HARJULAN RANTA-ASEMAKAAVA VAIKUTUKSET LINNANSAAREN NATURA- ALUEESEEN

RANTASALMI HARJULAN RANTA-ASEMAKAAVA VAIKUTUKSET LINNANSAAREN NATURA- ALUEESEEN 9.5.2013 Teppo Häyhä Sirpa Rautiainen

2 Sisällys 1 JOHDANTO... 3 1.1 Selvityksen tarkoitus... 3 1.2 Linnansaaren Natura-alue... 3 1.2.1 Linnansaaren Natura-alueen luontoarvot... 3 1.2.2 Linnansaaren Natura-alueen merkitys saimaannorpalle... 4 1.3 Ranta-asemakaava-alue... 4 2 SUUNNITELTU HANKE... 5 2.1 Harjulan ranta-asemakaava... 5 2.2 Kaavamääräykset... 5 3 MENETELMÄT... 6 3.1 Yleistä hankkeen vaikutusten arvioinnista... 6 3.2 Vaikutusalueen määrittäminen... 6 3.3 Vaikutusten arviointi... 8 3.4 Luontotyyppi- ja lajistoinventoinnit... 9 3.5 Varovaisuusperiaatteen käyttö arvioinnissa... 9 4 ALUEEN LUONTOTYYPIT JA LAJIT... 10 4.1 Luontotyypit... 10 4.2 Luontodirektiivin liitteiden II ja IV lajit... 11 4.2.1 Saimaannorppa... 11 4.2.2 Lepakot... 12 4.3 Muut lajit... 13 4.3.1 Linnut... 13 4.3.2 Hyönteiset... 13 4.3.3 Kasvit... 14 5 HANKKEEN VAIKUTUKSET... 14 5.1 Rantarakentaminen... 14 5.2 Hankkeen välittömät vaikutukset... 15 5.3 Hankkeen välilliset vaikutukset... 16 5.4 Vaikutukset luontodirektiivin liitteen I luontotyyppeihin... 20 5.4.1 Kasvipeitteiset silikaattikalliot... 20 5.4.2 Boreaaliset lehdot... 20 5.4.3 Boreaaliset luonnonmetsät... 21 5.4.4 Puustoiset suot... 21 5.5 Vaikutukset luontodirektiivin liitteen II lajeihin... 22 5.5.1 Saimaannorppa... 22 5.5.2 Saukko... 24 5.5.3 Kirjoverkkoperhonen... 24 5.5.4 Idänlehväsammal... 25 5.6 Yhteenveto vaikutuksista... 25 KIRJALLISUUS... 26 LIITE 1. Luontodirektiivin liitteen I luontotyypit vaikutusalueella.... 29 LIITE 2. Linnustoselvitykset... 35 LIITE 3. Iso-Virkasaaren länsiosan kasvisto... 39

3 1 JOHDANTO 1.1 Selvityksen tarkoitus Iso Virkasaaren länsiosaan on tehty ranta-asemakaavaluonnos (luku 2). Kaava-alue rajoittuu itä- ja pohjoispuolelta Linnansaaren Natura 2000 -ohjelman alueeseen. Ranta-asemakaavan toteutuminen saattaa vaikuttaa haitallisesti alueen luontotyyppeihin ja alueella esiintyviin luontodirektiivin liitteiden II ja IV lajeihin. Luonnonsuojelulaki (65 ) edellyttää vaikutusten arviointia sellaisten hankkeiden osalta, jotka saattavat vaikuttaa Natura 2000 -ohjelman alueiden luontoarvoihin. Sama koskee hanketta tai suunnitelmaa alueen ulkopuolella, jolla on todennäköisesti alueelle ulottuvia merkittäviä haitallisia vaikutuksia. 1.2 Linnansaaren Natura-alue 1.2.1 Linnansaaren Natura-alueen luontoarvot Aluetyyppinä on SCI (Special Areas of Conservation). Näillä alueilla luontodirektiivi velvoittaa säilyttämään tai saavuttamaan luontotyyppien ja lajien suojelun tason suotuisana. Linnansaaren Natura-alue sijaitsee Saimaalla, keskellä Haukivettä. Alueen pituus on noin neljäkymmentä kilometriä ja leveys vaihtelee viiden ja kymmenen kilometrin välillä. Alueen maapinta-ala on 26 546 hehtaaria. Saimaan järviluonnolle tyypilliseen tapaan alue on laajahkojen järvenselkien ja saariryhmien vuorottelua. Alueeseen sisältyy runsaat 130 saarta sekä useita satoja pienempiä luotoja ja kareja. Botaaniselta järvityypiltään Haukivesi edustaa reittivesille tyypillistä karua järviruokotyyppiä (Phragmites-t.). Vesi on niukkaravinteista ja lievästi ruskeavetistä. Alueen pohjoisosassa on havaittavissa rehevöitymisen merkkejä. Kallioperän pääkivilajit ovat granodioriitti ja migmatiinen gneissi. Kallioperä on suurelta osin paljaana tai vain ohuen kivennäismaakerroksen peittämä. Alueen eteläosan läpi kulkee merkittävä harjujakso, joka ulottuu etelässä Punkaharjulle ja siten toisen Salpausselän reunamuodostelmiin saakka. Linnansaaren alueen metsissä on jyrkkää vastakohtaisuutta. Pienillä kallioisilla saarilla ja isojen saarten kalliorannoilla on kitukasvuista kalliomännikköä ja kallioista metsää. Suurilla saarilla metsäkasvillisuus vaihtelee kallioiden liepeiden kuivista ja kuivahkoista mäntykankaista suurten saarten sisäosien lehtomaisiin kankaisiin ja lehtoihin. Rehevimmät metsät sijaitsevat kalliomäkien välisissä notkoissa ja laajemmissa kivennäismaapohjaisissa rinteissä. Lehtojen ja lehtomaisten kankaiden osuus alueen metsistä on huomattava, noin 30 % (Suikki 1999). Paikoin ravinteisen kallioperän vaikutuksesta alueella on myös kuivia rinnelehtoja. Kaskeamisen ja laiduntamisen vaikutuksesta lehtipuuvaltaisia metsiä on yleisesti. Jaloista lehtipuista metsälehmus on alueella yleinen. Linnansaaren Natura-alueen suojeluperusteissa (Etelä-Savon ely-keskus 2013) on mainittu yhdeksän luontodirektiivin liitteen I luontotyyppiä. Näistä peittävimpiä ovat boreaaliset luonnonmetsät, boreaaliset lehdot ja kasvipeitteiset silikaattikalliot. Priorisoiduista luontotyypeistä edustettuina ovat boreaalisten luonnonmetsien lisäksi Fennoskandian runsaslajiset kuivat ja tuoreet niityt, puustoiset suot ja Fennoskandian metsäluhdat. Luontodirektiivin liitteiden II ja IV lajeja on neljä: saukko, saimaannorppa, kirjoverkkoperhonen ja idänlehväsammal.

4 Linnansaaren Natura-alue on merkittävä myös suurjärvien saaristoluonnon suojelemisen kannalta. Alueella on merkitystä sekä luonnontilaisten metsien että kulttuurivaikutteisten kaski- ja laidunmetsien suojelussa. Alueen linnusto on merkittävä (Sarvanne ym. 2005, Metsähallitus 2010, Etelä-Savon ely-keskus 2013). 1.2.2 Linnansaaren Natura-alueen merkitys saimaannorpalle Saimaannorppa on uhanalaisluokitukseltaan äärimmäisen uhanalainen (CR), rauhoitettu ja erityisesti suojeltava laji (IUCN-luokka 2009), jonka suojelusta annetaan ohjeet luontodirektiivin II ja IV-liitteissä. Luontodirektiivin II-liitteen mukaan sen suojelemiseksi on osoitettava erityisten suojelutoimien alueita, jollainen esimerkiksi Linnansaaren Natura-alue on. Luontodirektiivin IV-liitteen mukaisesti saimaannorpan lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä. Saimaannorppa on Metsähallituksen laajennetun vastuun eläinlaji ja Suomen kansainvälinen vastuulaji. Suomen on raportoitava saimaannorpan suojelustaan EU:lle. Linnansaaren Natura-alueen vaikutus koko saimaannorppakannalle ovat erittäin merkittävä. Natura-verkostoon kuuluva Linnansaaren kansallispuiston alue on keskeinen norpan elinalue, sillä norpan kanta keskittyy Keski-Saimaan Pihlajavedelle ja Haukivedelle, joilla elää yhteensä noin puolet kannasta. Pihlajavesi ja Haukivesi ovat myös keskeiset norpan lisääntymisalueet, joissa yli puolet norpan kuuteista syntyy. Norppakanta on tihein Kolovedellä, mutta siellä lisääntyminen on erittäin heikkoa. Vuonna 2012 Kolovedellä ei syntynyt yhtään kuuttia. Vaihtelut saimaannorpan eri alueiden poikastuotossa ja norppakannassa ovat siis huomattavia. Kanta voi parhaiten kasvaa siellä, missä se on vahvin. Haukivedellä kanta on ollut kasvava (Sipilä & Kokkonen 2010, Ympäristöministeriö 2011) 1.3 Ranta-asemakaava-alue Harjulan ranta-asemakaava (Harjula Rno 6:28) sijaitsee Rantasalmen Asikkalan kylässä, Haukiveden Iso Virkasaaressa. Kaava-alue sijoittuu Iso Virkasaaren länsiosaan (kuva 1). Alueen pinta-ala on noin 74 hehtaaria ja rantaviivan pituus noin 4,5 kilometriä. Harjulan tilasta on lohkaistu kolme tonttia, joista yksi sijaitsee saaren pohjoisrannalla ja kaksi etelärannalla. Rakentamattomista osista 90 % on metsää. Loput 10 % ovat avokalliota, suota ja rantakosteikkoa. Kaava-alueen rannat ovat kaltevasti (5-15 % kaltevuus) ja osin jyrkästi (yli 15 % kaltevuus) viettäviä moreenirantoja. Vesiraja on aallokon vaikutuksesta huuhtoutunut kivikkoiseksi ja lohkareiseksi. Pehmeäpohjaista rantaa on suppea-alaisena parin lahdenpoukaman rannoilla. Metsäkasvillisuus on pienpiirteisesti vaihtelevaa. Noin 45 % metsistä on käenkaalioravanmarja (OMaT) tyypin lehtoa ja käenkaali-mustikka (OMT) tyypin lehtomaista kangasta, 15 % mustikkatyypin (MT) tuoretta kangasta ja 35 % puolukkatyypin (VT) kuivahkoa kangasta. Kuivan kanervatyypin (CT) kankaan ja kalliometsän osuus on alle 5 % metsäpintaalasta. Alueen suot ovat enimmäkseen ohutturpeisia rehevänpuoleisia korpia, lähinnä lehtokorpea, saniaiskorpea, ruohokorpea ja korpirämettä. Suurin osa (84 %) Ison Virkasaaren länsiosan metsistä uudistettiin 1970-luvulla laajoilla avohakkuilla. Tämän jäljiltä saaren metsät ovat nuoria ja lehtipuuvaltaisia. Pääpuulajit ovat rauduskoivu, hieskoivu, pihlaja ja haapa. Lehdoissa ja lehtomaisilla kankailla kasvaa yleisesti myös tuomea, harmaaleppää ja paikoin lehmusta.

5 2 SUUNNITELTU HANKE 2.1 Harjulan ranta-asemakaava Harjulan ranta-asemakaavassa suunnittelualueelle on osoitettu kolme lomarakennusten korttelialuetta, joissa on yhteensä yhdeksän uutta rakennuspaikkaa, suojelualue sekä maaja metsätalousaluetta (kuva 1). Korttelialueet sijoittuvat Iso Virkasaaren etelärannalle, noin 1 100 metrin matkalle. Tonttien kokonaisrakennusoikeutena on 140 k-a m2. Loma-asunnot saavat olla enintään 1 1/2 - kerroksisia ja 100 k-a m2 -suuruisia. Kaava-alueen itäosassa on suojelualue (S), joka kattaa suunnittelualueen laajimman kosteikon ja tähän rajautuvat lehtometsiköt. Kuva 1. Harjulan ranta-asemakaavaluonnos. 2.2 Kaavamääräykset Kaavassa on määrätty, että rakennusten ja laitureiden tulee sijoittelun, koon ja muodon puolesta olla ympäröivään luontoon sopeutuvia. Julkisivujen ja vesikattojen tulee olla harjakattoisia, väritykseltään tummasävyisiä ja maaston väreihin sulautuvia. Julkisivumateriaalina tulee käyttää puuta. Rakennuspaikkojen luonnonmukaista rantaviivaa ei saa siirtää louhimalla, pengermällä tai kaivamalla. Rakennusten ja rannan väliin tulee jättää tai istuttaa suojaava puusto tai pensaisto. Rakennuspaikoilla olevat maisemallisesti merkittävät puut tulee säilyttää.

6 Rakennusten etäisyys rakennuspaikan rajasta tulee olla vähintään viisi metriä. Rakennusten etäisyys rantaviivasta määräytyy kunnan rakennusjärjestyksen mukaan. Korttelin 8 lomaasuntojen etäisyys rantaviivasta tulee olla vähintään 40 metriä. Rakennuspaikalle ei saa rakentaa vesikäymälää. Kuivakäymälä on varustettava vettä läpäisemättömällä säiliöllä ja sijoitettava vähintään 30 metrin päähän rantaviivasta sekä 10 metrin päähän viereisen rakennuspaikan rajasta. Jätevesiä ei saa johtaa vesistöön. Saunaja pesuvesien maahan imeyttämistä varten on rakennuspaikalle rakennettava kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen päätöksen mukainen saostuskaivo ja imeytyskenttä paikkaan, jossa maaperä on tarkoitukseen sopiva ja jonne tulvavesi ei nouse. Jätteiden keräilyssä ja käsittelyssä tulee noudattaa sitä, mitä jätelaissa ja kunnan yleisissä jätehuoltomääräyksissä on erityisesti sanottu. 3 MENETELMÄT 3.1 Yleistä hankkeen vaikutusten arvioinnista Arvioinnissa tarkastellaan vaikutuksia, jotka kaavahankkeesta mahdollisesti aiheutuvat Natura-alueen suojelun perusteena oleviin luontodirektiivin liitteen I luontotyyppeihin ja liitteiden II ja IV lajeihin. Linnansaaren Natura-alueen suojeluperusteet on esitetty luvussa 4. Arvioinnissa keskeinen on heikentymisen käsite. Heikentyminen on luontotyypin tai lajin elinympäristön fyysistä rappeutumista (Ympäristöministeriö 2006). Suotuisan suojelun tasosta on johdettu seuraavat heikentymisen kriteerit: luontotyyppi heikentyy, kun sen pinta-ala supistuu tai sille ominaisten lajien kannalta tarpeellinen ekosysteemin rakenne ja toimivuus huonontuvat. lajin elinympäristöjen heikentymistä tai häirintää tapahtuu, jos lajin elinympäristö supistuu tai jos kannan kehitystä koskevien tietojen perusteella on todettavissa, että alkuperäisestä tilanteesta poiketen laji ei ole enää elinkelpoinen alueella. Haittojen merkittävyyteen vaikuttaa muutosten laaja-alaisuus suhteutettuna alueen kokoon sekä luontoarvojen merkittävyyteen ja sijoittumiseen. Hankkeesta on arvioitu sekä välittömät että välilliset vaikutukset luontotyyppeihin ja lajeihin. Hankkeen vaikutuksia on arvioitu vertaamalla uusien rakennuspaikkojen ja mahdollisten uusien tielinjausten sijoittuminen lajien tärkeisiin esiintymisalueisiin ja luontotyyppikohteisiin nähden. Arvioinnissa on huomioitu luontotyypin kulutuskestävyys, hydrologia, suojavyöhykkeen merkitys, tunnettu lajisto ja lajien ekologia. Saimaannorpan osalta suotuisan suojelun taso on avoin kysymys. Vuonna 2011 laaditun saimaannorpan suojelun toimenpidesuunnitelman strategisena tavoitteena on, että kannan koko, rakenne ja esiintymisalue saavuttavat suotuisan suojelun tason (Ympäristöministeriö 2011). Vuonna 2009 EU:lle kanneltiin saimaannorpan suojelusta. Vuonna 2010 Suomi sai EU-komissiolta huomautuksen, koska komission mielestä lajin suojelu ei ole ollut tarpeeksi tehokasta. Syksyllä 2012 EU-komissiolle on jätetty kirjallinen kysymys siitä, täyttävätkö Suomen toimet luontodirektiivin vaatimukset saimaannorpan suojelun osalta. 3.2 Vaikutusalueen määrittäminen Kaavahankkeesta aiheutuvia välittömiä vaikutuksia ovat (1) rakentamisvaiheesta aiheutuva liikkumisen, liikenteen, meluhaittojen ja häiriön lisääntyminen sekä (2) luonnontilaisen rakentamattoman rantaviivan väheneminen sekä (3) mahdollinen luontotyyppien pinta-alan väheneminen Natura-alueen läheisyydessä. Rakentamisen välittömät vaikutukset rajoittuvat

7 oletettavasti kaava-alueelle eivätkä melua lukuun ottamatta juurikaan ulotu Linnansaaren Natura-alueelle. Luonnontilaisen rakentamattoman rantaviivan väheneminen on pysyvä vaikutus, jolla on merkitystä erityisesti saimaannorpan osalta. Välilliset vaikutukset, kuten loma-asutuksesta aiheutuva pysyvä liikkumisen lisääntyminen kaava-alueella ja lähiympäristössä kohdistuvat selkeästi kaava-aluetta laajemmalle alueelle ja myös Natura-alueelle. Liikkuminen aiheuttaa monenlaista häiriötä suojeltaville lajeille ja suojeltavien luontotyyppien ominaisille lajeille. Vaikutusalueen määrittämisessä on arvioitu yleisimpien vapaa-ajan viettomuotojen (moottorikelkkailu, veneily, kalastus, maalla liikkuminen) luonnetta ja suuntautumista alueen tarjoamien mahdollisuuksien ja rajoitteiden mukaan. Lisäksi on arvioitu erityyppisen liikkumisen suuntautumista veneväylien, venevalkamien, rakennuspaikkojen sijainnin ja pohjan syvyyssuhteiden perusteella. Vaikutusalue on määritetty välillisten vaikutusten oletetun alueellisen kohdentumisen perusteella. Kuva 2. Hankkeen vaikutusalue (punaisella), kaava-alue Iso Virkasaaressa (mustalla). Välillisten vaikutusten on katsottu kohdistuvan vähintään 1-1,5 kilometrin säteelle kaavaalueen rajoista (kuva 2). Vaikutusalueen säteeksi on määritetty noin 1,5 kilometriä. Vaikutusalueeseen sisältyvät kaava-alueen rajoista 1,5 kilometrin säteellä sijaitsevat vesialueet, rannat, saaret ja luodot. Mantereen puolella vaikutusalueen katsotaan ulottuvan noin 100 metrin päähän rannasta. Saimaannorpan osalta vaikutusaluetta on tarkasteltu laajempana. Säteeksi on määritetty 2,5 kilometriä lähimmästä kaavahankkeen rakennuspaikasta. Vaikutusalueen määrittely perustuu suositukseen, jossa todetaan, että norpalle turvallinen minimietäisyys uudisrakentamisen ja lähimmän poikaspesäpaikan välillä on 2,5 kilometriä (Sipilä 1991).

8 3.3 Vaikutusten arviointi Linnansaaren Natura-alueen suojeluperusteena olevien neljän Luontodirektiivin liitteiden II ja IV lajien (saimaannorppa, saukko, kirjoverkkoperhonen, idänlehväsammal) osalta arvioidaan hankkeen vaikutukset niiden esiintymiin ja elinympäristöihin. Saukon esiintyminen vaikutusalueella on todennäköistä ainakin ajoittain. Iso Virkasaaren ympäristö on osa saimaannorpan Haukiveden lisääntymisaluetta. Saimaannorpan osalta on arvioitu rantaviivan vähenemisen merkitystä sekä hankkeen aiheuttamaa riskiä saimaannorpan kuolleisuuden nousuun ja syntyvyyden laskuun vaikutusalueella. Norpan uhkatekijät pelkistetään kahteen pääluokkaan, joita ovat kalastuksesta aiheutuva kuolleisuus ja lisääntymisympäristön muuttuminen. Tätä on arvioitu (1) rantarakentamisen, (2) merkittävän häirinnän ja (3) kalastuksen lisääntymisen näkökulmista. Arviointia tehtäessä on käytetty tietoja kaava-alueelta ja sen läheisyydestä sekä Metsähallituksen luovuttamia tietoja saimaannorpan poikaspesä- ja makuupesistä. Hankkeen välittömien vaikutusten arvioinnissa on otettu huomioon meluhaittojen ulottuminen Natura-alueelle ja lajeille potentiaalisten pesäpaikkojen väheneminen rakentamisen seurauksena. Erityisesti saimaannorpan osalta lisääntymiseen soveltuvan rantaviivan ja potentiaalisten pesäpaikkojen väheneminen on merkittävä seikka. Keskeisempi osa tätä arviointia on kuitenkin Natura-alueen luontotyyppeihin ja lajiesiintymiin kohdistuvat välilliset vaikutukset, jotka aiheutuvat liikkumisen ja häiriön lisääntymisestä Natura-alueella. Välillisistä vaikutuksista on keskitytty yleisimpien ja todennäköisimmin toteutuvien liikkumismuotojen, kuten veneilyn, moottorikelkkailun, retkeilyn ja kalastuksen vaikutuksien arviointiin. Lisäksi on arvioitu muun mahdollisen moottoriliikenteen (mönkijät, vesiskootterit) vaikutuksia. Arvioitaessa häiriön ja kalastuksen vaikutuksia norppakantaan on käytetty hyväksi Metsähallituksen vuosittain keräämiä tietoja kuolleina löydetyistä saimaannorpista. Yleisin kuolinsyy norpilla on kalanpyydyksiin takertuminen (Metsähallitus 2013). Välillisistä vaikutuksista ei ole arvioitu loma-asutuksesta mahdollisesti aiheutuvan rehevöitymisen vaikutuksia, koska (1) Natura-alueen suojeluperusteissa ei ole sisävesien luontotyyppejä, (2) suunnitellun rakentamisen määrä on vähäinen suhteessa Haukiveden kokoon ja (3) suunnitellun rakentamisen määrä on vähäinen suhteessa Haukiveden lomaasutuksen määrään. Saimaannorpan kantaan vaikuttaa rantarakentamisen, häirinnän ja kalastuksen lisäksi myös Saimaan säännöstely, ilmastomuutos ja erilaisten kemikaalien leviäminen ihmisen toiminnan vaikutuksesta. Näitä vaikutuksia ei ole tässä arvioitu. Natura-alueen luontotyyppikohteet muodostavat askelkivityyppisen verkoston. Suojeltavien lajien esiintymiä saattaa olla myös Natura-alueen ulkopuolisissa luontotyyppikohteissa. Tämän vuoksi Natura-alueen luontotyyppien lisäksi arvioinnissa on huomioitu myös kaavaalueella ja muualla vaikutusalueella sijaitsevat luontotyyppikohteet ja lajiesiintymät sekä näihin kohdistuvat vaikutukset. Natura-alueen ulkopuolella sijaitsevat luontotyyppikohteet (ja lajiesiintymät) voivat olla merkityksellisiä esimerkiksi silloin, kun suojeltavan lajin tai suojeltavalle luontotyypille ominaisen lajin metapopulaatiorakenne on lähde-nielu metapopulaation kaltainen ja lähdepopulaatio sijaitsee Natura-alueen ulkopuolella. Suojeltavan lajin esiintyminen Natura-alueella on tällöin riippuvainen alueen ulkopuolisesta esiintymästä. Vastaavasti erityisen tärkeitä ovat suojeltavan tai luontotyypille ominaisen lajin manner-saari metapopulaatioiden mannerpopulaatiot sekä jäännepopulaatiot. Lajeihin kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa metapopulaatiorakenne on vaikutusten merkittävyyteen liittyvä tekijä.

9 Käytännössä lajien metapopulaatiorakenteen selvittäminen on muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta vaikeaa tai mahdotonta. Edellä mainittujen populaatiorakenteiden mahdollista esiintymistä on arvioitu luontotyyppikohteiden laadun ja pinta-alan perusteella. Lähde-, manner- tai jäännepopulaatioita on todennäköisimmin erityisen laajoissa tai laadullisia erityispiirteitä sisältävissä kohteissa. Laadullisesti merkittäviä kohteita voivat olla esimerkiksi runsaslahopuustoiset metsiköt tai ravinteiset kallionseinämät. Kunkin luontotyyppikohteen merkittävyyttä on arvioitu luonnontilan, edustavuuden ja pinta-alan perusteella. 3.4 Luontotyyppi- ja lajistoinventoinnit Arviointia varten kesällä 2006 paikannettiin luontodirektiivin liitteiden II ja IV luontotyypit kaava-alueella ja vaikutusalueella. Luontotyyppikohteiden sijainti ja rajaukset on esitetty kuvassa 3. Sanalliset kuvaukset luontotyyppikohteista ovat liitteessä 1. Luontotyyppikohteiden tunnistaminen on tehty Natura 2000 luontotyyppioppaan (Airaksinen & Karttunen 2001) kuvausten ja tunnistamisohjeiden mukaan. Arvioinnin pohjaksi kerättiin tietoja vaikutusalueen linnustosta, liito-oravasta, kasvillisuudesta ja kasvistosta. Kaava-alueen maalinnusto selvitettiin kolmen kerran kartoituslaskennalla ja vaikutusalueen vesilinnusto kahden kerran kiertolaskennalla. Linnustoselvitysten tulokset on esitetty liitteessä 2. Kaava-alueen kasvisto selvitettiin linnusto- ja luontotyyppikartoitusten yhteydessä. Selvityksessä kirjattiin ylös kaikki kaava-alueella havaitut putkilokasvilajit (liite 3). Liito-oravan mahdollista esiintymistä selvitettiin 11.5.06 ja 12.5.06 kaava-alueella ja tähän itäpuolelta rajautuvan Iso Virkasaaren vanhan metsän alueella. Selvitys tehtiin havainnoimalla lajin ulostejälkiä haapojen ja kuusten tyviltä. Inventoinnissa ei havaittu merkkejä liito-oravasta. Lajistoselvityksissä pyrittiin löytämään kullekin luontotyyppikohteelle ominaista lajistoa. Tietoja on käytetty osana luontotyyppeihin kohdistuvien haittojen ja niiden merkittävyyden arviointia. 3.5 Varovaisuusperiaatteen käyttö arvioinnissa Varovaisuusperiaate on epävarmojen tai heikosti ennustettavien asioiden hallintaperiaate. Sen tunnetuin määrittely on niin sanotussa Wingspread in julkilausumassa vuodelta 1998: "Kun joku toiminto nostaa esiin ihmisen terveys- tai ympäristöhaitan uhkan, ennakoiviin toimenpiteisiin pitäisi ryhtyä vaikkakin joitain syyn ja seurauksen yhteyksiä ei olisi täysin vahvistettu tieteellisesti". Euroopan yhteisöjen komissio antoi tiedonannon ennalta varautumisen periaatteesta vuonna 2000. Siinä ei ole varsinaista määritelmää, mutta asiaa luonnehditaan seuraavasti: "Ennalta varautumisen periaatteeseen turvautuminen on päätös, joka tehdään, jos tieteelliset tiedot eivät ole riittäviä, lopullisia tai varmoja ja on viitteitä siitä, että ympäristöön, ihmisten terveyteen ja eläimiin tai kasveihin kohdistuvat mahdolliset vaikutukset voivat olla vaarallisia eivätkä ole valitun suojelutason mukaisia". Varovaisuusperiaatetta on sovellettu arvioinnissa eri tavoin. Kaavahankkeen välillisten vaikutusten ennustettavuus on vaikeaa. Esimerkiksi moottoriveneilyn tai kalastuksen lisääntymisen määrää on mahdotonta ennustaa luotettavasti. Asiaan vaikuttavat muun muassa tulevien loma-asukkaiden määrä, heidän liikkumisensa ja vapaa-ajan viettotapansa, loma-asuntojen käyttöaste ja käytön ajallinen vaihtelu. Tulevat loma-asukkaat voivat ottaa asuntonsa ympärivuotiseen käyttöön tai käydä asunnollaan vain loma-aikoina. Tulevat asukkaat ovat muutenkin hyvin ratkaisevassa roolissa syntyvien välillisten vaikutusten kannalta.

10 Varovaisuusperiaatteen mukaisesti arvioinnissa on otettu lähtökohdaksi kohtalaisen merkittävä liikkumisen lisääntyminen. Loma-asutuksen määrään nähden syntyvien vaikutusten voimakkuus arvioidaan korkeaksi. Arvioinnissa huomioidaan myös mahdollisesti syntyviä, vaikutuksia aiheuttavia toimintoja, vaikka niiden toteutumisesta ei ole varmuutta. Esimerkkinä tästä maihinnousukieltojen rikkominen Natura-alueen saarissa ja tästä aiheutuvat haitalliset vaikutukset. Mahdollisuuksista valvontaan ja valistukseen ei saada täyttä varmuutta. Lajiesiintymiksi on tulkittu sellaisetkin kohteet, joissa reviirin olemassa olosta ei ole saatu täyttä varmuutta. Esimerkiksi kaava-alueen eteläpuolella sijaitsevan vanhan metsän alueella havaittiin viitteitä valkoselkätikan esiintymisestä. Metsässä oli runsaasti lajille tyypillisiä syöntijälkiä, kuorittuja koivuja ja suppilomaisia koloja, mutta lajin yksilöitä ei kuitenkaan havaittu missään vaiheessa paikalla. Kyseiseen luonnonmetsiä edustavaan luontotyyppikohteeseen kohdistuvien vaikutusten arvioinnissa on otettu huomioon valkoselkätikan todennäköinen esiintyminen alueella. Saimaannorpan osalta on epävarmuustekijänä pitää ottaa huomioon, että alueen saimaannorpan pesä- ja lepopaikoista ei tunneta kaikkia. Norppa vaihtelee vuosittain pesiensä paikkoja ja synnyttävät emät tarvitsevat synnyttämättömiä hylkeitä laajemman reviirin. Esimerkiksi myöhäinen jäätyminen aiheuttaa muutoksia pesimäpaikkojen valintaan. Norppien liikkumisesta ja vaelluksista uusille alueille on tietoa yli kymmenen radiolähettimellä seuratun norpan perusteella. Näiden perusteella on todettu, että etenkin nuoret norpat liikkuvat hyvinkin kauas syntymäseudultaan esimerkiksi puolisoa etsiessään. Linnansaaren kansallispuiston alueella syntynyt parivuotias koirasnorppa tavattiin eräänä talvena lähellä Varkauden kaupunkia ja keväällä taas Linnansaaren puiston alueella uudelleen. Tulee huomioida, että norppien - kuten nisäkkäiden yleensä - liikkumista ja reittejä on hyvin vaikeaa ennakoida (esim. Hyvärinen ym. 2004). Epävarmaa on myös paikallisten asukkaiden tahto ja halu muuntuviin, tiukkoihin, vapaaehtoisiin suojelutoimiin. Parhaimmassa tapauksessa suojelu lähtee alatasolta, paikallisten asukkaiden keskuudesta eikä sitä vaadita niin sanotusti ulkopäin, kuten esimerkiksi EU:n tasolta (Laita 2005, Tonder & Salmi 2005). 4 ALUEEN LUONTOTYYPIT JA LAJIT 4.1 Luontotyypit Linnansaaren Natura-alueen suojeluperusteissa (Etelä-Savon ely-keskus 2013) on mainittu yhdeksän luontodirektiivin liitteen I luontotyyppiä: Vuorten alapuoliset tasankojoet *Fennoskandian runsaslajiset kuivat ja tuoreet niityt Kostea suurruohokasvillisuus Kasvipeitteiset silikaattikalliot Kallioiden pioneerikasvillisuus *Boreaaliset luonnonmetsät Boreaaliset lehdot *Fennoskandian metsäluhdat *Puustoiset suot Priorisoidut luontotyypit on merkitty tähdellä (*). Luontotyyppi-inventoinnin (liite 1) tulosten mukaan vaikutusalueella on neljää luontotyyppiä: kasvipeitteiset silikaattikalliot, boreaalisia lehdot, boreaaliset luonnonmetsät ja puustoiset suot. Lisäksi ranta-asemakaavan alueella esiintyy luontotyyppiä rantasuot. Kyseinen

11 luontotyyppi ei kuulu Linnansaaren Natura-alueen suojeluperusteisiin, joten sitä ei ole huomioitu vaikutusten arvioinnissa. Kuva 3. Kasvipeitteiset silikaattikalliot (vihreä) boreaaliset lehdot (sininen), boreaaliset luonnonmetsät (punainen) ja puustoiset suot (keltainen) vaikutusalueella. Vaikutusalueella on kaksi luontotyyppiin kasvipeitteiset silikaattikalliot kuuluvaa kohdetta (kuva 3). Nämä sijaitsevat ranta-asemakaavan alueella. Boreaalista lehtoa on neljä kohdetta, joista kolme sijaitsee ranta-asemakaava-alueella ja yksi vaikutusalueella. Luonnonmetsäkohteita on viisi, jotka kaikki sijaitseva vaikutusalueella. Puustoista suota on kolme kohdetta ranta-asemakaavan alueella. 4.2 Luontodirektiivin liitteiden II ja IV lajit Linnansaaren Natura-alueen suojeluperusteissa on neljä luontodirektiivin liitteen II lajia: saimaannorppa, saukko, kirjoverkkoperhonen ja idänlehväsammal (Etelä-Savon ely-keskus 2013). Saimaannorppa on myös luontodirektiivin liitteen IV(a) suojelema laji. Edellä luetelluista lajeista ainoastaan saimaannorpan tiedetään varmuudella esiintyvän vaikutusalueella. Lajin poikaspesiä ja lepokiviä ei ole todettu ranta-asemakaavan alueelta, mutta lähiympäristöstä löytyy runsaasti pesä- ja lepopaikkoja. 4.2.1 Saimaannorppa Saimaannorppa on äärimmäisen uhanalainen, yksi maailman uhanalaisimmista hylkeistä, jonka keskeinen osa kannasta elää Haukivedellä. Saimaannorppien kantaan on 2000-luvulla kohdistunut monia uhkia, mutta suojelutoimien ansiosta kanta on kuitenkin kasvanut hiukan.

12 Aivan 2000-luvun alussa oli pari leutoa talvea, jolloin norpan pesäkuolleisuus oli tavallista suurempi. Vuonna 2009 saimaannorppakannan kehityksessä tapahtui yllättävä käänne; kannan kasvua ei tapahtunut ja Maailman luonnonsuojeluliiton (IUCN) uhanalaisluokituksessa saimaannorpan asema muutettiin kriittisen uhanalaiseksi (CR). Tämä tarkoittaa sitä, että populaatioon kohdistuu äärimmäisen suuri välitön uhka hävitä luonnosta. Saimaannorpan suojelun välitavoitteena on, että saimaannorpan talvikanta kasvaa vähintään 400 yksilöön vuoteen 2025 mennessä. Aiemmin tavoitteena on ollut saada 400 yksilön kanta jo vuoteen 2020 mennessä. Suotuisan suojelun tasolla norpalla olisi riittävän laaja elinympäristö, jossa sen elinalue ei pienene eikä ole vaarassa pienentyä (Ympäristöministeriö 2011, Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri 2012). Vuoden 2009 saimaannorpan talvikannaksi arvioitiin noin 260 norppaa, nykyisin saimaannorppia arvioidaan olevan noin 310 (Sipilä & Kokkonen 2010, Ympäristöministeriö 2011). Vuonna 2011 norpan talvikannan arvioitiin olevan noin 290 yksilöä. Kannasta noin 80 (83) yksilöä on synnyttämään kykenevää emonorppaa. Vuoden 2012 poikaslaskennoissa löytyi 60 kuuttia, myös tänä vuonna löydettiin odotetusti 60 kuuttia. Neljä kuuttia löydettiin kuolleina pesäänsä. Havaittua pesäkuolleisuutta pidetään normaalina. Haukivedellä syntyi 16 kuuttia. Haukivedellä on yhteensä noin 47 65 saimaannorppaa, tätä enemmän norppia tavataan vain Pihlajavedellä. Heikko poikastuotto on kasvava uhka saimaannorpan kannalle. Kannan seurannasta vastaava Metsähallitus pitää tärkeimpänä tavoitteenaan syntyvien ikäluokkien säilymisen mahdollisimman lukuisana sukukypsiksi (Sipilä & Kokkonen 2010, Ympäristöministeriö 2011, Metsähallitus 2013). Nuorten norppien kuolleisuus on Saimaalla selvästi suurempaa kuin se on luonnontilaisissa oloissa, esimerkiksi Jäämerellä. Norppa tulee sukukypsäksi noin viiden vuoden iässä (Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri 2012). Saimaannorpan suojelun strategia ja toimenpidesuunnitelma -ehdotuksen tavoite on saada norppakanta kasvamaan 3 4 prosenttia vuodessa seuraavan 5 vuoden aikana. Esimerkiksi ajanjaksolla 1990 2005 saimaannorppakanta on kasvanut noin 2,5 prosenttia vuosittain. Saimaannorpan välittömän sukupuuton uhkan katsotaan väistyvän, jos kanta saadaan kasvamaan vuoteen 2025 mennessä noin 400 yksilöön, joka vastaisi 1960-luvulla ollutta hyljemäärää. Se vaatisi vähintään 5 prosentin vuosittaista kannankasvua. Luonnontilaisella Saimaalla on arvioitu olleen aikoinaan yli 6000 hyljettä, ja 1800-luvun lopulla Saimaan hylkeitä on ollut lähemmäs tuhat. Yleensä saimaannorppakanta kasvaa hitaasti, mutta parhaimmillaan norppakantojen on arvioitu yltävän jopa 10 prosentin vuosittaiseen kasvuun. Kannan väheneminen voi myös olla nopeaa, etenkin jos synnyttäviä naaraita kuolee (Sipilä & Kokkonen 2010, Ympäristöministeriö 2011, Etelä-Karjalan luonnonsuojelupiiri 2012). Norppakanta pysyy keskimäärin tasapainossa, jos noin 20 prosenttia syntyneistä kuuteista selviää sukukypsiksi eikä kannassa ole ylimääräistä aikuiskuolleisuutta. Saimaalla ajanjaksolla 1978 98 syntyneistä poikasista keskimäärin 23 prosenttia selvisi viisivuotiaiksi, ajanjaksolla 1990 2005 vastaava luku oli 21 prosenttia ja vuosina 2000 2009 vastaava luku oli 20 prosenttia (Sipilä & Kokkonen 2010). 4.2.2 Lepakot Kaikki Suomessa esiintyvät yksitoista lepakkolajia ovat luonnonsuojelulain 38 :n mukaan rauhoitettuja. Lepakot ovat myös Euroopan Unionin luontodirektiivin liitteessä IV(a) mainittuja suojeltavia lajeja, joiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen ovat kiellettyjä. Vuonna 1991 tehtiin Euroopan lepakoiden suojelua koskeva EUROBATSsopimus, johon Suomi liittyi vuonna 1999. Sopimuksessa sitoudutaan edistämään lepakoiden tutkimusta ja suojelua sekä tarkentamaan tietoja varsinkin puutteellisesti tunnetuista lajeista.

13 Vuonna 2005 Linnansaaren alueella tehdyssä lepakkolajiston ja arvokkaiden ruokailualueiden kartoituksessa tavattiin kaikki Suomen yleiset lepakkolajit: vesisiippa, viiksisiippa, isoviiksisiippa, pohjanlepakko ja korvayökkö (Vihervaara 2005). Kartoituksessa viiksisiippalajien runsaus oli silmiinpistävä piirre. Linnansaaren Natura-alueen suojeluperusteissa ei mainita lepakoita, joten suunnitellun hankeen mahdollisia vaikutuksia lepakoihin ei arvioida tässä selvityksessä. Lepakkoselvityksen tulosten perusteella on todennäköistä, että vaikutusalueella ja mahdollisesti myös kaava-alueella elää lepakoita. Kaava-alue on kauttaaltaan tiheää metsää, joten väljäpuustoisia saalistuspaikkoja tai päiväpiiloja ei juurikaan ole lepakoille tarjolla. Lähinnä Korhonvuoren kalliorinteessä ja lomarakennuksissa saattaa olla potentiaalisia päiväpiilopaikkoja. Kaava-alueen kolme soistumaa saattavat olla runsaan hyönteistuotannon ansiosta lepakoille merkityksellisiä ruokailualueita. Vaikutusalueella sijaitsevat matalat laajat lahdet, kuten Savilahti ja Leppälahti, ovat myös mahdollisia ruokailualueita. Rantalohkareikot, etenkin laajat ja ylimmän vedenkorkeuden yläpuolelle ulottuvat, ovat lepakoille potentiaalisia talvehtimispaikkoja. Vaikutusalueella tällaisia lohkarerentoja on useita, ja ehkä myös Iso-Virkasaaren pohjoisrannan lohkareikot voivat sopiva lepakoille. Suunniteltu hanke ei uhkaa mitään edellä mainituista lepakoille mahdollisesti tärkeistä kohteista. 4.3 Muut lajit 4.3.1 Linnut Linnansaaren alueelta tunnetaan 28 huomionarvoista lintulajia, joista 19 on lintudirektiivin liitteen I lajeja. Taulukko 1. Lintudirektiivin liitteen I linnut, Suomessa uhanalaiset ja silmälläpidettävät linnut Linnansaaren Natura-alueella, vaikutusalueella ja Harjulan ranta-asemakaavan alueella. Natura-alueella Vaikutusalueella Kaava-alueella Helmipöllö Huuhkaja Kaakkuri Kalatiira Kehrääjä Kuikka Kurki Laulujoutsen Mehiläishaukka Metso Palokärki Pikkulepinkäinen Pikkusieppo Pyy Viirupöllö Valkoselkätikka Pikkutikka Selkälokki Kaulushaikara Kalasääski Nuolihaukka Teeri Käki Varpuspöllö Pohjantikka Idänuunilintu Kuhankeittäjä Tuulihaukka

14 Taulukossa 1 on lueteltu Linnansaaren Natura-alueella esiintyvät suojeltavat lintulajit. Tiedot Natura-alueen linnustosta perustuvat Natura-tietolomakkeeseen (Etelä-Savon ympäristökeskus 2005) ja vuonna 2005 tehtyyn linnustoselvitykseen (Sarvanne ym. 2005). Kaava- ja vaikutusalueen linnustotiedot perustuvat vuonna 2006 tehtyihin kaava-alueen maalinnustoselvitykseen ja vaikutusalueen vesilinnustoselvitykseen (liite 2). Tiedot vaikutusalueen metsälinnustosta ovat puutteelliset. Osa taulukossa mainituista Naturaalueen metsälinnuista saattaa esiintyä myös vaikutusalueella. 4.3.2 Hyönteiset Kirjoverkkoperhosen lisäksi Linnansaaren Natura-alueelta on tietoja kahdesta uhanalaisesta tai silmälläpidettävästä perhoslajista. Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana alueella on havaittu nunnamittari ja kalliosinisiipi (Sihvonen 1997). Vaikutusalueelta ei tunneta uhanalaisten perhosten esiintymiä. Vaarantuneella (VU) kalliosinisiivellä on pieni, mutta vakaa kanta alueella (Sihvonen 1997). Lajilla on useita esiintymiä Linnansaaren ja Häikiänmäen välisellä alueella. Kalliosinisiipi elää isomaksaruohoa kasvavilla kallioalueilla. Kesän 2006 luontotyyppi- ja lajistoinventoinneissa tehtyjen havaintojen perusteella vaikutusalueilla ei ole lajille sopivia elinympäristölaikkuja. Silmälläpidettävästä (NT) nunnamittarista on havaintotietoja 1980-luvulta (Sihvonen 1997). Tuoreiden tietojen puuttuminen saattaa johtua vähäisestä seurannasta. Nunnamittarin toukka on monofagi, joka elää vain konnanmarjalla. Vaikutusalueen lehtometsissä mustakonnanmarja kasvaa niukkana. 4.3.3 Kasvit Linnansaaren alueelta tunnetaan useita uhanalaisten ja harvinaisten kasvien esiintymiä. Alueen lehdoissa kasvavat vaarantunut (VU) metsänemä, alueellisesti uhanalainen (RT) pesäjuuri ja harvinainen lehtoneidonvaippa. Kosteiden lehtojen lajeista alueelta on löydetty silmälläpidettävä (NT) lepikkolaakasammal. Uhanalaisella (VU) haapariippusammaleella on ainakin kolme esiintymää Linnansaaren haapaa kasvavissa metsissä. Linnansaaren perinnebiotooppien arvokkaaseen lajistoon kuuluvat ahokirkiruoho (VU), idänkurho (EN), hirvenkello (VU) ja ketonoidanlukko (NT). Lahopuustoisissa korpinotkoissa ja kuusivaltaisissa luonnonmetsissä on löydetty alueellisesti uhanalaiset (RT) ryytisammal ja kantokorvasammal. Rantakasvistoon kuuluvat vaarantunut (VU) rantaorvokki ja harvinainen punalatva. Edellä mainittujen kasvien esiintymiä ei tunneta vaikutusalueelta. Ainoa poikkeus on lehtoneidonvaippa, joka löytyi luontotyyppikartoituksessa kahdesta paikasta. Toinen esiintymä sijaitsee Iso Virkasaaren kaava-alueella ja toinen Läpikäytävä saaressa. Kaavaalueen toisella silikaattikallion seinämällä kasvavat alueellisesti uhanalainen (RT) isotuppisammal ja silmälläpidettävä, alueellisesti uhanalainen (NT/RT) koloriippusammal. 5 HANKKEEN VAIKUTUKSET 5.1 Rantarakentaminen Loma-asutuksen lisääntyminen on vapaa-ajan viettoon ja virkistykseen liittyvä ilmiö, joka kytkeytyy kaupungistumiskehitykseen. Vuonna 2006 mökkikanta koostui noin 477 000 mökistä, vuoden 2010 lopussa Suomessa oli mökkejä runsaat 489 000 ja määrän on arvioitu nousevan noin 560 000:een vuoteen 2025 mennessä. Mökkikanta on tiivistynyt erityisesti Järvi-Suomen alueella. Mökillään omistajat käyttävät aikaansa keskimäärin 73 vuorokautta

15 vuodessa. Vähemmän kuin 30 päivää vuodessa käytetään 22 prosenttia mökeistä ja noin 31 prosenttia mökeistä käytetään enemmän kuin 90 päivänä vuodessa. Keskimääräisen käyttöasteen arvioidaan pysyvän suurin piirtein ennallaan. (Adriaan & Kangas 2007, Pitkänen 2011) Mökkimatkailuun on tullut uusia kehityskulkuja ja jatkuvaa muutosta 2000-luvulla. Matkailukeskusten mökkirakentaminen poikkeaa perinteisestä rantarakentamisesta niin, että rakentaminen muodostaa mökkikyliä ja erillisten mökkirakennusten ohella lomakäytössä on myös rivi- ja kerrostaloasuntoja sekä lomaosakkeita. Matkailukeskusalueiden vetovoimaisuus on ajallisesti rajallista ja suhteessa esimerkiksi matkailukohteen elinkaareen sekä muuttuviin harrastus- ja matkailutrendeihin. Kaava-alueen läheisyyteen ja saimaannorpan kannalta samalle vaikutusalueelle Haukivedellä ollaan perustamassa Porosalmen matkailukeskusta. Saimaannorpan kannalta on hyvä, että Porosalmen hankkeeseen on liitetty talviaikaisia rajoituksia liikkumiselle kuten moottoriajoneuvoliikenteen kieltäminen Porosalmi - Linnansaari välisellä vesialueella 1.1 30.4 välisenä aikana. Toisaalta matkailualueen kehittäminen tuo alueelle paljon lisää ihmisvaikutusta, jolla saimaannorpan kannalta voi olla yllättäviä vaikutuksia. Miten mökkiläinen käyttäytyy rantamökillään? sitä ei tiedetä. Tavanomaisen mökkiläisen profiilikuvaa ei ole olemassa eikä mökkeilijä ole enää läheskään aina edes suomalainen: ulkomaalaiset ovat tulleet suomalaisille kiinteistömarkkinoille. Erityisesi venäläiset ovat ostaneet mökkikiinteistöjä Itä-Suomesta. Mökkielämään kytketään helposti mielikuvatasolla ekologisuus ja luonnonmukainen elämä, mutta sille ei löydy tutkimuspohjaa. Talviasuttavat ja sähköistetyt kakkosasunnot ovat syrjäyttäneet vaatimattomat mökit käytännössä kokonaan. Vapaa-ajan asuntojen pinta-alat ovat vuosikymmenien kuluessa kasvaneet. Joka kymmenes kesämökki soveltuisi kakkosasunnoksi kokovuotiseen käyttöön. Vuosittain vapaa-ajan asunnolla vietetty keskimääräinen aika onkin pidentynyt ja työssäkäynti vapaa-ajan asunnolta lisääntynyt (Saaristoasiain neuvottelukunta & Suunnittelukeskus Oy 2006, Pitkänen 2011). Tällä hetkellä potentiaalisimpina mökin hankkijoina, joilla on aikaa viettää mökillä, voidaan pitää eläkkeelle jääviä suuria ikäluokkia. Pidemmällä tähtäyksellä vapaa-ajan asunnolla vietetty aika ja koko vapaa-ajan asumisen sisältö saattaa muuttua suurten ikäluokkien mökkien perijäsukupolven ja aivan uusien mökinomistajien noustessa suurimmaksi mökkeilijäryhmäksi. Elämäntapamuuttajia on mökkiläisissä vain hyvin pieni osa. Suurten ikäluokkien joukosta löytyy varmasti hyvin eri tavoin esimerkiksi saimaannorpan suojelutoimien vaatimiin kalastusrajoituksiin suhtautuvia. Kalastusta pidetään tärkeänä harrastuksena mökillä olemisessa. Myös mökkikunnan kalastusasioihin vaikuttamista pidetään merkittävänä asiana mökkiläisten keskuudessa (Saaristoasiain neuvottelukunta & Suunnittelukeskus Oy 2006, Pitkänen 2011). Ei voida sanoa, kuinka mökkiläinen käyttäytyy mökillään tai mitä hän siellä harrastaa, mutta mitä uudempi ja paremmin varusteltu mökki on kyseessä, sitä enemmän mökillä ollaan. Uudet, hyvin varustellut loma-asunnot ovat talviasuttavia ja ympärivuotinen oleminen mökeillä on lisääntynyt. Loma-asuntoja käytetään siis yhä enenevässä määrin saimaannorpan lisääntymisen kannalta kriittiseen aikaan keski- ja kevättalvella, jolloin norpalla on poikaset. (Etelä-Savon maakuntaliitto 2001 ja 2003, Pitkänen 2011) 5.2 Hankkeen välittömät vaikutukset Loma-asuntojen rakennusvaiheesta aiheutuu liikkumisen lisääntymistä tontin alueella ja lähistöllä sekä meluhaittoja. Melua syntyy etenkin rakennustarvikkeiden kuljetuksesta, motorisoidusta liikkumisesta ja rakentamisessa tarvittavien koneiden käytöstä.

16 Rakentamisvaihe ja välittömästi rakentamista seuraavat vuodet ovat yleensä ratkaisevia luontotyyppien kannalta. Rakentamisvaiheessa luonnonkasvillisuuden peitossa olevaa maata peittyy teiden ja rakennusten alle. Vaikutuksen laajuus riippuu siitä, miten voimaperäisesti tontin alue muokataan. Ääritapauksessa koko tontin aluetta muokataan, tasoitetaan, pengerretään, laatoitetaan, kylvetään nurmikoksi ja ranta ruopataan. Vähiten muutoksia syntyy, kun pyritään luonnontilan säilyttämiseen, puiden säästämiseen, rakennusten pohjapinta-alojen ja määrän minimointiin ja puutarhat istutuksineen jätetään perustamatta. Yleensä lopputulos on näiden kahden ääripään väliltä. Jos rakennettava tontti sijaitsee luontotyyppikohteella, luontotyypille ominainen kasvillisuus yleensä muuttuu peruuttamattomasti. Loma-asuntotonteilla puuston ikä- ja lajirakenteita muokataan käyttäjien tarpeita ja toiveita vastaaviksi. Yleensä tontit halutaan säilyttää puustoisina, mutta toisaalta laajojen nurmikkokenttien perustaminen ei ole harvinaista. Mäntyä ja lehtipuita suositaan yleensä kuusen kustannuksella. Vieraiden puulajien istutukset ovat melko harvinaisia. Puut saavat kasvaa tonteilla yleensä vanhoiksi, mutta lahovikaiset puut joudutaan usein turvallisuussyistä kaatamaan, ja tuulenkaadot, jotka kuuluvat puustoltaan luonnontilaisille rannoille, kerätään polttopuiksi. Tämä johtaa lahopuun vähenemiseen rantametsissä ja heikentää siten lahopuusta riippuvaisten metsälajien elinoloja. Toisaalta lehtipuuvaltaiset vanhaa puustoa sisältävät rantavyöhykkeet sopivat monien harvinaistenkin vanhojen metsien lajien elinympäristöiksi. Esimerkiksi liito-orava ja lepakot löytävät suoja- ja pesäkoloja isoista haavoista ja koivuista, pesäpöntöistä ja rakennuksistakin. Kaavamääräyksessä ainoastaan maisemallisesti merkittävät puut on määrätty säilytettäviksi. Hankkeen välittömänä vaikutuksena saimaannorpan lisääntymiseen soveltuva alue pienenee sille tärkeällä Haukiveden lisääntymisalueella. Kaava-alue kuuluu saimaannorpan Haukiveden pesimäalueeseen ja on saimaannorpan suojeluksi tehdyissä tavoitteissa aiemmin esitetty jätettäväksi rakennustoiminnan ulkopuolelle (Sipilä 1991). 5.3 Hankkeen välilliset vaikutukset Melu ja pakoreaktiot Motorisoidusta liikkumisesta aiheutuvat meluhaitat ovat moninkertaiset lihasvoimalla tapahtuvaan liikkumiseen verrattuna. Melu aiheuttaa eläimille stressiä, jonka on todettu aiheuttavan muutoksia hormonitasapainossa ja käyttäytymisessä ja vaikuttavan sitä kautta lisääntymistoimiin ja syntyvien poikasten elinkykyyn (Liikonen & Rautio 2004). Useimmat eläimet pakenevat melua tai ihmisen lähestymistä. Pakoreaktion voi aiheuttaa kuuloaistimuksen lisäksi myös näkö- tai hajuaistimus ihmisestä. Pakoetäisyyteen vaikuttavat monet tekijät, muun muassa eläinten luontaiset käyttäytymismallit, häiriön voimakkuus ja häirintätilanteen olosuhteet. Pakoreaktion voimakkuus ja sitä kautta pakenemiseen käytettävän energian määrä vaihtelee myös tilanteittain ja lajeittain. Etenkin talvella eläinten energian kulutus saattaa pakoreaktioiden takia nousta lähelle kriittistä rajaa. Lajien sisälläkin pakoreaktio vaihtelee. Esimerkiksi teerellä pakoetäisyys kävellen liikkuvasta ihmisestä on avoimessa maastossa yleensä yli sata metriä, mutta suojaväriin luottavalla hautovalla teerinaaraalla pakoetäisyys voi olla vain pari metriä. Veneellä tai kanootilla liikkuvan ihmisen saaren rannalla oleva teeri saattaa päästää alle kymmenen metrin etäisyydelle. Kesäaikaan kivellä makaavan saimaannorpan pakoetäisyys on yleensä 60-150 metriä. Kesäisin myös saimaannorppien luontainen uteliaisuus ihmistä kohtaan toteutuu, mutta talvella saimaannorppa on hyvin herkkä äänille. Pelkästään ihmisen askeleen tärinän aistimus aiheuttaa vaistotoimintona yksilön sukeltamisen jäältä veteen turvaan. Saimaannorpan pakoreaktio kevättalvella poikasen imettämisaikaan on lajin kannalta kriittistä. Emo imettää kuuttia ensin pesässä ja pesän romahdettua jäällä, yhteensä noin 7-9

17 viikon ajan helmikuun lopulta alkaen. Toistuvat pakosukellukset jäältä tuona aikana haittaavat naaraiden imetystä ja sitä kautta alentavat imetettävien poikasten vieroituspainoja sekä pienentävät niiden mahdollisuuksia selvitä hengissä ensimmäisen - kriittisimmän elinvuoden aikana. Usein toistuvat pakosukellukset jäältä veteen nuorilla kuuteilla saattavat johtaa kylmettymisiin. Ennen pesintää toistuva meluhäiriö voi aiheuttaa myös reviirin hylkäämisen. Norppien on todettu hylkäävän käyttämiään hengitysavantoja, kun lähialueelle on tullut ihmistoiminnasta aiheutuvaa kovaa ääntä (Sipilä 1991 ja 1992). Moottorikelkan ääni kantautuu jäätä pitkin kilometrien päähän, ja esimerkiksi saaren tai niemen takaa nopeasti saapuva kelkka aiheuttaa norpalle varmasti pakoreaktion. Häiriövyöhykkeen on katsottu ulottuvan moottorikelkalla noin 500 metrin päähän. Kelkkailija saattaa pahimmillaan häiritä useitakin pesiviä norppia samanaikaisesti. Ajopelin lähestyessä emo saattaa vahingossa runnoa poikastaan. Myös kuutti saattaa paeta pesästä liian nuorena ja kylmettyä. Kuuttien imetys voi myös epäonnistua, jos emo ei uskalla ruokkia rauhassa poikastaan. Etenkin nuoret emot ovat usein arkoja imetysaikaiselle häiriölle. Porosalmen matkailuhankkeen vaikutusten arvioinnissa on käytetty 4 pakosukellusta/ päivä raja-arvona häiriön merkittävyydelle. Yksikin pakosukellus voi kuitenkin norpalle olla liikaa ja merkittävä (Peltonen 2012). Liikkumisen lisääntyminen ja häirintä Loma-asutus lisää väistämättä liikennettä kaava-alueella ja lähiympäristössä. Liikkuminen voi tapahtua moottoroidusti (moottoriveneily, moottorikelkkailu, mönkijät, skootterit, autot) tai lihasvoimin (soutu, kävely, melonta, purjehdus). Useimmiten liikkuminen aiheuttaa eriasteista ympäristön kulumista ja eläinten häirintää. Rauhallinenkin liikkuminen häiritsee esimerkiksi norppaa, vaikka se toki on tottunut ihmiseen. Yllätetyksi joutuminen on aina jonkin asteinen stressitekijä. Vierestä kävelykin voi tuhota vesilintujen ja muiden lajien pesintöjä sekä haudonta- että poikasvaiheessa. Pesimisvaiheen pakeneminen eri lajeilla aiheuttaa aikuisen yksilön pesältä poistumisen, mikä lisää munien/poikasten riskiä joutua petojen saaliiksi. Häirinnän aiheuttama varoittelu saattaa paljastaa pesän sijainnin pedoille, mikä edelleen lisää poikasten saaliiksi joutumisen riskiä. Vesilintupoikueen vierestä kulkeva soutuvenekin voi hajottaa poikueen, jolloin poikaset ovat lokeille tai variksille helppoja saaliita. Kuikan 1960- ja 1970-luvuilla tapahtuneen taantumisen suurimpana syynä pidetään pesimistuloksen heikentymistä rantarakentamisesta syntyneen häirinnän takia (Solonen 1983). Liikkuminen moottoriajoneuvoilla aiheuttaa kuitenkin enemmän häiriötä kuin liikkuminen muuten. Liikkuminen ja saimaannorpan lisääntymisen häirintä kevättalvella on haitallisempaa kuin sen häirintä kesällä. Hankkeen vaikutusalueella on liki sata tunnettua saimaannorpan pesää tai lepokiveä. Näillä kohteilla talvi- ja kesäaikainen häirintä lisääntyy. Populaatiobiologisesti pesinnän häiriö alkaa haitata kantaa, jos se aiheuttaa syntyvyyden alenemista tai pesäpoikaskuolleisuutta (Sipilä 1992). Moottorikelkkailu on työkäytön lisäksi suosittu vapaa-ajan vieton muoto talvisella Saimaalla. Moottorikelkkailussa järjestetään safareita, jotka kulkevat suunniteltuja reittejä. Yksittäiset tietämättömät tai ajattelemattomat moottorikelkkailijat aiheuttavat kuitenkin enemmän haittaa ja vahinkoa saimaannorpalle kuin järjestäytyneet kelkkakerhot tai tiettyjä reittejä kulkevat kelkkasafarit. Yleistä on vapaa ajeleminen missä tahansa. Moottorikelkoilla on ajettu jopa maihinnousukiellossa olevien selkäluotojen (pesäluotojen) yli Linnansaaren kansallispuistossa. Kelkkailijoita on pudonnut norppien pesiin keski- ja kevättalvella. Moottorikelkkailijat voivat tallata norpan pesinnän kannalta - piloille potentiaalista pesimärantaa. Saimaannorpan pesäalueille on syntynyt myös kelkkailijoiden leiriytymispaikkoja (Sipilä 1991). Liikkumista talviaikaisen lisääntymisen aikaan ei vielä 2000luvun alussa rajoitettu edes norpan pesimärantojen lähistöllä (Koskela & Sipilä 2000).

18 Moottorikelkkailun suosio on edelleen kasvussa. Moottorikelkkoja ensirekisteröitiin vuonna 2012 4 626 kappaletta, mikä on 21,6 prosenttia enemmän kuin vuonna 2011. Vuonna 2005 rekisterissä oli moottorikelkkoja jo yli 100 000 kappaletta. Lisäksi moottorikelkkaurien kesäaikainen käyttö erilaisissa maastoissa on mönkijöiden yleistyttyä kasvanut. Kesällä äänekästä häiriötä aiheuttavat myös moottoriveneet ja yhä useammin myös vesiskootterit. Saimaannorppien tutkimuksissa on löydetty nk. heikkoja signaaleja myös roskaantumisen lisääntymisen vaikutuksista. Kortteleiden loma-asutuksen aiheuttamaan häiriöön vaikuttavat liikkumisen suuntautuminen ja sen voimakkuus sekä käytettävä moottoriajoneuvovälineistö. Tuleva häiriö voi olla korkeakin. Saareen voidaan tulla myös autolla, jos jää kestää. Tämä lisää autoilua todennäköisesti myös loma-asunnolta muualle. Jääteiden ja muiden välttämättömien reittien linjauksissa otetaan saimaannorpan lisääntymisalueet huomioon, mutta näille reiteille pääsemiseksi tehdään omia pistoteitä, jotka voivat kulkea lopulta mistä tahansa. Jäällä autoilulle on otollisinta aikaa kevättalvi, kun jäällä ei ole lunta. Juuri samaan aikaan sattuu norpan poikasten nouseminen jäälle, missä emä voi niitä vielä imettää. Loma-asuntoihin sisältyy runsaasti rakennusoikeutta ja voidaan arvioida, että niitä tullaan käyttämään myös talviaikaan. Tilastojen valossa ainakin noin kolmasosa loma-asukkaista käyttää mökkiään yli 90 vuorokautta vuodessa, joten yhdeksän uuden lomakiinteistön asukkaista ainakin kolmen voidaan arvioida käyttävän mökkiään joinakin viikkoina myös talviaikaan ja kevättalvella. Kesä- ja talvikäyttöisiä moottorikulkuvälineitä omistaa varovaisesti arvioiden ainakin puolet uusista mökkiläisistä. Kalastuksen ja kalanpyydysten lisääntyminen Kalastus ja kalastuksen lisääntyminen aiheuttavat suuren riskin saimaannorpalle. Pienet kuutit jäävät helposti kiinni etenkin kalaverkkoihin, mutta myös muihin kalanpyydyksiin, kuten rysiin ja katiskoihin. Saimaannorppien poikasten verkkokuolleisuuden pahimmat ajankohdat ovat kevät ja varhaiskesä, jolloin kuutit aloittelevat itsenäistä elämäänsä. Harvemmin tavallisiin kalaverkkoihin jää kiinni enää yli 25-kiloisia hylkeitä. Tämän painon nuori hylje saavuttaa normaalisti heinäkuun alkuun mennessä, mutta jos esimerkiksi imetyksessä on ollut häiriöitä, niin kuutti saavuttaa tämän painon vasta myöhemmin. Siinä missä kalaverkot ovat vaaraksi kuuteille, aikuisille norpille uhkaavia ovat kalatäkyiset koukut, lohikoukut ja vahvalankaiset - varsinkin riimutetut - kalaverkot. Yhdenkin aikuisen tai aikuistuvan norppanaaraan kuolema on koko kannalle suuri menetys. Kalanpyydyksiin jää kiinni keskimäärin 1-3 täysikasvuista norppaa vuodessa (Koskela ym. 2001). Vuosina 2000 2005 pesinnän ja imetyksen jälkeen vieroitettujen poikasten kuolinsyistä 67 prosenttia johtui kalanpyydyksistä. Tämä vastasi suunnilleen kahtakymmentä alle yksivuotiaan norpan vuosittaista kuolemaa kalanpyydyksiin. Suuri osa kuolemista (noin 46 prosenttia) tapahtui 15.4. ja 30.6. välisenä aikana. Uusi ilmiö syntyi 2000-luvun alussa: talviverkkokalastuksesta johtuva kalanpyydyskuolleisuus. Tämä on johtanut kalastusrajoituksiin (Metsähallitus 2013). Tiukentuneet kalastusrajoitukset ovat olleet välttämättömiä saimaannorpan suojelulle. Nuorten norppien pyydyskuolemia alettiin ensin vähentää vapaaehtoisilla verkkokalastusrajoituksilla keväisin (15.4 30.6). Ensimmäisten verkkokalastuksen rajoitusalueiden muodostaminen lisäsi alueella syntyvien poikasen eloonjäämismahdollisuuksia noin 20 prosentilla. Vuoden 2009 loppuun mennessä Metsähallitus oli tehnyt saimaannorppaa suojelevia keväisiä kalastusrajoitussopimuksia lähes 1500 neliökilometrille. Nykyään kalastusrajoitusten piirissä on noin 2000 neliökilometriä eli noin 45 % Saimaan pinta-alasta. Kevätaikaiseksi kuuttien elinpiiriksi on arvioitu tämä noin

19 kahden tuhannen neliökilometrin alue. Kaikki kuutit ovat tänä vuonna syntyneet kalastusrajoitusalueilla (Metsähallitus 2013). Saimaannorppien suojaksi on säädetty kaksi kalastusta rajoittavaa asetusta. Toinen koskee keväistä verkkokalastuskieltoa ja toinen ympärivuotisia pyydysteknisiä määräyksiä Saimaalla. Euroopan kalatalousrahastosta haetun rahoituksen turvin kehitetään parhaillaan norppaystävällisiä kalanpyydyksiä. Ammattikalastajille on kehitetty myös korvausjärjestelmä saimaannorpan aiheuttamien taloudellisten vahinkojen korvaamiseksi. Saimaannorpan suojeluksi asetettu työryhmä on esittänyt, että kalastuksen rajoitusaikoja ja -alueita on voitava muuttaa joustavasti, mikäli norpansuojelu sitä edellyttää (Ympäristöministeriö 2011). Rajoitukset ovat auttaneet suojelutyötä. Alueilla, joilla kalastusrajoitukset ovat voimassa, ovat kalanpyydykset syynä 20 prosenttiin hyljekuolemista, kun ne rajoitusalueiden ulkopuolella ovat syynä 80 prosenttiin kuolemista. Tosin norppia on joskus kuollut laittomiin pyydyksiin rajoitusosilla, joilla kalastusosuuskunnille on maksettu korvauksia. Vuonna 2012 tehostettu valvonta totesi rajoituksia ja määräyksiä noudatetun kohtuullisen hyvin. Tänä vuonna on kolme kookasta norppayksilöä jäänyt kiinni talviverkkoihin, vaikka verkot ovat olleet ohutlankaisia ja sallittuja. Norppia takertuu pyydyksiin myös heti rajoitusalueiden ulkopuolella (Metsähallitus 2013). Vesistöjen kuormitus Loma-asuntojen aiheuttamaan vesistöjen kuormitukseen vaikuttavat monet asiat, kuten maaperän laatu ja soveltuvuus jätevesien puhdistamiseen, loma-asunnon käyttöaste ja rannan laatu. Kesämökin jätevedet koostuvat erilaisista pesuvesistä. Vesikäymälät ovat perinteiseen puuseehen ja kompostikäymälään verrattuna haitallisempia ja enemmän vesistön rehevöitymistä aiheuttavia. Hankkeen kaavamääräyksissä vesikäymälä on kielletty ja kuivakäymälästä on annettu tarkemmat ohjeet. Jätevesien johtaminen vesistöön on kielletty ja imeytyksestä on annettu tarkemmat ohjeet (kaavaluonnos, luku 2). Tavallisimmin kesämökin sauna- ja pesuvedet imeytetään, mikä oikein tehtynä on tehokas tapa vähentää vesistöön joutuvien ravinteiden määriä. Pesutavat ja pesuaineiden valinnat vaikuttavat huomattavastikin päästöjen määriin. Liikenteen päästöt vesialueella Myös liikenne aiheuttaa päästöjä ja vesistön kuormitusta. Moottorikelkkojen aiheuttamiin päästöihin ei ole juurikaan kiinnitetty huomiota. Kelkoille ei ole asetettu päästörajoituksia, vaikka kelkkojen päästöt ovat autoihin verrattuna monisatakertaisia. Kaksitahtiset kelkat ovat nelitahtisia saastuttavampia, mutta kuitenkin niitä myydään moninkertaisesti nelitahtisia enemmän. Vuonna 2005 käyttöönotetuista kelkoista 84 % oli kaksitahtisia. Nelitahtimoottorilla liikkuvia, vähemmän päästöjä aiheuttavia kelkkoja oli vain 3 % Suomen kelkkakannasta. Moottorikelkkojen kaksitahtimoottorit kuluttavat bensaa noin 20-25 litraa sadalla kilometrillä. Uusienkin kelkkojen hiilimonoksidipäästöt ovat hyvin korkeita. Pahimmillaan yhden kelkan häkä- ja hiilivetypäästöt ovat jopa tuhat kertaa suuremmat kuin uudenaikaisen katalysaattorilla varustetun auton. Läheskään kaikkien bensiinin lisäaineiden vaikutuksia ympäristöön ei tunneta, mutta esimerkiksi lumeen sitoutuvat hiilivedyt ja bensiinin lisäaine MTBE (metyyli-tert-butyylieetteri) joutuvat aikanaan vesiin ja maaperään. Yllättävät vaikutukset Vapaina liikkuvat lemmikkieläimet, ennen kaikkea koirat ja kissat, voivat aiheuttaa suurta, paikallista tuhoa eri lajeille. Kissat saalistavat erityisesti lintujen poikasia, koirien on todettu häiritsevän saimaannorppia. Vapaina pidetyt koirat ovat haitanneet norppien rantamakuuta.

20 Muutaman kerran on todettu koiran tonkineen norpan pesiä. Arvellaan, että parissa tapauksessa koira olisi kaivanut norpan poikaspesän auki kohtalokkain seurauksin (Sipilä 1991). 5.4 Vaikutukset luontodirektiivin liitteen I luontotyyppeihin 5.4.1 Kasvipeitteiset silikaattikalliot Vaikutusalueella on kaksi luontotyyppikohdetta, jotka sijaitsevat ranta-asemakaavan alueella (luku 4.3). Vaikutusalueeseen sisältyvällä Natura-alueen osalla ei ole luontotyyppiin kuuluvia kohteita, joten kaavahankkeella ei ole suoraa heikentävää vaikutusta luontotyypin edustavuuteen, luonnontilaan tai pinta-alaan Natura-alueella. Läntisen luontotyyppikohteen molemmin puolin on sijoitettu loma-asuntojen korttelialueet (luku 2). Kohteen länsipuolella on kahden tontin kortteli (3 RA) ja itäpuolella kolmen tontin kortteli (2 RA). Itäisemmän kohteen (Korhovuori) ja lähimmän suunnitellun korttelialueen välinen etäisyys on noin 500 metriä. Läntisessä luontotyyppikohteessa rakennuspaikat ulottuvat lähes luontotyyppikohteeseen asti. Rakentamisessa tonteilla mahdollisesti tehtävä puuston poisto tai harvennus saattaa vaikuttaa kohteen luonnontilaan. Puuston poiston yhteydessä kallionseinämän ja alusmetsän valaistus ja pienilmasto muuttuvat, millä saattaa olla vaikutusta seinämien kasvillisuuteen. Kyseessä on lounaaseen avautuva ja rannan tuntumassa sijaitseva kallionseinämä, jonka ekologisiin erityispiirteisiin kuuluu paisteisuus, kuivuus ja puuston vähäinen varjostus. Siten mahdollisesta puuston poistosta aiheutuvat muutokset eivät välttämättä heikennä kohteen luonnontilaa tai edustavuutta, vaan muutos voi olla positiivinenkin. Rakentaminen saattaa aiheuttaa liikkumisen lisääntymistä läntisen luontotyyppikohteen läheisyydessä (kallionseinämän alla), vaikka maasto onkin vaikeakulkuista. Liikkuminen ei kuitenkaan vaikuta kallionseinämään. Kasvipeitteisten silikaattikallioiden pinta-alaosuus Linnansaaren Natura-alueesta on alle yksi prosentti. Natura-alueella on kuitenkin kymmeniä edustavuudeltaan vaihtelevia luontotyyppiin kuuluvia kalliokohteita. Kaava-alueen kalliokohteiden laadullinen merkitys Haukiveden alueen luontotyyppikohteiden verkostossa on määrällistä merkitystä korkeampi, koska kummassakin kohteessa on tavanomaista vaateliaampaa päällyskasvillisuutta. Korhovuoren kohteessa kasvaa muutamia keski-runsasravinteisuutta ilmentäviä kalliosammalia. Näiden joukossa on useita luontotyypin hyvää suojeluarvoa osoittavia indikaattorilajeja. Korhovuoren kallionseinämä saattaa olla tärkeä askelkivi tietyille Natura-alueella esiintyville lajeille. Rakentamisen haitalliset vaikutukset kohdistuvat ainoastaan läntiseen kalliokohteeseen, ja tähänkin kohdistuvat vaikutukset ovat todennäköisesti enintään vähäisiä. Siten kaavahankkeen mahdollinen vaikutus rantakaava-alueella sijaitseviin luontotyyppikohteisiin on merkittävyydeltään vähäinen. 5.4.2 Boreaaliset lehdot Vaikutusalueella on neljä luontotyyppikohdetta, joista kolme sijaitsee kaava-alueella ja yksi Natura-alueella, Läpikäytävän saaressa. Läpikäytävä sijaitsee Riuttasten saariryhmässä, jossa on maihinnousu- ja liikkumiskielto 1.1-15.7. välisenä aikana. Tämä ehkäisee merkittävästi kaava-hankkeesta mahdollisesti aiheutuvia välillisiä vaikutuksia. Kyseinen lehtometsikkö ei myöskään ole kulutuskestävyydeltään erityisen herkkä, joten satunnainen liikkuminen loppukesällä tai syksyllä ei aiheuta luontotyypin ominaispiirteiden heikentymistä. Siten kaavahankkeella ei ole heikentävää vaikutusta luontotyypin edustavuuteen, luonnontilaan tai pinta-alaan Natura-alueella.