IT-barometri 2014 julkistus Onko Suomi valmistautunut digitaalisuuden haasteisiin?
Mikä on IT-barometritutkimus? Tieto- ja viestintätekniikan ammattilaiset (TIVIA) ry:n vuosittainen liiketoiminta- ja IT-johdolle suunnattu kyselytutkimus IT:n merkityksestä, soveltamisesta ja johtamisesta suomalaisissa organisaatioissa Tuloksista tiivistetään IT-indeksiin, IT:n hyo dynta misen indeksiin ja IT:n johtamisen indeksiin Vuodesta toiseen toistuvia kysymyksiä ja erityisteemoja uusien teknologioiden johtamisesta ja käytöstä Tulokset ovat vastaajien henkilökohtaisten arvioiden yhteenvetoja IT:n merkityksestä, soveltamisesta ja johtamisesta vastaajien organisaatioissa 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 2
Mikä on uutta vuoden 2014 IT-barometrissa Valtaosa yli 250 kysymyksestä on samoja kuin vuonna 2013 Teollinen internet uutena aiheena johtaminen ja käyttöaikomukset Kaksi uutta kysymystä tietoturvan ja jatkuvuuden johtamisesta Kolme uutta tunnuslukua (pilvipalveluiden, BYOD:n, big datan johtaminen) IT:n johtamisen indeksiin Tilastollisia analyyseja varten lisäsimme kysymyksiä organisaation IT:n johtamiskyvykkyydestä, taloudellisesta liikkumavarasta uusia IT:tä ja investoida IT:hen sekä IT-projektien johtamiskyvystä 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 3
Esimerkki uusista muuttujista (kysymyksistä) Organisaation kyky ja taloudellinen liikkumavara toteuttaa IT-ratkaisuja Organisaationi kyky tehdä IT-ratkaisuja vastaa toimintamme tarpeita 19% 12% 69% Organisaatiollani on taloudellista liikkumavaraa uusia vanhentuvia I T- ratkaisuja 45% 13% 42% Eri mieltä Neutraali Samaa mieltä Organisaatiollani on taloudellista liikkumavaraa hankkia uusia IT-ratkaisuja 48% 10% 42% 0% 20% 40% 60% 80% 100% 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 4
IT-barometritutkimuksen vastaajat vuonna 2014 Vastaajien asema 12% 32% Työskentelen IT- tai tietohallintojohdossa Työskentelen muussa liiketoimintajohdossa 56% Työskentelen asiantuntijana, konsulttina (vastaava) n = 249 Verkkokyselyn 249 vastaajasta 138 työskentelee liiketoimintajohdossa 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 5
Vastausten Vastaukset ja tulosten luotettavuus 241 vastausta noin 10 %:n vastausprosentti tyypillinen Luotettavuusnäkökohdat IT-indeksi IT:n hyödyntämisen indeksi Otoskehys, toteutus verkkokyselynä, kyselyn pituus Samassa yrityksessä vastaavantyyppisissä tehtävissä työskentelevien henkilöiden vastaukset normitettiin yhdeksi vastaukseksi IT -johdon ja muiden vastaajien vastauksia tarkasteltiin erikseen Epäloogiset ja selvästi puutteelliset vastaukset jätettiin huomiotta Vastaajat vaihtuvat pääosin vuosittain, 2011 mukana myös pienempiä organisaatiota IT:n johtamisen indeksi Tulokset kuvaavat vastaajien näkemyksiä ja käsityksiä, eivät heidän työnantajiensa näkemyksiä tai oikeita mitattuihin faktoihin pohjautuvia havaintoja Nämä seikat huomioituna tulokset ovat luotettavia 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 6
IT-indeksin aikasarja 130 120 IT-indeksi 2008-2014 (2008=100) 123 110 100 90 100 94 99 108 101 96 80 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 IT-indeksin arvo laski 5 % vuoden 2013 arvosta 101 arvoon 96 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 7
IT-indeksin tunnusluvut 2012-2014 IT-indeksi 2014 (2008=100) 2012 2013 2014 IT-kustannusten osuus yrityksen liikevaihdosta nykyään 4,89 % 5,61 % 4,38% IT-kustannusten osuus yrityksen liikevaihdosta kolmen vuoden 5,51 % 5,51 % 4,78% kuluttua IT:n tuomien uusien innovaatioiden vaikutus organisaation 4,89 % 5,02 % 4,84% liikevaihtoon viime vuonna IT:stä tehostamisen kautta saadut kustannus-säästöt osuutena 6,46 % 4,78 % 4,54% liikevaihdosta Organisaatiot, joiden mielestä IT-osaajien löytä-minen niiden 44% 35% 32% tarpeisiin on vaikeaa Organisaatiot, joissa IT tuottaa lisäarvoa mahdol-listamalla 78% 73% 80% uusien innovaatioiden ja liiketoiminto-jen kehittämisen Organisaatiot, joissa IT:tä kehitetään strategisena voimavarana 62% 59% 64% IT-indeksi 108 101 96 IT-indeksi ilman IT-kustannusten osuuksia 107 94 95 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 8
IT:n hyödyntämisen ja johtamisen indeksit 130 120 110 100 90 80 IT:n hyödyntämisen ja johtamisen indeksit 2008-2014 100 101 102 87 89 99 100 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 91 93 101 98 IT:n hyödyntämisen indeksi IT:n johtamisen indeksi Indeksit lasketaan 15 tunnusluvusta uusien teknologioiden (esim. pilvipalvelut) 4. perättäinen arvo = 100, aikaisemmat arvot näytetään, mutta eivät indeksissä 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 9
Vastausten Vastaukset ja tulosten luotettavuus 241 vastausta noin 10 %:n vastausprosentti tyypillinen 5 keskeistä tulosta Luotettavuusnäkökohdat Otoskehys, toteutus verkkokyselynä, kyselyn pituus Samassa yrityksessä vastaavantyyppisissä tehtävissä työskentelevien henkilöiden vastaukset normitettiin yhdeksi vastaukseksi IT -johdon ja muiden vastaajien vastauksia tarkasteltiin erikseen Epäloogiset ja selvästi puutteelliset vastaukset jätettiin huomiotta Vastaajat vaihtuvat pääosin vuosittain, 2011 mukana myös pienempiä organisaatiota Tulokset kuvaavat vastaajien näkemyksiä ja käsityksiä, eivät heidän työnantajiensa näkemyksiä tai oikeita mitattuihin faktoihin pohjautuvia havaintoja Nämä seikat huomioituna tulokset ovat luotettavia 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 10
Tulos 1: IT:n soveltaminen ja johtaminen on polkenut paikallaan Suomessa seitsemän vuotta 130 IT-barometrin indeksit 2008-2014 120 110 100 90 80 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 IT-indeksi IT:n johtamisen indeksi IT:n hyödyntämisen indeksi 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 11
IT:n soveltaminen ja johtaminen on polkenut paikallaan Suomessa seitsemän vuotta IT-barometrin kolme indeksiä lasketaan kaikkiaan 36 tunnusluvun avulla ja havaintoja on vuosittain ollut keskimäärin 200 IT-barometrin vastaajien profiilien vuosittaisista ja kerran jopa otoskehyksen - muutoksista huolimatta tulokset ovat olleet samanlaisia IT:n soveltaminen ja johtaminen ovat muuttuneet näinä vuosina, arviot kyvystä soveltaa ja johtaa IT:tä sitä vastoin eivät Suomi pärjää hyvin kansainvälisesti IT:n määriä mitattaessa (esimerkiksi WEF, EIU, YK ). IT-barometria kaltaisia IT:n soveltamisen ja johtamisen vertailututkimuksia ei ole 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 12
Tulos 2: Uskomuksista poiketen investoinnit IT:hen eivät johda talouden kehitystä ja talouskasvua 30 IT-indeksi muutos (%) seuraa viiveellä BKT:n muutosta (%) 20 10 0-10 2006 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2013-20 -30 Bruttokansantuotteen muutos IT-indeksin muutos vuosi viivästettynä 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 13
Uskomuksista poiketen investoinnit IT:hen eivät johda talouden kehitystä ja talouskasvua IT-barometrin tulokset kaikilta vuosilta ja indeksin arvot kertovat, että IT-investoinnit ovat jälkisyklisiä. IT:hen investoidaan nousukauden aikana nousun jo alettua ja investointeja karsitaan ja siirretään laskusuhdanteen aikana viemällä aloitetut investoinnit loppuun Laskusuhdanteen aikana epävarmuutta sisältäviä investointeja, mm. uusien teknologioiden soveltamiseen kartetaan IT-barometri kertoo ristiriidasta IT:n taloudellisten hyötyjen (liikevaihdon kasvu, kannattavuuden kasvu, kustannussäästöt) ja ITkustannusten välillä IT:n merkityksen tunnustaminen aikaansaa toimenpiteitä hitaasti 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 14
Uskomuksista poiketen investoinnit IT:hen eivät johda talouden kehitystä ja talouskasvua Nykyisessä taloustilanteessa... Tavoitteenamme on parantaa I T- ratkaisujemme tuottaman tiedon laatua ja Tavoitteenamme on yhdenmukaistaa ja tiivistää IT-arkkitehtuuriamme Tavoitteenamme on kasvattaa IT:stä saatavia hyötyjä kouluttamalla käyttäjiä Vältämme IT-investointeja epävarmoihin, pitkiin kehitysprojekteihin Tavoitteenamme on kehittää IT:n liiketoimintalähtöistä johtamista Tavoitteenamme on käyttää IT:tä uuden liiketoiminnan synnyttämiseen Vaadimme IT-investoinneilta lyhyttä takaisinmaksuaikaa Tavoitteenamme on lisätä IT:n tehokkuutta leikkaamalla IT:n kustannuksia Tavoitteenamme on siirtää IT-hankintoja ja investointeja 30% 43% 38% 83% 78% 73% 69% 68% 63% 0% 20% 40% 60% 80% 100% 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 15
Ristiriita IT:n taloudellisten hyötyjen ja ITkustannusten välillä 7.0 % IT:n arvioidut taloudelliset hyötyvaikutukset ylittävät BKT:n ja tuottavuuden kasvun 6.0 % 5.9 % 5.0 % 4.0 % 5.0 % 5.0 % 4.8 % 4.8 % 4.5 % 5.0 % 4.9 % 4.6 % 3.0 % 2.0 % 2012 2013 2014 1.0 % 0.0 % IT:n mahdollistamat uudet innovaatiot ja liiketoimintamuodot kasvattivat liikevaihtoa IT:n mahdollistama toiminnan tehostaminen säästi kokonaiskustannuksia IT paransi toiminnan kannattavuutta 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 16
Ristiriita IT:n taloudellisten hyötyjen ja ITkustannusten välillä 7.0 6.0 IT:n arvioidut taloudelliset hyötyvaikutukset ylittävät arvioidut IT-kustannukset 6.5 5.0 4.0 4.9 5.6 4.9 5.0 5.0 4.8 4.6 4.4 4.8 4.5 4.9 3.0 2.0 1.0 0.0 2012 2013 2014 IT-kustannusten osuus yrityksen liikevaihdosta % IT:n tuottama liikevaihdon kasvu % IT:n tuottama kustannussäästö kokonaiskustannuksista % IT:n tuottama kannattavuuden parannus % 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 17
IT:n merkityksen tunnustaminen aikaansaa toimenpiteitä hitaasti IT-ratkaisujen valintaprosessin toimivuus Organisaatiossamme ratkaisujen valintaprosessi toimii sujuvasti ja I T- hankinnoissa otetaan liiketoiminnan tarpeet huomioon On erittäin tärkeää organisaatiomme menestyksen kannalta, että jatkossa ratkaisujen valintaprosessi toimii sujuvasti ja IT-hankinnoissa otetaan liiketoiminnan tarpeet huomioon Asetamme IT hankinnoille mitattavissa olevat tavoitteet, joissa otetaan huomioon liiketoiminnan tarpeet IT hankintojen jälkeen seuraamme niille asettamiemme tavoitteiden saavuttamista 47% 61% 56% 58% 60% 57% 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 18 76% 75% 77% 93% 92% 95% 0% 20% 40% 60% 80% 100% 2014 2013 2012 IT-hankintojen merkityksen ymmärrys muuttuu hitaasti paremmaksi johtamiseksi, selkeiden tavoitteiden asettamiseksi ja niiden seurannaksi. IT-barometrissa useita vastaavia kysymysryhmiä samoin tuloksin.
IT:n merkityksen tunnustaminen aikaansaa toimenpiteitä hitaasti näkyminen tietoturvassa Toiminnan jatkuvuuden ja tietoturvan johtaminen - vastausten jakaumat (uusi kysymys 2014) Organisaatiollamme on selkeä strategia ja toimintasuunnitelma tietoturvan hallitsemiseksi 9% 26% 56% Organisaatiollamme on selkeä strategia ja toimintasuunnitelma toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi 11% 28% 51% 0% 20% 40% 60% 80% 100% 80 % vastaajista on sitä mieltä että tietoturvaa ja jatkuvuutta johdetaan 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 19
IT:n merkityksen tunnustaminen aikaansaa toimenpiteitä hitaasti - näkyminen tietoturvassa IT-riskienhallinnan käytännöt ja päivittäisjohtaminen - Samaa mieltä väittämien kanssa olevien osuudet 2014 47% 59% 2013 45% 49% 2012 2011 46% 58% 56% 58% 2010 2009 50% 56% 56% 59% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% Henkilöstömme tuntee IT-riskienhallinnan keskeisen sisällön ja noudattaa sitä toiminnassaan Keskeisille IT-riskeille on määritelty raja-arvot tai muut IT-riskienhallinnan tavoitteet mutta tämä ei ole vielä muuttunut käytännön toimenpiteiksi 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 20
Tulos 3: Uusien teknologioiden johtaminen ja käyttö organisaatioiden liiketoiminnassa on vaatimatonta Organisaatiollani on selkeä strategia ja toimintasuunnitelma [...] liiketoiminnassa Verkkoliiketoiminnan hyödyntämiselle 50% 42% 47% Sosiaalisen median hyödyntämiselle 35% 34% 48% Pilvipalveluiden hyödyntämiselle 21% 47% 62% 2014 IT:n kuluttajistumisen (BYOD) hyödyntämiselle Big Datan hyödyntämiselle 9% 18% 27% 34% 34% 2013 2012 Teollisen Internertin (IOT) hyödyntämiselle 22% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 21
Uusien teknologioiden johtaminen ja käyttö organisaatioiden liiketoiminnassa on vaatimatonta Vastaajista vain 2 % (4 henkeä) on melko paljon tai täysin samaa mieltä väitteiden kanssa, jonka mukaan vastaajan organisaatiolla on selkeä strategia verkkoliiketoiminnan, sosiaalisen median, pilvipalveluiden ja IT:n kuluttajistumisen hyödyntämiselle. Digitaalisuuden haasteisiin vastaaminen kangertelee. Osuus on 6 % (12 henkeä), kun IT:n kuluttajistuminen jätetään pois Sosiaalisen median käyttö on edelleen viestintä- ja markkinointikeskeistä. Teollisuus on jäljessä kaupasta, palveluista ja julkisesta sektorista Pilvipalvelut tekivät läpimurron 2014 Suomi johtavia maailmassa 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 22
Uusien teknologioiden johtaminen ja käyttö organisaatioiden liiketoiminnassa on vaatimatonta Organisaationi hyödyntää sosiaalista mediaa... Viestinnässä Markkinoinnissa Asiakaspalvelussa Myynnissä Henkilöstöhallinnossa Tuotekehityksessä Tavaroiden ja/tai palvelujen Ostotoiminnassa Tilaus-toimitusketjun hallinnassa Taloushallinnossa 20% 14% 9% 9% 8% 5% 31% 35% 67% 64% 0% 20% 40% 60% 80% 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 23
Pilvipalveluiden läpimurto tapahtui vuonna 2014 Organisaatiollani on selkeä strategia ja toimintasuunnitelma pilvipalveluille 2014 14% 9% 15% 29% 33% 2013 21% 13% 19% 24% 23% 2012 19% 23% 20% 17% 21% 0% 20% 40% 60% 80% 100% vahvasti eri mieltä Neutraali vahvasti samaa mieltä jonkin verran eri mieltä jonkin verran samaa mieltä 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 24
Pilvipalveluiden läpimurto tapahtui vuonna 2014 Tavoitteenamme on lisätä pilvipalveluiden käyttöä mahdollisimman paljon - vastausten jakauma 2014 20% 12% 20% 19% 29% 2013 23% 11% 26% 23% 17% 2012 26% 15% 25% 24% 10% 0% 20% 40% 60% 80% 100% Voimakkaasti eri mieltä Neutraali Vahvasti samaa mieltä Jokseenkin eri mieltä Jokseenkin samaa mieltä 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 25
Tulos 4: Suomalaisista organisaatioista 10-20 % on korkeasti kyvykkäitä IT:n soveltajia ja johtajia IT:n johtaminen strategisena voimavarana IT:tä johdetaan ja kehitetään organisaatiossamme strategisena voimavarana 59% 64% 62% On erittäin tärkeää organisaatiomme menestyksen kannalta, että IT:tä johdetaan ja kehitetään jatkossa strategisena voimavarana Tunnemme hyvin IT:n johtamisen ja sen kehittämisen hyödyt luotettavien mittaustulosten perusteelle 36% 43% 87% 85% 94% 2014 2013 2012 Yhdistämme IT-toimintamme tavoitteet liiketoimintamme tavoitteisiin siten, että pystymme arvioimaan IT:n vaikutukset liiketoimintamme tavoitteiden saavuttamiseen luotettavien 49% 54% 58% 0% 20% 40% 60% 80% 100% 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 26
Suomalaisista organisaatioista 10-20 % on korkeasti kyvykkäitä IT:n soveltajia ja johtajia Vastaajista melko paljon tai täysin samaa mieltä seuraavien väittämäryhmien kanssa oli: IT:n johtaminen strategisena voimavarana (3 väitettä): 8 % IT-hankintojen toteuttaminen tavoitteista tulosten mittaamiseen (3 väitettä): 19 % IT-projektien onnistuminen (3 väitettä): 12 % IT:n ulkoistamisen onnistuminen (2 väitettä): 11 % IT:n hallinnan ja kokonaisarkkitehtuurin käyttö IT:n johtamiseen (3 väitettä): 15 % 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 27
IT-projektien onnistuminen IT-projektien onnistuminen IT-projektien lopputulos vastaa yleensä suunniteltua 76% 75% 82% IT-projektit saavuttavat niille asetetut liiketoimintatavoitteet IT-projektit pysyvät sovituissa budjeteissa 62% 68% 69% 53% 48% 50% 2014 2013 2012 IT-projektit pysyvät aikataulussaan 45% 43% 43% 0% 20% 40% 60% 80% 100% 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 28
Projektien onnistuminen ja onnistumisen odotukset Vastaajista melko paljon tai täysin samaa mieltä seuraavien väitteiden kanssa oli 12 %: Organisaatiossani IT-projektit toteutuvat aikataulussa, sovitussa budjetissa ja saavuttavat tavoitteensa. Vähintään jossain määrin samaa mieltä näiden kolmen väitteen kanssa oli 34 % vastaajista Tästä huolimatta kolme neljästä vastaajasta (76%) oli vähintään jossain määrin sitä mieltä että IT-projektien lopputulos vastaa yleensä suunniteltua. Melko paljon tai täysin samaa mieltä tämän väitteen kanssa oli 43 % vastaajista. Suunnitellaanko IT-projektit epäonnistumaan? Ei, vaan olemme niin tottuneita epäonnistumisiin, että olemme alkaneet pitää sitä luonnollisina 30.1.2015 asiantilana, mitä se ei ole TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 29
Yritetäänkö IT:n johtamisen pyörä keksiä uudelleen Suomessa? IT johtamisen Best Practice menetelmien käyttö on vähentynyt aikajaksolla 2012-2014 Kokonaisarkkitehtuuri (TOGAF, vastaavat) 6% 11% 14% Tietoturva (Vahti, vastaavat) Projektijohtaminen (Prince 2, vastaavat) 9% 9% 18% 20% 18% 22% IT-palvelujohtaminen (ITIL, vastaavat) 33% 52% 61% IT;n hallinta (Cobit, vastaavat) 12% 17% 27% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 2014 2013 2012 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 30
Tulos 5: Hyvä IT:n johtaminen lisää IT:n hyötyjä sekä organisaation kykyä soveltaa ja johtaa IT:tä Kuinka paljon IT:n mahdollistamat uudet innovaatiot ja liiketoimintamuodot kasvattivat organisaationne liikevaihtoa viime vuonna? (%) IT:tä johdetaan strategisena voimavarana 3.15 6.05 IT kyvykkyyksiä kehitetään systemaattisesti 4.03 5.61 IT:n hallinnan roolit ja vastuut ovat selkeät 4.61 5.60 Kokonaisarkkitehtuuri on hallittu Liiketoiminnan ja IT:n tavoitteet linjataan yhteen 2.29 2.88 5.85 6.29 Kyllä Ei IT-hankinnoille asetetaan mitattavat tavoitteet 1.90 6.52 IT:n liiketoimintavaikutukset tunnetaan 2.36 7.66 IT-hankintojen tavoitteiden toteutumista seurataan 2.06 6.03 0.00 2.00 4.00 6.00 8.00 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 31
Hyvä IT:n johtaminen lisää IT:n hyötyjä sekä organisaation kykyä soveltaa ja johtaa IT:tä IT-barometrissa analysoidaan 8 IT:n hyvän johtamisen käytännön yhteys IT:n tuottamaan taloudelliseen hyötyyn, merkitykseen ja käyttöön organisaation eri toiminnoissa sekä IT:n soveltamisen ja johtamisen tunnuslukuihin. IT:n johtamisen hyvät käytännöt ovat tilastollisesti merkitsevässä tai erittäin merkitsevässä yhteydessä kaikkiin yllä mainittuihin tunnuslukuihin. Tilastollinen todennäköisyys on hyvin usein yli 99.99 % IT:stä vastaavan johtajan kuulumisella organisaationsa ylimpään johtoon on vastaava merkitys kuten myös IT:n ja IT-projektien johtamiskyvykkyyksillä 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 32
Toinen esimerkki: Yksityiskohtaisissa raporteissa on kymmeniä vastaavia diagrammeja Tunnemme IT:tä hyödyntävien innovaatioiden lisäarvon ja vaikutukset luotettavilla mittauksilla - Vastausten keskiarvot luokittelumuuttujittain IT:tä johdetaan strategisena voimavarana 3.12 4.92 IT kyvykkyyksiä kehitetään systemaattisesti 3.43 5.00 IT:n hallinnan roolit ja vastuut ovat selkeät 3.57 4.90 Kokonaisarkkitehtuuri on hallittu Liiketoiminnan ja IT:n tavoitteet linjataan yhteen 3.19 3.11 4.91 5.07 Kyllä Ei IT-hankinnoille asetetaan mitattavat tavoitteet 3.31 4.91 IT:n liiketoimintavaikutukset tunnetaan 3.28 5.42 IT-hankintojen tavoitteiden toteutumista seurataan 3.37 4.95 1.00 2.00 3.00 4.00 5.00 6.00 7.00 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 33
6 kohdan ohjelma suomalaisten organisaatioiden digitaalisuuden johtamisvalmiuksien parantamiseksi 3 kohdan ohjelma Suomen digitaalisuusvalmiuksien parantamiseksi 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 34
6 kohdan ohjelma digitaalisuuden soveltamis- ja johtamisvalmiuksien parantamiseksi 1. Ymmärrä IT:n merkitys organisaatiosi liiketoiminnalle ja ryhdy johtamaan ja kehittämään sitä liiketoiminnan strategisena voimavarana 2. Linjaa yhteen liiketoiminta ja IT sekä sovi IT:n hallintaa ja johtamista koskevat selkeät vastuut asettaen niille mitattavissa olevat tavoitteet. Seuraa tavoitteiden toteutumista 3. Ennen IT-ratkaisuja ja hankintoja aseta niille liiketoimintaan sidotut mitattavissa olevat tavoitteet. Seuraa tavoitteiden toteutumista hankinnan ajan ja sen jälkeen 4. Ryhdy johtamaan liiketoimintaan liitettyä IT:tä kokonaisuutena, käytännönläheisen kokonaisarkkitehtuurin avulla 5. Ryhdy ajoittamaan ja toteuttamaan IT-investointeja liiketoimintasi kehittämisen osana ja toteuta niitä johdonmukaisesti yli taloussyklien 6. Pohdi uusien teknologioiden merkitystä ja käyttöä liiketoiminnassasi ja muuta pohdinnan tulokset konkreettisiksi ja tavoitteellisiksi toimenpiteiksi ja ohjelmiksi 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 35
3 kohdan ohjelma Suomen digitaalisuusvalmiuksien parantamiseksi 1. Peruskouluissa koululaisille tulee opettaa perusvalmiudet käyttää yleisimpiä tietoteknisiä palveluita tulla diginatiiveiksi. Tämä on osa uudelleen määriteltyä, kaikkien kansalaisten tarvitsemaa luku-, kirjoitus- ja laskutaitoa 2. Toisen ja ylemmän asteen oppilaitoksissa eri oppiaineisiin tulee sisällyttää IT:n hyödyntämiseen ja johtamiseen valmentavia osuuksia liitettynä kulloinkin käsiteltävään sisältöön yleisen IT-teknisen opetuksen sijasta. IT:n kaikkialla olo tarkoittaa tätä. 3. Organisaatioiden johtoa tulee kouluttaa ja valmentaa hyvien IT:n johtamisen käytäntöjen soveltamisessa sitomalla koulutus ja valmennus organisaation toiminnan kehittämiseen. IT:n soveltamista ja johtamista ei opi lukemalla vaan tekemällä 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 36
Liite julkiseen osaan Vastausten Vastaukset ja tulosten luotettavuus 241 vastausta noin 10 %:n vastausprosentti tyypillinen Luotettavuusnäkökohdat Otoskehys, toteutus verkkokyselynä, kyselyn pituus Poimittuja Samassa yrityksessä vastaavantyyppisissä diagrammeja tehtävissä työskentelevien henkilöiden vastaukset normitettiin yhdeksi vastaukseksi IT -johdon ja muiden vastaajien vastauksia tarkasteltiin erikseen Epäloogiset ja selvästi puutteelliset vastaukset jätettiin huomiotta Vastaajat vaihtuvat pääosin vuosittain, 2011 mukana myös pienempiä organisaatiota raporteista Tulokset kuvaavat vastaajien näkemyksiä ja käsityksiä, eivät heidän työnantajiensa näkemyksiä tai oikeita mitattuihin faktoihin pohjautuvia havaintoja Nämä seikat huomioituna tulokset ovat luotettavia 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 37
Kasvaako IT-kustannusten osuus liikevaihdosta 3 vuoden aikana? 2014 20% 32% 47% 2013 22% 40% 38% 2012 18% 40% 42% 0% 20% 40% 60% 80% 100% Osuus liikevaihdosta laskee Osuus liikevaihdosta kasvaa Osuus liikevaihdosta pysyy ennallaan n = 111/126/133 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 38
IT:n rooli kilpailutekijänä korostuu entisestään 2014 8% 22% 66% 2013 8% 25% 62% 2012 7% 19% 71% 0% 20% 40% 60% 80% 100% 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 39
IT palvelee organisaatiotamme liiketoiminnan kumppanina strategisten tavoitteiden saavuttamisessa 2014 5% 27% 61% 2013 5% 29% 59% 2012 6% 19% 69% 0% 20% 40% 60% 80% 100% 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 40
Miten tärkeää organisaatiosi tulevalle menestykselle on... IT:n tuoma asiakastyytyväisyys IT:n käyttö prosessien ohjaamiseen ja kehittämiseen IT:n mahdollistamat innovatiiviset toimintatavat IT:n tuoma kilpailuetu IT:n mahdollistama nykyisen liiketoiminnan volyymien kasvu IT:stä saatavat kustannussäästöt IT-riskien hyvä hallinta IT:n mahdollistamat uudet liikevaihtoa kasvattavat toiminnot IT-osaajien löytyminen Suomesta 54% 56% 54% 91% 91% 95% 84% 89% 82% 86% 85% 81% 81% 82% 80% 79% 87% 79% 75% 75% 77% 77% 84% 76% 78% 77% 2014 2013 2012 0% 20% 40% 60% 80% 100% 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 41
IT:n kyky tuottaa lisäarvoa liiketoiminnalle innovaatioilla ja prosessien tehostamisella IT tuottaa lisäarvoa mahdollistamalla uusien innovaatioiden kehittämisen ja prosessien tehostamisen 73% 80% 78% Organisaation menestyksen kannalta on tärkeää että osaamme hyödyntää IT:tä innovoinnissa ja prosessien tehostamisessa 89% 91% 89% 2014 2013 2012 Tunnemme hyvin IT:tä hyödyntävien innovaatioiden ja prosssien tehostamisen tuottaman lisäarvon luotettavien mittaustulosten perusteella 47% 56% 51% 0% 20% 40% 60% 80% 100% 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 42
70% 60% 50% Kehitämme systemaattisesti liiketoiminnassamme tarvittavia IT kyvykkyyksiä ja IT:n johtamiskyvykkyyksiä 66% 58% 57% 57% 40% 30% 20% 10% 0% 2011 2012 2013 2014 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 43
Kokonaisarkkitehtuurin, IT-arkkitehtuurin ja IT:n hallinnan (governance) toimivuus Organisaatiossamme liiketoimintastrategia, liiketoimintamallit ja toimintatapamme muodostavat IT:n kanssa hyvin yhteen toimivan kokonaisuuden 66% 62% 64% Organisaatiossamme IT-infrastruktuuri, sovellukset, informaatio ja keskeiset prosessit muodostavat hyvin yhteen toimivan kokonaisuuden Organisaatiomme ylin johto, yksiköiden johto ja IT-johto osallistuvat IT:n johtamiseen selkeästi sovitun työnjaon perusteella 71% 64% 72% 57% 52% 58% 2014 2013 2012 0% 20% 40% 60% 80% 100% 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 44
100% IT:n soveltamiskyvykkyydet ja taloudellinen liikkumavara - myönteisten vastausten osuudet 80% 60% 69% 64% 72% 40% 42% 42% 20% 0% Organisaationi kyky tehdä IT-ratkaisuja on hyvä toimintamme tarpeisiin nähden Organisaatiollani on paljon taloudellista liikkumavaraa uusia vanhentuvia I T- ratkaisuja Organisaatiollani on paljon taloudellista liikkumavaraa hankkia uusia ITratkaisuja Organisaatiossamme Organisaatiossamme useimmat useimmat I T- liiketoiminnan ammattilaiset ammattilaiset näkevät, että IT:n osaavat soveltaa tehtävä on toteuttaa IT:tä organisaation liiketoimintaa 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 45
Tunnemme hyvin luotettavien mittaustulosten perusteella... IT:n johtamisen ja sen kehittämisen hyödyt 43% 36% IT-hankinnoille asetettujen tavoitteiden saavuttamisen IT:n vaikutuksen liiketoimintatavoitteitemme saavuttamiseen 60% 47% 57% 54% 49% 58% 2014 2013 2012 IT:tä hyödyntävien innovaatioiden tuoman lisäarvon ja vaikutuksen liiketoimintaprosesseihin 47% 51% 64% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 46
10.0 Minkä kouluarvosanan antaisit IT:n soveltamiselle organisaatiossasi? 9.0 8.0 7.0 7.7 7.7 7.7 7.6 7.5 7.5 7.6 7.4 7.8 Kaikki Liiketoimintajohto 6.0 IT-johto 5.0 4.0 2012 2013 2014 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 47
IT-projektien onnistuminen - väittämien jakaumat IT-projektien lopputulos vastaa yleensä suunniteltua 10% 9% 32% 44% IT-projektit saavuttavat niille asetetut liiketoimintatavoitteet 7% 12% 19% 31% 31% IT-projektit pysyvät sovituissa budjeteissa 15% 22% 9% 23% 30% IT-projektit pysyvät aikataulussaan 24% 24% 7% 27% 19% 0% 20% 40% 60% 80% 100% vahvasti eri mieltä jonkin verran eri mieltä Neutraali jonkin verran samaa mieltä vahvasti samaa mieltä 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 48
IT-projektien johtomiskyvykkyydet - vastausten jakaumat Ennen aloittamista mietimme projektin vaikutukset toimintaamme ja keskeisiin sidosryhmiin 9% 15% 14% 28% 34% Jaamme suuret ja/tai pitkät IT-projektit pienempiin osiin 11% 20% 32% 32% Organisaationi kyky johtaa IT-projekteja vastaa liiketoimintamme tarpeita 7% 13% 13% 31% 36% IT-projektit ovat itse asiassa liiketoiminnan kehitysprojekteja 9% 11% 28% 47% 0% 20% 40% 60% 80% 100% vahvasti eri mieltä jonkin verran eri mieltä Neutraali jonkin verran samaa mieltä vahvasti samaa mieltä 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 49
Nykyisessä taloustilanteessa... Tavoitteenamme on yhdenmukaistaa ja tiivistää IT-arkkitehtuuriamme Tavoitteenamme on parantaa IT-ratkaisujemme tuottaman tiedon laatua ja poistaa tietovirtojen katkoja Tavoitteenamme on kasvattaa I T:stä saatavia hyötyjä kouluttamalla käyttäjiä Tavoitteenamme on kehittää IT:n liiketoimintalähtöistä johtamista Tavoitteenamme on käyttää I T:tä uuden liiketoiminnan synnyttämiseen Tavoitteenamme on lisätä IT:n tehokkuutta leikkaamalla IT:n kustannuksia Tavoitteenamme on siirtää IT-hankintoja ja investointeja 78% 86% 88% 88% 83% 83% 87% 90% 73% 74% 83% 77% 68% 71% 75% 83% 63% 59% 59% 57% 38% 48% 46% 30% 30% 35% 31% 20% 2014 2013 2012 2011 0% 20% 40% 60% 80% 100% 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 50
Nykyisessä taloustilanteessa... aikomuksen vertailu toteutuneeseen Vältämme IT-investointeja epävarmoihin, pitkiin kehitysprojekteihin Vaadimme IT-investoinneilta lyhyttä takaisinmaksuaikaa Tavoitteenamme on yhdenmukaistaa ja tiivistää ITarkkitehtuuriamme Tavoitteenamme on parantaa IT-ratkaisujemme tuottaman tiedon laatua ja poistaa tietovirtojen katkoja Tavoitteenamme on kasvattaa IT:stä saatavia hyötyjä kouluttamalla käyttäjiä Tavoitteenamme on kehittää IT:n liiketoimintalähtöistä johtamista Tavoitteenamme on käyttää IT:tä uuden liiketoiminnan synnyttämiseen Tavoitteenamme on lisätä IT:n tehokkuutta leikkaamalla IT:n kustannuksia Tavoitteenamme on siirtää IT-hankintoja ja investointeja 60% 41% 86% 64% 83% 63% 74% 56% 71% 50% 59% 48% 48% 37% 35% 39% 0% 20% 40% 60% 80% 100% Aikomus 2013 Toteutunut 2013 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 51
50.0 Kuinka suuri osuus IT:stä on ulkoistettu %:ia? 40.0 39.3 41.8 40.2 43.4 39.9 38.7 30.0 30.3 20.0 10.0 0.0 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 52
Selkeiden tavoitteiden asettaminen IT:n ulkoistamiselle ja niiden seuranta mittaustuloksilla - väitteiden jakaumat Olemme asettaneet selkeät liiketoiminnalliset ja/tai muut tavoitteet IT:n ulkoistamiselle 21% 11% 28% 19% 20% Tunnemme hyvin IT:n ulkoistamisen tulokset suhteessa asettamiimme tavoitteisiin luotettavien mittaustulosten perusteella 21% 14% 30% 19% 15% 0% 20% 40% 60% 80% 100% vahvasti eri mieltä jonkin verran eri mieltä Neutraali jonkin verran samaa mieltä vahvasti samaa mieltä 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 53
Kykenemme niin halutessamme siirtämään helposti nykyiset IT-palvelumme pilvipalveluiksi - vastausten jakauma 2014 20% 11% 17% 23% 29% 2013 33% 16% 20% 15% 15% 2012 39% 16% 24% 15% 6% 0% 20% 40% 60% 80% 100% Voimakkaasti eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Neutraali Jokseenkin samaa mieltä Vahvasti samaa mieltä 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 54
Pilvipalveluiden hyödyt ja haitat - samaa tai eri mieltä olevien vastausten osuudet Pilvipalvelut ovat tietoturvallisia Pilvipalvelut ovat toiminnaltaan ja jatkuvuudeltaan luotettavia Pilvipalveluiden käyttö lisää IT-palveluiden hallittavuutta Pilvipalveluiden käyttö lisää IT-palveluiden joustavuutta Pilvipalveluiden käyttö lisää IT-palveluiden tehokkuutta Pilvipalveluiden käyttö mahdollistaa merkittävät kustannussäästöt 31% 24% 23% 15% 20% 30% 41% 46% 49% 53% 43% 65% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% Samaa mieltä Eri mieltä 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 55
Organisaa oni käy ää alla lueteltuja parhaita IT johtamisen käytäntöjä tai niille rinnakkaisia menetelmiä Prosessijohtaminen (BPM) 15% Laadunhallinta (ISO 9000) 30% Kokonaisarkkitehtuuri (TOGAF) 6% Tietoturva (ISO 27000, Vah ) Projek johtaminen (Prince 2) 9% 9% IT-palvelujohtaminen (ITIL) 33% IT Governance (COBIT) 12% 0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 56
Tiedon johtamista ja tiedolla johtaminen - väittämiiin yhtyvien vastaajien osuudet % Hallitsemme tietoja kokonaisvaltaisesti kehittäen tiedon hallintaa yhtenäisen tiekartan (tai vastaavan) perusteella 41% 37% 48% Pidämme liiketoiminnassamme käytettävien tietojen laadun jatkuvasti korkeana 65% 57% 65% Olemme sopineet selkeästi tietojen omistajuuden ja tietoja koskevan päätöksenteon 40% 54% 54% 2014 Käytämme luotettavaan tietoon pohjautuvaa tiedolla johtamista nykyisen liiketoiminnan kehittämiseen ja uusien 52% 65% 67% 2013 2012 Liiketoiminnan ohjausraportointi (johdon raportointi) on kattavaa ja luotettavaa 57% 71% 70% Tunnemme hyvin liiketoiminnassamme käytettävät tapahtumatiedot, master datan, dokumentit, raportit ja muut tiedot 76% 67% 70% 0% 20% 40% 60% 80% 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 57
Big Datan johtaminen ja hyödyntäminen liiketoiminnanssa - vastausten jakaumat Organisaatiollamme on selkeä strategia ja toimintasuunnitelma big datan hyödyntämiseksi 37% 14% 22% 16% 11% Tavoitteenamme on lisätä big datan hyödyntämistä liiketoiminnassamme merkittävästi 22% 11% 29% 20% 18% 0% 20% 40% 60% 80% 100% vahvasti eri mieltä jonkin verran eri mieltä Neutraali jonkin verran samaa mieltä vahvasti samaa mieltä 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 58
Teollisen internetin johtaminen ja hyödyntäminen liiketoiminnanssa - vastausten jakaumat Organisaatiollamme on selkeä strategia ja toimintasuunnitelma teollisen internetin hyödyntämiseksi 32% 15% 31% 15% 8% Tavoitteenamme on lisätä teollisen internetin hyödyntämistä liiketoiminnassamme merkittävästi 30% 9% 34% 17% 10% 0% 20% 40% 60% 80% 100% vahvasti eri mieltä jonkin verran eri mieltä Neutraali jonkin verran samaa mieltä vahvasti samaa mieltä 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 59
Verkkoliiketoiminnan johtaminen ja hyödyntäminen liiketoiminnanssa - vastausten jakaumat organisaatiollamme on selkeä strategia ja toimintasuunnitelma verkkoliiketoiminnan hyödyntämiseksi 16% 14% 20% 22% 29% tavoitteenamme on lisätä verkkoliiketoiminnan osuutta liiketoiminnassamme merkittävästi 17% 10% 18% 22% 32% 0% 20% 40% 60% 80% 100% vahvasti eri mieltä jonkin verran eri mieltä Neutraali jonkin verran samaa mieltä vahvasti samaa mieltä 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 60
Sosiaalisen median johtaminen ja hyödyntäminen liiketoiminnassa - vastausten jakaumat organisaatiollamme on selkeä strategia ja toimintasuunnitelma sosiaalisen median hyödyntämiseksi 18% 16% 18% 27% 20% tavoitteenamme on lisätä sosiaalisen median hyödyntämistä liiketoiminnassamme merkittävästi 21% 10% 19% 31% 19% 0% 20% 40% 60% 80% 100% vahvasti eri mieltä jonkin verran eri mieltä Neutraali jonkin verran samaa mieltä vahvasti samaa mieltä 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 61
IT:n kuluttajistumisen johtamista ja hallintaa koskevien väitteiden jakaumat Organisaatiollani on selkeä strategia ja toimintasuunnitelma IT:n kuluttajistumisen hyödyntämiseksi 23% 19% 23% 25% 10% Organisaationi tavoitteena on mahdollistaa samojen laitteiden käyttäminen sekä töissä että vapaa-aikana 24% 16% 13% 21% 27% Organisaationi tavoitteena on mahdollistaa samojen sovellusten ja palveluiden käyttäminen sekä töissä että vapaa-aikana 25% 14% 16% 23% 22% IT:n kuluttajistuminen otetaan huomioon organisaatiomme IT-strategiassa / suunnitelmissa ja IT-palveluiden kehittämisessä 21% 14% 20% 28% 18% Nykyinen kokonaisarkkitehtuuri mahdollistaa omien laitteiden ja palveluiden ottamisen osaksi organisaatiomme kokonaisarkkitehtuuria 29% 13% 16% 23% 19% Paineet sallia käyttäjien omien laitteiden ja palveluiden käyttö töissä ovat suuret 32% 15% 20% 19% 13% 0% 20% 40% 60% 80% 100% vahvasti eri mieltä jonkin verran eri mieltä Neutraali jonkin verran samaa mieltä vahvasti samaa mieltä 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 62
IT:n kuluttajistumisen hyötyjä koskevat väittämät - vastausten jakaumat IT:n kuluttajistumisen salliminen edistää innovatiivisia toimintatapoja 7% 6% 24% 32% 30% IT:n kuluttajistumisen salliminen lisää organisaatiomme kiinnostavuutta 11% 6% 31% 25% 26% IT:n kuluttajistumisen salliminen lisää työmotivaatiota 7% 6% 18% 30% 38% IT:n kuluttajistumisen salliminen tuottaa kustannussäästöjä 12% 18% 24% 30% 16% IT:n kuluttajistumisen salliminen lisää työn tuottavuutta 10% 13% 20% 31% 26% 0% 20% 40% 60% 80% 100% vahvasti eri mieltä jonkin verran eri mieltä Neutraali jonkin verran samaa mieltä vahvasti samaa mieltä 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 63
Omien laitteiden, ohjelmien ja tietojen käytön salliminen työpaikalla Windows 7 / Mobile Windows-laitteet Skype, Webex ja vastaavat 84% 91% iphone-laitteet Android-laitteet Oma älypuhelin Pikaviestipalvelut (MSN Messenger, Google, Yammer, Twitter jne.) Symbian-laitteet Google Docs, Google+ ja vastaavat Dropbox ja vastaavat Oma tablettikone 75% 75% 74% 71% 66% 60% 58% 56% Oma tietokone 35% 0% 20% 40% 60% 80% 100% 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 64
Organisaation kyky ja taloudellinen liikkumavara toteuttaa IT-ratkaisuja Organisaationi kyky tehdä I T- ratkaisuja vastaa toimintamme tarpeita 19% 12% 69% Organisaatiollani on taloudellista liikkumavaraa uusia vanhentuvia IT-ratkaisuja 45% 13% 42% Eri mieltä Neutraali Samaa mieltä Organisaatiollani on taloudellista liikkumavaraa hankkia uusia I T- ratkaisuja 48% 10% 42% n = 233, 236, 236 0% 20% 40% 60% 80% 100% 30.1.2015 TIVIA ry ja Tomi Dahlberg 65