KOULUN OPISKELUHUOLTO, PALVELUOHJAUS JA TYÖMENETELMÄT Työryhmän kuvaus Uusi oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (30.12.2013/1287) velvoittaa toimimaan entistä tehokkaammin ja luomaan kouluihin edellytyksiä toteuttaa sekä yhteisöllistä että yksilökohtaista opiskeluhuoltoa. Koulun opiskeluhuollon henkilöstö koostuu eri ammattiryhmien työntekijöistä. Moniammatillisuus on omalta osaltaan luomassa erityiset puitteensa opiskeluhuollon palveluiden järjestämiselle ja käytännön toteuttamiselle koulun toimintaympäristössä. Opiskeluhuollossa on lisäksi sosiaalityöllä ja sen työmenetelmillä tärkeä merkityksensä. Palveluohjaus on yksi mahdollisuus koordinoida opiskeluhuollon palveluita. Palveluohjausta voidaan harjoittaa sekä palvelujärjestelmän tasolla että yksittäisen asiakkaan (opiskelijan) ohjauksellisena työotteena. Työryhmään toivotaan esityksiä koulun opiskeluhuoltoon kytkeytyvistä joko palveluohjaukseen tai yleensä ohjaukseen ja koulun sosiaalityön työmenetelmiin liittyvistä tutkimuksista. Esitykset voivat olla tutkimuksen ideapapereita, tutkimussuunnitelmia tai jo pidemmälle ehtineiden tutkimusraporttien esittelyjä. Vetäjä ja yhteystiedot: Paula Kauppinen-Roivainen, jatko-opiskelija, Welfare, Health and Management tohtoriohjelma, Itä-Suomen yliopisto pkauppin(at)student.uef.fi
Ystävyyden tunnistaminen näkökulmana yhteisölliseen opiskeluhuoltoon Riikka Korkiamäki, Tampereen yliopisto riikka.korkiamaki(at)uta.fi Puheenvuorossani käsittelen yläkouluikäisten nuorten ystävyyssuhteita koulun ja sosiaalityön kontekstissa. Lähtökohtana on esioletus siitä, että koulun institutionaalisessa tilassa nuorten vertaissuhteisiin ja ystävyyksiin suhtaudutaan useammin ongelmana tai haasteena kuin myönteisenä voimavarana. Sosiaalityöntutkimuksessa ystävyyksiä on puolestaan käsitelty varsin harvoin, ja silloin tavallisimmin hyvinvoinnin riskinä. Puheenvuorossani pohdin, millaisista näkökulmista nuorten ystävyydet voivat olla nuorten hyvinvointia sekä yhteisöllistä ja yhteiskunnallista osallisuutta edistävä tekijä, ja miten ystävyyttä voitaisiin huomioida ja tukea koulun yhteisöllisessä tilassa. Mikä on koulun sosiaalityön ja koulunuorisotyön rooli ystävyyksien tunnistamisessa, tunnustamisessa ja ystävyyspotentiaalin tiedostamisen edistämisessä koulussa? Puheenvuoroni liittyy vuoden 2016 alussa alkaneeseen tutkimushankkeeseen, jossa tarkastelen nuorten ystävyyssuhteita yhteisöllisen ja yhteiskunnallisen inkluusion näkökulmasta sekä ystävyyden tukemisen mahdollisuuksia ja ehtoja erilaisissa institutionaalisissa konteksteissa. Tästä näkökulmasta puheenvuoro on alustava, aloitteleva ja pohdiskeleva katsaus aiheeseen. Toisaalta puheenvuoron käytännöllisempi osuus perustuu vuosina 2013 2015 toteutettuun soveltavaan tutkimushankkeeseen, jossa yhteistyössä koulun ja muiden alojen ammattilaisten kanssa kehitettiin niin sanottua myönteisen tunnistamisen näkökulmaa lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen ja osattomuuden ehkäisemiseen. Puheenvuorossani sovellan myönteisen tunnistamisen näkökulmaa yläkouluikäisten nuorten ystävyyssuhteiden havaitsemiseen, ymmärtämiseen ja huomioimiseen kouluyhteisössä.
Lapsen emotionaalisen tilan tunnistaminen informantteina luokanopettajat ja vanhemmat Erna Törmälehto, Tampereen yliopiston Porin yksikkö erna.tormalehto(at)uta.fi Lasten psykososiaalisten ongelmien tunnistamiseen liittyvä tutkimus on tarpeellista, koska lasten henkinen pahoinvointi ja mielenterveysvaikeudet jäävät usein huomaamatta. Fyysisten sairauksien varhainen tunnistaminen ja hoito ovat terveydenhoitojärjestelmien kulmakiviä ympäri maailman, mutta lasten sosiaalisen ja psyykkisen hyvinvoinnin arvioiminen ei ole yhtä selkeää ja yhtenäistä. Koulu toimii merkityksellisenä ympäristönä lapsen kasvun ja kehityksen seuraamisessa. Tämä tutkimus toteutettiin alakouluissa. Lasten yksilöllisten ominaisuuksien ja tarpeiden tunnistaminen on osa luokanopettajan työtä. Tutkimukseni tarkoituksena on kuvata, mitä tai missä määrin aikuiset tunnistavat lasten kokemasta itsearvioimastaan emotionaalisesta tilastaan. Tutkimuksessa on tarkoitus hyödyntää tunnustussuhdeteoriaa, jonka perusteella yksilön tarpeet ja ominaisuudet tulisi ensin tunnistaa ja sen jälkeen tunnustaa. Tutkimuksen aineisto on kerätty kahden länsisuomalaisen kunnan alakouluissa sekä keskisuomalaisissa alakoulussa yhteensä 27 eri koulussa ja 50 eri luokassa. Kaikkiaan aineistoa kertyi 989 oppilaasta, heidän vanhemmistaan ja 50 opettajastaan. Tutkimukseen osallistuvat oppilaat täyttivät vahvuuksien ja vaikeuksien kyselyn (SDQ) itsearviointilomakkeen ja aikuiset täyttivät vastaavan arviointilomakkeen oppilaista. Vahvuuksien ja vaikeuksien kyselyn ensimmäisessä analyysissä verrattiin oppilaiden itsearviointeja opettajien ja vanhempien arvioihin nonparametrisella wilcoxon testillä. Analyysin perusteella on selkeästi nähtävissä, että suurimmassa osassa kyselyn muuttujista on oppilaiden ja aikuisten arvioiden välillä merkittäviä eroja sekä vaikeuksissa että vahvuuksissa (0.000<p<.05). Aineiston jatkoanalyysiä varten on muodostettu uudet muuttujat, jotka kuvaavat lasten ja aikuisten vastausten eroja. Näitä muuttujia on tarkasteltu mm. klusterianalyysillä. Sen mukaan tutkittavista muodostui kaksi klusteria/ryhmää. Toiseen ryhmään sijoittuvat oppilaat, joiden opettajat arvioivat oppilaiden myönteisiä puolia vahvempina kuin lapset itse ja ne lapset,
jotka pitävät kielteisiä emotionaalisia tiloja vahvempina kuin opettajat. Toiseen ryhmään sijoittuvat lapset, joiden arviot itsestään ovat lähes samoja kuin, mitä opettajat heistä arvioivat kyseessä ovat ns. normivastaukset. Ryhmät ovat kooltaan lähes samansuuruiset. Osalle eromuuttujista on tehty ordinaalinen regressioanalyysi. Regressioanalyysin tuloksena opettajat arvioivat tyttöjä ja poikia eri tavoin suhteessa oppilaiden omaan arviointiin. Kahdessa muuttujassa: oppilaat, jotka kokevat itsensä uusissa tilanteissa pelokkaaksi, vailla itseluottamusta olevaksi, opettajat arvioivat pojat pelokkaimmiksi kuin mitä he itse kokevat olevansa ja tytöt vähemmän pelokkaiksi kuin mitä tytöt itse kokevat. Toinen esimerkki vastaavasta sukupuoleen yhteydessä olevasta muuttujasta on myönteistä puolta koskeva muuttuja oppilas on pitkäjänteinen. Pitkäjänteisyyden kohdalla opettajat arvioivat tytöt pitkäjänteisimmiksi kuin he itse ja taas päinvastoin pojat vähemmän pitkäjänteisiksi kuin he itse. Tähän mennessä tehtyjen analyysien pohjalta voidaan olettaa, että aikuiset arvioivat oppilaan myönteisiä puolia vahvemmiksi kuin he itse ja kielteistä emotionaalista tilaa heikommaksi kuin oppilaat itse arvioivat. Tärkeää olisi löytää tapoja, joiden kautta tultaisiin tietoiseksi lapsen omasta kokemuksesta omasta emotionaalisesta tilastaan, jotta lapsen tarve tulla tunnistetuksi ja tunnustetuksi toteutuisi.
Palveluohjaus koulun opiskeluhuoltotyössä Paula Kauppinen-Roivainen, Welfare, Health and Management -tohtoriohjelma, Itä-Suomen yliopisto pkauppin(at)student.uef.fi Suomessa on meneillään erilaisia hankkeita, jotka tähtäävät väestön syrjäytymisen ehkäisyyn ja koulutuksen läpäisyyn. Sosiaali- ja terveysministeriön poikkihallinnollisen syrjäytymisen, köyhyyden ja terveysongelmia vähentävän loppuarvion (2011 2015) mukaan yleisenä tavoitteena on luoda toimintamalli, jolla hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen sekä eriarvoisuuden vähentäminen otetaan osaksi yhteiskunnallista päätöksentekoa. Ohjelman valmistelussa on osoittautunut, että ongelmiin ratkaisuja etsittäessä, on ilmiöitä tarkasteltava kokonaisuutena. Tulevaisuudessa ei enää voida jatkaa yhden sektorin tai toimijan mallilla, vaan edellytyksenä on tiivistetty ja selkeä poikkihallinnollinen yhteistyö. Koulutus on Sosiaali- ja terveysministeriön poikkihallinnollisen ohjelman loppuarviossa (2011 2015) nostettu yhdeksi lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin kulmakiveksi. Oppilas- ja opiskelijahuoltoa on yhtenäistetty esiasteelta toiselle asteelle, muun muassa säätämällä laki oppilas- ja opiskelijahuollosta (opiskeluhuoltolaki voimaan 1.8.2014). Esimerkiksi onnistunut siirtymävaiheiden yli ulottuva ohjaus on omalta osaltaan vaikuttamassa nuorta valitsemaan kykyjään ja kiinnostuksiaan vastaavan jatkoopiskelupaikan. Ammatillisen koulutuksen uudistaminen tuo haasteita opiskeluhuoltoon. Tässä väitöskirjassa tutkimustehtävänä on tarkastella palveluohjausta ilmiönä sekä sen käyttöä toisen asteen ammatillisen oppilaitoksen opiskeluhuollon kontekstissa. Tutkimuskysymykset: Miten palveluohjausta on tutkimuskirjallisuudessa tyypitelty ja mallitettu? Mitä on palveluohjaus toisen asteen ammatillisen oppilaitoksen opiskeluhuoltotyössä? Miten palveluohjaus tukee opiskeluhuoltotyötä? Millainen palveluohjausprosessin malli voidaan rakentaa opiskeluhuollon henkilöstön käytännöistä?
Teoreettisena tarkastelukehyksenä tässä tutkimuksessa on palveluohjauksen moniulotteisuus. Palveluohjauksesta on eroteltavissa kaksi erilaista perustavoitetta: valtaistaminen (empowerment) ja hallinnollinen (koordinointi, management). Aineiston analyysimenetelmänä on sisällön analyysi. Kohderyhmänä tutkimuksessa on yhden ammatillisen oppilaitoksen opiskelijahuollon henkilöstö. Aineistonkeruumenetelmänä ovat haastattelut ja kirjallisuuskatsaus.