Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026"

Transkriptio

1 Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026

2 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta ja tapa toimia. Yhdessä tekemisen kulttuuri ja korkea osaaminen ovat luoneet perustan Oulun menestykselle. Rakennamme yhdessä kansainvälisiä menestystarinoita ja hyödynnämme rohkeasti digitalisaation mahdollisuudet. Vuonna 2026 Oulu on pohjoisen kestävästi kasvava keskus, jossa yhdistyvät hyväntuulinen ilmapiiri ja huipputeknologia, yrittäjyys ja taitavat tekijät sekä omaleimainen, uutta luova kulttuuri. Oulussa on korkeatasoinen koulutustarjonta ja nuori väestö.

3 Rohkeus Reiluus Vastuullisuus Teemme rohkeasti valintoja paremman tulevaisuuden puolesta. Uskallamme kokeilla uutta ja luopua vanhasta. Teemme avoimesti porukalla ja otamme toiset huomioon. Suhtaudumme toisiimme ennakkoluulottomasti ja arvostaen. Edistämme kestävää elämäntapaa ja toimimme siten, että myös tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus tehdä valintoja. Vastuullinen tapa toimia luo turvallisuutta.

4 Elinvoimainen Oulu kasvaa ja kansainvälistyy Edistämme yritysten menestymistä ja tarjoamme kasvua tukevan ympäristön. Työ löytää tekijänsä. Ouluun pääsee sujuvasti maalta, mereltä ja ilmasta. Kasvamme kestävästi. Tiivistämme kaupunkirakennetta ja edistämme ympäristöystävällistä liikkumista. Olemme hiilineutraali kaupunki v Vetovoimainen Oulu on pohjoisen luonnon ja kulttuurin kaupunki Mahdollistamme ihmisten kohtaamisen ja yhteisöllisen toiminnan. Luomme yhdessä uutta. Olemme Euroopan kulttuuripääkaupunki Tarjoamme asumisen mahdollisuuksia urbaanissa ympäristössä ja maaseudulla. Luonto on aina lähellä. Teemme keskustasta elävän ja omaleimaisen. Luonto ja alueen historia ovat vetovoimatekijöitämme. Pitovoimainen Oulu on hyväntuulinen korkean osaamisen kaupunki Olemme elämänmittaisen oppimisen ja koulutuksen edelläkävijä. Oulun vetovoimaisuus korkeakoulukaupunkina kasvaa. Digitalisaatio tukee yrityksiä ja elämistä joka puolella Oulua. Hyvinvointi kuuluu kaikille. Kannustamme aktiiviseen ja liikunnalliseen elämäntapaan ja löydämme mahdollisuuksia hyvinvointiaktiivisuudesta. Olemme turvallinen ja lapsiystävällinen kaupunki.

5 Oulun kaupungin tapa toimia Järjestämme palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöllisesti kestävällä tavalla. Olemme osaava ostaja ja vastuullinen omistaja. Kehitämme vaikuttavia palveluita ja toimintaamme asiakaslähtöisesti tietoon perustuen. Hyödynnämme digitalisaation mahdollisuudet kaikessa toiminnassa. Olemme haluttu kumppani ja toimimme aktiivisesti kansallisissa ja kansainvälisissä verkostoissa. Kehitämme kykyämme palvella asiakkaita monikielisesti. Olemme vetovoimainen kaupunkityöpaikka. Teemme yhdessä merkityksellistä työtä oululaisten parhaaksi.

6 Valmistelu Valmistelu kaupunginhallituksen ohjauksessa. Viranhaltijavalmistelu: kaupungin johtoryhmä, valmisteleva ryhmä: kehittämisen ohjausryhmä. Osallistuneita yli 100 henkilöä kaupungin organisaatiosta. Kolme kaupunginvaltuuston strategiatyöpajaa. Monimuotoista vuorovaikutusta asukkaiden ja sidoryhmien kanssa. Asukaskysely Oulun tulevaisuudesta syksy 2017: yli 2000 vastausta. Käsittely Oulu raadeissa, opiskelijatapaamisissa, kaupungin neuvostojen ja toimikuntien kokouksissa sekä elinkeinoelämän, yrittäjien ja Oulu innovaatioallianssin johtoryhmän tapaamisissa. Kaupunginvaltuuston strategiatyöpajoissa nuorten haastajaryhmä: edustajat Oulun yliopiston ylioppilaskunnasta, Oulun ammatti-korkeakoulun opiskelijakunnasta, Oulun seudun ammattiopistosta, Oulun Nuorten Edustajistosta sekä Oulu Entrepreneur Societysta.

7 Valmistelussa esiin nousseet teemat Kasvu: erityisesti työpaikkojen määrän kasvu sekä kaupungin sykkeen, hyvinvoinnin, yritysten ja asukasmäärän kasvu. Kaupungin veto- ja pitovoiman vahvistaminen: erityisesti pehmeiden veto- ja pitovoimatekijöiden (luonto, kulttuuri, kohtaamiset) korostaminen ja ylpeys omasta kaupungista. Kulttuurin vahvistaminen teknologian rinnalle. Keskusta-alueen elävöittäminen. Linnanmaan ja Kontikankaan kampukset luomaan kilpailuetua. Kestävä elämäntapa ja liikkuminen. Lapset, nuoret ja opiskelijat tulevaisuuden tekijöinä. Ennaltaehkäisevä terveyserojen pienentäminen ja hyvinvoinnin edistäminen. Digitalisaatiota ja yhdessä tekemistä hyödyntävä älykäs kaupunki. Turvallisuudesta huolehtiminen. Yhdessä toimiminen.

8 Toimeenpano Kaupunkistrategia on keskeisin kaupungin toimintaa ohjaava asiakirja. Se luo suunnan kaupungin strategiselle johtamiselle. Kaupunkistrategia ohjaa päätöksentekoa ja priorisoi kehittämisen painopisteitä. Sitä toteutetaan vuosittain talousarviossa ja käyttösuunnitelmissa. Kaupunkistrategian juurruttamista ohjaa erillinen suunnitelma. Kaupunkistrategia tarkistetaan vuoden 2020 aikana. Kaupunkistrategian toteutuminen raportoidaan vuosittain tilinpäätöksen yhteydessä kaupunginvaltuustolle.

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia Kaupunginvaltuusto

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia Kaupunginvaltuusto Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026 Kaupunginvaltuusto 26.2.2018 18 Sisältö Visio 2026: valovoimainen Oulu 3 Arvot 5 Strategiset painopistealueet ja linjaukset 7 Oulun kaupungin tapa toimia 11 Valmistelu

Lisätiedot

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Luonnos Facebook-keskustelua varten 10.9.2018 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta

Lisätiedot

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia Strategiapäällikkö Kari-Pekka Kronqvist

Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia Strategiapäällikkö Kari-Pekka Kronqvist Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026 Strategiapäällikkö Kari-Pekka Kronqvist Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta ja tapa toimia. Yhdessä

Lisätiedot

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu

Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategiasta sivistysohjelmaan Valovoimainen Oulu Luonnos Facebook-keskustelua varten 17.9.2018 Visio 2026 Valovoimainen Oulu #oulu #oulu2026 Oulun valovoimaisuus on kasvua, oululaista asennetta

Lisätiedot

Avoin ja kaikkien yhteinen Oulu

Avoin ja kaikkien yhteinen Oulu Avoin ja kaikkien yhteinen Oulu kuntalaisvaikuttamisen koordinaattori Merja Niemelä 21.9.2018 Asukasmäärä 201 810 Keski-ikä 38.2 vuotta Oulu on yksi nuorimmista kaupungeista Euroopassa Uutta luova ilmapiiri

Lisätiedot

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto /84 EURAN KUNTASTRATEGIA 2020 voimaan 1.9.2016 Uuden kuntalain mukaiset täydennykset Valtuusto 4.12.2017/84 Kuntastrategia Kuntalaki (410/2015) 37 Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää

Lisätiedot

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Luonnos

EURAN KUNTASTRATEGIA voimaan Luonnos EURAN KUNTASTRATEGIA 2016-2020 voimaan 1.9.2016 Luonnos 21.4.2016 Jalkauttaminen Tiedottaminen Euran kuntastrategia, työsuunnitelma 2015 2016 Lähtökohdat ja Strategiaprosessin tavoitteet/arvot Strategiset

Lisätiedot

ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA

ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA ROHKEASTI UUDISTUVA KOKKOLA KOKKOLAN KAUPUNGIN STRATEGIA 2018 2021 1 SOPIVASTI LÄHELLÄ Asukaslähtöisyys > Kaupungin palvelut sopivasti asukkaiden lähellä Kehitämme palveluita vastaamaan asukkaiden tarpeita,

Lisätiedot

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013

Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Oulu 2020 kaupunkistrategialuonnos Kommentoitavaksi 28.5.2013 Kaupunkistrategian lähtökohtia 1. Kaupunkistrategia = Oulun kaupungin strategia (ei vain kaupunkiorganisaation strategia) Kuntalaiset aktiivisina

Lisätiedot

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23)

Kuntastrategia Kh Liite 8 ( 105) Kv Liite 1 ( 23) Kuntastrategia 2019-2025 Kh 20.5.2019 Liite 8 ( 105) Kv 10.6.2019 Liite 1 ( 23) Ihmisen kokoinen Marttila 2000 Asukasta 100 Työntekijää 11 Esimiestä 220 Yritystä 530 Työpaikkaa 41 Yhdistystä Kuntastrategia

Lisätiedot

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä

Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Rakennamme menestystä - onnistumme yhdessä Turun kauppakamarin strategia 18.11.2016, Minna Arve Varsinais-Suomi 2030 Paras paikka menestyä. Paras paikka onnistua. Paikka olla onnellinen. MENESTYS ONNISTUMINEN

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA Ylöjärven kaupunkistrategia

KAUPUNKISTRATEGIA Ylöjärven kaupunkistrategia KAUPUNKISTRATEGIA 2018 2028 1 KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENNE VISIO YLÖJÄRVI ROHKEA EDELLÄKÄVIJÄ ARVOT KEHITYSROHKEUS, VASTUULLISUUS, OIKEUDENMUKAISUUS JA TURVALLISUUS ROOLIT ELINVOIMAROOLI SIVISTYS- JA HYVINVOINTIROOLI

Lisätiedot

1 Ylöjärven kaupunki

1 Ylöjärven kaupunki 1 2 YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA 2018-2028 2 KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENNE 3 VISIO YLÖJÄRVI ROHKEA EDELLÄKÄVIJÄ ARVOT VASTUULLISUUS, KEHITYSROHKEUS, OIKEUDENMUKAISUUS JA TURVALLISUUS ELINVOIMAROOLI SIVISTYS-

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot

Perustehtävä ja arvot Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö

Kunnan toiminta-ajatus. Laadukkaat peruspalvelut. Yhteistyö ja yhteisöllisyys. Hyvä ja turvallinen elinympäristö Visio vuodelle 2025 Marttila on elinvoimainen ja yhteisöllinen, maltillisesti kasvava kunta, joka järjestää asukkailleen laadukkaat ja edulliset palvelut sekä turvaa yrittämisen perusedellytykset. Kunnan

Lisätiedot

Kirkkonummen kuntastrategia

Kirkkonummen kuntastrategia KIRDno-2017-952 Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kv 18.12.2017 91: Kirkkonummen kuntastrategia 2018 2021 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä

SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SAVONLINNAN KAUPUNGIN STRATEGIA VUOSILLE 2018 2021 Kansainvälinen kulttuuri- ja sivistyskaupunki Saimaan sydämessä SISÄLLYS S. 2-3 S. 4-5 S. 6-7 S. 8-9 S. 10-11 S. 12-13 Yleinen strateginen päämäärä Visio

Lisätiedot

Kirkkonummen kuntastrategia

Kirkkonummen kuntastrategia Kirkkonummen kuntastrategia Tähän tarvittaessa otsikko 2018 2021 Kuntakehitysjaosto 14.11.2017 Ehdotus kunnanhallitus 27.11.2017 Kirkkonummen arvot Rohkeus tarkoittaa meille ennakkoluulottomuutta kokeilla

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA

KAUPUNKISTRATEGIA KAUPUNKISTRATEGIA 2017-2025 VISIO 2025 - Hulluna Huittisiin! Huittinen on turvallinen ja kehittyvä lapsiystävällinen kaupunki, jossa on yhteisöllisyyden ja hyvän ilmapiirin myötä hyvä elää ja yrittää.

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA LUONNOS Ylöjärven kaupunki

YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA LUONNOS Ylöjärven kaupunki YLÖJÄRVEN KAUPUNKISTRATEGIA 2018-2028 LUONNOS 16.4.2018 KAUPUNKISTRATEGIAN RAKENNE VISIO YLÖJÄRVI ROHKEA EDELLÄKÄVIJÄ ARVOT VASTUULLISUUS, KEHITYSROHKEUS, OIKEUDENMUKAISUUS JA TURVALLISUUS ELINVOIMAROOLI

Lisätiedot

Oulun hyvinvoinnin edistämistyö Laaja hyvinvointi osana tulevaisuuden kunnan hyvinvointijohtamista - Kuntamarkkinat 2018

Oulun hyvinvoinnin edistämistyö Laaja hyvinvointi osana tulevaisuuden kunnan hyvinvointijohtamista - Kuntamarkkinat 2018 Oulun hyvinvoinnin edistämistyö Laaja hyvinvointi osana tulevaisuuden kunnan hyvinvointijohtamista - Kuntamarkkinat 2018 Oulun kaupunki/ Maria Ala-Siuru Valovoimainen Oulu Kaupunkistrategia 2026 Elinvoimainen

Lisätiedot

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016

Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Taipalsaari: Laaja hyvinvointikertomus 2013-2016 Hyvinvointikertomus valtuustokaudelta 2009-2012 ja hyvinvointisuunnitelma valtuustokaudelle 2013-2016 Keskeneräinen Kertomuksen vastuutaho ja laatijat (viranhaltijat,

Lisätiedot

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Kaupunkikehitysjohtaja Mika Mannervesi Salon kaupunki 26.9.2018 Mika Mannervesi www.sijoitusaloon.fi Salon verotulot 2000-2018 Älykkään teknologian Salo

Lisätiedot

Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä

Asumispalveluiden visio. Asumispalveluiden johtoryhmä Asumispalveluiden visio Asumispalveluiden johtoryhmä Vantaan kaupungin strategia 2018-2021 VISIO PAINOPISTEET ROHKEA JA RENTO Vantaa on edelläkävijä ja vastuullinen kasvun keskus. 1 2 3 4 5 6 Turvaamme

Lisätiedot

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia

Pyhäjoella virtaa Pyhäjoen kuntastrategia Pyhäjoella virtaa 2030 Pyhäjoen kuntastrategia Toimintaympäristömme VAHVUUDET 1. Hanhikivi 1-investoinnit alueelle ja liikenneyhteyksiin 2. Kunnan talous on vakaa 3. Hyvät ja toimivat peruspalvelut 4.

Lisätiedot

Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä.

Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. Kvalt 27.11.2017 Strategia on toiminnan tärkein ohjausväline Oriveden kaupunkistrategia on toimintasuunnitelma,

Lisätiedot

Vaalan kuntastrategia 2030

Vaalan kuntastrategia 2030 Vaalan kuntastrategia 2030 Mikä on kuntastrategia? Kuntastrategiassa kunnanvaltuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Strategisen suunnittelun tarkoituksena on etsiä

Lisätiedot

Oriveden kaupunkistrategia Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä.

Oriveden kaupunkistrategia Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. Oriveden kaupunkistrategia 2030 Aktiivisten ihmisten kiinnostava kaupunki luonnon keskellä. LUONNOS 12.10.2017 Strategia on toiminnan tärkein ohjausväline Oriveden kaupunkistrategia on toimintasuunnitelma,

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto Kaupunginvaltuusto 13.11.2014 108 1 Kemijärvi 2020 Vedenvälkettä ja vihreää kultaa Kemijärven kaupunki on vuonna 2020 Itä-Lapin elinvoimainen palvelu- ja seutukuntakeskus, joka hyödyntää maantieteellistä

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

Kuntastrategia vuoteen 2030 Kh

Kuntastrategia vuoteen 2030 Kh Kuntastrategia vuoteen 2030 Kh 23.4.2018 99 Tulevaisuuden kunnan roolit (Kuntaliitto) 24.4.2018 Lähde: Kuntaliitto, ISBN 978-952-293-461-1 (pdf) 2 2018-2030 20.000 asukkaan Janakkala kasvukäytävän toimiva

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus )

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus ) 1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (ehdotus 1.12.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa pieni kaupunki, suuria elämyksiä Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki,

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Iisalmen kaupunkistrategia Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Kaupunginhallitus 27.11.2017 Kaupunginvaltuusto 4.12.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki VETOVOIMA JA KASVU TOIMIVA KAUPUNKIYMPÄRISTÖ JA RAKENTAMINEN Strategiset

Lisätiedot

Tampereen uuden strategian valmistelutilanne

Tampereen uuden strategian valmistelutilanne Tampereen uuden strategian valmistelutilanne Strategiajohtaja Reija Linnamaa Tampereen kaupunginvaltuuston strategiaseminaari 28.8.2017, Tampere-talo 1 Miksi Tampereen strategia? 2 Pormestariohjelma ja

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA ELINVOIMAINEN SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA

KUNTASTRATEGIA VIIHTYISÄ, TURVALLINEN JA ELINVOIMAINEN SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA KUNTASTRATEGIA 2017- SONKAJÄRVI JA YLÄ-SAVON SEUTUKUNTA KUNTASTRATEGIA 2017- Tahtotilana on, että Sonkajärvi on ihmisille ja yrityksille viihtyisä, turvallinen ja elinvoimainen asuin- ja toimintaympäristö.

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma Elinvoimalautakunta 22.8.2017 Kaupunginhallitus 11.9.2017 Uusi kuntalaki: kuntastrategia johtamisen välineenä Kunnassa on oltava kuntastrategia,

Lisätiedot

Vastuullinen ja rohkea Säkylä. Säkylän kuntastrategia

Vastuullinen ja rohkea Säkylä. Säkylän kuntastrategia Vastuullinen ja rohkea Säkylä Säkylän kuntastrategia Kunnanhallitus 21.11.2016 Kunnanhallitus 29.11.2016 Kunnanvaltuusto 12.12.2016 SISÄLLYS Esipuhe 1 TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT 5 2 VISIO 2030 6 3 STRATEGISET

Lisätiedot

VRK strategia

VRK strategia VRK strategia 2016-2020 Digitalisoimme yhteiskuntaa yhdessä onnistumme Visio 2020 Toimintaympäristön muutostekijöitä (1/3) Pääministeri Juha Sipilän hallitus aloitti toimintansa keväällä 2015. Uuden hallitusohjelman

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos )

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos ) 1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos 27.10.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki, jossa korostuu hyvä elämänlaatu ja oma

Lisätiedot

Oulu kyselyn tulokset

Oulu kyselyn tulokset Oulu 2026 -kyselyn tulokset Oulu 2026 -kysely 18.9. 1.10.2017 Kyselyyn vastasi hiukan yli 2000 oululaista. Kyselyyn vastattiin kampanjasivulla osoitteessa oujees.oulu.com. Kiitos kaikille vastaajille!

Lisätiedot

Innovatiivisuus kaupungin käytäntönä; strateginen näkökulma

Innovatiivisuus kaupungin käytäntönä; strateginen näkökulma Innovatiivisuus kaupungin käytäntönä; strateginen näkökulma Laatua, tehokkuutta ja uutta liiketoimintaa innovatiivisilla hankinnoilla seminaari Oulu 18.1.2017 klo 12.30 15.45, Scandic Oulu Päivi Laajala,

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuusto 2014, Kuusamon kaupunki Hyvinvoiva Elinvoimainen Uusiutuva ja innovatiivinen Kehittyvä Kansainvälinen ja verkostoitunut Kaikkien aikojen Kuusamo Suvaitsevainen ja hyväksyvä Kaupunkistrategia Aktiivinen

Lisätiedot

Kirkkonummen kuntastrategia

Kirkkonummen kuntastrategia Kirkkonummen kuntastrategia 2018 2021 Kuntastrategia lyhyesti Kuntastrategia on kunnan toiminnan punainen lanka, tie joka ohjaa kohti haluttua tulevaisuutta. Parhaimmillaan se on ajattelutapa, joka heijastuu

Lisätiedot

Strategian viimeistelyn askeleet

Strategian viimeistelyn askeleet Strategian viimeistelyn askeleet Valtuustoseminaari 2.11.2017 Uuden strategian luonnos esiteltiin valtuustoseminaarissa 2.11. ja strategialuonnosta työstettiin seminaarissa osallistujien kesken. Valtuustoseminaarin

Lisätiedot

ORIMATTILA. Kaupunkistrategia

ORIMATTILA. Kaupunkistrategia ORIMATTILA Kaupunkistrategia 2020 Kaupunginvaltuusto 7.6.2011 Kaupunginvaltuusto 18. - 19.11.2011 Kaupunginvaltuusto 20.2.2012 Strategiatyöryhmä 20.5.2013 Kaupunginhallitus 27.5.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto

Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto Rauman Tarina osa 2 Kaupunginvaltuusto 27.11.2017 Rauman Tarina 2, 2018-2021 2 Hyvinvointia ja elinvoimaa tukevat linjaukset Terveellinen, turvallinen ja palveleva Rauma Vireän elinkeinoelämän Rauma Hyvien

Lisätiedot

Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa. Keskustelutilaisuus Rovaniemi

Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa. Keskustelutilaisuus Rovaniemi Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa Keskustelutilaisuus Rovaniemi 14.2.2017 Teemaryhmät Mikä on opetuksen, kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön tulevaisuuden kunnassa? Millaisia ovat haasteet? Mitä

Lisätiedot

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa

VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta, jossa MENESTYKSEN VETURIT strategiset tavoitteet 2020 Uusiutuva Etelä-Savo 2020 maakuntastrategia Esitys mkh :lle 21.10.2013 VISIO 2020 Uusiutuva Etelä-Savo on elinvoimainen ja muuttovoittoinen Saimaan maakunta,

Lisätiedot

Heinäpään jalkapallohalli

Heinäpään jalkapallohalli 1362/2019 1/6 Heinäpään jalkapallohalli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nuottasaaren kaupunginosassa Heinäpään urheilupuistoa koskeva asemakaavan muutos Tiedoksi osallisille Alueellanne on vasta

Lisätiedot

Unelmien Porvoo K A U P U N K I S T R AT E G I A N K Ä R J E T J A TAV O I T T E E T L U O N N O S

Unelmien Porvoo K A U P U N K I S T R AT E G I A N K Ä R J E T J A TAV O I T T E E T L U O N N O S Unelmien Porvoo K A U P U N K I S T R AT E G I A N K Ä R J E T J A TAV O I T T E E T L U O N N O S 1 6. 4. 2 0 1 8 Paras arkenakin #kaupunkielämää Suosituin kotikaupunki Unelmien Porvoo Ilmastotyön edelläkävijä

Lisätiedot

Ristijärven kuntastrategia

Ristijärven kuntastrategia Ristijärven kuntastrategia 2018-2030 Johdanto Kuntastrategiassa esitetään Ristijärven kunnan tavoitteet kaudelle 2018-2030. Kuntastrategian tavoitteet tarkennetaan vuosittain arvioitaviksi toimenpiteiksi

Lisätiedot

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä!

Häme-ohjelma Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma. Järjestöfoorum Riihimäki. Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Maakuntasuunnitelma ja maakuntaohjelma Hämeen parasta kehittämistä! Järjestöfoorum 4.9.2017 Riihimäki Maakunnan suunnittelujärjestelmään kuuluvat -maakuntasuunnitelma, -alueiden käytön suunnittelua ohjaava

Lisätiedot

Osekk 2020 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA. Yhtymähallitus 19.5.2014 52 Yhtymäkokous 10.6.2014 6

Osekk 2020 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA. Yhtymähallitus 19.5.2014 52 Yhtymäkokous 10.6.2014 6 Osekk 2020 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA Yhtymähallitus 19.5.2014 52 Yhtymäkokous 10.6.2014 6 Yhteistyön strategia Oulun seudun koulutuskuntayhtymän (Osekk) strategia on päivitetty vastaamaan

Lisätiedot

Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma

Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma Koskelan päiväkodin toimintasuunnitelma 2019-2020 Toimintakulttuuri Yhdessä keskustellen luomme avoimen ja vuorovaikutuksellisen ilmapiirin lasten, vanhempien ja työntekijöiden välille. Toimintakulttuurimme

Lisätiedot

Aikaansaavuutta kuntalaisten hyväksi! Kangasniemen kuntastrategia

Aikaansaavuutta kuntalaisten hyväksi! Kangasniemen kuntastrategia Aikaansaavuutta kuntalaisten hyväksi! Kangasniemen kuntastrategia 2017-2021 KUNTASTRATEGIA MISTÄ SIINÄ ON KYSE? ELÄVÄ ASIAKIRJA Strategia on kunnan pitkän aikavälin kehittämissuunnitelma, jota pidetään

Lisätiedot

KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA

KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA KASKISTEN KAUPUNKISTRATEGIA KASKISTEN KUNTASTRATEGIA 2025 Kaupunkistrategiatyöryhmä elo-syyskuu 2018 Kaupunginhallitukselle esittely 25.9.2018 Asukas- ja yrittäjätilaisuus 28.1.2019 Kaupunginhallitus 5.3.2019

Lisätiedot

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA

TARKENTAMINEN UUDISTUVA HÄMEENLINNA 2015 STRATEGIA KAUPUNKISTRATEGIAN TARKENTAMINEN UUDISTUVA HMEENLINNA 2015 STRATEGIA STRATEGIA OHJAA UUDISTUNEEN KAUPUNGIN TOIMINTAA Strategia ohjaa kaupungin kokonaissuunnittelua sekä lautakuntien suunnittelua ja toimintaa

Lisätiedot

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma

Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma Hintan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Opimme yhdessä ja jaamme oppimaamme, minkä pohjalta kehitämme toimintaamme ja toimintaympäristöjämme. Luomme avoimen ja kannustavan ilmapiirin,

Lisätiedot

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa

Uudistamme rohkeasti. Toimimme vastuullisesti. Vaikutamme verkostoissa Uudistamme rohkeasti Uudistaminen on sitä, että reagoimme muuttuvaan toimintaympäristöön aiempaa herkemmin. Kehitämme ammattitaitoamme, kokeilemme rohkeasti uusia toimintatapoja ja opimme yhdessä luottaen

Lisätiedot

Loimaan strategia , Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä Tuuli Tarukannel

Loimaan strategia , Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä Tuuli Tarukannel Loimaan strategia 1.10.2018, Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä Tuuli Tarukannel 1 Aikataulu 16.4. valtuustoseminaari I 13.6. yhteistyön aloituskokous ELOKUU Tulevaisuus-/strategiatyöryhmä I, 7.8.2018 SYYSKUU

Lisätiedot

Arjen turvaa kunnissa

Arjen turvaa kunnissa Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1

Lisätiedot

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013

KUOPION KAUPUNKISTRATEGIA. hyväksytty päivitetty 2013 KUOPION 2020 KAUPUNKISTRATEGIA hyväksytty 2010 - päivitetty 2013 Arvot/ toimintaperiaatteet toimivat organisaation toiminnan ohjenuorina ROHKEUS Rohkeutta on tehdä asioita toisin kuin muut erottua, olla

Lisätiedot

Kaupunkistrategia Oulu Kaupunginvaltuuston työpaja Kaupunginjohtaja Päivi Laajala

Kaupunkistrategia Oulu Kaupunginvaltuuston työpaja Kaupunginjohtaja Päivi Laajala Kaupunkistrategia Oulu 2026 Kaupunginvaltuuston työpaja 19.10.2017 Kaupunginjohtaja Päivi Laajala Kaupunkistrategian valmistelu ja vuorovaikutus Maalis- Huhti Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Henkilöstö

Lisätiedot

Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat

Mikkelin valtuustostrategia Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat Kaupunginvaltuusto 11.12.2017 Liite 1 100 Saimaan rannalla. Mikkelin valtuustostrategia 2018-2021 Visio, strategiset päämäärät ja ohjelmat Visio: Teemme yhdessä Saimaan kauniin Mikkelin Historialtaan ja

Lisätiedot

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1

Keiturin Sote Oy. Strategia Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Keiturin Sote Oy Strategia 2018-2021 17.12.2017 Asiakas, palvelut ja yhteistoiminta-alue 1 Strategiatyön perusta Strategian perustana työ, joka on tehty yhdessä kuntalaisten, henkilöstön ja luottamushenkilöiden

Lisätiedot

Science with Arctic attitude

Science with Arctic attitude 1 Science with Arctic attitude Oulun yliopiston strategia 2016 2020 Strategian julkistus 4.2.2016 2 Tuotamme uutta tietoa kestävämmän, terveemmän älykkäämmän ja humaanimman maailman rakentamiseksi Globaaleja

Lisätiedot

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa.

Hyria. Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Hyria 2018 Strategia määrittelee, mitkä tavoitteet ovat Hyriassa tärkeitä ja mikä on se tapa, jolla niitä halutaan toteuttaa. Strategian avulla toteutamme visiomme. Hyria 2018 Strategia ei anna suoraa

Lisätiedot

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY

Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa. Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Toimiva arki hanke / Pohjois-Pohjanmaa Hyvinvoiva kasvuyhteisö HYKY Hyvinvointikoulun taustaa / Oulu Sivistys ja kulttuuripalvelut Hyvinvointipalvelut Lapset, nuoret ja lapsiperheet: Lasten tukeminen kasvu-

Lisätiedot

Oulun Palvelumalli Sinikka Salo, apulaiskaupunginjohtaja Oulun kaupunki

Oulun Palvelumalli Sinikka Salo, apulaiskaupunginjohtaja Oulun kaupunki Oulun Palvelumalli 2020 Sinikka Salo, apulaiskaupunginjohtaja Oulun kaupunki Kaupunkisuunnitteluseminaari18.10.2013 Kaupunkistrategia - Oulu2020 Rohkeasti uudistuva Skandinavian pohjoinen pääkaupunki Kilpailukykyisen

Lisätiedot

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Kaupunginhallitus 8.1.2018 Liite 1 7 MIKKELIN STRATEGIA 2018-2021 Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Strategisesta ajattelusta käytännön tekoihin Miten teemme yhteisestä visiosta totta? Arvokirjan

Lisätiedot

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta

VIESTINTÄSTRATEGIA Oulun yliopiston ylioppilaskunta VIESTINTÄSTRATEGIA 2017 2020 Oulun yliopiston ylioppilaskunta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Nykytila 2.1. Kehittämiskohteiden toteutuminen 3. Perusviesti 4. Viestintä ylioppilaskunnan strategian toteuttajana

Lisätiedot

Pirkkalan valtuustoryhmien

Pirkkalan valtuustoryhmien Pirkkalan valtuustoryhmien ASENNE YMPÄRISTÖ TALOUS HYVINVOINTI TYÖ ASENNE ratkaisee kunnan menestyksen YMPÄRISTÖ tarjoaa toimivat ja turvalliset puitteet TALOUS mahdollistaa laadukkaat palvelut HYVINVOINTI

Lisätiedot

Sote-liikelaitoksen visio ja arvot

Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Sote-liikelaitoksen visio ja arvot Hankejohtaja Mira Uunimäki ja projektipäällikkö Tiina Karppinen Sote-virkamieskoordinaatioryhmä 24.1.2019 Ohjeet Projektin eteneminen ja työvaiheet Työskentely alkanut

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS

MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS MÄNTSÄLÄN KUNTASTRATEGIALUONNOS 19.10.2017 1 Kuntastrategia on kuntakokonaisuuden pitkän tähtäyksen päätöksentekoa ja toimintaa ohjaava tulevaisuuden suunta tai kantava idea. Visio = toivottu ja haluttu

Lisätiedot

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030

ELINVOIMAOHJELMA Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 ELINVOIMAOHJELMA 2018-2021 Hämeen ripein ja elinvoimaisin kunta 2030 Elinvoimaisen kunnan teesit Hausjärven elinvoimaohjelma on laadittu elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittämiseksi yhdessä yrittäjien

Lisätiedot

Toimikuntien tehtävät

Toimikuntien tehtävät Toimikuntien tehtävät H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, YLI- II Yhdistymissopimuksen täsmentäminen (sopimuksen paalut + mahd. tarvittavat lisäpaalut) Yhdistymishallitus

Lisätiedot

Unelmien Porvoo 2030 P O R V O O N K A U P U N K I S T R AT E G I A L U O N N O S

Unelmien Porvoo 2030 P O R V O O N K A U P U N K I S T R AT E G I A L U O N N O S Unelmien Porvoo 2030 P O R V O O N K A U P U N K I S T R AT E G I A L U O N N O S 1 6. 5. 2 0 1 8 Paras arkenakin #kaupunkielämää Suosituin kotikaupunki Unelmien Porvoo Ilmastotyön edelläkävijä Keskinäinen

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIAN TEHTÄVÄ JA RAKENNE Loviisan kaupunkistrategia

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIAN TEHTÄVÄ JA RAKENNE Loviisan kaupunkistrategia 1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIAN TEHTÄVÄ JA RAKENNE 2020 20.04.2012 Loviisan kaupunkistrategia Kaupunkistrategia on ylin kaupungin toimintaa ohjaava asiakirja, se sisältää valtuuston keskeiset linjaukset

Lisätiedot

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 23.3.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 23.3.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIAN TEHTÄVÄ JA RAKENNE 2020 Loviisan kaupunkistrategia. Kaupunkistrategian rakenne ja keskeiset elementit

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIAN TEHTÄVÄ JA RAKENNE 2020 Loviisan kaupunkistrategia. Kaupunkistrategian rakenne ja keskeiset elementit 1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIAN TEHTÄVÄ JA RAKENNE 2020 Loviisan kaupunkistrategia Kaupunkistrategia on ylin kaupungin toimintaa ohjaava asiakirja, se sisältää valtuuston keskeiset linjaukset halutusta tulevaisuuden

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA

UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA UUDENKAUPUNGIN STRATEGIA #UKI2O3OO Tavoitteena 20300 asukasta vuonna 2030 Oikeenlaista kemiaa korostaa uusikaupunkilaista asukasnäkökulmaa ja yhteisöllisyyttä. Autotehtaan ja muiden yritysten työpaikkojen

Lisätiedot

KAUPUNGIN STRATEGIATYÖ JA OPPIMISYMPÄRISTÖUUDISTUS

KAUPUNGIN STRATEGIATYÖ JA OPPIMISYMPÄRISTÖUUDISTUS KAUPUNGIN STRATEGIATYÖ JA OPPIMISYMPÄRISTÖUUDISTUS Jari Niemelä 5.3.2018 www.sijoitusaloon.fi SALO JOKA PÄIVÄ PAREMPI Asiakaslähtöisyys Rohkeus Vastuullisuus Oikeudenmukaisuus Salon kaupunki kehittää alueensa

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA KUNTASTRATEGIA 2017 2021 KUNTASTRATEGIA KUNNAN TOIMINNAN OHJENUORANA MERKITYS JA OHJAUSVAIKUTUS Kuntalain (410/2015) 37 :n mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa! Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS

PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS PORVOON KAUPUNKISTRATEGIA 2013-2017 LUONNOS Strategia tarkoittaa valintojen tekemistä. Mitkä ovat kaikkein suurimmat haasteet porvoolaisten hyvinvoinnille vuosina 2013-2017? STRATEGIA RAKENNETTIIN YHDESSÄ

Lisätiedot

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

KUOPIO 2030 Luonnos Versio 1.4

KUOPIO 2030 Luonnos Versio 1.4 2030 Luonnos 3.11.2017 Versio 1.4 Strategialuonnoksen muodostuminen Suunnitelman hyväksyminen kjjory 14.2. ja kh 27.2. Toimintaympäristöanalyysi ja muutosajurit Konsernipäivä 29.8. #Kuopio2040 seminaari

Lisätiedot

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö

Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö käytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13 Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö Kuinka Oulu turvaa elinvoiman ja kasvun muutoksessa? Nuori ikärakenne luo perustan koulutuksen

Lisätiedot

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta

Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön. Heli Seppelvirta Maakuntastrategian valmistelutilanne ja suhde muuhun strategiatyöhön Heli Seppelvirta 5.4.2018 Maakuntalaki Maakunnalla on oltava strategia, jossa maakuntavaltuusto päättää maakunnan toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Henkilöstöohjelma

Henkilöstöohjelma Henkilöstöohjelma 2018 2022 Oulun kaupunki on vetovoimainen työpaikka tehdä yhdessä merkityksellistä työtä. Henkilöstöohjelma miksi ja kenelle? Henkilöstöohjelma tukee johtamista ja ohjaa Oulun kaupungin

Lisätiedot

PYHÄJOEN MAANKÄYTTÖSTRATEGIA JA MAANKÄYTÖN TOTEUTTAMISOHJELMA, päivitys

PYHÄJOEN MAANKÄYTTÖSTRATEGIA JA MAANKÄYTÖN TOTEUTTAMISOHJELMA, päivitys PYHÄJOEN MAANKÄYTTÖSTRATEGIA JA MAANKÄYTÖN TOTEUTTAMISOHJELMA, päivitys 1 Lähtökohdat Pyhäjoelle on laadittu maankäyttöstrategia ja toteuttamisohjelma vuonna 2010. Tämän jälkeen vuonna 2011 Fennovoima

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin kasvun ja oppimisen toimintaperiaatteet ja kehittämisen tavoitteet vuosille

Jyväskylän kaupungin kasvun ja oppimisen toimintaperiaatteet ja kehittämisen tavoitteet vuosille Jyväskylän kaupungin kasvun ja oppimisen toimintaperiaatteet ja kehittämisen tavoitteet vuosille 2016-2020 Minusta ja meistä tulee jotain. KuntaKesu on kehittämisprosessi, joka on ohjaava johtamisen työkalu

Lisätiedot

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan

KAUPUNKISTRATEGIA Homma hoidetaan KAUPUNKISTRATEGIA 2025 Kohdataan Alavudella Hyvää ja kaunista Homma hoidetaan UUTEEN KAUPUNKIIN VALMISTAUTUMINEN Alavudella on pitkään tehty strategista suunnittelutyötä kehittämisohjelmia laatimalla.

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA

KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA KOKKOLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖOHJELMA Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.5. 1 JOHDANTO Henkilöstöohjelmalla tuetaan Kokkolan kaupunkistrategian toteuttamista. Henkilöstöohjelmalla tuodaan näkyväksi kaupunkistrategian

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA

KUNTASTRATEGIA Kaustinen on Sinun KUNTASTRATEGIA 2018-2025 Valokuva: Risto Savolainen Mikä on kuntastrategiamme tarkoitus? YHDESSÄ KILPAILUKYKYISTÄ KAUSTISTA RAKENTAMASSA Strategisen suunnittelun avulla pyritään parantamaan

Lisätiedot

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Sisällys 4 LAMKin visio 2020 6 Arvomme ovat ilo, oivallus ja arvostus 8 Teot, jotka ratkaisevat LAMKin ja lamkilaisten tulevaisuuden 9 Profiloituminen 12 Strategiset

Lisätiedot