Ammatillisen koulutuksen siirtymä ja nivelvaiheet: Kartoituskyselyn satoa

Samankaltaiset tiedostot
Opintojen yksilöllistäminen ja henkilökohtaistaminen. Verkostoista voimaa -seminaari , Amiedu

Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä

Osaamisperusteisuus ja henkilökohtaistaminen. Markku Kokkonen Ammatillinen koulutus ajassa seminaari Huhtikuu 2017

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA!

Työvaltaisen väylän kehittäminen ammatillisiin opintoihin

Raamit ja tuki henkilökohtaistamiseen. (työpaja 4) Oulu Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki

Ennakkojaksot ja VALMA Virpi Spangar / Oppisopimusyksikkö

Pohjanmaan aluekokeilut hankkeessa

Reformi puheesta nostettua

Henkilökohtaistamisen prosessi

Muutoksia Muutoksia

AMMATILLISEN ERITYISOPETUKSEN JA AMMATILLISEN ERITYISOPETTAJAN TULEVAISUUDENKUVIA. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Kuvasanakirja. näyttötutkinnoista ja henkilökohtaistamisesta

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

HENKILÖKOHTAISTAMINEN JA ARVIOINTI OPPISOPIMUSKOULUTUKSESSA

Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi

TERV ETULOA

Yleistä ajankohtaista ja oppisopimuskoulutus

Uudistettujen ammatillisen koulutuksen perusteiden toimeenpanon seuranta

Jatkoväylä sujuvasti ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluun Aluekokeilu Pohjois-Karjala.

Henkilökohtaistamista koskevan asetuksen soveltaminen

VASTUUTA Tervetuloa!

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa

Jukka Lerkkanen

Koulutusvientikokeilun hanketyöpaja

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.

Oppijan verkkopalvelu koulutuksen sähköinen sivistyskeskus Elinikäinen oppiminen Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma

Uusi ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö monipuolistaa osaamisen hankkimista. Opetusneuvos Elise Virnes Kuhmo-talo

Osaamisperusteisuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa

VALMA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentava koulutus. Käynnistyy

Opinnollistaminen yhteistyö ja osaamisen

Laatu ratkaisee Tukimateriaalia. Ammatillisen koulutuksen reformi nyt muutamme käytäntöjä Seminaari, syksy 2017

Tarjouspyyntö: Toisen asteen ammatillisen koulutuksen tutkimus ja vaikuttavuusarviointi/zoomi-hanke

Opinto-ohjaus ja työelämätaidot

Ammattiopisto Luovi Ammatillinen peruskoulutus. Opetussuunnitelman yhteinen osa opiskelijoille. Hyväksytty 1.0/27.8.

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa

Henkilökohtainen opiskelusuunnitelma

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa

Opiskelijoiden yksilölliset opintopolut

VALMISTAVIEN JA VALMENTAVIEN KOULUTUSTEN YHTEISTYÖSEMINAARI AVAUS

Ammatillinen reformi ja opettaja

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Tutkinnon, opetuksen ja arvioinnin tietomalli, luonnos

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet

Ammatillisen koulutuksen läpäisyn tehostamisohjelma Missä mennään + viimeinen hankehaku

Ammatillisen koulutuksen reformi ja ohjaus

Työmarkkinakeskusjärjestöjen esitykset koulutuksen ja työelämän yhteistyön kehittämiseksi

Henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma

OHJAUKSELLISIA KEINOJA NUORTEN JA AIKUISTEN OPINTOJEN KESKEYTTÄMISEN EHKÄISYYN

MITEN AMMATIN OSAAMISTA VOIDAAN

Ammatillisen koulutuksen reformi ja työpajatoiminta. Synergiaseminaari, Hämeenlinna Ulla-Jill Karlsson, OKM

Opettajan arviointiosaamisen ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet

Ohjaava opettaja -osaajamerkki

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

Henkilökohtaistamista ja joustavaa oppimista

Opettajan arviointiosaamisen ammattitaitovaatimukset ja koulutusohjelman perusteet

Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten selkiyttäminen

JOENSUU KITEE LIEKSA OUTOKUMPU. Henkilökohtaistaminen ja osaamisen tunnustaminen Aino Rikkinen

Miksi opetuksesta ja koulutuksesta tulee keskustella?

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina

Opintopolku ja muut oppijan palvelut infotilaisuus

Opintopolku.fi. Ajankohtaista ohjauksen näkökulmasta. Elinikäinen ohjaus Suomessa seminaari Ritva Sammalkivi. Opintopolku.

Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Sisältö Mitä muuta merkitään?

MIKÄ MUUTTUU? Opiskeluhuolto ammatillisen koulutuksen reformissa koulutuksenjärjestäjän näkökulmasta. Itä-Suomen opiskeluhuollon päivät 7.6.

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin

Tutkinnon suorittajan osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa

Eroaminen vs. siirtyminen toisen asteen koulutuksessa. Ohjauksella vahvaksi elämän siirtymissä Sanna Laiho

Arvioinnista ja osaamisen tunnustamisesta osana näyttötutkinnon henkilökohtaistamista

Axxell Utbildning Ab. Opiskelu aikuisena

Erityisryhmät henkilökohtaistamisessa

OPPISOPIMUSKOULUTUKSEN ERITYISPIIRTEET. Omnian oppisopimustoimisto Tarmo Välikoski, oppisopimusjohtaja

Kehitysvamma-alan ammatti- ja erikoisammattitutkinto

Tervetuloa Omnian aikuisopistoon

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen näyttötutkinnoissa

LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN

Siirtymät sujuviksi SISU -hanke

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT KOTKAN-HAMINAN SEUDULLA

Yhteiskuntatakuu OKM:n toimiala. Kirsi Kangaspunta johtaja

ERITYISOPETUS JA ERITYINEN TUKI NYT. Leena Selkivuori JAMK/AOKK Hämeenlinna

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Lämpimästi tervetuloa! Opinnollistamisen koulutus

Näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen suunnittelu ja organisointi

Näyttötutkintojen ja tutkintotoimikuntien tilannekatsaus

Valmistavien ja valmentavien koulutusten yhteistyöseminaari Koulutuspolitiikan osasto Ammatillisen koulutuksen vastuualue Elise Virnes

OPAL, te - poliittinen koulutus (1 ryhmää valmistunut syksy 2017) vastaus%=100%

TULEVAISUUDEN OPETTAJAN OPAS

Avoin ammattiopisto. Stadin ammattiopiston avointen opintojen toimintamalli

Siirtymien vaikutus koulutuspolun eheyteen ohjauksen keinot keskeyttämisen ja eroamisen ehkäisyyn

Henkilökohtaistaminen sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Mitä ja miten ammattiin opiskeleva oppii ja mikä muuttuu uuden lainsäädännön myötä

Transkriptio:

Ammatillisen koulutuksen siirtymä ja nivelvaiheet: Kartoituskyselyn satoa Kaisa Harjunpää 09/02/2017 Opetushallitus

Kyselyn otanta Kysely toimitettiin yht. 76 koulutuksen järjestäjälle, heistä 68 vastasi kyselyyn Vastausprosentti 89,5 % Otantaan mukaan: Ammatilliset oppilaitokset ja ammatilliset aikuiskoulutuskeskukset, jotka valikoituivat seuraavasti: - opiskelijavolyymi: suuret toimijat (yli 1000 opiskelijaa) sekä pienempiä toimijoita - koulutuksen monimuotoisuus vs. yhden alan toimijat - edustavuus maakunnittain - VALMA / TELMA luvan saaneet - omistuspohja - kielisyys (suomi, ruotsi, saame) - Ammatilliset erityisoppilaitokset - Ammatilliset erikoisoppilaitokset - Kansanopistot - Yksityiset toimijat, joilla spesifi osaaminen

Viisi keskeistä osiota: Kyselyn rakenne A. koulutukseen pääsy, perusopetuksen ja ammatillisen koulutuksen nivelvaihe ja koulutukseen kiinnittyminen B. henkilökohtaistaminen C. yksilöllisyyden toteutuminen ja koulutuksen/tutkinnon suorittamisen aikana tapahtuvat siirtymät D. valmistumisvaihe ja jatko-opinnot sekä työelämään siirtyminen E. nivelvaiheisiin liittyvien siirtymien arviointia Kyselyyn sisältyi sekä monivalintakysymyksiä että avoimia kysymyksiä.

Vastaajien jakautuminen maakunnittain Lappi Varsinais-Suomi Kymenlaakso Uusimaa Keski-Suomi Satakunta Keski-Pohjanmaa Päijät-Häme Kanta-Häme Pohjois-Savo Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Etelä-Savo Pohjois-Karjala Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Etelä-Karjala Pirkanmaa Ahvenanmaa 0,0 % 10,0 % 20,0 % 30,0 % 40,0 %

Koulutukseen hakeutuminen ja koulutukseen kiinnittyminen 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Opiskelijalla/tutkinnon suorittajalla on mahdollisuus jatkuvaan ympärivuotiseen hakeutumiseen ja koulutukseen pääsyyn. 30,9 % 39,7 % 26,5 % Koulutukseen hakeutumisen väylät toimivat joustavasti. 14,7 % 52,9 % 32,4 % Koulutukseen hakeutumisen prosessiin liittyvät sisäiset vastuut ovat selkeät. Koulutukseen hakeutumisen prosessiin liittyvät sisäiset toimintatavat ovat joustavia. Koulutuksen alkuvaiheeseen ja koulutukseen hakeutumiseen on olemassa yhdessä päätetyt toimintamallit ja menettelytavat, joita koko organisaatiossa toteutetaan. Koulutuksen aloitusvaiheessa/hakeutumisvaiheessa tehdään verkostoyhteistyötä. Opiskelijavalintaan/tutkintoon hakeutumiseen liittyvät sisäiset vastuut ovat selkeät. Opiskelijavalinnoista tiedotetaan hyvin. Nykyinen opiskelijavalintajärjestelmä tukee opiskelijan/tutkinnon suorittajan yksilöllisten polkujen toteutumista. Koulutuksen järjestäjän omaan harkintaan perustuva opiskelijavalintaprosessi toteutuu oikeudenmukaisesti ja esteettömyyden periaatteita noudattaen. Koulutuksen järjestäjän koulutustarjonta on viety Opetushallituksen ylläpitämään Opintopolku.fi palveluun. Verkossa toteutettavat hakeutumispalvelut toimivat hyvin ja käyttäjäystävällisesti. 19,1 % 41,2 % 11,8 % 17,6 % 45,6 % 47,1 % 8,8 % 41,2 % 39,7 % 27,9 % 8,8 % 20,6 % 39,7 % 38,2 % 36,8 % 47,1 % 58,8 % 36,8 % 72,1 %

Siirtymistä tukevien tekijöiden toteutuminen omassa organisaatiossa 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Opiskelijan/tutkinnon suorittajan ohjauksen resursointi on tarkoituksenmukaisesti suunnattu. 20,6 % 48,5 % 30,9 % Teemme sujuvaa ja moniammatillista verkostoyhteistyötä. 44,1 % 54,4 % Organisaatiomme rakenteet mahdollistavat yksilölliset valinnat. 36,8 % 38,2 % Opiskelijahallintajärjestelmät mahdollistavat yksilölliset valinnat. 23,5 % 47,1 % 27,9 % Opiskelijat ovat aktiivisia opintopolkunsa suunnittelijoita. 52,9 % 39,7 % 7,4 % Henkilöstö on sitoutunut opiskelijan/tutkinnon suorittajan ohjaamiseen koulutuksen aloitusvaiheessa. 57,4 % 36,8 % Sisäiset toimintaprosessit ovat selkeitä ja kaikilla on yhtäläinen käsitys toimintatavoista. 33,8 % 52,9 % Verkkoympäristöt tukevat koulutukseen hakeutumista ja koulutukseen siirtymistä. 58,8 % Henkilökohtaistamisprosessi on kuvattu selkeästi ja yksiselitteisesti. 48,5 % 33,8 %

Yhteistyöverkostossa toimiminen, koulutuksen hakeutumisvaihe 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Perusopetus 7,4 % 30,9 % 57,4 % Työnantajat 19,1 % 60,3 % 20,6 % Muut koulutuksen järjestäjät 60,3 % 23,5 % Opiskelijan huoltajat 17,6 % 23,5 % TE-hallinto 19,1 % 55,9 % Kela 23,5 % Työpajat 29,4 % 42,6 % 23,5 % Järjestöt 35,3 % 5,9 % Sosiaali- ja terveyshuolto 38,2 % 44,1 % Kuntoutussäätiöt 45,6 % 33,8 % Vakuutusyhtiöt 35,3 % 41,2 % 19,1 % Muu, mikä? 9,1 % 54,5 % 27,3 %

Henkilökohtaistamisprosessi (1/2) 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulutuksen aloitusvaiheessa/hakeutumisvaiheessa tunnistetaan hakijan aiemmin hankittua osaamista. Koulutuksen aloitusvaiheessa/hakeutumisvaiheessa selvitetään hakijan oppimisedellytykset ja mahdolliset tuentarpeet. Koulutuksen aloitusvaiheessa/hakeutumisvaiheessa tunnistettu osaaminen dokumentoidaan aina osaksi opiskelijan henkilökohtaista opiskelusuunnitelmaa (HOPS) / henkilökohtaista opetuksen järjestämistä 47,1 % 42,6 % 54,4 % Koulutuksen aloitusvaiheen/hakeutumisvaiheen henkilökohtaistamisprosessi on toimiva. 8,8 % 58,8 % 32,4 % Koulutuksen aloitusvaiheen/hakeutumisvaiheen henkilökohtaistamisprosessiin liittyvät vastuut prosessin eri vaiheissa ovat selkeät. 11,8 % 52,9 % 35,3 % Henkilökohtaistamisen käytänteet ovat organisaatiossamme tasalaatuiset. 36,8 % 8,8 % HOPSia / HOJKSia / henkilökohtaistamista koskevaa asiakirjaa / henkilökohtaista opiskeluohjelmaa päivitetään säännöllisesti koulutuksen/tutkinnon suorittamisen aikana. Organisaatiossamme on riittävä osaaminen ja välineet osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen sekä henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman / henkilökohtaisen opetuksen järjestämistä koskevan 35,3 % 35,3 %

Henkilökohtaistamisprosessi (2/2) 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa tehdään yhteistyötä oman organisaation sisällä eri yksiköiden kanssa. 20,6 % 54,4 % Osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa tehdään tarvittaessa yhteistyötä moniammatillisen verkoston kanssa. 27,9 % 52,9 % 17,6 % Opiskelijalle/tutkinnon suorittajalle mahdollistuu yksilölliset valinnat, jotka tukevat hänen vahvuuksiaan ja kiinnostuksen kohteitaan. 29,4 % 52,9 % 17,6 % Opiskelijat/tutkinnon suorittajat saavat itse osallistua tutkintoonsa kuuluvien tutkinnon osien valintaan. 45,6 % 32,4 % Opiskelijat/tutkinnon suorittajat saavat tietoa koulutukseen liittyvistä taloudellisista tukimuodoista ja opintososiaalisista eduista koulutukseen hakeutuessaan. 44,1 % Opiskelijan/tutkinnon suorittajan aikaisempi tutkintoon liittyvä osaaminen lyhentää olennaisesti valmistavan koulutuksen kestoa tai aikaistaa tutkinnon suorittamista. 42,6 % 35,3 % Tutkinnon osa tai osia tunnustetaan suoraan opiskelijan/tutkinnon suorittajan aikaisempien todistusten perusteella. 30,9 % 69,1 % Henkilökohtaistamisprosessiin liittyvät vastuut ovat selkeät silloinkin, kun opiskelija/tutkinnon suorittaja ei osallistu valmistavaan koulutukseen ja hänet ohjataan suoraan tutkintotilaisuuteen tai näyttöön. 14,7 % 39,7 % 44,1 %

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Osaamisen tunnistaminen Osaamisen tunnustaminen 3,00 2,50 2,00 1,50 1,00 0,50 0,00 N=68

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen nuorilla tunnistettu osaaminen tunnustettu osaaminen 3 2,5 2 1,5 1 0,5 0 N=61

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen aikuisilla tunnistettu osaaminen tunnustettu osaaminen 3 2,5 2 1,5 1 0,5 0 N=7

Yksilöllisyyden toteutuminen 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppimisprosessissa huomioidaan opiskelijoiden/tutkinnon suorittajien yksilölliset (erityis)tarpeet. 48,5 % 29,4 % Oppimisprosessissa huomioidaan opiskelija/tutkinnon suorittaja yksilönä, hänen vahvuutensa ja yksilölliset erot oppimistavoissa. Oppimisprosessissa hyödynnetään monipuolisia oppimisympäristöjä. 55,9 % 30,9 % Työelämäyhteistyö on kiinteää ja vuorovaikutuksellista. 60,3 % 36,8 % Teemme kiinteää yhteistyötä työpajojen kanssa yksilöllisten ja tuettujen opintopolkujen mahdollistamiseksi. 38,2 % 36,8 % Työpaikoilla on riittävä osaaminen opiskelijan/tutkinnon suorittajan ohjaamiseen, arviointiin ja kouluttamiseen. 27,9 % 64,7 % Koulutuksen järjestäjällä on riittävästi aikaa ohjata opiskelijaa/tutkinnon suorittajaa työpaikalla tapahtuvan oppimisen aikana. 55,9 % 19,1 % Koulutuksen järjestäjällä on riittävästi aikaa ohjata ja perehdyttää työpaikkaohjaajia/-kouluttajia. 26,5 % 58,8 % 14,7 % Organisaation rakenteet mahdollistavat yksilölliset valinnat ja osaamisperusteisen opintopolun toteutumisen. Opiskelijahallintajärjestelmät mahdollistavat yksilölliset valinnat ja osaamisperusteisen opintopolun toteutumisen. 19,1 % 45,6 % 33,8 % Opiskelijoilla/tutkinnon suorittajilla on heidän tarpeitaan ja edellytyksiään vastaavat mahdollisuudet osaamisen osoittamiseen. 39,7 %

Erilaisille koulutuspoluille ohjaaminen 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Opiskelija/tutkinnon suorittaja voi siirtyä joustavasti kesken koulutuksen organisaation sisällä eri koulutusmuodosta toiseen. 17,6 % 55,9 % Opiskelijoita/tutkinnon suorittajia polutetaan joustavasti VALMAkoulutukseen. 14,7 % 33,8 % 29,4 % Opiskelijoita/tutkinnon suorittajia polutetaan joustavasti työpajatoimintaan. 44,1 % 26,5 % Opiskelija/tutkinnon suorittaja voi siirtyä joustavasti kesken koulutuksen toisen koulutuksen järjestäjän opiskelijaksi. 51,4 % Opiskelijalle/tutkinnon suorittajalle tarjotaan vaihtoehtoisia tutkinnon suorittamistapoja ja polkuja (esim. kv-polku, työelämäpolku jne.) 33,8 % Opiskelijan/tutkinnon suorittajan on mahdollista valita korkeakouluopintoihin valmentavia opintoja tai yrittäjyysopintoja osana hänen henkilökohtaista opintopolkuaan ammatillisen koulutuksen 26,5 % 45,6 %

Ohjausprosessin toteutuminen keskeyttämistilanteessa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Organisaation sisäiset toimintaprosessit ovat selkeitä ja yhdenmukaisia. 10,3 % 54,4 % 35,3 % Opiskelija/tutkinnon suorittaja saa riittävästi tukea ja ohjausta koulutuksen ollessa keskeytymässä. 41,2 % Opiskelijalle/tutkinnon suorittajalle kerrotaan muista tarjoutuvista vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista (eri alat, työllistymismahdollisuudet jne.). Opiskelijan/tutkinnon suorittajan keskeyttäessä koulutuksen/tutkinnon suorittamisen hänelle laaditaan yhdessä jatkosuunnitelma. Opiskelijan/tutkinnon suorittajan keskeyttäessä koulutuksen/tutkinnon suorittamisen hänelle on järjestetty suunnitelmallinen jatkoseuranta. 20,6 % 44,1 % 47,1 % 30,9 % 8,8 % Opiskelijaa/tutkinnon suorittajaa kontaktoidaan säännöllisesti. 20,6 % 26,5 % Moniammatillinen verkostoyhteistyö toimii tiiviisti ja järjestelmällisesti (etsivä nuorisotyö, työpajat, TE-hallinto jne.). 8,8 % 39,7 %

Ohjausprosessin toteutuminen opiskelijan erotessa oppilaitoksesta 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Organisaation sisäiset toimintaprosessit ovat selkeitä ja yhdenmukaisia. 11,8 % 32,4 % 55,9 % Opiskelija/tutkinnon suorittaja saa riittävästi ohjausta oppilaitoksesta erotessaan. 14,7 % 33,8 % Opiskelijalle/tutkinnon suorittajalle kerrotaan muista tarjoutuvista vaihtoehdoista ja mahdollisuuksista (eri alat, työllistymismahdollisuudet jne.). 8,8 % 48,5 % 42,6 % Opiskelijan/tutkinnon suorittajan erotessa oppilaitoksesta hänelle laaditaan yhdessä jatkosuunnitelma. 38,2 % 32,4 % Moniammatillinen verkostoyhteistyö toimii tiiviisti ja järjestelmällisesti (etsivä nuorisotyö, työpajat, TE-hallinto jne.) 48,5 % 36,8 % Ohjauksellisilla toimintatavoillamme varmistumme, ettei opiskelija/tutkinnon suorittaja jää tyhjän päälle tai syrjäydy oppilaitoksesta erotessaan. 14,7 % 48,5 % 35,3 %

Koulutuksen ja tutkinnon suorittamisen jatkuminen ja ohjaus keskeyttämisjakson jälkeen 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Opiskelija/tutkinnon suorittaja saa riittävästi ohjausta. 11,8 % 36,8 % Opiskelijan HOPS / HOJKS / henkilökohtaistamista koskeva asiakirja / henkilökohtainen opiskeluohjelma päivitetään uudelleen. 33,8 % 63,2 % Varmistamme opiskelijan/tutkinnon suorittajan kiinnittymisen oppilaitosyhteisöön ja omaan ryhmäänsä. 29,4 % 57,4 % Varmistamme säännöllisen seurannan toteutumisen. 14,7 % 61,8 % 23,5 % Koulutuksen jatkamiseen liittyvät toimintaprosessit ovat organisaatiossamme selkeitä ja yhdenmukaisia. Moniammatillinen verkostoyhteistyö toimii tiiviisti ja järjestelmällisesti. 32,4 % Suunnittelemme yhteistyössä työelämän kanssa koulutusta/tutkinnon suorittamista tukevia järjestelyjä. 32,4 % 42,6 % 20,6 %

Koulutuksen päätösvaiheeseen liittyvien toimintatapojen ja -prosessien arviointia 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Varmistumme opiskelijoiden/tutkinnon suorittajien osaamisen tasosta ja jatko-opintovalmiuksista koulutuksen päätösvaiheessa. 11,8 % 44,1 % 44,1 % Laadimme yhdessä opiskelijan/tutkinnon suorittajan kanssa suunnitelman hänen jatkopolustaan. 58,8 % 30,9 % Teemme moniammatillisen verkoston kanssa kiinteää yhteistyötä opiskelijan/tutkinnon suorittajan jatkopoluttamisessa. 52,9 % 30,9 % 8,8 % Organisaatiossamme on yhteisesti päätetty toimintatavoista opiskelijan/tutkinnon suorittajan jatkopolun varmistamiseksi. 55,9 % Opiskelijaa/tutkinnon suorittajaa ohjataan koulutuksen loppuvaiheessa ja varmistetaan hänen olevan riittävän tietoinen omista jatkopoluistaan ja 11,8 % 63,2 % Ura-, neuvonta ja ohjauspalvelut ovat opiskelijoiden/tutkinnon suorittajien hyödynnettävissä. 14,7 % 42,6 % 41,2 % Suunnittelemme yhdessä muiden koulutuksen järjestäjien kanssa jatkoopintoihin siirtymistä sujuvoittavia toimia. 35,3 % Teemme kiinteää yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa opiskelijoiden/tutkinnon suorittajien työelämään siirtymisen 27,9 % 54,4 % Opiskelijoita/tutkinnon suorittajia informoidaan opiskelijahaun käytänteistä. 7,4 % 48,5 % 42,6 % Opiskelija/tutkinnon suorittaja saa riittävät valmiudet itsenäiseen työnhakuun. 52,9 % 30,9 %

Kiitos! Kaisa Harjunpää kaisa.harjunpaa@oph.fi p. 029 5331 555 http://www.oph.fi/kehittamishankkeet/zoomi