi kvasiainpäällikkö. Sandvik kertoi laittaneensa seminaarivapaapaikoista tietoa yhdistyksen kotisivuille. Studia Juridicaa on suunniteltu järjestettäväksi viikolla 17. Todettiin, että kirjastovastaava Lehtonen tarvitsee avaimen. Velvoitettiin Partanen hoitamaan asia. Keskusteltiin Pykälän omasta käsikirjastosta. Päätettiin siirtää kaikki käsikirjaston kirjat lainattaviksi. Kannustettiin opintovaliokuntaa kehittämään kirjastoa. Keskusteltiin mahdollisuudesta rajoittaa lainausoikeuksia siten, että kerrallaan saisi pitää lainassa vain yhden aineopintotentin tutkintovaatimuskirjoja. Kärki ilmoitti, että hänen on mahdollista saada lahjoituksena joitakin kirjoja. 10. Ulkoasiat 25.2. järjestetään Metsäylioppilaiden vuosijuhlat. Tapahtumaan osallistuvat Sandvik ja Sairo. Päätettiin korvata 1 illalliskortti. Keskusteltiin ornitologiasta. 11.3. järjestetään Medicinarklubben Thorax rf:n vuosijuhlat. Päätettiin käsitellä asiaa seuraavassa kokouksessa. Todettiin, että 18.2. järjestettävät Valtio-opin opiskelijoiden vuosijuhlat osuvat päällekkäin Codex-sitzien kanssa. Kokoustauko alkoi klo 21.11. Kokousta jatkettiin klo 21.32. Todettiin, että LKS on lähettänyt uusien virkailijoidensa yhteystiedot. Todettiin, että Pykälä-viikon kanssa samaan aikaan on käynnissä 2 kauppaoikeuden luentosarjaa.

Laitila kertoi, että Islannin kv-viikolle on 4 lähtijää. Annettiin Laitilalle aplodit, koska hän on ollut yhteydessä Suomen Heraldiseen Seuraan yhdistyksen lippuun liittyen. Laitila kertoi lippujen hintojen lähtevän 2000 eurosta ylöspäin. Yleisvastaava Kuusisto kertoi kantaneensa Vietnamin lippua yleisurheilun MM-kisojen avajaisissa edellisenä kesänä. Sairo kertoi nähneensä tämän televisiosta. Kannustettiin Laitilaa ja Sairoa selvittämään lippuasiaa. Keskusteltiin oikeustapauskilpailuista. Todettiin, että ulkona on kylmä. 11. Tiedotus Keskusteltiin uudentyyppisestä kuvagalleriasta, jossa kuvia olisi mahdollista kommentoida. Keskusteltiin Pykälän nauhasta ja merkkiohjesäännöstä. Partanen ilmoitti kirjoittavansa jutun Inter Vivosiin yhdistyksen vanhoista kotisivuista. Keskusteltiin Internet-palveluntarjoajista. Päätettiin lakkauttaa rekry-sähköpostilista. Keskusteltiin postituksesta. 12. Yleisasiat Todettiin, että hätäuloskäyntilamput ovat palaneet. Pidettiin asiaan liittyen tilakatselmus ja testattiin huoneiston hätävalojärjestelmä. Keskusteltiin kerhotilan sisustuselementeistä. Todettiin, että huoltomies saapuu huomenna korjaamaan tilavuokralaisten rikkoman oven. Partanen ilmoitti saaneensa siivousfirmojen avaimet kerhotilaan haltuunsa. Reenpää on kehottanut isäntiä viemään pullot pullonpalautukseen.

Reenpää on selvittänyt paviljonkien hintoja. Todettiin, että myös HYY:ltä voi vuokrata telttoja. Velvoitettiin Reenpää selvittämään asiaa. Päätettiin järjestää vappuun liittyen katselmus Kaivopuistossa heti, kun lumet ovat lähteneet. Valtuutettiin Kärki varaamaan puolijoukkueteltta laskiaista varten. Kuusisto on selvittänyt imurien hintoja. Hinnat liikkuvat hänen kertomansa mukaan 1000 eurossa. Keskusteltiin siivousvälineistä. Päätettiin, että 29.1. järjestettävien siivoustalkoiden ruokabudjetti on 50 euroa. Kuusisto on tilannut Lindströmiltä 4 rullaa vessapaperia. Kokoustauko alkoi klo 00.02. Kokous jatkui klo 00.05. Todettiin, että kevätkauden avajaisia tullaan vielä mainostamaan. Keskusteltiin biojätteiden lajittelemisesta. 13. Vuosijuhlatoimikunnan nimittäminen Nimitettiin sihteeri Sairon esityksestä vuosijuhlatoimikunnan jäseniksi Janni Hiltunen, Iida Huhtanen, Marika Kaitamaa, Suvi Knaapila, Elina Lemmetty, Miia Naakka, Marjo Pekkanen, Sanni Puikkonen ja Jarkko Pärssinen. Todettiin, että vuosijuhlatoimikunnan puheenjohtajana toimii Sairo. 14. Muut esille tulevat asiat Vastaanotettiin yhdistykselle osoitettu postikortti Sonja Sairolta Tignesistä. Keskusteltiin yhdistyksen hallinto-ohjesäännöstä. Sandvik esitteli vaihtoehtoja näytöistä. Päätettiin ostaa Samsung SyncMaster 940Fn näyttö sekä ViewSonic VA702 näyttö. Valtuutettiin Kärki, Sandvik ja Partanen hankkimaan näytöt. 15. Seuraava kokous Seuraava kokous järjestetään yhdistyksen kerhotiloissa Sörnäisten rantatiellä sunnuntaina 29.1.2006 klo 18.

16. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Kärki päätti kokouksen kello 01.20. Pöytäkirjan vakuudeksi Eero Kärki hallituksen puheenjohtaja Sonja Sairo sihteeri