1
2 Yhdistyneen Rovaniemen alueiden käytön strategia Rovaniemen kaupunki ja maalaiskunta ovat käynnistäneet Yhdistyneen Rovaniemen alueiden käytön strategia hankkeen. Lapin liitto on myöntänyt hankkeelle maakunnan kehittämisrahaa. Hankkeessa tavoitteena on parantaa uuden Rovaniemen kaupungin asuin ja elinympäristön laatua ja sitä kautta kaupungin kilpailukykyä laatimalla uudelle kaupungille kaupunginvaltuuston hyväksymä alueiden käytön strategia. Strategia toimii kunnan kehittämisen strategisen tason apuvälineenä ja ohjeena kunnan infrastruktuuria koskeville toiminnallisille ja kaavoituksellisille ratkaisuille. Hankkeen tavoitteena on myös tukea uuden kaupungin yhteisen aluekuvan ja yhteisen identiteetin syntymistä. Hankkeen myötä syntyvän Rovaniemen maankäytön kehityssuuntia linjaavan strategian avulla tuetaan myös Rovaniemen aseman vahvistumista maakunnan kehityksen veturina. Työ on käynnistynyt huhtikuussa 2005 ja kokonaisuudessaan strategiatyö on valmistunut lokakuun lopussa 2006. Strategiatyössä on valmistunut 5 erillistä raporttia, jotka ovat jatkossa ohjeena mm. maankäytön ja kaavoituksen suunnittelussa. Lokakuun lopulla järjestetyn tiedotustilaisuuden jälkeen strategiatyö menee lautakuntien, kaupunginhallituksen ja valtuuston käsittelyyn. ASEMAKAAVAT Kulttuuri ja hallintokeskus Lappia talon, kirjaston ja kaupungintalon aluetta koskeva asemakaavan muutos suojeluarvojen ja mahdollisen lisärakentamisen selvittämiseksi on vireillä. Huhtikuussa 2005 valmistuivat Rovaniemen kulttuuri ja hallintokeskuksen sekä Lappia talon rakennushistoriaselvitys sekä Lappia talon ja autotallin inventointi. Selvityksiä käytetään Rovaniemen kulttuuri ja hallintokeskuksen erityisesti Lappia talon ja siihen liittyvän autotallin arkkitehtuurin arvottamisessa ja suojelutavoitteiden määrittämisessä sekä suojelukaavan taustaselvityksenä. Lisäksi selvitykset palvelevat Lappia talon entistämis ja peruskorjaustoimenpiteiden tarveharkintaa ja toimivat tulevien suunnitelmien ohjeena. Museoviraston ja Alvar Aalto säätiönedustajat ovat kesän ja syksyn aikana tutustuneet kohteeseen laadittujen selvitysten perusteella. Lokakuussa valmistuu Alvar Aalto säätiön arkkitehdin laatima suojelutarve muistio Lappia talon osalta. Vanha kaupungintalo Vuonna 2004 laadittiin Rovaniemen vanhan kaupungintalon ja sen piharakennuksen inventointi ja lyhyt rakennushistoriallinen selvitys, joiden pohjalta kaavaluonnokseen määriteltiin rakennussuojelua koskevat määräykset. Rakennuksen saneeraustyöt käynnistettiin inventoinnin ja rakennushistoriallisen selvityksen ja laaditun kaavaluonnoksen pohjalta. Saneeraustyöt ovat valmistuneet ja kaava on edennyt ehdotusvaiheeseen ja asetettu julkisesti nähtäville marraskuussa 2006. Ystävyydenpuisto, kelkkaparkki, laivaravintola Kaupunki on käynnistänyt maaliskuussa 2005 asemakaavan muutoksen Ystävyydenpuiston ja Rantapuiston alueilla moottorikelkkojen lähtö ja säilytystoiminnan asemakaavallisen tilanteen selvittämiseksi. Viereiselle vesialueelle Pohjanhovin rantaan on haettu laivaravintolan sijoituspaikkaa. Kaavamuutoksesta on pidetty maankäyttö ja
3 rakennuslain mukainen viranomaisneuvottelu huhtikuussa 2005. Neuvottelussa käytiin läpi eri viranomaisten kannalta tärkeät tavoitteet kaavamuutokselle, selvitettävät asiat ja tutkittavat vaihtoehdot. Todettiin, että eri vaihtoehtoja on tutkittava riittävän laajalta alueelta sekä sijoituksen, että toiminnan kannalta. Moottorikelkkailukysymys otetaan myös esille alueiden käytön strategiassa matkailun erillisselvityksessä. Asemakaavan muutostyössä edetään maankäyttö ja rakennuslain mukaisesti mm. osallistumis ja vuorovaikutusmenettelyjen suhteen. Laivaravintolan asemakaavan muutos käsitellään omana prosessina. Valtatie 4 parantaminen Rovaniemen kohdalla Vt 4:n parantamista koskeva tiesuunnitelma on päivitetty ja valmis. Ennen kuin tiesuunnitelma voidaan hyväksyä, on asemakaavan ja tiesuunnitelman oltava tietä koskevalta sisällöltään yhteneväiset. Tällä hetkellä asemakaava poikkeaa joiltakin osin tiesuunnitelmasta. Valtatie 4:ää koskeva asemakaavan muutos on luonnosvaiheessa ja kaavamuutokseen otetaan yhdellä kertaa mukaan kaikki tiesuunnitelmaan tehdyt muutokset. Kaavamuutos koskee kaikkia vt 4:ään rajoittuvia korttelialueita Alakorkalosta kattamiskaavan alueelle saakka. Muutokset johtuvat valtatien liikennealueen rajausten muuttumisesta sekä uusista liikennejärjestelyistä, jotka voivat vaikuttaa merkittävästi viereisten kortteleiden aluerajauksiin ja maankäyttöön. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt asemakaavamuutoksen kesäkuussa 2006. Kaavasta on valitettu hallinto oikeuteen ja ympäristökeskus on jättänyt oikaisukehotuksen. Asemakaavaan on tarkennettu melusuojausta koskevia merkintöjä. Kaupunginvaltuuston on tehtävä uusi kaavan hyväksymistä koskeva päätös. Kortteli 9, Koskikatu, Harrikatu Asemakaavan muutosalue koskee Sokos Hotelli Vaakunan korttelia. Alueen asemakaavan muuttaminen on ollut luonnosvaiheen kuulemisessa 7. 21.6.2004, jolloin alueelle esitettiin lisää liike, toimisto ja hotellitilaa. Alueella tapahtuneiden omistajamuutosten johdosta kaavaluonnoksista neuvotellaan uusien omistajien kanssa. Mahdollisten muutosten ja tarkistusten jälkeen luonnokset tulevat uudestaan nähtäville tai valittu ehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. Kortteli 10, Korkalonkatu, Valtakatu Kaupunki käynnistää konsulttina Suunnittelukeskus Oy koko korttelia 10 koskevan asemakaavallisen ja kaupunkikuvallisen suunnittelun, jonka tuloksena saadaan ehdotuksia asemakaavamuuttamiseksi. Asemakaavan muutosluonnokset saadaan luonnosvaiheen kuulemiseen talvella 2006 2007. Tontti 1 11 16, Kalotinlinna Kiinteistö Oy Kalotinlinna on hakenut asemakaavan muutosta Santa Claus hotellin tontille ositteessa Koskikatu 14 ja 16. Hakijan tavoitteena on rakennuksen ylimmän kerroksen yläpuolella olevien tilojen muuttaminen majoitustiloiksi. Asemakaavan muutos voidaan kaupunginhallituksen 9.10.2006 tekemän päätöksen mukaan laittaa julkisesti nähtäville.
4 Tontit 3 126 1 ja 2, Koskikatu 40 ja 42 Jukka Kristo on hakenut asemakaavan muutosta korttelin 126 tonteille 1 ja 2, Koskikatu 40 ja 42. Hakijan tarkoituksena olisi nykyisen rakennusoikeuden (1120 k m 2, e=0.80) nostaminen 2620 k m 2 :n (e= 1.87). Muutos mahdollistaisi rakentaa uuden viisikerroksisen asuin ja liikerakennuksen. Rakennuksen ylin viides kerros olisi sisennetty alempien kerroksien Koskikadun puoleisesta julkisivusta. Asemakaavamuutos on tullut vireille 4.10.2006 ja vaihtoehdot asemakaavan muuttamiseksi tullee luonnosvaiheen kuulemiseen ja teknisen lautakunnan käsittelyyn talvella 2006 2007. Kortteli 145, Kairatie, Koskikatu Asemakaavan muutoksen tarkoitus on muuttaa alueen asemakaavaa niin, että alueen rakentaminen on mahdollista toteuttaa 1997 1999 pidetyn Europan 5 arkkitehtikilpailun toiseksi sijoittuneen ehdotuksen mukaisen ratkaisun luonteisesti. Nyt voimassa oleva asemakaava on laadittu voittaneen ehdotuksen pohjalta ja sen tiivis ja matala ratkaisu ei tue parhaalla tavalla toteuttamista. Kaupunginvaltuusto on 12.6.2006 hyväksynyt alueen asemakaavamuutoksen, josta ympäristökeskus on valittanut Rovaniemen hallintooikeuteen. Kortteli 155, Ounasjoentie 42 50 Korttelissa oleville pientalotonteille laadittiin asemakaavan muutosehdotus, jolla tontteja olisi yhdistelty kerrostalotonteiksi. Ehdotus pidettiin julkisesti nähtävillä 2.2. 2.3.2000, jolloin muutoksessa ei päästy kaikkia maanomistajia tyydyttävään ratkaisuun. Nyt syksyllä 2006 kaupunkia on lähestytty maanomistajien puolelta kaavamuutoksen jatkamiseksi. Kaupunki tulee ottamaan yhteyttä alueen maanomistajiin ja samalla laatimaan alueelle uuden luonnoksen käytyjen keskusteluiden ja selvitysten pohjalta. Kortteli 323, Kantokatu Palmberg Rakennus Oy on hakenut 13.10.2005 päivätyllä hakemuksella asemakaavan muutosta korttelin 323 tontille 10. Edellisen asemakaavan muutoksen perusteena oli, että kyseisen alueen kaava mahdollistaa Poliisin tietohallintokeskuksen sijoittumisen alueelle, mikäli sijoituspäätös em. alueelle tehdään. Toimitilojen sijoittumisesta on tehty päätös 29.9.2005 ja päätöksen mukaisesti tietohallintokeskuksen tilat sijoittuvat muualle, joten hakija on esittänyt, että alueen asemakaava muutettaisiin asuntoalueeksi yleiskaavassa esitetyn A 3 aluevarauksen mukaisesti. Alueelle on tehty asemakaavaluonnos, jossa alue muutetaan asuinkerros ja rivitaloalueeksi. Asemakaavaluonnosvaihtoehdot ovat luonnosvaiheen kuulemista varten nähtävillä 4. 17.10.2006, jonka jälkeen asia tulee teknisen lautakunnan ja kaupunginhallituksen käsittelyyn ennen julkisesti nähtävilläpitoa. 3. kaupunginosan ja Niemelänkankaan omakotialueet Vuonna 2002 valmistuneessa koko kaupungin yleiskaavassa määriteltiin omakotialueita, joilla nykyinen rakennustapa ja tyyli tulisi säilyttää edelleen yhtenäisenä. Tätä koskeva asemakaavan muutostyö aloitettiin vuoden 2003 lopussa. Tavoitteena on saada asemakaava tukemaan rakennuskannan ja tyylin säilymistä, sillä nykyinen asemakaava ei esim. kerrosluvultaan vastaa olevaa tilannetta. Kaava alueilla on tehty perusselvitystyötä ja täydennetty jo tehtyjä inventointeja. Alueet käsitellään omina
5 kaavamuutoksina, joista Kotitie Pirttitien ja Rauhankatu Harjukatu alueiden muutokset ovat kaupunginvaltuuston käsittelyssä marraskuussa 2006. Koskipuisto, Avantouintikeskus Ounasvaaran Latu ry on anonut asemakaavan muutosta korttelin 227 viereiselle virkistysalueelle avantouintipaikkaa ja siihen liittyvää tukirakennusta varten. Alueelle vahvistui 2001 rakentamisen mahdollistava asemakaava. Lapin maakuntamuseon toimesta kesällä 2001 suoritettujen koekuopituksien yhteydessä tehtiin alueella asuinpaikkalöytöjä. Löytöjen johdosta Lapin maakuntamuseo on esittänyt harkittavaksi korvaavan rakennuspaikan etsimistä ja pyörätien linjauksen muuttamista kaavassa. Asemakaavan muuttaminen alueella on ollut julkisesti nähtävillä kesällä 2006 ja on tulossa kaupunginvaltuuston päätettäväksi marraskuussa 2006. Kappelipuisto, IV hautausmaa Muutoksen tarkoituksena on IV hautausmaalle mahdollistaa veteraaniarkkuhauta, yleinen uurnahauta ja tuhkansirottelualueen rakentaminen sekä pysäköintialueiden toteuttaminen. Samalla huomioidaan Viirinkankaantien ja Väylätien uuden kiertoliittymän sekä Valtatie 4 tiesuunnitelman mukaiset aluevaraukset. Ehdotus asemakaavan muutokseksi on julkisesti nähtävillä 4.10. 2.11.2006, jonka jälkeen kaava tulee kaupunginhallituksen ja valtuuston päätettäväksi. Tontti 5 516 18, Jokiväylä 40 Marita Korhonen on hakenut 16.3.2006 saapuneeksi kirjatulla hakemuksella asemakaavan ja tonttijaon muutosta korttelin 516 tontille 18 sekä viereiselle puistoalueelle. Hakijan tarkoitus olisi saada tontin asemakaava vastaamaan niin kerrosluvultaan, kuin rakennusmassaltaan lähiympäristön rakentamistapaa. Tontin sijainti on sellainen, että rakennusmassaltaan viereisten rakennusten mukainen rakentaminen alueelle soveltuisi hyvin. Asemakaavan muutos voidaan kaupunginhallituksen 9.10.2006 tekemän päätöksen mukaan laittaa julkisesti nähtäville. Vaaranpuisto, Marjamatka Asemakaavan muutoksella alueelle muodostuu 6 uutta erillispientalotonttia Marjamatkan varteen. Alue on hyväksytyn yleiskaavan mukainen pientaloaluevaraus. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt asemakaavamuutoksen 4.9.2006. Kaavamuutos saanee lainvoiman lokakuussa 2006. Länsikankaan laajennus Kaupunki on käynnistänyt asemakaavan laatimisen Länsikankaan eteläpuolelle maaliskuussa 2006. Alue on hyväksytyn yleiskaavaan mukainen A 2 varaus, johon on tarkoitus asemakaava aluetta laajentamalla sijoittaa asuntoalue. Vaihtoehdot asemakaavaksi ovat tulossa luonnosvaiheen kuulemiseen talvella 2006 2007.
6 Karinrakanpuisto Karinrakan urheilu ja virkistyspalvelujen alueen asemakaavaa muutetaan niin, että alueelle muodostuu 17 uutta erillispientalotonttia ja kaksi uutta katua, Karinrakanpolku ja Rukanpolku. Alue on hyväksytyn yleiskaavan mukainen pientaloaluevaraus. Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt asemakaavamuutoksen 4.9.2006. Kaavamuutos saanee lainvoiman lokakuussa 2006. Veitikanpuisto ja Veitikanlampi Asemakaavan muutoksen tavoitteena on saada muodostettua hyväksytyn yleiskaavan mukaiselle aluevaraukselle uusia liiketontteja. Muutos ei ole ristiriidassa kunnan tavoitteiden kanssa. Muutoksella Lampelankadun kummallekin puolelle muodostuu uusi liikerakennusten tontti (KL ja KM). Asemakaavan muutos mahdollistaa uusien työpaikkojen syntymisen alueelle. Kaupunginvaltuusto on 12.6.2006 hyväksynyt asemakaavamuutoksen, josta Ympäristökeskus on valittanut hallinto oikeuteen. Eteläkeskus Asemakaavan tarkoituksena on lisätä Eteläkeskuksen alueelle liikerakennusten tontteja ja samalla parantaa olemassa olevien tonttien toimintaympäristöjä. Koko alueen asemakaava on samalla tarkoitus muuttaa vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä. Kaavoituksen pohjaksi on käynnistetty konsulttityönä kaupan palveluverkkoselvityksen päivittäminen ja alueen liikenneselvitys, jotka valmistuvat vuoden 2006 loppuun mennessä. Selvitysten tavoitteena on saada ratkaisumalleja sekä kaupan sijoittumiseksi että liikenteen järjestämiseksi alueella tulevaisuudessa. Konsulttitöiden valmistuttua kaavaluonnoksia tarkistetaan ja luonnokset asetetaan tarvittaessa uudestaan nähtäville. Alakorkalo, korttelit 9100 9107 Alakorkaloon Ankkalammen alueelle on laadittu asemakaavaehdotus, jossa muodostetaan Osuuskauppa Arinalle liikerakennusten korttelialue (KL) 9100. Rakennusoikeutta on 2900 km 2. Kortteliin on tulossa ABC liikenneasema. Lisäksi kaavaehdotuksessa on tulossa yksityiselle maanomistajalle viisi asuinpientalojen korttelialuetta (AP) 9101 9105. Edellä mainittujen maanomistajien kanssa kaupunki tekee maankäyttösopimuksen. Kaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä ja siitä on pyydetty lausunnot. Pöyliövaara, korttelit 11300 11302 ja 14001 14006 Pöyliövaara Ojanperä alueelle on vireillä asemakaavan laatiminen koulutuskuntayhtymän, kaupungin ja eräiden yksityisten omistamille maa alueille. Asemakaavalla tullaan muuttamaan entisen kotitalouskoulun alue liike ja toimistorakennusten kortteliksi, muut koulutuskuntayhtymän alueet merkitään kaavaan niiden nykyisen käyttötarkoituksen mukaisesti samoin kuin alueella jo olevien omakotitalojen tontit. Uusi kortteli on tulossa poliisin tietohallintokeskusta varten ja mahdollista päiväkotia varten. Lisäksi alueelle on kaavoitettu uusia toimistorakennusten tontteja. Asemakaavaehdotus on tulossa julkisesti nähtäville ja lausuntokierrokselle.
7 Ylikylän Lehtikankaan alue Ylikylän Lehtikankaan alueelle on käynnistetty asemakaavan laatiminen Kittiläntien ja paikallistien väliselle lähes kokonaan kaupungin omistamalle maa alueelle. Alueelle on tulossa arviolta 30 40 omakotitonttia. Tämä alue on Ylikylän ja Vennivaaran asemakaavaalueiden välissä teknisen huollon ja palvelujen piirissä. Kaavan laatiminen on alkuvaiheessa. Asemakaavaluonnokset tulevat luonnosvaiheen kuulemista varten nähtäville talvella 2006 2007. Napapiiri Syväsenvaara Edellä otsikossa mainitulle alueelle on vireillä asemakaavan laajennus, joka alkaa välittömästi Napapiirin kaava alueelta ja jatkuu Syväsenvaarassa sijaitsevaan Santaparkhuvipuistoon saakka. Alue on lähes kokonaan kaupungin omistuksessa ja sille on kaavailtu matkailuun, liiketoimintaan ja ympäristöhäiriötä aiheuttamatonta teollisuuteen liittyviä toimintoja. Syväsenvaara Napapiiri välillä on tehty valtatie 4:ää koskeva tie ja liittymäsuunnitelma. Asemakaavaehdotus on ollut v. 2005 julkisesti nähtävillä ja lausunnot on pyydetty. Vitikanpää Kaavoitusyksikkö on laatinut Vitikanpään alueelle asemakaavaehdotuksen, jossa alueelle muodostuu 36 omakotitonttia (AO), 11 asuinpientalotonttia (AP), kaksi matkailua palvelevien rakennusten korttelia (RM) ja huvi ja viihdepalvelujen kortteli, PV (Ounaspaviljonki). Vitikanpään alue on jo pääosin rakennettu suoraan rakennuslupien ja yleiskaavan perusteella. Kaupunginhallitus on päättänyt asettaa asemakaavaehdotuksen julkisesti nähtäville ja pyytää siitä lausunnot. YLEISKAAVAT Lapinaukea ja Pallokenttä Kaupunginvaltuusto hyväksyi 21.11.2005 Rovaniemen talousarvion ja taloussuunnitelman 2006 2010. Talousarvion ja taloussuunnitelman investointiosassa 4.3.2 liikuntalautakunnan kohdalla on hankkeena 2401 Keskusurheilukenttä, josta on todettu seuraavaa: Monitoimikentän rakentaminen. Kustannusarvio 3,0 milj. euroa. Hankkeelle haetaan ulkopuolista rahoitusta 50 %. Kenttäratkaisuun liittyy Lapinaukean kentän kaavoittaminen muuhun käyttöön. Liikuntapaikkojen rakentamiseen ja peruskorjaukseen haetaan valtionrahoitusta. Keskuskentän kehittämistä selvittelevässä työryhmässä on todettu, että tässä yhteydessä olisi syytä muuttaa Pallokentän yleiskaavamerkintää niin, että siitä poistetaan asemakaavan muuttaminen asuntokäyttöön. Lapinaukean kentän poistuessa Pallokenttä on tarpeen varata koko nykyisessä laajuudessaan koululiikunnan ja urheiluseurojen ym. virkistyskäyttöön urheilupalvelujen alueena. Miltei kaikki asuinkerrostalotontit keskustan alueella on rakennettu. Keskusta asumiselle on kuitenkin jatkuvaa kysyntää. Luontevaa on kehittää Lapinaukeaa asuntorakentamisen alueena ottaen huomioon myös muut tarpeet (mm. virkistysalueet, palvelut). Yleiskaavan ja asemakaavan muuttamiset alueille ovat tulossa vireille talvella 2006 2007.
8 Ounasvaaran matkailualueen laajennus Lapland Hotels ja Hilkka Kutila ovat hakeneet Sky Ounasvaaran hotellialueen ja ympäristön kaavoittamista niin, että alueelle olisi mahdollista sijoittaa matkailua ja hotellitoimintaa tukevaa loma asuntomajoitusta. Tuleva investointi alueelle käsittäisi150 200 majoitusyksikköä. Kaupunginhallitus on 9.10.2006 päättänyt, että Rovaniemen yleiskaavaa 2015 ryhdytään muuttamaan Ounasvaaran osalta niin, että matkailupalvelujen aluetta laajennetaan mahdollistamaan 75 uuden mökin sijoittamisen nykyisten mökkialueiden läheisyyteen. Asemakaavan muutos ja laajennus laaditaan muutetun yleiskaavan mukaisesti. Yleis ja asemakaavan muutoksiin liittyvän kuulemismenettelyn yhteydessä otetaan huomioon Ounasvaara 2:n linjaukset tavoitteena kokonaisvaltaisen kehittämissuunnitelman aikaansaaminen valtuustokäsittelyä varten. Ounasvaaran golfkentän laajentaminen Esitys Ounasvaaran golfkentän laajentamisesta sisältyy Ounasvaara 2 suunnitelman toimenpideohjelmaan ja on yksi suunnitelman kuudesta ensisijaisesta kehittämishankkeesta. Suunnitelmaraportissa on golfkentän laajentamisesta todettu mm. seuraavaa: Nykyaikaiseen liikuntakeskukseen kuuluu golfkenttä. Kenttä vahvistaa lumettoman ajan palvelutarjontaa niin rovaniemeläisille liikunnanharrastajille kuin matkailijoillekin. Tavoitteena on rakentaa vuosina 2006 2008 yhdeksän lisäväylää, jolloin siitä saadaan täysmittainen golf kenttä. Pitkän tähtäimen tavoitteena on rakentaa 27 väyläinen kenttä. Matkailulliselta kannalta vain 18 väyläiset kentät ovat merkityksellisiä. Yöttömän yön golfia voidaan näin ruveta hyödyntämään sekä kotimaan että kansainvälisessä matkailussa yhä tehokkaammin. Ounasvaaran golfkentän ja suunnitellun laajennuksen alueella ei ole asemakaavaa. Alueella ovat voimassa Rovaniemen yleiskaava 2015, jonka kaupunginvaltuusto on 7.10.2002 hyväksynyt oikeusvaikutteisena sekä Koskenkylän osayleiskaava, jonka kunnanvaltuusto on hyväksynyt 2.10.2000 oikeusvaikutteisena (yleiskaavaa voidaan käyttää rakennusluvan myöntämisen perusteena). Rovaniemen yleiskaavassa golfkentän alue on merkinnällä VU; urheilu ja virkistyspalvelujen alue. Alueelle voidaan sijoittaa urheilu, virkistys ja vapaa ajan toimintoja palvelevia rakennuksia ja rakennelmia. Koskenkylän osayleiskaavassa golfkentän laajentaminen on otettu huomioon merkinnällä MU 1; maa ja metsätalousvaltainen alue, jolla ulkoilun ohjaamistarvetta tai ympäristöarvoja. Alue varataan maa ja metsätalouden harjoittamiseen sekä ulkoilu ja virkistyskäyttöön. Alueelle saa rakentaa vain ulkoilua ja virkistystä sekä maa ja metsätaloutta palvelevia rakennuksia ja rakenteita. Kaupunginhallitus jätti alueen yleis ja asemakaavoitusta koskevan asian pöydälle 10.4.2006. Sonka Rovaniemen maalaiskunnan kunnanvaltuusto on 5.4.2004 hyväksynyt Songan yleiskaavan oikeusvaikutteisena. Päätöksestä on kaksi henkilöä valittanut Rovaniemen hallinto oikeuteen, joka on hylännyt valituksen. He ovat valittaneet edelleen korkeimpaan hallinto oikeuteen, joka ei ole vielä käsitellyt valitusta. Yleiskaava on tullut voimaan niiltä alueita, joihin valitusten ei voida katsoa kohdistuvan.
9 Narkauksen kaivosalue Rovaniemen maalaiskunta on antanut Seitap Oy:n tehtäväksi yleiskaavan laatimisen Narkaukseen suunniteltua kaivosaluetta varten. Kaavoitusta varten on laadittu perusselvitykset. Kaavoitusprosessi on keskeytetty toistaiseksi kaivostoiminnan toiminta edellytysten selvittämiseksi. Keskeytys on tehty yhteistyössä silloisen kaivostoimintaa selvittävän konsulttiyhtiön kanssa. Nivankylä Kaavoitusyksikkö on uudistamassa ja laajentamassa Nivankylän länsipuolen yleiskaavaa, joka korvaa kunnanvaltuuston hyväksymän oikeusvaikutuksettoman yleiskaavan. Yleiskaava alueen pinta ala on n. 191 ha. Kaavaehdotuksessa on 209 omakotitonttia, joista uusia on 76 kpl, loma asuntotontteja on 3 kpl ja kaksi matkailua palvelevia tontteja. Yleiskaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä ja siitä on pyydetty lausunnot. Tapionkylä Tapionkylään laaditaan oikeusvaikutteinen osayleiskaava maankäytön ohjaamiseksi alueella. Suurin osa kaavoitettavasta alueesta kuuluu kunnanvaltuuston 16.12.1996 hyväksymään Ounasjokivarren yleiskaava alueeseen. Kaavoitettava alue ulottuu Luonuasaaren alapuolelta n. 2.5 kilometriä Tapionkylän sillan yläpuolelle. Vaarala Ympäristötaito Oy on laatinut uuden yleiskaavaehdotuksen Vaaralan kylälle, jossa on myös vanhentunut kunnanvaltuuston hyväksymä oikeusvaikutukseton yleiskaava. Yleiskaavan laatimisessa on ollut kaavamuodosta eriäviä käsityksiä Lapin ympäristökeskuksen edustajien kanssa. Yleiskaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä ja siitä on pyydetty lausunnot. Yleiskaavaehdotus tulee uudestaan julkisesti nähtäville ja yleiskaavamääräyksiin tulee myös muutoksia. Vikajärvi Kaavoitusyksikkö on laatimassa Vikajärvelle oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jonka aluerajaus alkaa Vaattungilta ja jatkuu varsinaiselle kylälle, jossa kylän pääasutus ja palvelut sijaitsevat. Yleiskaavan arvioidaan riittävän aina v. 2020 saakka ja kaava alueen pinta ala on n. 3853 ha. Vikajärvellä on asuntoja tällä hetkellä 79 kpl ja loma asuntoja 62 kpl. Yleiskaavaeh dotuksessa on uusia omakotitontteja 65 kpl ja loma asuntotontteja 42 kpl. Yleiskaavaehdotus on ollut julkisesti nähtävillä ja siitä on pyydetty lausunnot. Muita kaavoja Kaavoitusyksikössä on valmisteilla myös useita muita eri vaiheissa olevia yleis ja asemakaavoja. Kaikki vireillä olevat kaavat ja kaavoitusyksikön yhteystiedot ovat luettavissa kaupungin Internet sivuilta (www.rovaniemi.fi/kaavatori ).
10 Vuoden 2006 aikana hyväksyttyjä kaavoja (tilanne 17.10.2006): Asemakaavat: (19 kpl) Korttelit 72 ja 254, Nelostien kattaminen Korttelin 26 tontti 9, Korkalonkatu 9 Kortteli 60, Veitikantie Muurolan kadun nimen muutokset Kortteli 9011, Lampelankatu Korttelin 9022 viereinen pallokenttä, Hallitie Napapiiri korttelit 5802, 5803, 5805, 5806 ja 5815 Veitikanpuisto ja Veitikanlampi Kortteli 145, Kairatie Valtatie 4 välillä Alakorkalo nelostien kattaminen Korttelit 5534 ja 5535, Metsäkukkarinne Kortteli 5537, Golfarintie Kortteli 202, Ylikylä Osa korttelia 729, Kolpeenentie Korttelin 531 tontti 7, Ahkiomaantie Vaaranpuisto, Marjamatka Karinrakanpuisto, Pounikkotie Korttelit 9016 ja 9017, Teollisuustie Korttelin 34 tontit 1, 3 ja 6, Rovakatu Maakuntakatu Yleiskaavat: (4 kpl) Oikaraisen kylän Piirinranta RN:o 29:28 Oikaraisen kylän Oikaraisen tila RN:o 26:46 Songan kylän leppälän tila RN:o 176:18 Koskenkylän tilojen RN:o 52:36, 49:48 ja 49:68 Ranta asemakaavat: (1 kpl) Olkkajärven Pitkänperän Huhtaniemen tila RN:o 35:64 Voimassa olevat yleiskaavat ja rantakaavat Rovaniemen kaupungissa Oikeusvaikutuksettomat yleiskaavat Valtatie 4:n suunnan yleiskaava Yläkemijoen yleiskaava Ranuantien suunnan yleiskaava Alakemijoen yleiskaava Ounasjokivarren yleiskaava Lentokentän yleiskaava Nivankylän yleiskaava (saneeraus käynnissä) Vaaralan yleiskaava (saneeraus käynnissä) Hirvaan yleiskaava Niskanperän yleiskaava Ojanperä Paavalniemen yleiskaava Sinetän yleiskaava Vitikanpään yleiskaava
11 Oikeusvaikutteisia yleiskaavoja Rovaniemen yleiskaava 2015 Koskenkylän yleiskaava Rautiosaaren yleiskaava Sinettäjärven yleiskaava Lehtojärven yleiskaava Songan yleiskaava Narkauksen yleiskaava Oikaraisen kylän ja Jyrhämäjärven yleiskaava Norvajärven yleiskaava Ranta asemakaavoja Olkkajärvi Marrasjärvi Konto ja Mukkajärvi Venejärvi Pirttijärvi Mellalampi Särkikämä Sonkajärvi Perunkajärvi Alanampajärvi Nuorajärvi Meltausjoki, Raudanjoki, Poikajärvi, Kielijärvi, Lammassaari, Vanttausjärvi Kaavoituksen yhteyshenkilöt: Kaavoituspäällikkö: Jorma Korva puh. (016)322 6260 / 040578 9281 jorma.korva@rovaniemi.fi Kaavoitusinsinööri: Viljo Keskitalo puh. (016)322 6286 / 0400 694715 viljo.keskitalo@rovaniemi.fi Kaavoitusinsinööri: Markku Pyhäjärvi puh. (016)322 6290 / 040578 9283 markku.pyhajarvi@rovaniemi.fi Kaavasuunnittelija: Timo Hätönen puh. (016)322 6291 / 0400 145453 timo.hatonen@rovaniemi.fi Kaavasuunnittelija: Petteri Lampi puh. (016)322 6289 / 040 5046755 petteri.lampi@rovaniemi.fi Kaupunginarkkitehti: Juhani Isopahkala puh. (016)322 6284 / 040 5465891 juhani.isopahkala@rovaniemi.fi
12 Arkkitehti: Marita Suikki puh. (016)322 6285 / 040578 9284 marita.suikki@rovaniemi.fi Kaavavalmistelija: Raija Haataja puh. (016)322 6287 raija.haataja@rovaniemi.fi Kaavavalmistelija: Sinikka Katainen puh. (016)322 6288 sinikka.katainen@rovaniemi.fi Kaavavalmistelija: Rauni Kenttälä puh. (016)322 6282 / 040 5957708 rauni.kenttala@rovaniemi.fi Kaavavalmistelija: Raili Kosonen puh. (016)322 6283 / 040774 3586 raili.kosonen@rovaniemi.fi