Verohallinnon toimipisteiden lakkauttamista koskeva lausuntopyyntö. Savukosken kunnan tasa-arvosuunnitelma vuosille 2012-2014



Samankaltaiset tiedostot
Talouden sopeuttamistoimenpiteet Lähihoitajan tehtävän haettavaksi ilmoittaminen

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Torstai klo

Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

keskiviikkona klo

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/ SISÄLLYSLUETTELO

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Kesärannan ranta-asemakaava / kaavaehdotuksen hyväksyminen

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm

Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen

Muonion kunta Esityslista / 3/

Kunnan, joka tytäryhteisöineen muodostaa kuntakonsernin, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös (KL 114 )

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Kokousaika klo

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Tilinpäätösennuste 2014

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman käsittely

Tiedoksi lautakunnalle Savukosken lämpölaitoksen energiamaksun korottaminen Talousarvion toteutuminen tammi-lokakuu 2015 Muut asiat

Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone

Rautavaaran kunnan vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen ja allekirjoittaminen

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Yhteistyömallien selvittäminen Pelkosenniemen kunnan kanssa

LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/ SISÄLLYSLUETTELO

Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä

Espoon kaupunki Pöytäkirja 101. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2017 Kunnanhallitus

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Vuoden 2015 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2015

Kunnanhallitus TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016

REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kemijärven kaupunki 1 (7)

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Mäntyharju Pöytäkirja 1/ (9) Tarkastuslautakunta Aika , klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.

Utsjoen kunta Esityslista 6/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntavaltuusto

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Kirjanpitolain mukaan tilinpäätös on laadittava kolmen kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä.

Valtuusto 4/2018. Perjantai klo Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto, Äänekosken yksikkö Piilolantie 17, Äänekoski, auditorio

Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto

SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 5/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3

Maanantaina klo Kunnanvirasto, lautakuntien kokoushuone

Ritva Lill-Smeds, jäsen

Suunnittelukehysten perusteet

46 Helsingin seurakuntayhtymän toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2017 sekä vastuuvapauden myöntäminen

MUHOKSEN KUNNAN TALOUSARVIO VUODELLE 2017 JA TALOUSSUUNNITELMA

Laaksonen Kyllikki Saarelma Markku. Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 TARKASTUSLAUTAKUNTA. Virpi Hahko jäsen 1 3, 7. Pekka Leime varajäsen 3 6, 8

Kunnanhallitus salainen Kunnanhallitus Tilintarkastuskertomus 2012

Utsjoen kunta KOKOUSPÖYTÄKIRJA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Vuoden 2014 tilinpäätös/tekninen lautakunta Muut asiat

VUODEN 2011 TILINTARKASTUSKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA

Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman suunnittelukehykset ja ohjeet liikelaitoksille

Kuntalain 112 :n mukaan kunnan tilinpäätöksestä on lisäksi voimassa, mitä kirjanpitolaissa säädetään.

Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.

TALOUSARVIO 2016 JA TALOUSSUUNNITELMA VUOSILLE

VUODEN 2015 TILINTARKASTUKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkastuslautakunta Kunnanvaltuusto VUODEN 2016 TILINPÄÄTÖS

Lappajärven kunnan talousarvio 2018 ja taloussuunnitelma Kunnan investoinnit joudutaan kattamaan lainarahalla.

1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS. Tarkastuslautakunnan kokousmenettelyssä noudatetaan hallintosäännön määräyksiä.

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA

JUUPAJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 TARKASTUSLAUTAKUNTA SISÄLLYSLUETTELO

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 6/ Kokousaika kello

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

Vuoden 2012 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Tilinpäätös Jukka Varonen

PELLON SEURAKUNTA ESITYSLISTA N:o Kirkkoneuvosto Pvm /2016. Gammelin Pertti. Muut osallistujat Huhanantti Riitta kv varapuheenjohtaja

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNI- TELMA (OAS)

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/ (5) Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus, 42, Kunnanvaltuusto, 21,

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 10 Kirkkovaltuusto 2/

Transkriptio:

ASIALISTA KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai klo 17.00-20.45 KÄSITELTÄVÄT ASIAT :t Paikka Savukosken kunnanvirasto 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 77 Kunnanhallitukselle tiedoksi Vuoden 2011 tilinpäätös Verohallinnon toimipisteiden lakkauttamista koskeva lausuntopyyntö Asunto-osakeyhtiöiden talous Savukosken kunnan tasa-arvosuunnitelma vuosille 2012-2014 Talouden sopeuttamistoimenpiteet 2012-2015 Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2012 2013 (TS) järjestelyerä 1.1.2012 Tanhuan Kehittämisyhdistyksen anomus veteraanipäivän konsertin järjestämiseen Teknisen toimen palveluiden uudelleen järjestämisen tilannekatsaus Pykäläinen-Kuttusoja rantaosayleiskaavan luonnosvaiheen kuuleminen ja kaavaehdotuksen nähtäville asettaminen Poikkeamishakemus Kiinteistöyhtymä Levälä / Teuvo Väntänen Muut asiat

130 Puheenjohtaja totesi, että pöydälle oli jaettu lisämateriaalia pykälään 70 ja liite pykälään 74. Pykälän 65 käsittelyn jälkeen kuultiin teknisen toimiston päällikkö Jarmo Ahtista liittyen pykäliin 73 ja 74. Ahtinen poistui kokouksesta klo 18.20. Pidettiin tauko klo 18.21-18.40. ---------------

131 KUNNANHALLITUKSELLE TIEDOKSI Khall 65 Suomen Kuntaliitto: 1. Yk 28/2011; Kuntaliiton kunnia- ja ansiomerkkien myyntihintojen tarkistaminen Kuntatyönantajat: 2. Yk 4/2012; Työterveyshuoltolain muutos 1.6.2012 Keva: 3. Vuoden 2012 varhaiseläkeperusteinen ja eläkemenoperusteinen ennakkomaksu ARA: 4. Erityisryhmien asukasvalinnat 5. Tarkistuspäätös / Palvelutalo Saukoti Lapin ELY-keskus: 6. Poikkeamispäätös / Martin 7. Poikkeamispäätös / Hämäläinen Saapuneet pöytäkirjanotteet, kokouskutsut: 8. Pohjois-Suomen laboratoriokeskuksen liikelaitoskuntayhtymän yhtymäkokouspöytäkirja 23.2.2012 9. Sivistyslautakunnan pöytäkirja 16.2.2012 10. Sosiaalilautakunnan pöytäkirja 21.3.2012 11. Itä-Lapin kuntayhtymän hallituksen pöytäkirja 15.3.2012 12. Lapin liiton hallituksen pöytäkirja 13.2.2012 13. Kuntien Tiera Oy:n yhtiökokouskutsu 20.4. pidettävään kokoukseen 14. Koillis-Lapin Sähkö, Itä-Lapin Energia ja Keski-Lapin Voima Oy:n yhtiökokouskutsu 27.4. pidettävään kokoukseen 15. Yhteistyötoimikunta 23.3.2012; KVTES:n säännösten soveltamisesta Savukosken kunnan henkilöstöön 16. Pelastuslaitoksen neuvottelukunta 15.3.2012, kunnan edustajan tiedote Verohallinto: 17. Verojen tilityserittely maaliskuulta 2012 Eri ministeriöt: 18. Valtiovarainministeriö: Kuntien yhteistoiminta-avustusten hakeminen 19. Sosiaali- ja terveysministeriö: Kuntarakenneuudistus ja ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueet 20. Opetus- ja kulttuuriministeriö: Ajankohtaiset asiat liikuntatoimen kentässä Väestörekisterikeskus: 21. Äänestysaluejaotuksen muuttamisen ilmoittaminen maistraatille Kunnanjohtaja: Merkitään tiedoksi. : Esko Savukoski kertoi Pohjoisimman Lapin Leader./..

132 KUNNANHALLITUKSELLE TIEDOKSI Khall 65./.. ry:n kokouksesta ja tulevaisuusstrategiasta, jossa painotetaan Leaderin toiminnan kehittämistä ja pienyrittäjien tukemista. On sovittu, että Savukoskella, Sallassa ja Utsjoella Leader hankkeen neuvoja on aina tietyn päivän kerran kuukaudessa paikalla. Asiasta neuvotellaan osapuolten kesken ja siitä tullaan tiedottamaan kuntatiedotteessa. Kunnanjohtaja kertoi Ranskaan ystävyyskuntavierailulle lähtevät. Puheenjohtaja kertoi 12.4. Kuoskussa pidetystä laajakaistatilaisuudesta. Merkittiin tiedoksi. --------------------

133 VUODEN 2011 TILINPÄÄTÖS Khall 66 Liite Kuntalain 68 :n mukaan on kunnanhallituksen laadittava tilinpäätös tilikaudelta ja annettava se tilintarkastajan tarkastettavaksi sekä saatettava se valtuuston käsiteltäväksi tilintarkastuksen jälkeen kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tuloslaskelma, tase ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja. Liitteenä tilinpäätös vuodelta 2011. Tuloslaskelman vuosikate oli 131 278 euroa eli 114 euroa/asukas. Vuosikate heikentyi edellisvuodesta huomattavasti eli noin 830 000 euroa. Vuosikate tunnuslukuna osoittaa juoksevien menojen jälkeen investointeihin ja lainan lyhennyksiin käytettäväksi jäävän osuuden. Tämän mukaan Savukosken kunnan talous ajautui hyvin vaikeaksi. Kunnan toimintamenot kasvoivat yli 670 000 euroa ja ne olivat 9 297 225 euroa. Toimintamenojen kasvuprosentti oli 8 %. Toimintamenojen kasvu johtuu eniten terveydenhuollon menojen kasvusta. Terveydenhuollon osuus menokasvusta oli 406 419 euroa. Talousarvioon verrattuna ne ylittyivät 14,7 % eli 422 838 euroa. Pelkosenniemen-Savukosken kansanterveystyön kuntayhtymän perusja ympäristöterveydenhuollon menot nousivat edellisvuodesta 232 399 euroa eli 15,6 %. Erikoissairaanhoidon menot kasvoivat 174 040 euroa. Toinen toimintamenoja lisännyt asia oli vanhustenhoidossa välttämättömästä palvelutalo Saukodin perustamisesta aiheutuneet kuuden lisähenkilön palkkaamisen palkkakustannukset, noin 132 000 euroa. Saukoti aloitti toimintansa elokuussa. Ilman tätä henkilöstömenojen kasvu olisi ollut vain noin 1 %:n luokkaa. Päivähoidossa menot olivat 238 000 euroa eli 35 000 euroa talousarviota suuremmat. Tilatoimen menot olivat 880 000 euroa eli 58 000 euroa talousarviota suuremmat. Samoin tilatoimen tulot jäivät 48 000 euroa pienemmäksi kuin talousarviossa oli varauduttu. Vesihuoltolaitoksen menot ylittyivät talousarvioon nähden 21 000 eurolla. Lämpölaitoksen menot olivat 226 000 euroa eli 18 000 euroa suuremmat kuin talousarviossa. Lämpölaitoksen tulot olivat 253 000 euroa eli 34 000 euroa talousarviota pienemmät. Aineet, tarvikkeet ja tavarahankinnat olivat 444 373 euroa eli noin 5 000 euroa edellisvuotta pienemmät. Kunnanvaltuusto on 15.3.2012 hyväksynyt sosiaalilautakunnan määrärahaylitysten kattamisen muualta sosiaalilautakunnan määrärahasäästöistä sekä hyväksynyt rakennus- ja teknisen lautakunnan määrärahaylitykset. Jos toimintamenojen kasvu olisi noudattanut kuntien keskimääräistä 4 %:n linjaa, olisi kunnan talous vielä pysynyt kutakuinkin tasapainossa.

134 VUODEN 2011 TILINPÄÄTÖS Khall 66./.. Toimintamenojen kasvu aiheutui enimmäkseen menoista, joihin kunta ei ole voinut vaikuttaa eli terveydenhuollon menoista ja toisaalta Saukodin henkilöstölisäyksestä. Verotulot jäivät myös talousarviossa ennakoituun nähden 216 000 euroa pienemmiksi. Edelliseen tilinpäätökseen nähden verotulot kasvoivat vain noin 43 000 euroa eli noin yhden prosentin. Eniten verotulot alittuivat talousarvioon nähden yhteisöverojen osalta (104 000 euroa), mutta myös kunnan tulovero alittui 89 000 euroa. Valtionosuuksia saatiin 3 956 000 euroa eli ne laskivat edelliseen tilinpäätökseen verrattuna 183 000 euroa. Peruspalvelujen valtionosuus laski 103 000 euroa ja verotulotasaus 87 000 euroa. Muut toimintatuotot ( myyntituotot, maksutulot, tuet ja avustukset ja muut tulot) toteutuivat lähes edellisvuoden mukaisena ja olivat yhteensä 1 334 041 euroa. Tilikausi jäi käyttöomaisuuden poistojen jälkeen 355 464 euroa alijäämäiseksi. Vuosi 2011 oli poikkeuksellinen investointien osalta. Kunnassa rakennettiin uusi Palvelutalo Saukoti, peruskorjattiin Savukosken vanhainkotia ja kunnostettiin teknisten tilojen luokkahuone. Tämän lisäksi korjattiin kunnanviraston vesikatto ja uusittiin ilmastointikone sekä saatettiin loppuun Kylätalon saneeraus. Investointimenot olivat yhteensä 1 941 484 euroa. Investointien nettomeno oli 1 591 000 euroa. Investoinnit rahoitettiin lainanottoa lisäämällä ja edellisten vuosien säästöillä. Vuoden lopussa lainamäärä oli 2 069 000 euroa, vuotta aikaisemmin se oli 1 291 000 euroa eli lisäystä on tullut lainojen lyhennys huomioiden 778 000 euroa. Lainakanta/asukas oli vuoden lopussa 1 789 euroa. Lainojen korkokulut olivat 36 857 euroa. Edellisiltä vuosilta kertyneitä ylijäämiä on jäljellä vielä 693 457 euroa, joten vuoden 2011 tilikauden alijäämällä vähennettynä ylijäämäkertymä laskee 337 993 euroon. Kunnan näköpiirissä oleva talouskehitys näyttää tällä hetkellä hyvin vaikealta, koska jo tänä vuonna Savukosken taloutta kiristää kiinteistöveron irrottaminen verotulojen tasauslaskennasta (n. 230 000 e) ja lisäksi jo toteutetut valtionosuusleikkaukset sekä hallituksen vastikään ns. kehysriihessä päätetyt uudet leikkaukset. Nämä lisäävät paineita veronkorotuksiin ja kaikkien menojen sopeuttamistoimiin../..

135 VUODEN 2011 TILINPÄÄTÖS Khall 66./.. Kunnanjohtaja: hyväksyy ja allekirjoittaa tilinpäätöksen vuodelta 2011 sekä antaa sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja edelleen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. hyväksyy virastolla tehtäväksi tarpeelliset teknisluonteisten virheiden korjaukset ja mahdolliset täydennykset ennen tilinpäätöksen jättämistä tilintarkastajalle ja tarkastuslautakunnan käsittelyyn. : Kunnanjohtaja selvitti tilinpäätöstä, jonka jälkeen kunnanhallitus allekirjoitti vuoden 2011 tilinpäätöksen ja päätti antaa sen tilintarkastajan tarkastettavaksi ja edelleen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. hyväksyi virastolla tehtäväksi tarpeelliset teknisluonteisten virheiden korjaukset ja mahdolliset täydennykset ennen tilinpäätöksen jättämistä tilintarkastajalle ja tarkastuslautakunnan käsittelyyn.. -----------------

136 VEROHALLINNON TOIMIPISTEIDEN LAKKAUTTAMISTA KOSKEVA LAUSUNTOPYYNTÖ Khall 67 Kunnilta pyydetään lausuntoa Lapin verotoimiston Kemijärven toimipisteen lakkauttamisesta joko kokonaan tai muodostamalla siitä etätyöpiste, jossa ei ole asiakaspalvelua. Ennen toimipisteen sulkemista sen aukioloaikaa supistetaan niin, että se on avoinna tiistaisin klo 9-15, kesä- ja elokuussa klo 9-12, heinäkuussa suljettu. Kemijärven toimipisteessä työskentelee kahdeksan henkilöä. Toimipiste on avoinna maanantaisin ja tiistaisin klo 9-15. Kemijärven toimipisteessä tehdään verokorttilaskentaa sekä annetaan neuvontaa. Toimipisteen lakkauttamisen johdosta ketään ei irtisanota. Verohallinto perustelee supistuksia sillä, että asiakkaat voivat hoitaa valtaosan veroasioistaan käymättä Verohallinnon toimipaikassa. Kunnanjohtaja: Hallitus ilmoittaa lausuntonaan vastustavansa Verohallinnon tehtävien keskittämistä. Valtion tehtävien ja palveluiden supistaminen on jo tarpeeksi koskettanut Itä- Lappia. : Päätösehdotus hyväksyttiin. -----------------------

137 ASUNTO-OSAKEYHTIÖIDEN TALOUS Khall 68 Liite Kunnan täydessä omistuksessa ovat asunto-osakeyhtiöt Tanhuankangas, Malmettirinne, Martintupa ja Sau-Kelo. Asuntoosakeyhtiö Sau-Kolmiosta kunta omistaa 68,9 % ja Sau-Harjusta 29,7 %. Näistä yhtiöistä muut ovat asumiskäytössä paitsi Sau-Kelo, joka toimii ryhmäpäiväkotina ja sen menot kirjataan sosiaalitoimen ryhmäperhepäivähoitoon. Liitteenä asunto-osakeyhtiöiden taloutta koskeva toteutumavertailu ja hallitusten selvitykset asunto-osakeyhtiölain mukaisista kunnossapitotarpeista. Seuraavassa eräitä tietoja asunto-osakeyhtiöiden tämänhetkisestä taloudesta: As Oy Sau-Kolmio - isännöitsijä Erkki Vitikka - huoneistot ovat olleet kaikki vuokralla, ja vuokratuloja on kertynyt vuoden aikana 23 847 euroa - vastikemaksut yhtiölle 14 757 euroa - toimintakate 8 646 euroa - poistot 25 568 euroa, johtuvat kunnan toteuttamista peruskorjausinvestoinneista omiin asuntoihinsa - kiinteistönhoito hoidetaan ostotöinä erikseen tilattuna/ Sakari Ratavaara ja Savukosken kunta - kunnan tilikauden alijäämä 16 922 e - yhtiön tilikausi 3 380 e - pitkäaikaisia lainoja yhtiöllä 11 766 euroa - rahavarat yhtiöllä 12 986 euroa Sau-Kolmion asuntojen vuokraustilanne on ollut hyvä. Poistojen takia tilikausi alijäämäinen. Investointitarpeina ikkunoiden uusiminen ja huoneistokohtaisten piha-aitausten rakentaminen. As Oy Malmettirinne - isännöitsijä Tilipalvelu Tossavainen Ky/ Marja-Leena Tossavainen - huoneistoja aika ajoin tyhjänä, josta aiheutuu omistajalle lämmityskuluja ja vuokratulojen menetystä - vuokratulot 33 416 euroa, laskeneet edellisvuodesta n. 4000 e - vastikemaksut yhtiölle 28 164 euroa, jossa 1 243 e kasvua edellisvuoteen verrattuna - talous tasapainossa, kunnan alijäämä 206 euroa - yhtiön tilikauden tappio 264 euroa - pitkäaikaiset lainat 156 700 euroa

138 ASUNTO-OSAKEYHTIÖIDEN TALOUS Khall 68./.. - rahavarat yhtiöllä 14 781 euroa - kiinteistönhoito hoidetaan ostopalveluna kunnan tekniseltä toimistolta - esitetään hankittavaksi ilmalämpöpumput vuoden 2012 aikana, kustannukset noin 15.000 euroa, 8 kpl a hinta 1.800 euroa. As Oy Martintupa - isännöitsijä Tilipalvelu Tossavainen - asuntojen vuokratulot 16 223 euroa eli sama taso kuin edellisenä vuotena, huoneistoissa tyhjäkäyttöä > vuokratulojen menetystä ja lämmityskuluja - vastikemaksut 36 301 euroa, vastikkeissa n. 10 000 euron korotus, sillä vuotta aikaisemmin 26 092 e - kunnan alijäämä 27 060 euroa - tilikauden voitto yhtiön kirjanpidossa 8 722 euroa - yhtiön lainojen määrä 173 208 euroa - rahavarat yhtiöllä 7 625 euroa - talonmiespalvelut Savukosken kunnalta - yhtiön hallitus esittää tälle vuodelle terassin ovien uusimisen, peltipattereiden vaihdon öljypattereiksi ja porraslaattojen korjauksen, kustannukset noin 20.000 e As Oy Tanhuankangas - isännöitsijä Tilipalvelu Tossavainen - vuokratulot 26 620 euroa eli 4 080 euroa enemmän kuin edellisenä vuonna, asuntojen vajaakäyttöä - vastikemaksut 32 878 eli 4 886 euron korotus edelliseen vuoteen - kunnan alijäämä 11 578 euroa - yhtiön tilikauden voitto 6 509 euroa - yhtiöllä pitkäaikaisia lainoja 176 322 euroa - rahavarat yhtiöllä 4 597 e - korjaustoimenpiteet v. 2012 kuntotarkastus, v. 2013 autokatokset kuudelle autolle As Oy Sau-Harju - vuokratulot 8 954 e, asunnot vuokrattuna - tilikauden ylijäämä 4 509 euroa As Oy Sau-Kelo - kiinteistön menot v. 2011 5 531 euroa, poistot huomioiden 17 977 euroa - talo sosiaalitoimen ryhmäpäiväkotikäytössä./..

139 ASUNTO-OSAKEYHTIÖIDEN TALOUS Khall 68./.. Saamatta jääneet vuokratulot asuntojen tyhjäkäytöstä ovat merkittäviä Martintuvalla ja Tanhuankankaalla ja osittain myös Malmettirinteellä. Asuntojen tyhjillä olosta seuraa kunnalle taloudellisia menetyksiä. Yhtiöiden suunnittelemat investoinnit ovat kunnan tämänhetkiseen taloustilanteeseen nähden suuria, koska kunta joutuu vastaamaan lisäkustannuksista varsinkin asuntojen vajaakäytön takia. Aikaisemmin on selvitetty tyhjillään olevien asuinhuoneistojen myyntiä, mutta siitä luovuttiin osoittauduttua, ettei ostohalukkuutta ilmennyt ja myyntihinta olisi jäänyt liian alhaiseksi. Toisaalta kunnan olisi pitänyt maksaa ensin ARA:n lainat pois niiden asuntojen osalta, joita ollaan myymässä, mikä ei olisi kannattanut. Myös Tanhuasta tuli jyrkkää vastustusta asuntojen myyntiin laittamisesta. Kunnanjohtaja: As Oy Martintuvan ja As Oy Tanhuankankaan hallitusten selvitettäväksi annetaan, onko mahdollista saada osittaista maksuvapautusta ARA:n lainojen takaisinmaksuun asuntojen jatkuvan tyhjäkäytön takia. Jos tämä onnistuu, palataan asuntojen myynnin tarkasteluun sen jälkeen. Asunto-osakeyhtiöille ilmoitetaan, että suunniteltuja korjaustoimenpiteitä kunnan asuntoihin tulee lykätä tältä vuodelta ja niitä toteutetaan vain välttämättömimmiltä osilta käyttäen ensisijaisesti yhtiöiden omia rahavaroja. Hallituksille annetaan ohjeistus päättää korjausten jaksotus. : Pykälä päätettiin käsitellä asunto-osakeyhtiö kerrallaan. 1. As Oy Sau-Kolmio: Raimo Haapakoski katsoi itsensä esteelliseksi ja poistui kokouksesta As Oy Sau- Kolmion asioita käsiteltäessä. Kunnanjohtajan päätösehdotus hyväksyttiin. 2. As Oy Malmettirinne: Heidi Martin esitti, että selvitetään toisena vaihtoehtona tulisijojen rakentaminen asuntoihin. Esko Savukoski esitti, että asuntoihin hankitaan ilmalämpöpumput vuoden 2012 aikana, ja vuokrasopimukseen tulee asettaa ehto, että asukas huolehtii ilmalämpöpumpun huollosta ja kunnossapidosta. Käydyn keskustelun jälkeen todettiin, että asunto-osakeyhtiön hallitus päättää toimenpiteistä. Kunnanjohtajan päätösehdotus hyväksyttiin. 3. As Oy Martintupa: Kunnanjohtajan päätösehdotus hyväksyttiin../..

140 ASUNTO-OSAKEYHTIÖIDEN TALOUS Khall 68./.. 4. As Oy Tanhuankangas: Kunnanjohtajan päätösehdotus hyväksyttiin. 5. As Oy Sau-Harju: Puheenjohtaja Hannu Posti katsoi itsensä esteelliseksi ja poistui kokouksesta As Oy Sau-Harjun asioita käsiteltäessä. Varapuheenjohtaja Raimo Haapakoski toimi puheenjohtajana tämän kohdan käsittelyn ajan. Kunnanjohtajan päätösehdotus hyväksyttiin. 6. As Oy Sau-Kelo: Kunnanjohtajan päätösehdotus hyväksyttiin. ---------------------

141 SAVUKOSKEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA VUOSILLE 2012 2014 Khall 69 Khall 10.5.2010 86 Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain (609/1986) tavoitteena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä ja edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä tässä tarkoituksessa parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä. Työnantajalla on tasa-arvolain mukaan yleinen velvollisuus edistää naisten ja miesten välistä tasaarvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti. Tasa-arvon edistäminen on osa henkilöstöpolitiikkaa ja henkilöstön hyvinvoinnin kehittämistä. Kunnanjohtaja: Esitän, että kunnanhallitus perustaisi erityisen tasaarvotyöryhmän, jonka vastuulla olisi tasa-arvosuunnitelman ja siihen liittyvien toimenpiteiden suunnittelu ja seuranta. Työryhmään nimetään seuraavat henkilöt: Pj Mauri Aarrevaara (varalla Outi Kantia) Sinikka Savukoski (varalla Ulla Lakela) Raimo Haapakoski (varalla Marketta Marjala) Irene Erkkilä (varalla Ulla Ingervo) Siht. Merja Tuutijärvi (varalla Katja Karjalainen). : Päätösehdotus hyväksyttiin. ------------------------ Khall 21 Khall 30.1.2012 21 Tasa-arvotyöryhmä on toiminut keväästä 2010 lähtien. Työryhmä on työstänyt kunnan tasa-arvosuunnitelmaa, joka esitetään valtuuston hyväksyttäväksi vuoden 2012 aikana. Ulla Lakela on toiminut tasa-arvotyöryhmässä Sinikka Savukosken varajäsenenä. Ulla Lakelan jäätyä pois Savukosken kunnan palveluksesta, tulee hänen tilalleen valita uusi varajäsen. Kunnanjohtaja: Hallitus valitsee tasa-arvotyöryhmään Sinikka Savukosken varajäseneksi Tomi Moilasen. : Päätösehdotus hyväksyttiin. ------------------------ Khall 69 Khall 16.4.2012 69 Tasa-arvotyöryhmä on laatinut Savukosken kunnan tasaarvosuunnitelman vuosille 2012 2014. Suunnitelma on käsitelty johtoryhmässä 24.2.2012 ja yhteistyötoimikunnassa 23.3.2012. Yhteistyötoimikunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle liitteenä olevan tasa-arvosuunnitelman hyväksymistä../..

142 SAVUKOSKEN KUNNAN TASA-ARVOSUUNNITELMA VUOSILLE 2012 2014 Khall 69./.. Kunnanjohtaja: esittää kunnanvaltuustolle hyväksyttäväksi liitteenä olevan Savukosken kunnan tasaarvosuunnitelman vuosille 2012 2014. : Puheenjohtaja totesi, että tasa-arvosuunnitelma perustuu 1.11.2011 tilanteeseen. Heidi Martin esitti, että liitteeseen 1 muutetaan perushoitaja/lähihoitajan määräksi 13. Tuovi Karvonen esitti muutettavaksi kiinteistönhoitaja/talonmies määräksi 6,5. Päätösehdotus hyväksyttiin tehdyillä korjauksilla. ------------------

143 TALOUDEN SOPEUTTAMISTOIMENPITEET 2012-2015 Khall 70 Savukosken kunnalla on näköpiirissä vaikeat talouden ajat johtuen valtion kuntataloutta heikentävistä toimista. Jo viime vuoden puolella päätettiin valtionosuusleikkauksista, yhteisöveron kuntaosuuden laskemisesta ja sosiaaliturvamaksun vapauttamista koskevasta kokeilusta luopumisesta. Nämä merkitsivät Savukosken kunnan taloudessa 328 000 euron menetystä. Valtionosuusjärjestelmään kuuluu verotulojen tasaus, jossa kunnan keräämää verotuloa verrataan maan keskiarvoon. Savukosken kunta menetti kiinteistöveron poistamisesta verotulotasauksessa noin 230 000 euroa. Kunnan verotulot ylittävät sovitun tasausrajan ja Savukosken verotuloja siirretään vastedes toisille kunnille. Lapissa Savukoski on ainoa verotulotasausta maksava kunta, esimerkiksi maakuntakeskuksista Joensuu saa 18,5 milj. euroa ja Rovaniemi saa yli 8,7 milj. euroa verotulotasausta valtionosuusjärjestelmän kautta. Valtionosuusjärjestelmän tarkoituksena on tasata kuntien välisiä eroja, joita syntyy muun muassa kuntien erilaisesta ikärakenteesta. Järjestelmä on tarkoitettu tukemaan taantuvia kuntia, mutta laskentajärjestelmä ei huomio kunnolla kuntien todellista rahoitusasemaa ja varallisuuseroja ja siksi Savukoskikin luetaan nyt ns. kasvukuntiin, jotka rahoittavat heikompia kuntia. Nämä edellä mainitut menetykset tekevät yhteensä 558 000 euroa, joka on Savukosken kunnalle ylivoimainen katettavaksi. Se tarkoittaa lähes 3 veroprosentin nostotarvetta. Talousarvio tälle vuodelle jouduttiin tekemään 632 000 euroa alijäämäiseksi. Valtion ns. kehysriihessä maaliskuussa päätettiin uusista ensi vuonna voimaan tulevista kuntatalouden kiristämistoimista. Kuntien valtionosuuksia leikataan vuoteen 2015 mennessä asteittain niin, että valtionosuuksien taso on silloin 520 milj. euroa alempi. Lisäverotuottoja toisaalta ohjataan kunnille 260 milj. euroa vuodessa. Savukosken osalta ei vielä tiedetä, paljonko tästä aiheutuu uusia leikkauksia. Alijäämää joka tapauksessa muodostuu näillä näkymin tulevinakin vuosina. Kun investoinnit ovat vuosikatetta suurempia jo välttämättömien korjaustarpeidenkin vuoksi, johtaa tämä kunnan lisävelkaantumiseen. Investointien määrää onkin jatkossa vähennettävä ja sopeutettava vuosikatteeseen. Velkamäärän kasvattaminen ja alijäämän lisääminen voivat johtaa kunnan kriisikuntien joukkoon. Näiden heikennysten takia on kunnassa on valmistauduttava talouden sopeuttamistoimenpiteisiin, vaikka tiedetään, että supistukset aiheuttavat heikennyksiä kunnan toiminnoissa eivätkä ne siten ole ongelmattomia. Joka tapauksessa jo harkinnanvaraisen./..

144 TALOUDEN SOPEUTTAMISTOIMENPITEET 2012-2015 Khall 70./.. valtionavustuksen haun yhteydessä kunnan on esitettävä toimenpidesuunnitelma talouden vakauttamiseksi. Talouden sopeuttamistoimenpiteet koskevat kaikkia alueita. On saatava lisää tuloja ja toisaalta menoja on leikattava, joka vaikuttaa palvelujen tason alenemiseen. Samoin on kehitettävä kunnan toimintoja. 1) Talousarvion laadinnan yhteydessä on alustavasti kaavailtu, että tuloveroprosenttia nostetaan vuodelle 2013 20,75 %:iin ja seuraavana vuotena sitä nostetaan edelleen 0,5 %:lla. Lisäksi on tarkistettava kiinteistöveroja viimeistään vuonna 2014. Niitähän nostettiin jo tälle vuodelle. Päätökset veroprosenteista tehdään syksyllä. 2) Palkkamenojen kasvua on hillittävä; eläkkeellesiirtymiset on käytettävä hyväksi ja kaikissa muissakin tapauksissa (mm. sijaisuudet), joissa palkkakustannuksia voidaan leikata, tulee hakea säästöjä. Palveluja ostetaan ulkopuolisilta yhä enemmän ja ulkopuoliset palvelut kilpailutetaan säännöllisin väliajoin. Sairauspoissaoloissa tulee välttää sijaisten käyttöä. 3) Tulosalueiden talousarvion nettomenoista vähennetään vuonna 2012 n. 1 %, joka tekee: (pl.terveystoimi) 9 600 euroa Sosiaalitoimi 19 000 Sivistystoimi 15 600 Tekninen toimi 5 600 Yhteensä 49 800 Säästö saavutettava käyttömenojen saneerauksilla/tulojen lisäyksillä. 4 ) Palvelumaksuja ja erilaisia taksoja korotetaan jo vuoden 2012 aikana ainakin siltä osin, mitkä ovat kunnan määriteltävissä. Maksut on tarkistettava niin, että ne kattavat vähintään palvelujen tuotantokustannukset. Vuokrat tarkistetaan vuosittain. Rakennuslupaja maa-ainestaksat tarkistetaan. 5) Vakinaisten ja pitempiaikaisten sijaisten luopuminen tulevista lomarahoista 1/3:lla ja se vaihdetaan vastaavaan vapaaseen työpäivinä pyöristäen päivät lähimpään täyteen päivään. Säästö yhteensä noin 48 000 euroa. 6) Luovutaan talousarviossa suunnitellusta Sau-Sarvi III:n peruskorjauksesta tänä vuonna, säästö investointimenoissa 360 000 euroa../..

145 TALOUDEN SOPEUTTAMISTOIMENPITEET 2012-2015 Khall 70./.. Näillä toimenpiteillä ei taloutta voida kokonaan oikaista, mutta päästään tasapainoiseen suuntaan ja voidaan vähentää velkaantumista. Tavoitteena on, että vuoteen 2015 mennessä vuosikate vastaa poistoja ja talous on silloin tasapainossa. Tämä vaatii edellä olevan lisäksi, että elinkeinojen kehittämistoimilla onnistutaan laajentamaan kunnan veropohjaa. Onnistuminen talouden sopeuttamistoimenpiteissä edellyttää, että kaikki kunnan tulosalueet sitoutuvat siihen täysimääräisesti. Kunnanjohtaja: Hallitus käy läpi edellä esitetyt sopeuttamistoimenpiteet sekä esittää ammattijärjestöille vapaaehtoista sopimusta lomarahojen leikkaamiseksi edellä kohdan 5 mukaisesti. Neuvottelijoiksi valitaan kunnan puolelta kunnanjohtaja, hallituksen ja valtuuston puheenjohtaja sekä kunnanhallituksen jäsen Tuovi Karvonen. Neuvottelut käynnistetään mahdollisimman pian. : Pykälään jaettiin oheismateriaaliksi toteumavertailu 1.1.-31.3.2012 sekä yhteenveto verotulojen kertymästä 2011-2012. Esko Savukoski esitti, että toimikuntaa täydennetään ja aletaan tosissaan pohtia toimenpiteitä talouden tasapainottamiseksi. Säästöjä tulisi löytää paljon enemmän. Raimo Haapakoski kannatti neuvottelujen käymistä ja toivoi avointa keskustelua, esimerkiksi pitämällä valtuuston iltakoulu. Heidi Martin esitti toimikuntaan lisättäväksi Esko Savukosken ja taloussihteeri Iines Röningin. Keskustelun jälkeen päätösehdotus hyväksyttiin. Lisäksi hyväksyttiin Martinin esitys toimikunnan täydentämisestä sekä Haapakosken esitys valtuuston iltakoulun järjestämisestä. --------------------

146 KUNNALLISEN TEKNISEN HENKILÖSTÖN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUKSEN 2012 2013 (TS) JÄRJESTELYERÄ 1.1.2012 Khall 71 Palkkasihteeri Liite Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2012 2013 (TS) mukaan on sopimuksen piiriin kuuluville käytettävänä 0,4 prosentin suuruinen paikallinen järjestelyerä 1.1.2012 alkaen. Järjestelyerän suuruus lasketaan sopimuksen piiriin kuuluvien palkkasummasta mahdollisimman tavanomaiselta kuukaudelta. Erä kohdennetaan paikallisen palkkausjärjestelmän puitteissa tehtäväkohtaisten palkkojen korotuksiin ja henkilökohtaisiin lisiin. Jollei kohdentamisesta päästä yksimielisyyteen, maksetaan paikallinen järjestelyerä 1.1.2012 tasasuuruisena prosentuaalisena yleiskorotuksena. Paikallisen järjestelyerän suuruus on laskettu marraskuun 2011 sopimuksen piiriin kuuluvien palkkasummasta ja käytettävänä on 79,39 euroa. Asiasta on käyty paikallisneuvottelu 23.3.2012. Neuvottelussa on saavutettu yksimielisyys. Liitteenä neuvottelun pöytäkirja ja esitys erän kohdentamisesta. Esityksen mukaisten korotusten kustannusvaikutus huomioiden automaattiset lisät on käytettävän erän suuruinen. Kunnanjohtaja: hyväksyy Kunnallisen teknisen henkilöstön virka- ja työehtosopimuksen 2012 2013 (TS) järjestelyerän 1.1.2012 käytettäväksi liitteenä olevan yhteistyötoimikunnan esityksen mukaisesti. : Raimo Haapakoski katsoi itsensä esteelliseksi ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Päätösehdotus hyväksyttiin. --------------------

147 TANHUAN KEHITTÄMISYHDISTYKSEN ANOMUS VETERAANIPÄIVÄN KONSERTIN JÄRJESTÄMISEEN Khall 72 Tanhuan Kehittämisyhdistys ry anoo kunnalta avustusta 27.4.2012 Messulassa pidettävän Korsuorkesterin konsertin järjestelykuluihin. Konsertin kulut ovat 800 euroa. Kunnanjohtaja: myöntää Tanhuan kehittämisyhdistys ry:lle käyttövaroistaan 300 euron avustuksen konsertin järjestelykuluihin. : Päätösehdotus hyväksyttiin. -------------------

148 TEKNISEN TOIMEN PALVELUIDEN UUDELLEEN JÄRJESTÄMISEN TILANNEKATSAUS Khall 73 Rakennus- ja tekninen lautakunta 26.1.2012 9 Liite Kunnan teknisen toimen tehtävien järjestelyistä päätettiin noin vuosi sitten henkilöstön kanssa pidetyissä neuvotteluissa, lautakunnan kokouksessa ja kunnanhallituksessa. Konsultin tekemästä raportista on tehty tiivistelmä, johon on koottu keskeisimmät asiat ja toteutettavat toimenpiteet. Kunnan tilintarkastaja on kysynyt tarkastuslautakunnan kokouksessa järjestelyiden tilannetta ja pyytänyt lautakuntaa ja kunnanhallitusta raportoimaan toimenpiteiden ja muutosten edistymisestä. Liitteenä on loppuraportin tiivistelmä. Toimistopäällikkö: Lautakunta käy keskustelun uudelleen järjestelyiden tilanteesta toimistopäällikön kokouksessa antaman selonteon jälkeen. Rakennus- ja tekninen lautakunta: Toimistopäällikkö selosti jo tehdyt muutokset. Mahdolliset eläköitymiset tänä vuonna voivat muuttaa molempien tiimien tilannetta niin oleellisesti, että ennen niiden varmistumista ei ole järkevää tehdä suuria muutoksia. -------------------- Khall 55 Khall 26.3.2012 55 Kunnanjohtaja: Hallitus keskustelee ja merkitsee tiedoksi liitteenä olevan loppuraportin tiivistelmän tähänastisista toimenpiteistä. Khall 73 : Asia jätettiin pöydälle lisäselvityksiä varten. Teknisen toimiston päällikkö Jarmo Ahtista pyydetään selvittämään asiaa seuraavaan hallituksen kokoukseen. -------------------- Teknisen toimiston päällikkö Jarmo Ahtinen tulee kokoukseen selvittämään teknisen toimen tehtäväjärjestelyjä. Kunnanjohtaja: Hallitus kuulee Jarmo Ahtisen selvityksen ja merkitsee tiedoksi loppuraportin toimenpiteiden tilanteen. : Kuultiin Jarmo Ahtisen selvitys loppuraportin toimenpiteistä. Heidi Martin esitti, että kiinteistökohtainen talonmiesjärjestelmä otetaan käyttöön heti. Päätösehdotus hyväksyttiin Heidi Martinin tekemällä lisäyksellä. -------------------

149 PYKÄLÄINEN-KUTTUSOJA RANTAOSAYLEISKAAVAN LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN JA KAAVAEHDOTUKSEN NÄHTÄVILLE ASETTAMINEN Khall 74 Oheismateriaali, liite Konsulttitoimisto Seitap Oy on laatinut Pykäläinen-Kuttusoja -alueelle Kemijoen varteen rantaosayleiskaavan luonnoksen. Kaavaluonnos on ollut yleisesti nähtävillä maankäyttö- ja rakennusasetuksen MRA 30 mukaisesti 2.2. 2.3.2012 ajan. Oheismateriaalina kaavaluonnos. Lausuntonsa kaavaluonnoksesta jättivät Lapin ELY-keskus, Lapin liitto ja Metsähallitus, joiden lausunnot ovat liitteenä. Kaavan laatija Tapani Honkanen antaa vastineensa lausunnoista ja ne esitellään kunnanhallituksen kokouksessa. Kaavaehdotus tulee olemaan nähtävillä Savukosken kunnanvirastolla ja kunnan nettisivuilla osoitteessa www.savukoski.fi. Kuulutus nähtäville asettamisesta julkaistaan Kotikymppi-lehdessä 19.4.2012 sekä kunnan ilmoitustaululla. Kunnan jäsenillä ja osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. Muistutus on toimitettava kunnalle ennen nähtävänä oloajan päättymistä. Kunnanjohtaja: asettaa Pykäläinen-Kuttusoja rantaosayleiskaavan kaavaehdotuksen yleisesti nähtäville MRL 65 ja MRA 19 mukaisesti 30 päivän ajaksi 19.4. 21.5.2012 ajaksi. Kaavaehdotusta täydennetään kaavoittajan vastineessa esittämillä tarkennuksilla, joissa on huomioitu viiranomaisten kaavaluonnoksista esille tuomat muutosesitykset. Koska kaava-alue kuuluu erityisesti poronhoitoon varatulle alueelle, tulee kaavaehdotukseen sisällyttää maininta, ettei poronomistaja joudu vastuuseen mahdollisista porojen aiheuttamista vahingoista, vaan tarvittaessa tontin omistajan/haltijan on aidattava alue vahinkojen välttämiseksi. : Kaavan laatija Tapani Honkasen vastine lausunnoista jaettiin kokouksessa. Päätösehdotus hyväksyttiin. -------------------

150 POIKKEAMISHAKEMUS KIINTEISTÖYHTYMÄ LEVÄLÄ / TEUVO VÄNTÄNEN Khall 75 Rakennusmestari Kiinteistöyhtymä Levälä / Teuvo Väntänen hakee poikkeamista Savukosken kunnalta saadakseen laajentaa nykyistä kesämökkiä vapaa-ajan asunnoksi omistamallaan tilalla Sääskikumpu RN:o 28:1 Lunkkauksen kylässä Viitarannalla. Tilan pinta-ala on 0,30 hehtaaria ja rantaviivan pituus Kemijokeen on 60 metriä. Tila sijaitsee Kemijoen pohjoisrannalla Viitarannan sillalta noin 1 km itään Marjasuvannontien varrella. Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan poikkeamisvalta kuuluu pääsääntöisesti kunnalle lukuun ottamatta muutamia MRL määrittämiä tapauksia mm. uuden rakennuspaikan muodostumista ranta-alueelle. MRL 171 mukaan kunta voi myöntää poikkeuksen muista kuin uuden rakennuspaikan muodostumista koskevasta rakentamisesta. Kesämökkiä laajennetaan hakemuksen, asemapiirustuksen ja rakennuslupahakemuksen pääpiirustusten mukaisesti. Rakennus sijaitsee 15 metrin etäisyydellä Kemijoen rannasta. Kesämökin nykyinen kerrosala on 24 m 2 ja laajennuksen kerrosala on 26 m 2. Nykyiselle kesämökille on myönnetty rakennuslupa vuonna 1974. Rajanaapureita on kuultu kirjallisesti poikkeamishakemuksen johdosta eikä heillä ole huomauttamista hankkeesta. Poikkeamista haetaan MRL 72 :n rajoituksista saada rakentaa vesistön ranta-alueelle, jossa ei ole asemakaavaa eikä oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Kunnanjohtaja: päättää myöntää Kiinteistöyhtymä Levälälle poikkeamisen laajentaa nykyistä kesämökkiä vapaa-ajan asunnoksi Sääskikummun tilalla Savukosken kunnan Lunkkauksen kylässä. Luvansaajan on esitettävä suunnitelma jätevesien käsittelystä kunnan rakennusvalvontaviranomaiselle hyväksyttäväksi ennen rakennusluvan myöntämistä. Tämä poikkeamispäätös on voimassa kaksi vuotta päätöksen antopäivästä. Ennen rakennustoimenpiteisiin ryhtymistä on haettava hankkeelle rakennuslupa. Rakentamisen ei katsota aiheuttavan haittaa eikä vaarantavan luonto- tai maisema-arvoja. Se ei myöskään estä alueen mahdollista myöhempää kaavoitusta eikä vaikeuta rakennetun ympäristön suojelemista koskevien

151 POIKKEAMISHAKEMUS KIINTEISTÖYHTYMÄ LEVÄLÄ / TEUVO VÄNTÄNEN Khall 75./.. tavoitteiden saavuttamista. Hanke ei johda vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen. Rakentaminen toteutetaan myös Savukosken kunnan rakennusjärjestyksen mukaisesti. : Päätösehdotus hyväksyttiin. ----------------------

152 MUUT ASIAT Khall 77 Puheenjohtaja Hannu Posti kertoi 11.4.2012 Tanhuassa pidetystä kyläillasta, jossa keskusteltiin Tanhuan kylää koskevista asioista. Muita asioita ei ollut, joten puheenjohtaja päätti kokouksen kello 20.45. -----------------