DEMOKRATIA JA OPPILAIDEN OSALLISUUS KOULUJEN KANSAINVÄLISTÄMISESSÄ



Samankaltaiset tiedostot
GLOBAALIN VAIKUTTAMISEN HAASTEET

Opetussuunnitelman perusteet esi- ja perusopetuksessa Osa ohjausjärjestelmää, jonka tarkoitus on varmistaa opetuksen tasa-arvo ja laatu sekä luoda

OPS-perusteet uudistuvat Mikä muuttuu talous- ja yrittäjyyskasvatuksessa?

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Unesco-koulujen seminaari

Aikuisten perusopetus

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka

Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa

Mielestämme hyvä kannustus ja mukava ilmapiiri on opiskelijalle todella tärkeää.

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

Lahden kv-syyspäivät etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Keravanjoen koulu Opitaan yhdessä!

Mitä osallisuus voisi olla?

Ilmiökeskeinen pedagogiikka. Hannele Cantell Dosentti Aineenopettajan koulutuksen johtaja OKL, Helsingin yliopisto

Käsityö oppiaine kulttuuri identiteetti ja kansainvälisyys aihekokonaisuuden toteuttajana

Arkistot ja kouluopetus

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

ENNAKKOTEHTÄVÄ: Oppimista tukeva arviointikulttuuri

Oulun kaupungin kulttuuriopetuksen suunnitelma. Kulttuurivoltti Utajärvi : Satu Jehkonen ja Katri Tenetz

Miltä maailma näyttää?

Matkalla naapuruuteen -seminaari Eduskunnan terveiset. Kansanedustaja, TtT Merja Mäkisalo-Ropponen

OPPILASKUNTAKANSIO SASTAMALAN KAUPUNKI

Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa

Keke päiväkodissa ja koulussa

Yhteistyö sekä yhtymäkohdat Ammattistartin ja Kotitalousopetuksen koulutukseen, opetukseen ja ohjaukseen Opetusneuvos Merja Lahdenkauppi

Kv+ops=Koulun perustehtävä

OpKu I Vaikuttajana alakoulussa

Elämänkatsomustieto. Arto Vaahtokari Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu Sari Muhonen

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Demokratiakasvatusselvityksen tuloksia. Kristina Kaihari opetusneuvos YL

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018

Rauman normaalikoulun opetussuunnitelma 2016 Yhteiskuntaoppi vuosiluokat 4-6 ja 9

Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa

VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Katsaus perusopetuksen opetussuunnitelmatyöhön

Tietostrategiaa monimuotoisesti. Anne Moilanen Rehtori, Laanilan yläaste, Oulu

Uudistuvissa opetussuunnitelmissa jokainen opettaja on globaalikasvattaja

OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa

VESO yläkoulun opettajat. OPS 2016 ARVIOINTI Jokivarren koululla

Näkökulmia oppilaan ja opiskelijan kohtaamiseen

Opetushallituksen kuulumiset

KARHUKUNNAT KANSAINVÄLISYYS PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMISSA

Metsäoppimisen mahdollisuudet uuden opetussuunnitelman näkökulmasta

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET JA EHEYTTÄMINEN. Paula Äimälä Rauman normaalikoulu

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Pekka Iivonen. Uskonto perusopetuksessa

Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KIRKKONUMMEN KUNNAN PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

Yhteisöllisyyttä & kohtaamista

LAUSUNTO VALTIONEUVOSTON LAPSI- JA NUORISOPOLITIIKAN KEHITTÄMISOHJELMASTA VUOSILLE

YHTEISKUNTAOPPI. Mervi Kemppainen Oulun normaalikoulu Linnanmaa 0-6

Nro Opetuksen tavoitteet Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Maailmankansalaisena Suomessa. Liisa Jääskeläinen Opetusneuvos

YHTEISKUNTAOPPI VUOSILUOKAT 5-6

USKONTO. Oppiaineen tehtävä

Kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen valtakunnalliset linjaukset

OSALLISUUS JA DEMOKRATIA KIRJASTOJEN NÄKÖKULMASTA VIRPI LAUNONEN

Yleisten osien valmistelu

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki

Tolkkua maailman ymmärtämiseen Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

Oppimisympäristöjen merkitys kestävän kehityksen taitojen oppimiselle. Kati Lundgren

Elämänkatsomustieto koulussa opetuksen lähtökohtia

Siirtyminen varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja esiopetuksesta Tähän tarvittaessa otsikko. perusopetukseen

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Suonenjoella

OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN JA MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET

Hyvinkään kaupunki Vuosiluokat 3 6 Lv ARVIOINTIKESKUSTELULOMAKE. Oppilas: Luokka: Keskustelun ajankohta:

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016

KUVATAIDE Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen tuntijako työryhmä

Laaja-alainen osaaminen ja monialaiset oppimiskokonaisuudet uusissa opetussuunnitelman perusteissa Sodankylä

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

Kansainvälisyyden toimintaohjelma kaikille, Agenda 2030.

11.3. Pedagoginen toimikunta kokoontui laatimaan yhtenäiskoulun toimintakulttuuritekstiä toimintakulttuuriteksti tarkistettiin ja pedagoginen

Oman äidinkielen opetus valtakunnallinen ajankohtaiskatsaus. FT Leena Nissilä Opetusneuvos, yksikön päällikkö Opetushallitus

Vanhempien näkemyksiä alle kouluikäisen neurologista kuntoutusta ja ohjausta saavan lapsen kuntoutuksesta sekä heidän osallisuudestaan siihen

Ihmisoikeudet käännekohdassa Suomessa. Kristiina Kumpula

Lasten ja perheiden hyvinvointia tukeva ehkäisevän päihdetyön hanke

Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran LAUSUNTO Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta vuosille

Miten kansainvälisyys ja globaalit haasteet näkyvät opetussuunnitelmauudistuksessa

Uskontojen vuoropuhelu kasvatuksessa tienä rauhaan SEN seminaari Kuopiossa Arto Kallioniemi

Maailmankansalaisena Suomessa. Liisa Jääskeläinen Opetusneuvos

YHTEISKUNTAOPPI. Vuosiluokat 5 ja 6 Yhteiskuntaopin tavoitteet ja sisällöt. Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 5 ja 6. Arviointi

Hyvinvoinnin virtaa Mikkelissä

Rovaniemen nuorisovaltuuston kokeilut Kokeilunpaikka.fi:ssä

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

YHTEISKUNTAOPPI PERUSOPETUKSESSA

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Opetuksen järjestäjän taso, kevät 2015 Sivistystoimiala

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016

OPPILAAN ARVIOINNISTA OPPIMISEN ARVIOINTIIN alkaen

VESON TYÖPAJA Puusepän sali: 14. OSALLISTUMINEN, VAIKUTTAMINEN JA KESTÄVÄN TULEVAISUUDEN RAKENTAMINEN (L7)

Kansalaisen taidot 2 (OPH 2011) Opettajan peruskysymykset

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

Liite: Mäntsälän kunnan perusopetuksen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma. Sivistyslautakunta

Valterilla on kuusi toimipistettä, joiden yhteydessä toimii Valteri-koulu. Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri toimii Opetushallituksen alaisuudessa.

Transkriptio:

DEMOKRATIA JA OPPILAIDEN OSALLISUUS KOULUJEN KANSAINVÄLISTÄMISESSÄ 5.9.2014 Kristina Kaihari

Perusopetuksen ops-uudistuksen keskiössä oppilaiden osallisuutta vahvistava toimintakulttuuri TAVOITTEET Luoda positiivinen, keskinäiseen vuorovaikutukseen kannustava välittävä ilmapiiri, joka edistää osallisuuden tunnetta ja innostaa vaikuttamiseen Harjoitella demokratiataitoja käytännössä Lisätä tietoja, taitoja, valmiuksia ja rohkeutta lähiyhteisössä ja yhteiskunnassa vaikuttamiseen Aktivoida oppilaita ja opiskelijoita toimimaan ja vaikuttamaan yhteisten asioiden puolesta ->Osallistuminen ja sitoutuminen oman oppimisen ja yhteisten hankkeiden suunnitteluun Edistää nuorten oma-aloitteisuutta ja vastuuntuntoa

KANSAINVÄLISTYMINEN JA VALTAKUNNALLISET OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Kansainvälisyys ja maailmankansalaisuuden edellytykset:: asenteet, tiedot, taidot, valmiudet ja tahto toimia kulttuurien tuntemus, kulttuurilukutaito ja kielitaito Ihmisoikeudet, tasa-arvo, demokratia, monikulttuurisuus Lähtökohtana ympäröivä (suomalainen) kulttuuri (t) -> oppilaan oman kulttuuri-identiteetin rakentuminen-> suvaitsevaisuus ja kulttuurien välinen ymmärrys

KULTTUURI-IDENTITEETTI JA KANSAINVÄLISYYS ops-perusteissa oma kulttuuri, kotiseudun kulttuuri, suomalaisuus, pohjoismaalaisuus ja eurooppalaisuus, maailman kulttuuripiirit : monikulttuurisuus -> Kulttuuriperinnön merkitys ihmisoikeudet ja ihmisryhmien välisen luottamuksen, keskinäisen arvostuksen ja onnistuneen yhteistyön edellytyksiä kansainvälisyys eri elämänalueilla ja taidot toimia kansainvälisessä vuorovaikutuksessa Tapakulttuurien merkitys

GLOBAALIN VAIKUTTAMISEN HAASTEET o o o o Medialukutaito sekä tieto- ja viestintätekninen valveutuneisuus Globaalit kansalaistaidot edellyttävät oman paikallisyhteisön ymmärtämistä sekä kykyä havaita globaalin ja paikallisen keskinäinen suhde -> globaali sosiaalistuminen Globaalien mahdollisuuksien ja ongelmien tiedostaminen sekä ratkaisumahdollisuuksien pohtiminen Kansalaiskeskustelu, osallistuminen ja vaikuttaminen poliittinen päätöksenteko demokratia nyt ja tulevaisuudessa

Perusopetuksen ops-uudistus (esitys) ja demokratia ja kansainvälisyys historian ja yhteiskuntaopin oppianeissa HI 4-6 JA 7-9 Opetuksen tehtävänä on kehittää historiatietoisuutta ja kulttuurien tuntemusta sekä ohjata hänet omaksumaan vastuullisen kansalaisuuden periaatteet lähiyhteisö -> globaali YHTEISKUNTAOPPI 4-6 JA 7-9... oppilasta ohjataan toimimaan erilaisuutta ymmärtävässä, ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa kunnioittavassa moniarvoisessa yhteiskunnassa demokratian arvojen ja periaatteiden mukaan

KANSAINVÄLISYYSKASVATUKSEN TOTEUTTAMINEN KOULUISSA o ajankohtaisuus, elämyksellisyys, toiminnallisuus, konkreettisuus, projektit, teemapäivät ja viikot o Oppiaineiden välinen yhteistyö o kv. teemat oppilaskuntien toiminnassa, koulujen välisessä kansallisessa ja kansainvälisessä yhteistyössä, kerhotyössä sekä kodin ja koulun yhteistyössä o koulujen alueelliset ja temaattiset verkostot o Yhteistyö järjestöjen ja organisaatioiden kanssa UNESCO:n ASPnet, YK-liiton, EN:n (EDC/HRE) EU:n (myös Euroscola), UNICEF:in, Planin aineistot ja hankkeet sekä erilaiset seminaarit

Koulun/oppilaitoksen toimintakulttuuri ja oppilaiden/opiskelijoiden osallisuuden vahvistaminen a. Miten oppilaat/opiskelijat ovat mukana ideoimassa ja toteuttamassa opetusta ja/tai hanketta? b. Mikä merkitys lapsille ja nuorille on sillä, että he voivat olla mukana tässä? c. Miten oppilaat/opiskelijat voivat olla aloitteellisia ja vaikuttaa omassa yhteisössään? Kootkaa viisi parasta esimerkkiä omasta koulustanne. d. Pohtikaa ja listatkaa, millaisilla pienillä teoilla tai asioilla voidaan vaikuttaa koulun/oppilaitoksen osallisuutta vahvistavaan toimintakulttuuriin ja lähiyhteisön sekä maailmanlaajuisiin tärkeisiin kysymyksiin.