Kauppa vetovoimaisena työnantajana

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kauppa vetovoimaisena työnantajana"

Transkriptio

1 Kauppa vetovoimaisena työnantajana Puheenjohtaja Ann Selin Vähittäiskaupan ennakointiseminaari

2 PAM lukuina Jäseniä ( ) Naisia n. 80 % jäsenistä Nuoria, alle 31-vuotiaita 30 % Kaupan alalla 53 % Majoitus- ja ravitsemisalalla 22 % Kiinteistöpalvelualalla 12 % Muilla aloilla 13 % Ammattiosastoja 182 ja luottamushenkilöitä n Työehtosopimuksia 42

3 Minne menevät palvelut? V palvelutoimialojen näkymät synkkenivät Työttömyys lisääntyi rajusti Ansiosidonnaisen päivärahan saajia oli PAMin työttömyyskassassa n Osa-aikaisten palkansaajien määrä on kasvanut viimeisen 15 vuoden aikana -> suurella joukolla työssäkäyvistä kohonnut köyhyysriski ja toimeentuloa joudutaan paikkaamaan sosiaaliturvalla Tähdättävä sosiaalimenoja vähentävään työvoiman tarjontaan: Kokoaikaisempaa työtä haluaville on tarjottava lisätunteja ja luotava lisää työvoiman tarjontaa -> vähennetään yhteiskunnan maksamien tukien tarvetta

4 Minne menevät palvelut? Rakennemuutos vaikuttaa myös palvelualoilla Robotisaatio ja digitalisaatio Tulevien vuosien talouden kehityssuunta vaikuttaa merkittävästi palvelualojen kehitykseen Uhkana työttömyysasteen vahva nousu, alojen heikko vetovoimaisuus ja työehtojen dumppaus, joka johtaa kahden kerroksen työmarkkinoihin Monipuoliset palvelut talouden kärjeksi?

5 Kaupan alaan liitettävät mielikuvat Paljon osa-aikatyötä Nuorten suosima Alalla kilpaillaan asiakkaista Menestyviä yrityksiä ja työnantajia Työpaikoilla hyvä yhteishenki Työajat sopivat pienten lasten vanhemmille Alan työt ovat haluttuja Tyytyväisiä työntekijöitä Mielenkiintoisia töitä Koulutettua työvoimaa Menestyminen alan tehtävissä vaatii osaamista Saa itse vaikuttaa työnsä sisältöön Alalla pääsee riittäviin ansioihin Alalla kilpaillaan työntekijöistä Ei mikään edellisistä Ei osaa sanoa 8 58% 56% % 30% 27% 8% 20% 1 20% 1 16% 8% 16% 11% 16% 6% % 7% 11% 8% 11% Aikuiset 6% Nuoret 7% 1% 7% 10% % 20% 40% 60% 80% TNS Gallup

6 Kaupan alan houkuttelevuus työnantajana Erittäin houkutteleva Ei osaa sanoa Ei lainkaan houkutteleva Melko houkutteleva Ei kovinkaan houkutteleva Aikuiset Nuoret % 6% 12% 6% 7% 8% 30% 3 31% 31% 30% 37% 41% 38% 36% 3 4% 7% 2% 40% 3 36% 37% 20% 20% 22% 22% 21% 1 9% 1 16% 19% 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % TNS Gallup

7 Miten vetovoimaa kehitetään työntekijöiden näkökulmasta? Riittävästi työtunteja, vähemmän vastentahtoista osa-aikatyötä Valinnanvapaus toki oltava Suomessa työnantajalähtöinen osa-aikatyön teettäminen selvästi yleisempää kuin muissa Pohjoismaissa Pamilaisilla aloilla osa-aikaisena vastentahtoisesti työskentelee noin työntekijää: vähittäiskaupassa kaikista osa-aikaisista 44 % Osa-aikaisten palkansaajien määrä kasvanut viimeisen 15 vuoden aikana Työskentely vajailla työtunneilla uhkaa muodostua koko työuran mittaiseksi Osa-aikatyöstä johtuva palkan riittämättömyys haastaa sosiaaliturvajärjestelmän kestävyyden Osa-aikaisuus on ongelma samapalkkaisuustavoitteelle Osa-aikatyö rapauttaa sekä yhteiskunnan että toimialojen tasolla osaamiseen ja osaamisen kehittymiseen perustuvan työn, yrityksen ja toimialan kehittämisen

8 Miten palvelualojen tilannetta parannetaan? Johtamistavoilla ja käytännöillä on suuri merkitys työhyvinvointiin Työntekijöiden työhyvinvoinnin parantaminen vaikuttaa positiivisesti myös tuottavuuteen Työssään hyvin voivat työntekijät ovat merkittävässä asemassa tuottavuuskasvua tavoiteltaessa Sopeutumista työssä ja työtehtävissä tapahtuviin muutoksiin helpotetaan henkilöstöä kouluttamalla Työntekijät kannattaa ottaa mukaan kehittämään oman työnsä sisältöä Parantaa työhyvinvointia ja sitouttaa työhön

9 Miten palvelualojen tilannetta parannetaan? PAMin tavoitteena on tulevaan hallitusohjelmaan: Suomeen luodaan ensimmäistä kertaa palvelualojen ohjelma, jossa linjataan pitkäkestoisia toimia palvelualojen työllisyyden, kasvun ja toimintaympäristön kehittämisen osalta Aktiivisella työvoimapolitiikalla edesautetaan nopeaa työstä työhön siirtymistä ja lisäkouluttautumista, jotta työllisyysasteemme nousisi lähemmäs 75 %:a Verotusta kehitettäessä on huomioitava ostovoimakehitys ja arvolisäverojärjestelmän vaikutukset palvelualoille

10 Kiitos!

PAMin vetovoimabarometri 2012. PAMin vetovoimabarometri 2012

PAMin vetovoimabarometri 2012. PAMin vetovoimabarometri 2012 Barometrin teki TNS-Gallup Toteutettu Gallup Forumissa lokamarraskuussa Tehty aikaisemmin 2010 ja 2011 Selvittää kaupan, majoitus-ja ravitsemisalan sekä kiinteistöpalvelualan vetovoimaisuutta (mukana joissain

Lisätiedot

Nuoret työntekijät Asenteet ja motivaatio. Kaupan päivä 2014 KESKO

Nuoret työntekijät Asenteet ja motivaatio. Kaupan päivä 2014 KESKO Nuoret työntekijät Asenteet ja motivaatio Kaupan päivä 2014 KESKO Puheenjohtaja Ann Selin 20.1.2014 PAM lukuina Jäseniä 230 000 Ammattiosastoja 182 Luottamushenkilöitä noin 5 000 42 työehtosopimusta ja

Lisätiedot

PAMin vetovoimabarometri

PAMin vetovoimabarometri PAMin vetovoimabarometri Eräiden alojen kuva ja houkuttelevuus Yksikönjohtaja Sakari Nurmela Hankkeen toteuttaminen Barometrissa selvitettiin Palvelualojen ammattiliiton kannalta keskeisten toimialojen

Lisätiedot

PAMin vetovoimabarometri 2017

PAMin vetovoimabarometri 2017 Sakari Nurmela Keskeisiä tuloksia Kaupan ala tunnetaan parhaiten. Sosiaali- ja terveysala sekä majoitus- ja ravitsemisala seuraavaksi parhaiten tunnetut. Tilanne on muuttumaton. Kaupan houkuttelevuus työnantajana

Lisätiedot

Palvelualojen taskutilasto 2012

Palvelualojen taskutilasto 2012 Jäsenyys ja liittyminen 030 100 600 Jäsenten työsuhdeasiat 030 100 620 Työttömyysturvaneuvonta 020 690 211 Vaihde 020 774 002 (ma pe klo 9 16) www.pam.fi pam@pam.fi etunimi.sukunimi@pam.fi Keskustoimisto

Lisätiedot

PAMin vetovoimabarometri 2015

PAMin vetovoimabarometri 2015 PAMin vetovoimabarometri 201 Sakari Nurmela PAMin vetovoimabarometri 201 Keskeisiä tuloksia PAMin vetovoimabarometri 201 Rahoitusala houkuttelee edelleen eniten aikuisia. Kauppa hyvänä kakkosena majoitus

Lisätiedot

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle Pärnänen Anna Erikoistutkija Väestö- ja elinolotilastot Muistio 29.3.2016 1 (1) Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalle Asiantuntijakuuleminen nollatuntisopimuksista Tilastokeskus selvitti vuonna 2014 työvoimatutkimuksen

Lisätiedot

Palvelualojen taskutilasto

Palvelualojen taskutilasto Palvelualojen taskutilasto 2010 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 SISÄLTÖ PAMin jäsenistön toimialajakauma Palkansaajien määrät PAMin toimialoilla 2008-2009 Palkansaajien määrät sukupuolen mukaan PAMin

Lisätiedot

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin

Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Espoo Valtuuston seminaari 22.4.2015 Seppo Laakso, Näkökulmia Helsingin seudun ja Espoon työmarkkinoihin ja talousnäkymiin Helsingin seudun kasvu 2000-luvulla Bruttokansantuote v. 2010 hinnoin, Ind.2000=100

Lisätiedot

Ulos pätkävankilasta

Ulos pätkävankilasta Ulos pätkävankilasta työntekijä tulisi toimeen yhdellä työsuhteella ja siitä saatavalla palkalla. epäreiluja työn teettämisen tapoja ei paikattaisi verovaroin. Osa-aikaisen palkka jää pieneksi. Esimerkiksi

Lisätiedot

Palvelualojen taskutilasto

Palvelualojen taskutilasto Palvelualojen taskutilasto 2008 Sisältö PAMin jäsenet... 3 Palkansaajien määriä... 4 Yritysten lukumääriä palvelutoimialoilla... 6 Tietoja ansioista ja työttömyydestä... 8 Vähittäiskaupan yritykset henkilöstön

Lisätiedot

infomateriaaliksi S. 1 (5) 24.2.2015

infomateriaaliksi S. 1 (5) 24.2.2015 infomateriaaliksi S. 1 (5) Faktaa ansioturvasta Työttömyyden aikaisen ansioturva parantaa työttömän edellytyksiä palata työhön ja turvaa toimeentulon työttömyyden aikana. Löydät tästä materiaalista keskeisimmät

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (HE 134/2016 vp)

Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (HE 134/2016 vp) Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (HE 134/2016 vp) Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Henna Busk Pellervon taloustutkimus PTT 6.10.2016 Talouden näkymät PTT näkemys talous-

Lisätiedot

PAMIN TASKUTILASTO 2014

PAMIN TASKUTILASTO 2014 PALVELUALOJEN TASKUTILASTO 214 PAMIN TASKUTILASTO 214 1. Palkansaajat ja sukupuoli 1 2. Palkansaajien koulutusaste ja perhevapaiden käyttö 4 3. Erilaiset työsuhteet palvelualoilla 6 4. Työtunnit 11 5.

Lisätiedot

Palvelualojen taskutilasto

Palvelualojen taskutilasto Palvelualojen taskutilasto 2006 Sisällysluettelo PAMin jäsenet... 3 Sopimusalajakauma 31.12.2006...3 Jäsenten ikäjakauma 31.12.2007...4 Palkansaajien määriä ja %-osuus työvoimasta... 4 Palkansaajien määriä

Lisätiedot

Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 2020

Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 2020 Visio: Suomessa Euroopan paras työelämä vuonna 22 Tilanne 217 neljän mittarin pohjalta Erno Mähönen Suomen työelämä Euroopan paras 22 Visio saavutetaan, kun työpaikat uudistavat ja kehittävät toimintaansa

Lisätiedot

Suomalaisen työpolitiikan linja

Suomalaisen työpolitiikan linja Suomalaisen työpolitiikan linja - Työmarkkinoiden muutostilanne ja haasteet - Suomalaisen työpolitiikan kokonaisuus ja tavoitteet - Suomen työmarkkinareformin lähtökohtia - Hallituksen periaatepäätös Työministeri

Lisätiedot

Kouluttautuminen ja työurat. Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 2018

Kouluttautuminen ja työurat. Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 2018 Kouluttautuminen ja työurat Akavalaisten näkemyksiä - KANTAR TNS:n selvitys 1 Aineiston piirteet Akava selvitti akavalaisten näkemyksiä työuralla kouluttautumisesta ja tulevaisuuden työurista toukokuussa

Lisätiedot

Näkymiä Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin

Näkymiä Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin Näkymiä Pohjois-Karjalan työvoimatarpeisiin Pohjois-Karjalan työllisyyshankkeiden kehittämispäivä 12.4.2013 Tuukka Arosara, projektipäällikkö Hanna Silvennoinen, projektisuunnittelija POKETTI-hanke: www.poketti.fi

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 14 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2011 Työllisten määrä kääntyi Helsingissä nousuun yli vuoden kestäneen laskukauden jälkeen. Työllisiä oli vuoden 2011 ensimmäisellä neljänneksellä

Lisätiedot

Työllisyysaste Pohjoismaissa

Työllisyysaste Pohjoismaissa BoF Online 2008 No. 8 Työllisyysaste Pohjoismaissa Seija Parviainen Tässä julkaisussa esitetyt mielipiteet ovat kirjoittajan omia eivätkä välttämättä edusta Suomen Pankin kantaa. Suomen Pankki Rahapolitiikka-

Lisätiedot

Palvelualojen taskutilasto

Palvelualojen taskutilasto Palvelualojen taskutilasto 2011 PAMin Taskutilasto 2011 1 Sisällysluettelo PAMin jäsenistön toimialajakauma 4 Palkansaajien sukupuolijakaumat toimialoittain 5 Palkansaajien määrät PAMin toimialoilla 6

Lisätiedot

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA

YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA 1 YRITTÄJÄ HYVÄ TYÖNANTAJA Työmarkkinat ovat murroksessa. Suomea varjostanut taantuma on jatkunut ennätyksellisen pitkään. Pk-yritysten merkitystä ei tule aliarvioida taantumasta

Lisätiedot

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari

50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 50+ TYÖELÄMÄSSÄ Kokemus Esiin 50+ -Seminaari 22.4.2015 Vantaa Kirsi Rasinaho koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija SAK ry 22.4.2015 SAK 1 IKÄÄNTYNEIDEN JAKSAMINEN SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA 22.4.2015

Lisätiedot

Työelämä haastaa, koulutus vastaa näkymiä tulevaisuuden koulutustarpeisiin. OSAAMISEN ENNAKOINTIFOORUMI Tulosseminaari Ilpo Hanhijoki

Työelämä haastaa, koulutus vastaa näkymiä tulevaisuuden koulutustarpeisiin. OSAAMISEN ENNAKOINTIFOORUMI Tulosseminaari Ilpo Hanhijoki Työelämä haastaa, koulutus vastaa näkymiä tulevaisuuden koulutustarpeisiin OSAAMISEN ENNAKOINTIFOORUMI Tulosseminaari Ilpo Hanhijoki Osaamisen ennakointifoorumi Ennakoinnin määrällisen osuuden päävaiheet

Lisätiedot

Työmarkkinoilla on tilaa kaikille!

Työmarkkinoilla on tilaa kaikille! Työmarkkinoilla on tilaa kaikille! Kokemus esiin 50+ -loppuseminaari Monitoimikeskus LUMO 22.4. 2015 Patrik Tötterman, FT, ylitarkastaja Ikääntyvän työntekijän työuran turvaamisen haasteet Osaamisen murros

Lisätiedot

ONKO LAADUKASTA TEHOKKUUTTA?

ONKO LAADUKASTA TEHOKKUUTTA? ONKO LAADUKASTA TEHOKKUUTTA? Työntekijän mahdollisuudet vaikuttaa laatuun ja tehokkuuteen Menetelmä- ja aikastandardien merkitys Jaana Ylitalo jaana.ylitalo@pam.fi 26.10.2011 1 PALVELUALOJEN AMMATTILIITTO

Lisätiedot

Yhteistyöllä vahva liitto

Yhteistyöllä vahva liitto Yhteistyöllä vahva liitto Vaaliohjelma 2012 Yhteistyöllä vahva liitto Metallin yhteistyön vaaliliiton toiminnan perustana ovat työväenliikkeen keskeiset arvot: vapaus, tasa-arvo, solidaarisuus ja suvaitsevaisuus.

Lisätiedot

Valtakunnallinen työsuojelun vastuualueiden työsuojelulautakuntien seminaari

Valtakunnallinen työsuojelun vastuualueiden työsuojelulautakuntien seminaari Valtakunnallinen työsuojelun vastuualueiden työsuojelulautakuntien seminaari Luottamus ja asenne ratkaisevat Työelämä 2020 hanke Työturvallisuuskeskus TTK Risto Tanskanen Asiantuntija tuottavuus ja työyhteisön

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö, jatkuva oppiminen ja kattavat ohjauspalvelut työllisyysasteen nosto. Janne Savolainen Erityisasiantuntija

Monialainen yhteistyö, jatkuva oppiminen ja kattavat ohjauspalvelut työllisyysasteen nosto. Janne Savolainen Erityisasiantuntija Monialainen yhteistyö, jatkuva oppiminen ja kattavat ohjauspalvelut työllisyysasteen nosto Janne Savolainen Erityisasiantuntija Ajankohtaista Hallitusohjelman toimeenpano on käynnistynyt Uraohjauksen merkitys

Lisätiedot

Miksi Saksa menestyy?

Miksi Saksa menestyy? Miksi Saksa menestyy? Talous- ja työmarkkinauudistusten rooli Saksan taloudellisessa menestyksessä 2000-luvulla Antti Kauhanen, ETLA Seppo Saukkonen, EK Tausta Saksan lähtökohdat 2000-luvun taitteessa

Lisätiedot

SAK:n työolobarometri Vaikutusmahdollisuudet ja työn mielekkyys. työpaikoilla

SAK:n työolobarometri Vaikutusmahdollisuudet ja työn mielekkyys. työpaikoilla SAK:n työolobarometri 2012 Vaikutusmahdollisuudet ja työn mielekkyys SAK:laisilla työpaikoilla 1 SAK:n työolobarometri 2012 Vaikutusmahdollisuudet ja työn mielekkyys SAK:laisilla työpaikoilla ISBN 978-951-714-281-6

Lisätiedot

HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA.

HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA. HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA. PAMista PAM, eli Palvelualojen ammattiliitto on yksityisillä palvelualoilla työskentelevien ja opiskelevien liitto PAMilaisia on jo yhteensä yli 232 000 PAMin alat:

Lisätiedot

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin

Työ kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018. Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin Työ 2030 -kysely KYSELYN TULOKSET 9/2018 Kyselyn toteuttaja YTK-Yhdistys ry Kysely toteutettiin 14.8. 31.8.2018 TAUSTATIEDOT 2052 62 % 80 % 50 % 50 % :lla henkilöä vastasi kyselyyn kyselyyn vastanneista

Lisätiedot

Suhdannetilanne ja talouden rakenneongelmat - millaista talouspolitiikkaa tarvitaan? Mika Kuismanen, Ph.D. Pääekonomisti Suomen Yrittäjät

Suhdannetilanne ja talouden rakenneongelmat - millaista talouspolitiikkaa tarvitaan? Mika Kuismanen, Ph.D. Pääekonomisti Suomen Yrittäjät Suhdannetilanne ja talouden rakenneongelmat - millaista talouspolitiikkaa tarvitaan? Mika Kuismanen, Ph.D. Pääekonomisti Suomen Yrittäjät Esityksen runko 1. Suhdannetilanne 2. Pidemmän aikavälin kasvunäkymät

Lisätiedot

Palvelualojen taskutilasto 2017

Palvelualojen taskutilasto 2017 Lähde: Tilastokeskus Palkansaajat toimialan mukaan 2014-2016, tuh 160 140 120 142 141 1 100 80 60 76 70 77 40 20 0 Tukkukauppa Vähi4äiskauppa Palvelualojen taskutilasto 2017 Sisältö 1. Palkansaajat ja

Lisätiedot

Liitekuvia kaupan palkansaajista

Liitekuvia kaupan palkansaajista Liitekuvia kaupan palkansaajista Lähteet: Paraniko palvelu, kiristyikö kilpailu? Kaupan liiton aukioloselvitys, 11.10.2016. Kaupan näkymät 2017-2018. Kaupan liiton myynti- ja työllisyysennusteet,. Selvitysten,

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 14 2014 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2014 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2014 ensimmäisellä neljänneksellä 71,8 prosenttia. Naisilla työllisyysaste oli 72,2 prosenttia

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 4 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä 73,0 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta 0,7 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Työelämä toimintaympäristön seuranta

Työelämä toimintaympäristön seuranta Työelämä 2020 toimintaympäristön seuranta 2012 2015 Maija Lyly-Yrjänäinen & Päivi Järviniemi TE2020 valmisteluryhmä 15.4.2016 Työelämän toimintaympäristön kehitys hankkeen painopisteiden mukaan Kehittämistoimet

Lisätiedot

Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali. LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja

Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali. LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja Työpaikkavalmentaja koulutusmateriaali LIITE 1.1 Mikä työpaikkavalmentaja Mikä on työpaikkavalmentaja? Sirpa Paukkeri-Reyes, Silta työhön projekti (STM) 2014 Työpaikkavalmentaja? Kun työpaikalle tulee

Lisätiedot

Työaika, palkat ja työvoimakustannukset

Työaika, palkat ja työvoimakustannukset Työaika, palkat ja työvoimakustannukset Konsultit 2HPO 1 Osa-aikaista ja määräaikaista työtä tekevien osuus palkansaajista Lähde: Tilastokeskus ja Findikaattori 2 Työsuhteiden muodot 2000-2012 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Työelämän tulevaisuus Työ ja eläke Pieninä palasina maailmalla Nuorten työeläkekoulu

Työelämän tulevaisuus Työ ja eläke Pieninä palasina maailmalla Nuorten työeläkekoulu Työelämän tulevaisuus Työ ja eläke Pieninä palasina maailmalla Nuorten työeläkekoulu 5.6.2018 Elina Laavi Yhteiskuntasuhteiden päällikkö Twitter: @elinalaavi Seuraavat 45 minuuttia Tehdäänkö tulevaisuudessa

Lisätiedot

Palvelualojen taskutilasto

Palvelualojen taskutilasto Palvelualojen taskutilasto 2009 Sisältö PAMin jäsenet... 3 Palkansaajien määriä... 4 Yritysten lukumääriä palvelutoimialoilla... 9 Ansiot...10 Työsuhdemuodot...11 Lisätietoja...14 PAMIN taskutilasto 2009

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettely. Henkilöstölle annettavat tiedot Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto

Yhteistoimintamenettely. Henkilöstölle annettavat tiedot Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto Yhteistoimintamenettely Henkilöstölle annettavat tiedot Hotelli Cumulus Mikkeli 12.-13.2.2011 Tuula Sillanpää TEAM Teollisuusalojen ammattiliitto 1 Henkilöstölle annettavat tiedot YT-laki 3 luku (10-14

Lisätiedot

Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelmasta vuosille 2018 ja 2019

Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelmasta vuosille 2018 ja 2019 1 Pöytäkirja Asia Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelmasta vuosille 2018 ja 2019 Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM haluavat omalta osaltaan tukea peruskoululaisten

Lisätiedot

Aika: Asia: Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelma koululaisille vuonna 2017

Aika: Asia: Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelma koululaisille vuonna 2017 1 PÖYTÄKIRJA Aika: 10.2.2017 Asia: Sopimus Tutustu työelämään ja tienaa -kesäharjoitteluohjelma koululaisille vuonna 2017 Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM ry haluavat omalta osaltaan tukea

Lisätiedot

Palvelualojen taskutilasto 2016

Palvelualojen taskutilasto 2016 Palvelualojen taskutilasto 2016 Sisältö 1. PALKANSAAJAT JA SUKUPUOLI 4 2. PALKANSAAJIEN KOULUTUSASTE JA PERHEVAPAIDEN KÄYTTÖ 7 3. ERILAISET TYÖSUHTEET PALVELUALOILLA 9 4. TYÖTUNNIT 14 5. PALKANSAAJAT

Lisätiedot

Pellervon Päivä Talousennusteet mitä yritysjohto voi niistä oppia. Raija Volk Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT

Pellervon Päivä Talousennusteet mitä yritysjohto voi niistä oppia. Raija Volk Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT Pellervon Päivä 2007 Talousennusteet mitä yritysjohto voi niistä oppia Raija Volk Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos PTT Talouden tila ja uhkat keskipitkällä aikavälillä Julkisen talouden liikkumavara

Lisätiedot

KOHTI 1800 EURON ALINTA PALKKAA. 8.6.2013 Järvenpää Jaana Ylitalo

KOHTI 1800 EURON ALINTA PALKKAA. 8.6.2013 Järvenpää Jaana Ylitalo KOHTI 1800 EURON ALINTA PALKKAA 8.6.2013 Järvenpää Jaana Ylitalo SAK:n edustajakokous 2011 SAK:laisen palkkapolitiikan perusajatuksena on solidaarisuus. Samasta ja samanarvoisesta työstä on maksettava

Lisätiedot

Palvelualojen ammattiliiton strategia vuoteen 2015

Palvelualojen ammattiliiton strategia vuoteen 2015 Palvelualojen ammattiliiton strategia vuoteen 2015 Strategiatyön eteneminen Strategiaperusta 2015 Toimintaympäristön (työelämän) muutosvoimat Globalisaatio (Globaali) taloustaantuma /lama Ikääntyminen

Lisätiedot

Tavoitteet

Tavoitteet Tavoitteet 2018-2023 TERVETULOA UUDISTAJIEN JOUKKOON Teollisuusdemarit tarjoaa Teollisuusliiton jäsenille väylän parantaa työ- ja palkkaehtojaan ja laajemmin yhteiskunnallista asemaansa. Innostamme ihmisiä

Lisätiedot

2015:24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015

2015:24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 2015:24 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 2. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2015 toisella neljänneksellä 73,3 prosenttia, mikä oli 0,8 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta

Lisätiedot

Faktaa työhyvinvoinnista, johtamisesta ja muutoksesta SOTE-sektorilla

Faktaa työhyvinvoinnista, johtamisesta ja muutoksesta SOTE-sektorilla Faktaa työhyvinvoinnista, johtamisesta ja muutoksesta SOTE-sektorilla Riitta Sauni, dos., lääkintöneuvos STM työsuojeluosasto 1 17.5.2017 2 17.5.2017 3 17.5.2017 Kuntien terveys- ja sosiaalipalvelujen

Lisätiedot

KANSALAISET: NÄMÄ OVAT TYÖLLISTYMISEN ESTEET SUOMESSA

KANSALAISET: NÄMÄ OVAT TYÖLLISTYMISEN ESTEET SUOMESSA KANSALAISET: NÄMÄ OVAT TYÖLLISTYMISEN ESTEET SUOMESSA Maan hallitus yrittää synnyttää kautensa aikana yli. työpaikkaa, jotta työllisyysaste nousisi prosenttiin prosentista. Asiantuntijoiden mukaan tarvitaan

Lisätiedot

Työmarkkinat Pohjois-Pohjanmaalla - Nykytila, rakennemuutos, ennakointi. Palvelujohtaja Pirjo Juntunen

Työmarkkinat Pohjois-Pohjanmaalla - Nykytila, rakennemuutos, ennakointi. Palvelujohtaja Pirjo Juntunen Työmarkkinat Pohjois-Pohjanmaalla - Nykytila, rakennemuutos, ennakointi Palvelujohtaja Pirjo Juntunen Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Budjetti 2017 45 milj. Asiantuntijat 6 paikkakuntaa 220

Lisätiedot

Työelämän ICT-taidot kaupan alalla

Työelämän ICT-taidot kaupan alalla Työelämän ICT-taidot kaupan alalla 1.6.2015-31.8.2017 Loretta Saikkonen, Koulutussosiologian tutkimuskeskus RUSE Tavoitteet Luodaan malli kaupan alalla työskentelevien ICT-taitojen kehittämiseksi Parannetaan

Lisätiedot

Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025?

Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025? Mitä haluamme ammatillisen koulutuksen olevan 2025? Toimitusjohtaja Petri Lempinen Tammikuu 2017 Täältä tulemme Ammattikorkeakoulujen irtaantuminen Ammattitutkintolaki 1994 > laki ammatillisesta aikuiskoulutuksesta

Lisätiedot

Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry.

Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry. Kuinka vammainen nuori työllistyy? Antti Teittinen Kehitysvammaliitto ry. Lähtökohdat Esitelmä perustuu tutkimukseen Ekholm E, Teittinen A. Vammaiset nuoret ja työntekijäkansalaisuus. Osallistumisen esteitä

Lisätiedot

Innostu nuorista Jarno Tuimala, toimitusjohtaja Kaupan päivä, 2014 Hyria koulutus Oy

Innostu nuorista Jarno Tuimala, toimitusjohtaja Kaupan päivä, 2014 Hyria koulutus Oy Innostu nuorista Jarno Tuimala, toimitusjohtaja Kaupan päivä, 2014 Hyria koulutus Oy E N E M M Ä N O S A A M I S T A 13.1.2014 1 Hyria koulutus Oy lyhyesti Ammatti- ja aikuisopisto Hyvinkään-Riihimäen

Lisätiedot

PALVELUALOJEN TASKUTILASTO 2013

PALVELUALOJEN TASKUTILASTO 2013 Jäsenyys ja liittyminen 3 1 6 Jäsenten työsuhdeasiat 3 1 62 Työttömyysturvaneuvonta 2 69 211 Vaihde 2 774 2 (ma pe klo 9 16) www.pam.fi pam@pam.fi etunimi.sukunimi@pam.fi Keskustoimisto Paasivuorenkatu

Lisätiedot

Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen. Vastausjakaumia TNS Gallup 2016 kyselystä

Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen. Vastausjakaumia TNS Gallup 2016 kyselystä Palkansaajien osaaminen ja kouluttautuminen Vastausjakaumia TNS Gallup 016 kyselystä Vastaajien lukumääriä Painottamaton Painotettu Akavalaiset 769 816 Muut 58 577 Akavalaiset: Mies 60 7 Nainen 09 5 Alle

Lisätiedot

Työelämä 2020 - Rakennamme yhdessä Euroopan parasta työelämää Hyvän työelämän messut Hämeenkyrö 19.2.2015

Työelämä 2020 - Rakennamme yhdessä Euroopan parasta työelämää Hyvän työelämän messut Hämeenkyrö 19.2.2015 Työelämä 2020 - Rakennamme yhdessä Euroopan parasta työelämää Hyvän työelämän messut Hämeenkyrö 19.2.2015 Margita Klemetti Hankejohtaja Työ- ja elinkeinoministeriö SUOMEN TYÖELÄMÄ EUROOPAN PARAS VUONNA

Lisätiedot

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Säätiö tukee pitkäaikaissairaita/vammaisia lapsia

Lisätiedot

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne

Keski-Suomen Aikajana 2/2019 Tilanne Keski-Suomen Tilanne 31.12.2018 Kasvu jatkui hyvänä koko vuoden, tosin hieman koko maata pienempänä Kovin kasvu oli Äänekosken seudulla Teollisuuden investoinneilla on iso merkitys Henkilöstömäärä on lisääntynyt

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2014

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2014 NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 Elokuun työllisyyskatsaus 8/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.9.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus elokuu 2014 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi elokuussa edelleen,

Lisätiedot

HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA. https://www.youtube.com/watch?v =kbfgwp3ywoi

HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA. https://www.youtube.com/watch?v =kbfgwp3ywoi HYMYILE LEVEÄMMIN PALVELUAMMATISSA. https://www.youtube.com/watch?v =kbfgwp3ywoi Mikä ihmeen PAM? PAM, eli Palvelualojen ammattiliitto on yksityisillä palvelualoilla työskentelevien ja opiskelevien liitto

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 15 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 1. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2012 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä 72,6 prosenttia. Työllisyysaste putosi vuoden takaisesta prosenttiyksikön

Lisätiedot

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen ESR haku 16.2.2015 mennessä Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen 14.1.2015 Ison kuvan hahmottaminen - Mikä on meidän roolimme kokonaisuudessa? Lähde: Maija-Riitta Ollila,

Lisätiedot

Nollatuntisopimusten kieltäminen. Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja

Nollatuntisopimusten kieltäminen. Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja Nollatuntisopimusten kieltäminen Heikki Pursiainen, VTT, toiminnanjohtaja 1 / 12 Johtopäätökset Nollatuntisopimusten kieltämisen vaikutukset ovat epäselviä talousteorian perusteella. Empiiristä tutkimusta

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Myynti nyt Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA

Myynti nyt Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA Myynti nyt 2017 Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset MMA Esittelykierros Mitä teet työksesi? Mitkä ovat työsi suurimmat haasteet? Työmarkkinatutkimus 2017 Myynnin ja markkinoinnin ammattilainen viihtyy

Lisätiedot

Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta

Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta Page 1 of 6 Euroopan unionin rakennerahastokauden 2007 2013 jälkiä Pirkanmaalta Page 2 of 6 OSAAMISELLA KILPAILUKYKYÄ Pienten ja keskisuurten yritysten kilpailukykyä on parannettu kehittämällä yritysten

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 34 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2013 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä 73,3 prosenttia. Työllisyysaste on ollut laskussa vuoden 2012 alusta

Lisätiedot

Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä

Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä Työhyvinvointia ja työkykyä rakentamassa Helsingissä Titi Heikkilä Työhyvinvointipäällikkö Helsinki Suomi 100 johtamisseminaari 24.11.2017 Esityksen sisältö Lyhyt esittely Helsinki Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin

Lisätiedot

HE 158/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle työaikalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi

HE 158/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle työaikalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta TyV@eduskunta.fi Kuulemistilaisuutenne 15.11.2018/ HE 158/2018 vp Hallituksen esitys eduskunnalle työaikalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Yleiset

Lisätiedot

Työelämä muuttuu muuttuuko työttömyysturva?

Työelämä muuttuu muuttuuko työttömyysturva? Työelämä muuttuu muuttuuko työttömyysturva? Tulevaisuuden työelämän työttömyysturva -seminaari Mäkelänkatu 2 C, 4 krs. 00500 HELSINKI www.tyj.fi Katsaus taaksepäin TYJ on 70 vuotta, työttömyyskassajärjestelmä

Lisätiedot

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot

TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ!

TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! TEHDÄÄN YHDESSÄ HYVÄÄ TYÖTÄ! VMP PÄHKINÄNKUORESSA Mikä VMP Group on? Olemme yksi Suomen suurimmista työnantajista ja rekrytoijista. Toimimme Suomen lisäksi Virossa, Ruotsissa, Espanjassa ja Romaniassa.

Lisätiedot

Kehitystrendejä kaupan työmarkkinoilla. Jaana Kurjenoja

Kehitystrendejä kaupan työmarkkinoilla. Jaana Kurjenoja Kehitystrendejä kaupan työmarkkinoilla Kaupan työmarkkinoiden kehitys 2000-luvulla Työllisyyskehitys on kääntynyt laskuun vähittäiskaupassa Työllisten ja palkansaajien määrä vähittäiskaupassa Tilastokeskuksen

Lisätiedot

2015:36 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015

2015:36 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 2015:36 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 3. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2015 Helsingin työllisyysaste oli vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä 73 prosenttia, mikä oli 0,1 prosenttiyksikköä pienempi kuin

Lisätiedot

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle

Nuori työntekijänä. Ohjeita työnantajalle Nuori työntekijänä Ohjeita työnantajalle Kuka on nuori työntekijä? Laki nuorista työntekijöistä (998/1993) koskee alle 18-vuotiasta työntekijää. Lain nojalla on annettu asetus nuorten työntekijäin suojelusta

Lisätiedot

Työmarkkinat murroksessa: Mitkä ovat tulevaisuuden työtehtäviä Suomessa?

Työmarkkinat murroksessa: Mitkä ovat tulevaisuuden työtehtäviä Suomessa? Työmarkkinat murroksessa: Mitkä ovat tulevaisuuden työtehtäviä Suomessa? Katariina Nilsson Hakkala Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT päivä 2.10.2013 Mikä on uutta nykyisessä rakennemuutoksessa?

Lisätiedot

Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020

Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 Ikäjohtamisen seminaari Tampereen yliopisto, 20.3.2012 Lars-Mikael Bjurström 21.3.2012 Taustaa linjausten valmistelulle Työsuojelustrategia 1998

Lisätiedot

Työelämä Toimintaympäristön seuranta. Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi

Työelämä Toimintaympäristön seuranta. Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi Työelämä 2020 Toimintaympäristön seuranta 2012 2017 Maija Lyly-Yrjänäinen, Päivi Järviniemi Työelämän toimintaympäristön kehitys hankkeen painopisteiden mukaan Kehittämistoimet työpaikalla Vaikutusmahdollisuudet

Lisätiedot

SAK:n Hyvän työn mittari 2014. Hyvät työt Harvassa

SAK:n Hyvän työn mittari 2014. Hyvät työt Harvassa SAK:n Hyvän työn mittari 2014 Hyvät työt Harvassa 1 SAK:n Hyvän työn mittari 2014 Hyvät työt harvassa ISBN 978-951-714-292-2 Painokarelia Oy 2014 Kannen kuva: Ingimage 2 SAK:n Hyvän työn mittari Uusi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä Eveliina Pöyhönen Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia reilusti vahvistaa

Lisätiedot

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 Anetjärvi Mikko Karvonen Kaija Ojala Satu Sisällysluettelo 1 TUTKIMUKSEN YLEISTIEDOT... 2 2 LIIKEVAIHTO... 5 3 TYÖVOIMA... 6 3.1 Henkilöstön määrä... 6 3.2 Rekrytoinnit...

Lisätiedot

Työmarkkinoiden kansainvälistyminen

Työmarkkinoiden kansainvälistyminen Työmarkkinoiden kansainvälistyminen Ulkomaiset yritykset tulevat 1 Puheenvuoron aiheet Kilpailuasetelma yritysten välillä Kilpailu työpaikoista Lainsäädäntö ja työehtosopimukset Päättäjien toimenpiteet

Lisätiedot

KEIKKATYÖN LAAJUUS SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA

KEIKKATYÖN LAAJUUS SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA KEIKKATYÖN LAAJUUS SAK:LAISILLA TYÖPAIKOILLA SAK:n luottamushenkilöpaneeli, syyskuu 2018 N = 950 10.10.2018 1 Yhteenvetoa Kaksi kolmesta luottamushenkilöstä (65 %, N = 615) kertoo, että heidän työpaikallaan

Lisätiedot

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu

Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu Tietoa, neuvontaa ja ohjausta työelämään 26.1.2011 Oulu Kai Koivumäki 1 Osaamistalkoot Valtioneuvoston tulevaisuuskatsaukset pohjana seuraavalle hallitusohjelmalle: TEM Haasteista mahdollisuuksia > työllisyysaste

Lisätiedot

Miten jaksamme työelämässä?

Miten jaksamme työelämässä? Miten jaksamme työelämässä? työelämän haasteet Työhyvinvoinnin asiantuntija Tiina Holappa Sisältö: Työelämän haasteet Työelämän tämän hetkiset trendit Tilastoja suomalaisten eläköitymisestä Työurat pidemmiksi

Lisätiedot

Ammatillisen osaamisen kehittäminen

Ammatillisen osaamisen kehittäminen Ammatillisen osaamisen kehittäminen Ammatillisen osaamisen kehittäminen Työmarkkinoilla tarvitaan aikaisempaa monipuolisempaa ja laaja-alaisempaa osaamista. Erityisosaamisen, kielitaidon, yhteistyötaitojen,

Lisätiedot

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010

TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 2010 3 TYÖLLISYYS JA TYÖTTÖMYYS HELSINGISSÄ 4. VUOSINELJÄNNEKSELLÄ 010 Työllisten määrä jäi Helsingissä vuoden 010 viimeisellä neljänneksellä runsaan prosentin pienemmäksi kuin vuosi sitten. Pääkaupunkiseudun,

Lisätiedot

TYÖLLÄ EUROOPAN MESTARIKSI KUINKA HYVÄÄ SUOMALAINEN TYÖELÄMÄ ON VERRATTUNA MUIHIN? Mikkelin kesäyliopisto 12.6.2014 Jaakko Kiander

TYÖLLÄ EUROOPAN MESTARIKSI KUINKA HYVÄÄ SUOMALAINEN TYÖELÄMÄ ON VERRATTUNA MUIHIN? Mikkelin kesäyliopisto 12.6.2014 Jaakko Kiander TYÖLLÄ EUROOPAN MESTARIKSI KUINKA HYVÄÄ SUOMALAINEN TYÖELÄMÄ ON VERRATTUNA MUIHIN? Mikkelin kesäyliopisto 12.6.2014 Jaakko Kiander ONKO TYÖELÄMÄ HUONONTUNUT? Ajoittainen arkikokemus kiireestä ja paineesta

Lisätiedot

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta.

Sisältö. Luottamusmiesvalinnat perustuvat työnantaja- ja työntekijäliiton välisiin sopimuksiin, jotka ovat osa kunkin alan työehtosopimusta. PAMin jäsenillä on oikeus valita keskuudestaan luottamusmies. Luottamusmies toimii pamilaisten työntekijöiden edustajana työpaikalla. Luottamusmiehen ja varaluottamusmiehen valinnat on järjestettävä niin,

Lisätiedot

ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä. Maria Dahlberg 1.12.2011

ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä. Maria Dahlberg 1.12.2011 ISS Palveluiden esitys Työ- ja elinkeinoministeriölle nuorten työllisyyden kehittämisestä Maria Dahlberg 1.12.2011 Tavoitteemme nuorten yhteiskuntatakuu projektiin liittyen 1. Haluamme olla mukana kehittämässä

Lisätiedot

Hallituksen esityksen luonnos koskien vähittäiskaupan ja parturi- ja kampaamoliikkeiden aukioloja säätelevän lain kumoamisesta

Hallituksen esityksen luonnos koskien vähittäiskaupan ja parturi- ja kampaamoliikkeiden aukioloja säätelevän lain kumoamisesta 1 (6) Lausunto Hallituksen esityksen luonnos koskien vähittäiskaupan ja parturi- ja kampaamoliikkeiden aukioloja säätelevän lain kumoamisesta Vuonna 2009 tehdyn reformin vaikutukset Vuonna 2009 kauppojen

Lisätiedot

Kilpailukykysopimus Neuvottelutulos

Kilpailukykysopimus Neuvottelutulos Kilpailukykysopimus Neuvottelutulos 29.2.2016 1 Yleistä Sopimuksen hyväksymisen edellytyksenä on, että se korvaa hallituksen valmistelevat pakkolait Työmarkkinakeskusjärjestöt edellyttävät, että hallitus

Lisätiedot