KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS )

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS )"

Transkriptio

1 KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS ) SOPIJAOSAPUOLET Kajaanin ja Kuhmon kaupungit sekä Hyrynsalmen, Kuhmon, Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Sotkamon, Suomussalmen ja Vaalan kunnat. SOPIMUKSEN TARKOITUS Tällä sopimuksella yllämainitut kunnat sopivat pelastustoimen järjestämisestä valtioneuvoston vahvistamalla Kainuun yhteistoiminta- alueella. Tämä sopimus korvaa kuntien vuonna 2003 hyväksymän yhteistoimintasopimuksen. 1 HALLINTO Alueellisen pelastustoimen hallinnosta vastaa Kajaanin kaupunki, jonka ylläpitämä aluepelastuslaitos vastaa pelastustoimilain 4 :n mukaisten tehtävien hoitamisesta Kainuun alueella. Pelastustoimi toteutetaan alueellisesti lainsäädännön, sisäministeriön päätösten ja ohjeiden, kuntien erityisolosuhteiden sekä kunkin sopijakunnan päättämän ja aluepelastuslaitoksen myöhemmin hyväksymän palvelutason mukaisesti aluepelastuslaitoksen toimintasuunnitelmassa vuosittain tarkemmin hyväksytyllä tavalla. Lisäksi Kainuun pelastuslaitos vastaa Kajaanin kaupunginvaltuuston hyväksymässä pelastustoimen johtosäännössä määrätyllä tavalla sopijakuntien väestönsuojeluun kuuluvien tehtävien koordinoinnista, öljyvahinkojen torjunnasta ja vaarallisten aineiden valvonnasta, osallistumisesta meri- ja järvipelastus- tai muuhun pelastuspalveluun, yhteistoiminnasta muiden kunnan toimialojen kanssa kalusto- ja

2 muun avun saamiseksi pelastustoimessa, toimialaan soveltuvan virka-avun antamisesta muille viranomaisille ja mahdollisista muista tehtävistä. 2 TOIMIVALTAINEN LAUTAKUNTA Pelastuslaitoksen hallinnosta huolehtii Kajaanin kaupunginvaltuuston valitsema pelastuslautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja ja kahdeksan jäsentä (1+8). Lautakunnan jäsenistä nimeää Kajaanin kaupunki puheenjohtajan ja kolme jäsentä, Kuhmon kaupunki yhden jäsenen, Sotkamon kunta yhden jäsenen ja Suomussalmen kunta yhden jäsenen. Paltamon, Hyrynsalmen, Ristijärven, Puolangan ja Vaalan kunnat nimeävät keskuudestaan kaksi jäsentä. Lautakunnan toimikausi on neljä vuotta. Lautakunnan tehtävistä, toiminnan muodoista ja asioiden esittelystä lautakunnan kokouksissa määrätään pelastuslautakunnan johtosäännössä. 3 PELASTUSJOHTAJA Pelastuslaitoksen johtajana toimii pelastusjohtaja, joka on virkasuhteessa Kajaanin kaupunkiin. Pelastusjohtajan valitsee Kajaanin kaupunginhallitus pelastuslautakuntaa kuultuaan. Pelastusjohtajan tehtävistä määrätään pelastuslautakunnan johtosäännössä. 4 VIRAT JA TOIMET Kainuun pelastuslaitoksen henkilöstö on Kajaanin kaupungin palveluksessa. 5 PALVELUTASO Pelastustoimen palvelutasosta päättää pelastuslautakunnan esityksestä Kajaanin kaupunginvaltuusto kuntia kuultuaan. Pelastuslaitoksen palvelutasopäätös laaditaan alueella olevien riskien ja uhkien mukaisesti. Palvelutasopäätöksessä esitetään se, kuinka pelastuslaitoksen lakisääteiset tehtävät hoidetaan aiheuttamisperiaatteen mukaisesti. Mikäli jokin kunta haluaa tätä korkeampaa palvelutasoa tai esittää pelastuslaitokselle muita lisätehtäviä, kunta osoittaa siihen erillisen määrärahan. 6 KALUSTO JA VARUSTEET

3 Alueellisen pelastuslaitoksen kalusto on Kajaanin kaupungin omaisuutta. 7 KIINTEISTÖT Omistusoikeus ja vuokraus Kuntien paloasemat sekä muut tilat ja kiinteistöt ovat pääosin kuntien omistuksessa. Pelastuslaitos vuokraa tarvitsemansa tilat ensisijassa kunnilta. Vuokrien määräytymisperusteet sovitaan erikseen. Vuokriin sisältyvänä laskennallisena korkona on käytössä kaikissa kunnissa yhdenmukaisesti 12 kuukauden euribor-korko lisättynä 0,20 %. Korko tarkistetaan kullekin talousarviovuodelle edellisen vuoden kesäkuun 30. päivänä. Kiinteistöjen kunnossapidosta sovitaan vuokrasopimuksissa. Investoinnit Rakennusinvestointien rahoituksesta vastaa kukin kunta itse. 8 TALOUDENHOITO Taloushallinto Pelastuslaitoksen taloutta hoitaa ja siitä vastaa pelastuslautakunta ja sen alaisena aluepelastuslaitos. Aluepelastuslaitos on itsenäinen tulosalue Kajaanin kaupungin kirjanpidossa. Kajaanin kaupunginvaltuusto hyväksyy sille nettomääräisesti sitovan talousarvion. Pelastuslautakunta hyväksyy vuosittaisen käyttösuunnitelman. Tulosyksikön kirjanpito eriytetään kaupungin kirjanpidossa siten, että siitä voidaan laatia oma tuloslaskelma. Kajaanin kaupunki raportoi muille kunnille aluepelastuslaitoksen taloudesta ja toiminnasta kolme kertaa vuodessa. Tarkemmat määräykset talousarvion sitovuudesta ja käyttösuunnitelmien hyväksymisestä, hankintavaltuuksista ja muista taloudenhoitoon liittyvistä asioista annetaan Kajaanin kaupungin talousarvion sitovuusohjeistuksessa ja

4 taloussäännössä. Kustannusten jakaminen kuntien kesken Sopijakunnat maksavat aluepelastuslaitoksen lakisäteisten tehtävien kustannukset kuntien talousarviovuotta edeltäneen vuoden lopun asukasluvun suhteessa. Kunkin sopijakunnan erityisvelvoitteista, kuten ensivastetoiminnasta aiheutuvat kustannukset maksaa ao. sopijakunta. Sisäisten kustannusten kohdistamisperusteina käytetään Kajaanin kaupungin käyttämiä perusteita. Kuntien maksuosuudet talousarvion mukaisiin kustannuksiin maksetaan kuukausittain kunkin kuukauden 11. päivään mennessä. Lopulliset maksuosuudet peritään tilikausittain Kajaanin kaupunginvaltuuston hyväksyttyä pelastuslaitoksen tilinpäätöksen osana kaupungin tilinpäätöstä. Lopulliset maksuosuudet maksetaan tai liikaa peritty maksuosuus palautetaan vuosittain heinäkuun loppuun mennessä. Maksun viivästyessä kaupunki perii korkolain 4 3 momentin mukaisen viivästyskoron. 9 SOPIMUKSET Alueellinen pelastuslaitos tekee sopimukset sopimuspalomiesten, vapaapalokuntia ylläpitävien yhdistysten ja meri-, järvipelastus- tai muiden yhdistysten kanssa. 10 YHTEISTOIMINTASOPIMUKSEN MUUTTAMINEN Tämän yhteistoimintasopimuksen muutoksista päätetään kuntalain 79 :n mukaisesti. 11 SOPIMUKSEN PÄÄTTYMINEN Sopimuksen purkautuessa tai muutoin päättyessä aluejaon tai lainsäädännön muuttumisen vuoksi tai kuntien muuttaessa yhteistoiminnan muotoa aluepelastuslaitoksella oleva ja sille sopimuksen voimaantullessa korvauksetta luovutettu omaisuus palautuu ilman eri korvausta sopijakunnille siinä kunnossa kuin se sopimuksen päättyessä on. Sopimuskaudella hankitun käyttöomaisuuden sopijakunnat lunastavat Kajaanin kaupungilta kirjanpitoarvosta. Pelastuslaitoksen taseen sopimuksen purkautuessa osoittamat varat jaetaan tai velkoihin peritään

5 kunnilta osuus 8 :ssä määrätyn kuntien välisen kustannustenjaon perusteella. 12 VAHINGONKORVAUSVELVOLLISUUS Tämän sopimuksen mukaisten tehtävien hoitamisessa mahdollisesti aiheutuvien vahinkojen kustannuksista sopijapuolet ovat vastuussa sopimuksen 8 :ssä määrättyjen perusteiden mukaisesti. 13 ERIMIELISYYKSIEN RATKAISEMINEN Tästä sopimuksesta mahdollisesti aiheutuvat erimielisyydet ratkaistaan hallintoriita-asiana Oulun hallinto-oikeudessa. Tämä sopimus on hyväksytty Kainuun alueen kuntien valtuustojen yhtäpitävillä päätöksillä. Sopimus tulee voimaan 1. päivänä tammikuuta 2009

KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS KAINUUN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOPIJAOSAPUOLET Kajaanin ja Kuhmon kaupungit sekä Hyrynsalmen, Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Sotkamon, Suomussalmen ja Vaalan kunnat. SOPIMUKSEN

Lisätiedot

Alueellisen pelastustoimen yhteistoimintasopimus

Alueellisen pelastustoimen yhteistoimintasopimus Keski-Pohjanmaan pelastusalue Yhteistoimintasopimus 12.12.2008 22.10.2009 xx.xx.2018 (muutos) Alueellisen pelastustoimen yhteistoimintasopimus Sopijapuolet Kannuksen, Kokkolan ja Pietarsaaren kaupungit

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOPIJAPUOLET Alajärven, Alavuden, Kauhajoen, Kauhavan, Kurikan, Lapuan, Seinäjoen ja Ähtärin

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON ALUEELLINEN PELASTUSTOIMI. Yhteistoimintasopimus

POHJOIS-SAVON ALUEELLINEN PELASTUSTOIMI. Yhteistoimintasopimus 1 Khall 30.3.2015 56 liite 1 POHJOIS-SAVON ALUEELLINEN PELASTUSTOIMI Yhteistoimintasopimus Luonnos 7.1.2015 2 POHJOIS-SAVON ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOPIJAPUOLET Iisalmen, Juankosken,

Lisätiedot

LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS Espoon pelastuslautakunta 22.08.2002 5 kaupunginhallitus 03.09.2002 11 kaupunginvaltuusto 11.11.2002 11 LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOPIJAPUOLET Espoon, Karjaan, Karkkilan, Kauniaisten,

Lisätiedot

SOPIMUS ALAVIESKAN, SIEVIN JA YLIVIESKAN KUNTIEN YHTEISESTÄ RAKENNUSVALVONNASTA JA YMPÄRISTÖNSUOJELUSTA

SOPIMUS ALAVIESKAN, SIEVIN JA YLIVIESKAN KUNTIEN YHTEISESTÄ RAKENNUSVALVONNASTA JA YMPÄRISTÖNSUOJELUSTA SOPIMUS ALAVIESKAN, SIEVIN JA YLIVIESKAN KUNTIEN YHTEISESTÄ RAKENNUSVALVONNASTA JA YMPÄRISTÖNSUOJELUSTA 1 Sopijapuolet Tämän sopimuksen sopijapuolina ovat Alavieskan ja Sievin kunnat sekä Ylivieskan kaupunki

Lisätiedot

KANTA - HÄMEEN ALUEEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

KANTA - HÄMEEN ALUEEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS KANTA - HÄMEEN ALUEEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1.1.2012 Pelastuslautakunta 21.9.2011 Sisältö KANTA-HÄMEEN ALUEEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS...3 SOPIJAPUOLET...3 SOPIMUKSEN TARKOITUS...3

Lisätiedot

Pelastuslaitoksen on laadittava päätös pelastustoimen palvelutasosta.

Pelastuslaitoksen on laadittava päätös pelastustoimen palvelutasosta. SISÄASIAINMINISTERIÖ Sopimusehdotus Liite 3 Pohjois-Karjala 19.2.2003 POHJOIS-KARJALAN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS Sopijapuolet Enon, Ilomantsin, Joensuun, Juuan, Kesälahden, Kiihtelysvaaran,

Lisätiedot

SOPIMUS ASKOLAN, MYRSKYLÄN, PORNAISTEN JA PUKKILAN KUNTIEN YHTEISESTÄ RAKENNUSVALVONNASTA JA YMPÄRISTÖNSUOJELUSTA

SOPIMUS ASKOLAN, MYRSKYLÄN, PORNAISTEN JA PUKKILAN KUNTIEN YHTEISESTÄ RAKENNUSVALVONNASTA JA YMPÄRISTÖNSUOJELUSTA SOPIMUS ASKOLAN, MYRSKYLÄN, PORNAISTEN JA PUKKILAN KUNTIEN YHTEISESTÄ RAKENNUSVALVONNASTA JA YMPÄRISTÖNSUOJELUSTA 1 SOPIJAPUOLET Askolan, Myrskylän, Pornaisten ja Pukkilan kunnat (jatkossa sopijakunnat).

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNNAN JA KUNTIEN HALLINNON TUKIPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA YHTEISTOIMINTASOPIMUS

KAINUUN MAAKUNNAN JA KUNTIEN HALLINNON TUKIPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 KAINUUN MAAKUNNAN JA KUNTIEN HALLINNON TUKIPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET Kainuun maakunta -kuntayhtymä, Hyrynsalmen kunta, Kajaanin kaupunki, Kuhmon kaupunki,

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Loviisan kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Lapinjärven kunnanvaltuusto xx.xx.2014 xx 2

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 SOSIAALI- JA TERVEYSPIIRIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 SOPIJAPUOLET Haapaveden kaupunki (vastuukunta) ja Pyhännän kunta (sopijakunta). 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS Tällä sopimuksella Haapaveden kaupunki ja Pyhännän

Lisätiedot

SOPIMUS VARSINAIS-SUOMEN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN JÄRJESTÄMI- SESTÄ

SOPIMUS VARSINAIS-SUOMEN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN JÄRJESTÄMI- SESTÄ SISÄASIAINMINISTERIÖ Sopimusehdotus Liite 3 Varsinais-Suomi 19.2.2003 SOPIMUS VARSINAIS-SUOMEN ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN JÄRJESTÄMI- SESTÄ Sopijapuolet 1. Turun kaupunki 2.... n. Sopimuksen tarkoitus

Lisätiedot

Ohjausryhmä hyväksymä 13.3.2012. Neuvottelukunta 17.4.2012. Muutettu kohdat 11 ja 13 24.4.2012. Sisällysluettelo:

Ohjausryhmä hyväksymä 13.3.2012. Neuvottelukunta 17.4.2012. Muutettu kohdat 11 ja 13 24.4.2012. Sisällysluettelo: Sisällysluettelo: 1 SOPIJAPUOLET 2 TAVOITE 3 SOPIMUKSEN TARKOITUS 4 HALLINTO 5 PELASTUSLIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA 6 PELASTUSJOHTAJA 7 NEUVOTTELUKUNTA 8 HENKILÖSTÖ 9 PALVELUTASO 10 KALUSTO JA VARUSTEET 11

Lisätiedot

Muutettu /Mikkelin kaupunginvaltuusto 14 ETELÄ-SAVON ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

Muutettu /Mikkelin kaupunginvaltuusto 14 ETELÄ-SAVON ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS Muutettu 12.11.2012/Mikkelin kaupunginvaltuusto 14 ETELÄ-SAVON ALUEELLISEN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS Sisällysluettelo: 1 SOPIJAPUOLET... 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS... 2 1 HALLINTO JA YHTEISTOIMINNAN

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUISTA

YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUISTA YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUISTA 1 1. SOPIJAOSAPUOLET Pirkkalan kunta (vastuukunta) Hämeenkyrön kunta (sopijakunta) Lempäälän kunta (sopijakunta) Nokian kaupunki (sopijakunta)

Lisätiedot

SOPIMUKSEN PERUSTELUT

SOPIMUKSEN PERUSTELUT Espoon pelastuslautakunta 22.08.2002 5 kaupunginhallitus 03.09.2002 11 kaupunginvaltuusto 11.11.2002 11 SOPIMUKSEN PERUSTELUT SOPIMUKSEN TARKOITUS Sopimuksen perusteella Länsi-Uudenmaan kunnat sopivat

Lisätiedot

SOPIMUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA YMPÄRISTÖTERVEYS- VALVONNAN ALUEELLISESTA YHTEISTYÖSTÄ NIVALA- HAAPAJÄRVEN SEUTUKUNNAN ALUEELLA

SOPIMUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA YMPÄRISTÖTERVEYS- VALVONNAN ALUEELLISESTA YHTEISTYÖSTÄ NIVALA- HAAPAJÄRVEN SEUTUKUNNAN ALUEELLA 1 SOPIMUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA YMPÄRISTÖTERVEYS- VALVONNAN ALUEELLISESTA YHTEISTYÖSTÄ NIVALA- HAAPAJÄRVEN SEUTUKUNNAN ALUEELLA 1 SOPIJAOSAPUOLET Tämän sopimuksen allekirjoittajat. 2 SOPIMUKSEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAUTAKUNNAN JA PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa

Lisätiedot

Kunnat nimeävät yhteiseen jaostoon jäseniä seuraavasti:

Kunnat nimeävät yhteiseen jaostoon jäseniä seuraavasti: YHTEISTOIMINTASOPIMUS JÄTEHUOLLON VIRANOMAISTEHTÄVIEN JÄRJESTÄMISESTÄ 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat Porin, Harjavallan, Kokemäen ja Ulvilan kaupungit sekä Eurajoen, Merikarvian,

Lisätiedot

SOPIMUS KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA JOENSUUN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPAL- VELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN

SOPIMUS KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA JOENSUUN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPAL- VELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN SOPIMUS KUSTANNUSTEN JAKAMISESTA JOENSUUN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSPAL- VELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN PÄÄTTYMISEN JÄLKEEN 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolet ovat Joensuun kaupunki,

Lisätiedot

Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut

Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ HÄRKÄTIEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.1.2015 31.12.2016 1. Sopimuksen osapuolet Tämän yhteistoimintasopimuksen

Lisätiedot

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta

Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta Khall. 02.10.2017 151 liite nro. 2 Sopimus D/1117/00.04.01.02.00/2017 Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat

Lisätiedot

Sopimus Keski-Pohjanmaan kuntien ympäristöterveydenhuollon järjestämiseksi

Sopimus Keski-Pohjanmaan kuntien ympäristöterveydenhuollon järjestämiseksi Sopimus Keski-Pohjanmaan kuntien ympäristöterveydenhuollon järjestämiseksi 1. Sopimuksen osapuolet Tämän yhteistoimintasopimuksen osapuolet ovat Kokkolan ja Kannuksen kaupungit sekä Halsuan, Kaustisen,

Lisätiedot

KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 20.1.2009. I YLEISET PERUSTEET 1 Tehtävä Pelastuslaitoksen tehtävänä on tarjota Kainuun pelastuslaitoksen alueen kunnille pelastuslaissa

Lisätiedot

Tämän sopimuksen osapuolina ovat Hirvensalmen, Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun ja Pertunmaan kunnat.

Tämän sopimuksen osapuolina ovat Hirvensalmen, Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun ja Pertunmaan kunnat. SOPIMUS MIKKELIN SEUDUN YMPÄRISTÖPALVELUISTA (LUONNOS 11.11.2016) Hirvensalmen, Kangasniemen, Mikkelin, Mäntyharjun ja Pertunmaan kuntien valtuustot ovat hyväksyneet sopimuksen eläinlääkintähuollon, ympäristöterveydenhuollon

Lisätiedot

Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat):

Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä sopijakunnat): Luonnos 16.03.2012 Yhteistoimintasopimus jätehuoltoviranomaisena toimimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Tämän sopimuksen sopijaosapuolina ovat seuraavat Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n omistajakunnat (jäljempänä

Lisätiedot

KAINUUN PELASTUSLAITOS

KAINUUN PELASTUSLAITOS KAINUUN PELASTUSLAITOS MUUTOSINFOT ke 22.3. Suomussalmi ke 29.3. Ristijärvi ti 4.4. Paltamo ti 25.4. Puolanka ke 3.5. Sotkamo ke 10.5. Kajaani ke 17.5. Kuhmo to 18.5. Hyrynsalmi KAINUUN PELASTUSLAITOS

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI I KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 - Esitys 9.5.2014 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kokkolan kaupunginvaltuuston hyväksymä X.X.2014 Voimaantulopäivä

Lisätiedot

Vakka-Suomen seutukunta kuntayhtymä. Perussopimus

Vakka-Suomen seutukunta kuntayhtymä. Perussopimus Perussopimus 01.01.2005 Työvaliokunta 24.06.2004 Yhtymähallitus 31.08.2004 Voimaantulo 01.01.2005 3 1. LUKU - Vakka-Suomen seutukunta Vakka-Suomen seutukunta n jäsenkunnat ovat kunnallisvaltuustojen yhtäpitävillä

Lisätiedot

MAANINGAN KUNNAN, NILSIÄN KAUPUNGIN JA SIILINJÄRVEN KUNNAN VÄLINEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESSÄ

MAANINGAN KUNNAN, NILSIÄN KAUPUNGIN JA SIILINJÄRVEN KUNNAN VÄLINEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESSÄ MAANINGAN KUNNAN, NILSIÄN KAUPUNGIN JA SIILINJÄRVEN KUNNAN VÄLINEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESSÄ 1 Sopimuksen tarkoitus Tällä sopimuksella sopimuskunnat toteuttavat

Lisätiedot

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET

VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET VUODEN 2009 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1. TALOUTTA JA TOIMINTAA KOSKEVAT OHJEET JA SÄÄNNÖT Kaupungin taloudenhoitoa ja sen järjestämistä ohjaavat kuntalain 8. luku, kirjanpitolaki ja asetus, kirjanpitolautakunnan

Lisätiedot

Rautalammin kunta vastaa itse muihin perusturvaan kuuluvien sosiaalipalvelujen järjestämisestä.

Rautalammin kunta vastaa itse muihin perusturvaan kuuluvien sosiaalipalvelujen järjestämisestä. Suonenjoen kaupunki Sopimus 1 (6) x.x.2019 Julkinen Yhteistoimintasopimus perheneuvolapalveluista 1. Sopimuksen osapuolet Suonenjoen kaupunki, osoite Sairaalapolku 3, 77601 SUONENJOKI ja Rautalammin kunta,

Lisätiedot

Kaupunginhallitus liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto liite nro 8 (1/5)

Kaupunginhallitus liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto liite nro 8 (1/5) Kaupunginhallitus 3.12.2018 liite nro 7 (1/5) Kaupunginvaltuusto 10.12.2018 liite nro 8 (1/5) SOPIMUS YMPÄRISTÖNSUOJELUN JA RAKENNUSVALVONNAN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Luonnos 2. Aleksi Heikkilä, 1 Sopimuksen

Lisätiedot

Yhteistoimintasopimus maaseutuhallinnon tehtävien järjestämisestä

Yhteistoimintasopimus maaseutuhallinnon tehtävien järjestämisestä 1 Yhteistoimintasopimus maaseutuhallinnon tehtävien järjestämisestä SOPIJAKUNNAT ALAVIESKAN KUNTA KALAJOEN KAUPUNKI MERIJÄRVEN KUNTA PYHÄJOEN KUNTA RAAHEN KAUPUNKI SIIKAJOEN KUNTA 2 1 Sopimuksen osapuolet

Lisätiedot

OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN TOIMINTAA KOSKEVA KUNTIEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VUOSILLE

OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN TOIMINTAA KOSKEVA KUNTIEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VUOSILLE OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI LIIKELAITOKSEN TOIMINTAA KOSKEVA KUNTIEN VÄLINEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS VUOSILLE 2017 2020 SOPIMUS 1. SOPIJAOSAPUOLET Sopijaosapuolina ovat seuraavat kunnat: Hailuoto, Kempele,

Lisätiedot

SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN MUODOSTAMISESTA

SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN MUODOSTAMISESTA Sopimusluonnos 2.2.2015 1 SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN MUODOSTAMISESTA 1. Sopimuksen osapuolet: Parkanon kaupunki Juupajoen kunta Kihniön kunta Mänttä-Vilppulan kaupunki Sopimusosapuolista

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN YHTEISTYÖSTÄ LOIMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA

YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN YHTEISTYÖSTÄ LOIMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN YHTEISTYÖSTÄ LOIMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET Tämän sopimuksen osapuolet ovat Loimaan kaupunki ja Oripään kunta. 2. SOPIMUKSEN TARKOITUS

Lisätiedot

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1

JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 JOKILAAKSOJEN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 YLIVIESKAN KAUPUNKI Ylivieskan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 25.9.2012 64 Voimaantulopäivä 1.11.2012 I LUKU JOKILAAKSOJEN PELASTUSLAITOKSEN YLEISET PERUSTEET

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Kuntayhtymän kotipaikka on Ylivieskan kaupunki.

Kuntayhtymän nimi on Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Kuntayhtymän kotipaikka on Ylivieskan kaupunki. Peruspalvelukuntayhtymä Kallion PERUSSOPIMUS I YLEISTÄ Tällä sopimuksella Alavieskan kunta, Nivalan kaupunki, Sievin kunta ja Ylivieskan kaupunki sopivat kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevan puitelain

Lisätiedot

Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö

Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö Kuopion alueellinen rakennuslautakunta Johtosääntö Kuopion kaupunginvaltuusto 25.10.2010 112 Suonenjoen kaupunginvaltuusto 25.10.2010 59 Voimaantulo 1.1.2011 Kuopion alueellisen rakennuslautakunnan johtosääntö

Lisätiedot

Enonkosken, Heinäveden, Kerimäen ja Punkaharjun kuntien sekä Savonlinnan kaupungin sopimus maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen muodostamisesta

Enonkosken, Heinäveden, Kerimäen ja Punkaharjun kuntien sekä Savonlinnan kaupungin sopimus maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen muodostamisesta 1. (6) Enonkosken, Heinäveden, Kerimäen ja Punkaharjun kuntien sekä Savonlinnan kaupungin sopimus maaseutuhallinnon yhteistoiminta-alueen muodostamisesta 1. SOPIJAOSAPUOLET Järjestäjävastuun luovuttajina

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS LASKENTAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ JA TUOTTAMISESTA

YHTEISTOIMINTASOPIMUS LASKENTAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ JA TUOTTAMISESTA 1 YHTEISTOIMINTASOPIMUS LASKENTAPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ JA TUOTTAMISESTA I LUKU SOPIMUKSEN OSAPUOLET, TARKOITUS JA YLEISET PERIAATTEET 1.1 Sopimuksen osapuolet Kaarinan kaupunki, josta jäljempänä käytetään

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVI- EN JÄRJESTELYSTÄ

YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVI- EN JÄRJESTELYSTÄ YHTEISTOIMINTASOPIMUS MAASEUTUHALLINNON TEHTÄVI- EN JÄRJESTELYSTÄ Yhteistoimintasopimuksen sopijapuolet: Säkylän kunta Punkalaitumen kunta Huittisten kaupunki 1 Sopimuksen kohde ja sisältö Tämä sopimus

Lisätiedot

Yhteistoimintasopimus terveydenhuollosta

Yhteistoimintasopimus terveydenhuollosta Kuopion kaupunki Sopimus 1 (6) Yhteistoimintasopimus terveydenhuollosta 1. Sopimuksen osapuolet Kuopion kaupunki, osoite PL 228, 70101 KUOPIO (0171450-7) ja Tuusniemen kunta, osoite Keskitie 22, 71200

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 1163/00.01.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 1163/00.01. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/2015 1 (1) 58 Asianro 1163/00.01.00/2014 Pelastustoimen yhteistoimintasopimuksen uusiminen historia 22.10.2014 56: Pelastustoimen perussopimuksen ja kuntien maksuosuuden

Lisätiedot

LUONNOS KAINUUN MAAKUNNAN PERUSSOPIMUS. vers. 26.5.2011/al. I luku. Yleiset määräykset. 1 Nimi ja kotipaikka

LUONNOS KAINUUN MAAKUNNAN PERUSSOPIMUS. vers. 26.5.2011/al. I luku. Yleiset määräykset. 1 Nimi ja kotipaikka LUONNOS vers. 26.5.2011/al KAINUUN MAAKUNNAN PERUSSOPIMUS I luku Yleiset määräykset 1 Nimi ja kotipaikka Kainuun maakunta-kuntayhtymä (jatkossa Maakunta) toimii Kainuun hallintokokeilulain (343/2003),

Lisätiedot

Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää

Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto päättää Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän purkaminen, Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän (Siun sote) perussopimuksen muuttaminen ja näihin liittyvät järjestelyt

Lisätiedot

KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KOKKOLAN KAUPUNKI I KUNNALLINEN ASETUSKOKOELMA Nro 1 KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kokkolan kaupunginvaltuuston hyväksymä 12.5.2003, vsto muuttanut 25.10.2010 77.

Lisätiedot

Liite perussopimukseen, Osajäsenyyssopimus

Liite perussopimukseen, Osajäsenyyssopimus Pohjois-Satakunnan Peruspalvelu-Liikelaitoskuntayhtymä (PoSa) Liite perussopimukseen, Osajäsenyyssopimus Hyväksytty: PoSan jäsenkunnat: Honkajoen kunnanvaltuusto 30.3.2009 17 Jämijärven kunnanvaltuusto

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ JA TUOTTAMISESTA PORIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA

YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ JA TUOTTAMISESTA PORIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ JA TUOTTAMISESTA PORIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA LUONNOS Kunnanvaltuustojen vuonna 2010 solmiman sopimuksen

Lisätiedot

SOPIMUS PERUSOPETUKSEN (YLEIS- JA ERITYISOPETUS) JÄRJESTÄMISESTÄ

SOPIMUS PERUSOPETUKSEN (YLEIS- JA ERITYISOPETUS) JÄRJESTÄMISESTÄ LOHJA 1 (5) SOPIMUS PERUSOPETUKSEN (YLEIS- JA ERITYISOPETUS) JÄRJESTÄMISESTÄ 1. Sopijaosapuolet Lohjan kaupungin (opetuksen järjestäjä) ja kunnan (sopijakunta) kesken on tehty seuraava sopimus perusopetuksen

Lisätiedot

PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty Lapin liiton valtuustossa

PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty Lapin liiton valtuustossa 1 PELASTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty Lapin liiton valtuustossa 20.5.2010 I Luku 1 Sovellettavat säännöt Pelastuslautakunnan ja pelastuslaitoksen toimintaan sovelletaan tämän johtosäännön lisäksi

Lisätiedot

Yhteistoimintasopimus maaseutuhallinnon tehtävien järjestämisestä

Yhteistoimintasopimus maaseutuhallinnon tehtävien järjestämisestä Yhteistoimintasopimus maaseutuhallinnon tehtävien järjestämisestä Yhteistoimintasopimuksen sopijaosapuolet: Maaseutuhallinnon järjestämisvastuun tällä sopimuksella luovuttavat kunnat: Hartolan kunta, Heinolan

Lisätiedot

VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN

VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN www.ekarjala.fi 1 PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN TYÖRYHMÄN TYÖSKENTELY / Osallistujat: Pelastuslaitoksen yhteistyöryhmä täydennettynä Eksoten ensihoidon palvelupäälliköllä

Lisätiedot

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Porvoon sairaanhoitoalue (jäljempänä sha)

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Porvoon sairaanhoitoalue (jäljempänä sha) HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN PORVOON SAIRAANHOITOALUEEN JA ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN AIESOPIMUS ENSIHOIDON PALVELUTUOTANNOSTA JA ENSIVASTEPALVELUISTA 1. Sopijaosapuolet Itä-Uudenmaan

Lisätiedot

JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS. Hyväksytty seutuhallituksessa 24.11.

JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS. Hyväksytty seutuhallituksessa 24.11. 1 JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN VIRANOMAINEN TAMPEREEN KAUPUNKISEUDULLA YHTEISTOIMINTASOPIMUS Hyväksytty seutuhallituksessa 24.11.2009 2 YHTEISTOIMINTASOPIMUS TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN

YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 28.11.2016 YHTEISTOIMINTASOPIMUS (LUONNOS LSJLmalli) LAHDEN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 SOPIMUKSEN SOPIJAOSAPUOLET JA TARKOITUS Tämän sopimuksen sopijaosapuolia ovat Asikkalan,

Lisätiedot

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori.

Ulkoisen tarkastuksen tulosalue toimii tarkastuslautakunnan alaisuudessa. Kaupungin ulkoista tarkastusta johtaa kaupunginreviisori. 1(5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 7 hyväksymä. Voimassa 1.9.2015 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

Sopimuksen osapuoliksi voi liittyä myös muita kuntia, jotka ovat ensin hyväksyneet tämän sopimuksen sekä liittyneet Rosk n Roll Oy Ab:n osakkaiksi.

Sopimuksen osapuoliksi voi liittyä myös muita kuntia, jotka ovat ensin hyväksyneet tämän sopimuksen sekä liittyneet Rosk n Roll Oy Ab:n osakkaiksi. SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTELAUTAKUNNASTA LUONNOS 19.5.2015 1. Sopimuksen tarkoitus Allekirjoittaneet kunnat sopivat tällä sopimuksella siitä, että Raaseporin kaupungin lautakunta, jota nimitetään Uudenmaan

Lisätiedot

LUONNOS 28.1.2011 1. SOPIJAOSAPUOLET

LUONNOS 28.1.2011 1. SOPIJAOSAPUOLET LUONNOS 28.1.2011 Kaavin, Leppävirran, Maaningan, Rautalammin, Rautavaaran, Siilinjärven, Tervon, Tuusniemen, Vesannon kuntien sekä Juankosken, Kuopion, Nilsiän, Suonenjoen ja Varkauden kaupunkien sopimus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Johtokunnan kuuleminen Espoon kaupungin hallintosääntöuudistusta koskevassa asiassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 6. 6 Johtokunnan kuuleminen Espoon kaupungin hallintosääntöuudistusta koskevassa asiassa 09.03.2017 Sivu 1 / 1 983/2017 00.01.01.00 6 Johtokunnan kuuleminen Espoon kaupungin hallintosääntöuudistusta koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Katariina Kaukonen, puh. 040 527 0294 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET

SÄÄDÖSKOKOELMA. 2012 Nro 4. Kotkan kaupungin. KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2012 Nro 4 KOTKAN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ (Hyväksytty valtuustossa 23.1.2012) l LUKU YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Soveltamisala 2 Toimintaperiaatteet Tässä taloussäännössä annetaan

Lisätiedot

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on

Sen lisäksi, mitä laissa on erikseen säädetty, lautakunnan tehtävänä on 1 (5) VANTAAN KAUPUNGIN T A R K A S T U S S Ä Ä N T Ö Kaupunginvaltuuston 28.1.2008 hyväksymä. Voimassa 1.3.2008 alkaen. 1 Tehtäväalue Ulkoinen tarkastus vastaa kaupungin hallinnon ja talouden ulkoisen

Lisätiedot

1. SOPIJAOSAPUOLET 2. SOPIMUKSEN TARKOITUS

1. SOPIJAOSAPUOLET 2. SOPIMUKSEN TARKOITUS Kaavin, Leppävirran, Maaningan, Rautalammin, Rautavaaran, Siilinjärven, Tervon, Tuusniemen, Vesannon kuntien sekä Juankosken, Kuopion, Nilsiän, Suonenjoen ja Varkauden kaupunkien sopimus maaseutuhallinnon

Lisätiedot

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16

Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA Nro 16 Kotkan kaupungin SÄÄDÖSKOKOELMA 2011 Nro 16 KYMENLAAKSON PELASTUSLAITOKSEN LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ (Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 14.11.2011, tulee voimaan 1.1.2012) 1 Toimiala Kymenlaakson pelastuslaitoksen

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ JÄTEHUOLLON VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA

SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ JÄTEHUOLLON VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ JÄTEHUOLLON VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA 1. Sopimuksen osapuolet 1. Tampere Tampereen kaupunkiseudun kunnat: 2. Kangasala 3. Lempäälä 4. Nokia 5. Orivesi 6. Pirkkala

Lisätiedot

SÄÄNTÖKOKOELMA 055. Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston hyväksymä

SÄÄNTÖKOKOELMA 055. Kaupunginkanslia JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ. Kaupunginvaltuuston hyväksymä 1 JOENSUUN KAUPUNKI Kaupunginkanslia KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA 055 JOENSUUN KAUPUNGIN TALOUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.12.1996 4 :n 2 momentti poistettu (KV 25.11.2002) Muutos 11 :n 3 momenttiin

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus

LAPIN LIITTO Hallitus LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta SISÄLLYSLUETTELO Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta 20.03.201 3 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2019... 1 - KUPtalousarvio2019alustava...

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus Liite

LAPIN LIITTO Hallitus Liite LAPIN LIITTO Hallitus 29.8.2016 Liite Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2019 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara

Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS. Juankoski, Kaavi, Rautavaara Liite 7 38 5.6.2012 KUOPION KAUPUNGIN KANSALAISOPISTON TOIMINNAN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA SOPIMUS Juankoski, Kaavi, Rautavaara n kaupunki, Juankosken kaupunki, Kaavin kunta ja Rautavaaran kunta ovat sopineet

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VIRANOMAIS- TEHTÄVIEN HOITAMISESSA

SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VIRANOMAIS- TEHTÄVIEN HOITAMISESSA SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON VIRANOMAIS- TEHTÄVIEN HOITAMISESSA 1. Sopimuksen osapuolet 1. Tampereen kaupunki 2. Akaan kaupunki 3. Juupajoki 4. Kangasalan kunta 5. Oriveden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalvelujen. palvelusopimus vuodelle 2017

Sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalvelujen. palvelusopimus vuodelle 2017 Sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalvelujen palvelusopimus vuodelle 2017 LUONNOS Iisalmen kaupunki Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Yhtymähallitus 25.10.2016 Yhtymävaltuusto xx Sisällys PALVELUSOPIMUKSEN

Lisätiedot

TOHOLAMMIN KUNNAN PERUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA PALVELUSOPIMUS 2015

TOHOLAMMIN KUNNAN PERUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA PALVELUSOPIMUS 2015 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito ja -peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos JYTA Peruspalvelulautakunta TOHOLAMMIN KUNNAN PERUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA PALVELUSOPIMUS 2015 1. Sopimuksen

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLISTEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA. 1. Sopimuksen osapuolet

SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLISTEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA. 1. Sopimuksen osapuolet SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ JOUKKOLIIKENTEEN SEUDULLISTEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA 1. Sopimuksen osapuolet 1. Kangasala 2. Lempäälä 3. Nokia 4. Orivesi 5. Pirkkala 6. Tampere 7. Vesilahti

Lisätiedot

SELVITYS KAINUUN PELASTUSLAITOKSEN KUSTANNUKSISTA

SELVITYS KAINUUN PELASTUSLAITOKSEN KUSTANNUKSISTA SELVITYS KAINUUN PELASTUSLAITOKSEN KUSTANNUKSISTA 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Toimeksiannnon tavoite ja rajaus 1 2. Pelastustoimen tausta ja normiperusta 1 3. Hallinto 2 4. Toimivaltainen lautakunta 4 5. Pelastusjohtaja

Lisätiedot

1. Sopimuksen osapuolet

1. Sopimuksen osapuolet Luonnos 6.5.2014 SOPIMUS TAMPEREEN, AKAAN, JUUPAJOEN, KANGASALAN, PÄLKÄNEEN, ORIVEDEN, URJALAN JA VALKEAKOSKEN KUNTIEN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON JÄRJESTÄMISESTÄ YHTEISTOI- MINNASSA 1. Sopimuksen osapuolet

Lisätiedot

r'q SAMARBETSAVTAL Fö8. österbottens RADDNINGSVASENDE Vaasa-Vasa Isoþrö - Storþro Kaskinen - Kaskö Korsholm - Mustasaari

r'q SAMARBETSAVTAL Fö8. österbottens RADDNINGSVASENDE Vaasa-Vasa Isoþrö - Storþro Kaskinen - Kaskö Korsholm - Mustasaari POHJAN MAAN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOI M I NTASOPI M US \r l< r'q SAMARBETSAVTAL Fö8. österbottens Vaasa-Vasa 2.3.2009 Isoþrö - Storþro Kaskinen - Kaskö Korsholm - Mustasaari Korsnäs Kristinestad - Kristiinankaupunki

Lisätiedot

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015

LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 LAPIN LIITTO Hallitus 25.8.2015 Liite Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien 2017-2018 taloussuunnitelman laadintaohjeet Lapin liiton hallinnossa ja taloudenhoidossa noudatetaan kuntalain säännöksiä. Kuntalain

Lisätiedot

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä.

KUUMA -liikelaitoksen johtokunnan tehtävänä on johtaa ja kehittää kuntayhteistyötä. SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA... 2 1 Toimiala... 2 2 Johtokunnan kokoonpano ja toimikausi... 2 3 Johtokunnan tehtävät ja ratkaisuvalta... 3 4 Päätöksenteko johtokunnassa... 3 2. LUKU,

Lisätiedot

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ

KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.9.2012 57. Voimassa 1.1.2013 alkaen. 1. Yleistä 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015. Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015

Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015. Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015 Tekninen lautakunta 214 24.06.2015 Kaupunginhallitus 280 06.07.2015 Länsialueen paloaseman rahoitus 99/10.03.02.01/2015 TEKLA 214 Valmistelija/lisätiedot: Tilakeskuksen johtaja vs. Pekka Oksman, puh. 040

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007

HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ luonnos 05122011 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta ja kiireellisestä

Lisätiedot

ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PERUSSOPIMUS

ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PERUSSOPIMUS ITÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ PERUSSOPIMUS Yhtymävaltuusto hyväksynyt 17.12.1996 26.11.2002 ( 4) 2.12.2004 ( 1-4) 29.11.2007 ( 17) 7.5.2009 ( 2, 5, 13 ja 14) 1.12.2011 ( 14 ja 19) 28.11.2012 ( 2, 5, 6,

Lisätiedot

OULUN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN

OULUN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1/5 YHTEISTOIMINTASOPIMUS OULUN KAUPUNKISEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN TOIMIVALTAINEN LUPAVIRANOMAINEN 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET JA TARKOITUS Tämän sopimuksen osapuolia ovat Iin, Kempeleen, Limingan, Lumijoen, Muhoksen

Lisätiedot

Kvalt liite 1 Kv

Kvalt liite 1 Kv Kvalt liite 1 Kv 10.11.2015 (muutokset tällä tyypittelyllä; :t 2, 14, 20 ja 27) KAINUUN LIITTO -KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Kainuun

Lisätiedot

HIRVENSALMEN, PUUMALAN, RISTIINAN JA SUOMENNIEMEN KUNTIEN JA MIKKELIN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SEUDULLISTEN OPETUSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA

HIRVENSALMEN, PUUMALAN, RISTIINAN JA SUOMENNIEMEN KUNTIEN JA MIKKELIN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SEUDULLISTEN OPETUSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1 LUONNOS HIRVENSALMEN, PUUMALAN, RISTIINAN JA SUOMENNIEMEN KUNTIEN JA MIKKELIN KAUPUNGIN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SEUDULLISTEN OPETUSPALVELUJEN TUOTTAMISESTA 1. Sopimuksen osapuolet: Mikkelin kaupunki PL

Lisätiedot

Yhteistoimintasopimus Merilapin ympäristöpalveluista

Yhteistoimintasopimus Merilapin ympäristöpalveluista Yhteistoimintasopimus Merilapin ympäristöpalveluista 1 Sopijaosapuolet: Tornion kaupunki (sopimuskunta) Kemin kaupunki (sopijakunta) Keminmaan kunta (sopijakunta) Simon kunta (sopijakunta) Tervolan kunta

Lisätiedot

KANNUKSEN KUNNAN PERUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA PALVELUSOPIMUS 2016

KANNUKSEN KUNNAN PERUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA PALVELUSOPIMUS 2016 Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito ja -peruspalvelukuntayhtymä Peruspalveluliikelaitos JYTA Peruspalvelulautakunta KANNUKSEN KUNNAN PERUSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA PALVELUSOPIMUS 2016 1. Sopimuksen

Lisätiedot

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 9.12.2008 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena

Lisätiedot

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lautakunnassa on yhdeksän jäsentä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. HELSINGIN KAUPUNGIN PELASTUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toimiala Helsingin kaupungin pelastuslautakunta ja sen alainen Helsingin kaupungin pelastuslaitos huolehtivat pelastustoimesta sekä niille erikseen määrätyistä

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS

YHTEISTOIMINTASOPIMUS YHTEISTOIMINTASOPIMUS KUNTA- JA PALVELURAKENNEUUDISTUKSESTA ANNETUN LAIN (169/2007, SEURAAVASSA PUITELAKI) MUKAISEN YHTEISTOIMINTA- ALUEEN MUODOSTAMISTA VARTEN 1 SOPIJAPUOLET Pietarsaaren kaupunki Pedersören

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta SISÄLLYSLUETTELO Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta 28.03.201 3 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2018... 1 - : Keski-Uudenmaan

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 56 21.11.2016 41 Asianro 6592/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA

SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA SOPIMUS YHTEISESTÄ TOIMIELIMESTÄ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN VIRANOMAISTEHTÄVIEN HOITAMISESSA 1. Sopimuksen osapuolet 1. Tampere 2. Ikaalinen 3. Kangasala 4. Lempäälä 5. Nokia 6. Orivesi 7. Pirkkala 8. Pälkäne

Lisätiedot

SOPIMUS SOSIAALI- JA POTILASASIAMIESPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ

SOPIMUS SOSIAALI- JA POTILASASIAMIESPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ Kuopion kaupunki 1 (6) SOPIMUS SOSIAALI- JA POTILASASIAMIESPALVELUJEN JÄRJESTÄMISESTÄ Sopimuksen osapuolet Kuopion kaupunki Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueet PL 227 70101 Kuopio Juankosken

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on Lapin liitto -kuntayhtymä. Kuntayhtymän nimestä voidaan käyttää myös muotoa Lapin liitto. Kotipaikka on Rovaniemen kaupunki.

Kuntayhtymän nimi on Lapin liitto -kuntayhtymä. Kuntayhtymän nimestä voidaan käyttää myös muotoa Lapin liitto. Kotipaikka on Rovaniemen kaupunki. Hyväksytty Lapin liiton valtuustossa 28.11.2005 LAPIN LIITON PERUSSOPIMUS Voimaantulo 1.1.2006 Sivu 1. luku KUNTAYHTYMÄ... 1 2. luku KUNTIEN EDUSTAJAINKOKOUS... 2 3. luku VALTUUSTO... 4 4. luku HALLITUS...

Lisätiedot