MAAKUNNALLINEN PALVELUTOIMINTA ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Muutokset toimintaympäristössä strategian hyväksymisen jälkeen Osana hallituksen rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanoa pelastustoimen rakenneuudistus toteutetaan nykyisellä aluejaolla. Rakenneuudistuksen tavoitteena on saavuttaa pysyvä, vähintään 7,5 miljoonan euron vuosittainen säästö palvelutasoa heikentämättä vuoteen 2017 mennessä. Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen vuoden 2015 talousarvioesitys on hyväksytty pelastustoimen rakenneuudistusesityksen mukaisesti siten, että kuntien maksuosuudet on jäädytetty vuoden 2014 tasolle vuoden 2017 loppuun. Toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen Pelastustoimen osalta sitovana tavoitteena kaupunginvaltuustolle on, että pelastustoimen palvelutaso vastaa alueen onnettomuusuhkia ja pelastuslaitoksen toiminta on hyväksytyn palvelutasopäätöksen mukaista. Pelastustoimen rakenneuudistuksen vaatimien sopeutusten seurausvaikutuksia ei voida kokonaan kompensoida toimintaa tehostamalla. Sopeuttamisella tulee olemaan vaikutuksia pelastustoimen palvelutasossa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen. Pelastustoimen keskeisenä yhteiskunnallisena vaikuttavuustavoitteena on vähentää onnettomuuksia ja niistä aiheutuvia henkilö- ja omaisuusvahinkoja. Onnettomuuksien tapahtuessa pelastustoimen tehtävänä on antaa kiireellistä ja tehokasta apua. Sopeuttaminen pyritään toteuttamaan siten, että pelastustoimen valmiudet toimia erilaisissa onnettomuustilanteissa ovat hyvällä tasolla. Pelastustoimen palvelut ovat tuotettu vahvistetun palvelutasopäätöksen 2013 2016 Tavoite talousarviossa Tilanne 6 / 2015 Arvio toteutumisesta 2015 Yhteiskunnallinen vaikuttavuus: Onnettomuuksien määrä ja niistä aiheutuvat vahingot vähenevät. Turvallisuusviestintä Turvallisuuskoulutus toteutettu vahvistetun vuosisuunnitelman Toteuma 11 % Valvonta Valvontatehtävät toteutettu vahvistetun suunnitelman Toteuma: 41 % Omavalvontatehtävät suoritettu omavalvontasuunnitelman Toteuma: 67 % Turvallisuusviestintä Turvallisuuskoulutukseen osallistuneita 20 % pelastustoimen alueen asukasmäärästä. Valvonta Valvontatehtävät suoritetaan 100 %:sesti Omavalvonnan suorittaneiden osuus 75 % omavalvontavelvollisista. Nopean avun saanti Kiireellisissä pelastustehtävissä onnettomuuskohteet on saavutettu ensimmäinen yksikön / toimintakykyisen pelastusryhmän (vahvuus 1+3) osalta riskiluokkaalueille asetetuissa toimintavalmiusajoissa vähintään 75 %:sesti (pl Lappeenrannan länsialue) Toteuma: yhteensä 85 / 91 % Pelastustehtävät: Pelastustehtävien määrä: 9 / 1 000 as. Nopean avun saanti Kiireellisissä pelastustehtävissä riskiluokka-alueet saavutetaan asetetuissa toimintavalmiusajoissa 75 %:ssa tehtävistä (pl. Lappeenrannan länsialue) Pelastustehtävät: Pelastustehtävien määrä < 20 / 1 000 as.
Resurssit ja talous: Palvelut tuotetaan laadulla ja kustannustehokkaasti. Prosessit ja rakenteet: Pelastusorganisaation suorituskyky vastaa onnettomuusuhkien ja riskien edellyttämää tasoa kaikissa olosuhteissa. Henkilöstön osaaminen ja työkyky: Henkilöstön osaaminen ja työkyky vastaavat tehtävien vaatimuksia. Palvelut tuotettu vahvistettujen määrärahojen puitteissa: Henkilöstöresurssit hyväksytyn palvelutasopäätöksen mukaiset. Päätoimisen henkilöstön määrä: 75 / 100 000 as. Sopimuspalokuntalaisten määrä: 5 / 100 000 as. Osaamisen kehittäminen sekä työkyvyn ylläpitäminen toteutettu koulutussuunnitelmien Palvelut tuotetaan vahvistettujen määrärahojen puitteissa Käyttötalouden toimintakate: + Henkilöstöresurssit hyväksytyn palvelutasopäätöksen mukainen. Päätoimisen henkilöstön määrä: 75 / 100 000 as. Sopimuspalokuntalaisten määrä: 5 / 100 000 as. Osaamisen kehittäminen sekä työkyvyn ylläpitäminen toteutettu koulutussuunnitelmien TALOUDEN TOTEUTUMISEN RAPORTOINTI Selostus tekijöistä, jotka olennaisesti vaikuttavat toimialan valtuustokauden kehyksen toteutumiseen Pelastustoimen palvelut tuotetaan vahvistetun palvelutasopäätöksen 2013 2016 Hyväksytty palvelutasopäätös sitouttaa pelastuslaitoksen tuottamaan ja ylläpitämään palvelutasopäätöksen mukaiset palvelut ja sopijakunnat osoittamaan riittävät taloudelliset resurssit pelastuslaitokselle hyväksytyn palvelutasopäätöksen toteuttamiseen. Palvelutasopäätös on sitovuudeltaan perusta alueen pelastustoimen toiminnan ja vuotuisen talousarvion yksityiskohtaiselle suunnittelulle. Selostus toimenpiteistä, joilla toimiala aikoo päästä valtuustokauden kehykseensä Pelastustoimen palvelut tuotetaan vahvistetun palvelutasopäätöksen 2013 2016 mukaisesti niillä taloudellisilla valtuuksilla, joita sillä on omaan talouteensa. Käyttötalouden pysyvä sopeuttaminen vuosina 2015-2017 SM:n pelastustoimen rakenneuudistuksen toteutusesityksen mukaisesti tulee edellyttämään pelastuslaitoksen toimintojen sopeuttamista vähintään 3,5 % (noin 300 000 euroa) vuoden 2014 talousarvion suhteen. Toimintojen sopeuttaminen tulee vaikuttamaan myös palvelutasopäätöksessä asetettujen toiminnallisten tavoitteiden saavuttamiseen, henkilöstön määrään, työvuorovahvuuksien sekä päivystys- ja varallaolojärjestelyihin. Lisäksi sillä tulee olemaan vaikutuksia myös sopimispalokuntajärjestelmän ylläpitoon.
TOIMIALA: Etelä-Karjalan pelastuslaitos Toimialan toteumaseuranta yhteensä: 1 000 Tot. 2014 Bud. 2015 Tot. 2015 Ero % Budjetti 15 Ennuste 15 Ero % 1.1.-30.6. 1.1.-30.6. 1.1.-30.6. Budj./Tot. koko vuosi koko vuosi Budj./Enn. Toimintatuotot 4 791 4 639 4 699 1 % 9 280 9 280 0 % Toimintakulut - 4 731-4 755-4 798 1 % - 9 280-9 280 0 % TOIMINTAKATE 60-116 - 99-15 % - - 0 % Valtuustokauden talouskehyksen ennuste: 1 000 Raami Tot. 2013 Tot. 2014 Ennuste Ennuste Ennuste Ero ( ) 2013-2016 2015 2016 2013-2016 Enn.-Raami Toimintatuotot 37 824 9 184 9 530 9 280 9 980 37 974 150 Toimintakulut - 37 957-9 170-9 677-9 280-9 980-38 107-150 TOIMINTAKATE - 133 14-147 - - - 133 -
MINNAN JA TALOUDEN SEURANTA 2015 Pelastustoimen osalta sitovana tavoitteena on, että pelastustoimen palvelutaso vastaa alueen onnettomuusuhkia ja pelastustoimen palvelut tuotetaan hyväksytyn palvelutasopäätöksen ONNETTOMUUKSIEN EHKÄISY Määrävälein suoritetut valvontatehtävät ( % valvontasuunnitelman mukaisista valvontatehtävistä) TAVOITE TOTEUTUMA 2015 1.1. 31.3. 25 % 1.1.- 30.6. 50 % 28 % 41 % 1.1. 30.9. 75 % 1.1. 30.12. Omavalvonnan suorittaneiden osuus (% omavalvontavelvollisista) 75 % 24 % 67 % Turvallisuuskoulutusta saaneiden määrä ( % pelastustoimen alueen asukasmäärästä) 20 % 8 % 11 % Pelastustehtävien määrä (tehtävät / 1 000 asukasta) < 20 4 9 NOPEAN AVUN SAANTI Kiireellisissä pelastustehtävissä ensimmäisen yksikön / toimintakykyisen pelastusryhmän (vahvuus 1+3) toimintavalmiusajan täyttyminen (%:ssa tehtävistä) 75 % 1.-riskialue 2.-riskialue 3.-riskialue 83 / 80 % 82 / 85 % 98 / 75 / 55 % 84 / 86 % 98 / 97 % KÄYTTÖTALOUS Toimintatuotot (TA-toteuma - %) Toimintakulut (TA-toteuma - %) Toimintakate ( ) + 25 % 26 % - 34 505 51 % 52 % -99 470 MUUT PALVELUT Muut palvelut ja toiminta on hyväksytyn palvelutasopäätösten mukaista (poikkeamat kpl) 0 0 0