PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Tiistai 8.4.2013 Paikka: Sörnäistenlaituri 3 G 250 Läsnä: Suvi Syvänen, puheenjohtaja Julia Parikka, sihteeri Tommi Kolehmainen Tuomas Haavikko Britta Riipinen (saapui kohdassa 9.1) Eero Rapola Jaakko Laitinen Niina Karjunen 1. Kokouksen avaaminen Puheenjohtaja Syvänen avasi kokouksen kello 16:27. 2. Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. 3. Esityslistan hyväksyminen työjärjestykseksi Hyväksyttiin esityslista työjärjestykseksi muutoksin. (Liite 1) 4. Ilmoitusasiat Todettiin Pykälä-viikon alkavan seuraavana päivänä. Todettiin puheenjohtaja Syväsen ja yleisvastaavien Rapolan ja Haavikon edustaneen yhdistystä Rukalla yhteistyötapaamisessa. Todettiin, ettei moottorikelkka-ajelu mennyt kuten Strömsössä. Yleisvastaava Rapola kehotti kaikkia ottamaan ruokaa. Kiitettiin Rapolaa ruoasta. Kiitettiin yleisvastaava Haavikkoa kokoustilojen tarjoamisesta. 5. Edellisen pöytäkirjan tarkistaminen Päätettiin tarkistaa edellisen kokouksen pöytäkirja 14/2013 sähköpostilistalla. Siirryttiin kohtaan 7. Tiedotusasiat. 6. Talous 6.1 Tilavuokrat 1
Ei ollut tilavuokria. PÖYTÄKIRJA 8.4.2013 Keskusteltiin mahdollisesta tilavuokrasta la 31.8. 6.2 Matrikkeli Puheenjohtaja Syvänen kertoi matrikkelin painatuksen kilpailutuksesta. Syvänen kertoi hänen ja matrikkelitoimikunnan pyytävän tarjouksia eri kustantajilta. 6.3 Paragraaffin yhtiökokous Puheenjohtaja Syvänen kertoi Paragraaffin yhtiökokouksen olevan ti 23.4. Annettiin valtuus Paragraaffi Oy:lle kokouskutsun lähettämiseen sähköpostitse. Todettiin tilintarkastuskertomuksen olevan nähtävillä kokouskutsun lähettämisen jälkeen. Keskusteltiin Paragraaffi Oy:n kirjakaupasta. Opintovastaava Karjunen kertoi Pykälä-viikon alkamiseen olevan aikaa noin 23 tuntia. 6.4 Muut talousasiat Valtuutettiin taloudenhoitaja Riipinen maksamaan Isku Interior Oy:n lasku koskien kerhotilojen hankintoja. Keskusteltiin bensakulukorvauksista. Sovittiin keskusteltavan asiasta vielä myöhemmin. Kiitettiin taloudenhoitaja Riipistä tuliaisista. Kiitettiin taloudenhoitajaa viime viikonloppuisesta. 7. Tiedotusasiat 7.1 Nettisivujen päivitys Tiedotusvastaava Kolehmainen kertoi nettisivuja päivitetyn. Tiedotusvastaava Kolehmainen kertoi tehneensä jäsenistön palautteen pohjalta päivityksiä nettisivujen etusivulla. 7.2 Muut tiedotusasiat Tiedotusvastaava Kolehmainen kertoi uuden tietokoneen saapuneen ja asennetun toimistolle. Ulkoasiainvastaava Laitinen kehui uutta konetta. Tiedotusvastaava Kolehmainen kertoi toimistolle hankittavasta modeemista. Tiedotusvastaava Kolehmainen kertoi sopineensa valiokuntien tiedotusvastaavien kanssa Pykäläviikon kuvauksista. Keskusteltiin Hukkaputken kuvauksesta sekä mahdollisesta kuvauskilpailusta. Palattiin kohtaan 6. ja esityslistan mukaiseen järjestykseen. 8. Yrityssuhdeasiat 2
8.1 Vuosijuhlat Sihteeri Parikka kertoi vuosijuhlien käytännön järjestelyjen olevan kunnossa. Keskusteltiin jatkojen käytännön järjestelyistä. Keskusteltiin cocktail-tilaisuuden tervehdysjärjestyksestä. Sihteeri Parikka kertoi tavanneensa inspehtori Heikki Pihlajamäkeä puheenjohtaja Syväsen ja opintovastaava Karjusen kanssa koskien huomionosoituksien jakoa. Sihteeri Parikka kertoi vuosijuhlien minuuttiaikataulusta. Keskusteltiin vuosijuhlajatkojen jälkeisestä siivouksesta. Sihteeri Parikka kertoi vuosijuhlien plaseerauksesta. Hyväksyttiin tarjous koskien vuosijuhlien käsiohjelmien ja plaseerauskorttien painatustyötä. (Liite 2) Hyväksyttiin tarjous koskien akateemisten tanssien bändiä. (Liite 3) Hyväksyttiin tarjous koskien vuosijuhlien pääesiintyjää. (Liite 4) Hyväksyttiin tarjous koskien jatkojen bändiä. (Liite 5) Hyväksyttiin tarjous koskien vuosijuhlien tekniikkaa. (Liite 6) Langetettiin matkapuhelinhäiriösakko tiedotusvastaava Kolehmaiselle 16:40. Langetettiin matkapuhelinhäiriösakko tiedotusvastaava Kolehmaiselle 16:50. 8.2 Muut yrityssuhdeasiat Keskusteltiin Pykälä-viikon excursioista sekä niiden tiedottamisesta. Keskusteltiin Pykälä-viikon sponsorointiasioista. Keskusteltiin muista yrityssuhdeasioista koskien Pykälä-viikkoa. Sihteeri Parikka kertoi yrityssuhdetoimikunnan hoitaneen Pykälä-viikon järjestelyt mallikkaasti. 9. Ulkoasiat 9.1 Pykälän KV-viikko Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi KV-viikon järjestelyissä tapahtuneen paljon viime aikoina. Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi KV-viikon nametagien olevan pian valmiit. Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi KV-vieraiden majoituksen olevan kunnossa. 3
Keskusteltiin kuljetuksista Kevät-Kiljavalle. Keskusteltiin KV-viikkokasseista. Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi tyttöjen etkoista. Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi poikien etkojen olevan Asianajotoimisto Krogerus Oy:n saunatiloilla. Keskusteltiin KV-sitsien jatkoista. 9.2 Muut ulkoasiat Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi Pykälä ry:n vastaanottaneen kutsun Akateemisen mölkyn maailmanmestaruuskisoihin ma 29.4.2013. Päätettiin koko hallituksen lähtevän edustamaan yhdistystä joukkueina. Keskusteltiin Siivousbileistä. Päätettiin pitää siivousbileet su 1.9. Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi LKS-sitsien lipunmyynnin olleen tänään. Todettiin lippujen myydyn loppuun. Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi Lex-sitsejä varten varatuista tiloista ja tilankäyttöehdoista. Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi kevätmatkan kohteesta. Ulkoasiainvastaava Laitinen kertoi syysmatkan suunnittelun alkavan varsinaisesti Pykälä-viikon jälkeen. Velvoitettiin tiedotusvastaava Kolehmainen laittamaan postinjakajan hattu päähän. Vastaanotettiin kutsu Kaljakrokettiturnaukseen. Vastaanotettiin kutsu NESU-KY:n vappusitseille. Päätettiin edustaa yhdistystä sitseillä hallituksen voimin. Vastaanotettiin kutsu KY-city-challengeen. Vastaanotettiin kutsu Kannunvalajat ry:n 68. vuosijuhliin. Päätettiin yhdistystä lähtevän edustamaan ulkoasiainvastaava Laitisen ja opintovastaava Karjusen. Vastaanotettiin kutsu Kadettitoverikunta ry:n Toukotanssiaisiin. Päätettiin välittää kutsu valiokunnille. Vastaanotettiin Stud. Jur. Nro. 2/2013. Kokoustauko alkoi kello 18:07. Kokoustauko päättyi kello 18:28. 10. Yleisasiat 4
10.1 Pykälä-viikon avajaiset Yleisvastaava Rapola kertoi Pykälä-viikon avajaisten haalarimerkkien tilauksessa olleen ongelmia. Todettiin Pykälä-viikon avajaisten nimen muuttuneen Pykälä-viikon ävajaisiksi. Yleisvastaava Rapola totesi lippuja menneen kohtuullisesti. 10.2 Sillis Keskusteltiin silliksen mahdollisesta sääongelmasta. Keskusteltiin bubblauksesta. Keskusteltiin silliksen aikataulusta. Myönnettiin puhelimen käyttöoikeus yleisvastaava Rapolalle. Yleisvastaava Haavikko kertoi silliksen käytännön järjestelyjen olevan kunnossa. 10.3 Vappu Todettiin Vappubileiden järjestettävän yhdessä LKS:n ja HLKS:n kanssa. Yleisvastaava Rapola kertoi Vappubileiden järjestelyistä. Yleisvastaava Rapola kertoi Vappubileiden mahdollisista esiintyjistä. Keskusteltiin Vappubileiden promoamisesta. Keskusteltiin vappuna valittavista phuksikapteeneista. Yleisvastaava Haavikko kertoi tilaavansa pykälisti- ja Vuoden phuksi-haalarimerkit. 10.4 Kerhohuoneiston vaatimat toimenpiteet Yleisvastaava Haavikko kertoi tilatoimikunnan aktivoivan toimintansa Pykälä-viikon jälkeen. Yleisvastaava Haavikko ehdotti yhdistykselle hankittavan alkometrin. Päätettiin hankkia alkometri yhdistykselle. Yleisvastaava Haavikko kertoi kerhohuoneistolle tilatun huoltomiehen hätäuloskäyntien ja tuolivaraston oven korjaamiseksi. Keskusteltiin tupakkakopissa säilytettävistä tavaroista. 10.5 Muut yleisasiat Yleisvastaavat kertoivat tulevaisuudessa mahdollisesti toteutettavista tapahtumista. 5
Keskusteltiin KY:n ja Pykälä ry:n välillä mahdollisesti järjestettävästä urheilutapahtumasta. Keskusteltiin mahdollisesti toteutettavista sitsikilpailuista. 11. Opintoasiat 11.1 Seminaarivapaapaikat Myönnettiin vapaapaikka Sanoma Pro:n ti 23.4. järjestettävään seminaariin "Työntekijöiden tasapuolinen kohtelu (Työoikeuden syventävä Pro- ohjelma)" Anni Latvalalle. Myönnettiin vapaapaikka Sanoma Pro:n ke 24.4. järjestettävään seminaariin "Työsuhteen pelisäännöt ja erimielisyyksien ratkaiseminen (Työoikeuden syventävä Pro- ohjelma)" Niina Jantuselle. 11.2 OAVK:n juhlaseminaari Opintovastaava Karjunen kertoi viinien toimitetun Porthaniaan OAVK:n juhlaseminaaria varten. Opintovastaava Karjunen kertoi muista OAVK:n juhlaseminaarin käytännön järjestelyistä. Keskusteltiin puhujille annettavista lahjoista. Opintovastaava Karjunen kertoi paneelikeskustelun aiheista. 11.3 Muut opintoasiat Opintovastaava Karjunen kertoi Studia Iuridican olevan ti 7.5. Opintovastaava Karjunen kertoi ensi lukuvuoden tenttiaikataulusta. Opintovastaava Karjunen kertoi edustaneensa yhdistystä hallopedien kanssa opintoasiaintoimikunnan kokouksessa. Opintovastaava Karjunen kertoi tapaavansa Heikki Pihlajamäen seuraavana päivänä koskien oikeudellisen ajattelun perusteet-opintojaksoa. Opintovastaava Karjunen kertoi opintovaliokunnan seuraavan kokouksen olevan ke 24.4. Opintovastaava Karjunen kertoi opintovaliokunnan haalarimerkistä. 12. Muut esille tulevat asiat 12.1 Vuoden Pykälä-teko Keskusteltiin Vuoden Pykälä-teon nimikkeestä. 12.2 Muut asiat Päätettiin järjestää kirjoja takaisin hyllyihin kerhotiloilla pe 12.4. Langetettiin taloudenhoitaja Riipiselle matkapuhelinhäiriösakko. 6
13. Seuraava kokous Päätettiin pitää seuraava kokous ti 16.4. kello 18:30. 14. Kokouksen päättäminen Puheenjohtaja Syvänen päätti kokouksen kello 20:13. Pöytäkirjan vakuudeksi Suvi Syvänen Hallituksen puheenjohtaja Julia Parikka Sihteeri 7