OSALLISUUS JA DEMOKRATIA KIRJASTOJEN NÄKÖKULMASTA VIRPI LAUNONEN
|
|
- Reijo Halonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OSALLISUUS JA DEMOKRATIA KIRJASTOJEN NÄKÖKULMASTA VIRPI LAUNONEN
2 PUHEENVUORON SISÄLTÖ Osallisuus ja demokratia käsitteinä Kirjaston rooli demokratian ja osallisuuden edistäjänä Osallisuuden merkitys kirjastopalvelujen kehittämiselle
3 DEMOKRATIA Demokratia tarkoittaa kansanvaltaa. Demokratia on esimerkiksi arvoja, yksilönvapautta, kansalaisten poliittisia oikeuksia, sananvapautta, suvaitsevaisuutta ja tasa-arvoa. Demokratia on myös tapa valita päättäjät. Suomessa on käytössä edustuksellinen demokratia, eli kansalaiset valitsevat yhdessä vaaleilla keskuudestaan päätöksentekijät. Demokratia on keskustelua. Päättäjät eivät voi vain keskustella keskenään, vaan keskusteluun tarvitaan mukaan kansalaisia. Demokratiaan kuuluu mahdollisuus vaikuttaa: lausunnot, aloitteet, kannan ottaminen Lähde:
4 OSALLISUUS Tärkeää on havaita ero osallisuuden ja osallistumisen välillä. Osallistuminen on prosessi ja keino sosiaalisen osallisuuden edistämiseksi ja se voi olla osa tunneperäistä kokemusta sosiaalisesta osallisuudesta. Joku voi tuntea itsensä vähällä osallistumisella osallisemmaksi kuin toinen, joka osallistuu paljon. Osallisuus liittyy yhteisöön ja yhteiskuntaan kuulumisen tunteeseen, joka syntyy esimerkiksi työn, harrastusten, kansalaisjärjestötoiminnan tai muun vaikuttamisen kautta. Osallisuus merkitsee omakohtaisesta sitoutumisesta nousevaa vaikuttamista asioiden kulkuun ja vastuun ottamista seurauksista. (Pajula 2014) Syrjäytymisen ehkäisyä (riittävät valmiudet toimia keskiössä)
5 OSALLISUUDEN LAJEJA Tieto-osallisuus (oikeus saada ja tuottaa tietoa) Suunnitteluosallisuus (oikeus olla mukana elinympäristön järjestämisessä) Päätösosallisuus (oikeus olla mukana omaan elämään liittyvien päätösten teossa) Toimintaosallisuus (oikeus omaan toimintaan yhdessä muiden kanssa) (Leemann, Kuusio, Hämäläinen 2015)
6 CAPACITY BUILDING = VALMIUKSIEN KEHITTÄMINEN Millaisia valmiuksia osallistumiseen tarvitaan? Mistä löydän minua koskevaa ja kiinnostavaa tietoa? Miten voin itse tuottaa tietoa esimerkiksi omasta elinympäristöstäni? Miten käytän sähköisiä palveluja? Miten voin osallistua päätöksentekoon? Missä voin vaikuttaa? Miten voin olla mukana minua kiinnostavissa asioissa? Miten voin jakaa osaamistani? Valmiudet kehittyvät tekemisen ja oppimisen myötä, osallistuminen helpompaa, osallisuuden tunne todennäköisempi
7 MITEN KIRJASTO TUKEE VALMIUKSIEN KEHITTÄMISTÄ? Lukutaidot Tiedonhankintataidot Kyky elää ja toimia netissä Itseilmaisutaitojen tukeminen ja tilan antaminen itseilmaisulle Erilaisten keskustelutaitojen tukeminen ja niille tilan tarjoaminen
8 KULTTUURINEN OSALLISUUS Kirjastolla mahdollistaja-rooli Pelaaminen Maker-kulttuuri Kokeilukulttuuri Esim. erilaiset liikuntavälineet Härpäkkeet Yhteistyökumppanit!
9 OSALLISUUS PALVELUJEN KEHITTÄMISESSÄ Asiakkaat mukaan SUUNNITTELEMAAN ja TOTEUTTAMAAN palveluja Viisaus ei asu meissä Ei ainoastaan kuulla toiveita, viestitään mitkä toiveet ja miten toteutetaan, vuorovaikutus myös niistä asioista, joita ei voida toteuttaa Asiakasraadit/työpajat vain yksi tapa
10 IDEOITA, KUINKA OSALLISUUTTA VOI TOTEUTTAA Osallistava budjetointi/osallistava aineistovalinta (huom! Mikkelin kirjasto teettää aiheesta opinnäytetyötä, näkökulmana asiakkaiden toiveet osallistavaa valintaa kohtaan) Peukutus (ideat/kuvat, netissä/fyysisesti) Some-keskustelut Välineet: Erilaiset appsit, esim.
11 LUETTAVAA ainen-palvelujen-kehittäjänä.pdf / 6
12 UNELMIEN KIRJASTO 2009 Unelmieni kirjasto on tiilirakennus. Siinä on seitsemän huonetta jokaiselle ikäluokalle ja WC on myös. Siellä löytyy kaikenlaista kirjaa ja voi siellä tehdä tietokoneella töitäkin. Siellä on robotteja, jotka neuvoo ja auttaa ihmisiä. Ja sinne voi tuoda omia piirustuksia tai julisteita ja liimata seinään kiinni. Jos tekee oman lehden, sen voi tuoda pöydälle muiden luettavaksi.
13 UNELMIEN KIRJASTO 2029 syntyy jatkuvassa vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa!
Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön Anne Pyykkönen
Asukkaiden osallisuus palveluissa - käsitteistä käytäntöön 22.8.2017 Anne Pyykkönen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry: 1. Osallisuus ihmisten äänen kuunteleminen ja välittäminen eri tasoille osallistumisen
LisätiedotAsiakkaan osallisuus palveluissa. Minna Laitila
Asiakkaan osallisuus palveluissa Minna Laitila 25.1.2018 Monimuotoinen osallisuus Inclusion, syrjäytymisen vastapari Tarkoitetaan useimmiten kiinnittymistä yhteiskuntaan ja yhteisöihin, jäsenyyden kokemista,
LisätiedotOsallisuusohjelma LUONNOS 3.0, KHALL NÄHTÄVILLÄ 30 PV, AJALLA KHALL XX.XX.2019 XX KVALT XX.XX.
0 (8) Osallisuusohjelma TULEVAISUUDEN JANAKKALAN TEKEVÄT KUNTALAISET LUONNOS 3.0, 13.3.2019 KHALL 18.3.2019 83 NÄHTÄVILLÄ 30 PV, AJALLA 25.3-24.4.2019 KHALL XX.XX.2019 XX KVALT XX.XX.2019 XX Janakkalan
LisätiedotOSALLISUUS LUO HYVINVOINTIA. Maarita Mannelin
OSALLISUUS LUO HYVINVOINTIA Maarita Mannelin www.pohjois-karjala.fi/pokat2021 HYVINVOIVAT JA TERVEET IHMISET Tiedolla johtaminen Varhainen tuki, toimintakyvyn edistäminen ja ylläpitäminen Kulttuuri, liikunta
LisätiedotPaneelikeskustelun pohjaksi ESAVIn kehittämispäivä Anna Kemppinen
Paneelikeskustelun pohjaksi ESAVIn kehittämispäivä Anna Kemppinen 3.5.2017 Asenteet Turvallisuus Vuorovaikutus Osallistuminen kunnioitus ennakkoluulot ja mielikuvat luottamus monimuotoisuuden arvostaminen
LisätiedotMikkelin kaupungin osallisuussuunnitelma Materiaalia osallisuussuunnitelman yhteisideoinnin pohjaksi
Mikkelin kaupungin osallisuussuunnitelma 2019-2021 Materiaalia osallisuussuunnitelman yhteisideoinnin pohjaksi Osallisuus on merkityksellistä ja hyvää arkea, jossa ihminen kokee olevansa osa yhteisöä.
LisätiedotVälineitä osallistumisen arviointiin ja mittaamiseen
Välineitä osallistumisen arviointiin ja mittaamiseen Työryhmätyön esittelyä kuntademokratiaverkostolle Katja Syvärinen @KSyvarinen 13.3.2019 Toimeksianto kuntademokratiaverkostolta Kuntademokratiaverkoston
LisätiedotMAAKUNTAUUDISTUKSEN OSALLISUUSTYÖINFO Järjestöt meijän maakunnassa järjestöfoorumi
MAAKUNTAUUDISTUKSEN OSALLISUUSTYÖINFO Järjestöt meijän maakunnassa järjestöfoorumi 25.1.2018 Mitä on osallisuus ja miksi siitä puhutaan? Osallisuus lainsäädännössä Kuntalaki 22 ; osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet
LisätiedotRovaniemen nuorisovaltuuston kokeilut Kokeilunpaikka.fi:ssä
Rovaniemen nuorisovaltuuston kokeilut Kokeilunpaikka.fi:ssä Nuorisovaltuuston edustajat Laura Honkala ja Jere Tanninen Suunnittelija Anne Luiro Erityisasiantuntija Maarit Alikoski Osallisuuden ja vaikuttamisen
LisätiedotKansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen
Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutus 1 Mona Särkelä-Kukko 18.10.2013 1 Sisältö 1. Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen
LisätiedotVaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa - kohti osallistuvaa vaikutusten ennakkoarviointia
Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa - kohti osallistuvaa vaikutusten ennakkoarviointia 17.1.2018 Päivi Kurikka, erityisasiantuntija paivi.kurikka@kuntaliitto.fi Äänestysaktiivisuus kuntavaaleissa
LisätiedotYhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla. Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.
Yhdessä Oulussa osallisuus, vaikuttaminen ja paikalliskulttuuri Oulun maaseutualueilla Erityisasiantuntija Päivi Kurikka Kuntaliitto 20.2.2013 Kuntademokratian kehittämiselle on jo nyt hyvää pohjaa lainsäädännössä
LisätiedotTurvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta
Turvallisuus ja turvattomuus hyvien väestösuhteiden näkökulmasta Panu Artemjeff & Mia Luhtasaari 6.3.2017 2/10 Väestöryhmät ovat ryhmiä, joihin ihmiset tuntevat kuuluvansa: Perhe & suku Ammattiryhmät Mitä
LisätiedotOsallisuus Vantaalla. Kuntalaiset keskiöön Verkosto 26.11.2013
Osallisuus Vantaalla Kuntalaiset keskiöön Verkosto Yhteys strategiaan 2013-2016 Sitovat tavoitteet 2014 12. Vantaan tulevaisuutta rakennetaan yhdessä asukkaiden, yhteisöjen ja yritysten kanssa Osallisuusmalli
LisätiedotKunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet?
Kunnan rooli muuttuu Kuntalaki uudistuu...entä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet? Salon kansalaisopisto & Kylien Salo 25.9.2014 Siv Sandberg, Åbo Akademi siv.sandberg@abo.fi Kuntalaisten
LisätiedotMiten julkista sektoria voidaan muuttaa osallisuuden keinoin?
Miten julkista sektoria voidaan muuttaa osallisuuden keinoin? Katja Syvärinen USO - verkostoprojektin päätösseminaari 21.11.2018 Saako muuttaa? Mitä saa muuttaa? Kuka antaa luvan? Osallisuus - mihin? Omaan
LisätiedotOsallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla
Osallisuutta yhteisöllisellä vertaistoiminnalla Ikääntyneidenpäihde- ja mielenterveystyön verkoston yhteistyöseminaari 23.4.2015 Mona Särkelä-Kukko Marjo Karila 14.4.2015 1 Pohdittavaksi alkuun: Pohdi
LisätiedotAsukkaiden osallistuminen maakuntalaissa
Asukkaiden osallistuminen maakuntalaissa Maakunta- ja soteuudistuksen Muutostukiklinikka Uudenmaan maakuntaparlamentti 24.11.2017, Silja Europa Päivi Kurikka, erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto paivi.kurikka@kuntaliitto.fi
LisätiedotKunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä
Kunnallisen nuorisotyön peruspalvelujen arviointi 2017 Nuorten osallisuus- ja kuulemisjärjestelmä Aluehallintovirastot arvioivat säännöllisesti kuntien peruspalveluja. Nuorisotoimen vuoden 2017 arviointikohteena
LisätiedotEtelä-Pohjanmaan maakunnan osallisuusvalmistelu
Etelä-Pohjanmaan maakunnan osallisuusvalmistelu Yhteinen Etelä-Pohjanmaa asukkaat mukana uudistuksessa Osallisuuden Areenat -seminaari 29.11.2018 Vs. kehitysjohtaja Minna Laitila, SONet BOTNIA Asukkaiden
LisätiedotKIRJASTOISSA JÄRJESTETTÄVÄT TAPAHTUMAT JA TILANKÄYTTÖ SEKÄ KIRJASTOTYÖN EETTISET PERIAATTEET SAVINAINEN PÄIVI, KUOPION KAUPUNGINKIRJASTO
KIRJASTOISSA JÄRJESTETTÄVÄT TAPAHTUMAT JA TILANKÄYTTÖ SEKÄ KIRJASTOTYÖN EETTISET PERIAATTEET SAVINAINEN PÄIVI, KUOPION KAUPUNGINKIRJASTO MAAKUNTAKIRJASTO PÄÄKKÖLÄ JOUNI, OULUN KAUPUNGINKIRJASTO MAAKUNTAKIRJASTO
LisätiedotVISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.
VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta
LisätiedotAvoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018-
Avoimen hallinnon edistäminen osana Rovaniemen kaupungin toimintaa. Toimenpiteet 2018- Yleishallinto/Hallintopalvelut Erityisasiantuntija Maarit Alikoski 2.3.2018 Esitys Tausta Suomen avoimen hallinnon
LisätiedotOsallisuutta vai supermarkettiosallisuutta?
Osallisuutta vai supermarkettiosallisuutta? Työpaja 23.4.2015 yh, TtT, YTM Minna Laitila Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Miksi osallisuus tärkeää? Yksilöllinen näkökulma: Palveluiden käyttäjien oikeus
LisätiedotKOHTI OSALLISTAVAA OPPIMISTA JA PEDAGOGIIKKAA MIKSI OSALLISTAVAA OPPIMISTA JA PEDAGOGIIKKAA?
KOHTI OSALLISTAVAA PEDAGOGIIKKAA Kristiina Kumpulainen Leena Krokfors Lasse Lipponen Varpu Tissari Jaakko Hilppö Antti Rajala Professori Lasse Lipponen Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos Miksi
LisätiedotHyviä osallisuuskäytäntöjä Suomessa
Hyviä käytäntöjä Suomessa Kuntatalo 14.3.2017 Ritva Pihlaja Mitä lainsäädännössä sanotaan osallisuudesta? Maakuntalaki HE 2.3.2017 Maakuntien ylin päätösvalta on maakuntavaltuustolla ja maakuntahallituksella.
LisätiedotOsallisuus ja palvelusuunnittelu
Vammaispalvelujen kehittämishanke 2 Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan osahanke 2012-2013 Osallisuus ja palvelusuunnittelu Vammaispalvelulaki VpL:n tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön edellytyksiä
LisätiedotKuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa. Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015
Kuntaliitto kehittää aktiivisesti lähidemokratiaa Kaija Majoinen Tutkimus- ja kehitysjohtaja, HT 26.3.2015 Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamustoimien ei-houkuttelevuus Vallankäytön korostuminen
LisätiedotKuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto
Kuntalaiset keskiöön projektin päätösseminaari 26.2.2015 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, toimitusjohtaja, Suomen Kuntaliitto Äänestysaktiivisuuden lasku Ilkeät ongelmat Luottamuspula Luottamustoimien ei-houkuttelevuus
LisätiedotOsallisuuden johtaminen ja arviointi
Osallisuuden johtaminen ja arviointi Osallisuus uudessa Etelä-Savossaseminaari 29.11.2018, Mikkeli paivi.kurikka@kuntaliitto.fi Mitä on osallisuus? SOSIAALINEN OSALLISUUS Elämänhallinta Sitoutuminen Vastuun
LisätiedotKYSELY. Maakunnat vastaavat alkaen:
KYSELY Maakunta ja sote uudistuksessa suomalaiseen hallintoon luodaan kolmas taso eli maakunta, aiempien valtion ja kuntien lisäksi. Uusi organisaatio aloittaa 1.1.2021. Sosiaali ja terveyspalveluja tuottava
LisätiedotOsalliseksi omaan lähiyhteisöön Susanna Tero, Malike-toiminta
Osalliseksi omaan lähiyhteisöön 1.12.2015 Susanna Tero, Malike-toiminta Kun YK:n vammaisten henkilöiden oikeuksia koskeva sopimus saatetaan Suomessa voimaan. Sopimus laajentaa esteettömyyden ja saavutettavuuden
LisätiedotLAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku
LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä 1.9.2017 Turku SOS- LAPSIKYLÄ VAHVISTAA LASTEN OSALLISUUTTA SOS- Lapsikylässä on vahvistettu lasten osallisuutta
LisätiedotMatkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria. Elina Kataja & Erika Niemi
Matkalla yhteiseen osallisuuteen - kohti uudenlaista toimintakulttuuria Elina Kataja & Erika Niemi Mitä osallisuus tarkoittaa? Kohtaamista, kunnioittavaa vuorovaikutusta, äänen antamista, mielipiteiden
LisätiedotToimintakulttuuri kehittyy opetussuunnitelman uudistumisen kautta yhteisin tavoittein ja yhdessä toimien
Kouluviihtyvyyttä lisäävien oppilasprojektien toteuttaminen Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen vahvistaminen Toimintakulttuuri kehittyy opetussuunnitelman uudistumisen kautta yhteisin tavoittein ja yhdessä
LisätiedotOSALLISUUS HYVINKÄÄLLÄ
OSALLISUUS HYVINKÄÄLLÄ Työkalun tarkoitus Pitelet käsissäsi Hyvinkään osallisuusmallia. Esitteen kääntöpuolelta löydät Osallisuuden Pelikentän, joka kertoo mitä osallisuus Hyvinkäällä tarkoittaa. Tältä
LisätiedotOsallisuudesta SAIPPUAMAINEN KÄSITE MONIULOTTEINEN JUHA SANTALA (JS) / ULLA-MAIJA KOIVULA (UMK)
Osallisuudesta SAIPPUAMAINEN KÄSITE MONIULOTTEINEN JUHA SANTALA (JS) / ULLA-MAIJA KOIVULA (UMK) SOSIAALINEN OSALLISUUS SOCIAL INCLUSION / SOCIAL ENGAGEMENT - Yhteiskuntatieteellinen käsite - Inkluusio
LisätiedotJärjestöjen maakuntafoorumi
Järjestöjen maakuntafoorumi 5.10.2018 Maakuntalaisten osallistumisen mallit ja periaatteet kohti Pirkanmaan osallisuusohjelmaa Anne Heusala, maakuntauudistuksen projektipäällikkö, kuntalaisten osallistuminen
LisätiedotIkäihminen kehittäjänä Aijjoos-kumppanuushanke II RISTO-kehittämishankkeen työpaja 5.12.2013. Järjestön logo tähän
Ikäihminen kehittäjänä Aijjoos-kumppanuushanke II RISTO-kehittämishankkeen työpaja 5.12.2013 1 Yhteistyökumppanit Hallinnoijana Kauhavan Seudun Vanhustenkotiyhdistys ry Rahoittajana Raha-automaattiyhdistys
LisätiedotMikä ihmeen hyvinvointi?
Mikä ihmeen hyvinvointi? Kunnat hyvinvoinnin edistäjinä Sini Sallinen, Tulevaisuuden kunta ohjelmapäällikkö, HT #tulevaisuudenkunta @SallinenSini Etunimi Sukunimi titteli Tapahtuma Hyvinvointi on ihmisen
LisätiedotOsallistuminen ja asukasdemokratia. Jenni Airaksinen
Osallistuminen ja asukasdemokratia Jenni Airaksinen Demokratia EDUSTUKSELLINEN DEMOKRATIA Eliitti päättää SUORA DEMOKRATIA Vapaat miehet torilla PLURALISTINEN LÄHESTYMISTAPA Yhdistää suoraa osallistumista
LisätiedotPerehdytysopas Kuopion Perheentalon lasten osallisuuden menetelmiin
Perehdytysopas n lasten osallisuuden menetelmiin Opas sisältää 1 Mitä on osallisuus? 2 Miten Perheentalolla huomioidaan lasten osallisuus? 3 Erilaisia menetelmiä lasten osallisuuden edistämiseen 4 Kuvallista
LisätiedotIkäihmisten osallisuus käytännön esimerkkejä Aijjoos-hankkeesta
Ikäihmisten osallisuus käytännön esimerkkejä Aijjoos-hankkeesta Marja-Liisa Nevala Aijjoos-kumppanuushanke Kampa III -seminaari Yhteisöllisyys ja osallisuus voimavara ja tuki 25.10.2011, Kokkola Aijjoos-kumppanuushanke
LisätiedotLasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen. 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta
Lasten ja nuorten osallisuuden vahvistaminen 20.11.2009 Hanna Markkula-Kivisilta Lapsen oikeudet LOS:ssa Lapsella on oikeus: Suojeluun Osallistumiseen ja vaikuttamiseen Osuuteen yhteiskunnan voimavaroista
LisätiedotSosiaalinen media vuorovaikutuksen kanavana
Sosiaalinen media vuorovaikutuksen kanavana Heikki Mäntymäki viestintäpäällikkö Helsingin kaupunkiympäristön toimiala #Kaupunkisome: kuplia vai kansanvaltaa? 15.1.2018 Helsingin yliopiston Tiedekulma Tämä
LisätiedotDemokratiapäivä
Demokratiapäivä 13.10.2015 Teemasessio 2:Edustuksellisen ja suoran demokratian muodostama kokonaisuus - miten niiden johtaminen ja kehittäminen vaikuttaa toisiinsa ja miten niitä kehitetään samanaikaisesti?
LisätiedotOsallistuva lapsi ja nuori parempi kunta
Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1
LisätiedotMiten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä Katja Syvärinen
Miten suoraa ja edustuksellista demokratiaa johdetaan ja kehitetään kunnassa? Demokratiapäivä 13.10.2015 Katja Syvärinen Mitä haluamme kun haluamme kuntalaisten osallisuutta? Hiljaisia kuntalaisia? Tyytyväisiä
LisätiedotKirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista
Kirjasto edistää lasten lukutaitoa ja lukemista Kirjastopalvelut peruspalvelujen arvioinnissa 22.11.2018 Kuopio 1 Pääasiat Mikä peruspalvelujen arviointi? Miksi lukeminen ja lukutaidot arvioitavana juuri
LisätiedotOsallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017
Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Maakuntauudistuksella luodaan maahamme nykyaikainen ja kustannustehokas, kaikkia
LisätiedotLasten ja nuorten. vaikuttamismahdollisuudet kunnassa Meiju Hiitola 1
Lasten ja nuorten vaikuttamismahdollisuudet kunnassa 27.11.06 Meiju Hiitola 1 Miksi lasten ja nuorten pitäisi saada vaikuttaa? Lasten ja nuorten erityistarpeet vaativat huomiomista Lapsilla ja nuorilla
LisätiedotOsallisuus ja yhteisöllisyys asumissosiaalisessa työssä ja sen tutkimuksessa
Osallisuus ja yhteisöllisyys asumissosiaalisessa työssä ja sen tutkimuksessa Työryhmä: Osallisuus ja yhteisöllisyys - Asiakkaat mukana mielenterveys- ja päihdetyön kehittämisessä 9.10.2013 Yliopettaja-tki,
LisätiedotOsallisuussuunnitelma
Osallisuussuunnitelma Lastensuojelun järjestäminen ja kehittäminen Tukea suunnitelmatyöhön - työkokous Kolpeneen palvelukeskus Kerttu Vesterinen Osallisuus Osallisuus on kokemus mahdollisuudesta päättää
LisätiedotUusi kuntalaki Demokratia ja osallistuminen
Uusi kuntalaki 2015 - Demokratia ja osallistuminen Kuntamarkkinat 10- Mervi Kuittinen Laissa säädettäisiin: Kunnan asukkaiden osallistumisoikeutta koskeva luku (5. luku) kunnan asukkaiden äänioikeudesta
LisätiedotKehitysvammahuollon yhteistyöpäivä Kuopio
Kehitysvammahuollon yhteistyöpäivä 15.3.2018 Kuopio Ajattelutavan muutos Laitoskeskeinen tapa hoitaa kehitysvammaisten ihmisten asiat on muuttunut osallisuuden tukemiseksi Vammaisten ihmisten eristämistä
LisätiedotOsallisuuden tiellä. Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018
Osallisuuden tiellä Tietoa ja hyviä käytäntöjä Aluetreffikiertue 2018 Yhdessä yhdenvertaisuutta! Miksi puhumme osallisuudesta Aluetreffeillä 2018? Strategiakauden keskeisimmät tavoitteet ja keinot on koottu
LisätiedotOsallisuus uusilla SOTE-alueilla? Jenni Airaksinen
Osallisuus uusilla SOTE-alueilla? Jenni Airaksinen Sote-uudistuksen tavoitteet Turvata yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut koko maassa Vahvistaa sosiaali- ja terveydenhuollon
LisätiedotErityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna
Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna 1 Amartya Sen Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan
LisätiedotOSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013
OSALLISUUSKARTOITUS JOHDOLLE VUONNA 2011 OSALLISUUSKARTOITUS ASUKKAILLE VUONNA 2013 1 KUOPION OSALLISUUSKYSELY ASUKKAILLE 2013 Kaikille Kuopion asukkaille suunnattu Kuopion osallisuuskysely toteutettiin
LisätiedotMitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?
Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 11.9.2017 - 2 11.9.2017 - 3 11.9.2017 - 4 11.9.2017 - 5 11.9.2017
LisätiedotSUOKI TOIMINTA PASSI
I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:
LisätiedotMILLAISTA ON TULEVAISUUDEN VIESTINTÄ? Pekka Sauri Viestintä viranomaistoiminnassa
MILLAISTA ON TULEVAISUUDEN VIESTINTÄ? Pekka Sauri Viestintä viranomaistoiminnassa 7.9.2017 Demokratian perusta on kansalaisten ja julkishallinnon niin valtion kuin kuntienkin välinen suhde Kaikki hallinto
Lisätiedot2 Lapsivaikutusten arviointia osana lapsen oikeuksien edistämistä on käsitelty esimerkiksi OKM:n työryhmäraportissa
1 1 2 3 2 Lapsivaikutusten arviointia osana lapsen oikeuksien edistämistä on käsitelty esimerkiksi OKM:n työryhmäraportissa 2010:3. Lapsi-, nuoriso- ja perhepolitiikan koordinaatio. Lasten ja nuorten kasvun
LisätiedotOsallisuus ja maakunta. Tomi Kiilakoski Nuorisotutkimusverkosto
Osallisuus ja maakunta Tomi Kiilakoski sotutkimusverkosto Myllyniemi: sobarometri 2013 24/1/18 Tomi Kiilakoski Lasten rooli Alamainen = sote-toimien ja päätösten kohde, jonka olisi parasta ottaa, mitä
Lisätiedotkysely ja haastattelut, kevät 2014
kysely ja haastattelut, kevät 2014 Päätöksen äärellä - Avaimet käteen -seminaari, Kaupunkiverstas 25.3.2014 Minna Tarkka, Saija Salonen, Emmi Vainio, Stadi.TV / m-cult Päätöksen äärellä -kehityshanke Päätöksen
LisätiedotAlueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2.
Alueellisen osallistumisen ja demokratian vaihtoehdot Esitys Mikkelin, Suomenniemen ja Ristiinan valtuustojen yhteisseminaarissa 1.2.2012 Sisältö Kuntalaisten osallisuus: lähidemokratia ja kuntapalvelut
LisätiedotMaakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön
Maakunta- ja sote-uudistus vaikuttaa erityisesti sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaympäristöön Merkittävin muutos on sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen ja tuotannon sekä rahoituksen kanavoimisen
LisätiedotMaahanmuuttaja oman elämänsä toimijana Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO Peter Kariuki
Maahanmuuttaja oman elämänsä toimijana Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO Peter Kariuki Etnisten suhteiden neuvottelukunta ETNO 14.11.2011 Etnisten suhteiden neuvottelukunta (ETNO) Valtioneuvoston
LisätiedotLain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus
Lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus Laki yleisistä kirjastoista pykälät käytäntöön Rovaniemi 28.3.2017 Leena Aaltonen Lakien jatkumo 1928, 1961, 1986, 1998,
LisätiedotLAVA Lapsivaikutusten arviointi seurakunnan päätöksenteossa
LAVA Lapsivaikutusten arviointi seurakunnan päätöksenteossa 3.10.2015 Pirjo Ojala Siilinjärven seurakunnan lapsiasiavaltuutettu Lasten- ja nuorisopsykiatrian erikoislääkäri YK:N LAPSEN OIKEUKSIEN SOPIMUS
LisätiedotJyväskylän kaupungin osallisuusohjelma. Kuntalaistyöpaja 2.3.2015
Jyväskylän kaupungin osallisuusohjelma Kuntalaistyöpaja 2.3.2015 Työpajan tuottamat ideat ja kehittämisehdotukset Osallisuusohjelman laatiminen, muistio 2.3.2015 Kaupunkilaisille avoin työpaja 2.3.2015
LisätiedotKehittämisavustukset Alustavia tuloksia PePa-kyselystä Muuta. Tampere Marjariitta Viiri
Kehittämisavustukset Alustavia tuloksia PePa-kyselystä Muuta Tampere 12.4.2018 Marjariitta Viiri Kehittämisavustukset Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt kehittämisavustuksia 695 500
LisätiedotPyöreän pöydän keskustelu lasten osallisuudesta Säätytalo
Pyöreän pöydän keskustelu lasten osallisuudesta 31.10.2016 Säätytalo 8.11.2016 1 Näkökulmia lasten osallisuuteen Terhi Tuukkanen Ylitarkastaja Lapsiasiavaltuutetun toimisto 8.11.2016 2 Lasten osallisuuden
LisätiedotOsallisuuden ja osallistumisen mahdollisuudet
Osallisuuden ja osallistumisen mahdollisuudet Kukaan ei oo yksin mitään - Ydin on yhteistyössä! koulutuspäivä Seinäjoella 20.4.2011 TtT, hankejohtaja Minna Laitila Välittäjä 2009 -hanke Osallisuuden taustalla
LisätiedotLausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta
Lausunto sosiaali- ja terveysvaliokunnalle asiassa VNS 6/2017 vp Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon 1. osa: Jaettu ymmärrys työn murroksesta 3.10.2017 Paula Laine Johtaja, ennakointi ja strategia Sitra
LisätiedotKulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia
Kulttuurisote Kulttuurisote Pohjanmaa Kokemuksia osallisuudesta Hanna Kleemola 9.11.2018 slidepohjia Taide- ja kulttuurilähtöisten hyvinvointipalvelujen tarjotinmalli Tarjotin toimii ikäihmisten sote-
LisätiedotNordia-ilta Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus. Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa
Nordia-ilta 26.4.2017 Eriarvoistuminen ja arjen turvallisuus Arjen turvaa Resurssien järkevää käyttöä ja voimavarojen kokoamista uudessa kunnassa Ilpo Tapaninen Pohjois-Pohjanmaan liitto Tärkeimmät
LisätiedotKuinka rakentaa yhdessä tekemistä ja osallisuutta?
Kuinka rakentaa yhdessä tekemistä ja osallisuutta? Anne Pyykkönen 5.4.2016 Strategia 2015-2020 Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry Ihmisen asialla Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry on vakaa
LisätiedotNuoret ja pärjäämisen edellytykset
Nuoret ja pärjäämisen edellytykset Anna-Maria Isola & Sokra-koordinaatio 5.9.2016 Nuoruuden erityispiirteitä Identiteetti alkaa rakentua Kieli Mahdolliset maailmat Pakolliset Välttämättömät Luvalliset
LisätiedotKulttuuripolitiikka ja osallisuus
Alustus, kulttuurituottajapäivät 17.9.2019 Kulttuuripolitiikka ja osallisuus Sakarias Sokka 1 Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cupore o Korkeatasoista tutkimus- ja asiantuntijatietoa, mm. kulttuuripoliittisen
LisätiedotOsallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää?
Lasten marginalisoitumisen ehkäisy paikkalähtöisen osallistumisen keinoin (SA134949) Lasten ja nuorten marginalisaatioriskin hallinta varhaisen tunnistamisen avulla (SA264436) OSATUTKIMUS II: Lasten ja
LisätiedotKoulutus ohjaajille Tuki nuorten projekteille
Koulutus ohjaajille Tuki nuorten projekteille mahdollisuus itää sinussa Nuorille isoin oppimiskokemus oli ryhmässä rohkaistuminen ja omana itsenään avoimesti oleminen. Hae Mahis-tukea! Itseluottamus ja
LisätiedotLUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS
LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS 21.11.2013 Lapin pääkaupunki ja Joulupukin virallinen kotikaupunki 21.11.2013 Matkailufaktoja
LisätiedotYleisiä kirjastoja koskevan lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus
Yleisiä kirjastoja koskevan lain tavoite ja yleisen kirjaston tehtävät keskiössä yhteiskunnallinen vaikuttavuus Laki yleisistä kirjastoista opetus- ja kulttuuriministeriön ja aluehallintoviraston järjestämä
LisätiedotKulttuuriosallisuus ja syrjäytymisen ehkäisy
Kulttuuriosallisuus ja syrjäytymisen ehkäisy Näkökulmia syrjäytymiseen, osallisuuteen ja kulttuuriin Sampo Purontaus 30.1.2018 Esityksen sisällöstä Mistä nyt puhutaan? Pohdintaa kulttuurin, osallisuuden
LisätiedotSinä olet demokratiakasvattaja! Työpajapäivät - Hyvinkää,
Sinä olet demokratiakasvattaja! Työpajapäivät - Hyvinkää, 10.4.2019 Sisältö 1. Nuortenideat.fi palvelun lähtökohdat 2. Osallistavan ideointiprosessin ohjaaminen 3. Miten vaikuttaa ja viestiä taitavasti
LisätiedotKauniaisten osallisuusohjelma
Kauniaisten osallisuusohjelma 2019-2022 Kuntademokratiaverkosto 13.3.2019 Camilla Söderström Miksi tehtiin? Kuntalain 22 :ssä kaupunginvaltuuston tehtäväksi on annettu pitää huolta monipuolisista ja vaikuttavista
LisätiedotSuunnitelma asiakkaiden osallistamiseksi hyvinvointipalveluissa. Asiantuntija Maarit Niva
Suunnitelma asiakkaiden osallistamiseksi hyvinvointipalveluissa Mitä osallisuus on Osallisuus merkitsee omakohtaisesta sitoutumisesta nousevaa vaikuttamista asioiden kulkuun ja vastuun ottamista seurauksista
LisätiedotKorvaushoitoasiakkaiden osallisuuden lisääminen
Korvaushoitoasiakkaiden osallisuuden lisääminen Irina Köntti 15.6.2017 Korvaushoito Korvaushoidolla tarkoitetaan opioidiriippuvaisen hoitoa, jossa käytetään apuna buprenorfiinia tai metadonia sisältäviä
LisätiedotMITEN MAAKUNTAUUDISTUS EDISTÄÄ ELINVOIMAA?
MITEN MAAKUNTAUUDISTUS EDISTÄÄ ELINVOIMAA? Aija Tuimala Muutosjohtaja Etunimi Sukunimi etunimi.sukunimi@ekarjala.fi www.ekarjala.fi 1 MAAKUNTAHALLINTO? Suorilla vaaleilla valittu valtuusto 59 hlö Oikeus
LisätiedotNUORISOPALVELUT. Tämä kysely on osa Lapsiystävällinen kunta -alkukartoitustyötä. Se toteutetaan Webropol-kyselynä PE mennessä.
NUORISOPALVELUT Tämä kysely on osa Lapsiystävällinen kunta -alkukartoitustyötä. Se toteutetaan Webropol-kyselynä PE 5.4.2019 mennessä. Kyselyssä voit kertoa kokemuksistasi ja toiveistasi koskien Kittilän
LisätiedotVaikuttamisen polku. Kaupunginvaltuusto
Vaikuttamisen polku Kaupunginvaltuusto 5.2.2018 Taustaa Vuoden 2010 alusta palvelutuotantojohtaja perusti lasten ja nuorten kuulemisen työryhmän, jonka tarkoituksena oli tehdä lasten ja nuorten kuulemiseen
LisätiedotTytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja
HALLINNON MUUTTUVA ROOLI JA UUDET TOIMINTATAVAT TULEVAISUUDEN KUNTA INNOSTAA TOIMIMAAN Tytti Määttä Vaalan kunnanjohtaja Harvaan asutun maaseudun verkoston pj Kuhmon tuleva kaupunginjohtaja www.vaala.fi
LisätiedotLähidemokratian vahvistaminen
Lähidemokratian vahvistaminen Kuntaliitosverkoston seminaari Kuntatalo 4.6.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on? enemmän kysymyksiä kuin vastauksia,
LisätiedotGlobaali keskinäisriippuvuus kasvavat jännitteet
Kestävyyskriisi nyt! Globaali keskinäisriippuvuus ja kasvavat jännitteet Teknologia muuttaa kaiken Megatrendit Suomen täyttäessä 100-vuotta maailma on epävarmuuden tilassa. Miltä huominen pohjolassa
LisätiedotMitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?
Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 8.9.2017 - 2 8.9.2017 - 3 8.9.2017 - 4 8.9.2017 - 5 8.9.2017 -
LisätiedotLasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lape-hankkeessa
Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lape-hankkeessa Hanna Harju-Virtanen, projektipäällikkö, Pirkanmaan Lape-hanke hanna.harju-virtanen@tampere.fi 040 8064730 1 Osallisuus on osallistumisen
LisätiedotLähemmäs. Marjo Lavikainen
Lähemmäs Marjo Lavikainen 20.9.2013 Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012 2015 Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2012:6 Kehittämisohjelman valmistelu alkoi lasten ja nuorten verkkokuulemisella
LisätiedotYhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus
Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin
Lisätiedot