PUUTARHURI RAJAPINNALLA Hengellinen johtajuus Suomen evankelis-luterilaisten kirkkoherrojen näkökulmasta Jussi V.J. Koski Kirkkososiologian pro gradu -tutkielma Huhtikuu 2008
HELSINGIN YLIOPISTO HELSINGFORS UNIVERSITET Tiedekunta/Osasto Fakultet/Sektion Laitos Institution Teologinen Käytännöllisen teologian laitos Tekijä Författare Koski, Jussi Veikko Juhani Työn nimi Arbetets titel Puutarhuri rajapinnalla - Hengellinen johtajuus Suomen evankelis-luterilaisten kirkkoherrojen näkökulmasta Oppiaine Läroämne Kirkkososiologia Työn laji Arbetets art Aika Datum Huhtikuu 2008 Sivumäärä Sidoantal 91 s. Pro-gradu -tutkielma Tiivistelmä Referat Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä hengellinen johtajuus on Suomen evankelisluterilaisten kirkkoherrojen näkökulmasta. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin haastattelemalla 12 pääkaupunkiseudulla toimivaa kirkkoherraa. Määrä kattoi puolet Helsingin seurakuntayhtymään kuuluvista kirkkoherroista. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina, jonka pohjana käytettiin Cecil A. Gibbin johtamisen määritelmää. Tuo määritelmä kattoi johtajan, johdettavan, johtamistilanteen ja päämäärät, johon johtamisella pyrittiin. Määritelmää laajennettiin kattamaan myös varsinaiset johtamisteot, jotta haastatteluissa pystyttiin mahdollisimman kattavasti käsittelemään hengellistä johtajuutta. Analyysi toteutettiin aineistolähtöisesti käyttämällä metodina alunperin Anselm Straussin ja Barney Glaserin kehittämää grounded theorya. Metodi osoittautui haastavaksi, mutta hyväksi tutkimustehtävän vastaamisen kannalta. Sen avulla pystyttiin abstrahoimaan aineistosta hengellisen johtamisen ydinkehikko ja ydinprosessi. Hengellisen johtajuuden ydinkehikoksi muodostui rajapinnan kategoria. Se kuvasi sitä tapahtumaa, jossa hengellinen johtaja kohtaa johdettavan ja Jumalan. Ilman näitä kolmea kohtaajaa rajapinnalla ei mallin mukaan voida puhua hengellisestä johtajuudesta. Rajapinta kattoi myös sen suhteen, joka tuosta kohtaamisesta seuraa. Näin se näyttäytyi hengellisen johtajan olotilana, toimikenttänä ja elämäntapana. Hengellisen johtajuuden ydintavoitteiksi aineistosta nousi uskon synnyttäminen ja uskon syventäminen. Siihen tavoitteeseen hengellinen johtaja pyrkii luomalla edellytyksiä ihmisen ja Jumalan kohtaamiselle. Hengellisen johtajuuden ydinprosessiksi muodostui puutarhauksen kategoria. Se piti sisällään kolme kategoriaa, kutsumisen, kultivoinnin ja lähettämisen. Kutsumalla hengellinen johtaja pyrkii saamaan ihmisiä rajapinnalle. Hän voi tehdä sitä joko passiivisesti pitämällä rajapinnan mahdollisuutta esillä, tai aktiivisesti pyytämällä ihmisiä tulemaan sinne. Kultivoinnilla hengellinen johtaja pyrkii luomaan resursseja jumalasuhteen syvenemiselle. Kultivointiin kuuluu myös se, että hengellinen johtaja rajaa epätoivottua toimintaa ja toisaalta linjaa sitä, mitä toivottu toiminta olisi. Vielä hengellinen johtaja kultivoi laskemalla yhteen erilaisuutta, jota hän kohtaa johdettavillaan erilaisten hengellisten linjauksien muodossa. Lähettämisellä hengellinen johtaja toimii agentin kautta, eli pyrkii toimittamaan hengellistä johtajuutta lähettämällä toisia johtajia kutsumaan, kultivoimaan ja lähettämään omasta puolestaan. Tutkimuksessa nousi kuva kirkkoherroista mahdollistavina johtajina. He näkivät johtajan persoonaan keskittyvän tarkastelun negatiivisena, sillä he kokivat välittävänsä toista johtajuutta - Kristuksen johtajuutta. Hengellinen johtaja heidän näkemyksessään oli eräänlainen spiritualiteetin muusa, joka pyrkii luomaan mahdollisuuksia johdettaviensa hengelliselle kasvulle. He eivät näin ollen näyttäytyneet "Dynaamisina muuttajina" vaan pikemminkin "Uskollisina puutarhureina". Avainsanat Nyckelord Johtaminen, kirkko Säilytyspaikka Förvaringställe Teologisen tiedekunnan kirjasto Muita tietoja
1. JOHDANTO... 3 2. TUTKIMUKSEN TEOREETTINEN VIITEKEHYS JA TUTKIMUSTEHTÄVÄ 5 2.1. Yleisen johtamistutkimuksen historia... 5 2.2. Hengellisen johtajuuden tutkimus... 7 2.3. Teoreettinen viitekehys... 10 2.4. Tutkimuksen toteuttaminen... 13 2.4.1. Aineisto ja sen keruu... 13 2.4.2. Grounded theory lähestymistapana... 16 2.4.3. Analyysin toteuttaminen... 20 2.4.4. Käsitteiden määritelmiä... 22 2.5. Tutkimustehtävä ja rajaus... 23 3. AVAIMIA TEOREETTISEEN MALLIIN... 24 3.1. Avaimina käsitteet, niiden sisällöt ja vertailu... 24 3.2. Hengellinen johtajuus henkilö- ja tilannenäkökulmana... 26 3.3. Johtamisryhminä työntekijät ja seurakuntalaiset... 32 4. RAJAPINTA HENGELLISEN JOHTAMISEN YDINKEHIKKONA... 34 4.1. Rajapinta kohtaamisena ja suhteena... 34 4.2. Rajapinta päämääränä... 39 4.3. Rajapinta tilana ja "toimipaikkana"... 45 4.4. Rajapinnan ydinkehikko... 51 5. PUUTARHAUS HENGELLISEN JOHTAMISEN YDINPROSESSINA... 54 5.1. Hengellinen johtaja kutsuu ja lähettää... 54 5.2. Hengellinen johtaja kultivoi... 61 5.3. Puutarhauksen ydinprosessi... 76 6. JOHTOPÄÄTÖKSET JA DISKURSSI... 77 6.1. Tutkimuksen ja metodin arviointi... 77 6.2. Hengellisen johtajuuden teoreettinen malli... 79 6.3. Hengellisen johtajuuden toteutuminen kirkkoherroilla... 83 7. LÄHTEET JA KIRJALLISUUS... 87
2 2
3 "Hänestä huokui hengellinen johtajuus." - Arkkipiispa Jukka Paarma edesmenneestä Martti Simojoesta 1. Johdanto Kun näin Paarman luonnehdinnan edesmenneestä Martti Simojoesta ensimmäistä kertaa, nyökkäilin hiljaa mielessäni. Se oli kauniisti sanottu entisestä arkkipiispasta. En ollut koskaan tavannut Martti Simojokea, mutta oletin, että täytyihän arkkipiispan olla hengellinen johtaja. Ryhdyin kuitenkin myöhemmin miettimään, mitä Paarma tuolla kommentillaan oikein tarkoitti. Mitä oli se hengellinen johtajuus, mitä Simojoella näytti olevan, ja miten se hänestä huokui? Asia jäi askarruttamaan minua siinä määrin, että yritin tavoittaa Paarmaa sähköpostitse, kysyäkseni tarkemmin asiasta, mutta en koskaan saanut vastausta. Tuo lyhyt luonnehdinta oli alkusysäys tälle tutkimukselle. Hengellistä johtajuutta oli epäilemättä ollut kautta vuosisatojen, mutta en pystynyt muistamaan mitään määritelmää sille. Lisäksi hengellisestä johtajuudesta käytettiin paljon erilaisia termejä, kuten pastoraalinen johtajuus ja uskonnollinen johtajuus, jotka kaikki kuvasivat samaa asiaa hieman eri kantilta. Minussa heräsi laajempi mielenkiinto tutkia, mitä se hengellinen johtajuus oikein on, ja miten se näyttäytyy nykypäivän johtajille. Päätin valita tutkimuskohteekseni Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkoherrat, sillä aihe oli heidän kannaltaan polttava. Seurakuntien johtamisen vaatimukset olivat kasvaneet, ja erilaisia johtamistaitoja tarvitiin nykyisissä yksiköissä huomattavasti enemmän, kuin mitä aiemmin. Tästä osoituksena tammikuusta 2001 lähtien kirkkoherran virkaan tuli uutena vaatimuksena seurakuntatyön johtamisen tutkinto. 1 Enää ei ollut mahdollista päästä kirkkoherraksi ilman minkäänlaista johtamiskoulutusta. Kirkossa ryhdyttiin panostamaan siihen, että vaikka kirkkoherrat valittiinkin edelleen kansanvaaleilla, heillä olisi kuitenkin joitain edellytyksiä hoitaa tehtäväänsä haasteellisemmaksi muuttuneessa johtamisympäristössä. 1 Heino et al, 1995. 3
4 Kertoessaan seurakuntien haasteista työpaikkahäirinnän osalta Helsingin seurakuntayhtymän työsuojelupäällikkö Marina Tolonen sanoi Riku Jokisen kirjoittamassa artikkelissa Helsingin Sanomissa: "Kirkkoherrat ovat hengellisiä johtajia, eivätkä yritysjohtajia kuten muussa työelämässä. Aikaisemmin ei esimieskoulutusta ollut teologisessa koulutuksessa lainkaan". 2 Hän teki siis selvää eroa hengellisen johtajuuden ja yritysjohtajien johtajuuteen. Toisaalta hän tarkoitti lauseellaan sitä, että kirkkoherroilla ei ole riittäviä taitoja työpaikkakiusaamiseen puuttumiseen. Toisaalta hän tuli määritelleeksi hengellisen johtajuuden omaksi osa-alueekseen. Samankaltaisia puheenvuoroja kuului muualtakin. Päätin tutkia, ovatko kirkkoherrat mielestään hengellisiä johtajia, ja jos he katsovat sellaisia olevansa, mitä se hengellinen johtajuus heidän mielestään on. 2 Jokinen 2005. 4
5 2. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys ja tutkimustehtävä 2.1. Yleisen johtamistutkimuksen historia Johtamistutkimus on ollut varsin laajaa, ja erilaisia teorioita johtamisesta on lukuisia. Johtamistutkimus on saanut alkunsa teollistumisen myötä, ja yhtenä sen isistä pidetään F. W. Tayloria. Taylor pyrki luomaan tieteellisiä rationaalisia metodeja johtamiselle antiteesinä siihen asti johtamisessa vaikuttaneille epämääräisille peukalosäännöille. 3 Hänen tutkimuksensa keskittyi lähinnä tiettyjen työprosessien optimointiin ja taukojen oikeaan asettamiseen. Hänen työnsä on tämän tutkimuksen kannalta sikäli merkittävää, että hän ymmärsi johtamistoimien merkittävyyden johtajuuteen, joita jotkin myöhemmät tilanneteoriat eivät huomioineet. Toinen johtamistutkimuksen suuria hahmoja on Max Weber, jonka panos johtajuuden järjestelmälliselle rationalisoimiselle on ollut merkittävä. Weber keskittyi enemmän yhteiskuntien ja yhteisöjen dynamiikkaan ja johtajan vallan perustaan yleisessä sosiologisessa mielessä. 4 Johtamistutkimuksen ensimmäinen suuri tutkimustrendi keskittyi lähinnä johtajan persoonallisuuden tutkimiseen. Johtajuutta käsiteltiin varsin yksisuuntaisena ilmiönä, jossa johtaja vaikuttaa alaiseensa, oman persoonansa kautta. 5 Etsittiin suurmiehiä ja sankareita, jotka olisivat parhaita mahdollisia johtajia. Tead määritteli johtajuuden vuonna 1929 joukoksi persoonan ominaisuuksia, jotka mahdollistavat johtajan saamaan toisia tekemään tiettyjä asioita. 6 Tätä näkökulmaa johtajuudesta kutsutaan johtajuuden piirreteoriaksi, ja sitä on tutkittu paljon. Monessa mielessä se vaikuttaa paljon edelleenkin. 1940-luvulle tultaessa alettiin ymmärtää, että johtajuus ei tyhjene vain johtajan persoonaan ja hänen toimiinsa. Seuraava suuri suuntaus olikin johtajan ja johdettavan välisen dynamiikan tutkiminen, ja esimerkiksi johtajan johtamistyylin vaikutus alaisiin sekä alaisten käyttäytymisen vaikutus johtamiseen nousivat esille. Mm. Lippit & White vuonna 1943 määrittelivät edelleen käytössä olevat johtamistyylit autoritaariseen, demokraattiseen sekä antaa mennä johta- 3 Taylor 1913. 4 Weber 1922. (Julkaistu postuumisti, käännetty engalnniksi osin 1947, kokonaan 1968, korjattuna 1978) 5 Bass 1990, 12. 6 Tead 1929. 5
6 juuteen. 7 Jaottelussa oli kyse johtajan osallistumisen määrästä ja laadusta itse johtamiseen sekä kyseisten tyylien seurauksista johdettavaan ryhmään. Voidaan sanoa, että tällöin johtamistutkimuksessa alettiin löytää johdettavien rooli johtamistapahtumassa. Viimeinen varsinainen kehitys johtamistilanteeseen vaikuttavien tekijöiden osalta tuli 50- ja 60 luvuilla, kun johtajuutta alettiin käsitellä tilanteesta käsin. Mm. F. E. Fiedler sekä Hersey & Blanchard nostivat esille tilanteen vaikutuksen johtamiseen. 8 Erityisesti johtamisen kokonaistilannetta sekä siihen vaikuttavia tekijöitä tutkivat mm. Cecil A. Gibb sekä Ralph M. Stogdill. 9 Tällaisia suuntauksia kutsutaan usein johtamisen tilannemalleiksi tai -teorioiksi. 60-luvun jälkeen johtamistutkimusta on tehty yhä enenevässä määrin, vaikka varsinaisia johtamistilanteeseen vaikuttavia tekijöitä ei olekaan tunnistettu enempää. Johtamista on tutkittu mm. psykoanalyyttisistä, humanistisista ja poliittisista näkökulmista käsin. Bassin edustama transformationaalinen johtamisnäkemys on ehkä merkittävin uusi näkökulma, joka on vaikuttanut erityisesti amerikkalaisessa johtamistutkimuksessa. 10 Se on erityisen mielenkiintoinen hengellisen johtajuuden näkökulmasta, sillä siinä johtaja pyytää johdettavia muuttamaan heidän omien etujensa tavoittelun ryhmän, organisaation tai yhteiskunnan hyväksi. Transformationaalinen johtaja pyrkii laajentamaan johdettaviensa näkökulmaa hetkellisestä eduntavoittelusta pidemmän tähtäimen ajattelemiseen. Koska johdettavat asettavat näin yhteisen edun oman etunsa edelle, muuttuvat he itse uusiksi johtajiksi levittäen samaa näkökulmaa eteenpäin. 11 Tämän tutkimuksen kannalta johtamistutkimuksen suurin anti on ollut selvittää, mitä elementtejä on siinä kokonaisuudessa, jota kutsutaan johtamiseksi. Sitä käsittelen enemmän tutkimuksen luvussa 2.3. Johtamiskehityksen eri suuntaukset näyttelivät myös mielenkiintoista roolia myös tämän tutkimuksen tuloksissa. Vaikka niitä ei käytetty ohjaavina tekijöinä aineiston analyysissa, nousi erityisesti piirreteorian ja tilannemallin välinen ero esille erityisen mielenkiintoisella tavalla. 7 Lippitt & White 1943. "Antaa mennä" -johtajuus tunnetaan useimmiten nimellä ranskankielisellä termillään laissez-faire. 8 Fiedler 1963; Hersey & Blancherd 1969. 9 Stogdill 1948; Gibb 1954. 10 Bass 1990, 53. 11 Transformationaalisesta johtajuudesta lisää Downton 1973; Burns 1978; Bass, 1985; Kouzes & Posner, 2003. 6
7 2.2. Hengellisen johtajuuden tutkimus Ylipäänsä suomalainen seurakunnan johtamista tai hengellistä johtajuutta käsittelevä kirjallisuus on pitkään loistanut poissaolollaan. Vasta 1900-luvun lopulla on aiheesta alettu kirjoittaa, ja suurin osa vähänkään merkittävästä aihetta käsittelevästä kirjallisuudesta on kirjoitettu vuoden 1990 jälkeen. 12 Johtamiskysymysten tarkastelu etenkin hengellisessä viitekehyksessä on herännyt Suomessa siis vasta aivan hiljattain. Tästä kertoo myös vasta 1990-luvulla käynnistyneet johtamiskoulutukset Suomen Evankelis-luterilaisessa kirkossa. Harri Palmu tutki kirkkoherrojen johtajuutta tutkimuksessaan Paimen johtajana. Palmu teki kyselylomakkeen, johon vastasi n. 100 kirkkoherraa koskien johtajuuden osa-alueiden jakaantumista, johtamisen luonnetta ja seurakuntaa työyhteisönä. Varsin ansiokkaasti hän kävi tutkimuksessaan läpi johtamisen yleistä tutkimusta sekä teorioita, ja pohjasi määrällisen tutkimuksensa niihin. Vaikka Palmu mainitsei tutkimuksessaan seurakunnassa olevan sekulaarin puolen johtamisen lisäksi erityisesti hengellistä johtamista, hän ei määrittellyt sitä sen tarkemmin. Hengellisen johtajuuden hän mainitsi sinällään olevan jo riittävä aihe aivan omalle tutkimukselle. 13 Tutkimuksessaan Sinut vyöttää toinen Leena Kurki tutki suomalaisten piispojen käsityksiä johtajuudesta. 14 Myös tässä tutkimuksessa nousi esille johtajuuden erityinen hengellinen luonne. Kurki pohjasi tutkimuksensa Ignatius Loyolan hengellisiin harjoituksiin ja niistä nousevaan johtamiskäsitykseen. Kurki siis käytti tutkimuksensa taustalla pitkälle ohjaavaa teoriaa, jota hän myöhemmin suhteutti haastatteluaineistoonsa. Kurjen näkökulma johtajuuteen oli kuitenkin sisältöjä ymmärtämään pyrkivä, ja siten jo hieman tarkempi kuvaus kuin Palmun tutkimus, mitä tulee hengellisen johtajuuden olemukseen. Kirkkoherroja käsitteleviä opinnäytteitä on tehty useita. pro gradutyössään Seurakunnan luottamushenkilöiden käsitykset kirkkoherrasta johtajana 12 Ensimmäinen aihetta käsittelevä suomalainen kirja on vuonna 1988 Heikki Mäkeläisen kirjoittama luova hallinto ja johtaminen seurakunnassa. Myöhemmin Editan logos-sarja on paikannut kipeää puutetta seurakunnan johtamiskirjallisuudessa, josta esimerkkinä mm. Raimo Turusen toimittama johtaminen seurakunnassa vuonna 2001. Pentti Huhtisen vuonna 2002 ilmestynyt Seurakunta työyhteisönä käsittelee myös johtamiskysymyksiä osittain samalla tavalla kuin Risto Turusen tutkimus Seurakunta aluetyön jännitteessä (2002) lähestyen johtamista organisaatiosta käsin. 13 Palmu 1990, 16, 20. 14 Kurki 1994, 32. 7
8 Pia Hooli lähestyy seurakunnan johtajuutta Bruce Reedin seurakunnallisen johtajuuden teorian pohjalta. 15 Hoolin tutkimus on määrällinen ja painottuu etsimään oikeaa johtamismetodia kirkkoherroille. Erityisesti pastoraalisen johtamisen kohdalla hän toteaa Reedin teorian riittämättömäksi kuvaamaan kyseisen alan sisältöjä. 16 Kirkkoherrojen johtamiskoulutusta ovat tutkineet Risto Rauhala sekä Virpi Sipola. 17 Erityisesti Sipola tutkimuksessaan havaitsi aineistonsa viittaavan siihen, että sekulaarin johtamisalueen lisäksi seurakunnissa harjoitetaan hengellistä johtamista. Monet kirkkoherrat nostivat hänen tutkimuksessaan esille hengellisen paimenen roolin, jonka sisältöä ei kuitenkaan sen enempää tutkimuksessa analysoitu. Henna Maria Hauta-Aho tutki pro gradu-työssään tavoitteellista johtamista seurakunnissa. 18 Samankaltaista tutkimusta teki Teemu Salminen pro gradu-työssään, jossa hän tutki kirkkoherrojen muutosjohtamista. 19 Ulkomaista tutkimusta hengellisestä johtajuudesta, ja etenkin johtajuudesta yleensä, on tehty runsaasti. Sitä on toteutettu useiden eri tunnustuskuntien ja uskontojen piirissä. Suurin osa ulkomaisesta tutkimuksesta tulee Yhdysvalloista, josta tulee myös valtaosa aihetta yleisesti käsittelevästä kirjallisuudesta. 20 Harold B. Jones tutki kvantitatiivisessa tutkimuksessaan menestyksellisiä pastoraalisia johtamisakteja. 21 Tutkimus keskittyi hahmottamaan niitä johtamistekijöitä, jotka vaikuttavat seurakunnan osanottoon sekä kasvuun. Transformationaalinen johtajuus, jossa johtaja inspiroi johdettavia ylittämään omat intressinsä organisaation hyväksi, oli hänen tutkimuksensa tulosten valossa voimakkaimmin vaikuttava tekijä seurakunnan kasvuun ja hyvinvointiin. Samaan tulokseen päätyi Reginald A. Bruce tutkiessaan johtamisen merkitystä seurakunnissa. 22 Hän päätyi tutkimuksessaan siihen odottamattomaan tulokseen, että transformationaalinen ja ihmisiä voimaannuttava johtamistapa vaikutti huomattavasti seurakunnan elinvoimaisuuteen. Transformationaalisen johtajan seurakuntalaiset olivat valmiimpia antamaan omastaan seurakunnalle ja harjoittivat enemmän hartautta 15 Hooli 1993, 105. 16 Hooli 1993, 101. 17 Rauhala 1994; Sipola 2004. 18 Hauta-Aho 2003. 19 Salminen 2006. 20 Erilaista hengellistä johtajuutta käsittelevää kirjallisuutta on runsaasti, mutta tutustuessa kenttään, joutuu toteamaan, että aiheeseen liittyvää kirjoittajan mielipiteeseen liittyvää kirjallisuutta on huomattavasti paljon enemmän kuin varsinaista tutkimusta, tai siihen perustuvaa kirjallisuutta. Silti edes peruskirjallisuudesta ei näytä löytyvän hyvää teoriaa hengelliselle johtajuudelle. 21 Jones 1999. 22 Bruce 2004. 8
9 päivittäin. Johtamistyylillä oli myös positiivisia seurauksia seurakunnan kasvua ajatellen. Brucen tutkimuksen erityisen mielenkiintoiseksi tekee se, että hän tutki laajasti sekä katolisia että protestanttisia seurakuntia ja vertaili niitä keskenään. Hänen määrälliseen tutkimukseen osallistui yli 300.000 vastaajaa yli 2000 seurakunnasta ja 50 eri tunnustuskunnasta. Michael Cieslak tutki johtajuuden vaikutusta ihmisten näkemyksiin katolisten seurakuntien elinvoimaisuudesta. Tässä huomattavan laajassa tutkimuksessa 55000 yli 16-vuotiasta messuun osallistuvaa ihmistä palautti kyselylomakkeen. Suurimmaksi tekijäksi hänen tutkimuksensa tuloksissa nousi laajan ja aktivoivan johtajuuden vaikutus seurakunnan elinvoimaisuuteen. 23 Sekä Cieslakin että Jonesin tutkimukset molemmat viittaavat empowerment 24 -tyyliseen johtajuuteen, jossa ihmisiä voimaannuttava johtaja nähdään parhaana johtajana. Scott Cormode näkee tämänlaisen voimaannuttavan johtajuuden vain yhdeksi, osittain ongelmalliseksikin johtamisalueeksi. Kaksi muuta hänen löytämäänsä johtamistyyliä päätöksiä tekevä rakentaja sekä merkitystä antava puutarhuri täydentävät tätä kuvaa. Johtoajatuksenaan hän esittää näiden useiden tyylien päällekkäisyyttä, mutta valitettavasti tämä päällekkäisyys tekee hänen tutkimustuloksestaan jo huomattavasti vaikeammin lähestyttävän ja monimutkaisemman, vaikkakin ehkä paremmin todellisuutta kuvaavan, jolloin teorian käytäntöön soveltaminen vaikeutuu. 25 Toisenlaista näkökulmaa hengellisen johtamisen tutkimukselle edustaa Craig E. Irwinin ja Robert H. Rollerin kvalitatiivinen tutkimus, jossa he käsittelivät pappien näkemyksiä heille annetusta johtamiskoulutuksesta (tai sen puutteesta) seminaarissa. Tuloksissaan he toivat esille, että johtamisen suurimmat haasteet olivat vision kommunikointi, ihmisten johtaminen ja ajankäytön hallinta. Yleisesti koulutusta kaikkiin näihin oli seminaareissa annettu liian vähän. Tutkimus nosti esille näkemyksen, että viimeisen 25 vuoden aikana johtajuus on kirkossa muuttunut, etenkin management 26 -puolella huomattavasti vaativammaksi. 27 23 Cieslak 1997. 24 Empowerment käsite on usein suomennettu sanalla voimaantuminen, ja sen sisältö vaihtelee jonkin verran riippuen kontekstista, jossa sitä käsitellään. Erityisesti nais- ja sosiaalitutkimuksessa sitä on käytetty paljon. Johtamistutkimuksessa voimaannuttamisella tarkoitetaan yleensä sellaisia johtajan toimenpiteitä, jolla hän antaa johdettavalleen esimerkiksi valtaa, resursseja tai sellaista palautetta, joka luo johdettavalle mahdollisuuksia ja hyvää mieltä toimia. Lisää kts. Kouzes & Posner2003; Lee 2001; Fetterman 2001. Teologian alueella käsitettä on tutkinut mm. Juntunen, 2005. 25 Cormode 2002. 26 Johtajuus jaetaan usein management / leadership käsitteisiin. Asiasta enemmän kappaleessa 2.3. 27 Irwin & Roller 2000. 9
10 Hengellisyys on tullut aspektiksi johtajuuteen myös sekulaarilla puolella. Tätä puolta on tutkittu myös paljon, ja viimeksi asiasta kirjoitti pro gradu työnsä Heli Hajda. 28 Tätä trendiä tutki mm. Maria L. Nathan, haastatellessaan neljää hengellisen alan ammattilaista spiritualiteetin suhteesta johtajuuteen. 29 Haastateltavat olivat yhtä mieltä siitä, että spiritualiteetilla on voimakas vaikutus johtajuuteen arvojen ja moraalin kautta. Tässäkin tutkimuksessa on selvästi huomattavissa transformationaalisen johtamisen piirteitä. Hengellisen johtajuuden sisältöjä kirkkoherrojen näkökulmasta ei ole suomalaisessa tutkimuksessa tutkittu kovinkaan mittavasti. Ulkomainen tutkimus lähestyy hengellistä johtajuutta enemmän sen tuloksista käsin keskittyen johtajan ominaisuuksiin tai johtamisakteihin. Kattavaa teoriaa tai edes tutkimukseen perustuvaa teoreettista mallia hengellisestä johtajuudesta ei ole tehty. Suomalaisten hengellisten johtajien käsityksiä johtajuutensa hengellisistä aspekteista ja sen eri ulottuvuuksista ei ole juurikaan tietoa. 2.3. Teoreettinen viitekehys Johtajuudella on varmasti yhtä monta määritelmää kuin on määrittelijää. Kuitenkin joitain näkökulmia yleisesti ottaen voidaan katsoa sisältyvän johtajuuteen. Näitä ovat mm. ryhmäprosessien fokusointi, persoonallisuuden vaikutus, rakenteen luominen, vaikuttaminen, suostuttelu, käyttäytymisen säätely, valtasuhde, vuorovaikutussuhde, instrumentti jolla tiettyjä päämääriä saavutetaan sekä useat näiden näkökulmien kombinaatiot. 30 Johtamisella yritetään saavuttaa jotain sellaista, joka ilman johtajuutta ei olisi mahdollista, tai ainakin vaikeaa. Useat johtajuusmääritelmät nykyään nousevat seuraavasta määritelmästä käsin: johtaminen on yhteisten päämäärien ja tulosten aikaansaamista vaikuttamalla muiden ihmisen kautta ja heidän kanssaan. 31 Samaa mallia käyttäen Gillian Lindt määrittelee uskonnollisen johtajuuden prosessiksi, jossa johtaja suostuttelee ja kannustaa johdettaviaan toimimaan kohti tiettyjä transsendenttisia päämääriä, jotka pitävät sisäl- 28 Hajda, 2006. Hajda tutki suomalaisten kristillisten yritysjohtajien näkemyksiä hengellisyyden yhdistämisestä työelämään. 29 Nathan 2000. 30 Bass 1990, 11. 31 Pirnes 2003, 11. 10
11 lään sekä johtajan että johdettavien arvoja, motivaatioita ja haluja. 32 Asiasta ei ole hengellisessä kentässä kuitenkaan olemassa tämän tarkempaa teoriaa tai mallia. Johtaminen jaetaan usein kahteen osa-alueeseen tai alamääritelmään, joista management kuvaa asioiden johtamista ja leadership ihmisten johtamista. Siinä, missä managementin alle katsotaan kuuluvan sellaisia asioita kuten budjetin hoitaminen ja aikataulujärjestelyt, leadershipin alle katsotaan kuuluvan esimerkiksi ihmisten innostaminen ja tulevaisuuden visiointi. Jako ei ole suinkaan tarkka, eikä ongelmaton, mutta sillä on hyötynsä sen kuvatessa erilaisia johtamisalueita. 34 Cecil A. Gibb luonnosteli yhden minimimääritelmän johtamistapahtumalle, jota käytin tässä tutkimuksessa teemahaastattelujen pohjarakenteena. Hän identifioi seuraavat elementit, jotka vaikuttavat siihen: 1) johtaja, 2) johdettavat, 3) tilanne jossa johdetaan ja 4) tehtävä tai päämäärä joka halutaan suorittaa tai saavuttaa. 35 Johtuen Gibbin suuntautumisesta tilanne- ja interaktioteorioihin johtamisessa hän ei määritelmässään ota huomioon itse johtamistoimia. Kuitenkin jo Taylor ymmärsi niiden tärkeyden johtajuuden osana, sillä niillä oli huomattavia vaikutuksia päämääriin pääsemisessä mm. tehokkuuden lisäämisen kautta. Tämän takia otin tässä tutkimuksessa mukaan viidennen elementin 5) johtamistoimet. Nämä elementit järjestin kuvioon 1. 33 32 Lindt 1987, 485. 33 Termeille ei ole hyviä suomennoksia, sillä ne eivät oikein taivu suomen kielen kanssa. Päätin siksi käyttää tässä tutkimuksessa englanninkielisiä termejä näiden osalta. 34 Lisää Bass 1990, 383-414. 35 Gibb 1968a, 91-100; Laajemmin aiheesta Gibb 1968b. 11
12 Johdettava Tilanne Johtaja Johtajuus Johtamistoimet Päämäärät Kuvio 1: Tutkimuksessa käytetty määritelmä johtajuuden osa-alueista Käytännössä Gibbin määritelmä näyttäytyy siis kokonaisvaltaisena johtamistapahtuman tekijöiden summana. Johtajan lisäksi myös johdettavat ovat aktiivisessa roolissa johtamistapahtumassa, eivätkä vain passiivisina vastaanottajina. Johtajuus tapahtuu ryhmässä, jossa kaikki sen jäsenet pyrkivät kohti jotain tiettyä päämäärää, joka voi olla jaettu tai ei. Ei voi olla johtajuutta ilman johdettavia, eikä toisinpäin. Johtamistilanne koostuu useista johtamiseen vaikuttavista tekijöistä. Niitä voi olla esim. ryhmän sosiaalinen rakenne, ryhmän luonne yksikkönä, kulttuurikonteksti, ryhmän sisäiset sekä ulkopuoliset konkreettiset rakenteet jne. Johtaja on johtaja aina tietyssä tilanteessa, eikä välttämättä harjoita johtajuutta toisessa tilanteessa. Johtajuus riippuu siis aina tilanteesta. 36 Päämäärä määrittää yksinkertaisesti sitä, mitä johtajuudella yritetään saavuttaa, eli mihin sillä pyritään. Johtamistoimien käsite taas kuvaa kaikkia niitä toimenpiteitä, joita johtaja tekee päästäkseen siihen päämäärään. Nämä johtamistapahtuman tekijät eivät kuitenkaan ole täysin toisistaan erillisiä, vaan enemmänkin ne vaikuttavat kaikki toisiinsa, eikä aina ole mitenkään selvää mihin osa-alueeseen jokin tietty johtamiskysymys asettuu. Yhdessä 36 Gibb 1968a, 91-100. 12
13 nämä tekijät kuitenkin muodostavat mahdollisimman kattavan kuvan johtamistapahtuman kokonaisuudesta, ja siksi ne ovat erityisen tärkeitä mitä tahansa johtamistutkimusta ajatellessa. Gibbin määritelmä mukautettuna Taylorin johtamistoimilla oli tämän tutkimuksen tarpeisiin hyvä, sillä se otti johtamistilanteen kokonaisvaltaisesti huomioon tehden sen samalla riittävän yksinkertaisesti. Sen yksityiskohtaisuuden puute oli tarkoituksenmukaista tälle tutkimukselle, sillä tarkoituksena oli tehdä analyysi aineistolähtöisesti. Näin se ei päässyt liikaa vaikuttamaan tutkittavan aineiston lopputulokseen ja siitä syntyvään teoreettiseen malliin. Johtamistapahtuma on näin ollen monen tekijän summa, jonka osatekijöitä on historian aikana pikkuhiljaa tutkimuksessa kartoitettu. Teorioita hengelliselle johtamiselle ei ole. Gibbin määritelmä ei ole hengellisen johtamisen määritelmä, mutta se oli minimaalisuudessaan hyvä lähtökohta hengellisen johtamisen tutkimiselle. Se ei aseta johtajuuden sisällölle rasitteita, vaan määrittelee vain sen kehyksen, jonka sisällä voidaan puhua johtajuudesta. 2.4. Tutkimuksen toteuttaminen 2.4.1. Aineisto ja sen keruu Keräsin tutkimuksen aineiston haastattelemalla 12 kirkkoherraa, joiden seurakunnat kuuluivat kaikki Helsingin seurakuntayhtymään. Kaikki pyydetyt suostuivat haastatteluun ja tuntuivat innokkailta pohtimaan aihetta. Haastateltavien määrään vaikutti se, että luku kattaa puolet yhtymän suomenkielisistä kirkkoherroista. 37 Näin arvelin saavani kirkkoherrojen käsityksistä riittävän saturaation, vaikkakin tarkkailin sitä aktiivisesti analyysin edetessä. Pidin mukana optiota tehdä tarvittaessa enemmänkin haastatteluja, mutta se ei osoittautunut tarkoituksenmukaiseksi tutkimuksen rajauksen suhteen. Tein haastateltavien valinnan 'harkinnanvaraisella satunnaisuudella' niin, että mahdollisimman kattavasti erikokoisista seurakunnista erilaisten alueiden kirkkoherrojen haastatteluja tuli aineistoon mukaan. Näin pyrin takaamaan riittävän vaihtelun haastateltavien ympäristön suhteen. Heidän henkilökohtaiset ominaisuutensa kuten ikä, sukupuoli tai hengellinen suuntautuminen eivät vaikuttaneet valintaan. 37 Kokonaisuudessaan Helsingin seurakuntayhtymään kuuluu tutkimuksen raportointihetkellä 24 suomenkielistä ja 6 ruotsinkielistä seurakuntaa. Tilanne on kuitenkin voimakkaan muutoksen alaisena tällä hetkellä, sillä monia seurakuntia ollaan yhdistämässä isommiksi yksiköiksi, ja voi olla, että yhtymän suomenkielisten seurakuntien lukumäärä tippuu jopa kahdeksaan. 13
14 Toteutin tutkimuksen siten, että haastateltavien henkilöllisyys pysyi salassa. Niin pystyin varmistamaan mahdollisimman autenttisen ja vapaan haastatteluaineiston. Tutkimuksen tarkoituksena ei ollut saada tietoa siitä mitä kukin tietty kirkkoherra asiasta ajattelee, vaan pyrkiä ymmärtämään yleisesti hengellistä johtajuutta kirkkoherrojen näkökulmasta. Lisäksi kun anonymiteetin takaamisella ei menetetty tutkimuksessa mitään, oli valinta luonnollinen. Tämä tuotti analyysin raportointivaiheessa jonkin verran vaikeuksia, sillä kirkkoherrat tunsivat kaikki toisensa Helsingin alueella, ja he monesti käyttivät hyvin omintakeista kieltä, joka lienee helposti tunnistettavissa niin haluttaessa. Joidenkin aineistolainauksien kohdalla jouduin peittämään haastattelureferenssin pitääkseni tarkasti kiinni luvatusta anonymiteetista. Koska tutkimustehtävä oli luonteeltaan ilmiön ymmärtämistä etsivä, ei ollut niin tärkeää, että jokainen kirkkoherra vastasi juuri samoihin kysymyksiin. Tärkeämpää sen sijaan oli, että jokaisen kirkkoherran näkemys hengellisestä johtajuudesta tuli aineistoon mahdollisimman autenttisena, kattavana ja sellaisesta näkövinkkelistä, kuin kirkkoherra itse sitä katseli. Näistä lähtökohdista käsin valitsin haastattelumetodiksi teemahaastattelun. Teemahaastattelu sopi ilmiön tarkasteluun hyvin juuri sen takia, että se yhtä aikaa antoi liikkumavaraa haastatelluille kertoa asiat niin kuin he itse ne näkivät, ja toisaalta varmisti sen, että jokainen haastateltu puhui varmasti mahdollisimman kattavasti ja samasta asiasta. Havainnointi tai kyselylomake ei olisi mahdollistanut haastateltaville samankaltaista vapaata ilmiön tarkastelua, kuin mitä puolistrukturoitu haastattelu mahdollisti. Etenkin, kun tutkimuksessa pyrittiin ymmärtämään vaikeasti lähestyttävän aiheen olemusta, oli valinta selvä. Kvantitatiivisilla metodeilla ei olisi saavutettu samankaltaista syvyyttä, kuin mihin kvalitatiivisilla metodeilla tässä tutkimuksessa päästiin. Pidin myös mahdollisuutta ryhmähaastatteluun auki tutkimuksen alussa, mutta sen informaatioarvo olisi ollut lopulta niin vähäistä, että sellaisen toteuttaminen osoittautui tarpeettomaksi. Jo tietojen keruun luonne vaikuttaa saatavan tiedon luonteeseen. Tutkija saattaa valitsemillaan välineillä tahattomasti ohjata tutkimuksen tuloksia. 38 Siksi pidin erityisen tärkeänä, että tutkimustapa ei pääsisi häiritsemään tutkimuskohteesta saatavaa tietoa. Pyrin muotoilemaan haastattelukysymykset mahdollisimman avoimeksi. Mukauduin haastatteluissa jatkuvasti käyttämään lähemmin sitä kieltä, mitä haastateltavat itse käyttivät kuitenkaan kadottamatta etäisyy- 38 Hirsjärvi & Hurme 1991, 13. 14
15 den tuomaa kriittisyyttä. Tässä aiempi kokemukseni seurakunnallisista toiminnoista sen organisaatiomaailmasta osoittautui hyödylliseksi. Myöhempien haastattelujen kohdalla mukautuminen tuli helpommaksi, ja peilasin aiemmissa haastatteluissa nousseita käsitteitä ja ajatuksia uusien haastateltavien kanssa. Kerroin haastateltaville etukäteen tutkimuksen yleisen aiheen useimmiten vain yhdellä lauseella haastatteluja pyytäessäni. Niin loin mahdollisimman hyvää pohjaa aineistolähtöiselle analyysitavalle. Teemahaastattelu koostuu nimensä mukaan etukäteen mietityistä teemoista, eli aiheista joista haastatellun kanssa keskustellaan. 39 En käyttänyt haastattelujen pohjana niinkään valmiita teemoja, vaan loin vain eräänlaiset laajat teema-alueet tutkimuksessa käytetyn johtajuuden minimimääritelmän mukaisesti viidestä elementistä, jotka kuvasin kuviossa 1. 40 Koska johtajuuden minimimääritelmän elementit menivät osittain voimakkaastikin päällekkäin, oli selvää, että haastattelut toteutuivat varsin vapaassa järjestyksessä. Johtamisen viisi elementtiä eivät jyrkän temaattisessa mielessä olleet tarkkoja, mutta palvelivat tämän tutkimuksen päämäärää siten, että sain mahdollisimman kokonaisvaltaisen kuvan kirkkoherrojen käsityksistä hengellisestä johtajuudesta. Avoimuuden onnistuminen haastattelujen toteuttamisessa oli vaihtelevaa; toiset puhuivat huomattavia määriä pelkän aloitusaiheen perusteella, toisia joutui auttamaan kysymyksillä enemmän. Myöhemmin, kun valitsin analyysimetodikseni grounded theoryn, osoittautui haastattelujen avoimuus viisaaksi päätökseksi, sillä strukturoidummalla haastattelutavalla metodin aineistolähtöisyys olisi kärsinyt huomattavasti. Siitä huolimatta, että olin etukäteen päättänyt haastateltavien todennäköisen lukumäärän, käytin haastatteluaiheiden suhteen lumipallotekniikkaa. Käytännössä se tarkoitti, että sitä mukaa, kun haastatteluissa nousi uusia käsitteitä ja asioita esille, pohdin niitä lähtiessäni seuraavaan haastatteluun. Niin pystyin tarkentamaan teemoja, vaikka en palannutkaan samalle haastateltavalle enää uudestaan. Tehdessäni haastatteluja, en vielä ollut valinnut tutkimusmetodiani sen tarkemmin, muuten kuin että tiesin lähestyväni asiaa sisällön analyysin kautta. Tämä käyttämäni lumipallotekniikka kuitenkin osoittautui oleelliseksi myöhemmin päätyessäni grounded theoryyn tarkempana tutkimusmetodinani, sillä se edellytti jatkuvan otannan tekniikkaa 41 aineiston kanssa. 39 Hirsjärvi & Hurme 1991, 35-37. 40 Kts. luku 2.3. 41 Strauss & Corbin käyttävät tästä nimitystä theoretical sampling. Se tarkoittaa aineistoon jatkuvasti uudelleen palaamista sieltä nousseiden konseptien tarkentamiseksi ja vahvistamiseksi. Se voi 15
16 Toteutin haastattelut kolmen viikon aikana tammi-helmikuussa vuonna 2005. Haastattelupaikaksi valitsin kunkin seurakunnan kirkkoherranviraston. Tälle oli useita syitä. Ensinnäkin katsoin tärkeäksi, että kirkkoherra voi haastattelun aikana olla siinä ympäristössä, jossa hän hengellistä johtajuutta toteuttaa tai on toteuttamatta. Virasto voi ympäristönä tukea kirkkoherran ajattelua kysymyksen edessä. 42 Lisäksi paikkavalintaan vaikuttivat myös kirkkoherrojen kiireellisyys, jolloin oli helpointa sopia paikaksi heitä lähellä oleva piste. Vielä virastoilla oli mahdollisuus hiljaiseen ja rauhalliseen huoneeseen, joka palveli haastattelun toteuttamista. Kahden haastattelun aikana haastateltava vastasi puhelimeensa, mutta muita häiriötekijöitä ei virastosta haastattelupaikkana syntynyt. Haastattelujen keskimääräinen pituus oli puolitoista tuntia lyhimmän ollessa 45 minuuttia ja pisimmän yli 2 tuntia. Litteroin haastattelut hitaasti puolentoista vuoden aikana. Pidin asiaa jatkuvasti kuitenkin mielessä kuunnellen aina silloin tällöin haastattelunauhoja ja tehden muistiinpanoja aiheesta kun ajatuksia syntyi. Näin haastattelut tulivat sen verran vahvasti osaksi ymmärrystäni, että kun syyskuussa 2006 sain litteroinnit tehtyä ja ryhdyin varsinaiseen analyysiin, muistin monilta osin haastatteluista aivan tarkkoja lainauksia. Litteroituna aineisto käsitti hieman yli 200 sivua. 2.4.2. Grounded theory lähestymistapana Ilmiön olemusta ymmärtämään pyrkivän otteen takia valitsin aineistolähtöisen analyysitavan. 43 Näin kirkkoherrojen oma ääni pääsi mahdollisimman hyvin kuuluviin, ilman liiallista teoreettista esiohjausta asiaan. Vaikka tutkimus kiinnittyy suureen johtamistutkimuksen kenttään, en käyttänyt aiempaa tutkimusta ohjaavana teoriana, vaan Gibbin luoma malli oli käytössä vain haastatteluteemojen muodossa. Edes Lindtin uskonnollisen johtajuuden määritelmää en käyttänyt analyysin pohjana, sillä halusin päästä mahdollisimman hyvin kiinni haastateltavien nä- tarkoittaa joko olemassaolevaan aineistoon palaamista, tai uuden keräämistä tarvittaessa. Koskenniemi-Sivonen on suomentanut käsitteen teorettiseksi otokseksi, mutta katsoin jatkuvan otannan tekniikan kuvaavan sen sisältöä paremmin, koska kyse on jatkuvasta vuoropuhelusta nousevien konseptien ja niiden tarkentamisesta uudelleen aineistoon palaamalla. Lisää aiheesta Strauss & Corbin 1998, 201-215. 42 Vaikka voitaisiin esittää vasta-argumenttina väite, että ympäristöstä irrottaminen olisi saattanut auttaa haastateltavia käsittelemään hengellistä johtajuutta paremmin ulkopuolelta ja kenties hieman normaalista poikkeavalla perspektiivillä, oli kirkkoherrojen luonnollinen ympäristö yksi tapa vahventaa haastattelujen kiinnittymistä heidän käytännön kokemusmaailmaansa. 43 Eskola & Suoranta 2000, 19. 16
17 kemyksiin asiasta. 44 Tutkiessani erilaisia mahdollisuuksia lähestyä aineistoa kävin läpi useita eri mahdollisuuksia luokittelevasta sisällönanalyysista fenomenografiaan. 45 Haastattelut tehdessäni tiesin kyllä laajasti käyttäväni jotain sisällönanalyyttista kehystä analyysissani, mutta tarkempi lähestymistapa oli vielä hämärän peitossa. Grounded theoryn 46 (GT) kehittivät alun perin Barney Glaser ja Anselm Strauss. He julkaisivat vuonna 1967 teoksen The Discovery of Grounded Theory, 47 jossa he pyrkivät luomaan metodologian teorian luomiselle aineistosta käsin. Tämän kehityksen voi nähdä reaktiona siihen asti tutkimuksessa vallinneeseen otteeseen, jossa tutkimusongelmat johdettiin teoriasta käsin. 48 GT on siis lähtökohtaisesti induktiivinen. Tämä on kuitenkin jatkuvan väittelyn alla edelleenkin, sillä Straussille ja Glaserille syntyi riitaa GT:n pohjasta. Vuonna 1990 Strauss nimittäin julkaisi oppilaansa Juliet Corbinin kanssa kirjan Basics of Qualitative Research: Techniques and Procedures for Developing Grounded Theory 49, jossa he muotoilivat pikemminkin induktiivis-deduktiivista päättelytapaa. 50 Tämän Glaser joka painotti voimakkaasti puhdasta induktivismia näki punaisena vaatteena, ja julkaisi vastakirjoituksen 1992 Basics of Grounded Theory Analysis: 44 Toki täytyy ottaa huomioon se esiymmärrys, josta en tutkijana pääse eroon, vaikka kategorisesti pyrkisinkin sulkeistamaan kaiken edeltä tietämäni pois analyysivaiheessa. Tutkimuksen kuluessa keräsin runsaasti tietoa johtajuudesta sen sekulaarissa ja hengellisessä mielessä. Epäilemättä osa sitä tietoa vaikuttaa alitajuisesti analyysissakin, mutta pyrin mahdollisimman huolellisesti aina kysymään aineistolta, mitä haastateltava kunkin asialla kohdalla ymmärtää. 45 Fenomenografia oli toinen mahdollinen lähestymistapa aineistoon. Se olisi ollut hyvä käsiteanalyysin kannalta, jos tarkoituksena olisi ollut tarkastella kirkkoherrojen erilaisia näkemyksiä aiheesta. Siinä missä grounded theory tarkastelee jotain asiaa sen rakenteista sisältä käsin, fenomenografia tutkii sitä ulkoapäin, miten se koetaan ja käsitetään. Koska halusin pikemminkin löytää yhteisen punaisen langan hengellisestä johtajuudesta ja luoda abstraktia teoreettista mallia, ei fenomenografia ollut hyvä vaihtoehto. Nämä kaksi metodia ovat kuitenkin hyvin lähekkäisiä. Esimerkiksi Elina Hella hyvin ansiokkaassa opinnäytetyössään "Lukiolaisten käsityksiä luterilaisuudesta" vuodelta 2001 sanoo käyttävänsä fenomenografista metodia, mutta kuvaa Straussin ja Corbinin kirjan pohjalta pitkälti GT:n koodausprosessia. Tuota prosessia onkin käytetty monessa sisällönanalyyttisessä tutkimuksessa myös osittain, sillä se on hyvä tapa jäsentää aineistoa, vaikkei vertailemalla pyrkisikään muodostamaan teoriaa tai yhtä kaiken kattavaa kehikkoa tutkittavan aiheen kohdalla. 46 Grounded theory on suomennettu mm. termeillä 'ankkuroitu teoria' ja 'aineistopohjainen teoria'. Koska termit eivät ole vakiintuneet, ja metodista usein puhutaan sen alkuperäisellä englanninkielisellä termillään, päätin pitäytyä siinä muodossa. 47 Glaser & Strauss 1967. 48 Koskenniemi-Sivonen 2004. 49 Strauss & Corbin 1990. 50 Vaikka GT on pohjaltaan induktiivinen metodi, se ei siis hylkää deduktiota päättelytapana, vaan pikemminkin sen käytön aineiston jaotteluprosessissa. Niinpä grounded theory ei kategorisesti kiellä teorian käyttöä yleensä tutkimuksen tukena, vaan pikemminkin sen käytön analyysin pohjana ja lähtökohtana. Tosin tutkimuksen tukenakin vallalla oleviin käsittesiin ja teorioihin täytyy GT:a tehdessä suhtautua erittäin kriittisesti, etteivät ne pääse ohjaamaan tutkimuksen tuloksia aineiston varsinaista henkeä vastaan. Aiheesta lisää Gerson 1991, Rice & Ezzy 2002. 17
18 Emergency vs. Forcing. 51 Niin kuin nimikin jo kertoo, teos oli hyvin provokatiivinen ja jopa katkera tilitys Straussin ja Corbinin metodisuuntaan eksyneestä deduktiivisuudesta. Tämä näkyi hyvin 1998 julkaistussa uudistetussa laitoksessa Straussin ja Corbinin kirjasta, jossa he useassa kohtaa painottavat lihavoidulla tekstillä, että heidän lähestymistavassaan ei ole kyse aineiston pakottamisesta. Niin kuin nimikin viittaa, on grounded theoryn tarkoitus muodostaa teoria, joka on lujasti kiinnitetty aineistoon. 52 Se on erityisen hedelmällinen metodi kun tutkitaan jotain asiaa tai käsitettä, josta ei ole aiemmin hyvin jäsentynyttä tietoa tai teoriaa. 53 Ytimessään se on vertaileva metodi, joka tarkoittaa sitä, että kaikkia aineistosta nousevia konsepteja vertaillaan sekä toisiinsa, että muihin läheisiin ja kaukaisiin vertailukohtiin tarkoituksena huomata paremmin niiden ominaisuuksia ja ulottuvuuksia. GT on paitsi vertaileva metodi, myös hyvin paljon aineistolle kysymyksiä esittävä metodi. Se pyrkii kaikessa selvittämään asioiden taustatekijät, merkityssuhteet ja yhteydet muihin konsepteihin. Se kysyy, mitä tässä oikein tapahtuu? Millä seurauksilla? GT vaatii paitsi hyvin paljon abstraktia ajattelua, myös tunnollista konseptien syventämistä. Tämän pohjalta näytti selvältä, että grounded theory olisi hyvä lähestymistapa hengellisen johtajuuden sisältöjä tutkittaessa. Pääsin sen avulla syvemmälle ilmiön rakenteen hahmottamisessa kuin pelkällä aineiston luokittelemisella, tyypittelyllä tai teemoittelulla olisin päässyt. Se ei myöskään ollut niin vahvasti sidoksissa tiettyyn tutkimusfilosofiseen viitekehykseen, kuin mitä fenomenografia oli. Koska tutkin asiaa, jota ei ollut kunnon teorian tasolle hyvin jäsennelty, oli päätös GT:n käytöstä lopullisesti perusteltu. Valitsin omaksi lähtökohdakseni tässä tutkimuksessa Straussin ja Corbinin lähestymistavan grounded theoryyn. Tähän oli useita syitä. Ensinnäkin heidän edustama GT näkökulma oli realistisempi, sillä se otti enemmän huomioon ihmisen esiymmärryksen, kun Glaser lähti pelkästä induktiivisuudesta ja puhtaasta emergenssistä. Tämä oli erityisesti tätä tutkimusta ajatellen tärkeä näkökohta, sillä tutkimukselta vaadittiin huolellista tutustumista aihepiirin kirjallisuuteen ja tutkimuskenttään, enkä näin ollen voinut lähteä kentälle ilman jonkinlaista peruskäsi- 51 Glaser 1992. 52 Glaser ja Strauss kiistelivät myös siitä voidaanko metodin perusteella syntynyttä kuvaa sanoa teoriaksi (Strauss), vai pitäisikö sitä kutsua lähinnä malliksi, joka voi myöhemmän tutkimuksen tuloksena nousta teorian statukseen (Glaser). Kyse on laajemmasta tieteenfilosofisesta kysymyksestä, johon en tässä yhteydessä sen tarkemmin puutu. Vaikka muuten kiinnityn tässä tutkimuksessa Straussin ja Corbinin edustamaan suuntaukseen, on opinnäytetyö laajuudeltaan kuitenkin sen verran suppea, ettei teorian luominen ole mahdollista. 53 Koskenniemi-Sivonen 2004. 18
19 tystä aiheesta. Oli myös arveluttavaa, olisiko Glaserin edustamaa puhdasta induktiivisuutta ja emergenssiä voinut ylipäänsä ilmetä, jos aiheesta oli niin paljon taustatietoa, kuin minulla oli. Toiseksi, johtuen tämän tutkimuksen etenemisprosessista, minulla oli aineisto jo kerättynä, ennen kuin päätin viimein GT:n olevan paras lähestymistapa analyysiin. Straussin ja Corbinin muotoilema metodiprosessi antoi tämänkaltaiselle lähestymistavalle enemmän liikkumavaraa. Kolmanneksi, Glaserin koulukunta olisi nähnyt Gibbin määritelmän tutkimuksen taustalla ongelmalliseksi, vaikka käytinkin sitä vain haastatteluteemojen luomiseksi, enkä soveltanut sitä aineiston analyysivaiheen pohjana. 54 Johtamisen tutkimuksen taustatiedot vaikuttivat kuitenkin epäilemättä myös aineiston analyysissa jonkin verran, vaikka pyrinkin pitämään sen pääoman tietoisesti erillään analyysivaiheesta. Joskus siitä oli vertailun kautta hyötyä, joskus se taas muodostui jopa merkittäväksi esteeksi ymmärtää aineistoa, kunnes sen ymmärsi paremmin. Aina avain parempaan ymmärtämiseen oli kuitenkin aineisto itse, ja siitä nousevan tematiikan vertailu ja konseptien jäsentely. GT voidaan nähdä joko kokonaisvaltaisena metodologiana, tai lähinnä tiettynä analyysimetodina riippuen siitä, miten lähestymistapaa tutkimuksessa käytetään. 55 Kyse on kummassakin tapauksessa tietynlaisesta tavasta nähdä ja analysoida aineistoa vertailemalla ja kehittämällä abstrakteja käsitteitä datan pohjalta. Rajan vetäminen näiden näkemystapojen välille on vaikeaa, sillä vaikka käytin tässä tutkimuksessa GT:a vasta aineiston analyysista lähtien, voidaan sanoa, että alusta asti, viitekehykseltään koko työ on tämän metodin kyllästämä. Teologian alan opinnäytetöissä GT:a on käytetty huomattavasti vähemmän kuin puhdasta sisällön analyysia. Vain muutamissa opinnäytetöissä sitä on sovellettu, ja useimmiten silloinkin lähinnä osittain. Laajemmissa tutkimuksissa sitä on käytetty enemmän, mutta metodin haastavuus näkyy myös sillä saralla. Metodiopinnoissa GT:a ei juurikaan käsitelty. Koska jouduin lähestymään vaativaa metodia pitkälti nollapisteestä, meni sen hallitsemiseen huomattavasti aikaa. 54 Näillä reunaehdoilla Glaserin koulukunnan edustaja sanoisi, että työ ei ole puhdasoppinen GTmetodityö. Riippumatta puhdasoppisuuden tasosta tärkein metodia ohjaava tekijä on sen sopivuus tutkimusongelman selvittämiseen. Straussin ja Corbinin edustama induktiivisuuden ja deduktiivisuuden dialogi on rehellinen tutkijan esiymmärrykselle, sopii opinnäytetyölle ja tämänkaltaiselle aiheelle, josta yleisesti on paljon tutkimusta, mutta erityisesti hyvin vähän jäsennettyä tietoa. 55 Koskenniemi-Sivonen 2004. 19
2.4.3. Analyysin toteuttaminen 20 Saatuani haastattelut litteroitua, tein ensin aineiston raakakoodauksen. Vein aineiston Atlas.ti -ohjelmaan ja annoin jokaiselle aineistosta nousevalle ajatukselle koodin. Hain aineistosta yhtäläisyyksiä. Eroavaisuudet pyrin huomioimaan, sikäli kun vastakkaisia koodeja tai niiden painotuksia ilmeni. 56 Pyrin mahdollisimman puhtaaseen ja tiukkaan aineistolähtöisyyteen, mutta pohdin samalla koodien merkityksiä ja tein muistiinpanokirjoituksia, eli memoja asiasta. Koodausvaiheessa muodostin käsitteistä konsepteja niiden kriittisen tarkastelun ja vertailun kautta. Tämän tuloksena syntyi 775 koodia kuvaamaan aineistoa ja 41 memoa, joiden pituus vaihteli muutamasta lauseesta useisiin sivuihin. Koodien massiivinen määrä lamaannutti, sillä se oli niin valtava aineisto, että sen käsittely tuntui mahdottomalta. Ryhdyin kuitenkin varsinaiseen GT-prosessiin aloittamalla uuden koodauksen ensimmäisen rinnalle. Tässä vaiheessa olin jo päässyt vähän paremmin sisälle GT:n metodiikkaan, ja analyysin laatu syveni huomattavasti. Tein avoimen koodauksen rinnalla mikroanalyysia, jossa syvennyin haastattelujen jokaiseen sanaan, jolla tuntui olevan jonkinlaista merkittävämpää sisältöä aiheen kannalta. Mikroanalyysissa kirjoitin jokaisesta näin syntyneestä sana-analyysista memoa 57 ja annoin sille koodin, joka vastasi sitä käsitettä, jota esiintymä ilmensi. 58 Esitin aineistolle jatkuvasti kysymyksiä kuten: "Mitä tässä tapahtuu?", "Mikä on tämän asian konteksti, sen toiminnot ja sen seuraukset?" ja "Mitä laajempaa kokonaisuutta tämä asia koskettaa?". Tätä vaihetta GT:ssa kutsutaan avoimeksi koodaukseksi. 59 Vertailin jatkuvasti näin syntyneitä konsepteja kahdella tasolla. Jotta pystyin syventämään konseptia, vertailin sitä läheisiin ja kaukaisiin asioihin, joilla oli samanlaisia ominaisuuksia. Pyrin niin jäsentämään, mitä yhtäläisyyksiä ja eroja niillä oli. Vertailin 56 GT käsittelee aineistosta nousevia eroavaisuuksia konseptien ominaisuuksina. Jos esimerkiksi yksi haastateltava sanoo, että kohtaaminen on kirkon ovella käden puristamista ja toinen sanoo, että kohtaaminen on oikeasti sielunhoidollisia keskusteluja, on niistä pääteltävissä, että kohtaamisella on sellainen ominaisuus kuin kesto, jonka ulottuvuus vaihtelee lyhyestä kädenpuristuksesta pitkään keskusteluun. Täysin vastakkaisten konseptien kohdalla tilanne on pitkälti sama, mutta niiden kohdalla on etsittävä vaikuttavat tekijät tarkemmin ja jäsennettävä kehystä kattamaan nuo vaihtelut. 57 Grounded theoryn yksi työkalu on memojen tekeminen. Niissä tutkija reflektoi joko luomaansa konseptia tai jotain laajempaa kokonaisuutta. Atlas.ti ohjelma osoittautui tässä hyväksi työkaluksi, sillä koodimemojen ja yleisten memojen kirjoittaminen oli sen sisällä erittäin helppoa. Lisää Rice & Ezzy 2002, 201. 58 Strauss & Corbin 1998, 57-71. Rice & Ezzy 2002, 194. 59 Strauss & Corbin 1998, 101-121; Rice & Ezzy 2002, 195-196. Rice & Ezzy tosin näyttää käsittelevän tässä kohtaa Straussin & Corbinin lähestymistapaa koodaukseen jonkinlaisina peräkkäisinä vaiheina, kun ne on pikemminkin ymmärrettävä päällekäisiksi prosesseiksi. 20
21 myös konsepteja keskenään, jotta pystyin luomaan niiden suhteita toisiinsa ja jotta pystyin ryhmittelemään niitä kategorioihin ja syventämään niitä kategorioita niiden ominaisuuksista ja ulottuvuuksista käsin. Sitä GT:ssa kutsutaan aksiaaliseksi koodaukseksi. 60 Pyrin mahdollisimman tarkkaan ensin käsittämään asian haastatellun kannalta esittämällä kysymyksiä aineistolle, ja sen jälkeen rakensin asiasta konseptin, jota tarkastelin suhteessa muihin konsepteihin, kategorioihin ja prosesseihin. Tässä vaiheessa palasin ensimmäisiin koodeihin ja järkeistin niitä toisen koodauksen avulla ja yhdistämällä samaa asioita tarkoittavia koodeja. Poistin myös joitakin hyödyttömiksi osoittautuneita koodeja. Tämän prosessin tuloksena minulla oli edelleen 650 koodia, mutta nyt myös joukko kategorioita, joihin koodit järjestyi, sekä koodien välisiä suhteita ja prosesseja. Prosessin seurauksena minulle oli syntynyt jonkinlainen yleiskuva aineistosta ja sen mahdollisesta jaottelusta. Selektiivisen koodauksen tarkoituksena on GT:ssa löytää syntyneet kategoriat yhdistävä pääkategoria. 61 Vaikka yleensä niitä pitäisi olla yksi, oli tämän aineiston paras jako kahteen, joista toinen pääkategoria käsitti hengellisen johtamisen ydinkehikon, ja toinen sen ydinprosessin. Näin massiivisen koodimäärän järkevä ja huolellinen järjestäminen ja analysointi ei olisi ollut mahdollista ilman Mind Manager -ohjelmaa. Siinä pystyin luomaan suhteita ja järjestelemään konsepteja uudelleen ja uudelleen helposti. Lopulta printtasin itselleni koodikartan, joka mahtui yhdelle A4-paperille, joskin melkoisen pienellä tekstillä. Analysoin niin syntynyttä kuvaa pitkään ja järjestelin uudelleen tarvittavia asioita. On syytä huomata, että vaikka narratiivi tulosluvuissa eteneekin kronologisesti asian ymmärtämisen takia, on analyysi itsessään ollut hyvin moniulotteinen prosessi, josta tähän raporttiin voi kirjoittaa vain pintaosan. Koin tämän myös erityiseksi haasteeksi kirjoittaessani raporttia, sillä paikoitellen aivoriihenomaisenkin konseptien järjestelemisprosessin raportoiminen tuntui hankalalta. Usein kokeilin konsepteja useissa eri yhteyksissä, riippuen siitä miten aineisto tuntui niihin viittaavan. Niinpä lopullinen aineiston jäsennystapa on helposti käynyt läpi niin monta muutosvaihetta, ettei raporttia kirjoitettaessa kaikkia vaiheita pysty selvästi ilmaisemaan. Tästä johtuen olen joutunut useissa kohdissa tyytymään huomattavasti yksinkertaistettuun versioon narratiivista ja etenemislogiikasta, kuitenkin niin, että narratiivi on mahdollisimman uskollinen analyysin todelli- 60 Strauss & Corbin 1998, 123-142; Rice & Ezzy 2002, 196-197. 61 Strauss & Corbin 1998, 143-161; Rice & Ezzy 2002, 197. 21