1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo Kuntajaon muutoksen toteutustapa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat. 1.2. Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo. 1.3. Kuntajaon muutoksen toteutustapa"

Transkriptio

1 1 KAUHAJOEN KAUPUNKI TEUVAN KUNTA YHDISTYMISSOPIMUS 1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat 1.1. Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on liitteineen kuntajakolain (1698/2009) 8 :n tarkoittama yhdistymissopimus, jonka osapuolia ovat Kauhajoen kaupunki ja Teuvan kunta. Sopimuksessa määritellään, kuinka kuntajaon muutos tehdään Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo Tämä sopimus tulee voimaan ja sitoo molempia sopimusosapuolia siitä alkaen, kun molempien kuntien valtuustot ovat tehneet yhdistymisesityksen valtioneuvostolle. Yhdistynyt kunta aloittaa toimintansa ja yhdistymissopimus on voimassa saakka Kuntajaon muutoksen toteutustapa Kauhajoen kaupungin ja Teuvan kunnan yhdistyminen toteutetaan siten, että Teuvan kunta lakkaa ja yhdistyy Kauhajoen kaupunkiin. Yhdistyneen uuden kunnan nimi on Kauhajoen kaupunki. Kaupungin vaakunaksi tulee Kauhajoen nykyinen vaakuna.

2 2 2. Yhdistymisen tavoitteet 2.1. Kuntajaon muuttamisen edellytykset Kuntajakolain 4 :n mukaan kuntajakoa voidaan muuttaa, jos muutos parantaa: 1. Kunnan toiminnallisia ja taloudellisia edellytyksiä vastata palvelujen järjestämisestä tai muutoin edistää kunnan toimintakykyä 2. Alueen asukkaiden palveluja tai elinolosuhteita 3. Alueen elinkeinojen toimintamahdollisuuksia tai 4. Alueen yhdyskuntarakenteen toimivuutta Kauhajoen kaupunginvaltuusto ja Teuvan kunnanvaltuusto katsovat tehdyn yhdistymisselvityksen perusteella kuntien yhdistymisen täyttävän kuntajakolain 4 :n asettamat edellytykset Yhdistymisen tavoitteet Yhdistymisen tavoitteena on vahvistaa Teuvan alueen ja Kauhajoen kaupungin elinvoimaa, eheyttää alueen yhdyskuntarakennetta sekä varmistaa toimivat ja laadukkaat palvelut sekä niiden rahoittamisen yhdistyneessä kaupungissa. Tavoitteena on myös parantaa kunnallisen toiminnan tuottavuutta ja hyödyntää laajemman väestöpohjan kykyä kantaa palvelutuotannon järjestämisvastuita. Yhdistyneen kaupungin visio on: Uusi Kauhajoen kaupunki on hyvä paikka elää, asua ja yrittää turvallisessa, viihtyisässä ja elinvoimaisessa kaupungissa. Yhdistyneen kaupungin visio ja strategia tarkennetaan yhteisessä strategiaprosessissa vaalien jälkeen.

3 3 3. Yhdistymisen toteutus 3.1. Yhdistymishallitus Yhdistyvien kuntien kunnanvaltuustot valitsevat yhdistymishallituksen. Yhdistymishallituksen kokoonpano Ohjausryhmä esittää, että valtuustot nimeävät yhdistymishallitukseen nykyiset kuntien hallitukset. Yhdistymishallitus valitsee 1. puheenjohtajakseen Kauhajoen kaupungin varsinaisen puheenjohtajan ja 2. puheenjohtajakseen Teuvan kunnan varsinaisen puheenjohtajan. Yhdistymishallituksen esittelijänä toimii kaupunginjohtaja Keijo Kuja-Lipasti ja hänen sijaisenaan Teuvan nykyinen kunnanjohtaja Veli Nummela. Vanhat hallitukset ja valtuustot jatkavat yhdistymisen voimantuloon saakka. Yhdistymishallituksen toimivalta Yhdistymishallitus vastaa kuntajakolain 10 :n mukaisesti yhdistymissopimuksen toimeenpanosta ja huolehtii uuden kunnan toiminnan ja hallinnon järjestämisen valmistelusta. Yhdistymishallituksesta on muuten soveltuvin osin voimassa, mitä kunnanhallituksesta säädetään. Yhdistymishallituksen toiminta käynnistyy sen jälkeen, kun kuntien valtuustot ovat tehneet yhdistymisesitystä koskevat päätöksensä ja valinneet yhdistymishallitukseen omien kuntiensa jäsenet ja varajäsenet. Yhdistymishallitus vastaa uuden kunnan toiminnan käynnistämisen valmistelusta siihen saakka, kunnes kunnallisvaalien 2012 jälkeen on uusi kaupunginhallitus valittu.

4 4 Yhdistymishallitus päättää uutta kuntaa koskevista yhteisistä asioista. Asiat, joilla voidaan nähdä olevan vaikutuksia uuden kunnan toimintaan ja talouteen, tulee saattaa myös yhdistymishallituksen käsiteltäviksi. Kyseisillä asioilla tarkoitetaan muun muassa yhdistyvien kuntien mahdollisia talousarviomuutoksia tai henkilöstösuunnittelua, kuten merkittävien avoimien virkojen ja toimien täyttämisiä yhdistymistä edeltävänä vuotena Yhdistymishallituksen tehtävät: Hyväksyy talousarvion laadintaohjeen Neuvottelee yhdistymisestä aiheutuvat uudet järjestelyt palvelutuotannon organisoimiseksi alueelle Valmistelee ehdotuksia yhdistyvän kaupungin talousarviosta ja -suunnitelmasta, veroprosenteista, poistosuunnitelmasta ja yhtenäisestä taksapolitiikasta, siihen saakka kunnes uusi kaupunginhallitus on valittu Päättää kunnissa vapautuvien vakanssien täyttämisestä sekä täyttämistä koskevista ohjeista Valvoo taloudenhoidon periaatteita Suorittaa muut kuntajakolain 10 :n mukaiset tehtävät 3.2. Talouden hoidon periaatteet Taloudenhoito vuonna 2012 Kauhajoen kaupunki ja Teuvan kunta sopivat, että kuntien taloutta hoidetaan vuoden 2012 aikana vastuullisesti hyväksyttyjen talousarvioiden mukaisesti ja yhdistyneen kaupungin näkökulmasta parhaalla tavalla. Mikäli vuoden 2012 aikana kunnissa tulee pakottavia tarpeita talousarvioista poikkeaviin merkittäviin käyttö- tai investointimenojen lisäämiseen, asia käsitellään ja hyväksytään yhdistymishallituksessa ja ennen sen perustamista kuntien yhdistymistä valmistelevassa ohjausryhmässä

5 5 Omaisuus, vastuut ja velat yhdistymishetkellä Teuvan kunnan oikeudet, luvat, omaisuus, velat ja velvoitteet siirtyvät uudelle Kauhajoen kaupungille. Talouden hallinta yhdistymisen jälkeen Yhdistymisen jälkeen tavoitteeksi asetetaan kuntalaisille kohtuullinen verotusaste, jonka tuottamalla rahoituksella täytetään väestön ikärakennemuutoksesta johtuvat palveluvastuut toimintaympäristöön nähden kilpailukykyisellä tasolla. Tavoitteena on myös tuottavuuden parantuminen. Veroprosentit vuodelle 2013 vahvistaa uusi kaupunginvaltuusto syksyllä Yhdistymisen jälkeen kaupungin vuosittaiset talousarviot rakennetaan siten, että vuosikate kattaa poistot. Talouden tasapainottamisen ja investointisuunnittelun tavoitteena on, että kaupungin velkamäärä pysyy suunnitelmakauden taloudellisesti kestävällä tasolla. Talouden reunaehtojen tiukentuessa ryhdytään ohjausryhmän ja yhdistymishallituksen johdolla aktiivisesti etsimään keinoja ja luovia uusia ratkaisuja talouden tasapainottamiseksi. Ensisijaisesti kuitenkin lähipalvelut pyritään turvaamaan.toimintaa ja tuottavuutta kehittämällä tavoitellaan enintään verorahoituksen kasvun tasoista toimintakatteen kasvua Palveluiden yhteensovittaminen yhdistyneessä kunnassa Palveluiden yhteensovittaminen toteutetaan liitteessä n:o1 tarkemmin kuvatulla tavalla Luottamushenkilöorganisaatio Luottamushenkilöorganisaatio muodostetaan nykyisen Kauhajoen kaupungin mallin mukaisesti seuraavasti: Valtuusto jäsenmäärä kuntalain mukaisesti (43 ) Hallituksen jäsenmäärä (11) Sivistyslautakunta (9) Vapaa-aikalautakunta (9)

6 6 Jätelautakunta (9), yhteislautakunta Tekninen lautakunta (9) Rakennuslautakunta (9) Yhteistoimintalautakunta (14), jatkuu niin kauan, kuin Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntyhtymä toimii Tarkastuslautakunta (lain mukaan) Keskusvaalilautakunta (lain mukaan). Vaalitoimikuntien ja vaalilautakuntien osalta toimitaan vaalilain mukaan. Varsinaisille jäsenille valitaan henkilökohtaiset varajäsenet. Jos yhdistynyt kaupunki päättää erota Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntyhtymästä perustetaan tällöin seuraavat lautakunnat yhdistyneen kaupungin omaan organisaatioon: Perusturvalautakunta (9) + yksilöjaosto (5) Ympäristölautakunta (9) Samassa yhteydessä tarkistetaan rakennuslautakunnan ja ympäristölautakunnan työnjako ja sen pohjalta arvioidaan tarvitaanko rakennuslautakuntaa yhdistyneen kaupungin organisaatiossa. Jos yhdistynyt kaupunki päättää erota Suupohjan elinkeinokuntayhtymästä perustetaan yhdistyneen kaupungin organisaation kaupunginhallituksen alainen elinkeinojaosto (5). Mahdollisen eron edellä mainituista kuntayhtymistä valmistelee yhdistymishallitus. Ratkaisussa huomioidaan valtakunnalliset linjaukset kuntarakenteesta ja terveyden- ja sosiaalitoimen järjestelyistä. Eropäätöksen tekee yhdistyneen kaupungin uusi valtuusto. Puheenjohtajuudet järjestetään seuraavasti: Valtuuston puheenjohtaja ja vähintään kaksi (2) varapuheen-johtajaa Hallituksen puheenjohtaja ja kaksi (2) varapuheenjohtajaa

7 7 Lautakuntien ja jaoston puheenjohtaja ja yksi varapuheenjohtaja Puheenjohtajuudet ja luottamuselinten luottamushenkilöpaikat neuvotellaan kunnallisvaalien jälkeen vaalituloksen ja tasa-arvolain mukaisesti kuten nytkin yhteisesti puolueryhmien kanssa Henkilöstön sijoittuminen yhdistyneen kunnan palvelukseen Kunnan vakinaiset viranhaltijat ja toistaiseksi voimassa olevassa työsopimussuhteessa olevat työntekijät siirtyvät Kauhajoen kaupungin palvelukseen kuntajakolain 29 :ssä säädetyllä ja kuntien keskenään tarkemmin sopimalla tavalla. Määräaikainen henkilöstö siirtyy Kauhajoen kaupungin palvelukseen määräajan täyttymiseen asti. Kaikki palvelusuhteet jatkuvat katkeamatta. Kuntien omistamiin yhtiöihin sovelletaan voimassa olevaa liikkeenluovutusta koskevaa lainsäädäntöä. Teuvan kunnan vakinaiset viranhaltijat ja työntekijät siirtyvät entisin palvelusuhteen ehdoin Kauhajoen kaupungin palvelukseen heille soveltuviin tehtäviin. Vakanssien perustaminen ja täyttäminen toteutetaan vuoden 2012 lokakuun loppuun mennessä ja sen eri vaiheissa kuullaan henkilöstön mielipiteitä. Yhdistyneen Kauhajoen kaupungin vakinaisella henkilöstöllä on kuntajakolain 29 :n mukainen irtisanomissuoja viiden (5) vuoden ajan liitosajankohdasta lukien. Siirtyvän henkilöstön palkkausjärjestelmä yhtenäistetään Kauhajoen kaupungin työn vaativuuden arvioinnin mukaiseksi mennessä. Työaikajärjestelmien yhtenäistäminen toteutetaan samalla kun tehtäväkuvat sovitaan.

8 8 Yhteistoiminta järjestetään lain työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnissa (449/2007) mukaisesti. Kauhajoen kaupungin nykyistä yhteistoimintaohjetta noudatetaan vuoden 2013 loppuun asti, johon mennessä valmistellaan uudet yhteistoiminta- ja työsuojeluorganisaatiot Kunnanjohtajien asema Kuntajakolain 8 :n sekä 30 :n mukaan yhteistoimintasopimuksessa on sovittava kuntajohtajien asemasta yhdistymisen jälkeen. Nykyinen Kauhajoen kaupunginjohtaja Keijo Kuja-Lipasti jatkaa yhdistyneen kaupungin kaupunginjohtajana. Teuvan kunnanjohtaja Veli Nummela siirtyy yhdistyneen kaupungin konsernihallintoon perustettavaan elinkeinojohtajan virkaan, tehtävänään elinkeinoasioiden, kuntamarkkinoinnin ja kaupunkistrategian koordinointi ja valmistelu. 4. Elinvoimaa kehittävät investoinnit ja yhdistymisavustuksen kohdentaminen niihin Yhdistymisavustus on 3,6 Milj., jonka ministeriö maksaa v 2013/40%, 2014/30% ja 2015/30%. Yhdistymisavustus kohdennetaan kuntien vuoden 2012 talousarvioissa ja taloussuunnitelmassa hyväksyttyjen investointien omarahoitusosuuteen (liite). Yhdistymisavustuksen kohdentamisen yksityiskohdista päättää yhdistymishallitus tai uuden Kauhajoen kaupunginhallitus. 5. Teuvan alueen kehittäminen osana Kauhajokea

9 9 Teuvan alueen kaavallinen kehittäminen tapahtuu osana yhteisen Kauhajoen kaupungin maankäytön suunnittelua. 6. Yhdistymisestä aiheutuvat muut järjestelyt 6.1. Sopimukset Teuvan kunnan voimassaolevat sopimukset siirtyvät uuden Kauhajoen kaupungin vastattaviksi Kunnalliset säännöt ja maksut Yhdistynyt kunta päättää voimaantulevista kunnallisista säännöistä ja maksuista yhdistymishallituksen tai uuden Kauhajoen kaupunginhallituksen valmistelusta Yhteisöjen ja säätiöiden kotipaikat Yhdistyneen kunnan alueella toimivien yhtiöiden, yhdistysten, osuuskuntien tai muiden yhteisöjen, toiminimien tai säätiöiden kotipaikaksi tulee Kauhajoen kaupunki. Viranomaiset tekevät tarvittavat muutokset rekisteriin viran puolesta kuntajakolain 34 :n mukaisesti.

1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo Kuntajaon muutoksen toteutustapa

1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo Kuntajaon muutoksen toteutustapa 1 KURIKAN KAUPUNKI TEUVAN KUNTA YHDISTYMISSOPIMUS 1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat 1.1. Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on liitteineen kuntajakolain (1698/2009) 8 :n tarkoittama yhdistymissopimus,

Lisätiedot

YHDISTYMISSOPIMUS. 1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat SASTAMALAN KAUPUNKI KIIKOISTEN KUNTA Sopimuksen tarkoitus

YHDISTYMISSOPIMUS. 1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat SASTAMALAN KAUPUNKI KIIKOISTEN KUNTA Sopimuksen tarkoitus 1 SASTAMALAN KAUPUNKI KIIKOISTEN KUNTA YHDISTYMISSOPIMUS 1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat 1.1. Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on liitteineen kuntajakolain (1698/2009) 8 :n tarkoittama yhdistymissopimus,

Lisätiedot

Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys. Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen

Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys. Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen 28.2.2014 Tehtävä Selvittäjän on suoritettava kuntarakennelain 16a :ssä tarkoitettu erityinen kuntajakoselvitys Erityinen kuntajakoselvitys

Lisätiedot

LAVIA PORI erityinen kuntajakoselvitys 2014 YHDISTYMISSOPIMUS

LAVIA PORI erityinen kuntajakoselvitys 2014 YHDISTYMISSOPIMUS LAVIA PORI erityinen kuntajakoselvitys 2014 YHDISTYMISSOPIMUS Arto Saarinen kuntajakoselvittäjä 28.2.2014 Sisällysluettelo 1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat 3 1.1. Sopimuksen tarkoitus 3 1.2. Sopimuksen

Lisätiedot

Sosiaali ja terveyspalvelut. Irma Harjula esitteli ryhmän työn tuloksia.

Sosiaali ja terveyspalvelut. Irma Harjula esitteli ryhmän työn tuloksia. KUNTARAKENNESELVITYS Ohjausryhmä Pöytäkirja Ti 20.12.2011 Teuva Kauhajoki klo 09.30 11.30, Kauhajoen kaupungintalo Läsnä: Kunnanjohtaja Veli Nummela Esko Lehtimäki, Teuva poissa Paula Kaleva, Teuva poissa

Lisätiedot

YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS. Punaisella asioita, jotka eivät lain mukaan välttämättä tarvitse olla sopimuksessa Sinisellä asioita joista sovittava

YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS. Punaisella asioita, jotka eivät lain mukaan välttämättä tarvitse olla sopimuksessa Sinisellä asioita joista sovittava YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS ASKOLA, LAPINJÄRVI, LOVIISA, MYRSKYLÄ, PORVOO JA SIPOO Punaisella asioita, jotka eivät lain mukaan välttämättä tarvitse olla sopimuksessa Sinisellä asioita joista sovittava 1.

Lisätiedot

Sosiaali ja Terveys Veli Nummela esitteli ryhmän työn tuloksia.

Sosiaali ja Terveys Veli Nummela esitteli ryhmän työn tuloksia. KUNTARAKENNESELVITYS Ohjausryhmä Pöytäkirja Ti 20.12.2011 Teuva Kurikka klo 13.00 16.00, Kurikan kaupungintalo Läsnä: Kunnanjohtaja Veli Nummela Esko Lehtimäki, Teuva Paula Kaleva, Teuva Teijo Toivonen,

Lisätiedot

RÄÄKKYLÄN KUNNAN JA KITEEN KAUPUNGIN KUNTARAKENNELAIN 8 :n MUKAINEN YHDISTYMISSOPIMUS 16.3.2016

RÄÄKKYLÄN KUNNAN JA KITEEN KAUPUNGIN KUNTARAKENNELAIN 8 :n MUKAINEN YHDISTYMISSOPIMUS 16.3.2016 RÄÄKKYLÄN KUNNAN JA KITEEN KAUPUNGIN KUNTARAKENNELAIN 8 :n MUKAINEN YHDISTYMISSOPIMUS 16.3.2016 Sisällys 1 Sopimuksen tarkoitus... 3 1.1 Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo... 3 1.2 Yhdistymisen toteuttaminen

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN KUNNAT. Imatra, Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale ja Taipalsaari YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOSRUNKO

ETELÄ-KARJALAN KUNNAT. Imatra, Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale ja Taipalsaari YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOSRUNKO ETELÄ-KARJALAN KUNTARAKENNESELVITYS ETELÄ-KARJALAN KUNNAT Imatra, Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale ja Taipalsaari 18.6.2014 YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOSRUNKO Keltaiset

Lisätiedot

Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus

Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on kuntajakolain (1698/2009) 8 :n tarkoittama yhdistymissopimus Maaningan kunnan ja Kuopion kaupungin yhdistymisestä.

Lisätiedot

Kesälahden kunnan ja Kiteen kaupungin yhdistymissopimus

Kesälahden kunnan ja Kiteen kaupungin yhdistymissopimus Kesälahden kunnan ja Kiteen kaupungin yhdistymissopimus Kesälahden kunnanvaltuusto 26.4.2012 17 Kiteen kaupunginvaltuusto 26.4.2012 25 1. Kuntien yhdistymissopimuksen lähtökohta Tämä asiakirja on kuntajakolain

Lisätiedot

JÄMIJÄRVEN KUNTA, KANKAANPÄÄN KAUPUNKI JA PARKANON KAUPUNKI YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS NEUVOTTELUJEN POHJAKSI

JÄMIJÄRVEN KUNTA, KANKAANPÄÄN KAUPUNKI JA PARKANON KAUPUNKI YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS NEUVOTTELUJEN POHJAKSI JÄMIJÄRVEN KUNTA, KANKAANPÄÄN KAUPUNKI JA PARKANON KAUPUNKI YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS NEUVOTTELUJEN POHJAKSI 10.06.11. YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS 24.05.2011 2 SISÄLLYS 1. YHDISTYMISSOPIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT...

Lisätiedot

KÖYLIÖN JA SÄKYLÄN KUNTIEN YHDISTYMISSOPIMUS

KÖYLIÖN JA SÄKYLÄN KUNTIEN YHDISTYMISSOPIMUS 1 Köyliön kunnanvaltuusto 20.4.2015 Säkylän kunnanvaltuusto 20.4.2015 (Lopullinen) KÖYLIÖN JA SÄKYLÄN KUNTIEN YHDISTYMISSOPIMUS 1. SOPIMUSTAUSTA Kuntarakennelain 2 :ssä todetaan kuntajaon kehittämisen

Lisätiedot

Juankosken kaupungin ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus

Juankosken kaupungin ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus Juankosken kaupungin ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on kuntarakennelain (1698/2009) 8 :n tarkoittama yhdistymissopimus Juankosken ja Kuopion kaupungin yhdistymisestä.

Lisätiedot

Sisältö LOVIISA - LAPINJÄRVI YHDISTYMISSOPIMUSEHDOTUS,

Sisältö LOVIISA - LAPINJÄRVI YHDISTYMISSOPIMUSEHDOTUS, 1 LOVIISA - LAPINJÄRVI YHDISTYMISSOPIMUSEHDOTUS, 5.12.2014 Sisältö 1. KUNTAJAON MUUTTAMISEN TOTEUTTAMISTAPA JA AJANKOHTA... 2 1.1. Sopimuksen tarkoitus... 2 1.2. Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo... 2

Lisätiedot

Nevanperä Erkki, sivistystoimenjohtaja Salonen Markku, kunnaninsinööri Iso-Koivisto Jari, hallintojohtaja, pöytäkirjanpitäjä

Nevanperä Erkki, sivistystoimenjohtaja Salonen Markku, kunnaninsinööri Iso-Koivisto Jari, hallintojohtaja, pöytäkirjanpitäjä -1, KVALT 23.4.2012 15:30 Paikka Kulttuuritalo Orrela Aika maanantai 23.04.2012 klo 15.30 Saapuvilla olleet jäsenet Lehtimäki Esko, puheenjohtaja Anttila Paula Harju Leila Harjula Irma Heinola Arto Kaleva

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos. Alustava sopimusluonnos uuden kunnan perustamisesta Versio 1

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos. Alustava sopimusluonnos uuden kunnan perustamisesta Versio 1 Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos Alustava sopimusluonnos uuden kunnan perustamisesta Versio 1 Kuntaliitoksen johtoryhmän 16.1.2012 käsittelyä varten Käsitelty

Lisätiedot

Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina

Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina Matti Muukkonen HTL, YTM, kunnanjohtaja 14.12.2012 Kuntajaon oikeudellinen perusta Suomen perustuslaki (731/1999) 121.1 : Suomi jakautuu kuntiin, joiden

Lisätiedot

Varajäsenet Markku Ruokonen varajäsen Hamina. Poissa Hannah Jurvansuu jäsen Hamina

Varajäsenet Markku Ruokonen varajäsen Hamina. Poissa Hannah Jurvansuu jäsen Hamina HAMINA VIROLAHTI KUNTALIITOSSELVITYS Pöytäkirja 2/2011 OHJAUSRYHMÄN KOKOUS Aika 15.6.2011 klo 10.00 11.20 Paikka Hamina, raatihuone, valtuustosali Läsnä Arja Filppu jäsen Hamina Riitta Hytönen jäsen Hamina

Lisätiedot

Uusi Imatra. Imatra, Ruokolahti, Rautjärvi, Parikkala YHDISTYMISSOPIMUS

Uusi Imatra. Imatra, Ruokolahti, Rautjärvi, Parikkala YHDISTYMISSOPIMUS Uusi Imatra Imatra, Ruokolahti, Rautjärvi, Parikkala YHDISTYMISSOPIMUS UUSI IMATRA YHDISTYMISSOPIMUS 300914 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YHDISTYMISSOPIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT JA KUNNAN NIMI... 3 1.1. Sopimuksen tarkoitus...

Lisätiedot

Tämä sopimus on kuntajakolain (1698/2009) 8 :n mukainen kuntien yhdistymissopimus, jonka osapuolina ovat Haminan kaupunki ja Virolahden kunta.

Tämä sopimus on kuntajakolain (1698/2009) 8 :n mukainen kuntien yhdistymissopimus, jonka osapuolina ovat Haminan kaupunki ja Virolahden kunta. Johtoryhmä 26.9.2011 Haminan kaupungin ja Virolahden kunnan YHDISTYMISSOPIMUS 1. Sopimuksen tarkoitus ja sitovuus Tämä sopimus on kuntajakolain (1698/2009) 8 :n mukainen kuntien yhdistymissopimus, jonka

Lisätiedot

Työvaliokunnan kokous

Työvaliokunnan kokous Merikarvia Siikainen PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Työvaliokunnan kokous 15.9.2014 Luvia Pori Nakkila Pomarkku Ulvila Harjavalta Lavia Kokemäki Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen FCG Konsultointi MML, 2012

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos Alustava sopimusluonnos uuden kunnan perustamisesta Versio 4 Johtoryhmän 14.2.2012 käsittelyyn Käsittelyvaiheet Johtoryhmä

Lisätiedot

EURAJOEN JA LUVIAN KUNNAT. Kuntarakennelain 8 :n mukainen yhdistymissopimus 2.2.2015

EURAJOEN JA LUVIAN KUNNAT. Kuntarakennelain 8 :n mukainen yhdistymissopimus 2.2.2015 EURAJOEN JA LUVIAN KUNNAT Kuntarakennelain 8 :n mukainen yhdistymissopimus 2.2.2015 Sisällys 1 KUNTIEN YHDISTYMISEN TARKOITUS JA TAVOITTEET... 3 1.1 Sopimuksen tarkoitus... 3 1.2 Sopimuksen sitovuus, voimaantulo

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 55 21.11.2016 40 Asianro 6591/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 55 Asianro 6591/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Valtioneuvosto on tehnyt 16. kesäkuuta 2016 päätöksen Kuopion ja Juankosken

Lisätiedot

Porin seudun kuntajako-selvitys

Porin seudun kuntajako-selvitys Porin seudun kuntajako-selvitys Pomarkku Alustavan suunnitelma yhdistymissopimusneuvotteluvaiheen prosessista, toteuttamisesta ja aikataulusta Pori Ulvila Luvia Nakkila Lavia 13.10.2014 Kehitysjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 85 Asianro 1950/00.04.01/2013 Juankosken ja Kuopion kaupunkien kuntaliitos / yhdistymissopimuksen muuttaminen 22.02.2016 57: Kaupunginsihteeri Heikki Vienola Kansliapalvelu

Lisätiedot

Laukaan ja Konneveden kuntien YHDISTYMISSOPIMUS

Laukaan ja Konneveden kuntien YHDISTYMISSOPIMUS Laukaan ja Konneveden kuntien YHDISTYMISSOPIMUS SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopimuksen tarkoitus ja sitovuus... 3 2. Yhdistymisen toteuttamistapa ja ajankohta... 3 3. Kunnan nimi ja vaakuna... 3 4. Kuntien yhdistymisen

Lisätiedot

KUNTAJAON MUUTTAMISEN VALMISTELU LEIVONMÄEN JA JOUTSAN KESKEN

KUNTAJAON MUUTTAMISEN VALMISTELU LEIVONMÄEN JA JOUTSAN KESKEN Kunnanhallitus 72 19.02.2007 Kunnanhallitus 87 12.03.2007 Kunnanvaltuusto 12 26.03.2007 KUNTAJAON MUUTTAMISEN VALMISTELU LEIVONMÄEN JA JOUTSAN KESKEN 165/01/019/2005 Khall 72 Leivonmäen kunnanvaltuusto

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI JA EURAN KUNTA 22.4.2015 YHDISTYMISSOPIMUS

RAUMAN KAUPUNKI JA EURAN KUNTA 22.4.2015 YHDISTYMISSOPIMUS RAUMAN KAUPUNKI JA EURAN KUNTA 22.4.2015 YHDISTYMISSOPIMUS Hyväksytty ohjausryhmän kokouksessa 22.4.2015 1.1.2017 31.12.2019 YHDISTYMISSOPIMUS 22.4.2015 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. YHDISTYMISSOPIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT

Lisätiedot

Rääkkylän kunnan ja Kiteen kaupungin erityinen kuntajakoselvitys Kuntajakoselvittäjien ehdotus yhdistymisestä

Rääkkylän kunnan ja Kiteen kaupungin erityinen kuntajakoselvitys Kuntajakoselvittäjien ehdotus yhdistymisestä Kuntajakoselvittäjien ehdotus yhdistymisestä Kuntajakoselvittäjät Jarmo Asikainen ja Anni Antila 16.3.2016 Kitee Tausta ja kuntajakoselvittäjien toimeksianto Selvittäjien on suoritettava kuntarakennelain

Lisätiedot

Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitys

Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitys Etelä-Karjalan kuntarakenneselvitys Ohjausryhmä 170914 1 2 Kuntainfoista Osallistujia yhteensä noin 370 henkilöä vajaa puolet valtuutettuja Imatralla muita enemmän viranhaltijoita 20 henkilön lukioluokka

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI JA VIHANNIN KUNTA

RAAHEN KAUPUNKI JA VIHANNIN KUNTA RAAHEN KAUPUNKI JA VIHANNIN KUNTA YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS 2.4.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. YHDISTYMISSOPIMUKSEN TAUSTA JA KUNNAN NIMI... 3 1.1 Sopimuksen tarkoitus... 3 1.2 Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo...

Lisätiedot

Sammatin kunnan ja Lohjan kaupungin hallinnon ja palvelujen järjestämissopimus

Sammatin kunnan ja Lohjan kaupungin hallinnon ja palvelujen järjestämissopimus Lohjan kaupunginvaltuusto 15.8.2007 66 Sammatin kunnanvaltuusto 27.8.2007 41 Kohta 12 muutettu - Lohjan kaupunginvaltuusto 12.3.2008 26 - Sammatin kunnanvaltuusto 7.4.2008 5 Sammatin kunnan ja Lohjan kaupungin

Lisätiedot

Talous- ja henkilöstötyöryhmä 13.5.2014

Talous- ja henkilöstötyöryhmä 13.5.2014 Talous- ja henkilöstötyöryhmä 13.5.2014 Talousvastaavien työ, tilannekatsaus Yhdistymisavustuksen käyttö Työryhmätyöskentely: hyödyt ja haitat + yhdistymisavustus + muut linjaukset Talousvastaavien työ

Lisätiedot

Kuntarakennelain 8 :n mukainen yhdistymissopimus

Kuntarakennelain 8 :n mukainen yhdistymissopimus Kuntarakennelain 8 :n mukainen yhdistymissopimus 30.9.2014 Hankasalmen kunta Jyväskylän kaupunki Laukaan kunta Muuramen kunta Petäjäveden kunta Toivakan kunta Uuraisten kunta 1 Jyväskylän seudun kuntien

Lisätiedot

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta

FINLEX - Säädökset alkuperäisinä: 578/2006. Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006. Laki kuntalain muuttamisesta Sivu 1/5 Finlex» Lainsäädäntö» Säädökset alkuperäisinä» 2006» 578/2006 578/2006 Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Naantalissa 29 päivänä kesäkuuta 2006 Laki kuntalain muuttamisesta kumotaan 17 päivänä

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylitarkastaja VM/659/ /2014 Suvi Savolainen

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylitarkastaja VM/659/ /2014 Suvi Savolainen VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylitarkastaja 16.6.2016 VM/659/00.01.01.00/2014 Suvi Savolainen KUOPION JA JUANKOSKEN KAUPUNKIEN YHDISTYMINEN Yhdistymisesityksen vireillepanosta ja valmistelusta,

Lisätiedot

KUNTAJAON MUUTOKSET JA VUODEN 2012 KUNNALLISVAALIT

KUNTAJAON MUUTOKSET JA VUODEN 2012 KUNNALLISVAALIT Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen MUISTIO 26.3.2012 OM 14/51/2012 KUNTAJAON MUUTOKSET JA VUODEN 2012 KUNNALLISVAALIT 1. YLEISTÄ Kuntajakolain (1698/2009) 3 :n mukaisesti kuntajaon muuttamisella tarkoitetaan:

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t. 2015 Tornion hallintopalvelut Nro 1

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t. 2015 Tornion hallintopalvelut Nro 1 1 TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA J u l k a i s s u t 2015 Tornion hallintopalvelut Nro 1 Kaupunginvaltuuston hyväksymä 16.11.2015 Voimaantulopäivä 1.1.2016 MERI-LAPIN YMPÄRISTÖPALVELUJEN

Lisätiedot

Liite 6. Yhdistymissopimuksen teknistä pohjaa

Liite 6. Yhdistymissopimuksen teknistä pohjaa 1(5) Liite 6. Yhdistymissopimuksen teknistä pohjaa Sopimuksen tarkoitus, sitovuus ja voimaantulo Tämä asiakirja on kuntarakennelain (1698/2009) 8 :n mukainen yhdistymissopimus. Sopimuksen osapuolina ovat

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen Jyväskylän seutujen kuntien tilaisuus 12.8.2014 Valtiovarainministeriön määräys Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3209/ /2014. Maaningan kunnanvaltuusto Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 13 12.1.2015 5 Asianro 3209/00.00.01.00/2014 Maaningan edustajat Kuopion kaupungin toimielimissä historia Kaupunginhallitus 12.1.2015 13 Maaningan

Lisätiedot

Kuntarakenneselvitys Maisemajärjestelmän

Kuntarakenneselvitys Maisemajärjestelmän Kuntarakenneselvitys Maisemajärjestelmän avulla Eero Vaissi Maisema-seminaari 6.2.2013 Lausunnolla olevasta laista Rakennelakiluonnos lähetettiin kuntiin lausunnolle 22.11.2012 ja lausuntoaika päättyy

Lisätiedot

LOHJAN KAUPUNKI JA NUMMI -PUSULAN KUNTA YHDISTYMISSOPIMUS

LOHJAN KAUPUNKI JA NUMMI -PUSULAN KUNTA YHDISTYMISSOPIMUS 16.3.2012 LOHJAN KAUPUNKI JA NUMMI -PUSULAN KUNTA YHDISTYMISSOPIMUS YHDISTYMISSOPIMUS 16.3.2012 2 SISÄLLYS 1. YHDISTYMISSOPIMUKSEN LAHTOKOHDAT...3 1.1. Sopimuksen tarkoitus...3 1.2. Sopimuksen sitovuus

Lisätiedot

Karjalohjan kunnan ja Lohjan kaupungin hallinnon ja palvelujen järjestämissopimus

Karjalohjan kunnan ja Lohjan kaupungin hallinnon ja palvelujen järjestämissopimus Karjalohjan kunnanvaltuusto 16.6.2008 27 Lohjan kaupunginvaltuusto 4.8.2008 74 Karjalohjan kunnan ja Lohjan kaupungin hallinnon ja palvelujen järjestämissopimus 1. Sopimuksen tarkoitus, sitovuus ja voimaantulo

Lisätiedot

ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU, KONTIOLAHTI, LIPERI, OUTOKUMPU JA POLVIJÄRVI JOENSUUN KOKEMUKSET

ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU, KONTIOLAHTI, LIPERI, OUTOKUMPU JA POLVIJÄRVI JOENSUUN KOKEMUKSET ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS JOENSUU, KONTIOLAHTI, LIPERI, OUTOKUMPU JA POLVIJÄRVI JOENSUUN KOKEMUKSET Kaupunginjohtaja Kari Karjalainen 23.1.2014 Erityisen kuntajakoselvitysalueen kunnat Joensuu www.joensuu.fi

Lisätiedot

KERIMÄEN, PUNKAHARJUN, PUUMALAN JA SAVONLINNAN KAUPUNKI, YHDISTYMISSOPIMUS KERIMÄEN, PUNKAHARJUN, PUUMALAN KUNTA JA SAVONLINNAN KAUPUNKI

KERIMÄEN, PUNKAHARJUN, PUUMALAN JA SAVONLINNAN KAUPUNKI, YHDISTYMISSOPIMUS KERIMÄEN, PUNKAHARJUN, PUUMALAN KUNTA JA SAVONLINNAN KAUPUNKI KERIMÄEN, PUNKAHARJUN, PUUMALAN JA SAVONLINNAN KAUPUNKI, YHDISTYMISSOPIMUS LUONNOS 16.12.2011 KERIMÄEN, PUNKAHARJUN, PUUMALAN KUNTA JA SAVONLINNAN KAUPUNKI ESITYS KUNTAJAON MUUTTAMISEKSI SOP IMUKSEN TARKOITUS,

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/1402/ /2013 Anu Hernesmaa

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/1402/ /2013 Anu Hernesmaa VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 11.6.2015 VM/1402/00.01.01.00/2013 Anu Hernesmaa LAHDEN KAUPUNGIN JA NASTOLAN KUNNAN YHDISTYMINEN Yhdistymisesityksen vireillepanosta ja valmistelusta,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

Liedon kunnan ja Tarvasjoen kunnan kuntarakennelain 8 :n mukainen yhdistymissopimus

Liedon kunnan ja Tarvasjoen kunnan kuntarakennelain 8 :n mukainen yhdistymissopimus 28.2.2014 1(7) Liedon kunnan ja Tarvasjoen kunnan kuntarakennelain 8 :n mukainen yhdistymissopimus 1. Kuntajaon muuttamisen toteuttamistapa ja ajankohta 1.1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on kuntarakennelain

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ

ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ 1.1.2005 - ETELÄ-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ P E R U S S O P I M U S 1. Luku SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ 1 Nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

Lisätiedot

Kuntajakolaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Kuntajakolaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Kuntajakolaki Annettu Helsingissä 29 päivänä joulukuuta 2009 1 luku Yleiset säännökset 1 Kuntajako Asukkaiden itsehallintoa, palvelujen järjestämistä ja yleistä

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6592/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 56 21.11.2016 41 Asianro 6592/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta ylikunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/859/ /2015 Anu Hernesmaa

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/859/ /2015 Anu Hernesmaa VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 11.6.2015 VM/859/00.01.01.00/2015 Anu Hernesmaa SÄKYLÄN JA KÖYLIÖN KUNTIEN YHDISTYMINEN Yhdistymisesityksen vireillepanosta ja valmistelusta,

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen, Paavo Kaitokari ja Jouko Luukkonen Sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi Jyväskylän valtuuston seminaari

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö

Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

KERIMÄEN, PUNKAHARJUN KUNTA JA SAVONLINNAN KAUPUNKI, YHDISTYMISSOPIMUS KERIMÄEN JA PUNKAHARJUN KUNTA JA SAVONLINNAN KAUPUNKI

KERIMÄEN, PUNKAHARJUN KUNTA JA SAVONLINNAN KAUPUNKI, YHDISTYMISSOPIMUS KERIMÄEN JA PUNKAHARJUN KUNTA JA SAVONLINNAN KAUPUNKI KERIMÄEN, PUNKAHARJUN KUNTA JA SAVONLINNAN KAUPUNKI, YHDISTYMISSOPIMUS KERIMÄEN JA PUNKAHARJUN KUNTA JA SAVONLINNAN KAUPUNKI ESITYS KUNTAJAON MUUTTAMISEKSI SOPIMUKSEN TARKOITUS, SITOVUUS JA VOIMAANTULO

Lisätiedot

Kuntajakoselvityksen tausta ja toteutus. Kuntajakoselvittäjä Ossi Repo

Kuntajakoselvityksen tausta ja toteutus. Kuntajakoselvittäjä Ossi Repo Kuntajakoselvityksen tausta ja toteutus Kuntajakoselvittäjä Ossi Repo Joensuun selvitysalueen yhteistarkastelu Ennustettu väestökehitys 2012-2030: +5,4% Koko väestö 110 Joensuun selvitysalue Koko maa Pohjois-Karjala

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA, RAAHEN KAUPUNKI JA SIIKAJOEN KUNTA EHDOTUS YHDISTYMISSOPIMUKSEKSI

PYHÄJOEN KUNTA, RAAHEN KAUPUNKI JA SIIKAJOEN KUNTA EHDOTUS YHDISTYMISSOPIMUKSEKSI Yhdistymissopimus Pyhäjoki, Raahe ja Siikajoki Erityinen kuntarakenneselvitys 12.1.2015 PYHÄJOEN KUNTA, RAAHEN KAUPUNKI JA SIIKAJOEN KUNTA EHDOTUS YHDISTYMISSOPIMUKSEKSI Kaarina Daavittila VALTIOVARAINMINISTERIÖ

Lisätiedot

PÖYTYÄN JA TARVASJOEN KUNTIEN YHDISTYMISSOPIMUS LUONNOS 8.4.2014

PÖYTYÄN JA TARVASJOEN KUNTIEN YHDISTYMISSOPIMUS LUONNOS 8.4.2014 PÖYTYÄN JA TARVASJOEN KUNTIEN YHDISTYMISSOPIMUS LUONNOS 8.4.2014 2 HALLINNON JA PALVELUJEN JÄRJESTÄMISSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN PERUSTEET... 3 1.1. Yhdistymisperuste...3 1.2. Yhdistymisen muut tavoitteet...3

Lisätiedot

Yhdistymissopimus. Alajärven kaupunki ja Vimpelin kunta. Eero Laesterä Hallintotieteiden tohtori, erityinen kuntajakoselvittäjä

Yhdistymissopimus. Alajärven kaupunki ja Vimpelin kunta. Eero Laesterä Hallintotieteiden tohtori, erityinen kuntajakoselvittäjä Yhdistymissopimus Alajärven kaupunki ja Vimpelin kunta Eero Laesterä Hallintotieteiden tohtori, erityinen kuntajakoselvittäjä Käsitelty ja hyväksytty ohjausryhmässä 17.2.2016 Puh 0295 16001 (vaihde) Sisällysluettelo

Lisätiedot

KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 08.02.2016 6 I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena

Lisätiedot

Kuntayhtymän nimi on Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Kuntayhtymän kotipaikka on Ylivieskan kaupunki.

Kuntayhtymän nimi on Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Kuntayhtymän kotipaikka on Ylivieskan kaupunki. Peruspalvelukuntayhtymä Kallion PERUSSOPIMUS I YLEISTÄ Tällä sopimuksella Alavieskan kunta, Nivalan kaupunki, Sievin kunta ja Ylivieskan kaupunki sopivat kunta- ja palvelurakenneuudistusta koskevan puitelain

Lisätiedot

Kotkan Haminan seutusopimus

Kotkan Haminan seutusopimus Kotkan Haminan seutusopimus Kotkan Haminan seudun seutuvaltuusto 19.8.2013 Kotkan kaupunginvaltuusto 12.11.2013 Haminan kaupunginvaltuusto 15.10.2013 Miehikkälän kunnanvaltuusto 30.9.2013 Pyhtään kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Porin seudun kuntarakenneselvitys

Porin seudun kuntarakenneselvitys Porin seudun kuntarakenneselvitys Poliittisen ohjausryhmän kokous 25.9.2013 Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen FCG Konsultointi Oy 26.9.2013 Page 1 Merikarvia Siikainen Pomarkku Pori Lavia Ulvila Luvia Nakkila

Lisätiedot

VAASAN KAUPUNGIN JA MUSTASAAREN KUNNAN YHDISTYMISSOPIMUS

VAASAN KAUPUNGIN JA MUSTASAAREN KUNNAN YHDISTYMISSOPIMUS EHDOTUS VAASAN KAUPUNGIN JA MUSTASAAREN KUNNAN YHDISTYMISSOPIMUS 1. Sopimuksen tarkoitus 1.1 Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo Tämä sopimus liitteineen on kuntarakennelain (1698/2009) 8 :n tarkoittama

Lisätiedot

Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja Vesa Lakaniemen välinen JOHTAJASOPIMUS. Eurajoen kunnanvaltuusto xx

Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja Vesa Lakaniemen välinen JOHTAJASOPIMUS. Eurajoen kunnanvaltuusto xx Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja Vesa Lakaniemen välinen JOHTAJASOPIMUS Eurajoen kunnanvaltuusto 16.1.2017 xx 1.Kunnanjohtajan tehtävät, työnjako ja yhteistyökäytännöt Tällä Eurajoen kunnan ja kunnanjohtaja

Lisätiedot

Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus

Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus Seutufoorumi 8.10.213 Aija Tuimala Johtaja FCG Konsultointi 8.10.2013 Page 1 8.10.2013 Page 2 Tavoitteena vahvat peruskunnat Paras -hankkeen alusta

Lisätiedot

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiop åasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåas dfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfgh

qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiop åasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåas dfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfgh qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe 1 rtyuiasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiop åasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåas dfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfgh LOVIISAN JA LAPINJÄRVEN YHDISTYMISSELVITYS jklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklö

Lisätiedot

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS

ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄ ITÄ-LAPIN KUNTAYHTYMÄN PERUSSOPIMUS PERUSSOPIMUKSEN TARKOITUS Itä-Lapin kuntayhtymän perussopimuksen tarkoituksena on organisoida hallinnollisesti Itä-Lapin kuntien yhteistyö. Itä-Lapin

Lisätiedot

1 (5) Luonnos 1 PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ PERUSSOPIMUS I YLEISET MÄÄRÄYKSET. 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka

1 (5) Luonnos 1 PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ PERUSSOPIMUS I YLEISET MÄÄRÄYKSET. 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka 1 (5) Luonnos 1 PÖYTYÄN KANSANTERVEYSTYÖN KUNTAYHTYMÄ PERUSSOPIMUS I YLEISET MÄÄRÄYKSET 1 Kuntayhtymän nimi ja kotipaikka Kuntayhtymän nimi on Pöytyän kansanterveystyönkuntayhtymä ja sen kotipaikka on

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) 30 Asianro 4790/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 30 Asianro 4790/02.02.00/2015 Vuoden 2016 talousarvion valmistelu Vuoden 2016 talousarviovalmistelu on käynnistetty kevään 2015 aikana kaupunginjohtajan johtoryhmässä,

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo

Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10

Lisätiedot

HE 18/2011 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan syksyllä. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta

HE 18/2011 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan syksyllä. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta HE 18/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan kuntajakolakiin lisättäväksi säännökset yhdistyvän kunnan toimivallasta tilanteessa, jossa ennen

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009 Kaupunginvaltuusto 20.10.2008 VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Nimi ja tehtävät Vakka-Suomen Vesi LIIKELAITOS on KUNTALAIN MUKAINEN Uudenkaupungin

Lisätiedot

Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta. Johtoryhmä 8.2.2010 Nastola

Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta. Johtoryhmä 8.2.2010 Nastola Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta Johtoryhmä 8.2.2010 Nastola Toteuttamistapa ja ajankohta Nykyiset kunnat lakkautetaan 31.12.2012 Uusi Kunta perustetaan 1.1.2013 Yhdistymissopimus voimassa 2015 loppuun

Lisätiedot

KUNNAN ILMOITUS VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE KUNTARAKENNEUUDISTUKSEEN LIITTYVÄSTÄ SELVITYSALUEESTA

KUNNAN ILMOITUS VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE KUNTARAKENNEUUDISTUKSEEN LIITTYVÄSTÄ SELVITYSALUEESTA Kunnanhallitus 228 28.10.2013 KUNNAN ILMOITUS VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE KUNTARAKENNEUUDISTUKSEEN LIITTYVÄSTÄ SELVITYSALUEESTA KHALL 228 Valmistelija: kunnanjohtaja Riitta A. Tilus, Kermanrannantie 7, 79700

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet Selvitysryhmän kokous 11.3.2014 Selvitysprosessi ja aikataulu 2013 Elo-Joulukuu 2014 Tammi-Huhtikuu Syyskuu Joulukuu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 16.06.2014. 64 Asianro 3220/00.00.01.00/2014. Kaupunginhallitus 19.5.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 16.06.2014. 64 Asianro 3220/00.00.01.00/2014. Kaupunginhallitus 19.5. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (1) 64 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kaupunginhallitus 19.5.2014 178: Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan

Lisätiedot

KEURUUN KAUPUNKI Luottamushenkilöiden palkkiosääntö

KEURUUN KAUPUNKI Luottamushenkilöiden palkkiosääntö KEURUUN KAUPUNKI Luottamushenkilöiden palkkiosääntö 1.1.2013 lukien Valtuusto hyväksynyt 17.12.2012 KEURUUN KAUPUNKI 2 LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIOSÄÄNTÖ Hyväksytty Valtuustossa 17.12.2012 Voimaantulo

Lisätiedot

ALAVUDEN KAUPUNGIN JA TÖYSÄN KUNNAN YHDISTYMISSOPIMUS

ALAVUDEN KAUPUNGIN JA TÖYSÄN KUNNAN YHDISTYMISSOPIMUS ALAVUDEN KAUPUNGIN JA TÖYSÄN KUNNAN YHDISTYMISSOPIMUS 1 Sisältö 1. Kuntajaon muuttamisen toteuttamistapa ja ajankohta... 3 1.1. Sopimuksen tarkoitus... 3 1.2. Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo... 3 1.3.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2016 1 (1) 191 Asianro 1950/00.04.01/2013 Kuopio-Juankoski kuntaliitos - henkilöstön sijoitussuunnitelma ja tarvittavien virkojen perustaminen Henkilöstöjohtaja Markku Mattila

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 ESITYS NURMEKSEN KAUPUNGIN JA VALTIMON KUNNAN YHDISTYMISESTÄ

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 ESITYS NURMEKSEN KAUPUNGIN JA VALTIMON KUNNAN YHDISTYMISESTÄ VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 13.6.2019 VM/839/00.01.01.00/2019 Anu Hernesmaa ESITYS NURMEKSEN KAUPUNGIN JA VALTIMON KUNNAN YHDISTYMISESTÄ Yhdistymisesityksen vireillepanosta

Lisätiedot

Selvitysprosessissa otettava huomioon

Selvitysprosessissa otettava huomioon Insert Firstname Lastname via >Insert >Header & Footer Kuntajakoselvityksen toteutus Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen Karhukuntaneuvosto 17.6.2013 17.6.2013 Page 1 Selvitysprosessissa otettava huomioon Avoin

Lisätiedot

6 Lausunto Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen loppuraportista

6 Lausunto Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen loppuraportista Valtuusto 6 06.10.2014 6 Lausunto Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen loppuraportista 63/00.04.01/2013 KH 243 Kunnanhallitus 23.9.2014 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas, mikael.grannas(at)sipoo.fi

Lisätiedot

KH 407 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh

KH 407 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh Kaupunginhallitus 407 06.10.2014 Kaupunginhallitus 502 24.11.2014 Etelä-Karjalan erityinen kuntajakoselvitys 1034/00.04.00/2013 KH 407 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh. 040

Lisätiedot

Uuden kunnan järjestelytoimikunta (1) Yhdistymissopimus

Uuden kunnan järjestelytoimikunta (1) Yhdistymissopimus Uuden kunnan järjestelytoimikunta (1) Yhdistymissopimus Valtioneuvoston päätöksen jälkeen lääninhallitus asettaa järjestelytoimikunnan, joka asettamisensa jälkeen vastaa uuden kunnan hallinnon järjestämisen

Lisätiedot

2. Strateginen yhdistyminen 4. 3. Kuntajaon muuttamisen edellytykset. 6. 4. Uuden kunnan perustaminen 7. 5. Uuden Vaasan rakentaminen.

2. Strateginen yhdistyminen 4. 3. Kuntajaon muuttamisen edellytykset. 6. 4. Uuden kunnan perustaminen 7. 5. Uuden Vaasan rakentaminen. 1 2 Sisällysluettelo 1. Vaasan alueen kuntien yhdistymissopimus 1.1. Sopimuksen tarkoitus 4 1.2. Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo... 4 2. Strateginen yhdistyminen 4 2.1. Välttämättömät asiat sopimukseen

Lisätiedot

KH 407 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh

KH 407 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja Markku Heinonen, puh Kaupunginhallitus 407 06.10.2014 Kaupunginhallitus 502 24.11.2014 Kaupunginvaltuusto 109 08.12.2014 Etelä-Karjalan erityinen kuntajakoselvitys 1034/00.04.00/2013 KH 407 Valmistelija/lisätiedot: Kehitysjohtaja

Lisätiedot

hollola Hämeen- koski

hollola Hämeen- koski YHDISTYMISSOPIMUS 15.12.2014 hollola Hämeen- koski Lahden alueen kuntajaon jatkoselvitys Sisällysluettelo 1. Hollolan ja Hämeenkosken yhdistymissopimus... 1 1.1. Sopimuksen tarkoitus... 1 1.2. Sopimuksen

Lisätiedot

SÄKYLÄN KUNTA ESITYSLISTA 4/2015 1

SÄKYLÄN KUNTA ESITYSLISTA 4/2015 1 SÄKYLÄN KUNTA ESITYSLISTA 4/2015 1 KOKOUSKUTSU AIKA 09.11.2015 klo 16:30 PAIKKA Säkylän kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN

Lisätiedot

Nilsiän kaupungin ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus

Nilsiän kaupungin ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus YHDISTYMISSOPIMUS Nilsiän kaupungin ja Kuopion kaupungin yhdistymissopimus Sopimus Nilsiän kaupungin ja Kuopion kaupungin yhdistymisestä 1. Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on kuntajakolain (29.12.2009/1698)

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ

ESPOON KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Espoon kaupungin luottamushenkilöiden 8.3. 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN LUOTTAMUSHENKILÖIDEN PALKKIO- JA MATKUSTUSSÄÄNTÖ Valtuusto 10.12.2012 Voimaan 1.1.2013 Viimeksi muutettu Valtuusto 28.1.2013 Voimaan 28.1.2013

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 261 Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002973 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Rauman kaupungin ja Euran kunnan kuntarakenneselvityksen asiakirjojen nähtävillepano

Rauman kaupungin ja Euran kunnan kuntarakenneselvityksen asiakirjojen nähtävillepano Kunnanhallitus 77 04.05.2015 Rauman kaupungin ja Euran kunnan kuntarakenneselvityksen asiakirjojen nähtävillepano 34/00.04.01/2015 Khall 77 YHDISTYMISESITYS Rauman kaupunki ja Euran kunta ovat valtuustojen

Lisätiedot

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET

VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Talouspalvelut 1.6.2015 Palvelukeskuksille VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2017-2018 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET KÄYTTÖTALOUSOSA Kunnan toimintaa ja taloutta ohjataan vähintään kolmeksi vuodeksi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2017 1 (6) 260 Kaupunginhallituksen elinkeinojaoston jäsenten valinta vuonna 2017 alkavaksi toimikaudeksi HEL 2017-002974 T 00 00 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot