Tilinpäätösennuste 2014

Samankaltaiset tiedostot
Talousarvion toteutuminen

Tilausten toteutuminen

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Verotulojen toteutuminen ja ennuste

Talousarvio toteutuminen

Tilausten toteutuminen

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2019

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Talousarvion toteutuminen

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Tilausten toteutuminen

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2160/ /2017

Vuoden 2014 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2014

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

kk=75%

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2018

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

TOT 2006 TOT 2007 TA 2008 Muutos Ta TA 2009 TS 2010 TS 2011 muutos

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2018

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Kuntalaki ja kunnan talous

Mikkelin kaupungin tilinpäätös Kaupunginhallitus

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Talousarvion toteumaraportti..-..

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Vuoden 2016 talousarvion määrärahojen ylitykset. Määrärahojen ylityksiä on seuraavasti: Käyttötalousosa Tuotot/kulut Määräraha Toteuma Ylitykset

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUS 2017

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Kuntalain 112 :n mukaan kunnan tilinpäätöksestä on lisäksi voimassa, mitä kirjanpitolaissa säädetään.

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2016, alustava arvio tuloksesta

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

1 000 eur KV Konsernipalvelut Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Toimenpideohjelma alijäämän kattamiseksi

Kaupunginhallituksen arvio tavoitteiden ja strategian toteutumisesta 2016

JÄMSÄN KAUPUNKI. TALOUSARVION MUUTOS talousjohtaja Ari Luostarinen. Jämsä elämäsi tarina

Nurmes pääsi vuonna 2018 hyvään tulokseen kaupungin vahvalla toiminnalla

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Talousarvion 2014 kehys. Kh , 202

KHALL Taloussuunnitelman mukaisesti kaupunginhallitukselle tulee raportoida talouden toteutumisesta vähintään kahden kuukauden välein.

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012

Talousarvion toteuma kk = 50%

Nurmeksen vuoden 2017 tilinpäätös vahva muun kuntatalouden mukaisesti

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi marraskuu Kh Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Talousarviokehys vuoden 2019 talousarvioksi

ULVILAN KAUPUNKI TALOUSARVION TOTEUTUMINEN

Kunnanhallitukselle on toimitettu yhteenveto verotilityksestä.

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 2/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012

TALOUSARVION 2017 SEURANTARAPORTTI

Tilaajan arvion tarkistus

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA TOIMINTAKULUJEN (60,0 milj. euroa) JAKAUTUMINEN Muut: (16 %) SOTE: (56 %) Henkilöstömenot: (28 %)

TA 2013 Valtuusto

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valtuusto Sivu 1 / 1

Suunnittelukehysten perusteet

TARKL 16 Kemijärven kaupunginhallitus on käsitellyt tilinpäätöstä kokouksessaan seuraavasti:

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Transkriptio:

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa n. +4,1 M. Kaupungin taseeseen on edellisinä vuosina kertynyt katettavaa alijäämää yhteensä -3,1 M, joten ennusteen mukaisella tuloksella alijäämä saadaan kokonaan katettua. Kaikki lautakunnat alittivat toimintamenonsa, mikä mahdollisti hyvän tilinpäätöksen. Yksityiskohtaisempi tilinpäätösanalyysi esitetään 30.3.2014 kaupunginhallituksessa käsiteltävän tilinpäätöksen yhteydessä. Vs. talousjohtaja Anne Rantala 5.2.2015: Ennusteessa on mukana tilinpäätösvuoden verotulot ja valtionosuudet, rahoitustuotot ja -kulut sekä poistot. Toimintamenoihin ja -tuloihin saattaa kuitenkin tulla vielä joitakin muutoksia tilinpäätöksen valmistelun edetessä. Koko kaupunki Koko kaupungin toimintatulot kasvoivat vuonna 2014 4 % (+1,9 M ) edellisvuoteen verrattuna. Toimintatuloja kertyi yhteensä +50,5 M. Toimintamenojen osalta kaikki lautakunnat pysyivät niille asetetussa talousarviossa ja alittivat toimintamenonsa. Toimintamenot kasvoivat yhteensä 1,8 % (-2,8 M ) vuoteen 2013 verrattuna. Toimintamenojen toteutuma oli -162,2 M. Toimintakatteeksi 2014 ennustetaan -111,7 M. Toimintakate heikkeni -0,9 M (0,8 %) vuoteen 2013 verrattuna. Ao. kaavioissa on nähtävissä kaupungin ja toimielinten toimintamenojen ja toimintakatteen kehitys vuosina 2011 2014.

Raision kaupunki Pöytäkirja 2 (2) Toimintamenot 2011-2014 180,0 160,0 140,0 149,8 162,1 120,0 100,0 80,0 60,0 40,0 20,0 0,0 4,6 5,3 79,1 94,8 27,6 29,5 3,6 3,7 1,1 1,2 33,9 27,7 Konserni Sote Sila Vala Ympla Tela Koko kaupunki 2011 2012 2013 2014 Toimintakate 2011-2014 0,0-20,0-40,0-60,0-80,0-0,2-1,0-56,0-66,6-27,6-2,4-2,7-0,5-0,4-14,3-26,5-14,5 2011 2012 2013 2014-100,0-120,0-100,9-111,7-140,0 Kaupungin toimintamenojen kasvu jatkui edelleen. Suurin yksittäinen selittäjä menojen kasvussa oli erikoissairaanhoito. Erikoissairaanhoidon menot kasvoivat viime vuonna 3,1 %:a vuoteen 2013 verrattuna. Muiden toimintojen menojen kasvu edellisvuoteen verrattuna oli 1,4 %. Toimintakatteen heikkenemistä saatiin hillittyä toimintatulojen kasvulla. Tulevina vuosina toimintatulojen vuotuinen kasvattaminen toimintamenojen kasvua vastaavasti ei ole mahdollista.

Raision kaupunki Pöytäkirja 3 (3) Verotuloja kertyi yhteensä 1,2 M talousarviossa arvioitua vähemmän. Kunnallisveroa tilitettiin -1,6 M arvioitua vähemmän eli 84,2 M. Kunnallisverotilitykset kasvoivat kuitenkin 4 % vuoteen 2013 verrattuna. Kunnallisveron todellinen toteutuma selviää kuitenkin vasta, kun vuoden 2014 verotus on lopullisesti valmistunut kuluvan vuoden loppupuolella. Yhteisöverotulot kasvoivat 18 % edellisestä vuodesta. Yhteisöveroa tilitettiin kaupungille 5,2 M eli n. +0,6 M talousarviossa arvioitua enemmän. Kiinteistövero jäi n. -0,2 M alle arvioidun. Kiinteistöveroa saatiin viime vuonna 7,4 M. Verotuloja kertyi kokonaisuudessaan 5,5 M edellisvuotta enemmän. Valtionosuuksia maksettiin n. 0,5 M arvioitua enemmän. Valtionosuuksien yhteismäärä oli 28,1 M. Vuosikatteeksi on ennusteen mukaan muodostumassa n. +12,6 M, joka on n. +5,2 M edellistä tilinpäätöstä parempi. Poistot ovat 8,9 M eli hiukan edellisvuotta pienemmät. Konsernihallinto Konsernihallinnon toimintatulot laskivat 0,5 M edellisvuoteen verrattuna. Sähkön myyntitulot olivat 1,7 M eli -0,2 M arvioitua pienemmät. Myyntituloja kiinteän omaisuuden myynnistä saatiin 2,0 M eli -0,3 M vähemmän kuin arvioitiin. Vaikka toteutuma jäi alle talousarviossa arvioidun, tulosta voidaan kuitenkin pitää hyvänä talous- ja markkinatilanteeseen nähden. Konsernihallinnon toimintamenot olivat -5,3 M ja vähenivät 0,2 M edellisvuoteen verrattuna. Toimintakate heikkeni -0,3 M edelliseen vuoteen verrattuna. Sosiaali- ja terveyskeskus Sosiaali- ja terveystoimen toimintatulot 2014 kasvoivat 8,3 % (+2,2 M ) vuoteen 2013 verrattuna. Toimintamenot kasvoivat vastaavasti 3,0 % (-2,8 M ), joten menojen lisäys saatiin melkein katettua tulojen kasvulla. Toimintakate heikkeni kuitenkin -0,6 M vuoteen 2013 verrattuna Sivistyskeskus Sivistyslautakunnan toimintatulot kasvoivat edellisvuoteen verrattuna n. +60.000 euroa ja toimintamenot n. -250.000 euroa. Toimintakate oli n. -0,2 M heikompi kuin vuonna 2013.

Raision kaupunki Pöytäkirja 4 (4) Vapaa-aikalautakunnan toimintatulot kasvoivat edellisvuoteen verrattuna n. +35.000 euroa ja toimintamenot n. -210.000 euro. Toimintakate oli n. -0,2 M edellisvuotta heikompi. Tekninen keskus Ympäristölautakunnan toiminta toteutui vuoden 2013 tason mukaisena. Toimintatulot kasvoivat 40.000 euroa ja toimintamenot -30.000 euroa. Teknisen lautakunnan toimintatulot kasvoivat 1,5 % (0,2 M ) vuoteen 2013 verrattuna. Toimintamenot alittuivat 0,8 % (0,2 M ) edellisvuodesta, joten toimintakate oli vuonna 2014 +0,4 M parempi kuin 2013. Muut (Investoinnit, myynnit) Investointimenojen toteutuma oli 70,2 % talousarviosta eli 9,5 miljoonaa euroa. Investointitulojen toteutuma oli 3,2 miljoonaa euroa eli 86,5 %. Nettoinvestoinnit tilinpäätöksessä ovat 6,3 M eli 0,8 M edellisvuotta pienemmät. Tilinpäätösennuste 2014 Ennusteen perusteella tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa n. +4,1 M. Taseessa on edellisinä vuosina kertynyttä katettavaa alijäämää yhteensä 3,1 M. Näin ollen taseen alijäämä on katettavissa vuoden 2014 ylijäämällä kokonaisuudessaan. Oheismateriaali 16 Toteutumavertailu 122014TP ENNUSTE Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen Kaupunginhallitus merkitsee tilinpäätösennusteen 2014 tietoonsa saatetuksi. Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Tiedoksi

Raision kaupunki Pöytäkirja 5 (5)