67080217.BOY 3.9.2008. Ruijanesikko. Fennovoima Oy. SIMO Ydinvoimalaitoksen YVA Luontoselvitys ja luontovaikutusten arviointi

67080217.BOY 3.9.2008 Ruijanesikko Fennovoima Oy SIMO Ydinvoimalaitoksen YVA Luontoselvitys ja luontovaikutusten arviointi

3 Sisältö 1 JOHDANTO... 5 1.1 LAINSÄÄDÄNTÖ... 6 2 SELVITYSALUE... 8 3 MENETELMÄT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT... 8 4 KALLIO- JA MAAPERÄ SEKÄ PINNANMUODOT... 9 5 KASVILLISUUS... 9 6 UHANALAISET JA HUOMIOITAVAT KASVILAJIT... 12 6.1 TAUSTAA... 12 6.2 UHANALAISET JA HUOMIOITAVAT PUTKILOKASVILAJIT... 13 7 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 13 7.1 LINNUSTO... 14 7.2 LUONTODIREKTIIVIN LIITTEEN IV(A) LAJIEN ESIINTYMISALUEET... 16 7.3 MUU ELÄIMISTÖ... 18 8 NATURA 2000 VERKOSTON KOHTEET, LUONNONSUOJELUALUEET JA SUOJELTAVAT LUONTOTYYPIT... 18 8.1 NATURA 2000 ALUEVERKOSTON KOHTEET... 18 8.2 LUONNONSUOJELUALUEET...18 8.3 LUONNONSUOJELULAIN, METSÄLAIN JA VESILAIN KOHTEET... 20 8.4 PERINNEMAISEMAT JA KULTTUURIYMPÄRISTÖT... 20 9 LUONTOVAIKUTUSTEN ARVIOINTI... 21 9.1 VAIKUTUKSET KASVILLISUUTEEN... 21 9.2 VAIKUTUKSET HUOMIOITAVIEN KASVILAJIEN ESIINTYMIIN... 21 9.3 VAIKUTUKSET ELÄIMISTÖÖN... 22 9.4 VAIKUTUKSET LUONNONSUOJELUALUEISIIN... 25 10 NATURA-ARVIOINNIN TARVEHARKINTA... 25 11 KIRJALLISUUS... 28 Liitteet Liite I Karsikon pesivän linnuston lajisto v. 2008 laskentojen sekä Suomen Lintuatlastietojen mukaan Liite II Kemin lintuharrastajat Xenus ry:n maastolaskentojen perustulokset v. 2008 Liite III Valokuvia selvitysalueelta

5 1 JOHDANTO Tämä luontoselvitys on laadittu Fennovoima Oy:n toimeksiannosta. Toimeksianto liittyy Fennovoiman ydinvoimalaitosvaihtoehtojen ympäristövaikutusten arviointiin. YVA:ssa tarkastellaan kolmea vaihtoehtoista sijaintialuetta. Tämä raportti koskee Simon kohdealuetta. Simon kohdealue sijaitsee Perämeren rannikolla Karsikkoniemessä, noin 20 kilometriä Simon kuntakeskuksesta länteen. Kemin keskustaan on alueelta noin 15 kilometriä. Karsikkoniemi sijaitsee lähes kokonaan Simon kunnan alueella; niemen luoteisosat kuuluvat Kemin kaupungin alueeseen. Ydinvoimalaitosalue on suunniteltu sijoitettavaksi Karsikonniemen eteläkärkeen. Nykyisin alueella on luonnonympäristöä, kalasatama ja mökkiasutusta. Kuva 1-1. Sijaintikartta. Natura 2000 alueet on esitetty mustalla viivalla. Luontoselvityksessä tutkitun alueen rajaus on esitetty liitteen 1 kartalla. Selvitysalue kattoi ydinvoimalaitoksen sijaintipaikan lähiympäristön noin 1 km säteellä. Kokonaisuudessaan selvitysalue kattaa n. 4 km 2. Lisäksi selvitettiin laitosalueelta pois johtavien suunniteltujen voimajohto- ja tieväylien ympäristöt sekä muiden laitosalueen ulkopuolelle sijoittuvien toimenpiteiden alueet kuten Karsikkoniemen länsirannalle suunniteltu satamalaituri sekä jäähdytysvesien otto- ja purkualueet. Luontoselvityksen on laatinut Pöyry Environment Oy. Työhön ovat osallistuneet Sari Ylitulkkila (FM biologi, luontokartoittaja), Juha Parviainen (FM biologi), FM biologi Anni Korteniemi sekä biol. yo Tiina Sauvola.

6 1.1 Lainsäädäntö Luonnonsuojelulain 29 lueteltuihin luontotyyppeihin kuuluvia luonnontilaisia tai luonnontilaiseen verrattavia alueita ei saa muuttaa niin, että luontotyypin ominaispiirteiden säilyminen kyseisellä alueella vaarantuu. Näitä luontotyyppejä ovat: luontaisesti syntyneet, merkittäviltä osin jaloista lehtipuista koostuvat metsiköt; pähkinäpensaslehdot; tervaleppäkorvet; luonnontilaiset hiekkarannat; merenrantaniityt; puuttomat tai vähäpuustoiset hiekkadyynit; katajakedot; lehdesniityt sekä avointa maisemaa hallitsevat suuret yksittäiset puut tai puuryhmät. Muuttamiskielto tulee voimaan, kun alueellinen ympäristökeskus on rajannut alueen. Kieltoon voi saada poikkeuksia. Metsälain 10 käsitellään metsien monimuotoisuuden säilyttämistä ja erityisen tärkeitä elinympäristöjä. Metsiä tulee hoitaa siten, että yleiset edellytykset metsien biologiselle monimuotoisuudelle ominaisten elinympäristöjen säilymiselle turvataan. Metsälain 10 mukaiset metsien monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeät elinympäristöt ovat: lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä pienten lampien välittömät lähiympäristöt; ruoho- ja heinäkorvet, saniaiskorvet, sekä lehtokorvet ja Lapin läänin eteläpuolella sijaitsevat letot; rehevät lehtolaikut; pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla; rotkot ja kurut; jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät sekä karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat. Metsälain kohteet rajataan talousmetsissä yleensä tiukasti käsittämään vain itse luontotyyppiä edustavan alueen. Hankesuunnittelussa metsälakikohteet voidaan huomioida myös talousmetsien ulkopuolella, mutta mitään velvoitteita siihen ei ole. Virkistyskäyttöön osoitettavissa metsissä metsälain kohteiden huomioiminen on kuitenkin suositeltavaa, koska ne rikastuttavat virkistysalueita ja tarjoavat mm. sopivia opetuskohteita. Vesilain 15 a ja 17 a :ssä on määritelty luonnonympäristöä koskevia vesistöjen käytön yleisiä rajoituksia. Enintään 10 hehtaarin suuruisen fladan tai kluuvijärven tai Lapin läänin ulkopuolella enintään yhden hehtaarin suuruisen lammen tai järven luonnontilaisena säilymistä ei saa vaarantaa toimenpiteillä.

7 Muualla kuin Lapin läänissä sijaitsevan luonnontilaisen uoman 1 muuttaminen on kielletty, jos uoman säilyminen luonnontilaisena vaarantuu. Kielto koskee myös luonnontilaisia lähteitä. Vesilain kohteet on huomioitava suunnittelussa. Mikäli hanke muuttaa vesilain kohteen luonnontilaisuutta, on tähän haettava vesioikeudellista lupaa. Lintudirektiivi koskee kaikkia luonnonvaraisina elävien lintulajien suojelua jäsenvaltioissa. Direktiivin liitteessä I mainittujen lajien elinympäristöjä on suojeltava erityistoimin, jotta varmistetaan lajien eloonjääminen ja lisääntyminen niiden levinneisyysalueella. Jäsenvaltioiden on osoitettava erityiseksi suojelualueiksi näiden lajien suojelemiseen lukumäärältään ja kooltaan sopivimmat alueet. Liitteen I lajien suojelu ei ole totaalisuojelua, jossa kaikki lajien esiintymisalueet olisi suojeltava. Luontodirektiivin ensisijaisena tavoitteena on edistää luonnon monimuotoisuuden säilymistä. Direktiivin liitteessä I on mainittu yhteisön tärkeinä pitämät luontotyypit, joiden suojelemiseksi on osoitettava erityisten suojelutoimien alueita. Liitteessä II on yhteisön tärkeinä pitämät eläin- ja kasvilajit, joiden suojelemiseksi on osoitettava erityisten suojelutoimien alueita. Luonto- ja lintudirektiivin suojelutavoitetta toteuttavat pääasiassa Natura 2000 -alueet. Luontodirektiivin liitteen IV eläinlajien lisääntymis- ja levähtämispaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty, ja kasvilajien tai niiden osan hallussapito, kuljetus, myyminen ja vaihtaminen on kielletty. Liitteessä mainittujen lajien osalta suojelu on automaattisesti voimassa. Luonnonsuojelulailla voidaan rauhoittaa luonnonvarainen eliölaji. Suomessa rauhoitetut eliölajit on lueteltu luonnonsuojeluasetuksessa. Rauhoitetun lajin kerääminen, tahallinen häiritseminen, vangitseminen, tappaminen ja siirtäminen on kielletty. Rauhoitussäännökset eivät kuitenkaan estä alueen käyttämistä maa- ja metsätalouteen tai rakentamistoimintaan. Uhanalaisten lajien II seurantaryhmän mietinnössä (Rassi ym. 2001) on esitetty valtakunnallisesti uhanalaiset lajit. Näistä osa on luonnonsuojeluasetuksella säädetty erityisesti suojelluiksi. Erityisesti suojellun lajin esiintymispaikan hävittäminen tai heikentäminen on kielletty. Kielto astuu voimaan alueellisen ympäristökeskuksen tehtyä ns. rajauspäätöksen. Luontotyypeille ei ole toistaiseksi laadittu Suomessa uhanalaisuusluokitusta, luokitustyö on meneillään Suomen ympäristökeskuksessa. Tässä työssä on tuloksissa esitetty myös lainsäädännössä määrittelemättömiä kohteita, jotka on inventointien perusteella arvioitu vähintään paikallisesti merkittäviksi luontokohteiksi. Luonnon monimuotoisuuden kannalta keskeisiä huomioon otettavia kohteita edellä mainittujen lisäksi ovat ympäristöhallinnon alueellisten inventointien perusteella arvokkaiksi todetut kallioalueet, pienvesistöt sekä perinnemaisemat. 1 Uomalla tarkoitetaan ojaa, noroa ja sellaista vesiuomaa, jossa ei jatkuvasti virtaa vettä eikä runsasvetisimpänäkään aikana ole riittävästi vettä veneellä kulkua varten eikä uomaa pitkin kalakaan voi sanottavassa määrin kulkea.

8 2 SELVITYSALUE Simon kohdealue sijaitsee Perämeren rannikolla Karsikkoniemessä, noin 20 kilometriä Simon kuntakeskuksesta länteen. Kemin keskustaan on alueelta noin 15 kilometriä. Karsikkoniemi sijaitsee lähes kokonaan Simon kunnan alueella; niemen luoteisosat kuuluvat Kemin kaupungin alueeseen. Selvitysalue käsittää kuvan 2-1 karttaan rajatun alueen Karsikkoniemestä. Kuva 2-1. Selvitysalue. Selvitysalue on esitetty punaisena ympyränä. Lisäksi voimajohtokäytävä (sininen katkoviiva) sisältyi selvitykseen. 3 MENETELMÄT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT Tämä luontoselvitys sisältää Karsikonniemen luontokartoituksen, hankkeen luontovaikutusarvionnin sekä Natura 2000 -tarveselvityksen. Luontoselvityksessä on koottu yhteen Karsikon alueen luonnosta ja suojelukohteista olemassa olevat tiedot, kuten kirjallisuus, tiedot suojelukohteista sekä uhanalaisrekisterin aineistot. Tietoja on täydennetty maastoselvityksin. Lisäksi tausta-aineistona on käytetty alueen karttoja sekä tuoreita viistoilmakuvia. Luontoselvityksessä on ollut periaatteina alueen luonnon ominaispiirteiden selvittäminen ja arvokkaiden luontokohteiden paikantaminen.

9 Karsikon alueelle tehtiin useita maastokäyntejä sekä kasvillisuuden että linnuston osalta. Linnustoselvityksen maastokäynnit tehtiin 4. ja 6.6.2008 (Juha Parviainen). Kasvillisuusselvityksen maastokäynnit tehtiin 27.6. (Sari Ylitulkkila, Anni Korteniemi), 11.7. (Sari Ylitulkkila) ja 22.7.2008 (Anni Korteniemi). Yhtenä kesänä tehtävällä kasvillisuusselvityksellä ei välttämättä havaita kaikkia yksittäisiä lajeja. Tätä keskeisempää on kuitenkin kerätä tieto selvitysalueen luonnon vaihtelevuudesta ja kasvillisuustyypeistä. Näiden perusteella voidaan arvioida alueen merkittävyyttä myös yksittäisten lajien kannalta. Näin ollen tässä työssä tehtyä kasvillisuusselvitystä on pidettävä riittävänä. Liito-oravaselvitys kuvaa selvityshetken tilannetta selvitysalueella lajin suhteen. Se ei poissulje sitä, että laji voisi esiintyä alueella tulevina vuosina tai että se olisi aiemmin voinut alueella esiintyä. Selvityksen tuloksissa on tuotu lajin kannalta keskeisimmät potentiaaliset elinympäristöt. Lajin esiintymiä ei havaittu selvitysalueella. Linnustoselvitys perustuu sekä olemassa olevaan havaintotietoon että maastolaskentoihin. Yhtenä kesänä tehtävillä linnustoselvityksillä ei havaita pitempiaikaisia kannanmuutoksia tietyn alueen linnustossa. Hanhikiven alueen linnustosta on kuitenkin olemassa varsin runsaasti havaintotietoja ja tämän selvityksen antamaa kuvaa alueen linnustollisesta merkityksestä voidaan pitää riittävänä. Elokuussa 2008 laadittiin Perämeren saaret Natura 2000 alueen Ajoksen osa-alueen luontotyyppikartoitus. Kartoitus kattoi maa-alueet ja vesialueet noin 1,5 metrin syvyyteen. 4 KALLIO- JA MAAPERÄ SEKÄ PINNANMUODOT Simon alueen kallioperä on pääosin yli 2 miljardia vuotta vanhaa graniittigneissialuetta. Alueen vallitsevia kivilajeja ovat oligoglaasigraniitti- ja granodioottigneissi. Simossa kallioperä muodostuu pohjagneissistä, jossa on graniittijuonteita. Simon rannikolla tulee selkeästi esiin graniittigneissialueille tyypillinen maiseman muotojen mataluus ja loivapiirteisyys (Simonkylä ja Simonniemen osayleiskaava 2001). Simon alueella yleisin maalaji on moreeni, joka on useimmiten jäätikön pohjalle kerrostunutta pohjamoreenia. Karsikkoniemen rannat ovat tyypillisiä Perämeren maankohoamisrannikoita. Maa kohoaa Perämeren rannikolla nopeammin kuin missään muualla Suomessa. Kohoamisnopeus on noin 9 mm vuodessa (Rauhala 2007). Maankohoamisrannoille on tyypillistä kasvillisuuden sukkessio eli kasvillisuuden muuttuminen rannalta sisämaahan mentäessä. 5 KASVILLISUUS Luonnonmaantieteellisesti Simon alue kuuluu keskiboreaalisen Pohjanmaan-Kainuun kasvillisvyöhykkeen läntiseen osaan. Pohjanmaan-Kainuun alue on Suomen havumetsävyöhykkeen sydänvyöhykettä. Sitä voidaan myös kutsua suureksi vaihtumisvyöhykkeeksi Etelä- ja Pohjois-Suomen välillä. Alueella esiintyy sekä eteläisiä että pohjoisia lajeja (Kalliola 1973).

10 Simon rannikon ja saariston kasvillisuus on sekä lajistoltaan että kasvillisuustyypistöltään monipuolista. Monimuotoisuutta luovia tekijöitä ovat mm. nopea maankohoaminen, rantakasvillisuuden vyöhykkeisyys, Perämeren murtovesiominaisuus sekä kulttuurin luomat biotoopit. Karsikon rannat ovat Perämeren maankohoamisrannikolle tyypillistä sukkessiorantaa. Kasvillisuus muuttuu rannalta sisämaahan päin siirryttäessä merenrantaniitystä pajukon kautta harmaalepän ja koivun hallitsemiksi lehtimetsiksi ja lopulta havupuukankaiksi (Seitap 2006). Karsikon alueen rantaniityt ovat pääosin kapeita ja kivikkoisia. Laajimmat merenrantaniityt on rajattu luonnonsuojelulain 29 :n nojalla suojeltaviksi luontotyypeiksi (ks. luku 8). Rantaniityt ovat pääasiassa matalakasvuisia vihvilä-, heinäja saraniittyjä (PrRnNi). Niittyjä hallitsevat luhtakastikka ja paikoin tupassara. Ruoko-, luikka- ja kaislarantaniittyjä (RkRnNi) sekä suursararantaniittyjä (SRnNi) esiintyy alueella vähäisesti. Erityisesti ruovikot ovat pienialaisia. Rantaniittyjen yleiseen ruoholajistoon kuuluvat mm. lehtovirmajuuri, terttualpi, hiirenvirna, rentukka, kurjenjalka, merihanhikki, vilukko sekä paikoin ruijanesikko ja käärmeenkieli. Tyrni kasvaa hyvin runsaana Karsikon rannoilla. Hiekkarantaa on mm. Röynin alueella. Alueen lajistoon kuuluvat mm. suola-arho, rantavehnä ja merikohokki. Alueella ei kuitenkaan ole selvää dyynimuodostusta. Karsikossa on myös kallioisia rantoja. Rantaniityt vaihettuvat mantereen puolella pajupensaikoiksi ja merenrantalehdoiksi. Laajoja, koivuvaltaisen lehtimetsän alueita on esimerkiksi Karsikon niemen eteläosissa ja Laitakarin saarella. Koivun lisäksi metsissä kasvaa mm. harmaaleppää, pihlajaa ja haapaa. Rantakoivikkojen kenttäkerrosta muodostavat mm. heinät, lillukka, mesimarja, karhunputki ja ruohokanukka. Kosteammissa metsissä on paikoin runsaasti mesiangervoa, varsinaiset FiT-tyypin (Filipendula-tyyppi) lepikot ovat kuitenkin hyvin pienialaisia. Esimerkiksi niemen eteläosassa lehtipuita kasvavat kangasmetsät vuorottelevat pajukkoisten kosteikkopainanteiden kanssa. Karsikon niemen rannat nousevat melko nopeasti kangasmaaksi varsinaisen rantavyöhykkeen ollessa pääosin melko kapea. Alueen metsät ovat metsätalouskäytössä eikä niissä ole havupuustoa pystyssä tai maapuuna. Metsäkuvioiden ikä on vaihteleva. Alueella on runsaasti iäkkäitä kuusikoita, mutta myös runsaasti hakkuualoja ja taimikoita. Esimerkiksi Paanuniementien varressa metsät ovat hyvin käsiteltyjä. Karsikon metsistä suurin osa on tuoreita kankaita (VMT l. puolukka-mustikkatyyppi), pääpuulaji on kuusi. Paikoin kuusen seassa kasvaa mäntyä ja hieskoivua. Kosteammilla paikoilla on korpea. Niemen keskiosissa sekä kalliokkoisilla ja hiekkaisen maaperän alueilla on karumpia, kuivempia mäntymetsiä (kuivahko kangas EVT l. variksenmarjamustikkatyyppi, kuiva kangas MCClT l. mustikka-kanerva-jäkälätyyppi). Kitiniementien varrella on laaja Röyttänhiekan hiekkakenttä, jolla kasvaa mäntyä, katajaa, sianpuolukkaa, valko- ja harmaaporonjäkälää sekä torvijäkäliä. Paikoin alueella on avointa hiekkapintaa. Alue on hyvin kulutusherkkää. Karsikkoniemen kärjessä on useita pienialaisia, metsän ympäröimiä kosteikkolaikkuja. Suurin osa niistä on suursaraisia, osa luhtaisia nevoja. Kasvillisuutta muodostavat mm. jouhi- ja pullosara, korpikastikka, järvikorte ja kurjenjalka. Alueella on myös pieniä lettoja, joilla kasvaa vaateliasta lajistoa ja mm. kämmeköitä. Niemen kärjen alueella kosteikoita ei ole juurikaan ojitettu.

11 Merkittävin suo on Karsikkojärveä ympäröivä avoin neva, joka on syntynyt järven umpeenkasvun seurauksena. Suo on hyvin rimpinen ja tyypeiltään pienipiirteisesti vaihteleva. Järven eteläpuoleinen suo on pullosaran hallitsemaa suursaranevaa. Karsikkojärven rannat ovat tiheää järviruovikkoa. Suursaraneva vaihettuu idän suuntaan Campylium-letoksi, myös Karsikkojärven pohjoispuolella on lettoa. Lettolajistoa alueella edustavat mm. lettovilla, lettoväkäsammal, lettosirppisammal ja kultasammal. Jäähdytysvesien toinen vaihtoehtoinen purkualue Prusinperän kohdalla on kallioista merenrantaa. Kallioiden kuopissa olevissa vesilampareissa kasvavat mm. ratamosarpio, vesikuusi, isovesiherne, mutaluikka ja rentukka. Muuten kasvillisuutta hallitsevat rantakukka ja mesiangervo. Kalliorantaa seuraa kiiltopajuvyöhyke, jossa on runsaasti suomyrttiä. Pajukkoa seuraava kivinen mäntykangas on tältä kohdalta hakattu. Toinen vaihtoehtoinen purkualue Juurakkokarin länsipuolella on kapeaa ja pääasiassa kivikkoista rantaniittyä, jolla on paikoin ruovikkoa. Voimajohtokäytävän alue alkaa Ahvenlahtea ympäröivällä suoalueella, joka on Scorpidium-rimpilettoa. Vaateliaasta lajistosta alueella esiintyvät mm. lettolierosammal, lettoväkäsammal, vaaleasara, rimpivesiherne, veripunakämmekkä ja lettorahkasammal. Ahvenlahden pohjoispuolella kasvillisuus muuttuu lähinnä kuivemmaksi kankaaksi. Pirttirakassa voimajohtokäytävän kääntymiskohdassa maasto on hyvin kivikkoista ja vaikeakulkuista kangasta, jossa on rämeisiä juotteja. Lahdenojan molemmat puolet ovat reheväkasvuista lehtoa (GOMat), jossa on myös lähteisiä lehtokorpijuotteja. Puron reunat ovat metsäalvejuuren peittämiä. VT4:n pohjoispuoleinen voimajohtokäytävän alue on mäntytaimikkoa. Tielinjaus VT4:ltä Karsikon niemen päähän kulkee pääasiassa nykyistä tietä pitkin. Tienvarret ovat lähinnä taimikoita ja koivua kasvavia pensaikkoja, paikoin myös tuoretta kuusikangasta. Lahdenojan molemmilla puolilla on rehevää koivikkoa. Röyttänlammen kohdalla tien länsipuolella on pienialainen suo. Uusi tielinjaus kulkee Karsikon alueelta Niemennokkaan. Niemennokka on kallioista ja vaikeakulkuista. Merenrannan kallioiden koloissa kasvaa mm. rantakukkaa, isolaukkua, kultapiiskua, isotalvikkia, lehtovirmajuurta ja mesiangervoa. Tyrni kasvaa runsaana koko alueella. Tielinjauksen alueella on merenrannassa useita kesämökkejä. Karsikon alueen kangasmaat ovat pääasiassa talousmetsää, jossa ei esiinny lahopuustoa. Merenrantalehdoissa sen sijaan esiintyy jonkin verran kuollutta lehtipuustoa.

12 6 UHANALAISET JA HUOMIOITAVAT KASVILAJIT 6.1 Taustaa Uhanalaisten lajien esiintymien säilyminen on pyrittävä varmistamaan maankäytön suunnittelussa. Luonnonsuojelulain (19961096, 46 ) mukaan on määrätty uhanalaisiksi lajit, joiden luontainen säilyminen Suomessa on vaarantunut. Valtakunnallisesti uhanalaiset lajit on lueteltu luonnonsuojeluasetuksessa. Lisäksi on laadittu listaukset valtakunnallisesti silmälläpidettävistä ja alueellisesti uhanalaisista lajeista (Rassi ym. 2000). Uhanalaisten lajien kansainvälinen IUCN-luokitus (Rassi ym. 2000) on seuraava: CR EN VU NT LC RT äärimmäisen uhanalainen (Critically Endangered) erittäin uhanalainen (Endangered) vaarantunut (Vulnerable) silmälläpidettävä (Near Threatened, ei uhanalainen) elinvoimainen (Least Concern) alueellisesti uhanalainen (Regionally Threatened) Simon kunta sijoittuu alueellisen uhanalaisuustarkastelun aluejaossa kahden vyöhykkeen raja-alueelle (osa-alueet 3a - keskiboreaalinen, Pohjanmaa ja 3c - keskiboreaalinen, Lapin kolmio). Uhanalaisista lajeista osa on luokiteltu luonnonsuojelulain 47 :n nojalla erityisesti suojeltaviksi lajeiksi. Näiden lajien säilymiselle tärkeää esiintymispaikkaa ei saa hävittää eikä heikentää. Hävittämis- ja heikentämiskielto astuu voimaan alueellisen ympäristökeskuksen tehtyä esiintymän rajauspäätöksen. Lajin rauhoitus (luonnonsuojelulaki 42 ) puolestaan kieltää kasvin tai sen osien poimimisen tai hävittämisen. Suomen kansainvälisiä vastuulajeja ovat lajit, joiden säilymisessä Suomella voidaan katsoa olevan merkittävä kansainvälinen vastuu. Luontodirektiivin liitteiden II ja IV lajit ovat EU:n tärkeinä pitämiä lajeja. Liitteen II lajien suojelemiseksi on osoitettava erityisten suojelutoimien alueita eli Natura 2000 alueita. Liitteen IV lajit edellyttävät tiukkaa suojelua. Kasvilajien kohdalla suojelu tarkoittaa, että lajien esiintymäpaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kielletty. Lintudirektiivin liitteessä I mainittujen lajien elinympäristöjä on suojeltava erityistoimin, jotta varmistetaan lajien eloonjääminen ja lisääntyminen niiden levinneisyysalueella. Jäsenvaltioiden on osoitettava erityiseksi suojelualueiksi eli Natura 2000 -alueiksi näiden lajien suojelemiseen lukumäärältään ja kooltaan sopivimmat alueet. Liitteen I lajien suojelu ei ole totaalisuojelua, jossa kaikki lajien esiintymisalueet olisi suojeltava. Uhanalaisten putkilokasvilajien esiintymätiedot tarkistettiin Valtion ympäristöhallinnon tiedostoista 2.4.2008. Havainnot olivat suhteellisen tuoreita, pääosin 1990-2000 luvuilta. Lisäksi alueella tehtiin maastokäynneillä havaintoja ruijanesikon, tyrnin, kämmeköiden, siniyökönlehden ja vaaleasaran esiintymistä.

13 6.2 Uhanalaiset ja huomioitavat putkilokasvilajit Simon Karsikon ja Laitakarin alueilla havaitut uhanalaiset putkilokasvilajit ja niiden suojelustatus on esitetty taulukossa 1. Taulukko 6-1. Karsikon alueella havaitut uhanalaiset ja/tai suojellut putkilokasvilajit( valtak. = valtakunnallinen uhanalaisuus; alueel. = alueellinen uhanalaisuus; rauh. = rauhoitettu, erit. = erityisesti suojeltava; dir. = luontodirektiivin liitteiden II ja IV laji; vastuu = Suomen kansainvälinen erityisvastuulaji). tieteellinen nimi suomeksi valtak. alueel. rauh. erit. dir. vastuu Alnus glutinosa tervaleppä RT(3c) Artemisia campestris ssp. bottnica perämerenmaruna CR X X X X Calypso bulbosa neidonkenkä VU X X X Carex heleonastes lettosara VU X X Carex livida vaaleasara X Crassula aquatica paunikko NT X Dactylorhiza incarnata ssp. cruenta veripunakämmekkä VU X Dactylorhiza incarnata ssp. incarnata suopunakämmekkä NT RT (3a) Hammarbya paludosa suovalkku RT (3a) Hippophae rhamnoides tyrni RT(3c) Iris pseudacorus kurjenmiekka RT(3c) Lathyrus jabonicus ssp. maritimus merinätkelmä RT(3c) Ophioglossum vulgatum käärmeenkieli RT(3c) Pinguicula vulgaris siniyökönlehti RT (3a) Polygonatum odoratum kalliokielo RT (3a, 3c) Primula nutans var.jokelae ruijanesikko EN X X X Ranunculus confervoides hentosätkin RT (3c) Karsikon alueella havaituista uhanalaisista kasvilajeista vankimman suojelullisen aseman omaavat ruijanesikko, perämerenmaruna ja neidonkenkä, jotka kuuluvat luontodirektiivin liitteen IV lajeihin. Perämerenmaruna on lisäksi erityisesti suojeltava laji. Luontodirektiivin liitteen IV lajeihin kuuluvan laaksoarhon Karsikkoniemestä aiemmin havaittu esiintymä on tulkittu hävinneeksi v. 2006. Perämerenmarunan esiintymispaikka on merkitty satunnaiseksi. Lisäksi kalliokielon, lettosaran, kurjenmiekan ja hentosätkimen esiintymien sijaintitiedot ovat epätarkkoja (neliökilometrin tarkkuus). 7 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ Selvitysalueen linnustoa ja muuta maaeläimistöä selvitettiin maastokäyntien sekä jo olemassa olevan havaintoaineiston perusteella. Olemassa olevaa havaintotietoa selvitysalueen eläimistöstä kerättiin paikallisilta yhdistyksiltä (Kemin lintuharrastajat Xenus ry, Simon riistanhoitoyhdistys), luontoharrastajilta, valtakunnallisista havaintotietokannoista (Hertta-tietokanta, Suomen Lintuatlas, Hatikkahavaintotietokanta, TIIRA-havaintotietokanta, EIONET-tietokanta, Suomen Lepakkotieteellisen yhdistyksen havaintotietokanta) sekä alueen luontoa koskevista julkaisuista ja selvityksistä (Xenus ry:n vuosijulkaisu Sirri, Karsikkoniemen yleiskaavaselostus (Seitap Oy 2006)). Maastokäynnit suoritettiin 4. ja 6.6.2008. Maastokäyntien tarkoituksena oli tunnistaa suojelustatukseltaan merkittävien lintulajien (EU:n lintudirektiivi 92/43/ETY, kansainväliset erityisvastuulajit (EVA), kansallisesti uhanalaiset lajit) sekä EU:n

14 luontodirektiivin liitteen IV(a) mukaisten eläinlajien kannalta keskeiset elinympäristöt selvitysalueella. Luontodirektiivin liitteen lajeista erityishuomio kohdistettiin liitooravan (Pteromys volans), viitasammakon (Rana arvalis) sekä lepakoiden mahdollisiin lisääntymis- ja levähdyspaikkoihin selvitysalueella. 7.1 Linnusto Karsikkoniemen linnusto on lajistoltaan monipuolista johtuen alueen biotooppirakenteen vaihtelevuudesta. Niemen sisäosien linnusto koostuu pääasiassa lehti- ja sekametsien lajeista. Karsikkojärven ympäristössä esiintyy myös suo- ja kosteikkolajeja. Rannikolla lajiston pääosan muodostavat vesi- sekä lokkilinnut ja lajistoon kuuluu myös selvästi mereisiä lajeja. Karsikon edustan avoimet saaret ovat keskeisiä lintujen pesimäalueita. Muuttoaikana Karsikon yli kulkee ajoittain varsin runsaasti mm. metsähanhia ja kurkia. Karsikon alueella on tehty linnustolaskentoja mm. vuosina 1996 (Pääkkö 1996) ja 2004 (Seitap Oy 2006). Vuonna 2008 alueella suoritettiin linnuston maastoselvityksiä Kemin lintuharrastajat Xenus ry:n toimesta. Laskennat keskittyivät alueen luodoille ja kareille, mantereelta kohteena oli Karsikkojärvi. Laskennat suoritettiin rannikolla kiertolaskentoina ja Karsikkojärvellä kartoituslaskentana. Laskennat suoritti Kemin Lintuharrastajat Xenus ry:n Pentti Rauhala. Vuoden 2004 laskennoissa Karsikkoniemen alueella tavattiin kaikkiaan 43 lintulajia. Vuonna 2008 vastaava luku oli 48 lajia. Valtakunnallisen lintuatlashavaintotietokannan mukaan Karsikon alueen atlasruudulla (ruutu 728:339, selvitysaste erinomainen) on havaittu kaikkiaan 115 lintulajia, joista 61 pesii alueella varmasti. Atlasruutu ulottuu kuitenkin Karsikkoniemen lisäksi Maksniemelle ja Hepolaan saakka, joten kaikki atlastiedoissa mainitut lajit eivät välttämättä esiinny juuri Karsikkoniemen selvitysalueella. Vuoden 2008 laskentojen perustulokset sekä atlastietoihin perustuva Karsikon alueen pesimälajisto on koottu liitteeseen 3. Vuoden 2008 maastolaskentojen tulokset on esitetty kokonaisuudessaan liitteessä 4. Taulukossa 2 on esitetty v. 2008 laskennoissa sekä lintuatlastietojen mukaan alueella varmasti pesivinä tavattavat suojelulliselta asemaltaan huomattavat lintulajit. Karsikon sisäosien linnusto koostuu pääasiassa metsälajeista. Yleisiä lajeja ovat mm. pajulintu, peippo, metsäkirvinen, kirjosieppo ja räkättirastas. Alueella sijaitsevat vanhat niityt ovat pääosin metsittyneet, ja näillä alueilla pesii tyypillisiä lehtimetsien lajeja kuten sinitiainen. Karsikkojärvi ja sitä ympäröivä lähes luonnontilainen suo muodostavat oman biotooppikokonaisuutensa. Järvellä ja sen ympäristössä pesii useita vesilintuja sekä suon ja ruovikoiden tyyppilajeja kuten laulujoutsen, tavi, tukkasotka, kurki, valkoviklo, liro, suopöllö ja ruokokerttunen. Muilta osin Karsikkoniemen sisäosien metsät ovat suurelta osin metsätalouskäytössä ja hakkuita on tehty yleisesti. Tämä heijastuu myös alueen linnustoon. Alueilla, jossa vanhaa puustoa on vielä jäljellä, pesii kuitenkin myös mm. vanhan metsän tyyppilajeja kuten palokärki.

15 Taulukko 7-1. Karsikon alueella pesimäaikana esiintyvät suojelullisesti huomattavat lintulajit (EU = EU:n lintudirektiivin liitteen I laji; EVA = Suomen kansainvälinen erityisvastuulaji, UHEKS: Suomen kansallisessa uhanalaisuusluokituksessa mainittu laji (VU: vaarantunut, NT: silmälläpidettävä)). Lintuatlas: x = varma pesintä, (x) = todennäköinen pesintä. Suojelullinen Selvitysvuosi Lintuatlas asema 2008 2006-2008 Laulujoutsen Cygnus cygnus EU, EVA x x Tavi Anas crecca EVA x x Haapana Anas penelope EVA x x Tukkasotka Aythya fuligula EVA x x Telkkä Buchephala glangula EVA x x Tukkakoskelo Mergus serrator EVA x x Pyy Bonasa bonasia EU x Teeri Tetrao tetrix EU, EVA, NT x x Metso Tetrao urogallus EU, EVA, NT x Sääksi Pandeon haliaetus EU, NT x x Tuulihaukka Falco tinnunculus NT x Kurki Grus grus EU x x Kuovi Numenius phaeopus EVA x x Valkoviklo Tringa nebularia EVA x (x) Liro Tringa glareola EU, EVA x (x) Rantasipi Actitis hypoleucos EVA x x Karikukko Arenaria interpres EVA x (x) Pikkulokki Larus minutus EU, EVA x x Naurulokki Larus ridibundus VU x x Selkälokki Larus fuscus EVA, VU x x Kalatiira Sterna hirundo EU, EVA x x Lapintiira Sterna paradisae EU x x Käki Cuculus canorus NT x Helmipöllö Aegolius funereus EU, EVA x Suopöllö Asio otus EU x Palokärki Dryocopus martius EU x Pensastasku Saxicola rubetra NT x Kivitasku Oenanthe oenanthe NT x x Varpunen Passer domesticus NT x Yhteensä 29 22 24 (27) Karsikon rannikkoalueiden linnusto on lajistoltaan Perämeren rannikkoseuduille tyypillistä. Karsikon edustan saarista ja luodoista linnustollisesti keskeisimpiä ovat Laitakari, Länsikari, Junnankarit ja Peurankallio. Laitakarilla kasvaa yhtenäistä koivikkoa ja saaren linnustoon kuuluu vesi- ja rantalintujen ohella runsaasti lehti- ja sekametsien tyyppilajeja (liite 4). Länsikarilla pesii laaja lokki- ja tiirayhdyskunta, jonka runsaimpia lajeja ovat pikkulokki ja naurulokki (liite 4). Yhdyskunta on Perämeren alueen suurimpia yhtenäisiä lokkiyhdyskuntia. Peurankalliolla pesii laaja harmaalokkiyhdyskunta. Junnankarin alueella pesii harmaalokin ja kala- sekä lapintiiran lisäksi useita kahlaajia ja vesilintuja, kuten karikukko, punajalkaviklo, tukkasotka ja haapana. Kahlaajia ja vesilintuja esiintyy myös Karsikon rannikolla erityisesti Röynissä sekä Heittokarin- Kotakarin-Teponlahden alueella, joka on myös sorsalintujen lepäilyja ruokailualue (Pääkkö 1996).

16 7.1.1 Uhanalaisten ja suojelullisesti huomattavien lintulajien esiintyminen suunnittelualueella Uhanalaisten päiväpetolintujen olemassa olevia pesintätietoja selvitettiin Metsähallituksen petovastaava Tuomo Ollilalta. Olemassa olevien tietojen mukaan Karsikkojärven alueella pesii sääksi (Ollila, kirj. tiedonanto 13.6.2008). Paikallisten lintuharrastajien tietojen mukaan sääksi pesi alueella myös v. 2008 ja pesäpaikan sijainti on tiedossa. Karsikon selvitysalueella pesii EU:n lintudirektiivin liitteen I lajeja olemassa olevan havaintoaineiston sekä v. 2008 maastolaskentojen mukaan yhteensä 13 lajia (taulukko 2). Suomen kansainvälisiä erityisvastuulajeja (EVA) selvitysalueella pesii 17 lajia. Suunnittelualueella pesivään lintulajistoon kuuluu mahdollisesti useampiakin direktiivin tai EVA-luokittelun mukaisia lajeja, koska tässä tarkastelussa on huomioitu vain ne lajit, joiden pesimistä alueella voidaan pitää varmana. Suomen kansallisessa uhanalaisuusluokituksessa vaarantuneiksi (VU) luokiteltuja lajeja Karsikon selvitysalueella pesii kaksi lajia ja silmälläpidettäviksi luokiteltuja lajeja 8 lajia. 7.1.2 Linnustollisesti huomionarvoiset alueet Suunnittelualueella ei sijaitse kansallisesti (FINIBA) tai kansainvälisesti (IBA) arvokkaiksi katsottuja lintualueita. Suunnittelualueen linnustollisesti merkittävimmät kohteet ovat Karsikkojärvi ympäristöineen sekä Karsikon edustan luodot ja saaret. Saarista tärkeimpiä ovat Länsikari, Laitakari, Junnankarit ja Peurankallio. Myös Laitakarin pohjoispuolella sijaitseva Korppikarinnokan alue on paikallisesti linnustollisesti arvokas kohde. Karsikon itäpuolella sijaitseva Röynin-Keppimatalan alue sekä länsipuolella oleva Kotakarin lahti ovat vesilinnustolle keskeisiä pesimis- ja levähdysalueita. 7.2 Luontodirektiivin liitteen IV(a) lajien esiintymisalueet Luontodirektiivin liitteen IV(a) lajeista selvityksessä huomioitiin liito-orava, viitasammakko sekä lepakot. Varsinaisia lajikartoituksia ei suoritettu. Lajien esiintymistä selvitettiin olemassa olevaan tietoon perustuen sekä inventoimalla suunnittelualueelta lajien lisääntymis- ja levähdyspaikoiksi soveltuvat biotoopit. Luonnonsuojelulain 49 :n nojalla luontodirektiivin liitteessä IV (a) mainittujen eläinlajien lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen ja heikentäminen on kiellettyä. 7.2.1 Liito-orava Tietoja liito-oravan esiintymisestä selvitettiin mm. ympäristöhallinnon Herttatietokannasta, EIONET-tietokannasta sekä paikallisilta luontoharrastajilta. Liito-oravan esiintymisalue rajoittuu maamme länsiosassa pääosin Oulujoen eteläpuolelle. Oulujoen pohjoispuolella liito-oravaa esiintyy Kainuusta Kuusamoon ulottuvalla vyöhykkeellä. Perämeren rannikolla lajia ei esiinny Oulujoen pohjoispuolella. Vaikka liito-oravan ei ole havaittu aiemmin esiintyvän Karsikon alueella, selvityksen maastotöiden yhteydessä inventoitiin lajin potentiaaliset elinympäristöt myös mahdollisten lajihavaintojen osalta. Liito-orava suosii iäkkäitä kuusivaltaisia

17 sekametsiä, joissa kasvaa sekapuuna useimmiten haapaa, leppää ja koivua. Tällaisia pienialaisia metsäkuvioita esiintyy Karsikon suunnittelualueella mm. Paanuniemen alueella. Maastoinventointien perusteella voidaan todeta, että liito-oravaa ei esiinny suunnittelualueella. 7.2.2 Viitasammakko Suomessa viitasammakkoa tavataan lähes koko maamme alueella. Pohjoisin tiedossa oleva havainto on Ivalosta. Pohjoisimmassa Suomessa viitasammakko on kuitenkin eteläosia harvalukuisempi, kun taas Keski-Suomessa ja Oulun läänissä se on paikoin jopa sammakkoa runsaslukuisempi. Viitasammakoita tapaa kosteilla niityillä, viidoilla, kedoilla, metsissä, soilla ja puutarhoissa. Laji suosii kosteampaa ympäristöä kuin tavallinen sammakko. Viitasammakon kutu alkaa etelässä huhti-toukokuun vaihteessa, jolloin sammakot kokoontuvat suurina joukkoina tulvivien järvien ja lampien reheväkasvuisille rannoille. Viitasammakko voi laskea munansa myös rannikolla meren tulvalammikoihin tai murtovesilahtiin. (Gustafsson & Gustafsson 2006-2008) Paikkauskollisen viitasammakon on todettu suosivan tavallista sammakkoa suurempia vesialueita (Sierla ym. 2004). Tästä huolimatta lajin on todettu esiintyvän jopa tavallisissa metsäojissa (Parviainen 2008, henkilökohtainen havainto). Paikallisen luontoharrastajan mukaan viitasammakko on Kemin ympäristössä paikoin jopa yleisempi kuin tavallinen sammakko, mikäli sopivia elinalueita esiintyy. Karsikon selvitysalueella on runsaasti viitasammakon lisääntymiseen sopivia pieniä vesijättöjä, ojia ja lampareita esimerkiksi Karsikkojärven alueella sekä Karsikkoniemen eteläpäässä. Myös merenrannan läheisyydessä olevat tulvalammikot ja -lahdelmat soveltuvat lajin lisääntymisalueiksi. Luonnontieteellisen keskusmuseon Hatikka-havaintotietokannan mukaan lähimmät havainnot viitasammakosta on tehty Järpissä, n. 10 km Karsikosta pohjoiseen. 7.2.3 Lepakot Kaikki Suomessa luonnonvaraisesti tavattavat lepakkolajit ovat luonnonsuojelulain mukaan rauhoitettuja. Suomessa esiintyy 11 lepakkolajia (Kyheröinen ym. 2003), jotka kaikki ovat hyönteissyöjiä. Yleisin lähes koko maahan levittäytynyt laji on pohjanlepakko (Eptesicus nilssoni). Pohjanlepakko on metsäisten kulttuurimaisemien laji, joka saalistaa hakkuiden yms. aukioiden ympäristössä. Myös siippoja (Myotis-suku) tavataan paikoin aina Oulun lääniä myöden muiden lajien esiintymisen keskittyessä eteläisimpään Suomeen. Lepakot ovat yöaktiivisia ja lepäilevät päivällä esim. puiden koloissa, rakennuksissa tai louhikoissa. Pääosa Suomen lepakoista talvehtii maassamme neljän lajin yksilöiden muuttaessa talveksi etelämmäksi (Sierla ym. 2004). Lepakot viettävät talven horroksessa. Talvehtimispaikka on yleensä rauhallinen, lämpötilaltaan ja kosteudeltaan tasainen paikka kuten maakellari, luola, kivilouhos tai vanha rakennus (Kyheröinen ym. 2003). Pohjanlepakot ja siipat voivat talvehtia jopa rakennusten ulkoverhouksen koloissa sekä

18 vanhoissa puunrungoissa. Lepakot käyttävät vastaavia paikkoja myös päiväpiiloinaan (Sierla ym. 2004). Lepakoista ei ole havaintotietoja Karsikon alueelta. Alueen biotooppirakenne vastaa mm. pohjanlepakon elinympäristövaatimuksia. Selvitysalueella ei sijaitse luolia tai laajempia kivikkoalueita, jotka voisivat toimia lepakoiden talvehtimispaikkana. 7.3 Muu eläimistö Karsikon maaeläimistö koostuu muulta osin tyypillisistä metsälajeista kuten hirvi, metsäjänis ja orava. Alueella tavataan myös metsäkauriita. Alueen selkärangattomista eläimistä ei ole tehty yhtenäisiä kartoituksia (Seitap Oy 2006). 8 NATURA 2000 VERKOSTON KOHTEET, LUONNONSUOJELUALUEET JA SUOJELTAVAT LUONTOTYYPIT Karsikon selvitysalueella ja sen läheisyydessä on muutamia luonnonsuojelualueita ja muita erityisesti huomioitavia kohteita. 8.1 Natura 2000 alueverkoston kohteet Karsikkoniemen alueella ei sijaitse Natura 2000 alueverkoston kohteita. Lähimmät Natura-verkoston kohteet kuuluvat Perämeren saarten Natura-alueeseen (FI1300302; yht. 7 136 ha). Lähin Natura-alueeseen kuuluva rajaus sijaitsee Kemissä Ajoksen niemessä, n. 3,5 km etäisyydellä selvitysalueesta. Natura-aluetta on kuvattu tarkemmin luvussa 10. Noin 10 kilometrin etäisyydellä Karsikon edustalla sijaitsee Natura-alueverkostoon kuuluva Perämeren kansallispuisto (FI1300301, yht. 15 890 ha; KPU120021; yht. 15 005 ha). Kansallispuiston eteläpuolella, noin 18 kilometrin päässä Karsikkoniemestä sijaitsee Möylyn hylkeidensuojelualue (HYL120007; 763 ha). 8.2 Luonnonsuojelualueet Ajoksen niemessä, lähimmillään n. 3,5 km etäisyydellä selvitysalueesta sijaitsee useita yksityisiä luonnonsuojelualueita: Lautiosaaren luonnonsuojelualue (YSA203758; 25,8 ha), Inakarin luonnonsuojelualue (YSA203759; 62,7 ha), Murhaniemen luonnonsuojelualue 1 (YSA123325; 9,3 ha), Murhaniemen luonnonsuojelualue 2 (YSA123422; 36,4 ha) ja Ajoksen letto (YSA122838; 2,3 ha). Noin 8 kilometrin säteellä Karsikon suunnittelusta ydinvoimalaitosalueesta sijaitsee lisäksi useita muita luonnonsuojelualueita: Ison Ruonaojan purolehto (YSA123117; 3,1 ha), Mäkelän luonnonsuojelualue (YSA128097; 9 ha) ja Länsi-Ervastin luonnonsuojelualue (YSA128095; 3 ha).

19 Kuva 8-1. Suojelualueet ja muut arvokkaat kohteet Karsikkoniemellä. Merkkien selitykset: CR= äärimmäisen uhanalainen, EN= erittäin uhanalainen, VU= vaarantunut, NT= silmälläpidettävä, Al= alueellisesti uhanalainen. Dir. = Luontodirektiivin liitteen IV ja/tai II laji, luonnonsuojelualueet = luonnonsuojelulain mukaiset suojelualueet ja luontotyypit, muut arvokkaat kohteet = vesilain ja metsälain tarkoittamat kohteet.

20 8.3 Luonnonsuojelulain, metsälain ja vesilain kohteet Karsikkoniemen alueelta on rajattu Lapin ympäristökeskuksen toimesta kolme luonnonsuojelulain (1996/1096, 29) ja luonnonsuojeluasetuksen ( 10) nojalla suojeltavaa luontotyyppiä. Luontotyyppien inventointilomakkeet saatiin Lapin ympäristökeskukselta 14.7.2008. Kahden hehtaarin kokoinen Kitiniemen hiekkaranta- ja dyynialue (LTA130016) sijaitsee Karsikon itärannalla noin kilometrin verran kalasataman pohjoispuolella. Kohde koostuu kahdesta luontotyypistä, luonnontilaisesta hiekkarannasta ja hiekkadyynistä. Hiekkarannalla on sulkeutumatonta hiekkarannan kasvillisuutta ja hiekkarannalle tyypillisiä eliölajeja. Rantaa ei ole muutettu rakentamisella tai täyttämistai tasoittamistoimenpiteillä. Puuton ja luontaisesti vähäpuustoinen hiekkadyyni on tuulen kuljettaman ja kasaaman hiekka-aineksen muodostamaa. Kohteella kasvaa alueellisesti uhanalaista merinätkelmää (Lapin ympäristökeskus 2008). Teponlahden merenrantaniitty (LTA130022; 2,2 ha) sijaitsee Karsikon länsirannalla, Ruumiskarinnokan pohjoispuolella. Alue on muokkaamatonta, avointa ja matalakasvuista, lähes puutonta ja pensaatonta ranta-aluetta, jolla on heinä- ja ruohovaltaisia merenrantaniittyjen kasviyhdyskuntia. Kohteella on edustava niittykasvillisuus, kasvillisuustyypit ovat lähinnä luhtakastikka-tupassaraniittyä, punanataniittyä ja tupassaraniittyä. Vesirannassa on rantaluikkavyöhyke. Aluetta on aikoinaan laidunnettu. Huomioitavaa lajistoa alueella edustavat ruijanesikko ja käärmeenkieli (Lapin ympäristökeskus 2008). Karsikkoniemen itärannalla sijaitsevat Karsikon pohjoinen (LTA130063; 3 ha) ja eteläinen (LTA130018; 3,14 ha) merenrantaniitty. Kohde sijaitsee noin 300 m kalasataman pohjoispuolella. Karsikon merenrantaniitty on Simon edustavimpia niittykohteita. Kohde muodostuu kahdesta osa-alueesta: laajasta yhtenäisestä eteläosasta sekä pohjoisosan niemestä. Alue on muokkaamatonta, avointa ja matalakasvuista, lähes puutonta ja pensaatonta ranta-aluetta, jolla on heinä- ja ruohovaltaisia merenrantaniittyjen kasviyhdyskuntia. Alueella on mm. luhtakastikka-tupassaraniittyjä, punanataniittyjä, rantaluikkakasvustoja sekä suurruohoniittyjä. Huomioitavia lajeja ovat ruijanesikko ja käärmeenkieli (Lapin ympäristökeskus 2008). Myös Ykskuusesta, noin 4 km etäisyydellä Karsikon itäpuolelta on rajattu useita luonnonsuojelulain nojalla suojeltuja luontotyyppejä: Tiironhiekan merenrantaniitty (LTA130015, 4,0 ha), Tiironhiekan hiekkaranta (LTA130014; 7,7 ha) ja Tiironhiekan eteläinen merenrantaniitty (LTA130034; 2,8 ha). Karsikon alueella sijaitsee useita metsälain tarkoittamia metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeitä elinympäristöjä. Metsälakikohteisiin kuuluvat mm. pienialaiset, luonnontilaiset tai luonnontilaisen kaltaiset hietikot, kalliot, kivikot ja louhikot, pienten lampien ja purojen ympäristöt ja rantaluhdat. Kuvaan 8-1 on merkitty metsälain mukaisia kohteita (osa Karsikkoniemen yleiskaavasta; Seitap 2006) sekä muita luonnon monimuotoisuuden puolesta ympäristöstään erottuvia alueita. 8.4 Perinnemaisemat ja kulttuuriympäristöt Selvitysalueella sijaitsee paikallisesti arvokas perinnemaisemakohde, Karsikon peltoheitto (0,45 ha), joka on entisestä pellosta luonnonniityksi kehittynyt alue.