Yhdistyksen toimistolla on käytössä toimistosihteeri Paula Koskisen määräämä kiroilusakko.
|
|
- Eveliina Virtanen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 PÖYTÄKIRJA /2006 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Kärki, puheenjohtaja Sonja Sairo, sihteeri Heidi Vänskä Risto Sandvik Antti Laitila Hannu Partanen Eliisa Reenpää Laura Kuusisto 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Kärki avasi kokouksen kello Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Hyväksyttiin esityslista (Liite 1) kokouksen työjärjestykseksi muutoksin, että kohta edellisten kokousten pöytäkirjojen tarkastaminen poistettiin esityslistalta. 4. Ilmoitusasiat Kurssibileissä oli hyvä meno. Yhdistyksen toimistolla on käytössä toimistosihteeri Paula Koskisen määräämä kiroilusakko. Kaikki olivat iloisia kerhotapaamisessa. Puheenjohtaja Kärki on osallistunut HYY:n puheenjohtajatapaamiseen
2 Sihteeri Sairo sekä yleisvastaavat Kuusisto ja Reenpää ovat osallistuneet ELSA Helsinki ry:n Euroopan matkalle. Hallituksen vuosijuhlakuvat ovat saapuneet. Taloudenhoitaja Vänskä ja puheenjohtaja Kärki ovat osallistuneet HYY:n hallituksen ja sihteeristön aamiaiskokoukseen. Kokoustauko alkoi klo Kokousta jatkettiin klo Opintoasiat Bologna-työryhmä, valmistelutoimikunta ja Lakimiesliiton koulutuspoliittinen valiokunta ovat kokoontuneet. Keskusteltiin Vaasan koulutusyksikön tulevaisuudesta. Ensi lukuvuoden tutkintovaatimuksia käsitellään seuraavassa tiedekuntaneuvoston kokouksessa. Vastaanotettiin Joachim Enkvist-Gauffinin väitöskirja nimeltä SPAM-SPIM-SPIT. Päätettiin, että Sandvik vastaa tiedekunnan hallintovaalien järjestelyistä Pykälä ry:n osalta. Pedagoginen yliopistonlehtori Anne Haarala-Muhonen esittelee opiskelijakyselyn tuloksia Kokoustauko alkoi klo Kokousta jatkettiin klo Vänskä saapui kokoukseen tauon aikana. 6. Tiedekunnan tuutorikouluttajan kuuleminen Toivotettiin tiedekunnan tuutorikouluttaja Anna-Liisa Karhunen tervetulleeksi kokoukseen. Myönnettiin Karhuselle puheoikeus. Karhunen kertoi suunnittelevansa ensi vuoden phuksien alkusyksyn lukujärjestystä ja kertoi tavoitteenaan olevan, että phuksien aamuohjelma alkaa klo Karhunen kertoi, että ensimmäisenä päivänä jonkun Pykälä ry:n edustajan tulisi esittäytyä phukseille tiedekunnan tervetulotilaisuudessa. Karhunen kertoi myös, että rehtorin vastaanotto uusille phukseille on 6.9. Päätettiin järjestää Pykälän tuutorisitsit
3 Todettiin syksyn aikataulun olevan alustavasti seuraava: 4.9. Punssikahvit 5.9. Pykälä ry:n toimisto aukeaa 6.9. Fudiscup 7.9. LML-info Phuksiaiset Spexin aloituskokous Spexin tanssikatselmus Valiokuntien yhteiskokous Syyskauden avajaiset Syyskiljava Phuksisitzit Phuksisitzit Ulottuvuusbileet Päätettiin järjestää Pykälä ry:n toimistoesittelyt viikkojen aikana. Karhunen kertoi, että syksyllä toimii yhteensä 40 tuutoria. 34 heistä ovat perustutkintoopiskelijoiden tuutoreita (2 ruotsinkielistä) ja 8 ovat kv-tuutoreita. Tuurihakemuksia vastaanotettiin lähes 70 kappaletta. Kiitettiin Karhusta käynnistä kokouksessa. Kokoustauko alkoi klo Kokousta jatkettiin klo Talous Päätettiin poistaa Pykälä ry:n ilmoitus Fonectan puhelinluettelosta. Myönnettiin tilankäyttöoikeus siivoussitoumuksin Sanni Puikkoselle ja Janne Salmiselle klo valmistujaisia varten (Liite 2). Myönnettiin mankan käyttöoikeus Tatu Oikariselle kuittausta vastaan. Keskusteltiin vuosijuhla- ja kv-viikko-maksujen perimisestä. 8. Ulkoasiat Vastaanotettiin postikortti Kuusistolta Firenzestä läpällä. Vastaanotettiin Justuksen uudistunut Ex Nunc lehti. Velvoitettiin Laitila hankkimaan Mikko Oikariselle lainattu yhdistyksen kännimonopoli takaisin. 3
4 Tuutorikouluttaja Karhunen poistui kokouksesta klo Velvoitettiin Laitila selvittämään yhdistyksen kummilapsen tila kesän aikana. Todettiin, että ulkoasiainvaliokunnasta on vapautumassa KV-vastaavan paikka, koska viran nykyinen haltija, Ted Apter, lähtee suorittamaan asevelvollisuuttaan. 9. Tiedotus Tiedotusvastaava Partanen on päivittänyt virkailijaluetteloa. Päätettiin ostaa yhdistykselle Partasen Canon Digital Ixus 500 -kamera sekä sen kantolaukku, akku, laturi ja muistikortti 100 eurolla sellaisena kuin ne ovat. Kauppa voidaan purkaa syyskuun loppuun mennessä, mikäli kamerassa ilmenee vika, joka ei johdu sen normaalista käytöstä. Omistus- ja hallintaoikeus kameraan siirtyy Partanen ei osallistunut asian käsittelemiseen. Todettiin, että yhdistyksen toimistosihteeri Paula Koskinen auttaa ohjelmistolisenssikansion kokoamisessa. 10. Yleisasiat järjestetään kevätkauden päättäjäiset Club Oopperassa. Pääsykoebileet järjestetään The Clubilla Vänskä on käyttänyt Iskun 100 euron lahjakortin peiliin, koreihin, tyynyihin ja viltteihin. Kuusisto päivittää keittiön tarvikkeita. Kiitossitzit järjestetään Todettiin, että ison salin valaisin on rikki ja että hätäuloskäyntikyltti puuttuu. Velvoitettiin Kuusisto hoitamaan asiat. 11. Muut esille tulevat asiat Päätettiin kokeilla esityslistan muuttamista siten, että kohdat kiertävät telaketjumaisesti. Kokoustauko alkoi klo Kokousta jatkettiin klo Keskusteltiin Paragraaffi Oy:stä. Balladen om Theobald Thor. 4
5 Kärki ja Vänskä kertoivat tapaamisestaan HYY:n hallituksen ja sihteeristön kanssa. HYY on erityisen kiinnostunut oikeusapuvaliokunnan toiminnasta. IT-Oikeuden yhdistyksestä on otettu yhteyttä yhteistyön merkeissä. 12. Seuraava kokous Seuraava kokous järjestetään Cafe Ekbergissä klo Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Kärki päätti kokouksen kello Pöytäkirjan vakuudeksi Eero Kärki hallituksen puheenjohtaja Sonja Sairo sihteeri 5
Professori (mvs.) Bärlund on laittanut kotisivuilleen maininnan valinnastaan vuoden opettajaksi.
PÖYTÄKIRJA 11.4.2006 21/2006 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 11.4. Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Kärki, puheenjohtaja Sonja Sairo, sihteeri Heidi Vänskä
Oikeusapuvaliokunnan kiitosillallisella on muistettu valvontaneuvoston puheenjohtajan tehtävät jättävää professori Martti Majasta lahjalla.
PÖYTÄKIRJA 23.10.2006 45/2006 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.10.2006 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhotilat Sörnäisten rantatie 33 Eero Kärki, puheenjohtaja Sonja Sairo, sihteeri Heidi
PÖYTÄKIRJA /2007
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.8.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas
Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.24. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
PÖYTÄKIRJA 10.3.2004 12/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 10.3.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura
Pykälä ry:n hallitus on viettänyt kesäseminaaria Juristklubben Codex r.f.:n hallituksen kanssa. Kiitettiin seminaarin järjestäjiä.
PÖYTÄKIRJA 23.8.2006 34/2006 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 23.8.2006 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Eero Kärki, puheenjohtaja Sonja Sairo, sihteeri Risto
PÖYTÄKIRJA 5.5.2014 19/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.5.2014 Paikka: Tallikuja 2 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt (saapui
Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.14. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
PÖYTÄKIRJA 05.10.2004 35/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 05.10.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.8.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere
Toivotettiin vuoden 2008 spexin ohjaaja Markku Tuominen tervetulleeksi kokoukseen ja myönnettiin hänelle puheoikeus.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 12.5.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5. krs Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto Markkanen
PÖYTÄKIRJA 13.3.2007 13/2007
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 13.3.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas Rytkönen
PÖYTÄKIRJA 1.10.2012 28/2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 1.10.2012 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Yhdistyksen kerhohuoneisto Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen
Tiedotusvastaava Kritsos kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kritsosta ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
Todettiin FC Force Majouren voittaneen kevään yliopistosarjan mestaruuden. Onniteltiin joukkuetta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.30 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
Sihteeri Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.15 Paikka: Mannerheimintie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä
PÖYTÄKIRJA 29.1.2007 6/2007
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.1.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Hannu
Hellgrén kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Hellgréniä ruuasta. Todettiin sääntömääräisen syyskokouksen jatkokokousta vietetyn.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.45 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
PÖYTÄKIRJA /2007
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.4.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas
Ulkoasiainvastaava Laitila on osallistunut Lex ry:n järjestämään Iuris Primus Nova kilpailuun Turussa ja sijoittunut toiseksi.
PÖYTÄKIRJA 6.11.2006 47/2006 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.11.2006 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhotilat Sörnäisten rantatie 33 Eero Kärki, puheenjohtaja Sonja Sairo, sihteeri Heidi
PÖYTÄKIRJA 26.3.2007 15/2007
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 26.3.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas Rytkönen
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.6.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri
PÖYTÄKIRJA 21.4.2007 19/2007
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 21.4.2007 Paikka: Läsnä: Taloudenhoitaja Karlssonin koti Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas Rytkönen Hannu Häkkänen
PÖYTÄKIRJA 21.3.2014 13/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Perjantai 21.3.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi
PÖYTÄKIRJA 5.2.2007 7/2007
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.2..2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PÖYTÄKIRJA 18.1.2006 5/2006 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 18.1.2006 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Eero Kärki, puheenjohtaja Sonja Sairo, sihteeri Heidi
PÖYTÄKIRJA 6.3.2005 10/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: Sunnuntai 6.3.2005. Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33
PÖYTÄKIRJA 6.3.2005 10/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 6.3.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Elina Lemmetty, sihteeri
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 24.5.2015 kello 19.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: kello 19.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
Sihteeri Lassila kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Lassilaa ruoasta.
PÖYTÄKIRJA 9.1.2012 2/2012 PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS 2/2012 Aika: Maanantai 9.1.2012 klo 17.15 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33B Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja
Yleisvastaava Sukura kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Sukuraa ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKUS Aika: klo 18.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
Hyväksyttiin pöytäkirjat 16/2006, 18/2006, 19/2006, 21/2006, 22/2006 ja 23/2006 muutoksin.
PÖYTÄKIRJA 3.5.2006 24/2006 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 3.5.2006. Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Eero Kärki, puheenjohtaja Sonja Sairo, sihteeri Heidi
Todettiin, että tavattiin yhdistyksen vuoden 2004 hallitus. Keskusteltiin toimintakentän ja viitekehyksen pitkän linjan muutoksista.
PÖYTÄKIRJA 9.5.2005 19/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.5.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Elina Lemmetty, sihteeri
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 2.6. klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.kerros Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012. Aika: Maanantai Vanha ylioppilastalo
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2012 Aika: Maanantai 23.10.2012 Paikka: Läsnä: Cafe Vanha Vanha ylioppilastalo Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Mikko Murto (sihteeri) Rene Male Riku Saarinen Suvi Syvänen
Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 17.47. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PÖYTÄKIRJA 3.3.2004 11/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 3.3.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura
PÖYTÄKIRJA /2005
PÖYTÄKIRJA 7.11.2005 37/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.11.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Elina Lemmetty, sihteeri
Hyväksyttiin esityslista kokouksen työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1)
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Paikka: Merikannontie 3 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah (poistui kohdassa 7.4) Elmiira Kutvonen
PÖYTÄKIRJA 22.8.2011 22/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen
PÖYTÄKIRJA 28.4.2014 18/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 28.4.2014 Paikka: Pursimiehenkatu 12 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt
Opintovastaava Tukiainen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Tukiaista ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 19.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Elmiira Kutvonen
Puheenjohtaja Karvinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Karvista ruoasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.9.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 9.3.2015 kello 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: kello 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 16.3.2015 klo 18.00. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira
PÖYTÄKIRJA 7.5.2012 19/2012
PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.5.2012 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Krogerus Oy Unioninkatu 22 Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PÖYTÄKIRJA 25.10.2005 35/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: 25.10.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Mina Solonen Tuomas Sunnari Veera
PÖYTÄKIRJA 15.9.2014 31/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere
PÖYTÄKIRJA 8.9.2014 30/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina Järvi
PÖYTÄKIRJA 9.5.2011 16/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 9.5.2011 Paikka: Fondia Oy, Lönnrotinkatu 5 Läsnä: Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen
PÖYTÄKIRJA /2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 7.6.2011 Paikka: Läsnä: Mannerheimintie 3B, 5. krs Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen
Todettiin sihteeri Väänäsen olevan estynyt saapumasta kokoukseen. Valittiin opintovastaava Markkanen kokouksen sihteeriksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iina-Mari Supperi Otto Markkanen Tuomo Leino Panu
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PÖYTÄKIRJA 14.11.2005 38/2005 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.11.2005 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Sörnäisten rantatie 33 Emilia Kaikkonen, puheenjohtaja Elina Lemmetty, sihteeri
PÖYTÄKIRJA 8.10.2007 37/2007
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.10.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas
PÖYTÄKIRJA 29.9.2014 33/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere
Sihteeri Hellgrén, ulkoasiainvastaava Viherkenttä ja opintovastaava Tukiainen kertoivat saaneensa opintopisteitä.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto
PÖYTÄKIRJA /2007
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 3.10.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Kiitettiin Asianajotoimisto Bird & Birdiä kokouspaikasta ja -tarjoiluista.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 6.4.2009 Paikka: Läsnä: Asianajotoimisto Bird&Bird Oy Mannerheimintie 8 Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Sini Paajanen Jesse
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.5.2014 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B, 5.krs Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Keskiviikko 25.11.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.7.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri
PÖYTÄKIRJA /2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 3.12.2013 Paikka: Läsnä: Töölöntorinkatu 7, 00260 Helsinki Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen (lähti kohdassa 8.3) Tuomas
Taloudenhoitaja Vehviläinen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Vehviläistä ruoasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 31/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5. krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri Tuomas Rudanko Joel
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 21.9.2009 klo 18.45 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna
Langetettiin myöhästymissakko 5 euroa puheenjohtaja Karviselle, tiedotusvastaava Leinolle, opintovastaava Markkaselle ja yleisvastaava Merenmiehelle.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.12.2008 Paikka: Läsnä: Cafe Ekberg Bulevardi 9 Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen Iina-Mari Supperi Otto Markkanen Jesse Viljanen Matilda Merenmies
Opintovastaava Markkanen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Markkasta ruoasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 2.9.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Panu Paajanen, varapuheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto
PÖYTÄKIRJA 2.7.2011 20/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Lauantai 2.7.2011 Paikka: Läsnä: Villamonlahdentie 67, Hämeenlinna Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen Jenna Tirkkonen
Yleisvastaava Merenmies kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Merenmiestä ruoasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.11.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen Iina-Mari Supperi Otto Markkanen
Taloudenhoitaja Supperi kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Supperia ruoasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.10.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto
PÖYTÄKIRJA 13.10.2014 35/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 13.10.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 7.9.2015 klo 18.30. Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.30 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah
PÖYTÄKIRJA 30.12.2010 48/2010 PYKÄLÄ RY:N
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Torstai 30.12.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Hanna Kylmäniemi Lauri Koskentausta
Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.16. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
PÖYTÄKIRJA 29.11.2004 43/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.11.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura
PÖYTÄKIRJA 10.1.2011 2/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.1.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 14.4.2014 Paikka: Porthaninkatu 4 Läsnä: Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere Hjelt Katariina
PÖYTÄKIRJA /2012
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 23.4.2012 Paikka: Maistraatinkatu 7 E 26 Läsnä: Jenna Tirkkonen (puheenjohtaja) Sonja Lassila (sihteeri) Rene Male Suvi Syvänen Mikko Murto Kristian Krootila
Siirryttiin käsittelemään kohtaa 8.4 Haalaritoimikunnan puheenjohtajan vierailu.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 25.10.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg (saapui
PÖYTÄKIRJA 22.9.2014 32/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.9.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Jere Hjelt Katariina
Varapuheenjohtaja Oksama avasi kokouksen kello 18.02. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PÖYTÄKIRJA 18.10.2004 37/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 18.10.2004 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura
PÖYTÄKIRJA 17.4.2007 18/2007
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 17.4.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas Rytkönen
Todettiin kokouksen olevan laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 21/2017 PÖYTÄKIRJA 21/2017 AIKA: klo 18.30 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen kerhohuoneisto Suvilahdenkatu 10 B, 5.krs Helinä Teittinen, puheenjohtaja Jemina Fallenius, sihteeri
PÖYTÄKIRJA /2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 23.4.2013 Paikka: Kattosauna Sivistys, Leppäniemenkatu 11 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Niina Karjunen, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Eero
Siirrettiin edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkistaminen seuraavaan kokoukseen.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 5.1.2015 klo 18.00 Paikka Läsnä: Pykälä ry:n kerhotilat, Sörnäisten rantatie 33 B Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura
PÖYTÄKIRJA 22.1.2007 5/2007
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 22.1.2007 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Risto Sandvik, puheenjohtaja Liisa Reunanen, sihteeri Susanna Karlsson Tuomas
Yleisvastaava Paajanen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Paajasta ruoasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 8.9.2008 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kiti Karvinen, puheenjohtaja Iikka Väänänen, sihteeri Iina-Mari Supperi Otto Markkanen
PÖYTÄKIRJA /2013
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 1.9.2013 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko
PÖYTÄKIRJA 19.9.2011 25/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 19.9.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen (saapui kohdassa
Puheenjohtaja Heinonkoski avasi kokouksen kello 18.31. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PÖYTÄKIRJA 20.10.2003 29/2003 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 20.10.2003 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Mikko Heinonkoski, puheenjohtaja Suvi Knaapila, sihteeri Salla
PÖYTÄKIRJA 25.8.2014 28/2014
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 25.8.2014 Paikka: Läsnä: Sörnäisten rantatie 33 B Eero Rapola, puheenjohtaja Ella Hiltunen, sihteeri Sini Tervo Laura Parkkisenniemi Henri Nousiainen Jere
Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello 15.08. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika : Sunnuntai 11.1.2009 kello 15.00 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 5) Kristiina Lindholm,
Tilavastaava Viherkenttä kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Viherkenttää ruuasta.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS 8/2016 AIKA: klo 13 PAIKKA: LÄSNÄ: Yhdistyksen toimisto Mannerheimintie 3 B 5 krs. Katariina Järvi, puheenjohtaja Laura Renholm, sihteeri Tiia Takalo Linnea Viherkenttä Harri
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Hyväksyttiin esityslista muutoksin työjärjestykseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Sunnuntai 27.9.2009 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri
Yleisvastaava Kutvonen kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Kutvosta ruuasta.
PYKÄLÄ RY HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 18.00 Paikka: Unioninkatu 22 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS. Aika: 20.4.2015 klo 17.30. Paikka: Lönnrotinkatu 5
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: klo 17.30 Paikka: Lönnrotinkatu 5 Läsnä: Jere Hjelt, puheenjohtaja Mia Hellgrén, sihteeri Anita Kritsos Mikko Sukura Tarik Ahsanullah Elmiira Kutvonen Julius Viherkenttä
Puheenjohtaja Heinonkoski avasi kokouksen kello 18.10. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi
PÖYTÄKIRJA 27.5.2003 19/2003 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 27.5.2003 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen huoneisto Särkiniementie 7 Mikko Heinonkoski, puheenjohtaja Suvi Knaapila, sihteeri Salla
PÖYTÄKIRJA /2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 29.8.2011 Paikka: Läsnä: Pykälän kerhohuoneisto, Suvilahdenkatu 10B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen
PÖYTÄKIRJA 15.11.2010 41/2010 PYKÄLÄ RY:N
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 15.11.2010 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Tuomas Rytkönen, puheenjohtaja Liina Kujala, sihteeri Panu Ståhlberg (saapui
Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin Studia Iuridican pidetyn. Kiitettiin kaikkia puhujia.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 27.4. klo 18.30 Paikka: Läsnä: Leppäsuonkatu 9 B Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja Kristiina Lindholm, sihteeri Johanna Säteri Sini Paajanen Jesse Viljanen
Puheenjohtaja Oikarinen avasi kokouksen kello 18.03. Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PÖYTÄKIRJA 11.10.2004 36/2004 PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 18.10.2004 Paikka: Läsnä: Dittmar & Indrenius Tatu Oikarinen, puheenjohtaja Kristina Schmidt, sihteeri Laura Oksama Harri Ikonen
PÖYTÄKIRJA 7.3.2011 9/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 7.3.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto
Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 11.5.2009 Paikka: Ruutikatu 3 Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 7.2.) Kristiina Lindholm, sihteeri Jesse Viljanen Johanna Säteri Sini
PÖYTÄKIRJA 25.11.2011 32/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Perjantai 25.11.2011 Paikka: Läsnä: Lisäksi: Viking Line m/s Gabriella, Itämeri Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto Pulkkinen
Varapuheenjohtaja Viljanen avasi kokouksen kello Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 16.11.2009 klo 18.15 Paikka: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Läsnä: Iina-Mari Supperi, puheenjohtaja (saapui kohdassa 6) Kristiina Lindholm,