Kesätyökysely työnantajille Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto

Samankaltaiset tiedostot
VASTUULLINEN KESÄDUUNI KYSELY. Suomen lasten ja nuorten säätiö

VASTUULLINEN KESÄDUUNI KYSELY

Pirkanmaan kesätyöpaikat 2015

1. Missä yrityksenne päätoimipaikka sijaitsee?

Kesäduunareita enemmän kuin viime kesänä

Tutkimuksen tavoitteet

Kesätyöpaikkakysely 2015

NEUVOA-ANTAVA KYSELY 2010

Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista

Millaista osaamista yritykset tarvitsevat lähivuosina? Kauppakamarin osaamisselvitys vuoteen 2016

EK:n henkilöstö- ja koulutustiedustelu HENKO Kiinteistöpalvelualan tuloksia/tiia Brax

Kansalaistutkimus seksuaalisesta häirinnästä STTK /12/2018 Luottamuksellinen 1

Paras työpaikka tulevaisuuden osaajalle

Oppimisvaikeudet pohjoismaisilla työpaikoilla kyselyn tuloksia

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

ARVOSTAN KONSEPTI. Kokemuksia hoito- ja hoiva-alan ennakoivasta rekrytoinnista. HYVÄ-asiantuntijafoorumi Osaavan työvoiman saanti hyvinvointialalla

Mirja Elinkeinoelämän foorumi Kotka

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Ammattilaisten näkemys uusista omahoitopalveluista. Sari Kujala,

Uudistunut ammatillinen koulutus tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. 10 askelta onnistumiseen

Oikotie Työpaikat asiakastilaisuus , Joonas Pihlajamaa Johtaja, Oikotie Työpaikat

Millainen on perheystävällinen työpaikka?

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

Ammattitaitoa yhdessä -kysely Keskeiset tulokset

Työelämä toiveet ja todellisuus samaan maailmaan, mutta miten? Maria Vesanen, tutkija, T-Media Oy

KOULULAISTEN TUTUSTUMINEN TYÖELÄMÄÄN

Hyvän johtamisen ja kehittämistoiminnan merkitys rekrytoinnin kannalta

Vuosiseuranta 2011: Yleisosio (lomake 1)

Vetovoimaa sote-alan työpaikoille Säätytalo, Helsinki. Riitta Sauni

Energia-alan osaamis- ja työvoimatarpeet yritysselvitys. Kevät 2013

Miten nuorten syrjäytymistä voidaan parhaiten ehkäistä?

/ Anna-Liisa Lämsä. Työnantajien näkemyksiä erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

POLIISIN OPISKELIJA- REKRYTOINTI- STRATEGIA 2017

Taustamateriaali: Vastuullisuus ohjaa kuluttamista entistä voimakkaammin

Turvattomuus työelämässä, väkivalta

Tutkimuksen tavoitteet

Kouluttautuminen ja työurat. Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 2018

Savonlinnan kaupunki 2013

Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille

SIKATILOJEN TYÖNANTAJAOSAAMINEN

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset Rovaniemi

KESÄTYÖNTEKIJÖIDEN PALKKAAMINEN SAK:LAISILLE TYÖPAIKOILLE

Vuokratyöntekijätutkimus 2014

Yritysyhteistyötutkimus Julkinen yhteenveto tutkimusraportista

Kysely Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson järjestöille 2015 Saimaan ammattikorkeakoulu Sanna-Leena Mikkonen

AMMATILLINEN KOULUTUS. Työelämän näkökulma 03/2018

Kotimainen kirjallisuus

Hyvä ikä -työvälineet johtamisen tukena Henry Foorumi Asiakaspäällikkö Maaret Ilmarinen

SOSIAALINEN MEDIA TYÖSSÄOPPIMISEN TUKENA HEVOSTALOUDEN PERUSTUTKINTOKOULUTUKSESSA

PÄIHTEET TYÖELÄMÄSSÄ -TUTKIMUS. HENRY ry sekä Ehkäisevän Päihdetyön EHYT ry:n HUUGO-työ Syksy 2013

Työnantajien suhtautuminen alle 30- ja yli 50-vuotiaisiin Toukokuu 2018

Nuori Mieli Työssä. S-ryhmätasoinen nuorten työntekijöiden hyvän työelämän kehittämisohjelma Sanna-Mari Myllynen, työhyvinvointijohtaja, S-ryhmä

MPS Executive Search Johtajuustutkimus. Marraskuu 2010

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.

Yleistä kyselystä. Tässä ovat RyhmäRengin Resurssikyselyn tulokset huviksi ja hyödyksi, olkaa hyvä. Suurkiitos kaikille kyselyyn vastanneille!

Taustamateriaali: Nuorille tärkeintä kesätyössä ovat palkka, työkokemus ja työkaverit

YHTEENVETO KYSELYISTÄ JÄRJESTÖJEN TYÖNTEKIJÖILLE VAPAAEHTOISISTA SEKÄ VERTAISISTA JA KOKEMUSASIANTUNTIJOISTA

Kun nuori tulee töihin

Työnantajien näkemyksiä ja kokemuksia erityistä tukea tarvitsevien työllistämisestä

Miten rakentaa varhaisen tuen malli? Askeleet kohti sairauspoissaolojen ja työkyvyttömyyseläkkeiden hallintaa

Työurien pidentäminen ja työssä jatkamisen haasteet

Henkilöstön palkkaaminen on monimutkainen palapeli.

PAMin vetovoimabarometri PAMin vetovoimabarometri 2012

Verkkoaivoriihi: Mihin Suomessa tulisi keskittyä työurien pidentämiseksi?

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma. Hämeen ELY-keskus Pekka Mutanen

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

SISÄLLYS OPPAAN KIRJOITTAJAT:

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset

Kieliohjelman päivityksen valmistuminen Kielikylpyopetuksen kehittämissuunnitelma Monipuolinen ja vetovoimainen kulttuuri- ja koulutuskeskus

Attitude kysely Rauman Kauppakamari

Työhyvinvointikysely 2015

Forssan kaupunki on savuton kuntatyöpaikka SAVUTTOMUUS- OHJELMA. Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ eläkevalmennus osaksi ikäjohtamista ja työhyvinvointitoimintaa

Henkilöstö- ja koulutustiedustelu 2015

Henkilöstöjohtaja Leena Kaunisto

Poolian hakijatutkimus 2012

Paikka auki. osatyökykyisten ja nuorten työllistämisen avustusohjelma

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen

Sosiaalisen median käyttö autokaupassa. Autoalan Keskusliitto ry 3/2012 Yhdessä Aalto Yliopisto, Helsingin kauppakorkeakoulu opiskelijatiimi

Porvoon kaupunki. Yleistä kyselystä. Yleistä raportoinnista. Raportin rakenne. Raportti tehty: , klo 16.

Nuorten kesätyöhaku Lempäälän työllisyyspalvelut Maija Heino Pia Siekkinen

Autismisäätiö. - osallisuutta ja onnistumisia

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI

Työnantajakysely Pirkanmaan ammatillisen erityisopetuksen koordinaatiokeskus

#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018

Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Kauppa vetovoimaisena työnantajana

Kysely kandien kesätöistä Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013

MEILTÄHÄN TÄMÄ KÄY. Meillä osataan! reilu henki, parempi mieli! meillä tuetaan ja rohkaistaan! Avoimuus kunniaan! KEHITYMME JA KEHITÄMME YHDESSÄ!

SUKUPUOLI % Nainen 50 Mies 50

Tavoitteena työelämästä innostunut nuori ja vetovoimainen työnantajamielikuva!

Terveyden- ja sosiaalihuollon toiminta ja henkilöstöjärjestelyt vuonna 2014 Tehyläisten pääluottamusmiesten näkemyksiä

Made by Finland selvitys suomalaisen työelämän vahvuuksista ja heikkouksista

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta

KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI

Rekrytointiviidakosta paratiisiin

TYÖSUOJELUN JA TYÖHYVINVOINNIN TILANNE JA TARPEET TYÖPAIKOILLA

Kuntien elinvoiman arviointikyselyn tuloksia

Sähköiset HR-prosessit antavat aikaa ihmiselle

Transkriptio:

Kesätyökysely työnantajille 2012 Suomen lasten ja nuorten säätiö & Taloudellinen tiedotustoimisto

Tutkimuksen toteutus Mitä tutkittiin? Tavoitteena selvittää työnantajien käytäntöjä kesätyöntekijöiden rekrytoinnissa sekä heidän käsityksiään nuorten kesätyötilanteesta vuonna 2012 ja lähivuosina. Keitä tutkittiin? Kyselyyn vastasi 187 henkilöstö- ja viestintäalan ammattilaista Vastaajat tavoitettiin Henry ry:n ja ProCom ry:n kautta Miten tutkittiin? Tutkimusaineisto kerättiin sähköisellä kyselylomakkeella Kyselyn vastausaika oli 5.-18.3.2012

Työnantajan tyyppi Taustamuuttujat Liikevaihto vuonna 2011 Yritys 81 alle 200 000 6 Julkisyhteisö 12 Työnantajan koko 200 000 1 000 000 9 Järjestö 6 Alle 50 henkilöä 18 1 000 001 5 000 000 11 Jokin muu, mikä 1 51-250 henkilöä 24 5 000 001 50 000 000 24 0% 25% 50% 75% 100% yli 50 000 000 49 Raportoinnissa työnantajan tyyppi- ja kokomuuttujien luokkia on yhdistetty joidenkin luokkien pienuuden vuoksi. 251-500 henkilöä Yli 500 henkilöä 18 40 0% 25% 50% 75% 100% 0% 25% 50% 75% 100%

Taustatietoja

Työvoiman tarjonta ja työnantajakuva

Nuorten kesätyötilanne näyttää samanlaiselta kuin viime vuonna Kesätyötilanne on pääosin samanlainen kuin viime vuonna: 67 % yrityksistä tarjoaa kesätyöpaikkoja saman verran kuin edellisvuonna. 88 % uskoo, että kesätyöntekijöitä on riittävästi saatavilla vuonna 2012: hakijoita odotetaan olevan runsaasti suhteessa tarjolla oleviin työpaikkoihin. Vaikka työvoiman tarjonta nähdään tällä hetkellä hyvänä, vastaajista 75 % uskoo kilpailun osaavasta työvoimasta kovenevan lähivuosina.

Kuinka vertaisit vuotta 2012 vuoteen 2011 kesätyöpaikkojen osalta?

Uskotteko, että kesätyöntekijöitä on riittävästi saatavilla vuonna 2012? Kyllä Kesätyöpaikoista on aina pulaa ja kansainvälinen konserni on ainakin toistaiseksi ollut houkutteleva kesätyöpaikka. (Yritys, alle 250 työntekijää) Tarvittava määrä on vähäinen ja hakijoita on nyt jo jonoksi asti. (Yritys, alle 250 työntekijää) Yrityksellämme on suhteellisen hyvä työnantajamaine. (Yritys, alle 250 työntekijää) Hakemuksia tulee vuosittain tuhansittain (Julkisyhteisö/Järjestö/Muu, yli 250 työntekijää)

Osaavasta työvoimasta kilpaillaan vetovoimaisella työnantajamaineella 37 % uskoo, että työvoimapula uhkaa 5-10 vuoden päästä. 69 % näkee työnantajamaineen ratkaisevaksi tekijäksi kun osaavasta työvoimasta kilpaillaan tulevaisuudessa. Erityisesti isot yritykset näkevät vetovoimaisen työnantajakuvan kehittämisen yhdeksi tärkeimmäksi keinoksi kilpailla osaavasta työvoimasta. Työnantajakuvaa seurataan muun muassa työnantajakuvatutkimuksilla sekä sosiaalisessa mediassa.

Uskotteko, että työntekijöitä riittää toimialallanne?

Uskotteko, että kilpailu osaavasta työvoimasta kovenee lähivuosina? Kyllä KAIKKI VASTAAJAT (n=185) 75% TYÖNANTAJAN TYYPPI Yritys (n=150) 76% Julkisyhteisö, järjestö, muu (n=35) 71% TYÖNANTAJAN KOKO Alle 250 henkilöä (n=77) 70% Yli 250 henkilöä (n=108) 79% 0% 20% 40% 60% 80% 100%

Mitä toimenpiteitä kiristyvä kilpailu osaavasta työvoimasta lähivuosina edellyttää yritykseltänne/ yhteisöltänne? Vetovoimaista työnantajamainetta 69 Tarjoamalla työntekijöille mahdollisuuksia kehittää osaamistaan Yritysten ja oppilaitosten välisen yhteistyön lisäämistä 30 33 Alan vetovoimaisuuden parantamista Toimivaa rekrytointiviestintää Kilpailukykyisellä palkkauksella 14 12 17 Tuottavuuden tehostamista Jotakin muuta, mitä? 7 7 Työurien pidentämistä yrityksen sisällä Muilla työsuhde-eduilla 4 4 Jokin muu, mikä 'Jokin muu mikä' vaihtoehdon vastausteksti 1 0% 25% 50% 75% 100%

Vastuullinen työnantaja tiedottaa rekrytointiprosessin etenemisestä Yritysten rekrytointiprosessin käytänteet eivät selvästikään ole tuttuja organisaatioiden henkilöstölle: 25 % ei osannut vastata, tiedotetaanko hakijoita hakemusten käsittelyaikataulusta vai ei. Yritykset, joissa esimiehiä tuetaan nuorten ohjaamisessa, tiedottavat hakijoitaan rekrytointiprosessin etenemisestä paremmin kuin ne yritykset, joissa esimiehet eivät saa tukea nuorten ohjaamisessa. Vastuullinen työnantaja tiedottaa hakijoille rekrytointiprosessin etenemisestä ja ilmoittaa lopullisesta valinnasta myös niille, jotka eivät saa kesätyöpaikkaa. Työnantajavastuu on osa organisaation maineulottuvuutta.

Miten rekrytointiprosessin etenemisestä tiedotetaan hakijoille? Tiedotamme hakemusten käsittelyaikataulusta kaikille hakijoille Emme erikseen tiedota hakemusten käsittelyn etenemisestä En osaa sanoa KAIKKI VASTAAJAT (n=174) 40 34 25 MILLÄ TAVOIN ESIMIEHIÄ TUETAAN NUORTEN OHJAAMISESSA? Esimiehiä ei erityisesti tueta nuorten ohjaamisessa (n=35) 26 40 34 Esimiehillä on käytössään yleiset ohjeet (n=111) 44 35 21 Esimiehet saavat koulutuksen nuorten ohjaamisessa (n=11) 45 27 27 Jollakin muulla tavoin, miten? (n=12) 50 33 17 MINKÄLAISTA ORGANISAATIOTA EDUSTAT? Yritys (n=140) 44 32 24 Julkisyhteisö, järjestö, muut (n=34) 24 44 32 KUINKA PALJON YRITYKSESSÄSI/YHTEISÖSSÄSI ON HENKILÖKUNTAA? Alle 250 henkilöä (n=67) 37 34 28 Yli 250 henkilöä (n=107) 42 35 23 0 % 25 % 50 % 75 % 100 %

Valinnasta ilmoittaminen hakijoille Kun valinta on tapahtunut, ilmoitamme valinnasta kaikille kesätyöpaikkaa hakeneille Tiedotamme valinnasta haastatteluissa olleille hakijoille Tiedotamme valinnasta ainoastaan kesätyöntekijöiksi valituille henkilöille En osaa sanoa KAIKKI VASTAAJAT (n=173) 54 24 3 19 ESIMIESTEN TUKEMINEN NUORTEN OHJAAMISESSA Esimiehiä ei erityisesti tueta nuorten ohjaamisessa (n=35) Esimiehillä on käytössään yleiset ohjeet (n=109) Esimiehet saavat koulutuksen nuorten ohjaamisessa (n=11) Jollakin muulla tavoin, miten? (n=13) 46 55 73 77 20 6 28 9 29 2 15 18 15 8 ORGANISAATIO Yritys (n=142) Julkisyhteisö, järjestö, muut (n=31) 54 55 16 25 3 3 26 18 YRITYKSEN/YHTEISÖN KOKO Alle 250 henkilöä (n=68) Yli 250 henkilöä (n=105) 50 57 26 22 3 3 21 18 0 % 25 % 50 % 75 % 100 %

Onnistuneella perehdytyksellä mahdollistetaan oikeanlainen kuva työnantajasta ja toimialasta Joka viidennessä organisaatiossa ei erityisesti tueta esimiehiä nuorten kohtaamisessa ja ohjaamisessa. Suurimmassa osaa yrityksiä (65%) esimiehillä on käytössään ainoastaan yleiset ohjeet, mutta esimiehet eivät saa erillistä koulutusta nuorten ohjaamiseen. Kun esimiehiä tuetaan nuorten ohjaamisessa ja perehdyttämisessä, saavat nuoret oikean kuvan työnantajasta, toimialasta ja työelämästä. Nuorten henkilökohtaiset kokemukset puolestaan vaikuttavat voimakkaasti organisaation työnantajakuvan rakentumiseen. Esimiehen tukeminen + Valinnasta ilmoittaminen = Vastuullinen työnantaja Työnantajavastuu tärkeä osa työnantajakuvan rakentumista

Millä tavoin esimiehiä tuetaan nuorten ohjaamisessa?

Yhteenvetoa Työnantajat uskovat työvoimapulan uhkaavan tulevaisuudessa, minkä seurauksena työnantajakuvan merkitys korostuu kun kilpailu osaavasta työvoimasta kovenee. Työnantajavastuu voidaan nähdä tärkeänä osana työnantajakuvan rakentumista. Esimiehen tukeminen nuorten ohjaamisessa on yhteydessä siihen, kuinka hyvin yritys tiedottaa hakijoilleen rekrytointiprosessin etenemisestä. Isoissa organisaatioissa (yli 250 henkilöä) esimiehiä tuetaan enemmän nuorten ohjaamisessa kuin pienissä organisaatioissa. Lisäksi isot yritykset tiedottavat rekrytointiprosessin etenemisestä yhteisöjä sekä pieniä yrityksiä paremmin. Rekrytointiprosessin etenemisestä tiedottaminen ja valinnasta ilmoittaminen vaikuttavat nuorten kokemuksiin organisaatiosta ja sitä kautta myös työnantajakuvan rakentumiseen. Myös nuorten onnistunut perehdyttäminen ja ohjaaminen vaikuttavat nuorten käsityksiin työelämästä, työnantajasta ja koko toimialasta.

Lisätietoja Suunnittelupäällikkö Antti Järventaus Suomen lasten ja nuorten säätiö antti.jarventaus@nuori.fi 050 364 6410 Tutkija Paula Koivukangas T-Media paula.koivukangas@t-media.fi 050 5447474