Ihmisten ja yrittäjyyden kaupunki jo vuodesta 1605 VIIDEN KUNNAN LIITOS 2013

Samankaltaiset tiedostot
Tämä on OULU

OULUN SEUDUN LIIKENNE Pasi Heikkilä

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa

Oulun Palvelumalli Sinikka Salo, apulaiskaupunginjohtaja Oulun kaupunki

Tietoa Oulusta. Video: Oulu - Kaupunkielämää

Ikäystävällinen asuinympäristö: Kokemuksia Oulusta

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi

Talous ja omistajaohjaus

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

Ylöjärvi TILASTOJA

Pirkkalan kunta perustettiin vuonna 1922 Suomen 64. suurin kunta asukasluvun mukaan ( )

Tietoa Oulusta. Video: Oulu - Kaupunkielämää

ELEKTRONIIKAN JA TIETOLIIKENNETEKNIIKAN TUTKINTO-OHJELMA. Tietoliikennetekniikan opintosuunta

EU ja arktisuus. Kansainväliset yritykset ja toimijat. johtaja Juha Ala-Mursula

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Kuntajohtajapäivät 2014 Pori Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riikka Moilanen

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Henrik Rainio

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

seminaari Varatoimitusjohtaja Kari Nenonen, Kuntaliitto

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Asukasluku indeksoituna (2006=100)

Hyvinvoinnin palvelumalli hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Kouluverkkoselvitys. Tammi-maaliskuu 2016

TILINPÄÄTÖS 2017 LEHDISTÖ

TA 2013 Valtuusto

Oulu vuonna 2020 Kaupunginjohtaja Matti Pennanen

BOTNIAN KÄYTÄVÄ YHTEYS POHJOISEEN

Kuntien taloustietoja 2014 (2) Lähde:Kuntaliitto 2015, Kuntien tunnuslukutiedosto Kuntien palvelutuotannon kustannuksia

Tilastotietoa Oulusta VÄESTÖ JULKAISTU 2019

Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

Joukkoliikenteen tarjonta muuttui vuonna 2014 useilla seuduilla

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016

Mikkelin kaupungin TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus

Kaupunginvaltuusto

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Kuntaliitto. Kunnan toiminnot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026

TALOUSARVIO 2013 JA TALOUSSUUNNITELMA Seminaari

Pirkkalan kunta. Syyskuu 2016

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Vuoden,2015,, talousarvioesitys,..., Kaupunginjohtaja,Markku,Andersson, Media,,KH,,KV,, ,,

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset Lähde: Kysely kunnilta, huhtikuu 2018

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö

Pohjoisen Skandinavian pääkaupunki

Tilinpäätös Kaupunginhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Kaupunkistrategia Oulu Kaupunginvaltuuston työpaja Kaupunginjohtaja Päivi Laajala

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

OULUN SEUTU - YHDYSKUNTARAKENTEEN TIIVISTÄMINEN HYVÄLLÄ YHTEISTYÖLLÄ POHJOISKALOTIN YKKÖSEKSI

Kuvakoko 910 x 405 pikseliä. Pohjoisuus on mahdollisuus

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma Kvsto

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Alavieskan kunta Valtuusto JY

Julkaisuvapaa klo kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2015

Tampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Tilinpäätös Jukka Varonen

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa

KOTKA-KONSERNI TILINPÄÄTÖS 2017

Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kunta vai kaupunki? KEMPELE TÄNÄÄN JA TULEVAISUUDESSA. Mihin kehitymme tulevaisuudessa? Kempeleestä kaupunki? Miksi?

Oulun kaupunki. Valtuustosopimus vuosille TOIMINNALLISET TAVOITTEET

Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat SEEK/jp

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Yhteenveto vuosien talousarviosta

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA

Tilinpäätösennuste 2014

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät

Rahan yksikkö: tuhatta euroa TP 2016 TA 2017 Kehys Tuloslaskelma TP 2016 TA 2017 Kehys

KAUPUNGINHALLITUKSEN TALOUS- JA TOIMINTARAPORTTI

Oheismateriaali Valtuuston esityslistaan nro 6/ /94 HARJAVALTA 2025 VAHVA JA ROHKEA. Kaupunkistrategia

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Valtatien 8 lähitulevaisuuden parantamistoimenpiteet

Talouden työryhmä. Nousiainen 4/2015, tunnuslukusarjat Nousiainen-Masku-Rusko 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2015

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia Strategiapäällikkö Kari-Pekka Kronqvist

Innovatiivisuus kaupungin käytäntönä; strateginen näkökulma

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto

Jyväskylän strategiapäivitys. Kaupunginvaltuuston seminaari Kehitysjohtaja Harri Hyvönen

Talousarvio 2019 Taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja

kustannukset nousivat euroa.

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2016

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Teknisen sektorin rahoitus ja tiukkeneva kuntatalous. Olavi Kallio Rahoitus-workshop

Transkriptio:

Tämä on OULU

Ihmisten ja yrittäjyyden kaupunki jo vuodesta 1605 VIIDEN KUNNAN LIITOS 2013

Kaupungin historia Oulun kaupungin perusti kuningas Kaarle IX vuonna 1605 mantereelle Linnansaarta ja linnaa vastapäätä. Oulu sijaitsee Pohjanlahden rannalla, Oulujoen suistossa. Oulujoen suu on ikivanha kauppapaikka. Oulu-nimi tulee saamenkielisestä sanasta Owla, joka tarkoittaa tulvavettä. 1.1.2013 alkaen Haukipudas, Kiiminki, Oulu, Oulunsalo ja Yli-Ii muodostavat yhdessä uuden Oulun.

Pohjoisen Euroopan ja arktisten alueiden TUOMAT MAHDOLLISUUDET 2017

OULULLA ON KESKEINEN ASEMA pohjoisten alueiden investoinneissa ja kasvavassa taloudessa Vuoden 2025 loppuun mennessä investointeja 197 mrd. Pohjoiseen Skandinaviaan ja Barentsin alueelle

Arktisen neuvoston puheenjohtajuus SUOMELLA 2017 2019 Arktisen neuvoston puheenjohtajamaana Suomi korostaa Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanoa ja YK:n kestävän kehityksen tavoitteita arktisessa yhteistyössä. Suomi vahvistaa arktista yhteistyötä ja sen jatkuvuutta puheenjohtajakautensa aikana, myös korkeimmalla poliittisella tasolla.

Kansainväliset verkostot

Oulu, Pohjois-Skandinavian pääkaupunki

Oulun kaupunkiseudulla 250 000 asukasta Skandinavian pohjoisten alueiden suurin keskus. Sivistys- ja kulttuurikeskus Kaupan ja talouden keskus Logistinen keskus Elämyskeskus

Väestö Asukkaita 31.12.2016 200 526 Miehiä 49,9 % 99 993 Naisia 50,1 % 100 533 Oulu on yksi nopeimmin kasvavista kaupunkikeskuksista Suomessa. Nuorekas ikärakenne: jatkuva opiskelijoiden ja työnhakijoiden virta ja suuri syntyvyys

Asukkaiden keski-ikä on 37,9 vuotta

Oulu on koulukaupunki

Oulu on yksi nuorimmista kaupungeista Euroopassa Uutta luova ilmapiiri Koulutustaso on korkea noin kolmasosalla oululaisista on korkeakoulututkinto. Oulun yliopisto ja ammattikorkeakoulu: noin 25 000 opiskelijaa Hyvä pohja tulevaisuuden rakentamiseen!

Kunnallisvaalit ja kaupungin johtaminen

Kunnallisvaalit 2017 Puolue Äänet % Valtuutetut Keskusta 20827 24,2 17 Kokoomus 16415 19,1 13 Vasemmistoliitto 13765 16,0 11 Vihreät 12679 14,7 10 SDP 10597 12,3 8 Perussuomalaiset 7153 8,3 6 KD 2042 2,4 1 Aito suomalainen yhteislista 1286 1,5 1 Muut 1397 1,5 0 Yhteensä 86161 100.0 67 Lisäksi 462 (0,5%) hylättyä ääntä. Äänestysprosentti 56.

Kaupunginvaltuusto 2017 2021 Puolue Valtuutettuja Keskusta 17 Kokoomus 13 Vasemmistoliitto 11 Vihreät 10 SDP 8 Perussuomalaiset 5 Kristillisdemokraatit 1 Aito suomalainen yhteislista 1 Sininen valtuustoryhmä 1 Yhteensä 67

Tilinpäätös 2016 Oulun kaupungin alijäämä arvioitiin alkuperäisessä talousarviossa 2016 noin -19,9 milj. euroksi. Toteutunut tilikauden alijäämä tilinpäätöksessä on -14,1 milj. euroa. Verorahoituksen (verotulot ja valtionosuudet) kasvu oli n. 2,9 %. Tulorahoitus ei ole riittävä palvelu- ja investointitarpeisiin nähden. Toteutunut investointitaso oli noin 125,2 milj. euroa. Nettolainanotto 15,8 milj. euroa, lainasaldo vuoden lopussa oli 671 milj. euroa. Korkokulut vuonna 2016 olivat n. 10,1 milj. euroa (sisältää rahoituksen suojauskustannukset). Oulun kaupungin toimintakate (nettomeno) kasvoi vuodesta 2015 noin 2,1 %.

Päätöksenteko ja organisaatio Oulussa

Kaupunginvaltuusto on kaupungin ylin päättävä toimielin. Valtuusto ohjaa konkreettisesti kaupungin kehittämistä taloudellista valtaa käyttäessään. Kaupunginhallitus vastaa kaupungin hallinnosta ja taloudesta, valmistelee kaupunginvaltuuston päätettäviksi tulevat asiat, huolehtii valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuudesta. Päätöksenteko ja organisaatio Oulussa Lautakunnat ja johtokunnat ovat luottamushenkilöistä koostuvia toimielimiä, joiden alaisuuteen varsinainen Oulun kaupungin palvelutoiminta on järjestetty. Oulun kaupungin hallinnollinen organisaatio >

Kaupunginjohtaja Oulun kaupunginjohtaja on Päivi Laajala. Talousjohtaja Jukka Weisell toimii kaupunginjohtajan varahenkilönä. Kaupunginvaltuusto Puheenjohtaja Juha Hänninen (kok.) 67 valtuutettua Kunnallisvaalit joka 4. vuosi Kaupunginhallitus Puheenjohtaja Kyösti Oikarinen (kesk.) 13 valtuuston valitsemaa jäsentä Jäsenet puolueittain/ryhmittäin: Kesk. 3, Kok. 3, Vas. 2, SDP 2, Vihr. 2, PS 1

Talouden tunnusluvut 2016 2015 2014 2013 Veroprosentti 20,00 20,00 20,00 19,25 Yhden veroprosentin tuotto, milj. 33,2 32,7 31,6 32,4 Verotulot, milj. 743,6 734,1 708,1 692,7 Kiinteistöveron tuotto, milj. 45,5 43,6 43,8 40,5 Valtionosuudet, milj. 273,4 253,8 230,3 225,1 Investoinnit, milj. 125,3 115,5 190,7 193,9 Investointien tulorahoitus, % * 61 74 41 36 Pitkäaikaisten lainojen muutos, milj. 15,8 14,5 41,3 92,7 Lainakanta, /asukas 3346 3300 3266 2858 Vuosikate, milj. 76,3 85,3 75,2 80,4 Vuosikate, /asukas 380 430 383 415 *Investointien tulorahoitusprosentti = 100 * vuosikate/ (investointimenot rahoitusosuudet)

Visio ja arvot Rohkeasti uudistuva Skandinavian pohjoinen pääkaupunki Rohkeus Reiluus Vastuullisuus

Muutosohjelma Oulu ja kaupunkistrategia Oulu 2026

Oulun kaupunkikonserni valmistautuu maakunnan perustamiseen ja tuleviin uudistuksiin. Muutosohjelma Oulun tavoitteena on vahvistaa kaupungin elinvoimaa ja taloutta sekä luoda pohja tarvittaville henkilöstöpoliittisille linjauksille, yhteistoimintamenettelylle ja organisaatiomuutoksille. Muutosohjelma Oulu ja kaupunkistrategia Oulu 2026 Kaupunkistrategiassa Oulu 2026 arvioidaan toimintaympäristön muutoksia ja valmistaudutaan kaupungin muuttuviin ja uudistuviin tehtäviin. Strategian työstäminen aloitetaan kaupunginvaltuuston johdolla syksyllä 2017.

Kaikki päätiet kohtaavat Oulussa. Helsinkiin lentää tunnissa.

Pinta-ala Oulu 31.12.2016 3 880 km 2 Maata 3 031 km 2 (78%) Vettä 849 km 2 (22%) Oulusta on matka Helsinkiin noin 600 kilometriä ja saman verran Suomen pohjoisimpaan pisteeseen Nuorgamiin. Oulun lentoasema on matkustajamäärältään Suomen toiseksi vilkkain miljoona lentoa vuodessa.

Suomen paras pyöräilykaupunki

Oulu kuuluu Suomen pyöräilykaupunkien parhaimmistoon. Kaupungissa risteilee yli 600 kilometriä kevyen liikenteen väyliä. Talvipyöräily on suosittua. Oulu on valittu maailman parhaaksi talvipyöräilykaupungiksi. Pyöräilyreittejä kehitetään koko ajan, jotta ne palvelisivat vieläkin paremmin sekä työmatka- että vapaa-ajan pyöräilyä.

Asuminen tutkitusti puolet halvempaa kuin pääkaupunkiseudulla

Sopivan kokoisessa, 200 000 asukkaan ruuhkattomassa merikaupungissa ovat palvelut lähellä, kuten työ- ja harrastuspaikatkin. Samoin myös muu Suomi ja ulkomaat: kiitos Suomen toiseksi vilkkaimman, kansainvälisen lentoaseman. Asuminen on laadukasta, mutta edullista ja uusia asuinalueita valmistuu koko ajan. Oulua on helppo sanoa lasten ja lapsiperheiden kaupungiksi: Oulussa on helppo asua ja harrastusmahdollisuudet ovat lähellä.

Oulun elinkeinorakenne on monipuolinen. ICT-ala jatkaa vahvana.

Oulun elinkeinorakenne

ROHM Semiconductor Sony-Altair Haltian Texas Instruments CGI Spreadtrum TactoTec OP-Pohjola Mediatek Vaimo Polar Ginolis Solita F-Secure Yota Devices Continental Bitfactor Fingersoft Koukoi Games Nordea Bittium Tieto Nokia Koodiviidakko Verkotan IndoorAtlas Siili Solutions Nordic Semiconductor Fujitsu Anite Exfo ARM Eyelife JOHTAVIA GLOBAALEJA ICT-BRÄNDEJÄ OULUSSA Harman

Vahva perusteollisuus

Pienten ja keskisuurten yritysten menestystarinoita

Tulevaisuuden visioita

Tulevaisuuden visioita Asuntomessut 2025 Linnanmaan innovaatiokampus Kiikeli Kaupunkilaisten keidas Raatti Merellinen ympäristö Hupisaaret Kaupunkilaisten kohtaamispaikka

Mitä mieltä Oulusta ollaan?

Oulu tutkimustiedon valossa. Joillakin mittareilla pärjäämme hyvin, toisilla vähän huonommin. Mutta aina voi parantaa.

Taloustutkimus 2016 + Innovaatioiden tukeminen + Työvoiman saatavuus + Keskuksen kaupalliset palvelut Oulun imagon kolme kärkeä Lisäksi korkeita pisteitä on saatu kunnan yrittäjämyönteisyydestä, yritysten ja oppilaitosten välisestä yhteistyöstä sekä liikenteellisestä sijainnista ja yhteyksistä.

Kuntaranking 2017: (yritysjohtajat Suomesta arvioivat kuntien yleisilmapiiriä ja yritysten kohtelua) - Oulu sijalla 13 (vuonna 2015 sijalla 11) Muuttohalukkuustutkimus 2016: (kaupungit, joihin voisi ajatella muuttavansa) - Oulu sijalla 12 Edellä kaikki Oulua suuremmat kaupungit sekä Jyväskylä, Turku, Hämeenlinna, Kuopio, Naantali, Porvoo ja Lahti. Oulun maine tutkitusti Kokonaismielikuva kaupungista 2016: - Oulu sijalla 6 Edellä Helsinki, Tampere, Turku, Jyväskylä ja Kuopio.

Parhaimmat yleisarvosanat saaneet kunnat: 1. Kaarina 2. Vaasa 3. Joensuu 4. Oulu 5. Rauma Parhaimmat yleisarvosanat saaneet kunnat mielikuvaan perustuen: 1. Joensuu 2. Tampere 3. Rauma 4. Seinäjoki 5. Jyväskylä Kuntien imago 2016 -tutkimus

Oulun satama ja meriväylä Valtatie 4: Oulu Kemi tärkeitä kehittämiskohteita

Oulu on liikenteellisesti Pohjois-Skandinavian solmukohta ja arktisen osaamisen kansallinen keskus. Liikenteen ja logistiikan verkostot tulee pohjoisessa TEN-T verkolla ja Barentsin alueella olla kunnossa: Investoinnit: Oulun syväväylä ja Oritkarin alueen kehittäminen Ylivieska-Oulu kaksoisraide: 1. vaihe Liminka-Kempele- Oulu kaksoisraide Strategiset tavoitteet: Oulu kansainvälinen lentoliikenteen kauttakulkuasema Jäämeriyhteyden selvittäminen Kasvun ja kilpailukyvyn turvaamiseksi Oulun ratapihojen kehittäminen Datayhteys Helsinki-Oulu- Norja (Arktinen datakaapeli) Saadaan aikaan kansallista kasvua pohjoisen tuotannon kautta.

Oulun satama ja meriväylä Satamaväylän syventyminen nykyisestä 10 metristä 12,5 metriin tehostaa merkittävästi merikuljetuksia (jopa 40 % pienemmät yksikkökustannukset). Perämeren satamien merkitys tulee kasvamaan mm. Pohjois-Suomen kaivostoiminnan kasvun myötä. Kustannukset meriväylän osalta 25-30 M, josta Oulun kaupungin osuus on noin puolet. Lisäksi sataman kehittämiseen käytetään 12,5 M. Lupahakemus 5/12, ruoppaus 5/18 ja väylä käytössä 12/18.

Kiireellisimmät toimenpiteet valtatie 4:lle OULU KEMI yhteensä 147 M (* hyötykustannussuhde 1,9 2,1 Oulun alue/seutu 29 km, 59M Kaupungin osuus 20 M, 30% 50 000 autoa vuonna 2015 4 Pateniemi Linnanmaa Oulu Isko Oulu 20 Laanila Kontinkangas Lintula Oulujoki 22 Haukiputaan alue/seutu 33 km Moottoritie 17 M Moottoriväylä 13 M Ii Haukipudas Iin ohikulkutie Asemakylän eritasoliittymä Haukiputaan eritasoliittymä Ohituskaistatie 60 km Ii-Kuivaniemi 27 M Kuivaniemi-Maksniemi 31 M Maksniemi Simo Kuivaniemi 2, 2 km Olhava 5 km Kaakkuri Ouluntulli 5 km Kellon eritasoliittymä Ii Iin ohikulkutie Lisäkaistat Muut toimenpiteet: Eritasoliittymien parantaminen, rampit, kevyenliikenteen sillat, melusuojaus, nopean joukkoliikenteen pysäkit, telematiikka Moottoritie Moottoriväylä ohituskaistoin

Oulun kaupungin omistukset

Oulun kaupunkikonsernin yhteisöjä monialakonserni Oulun kaupungin omistukset

Omaisuuden (2,8 mrd ) jakaantuminen Oulu-konsernissa (31.12.2016) Oulun kaupungin omistukset

Oulu-konserni Ulkoiset lainat 14 000 12 000 10 000 Suurten kaupunkien konsernilainat 1000 euroa Oulu-konsernin lainat 4 445 4 416 4 358 4 359 8 000 6 000 4 000 4 096 2 000 0 TP2013 TP2014 TP2015 TP2016 Ennuste

Yhteistyössä Julkinen sektori Yritykset Oppilaitokset ja tutkimuslaitokset

Sote-palvelut uudistuvat

Hyvinvointikeskukset Neuvola Palveluohjaus Kotipalvelu ja perhetyö Mielenterveys- ja päihdepalvelut Lastensuojelu Kotihoito Lääkärin, hoitajan ja sosiaalityön vastaanotto

Digitalisaatio Hyödynnetään sote-palveluissa eri tavoin Oulun Omahoito (yli 90 000 käyttäjää) tuotetestaukset (OuluHealth Labs) teknologian ja robotiikan ratkaisuja esimerkiksi ikäihmisten avuksi

Ouluun ollaan rakentamassa 5G-sairaalaa

5G tietoliikenneverkko: Runsaasti lisää tiedonsiirtokapasiteettiä pienemmällä viiveellä. Ouluun ollaan rakentamassa 5G-sairaalaa Mahdollistaa uudentyyppisten nopeaa kommunikaatiota vaativien tietoturvallisten ja luotettavien järjestelmien rakentamisen.

Hyvinvointia lähellä perhettä

Alueellisella toiminnalla parannetaan erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointia Alueiden erityispiirteet otetaan huomioon Hyvinvointia lähellä perhettä Eri toimijat tiiviissä yhteistyössä Asukkaat mukana osallistumassa ja vaikuttamassa Sähköiset palvelut ja omatoimiratkaisut helpottavat arkea

Tapahtumat luovat elinvoimaa

Oulu on pohjoisen Euroopan merkittävä tapahtumakaupunki, painopistealueena kulttuurin ja urheilun keskisuuret ja suuret yleisötapahtumat. Keskeisinä teemoina valo ja merellisyys.

Toimet 2017

Toiminnan vuodet

Oulu hakee Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026

Oulu hakee Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026 Oulun kaupunginvaltuuston tekemän Suomi 100 - juhlapäätöksen mukaisesti Oulu tavoittelee Euroopan kulttuuripääkaupungin titteliä vuodelle 2026. Euroopan kulttuuripääkaupunki -titteliä haetaan yhdessä koko kaupungin voimin. Oululaisilta haetaan vastausta siihen, millainen kaupunki on Oulu, josta voimme olla erityisen ylpeitä vuonna 2026.

Nallikari Upea hiekkaranta houkuttelee sekä turisteja että oululaisia

Ostoksia ja kaupunkielämää

Kiitos mielenkiinnosta! Tanssien kohti Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta 2026 Koko Oulu tanssii! Tutustu Ouluun: www.ouka.fi www.oulu.com Oulun kaupunki - City of Oulu Oulun kaupunki @cityofoulu