Tuotantosuuntien välisestä yhteistyöstä monenlaisia hyötyjä

Samankaltaiset tiedostot
Märehtijät osana ruokaturvaa

Nurmiviljelyn kustannusten muodostuminen

Lannan ravinteiden tehokas kierrätys nyt ja tulevaisuudessa

Laadullisesti hyvän säilörehun tuottaminen porotaloudessa

Luomu50. Toimittajatilaisuus, Säätytalo Kauko Koikkalainen, MTT.

Miksi palkokasveja kannattaa viljellä palkokasvien monet hyödyt

Luomuviljelyn peruskurssi. LUTUNE Luomututkimuksen ja neuvonnan yhteishanke

RaHa-hanke. Kerääjäkasvin avulla kasvipeitteisyyttä ja ravinteet talteen. Luomupäivä Tampere

Bionurmi-loppuseminaari Säätytalo

Ravinnehuollon perusteet luomussa, Osa 2. Jukka Rajala Erikoissuunnittelija Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti

Viljelykierron suunnittelu. Jukka Rajala Erikoissuunnittelija Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti 2012

Palkokasveista on moneksi: ruokaa, rehua, viherlannoitusta ja maanparannusta

LUOMUVILJELYN SUUNNITTELU. Työohjeita

Ravinteiden tehokas hyödyntäminen Ravinnetasepäivä, RAE ravinnehävikit euroiksi ProAgria Etelä-Savo, Mikkeli

RaHa-hankeen kokemuksia

Luomun kannattavuus ja markkinatilanne

Kokemuksia herneen ja härkäpavun viljelystä säilörehuksi sekä nurmen täydennyskylvöstä

Monipuolisen viljelykierron mahdollisuudet maan kasvukunnon parantajana

Ympäristö ja viljelyn talous

Siirtyisinkö luomuun?

Viljelykierron ja talviaikaisen kasvipeitteisyyden lisääminen

Luomun kannattavuus ja markkinatilanne. Marraskuu Eero Vanhakartano, ProAgria Länsi-Suomi ry

Luomunaudanlihantuotannon talous tilastot ja mallit. Timo Lötjönen, MTT Ruukki Kauko Koikkalainen, MTT Taloustutkimus

Palkokasvit voisivat korvata puolet väkilannoitetypestä. Maatalouden trendit, Mustiala Hannu Känkänen

Aluskasvit ja palkokasvien mahdollisuudet typenhallinnassa

VILMA maatilaverkoston haastattelun yhteenveto

Rehu- ja siementuotannon yhdistämistilanteita

Maatilojen välisen yhteistyön hyödyt Suvi Rinta-Kiikka

Valkuaiskasvit kestävän tehostamisen keskiössä

Kokemuksia ja ajatuksia maidontuottajana menestymiseen Paljon uutta asiaa - kuinka edes alkuun?

Separoinnin kuivajakeen käyttö ja tilojen välinen yhteistyö

Ravinnetase ja ravinteiden kierto

Ravinteiden kierrätys

Ilmastopolitiikka ja maatalous uhka vai mahdollisuus?

Luomutuotannon kannattavuus

Kerääjäkasvit ravinteiden sitojina, lisähyötynä rehua ja bioenergiaa

Luomulihan (naudanliha) tuotannon kannattavuus

Karjanlannan käyttö nurmelle

Viljelykiertojen monipuolistamiseen kannustava vuorovaikutteinen suunnittelutyökalu - VILKAS

Kerääjäkasvit talouden näkökulmasta

Viljantuotannon näkymät Pohjois-Karjalassa Toiminnanjohtaja Vilho Pasanen MTK Pohjois-Karjala

Maitotilan resurssitehokkuus

Esimerkkejä energian säästöstä maatiloilla

Kumina viljelykierrossa peltotilastojen näkökulmasta

AJANKOHTAISTA MAATALOUSEKONOMIAA

Luomutuotannon kannattavuudesta

Karjanlannan hyödyntäminen

Nurmirehujen tuotantokustannuksiin vaikuttavat tekijät

Arja Seppälä, tutkija, MTT Tutkimusryhmä: Oiva Niemeläinen, Marjo Keskitalo, Tapio Salo, Matts Nysand, Pellervo Kässi, Heikki Lehtonen, Eeva

Kerääjäkasvit ravinteiden sitojina, lisähyötynä rehua ja bioenergiaa

Miten kannattavuutta luomumaidontuotantoon suurella tilalla? Vesa Tikka Luomumaidontuottaja Kurikka

Säilörehun tuotantokustannus

Jäävuorisalaatin sekä kukka- ja parsakaalin viljely. Veikko Hintikainen Projektipäällikkö MTT Mikkeli

Lietelannan separoinnin taloudellinen merkitys

Valkuais- ja palkokasvit viljelyssä ja -kierrossa. Heikki Ajosenpää ProAgria Länsi-Suomi Raisio

Luomutuotteiden elinkaariarviointi. Taija Sinkko ja Merja Saarinen MTT, Kestävä biotalous SustFoodChoice hankkeen loppuseminaari 5.5.

Ravinteiden, hiilen ja energian kierto ja virrat - Maatilan tehokas toiminta. Miia Kuisma Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT

MAATALOUDEN VESIENSUOJELUKEINOT MUUTTUVASSA ILMASTOSSA. Projektipäällikkö Aino Launto-Tiuttu Eura

IMMIN AJANKOHTAISTA MAATALOUSEKONOMIAA KIRJANPITOTILOJEN TUOTANTOSUUNNITTAISIA TULOKSIA TIEDONANTOJA TILIVUOSI 1990

Ratkaisuna luomun lisääminen? Mistä kannattavuutta kestävästi? Juva Kauko Koikkalainen, MTT

Peltoviljely Muuruveden koulutilalla

Tutkitaan luomua! Lisää luomua kiertue-päätepysäkki Laukaa Maiju Pesonen

Biologinen typensidonta

Viljavuuden hoito - Osa 1 - Haasteet, edellytykset, parantaminen. Jukka Rajala Erikoissuunnittelija Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti 2012

Luomuviljelyn talous. Reijo Käki Luomuneuvoja ProAgria Kymenlaakso

Ympäristökorvausjärjestelmän hyödyntäminen

LUOMUUN SOVELTUVAT LAJIKKEET

Vuoroviljely näyttää voimansa. Kalajoki Anne Rahkonen, Perunantutkimuslaitos

Viljelykierto luomussa. Jukka Rajala Erikoissuunnittelija Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti 2012

Valitun kasvin tuottamisteknologia. Viljojen kasvatus moduli. Valitun kasvin tuottamisteknologia - opintopiste (op): 18

Marjanviljelyn edellytykset

Miten onnistua muuttuvilla markkinoilla?

Tuotantopanosten valmistus ja käyttö osana ympäristövastuuta. Viestintäpäällikkö Seija Luomanperä, Yara Suomi Oy

Nurmen perustaminen ja lannoitus

Kylvöalaennuste Vilja-alan yhteistyöryhmä. Petri Pethman Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. VYR Kylvöalaennuste 2014 ( )

Luonnonmukainen tuotanto

TÄYDENNYSVALKUAIS- OMAVARAISUUDEN PULLONKAULAT

Humuspehtoori Oy Kierrätyslannoitteita metsäteollisuuden ja maatalouden sivuvirroista

AJANKOHTAISTA MAATALOUSEKONOMIAA

Luomulla lisäarvoa ja euroja. Pasi Hartikainen/Eeva Vornanen ProAgria Pohjois-Karjala

Luomusiementuotannon kannattavuudesta

Energian säästöä ja ilmastonmuutoksen hillintää. OMAVARA -hankkeen loppuseminaari Hannu Känkänen

ProAgrian Neuvo palvelut maatiloille

Ravinteiden kierrätys nykytila, kehityssuunnat ja hyvät esimerkit

Luonnonmukaisen. tuotannon korvaus Ohjelmakausi Tiedot ovat tilanteen mukaisia.

Valkuaisomavaraisuus ja yhteistyö. Luomupäivät Anssi Laamanen

Viljelyvarmuutta integroidusta kasvinsuojelusta. Marja Jalli & Sanni Junnila MTT Viljaseminaari Pajulahti Nastola

TERVETULOA JÄRKI LANTA -loppuseminaariin!

Valkuaisomavaraisuutta palkokasveja viljelemällä

Kotieläinten lannan typpi- ja fosforimäärät Etelä-Savossa

Alus- ja kerääjäkasvit käytännön viljelyssä

Alus- ja kerääjäkasvit pellon kasvukuntoa parantamaan. VYR viljelijäseminaari Hannu Känkänen

Viljelykierrolla kannattavuus paremmaksi. Sari Peltonen ProAgria Keskusten Liitto

Kannattavuus on avainasia. Juha Simola, ProAgria Etelä-Suomi Uudenmaan tuki-infot 2017

Separoinnin kuivajakeen käyttö ja tilojen välinen yhteistyö

Gluteenittomalle tattarille on kysyntää!

Viljelykierto ja viherlannoitus sokerijuurikkaalla. Hyvä maan rakenne -seminaari

Valkuaiskasvien viljely näkyy peltojen kunnossa ja maidontuotannon tuloksessa. Huippuosaaja Jarkko Storberg, ProAgria Länsi-Suomi

maatalouden kehittämiseen!

Härkäpapu siipikarjan rehuna

Transkriptio:

Tuotantosuuntien välisestä yhteistyöstä monenlaisia hyötyjä Pentti Seuri, MTT Luomupäivät 12.11.201, Mikkeli 15.11.201 1

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus 15.11.201 2 Erikoistumisella tavoitellaan hyötyjä Erikoistumisen avulla tavoitellaan (suurtuotannon) etuja, esim.: 1. Kyetään rajoittamaan pääomien sitoutumista liian monipuoliseen tuotantovälineistöön 2. Saavutetaan tuotantovälineiden korkea käyttöaste. Saavutetaan suuri tuotosmäärä pienemmässäkin yrityksessä 4. Pienennetään (yksikkö-)kustannuksia 5. Saavutetaan korkea ammattitaito erityisosaamiseen

mutta erikoistuneessa maataloudessa törmätään usein vakaviin vastoinkäymisiin Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus 15.11.201 1. Yksipuolinen viljely ei sovellu (ainakaan) luomutuotantoon (ravinnehuolto, rikkakasvit ja muu kasvinsuojelu, maan rakenne, vesitalous, ) 2. Työhuiput teräviä vs. epäoptimaalinen töiden ajoitus. Lisää taloudellista riskiä ( kaikki munat yhdessä korissa ) 4. Saattaa vähentää työn mielekkyyttä, aiheuttaa taloudellista ja henkistä stressiä ( aina tätä samaa ) 5. Maanviljelyn kokonaishallinta saattaa heikentyä

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus 15.11.201 4 Eri tuotantosuuntien yhteistyöstä synergiaetuja (1+1=) Yhteistyöllä naapuritilojen, (jotka edustavat eri tuotantosuuntia) kanssa, voidaan saavuttaa erikoistumisen hyödyt ja välttää haitat Yhteistyön muodot voivat olla mitä tahansa kone-, lanta- ja työyhteistyöstä aina maan vaihtoihin ja yhteisiin viljelykiertoihin asti. Yhteistyön lähes välttämätön piirre on se, että kaikki osapuolet hyötyvät yhteistyöstä aina hyötyä ei pysty kovin tarkasti määrittämään, joten hyötyjen vertaaminen ei ole mielekästä. Oleellista on, että osapuolet kokevat yhteistyön mielekkäänä.

Esimerkkejä mahdollisista hyödyistä (1/5) Yksipuolinen viljely ei sovellu (ainakaan) luomutuotantoon (ravinnehuolto, rikkakasvit ja muu kasvinsuojelu, maan rakenne, vesitalous, ) Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus 15.11.201 5 Biologinen typensidonta typen lähteenä edellyttää (useimmiten) kasvinvuorotusta. Suomen oloissa on jokseenkin mahdotonta pärjätä karjattomalla tilalla ilman viherlannoitusta (=pelkkien myyntikasvien avulla typen tarvetta lähes mahdoton tyydyttää) Erikoistuneella karjatilalla puolestaan on monasti houkutus lisätä eläinmäärää ostorehujen avulla; ostorehujen myötä oma kasvinvuorotus saattaa muuttua liian apilavaltaiseksi (>50 % viljelykierrossa apilaa) Molemmat tilat hyötyvät yhteisestä viljelykierrosta; pelkän lannan kuskaaminen karjattomalle tilalle ei välttämättä hyödytä karjatilaa =>Kyetään rajoittamaan pääomien sitoutumista liian monipuoliseen tuotantovälineistöön

Esimerkkejä mahdollisista hyödyistä (2/5) Työhuiput teräviä vs. epäoptimaalinen töiden ajoitus Yksimahaisten kotieläinten (siat, siipikarja) ruokinta pohjautuu ensisijassa viljaan -> viljavaltainen kasvinvuorotus; märehtijöiden ruokinta (naudat, lampaat) pohjautuu ensisijassa nurmirehuun -> nurmivaltainen kasvinvuorotus Yhteistyöllä voidaan tasata lannanlevityksen työhuippuja (lantaa voidaan levittää nurmiviljelyn yhteydessä pidempään keväällä ja luopua kokonaan syyslevityksestä); viljatilan kalustoa ja työvoimaa voidaan saada käyttöön nurmitilan sadonkorjuuseen ja päinvastoin -> työt tulee tehtyä enemmän oikea-aikaisesti =>Saavutetaan tuotantovälineiden korkea käyttöaste Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus 15.11.201 6

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus 15.11.201 7 Esimerkkejä mahdollisista hyödyistä (/5) Lisää taloudellista riskiä ( kaikki munat yhdessä korissa ) Tilat, joilla sadon käyttötarkoitus on hyvin yksipuolinen (esim. lypsykarjatilalla korkealaatuisena säilörehuna, viljatilalla korkealaatuisena kuivattuna jyväsatona) on huomattavan altis kärsimään (taloudellisesti) vuosittaisista satovaihteluista. Yhteistyökuvio, jossa kaikenlaiselle sadolle epäonnistuneellekin on kohtuudella hyötykäyttöä, puskuroi kaikkien osapuolien satovaihteluita. Laajaperäinen lihantuotanto (emolehmäpohjainen naudanlihantuotanto, lampaat), on erinomainen kumppani miltei kaikille muille tuotantosuunnille. Parhaat pellot voidaan kohdentaa korkealaatuisimman rehun tuotantoon. =>Saavutetaan suuri tuotosmäärä pienemmässäkin yrityksessä

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus 15.11.201 8 Esimerkkejä mahdollisista hyödyistä (4/5) Saattaa vähentää työn mielekkyyttä, aiheuttaa taloudellista ja henkistä stressiä ( aina tätä samaa ) Pitkälle erikoistuneilla tiloilla samaa työvaihetta tehdään pitkään (kotieläintiloilla jopa ympärivuotisesti); vastoinkäymiset saattavat suistaa tilan vakavaan ahdinkoon Tilayhteistyössä viljelijät voivat osallistua toistensa töihin ja riittävän monipuolisessa yhteistyössä epäonnistumiset voidaan puskuroida paremmin. Viljelijöiden sosiaalisella kanssakäymisellä voi olla ratkaiseva merkitys työhyvinvoinnin kannalta. =>Pienennetään (yksikkö-)kustannuksia

Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus 15.11.201 9 Esimerkkejä mahdollisista hyödyistä (5/5) Maanviljelyn kokonaishallinta saattaa heikentyä Maanviljelijän ammattitaito muodostuu osaltaan omien kokemusten myötä. Mitä yksipuolisempi oman tilan toiminta on, sitä kapeampi on oma kokemuspohja. Monen tuotantosuunnan yhteistyössä kukin viljelijä väistämättä kohtaa monipuolisemmin koko viljelykokonaisuuden: niin monipuolisen kasvinviljelyn kuin kotieläintalouden niveltymisen toisiinsa; vain tuntemalla kokonaisuuden, voi kehittää erityisosaamistaan! => Saavutetaan korkea ammattitaito erityisosaamiseen

Kiitos! 15.11.201 10