3. Tähystyslentotarpeen (H371) määrittäminen metsäpaloindeksin perusteella



Samankaltaiset tiedostot
LÄÄKEHOITOSUUNNITELMA VARHAISKASVATUKSESSA

Ohje viranomaisille 8/ (6)

REKISTERINPITÄJÄN MUUTOKSET: Toimintamalli muutostilanteessa

Tommi Pekanoja Ensihoidon kenttäjohtaja

Ohje viranomaisille 3/ (5)

Kelan järjestelmä muodostaa erän apteekin yhden vuorokauden aikana lähettämistä ostoista.

Tulityöt: järjestäminen ja suunnittelu

Ajankohtaiskatsaus, Peltotuki

Hankinnasta on julkaistu ennakkoilmoitus HILMA- palvelussa

Ominaisuus- ja toimintokuvaus Idea/Kehityspankki - sovelluksesta

Vaaratilanteet - ilmoittaminen ja hyödyntäminen

OHJE POISSAOLOIHIN PUUTTUMISEEN KOULUSSA

Palvelujen tuottaja ja toinen sopijaosapuoli on Eteva kuntayhtymä

Aloite toimitusvelvollisen myyjän taseselvitystavan muuttamisesta

Moottoroidun B-ryhmän varjoliitimen koulutusohjelma

Dnro OUKA/7126/ /2014. Hankinnassa noudatetaan lakia julkisista hankinnoista (348/2007) sekä lakia täydentävää asetusta (614/2007).

pienempää, joten vektoreiden välinen kulma voidaan aina rajoittaa välille o. Erikoisesti on

Windows Nordicin maksunpalautus loppukäyttäjille ("Kampanja") Microsoftin kampanjaehdot

Tulityöt tilapäisellä tulityöpaikalla

Parikkalan kunta. Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osayleiskaava-alue

Parikkalan kunta. Kolmikannan Koirniemen osayleiskaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osayleiskaava-alue

Sipoon kunnan rakennusjärjestyksen uudistaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Toimituskohteen paikka määritellään mittauslaitteiston sijainnin mukaan.

Yhteistyösopimus Kaupunkitutkimus ja metropolipolitiikka tutkimus- ja yhteistyöohjelman toteuttamisesta vuosina

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 201/ /2016

VAIKEAVAMMAISTEN KULJETUSPALVELUN MYÖNTÄMISPERUSTEET SUONENJOEN KAUPUNGISSA ALKAEN 1. YLEISTÄ

VARHAISKASVATUKSEN PALVELUSETELI

kriisiviestintäohjeistus esimiehille

MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA HELSINGIN KAUPUNKI Liite 3

Basware P2P uusi järjestelmä ostolaskujen käsittelyyn osa 2: maksusuunnitelmat

TARVITSEMASI PALVELUT PAIKASTA RIIPPUMATTA

B2C KOHDERYHMÄPALVELUT PALVELUKUVAUS

kohde 114, Vuohisaaren syväsataman asemakaavan muutos ja laajennus

DNA OY:N LAUSUNTO KUSTANNUSSUUNTAUTUNEEN HINNAN MÄÄRITTELYYN SOVELLETTAVASTA MENETELMÄSTÄ SUOMEN TELEVISIOLÄHETYSPALVELUIDEN MARKKINALLA

Yrityksen maksut -palvelu. Palvelukuvaus

Maakunta- ja sote-uudistus on työmarkkinahistorian suurin liikkeen luovutus

Ongelma 1: Mistä joihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy?

Edelliset kirjeet löydät tarvittaessa Purkista: purkki.partio.fi > Piiri palvelee > Kuksa-jäsenrekisteri

Energiaviraston ohje tietoturvallisuuteen liittyvän häiriön ilmoittamisesta

Asuinrakennuksen pelastussuunnitelman malli Tähän talonyhtiön nimi ja osoite Alle voi lisätä kuvan omasta talonyhtiöstä

Kalastusalueiden toiminnan päättäminen ja kalastuslain ajankohtaiset asiat

Ongelma 1: Mistä joihinkin tehtäviin liittyvä epädeterminismi syntyy?

KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen

CAVERION OYJ:N HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. 1. Hallituksen tehtävien ja toiminnan perusta. 2. Hallituksen kokoonpano ja valintamenettely

3. Riittääkö Tilaajavastuusta saatava raportti sieltä saatavien tietojen osalta ja katsooko tilaaja sen sieltä suoraan tässäkin vaiheessa?

KUSTANNUSTOIMITTAJIEN TYÖEHTOSOPIMUSTA KOSKEVA NEUVOTTELU

Maahantuojat: omavalvontasuunnitelman ja sen toteutumisen tarkastuslomakkeen käyttöohje

MENETTELYTAPAOHJE RAKENNUTTAMINEN HSY JA KAUNIAISTEN KAUPUNKI Liite 3

KELAN MÄÄRÄÄMÄT TYÖKYVYN ARVIOINTITUTKIMUKSET (SVL 15 L 13 JA KEL 61 ) VUOSINA

FC HONKA AKATEMIAN ARVOT

HAKUOHJE LIIKUNNALLISEN ILTAPÄIVÄTOIMINNAN KEHITTÄMISAVUSTUKSIA VARTEN LUKUVUODELLE

Ylälinjasi johtaja on:

Omaishoitajienkuntoutuskurssit

MAKSETUISTA ELÄKKEISTÄ ELÄKESELVITTELYÄ VARTEN ETK:LLE ANNETTAVAN ELÄKEMENOTIEDOSTON SEKÄ PERINTÄTIEDOSTON TÄYTTÖOHJE VUODELLE 2013

Sisällysluettelo OHJE

Tervetuloa Liikkujan polku verkoston toiseen verkostoseminaariin! #liikkujanpolku

1. Yleistä. Tavoitteet vuodelle 2016

Tämä liite täydentää sopimuksessa määriteltyjä ehtoja tuen käyttämisestä hankkeen eri kululuokissa. Nämä tarkennukset löytyvät II osasta.

SAK ry Ohje 1 (3) Liitto- ja jäsenpalveluosasto Esko Grekelä/Anitta Leikos

Keskusteluihimme viitaten tarjoamme otsikossa mainittua tehtävää mukaisesti.

SAAPUNUT... /... /... PL Valtioneuvosto Dnro... mdvmhku8uepon2hatzdzzkaiatq=

Käyttöoikeus Paikkatietoalustan kehitys- ja koulutusympäristön koekäyttöön

Asiakastiedote hinnaston ja tietojärjestelmän uudistumisesta sekä uudistuksien vaikutuksista

Plus500CY Ltd. Tietosuoja- ja evästekäytäntö

KAIKKI ALKAA TIEDOSTA TULOKSELLISTA DIGITAALISESTI OHJAAVAA UUSIOKÄYTTÖÄ MAANRAKENTAMISEEN

Purnuvuoren ranta-asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavamuutosalue Hartolan kunta

SPL TAMPEREEN PIIRI: SEURATUTOROINTI

Valintaperiaatteet maratonmelonnan kansainvälisiin kilpailuihin 2013

AvoHILMO-aineistojen mukainen hoitoonpääsyn odotusaika raportti

Kalastusalueiden toiminnan päättäminen ja muut ajankohtaiset asiat

Basware Konsernitilinpäätös Forum Ajankohtaista pörssiyhtiön raportoinnissa

OULAISTEN KAUPUNKI MAASELÄNKANKAAN TUULIPUISTON OSAYLEISKAAVA VASTINEET MIKKO YLIKULJUN TEKEMÄÄN VALITUKSEEN

LIIKETOIMINNAN KEHITTÄMISEEN JA YRITYKSEN MUUTOSTILANTEISIIN LIITTYVÄT PALVELUT

KAKSIKÄYTTÖTUOTTEIDEN VIENTIVALVONTA ASIOINTIPALVELUN AVULLA

SÄHKÖISEN TULOVEROILMOITUKSEN SÄHKÖISET LIITTEET - OHJELMISTOKEHITTÄJÄT

Ohjeita linja- ja aikatuomareille

KTJkii-aineistoluovutuksen tietosisältö

Tuusulan kunta ei sitoudu sopimusajalla kiinteisiin vähimmäishankintamääriin, vaan tuotteita hankitaan hallin tarpeita vastaavasti.

Tietosuojaseloste 1 (5)

Kansalaisen asiointitilin palvelukuvaus

KÄYTTÖOHJE. LIS-saalistodistusjärjestelmä. Hakupalvelu

T IETOSUOJASELOSTE TYÖNHAKIJAT JA REKRYTOINTITIEDOT SEKÄ VAPAAEHTOISET PAIKANNÄYTTÄJÄT

Eduskunnan sivistysvaliokunnalle

KITI - kilpailu anomuksesta ajoon. Ohjeistus kilpailujen anomisesta ja muokkaamisesta KITIssä.

Opetushallitus pyytää tarjoustanne tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

Käyttöoikeus Paikkatietoalustan kehitys- ja koulutusympäristön koekäyttöön

VIHI-Forssan seudun yritysten vihreän kilpailukyvyn ja innovaatioiden kehittäminen ( ) Poistotekstiilit 2012, Workshop -ryhmät 1-4

Liikkujan polku -verkosto

Saksanseisojakerho ry:n vastaukset Kennelliiton kyselyyn uusittavista vakiosopimuslomakkeista

Tämä ruutu näkyy ainoastaan esikatselutilassa.

Fy06 Koe Kuopion Lyseon lukio (KK) 1/6

LPM-lista (lisäykset, poistot, muutokset) lukuvuodelle eli opintoihin lukuvuodelle tehdyt keskeiset muutokset

KR-Tukefin Korjausrakentamiseen uusia toimintamalleja ARA ja TEKES. Loppuraportti

GeoCalc 4 Julkaisutiedot

Avoin tieto ja avoin hallinto kunnissa

TARJOUSPYYNTÖ Puitesopimus

Tilaustenhallinnan kokonaispalvelu 9.2 Tilha-ohje toimittajille

LIITE III RAHOITUS- JA SOPIMUSSÄÄNNÖT

TAMPEREEN EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 7/2014 1(15) Perheneuvontatyön johtokunta Kokous

Transkriptio:

Liite 2 1 TÄHYSTYSLENTO-OHJE 1. Tähystyslennt suritetaan Trafi Ilmailun kullinkin vimassalevien pallenttiminnan sääntöjen (tarjuspyynnön tekhetkellä vimassa OPS T2-100 muuts 3) ja mahdllisten lisähjeiden sekä tämän hjeen mukaisesti. 2. Lenttarpeen määrittelijä Oma-alitteisten tähystyslentjen (H371) tarpeen määrittelee tukikhdan päällikkö tai päivystävä lentäjä khdan 3 tai 4 perusteella. Epäselvissä tapauksissa luvan tähystyslentjen surittamiselle antaa virka-aikana Phjis-Sumen aluehallintvirastn pelastusviranmainen. Yhteystiedt: Kurttila 029 501 7554, Ryynänen 029 501 7555 ja Tallberg 029 501 7556 3. Tähystyslenttarpeen (H371) määrittäminen metsäpalindeksin perusteella Tähystyslentja ei suriteta sateella, eikä sateen uhan llessa ilmeinen suunnitellun lennn aikana. Sateen uhka n ilmeinen, mikäli reitin alueelle suunnitellun lennn ajaksi n tulssa saderintama ja reitin indeksin arv putaa seuraavan 12 tunnin ennusteessa (siis ennuste saman päivän illan kl 21 indeksiksi) alle 3,80. Tähystyslentja lennetään Ilmatieteenlaitksen Ilmanet -palvelusta saatavan metsäpalindeksin nustua kullekin reitille erikseen määrätyn raja-arvn yläpulelle, vallitsevan palvaaran mukaisesti 1-2 lenta päivittäin. - liitteessä 3 määritellään reiteittäin metsäpalindeksiin perustuva lentn lähtöraja yhdelle päivittäiselle lennlle ja erikseen raja-arv kahdelle päivittäiselle lennlle. - Phjis-Sumen aluehallintvirast vi muuttaa tähystyslentjen lentnlähdön indeksirajja. Liitteessä 3 erikseen määrätyn maakunnan tai kunnan aamupäivän kl 9:00 metsäpalindeksi tai määrättyjen maakuntien tai kuntien aamupäivän kl 9:00 metsäpalindeksien keskiarv n reitin alueen kk päivän metsäpalindeksi, jnka perusteella päivittäiset lennt määräytyvät. 4. Tähystyslenttarpeen (H371) määrittäminen vyöhykeanalyysin perusteella Mikäli khdassa 3 mainittu metsäpalindeksi ei edellytä tähystyslenta reitille, mutta reitin alueella metsäpalindeksiarvjen ert vat suuret, lenttarpeen määrittely tehdään Ilmatieteenlaitksen Ilmanet -palvelun khdan Tähystyslentkartta perusteella seuraavasti: Vyöhykeanalyysiä ei käytetä päivän tisen lennn määrittelyyn. Reiteillä 1,2,3,8 ja 9 vyöhykeanalyysiä svelletaan indeksirajan 4,00 ylittyessä 3. päivästä lukien. Mikäli yli pulella (yli 50 %) reitin alueella Tähystyslentkartan aluearv n 4,0 4,9 (=ranssi väri) ja muualla aluearv sitä pienempi esim. 1,0-1,9 lennetään lyhennetty reitti kuivalla (ranssilla) alueella. Vyöhykeanalyysitarkastelussa reitin alueella tarkitetaan reittiviivan sisäpulista aluetta ja reittiviivan ulkpulista aluetta 20 kilmetrin etäisyydelle.

OHJE Liite 4 9.12.2013 1(3) VIRVE- viestinnän periaatteita metsäpaljen lenttähystystiminnassa Yleistä Metsäpaljen lenttähystystimintaan liittyvässä viestinnässä hyödynnetään viranmaisradiverkk VIRVEä. Lenttähystystimintaan sallistuvissa ilma-aluksissa käytettävät VIRVE- radipuhelimet vat pelastustimen laitteita. Timintaan käytetään pelastustimen mia puheryhmiä ja kaikkien VIRVE-käyttäjien yhteisiä yhteistimintapuheryhmiä. Viestityksessä n hulehdittava, että puheryhmissä puhutaan vain tehtävän tai tilanteen edellyttämässä laajuudessa. Vastaantettaessa viestitystä, tulee humiida radiliikenteen luttamuksellisuus. Viestinnän periaatteet Lenttähystystiminnassa käytettävien VIRVE- radiiden puheryhmät (XXX viittaa aluelyhenteeseen, jtka n kerrttu sivulla 3): 1. Yhteysryhmä ilma-aluksesta hätäkeskuksen ja pelastustiminnan jhtajan suuntaan XXX PE INFO Pelastustimen hätäkeskuksen yhteysryhmä, jssa: ilmitetaan ma-alitteiset tehtävät hätäkeskukseen ja käydään tehtäviin liittyvää viestintää hätäkeskuksen suuntaan pelastustiminnan jhtaja ttaa yhteyttä ilma-alukseen ja svitaan käytettävästä puheryhmästä. 2. Pelastustimen maayksiköiden ja ilma-alusten välinen timintaryhmä XXX PE LENTO Ensisijainen timintaryhmä, jssa: käydään ilma-aluksen ja pelastustiminnan jhtajan välinen viestintä pastetaan pelastustimen maayksiköitä khteeseen. 3. Kaikkien VIRVE- käyttäjien yhteiset yhteistimintapuheryhmät XXX YLKUTSU ja XXX YL 1-3 Kaikkien VIRVE- käyttäjien yhteistimintaan liittyvään viestintään käytettävät puheryhmät, jita käytetään: kun tehtävän hitamiseen sallistuu myös muita kuin pelastustimen edustajia (esim. pliisiviranmainen, SAR- tehtävä) kun alueen XXX PE LENTO- timintaryhmä n varattu tisen tehtävän hitamiseen. Ennen tähystyslennlle lähtöä: Lentilmitus hätäkeskukseen PE INFO- puheryhmässä, esim. OUL PE INFO (varalla viranmaisnumer). PE INFO- ryhmässä n pidettävä viestintä vähäisenä, jtta ei häiritä muuta viestintää. Muun muassa lentilmitus pitää sisällään vain reitin metsäpalindeksin keskiarvn, arviidun lentnlähtöajan ja mahdlliset lisäselvitykset pulikkaan reitin lentämisestä. Turvalukka Hyväksynyt Laatinut Käyttö rajitettu Harri Virtanen 9.12.2013 Pääkäyttäjäpalvelut 9.12.2013 Harri Virtanen Sumen Virveverkk Oy Mikrkatu 1 PL 1199, 70211 Kupi www.erillisverkt.fi harri.virtanen@erillisverkt.fi GSM: +35840 545 8502 Puhelin 0207 400 529 Telefax 0207 400 601

2(3) Lennlle lähdettäessä: Lähetä VIRVE- tilatiet Matkalla Tilatiet lähetetään kiittien päässä lentn lähdettäessä tai siirtlennn kyseessä llessa vasta reitille saavuttaessa (tehtävän suritus alkaa) Palhavainnn yhteydessä: ilmitus alueen hätäkeskukseen PE INFO- ryhmässä, esim. PPK PE INFO tilanteeseen sallistuva pelastustiminnan jhtaja ttaa yhteyttä PE INFOryhmässä, jssa svitaan käytettävästä puheryhmästä js tehtävän hitamiseen ei sallistu muita viranmaisia, viestintä hidetaan hätäkeskusaluekhtaisissa PE LENTO- ryhmissä, esim. OUL PE LENTO js tehtävän hitamiseen sallistuu pliisi tai muita viranmaisia pelastustimen lisäksi, käytetään yhteistimintaryhmiä, esim. OUL YL 1 js alueen PE LENTO -puheryhmässä n yhtäaikaisten tapahtumien jhdsta viestiliikennettä, vidaan käyttää yhteistimintaryhmiä, esim. OUL YL 2 Tehtävältä vapautuminen/tähystyslennn päättyminen Lähetä VIRVE- tilatiet Vapaa/asemalla Tilatiet lähetetään kiittien päässä heti lennn päätyttyä tai siirtlennn kyseessä llessa reitiltä pistuttaessa (tehtävän suritus päättyy). Timintamalli VIRVE metsäpaljen lenttähystystiminnassa HÄTÄKESKUS XXX PE INFO Pelastustiminnan jhtaja ttaa yhteyttä svitaan käytettävä puheryhmä, ensisijaisesti alueellinen PE LENTO Oma-alitteinen tehtävä, tehtävään liittyvä viestintä hätäkeskuksen kanssa XXX PE LENTO Tehtävän hitamiseen liittyvä viestintä pastus, palalue jne. XXX YLKUTSU XXX YL 1-3 Tarvittaessa, muiden viranmaisten kanssa viestiessä

3(3) Puheryhmät ja niiden alueet: Ryhmän nimi Alue, jlla ryhmää käytetään (pelastuslaits- tai hätäkeskusalueista mudstuvat alueet) Ryhmän nimi Alue, jlla ryhmää käytetään (pelastuslaits- tai hätäkeskusalueista mudstuvat alueet) HE PE INFO Helsinki RP PE INFO Phjanmaa IKU PE INFO Itä- ja Keski-Uusimaa EP PE INFO Etelä-Phjanmaa LU PE INFO Länsi-Uusimaa KP PE INFO Keski-Phjanmaa KRV PE LENTO Keravan hätäkeskusalue KS PE INFO Keski-Sumi KRV YLKUTSU Keravan hätäkeskusalue VAA PE LENTO Vaasan hätäkeskusalue KRV YL 1 Keravan hätäkeskusalue VAA YLKUTSU Vaasan hätäkeskusalue KRV YL 2 Keravan hätäkeskusalue VAA YL 1 Vaasan hätäkeskusalue KRV YL 3 Keravan hätäkeskusalue VAA YL 2 Vaasan hätäkeskusalue VS PE INFO Varsinais-Sumi VAA YL 3 Vaasan hätäkeskusalue KH PE INFO Kanta-Häme LA PE INFO Lappi PH PE INFO Päijät-Häme PPK PE INFO Phjis-Phjanmaa ja Kainuu TKU PE LENTO Turun hätäkeskusalue OUL PE LENTO Oulun hätäkeskusalue TKU YLKUTSU Turun hätäkeskusalue OUL YLKUTSU Oulun hätäkeskusalue TKU YL 1 Turun hätäkeskusalue OUL YL 1 Oulun hätäkeskusalue TKU YL 2 Turun hätäkeskusalue OUL YL 2 Oulun hätäkeskusalue TKU YL 3 Turun hätäkeskusalue OUL YL 3 Oulun hätäkeskusalue SA PE INFO Satakunta PS PE INFO Phjis-Sav PI PE INFO Pirkanmaa ES PE INFO Etelä-Sav PRI PE LENTO Prin hätäkeskusalue PK PE INFO Phjis-Karjala PRI YLKUTSU Prin hätäkeskusalue EK PE INFO Etelä-Karjala PRI YL 1 Prin hätäkeskusalue KY PE INFO Kymenlaaks PRI YL 2 Prin hätäkeskusalue KUO PE LENTO Kupin hätäkeskusalue PRI YL 3 Prin hätäkeskusalue KUO YLKUTSU Kupin hätäkeskusalue KUO YL 1 KUO YL 2 KUO YL 3 Kupin hätäkeskusalue Kupin hätäkeskusalue Kupin hätäkeskusalue

LENTORAPORTTI N: Liite 7 (1.1.2014) Pvm. Tukikhta 1. Lentreitti 2. Aamun kell 9:00 metsäpalindeksi: Maakunta/kunta 1 Maakunta/kunta 2 Maakunta/kunta 3 Maakunta/kunta 4 3. Laskennallinen metsäpalindeksi n lentaamun kell 9:00 indeksien keskiarv 4. Aluekeskiarv vvyöhykeanalyysistä/tähystyslentkartasta 5. Tuulennpeus ennuste +12h 6. Lähtöaika: Laskuaika: Lentaika: 7. Saapumisaika reitille: Lähtöaika reitiltä: Lentaika: Hum. khta 7 täytetään kun tukikhdasta judutaan siirtymään tähystyslentreitille. Laskutus tapahtuu khdan 7 aikjen perusteella, kska siirtlentihin käytettyä lentaikaa ei makseta. 8. Tapahtumat ja havainnt lennlla (havaint, sijaintikunta, krdinaatit, tapahtuman tyyppi ja timenpiteet): kl N E N E N E N E 9. Savuhavaintja yht: kpl. Maastpalja yht: kpl, jista ensihavaintja kpl. Muita palja yht:, jista ensihavaintja kpl. Pyydettyjen savuhav. tarkastusten lkm. Kuinka mnessa paltilanteessa pastettiin pelastuslaitsta lkm. 10. Lisätietja: 11. Kneen tyyppi: 12. Kneen rek.tunn: 13. Tähystäjät: 14. Ohjaaja:

Liite 12 OHJE HAVAINTOJEN KIRJAAMISESTA LENTORAPORTTIIN Savuhavaintjen lukumäärä Havaint (esim. valvtusta nutista, valvtusta kultuksesta) merkitään savuhavainnksi, js se n tehty lentreitiltä tai edellyttänyt tarkistamista tai reitiltä pikkeamista eikä kyseessä le selkeä maastpal. Savuhavainnksi ei merkitä lennlla tehtyä havainta tai reitiltä pikkeamista esim. asfalttiaseman savun, turvepölyn tai muun pölyn jhdsta. Em. syystä tehty reitiltä pikkeamisen syy ja aika selvitetään lentraprtissa. Havaittujen maastpaljen lukumäärä Havaint maastpalsta (esim. metsäpal tai turvetutantaluepal) merkitään maastpalhavainnksi. Havaint ilmitetaan hätäkeskukseen. Pal vi lla j hätäkeskuksen tiedssa tai se kirjaa tiedt havaitusta palsta ja hälyttää pelastuslaitksen. Esim. valvmatn nuti, jsta vi aiheutua maastpal, merkitään palhavainnksi. Siitä tehdään myös ilmitus hätäkeskukseen. Selkeää palhavainta ei merkitä enää tiseen kertaan savuhavainnksi. jista ensihavaintja Havaint maastpalsta (esim. metsäpal tai turvetutantaluepal) merkitään maastpalhavainnksi. Havaint ilmitetaan hätäkeskukseen. Mikäli ilma-alus saa varmistuksen hätäkeskuksesta ensihavainnsta, (= hätäkeskuksella ei llut aikaisempaa tieta palsta tai hätäkeskus pyytää esim. lisätietja palsta) merkitään pal myös ensihavainnksi. Havaittujen muiden paljen lukumäärä Havainnt muista palista kuin maastpalista (esim. rakennus- tai liikennevälinepalista) merkitään sarakkeeseen Muut palhavainnt. Havaint ilmitetaan hätäkeskukseen. Pal vi lla j hätäkeskuksen tiedssa tai se kirjaa tiedt havaitusta palsta ja hälyttää pelastuslaitksen. Selkeää palhavainta ei merkitä enää tiseen kertaan savuhavainnksi. jista ensihavaintja Havainnt muista palista kuin maastpalista (esim. rakennus- tai liikennevälinepalista) merkitään sarakkeeseen Muut palhavainnt. Havaint ilmitetaan hätäkeskukseen. Mikäli ilma-alus saa varmistuksen hätäkeskuksesta ensihavainnsta, (=hätäkeskuksella ei llut aikaisempaa tieta palsta tai hätäkeskus pyytää esim. lisätietja palsta) merkitään pal myös ensihavainnksi. Pyydettyjen savuhavaintlentjen lukumäärä Merkitään lukumäärä pelastusviranmaisen hätäkeskuksen kautta pyytämistä savuhavaintjen tarkistuslennista. Opastuslentjen lukumäärä Merkitään lukumäärä pelastusviranmaisen pyytämistä pastuslennista. Pyydettyyn savuhavainnn tarkistuslentn liittyvä pastuslent kirjataan vain pastuslennksi, kska kyseessä n sillin tdellisesta löydetystä palsta.

Liite 2 2 5. Ilmitus tähystyslennsta hätäkeskukseen ja hätäkeskusten yhteystiedt Jkainen tähystyslent ilmitetaan reitin alueen hätäkeskukseen. Lentilmitus hätäkeskukseen tehdään 0-1 tuntia ennen tapahtuvaa lenta Virvellä XXX PE INFO puheryhmässä. Lentilmitus sisältää vain reitin metsäpalindeksin keskiarvn ja arviidun lentn lähtöajan ja mahdlliset lisäselvitykset esim. pulikkaan reitin lentämisestä. Hätäkeskusten viranmaisnumert ja Virven kutsutunnukset vat: Reitit 1 ja 8 Turun hätäkeskus 02-2716 540 Häke Turku Reitit 2 ja 3 Prin hätäkeskus 02-6244 540 Häke Pri Reitit 4 ja 5 Keski-Sumen hätäkeskus 014-3320 540 Kehä Reitit 6 ja 7 Phjanmaan hätäkeskus 06-3434 540 Pha Reitit 9-15 Kupin hätäkeskus 017-3667 540 Häke Kupi Reitit 16-26 Oulun hätäkeskus 08-3138 540 Häke Oulu Mikäli ilma-alus jutuu tekemään välilaskun, lent päättyy välilaskuun. Ennen lennn jatkumista tehdään hätäkeskukseen uusi lentilmitus. Päivän tisen lennn salta lentilmitus hätäkeskukseen tehdään vasta ensimmäisen lennn päätyttyä. 6. Lentaikataulu Päivittäisten tähystyslentjen surittamisessa tulee nudattaa seuraavaa hjeaikataulua: a) yksi reittilent päivittäin, lentn lähtöaika kl 14.00 17.00 b) kaksi reittilenta päivittäin, ensimmäinen lent kl 14.00 17.00 ja tinen lent kl 17.00 21.00 7. Epäselvien savuhavaintjen tiedustelulennt (H372) Hätäkeskus hälyttää pelastuslaitksen tehtäväkdilla 420 savuhavaint saatuaan ilmituksen epäselvästä savuhavainnsta. Mikäli savun alkuperää ei saada selville tai savun paikantamisessa maasta käsin n ngelmia, vi pelastusviranmainen antaa hätäkeskukselle tehtäväksi hälyttää ilma-aluksen. Epäselvän savuhavainnn selvittäminen vidaan surittaa lenttiedusteluna, mikäli pelastusviranmainen niin päättää. On humiitava, että pelastusviranmainen ei vi esittää kskaan lentpyyntöä suraan tähystyskneelle. Hätäkeskus hälyttää ilma-aluksen tehtäväkdilla H372 ja tekee lennsta tehtävälmakkeen. Hätäkeskuksen hälyttäessä tähystyslentkneen tarkistamaan savuhavainta, lähettää hätäkeskus sen palveluntuttajan, jnka reitin alueelta havaint n tullut, päivystävän lentäjän ja tukikhdan päällikön matkapuhelinnumern sekä Virve-päätelaitteeseen tekstiviestin H372 savuhavainnn tarkistus. Hätäkeskus vi hälyttää myös lähimmän ilmassa levan tähystyskneen tarkistuslennn surittamiseen. Palveluntuttajan tulee kuitata viesti 10 minuutin kuluessa vastaantetuksi edellä mainittuun hätäkeskuksen viranmaisnumern tai Virvellä XXX PE INFO - puheryhmässä. Kuittaus n merkki siitä että, palveluntuttaja n valmis lähtemään savuhavainnn tarkistuslennlle. Mikäli hätäkeskus ei saa kuittausta, hätäkeskus hälyttää seuraavaksi lähimmän palveluntuttajan vastaavasti.

Liite 2 3 Mikäli palveluntuttaja ei pysty lähtemään lentn yhden tunnin kuluessa hätäkeskuksen yhteydentsta, n palveluntuttajan ilmitettava siitä heti hälytyksen saatuaan hätäkeskukseen. Hätäkeskus hälyttää alueen pelastusviranmaisen niin päättäessä seuraavaksi lähimmän ilma-aluksen. 8. Uknilmjen jälkeiset tähystyslennt (myös H372) Uknilmjen jälkeen alueen pelastusviranmaisen (P3 tai P2) harkinnan perusteella vidaan tarvittaessa surittaa erillinen tähystyslent (= savuhavaintjen tarkistuslent H372). Pelastusviranmainen antaa hätäkeskukselle tehtäväksi hälyttää ilmaaluksen. Hätäkeskus hälyttää tähystyskneen khdan 7 mukaisesti ja tekee savuhavainnn tarkistuslennsta tehtävälmakkeen. 9. Muut lennt (H373 ja H374) Spimuksen mukaisista kulutuslennista tehdään lentilmitus khdan 5 mukaisesti. Hätäkeskus hälyttää ilma-aluksen tehtäväkdilla H373 ja tekee lennsta tehtävälmakkeen. Kulutuslennt krvataan lenttähystykseen varatuista määrärahista. Tähystyskneet vat käytettävissä myös pelastustimen muihin tiedustelu - ja jhtamistehtäviin. Pelastusviranmaisen antaa hätäkeskukselle tehtäväksi hälyttää ilma-aluksen. Tällaisia tehtäviä vivat lla esim. myrskyvahinkjen kiireelliset tiedustelulennt (H373) ja sammutustiminnan jhtlennt (H374). Nämä lennt eivät le tähystyslentja ja niiden kulut maksetaan Finavia Oyj:n timesta sisäasianministeriön tähän tarkitukseen erikseen varaamista varista. 10. Havainnn paikantaminen, siitä ilmittaminen ja paikalta pistuminen Tähystyslennlla tai savuhavainnn tarkastuslennlla havaittu maastpal tai muu tulipal paikannetaan ensin. Palsta tehdään aina ilmitus hätäkeskukseen. Paikan krdinaatit välitetään hätäkeskukseen Virven tekstiviestinä ja varmennetaan puheviestillä paikkatiedn perillemen. Paikkatiedn lähettämistä Virven sijaintitiedn perusteella testataan edelleen tähystyskaudella 2014 Oulun hätäkeskusalueen reiteillä 16 26. Pyydetyllä savuhavainnn tarkistuslennlla (H372) löydetystä muusta savusta ja sen lähteestä ilmitetaan aina hätäkeskukseen. Tdettuun maastpaln liittyvä lyhytkestinen pastuslent sisältyy lentsuritukseen ja se krvataan metsäpaljen lenttähystykseen varatuista määrärahista. Alueen pelastusviranmainen antaa ilma-alukselle luvan pistua tilannepaikalta. Metsäpalvarituksen vimassa llessa nutin sytyttäjälle tai kulttajalle pudtetaan ilma-aluksesta viestikapula, jssa ilmitetaan, että nutin tai muun avtulen tek n kielletty metsäpalvarituksen vimassa llessa. 11. Virve-viestintä tähystyslenttiminnassa Lenttiminnassa viestiliikenteen hätäkeskukseen ja ennen kaikkea pelastustiminnan jhtajaan n tapahduttava vimassa levan pelastustimen Virvepääkäyttäjän(Erillisverkt Oy:n) laatimaan viestiliikennehjeen (liite 4) mukaisesti.