Miehikkälän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös. Kunnanvaltuusto 22.6.2015 Antti Jämsén I Miehikkälän kunta I www.miehikkala.fi



Samankaltaiset tiedostot
Strategisten tavoitteiden toteutuminen ja kuntien kehitysnäkymät

Talousarvion laadinnan lähtökohdat. Valtuuston talousseminaari Miehikkälän Salpalinja museo Kunnanjohtaja Antti Jämsén

Ely-Keskuksen ja Kaakon kaksikon kehityskeskustelu. Miehikkälän Salpalinja-museo

Talousarviomuutokset vuodelle 2014

Suur-Miehikkälän kylä Kunnanjohtaja Antti Jämsén

Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille

Tilinpäätösennuste 2014

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarviomuutokset vuodelle 2016

Toteutuma-arviossa on varauduttu euron palautukseen perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille.

Yleistä vuoden 2019 talousarviosta

TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2016

Perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alueen kunnille joudutaan maksamaan palautuksia viime vuodelta arviolta euroa.

ISONKYRÖN KUNTA TALOUSARVIO Reino Hintsa

Seutufoorumi Merikeskus Vellamo Kotka Antti Jämsén

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen

Talousarvio 2019 Valmistelu ja aikataulut. Konsernijaosto

KAUHAVAN KAUPUNKI Hallintopalvelut KAUHAVAN TALOUS PÄÄTYI ENNÄTYSTULOKSEEN TIEDOTE

VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

LIPERIN KUNTA VUODEN 2015 TALOUSARVION JA TALOUSSUUNNITELMAN VALMISTELUOHJEET. Suunnittelun aikataulu

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016

Kunnanvaltuusto Talousarvio Tuomas Lohi Kunnanjohtaja

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä TILINPÄÄTÖS 2008

KUNTASTRATEGIA Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä.

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2019 SIIKAJOEN KUNTA

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Vuoden 2019 talousarvion laadintatilanne

Forssan kaupungin vuoden 2018 tilinpäätös. Mediatiedote

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Yhteenveto vuosien talousarviosta

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI ELOKUULTA 2018

Kunnanhallitus TILINPÄÄTÖS VUODELTA 2016

Kustannukset, ulkoinen

Yleistä vuoden 2018 talousarviosta

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI SYYSKUULTA 2017

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

STRATEGIAKARTTA. Multian kunnan ARVOT - VISIO - MISSIO MENESTYSTEKIJÄT - TAVOITTEET MITTARIT


Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Kuva Pirkko Kinnunen TALOUSARVION LAADINTAOHJEET 2018 SIIKAJOEN KUNTA

Vuoden 2018 talousarvioesitys, kuntatalous

Rauman kaupungin ja kaupunkikonsernin tilinpäätös 2015

Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018

Tilinpäätös Jukka Varonen

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Vuoden 2017 talousarvioasetelman ja talousarvion tarkistaminen

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2018

Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen

Rauman kaupungin 2017 tilinpäätöksen ennakkotieto

Vuoden 2010 talousarvion suunnitteluohje. Kaupunginhallitus

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

Mikkelin kaupungin tilinpäätös 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI ELOKUULTA 2016

Lehdistöinfo Antero Alenius Kunnanjohtaja

TALOUSLUKUJEN VERTAILUA

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2017

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2016

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

KIIKOISTEN KUNTA Luontevasti lähellä kaiken keskellä TILINPÄÄTÖS 2012

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kajaanin kaupungin talouden kehitys ja raamit Kaupunginvaltuusto

Verotulot vuosina Kirkollisvero Yhteisövero Valtionrahoitus

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

Miten kunnan tulos lasketaan?

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Keski-Suomen kuntien tilinpäätökset 2016

ENONTEKIÖN KUNTAKONSERNIN TALOUSARVIO JA TOIMINTA- SUUNNITELMA Kunnanjohtajan esityksen pääsisältö

Tilinpäätöksen ennakkotietoja

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HUHTIKUULTA 2018

TALOUSARVION 2016 SEURANTARAPORTTI

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

Kaupunginjohtajan esitys Stadsdirektörens förslag Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå

Väestömuutokset 2016

kustannukset nousivat euroa.

Väestömuutokset 2016

Vuoden 2015 talousarvionesityksen ja vuosien taloussuunnitelmaesitysten

Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.

Hattula - Hämeenlinna Janakkala

KAUPUNGINJOHTAJAN ESITYS TALOUSARVIOKSI 2016 JA TALOUSSUUNNITELMAKSI

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI MARRASKUULTA 2016

Talousarvio 2013 ja. taloussuunnitelma Kaupunginjohtajan talousarvioesityksen julkistaminen Talousjohtaja Patrik Marjamaa

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI TOUKOKUULTA 2017

2016 ALAVIESKAN KUNNAN TARKASTUSLAUTAKUNTA

Tilinpäätösennuste. Alavieskan kunta Tilivuosi 2017 Esitetyt ovat vielä arvioita, tilinpäätöksen laadinta on kesken

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

TA 2013 Valtuusto

Talousarvion toteuma kk = 50%

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2016

Hattula Hämeenlinna Janakkala

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Transkriptio:

Miehikkälän kunnan vuoden 2014 tilinpäätös Kunnanvaltuusto 22.6.2015

Miehikkälän vauhtipyörä Lähiruoka Vihreä logistiikkaalue Salpalinja 1. Kesäkylä 2. Savan alue 3. Laheksenniitty 4. Lapjärvi Toimivat lähipalvelut

Kunnan toiminta-ajatus Miehikkälän kunta tuottaa ja järjestää laadukkaat peruspalvelut asiakaslähtöisesti ja kustannustehokkaasti

Miehikkälän kunnan visio Miehikkälä on yritysmyönteinen kansainvälinen E18 tien maaseutukunta, joka tunnetaan laadukkaista palveluistaan, vetovoimaisista asuinalueistaan ja innovatiivista palveluyrityksistään

Talouden tasapainottaminen Talouden tasapainottamiseksi ja menokurin aikaansaamiseksi kunnanhallitus antoi hallintokunnille talousarvion laadintaohjeen, jonka mukaan kunnan käyttömenojen kasvu saa olla enintään nolla. Näin vuoden 2014 talousarvio perustui nollakasvuun, jota tavoiteltiin säästöjen lisäksi lisätuloilla

Vuoden 2014 tilinpäätös Lainat 2 920 Vuosikate 1 421 639 Poistot 638 275 Tilikauden ylijäämä 783 364

Parempia palveluja kustannustehokkaasti Kunnan nettomenot vähentyivät yleishallinnossa 29 000 (1,8 %), sosiaali- ja terveystoimessa 439 200 (6,1 %) ja teknisessä toimessa 140 300 (8,7 %). Sivistystoimessa oli kasvua 100 000 eli 5,1 %. Kokonaisuudessaan nettomenot pienenivät 508 500 (4,1 %). Henkilöstömenot alenivat 67 760 euroa palkkojen ja palkkioiden osalta 7,217 m :sta 7,149 m :oon (0,93 %). Tuottavuus lisääntyi ja kuntalaiset saivat paremmin verorahoilleen vastinetta

Säästöjä palvelujen uudelleen organisoinnilla Kunnan menojen kasvua on hillitty Kaakon kaksikon yhteistyöllä ja palvelujen uudelleen organisoinnilla. Palvelujen toimivuutta ja prosessien sujuvuutta lisättiin johtoryhmän, osastojen, kunnanhallituksen ja valtuuston työohjelmilla. Kuntastrategiaa jalkautettiin käytäntöön talousarviolla ja kehityskeskusteluilla.

Menokuria ylläpidettävä Vaikka kunnan 1,4 m vuosikate (669 e/asukas) kattaa poistot, tilikauden ylijäämä on 784 t ja kertynyt ylijäämä 4,3 m, on kunnan ylläpidettävä menokuria ja saatava lisätuloja, sillä verotulot hiipuvat väestön vähenemisen, mahdollisen työttömyyden kasvun ja ikärakenteen myötä. Kaikkiaan 4,6 m tuloverot vähenivät 1,59 prosenttia edellisvuoteen, kun 430 t kiinteistöverot lisääntyivät 29,25 ja 581 t yhteisöverot 15,88 prosenttia. Yhteensä verotulot lisääntyivät 1,8 prosenttia.

Kunta velkaantuu Kertynyt ylijäämä on helpottanut kunnan tilannetta, mutta on huomioitava, että nykyisellä investointitasolla kunta velkaantuu nopeasti. Nettoinvestoinnit olivat 6,2 m ja vuonna 2016 investointiohjelmassa oleva paloaseman rakentaminen edellyttää lainamäärän lisäämistä. Kunnalla oli lainaa asukasta kohden 2 920,28 euroa, kun koko maassa sitä oli 2 733 euroa. Taantuman pitkittymisen, mahdollisen työttömyyden lisääntymisen, valtionosuusleikkauksien ja investointien vuoksi kunnan talous saattaa heikentyä nopeasti.

Lähipalvelujen saatavuus Terveyskeskus: lääkäri-, neuvola- ja mielenterveyspalvelut Perusopetus Sosiaalityö, omaishoidon tuki, kotihoito ja palveluasuminen Lasten päivähoito

Puurakenteinen 1,2 Me yläkoulu valmistui elokuussa 2014

Hyvinvointikeskus Kunilan lopputarkastus toukokuussa 2014

Kesäkuussa 2014 alkanut koulukeskushanke valmis elokuussa

Kuntalaisten kuuleminen Kyläkierrokset järjestettiin keväällä. Tärkeimmiksi asioiksi nousivat tietoliikenneyhteydet, tieasiat, lähipalvelujen säilyminen, asuntotilanne ja tonttitarjonta. Kirjelmä kansanedustajille, ministereille ja Viestintävirastolle tietoliikenneyhteyksistä 4G tukiasemat Muurikkalaan, Suur-Miehikkälään ja Saivikkalaan vuoden 2016 loppuun mennessä.

Elinkeinotoimi ja investoinnit K-Vizitin yleiskaava ja ranta-asemakaavan OAS Matkailuinvestointeja vireillä: Lapjärvi ja K-Vizit Matkailu, lähiruoka ja vihreä logistiikka-alue tavoitteena omistajaohjauksessa. VLA:n sijoittumisselvitys ja lähiruokaopas Yrityskäynnit ja -tilaisuudet sekä osallistuminen Pikkukylien pikkumarkkinoille Seitsemän uutta yritystä