ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS"

Transkriptio

1 ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS TALOUSSUUNNITELMA Toimintaympäristöanalyysi 2025 Etelä-Karjalan pelastustoimen toimintaympäristössä olennaisimpia muutostekijöitä ovat väestö- ja aluerakenteessa tapahtuvat muutokset. Väestö väheneminen, ikääntyminen, yksin asuvien määrä ja väestönkeskittyminen kasvukeskuksiin vaikuttavat myös pelastustoimen palvelujen tarpeeseen ja järjestämistapaan. Aluerakenteessa tapahtuvat muutokset, alueen riskikeskittymät ja uudet turvallisuuden uhat edellyttävät pelastusviranomaisia painottamaan tehtäviään uudella tavalla. Palvelutarpeiden ennustetaan kasvavan kasvukeskuksissa ja palvelutaso tulee kyetä ylläpitämään myös harvaanasutuilla alueilla, joiden väestörakenne painottuu ikäihmisiin. Väestörakenteen muutoksista johtuen ikääntyneille ihmisille tyypilliset onnettomuudet todennäköisesti lisääntyvät. Asumisen turvallisuuden keskeinen haaste on varmistaa iäkkäiden turvallinen asuminen. Ikääntyneiden yksin asumiseen liittyy useita turvallisuusriskejä. Ikääntyminen aiheuttaa usein toimintakyvyn alenemista, josta seuraa ongelmia arjessa selviytymiselle. Kotona tapahtuvat tapaturmat ovat ikääntyneiden yleisin tapaturmatyyppi. Pelastuslaitosten hälytystehtävissä aiheettomien automaattisten paloilmoitusten määrä on pysynyt korkeana ja niistä aiheutuu palokunnille runsaasti turhia hälytystehtäviä. Myös kynnys avun pyytämiseen on madaltunut. Onnettomuuksien laadussa ja määrässä ei tapahtune suuria muutoksia. Lisääntyvä kansainvälinen kauttakulkuliikenne aiheuttaa kuitenkin kasvavia onnettomuusriskejä etenkin maantieliikenteen osalta. Ihmishenkien menetyksiä ja omaisuusvahinkoja aiheuttavien suurten onnettomuuksien riskit kasvavat, kun yhteiskunnan toiminnot keskittyvät yhä suurempiin yksiköihin, kuten kauppakeskuksiin, kuljetusvälineisiin ja urheilu- sekä muihin kokoontumistiloihin. Meteorologisten arvioiden mukaan ilmastomuutoksista ja sään ääri-ilmiöistä johtuen vakavien luonnononnettomuuksien kuten myrskyjen, tulvien ja metsäpalojen riskin arvioidaan kasvavan. Kansainvälistyminen tuo mukanaan joukon mahdollisia ulkoisia turvallisuusuhkia, kuten ympäristöuhat, energian saannin ongelmat, kansainvälisen rikollisuuden tai terrorismin laajenemisen Suomeen. Monikulttuurisuus kasvaa suomalaisessa yhteiskunnassa ja kansainvälisen toiminnan jatkuvasti vilkastuessa. Monikulttuurinen osaaminen on luontevaa elämistä. Mikäli tämä osaamiskehitys häiriintyy tai epäonnistuu, se voi johtaa eri kulttuuriryhmien vuorovaikutuksen vähenemiseen ja syrjäytymiseen. Syrjäytyminen on keskeinen tekijä turvallisuusongelmien taustalla. Syrjäytyminen vaikuttaa yksilön, hänen lähipiirinsä ja laajemmin yhteiskunnan turvallisuuteen. Pelastustoimi pyrkii osaltaan ehkäistä syrjäytymistä yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Yhteiskunnan lisääntyvä riippuvuus laajoista ja monimutkaisista tieto- ja muista teknisistä järjestelmistä lisää yhteiskunnan haavoittuvuutta. Tietojärjestelmiä ja energianjakelua mahdollisesti koskevat vakavat häiriöt ja tietoverkkorikokset voivat vaarantaa yhteiskunnan toimivuutta ja väestön turvallisuutta. Viranomaisten on kyettävä nopeaan ja tehokkaaseen toimintaan monenlaisissa yhteiskunnan toimivuutta ja väestön turvallisuutta vaarantavissa häiriötilanteissa. Pelastustoimella on oltava jatkuvat ympärivuorokautiset johtamis- ja toimintavalmiudet. Näitä valmiuksia on tarkoituksenmukaista hyödyntää myös tilanteissa, joissa päävastuu on muilla viranomaisilla. Ympäristö-

2 onnettomuuksien torjunta priorisoidaan nykyistä korkeammalle. Infrastruktuurien häiriötilat voivat aiheuttaa vakavia ongelmia yhteiskunnan toiminnoille ja myös turvallisuudelle. Yhteiskunnan teknologinen kehitys asettaa uusia vaatimuksia osaamiselle. Tavoitteena on, että pelastustoimen alueellista järjestelmää hyödyntäen sekä tehtäväkokonaisuuksia järjestellen pystyttäisiin nykyistä tarkoituksenmukaisemmin vastaamaan ajan haasteisiin ja luomaan henkilöstölle mahdollisuus työskennellä pelastustoimen eri tehtävissä vaihtoehtoisia urapolkuja kehittämällä. Hyvä toimintakyky on tärkeää sekä päätoimiselle henkilöstölle että pelastustoimen tehtäväkentässä toimiville vapaaehtoisille. Toimintatapoja pyritään kehittämään siten, että pelastustehtävät voidaan hoitaa tekijäänsä vähemmän kuormittavilla ja nykyistä turvallisemmilla ja tehokkaammilla menetelmillä. Väestö- ja aluerakenteen muutokset sekä ikääntyminen vaikuttaa myös sopimuspalokuntien ja vapaaehtoisen pelastuspalvelun toimintaan. Työelämän vaatimukset ja työsidonnaisuus, työssäkäyntialueiden laajeneminen vaikeuttavat myös henkilöstön saantia vapaaehtoiseen pelastustoimintaan. Yksilökeskeisyys ja siihen liittyvä hyötyajattelu voivat myös olla haaste vapaaehtoisorganisaatioille. Vapaaehtoisen toiminnan järjestäminen vaikeutuu tulevaisuudessa etenkin väestökatoalueilla, mikäli siellä ei enää asu riittävästi nuoria. Haasteeseen vastaaminen edellyttää laajempaa yhteistyötä ja uusia toimintamalleja yli organisaatiorajojen. Pelastustoimen palvelutason kannalta on olennaista, että vapaaehtoisen pelastustoimintajärjestelmän toimintaedellytykset säilyvät tulevaisuudessakin. Alkaneet muutokset vaikuttavat jo nyt nopean avun saannin turvaamiseksi eri vuoden ja vuorokauden aikoina. Alkaneet muutokset vaikuttavat jo nyt nopean avun saannin turvaamiseksi eri vuoden ja vuorokauden aikoina. Hallitusohjelman mukaan pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista johtamista, suunnittelua, ohjausta, valvontaa ja koordinaatiota vahvistetaan ja parannetaan. Pelastustoimen uudistus toteutetaan osana maakuntauudistusta. Pelastustoimen järjestämisestä vastaavat jatkossa 18 maakuntaa. Uudistus on tarkoitus astua voimaan vuoden 2021 alusta. Uudistuksessa vahvistetaan valtion ohjausta pelastustoimessa. Vahva ohjaus toteutetaan siten, että valtioneuvosto hyväksyy pelastustoimen valtakunnalliset tavoitteet, ja sisäministeriö ohjaa suoraan 18 maakunnan pelastustointa. Valtioneuvosto voi myös päättää jodienkin pelastustoimen erityistehtävien keskittämisestä yhden tai useamman maakunnan hoidettavaksi. Valtioneuvosto voi myös päättää jodienkin pelastustoimen erityistehtävien keskittämisestä yhden tai useamman maakunnan hoidettavaksi. Toiminnan kuvaus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa olosuhteissa siitä, että pelastuslaitokselle säädetyt tehtävät suunnitellaan ja toteutetaan mahdollisimman tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla ja että onnettomuus- ja vaaratilanteissa tarvittavat toimenpiteet voidaan suorittaa viivytyksettä ja tehokkaasti. Toiminnan painopisteet ja keskeiset muutokset Pelastustoimen palvelut tuotetaan vahvistetun palvelutasopäätöksen mukaisesti. Hallitusohjelman mukaan pelastustoimen uudistus toteutetaan osana maakuntauudistusta. Pelastustoimen järjestämisestä vastaavat jatkossa 18 maakuntaa vuoden 2021 alusta alkaen. Uudistuksessa pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista johtamista, suunnittelua, ohjausta, val- 2

3 vontaa ja koordinaatiota vahvistetaan ja parannetaan. Ohjaus toteutetaan siten, että valtioneuvosto hyväksyy pelastustoimen valtakunnalliset tavoitteet, ja sisäministeriö ohjaa suoraan 18 maakunnan pelastustointa. Valtioneuvosto voi myös päättää joidenkin pelastustoimen erityistehtävien keskittämisestä yhden tai useamman maakunnan hoidettavaksi. Arvio toiminnan merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä Pelastustoimen palvelut on tuotettu vahvistetun palvelutasopäätöksen mukaisesti. Hyväksytty palvelutasopäätös sitouttaa pelastuslaitoksen tuottamaan ja ylläpitämään palvelutasopäätöksen mukaiset palvelut ja sopijakunnat osoittamaan riittävät taloudelliset resurssit pelastuslaitokselle hyväksytyn palvelutasopäätöksen toteuttamiseen. Palvelutasopäätös on sitovuudeltaan perusta alueen pelastustoimen toiminnan ja vuotuisen talousarvion yksityiskohtaiselle suunnittelulle. Pelastuslaitos on joutunut sopeuttamaan toimintaansa sille osoitettujen sopeuttamisvelvoitteiden mukaisesti. Sopeuttamisen seurausvaikutuksia ei voida kokonaan kompensoida toimintaa tehostamalla. Pelastustoimen keskeisenä yhteiskunnallisena vaikuttavuustavoitteena on vähentää onnettomuuksia, erityisesti tulipaloja ja niistä aiheutuvia henkilö- ja omaisuusvahinkoja. Onnettomuuksien tapahtuessa pelastustoimen tehtävänä on antaa kiireellistä ja tehokasta apua sekä pyrkiä pienentämään onnettomuuksista aiheutuneita vahinkoja. Sopeuttaminen on pyritty toteuttamaan siten, että pelastustoimen valmiudet toimia erilaisissa onnettomuustilanteissa ja poikkeusoloissa ovat hyvällä tasolla. Mikäli pelastuslaitoksen käyttötalousmäärärahoihin kohdentuu lisää talouden tasapainotusvelvoitteita, vaatii se edelleen toimintojen sopeuttamista ja hyväksymällä tästä syntyvä palvelutason lasku sekä se, että kansalaisten alueellista yhdenvertaista kohtelua ei kyetä varmistamaan. Toimintojen sopeuttaminen tulee vaikuttamaan palvelutasopäätöksessä asetettujen toiminnallisten tavoitteiden saavuttamiseen, henkilöstön määrään, työvuorovahvuuksien sekä päivystysjärjestelyjen. Lisäksi sillä tulee olemaan vaikutuksia myös sopimispalokuntajärjestelmän ylläpitoon. Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen 26 sivutoimista sammutusmiestä ja ryhmänjohtajaa vaativat Etelä- Karjalan käräjäoikeudessa, että heidän vuosina suorittama varallaolo tulisi katsoa jälkikäteen työajaksi. Kantajien Lappeenrannan kaupungille kohdistamat vaatimukset ovat olleet yhteensä noin 2,2 miljoonaa euroa. Etelä-Karjalan käräjäoikeus on antamassaan tuomiossa hylännyt kantajien kanteen. Käräjäoikeus on tuomiossaan katsonut, että kantajien suorittamaa varallaoloa ei ole pidättävä työaikana Käräjäoikeuden tuomiosta on valitettu Itä-Suomen hovioikeuteen. Pelastustoimen uudistukseen liittyvät merkittävimmät riskit ja epävarmuustekijät: aikataulu, pelastustoimen rahoitus, omistajaohjaus, pelastustoimen palvelutaso sekä omaisuusjärjestelyt. 3

4 Valtuustoon nähden sitovat perustehtävän mukaiset tavoitteet Tavoite Toimenpiteet Pelastustoimen palvelutaso vastaa alueen onnettomuusuhkia ja pelastustoimen palvelut tuotetaan lutasopäätöksen mukaisesti. Pelastustoimen palvelut tuotetaan hyväksytyn palve- hyväksytyn palvelutasopäätöksen mukaisesti. 4 Yhteiskunnallinen vaikuttavuus: Onnettomuuksien määrä ja niistä aiheutuvat vahingot vähenevät. Turvallisuusviestintä toteutetaan vahvistetun vuosisuunnitelman mukaisesti. Valvontatehtävät toteutetaan vahvistetun valvontaohjeen / -suunnitelman mukaisesti. Omavalvontatehtävät suoritetaan omavalvontasuunnitelman mukaisesti. Kiireellisissä pelastustehtävissä onnettomuuskohteen saavuttaa ensimmäinen yksikkö / toimintakykyinen pelastusryhmä vahvuudella 1+3 riskialueelle asetetussa toimintavalmiusajassa. Resurssit ja talous: Palvelut tuotetaan laadulla ja kustannustehokkaasti. Prosessit ja rakenteet: Pelastusorganisaation suorituskyky vastaa onnettomuusuhkien ja riskien edellyttämää tasoa kaikissa olosuhteissa. Henkilöstön osaaminen ja työkyky: Henkilöstön osaaminen ja työkyky vastaavat tehtävien vaatimuksia. Palvelut tuotetaan vahvistettujen määrärahojen puitteissa. Pelastusorganisaation suorituskyky vastaa onnettomuusuhkien ja riskien edellyttämää tasoa kaikissa olosuhteissa. Riittävä päätoimisenhenkilöstön sekä sopimuspalokuntalaisten määrä ja tarkoituksenmukainen sijoittelu koko alueelle Osaamisen kehittäminen koulutussuunnitelmien mukaisesti sekä työkyvyn ylläpitäminen Lappeenrannan kaupunginhallituksen tarkistamat pelastuslaitoksen talousarviokehykset vuosille Etelä-Karjalan pelastuslaitos TA 2018 TAE 2019 TS 2020 TS 2021 Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Toimintakate sisältää Lappeenrannan maksuosuuden investointimenoihin

5 5 ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS KÄYTTÖTALOUSSUUNNITELMA TA 2018 TAE 2019 KTS 2020 KTS 2021 Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut tuotot Sisäiset tuotot Toimintakulut Palkat Henkilösivukulut Palvelujen ostot Ruoka- ja puhtauspalvelut, sis. 0 0 Aineet, tarvikkeet ja tavarat Avustukset Sisäiset ylläpitovuokrat 0 0 Sisäiet pääoma- ja tontinvuokrat Muut vuokrat Muut kulut Toimintakate Sisäiset tuotot: Lappeenrannan maksuosuus investointimenoihin Pelastustoimen uudistus toteutetaan osana maakuntauudistusta vuoden 2021 alusta.

6 6 ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS INVESTOINTISUUNNITELMA (alv 0 %) Bruttomenot Avustukset Nettomenot Pelastusajoneuvokalusto Konttikalusto Pelastuskalusto- ja suojavarusteet Alus- /venekalusto Johtamisjärjestelmäkalusto Valvonta ja turv.viestintä Paloasemakalusto Väestönvaroitusjärjestelmä Öljyntorjuntakalusto (100% korvaus) Yhteensä

7 7 ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS KUNTIEN MAKSUOSUUDET PELASTUSTOIMEN KÄYTTÖTALOUS- JA INVESTOINTIMENOISTA 2019 Kunta Asukasluku Maksuosuus Käyttötalousmenot Investoinnit YHTEENSÄ % % Imatra ,00 21, Lappeenranta ,14 56, Lemi ,36 2, Luumäki ,66 3, Parikkala ,83 3, Rautjärvi ,65 2, Ruokolahti ,02 4, Savitaipale ,68 2, Taipalsaari ,68 3, YHTEENSÄ ,00 100,

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Toiminnan kuvaus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa olosuhteissa siitä, että pelastuslaitokselle säädetyt tehtävät suunnitellaan ja toteutetaan mahdollisimman tehokkaalla

Lisätiedot

Muutokset toimintaympäristössä strategian hyväksymisen jälkeen

Muutokset toimintaympäristössä strategian hyväksymisen jälkeen MAAKUNNALLINEN PALVELUTOIMINTA ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Muutokset toimintaympäristössä strategian hyväksymisen jälkeen Osana hallituksen rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanoa pelastustoimen rakenneuudistus

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Toiminnan kuvaus Etelä-Karjalan pelastuslaitos vastaa kaikissa olosuhteissa lainsäädännön sekä sopijakuntien siltä edellyttämistä palveluista asiakaslähtöisesti ja kustannustehokkaasti

Lisätiedot

Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen vuoden 2019 talousarvioesitys sekä vuosien taloussuunnitelma

Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen vuoden 2019 talousarvioesitys sekä vuosien taloussuunnitelma Etelä-Karjalan pelastuslaitoksen vuoden 2019 talousarvioesitys sekä vuosien 2020-2021 taloussuunnitelma Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1734/02.02.00.00/2018 Esittelijä: puh. Pelastusjohtaja Erkki Hokkanen

Lisätiedot

TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA 2018

TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA 2018 ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS TOIMINNAN JA TALOUDEN SEURANTA 218 Pelastustoimen osalta sitovana tavoitteena on, että pelastustoimen palvelutaso vastaa alueen onnettomuusuhkia ja pelastustoimen palvelut

Lisätiedot

Tavoite talousarviossa Toimenpiteet/tunnusluku Toteuma Yhteiskunnallinen vaikuttavuus:

Tavoite talousarviossa Toimenpiteet/tunnusluku Toteuma Yhteiskunnallinen vaikuttavuus: ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Pelastuslautakunta Etelä-Karjalan pelastuslautakuntaan kuuluu 8 jäsentä. Pelastuslautakunnan puheenjohtajana on toiminut Juha Nikku (Lappeenranta), 1.varapuheenjohtajana Esa

Lisätiedot

Pelastustoimen palvelut tuotetaan hyväksytyn palvelutasopäätöksen mukaisesti.

Pelastustoimen palvelut tuotetaan hyväksytyn palvelutasopäätöksen mukaisesti. ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Valtuustoon nähden sitovat perustehtävän mukaiset tavoitteet Tavoite Toimenpiteet 2015 Toteuma 2015 Pelastustoimen palvelutaso vastaa alueen onnettomuusuhkia ja pelastustoimen

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS

ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS ETELÄ-KARJALAN PELASTUSLAITOS Valtuustoon nähden sitovat perustehtävän mukaiset tavoitteet Tavoite Toimenpiteet 2017 Toteuma 2017 Pelastustoimen palvelutaso vastaa Pelastustoimen palvelut tuotetaan Pelastustoimen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 31.3.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 3/2015 Ta 2016 Tot 3/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 5 466 24097 5 566 23,1

Lisätiedot

KAINUUN PELASTUSLAITOS

KAINUUN PELASTUSLAITOS KAINUUN PELASTUSLAITOS MUUTOSINFOT ke 22.3. Suomussalmi ke 29.3. Ristijärvi ti 4.4. Paltamo ti 25.4. Puolanka ke 3.5. Sotkamo ke 10.5. Kajaani ke 17.5. Kuhmo to 18.5. Hyrynsalmi KAINUUN PELASTUSLAITOS

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen uudistus; pelastustoimen järjestäminen Hankejohtaja Taito Vainio 1 Pelastustoimen kehittämistä ohjaavat linjaukset HALLITUSOHJELMATAVOITTEET 1) Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2016 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 9/2015 Ta 2016 Tot 9/2016 % ta:sta muutos 15-16 Muutos 15-16 % Ennuste 31.12.2016 Toimintatulot 17 297 24 097 17 497 72,6

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Esko Koskinen

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Esko Koskinen Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Esko Koskinen Maakuntalaki Maakuntauudistus ja pelastustoimi Siirto maakunnille "Kuntalaki" Maakuntahallinto Organisaatio Liikelaitos Maakunnat ja JTS Maakuntien

Lisätiedot

Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunta ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN TALOUSARVIO- JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS /13.

Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunta ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN TALOUSARVIO- JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS /13. Itä-Uudenmaan aluepelastuslautakunta 8 17.10.2017 ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOKSEN TALOUSARVIO- JA TALOUSSUUNNITELMAEHDOTUS 2018-2020 76/13.130/2017 IUALPEL 17.10.2017 8 Valmistelu: Olavi Liljemark Pelastuslaitoksen

Lisätiedot

VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN

VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN VÄLIRAPORTTI PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN www.ekarjala.fi 1 PELASTUSTOIMI JA VARAUTUMINEN TYÖRYHMÄN TYÖSKENTELY / Osallistujat: Pelastuslaitoksen yhteistyöryhmä täydennettynä Eksoten ensihoidon palvelupäälliköllä

Lisätiedot

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: TALOUSARVIOESITYS 2015 Tulosyksikön nimi:lpr:n seudun ympäristötoimi yhteensä

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: TALOUSARVIOESITYS 2015 Tulosyksikön nimi:lpr:n seudun ympäristötoimi yhteensä KOKO YMPPI YHTEENSÄ LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 760-774 TALOUSARVIOESITYS 2015 Tulosyksikön nimi:lpr:n seudun ympäristötoimi yhteensä Toimintatuotot 3 398 641 3 217 598 3 399 228 3 539 158 181 630 5,64

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Pelastustoimen strategia 2025 Pelastustoimen visio 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Toiminta-ajatus Parannamme yhteiskunnan

Lisätiedot

Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma

Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma Pelastustoimen ja siviilivalmiuden hallitusohjelmatavoitteet - Sisäministeriön näkökulma Turvallinen Suomi 26.3.2019 Pelastusylijohtaja Kimmo Kohvakka Pelastustoimen ja siviilivalmiuden tavoitteet lainsäädännöstä

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi Pelastustoimen strategia 2025

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi Pelastustoimen strategia 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi Pelastustoimen strategia 2025 Pelastusylijohtaja Esko Koskinen 25.5.2016 Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 26.5.2016 2 Toiminta-ajatus:

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Pelastustoimen strategia 2025 Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Toiminta-ajatus: Parannamme yhteiskunnan

Lisätiedot

Pelastustoimen strategia SPEK:n pelastusalan neuvottelupäivät

Pelastustoimen strategia SPEK:n pelastusalan neuvottelupäivät Pelastustoimen strategia SPEK:n pelastusalan neuvottelupäivät 9.12.2015 Tiina Männikkö Pelastustoimen strategiahanke SM asetti hankkeen ajalle 12/2014 5/2016 Ohjausryhmä Strategiaryhmä 8.1.2016 2 Strategiahankkeen

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistamishanke

Pelastustoimen uudistamishanke STM valmiusseminaari 26.-27.5.2016, Haikon kartano Pelastustoimen uudistamishanke V-P Ihamäki Pelastusjohtaja, pelastusjohtajat pj. (Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos) PELASTUSLAITOSTEN KUMPPANUUSVERKOSTO

Lisätiedot

Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta

Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta Ajankohtaista maakunta- ja pelastustoimen uudistuksesta LSPel jäsenpalokuntien hallinnon ja päällystön seminaari 14.10.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter @PousiJouni 1 Tavoitteena sujuvoittaa

Lisätiedot

Pelastustoimen palvelutason arviointi. Hankejohtaja Taito Vainio

Pelastustoimen palvelutason arviointi. Hankejohtaja Taito Vainio Pelastustoimen palvelutason arviointi Hankejohtaja Taito Vainio 1 Käsiteltävät asiat Palvelutasopäätökset nyt Palvelutasopäätökset uudessa järjestelmässä 16.11.2017 OHJEEN RAKENNE 1 Yleistä... 3 1.1 Lainsäädäntö...

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU 21.5.2015 1 VUODEN Keski-Suomen pelastuslaitoksen vuoden 2016 talousarvion valmistelun lähtökohtia Taseessa ylijäämää 3 050 944,03 Vuonna 2015 kuntien maksuosuudet eivät

Lisätiedot

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet

LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet LPR Kaupunki Tulosyksikkö: 613TA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikön nimi: Yksityistiet 3 Toimintatuotot 0 0 0 0 30 Myyntituotot 0 0 0 0 31 Maksutuotot 0 0 0 0 35 Muut toimintatuotot 0 0 0 0 4 Toimintakulut

Lisätiedot

TA2018 valmistelu Palvelusopimusneuvottelut syksy 2017

TA2018 valmistelu Palvelusopimusneuvottelut syksy 2017 TA2018 valmistelu Palvelusopimusneuvottelut syksy 2017 TA2018 valmistelu Lappeenrannan kaupunginhallituksen 4.9.2017 linjauksen ja kuntajohtajien neuvottelukunnassa aiemmin käydyn keskustelun pohjalta

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% 2014 2014 01-08 2015 2015 01-08 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 23.867,02 4.882,82 20,5 156.000 23.270,00 14,9 3320 MAKSUTUOTOT 501.076,30 319.207,05 63,7

Lisätiedot

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 39 07.10.2016 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2020 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 07.10.2016 39

Lisätiedot

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto :47:05 Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA490 Perusturvahallinto 5.12. 14:47:05 TOT 7 kk TA TA % TS 2018 TS 2019 Myyntituotot 860 Maksutuotot Tuet ja avustukset

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta SISÄLLYSLUETTELO Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta 20.03.201 3 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2019... 1 - KUPtalousarvio2019alustava...

Lisätiedot

Sastamalan kaupunki INTIME/Talouden Suunnittelu

Sastamalan kaupunki INTIME/Talouden Suunnittelu 1/5 113 Osaprosessi: 600 SOTE-HALLINTO Myyntituotot 25 400 Maksutuotot 130 000 Tuet ja avustukset 3 800 Muut toimintatuotot 733 300 YHTEENSÄ 892 500 Palkat ja palkkiot -484 400 Eläkekulut -94 400 Muut

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU

KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVION VALMISTELU 1.6.2015 1 KESKI-SUOMEN PELASTUSLAITOKSEN VUODEN 2016 TALOUSARVIOESITYS Keski-Suomen pelastuslaitoksen vuoden 2016 talousarvion valmistelun

Lisätiedot

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10

Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto :08:10 Hailuodon kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tulosalue TA: TA590 Sivistyshallinto 7.12. 18:08:10 TA % TS 2018 TS 2019 Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Palkat ja

Lisätiedot

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue

YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain. Sivu 1. Tuloslaskelma / ulkoiset. Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue YLEISHALLINNON TOIMIALA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2015 Vastuualueittain Sivu 1 Tuloslaskelma / ulkoiset Summatasot: Tehtäväalue, Vastuualue 100 Konsernihallinto Talousarvio/ Käyttösuunnitelma 2015 1012 Kunnan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valmistelijat / lisätiedot: Tuomas Pälviä, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 12. Valmistelijat / lisätiedot: Tuomas Pälviä, puh 21.04.2016 Sivu 1 / 1 1667/2016 00.01.03 12 Toimintaympäristön tila Valmistelijat / lisätiedot: Tuomas Pälviä, puh. 09 816 26840 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Pelastusjohtaja Veli-Pekka Ihamäki

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Pohjois-Karjalan pelastuslaitos-liikelaitos Turvallisuutta Pohjois- Karjalaisille vuoden jokaisena päivänä Noljakantie 4 80140 Joensuu Ydintietoja pelastuslaitoksesta Ylimpänä päättävänä elimenä toimii

Lisätiedot

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37

SAVITAIPALEEN KUNTA Budjettiyhteenveto :03:37 200 Sivistystoimen hallinto Liiketoiminnan myyntituotot -52 179-52 000-25 997-52 000 Yleishallinnon maksut Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot TOIMINTATULOT (ulkoiset) -52 179-52 000-25 997-52 000 Palkat

Lisätiedot

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2

TOIMINTAKATE , ,87-666,87 101,2 Sastamalan kaupunki Talousarviovertailu 1 SIVU 1 3710 ELÄMÄNLAADUN HALLINTO * Palkat ja palkkiot 24.500,00-18.901,04-5.598,96-77,1 * Eläkekulut 2.700,00-2.389,25-310,75-88,5 * Muut henkilösivukulut 700,00-4.433,01-3.733,01

Lisätiedot

SOPIMUSPALOKUNTATOIMINNAN EDISTÄMINEN. SPPL PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT Erityisasiantuntija Jouni Pousi

SOPIMUSPALOKUNTATOIMINNAN EDISTÄMINEN. SPPL PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT Erityisasiantuntija Jouni Pousi SOPIMUSPALOKUNTATOIMINNAN EDISTÄMINEN SPPL PALOPÄÄLLYSTÖPÄIVÄT 6. 8.4.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Pelastustoimen visio 2025: Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana

Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Sisäinen turvallisuus maakunnan strategisena voimavarana Ari Evwaraye Sisäministeriö Alueiden uudistumisen neuvottelukunta 17.11.2017 (Valtioneuvoston periaatepäätös 5.10.2107) 10.11.2017 2 Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2019 ja taloussuunnitelma

Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2019 ja taloussuunnitelma Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 50 12.10.2018 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen talousarvio vuodelle 2019 ja taloussuunnitelma 2020 2022 Jokilaaksojen pelastuslaitoksen johtokunta 12.10.2018 50

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden strategia. Ari Evwaraye Sisäministeriö

Sisäisen turvallisuuden strategia. Ari Evwaraye Sisäministeriö Sisäisen turvallisuuden strategia Ari Evwaraye Sisäministeriö 26.1.2018 2 Sisäisen turvallisuuden määritelmä Ne yhteiskunnan ominaisuudet, joiden johdosta väestö voi nauttia oikeusjärjestelmän takaamista

Lisätiedot

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-syyskuu 2014

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-syyskuu 2014 Raportointi jäsenkunnille Tammi-syyskuu 2014 Eksoten tulos Tammi-syyskuu 2014 Muutos 2014 Tammi-syyskuu 2014 Koko vuosi TP 2013 EKSOTE YHTEENSÄ 1000 EUR E2014 vs. TP 2013 Toteuma Budjetti Erotus Ennuste

Lisätiedot

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT

244 KEMPELE TALOUSARVION TULOSLASKELMA Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut. TP 2016 TA+MUUT. 1. vaihe 2018 Ero% 2017 TOIMINTATUOTOT TALOUSARVION TULOSLASKELMA 218 Koko kunta, ulkoiset tuotot ja kulut TP 216 TA+MUUT. 1. vaihe 218 Ero% 217 MYYNTITUOTOT 2 234 138 1 636 596 1 9 738 16,1 MAKSUTUOTOT 4 78 463 4 323 687 4 478 368 3,6 TUET

Lisätiedot

Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017

Selite TP 2017 TA 2018 Kyj:n esitys Muutos % ta 2018 Muutos % tp 2017 114 Tulosalue: 16 Hallinto- ja tukipalvelut Myyntituotot -122947-124000 -124000 0,9 Jäsenkuntien maksuosuudet Maksutuotot Tuet ja avustukset -33392-15200 -30200 98,7-9,6 Muut toimintatuotot -33846-29000

Lisätiedot

Pelastuslaitosten strateginen pohja

Pelastuslaitosten strateginen pohja Strategia 2020 Pelastuslaitosten strateginen pohja Pelastuslaitoksen kehittymisvaatimus Johtamisen haaste Tuottavuushyöty Yhteiskunnan/ Kunnan tavoitetaso Miten osaaminen saadaan yhteiskunnan käyttöön?

Lisätiedot

Olen vuotias 1/10. Olen - vuotias. Kaikki vastaajat (N=384) yli 65

Olen vuotias 1/10. Olen - vuotias. Kaikki vastaajat (N=384) yli 65 Olen vuotias Olen - vuotias 86 79 81 55 36 38 9-14 15-24 25-34 35-44 45-54 55-64 yli 65 1/1 Olen Olen 25 4 1 15 5 Mies ainen 2/1 Missä kunnassa asut? Missä kunnassa asut? 1 125 1 69 54 36 28 18 24 1 Lappeenranta

Lisätiedot

Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio

Pelastustoimen kehittäminen. Pelastusylitarkastaja Taito Vainio Pelastustoimen kehittäminen Pelastusylitarkastaja Taito Vainio 2.12.2015 2 Hallitusohjelman kirjaukset pelastustoimesta Pelastustoiminnan ja varautumisen valtakunnallista johtamista, suunnittelua, ohjausta,

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016. Taloussuunnitelma 2016-2018. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos

TALOUSARVIO 2016. Taloussuunnitelma 2016-2018. Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIO 2016 Taloussuunnitelma 2016-2018 www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi Noljakantie

Lisätiedot

Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari. Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus

Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari. Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus Vammaisasiain yhteistyöryhmä seminaari Pelastusalan lainsäädäntöä Pelastustoimen maakuntauudistus 16.5.2018 Pikkuparlamentti erityisasiantuntija Jarkko Häyrinen 18.5.2018 1 Pelastuslaki 9 Rakennusten palo-

Lisätiedot

Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa

Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa Järjestöyhteistyön merkitys sisäisessä turvallisuudessa PAREMMIN PÄRJÄTÄÄN YHDESSÄ järjestöt yhteiskunnan tukena seminaari Pori 13.4.2018 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter@PousiJouni Sisäisen turvallisuuden

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos liikelaitos 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.9.2015 A. Talous Käyttötalous Pelastuslaitos 1 000 tot. 9/2014 Ta 2015 Tot 9/2015 % ta:sta muutos 14-15 Muutos 14-15 % Ennuste 31.12.2015 Toimintatulot 17 049 23 698 17 297 73,0

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=03... Sivu 1/8 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Maaliskuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Summatasot: Vastuualue Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 5000 Tekn toimen

Lisätiedot

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio

:55 sivu 1(5) TULOSLASKELMAOSAN TOTEUTUMISVERTAILU 1-1/2019. Talousarviomuutokset. Talousarvio 26. 2. 2019 14:55 sivu 1(5) 500 VARHAISKASVATUS Alkuperäinen MYYNTITUOTOT 20 944 0 20 944 0-20 944-100,0 % 0,0 % MAKSUTUOTOT 348 905 0 348 905 38 715-310 190-88,9 % 11,1 % YHTEENSÄ 369 849 0 369 849 38

Lisätiedot

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07...

Kaupunkikehityslautakunta&kp=50&kk=07... Sivu 1/2 Tuloslaskelma / ulkoiset Tammikuu-Heinäkuu 2019 50 Kaupunkikehityslautakunta Ta Toteutunut 2019 Jäljellä Tot% Ta/Tot Tot kuluva kausi TP2018 Ennuste TP 2019 Toimintatuotot 7 737 545 4 737 639

Lisätiedot

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6

PERUSTURVA TA-ESITYS 2015 VASTUUALUE-MENO-TULOLAJITASO Perusturvalautakunta 30.9.2014 liite nro 6 Hallinto Korvaukset kunnilta 3 126 Muut suoritteiden myyntituotot 7 860 8 000 8 000 1 260 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 7 860 8 000 8 000 4 386 8 000 Maksetut palkat ja palkkiot -304 400-342 300-342

Lisätiedot

Lapin pelastuslaitos Tehtävät, vastuu ja varautuminen. Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 51 Sodankylä

Lapin pelastuslaitos Tehtävät, vastuu ja varautuminen. Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 51 Sodankylä Lapin pelastuslaitos Tehtävät, vastuu ja varautuminen Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 51 Sodankylä 1.2.2017 Martti Soudunsaari Pelastusjohtaja Yksi maamme 22 pelastuslaitoksesta. Lapin liiton

Lisätiedot

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä

TA Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA-2017 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä TA17 LÄHTÖKOHDAT Perustamissuunnitelma 1/2016: Kuntayhtymän tavoitteena on saavuttaa keskiarvoisesti ennakoitavaan kustannuskehitykseen nähden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin

Tuloslaskelma Tammikuu-Joulukuu Opetus ja kultt.toimen hallin Tammikuu-Joulukuu 4110 Opetus ja kultt.toimen hallin Ta Toimintatuotot 800 0 800 785 15 98,1 Myyntituotot 600 0 600 518 82 86,4 Muut toimintatuotot 200 0 200 267-67 133,5 Toimintakulut -223 277-2 096-225

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta

SISÄLLYSLUETTELO. Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta SISÄLLYSLUETTELO Keski-Uudenmaan pelastustoimen liikelaitoksen johtokunta ote pöytäkirjasta 28.03.201 3 Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet 2018... 1 - : Keski-Uudenmaan

Lisätiedot

Pelastustoimi

Pelastustoimi Pelastustoimi 1.1.2019 Pelastustoimen uudistushankkeen ohjausryhmä 14.2.2017 Hallitusneuvos Ilpo Helismaa Maakuntauudistus ja pelastustoimi Maakuntalaki Siirto maakunnille "Kuntalaki" Maakuntahallinto

Lisätiedot

HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT TP-TA

HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT TP-TA Hämeenkyrön kunta Budjettiyhteenveto HALLINTO JA TOIMISTOPALVELUT MYYNTITUOTOT MAKSUTUOTOT -671 671-100,0 MUUT TOIMINTATUOTOT -578 578-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1 249 1 249-100,0 TOIMINTATUOTOT YHT. -1

Lisätiedot

Turvallinen maakunta jokaiselle

Turvallinen maakunta jokaiselle ESITYS 13.12.2012 Turvallinen maakunta jokaiselle ETELÄ-KARJALAN PELASTUSTOIMEN PALVELUTASOPÄÄTÖS 2013 2016 Voimassa 1.7.2013-30.6.2017 Pelastuslautakunnan päätös xx.xx.2013, xx SISÄLTÖ ETELÄ-KARJALAN

Lisätiedot

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , ,

,72-***** TOIMINTAKATE YHTEENSÄ , , Muonion kunta Ta-vertailu talousarvio ja ed.vuosi SIVU 1 30 SIVISTYSTOIMEN HALLINTO 150,00 * Muut suoritt. myyntituotot 0 0,00 0 0,0 0 207,59 * Muut toimintatuotot 240 139,01 101 57,9 0 357,59 *** TOIMINTATULOT

Lisätiedot

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 2/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 7424/01.00.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 2/ (1) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta Asianro 7424/01.00. Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 2/2016 1 (1) 15 Asianro 7424/01.00.02/2015 Kehittämisaloite / pelastustoimen viranhaltijat pienissä kunnissa Joona Pellikan kehittämisaloite Mitä palvelua kehittämisaloite

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Jokilaaksojen pelastuslaitos 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jarmo Haapanen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistushanke

Pelastustoimen uudistushanke Pelastustoimen uudistushanke - Alueellinen yhteistoiminta pelastustoiminnassa ja poikkeusoloissa -työryhmä - Poikkeusolojen riskianalyysi -alatyöryhmä Pelastustoimen ajankohtaisseminaari 13.10.2016, Jyväskylä

Lisätiedot

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen

Pelastustoimen uudistus. Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistus Johtava asiantuntija Jussi Rahikainen Pelastustoimen uudistaminen Pelastustoimen uudistaminen tehdään, jotta edelleen tiukkenevassa taloudellisessa tilanteessa asiakkaan turvallisuustaso

Lisätiedot

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 1.10.2015 10:28:39

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 1.10.2015 10:28:39 Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 1.10.2015 10:28:39 Muut suoritt. myyntituotot -425-180 -400 122,2-400 -400 Yleishallinnon maksut Tuet

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 24010100 SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT MYYNTITUOTOT 215.248,46 215.248,46 100,0 265.400 200.181,63 75,4 MAKSUTUOTOT 252.345,99 252.345,99 100,0 258.200

Lisätiedot

Tilinp. TA+MUUT. TOT. TA muutos muutos % SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT

Tilinp. TA+MUUT. TOT. TA muutos muutos % SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT KÄYTTÖTALOUS TALOUS TOIMINTATUOTOT/TULOT MYYNTITUOTOT 171.667 188.800 124.174 240.400 51.600 27,3 MAKSUTUOTOT 334.754 349.800 167.477 298.200-51.600-14,8 TUET JA

Lisätiedot

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS

Tilinpäät. Toteuma Käyttö% TA+muut Toteuma Käyttö% SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS LAPUAN KAUPUNKI Sivu 1 SOSIAALIPALVELUT 3002 KÄYTTÖTALOUS 3007 TALOUS 3010 TOIMINTATUOTOT/TULOT 3310 MYYNTITUOTOT 213.176,00 213.176,00 100,0 240.400 215.248,46 89,5 3320 MAKSUTUOTOT 259.758,90 259.758,90

Lisätiedot

Turvallinen maakunta jokaiselle ETELÄ-KARJALAN PELASTUSTOIMEN PALVELUTASOPÄÄTÖS 203 206 Voimassa.7.203-30.6.207 Pelastuslautakunnan päätös 23.5.203, 26 SISÄLTÖ ETELÄ-KARJALAN PELASTUSTOIMEN PALVELUTASOPÄÄTÖS

Lisätiedot

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015

Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 1.12.2015 Käyttötalousosa TOT 2014 TA 2015 TA muutokset 2015 TA siirrot 2015 TA yhteensä 2015 TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS 2019 Toimielin kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunt Määrärahat Käyttötalousosa

Lisätiedot

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017

Ta 2018 Tot Tot. % Tot. 2017 Tuloslaskelma Tammikuu-Elokuu 2018 Tulosalue: 660, 690 Summatasot: Vastuualue 7.9.2018 Ta 2018 Tot. 2018 Tot. % Tot. 2017 Muutos% 2017-2018 Ennuste 31.12.2018 TP 2017 6610 Yhteiset palvelut Toimintatuotot

Lisätiedot

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Ratkaisujen Suomi - Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015 Suomi on maailman turvallisin maa asua, yrittää ja tehdä työtä. Hallitus

Lisätiedot

Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen. Vesa-Pekka Tervo

Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen. Vesa-Pekka Tervo Suunnitellut alueellisen varautumisen rakenteet - katsaus valmistelutilanteeseen Vesa-Pekka Tervo Valmius- ja varautumistehtävien organisoinnin valmisteluryhmä Tehtävät:» laatia ehdotukset yhteiskunnan

Lisätiedot

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8500 TOIMINTAKULUT

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8500 TOIMINTAKULUT 00003401 PERUSTURVAN HALLINTO 8502 PALKAT JA PALKKIOT -41.700-41.700-26.025,99 62,4 8512 ELÄKEKULUT -9.100-9.100-5.883,12 64,6 8513 MUUT HENKILÖSIVUKULUT -2.340-2.340-941,24 40,2-11.440-11.440-6.824,36

Lisätiedot

TALOUSARVIO JA MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä

TALOUSARVIO JA MUUTOS. TOIMINTATUOTOT Myyntituotot TOIMINTATUOTOT yhteensä Käyttötalous ja poistot tehtäväalueittain 4/2019 KONSERNIHALLINTO 100 Vaalit TALOUSARVIO 2019 TALOUS- ARVIO- MUUTOS TALOUSARVIO JA MUUTOS TOTEUTUMA huhtikuu, 2019 TOT-% POIKKEAMA Myyntituotot 264 000 264

Lisätiedot

Pelastustoimi kysely. Kysely pelastustoimen ja sen toimintaympäristön nykytilasta

Pelastustoimi kysely. Kysely pelastustoimen ja sen toimintaympäristön nykytilasta Pelastustoimi 2019 -kysely Kysely pelastustoimen ja sen toimintaympäristön nykytilasta Perustiedot kyselystä Kyselyn laatimiseen osallistui Palopäällystöliiton toimijoiden lisäksi sisäministeriön pelastusosaston

Lisätiedot

Luumäen kunta. Talousarvio 2015. Taloussuunnitelma 2015 2017. Kunnanhallitus 10.11.2014 286. Kunnanhallitus 24.11.2014 306

Luumäen kunta. Talousarvio 2015. Taloussuunnitelma 2015 2017. Kunnanhallitus 10.11.2014 286. Kunnanhallitus 24.11.2014 306 Luumäen kunta Talousarvio 2015 Taloussuunnitelma 2015 2017 Kunnanhallitus 10.11.2014 286 Kunnanhallitus 24.11.2014 306 Kunnanhallitus 8.12.2014 314 Kunnanvaltuusto 15.12.2014 64 TALOUSARVIO 2015 1 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015

Raportointi jäsenkunnille. Tammi-maaliskuu 2015 Raportointi jäsenkunnille Tammi-maaliskuu 2015 Eksoten tulos Q1 2015 Kausi Jäsenkuntien maksuosuudet Toimintakate Tulos Alijäämä Raportointikokous BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN BUDJ TOT/ENN 3/2014

Lisätiedot

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8010 TOIMINTATUOTOT

PERUSTURVAN HALLINTO 8000 TULOSLASKELMA 8010 TOIMINTATUOTOT 00003401 PERUSTURVAN HALLINTO 8010 TOIMINTATUOTOT 8310 MYYNTITUOTOT 8314 MUUT SUORITTEIDEN MYYNTITUOTOT 300,00-100,0 8310 MYYNTITUOTOT 300,00-100,0 8010 TOIMINTATUOTOT 300,00-100,0 8502 PALKAT JA PALKKIOT

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI 81 Taloussuunnitelma LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS -LIIKELAITOS

ESPOON KAUPUNKI 81 Taloussuunnitelma LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS -LIIKELAITOS ESPOON KAUPUNKI 81 LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS -LIIKELAITOS TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2017 2019 ESPOON KAUPUNKI 82 LÄNSI-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS -LIIKELAITOS Pelastuslain 24 :n mukaisesti kunnat

Lisätiedot

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -9.217-23.747-17.514 90,0-26,2-17.514 90,0-26,2-17.514-17.514-17.514

4999 TOIMINTAKATE/JÄÄMÄ -9.217-23.747-17.514 90,0-26,2-17.514 90,0-26,2-17.514-17.514-17.514 005945 Yksityistietoimen hallinto 3001 Myyntituotot 4.492-100,0-100,0 3200 Maksutuotot 1.653-100,0-100,0 3300 Tuet ja avustukset 59-100,0-100,0 6.205-100,0-100,0 4001 Henkilöstökulut -13.058-16.567-10.034-23,2-39,4-10.034-23,2-39,4-10.034-10.034-10.034

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2016 PELASTUSTOIMEN TULOSALUE www.pkpelastuslaitos.fi Pohjois-Karjalan pelastuslaitos -liikelaitos etunimi.sukunimi@pkpelastuslaitos.fi

Lisätiedot

Harjavallan kaupunki

Harjavallan kaupunki Tuloslaskelma Huhtikuu 2017 31.5.2017 400 Harjavallan kaupunki Ta 2017 Tot. Jäljellä Tot % Tot. 2016 Muutos 16-17 Muutos% 16-17 Toimintatuotot 10 701 196 3 002 512 7 698 684 28,1 % 3 712 015-709 503-19,1

Lisätiedot

Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2015 Kklk Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/1.

Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2015 Kklk Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/1. Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2015 Kklk 21.4.2015 Laatija: AT tilivuosi 2015/1. ennuste KAUPUNGINKIRJASTO Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/1. ENN

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS - LIIKELAITOKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA TALOUSARVIO 2018

POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS - LIIKELAITOKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA TALOUSARVIO 2018 POHJOIS-KARJALAN PELASTUSLAITOS - LIIKELAITOKSEN TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 2020 TALOUSARVIO 2018 Pohjois-Karjalan pelastuslaitos- liikelaitoksen johtokunta 13.12.2017 2 Pohjois-Karjalan pelastuslaitos

Lisätiedot

Palvelutasopäätös Palvelutasopäätösluonnoksen käsittelyn tueksi

Palvelutasopäätös Palvelutasopäätösluonnoksen käsittelyn tueksi Palvelutasopäätös 2014-2017 Palvelutasopäätösluonnoksen käsittelyn tueksi Palvelutasopäätös Pelastuslain mukaan pelastuslaitoksen johtokunta päättää pelastustoimen palvelutasosta kuntia kuultuaan. Päätöksessä

Lisätiedot

AIKA klo 17:00-18:23 Ruokolahden paloasema, Myllärintie 6, Ruokolahti

AIKA klo 17:00-18:23 Ruokolahden paloasema, Myllärintie 6, Ruokolahti Lappeenrannan kaupunki Pöytäkirja 3/2018 1 AIKA 11.10.2018 klo 17:00-18:23 PAIKKA Ruokolahden paloasema, Myllärintie 6, 56100 Ruokolahti Nimi Tehtävä Lisätieto Päätöksentekijät Karhu Jari Puheenjohtaja

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS

ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSLAITOKSEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS ETELÄ-POHJANMAAN PELASTUSTOIMEN YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOPIJAPUOLET Alajärven, Alavuden, Kauhajoen, Kauhavan, Kurikan, Lapuan, Seinäjoen ja Ähtärin

Lisätiedot

Sisäisen turvallisuuden painopisteet mitä lähdemme yhdessä tekemään?

Sisäisen turvallisuuden painopisteet mitä lähdemme yhdessä tekemään? Sisäisen turvallisuuden painopisteet mitä lähdemme yhdessä tekemään? Vt kansliapäällikkö Jukka Aalto Valtakunnallinen turvallisuusseminaari Järvenpäässä 24.1.2018 Sisäisen turvallisuuden tavoite Pääministeri

Lisätiedot

Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/2. ENN

Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/2. ENN Kaupunginkirjasto TALOUSARVION TOTEUTUMISENNUSTE 2014 Kklk 28.8.2014 Laatija: AT tilivuosi 2014/2. ennuste KAUPUNGINKIRJASTO Talous Tulosbudjetti 1. ennuste 2. ennuste 3. ennuste 4. ennuste Ero TB/2. ENN

Lisätiedot

TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010

TALOUSSUUNNITELMA JA TALOUSARVIO 2010 1 TALOUSSUUNNITELMA 2010-2012 JA TALOUSARVIO 2010 Pelastuslautakunta 25.9.2009 / asia 92, Liite nro 6 Hallitus 28.9.2009 Muutettu pelastuslautakunnan päätöksen mukaisesti Valtuusto 25.11.2009 2 LAPIN PELASTUSLAITOKSEN

Lisätiedot

PALVELUTASOPÄÄTÖ S JA RISKIANALYYSI Kati Tillander

PALVELUTASOPÄÄTÖ S JA RISKIANALYYSI Kati Tillander PALVELUTASOPÄÄTÖ S JA RISKIANALYYSI 2017-2020 Kati Tillander 28.2.2017 Palvelutasopäätös Sisältö Riskianalyysi Toimii palvelutasopäätöksen perusteluosana ja edelleen tarkemman toiminnan suunnittelun apuvälineenä.

Lisätiedot

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa

Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Kohti sisäisen turvallisuuden strategiaa Ratkaisujen Suomi - Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma 29.5.2015 Suomi on maailman turvallisin maa asua, yrittää ja tehdä työtä. Sisäisen

Lisätiedot

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :13:25

Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO :13:25 Muonion kunta Pääbudjetti Sivu 1 INTIME/Talouden Suunnittelu 112 Tehtävä: 22 SOSIAALITOIMEN HALLINTO 14.10.2019 13:13:25 Muut suoritt. myyntituotot Yleishallinnon maksut Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot

Lisätiedot