Yhdistymishallitus 17 03.04.2012 Vuoden 2013 talousarvion ja vuosien 2013-2016 taloussuunnitelman valmisteluaikataulu ja ohjeet YHD 17 Selostus: Savonlinnan kaupungin kuntalain mukainen taloussuunnittelu-kausi on neljä vuotta (Kv 18.9.2006 101). Taloussuunnitelma laaditaan vuosille 2013-2016. Uuden kunnan talousarvion valmistelee yhdistymishallitus. Liitoskuntien lautakunnilla ei ole muodollista toimivaltaa. 3.4.2012 yhdistymishallitus - hyväksyy talousarvion valmisteluaikataulun - tiedoksi vuodelle 2012 tarvittavista ja aloitetuista tasapainottamistoimenpiteistä Huhtikuu Alustavat ohjeet talousarvion valmisteluun mm. sisäisten erien laskentaan. Tasapainottamistarpeen arviointi sisältäen alijäämien kattamisen. Kuntaliitosselvityksissä alijäämä on arvioitu katettavaksi kolmena vuotena yhdistymisavustuksen suuruisilla ylijäämillä. Tasapainottamisohjelma tarvitaan siihen, että ylijäämät syntyvät. Toukokuu 9.5.2012 yhdistymishallitus - uuden kunnan talousarviokaava - tiedoksi vuoden 2012 talousarvion toteutuminen kunnissa - vuoden 2012 tasapainottamistoimenpiteiden eteneminen - arvio tasapainiottamistoimenpiteistä vuosille 2013-2016 Muut aikataulut - päivitetään vuoden 2013 talousarvioon Savonlinnan kau punkistrategia huomioimalla liitos kunnat - henkilöstötiedot talousarviolaskentaan - investointisuunnitelmat, arviot poistoista - laadintaohjeiden keskeiset asiat - tarkistetaan talouden tasapainottamisesitykset tuottavuusohjelman mukaisesti, huomioidaan kuntaliitoskunnat, jos kunnissa on jo tehtyjä päätöksiä tai on tiedossa mitä voi ottaa huomioon taloussuunnittelukaudella. Tuottavuusohjelman taloustavoitteet (Savonlinnan kaupungin-valtuuston 14.11.2011 asettamat tavoitteet taloussuunnittelukausille 2012-2015) Henkilöstösäästö 500 000 euroa
Henkilöstön eläköitymisen hyödyntäminen Toimialat päivittävät eläköitymissuunnitelmat ja tehtävien uudelleen järjestelysuunnitelmat. Virkojen ja toimien vapautuessa arvioidaan voidaanko tehtävä hoitaa olemassa olevalla henkilöstöllä tai tehtäviä uudelleen järjestelemällä. Tarkennetaan toimintojen ja palvelujen osaprosessit sekä toimijoiden roolit, jolloin voidaan keskittää osaamista ja mahdollistaa tehokkaammat toimintamallit. Tekniset järjestelmät saatetaan toimintamallien edellyttämälle tasolle ja järjestelmien kautta saatavat hyödyt realisoidaan. Suoritetaan henkilöstön osaamiskartoitus. Tarvittaessa on henkilöstöä koulutettava suunnitelmallisesti toisiin tehtäviin, mikäli esim. toisella toimialalla on työntekijävajausta ja toisella toimialalla ylikapasiteettia mm. ikäluokkien pienentymisen johdosta. Erilaisten palaverien ja kokousten järjestämisessä tulee ottaa huomioon tehokkuusnäkökohta mm. palaverin keston osalta. Tarkoituksenmukaista on myös kerätä osanottajilta palautetta aika ajoin palaverien toimivuuden ja tehokkuuden kehittämiseksi. Palveluverkko ja tilakustannukset rationalisoidaan koulu- ja päivä ko tiverkkosuunnitelman valmistumisen tavoitteena on 500 000 eu ron säästö vuosikustannuksista, toteutetaan vuosina 2013-2014 Tilojen määrän voimakas vähentäminen tavoitteena 10 % ti lan määrän vähentämi nen vuoteen 2015 mennessä vuoteen 2011 verrattuna. Vuokratiloista luovutaan ja kaikki yritystilat siirretään Savonlinnan Yritystilat Oy:lle. Lisäksi maankäyttöyksikön kanssa yhteisenä tulostavoitteena on muuta omaisuutta realisoimalla saada myyntituloja vuosina 2010-2015 yhteensä 10 miljoonaa euroa. Myyntikohteet ja aikataulu täsmennetään eri suunnitelmassa. - palveluverkon ja tilakustannusten tarkastelu (uusi kunta) - arviot vuoden 2012 määrärahojen riittävyydestä - omaisuuden rea lisointisuunnitelma Kesäkuu 5.6.2012 mennessä - neuvottelut sisäisistä eristä toimialojen kanssa,vuokrat, ruoka- ja siivouspalvelut, atk-palvelut ja monipalvelukeskus (lukitaan) 5.6.2012 yhdistymishallitus - kuntien päätökset vuoden 2012 talouden tasapainottamistoimenpiteistä Elokuu Viikko 31 Sisäiset erät tietojärjestelmässä 13.8 2012 klo 16.00-18.00 Yhdistymishallitus iltakoulu - investoinnit ja talousarviokehys 2013-2016 - veroprosentit
- tuottavuusohjelma, talouden tasapainottamistoimenpiteet ja omaisuuden realisointi 14.8.2012 Yhdistymishallitus - - talousarvion vuosien 2013-2016 kehys ja talouden tasapainottamistoimenpiteet sekä laadintaohjeiden hyväksyminen Tiekoksi: kuntien hallitukset ja valtuustot 17.8.2012 mennessä konsernitavoitekortit Viikko 35, 28. - 29.8.2012 neuvottelut konserniyhteisöjen kanssa Savonlinnan Innovaatiokeskus Oy, Savonlinnan Yritystilat Oy, Savonlinnan Vuokratalot Oy, Savonlinnan Opiskelija-asunnot Oy, Savonlinnasali Oy, YH-Itä-Savo Oy, Kiinteistöpalvelu Savo tek Oy, Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy, Itä-Savon koulu tuskuntayh tymä ky, Itä-Savon sairaanhoitopiiri ky, Kerimän Vuokratalot Oy, Kerimäen Kaukolämpo Oy, Itä-Savon Vesi Oy, Punkaharjun lämpö Oy, Kiinteistö Oy Punkaharjun vuokratalot Oy, Kiinteistö Oy Punka harjun Nobelinniemi. Kehitysjohtaja sopii neuvottelut, kehitysjohtajan lisäksi neuvotteluissa mu ka na kau pun ginjohtaja, talousjohtaja ja liittyvien kuntien edusta jat. Syyskuu Tavoitekorttiesitykset 14.9.2012 mennes sä kaupunginjohtajalle ja talousjohtajalle. Viikko 38 toimialaneuvottelut 19.9.2012 klo 00 Perusturvan toimiala 19 9.2012 klo 00 Sivistystoimen toimiala 20.9.2012 klo 00 Tekninen toimiala 20.9.2012 klo 00 Keskushallinto 24.9.2012 mennessä toimialojen talousarvion- ja taloussuunnitelmien esitykset valmiit ja johtoryhmässä. Lokakuu 8.10.2012 klo 13.00-18.00 Yhdistymishallitus iltakoulu Talousarvion 2013 ja 2013-2016 taloussuunnitelma, talouden tasapainottamistoimenpiteet 2013-2016 Marraskuu 5.11.2012 Talousarvioseminaari (aineisto 29.10.2012) 9.11 2012 talousjohtajan kokoama talousar vioesitys kaupunginjohtajalle valmis 12.11.2012 klo 18.00 kaupunginvaltuusto (uusi) - veroprosentit. (veroprosenttien ilmoittaminen Verohallintoon 17.11. mennessä.) 27.11.2012 klo11.00 Tiedotustilaisuus ta lousarvioesityksestä
28.11.2012 mennessä yhteistyötoimikun nan lausunto Joulukuu 3.12.2011 klo 13.00-18.00 kaupunginhallitus (uusi) - vuoden 2013 talousarvion käsittely 4.12.2012 klo 9.00-16.00 - vuoden 2013 talousarvion käsittely 17.12.2012 Kaupunginvaltuusto - vuoden 2013 talousarvio ja vuosien 2013-2016 taloussuunnitelma - tasapainottamistoimenpiteet Tammikuu 2013 Kaupunginhallitus, talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Lautakunnat, käyttösuunnitelmien hyväksyminen. Vuoden 2013 talousarvion valmisteluaikataulua on käsitelty kuntien yhdistymisjohtoryhmässä. (Valmistelu talousjohtaja Irmeli Haverinen puh: 044 417 4080) Kaupunginjohtajan esitys: Yhdistymishallitus hyväksyy edellä olevan vuoden 2013 talous arvion ja vuosien 2013-2016 taloussuunnitelman valmisteluaika taulun. Aikataulu annetaan tiedoksi kaupunginvaltuustolle, Kerimäen ja Punkaharjun kunnanvaltuustoille ja lähetetään yhteistyötoimikuntiin käsittelyä varten. Käsittely: Pykälä käsitellään kahdessa osassa siten, että kaupunginjohta jan muutetun esityksen kappale kolme koskien Itä-Savon sai raanhoitopiirin kuntainyhtymää käsitellään erikseen. Kaupunginjohtaja muutti esityksensä kokouksessa seuraavaksi: Yhdistymishallitus hyväksyy edellä olevan vuoden 2013 talous arvion ja vuo sien 2013-2016 taloussuunnitelman valmisteluaika taulun. Aikataulu annetaan tiedoksi kaupunginvaltuustolle, Kerimäen ja Punkaharjun kunnanvaltuustoille, pyytää lausunnon kuntien yhdistymisen yhteistyötoimikunnalta asian käsittelemiseksi myöhemmin yhdistymishallituksessa. Päätös: Käsittelyt: Kaupunginjohtajan muutettu esitys hyväksyttiin muilta osin lukuunottamatta kap pa let ta Itä-Savon sairaanhoito piirin kuntainyhty mää. Ari Silvennoinen ja Anna-Kristiina Mikkonen poistuivat esteelli senä kokouksesta. Hallintolaki 28 5 kohta. Kaupunginjohtaja muutti esityksensä kokouksessa seuraavak si:
Yhdistymishallitus esittää yhdistymissopimuksen mu kaisesti Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymän hallituksel le, että yhty mähallitus tuo yhdistymishalli tukselle käsiteltäväk si sellaisia asioita, sopimuksia tai sitoumuksia, joilla on tai voi olla vaikutusta peruster veyden huollon ja sosiaalitoi men palve lujen siirron jälkeen Savon linnan kaupungille. Päätös: Kaupunginjohtajan muutettu esitys hyväksyttiin kappaleen Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntainyhtymä osalta. Tiedoksi: Toimenpiteet: Liitoskuntien hallitukset ja valtuustot Liitoskuntien toimialat Konserni yhteisöt Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Kuntien yhdistymisen yhteistyötoimikunta