Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kouluterveyskysely 2013 Kokkola. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely"

Transkriptio

1 Kouluterveyskysely 2013 Kokkola Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

2 Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2

3 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja ja hyvinvointia selvittävä tutkimus Vahvistaa terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä koulu- ja kuntatasolla Toteutetaan nimettömänä opettajan ohjaamana luokkakyselynä Vuonna 2013 koko Suomi, vastaajia n , kattaa 84 % peruskoulujen 8. ja 9.-luokkalaisista ja 70 % lukion 1.- ja 2. vuoden opiskelijoista Ammatillisissa oppilaitoksissa kysely toteutettiin vuonna 2013 ensimmäistä kertaa sähköisesti, vastaajia n

4 Kouluterveyskysely uudistumassa Kysymyksiä muokattu yhdessä nuorten, koulujen henkilökunnan, asiantuntijoiden ja tutkijoiden kanssa Mielenterveyskysymykset uudistettiin 2013, näkökulmaa laajennettiin Osallisuutta ja yhteisöllisyyttä kuvaavia kysymyksiä lisätty Seksuaaliterveyteen liittyviä kysymyksiä päivitetty Uutena kysymyksissä tarkemmin mm. perhetaustaa Uudet kysymykset esitelty kuntaraportissa (kyselylomake myös 4

5 Kouluterveyskysely Kokkolassa2013 Vastaajia Peruskoulu 8.-9.lk 925 (v ) Lukio vuoden opiskelijat 437 (v ) AOL vuoden opiskelijat 713 (v ) 5

6 Osallisuus koulussa parantunut THL: Kouluterveyskysely. Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat. Koko maa 6

7 Koulun ilmapiiri, Kokkola 7

8 Vaikuttamismahdollisuudet koulussa

9 Myönteinen muutos elintavoissa THL: Kouluterveyskysely. Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat. Koko maa 9

10 Elintavat, Kokkola 10

11 Koti, koulu ja ystävät ovat hyvinvoinnin perusta THL: Kouluterveyskysely. Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat. Koko maa 11

12 Perhe ja ystävät 12

13 Koettu terveys kohentunut 13

14 Kouluruokailussa myönteinen suunta 14

15 Tehty työ näkyy! 15

16 Mutta kiusaamista on edelleen liikaa Peruskoulun 8. ja 9. luokan vastaajia Kokkolassa % sanoo, että väkivaltatilanteet haittaavat työskentelyä koulussa eli noin 130 oppilasta 6 % on koulukiusattuna vähintään kerran viikossa eli noin 56 oppilasta 3 % on osallistunut kiusaamiseen vähintään kerran viikossa eli noin 28 oppilasta Heistä 73 % sanoo, että kiusaamiseen ei ole puututtu koulun aikuisten toimesta

17 Riittävä uni ja liikunta pidettävä jatkossakin puheenaiheina Nukkuu arkisin alle 8 h/yössä Peruskoululaisista 26 % (koko maa 30 %) Lukiolaisista 35 % (koko maa 39 %) Ammattiin opiskelevista 50 % (koko maa 47 %) Netissä vietetty aika aiheuttaa %:lle ongelmia vuorokausirytmissä Moni liikkuu edelleen liian vähän Hengästyttävää liikuntaa vapaa-ajalla korkeintaan 1 h/vko: Peruskoululaisista 31 % Lukiolaisista 29 % Ammattiin opiskelevista 48 % 17

18 Lukiolaisten ja ammattiin opiskelevien terveysja hyvinvointierot ovat suuria 18

19 Päihteitten käyttöä pitää ehkäistä 19

20 Huono ilmanvaihto tai huoneilma haittaa opiskelua PK Koko maa PK Kokkola PK Kpohjanmaa Lukio Koko maa Lukio Kokkola Lukio Kpohjanmaa AOL Koko maa AOL Kokkola AOL Kpohjanmaa 0 Huono ilmanvaihto tai huoneilma haittaa opiskelua 20

21 Sopimaton lämpötila haittaa opiskelua PK Koko maa PK Kokkola PK Kpohjanmaa Lukio Koko maa Lukio Kokkola Lukio Kpohjanmaa AOL Koko maa AOL Kokkola AOL Kpohjanmaa 0 Sopimaton lämpötila haittaa opiskelua 21

22 Seksuaaliterveystietämystä olisi syytä parantaa Koko maa Kokkola Kpohjanmaa PK Lukio AOL Hyvät tiedot seksuaaliterveydestä 22

23 Seksuaalinen häirintä on yleistä

24 Mielen hyvinvointiin kiinnitettävä huomiota Kouluterveyskysely 2013, Tampere 24

25 Mielen hyvinvointiin kiinnitettävä huomiota poika tyttö PK Lukio AOL Merkittävä sosiaalinen ahdistuneisuus Kouluterveyskysely

26

27 Sosiaalinen ahdistuneisuus on yleistä 27

28 Moni on hakenut apua masentuneen tai ahdistuneen mielialan vuoksi 28

29 Avun saaminen koetaan edelleen vaikeaksi 29

30 Vaikeudet tehtävissä ja sosiaalisissa suhteissa lisääntyneet 9% 8% 7% 6% 5% paljon vaikeuksia tehtävissä paljon vaikeuksia sos. suhteissa 4% 3% 2% 1% 0% 2004/ / / / THL Kouluterveyskysely, peruskoulu 8. ja 9.lk,

31 Vanhempien koulutus määrittelee lasten terveyttä, hyvinvointia ja koulunkäyntiä 18% 16% 14% 12% 10% 8% 6% 4% 2% koulu-uupumusta koulukiusattuna väh. kerran viikossa paljon vaikeuksia tehtävissä koettu terveys melko tai erittäin huono paljon vaikeuksia sos. suhteissa 0% korkea keskitasoinen heikko Vanhempien koulutus THL Kouluterveyskysely, peruskoulu 8. ja 9.lk,

32 Vanhempien työttömyys määrittelee lasten terveyttä, hyvinvointia ja koulunkäyntiä 35% 30% 25% koettu terveys keskinkertainen tai huono koulu-uupumusta 20% 15% 10% 5% kohtalainen tai vaikea ahdistuneisuus koulukiusattuna väh. kerran viikossa paljon vaikeuksia tehtävissä 0% ei kumpikaan toinen vanhemmista molemmat vanhemmat paljon vaikeuksia sos. suhteissa Vanhempien työttömyys THL Kouluterveyskysely, peruskoulu 8. ja 9.lk,

33 Hyvä keskusteluyhteys vanhempien kanssa auttaa vaikeuksissa 25% 8% 20% 15% 7% 6% 5% 4% 10% 3% 5% 0% 2% 1% 0% korkea keskitasoinen heikko korkea keskitasoinen heikko Vanhempien koulutus paljon vaikeuksia tehtävissä/huono keskusteluyhteys paljon vaikeuksia sos. suhteissa/huono keskusteluyhteys paljon vaikeuksia tehtävissä paljon vaikeuksia sos. suhteissa paljon vaikeuksia tehtävissä/hyvä keskusteluyhteys THL Kouluterveyskysely, peruskoulu 8. ja 9.lk, paljon vaikeuksia sos.suhteissa/hyvä keskusteluyhteys 33

34 35% 30% 25% 20% 15% 10% 5% 0% Hyvä keskusteluyhteys vanhempien kanssa auttaa vaikeuksissa ei kumpikaan toinen vanhemmista paljon vaikeuksia tehtävissä/huono keskusteluyhteys paljon vaikeuksia tehtävissä paljon vaikeuksia tehtävissä/hyvä keskusteluyhteys 20% 18% 16% 14% 12% 10% 8% 6% 4% 2% 0% molemmat ei kumpikaan vanhemmatvanhempien työttömyys THL Kouluterveyskysely, peruskoulu 8. ja 9.lk, toinen vanhemmista molemmat vanhemmat paljon vaikeuksia sos. suhteissa/huono keskusteluyhteys paljon vaikeuksia sos. suhteissa paljon vaikeuksia sos. suhteissa/hyvä keskusteluyhteys 34

35 Ystävien merkitys näkyy kaikessa 30% ei ystävää 25% 20% yksi tai useampi ystävä 15% 10% 5% 0% kohtalainen tai vaikea ahdistuneisuus koulu-uupumusta koulukiusattuna terveydentila väh. kerran viikossa keskinkertainen tai huono paljon vaikeuksia tehtävissä THL Kouluterveyskysely, peruskoulu 8. ja 9.lk,

36 Kouluterveyskyselyn 2013 raportit Kuntakohtaiset ja koulukohtaiset tiedot Indikaattorikuviot Kysymyskohtaiset taulukot Myös oma paketti OPH:lle sekä poliittiseen päätöksentekoon Raportista löytyy kuntakohtaiset ilon ja huolen aiheet Kouluterveyskyselyn nettisivuilla ja kuntaraportissa vinkkejä tulosten hyödyntämiseen Valtakunnalliset ja alueelliset tulokset nettisivuilla 36

37 Tärkeää tuloksia tarkastellessa Miten ilmiö on muuttunut ajassa? Onko sukupuolten välillä eroa? Onko alueiden välillä eroa? Montako vastaajaa? Kyseessä todellinen muutos eikä sattuman aiheuttama vaikutus? Ilon ja huolen aiheet: ilmiö itsessään voi olla huolestuttava vaikka kehitys olisi myönteistä!

38 Kouluterveyskysely kuntien hyvinvointityön tukena Hyvinvointijohtamisessa, erilaisten ohjelmien ja suunnitelmien laatimisessa esim. lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma tai kertomus Hallinto- ja strategiatyössä, eri hallintokuntien ja alueellisten poikkihallinnollisten työryhmien toimesta Indikaattorit esim. sähköiseen hyvinvointikertomukseen Terveyden edistämisen strategioissa Poliittisissa ohjelmissa 38

39 Lasten ja nuorten hyvinvointi on investointi tulevaisuuteen Hyvinvointia luodaan arjessa Hyvä itsetunto ja onnistumisen kokemukset kantavat Yhteisöllisyys on vahva voima, se voi integroida tai syrjäyttää Yksilön hyvinvoinnin ohella tärkeää myös yhteisöjen hyvinvointi Kokonaisuus huomioon Jokainen on tärkeä omalla paikallaan

40 Lisätietoa Kouluterveyskyselystä: Kouluterveyskysely netissä Kouluterveyskysely myös Facebookissa Sähköposti

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely

Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Kouluterveyskysely 2013 Keski-Pohjanmaa Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v)

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, Itä-Suomi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija

Kouluterveyskysely 2013, P-S avi. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Kouluterveyskysely 2013, P-S avi Reija Paananen, FT, Erikoistutkija www.thl.fi/kouluterveyskysely Yksilö kasvaa osana yhteisöjä 2 Kouluterveyskysely Valtakunnallisesti kattavin nuorten (14-20 v) elinoloja

Lisätiedot

Miten nuoret voivat kouluyhteisössä? Kouluterveyskyselyn tuloksia 2013

Miten nuoret voivat kouluyhteisössä? Kouluterveyskyselyn tuloksia 2013 Miten nuoret voivat kouluyhteisössä? Kouluterveyskyselyn tuloksia 2013 THL 5.2.2014 Tutkija Hanne Kivimäki Aiheet Perustietoa Kouluterveyskyselystä Valtakunnalliset tulokset 2013 Tulosten hyödyntäminen

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Lasten terveyskäräjät 1.12.2015 Anni Matikka THL Kouluterveyskysely Tuottaa kattavasti seurantatietoa 14-20 vuotiaiden terveydestä ja hyvinvoinnista Paikallisen päätöksenteon

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia 8.11.-13 Harri Taponen 30.10.2013 Mikä on kouluterveyskysely? Kyselyllä selvitettiin helsinkiläisten nuorten hyvinvointia keväällä 2013 Hyvinvoinnin osa-alueita

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2005-2013 Peruskoulun 8. ja 9. luokan pojat Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/ THL: Kouluterveyskysely

Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/ THL: Kouluterveyskysely Peruskoulun 8. ja 9. luokan tyttöjen hyvinvointi 2004/2005 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat eivät tiedä aina

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Pirkanmaalla vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Pohjois-Pohjanmaalla vuosina 2009-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden tytöt (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Päijät-Hämeessä vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Päijät-Hämeessä vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Päijät-Hämeessä vuosina 2008-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Lapissa vuosina 2008-2013 (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Etelä-Suomessa vuosina 2008-2013 Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden pojat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi

Lisätiedot

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita?

Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Mitä riskejä otamme, jos emme kehitä palveluita? Katsaus lasten ja nuorten hyvinvoinnin tilaan Reija Paananen, FT, Erikoistutkija, THL 3.10.2014 1 Yksilö kasvaa osana yhteisöjä, syrjäytymisen tai pärjäämisen

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013. THL: Kouluterveyskysely

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013. THL: Kouluterveyskysely Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi 2008/2009 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 43 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/ THL: Kouluterveyskysely

Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/ THL: Kouluterveyskysely Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden poikien hyvinvointi 2008/2009 2013 Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 40 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana Vanhemmat

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Helsinki. Vakioidut prosenttiosuudet. Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua. Melu ja kaiku haittaavat opiskelua

FYYSISET TYÖOLOT. Helsinki. Vakioidut prosenttiosuudet. Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua. Melu ja kaiku haittaavat opiskelua FYYSISET TYÖOLOT Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua 15 Melu ja kaiku haittaavat opiskelua 19 Sopimaton valaistus haittaa opiskelua 13 Huono ilmanvaihto tai huoneilma haittaa opiskelua Sopimaton lämpötila

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA

KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOSTEN TARKASTELUA KOULUTERVEYSKYSELY Vastaajat Porvoo: Perusopetuksen 4.-5. luokat vastannut 894 kattavuus 72 % 8.-9. luokat vastannut 770 kattavuus 63 % Lukio vastannut 173

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen Mikkeli 19.2.2014 19.2.2014 Pauliina Luopa 1 MILLAISTA TIETOA KOULUTERVEYSKYSELYSTÄ SAA? 19.2.2014 Pauliina Luopa 2 Kouluterveyskysely kerää Kokemustietoa 14

Lisätiedot

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus

Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Toisen asteen opiskelijoiden kouluhyvinvointi ja osallisuus Kouluterveyskysely 2017 18.1.2018 Pk-seudun Kouluterveyskyselyseminaari/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä Kouluterveyskyselystä Sähköinen

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista

Kouluterveyskysely Poimintoja Turun tuloksista Kouluterveyskysely 2017 Poimintoja Turun tuloksista Sisältö 1. Kyselyn taustatietoja THL:n kansallinen Kouluterveyskysely Kouluterveyskyselyyn 2017 vastanneet 2. Kyselyn tuloksia 2.1 Hyvinvointi, osallisuus

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys. Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011

Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys. Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011 Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011 Kouluterveyskyselyn tuloksia 2010 Fyysisissä työoloissa koetaan puutteita Opiskelua haittaa huono ilmanvaihto

Lisätiedot

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki

Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista. Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Lape -päivät, Helsinki Uutta tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista Nina Halme, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 22.9.2017 Lape -päivät, Helsinki Uudistunut Kouluterveyskysely Tietoa perusopetuksen oppilaiden

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu, % 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Koulun fyysisissä työoloissa puutteita

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu, % 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% Koulun fyysisissä työoloissa puutteita FYYSISET TYÖOLOT Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 36% Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua 8% Melu ja kaiku haittaavat opiskelua 24% Sopimaton valaistus haittaa opiskelua 12% Huono ilmanvaihto

Lisätiedot

Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto

Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto Vanhempien tuen tarpeet ja ylisukupolvisten ongelmien katkaiseminen Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto 1 Geenit + Ympäristö = Myöhempi terveys ja hyvinvointi Geenit Koulutus

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, POJAT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 48 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, POJAT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 48 % FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 54 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 54 % FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 60 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 60 % FYYSISET TYÖOLOT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Itä-Suomen kouluterveys- ja hyvinvointipäivä, Kuopio Tutkija Hanne Kivimäki

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Itä-Suomen kouluterveys- ja hyvinvointipäivä, Kuopio Tutkija Hanne Kivimäki Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen Itä-Suomen kouluterveys- ja hyvinvointipäivä, Kuopio 2.4.2014 Tutkija Hanne Kivimäki Aiheet Miksi hyödyntää Kouluterveyskyselyn tuloksia Tuloksista tarkemmin

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Itä-Suomen AVI 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 %

FYYSISET TYÖOLOT. Itä-Suomen AVI 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 % Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa, TYTÖT 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 42 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai huoneilma

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 % Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 %

FYYSISET TYÖOLOT. Koko maa 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 37 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai huoneilma

Lisätiedot

Näkökulmia Kouluterveyskyselystä

Näkökulmia Kouluterveyskyselystä Näkökulmia Kouluterveyskyselystä Yhteiskuntatakuu työryhmän kokous 18.10.2011 18.10.2011 Riikka Puusniekka 1 Kouluterveyskysely 1995 2011 Toteutettu vuosittain, samat kunnat vastausvuorossa aina joka toinen

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion rehtori

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2017

Kouluterveyskysely 2017 Kouluterveyskysely 2017 Otteita tuloksista 19.4.2018 Työryhmä Johtava hoitaja Hannele Nikander-Tuominen Johtava koulupsykologi Cecilia Forsman Terveydenhoitaja Nina Itälä Johtava rehtori Vesa Malin Lukion

Lisätiedot

THL: Kouluterveyskysely 2015 Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat

THL: Kouluterveyskysely 2015 Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat 2015 Peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat Vistan koulu selkeää kehittymistä selkeää heikkenemistä 2007 2009 2011 2013 2015 (N=248) (N=252) (N=225) (N=232) (N=303) FYYSISET TYÖOLOT Koulun fyysisissä työoloissa

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 36 %

FYYSISET TYÖOLOT. Varppeen koulu 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Koulun fyysisissä työoloissa puutteita 36 % FYYSISET TYÖOLOT Koulun fyysisissä työoloissa puutteita Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai huoneilma

Lisätiedot

THL KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOKSIA 8-9. lk Utajärvi

THL KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOKSIA 8-9. lk Utajärvi THL KOULUTERVEYSKYSELY 2017 TULOKSIA 8-9. lk 1 24.4.2018 Anne Leppälä-Hast TUTKIMUSAIHEET Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys ja toimintakyky Elintavat Koulunkäynti ja opiskelu Perhe ja elinolot

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset

Kouluterveyskysely Vantaan kaupungin tulokset Kouluterveyskysely 2017 - Vantaan kaupungin tulokset 4. 5.-luokkalaisten tulokset HYVINVOINTI JA YSTÄVÄT Lähes kaikki (90 %) ovat tyytyväisiä elämäänsä, pojat useammin kuin tytöt. Suuri osa (86 %) kokee

Lisätiedot

Hyvä kuntapäättäjä! Kouluterveyskyselyn tulokset kunnan poliittisessa päätöksenteossa. Miten indikaattorikoostetta voidaan hyödyntää?

Hyvä kuntapäättäjä! Kouluterveyskyselyn tulokset kunnan poliittisessa päätöksenteossa. Miten indikaattorikoostetta voidaan hyödyntää? 1(2) Hyvä kuntapäättäjä! Olemme koonneet kuntasi Kouluterveyskyselyn tuloksista tiiviin indikaattorikoosteen poliittisen päätöksenteon tueksi. Toivomme, että koosteesta on hyötyä tehtävässäsi! Kouluterveyskyselyn

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Keski-Pohjanmaan tilaisuus, Kokkola 12.2.2014 Tutkija Hanne Kivimäki

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Keski-Pohjanmaan tilaisuus, Kokkola 12.2.2014 Tutkija Hanne Kivimäki Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen Keski-Pohjanmaan tilaisuus, Kokkola 12.2.2014 Tutkija Hanne Kivimäki Aiheet Miksi hyödyntää Kouluterveyskyselyn tuloksia Tuloksista tarkemmin Yleistä hyödyntämisestä

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Kempeleen lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta

Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen. Kempeleen lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta Kouluterveyskyselyn tulosten hyödyntäminen en lasten ja nuorten hyvinvoinnin kehittämisilta Arja Rantapelkonen 27.3.2014 Aineisto kouluterveyskysely v. 2013 Peruskoulun 8. luokka Peruskoulun 9. luokka

Lisätiedot

Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys Elintavat

Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Terveys Elintavat 4-5lk Nurmijärvi,(vertailu: Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Mäntsälä, Tuusula) vastaajia 1061/vastausprosentti 80 % Hyvinvointi, osallisuus ja vapaa-aika Suurin osa on tyytyväinen elämäänsä(87,3 %, vähiten

Lisätiedot

Kouluterveyskysely terveydenhoitajan työssä

Kouluterveyskysely terveydenhoitajan työssä Kouluterveyskysely terveydenhoitajan työssä Th, tutkija Hanne Kivimäki Terveydenhoitajapäivät 16.2.2018 Finlandia-talo 16.2.2018 Terveydenhoitajapaivat 2018/Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö Yleistä tiedonkeruusta

Lisätiedot

Paikkatiedon mahdollisuudet kouluterveyskyselyaineiston esittämisessä Case: Nuorten hyvinvointierot Helsingissä

Paikkatiedon mahdollisuudet kouluterveyskyselyaineiston esittämisessä Case: Nuorten hyvinvointierot Helsingissä Paikkatiedon mahdollisuudet kouluterveyskyselyaineiston esittämisessä Case: Nuorten hyvinvointierot Helsingissä Faris Alsuhail (@AlsuhailFaris) Helsingin kaupunki Tietokeskus faris.alsuhail@hel.fi 050

Lisätiedot

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö

Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen. Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Oppiminen, osaaminen, kestävä hyvinvointi ja johtaminen Anneli Rautiainen 1.11.2013 Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö TAVOITTEENA MAAILMAN OSAAVIN KANSA 2020 OPPIMINEN OSAAMINEN KESTÄVÄ HYVINVOINTI

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Aineisto kuntapäättäjät. Palveluvaliokunta

Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Aineisto kuntapäättäjät. Palveluvaliokunta Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Aineisto kuntapäättäjät Palveluvaliokunta Arja Rantapelkonen 29.1.2014 Esityksen aihe - Nimi Sukunimi Tausta Kysely toteutetaan joka toinen vuosi kuntien peruskouluissa,

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2008

Kouluterveyskysely 2008 Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 2008 Etelä-Suomen, Itä-Suomen ja Lapin läänit peruskoulun 8. ja 9. luokan oppilaat muutokset 2000 2008 sukupuolten väliset erot vuonna 2008

Lisätiedot

Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1. Muutokset peruskoulun yläluokilla ja. ammattiin opiskeleviin

Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1. Muutokset peruskoulun yläluokilla ja. ammattiin opiskeleviin Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 2008 Muutokset peruskoulun yläluokilla ja lukiossa 2000-2008 sekä vertailu ammattiin opiskeleviin Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely

Lisätiedot

Sukupolvelta toisella siirtyvät ongelmat Kansallinen syntymäkohortti 1987. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto

Sukupolvelta toisella siirtyvät ongelmat Kansallinen syntymäkohortti 1987. Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto Sukupolvelta toisella siirtyvät ongelmat Kansallinen syntymäkohortti 1987 Reija Paananen, FT, Erikoistutkija Lapset, nuoret ja perheet -osasto 1 Sosiaalinen perimä 2 Geenit + Ympäristö = Myöhempi terveys

Lisätiedot

Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013

Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013 Mikkelin kouluterveys- ja 5. luokkalaisten hyvinvointikyselyjen tulokset 2013 Terveys, hyvinvointi ja tuen tarve sekä avun saaminen ja palvelut kysely (THL) Ensimmäinen kysely 5. luokkalaisten kysely oppilaille

Lisätiedot

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely

Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013. Ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijat (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Nuorten hyvinvointi Keski-Suomessa vuosina 2009-2013 (alle 21-vuotiaat) Kouluterveyskysely Perusindikaattorit ELINOLOT Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Vuoden 20 kouluterveyskyselyn Kärsämäen lukion tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä sosiaalisesta

Lisätiedot

Kouluterveyskyselystä tietoa opiskeluhuollon tueksi

Kouluterveyskyselystä tietoa opiskeluhuollon tueksi Kouluterveyskyselystä tietoa opiskeluhuollon tueksi Th, tutkija Hanne Kivimäki Opiskeluhuollon verkostopäivä 8.3.2018 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki 8.3.2018 Kivimäki THL 1 Esityksen sisältö

Lisätiedot

TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi

TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi TERVETULOA HUS-HYTE VERKOSTON KEHITTÄMISPÄIVÄÄN 29.5.2015 Ikääntyneiden terveys ja hyvinvointi 1 6/4/201526.3.2013 2 INDIKAATTORITIETOA HYKS ERVAN 75+ -VUOTIAISTA AINEELLINEN HYVINVOINTI Indikaattori HYKS

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI - MUUTAMIA NOSTOJA

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI - MUUTAMIA NOSTOJA LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI - MUUTAMIA NOSTOJA,,, 23.5.2019 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin kohdistuvat väestötutkimukset Kouluterveyskysely LTH-tutkimus Tulosten

Lisätiedot

Nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö. Uusia tuloksia Kouluterveyskyselystä Hanna Ollila, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö. Uusia tuloksia Kouluterveyskyselystä Hanna Ollila, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö Uusia tuloksia Kouluterveyskyselystä Hanna Ollila, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mikä on kokonaiskuva nuorten tupakkatuotteiden käytöstä? Savukkeiden,

Lisätiedot

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA

KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN VALTAKUNNALLINEN VIITEKEHYS JA UUSI GRADIA Vesa Saarikoski Yhdessä kohti uutta Jyväskylän koulutuskuntayhtymän perehdytys- ja talousarvioseminaari 5.10.2017 Valtion talousarvioesitys

Lisätiedot

Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1

Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1 Ammatillisen oppilaitoksen 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa 2008 2010 Kouluterveyskysely 2010 3..2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi 49 Vähintään yksi vanhemmista työttömänä

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2010 Kuopion kuntaraportti

KOULUTERVEYSKYSELY 2010 Kuopion kuntaraportti 1 KOULUTERVEYSKYSELY 2010 Kuopion kuntaraportti (Lommi ym. 2010 / THL) Keskeisiä tuloksia Marjatta Pirskanen Terveyden edistämisen suunnittelija 24.2.2011 KOULUTERVEYSKYSELY Vuodesta 1998 alkaen Kuntaraportissa

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn tulokset 2013. Analyysin tulokset ja käynnistettävät toimenpiteet

Kouluterveyskyselyn tulokset 2013. Analyysin tulokset ja käynnistettävät toimenpiteet Kouluterveyskyselyn tulokset 2013 Analyysin tulokset ja käynnistettävät toimenpiteet 17.2.2014 Versio 0.1 Rauni Kemppainen Lapin ammattiopisto Lapin matkailuopisto Lapin Urheiluopisto Lapin oppisopimuskeskus

Lisätiedot

KUOPIO KOULUTERVEYSKYSELYN TULOKSET. Kouluterveyskysely 2013 Kuopion tulokset

KUOPIO KOULUTERVEYSKYSELYN TULOKSET. Kouluterveyskysely 2013 Kuopion tulokset KUOPIO KOULUTERVEYSKYSELYN TULOKSET Kouuterveyskysey 2013 Kuopion tuokset VASTAAJAT Kyseyyn vastanneet peruskouujen 8. ja 9. uokkien oppiaat sekä ukioiden 1. ja 2. vuoden opiskeijat ja ammatiisten oppiaitosten

Lisätiedot

Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä. Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä. Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Tupakointi ammatillisissa oppilaitoksissa tuloksia Kouluterveyskyselystä Tutkija Riikka Puusniekka, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Aineisto Helsingin, Espoon ja Vantaan yhdistetty aineisto Vastaajina

Lisätiedot

THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.

THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12. THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.2009 1.12.2009 A Pouta 1 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Lisätiedot

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon.

huoltajasi vastaukset käyttäjätunnusten perusteella. Vastauksesi eivät kuitenkaan tule esimerkiksi opettajiesi tai huoltajiesi tietoon. ETUSIVU Kouluterveyskysely 2017 Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyteen, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä

Lisätiedot

Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1

Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa Kouluterveyskysely THL: Kouluterveyskysely 1 Lukion 1. ja 2. vuoden opiskelijoiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia

Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia Vuoden 2013 kouluterveyskyselyn Kärsämäen 8. ja 9. lk. tuloksia Nuoren hyvinvointiin ja opiskelun sujumiseen vaikuttavat keskeisesti kokemus elämänhallinnasta, omien voimien ja kykyjen riittävyydestä sekä

Lisätiedot

Lukion opiskelijoiden hyvinvointi ja mielenterveys

Lukion opiskelijoiden hyvinvointi ja mielenterveys Lukion opiskelijoiden hyvinvointi ja mielenterveys Johanna Käsnänen, Turun kaupungin vastaava koulupsykologi Lisa Salonen, Turun hyvinvointitoimiala, terveyden edistämisen koordinaattori, 19.4.2018 THL:n

Lisätiedot

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki

Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Hyvinvointikysely 2017 Yläkoulu ja toinen aste Joensuun kaupunki Tulkintaohjeita Tässä raportissa käytetty seuraavia värikoodeja: - Suorat jakaumat (kaikki vastaajat), keskiarvot 1,0 2,99 Heikko taso 3,0

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu

Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden tietopohja uudistuu ja vahvistuu Lapsen oikeuksien ajankohtaispäivä 14.11.2017 9.11.2017 1 Lasten, nuorten ja perheiden kansalliset, säännölliset

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2008

Kouluterveyskysely 2008 Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 0 Etelä-Suomen, Itä-Suomen ja Lapin läänit lukion 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijat muutokset 00 0 sukupuolten väliset erot vuonna 0 Tiedosta

Lisätiedot

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskyselytuloksista hyötyä toiminnan suunnitteluun Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskysely Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kouluterveyskysely THL

Lisätiedot

KOULUTERVEYSKYSELY 2013

KOULUTERVEYSKYSELY 2013 KOULUTERVEYSKYSELY 2013 Kouvolan kuntakohtaisia tuloksia verrattuna Kouvolan vanhoihin tuloksiin 2 Kouluterveyskysely THL:n toteuttama valtakunnallinen kysely peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaille,

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn hyödyntäminen oppilaitostasolla

Kouluterveyskyselyn hyödyntäminen oppilaitostasolla Kouluterveyskyselyn hyödyntäminen oppilaitostasolla Ammatillisen koulutuksen hyvinvointipäivät, 2.12.2009, Vierumäki 2.12.2009 1 KOULUTERVEYSKYSELY 1995 2009 Valtakunnallinen luokkakysely peruskoulujen

Lisätiedot

Kaikki mukaan! Tiedosta toimintaan. Pääkaupunkiseudun kouluterveyskysely- seminaari 2018

Kaikki mukaan! Tiedosta toimintaan. Pääkaupunkiseudun kouluterveyskysely- seminaari 2018 Kaikki mukaan! Tiedosta toimintaan. Pääkaupunkiseudun kouluterveyskysely- seminaari 2018 Tervetuloa Espoo Asukasluvultaan Suomen toiseksi suurin kaupunki 278 000 asukasta Kaupunki muodostuu viidestä nopeasti

Lisätiedot

PROSESSIMALLI FLEXI: THL:N KOULUTERVEYSKYSELYN TULOSTEN HYÖDYNTÄMINEN OSANA KOULUJEN JA OPPILAITOSTEN ARKEA

PROSESSIMALLI FLEXI: THL:N KOULUTERVEYSKYSELYN TULOSTEN HYÖDYNTÄMINEN OSANA KOULUJEN JA OPPILAITOSTEN ARKEA PROSESSIMALLI FLEXI: THL:N KOULUTERVEYSKYSELYN TULOSTEN HYÖDYNTÄMINEN OSANA KOULUJEN JA OPPILAITOSTEN ARKEA 1. TULOKSET YHTEISÖLLISELLE OPISKELUHUOLTORYHMÄLLE Rehtori/koulutuspäällikkö tuo koulunsa Kouluterveyskyselyn

Lisätiedot

Opiskeluhuollon asiakaspalautekysely (esiopetus, perusopetus, toisen asteen ammatillinen koulutus, lukio)

Opiskeluhuollon asiakaspalautekysely (esiopetus, perusopetus, toisen asteen ammatillinen koulutus, lukio) Opiskeluhuollon asiakaspalautekysely (esiopetus, perusopetus, toisen asteen ammatillinen koulutus, lukio) - Opiskeluhuollon asiakaspalautekyselyllä kerätään asiakaspalautetta yhteisöllisestä ja yksilökohtaisesta

Lisätiedot

OPISKELUN KUORMITTAVUUS Ypäjän Hevosopisto

OPISKELUN KUORMITTAVUUS Ypäjän Hevosopisto OPISKELUN KUORMITTAVUUS Vaikeuksia omatoimisuutta vaativissa tehtävissä Vaikeuksia sopivan opiskelutavan löytämisessä 21 20 Vaikeuksia läksyjen tekemisessä 14 Vaikeuksia kirjoittamista vaativissa tehtävissä

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn Jyväskylän tulokset. Esittely medialle 23.1.2014

Kouluterveyskyselyn Jyväskylän tulokset. Esittely medialle 23.1.2014 Kouluterveyskyselyn Jyväskylän tulokset Esittely medialle 23.1.2014 23.1.2014 THL:n kouluterveyskysely 2013 Toteutettiin valtakunnallisesti lomakekyselyllä huhtikuussa 2013 Jyväskylän kuntakohtaiset tulokset

Lisätiedot

Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa

Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa Lasten ja nuorten päihteidenkäyttö Kouluterveyskyselyn 2017 tulosten valossa Päihdeasiain neuvottelukunnan kokous 11.4.2018 Katariina Lappalainen, erityissuunnittelija, Sivistystoimi Kouluterveyskyselystä

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI, ja Varsinais-Suomi 17.5.2019 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin kohdistuvat väestötutkimukset Kouluterveyskysely LTH-tutkimus Tulosten

Lisätiedot

Kouluterveys 2010: Pääkaupunkiseudun raportti

Kouluterveys 2010: Pääkaupunkiseudun raportti Kouluterveys 2010: Pääkaupunkiseudun raportti Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki, Jukka Jokela Topi Kinnunen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Espoon kaupunki Helsingin kaupunki

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret

HYVINVOINTIKERTOMUS. Lapset ja nuoret HYVINVOINTIKERTOMUS Lapset ja nuoret LASTEN JA NUORTEN HYVINVOINTI JOENSUUSSA Lapsiperheiden määrä suhteessa kaikkiin perheisiin on laskenut. Yksinhuoltajaperheitä on lähes neljännes lapsiperheistä. Lasten

Lisätiedot

Kouluterveyskysely Kanta- Hämeessä 2008

Kouluterveyskysely Kanta- Hämeessä 2008 Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely Kanta- Hämeessä 200 lukion 1. ja 2. vuosikurssin i opiskelijat muutokset 2000, 2004 200 200 sukupuolten väliset erot vuonna 200 Tiedosta hyvinvointia

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2011

Kouluterveyskysely 2011 Laukaan kuntaraportti Anni Lommi, Pauliina Luopa, Riikka Puusniekka, Suvi Vilkki, Jukka Jokela, Topi Kinnunen, Essi Laukkarinen Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) PL 30 00271 Helsinki Telephone: 020

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI,,, 1.5.2019 1 ESITYKSEN SISÄLTÖ Lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin kohdistuvat väestötutkimukset Kouluterveyskysely LTH-tutkimus Tulosten saatavuus Maakunnittaiset

Lisätiedot

FYYSISET TYÖOLOT. Pohjois-Suomen AVI 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 28 %

FYYSISET TYÖOLOT. Pohjois-Suomen AVI 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 28 % FYYSISET TYÖOLOT Oppilaitoksen fyysisissä työoloissa puutteita 28 % Opiskelutilojen ahtaus haittaa opiskelua Melu ja kaiku haittaavat opiskelua Sopimaton valaistus haittaa opiskelua Huono ilmanvaihto tai

Lisätiedot

Mitä ja mistä lasten ja nuorten hyvinvointitieto meille kertoo?

Mitä ja mistä lasten ja nuorten hyvinvointitieto meille kertoo? LAPE akatemia 15.5.2019, Pohjois-Savo Mitä ja mistä lasten ja nuorten hyvinvointitieto meille kertoo? Tulokset koottu THL:n laatimasta tulospaketista 5/2019 https://stm.fi/lapeakatemia/valmennuksetmaakunnissa

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI. Keski-Pohjanmaa, Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI. Keski-Pohjanmaa, Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI Keski-,, Pohjois- ja ESITYKSEN SISÄLTÖ Lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin kohdistuvat väestötutkimukset Kouluterveyskysely LTH-tutkimus Tulosten saatavuus

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Nuoret Sähköinen hyvinvointikertomus Versio.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Hyvinvoinnin ulottuvuudet (teemat) Elämänkaariajattelu A. Osallisuus & vaikuttaminen B. Elämänlaatu &

Lisätiedot

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI. Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Kanta-Häme

LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI. Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa ja Kanta-Häme LASTEN, NUORTEN JA LAPSIPERHEIDEN HYVINVOINTI, Etelä-Pohjanmaa ja ESITYKSEN SISÄLTÖ Lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin kohdistuvat väestötutkimukset Kouluterveyskysely LTH-tutkimus Tulosten saatavuus

Lisätiedot

Uutta tietoa toimintarajoitteisten nuorten hyvinvoinnista Kouluterveyskyselyn 2017 valossa Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 2018

Uutta tietoa toimintarajoitteisten nuorten hyvinvoinnista Kouluterveyskyselyn 2017 valossa Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 2018 Uutta tietoa toimintarajoitteisten nuorten hyvinvoinnista Kouluterveyskyselyn 2017 valossa Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 2018 Outi Kanste, erikoistutkija Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Uudistunut

Lisätiedot

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Rovaniemi Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus

Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma. Rovaniemi Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus For learning and competence Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma Rovaniemi 30.9.2013 Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö, Opetushallitus 21. vuosituhannen taidot haastavat

Lisätiedot