2016 - Kaupunkikehityspalvelut Raportointi 1-12 Kaupunkikehityspalvelut, raportti 1-12 Palvelualueen kehityskatsaus ja keskeiset tapahtumat vuonna 2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta Maankäyttöpalvelut Salon internet karttapalvelun sisällöstä ja käytettävyydestä on saatu hyviä kokemuksia. Kiinteistöinsinöörin lakisääteisiä tehtäviä myytiin edelleen Loimaan kaupungille. Mittauspalvelua myytiin edelleen, myös yksityisille kaupungin ja kt52 rakentamishankkeiden yhteydessä. Rakennusvalvonta- sekä kunnallisteknisten mittausten osalta tilatut työt saatiin suoritettua tavoitellussa aikataulussa. Tonttivarauksissa käytetty sähköinen varausmahdollisuus ja internet karttapalvelun yhteydessä esitetyt tonttitiedot on todettu toimiviksi. Tonttimarkkinointiyhteistyö markkinointiyksikön kanssa jatkui onnistuneesti. Markkinointia on suunniteltu ja toteutettu mm. lehtimainoksin ja osallistumalla messuille käytettävissä olleiden resurssien puitteissa. Asuintonttien varausmäärät olivat edellisvuosien tapaan vähäisiä. Kiinnostusta yritystontteja kohtaan on ollut jonkin verran. Tonttivaranto on pysynyt lähes ennallaan. Tonttimäärien alueelliset tavoitemäärät ovat toteutuneet. Tonttien ja rakennettujen kiinteistöjen myynnissä oltiin aktiivisia. Maan hankinnassa ei oltu aktiivisia vaikkakin neuvotteluja vietiin tarpeellisin osin eteenpäin seuraavana vuonna toteutettaviksi. Maan myyntiin tuloutui 57 000 budjetoidusta 200 000 eurosta enemmän ja maanhankintaan varatusta 500 000 euron määrärahasta käytettiin vain 12 000 euroa, joten budjetoituun verrattuna jäi nettoa 545 000. Talousarvion 330 000 euron puunmyyntituloihin verrattuna saatiin hankittua 413 000 eli toteutui budjetoituun nähden nettoa 83 000. Kaupungin tiemaksujen ja osoiterekisterin tarkistamistyö on jatkunut edelleen. Myös rakennus- ja huoneistorekisterin perusparantamiseen on osallistuttu käytettävissä olevan resurssin puitteissa. Tiivis yhteistyö on jatkunut mm. verotoimiston ja rakennusvalvonnan kanssa yhteisten työtapojen kehittämisessä. Kiinteistönmuodostuksessa keskityttiin asiakkaiden hakemien toimitusten ohella vanhan Salon ulkopuolella sijaitsevien kaupungin katualueiden lohkomisiin. Osaston toimesta on toteutettu koulutusta muille osastoille mm. erilaisissa rekisteri- ja paikkatietoasioissa. Asetetuissa toiminnallisissa tavoitteissa onnistuttiin. Tilikauden talous toteutui pääosin suunniteltua paremmin. Talousarvioon oli kirjattu toimintatuotoiksi 4,24 milj. ja toimintakuluiksi 1,69 milj. eli toimintakatteeksi 2,55 milj.. Osaston toimintatuotot olivat 3,87 milj. ja toimintakulut olivat 1,73 milj. eli toimintakate oli positiivinen 2,14 milj.. Tuottoja saatiin hankittua budjetoitua määrää enemmän lukuun ottamatta käyttöomaisuuden myyntivoitoiksi budjetissa kirjattua 500 000 euroa, johon ei raporttia laadittaessa ole vielä kirjautunut mitään. Toimintakate jää tämän takia budjetoidusta noin 415 000. Yleisten alueiden ylläpito ja kehittäminen Alkuvuosi oli katujen kunnossapidon kannalta normaali. Taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet ovat toteutuneet suunnitellusti. Salonjoen jäät lähtivät normaalia aikaisemmin ja aiheuttivat Salonjoen suistossa jääpadon, jota jouduttiin purkamaan kahden kaivinkoneen voimin. Investointihankkeista Metsäjaanun teollisuusalueen kunnallistekniikan rakentaminen on toteutunut aikataulun mukaisesti ja valmistuu 5/2017. Hg-valaisimien vaihtourakka on valmistunut. Kaikkiaan vaihdettiin 6500 valaisinta ja tästä syntyvä säästö energiamaksuissa on noin 280 000 euroa vuodesssa. Urakoitsija vastaa vaihdettujen valaisimien toiminnasta 10 vuotta. Hanke KT 52 parantaminen Perniöntien ja MT 110 väliltä on valmistunut ja otettu liikenteen käyttöön 29.12.2016. Kaupunkisuunnittelu Tärkeät, maankäyttöä ohjaavat Keskustan osayleiskaava sekä Näsen ja Huso-Pöylän tuulivoimakaavat saivat lainvoiman Korkeimman Hallinto-oikeuden hylättyä kaikki valitukset. Kaupunkisuunnittelun painopiste on vuoden 2016 aikana ollut edelleen kaupungin elinkeinotoiminnan perusedellytyksiä vahvistavissa kehittämishankkeissa. Yksittäisten yritysten sijoittumista koskevien projektien ohella kaupunkisuunnittelussa on edistetty moottoritiehen tukeutuvien Halikonrinteen ja Riikin yritysalueiden kehittämistä, Metsäjaanun teollisuusalueen rakentamista ja Meriniityn asemakaavan tarkistamista. Asuntorakentamisen osalta suunnittelu on kohdistunut Tehdaskatu 7:n merkittävän, uuden kerrostaloalueen kaavoittamiseen, sekä Mathildedalin keskustan asemakaavojen tarkistamiseen. Hajalan kyläosayleiskaavan ja Teijo-Mathildedalin osayleiskaavan laadinta on käynnissä. Vuoden aikana hyväksyttiin lisäksi neljä ranta-asemakaavamuutosta. 1
Kaupunkikehityspalvelut, raportti 1-12 Keväällä 2016 laadittiin Salon kaupungin kävelyn ja pyöräilyn kehittämisohjelma 2016, jossa kartoitettiin jalankulun ja pyöräilyn väylästön nykytila ja kehittämistarpeet sekä laadittiin suunnitelma ja toimenpideohjelma verkostojen kehittämiseksi ja kävelyn ja pyöräilyn edistämiseksi yhtenäisesti koko uuden Salon alueella. Myös liityntäpysäköinnin ongelmia selvitettiin konsulttityönä, ja samalla laadittiin suunnitelma niiden ratkaisemiseksi. Ensimmäisenä toteutettiin liityntäpysäköintialueen rakentaminen Muurlaan. Vuoden aikana laadittiin kaupunkisuunnittelun vetovastuulla Salon kaupungin hulevesiohjelma, missä täsmennettiin mm. hulevesien käsittelyn vastuujako kaupungin sisällä sekä kartoitettiin alueet, jotka vaativat jatkossa tarkempaa hulevesijärjestelmien suunnittelua. Kaupunkisuunnittelu osallistui aktiivisesti Varsinais-Suomen taajamien maankäyttöä koskevan vaihemaakuntakaavan laadintaan ja pyrki vaikuttamaan mm. kaupan sääntelyyn niin, että kaupan kehitysedellytykset säilyvät jatkossakin hyvinä Salossa. Kaava eteni ehdotusvaiheeseen. Kaupunkisuunnittelu on osallistunut vuoden aikana valtakunnallisen MAL-verkoston kautta erityisesti asemanseutujen kehittämistä ja matkakeskuksia koskevaan keskusteluun. Suomen Ympäristökeskuksen toteuttama nk. URBANZONE 3- hanke, jossa päivitettiin ajan tasalle maamme kaupunkien kaupungistumiskehitystä koskevat tiedot. Kaupunkisuunnittelu on vuoden aikana pyrkinyt aktiivisesti edistämään uuden liikennemuodon, Hyperloopin, testiradan rakentamista ja tutkimus- ja kehittämiskeskuksen perustamista Saloon. Kaupunki vaihtoi kesäkuussa amerikkalaisen Hyperloop One yhtiön kanssa kirjelmän (Letter of Intent), jossa osapuolet ilmaisivat tahtonsa ja yhteistyöhalunsa hankkeen edistämiseksi. Kesällä valmistui esiselvitys Tukholma- Helsinki hyperloop-yhteyden rakentamisedellytyksistä, jossa Salo oli mukana yhtenä rahoittajana. Syksyllä Salossa pidettiin kolmipäiväinen työpaja hankkeen suunnittelusta ja loppuvuonna käynnistyi Salon testirataa koskeva esiselvityshanke Salon kaupungin ja TEKESin yhteisellä rahoituksella. Hankkeella pyritään täsmentämään, mitkä ovat tekniset edellytykset Salossa testiradan rakentamiselle ja mitä taloudellisia vaikutuksia Hyperloop-testiradan toteuttamisella alueella on. Salon kaupunki on valmistellut asiaa tiiviissä yhteistyössä Varsinais-Suomen Liiton ja Liikenne- ja viestintäministeriön kanssa. LVM on perustanut syksyllä hanketta koordinoivan seurantaryhmän. Kaupunkisuunnittelun työvoima väheni noin 1,4 henkilötyövuodella, kun toinen maankäyttöinsinööri jäi eläkkeelle ja kaupunginarkkitehti siirtyi elokuussa osa-aikaeläkkeelle. Kaupunginarkkitehdin tehtäväkuvaa tarkistettiin niin, että esimiestehtävät siirrettiin väliaikaisesti kaupungingeodeetille ja joiltain osin kaupunkisuunnittelun tiimien vetäjille. Liikennepalveluyksikön päälliköksi määrättiin liikennepalveluasiantuntija ja hänen esimiehenään toimii kaupunkikehityspäällikkö. Liikennepalveluyksikkö on jatkanut Salon kuljetus- ja liikennejärjestelmän uudistamista hankintojen kautta. Vuoden aikana koordinoitiin sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakaskuljetusten hankinta ja aloitettiin kutsupohjaisen joukkoliikenteen mahdollistavan, sähköisen taustajärjestelmän hankinnan valmistelu. Kuljetusten osalta ympärivuotisen palveluliikenteen palvelutaso säilyi entisellään. Ateriakuljetusten ja esikoulusekä koululaiskuljetusten tilausliikenteen osalta sopimuskaudet jatkuivat ilman muutoksia, hyvässä yhteistyössä sopimuskumppaneiden kanssa. Näiden kuljetusten osalta tuli yhteensä säästöä noin 290 000 verrattuna vuoden 2015 toteutuneisiin kustannuksiin. Sen sijaan kaikille avoimia ostoliikenteen linja-autovuoroja jouduttiin hankkimaan aikaisempaa enemmän lakkautettujen, markkinaehtoisten linja-autovuorojen tilalle, mikä näkyy tilinpäätöksessä joukkoliikenteen kasvaneina kustannuksina. Salo osallistui valtakunnalliseen henkilöliikennetutkimukseen, joka toteutettiin pääosin vuonna 2016. Salo on siinä yhtenä lisäotannan kohdealueena. Tulokset saadaan vuoden 2017 aikana. Alkuvuonna teetettiin opinnäytetyönä Salon koulureittien liikenneturvallisuutta koskeva selvitys, jossa esille tulleita kehitystarpeita lähdettiin viemään eteenpäin yhdessä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa. Liikennepalvelun edustajat ovat myös osallistuneet Liikenne- ja viestintäministeriön Liikennekaari-lakiuudistuksen valmisteluun ja olleet mukana Liikenneviraston ja TEKESin järjestämissä tilaisuuksissa, joissa on pohdittu yhteistyömahdollisuuksia kuntien, valtion ja yksityisten yritysten välillä parempien liikennepalvelujen kehittämiseksi nk. MAAS (Mobility as a Service)-ajattelun pohjalta. Alkukesästä käynnistettiin konsulttityönä taustaselvitys Salon joukkoliikenteen nykytilasta, järjestämistavasta ja kuntalaisten kuljetustarpeista. Selvityksen pohjalta määriteltiin Salon kaupungin joukkoliikenteen palvelutasotavoitteet 2017 2020, jotka hyväksyttiin kaupunkisuunnittelulautakunnassa 8.11.2016. Palvelutasotavoitteiden hyväksyminen oli merkittävä virstanpylväs joukkoliikennejärjestelmän uudistamisessa. Uudistamiseen liittyen päätettiin myös, että keväällä 2017 luovutaan siirtymäajan linja-autolipputuotteiden tukemisesta, josta olisi joka tapauksessa pitänyt luopua siirtymäajan päättyessä. Jatkossa vapautuvat määrärahat ohjataan muun muassa koulujen loma-ajan joukkoliikennetarjonnan hankkimiseen ja näin mahdollistetaan nykyistä useammalle kuntalaiselle ympärivuotinen pääsy palveluiden luo joukkoliikennettä käyttäen. 2
Kaupunkikehityspalvelut, raportti 1-12 Palvelualueen riskit ja epävarmuustekijät Kaupunkisuunnittelulautakunta Talvikausi oli sääolosuhteiltaan normaali. Yleisten alueiden taloudelliset ja toiminnalliset riskit olivat hyvin hallinnassa eivätkä toteutuneet. Jäiden lähdöstä selvittiin ilman vahinkoja. Kaupunkisuunnittelussa merkittävä riski jatkossa on riittävän asiantuntevan kaavoitushenkilöstön rekrytointi. Osaavia työntekijöitä on tarjolla vähän. Liikennepalveluyksikössä riskinä on henkilöstön niukkuus suhteessa työkentän laajuuteen. Kun jokainen työntekijä pystyy hallitsemaan ja keskittymään vain oman sektorinsa tehtäviin, tulee organisaatiosta haavoittuva. Kuormitusta lisää suuri tarve uusien järjestelmien kehittämiseen. 3
Kaupunkikehityspalvelut, raportti 1-12 2016 - Kaupunkikehityspalvelut Asiakkaat Strategiset tavoitteet Keskeiset keinot Operatiiviset toimenpiteet Mittarit, arviointi ja tavoitetaso / vastuutaho Raportointi 1-12 Toimen piteen tila 1. Työllisyys paranee ja työpaikkaomavar aisuus kasvaa 1.1 Invest in -toiminta 1.1.1 Sijoittumista1.1.1.1 harkitsevien, Kuukausikohtaiset kasvamassa työttömyysluvut olevien nykyisten parempia kuin ja syntyvien edellisen vuoden uusien yritysten vastaavat auttaminen 1.1.1. Joulukuun työttömyysprosentti oli 17,5 %, mikä on 0,8 prosenttiyksikköä parempi kuin vuotta aiemmin. Työttömien määrä oli 4387 (-200). Työttömien määrä on ollut eellistä vuotta vähemmän jo 8 kuukautta peräkkäin. Valmis 1.2. 1.2.1 Erillisen Rakennemuutostoimintasuunnitel hankkeet man toimintakorien mukaiset toimenpiteet 1.3. Yritysten ja asukkaiden tarpeisiin sopiva perusrakenne valmiina 1.1.1.2 Team Salon 1.1.1.2. Invest in -palveluihin tul Valmis asiakkaina olleiden vuoden aikana yhteensä 43 invest in -toiminnan uutta asiakasyritystä. kautta Saloon sijoittuneisiin yrityksiin Salossa jo oleviin kehittyviin yrityksiin ja Saloon perustettuihin uusiin yrityksiin syntyvät työpaikat 1.2.1.1 Kaikki Microsoftin lopettaessa työttömäksi jäävät työllistyvät. Projektin edetessä raportoidaan työllistyneiden, työpaikkojen, syntyneiden yritysten ja sijoittuneiden yritysten määrä. 1.1.2.2. Microsoftilta aiemmin irtisanotuista Salon TE-toimiston asiakkaiksi rekisteröityneistä 26 % ei enää ole työnhakijana. 1.3.1 Seurataan 1.3.1.1 1.3.1.1 Tavoite toteutui hyvin. Valmis tonttien kysyntää Luovutettavissa olevia ja toteutetaan tontteja 2 vuoden, investointisuunnitkaavoitettuja tontteja 5 elmassa olevat vuoden ja raakamaata tonttialueinvestoin10 vuoden tarvetta nit vastaava määrä. 2. Työvoiman osaaminen vastaa yritysten tarpeita 2.1 Yhteistyö 2.1.1 Toteutetaan2.1.1.1 korkeakoulujen koulutus- ja Yhteistyöhankkeet kanssa tutkimushankkeitaoppilaitosten kanssa yhdessä korkeakoulujen kanssa 2.1.1.1. AVOT-, EAKR- ja SenCity -hankkeet jatkuvat. Loppuvuonna sovittiin Oulun yliopiston kanssa Hilla-yhteistöstä vuodelle 2017. 4
Strategiset tavoitteet Keskeiset keinot Operatiiviset toimenpiteet Mittarit, arviointi ja tavoitetaso / vastuutaho Kaupunkikehityspalvelut, raportti 1-12 Raportointi 1-12 Toimen piteen tila 2.1.2. Tarjotaan 2.1.2.1 Kaupungille korkeakouluopisktehdyt opinnäytetyöt elijoille mahdollisuuksi opinnäytetöiden tekemiseen 2.1.2.1 Turun korkeakoulujen kanssa on sovittu, että Salossa järjestetään ns. Challenge-leiri, jossa korkeakouluopiskelijat etsivät vuorokauden kestävällä leirillä ratkaisuja salolaisen yrityksen esittämään haasteeseen. Leiri toteutunee maaliskuussa 2017. 2.2 2.2.1 Seurataan Täydennyskoulusalolaisen tukset työvoiman osaamista ja peilataan sitä työpaikkoja tarjoavien yritysten tarpeisiin sekä autetaan oppilaitoksia kehittämään koulutustarjontaa 2.2.1.1 Yksikään sijoittuminen tai 2.2.1.1. Microsoftin ja ELY-keskuksen järjestämät sek yrityksen kehittäminenrekrytointikoulutukset jatkuvat. ei kariudu osaamiseenlisäksi maakunnassa on tarjolla puutteeseen. (Raportoidaan koulutukset) laivanrakennusteollisuuden työvoimatarpeeseen vastaavia koulutuksia. 3. 3.1. 3.1.1 Seurataan 3.1.1.1 3.1.1.1. Salo tutkii TuotekehitysyhteiTuotekehitysyhterilaisten TuotekehityshankkeitaTekes-hankkeella styö ja eistyö ja älykkäiden jatkuvasti käynnissä Hyperloop-testiradan ja kokeiluhankkeet kokeiluhankkee teknologioiden kehittymistä ja niiden mahdollisuuksia kaupungin (raportoidaan hankkeet) -innovaatikokeskuksen perustamisen mahdollisuuksia. toiminnoissa sekä järjestetään törmäytys- ja kehitystapahtumia yritysten ja kaupungin eri palvelujen välillä 3.2 Kokeilun 3.2.1 Kuvataan tuotteistaminen prosessi, jolla innovaatiota pääsee kokeilemaan kaupungin toimintaan 3.2.1.1 Kokeilun 3.2.1.1 Prosessin kuvausta ei prosessikuvaus tehty ole aloitettu. ja prosessi kehitetty niin helpoksi, että eri puolilta organisaatiota on helppo lähteä mukaan kokeilemaan 4. Kansainvälisillä4.1 Riittävä 4.1.1 Tehdään markkinoilla resursointi proaktiiviset toimivien yritystensalon analyysit Salon sijoittuminen suunniteltuun jatarjoomasta ja Saloon aktiivistendokumentoituuntunnistetaan myyntitoimien yritykset, jotka seurauksena myymiseen kansainvälisille yrityksille voivat hyötyä siitä sekä suunnitellaan yritysten kontaktointi 4.1.1.1 Kansainvälisillä4.1.1.1 Yksi kv-vierailu ja 1 markkinoilla toimiviin hankkeeseen liittyvä matka. yrityksiin kohdistuvien Lisäksi 1 kv-artikkeli sekä Salon myyntihankkeiden osaamiskeskittymään liittyvä määrä ja kv-viestintä. dokumentointi 5
Strategiset tavoitteet Keskeiset keinot Operatiiviset toimenpiteet Mittarit, arviointi ja tavoitetaso / vastuutaho Kaupunkikehityspalvelut, raportti 1-12 Raportointi 1-12 Toimen piteen tila 4.2 Nykyistä paremmat pendelöintiedell ytykset 4.2.1 Kartoitetaan4.2.1.1 Suora esteet ja puoltavat tekijät Salossa asumiselle, vaikka työpaikka olisi muualla ja poistetaan esteet katuyhteys Tupurista mt 110:lle kesään 2017 mennessä 4.2.1.1 Asemakaavamuutos koskien yhteyttä Tupurista Mt 110:lle on edellytykset lainvoimaistua heti vuoden 2017 alussa. 2016 - Kaupunkikehityspalvelut Prosessit 4.2.1.2 Selvitys, joka kuvaa kaupungin mahdollisuudet edistää muualla työssäkäyvien pendelöintiä Salosta (ns. pendelöintipassi tai palveluseteli). 4.2.1.2 Kaupunkisuunnittelun käynnistämä selvitys liityntäpysäköinnin kehittämisestä Märyn, Piihovin sekä Muurlan moottoritieliittymissä on valmistunut. Lisäksi on aloitettu Interreg III-rahoituksella toteutettavan kansainvälisen liikenteellistä saavutettavuutta, matkaketjuja ja pendelöintiä koskevan hankkeen suunnittelu yhteistyössä Varsinais-Suomen liiton ja Örebron (Ruotsi) kanssa. Tavoitteena on hankesuunnitelman jättäminen vuoden 2017 alussa. Strategiset tavoitteet Keskeiset keinot Operatiiviset toimenpiteet Mittarit, arviointi ja tavoitetaso / vastuutaho Raportointi 1-12 Toimen piteen tila 1. Uuden kunnan suunnittelu on toteutettu kuluvan valtuustokauden aikana 1.1 Ravitsemisja yhdessä talous- tehty vuoden 2016 1.1.1 Selvitetään 1.1.1.1 Selvitystyö puhtaanapitopa sekä alkupuolella ja sen velujen hyvinvointipalveluperusteella tehdyt tuottamistavat selvitetään en kanssa Arkea Oy:n mahdollisuudet sekä mahdollisesti muita vaihtoehtoja päätökset pantu toimeen vuoden 2016 aikana tai päätöksen mukaisessa aikataulussa 1.1.1.1 Osana kaupunginvaltuuston talousarviopäätöksen täytäntöönpanoa kaupunginhallitus päätti 21.11.2016 412, että ravitsemis ja puhtaanapitopalveluiden järjestämisvaihtoehdoista tehdään selvitys päätöksentekoa varten maaliskuun 2017 loppuun mennessä. 1.2. 1.2.1. Tuetaan 1.2.1.1 Salon Sote-kiinteistöjesote-kiinteistöjen n osalta varaudutaan uudistukseen mahdollista yhtiöittämistä selvittävää projektia kaupunkikehitysp alvelujen osaamisalueen osalta sote-kiinteistöjenyhti öittämistä koskevat ratkaisut ja niistä kaupunkikehityspalve luihin heijastuvat ratkaisut 1.2.1.1 Maakuntavalmistelun työryhmä on aloittanut kiinteistöja tukipalveluasioiden valmistelujen. Inspiran selvitykseen sote-kiinteistöjen arvon määrityksestä on annettu lähtötietoja. Ei aloitettu 6
Strategiset tavoitteet Keskeiset keinot Operatiiviset toimenpiteet Mittarit, arviointi ja tavoitetaso / vastuutaho Kaupunkikehityspalvelut, raportti 1-12 Raportointi 1-12 Toimen piteen tila 2. Aktiivisuus oman yhteisön kehittämiseksi lisääntyy 2.1 Osallisuutta 2.1.1 2.1.1.1 Toteutuneet tukeva sisäinen Osallistutaan lean- ja ja ulkoinen kehittämistyöhön kehittämishankkeet viestintä kehittämispalvelu en osaamisen puitteissa (kehittäminen, viestintä). 2.1.1.1. Lean-hanke on jatkunut Valmis vuoden loppuun suunnitellusti ja syksyn aikana iso hanke oli kaupungin päätöksentekoprosessien lean-tarkastelu. Kaupungin toiminnan ja talouden suunnitteluprosesseja uusittiin ja uutena asiana kehitettiin kaupungin johdolle jokapäiväisen johtamisen taulu, joka otetaan tammi/helmikuun aikana johtoryhmän käyttöön. 3. Ennakoiva viestintä suunnitteilla olevista asioista tehostuu 3.1 Kehitetään tietoon perustuvaa viestintää ja otetaan asteittain käyttöön kaupungin some-viestintä 3.1.1 Osallistutaan kehittämistyöhön kehittämispalvelu en osaamisen puitteissa (kehittäminen, viestintä). 2016 - Kaupunkikehityspalvelut Johtaminen, osaaminen ja henkilöstö 3.1.1.1 Kaupungin toimintatapa sosiaalisen median viestintään luotu ja käytössä 3.1.1. Ko. projekti on aloitettu ja sitä jatketaan vielä kevään 2017 ajan. Strategiset tavoitteet Keskeiset keino Operatiiviset toimenpiteet Mittarit, arviointi ja tavoitetaso / vastuutaho Raportointi 1-12 Toimen piteen tila 1. Esimiestyö on tasalaatuista ja laadukasta 2. Työhyvinvoinnin lisääntyminen ja sairauspoissaloje n kasvun pysäyttäminen 1.1 Esimiesten valmennus- ja kehittämisohjelma n laatiminen ja toteuttaminen sekä arviointijärjestelm än luominen 1.1.1 1.1.1.1 1.1.1.1 Valmennustyö on jatkunut Osallistutaan aktiivisesti talous- ja Kaupunkikehityspalvyleisen ohjelman mukaan. elujen esimiehille on laadittu kaupungin henkilöstöpalve yleisen ohjelman ujen johdolla tehtävään mukainen valmennussuunnitel kehitystyöhön jama, toteutetaan ohjelmaa koulutusseuranta sekä kaupunkikehitysesimiesosaamisen palveluissa seuranta- ja arviointijärjestelmä 2.1 Työntekijän 2.1.1 Seurataan2.1.1.1 oman vastuun aktiivisesti Sairauspoissaolojen lisääminen sairauspoissaol määrä ei kasva työhyvinvoinnista ojen kehitystä ja an arvioidaan kehitykseen vaikuttavia syitä sekä hyödynnetään varhaisen puuttumisen mallia 7 2.1.1.1 Hanke sairaspoissaolojen vähentämiseksi on jatkunut koko kaupungin tasolla. Poissaoloja seurataan, raportoidaan, kehitetään ja pyritään parantamaan tilannetta yhdessä työterveyshuollon, työsuojelun ja henkilöstöhallinnon työhyvinvointiyksikön.
2016 - Kaupunkikehityspalvelut Talous Kaupunkikehityspalvelut, raportti 1-12 Strategiset tavoitteet Keskeiset keinotoperatiiviset toimenpiteet Mittarit, arviointi ja tavoitetaso / vastuutaho Raportointi 1-12 Toimen piteen tila 1. Kaupungin vuosikatteella katetaan suurin osa investoinneista 1.1 Käyttötalouden säännöllinen kuukausiseuranta ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen kolmannesvuosira portointi 1.1.1 Talouden 1.1.1.1 1.1.1.1 tarkka seuranta KaupunkikehityspalvKaupunkikehityspalvelujen ja toiminnan elujen käyttötalous toimintakulut ja -tuotot alittavat sopeuttaminen toteutuu talousarviontalousarvion. Ulkoinen taloustilanteese mukaan. Investoinnittoimintakate on myös alle arvion en toteutuvat niihin varattujen määrärahojen sekä aikataulun puitteissa noin 870.000 euroa 2. Käynnistetään 2.1 Selvitys selvityksiä ravitsemis- ja kustannustehokkapuhtaanapitopalv imman palvelutuotannon löytämiseksi 2.1.1. Selvitetään 2.1.1.1 Laskelmin todettu yhdessä talous-käyttömenojesekä elujen pysyvä aleneminen järjestämisestä v. hyvinvointipalve 2017 ujen kanssa ravitsemis- ja puhtaanapitopa veluiden järjestämistapoj en vaihtoehdot 2.1.1.1 Selvitys valmistui käsiteltäväksi talousarvion yhteydessä. Asia palautui jatkovalmisteluun maaliskuun loppuun 2017 mennessä. 3. Tilojenkäytön optimointi 3.1 Jatketaan tyhjistä tiloista luopumista ja parannetaan käytössä olevien tilojen kustannustehokku sisäisinä asiakkaina utta minimoimallaolevia palveluja käytössä olevat tilankäytön tilat ja minimointiin ja energiatehokkuutparannetaan a parantamalla 3.1.1 Asetetaan3.1.1.1 Käytössä tyhjäksi jääneet olevat neliöt rakennukset myytäväksi, Käyttökustannukset ohjataan /neliö laskevat kiinteistöjen energiatehokku utta sekä tekniikan että käytön näkökulmasta. 3.1.1.1 Sähköisen huutokauppamenettelyn kautta on saatu myydyksi kaksi osaketta. Anjalan koulu sekä entisen Isokylän koulun asuinrakennus myytiin välittäjien kautta. 4. Jatketaan lean-hanketta 4.1 Lean-hankkeet tulokset ja seuranta 4.1.1 4.1.1.1 Hankkeiden 4.1.1.1. Lean-hanke on jatkunut Kehittämispalvelukumäärä ja tulostenvuoden loppuun suunnitellusti ja ut koordinoi ja tukee lean-toimintatav an leviämistä kaupungin organisaatiossa arviointi syksyn aikana iso hanke oli kaupungin päätöksentekoprosessien lean-tarkastelu. Kaupungin toiminnan ja talouden suunnitteluprosesseja uusittiin ja uutena asiana kehitettiin kaupungin johdolle jokapäiväisen johtamisen taulu, joka otetaan tammi/helmikuun aikana johtoryhmän käyttöön. 8
Tuloslaskelma 16.2.2017 Tammikuu-Joulukuu 2016 53 Kaupunkisuunn.ltk TA2016 MRM2016 TA2016+ MRM2016 TP2016 Jäljellä 2016 Tot-% TP2015 Toimintatuotot 9 188 160 0 9 188 160 8 038 594 1 149 566 87,50 7 914 664 Myyntituotot 4 638 056 0 4 638 056 4 219 214 418 843 91,00 3 874 075 Maksutuotot 125 186 0 125 186 87 415 37 771 69,80 82 718 Tuet ja avustukset 438 301 0 438 301 297 941 140 360 68,00 330 411 Muut toimintatuotot 3 986 616 0 3 986 616 3 434 025 552 591 86,10 3 627 460 Toimintakulut -12 794 852 0-12 794 852-11 605 287-1 189 565 90,70-11 616 233 Henkilöstökulut -3 796 569 0-3 796 569-3 714 041-82 528 97,80-3 867 921 Palkat ja palkkiot -2 730 366 0-2 730 366-2 705 829-24 537 99,10-2 809 694 Henkilösivukulut -1 066 203 0-1 066 203-1 008 212-57 991 94,60-1 058 227 Palvelujen ostot -7 497 350 0-7 497 350-6 553 333-944 017 87,40-6 170 235 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -981 566 0-981 566-847 405-134 161 86,30-1 012 851 Avustukset -300 000 0-300 000-299 586-414 99,90-337 415 Muut toimintakulut -219 367 0-219 367-190 922-28 445 87,00-227 810 Toimintakate -3 606 693 0-3 606 693-3 566 693-40 000 98,90-3 701 569 Vuosikate -3 606 693 0-3 606 693-3 566 693-40 000 98,90-3 701 569 Poistot ja arvon alentumiset -3 652 400 0-3 652 400-3 703 985 51 585 101,40-3 738 378 Tilikauden tulos -7 259 093 0-7 259 093-7 270 678 11 586 100,20-7 439 947 Tilikauden voitto/tappio -7 259 093 0-7 259 093-7 270 678 11 586 100,20-7 439 947
Tuloslaskelma 16.2.2017 Tammikuu-Joulukuu 2016 Toimielin: 51, 53 TA2016 MRM2016 TA2016+ MRM2016 TP2016 Jäljellä 2016 Tot-% TP2015 Toimintatuotot 43 453 468 0 43 453 468 41 974 994 1 478 474 96,60 42 742 559,00 Myyntituotot 19 771 142 0 19 771 142 18 964 779 806 364 95,90 19 332 583,00 Maksutuotot 125 186 0 125 186 87 715 37 471 70,10 82 718,00 Tuet ja avustukset 480 566 0 480 566 514 094-33 528 107,00 622 115,00 Muut toimintatuotot 23 076 573 0 23 076 573 22 408 406 668 168 97,10 22 705 144,00 Toimintakulut -43 196 515 0-43 196 515-41 563 266-1 633 248 96,20-42 363 577,00 Henkilöstökulut -15 703 366 0-15 703 366-15 738 680 35 314 100,20-16 248 838,00 Palkat ja palkkiot -11 988 474 0-11 988 474-12 077 771 89 297 100,70-12 464 142,00 Henkilösivukulut -3 714 892 0-3 714 892-3 660 909-53 983 98,50-3 784 696,00 Palvelujen ostot -16 067 953 0-16 067 953-14 955 800-1 112 153 93,10-14 576 877,00 Aineet, tarvikkeet ja tavarat -9 615 669 0-9 615 669-9 191 813-423 856 95,60-9 735 420,00 Avustukset -300 000 0-300 000-299 586-414 99,90-337 415,00 Muut toimintakulut -1 509 526 0-1 509 526-1 377 387-132 139 91,20-1 465 027,00 Toimintakate 256 953 0 256 953 411 728-154 775 160,20 378 983,00 Vuosikate 256 953 0 256 953 411 728-154 775 160,20 378 983,00 Poistot ja arvon alentumiset -11 378 268 0-11 378 268-11 739 855 361 586 103,20-11 876 651,00 Tilikauden tulos -11 121 315 0-11 121 315-11 328 127 206 812 101,90-11 497 668,00 Tilikauden voitto/tappio -11 121 315 0-11 121 315-11 328 127 206 812 101,90-11 497 668,00
112 SALO Erittelykoodi: -, 1, 2, 3, 9 Investointimenot 112LEHAN INVESTOINTIHANKKEET 1-12 / 2016 Toimielin : 53 Projekti: 2000, 2010, 2050, 2080, 2090, 3001, 3003.. 16. 2. 2017 13:04 sivu 1(1) 53 KAUPUNKISUUNN.LTK Projektiryhmä - Projekti Talousarvio Lisämääräraha Talousarvio+ muutokset Toteutunut Erotus TOT-% Ed. vuosi vast. ajank. 160 Kiinteistöt 2000 Maa-ja vesialueet, tontit -500 000 0-500 000-21 744-478 256 4,35% -439 915 160 Kiinteistöt Yhteensä -500 000 0-500 000-21 744-478 256 4,35% -439 915 410 4010 Kaava-alueet Metsäjaanun teoll.alue -1 500 000 0-1 500 000-1 392 113-107 887 92,81% -1 708 4030 Telakkatie 0 0 0 0 0-175 059 4032 Inkere/Santanummi -70 000 0-70 000-51 666-18 334 73,81% 0 4199 Uudet kaava-alueet -180 000 0-180 000-70 221-109 779 39,01% -62 951 410 Kaava-alueet Yhteensä -1 750 000 0-1 750 000-1 514 000-236 000 86,51% -239 718 420 4200 Liikenneväylät Uusien alueiden asfaltointi -200 000 0-200 000-200 409 409 100,2% -199 454 4201 Uudelleen päällyst.kadut -300 000 0-300 000-299 996-4 100,0% -499 786 420 Liikenneväylät Yhteensä -500 000 0-500 000-500 405 405 100,08% -699 240 430 4300 Katuinfran saneeraus Liikenneturvallisuuskohteet -60 000 0-60 000-44 532-15 468 74,22% -15 847 4301 Katujen kuivatus -50 000 0-50 000-45 044-4 956 90,09% -45 433 4302 Huonokunt.jalkak.ja kev.liik.v -100 000 0-100 000-94 802-5 198 94,8% -97 799 4316 Venemestarikadun liittymä 0 0 0-38 381 38 381-588 679 4320 Kaukolantien varren KLV 0 0 0-1 370 1 370-48 028 4321 Keskustojen kehittäminen -100 000 0-100 000-36 966-63 034 36,97% -17 253 4322 Takapappilan KVL -100 000 0-100 000-19 372-80 628 19,37% -39 988 4323 Liikennevalojen saneeraus -100 000 0-100 000-92 440-7 560 92,44% 0 4449 Muu katurakentaminen -50 000 0-50 000-5 475-44 525 10,95% 0 430 Katuinfran saneeraus Yhteensä -560 000 0-560 000-378 381-181 619 67,57% -853 027 431 4450 Katuvalaistus Uuden katuvalaistuksen rakent -70 000 0-70 000-74 138 4 138 105,91% -113 782 4451 Katuvalaist.san.(HQ-valais) -2 800 000 0-2 800 000-716 727-2 083 273 25,6% -478 460 4452 Katuv.saneer.yhd.Lounea/Caruna -300 000 0-300 000-266 968-33 032 88,99% -182 637 431 Katuvalaistus Yhteensä -3 170 000 0-3 170 000-1 057 834-2 112 166 33,37% -774 880 432 4475 Tielaitoksen hankkeet Viitoituksen parantaminen 0 0 0 0 0-13 921 4495 KT 52 parantaminen -1 100 000-590 000-1 690 000-1 686 702-3 298 99,8% -610 936 4499 Tiehallinnon yhteishankkeet -20 000 0-20 000-21 963 1 963 109,81% 0 432 Tielaitoksen hankkeet Yhteensä -1 120 000-590 000-1 710 000-1 708 665-1 335 99,92% -624 856 440 4501 Puistot Heikkokuntoiset puistot -35 000 0-35 000-57 855 22 855 165,3% -41 219 4502 Leikkipaikkonen peruskunnost. -70 000 0-70 000-78 056 8 056 111,51% -67 857 4505 Viitanlaakson vihertyöt -30 000 0-30 000-20 023-9 977 66,74% -105 187 4512 Taajamien asuinymp.parantamine -35 000 0-35 000-7 721-27 279 22,06% -43 595 4513 Perhepuiston peruskunnostus -80 000 0-80 000-109 158 29 158 136,45% -59 059 4514 Horninpuiston kunnostaminen -20 000 0-20 000-1 625-18 375 8,13% -95 121 4515 Skeittipuisto -30 000 0-30 000-14 455-15 545 48,18% 0 4599 Uudet ja kunnostettavat puisto 0 0 0-693 693 0 440 Puistot Yhteensä -300 000 0-300 000-289 586-10 414 96,53% -412 038 640 Teknisen toimen irtain 6601 Kiinteistö-ja mittauspalvelut -32 000 0-32 000-19 427-12 573 60,71% -148 540 640 Teknisen toimen irtain Yhteensä -32 000 0-32 000-19 427-12 573 60,71% -148 540 INVESTOINTIHANKKEET YHTEENSÄ -7 932 000-590 000-8 522 000-5 490 041-3 031 959 64,42% -4 192 214
112 SALO Erittelykoodi: -, 1, 2, 3, 9 Investointitulot 112LEHAN INVESTOINTIHANKKEET 1-12 / 2016 Toimielin : 53 Projekti: 2000, 2010, 2050, 2080, 2090, 3001, 3003.. 16. 2. 2017 13:10 sivu 1(1) 53 KAUPUNKISUUNN.LTK Projektiryhmä - Projekti 160 Kiinteistöt Talousarvio Lisämäärära ha Talousarvio+ muutokset Toteutunut 2000 Maa-ja vesialueet, tontit 200 000 0 200 000 268 912-68 912 134,46% 37 179 2010 Metsän myynti 0 0 0 0 0 0 160 Kiinteistöt Yhteensä 200 000 0 200 000 268 912-68 912 134,46% 37 179 Erotus TOT-% Ed. vuosi vast. ajank. 431 4451 Katuvalaistus Katuvalaist.san.(HQ-valais) 675 000 0 675 000 675 000 0 100,0% 0 4452 Katuv.saneer.yhd.Lounea/Caruna 0 0 0 0 0 0 431 Katuvalaistus Yhteensä 675 000 0 675 000 675 000 0 100,0% 0 432 Tielaitoksen hankkeet 4499 Tiehallinnon yhteishankkeet 0 0 0 8 534-8 534 0 432 Tielaitoksen hankkeet Yhteensä 0 0 0 8 534-8 534 0 INVESTOINTIHANKKEET YHTEENSÄ 875 000 0 875 000 952 446-77 446 108,85% 37 179
5050 Maankäyttöpalvelujen hallinto TP 2015 TA 2016 MRM TA 2016 + TP 2016 MRM Toiminta Kaupunkisuunnittelulautakunta Kokoukset ja seminaarit 11 11 11 11 Käsitellyt asiat 234 209 209 218 Kulut 38 140 28 544 28 544 34 678 / asiat 163 136,57 136,57 159,07 / kokous 3 467 2 595 2 595 3 153 Hallinto Vakituinen henkilöstö 0,5 0,5 0,5 0,5 Kulut 61 572 52 926 52 926 52 876 Tuotot Maankäyttöpalvelujen hallinto yhteensä Tuotot 0 0 0 0 Kulut 99 712 81 470 81 470 87 554 Netto -99 712-81 470-81 470-87 554
5100 Kiinteistö- ja mittauspalvelu Toiminta Osaston hallinto Kulut 42 750 Vakinaista henkilöstöä 0,5 Infotietona varhe- ja eläkemenoperust. eläkevak.maksukulut TP 2015 TA 2016 MRM TA 2016 + TP 2016 Kulut 96 844 97 859 97 859 Myönnetyt toimintatuet Yksityistiekulut 330 742 311 083 311 083 311 409 josta avustuksia 318 546 317 627 317 627 299 586 Avustettavia teitä km 960 950 950 909 / km 345 327 327 343 Tielautakunnan toimituksia / v 5 6 6 5 Tuotot 2 755 150 150 1 505 Tonttipalvelut Maa- ja vesialueet Kulut 357 484 396 410 396 410 382 011 Kaupungin pinta-ala (km 2 ) 2 100 2 100 2 100 2 100 / km 2 170 189 189 182 Tonttien varaus (kpl / v) 30 25 25 32 Luovutusilmoitukset (kpl / v) 850 808 808 700 Vakinaista henkilöstöä 4,3 4,5 4,5 4,0 Tonttivuokratuotot 3 587 478 3 826 776 3 826 776 3 403 320 Talousmetsät Metsää (ha) 2 380 2 380 2 380 2 410 Kulut 168 923 189 601 189 601 171 349 Vakinaista henkilöstöä 2,2 2,5 2,5 2,0 Kuluista 55% kohdistuu talousmetsiin ja 45 % muihin ammattitaitoa vaativiin tehtäviin Kulut / ha 39,04 43,82 43,82 39,10 Tuotot / ha 114 152 152 172 Tuotot 270 856 362 501 362 501 415 406 Kiinteistönmuodostuspalvelu Kulut 187 008 226 767 226 767 230 273 Toimitusmääräykset kpl 50 13 13 52 Kaupanvahvistuksia kpl 25 42 42 16 Osoitteenmuutospäätöksiä kpl 40 26 26 19 Palvelutapahtumien määrä /vuosi 3 000 3 000 3 000 2 500 / toimenpide 60,03 73,60 73,60 89,01 Vakinaista henkilöstöä 4 4 4 4 Tuotot 38 637 32 844 32 844 26 209 Mittauspalvelut Kulut 394 413 402 458 402 458 400 099 Mittaustapahtumien lukumäärä kpl / v 700 750 750 770 / kaupungin km 2 188 192 192 191 Vakinaista henkilöstöä 6 6 6 6 Tuotot 24 057 18 300 18 300 12 531 Paikkatietopalvelut Kulut 178 258 162 719 162 719 221 399 Koulutus- ja opastustapahtumien määrä kpl 600 1 200 1 200 550 Ylläpidettävää opaskarttaa km² 2 100 2 100 2 100 2 100 / kaupungin km 2 84,88 77,49 77,49 105,43 Vakinaista henkilöstöä 2 2 2 2 Tuotot 8 340 3 789 3 789 11 065 Kiinteistö- ja mittauspalvelut yhteensä Tuotot 3 932 123 4 244 360 4 244 360 3 870 036 Kulut 1 659 578 1 689 038 1 689 038 1 716 540 Netto 2 272 545 2 555 322 2 555 322 2 153 496 MRM
5200 Yleisten alueiden ylläpito ja kehittäminen Toiminta Infotietona varhe- ja eläkemenoperust. eläkevak.maksukulut TP 2015 TA 2016 MRM TA 2016 + TP 2016 Kulut 295 425 311 418 311 418 Kunnallistekniikan suunnittelu Kulut 311 513 324 028 324 028 256 976 Vakinaista henkilöstöä 5 5 5 4 / asukas 5,77 5,92 5,92 4,70 Tuotot 33 169 55 821 55 821 20 382 Kunnallistekniikan rakentaminen Kulut 226 142 293 380 293 380 231 879 Vakinaista henkilöstöä 0 0 0 Kunnallisteknisen rakentamisen investoinnit, 2 245 506 2 245 506 2 014 405 Kulut / investointi 0,13 0,13 0,12 Liikenneväylien kunnossapito Kunnossapidetyt tiet, m 2 2 091 600 2 061 500 2 061 500 2 098 000 Kulut 1 881 364 1 906 593 1 906 593 1 819 499 Vakinaista henkilöstöä 11 12 12 11 / kunnossapito m 2 (brutto) 0,90 0,92 0,92 0,87 Tuotot 84 946 58 330 58 330 73 180 Ajoneuvojen siirtäminen ja hävittäminen Siirretyt ajoneuvot 120 33 33 73 Kulut 3 728 6 030 6 030 2 821 / ajoneuvo 31 183 183 39 Tuotot 930 450 450 1 440 Katuvalaistuksen ylläpito Valaisinyksiköt 11 500 11 500 11 500 11 500 Kulut 784 581 848 985 848 985 591 045 / valaisinyksikkö 68,22 73,82 73,82 51,40 Tuotot 6 512 0 0 12 335 Vanhojen kaatopaikkojen ja maankaatopaikkojen hoito ja tarkkailuohjelman toteutus Vanhat kaatopaikat ja maankaatopaikat 5 5 5 5 Kulut 76 404 68 405 68 405 71 872 / kaatopaikka 15 281 13 681 13 681 14 374 Tuotot 1 228 3 708 3 708 1 427 Venepaikat kpl 165 170 170 170 Kulut 23 258 10 433 10 433 22 064 / venepaikka 141 61,37 61,37 129,79 Tuotot 15 036 15 250 15 250 13 524 Puistot Ylläpito, ha 825 838 838 838 Kulut 1 386 860 1 379 727 1 379 727 1 385 887 / ha 1 681 1 646 1 646 1 654 Puistometsät ha 661 661 661 661 Puistot ha 164 160 160 160 Maisemapellot ha 2 7 7 7 Leikkipaikat kpl 86 91 91 91 Vakinaista henkilöstöä 14 14 14 14 Tuotot 51 855 14 436 14 436 42 759 Matonpesupaikat Matonpesupaikat, kpl 13 13 13 13 Kulut 28 574 22 860 22 860 24 754 / matonpesupaikka 2 198 1 758 1 758 1 904 Muut yleiset alueet Ha 90 90 90 90 Kulut 22 537 6 906 6 906 9 235 / ha 250 77 77 103 Tuotot 4 341 0 Yleisten alueiden ylläpito ja kehittäminen yhteensä Tuotot 198 017 147 995 147 995 165 047 Kulut 4 744 961 4 867 347 4 867 347 4 416 032 Netto -4 546 944-4 719 352-4 719 352-4 250 985 MRM
6000 Kaupunkisuunnittelu Toiminta Osaston hallinto Kulut 114 342 TP 2015 TA 2016 MRM TA 2016 + TP 2016 Vakinaista henkilöstöä 1 1 1 Tuotot 59 230 Infotietona varhe- ja eläkemenoperust. eläkevak.maksukulut Kulut 11 968 18 146 18 146 15 143 Projektit Projektien määrä 0 2 2 Kulut 161 831 161 831 0 Henkilöstöä 1 1 Tuotot 96 305 96 305 0 Oma kaupunkisuunnittelu Kulut 676 590 634 594 634 594 752 890 Vakinaista henkilöstöä 10 11,0 11,0 11,0 Tuotot 53 036 53 036 52 518 / asukas 12,53 11,75 11,75 14,06 Ostopalveluna hankittu suunnittelu Kulut 46 853 71 817 71 817 58 867 / asukas 0,87 1,33 1,33 1,10 Liikennepalvelut: Henkilöliikennepalvelut Tehtyjen matkojen määrä 217 006 222 000 222 000 211 022 Kulut 793 669 1 135 669 1 135 669 847 652 Joukkoliikenteen tuki 242 616 468 000 468 000 254 655 / matka netto 2,54 3,01 3,01 2,81 Koulukuljetukset Kuljetettavia oppilaita 1 808 1 800 1 800 1 811 Kulut 3 088 853 3 265 010 3 265 010 2 915 897 Tuotot 3 089 152 3 286 400 3 286 400 2 885 426 / oppilas / v 1 708 1 813,89 1 813,89 1 610,10 Ateriakuljetukset Kuljetettavia aterioita 59 735 46 000 46 000 54 256 Kulut 391 676 888 076 888 076 809 855 Tuotot 393 527 892 064 892 064 810 912 / ateria / v 6,56 19,31 19,31 14,93 Vakinaista henkilöstöä 4 3 3 4 Kaupunkisuunnittelu yhteensä Tuotot 3 784 525 4 795 805 4 795 805 4 003 511 Kulut 5 111 983 6 156 997 6 156 997 5 385 161 Netto -1 327 458-1 361 192-1 361 192-1 381 650 MRM
Kiinteistö- ja mittauspalvelut TP2016 TP2015 TP2014 Tilastotiedot Maastoon merk. asemakaavakorttelit Lukumäärä 5 11 2 Valmistellut asema- ja rakennuskaava-alueen pohjakartat Hehtaari 0 150 0 Tehdyt kaavoitukseen liittyvät maaperätutkimukset Hehtaari 0 0 0 Kartoitetut, vaaitut ja maastoon merkityt kaavatie- ja vesihuoltolinjat yhteensä Km 25 10 3 Tehdyt teiden ja vesihuollon rakentamiseen liittyvät maaperätutkimukset yht. Km 0 0 0 Hyväksyttyjä tonttijakoja Lukumäärä 10 5 Tontinmittaustoimituksissa muod. tontteja Lukumäärä 9 11 Rakennuspaikan maalle merkitsemisiä Lukumäärä 21 47 58 Maa- ja metsätilat Kunnan om. maa- ja metsätalousmaa yhteensä 31.12. Hehtaari 3409 3 409 3 401 siitä: viljeltyä peltoa Hehtaari 1023 1 023 1 021 kasvullista metsää Hehtaari 2383 2 383 2 380 Kunnan omistamat sora-alueet Hehtaari 0 0 0 Vuokralle annettujen aluiden pinta-ala Hehtaari 750 746 743 Metsän myynti kertomusvuonna yht. Kiinto-m³ 10500 6 000 12 000 arvo 1 000 413 270 562 Metsän perusparannus-, raivaus- ja ojitustöitä tehty kertomusvuonna Hehtaari 50 15 0 Vuokralle annetut alueet 31.12. Asuntotontit/-rakennuspaikat Lukumäärä 27 8 18 niiden: pinta-ala Hehtaari 3,6 1 2,7 Teollisuustontit/-rakennuspaikat Lukumäärä 1 1 7 niiden: pinta-ala Hehtaari 0,3 0,2 2,7 Muut tontit/rakennuspaikat Lukumäärä 2 6 11 niiden: pinta-ala Hehtaari 2,6 2,4 4,6
Yhdyskuntatekniset palvelut TP2016 TP2015 TP2014 Tilastotiedot Liikenneväylät Rakennettu kertomusvuonna Kadut ja kaavatiet Km 0,3 0,8 0,3 Kevyen liikenteen väylät Km 0,1 1,2 2,3 Päällystystyöt kertomusvuonna Kadut ja kaavatiet; päällystäminen tehty uutta m² 8451 19 541 12 987 uusittu/korjattu m² 35472 52 395 28 561 Kevyen liikenteen väylät yhteensä m² 10148 4 805 15 686 Muut alueet yhteensä m² 0 0 0 Kadut ja kaavatiet 31.12. Kunnan toimesta kunnossapidetyt Km 302 302 300 Kevyenliikenteen väylät 31.12. Kunnan toimesta kunnossapidetyt Km 140 140 139 Yksityistiet 31.12. Kunnan toimesta kunnossapidetyt Km 0 0 0 Muut yksityistiet Km 1090 1 090 1 090 Puistot ja muut yleiset alueet Rakennettu, hankittu kertomusvuonna Puistometsät Hehtaari 0 0 0 Yhteensä 31.12. Hehtaari 661 661 661 Puistot Hehtaari 0,5 0,2 0,3 Yhteensä 31.12. Hehtaari 165 164 164 Maisemapellot Hehtaari 0 0 0 Yhteensä 31.12. Hehtaari 2 2 2 Leikkipaikat Kpl 0-1 -2 Yhteensä 31.12. Kpl 84 84 85 Kasvihuoneet Kasvihuoneet 31.12. Lukumäärä 1 1 1 Pinta-ala m² 100 100 100 Jätehuolto Vanhat sorakuopat Pinta-ala Hehtaari 12 12 12 Maankaatopaikka Vastaanotettu ylijäämämaa Tonni 73708 6 799 9 311 Venepaikat Venepaikat Kpl 138 141 145 Jäiden lähtö Pvm 2.helmi 25.helmi 16.maalis Linjavalot sytytetty Pvm 19.touko 24.huhti 5.touko Linjavalot sammutettu Pvm 23.marras 16.joulu 17.joulu Syysmarkkinoille saapuneet veneet Pvm 1 1 1 Konekeskus Työkoneet Autot 31.12. Lukumäärä 4 4 4 Käyttötunnit kertomusvuonna Tunti 4850 5 000 5 600 Traktorit 31.12. Lukumäärä 5 5 5 Käyttötunnit kertomusvuonna Tunti 3350 3 500 3 500 Maansiirtokoneet 31.12. Lukumäärä 3 3 3 Käyttötunnit kertomusvuonna Tunti 3900 4 100 4 100 Työpajat Henkilötyöpäivät kertomusvuonna Lukumäärä 100 100 100
Kaupunkisuunnittelu TP2016 TP2015 TP2014 Tilastotiedot Kaavoitus Voimaan tulleet kaavat kertomusvuonna Asemakaavat Hehtaari 83,4 - - Asemakaavan muutokset Hehtaari 43,8 61,0 14,8 Rantakaavat Hehtaari 97,5 17,6 - Rantakaavan muutokset Hehtaari 9,7 - - Osayleiskaavat Hehtaari 396,0-187,0 Osayleiskaavan muutokset Hehtaari 630,0-57,0 Kaavoitettu maa-alue yht. 31.12.2016 Asema- ja rakennuskaava-aluetta Hehtaari 6 163,0 6 080,0 6 080,0 Rantakaava-aluetta Hehtaari 3 662,0 3 564,0 3 546,0 Osayleiskaava-aluetta Hehtaari 50 487,0 50 091,0 50 091,0