Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2015 tilinpäätös 1707/02.02.

Samankaltaiset tiedostot
Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2014 tilinpäätös

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.

LEMPÄÄLÄN KUNTA ESITYSLISTA 1/ Lempäälän Aleksi 1, Lempäälän Veden kokoustila. Asia Otsikko Sivu

Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.

Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto

Pyhäjärven kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2015 tilinpäätös ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus /201/2016

Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2016

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.

KITEEN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1

Yhtymähallitus Tilinpäätös vuodelta / /2018. Yhtymähallitus

VUODEN 2014 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN

Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta

JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

Yhtymähallitus Tilinpäätös Yhtymähallitus 36

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2019 1

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Kainuun liiton vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kainuun maakunta -kuntayhtymän vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Vuoden 2016 aikana on jatkettu valtuuston vuonna 2014 hyväksymän ta louden tasapainottamisohjelman toteuttamista, jonka avulla menojen kas vu ke-

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

SASKY KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 4/ SASKY koulutuskuntayhtymä, Ratakatu 36, Sastamala. Kokous keskeytyneenä 11:55-13:00

Sastamalan kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2014

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

Kaupunginvaltuusto

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus

- Investointimäärärahaa tarkistettiin alaspäin eurolla.

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kaupunginhallitus Varainhoitovuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen 38/201/2015

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Tilinpäätös ja tilintarkastuskertomus vuodelta 2014

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/8. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone, Asikkala

Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2015

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

Toimintatuotot vuodelta 2014 olivat n. 1,307 miljoonaa euroa (edel lise nä vuonna 1,445 milj. euroa) eli noin 9,5 % vähemmän kuin vuonna

Tilinpäätös, tilintarkastuskertomus ja tarkastuslautakunnan arviointikertomus sekä vastuuvapauden myöntäminen tilivuodelta 2017

Otsikko Sivu 41 Vuoden 2017 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Kokonaisuudessaan toimialan nettomenot arvioidaan ylittävän talous ar vion ilman hankkeita

Vuoden 2017 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN

Kuntayhtymän tasekirja vuodelta 2013 on liitteenä.

KEURUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1(12)

Tilinpäätös vuodelta 2015

toimintatulot toimintamenot toimintakate vuosikate tilikauden tulos

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Vuoden 2014 tilinpäätös

PSKTTKY:N TILINPÄÄTÖKSEN JA TOIMINTAKERTOMUKSEN HYVÄKSYMINEN VUODELTA 2014

Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:

Vuoden 2017 talousarvion toteuma on seuraava: toimintatuotot toimintamenot toimintakate

Kokouskutsu ja esityslista. Kouvolan kaupunki 2/ (10) Kymen jätelautakunta Aika klo 14:00

Kuntayhtymänjohtajan esitys:

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/ SISÄLLYSLUETTELO

KUNNANVALTUUSTO No 3/2015

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ (11)

Perusturvalautakunta Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

PÖYTÄKIRJA NÄHTÄVILLÄ Pyhtään kunnanvirasto klo

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Transkriptio:

Kaupunginhallitus 117 29.03.2016 Tarkastuslautakunta1 109 07.06.2016 Kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2015 tilinpäätös 1707/02.02.01/2016 KHALL 29.03.2016 117 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on ka len te ri vuo si. Kun nan hal li tuk sen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös ti li kaut ta seu raa van vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja an net ta va se ti lin tar kas ta jien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tar kas tet ta va tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kun nan hal li tuk sen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen val tuus ton käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös ke sä kuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja nii den liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toi min nan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toi min nas ta. Tätä varten tar peel li set lisätiedot on ilmoitettava lii te tie dois sa. Tilinpäätöksen al le kir joit ta vat kunnanhallituksen jäsenet ja kun nan joh ta ja. Kirjanpitolain soveltaminen kunnan kirjanpidossa näkyy ti lin pää tök sen sisältövaatimuksissa. Tase laaditaan kirjanpitoasetuksen mu kai ses ti. KPA 1:6 :n tasekaava on yhteinen kaikille kir jan pi to vel vol li sil le. KPL:n mukainen tase antaa mahdollisuuden arvioida kun nan omavaraisuutta ja velkaisuutta samoilla tunnusluvuilla mui den kirjanpitovelvollisten kanssa. Tuloslaskelma perustuu kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleis oh jeeseen. Tuloslaskelman tehtävänä on osoittaa, riittääkö tuot toi na kertynyt tulorahoitus palvelujen tuottamisesta aiheutuneiden ku lu jen kattamiseen. Tuloslaskelmakaavan mukaan toiminnan tuo tot ja kulut ryhmitellään tulo- ja menolajeittain. Tilinpäätökseen sisältyvä rahoituslaskelma täydentää ti lin pää tös in for maatio ta osoittamalla tulorahoituksen määrän ja riittävyyden in ves toin tien ja pääoman palautusten kattamiseen. Ra hoi tus las kel ma osoittaa myös rahoitustarpeen, jonka kunta joutuu kat ta maan lainanotolla tai vähentämällä rahoitus- ja vaih to-omai suu teen sitoutuneita varoja. Rahoituslaskelman laatiminen perustuu kir jan pi to lau ta kun nan kuntajaoston yleisohjeeseen. Talousarvion toteutumisvertailu antaa tietoja kunnan va rain käy tös tä kunnan päättäjille, asukkaille ja sidosryhmille. To teu tu mis ver tai lun tiedot saadaan talousarviosta ja toteutuneesta kir jan pi dos ta. Seuranta on sillä tarkkuudella, jolla valtuusto on mää rä ra hat ja tuloarviot eri toiminnoille hyväksynyt.

Tilinpäätökseen kuuluu toimintakertomus, jonka laatimisesta vas taa kaupunginhallitus. Kuntalain (410/2015) 115 :n mukaan toi min ta ker to mukses sa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toi min nal lis ten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kun nas sa ja kun ta kon ser nis sa. Toimintakertomuksessa on myös an net ta va tie to ja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liit ty vis tä olen nai sis ta asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kun ta kon ser nin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Täl lai sia asioita ovat ai na kin arvio todennäköisestä tulevasta ke hi tyk ses tä sekä tiedot si säi sen valvonnan ja riskienhallinnan jär jes tä mi ses tä ja kes kei sis tä johtopäätöksistä. Kun nan hal li tuk sen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tuloksen kä sit te lys tä. Pyhäjärven kaupungin tilinpäätös vuodelta 2015 Toteutuneet ulkoiset toimintatuotot olivat 3.567.603,94 euroa ja toi min ta kulut olivat 42.239.122,21 euroa. Toimintakatteeksi muo dos tui yhteensä -38.671.518,27 euroa, joka jää katettavaksi ve ro tu loil la ja valtionosuuksilla. Vuoden 2015 talousarvioon verrattuna ul koi set toimintatulot toteutuivat 102,5 % sekä toimintakulut 100,6 %. Ulkoiset toimintatuotot ylittyivät 88.463 euroa sekä toi min ta ku lut ylittyivät 235.973 euroa talousarvioon verrattuna. Toi min ta ka te ylit tyi 147.510 euroa talousarvioon verrattuna. Toimin ta ka te to teu tui 100,4 % vuoden 2015 muutettuun talousarvioon ver rattu na. Pyhäjärven kaupungin toimintakulut sisältävät Pe rus pal ve lu kun ta yh ty mä Selänteelle maksetut hallinnosta ja palveluista ai heu tu neet kustannukset. Pyhäjärven osuus hallinnon ja palvelujen kus tan nuk sis ta oli 26.387.087,74 euroa. Kustannukset ylittyivät noin 760.000 euroa vuoden 2015 talousarvioon verrattuna. Ta lous ar vion toteutuma oli 102,97 %. Selännepalvelujen kustannusten osuus oli 63,9 % Pyhäjärven kaupungin ulkoisista menoista. Investointien toteutuma oli yhteensä 6.888.300 euroa. To teu tu ma oli 72 % talousarvioon varatusta määrärahasta. Lainakanta oli vuoden 2015 lopussa 10.384.738,27 euroa, joka on 1.885,39 euroa/asukas. Tilinpäätösvuonna nostettiin ta lous ar vio lai naa 9,8 M kuten oli talousarviossa hyväksytty. Oma va rai suus as te 31.12.2015 oli 72 %. Omavaraisuuden hy vä nä ta voi te ta so na voidaan pitää kuntatalouden kes ki mää räis tä 70 %:n oma va rai suut ta. Tuloveroprosentti vuonna 2015 oli 19,75 %. Verotulokertymä oli yh teen sä 21.916.162,35 euroa, toteutuma talousarvioon ver rat tu na oli 101,1 %. Valtionosuuksia kertyi 15.259.870 euroa, jo ka to teu tui 101,6 % talousarvioon verrattuna. Vuosikate oli -1.034.926,59 euroa, mikä merkitsee sitä että toi min nan kokonaistulot eivät riittäneet kattamaan kokonaismenoja. Pois tot ja arvonalentumiset oli vat yhteensä 1.194.925,97 euroa. Ti li kau den tulokseksi muo dos tui -2.229.852,56 euroa. Varausten ja rahastojen muutosten (384.519,15) jälkeen tilikauden ali jää mäk si jäi -1.845.333,41 eu roa.

Kaupunginhallitus päätti 14.3.2016, että edellisinä vuosina pää te tyt poistoeron muutokset käsitellään aikaisempien suunnitelmien mu kai ses ti ja tuloutetaan tehtyjä poistoeroja yhteensä 384.519,15 eu roa. Tilikauden alijäämä katetaan taseen edellisten tilikausien yli jää mäs tä kuluvan vuoden kirjanpidossa. Oheismateriaalina nro 1 Pyhäjärven kaupungin vuoden 2015 tilinpäätös ja toi min ta ker to mus Vs. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 1. Hyväksyy vuoden 2015 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen. 2. Allekirjoittaa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta 2015. 3. Valtuuttaa keskustoimiston tekemään tarvittaessa teknisiä tar kis tuk sia ja täsmennyksiä tilinpäätösasiakirjaan. 4. Jättää tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta 2015 ti lin tar kas tajien tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan ar vioi ta vak si valtuuston asettamien tavoitteiden osalta. 5. Saattaa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta 2015 tar kas tuslau ta kun nan käsittelyn jälkeen kaupunginvaltuuston kä si tel tä väk si. 6. Esittää valtuustolle, että tilikauden alijäämä 1.845.333,41 eu roa siir retään taseen oman pääoman yli- / alijäämätilille. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi vs. kaupunginjohtajan pää tös eh do tuk sen yksimielisesti kaikin kohdin (kohdat 1-6). Pöytäkirjaan merkittiin, että tekninen johtaja Sami Laukkanen oli pai kal la kokouksessa klo 16.04-16.59 esittelemässä teknisen toi men tilinpäätöstä ja toimintakertomusta sekä investointeja. Edelleen merkittiin, että taloussihteeri Sari Nissilä oli paikalla ko kouk ses sa klo 16.04-18.06 esittelemässä toimintakertomusta ja ti lin pää tös las kel mia. TARKLTK1 109 KHALL 18.5.2016 157 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnanhallituksen on laa dit ta va tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maa lis kuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tar kas tet ta vak si. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun lop puun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös ti lin tar kas tuk sen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on kä si tel tä vä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.

Pyhäjärven kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 29.3.2016 117 kaupungin ja kaupunkikonsernin vuoden 2015 ti lin pää tök sen. Tilinpäätöskirjaan konsernin osalta tilintarkastajan huo mioi ma na on tullut muutoksia konsernituloslaskelmaan, kon ser ni ta see seen ja konsernirahoituslaskelmaan, jotka vaikuttavat kon ser ni ti lin pää tök seen ja sen tunnuslukuihin. Liitteenä nro 1 on konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut. Vs. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Annetaan tiedoksi kaupunginhallitukselle muutokset, jotka kos ke vat konsernituloslaskelmaa, konsernitasetta sekä kon ser ni ra hoi tus las kel maa. Päätös: Kaupunginhallitus hyväksyi vs. kaupunginjohtajan pää tös eh do tuksen yksimielisesti. Pöytäkirjaan merkittiin, että kaupunginkamreeri oli asiantuntijana pai kal la asian käsittelyn aikana. Pöytäkirjan liitteenä nro 1 on konsernitilinpäätös ja sen tun nus lu vut. TARKLTK 7.6.2016 109 Kuntalain 121 :n mukaan tarkastuslautakunnan on valmisteltava kau pungin val tuus ton päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta kos ke vat asiat sekä arvioitava ovatko kaupunginvaltuuston aset ta mat tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet. Kaupunginhallitus on laatinut tilinpäätöksen vuodelta 2015, joka si säl tää toimintakertomuksen, tuloslaskelman, taseen ja lii te tie dot. Kaupunginhallitus on antanut 29.3.2016 117 tilinpäätöksen ti lin tar kas tajal le tarkastettavaksi. Tilinpäätöskirjaan kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen kon ser nin osalta tilintarkastajan huomioimana on tullut muutoksia kon ser ni ti lin pää tök seen. Kaupunginhallitus on käsitellyt ti lin pää tök sen uudelleen 18.5.2016 157. Liitteenä nro 1 on konsernitilinpäätös ja sen tun nus lu vut. Tilintarkastajat ovat tarkastaneet kaupungin kirjanpidon, hallinnon ja tilinpäätöksen. Vastuunalainen tilintarkastaja on antanut ti lin tar kas tus ker tomuk sen 25.5.2016 kaupungille, jonka hän esitteli tarkastuslautakunnalle 3.6.2016. Tilintarkastuskertomus on liitteenä nro 2. Tarkastuslautakunnan puheenjohtajan päätösehdotus: Tarkastuslautakunta toteaa, ettei tilintarkastuskertomuksessa ole kun ta lain

125 :n mukaista muistutusta. Tilintarkastuskertomuksessa kaupunginvaltuustolle vuodelta 2015 vastuunalainen tilintarkastaja esittää tilinpäätöksen hy väk sy mis tä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille. Tarkastuslautakunta esittää kaupunginvaltuustolle tilinpäätöksen hy väk symis tä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivuodelta 2015. Tarkastuslautakunta ei ota kantaa keskeneräisten oi keus ta paus ten osalta, joiden perusteella voi tulla kysymykseen kor vaus vaa ti muk sen esittäminen tilivelvollisille tai asioiden osalta, jotka ovat joh ta neet tai johtavat yksityisoikeudellisten korvausvaatimusten esit tä mi seen kaupungille. Kaupungin hallintoa on muilta osin hoidettu lain ja valtuuston pää tös ten mukaisesti. Päätös: Hyväksyttiin yksimielisesti. Pöytäkirjan liitteenä nro 1 on tilintarkastuskertomus vuodelta 2015. Pöytäkirjan liitteenä nro 2 konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut vuodelta 2015.