Taikinassa on taikaa - maukkaat joulupullat muutaman niksin avulla Kun joulukiireet pukkaavat päälle, voi leipomista helpottaa käyttämällä valmiita pakastetaikinoita tai jopa valmiita pakastepullia. Pullataikina on toki mukava valmistaa alusta alkaen itsekin, kun muistaa muutaman kultaisen säännön. Joulun leipomiset sujuvat ilman turhia huolia, kunhan aloittaa valmistelun jo hyvissä ajoin. Pakkaseen voi juhlapyhiä varten leipoa valmiiksi jouluisia leivonnaisia ja sulattaa niitä aina silloin kun niitä tarvitaan. Kaikkien jouluherkkujen syömistä ei tarvitse jättää joulun pyhiin, vaan leipomisen voi aloittaa jo hyvissä ajoin ja herkutella tuoreilla pullilla, pikkuleivillä sekä pikkusuolaisilla herkuilla ennen joulua, Myllyn Parhaan kotitalousopettaja Arja Savela vinkkaa. Hiiva tarvitsee lämpimän nesteen Jos ei halua tai ehdi tehdä pullataikinaa alusta loppuun itse, voi käyttää pakastettua pullataikinaa. Pullat voi myös ostaa valmiiksi leivottuina ja paistaa niitä pakkasesta tarvittaessa. Nykyään kaupoissa on saatavilla jopa ihan valmiita, kypsäpakastettuja pullia, jotka vain sulatetaan mikrossa. Leivottaessa pakastealtaan pullataikinasta on tärkeintä sulattaa sitä riittävän kauan, jotta hiiva alkaa toimia. Pakastettu pullataikina myydään levyinä, sillä ne sulavat nopeammin. Taikinalevyt täytyy sulattaa hyvin, koska hiiva vaatii toimiakseen kädenlämmön eli reilut 37-astetta. Itse teen useimmiten siten, että levitän levyt uunipellille, peitän ne leivinliinalla ja laitan 40 50-asteiseen uuniin puoleksi tunniksi. Sulatus onnistuu myös vesialtaassa, johon lasken kiehuvaa vettä. Sen päälle asetetaan uunipelti, jolle on levitetty leivinpaperille taikinalevyt vieri viereen liinan alle. Jos taikinan tekee alusta loppuun itse, on myös silloin muistettava nesteen kädenlämpöisyys. Marssijärjestys on seuraavanlainen: ensin hiiva nesteeseen, sitten sokeri, suola ja kardemumma ja vasta lopuksi jauhot pikku hiljaa lisäten niitä ja rasva ihan alustuksen loppu puolella. Itse tehty pullataikina kannattaa leipoa saman tien, eikä sitä kannata pakastaa. Paras taikinan sitko syntyy puolikarkeista vehnäjauhoista. Valmistaikinaa ei tarvitse vaivata, mutta itse tehty taikina puolestaan täytyy alustaa hyvin vaivaten. Ja kunnon vaivauksellahan voi vaikka poistaa joulustressiä samalla, Savela sanoo. Mielikuvitusta pullien tekoon Kun valmiit taikinalevyt ovat sulaneet, voi ne yhdistellä keskenään yhdeksi isoksi taikinaksi tai leipoa sellaisinaan. Levyistä voi tehdä helposti täytettyjä pullia tai vaikka kierittää ne pullakierteiksi. Muodoissa ja koristeluissa vain mielikuvitus asettaa rajat: erilaiset tontut, ukot, akat, kissat ja koirat sopivat hyvin joulupulliksi. Miksei taikinasta voisi myös leipoa vaikka pullapiirakkaa tai pitkoa. Vuoden suurimman juhlan aikaan leivonnaiset voi koristella ja täyttää jouluisilla mausteilla. Pähkinät, mantelit, rusinat, kuivahedelmät ja kookoshiutaleet antavat leivonnaisille makua. Myös piparkakku- tai murotaikinaa voi yhdistää pullataikinaan, molemmat tuovat siihen mehevyyttä. Kannattaa ottaa lapset mukaan pullatalkoisiin, koska heille yhdessä vanhempien kanssa leipominen on erittäin mieluisaa. Taikinahan on kuin muovailuvahaa ja jokainen perheenjäsen voi taiteilla oman näköisensä pullat. Kahvipöytään saa juhlatunnelmaa, kun kattaa sen kauniilla astioilla, servieteillä, koristeilla ja kynttilöillä, kotitalousopettaja Arja Savela toteaa.
Näppärät vinkit pullien leipomiseen: Käytä aina huoneenlämpöisiä aineita, sillä kylmät aineet jäähdyttävät taikinaa ja hiivan toiminta hidastuu. Kuivahiiva vaatii lämpimämmän n. 45-asteisen taikinanesteen. Kuohkeimmat pullat valmistuvat pehmeästä taikinasta, pikkupullataikina saa olla pehmeämpää kuin pitkotaikina. Säilytetyt jauhot kuivuvat ja niitä tarvitaan leivontaan vähemmän kuin tuoreita jauhoja. Hyvä kohotuspaikka pullille tai taikinalle on keittiön vesiallas, johon on laskettu kuumaa vettä. Laita taikinakulho lämpimään veteen tai mikroaaltouuniin (mikroa ei saa laittaa päälle) tai pullapelti altaan päälle ja kohotus nopeutuu. Vaihtelua pullataikinaan saa lisäämällä siihen esim. rusinoita, mantelirouhetta, kuivattuja hedelmäpaloja tai korvaamalla n. 2 dl jauhoista Myllyn Paras Kauraleseillä. Paista pikkupullat ja pienet leivonnaiset n. 225-asteisen uunin keskitasolla 5-10 min. Paista pitkot ja muut isommat vehnäleivät n. 200-asteisen uunin alatasolla 20 25 min. Suklaapullat, noin 15 kpl 1 pkt Myllyn Paras Pullataikinaa (1 kg, pakaste) tai 3 dl:n annos Pullataikinaa 1 pkt Myllyn Paras Muro- tai Kauramurotaikinaa (400 g) 2 rkl kaakaojauhetta 1 dl suklaarouhetta Voiteluun: munaa Pinnalle: rae- tai väriraesokeria Käytä pakastepullataikinalevyjä tai valmista pullataikina itse. Kohota pullataikinalevyt pakkauksen ohjeen mukaan yhdistäen levyt isoksi levyksi tai kaaviloi itse leipomasi kohonnut pullataikina 60 x 30 cm:n isoksi suorakaiteeksi, kuten korvapuusteja tehdessä. Kaaviloi pullataikinalevyn päälle ohueksi levyksi pehmeäksi sulanut murotaikina, johon olet sekoittanut kaakaojauhetta ja suklaarouhetta. Kääri kerrostaikina rullalle kääretortun tapaan. Leikkaa pullasta 2-3 cm:n viipaleita ja laita ne kumolleen muffinivuokiin. Kohota peitettynä lämpimässä paikassa kaksinkertaisiksi. Voitele ja ripottele pinnalle raesokeria. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 10 15 min. Älä paista liikaa, jotta pullat eivät kuivu! VINKKI: Voit leipoa suklaapullia myös Laktoositon Pipari- tai Perinteinen Piparkakkutaikinasta (murotaikinan tilalle).
Sydänpiparipullat, noin 20 kpl 1 pkt Myllyn Paras Pullataikinaa (1 kg, pakaste) 1 pkt Myllyn Paras Perinteinen Piparkakkutaikinaa (500 g) tai Laktoositon Piparitaikinaa (500 g) Voiteluun: munaa Pinnalle: raesokeria, säilykekirsikoita Ota taikinat sulamaan. Kohota pullataikinalevyt lämpimässä paikassa kaksinkertaisiksi (ks. ohje pakkauksesta). Ota taikinalevystä melko isolla sydänmuotilla sydämiä. Kaaviloi reunoiksi jääneet pullataikinapalaset uudelleen ja tee vielä niistäkin sydämiä. Anna pullasydämien kohota hyvin lämpimässä paikassa liinan alla. Kauli sulanut Piparkakku- tai Piparitaikina n. 3 mm paksuksi levyksi. Ota taikinasta piparimuotilla (esim. sydän, tähti, perinteinen pipari) pipareita. Kohota hyvin ennen paistamista. Voitele kohonneet pullasydämet munalla, nosta jokaisen pullan päälle yksi pipari. Voitele vielä ja ripottele pinnalle raesokeria ja laita keskelle säilykekirsikka. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla 12 15 min.
Myllyn Paras Joulupulla 5 dl maitoa 50 g hiivaa 1-2 tl suolaa 2 dl sokeria 1 rkl kardemummaa 1 muna n. 15 dl Myllyn Paras Emännän Puolikarkea Vehnäjauhoja (n. 1 kg) 2 dl rusinoita, sukaatteja yms. kuivattuja hedelmiä n. 150 g voita tai margariinia Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon suola, sokeri, kardemumma ja muna. Lisää jauhot vähitellen, aluksi vatkaten, jotta ilmaa sitoutuu taikinaan. Alusta taikina hyvin vaivaten. Lisää pehmeät rusinat tms. ja rasva alustamisen loppupuolella. Laita taikina peitettynä kohoamaan lämpimään ja vedottomaan paikkaan. Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, ota se leivinpöydälle ja vaivaa taikinasta ilmakuplat pois. Leivo taikinasta haluamasi muotoisia pullia. Kohota pullat kaksinkertaisiksi, voitele ne munalla ja koristele raesokerilla ennen paistamista. Paista pikkupullat ja pienet leivonnaiset n. 225-asteisen uunin keskitasolla 5-10 min. Paista pitkot ja muut isommat vehnäleivät n. 200-asteisen uunin alatasolla 20 25 min.
Joulun Luumupitko, 1 iso pitko tai 2 pienempää 1½ pkt Myllyn Paras Pullataikinaa (1½ kg) 1 tlk luumumarmeladia 3-5 omenaa lohkoina Voiteluun: kananmunaa Pinnalle: raesokeria, mantelilastuja Vaivaa kohotetusta taikinasta ilmakuplat pois. Leivo siitä yksi iso suorakaiteen muotoinen levy, n. 30 x 40 cm. Jos käytät pakastepullataikinaa, voit myös nipistellä kohonneet levyt yhteen levyksi. Levitä keskelle levyä marmeladi ja omenalohkot n. 10 cm leveäksi pitkon pohjaksi. Leikkaa reunat saksilla suikaleiksi, jätä ne kiinni hilloreunaan. Taittele suikaleet vuorotellen ristiin pitkon päälle. Kohota pitkoa puolisen tuntia lämpimässä paikassa liinan alla. Voitele munalla ja koristele raesokerilla ja mantelilastuilla. Paista 180-asteisen uunin alimmalla tasolla 20 30 min. Reseptit: Arja Savela, Myllyn Paras Oy Lisätietoja: Myllyn Paras Oy Viestintäpäällikkö, kotitalousopettaja Arja Savela p. 040 522 9663 www.myllynparas.fi