Opiskelijakyselyn vastaustiivistelma Tietoa kyselystä Tämän kyselyn tarkoituksena on löytää keinoja siihen, miten opiskelijoiden opintojen etenemistä ja valmistumista voisi tukea. Kysely lähetettiin kolmelle eri opiskelijaryhmälle heidän lukuvuoden 2013-2014 opintopistekertymän mukaan: 1-29 op, 30-54 op ja 55 op opintojaan suorittaneille. Eri ryhmien kysely oli yhtä kysymystä lukuun ottamatta identtinen. Kysely oli auki 8.12.2014-8.2.2015. Vastaajat Kysely lähetettiin 1365 opiskelijalle, joista 13 % eli 182 opiskelijaa vastasi kyselyyn. Vastaajista tietojenkäsittelytieteiden laitoksen () opiskelijoita oli 66% ja tietotekniikan laitoksen (TTL) 34%. Kyselyyn vastaajilla oli meneillään 0.-25. aktiivinen lukuvuosi syksyllä 2014. Kaksi vastaajaa oli valmistunut maisteriksi. Suurin osa vastaajista (73%) oli aloittanut opintonsa kandidaattivaiheesta, ja loput 27% maisterivaiheesta. Tässä vastaustiivistelmässä avointen kysymysten osalta on nostettu esiin eniten vastauksia keränneet teemat. Kyselyn alkuperäiset vastaukset ovat menneet laitoksille tiedoksi ja hyödynnettäväksi opetuksen kehittämisessä. Kiitos kaikille vastaajille! Opiskelijoiden työssäkäynti Opiskelijaryhmät erosivat työssäkäynnin määrältä: 1-29 op saavuttaneet opiskelijat kävivät kahta muuta ryhmää enemmän töissä. :n opiskelijat kävivät enemmän töissä kuin n opiskelijat. Lisäksi maisterivaiheeseen sisään tulleet opiskelijat tekivät enemmän töitä kuin kandidaattivaiheeseen tulleet opiskelijat (Kuva 1). Kuva 1. Työssäkäyntikuukausien määrä opintopisteryhmittäin, laitoksittain sekä sisääntulovaiheen tavoitetutkinnon mukaan. Pylväät ovat keskiarvoja ± 1SE. Opinto-ohjaus Lähes kaikki opiskelijat tiesivät kuka heidän opinto-ohjaajansa on (Kuva 2). Kyselyssä kysyttiin myös sitä, miten paljon opiskelijat ovat saaneet opinto-ohjausta. 8% kaikista kysymykseen vastanneista ei ollut tarvinnut opinto-ohjausta, 2% ei ollut saanut sitä lainkaan, 37% oli saanut ohjausta vain vähän ja 53% prosenttia oli saanut ohjausta sopivasti tai sitä enemmän.
Kuva 2. Opiskelijoiden vastaukset kysymykseen: Tiedätkö, mistä opinto-ohjausta saa? laitoksittain ja opiskelijaryhmittäin. Kehittämisideoitasi opinto-ohjaukseen liittyen? : Opinto-ohjaajan tavoittamiseen pitäisi olla myös jokin muu kanava kuin sähköposti. Etä- ja työssäkäyvät opiskelijat pitäisi ottaa paremmin huomioon ohjauksessa. Opinto-ohjaustapaamisia voisi olla määräajoin opintojen edetessä. Osa opiskelijoista taas halusi, että yliopistolta oltaisiin yhteydessä opiskelijaan esimerkiksi jos opintotahdissa tapahtuu muutoksia. Ammatilliselta tai AMK- pohjalta sisään tuleville opiskelijoilla on omat haasteensa, jotka pitäisi huomioida. Opiskelijoiden opintojen etenemisessä tapahtuviin notkahduksiin toivottiin puututtavan opintoohjauksellisesti. Lisäksi opiskelijat toivoivat aktiivisempaa ohjausta, ja useampia tapaamisia. Työssäkäynnin huomioiminen. Kurssien valikoimisen helpottamiseksi ehdotettiin toimenpiteitä. Lisäksi kurssien vaativuustasosta pitäisi pystyä jakamaan informaatiota etukäteen entistä paremmin. Onko opetuksessa mielestäsi "pullonkauloja"? Jos on niin luettele mitä. Kielikeskuksen kursseille pääsy koettiin ongelmalliseksi. Tutkielmat ja niihin liittyvät kurssit. Kandi- ja maisteriseminaareja pitäisi olla 2x vuosi. Opetusohjelmaa pitäisi hioa, sillä useampi opiskelija otti sen seikan esille, että syksyllä on liian vähän kursseja. Kursseilla on myös päällekkäisyyksiä. Etäopiskelumahdollisuuksien puute. Tietotekniikan laitoksen opiskelijat nostivat esille useita kursseja, jotka koettiin pullonkaulaksi. Tiedot ko. kursseista on toimitettu tietotekniikan laitokselle. Kurssien laatuun, opetuksen aikataulutukseen tai materiaaleihin liittyi pullonkauloiksi koettuja asioita. Kurssien työmäärä vaihtelee paljon. Etäopiskelumahdollisuuksien puutteet. Opiskelun eteneminen Kyselyssä tiedusteltiin opiskelijoiden kokemia vaikeuksia ja heidän opintopistetavoitetta lukuvuodelle 2013-2014, sekä opintopistetavoitteen saavuttamista. 63 % opiskelijoista oli kokenut vaikeuksia opinnoissaan. 70% opiskelijoista saavutti itselleen asettamansa tavoitteen opintopisteiden osalta, loput 30% taas kokivat, etteivät olleet saavuttaneet tavoitettaan. 15 %:lla ei ollut tavoitetta opintopistekertymän suhteen.
Oletko kokenut vaikeuksia opinnoissasi? Jos vastasit kyllä, niin tarkenna, millaisia vaikeuksia olet kokenut? : Huomattava osa avoimeen kysymykseen vastanneista tietojenkäsittelytieteiden laitoksen opiskelijoista kertoi, että työn ja opiskelun yhteensovittaminen on aiheuttanut vaikeuksia opinnoissa. Näin oli etenkin 1-29 op suorittaneiden opiskelijoiden ryhmässä. Gradu- tai kandityö ovat aiheuttaneet joillekin hankaluuksia. Opiskelijoilla oli motivaatio- ja ajankäyttövaikeuksia. Opetusohjelma ei ole kuormitukseltaan tasainen. Vaikeuksia opinnäytetöiden kanssa. Ongelmia motivaation tai ajankäytön kanssa. Mainittiin myös oma jaksaminen tai terveysongelmat. Opiskelija on töissä tai asuu muualla. Osa kursseista koetaan hankalaksi, kurssien ajoitukseen ei ole hyvä, tai kursseille on vaikea päästä. Myös muuttuvat opetussuunnitelmat saattavat haitata opiskelua. Saavutitko opintopistetavoitteesi? Jos et saavuttanut tavoitettasi, niin miksi et? Opintopistetavoitteesta jäämisen syyksi esitettiin puutteellista ajankäytönhallintaa ja heikkoa opiskelumotivaatiota. Myös henkilökohtaiset syyt hidastivat opiskelua. Opinnäytetyön teko on voinut olla oletettua hitaampaa. Työt, etäopiskelun haastavuus. Jotkin kursseista olivat työläämpiä kuin opiskelija oli odottanut. Opintojen odotettua hitaampaan etenemiseen oli syynä myös henkilökohtaiset syyt, esim. muut kiireet. Gradun eteneminen odotettua hitaampaa. Työssäkäynti. Opiskelun tuki Kyselymme poikkesi tältä osin eri vastaajaryhmien kesken. 1-29 op ja 30-54 op ryhmiltä kysyimme, millaista tukea opiskelijat olisivat kaivanneet IT-tiedekunnalta, jotta opinnot olisivat edenneet nopeammin. 55 op tai enemmän suorittaneilta kysyimme, mitkä tiedekuntamme käytänteet edesauttoivat ripeää opiskelutahtia. Tietojemme mukaan saavutit lukuvuonna 2013-2014 1-29 op/30-54 op. Millaista IT-tiedekunnan tarjoamaa tukea olisit tarvinnut jotta opintosi olisivat edenneet nopeammin? Usea opiskelija, etenkin 1-29 op suorittaneista, oli sitä mieltä, etteivät heidän opintonsa olisi voineet edetä nopeammin, vaikka tiedekunta olisi tarjonnut lisätukea opintojen etenemiseen. Joukossa oli myös vastaajia jotka olivat vasta aloittaneet opintonsa. Opinto-ohjaus sekä parempi tiedotus on yksi ehdotetuista tukikanavista Etäsuoritusmahdollisuuksien parantaminen. Tiedekunnalta toivottiin tukea gradun tekemiseen. Kaikki eivät olisi voineet tehdä opintoja enempää tuenkaan kanssa. Opetusohjelman parempaan suunnitteluun tulisi kiinnittää huomiota.
Opiskelijoita voitaisiin tukea ohjauksellisin keinoin. Tukea tutkielmien tekemiseen tarvittaisiin enemmän. Myös tietotekniikan laitoksen opiskelijat toivoivat etäopiskelumahdollisuuksia. Tietojemme mukaan saavutit lukuvuonna 2013-2014 vähintään 55 op. Mitkä tiedekuntamme käytänteet auttoivat sinua saavuttamaan 55 op rajan? : Kurssijärjestelyt ja opetusohjelman sopivuus. Etäopintomahdollisuudet ja mahdollisuudet itsenäiseen työskentelyyn. Opinto-ohjaus oli hyvää. Ulkoinen motivaattori, esim. opintotuki. Ajankäytön hallinta, sisäinen motivaatio. Tiedekunnan käytänteillä ei ollut vaikutusta kaikkien opiskelijoiden opintojen nopeuteen. Etäopiskelumahdollisuudet ja joustavat suoritustavat. Sivuaineet, vaihdossa olo ja helpot kurssit. Opetusohjelmaan liittyvä seikat ja kurssitarjonta; esim. kurssit eivät menneet liikaa päällekkäin ja kesäopetus. Opiskelutavat Halusimme tietää, millaisia opiskelutapoja opiskelijat hyödyntävät. Kysyimmekin opiskelijoilta, kuinka usealla kurssilla mitäkin opiskelutapaa (luennot, demot, muu ryhmäopetus, itsenäinen opiskelu ja videot) tarjottiin, ja kuinka monella he ko. tapaa hyödynsivät lukuvuonna 2013-14 (Kuva 3). Kysyimme myös, mitä muita opiskelutapoja opiskelijat käyttivät, ja mitä he olisivat halunneet käyttää. Kuva 3. Eri opiskelumahdollisuuksien hyödyntäminen laitoksittain (keskiarvo ± 1SE). Hyödyntämisprosentti on laskettu sen mukaan, kuinka usein opiskelijat käyttivät tarjottua opiskelumahdollisuutta. Muita opiskelutapoja olivat mm. opinnäytetöiden teko, ryhmätyöskentely, -työt ja oppimistehtävät, verkkokurssit ja muiden opiskelijoiden tarjoamat neuvot ja opetus. Opiskelijat olivat olleet erilaisissa tenteissä, kuten koti- ja ryhmätenteissä. Todella moni opiskelija toivoi lisää luentojen videointia. Tietotekniikan laitoksen opiskelijat käyttivät muina opiskelutapoina mm. harjoitustyön, sekä ryhmäja projektityöskentelyä. Verkkotenttiä kiitettiin. Myös tietotekniikan opiskelijat toivoivat
itseopiskelumahdollisuuksia lisää. Myös muita opiskelumahdollisuuksia ehdotettiin. Esim. monipuolisempia ryhmä- ja itseopiskelumahdollisuuksia. Palkitseminen Pitäisikö opinnoissaan hyvin eteneviä opiskelijoita palkita? Perustele mielipiteesi. 74% kysymykseen vastanneista opiskelijoista kannatti hyvin edenneiden opiskelijoiden palkitsemista. Tämän kysymyksen osalta emme eritelleet vastauksia laitoksittain, vaan vastausten perusteella. Suurin osa Kyllä vastanneista ajatteli, että palkitseminen toimisi lisämotivaattorina opintojen etenemiselle. Joidenkin mielestä palkitseminen on kannatettavaa, mutta palkitsemisen kriteerien pitäisi olla jotain toista kuin 55 op suorittaminen lukuvuodessa. Esimerkiksi opintojen laatu pitäisi ottaa huomioon. Ei -vastaajat ajattelivat, että palkitseminen laskee muiden motivaatiota. Opiskelijat ovat epätasaarvoisessa asemassa erilaisten elämäntilanteiden vuoksi. Opintosuoritukset, oppiminen ja valmistuminen ovat itsessään palkintoja. Opiskelutahti nähdään myös omana valintana. Resurssit pitäisi ennemminkin kohdentaa opintojen tukemiseen ja laadukkaaseen opetukseen. Mikä olisi sopiva palkinto tai tunnustus hyvin edenneistä opinnoista? Osa vastaajista piti sopivana palkintona ei-rahallista palkintoa, esim. diplomia ja/tai kahvitilaisuutta. Toiset taas kannattivat lahjana pientä lahjakorttia yms. tai pientä tavarapalkintoa. Tavarapalkinto kuitenkin jakoi mielipiteitä, toiset olivat niitä vastaan. Osa vastaajista toivoi palkinnoksi rahallista stipendiä. Ehdotetut summat vaihtelivat 0-400 euron väliltä. Sana on vapaa Alla on joitakin esiin nostettuja teemoja joita ei ole lueteltu vastaustiivistelmässä aiemmin. Molempien laitosten opiskelijat antoivat myös positiivista palautetta. Opinto-ohjaukseen liittyviä ehdotuksia oli mm. amk- taustaisten opiskelijoiden johdatuskurssin tarjoaminen, ja lukujärjestysmäisempi aikataulu. Opiskelijat esittivät kursseihin ja opintosuunnitelmiin liittyviä palautteita. Esim. ryhmä- ja paritenttejä toivottiin lisää. Joustavuuden lisääminen, sekä tenttitulosten nopeampi julkistaminen. Infotilaisuuksia pitäisi järjestää lukukausien alussa, missä kerrottaisiin järjestettävistä kursseista. Opinto-ohjauksessa pitäisi kertoa tarkemmin kurssien vaatimuksista, jotta sopiva opiskelutahti löytyisi. Kurssikohtaiset opiskelupalautteet haluttaisiin nähtäville.