Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) ja ekologisten yhteyksien säilyttämismahdollisuudet kaavoituksessa Luonnonsuojeluvalvoja Pekka Salminen Helsinki 1
Esitelmän aiheita Ekologisten yhteyksien määrittely Juridista ja sopimuksellista taustaa; velvoitteita ja 2 välineitä ekologisten yhteyksien turvaamiseen - mm. EU ja Bd -sopimus sekä ympäristöhallinto VAT ja ekologiset yhteydet; niihin liittyvät tavoitteet ja käytännön toimeenpano Kuinka VAT:it on otettu huomioon maakunnan liittojen suunnitelmissa ja kaavoituksessa Mahdollisuudet ja ongelmat Loppupäätelmiä
Ekologiset yhteydet; yleiset määrittelyperiaatteet ja säilyttämistavoitteet (soveltaen Seija Väre) Ekologinen verkosto koostuu luonnon monimuotoisuuden 3 ydinalueista ja erilaisia elinympäristöjä käsittävistä ekologisista käytävistä/yhteyksistä. Ekologiset käytävät ovat vaihtelevan levyisiä metsäkuvioita, metsä-peltoketjuja tai vesistöjen reunavyöhykkeitä, jotka toimivat ydinalueiden välillä eliöstön leviämisteinä ja johtokäytävinä. Alueiden käytön suunnittelussa/kaavoituksessa toimintojen sijoittelulla ja kaavamääräyksillä pyritään turvaamaan ekologisen verkoston toiminta ja säilyminen. Tieverkon toimenpiteinä ovat eri tasoon rakennettavat kulkuyhteydet; levennetyt alikulkukäytävät, vihersillat ja pieneläinputket. Yleisimmin käytetty yhteystarve merkintä/periaate tarkoittaa tällä hetkellä toimivaa ja nykyisessä käytössä pidettävää maastoyhteyttä ekologisessa verkostossa.
(Seija Väre, YS-Konsultit 2002) 4
Ekologiset yhteydet ja arvokkaat luonnonalueet (YM) Ekologisia yhteyksiä säilytetään erityisesti suojelualueiden sekä myös muiden arvokkaiden luonnonalueiden välillä. Muut arvokkaat luonnonalueet tarkoittavat yhtenäisiä ja monipuolisia elinympäristöjä, jotka ovat keskeisiä kasvi- ja eläinlajien elinmahdollisuuksille. Mittakaavataso voi vaihdella. Maisematasolla käsitteen piiriin kuuluvat esim. metsä- ja peltokuvioiden muodostamat ketjut sekä vesistöjen varret tai liikenneväylien yhteyteen tehdyt yli- tai alikulkurakennelmat, jotka ovat tärkeitä (kasvien ja) eläinten selviytymiselle ja leviämismahdollisuuksille. 5
Ekologiset yhteydet ja EU:n luontodirektiivi (neuvoston direktiivi 92/43/ETY, 21.5.1992 luontotyyppien ja luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston suojelusta) 10 artikla Jäsenvaltioiden on, siinä määrin kuin ne katsovat sen tarpeelliseksi, edistettävä maankäytön suunnittelussa ja kehittämispolitiikassa, erityisesti Natura 2000 verkoston ekologista yhtenäisyyttä silmällä pitäen, luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston kannalta erityisen merkittävien maiseman piirteiden huomioon ottamista. Näihin tekijöihin kuuluvat ne, jotka ovat pituussuuntaisen ja jatkuvan rakenteensa (kuten joet penkereineen ja perinteiset tilusten rajamerkintäjärjestelmät) vuoksi tai levähdyspaikkoina (kuten lammet tai metsiköt) olennaisia luonnonvaraisten lajien muutolle, maantieteelliselle leviämiselle ja geneettiselle vaihdannalle. 6
Bd-sopimus VAT- tavoitteet liittyvät Biologista monimuotoisuutta koskevan yleissopimuksen toimeenpanoon. Sopimuksen puitteissa hyväksytyn kv. suojelualuetyö-ohjelman mukaan suojelualueiden roolia laajojen ekologisten kokonaisuuksien ja toimintojen osana tulee vahvistaa siten, että vuoteen 2015 mennessä kaikki suojelualueet ja suojelualuejärjestelmät tulisi yhdentää laajemmin maaseutuun ja merialueisiin, sekä asianmukaisiin toimialoihin, soveltamalla ekosysteemilähestymistapaa ja ottamalla huomioon ekologinen kytkeytyneisyys ja, missä tarkoituksenmukaista, ottamalla huomioon ekologiset verkostot. Sopimuksen kansallista toteuttamista ohjaa Valtioneuvoston 21.12.2006 tekemä periaatepäätös Suomen luonnon monimuotoisuuden suojelun ja kestävän käytön strategiasta vuosiksi 2006-2016. Strategian Päämäärässä 1. "Luonnon monimuotoisuuden suojelun ja hoidon tehostaminen" todetaan, että "Luonnon monimuotoisuuden suojelua edistetään luonnonsuojelualueverkostoa kehittämällä ja eliölajien suojelua tehostamalla. 7
Keskeisenä keinona todetaan mm.: - Suojelualueiden luonnontilaa, suojelualueverkoston kytkeytyneisyyttä ja luontaisia yhteyksiä täydennetään luonnonhoidon, ennallistamisen, maisematason maankäytön suunnittelun ja luonnonvarojen kestävän käytön avulla. Erilaisten suojelutoimien alueellinen keskittäminen on havaittu tehokkaaksi tavaksi edistää monimuotoisuuden turvaamista. Lisäksi asianomaiset ministeriöt ovat yhteistyössä valmistelleet strategian täytäntöönpanoa varten toimintaohjelman 2006-2016 eri hallinnonalojen yhteistyön ja vastuullisen työnjaon edistämiseksi mm. seuraavin toimenpitein: - Parannetaan luonnonsuojelualueverkoston hoidon ja kunnossapidon vaikuttavuutta (MH:n puistojen tila raportti). - Parannetaan Natura 2000 verkoston ekologista toimivuutta ja kytkeytyneisyyttä siltä osin kuin jo suojelun piirissä olevat alueet eivät ole riittäviä lajiston suojelun kannalta, mm. luonnonsuojelu-lain, maakuntakaavoituksen ja valtion luonnonvarasuunnittelun avulla sekä suuntaamalla metsätalouden ja maatalouden ympäristötukia suojelun kannalta tehokkaasti (YM ja MMM). 8
Ympäristöhallinnon toimintaohjelma ilmastonmuutoksen kansallisen sopeutumisstrategian toteuttamiseksi (YM:n raportti 20/2008) Sovellettaessa lainsäädäntöä, toimeenpantaessa ohjelmia ja strategioita sekä suunniteltaessa ja ohjattaessa erilaista maankäyttöä kehitetään toimenpiteitä, jotka samalla kun ne ehkäisevät ilmastonmuutosta, turvaavat myös luonnon monimuotoisuutta sekä edistävät luonnon sopeutumista ilmastonmuutokseen. Maankäytön riskien arvioinnissa ja hallinnassa sovelletaan entistä enemmän ns. sopeutuvan suunnittelun menetelmiä sekä tarkistetaan tarvittaessa lainsäädäntöä ja lupamenettelyjä ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. Keskeistä on parantaa ekologisten verkostojen kytkeytyneisyyttä ja eliölajien mahdollisuuksia vaeltaa uusille alueille. 9 Isojärven kansallispuisto
Ympäristöhallinnon muutosten vaikutukset? Ympäristöministeriön uusi luontoympäristöosasto aloittaa toimintansa 1.4.2009, ylijohtajana Timo Tanninen (Suomen WWF:n pääsihteeri) - Osasto vastaa asioista, jotka koskevat luonnonsuojelua, maisemanhoitoa, luonnon virkistyskäyttöä, vesien- ja meriensuojelua, maa- ja metsätalouden sekä maaseudun ympäristönsuojelua, ympäristövaikutusten arviointia sekä toimialan kehittämis- ja suunnittelutoimintaa. Aluehallinto uudistuu (2010 alusta) siten, että alueelliset virastot kootaan yhteen 15 aluevirastoksi (ELY), joissa on kolme toimialaa: 1) ympäristö ja luonnonvarat 2) liikenne ja infrastruktuuri sekä 3) elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri. Ympäristöasioiden alueellisia virastoja on 13, kuten nykyisinkin. - ELY-keskusten toiminnan kannalta on tärkeää, että toimitaan tasapuolisessa yhteistyössä sekä turvataan päätöksenteon riippumattomuus ja uskottavuus. TEM koordinoi, mutta esim. YM tulosohjaa omia substanssiyksiköitään. - Ympäristölupa-asiat kootaan neljään omaan yksikköön aluehallintovirastoverkoston (6 aluetta) osana. Alueidenkäytön suunnittelun kannalta on pantava merkille, että yhteistyötä maakuntien liittojen kanssa vahvistetaan. 10
Valtioneuvoston 13.11.2008 hyväksymät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) ja niiden tarkistukset. - VAT:it ovat kansallisen tason ohjausväline, jonka avulla valtioneuvosto linjaa koko maan kannalta merkittäviä alueidenkäytön kysymyksiä. - Ne koskevat alue- ja yhdyskuntarakennetta, elinympäristön laatua, yhteysverkostoja, energiahuoltoa, luonto- ja kulttuuriperintöä sekä luonnonvarojen käyttöä. - VAT:it varmistavat, että valtakunnallisesti merkittävät asiat huomioidaan maakuntien ja kuntien kaavoituksessa sekä valtion viranomaisten toiminnassa, - edistävät ekologisesti, taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti kestävää kehitystä sekä luovat edellytyksiä hyvälle elinympäristölle, - toimivat kaavoituksen ennakko-ohjauksen välineenä valtakunnallisesti merkittävissä kysymyksissä sekä edistävät ennakko-ohjauksen johdonmukaisuutta ja yhtenäisyyttä eri puolilla Suomea, - edistävät kansainvälisten sopimusten täytäntöönpanoa Suomessa, - luovat edellytykset valtakunnallisten hankkeiden toteuttamiselle. 11
VAT:it on alueidenkäyttöä ja sen suunnittelua ohjaavien vaikutusten perusteella jaettu yleis- ja erityistavoitteisiin. - Yleistavoitteet tulee ottaa huomioon maakuntakaavoituksessa ja muussa maakunnan suunnittelussa, yleiskaavoituksessa sekä valtion viranomaisten toiminnassa. - Erityistavoitteet koskevat kaikkea kaavoitusta, mikäli tavoitetta ei ole erityisesti kohdennettu koskemaan vain jotakin tiettyä kaavatasoa. Suuri osa erityistavoitteista on kohdennettu koskemaan maakuntakaavoitusta. 12
Ekologisiin yhteyksiin liittyvät VAT:ien tavoitteet 4.4 Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat Yleistavoitteet (lihavoidulla tarkistetut tavoitetekstit) - Alueidenkäytöllä edistetään elollisen ja elottoman luonnon kannalta arvokkaiden ja herkkien alueiden monimuotoisuuden säilymistä. Ekologisten yhteyksien säilymistä suojelualueiden sekä tarpeen mukaan niiden ja muiden arvokkaiden luonnonalueiden välillä edistetään. - Alueidenkäytössä edistetään kyseiseen tarkoitukseen osoitettujen hiljaisten alueiden säilymistä. Erityistavoitteet - Alueidenkäytön suunnittelussa on otettava huomioon ekologisesti tai virkistyskäytön kannalta merkittävät ja yhtenäiset luonnonalueet. Alueidenkäyttöä on ohjattava siten, ettei näitä aluekokonaisuuksia tarpeettomasti pirstota. - Maakuntakaavoituksessa on luotava alueidenkäytölliset edellytykset ylikunnallisesti merkittävien virkistyskäytön reitistöjen ja verkostojen muodostamiselle. Maakuntakaavoituksella ja yleiskaavoituksella on luotava alueidenkäytölliset edellytykset seudullisten virkistysalueiden muodostamiselle erityisesti Etelä-Suomessa ja suurilla kaupunkiseuduilla. 13
4.7 Luonto- ja kulttuuriympäristöinä erityiset aluekokonaisuudet Yleistavoitteet - Alueidenkäytöllä edistetään rannikkoalueen, Lapin tunturialueiden ja Vuoksen vesistöalueen säilymistä luonto- ja kulttuuriarvojen kannalta erityisen merkittävinä aluekokonaisuuksina. - Saaristomerellä kiinnitetään huomiota alueen jakaantumiseen rannikko-, väli- ja ulkosaaristoon sekä niiden luonnon, kulttuuriympäristöjen ja asutuksen ominaispiirteiden säilymiseen Saaristomerellä turvataan kulttuurimaiseman kannalta merkittävien alueiden ja riittävän laajojen rakentamattomien alueiden säilyminen. - Maankohoamisrannikolla otetaan huomioon maankohoamisen taloudelliset ja ympäristölliset vaikutukset olemassa olevaa rakennetta uudistettaessa ja uutta suunniteltaessa Rakentamisen sijoittelussa turvataan maankohoamisrannikolle ominaisten luonnon kehityskulkujen alueellinen edustavuus. 4.6 Helsingin seudun erityistavoitteena - Alueidenkäytön suunnittelussa on turvattava väestön tarpeiden edellyttämät ylikunnalliseen virkistyskäyttöön soveltuvat, riittävän laajat ja vetovoimaiset alueet sekä niitä yhdistävän viheralueverkoston jatkuvuus. 14
Eduskunnan terveiset YM:lle (ympäristövaliokunnan lausunto 11/2008 vp VAT:ien tarkistamisesta) Valiokunta tukee VAT:ien tarkistamista esitetyllä tavalla siten, että niiden vaikuttavuutta pyritään parantamaan. Alueidenkäytön suunnittelu on luonteeltaan kokonaisvaltaista ja eri intressejä yhteen sovittavaa toimintaa, jossa tunnistetaan toiminnalliset tarpeet ja sovitetaan ne ympäristön vaatimuksiin. Tämä edistää ympäristöllisten näkökohtien riittävän laaja-alaista tarkastelua ja varhaista huomioon ottamista kaavoituksessa ennen hankekohtaisia ratkaisuja ja erityislakien mukaisia menettelyjä. Tavoitteilla ei toisaalta tule luoda erityislainsäädännön kanssa päällekkäistä ohjauskeinoa eikä toistaa erityislaeista johtuvia rajoituksia. Valiokunta tähdentää hallinnon riittävän koulutuksen ja ohjauksen merkitystä. Maakunnan liittojen ohella kunnilla on ratkaiseva rooli VAT:ien edistämisessä, ja konkreettinen ohjeistus on tarpeen. Helsingin seudun alueidenkäytön suunnittelussa tulee myös turvata virkistyskäyttöön ja luonnonsuojeluun soveltuvat, riittävän laajat ja vetovoimaiset alueet - Valiokunta ei ottanut suoraan kantaa ekologisia yhteyksiä koskeviin tavoitteisiin, mutta totesi mm. että, hiljaisten alueiden säilymisen korostaminen on erittäin tärkeää ja korostaa sen yhteyttä liikenneinfrastruktuuriin. Meluntorjunnan tulisi olla ilmastonmuutoksen ohella yksi keskeisistä huomioon otettavista näkökohdista. 15
Kuinka VAT:ja toteutetaan; alueidenkäytön suunnittelu ja viranomaistoiminta Maakuntakaavoilla on keskeinen rooli. Niiden avulla tavoitteet sovitetaan osaksi maakunnallisia ja seudullisia alueidenkäytön ratkaisuja, jotka ohjaavat vuorostaan kuntakaavoitusta. Maakuntakaavojen on oltava ajan tasalla. Kuntien on otettava tavoitteet huomioon sekä yleis- että asemakaavoituksessa. Yleiskaava on kunnassa keskeisin tapa viedä tavoitteet käytännön tasolle. Yleiskaavoissa tehtävillä ratkaisuilla tavoitteet sovitetaan osaksi kunnan tavoiteltua kehitystä. Varsinkin laaja-alaiset ja kunnan strategista kehittämistä painottavat yleiskaavat mahdollistavat tavoitteiden tasapainoisen yhteen sovittamisen ja käsittelyn. Valtion viranomaisten tulee niin keskus- kuin aluetasolla etsiä tapoja toteuttaa tavoitteita. Viranomaisten tulee myös pidättäytyä ratkaisuista, jotka voisivat vaikeuttaa tavoitteiden toteutumista. Tavoitteet huomioidaan eri ministeriöissä ja niiden hallinnonalalla tehtävissä ohjelmissa, suunnitelmissa ja muissa linjauksissa sekä sellaisissa toimenpiteissä ja päätöksissä, jotka vaikuttavat alueidenkäyttöön. 16
Kuinka otettu huomioon kaavoissa ja maakunnan liittojen suunnitelmissa VAT:it ovat pääosin toimineet laissa tarkoitetulla tavalla ja ne ovat 17 osoittautuneet tarpeellisiksi alueidenkäytön ohjauksen välineeksi. YM toteutti taannoin laajan kyselyn, jossa VAT:ien toteutumista selvitettiin ensimmäisen kerran. Sen mukaan VAT:it ovat vaikuttaneet merkittävästi maakuntakaavoitukseen. Kuntien kaavoitukseen ne ovat vaikuttaneet sitä enemmän mitä suuremmasta kunnasta ja laaja-alaisemmasta kaavasta on ollut kyse. Myös tarkistettujen VAT:ien vastaanotto maakunnissa on pääosin myönteinen. Tämä on mm. tullut esiin parhaillaan pidettävissä maakunnallisissa koulutustilaisuuksissa eri puolilla maata. Ekologisten yhteyksien osalta VAT:ien vaikuttavuudesta ei ole kuitenkaan selvää kokonaiskuvaa. YM selvittää tätä ja VAT:ien toteutumista erityishankkeena 2009-2010. Kokonaisuutena ympäristöhallinnolla on keskeinen rooli tavoitteiden vaikuttavuuden edistämisessä. Kaavaohjaus sekä sen välittyminen luottamusmiestoimielimiin saakka on olennaista.
Maakunnan liittojen lausunnoissa LUTU raportista suhtautuminen arvokkaiden luonnonarvojen säilyttämiseen melko myönteinen. Esim.: - Uudenmaan liitto: uhanalaisten luontotyyppien turvaaminen on jo mukana mm. ekologisten verkostojen ja suojelualueiden kautta. Maakuntakaavoituksessa on mahdollista ottaa tarkasteluun myös uusia suojeluvarauksia,. - Itä-Uudenmaan liitto: Luontotyyppien kuvaus sekä uhanalaisuuden arviointi lisäävät asian tunnettuutta ja samalla edistävät suojelun ulkopuolelle jäävien luontotyyppien huomioon ottamista muussa suunnittelussa ja mm. maankäytön ohjaamisessa. Toisen vaihemaakuntakaavan käynnissä olevassa luontoselvityksessä luontotyypit ja niiden uhanalaisuus ovat maakunnallisesti merkittävän luonnonympäristön kriteeristön ja arvioinnin yksi tärkeä lähtökohta. - Pohjois-Karjalan 2. vaihemaakuntakaavan valmistelussa on mahdollista esittää maakunnallisia suojelu- ja luonnon monimuotoisuuden kannalta arvokkaita (suo)alueita, jotka täydentävät suojelualueverkostoa ja voivat toimia ekologisina käytävinä suojelualueiden välissä. - Keski-Suomen liitto: Yksittäisten luontotyyppiesiintymien suojelun rinnalla on korostettu tarvetta laajempien kokonaisuuksien säilyttämiseen. Suojelualueverkostoa ja sen luontaisten yhteyksien parantamista tarkasteltiin Keski-Suomen maakuntakaavan Ekologiset suuralueet ja vyöhykkeet selvityksessä (2006). 18
Ekologisten yhteyksien säilyttämisen konkreettiset mahdollisuudet Maakuntakaavassa voidaan tarkastella esim. erilaisten metsäalueiden 19 sijaintia ja käytön tavoitteita sekä kokonaisuutena maakunnallisen ekologisen verkoston tilaa ja turvaamistarpeita. Asia koskee usein pääosin tavanomaisessa metsätalouskäytössä olevia yhtenäisiä metsäalueita, joilla on yhä suurempi merkitys erityisesti voimakkaiden käyttöpaineiden kohteena olevassa eteläisessä Suomessa. Monilla alueilla on paitsi moninainen eliölajistollinen ja tiettyihin elinympäristöihin liittyvä suojelumerkitys, myös tärkeä virkistys- ja retkeilykäytöllinen arvo. Peruslähtökohtana tällaisten alueiden turvaamisessa on, että kaavoituksessa alueille ei osoiteta rakentamis- yms. toimintoja, jotka pirstoisivat metsäalueita. Esimerkiksi Uudenmaalla on kehitetty tällaisia tarkastelutapoja. Yksityiskohtaisemmassa kaavoituksessa asioita tarkastellaan tarkkarajaisemmin ja säilyttämisen/suojelun toteuttaminen konkretisoituu. Kansallinen kaupunkipuisto on erityinen taajama-alueiden maankäytön suunnittelun sekä luonto- ja kulttuuriympäristöihin liittyvien tavoitteiden edistämisväline, jota pääosin toteutetaan yksityiskohtaisen kaavoituksen keinoin. Kaavoissa voidaan käyttää erilaisia merkintätapoja ja kaavamääräyksiä.
Ehdotus 17.12.2007. Kaavaselostuksen aineistoa 20
Ehdotus 2007 Kaavaselostus 21
Ongelmia/rajoituksia Luonnon monimuotoisuuden eri näkökulmien laaja huomioon ottaminen 22 ekosysteemilähestymistavan mukaisesti on nykyisin vielä puutteellista. Epäsuorien ja kasautuvien luontovaikutusten arvioiminen on menetelmällisesti ongelmallista ja se tulee usein sivuutetuksi, koska luonnon kehityskulkuja ns. maisema-tasolla ei ole helppoa kuvata. Maankäytön suunnittelun menetelmien kehittäminen sekä vastaavasti kestävän käytön ja suojelun yhdentäminen on varsin vaativa haaste. Valtion alueilla metsiä koskeva alue-ekologinen suunnittelu on tunnetuin onnistunut esimerkki. METSO ohjelma on tällä hetkellä tärkein väline metsien ekologisen verkoston kehittämisessä yksityismailla valtion varoin. Yksityisten alueiden suunnittelu ja esimerkiksi käytön rajoittaminen on tarkoin säädeltyä. Alueiden ja ekologisten yhteyksien merkitsemiseksi esim. maakuntakaavoihin vaaditaan selvityksiä mm. niiden vaikutuksista eri maankäyttömuotoihin, mm. maa- ja metsätalousalueet. Maanomistajille mahdollisesti aiheutuvien merkittävien taloudellisten menetysten korvaaminen ei MRL:n mukaisissa menettelyissä ole laajalti mahdollista, mikä asettaa rajoituksensa kaavamerkinnöille ja -määräyksille. Kaavoituksella ei siten voida toteuttaa tavoitteita, jotka on tarkoitettu toteutettavaksi esim. luonnonsuojelulain keinoin.
Loppupäätelmiä Yhteenvetona voidaan todeta, että vahvistetuissa oikeusvaikutteisissa kaavakartoissa ei vielä ole esitetty kovin kattavia ekologisia verkostoja, vaikka kaavavalmisteluissa ja selostuksissa niitä on esillä yhä useammin. Mm. epätietoisuus erilaisten aluemerkintöjen vaikutuksista muuhun käyttöön, korvauskysymykset yms. vaikuttavat usein lopputulokseen. Esim. maakunnallinen viheryhteys saattaa supistua asemakaavassa kapeaksi käytäväksi. Parhaiten onnistuvat alueita tai yhteyksiä pirstovien teiden tai muiden rakentamishankkeiden sijoittelu siten, että olennaiset muutokset viheryhteyksien tilassa voidaan välttää. VAT:ien tarkistuksessa kiinnitettiin paljon huomiota yhdyskunta- ja palvelurakenteen tiivistämiseen, mikä osaltaan voi säästää ainakin taajama-alueiden ulkopuolisia yhtenäisiä luonnonalueita ja ekologisia yhteyksiä Tätä edesauttaa myös mahdollinen liikenneverkkojen rakentamisen vähentyminen. Oma haasteensa on yhdyskuntarakenteen sisällä olevien viheralueiden säilyttämisessä, kun rakennetta tiivistetään. Yksityiskohtaisemman kaavoituksen merkitys on tällöin suuri. Kaavoituksen ohjauksesta ja valvonnasta vastaavien on oltava hereillä. 23
Metropolialueen kestävä aluerakenne, METKA hanke 2007-2008 (maakunnan liitot ja muut toimijat) 24