Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa
|
|
- Oskari Keskinen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Globaaliin ja lokaaliin (glokaaliin) vastuuseen kasvaminen Globaalikasvatuksellinen iltapäivä Turussa Jari Kivistö, Innoline Group
2 Maailmankansalainen? 1 Yksilön näkökulmasta maailmankansalaisuudella viitataan usein ihmisen identiteettiin osana ympäröivää maailmaa, jossa ihmisen kyky sopeutua ja toimia kansainvälisissä ympäristöissä on voinut kehittyä ns. kosmopoliittiseksi orientaatioksi. (Hannerz, U ) Maailmankansalaisuuteen liittyy sellaiseen globaalin tason yhteisöllisyyteen, jossa pyrkimyksenä on vaikkapa ympäristö- ja ihmisoikeuskysymyksissä ylittää kansallisvaltioiden rajat tiivistyneen yhteistyön ja eri toimijoiden välisen vuorovaikutuksen keinoin. (Delanty, G. 2000)
3 Maailmankansalainen? 2 Maailmankansalaisuuden taustalla vaikuttavat kosmopoliittiset ulottuvuudet voidaan jakaa poliittiseen, taloudelliseen ja moraaliseen ulottuvuuteen, joista jokaisesta löytyy eri näkökulmia maailmanjärjestyksen hahmottamiseen. (Brown & Kleingeld 2006) maailmankansalaisuus tarvitsee kehittyäkseen avointa julkisen keskustelun kulttuuria sekä yksilön eettisen horisontin laajentumista lähipiiristä kohti globaalia ulottuvuutta. (Sihvola, J. 2004))
4 Maailmankansalainen? 3 Keskeinen maailmankansalaisuuden kysymyksenasettelu liittyy globaalin kansalaisyhteiskunnan syntymiseen. Globalisaatio on merkittävänä maailman järjestystä muokkaavana prosessi. Siinä globaalin kentän toimijat suhteellistuvat toisiinsa nähden kehittäen uusia yhteisöllisyyden muotoja globaalissa mittakaavassa. Kansalaisuuden näkökulmasta tämä tarkoittaa globaalin kansalaisuuden ja kansalaisyhteiskunnan kehittymistä muiden kansainvälisten toimijoiden rinnalle. (Robertson, 1992)
5
6 Mitä tietoja maailmankansalainen tarvitsee? Tietoa globalisaatioprosessista ja maailman kehityksestä. Tietoa ihmisyyden käsitteen historiasta ja filosofiasta (Ihmisoikeudet, demokratia, hyvä hallinto, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, rauha, moninaisuus, dialogi jne) Tietoa yhteenkuulumisesta (yhteisöt) ja erilaisuudesta (elämäntavat, uskonnot, kulttuurit, sukupolvet jne)
7 Maailmankansalaisen taidot Kriittinen ajattelu Erilaisten näkökulmien ottaminen Stereotypioiden ja ennakkoluulojen tunnistaminen Kulttuurien välisen vuorovaikutuksen hallitseminen Yhdessä tekeminen Empatia Dialogi ja vuoropuhelu Itsevarmuus, itsensä arvostaminen Epävarmuuden ja ristiriitaisuuksien sietäminen Alttius konfliktien välittämiseen ja sovitteluun Luovuus Tutkiminen ja uteliaisuus Päätösten tekeminen Medialukutaito - kriittinen mieli Tieteen ja modernin teknologian mahdollisuuksien ja rajoitteiden ymmärtäminen
8 Maailmankansalaisen arvot ja asenteet Itseluottamus, omanarvontunto ja muiden kunnioittaminen Yhteiskunnallinen vastuullisuus Ekologinen vastuullisuus Avoimuus Uusien näköalojen tavoitteleminen Aktiivinen ja osallistuva yhteisön jäsenyys (kansalaisuus) Solidaarisuus
9 Maailmankansalaiseksi kasvamisen (pedagogikkaa ja menetelmiä) Yhteistyöhön perustuvaa oppimista Ongelmalähtöistä oppimista Vuoropuheluun, dialogiin ja yhdessä ymmärtämiseen pohjautuvaa oppimista Haasteet koululle ja opettajalle?
10 avata... sen tehtävänä on avata ihmisten silmät ja mieli maailman erilaisille todellisuuksille... Maastrichtin kansainvälisyyskasvatuksen julistus 2002
11 avata aktivoida... sen tehtävänä ei ole siirtää valmiita arvoja tai normeja, vaan aktivoida opiskelijat ja oppilaat ajattelemaan sitä perustaa ja mieltä, joka panee ihmiset toimimaan tietyllä tavalla.
12 avata aktivoida mahdollistaa... sen tehtävänä on mahdollistaa ihmiselle maailmankuva, joka on monipuolisempi ja avarampi kuin se, jonka hän arkielämän virikkeiden pohjalta on saanut. (Rauste - von Wright)
13 avata aktivoida mahdollistaa
14
15
16
17 Praksis
18 Praksis
19 ... sen tehtävänä on avata ihmisten silmät ja mieli maailman erilaisille todellisuuksille... ja herättää heissä halu rakentaa oikeudenmukaisempaa, tasaarvoisempaa ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa maailmaa. Maastrichtin kansainvälisyyskasvatuksen julistus 2002
20 Jari Kivistö Kouluttaja Innoline Group Onnoline Oy gsm:
Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa
Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Globaaliin ja lokaaliin (glokaaliin) vastuuseen kasvaminen Voimaa verkostoista -seminaari Helsinki, Hotelli Arthur 27.1.2011 Jari Kivistö/globaalikasvatuksen
Miltä maailma näyttää?
Miltä maailma näyttää? Globaali näkökulma lasten ja nuorten tulevaisuuteen (Jari Kivistö) Kasvava ihminen ja tulevaisuuden koulu -seminaari Kokkolassa 7.8.2013 Globaalikasvatuksen tehtävä on
Tolkkua maailman ymmärtämiseen Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa
Tolkkua maailman ymmärtämiseen Maailmankansalaisen eväät koulussa ja opetuksessa Kun kulttuurit kohtaavat - opettajana monikulttuurisessa oppimisympäristössä - seminaari, SOOL, Helsinki 11.3.2011 Jari
Maailmankansalaisen taidot ja globaali vastuu. HYOL syyspäivät Johanna Harjunpää, Eettisen kaupan puolesta ry
Maailmankansalaisen taidot ja globaali vastuu HYOL syyspäivät 29.10 Johanna Harjunpää, Eettisen kaupan puolesta ry Samaa vai eri mieltä? Maailmaa voi muuttaa koulussa Samaa vai eri mieltä? Minä voin vaikuttaa
Globaalikasvatusta aineenopettajille
Globaalikasvatusta aineenopettajille Maailmankoulu Opettajien ja kasvattajien globaalikasvatuksen tukipalvelu Globaalikasvatuksen tehtävänä on Avata ihmisten silmät ja mieli maailman erilaisille todellisuuksille.
GLOBAALIKASVATUS VARHAISKASVATUKSESS A
GLOBAALIKASVATUS VARHAISKASVATUKSESS A 2017 Keskustelu 3 hengen ryhmissä Miten sinua on globaalikasvatettu? Mikä sinua on globaalikasvattanut? Globaalikasvatus: määritelmiä Globaalikasvatus on toimintaa,
Rauhankasvatus ja globaalikasvatus ja mitä niitä olikaan?
Rauhankasvatus ja globaalikasvatus ja mitä niitä olikaan? Johanna Laaja info@rauhankasvatus.fi Rauhanasema 5.-6.3.2013 Yksi näkökulma - Globaalikasvatuksen eri ikkunat: Globaalikasvatuksen tehtävänä on:...
Globaalikasvatusta ja maailman hahmottamisen pedagogiikkaa
Globaalikasvatusta ja maailman hahmottamisen pedagogiikkaa Aktiivisena maailmankansalaisena tässä ajassa Kansainvälistyvä kansanopisto Satu Korpela 28.11.2007 Kestävä kehitys Kansalaisvaikuttajasta aktiiviseksi
Unesco-koulujen seminaari
Unesco-koulujen seminaari Opetushallitus 7.9.2016 Uudet opsit ja uusi opettajuus globaalikasvatuksen näkökulmasta 1. Mitä on globaalikasvatus? 2. Mitä uudet opsit sanovat? 3. Mitä sitten? Mitä on globaalikasvatus?
MOD mukana erilaisuuden kohtaamisessa? monimuotoisuus ja vuoropuhelu? moniarvoisuus ja dialogi? moninaisuus oivallus dialogi www.evl.
MOD mukana erilaisuuden kohtaamisessa? monimuotoisuus ja vuoropuhelu? moniarvoisuus ja dialogi? moninaisuus oivallus dialogi www.evl.fi/mod Kenelle MOD on tarkoitettu? * kansalaisjärjestöjen työntekijät
Maailmankansalaisena Suomessa Globalisoituminen haastaa meitä uudenlaiseen osaamiseen hankkeen puolivälikatsaus
Maailmankansalaisena Suomessa Globalisoituminen haastaa meitä uudenlaiseen osaamiseen hankkeen puolivälikatsaus Liisa Jääskeläinen Opetusneuvos 13.5.2011 Maailmankansalaisena Suomessa -hanke Tarkoitus
Uudistuvissa opetussuunnitelmissa jokainen opettaja on globaalikasvattaja
Opettajat ilman rajoja Maailman opettajien päivänä 4.10.2014 Uudistuvissa opetussuunnitelmissa jokainen opettaja on globaalikasvattaja Opetusneuvos Liisa Jääskeläistä mukaillen Paula Mattila OPETUSHALLITUS
GLOBAALIN VAIKUTTAMISEN HAASTEET
GLOBAALIN VAIKUTTAMISEN HAASTEET Maailmankansalainen ja media -seminaari 13.-14.5.2008 Kristina Kaihari-Salminen Osaamisen ja sivistyksen asialla KANSAINVÄLISTYMINEN JA VALTAKUNNALLISET OPETUSSUUNNITELMAPERUSTEET
Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari
Työelämävalmiudet: Oivallus-hankeken seminaari Optek Opetusteknologia koulun arjessa Jari Lavonen, Professor of Physics and Chemistry Education, Head of the department Department of Teacher Education,
Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon!
Ankeat opetusmenetelmät, karut oppimisympäristöt, luutuneet käsitykset Oppiminen kuntoon! Pirkanmaan ympäristökasvatuspäivä 2.6.2015 Päivi Ikola Aluejohtaja Uutta vai vanhaa? 2.6.2015 Päivi Ikola Perusopetuksen
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI
OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on
Opettajana muuttuvassa maailmassa. Helsinki
Opettajana muuttuvassa maailmassa Helsinki 4.10.2017 Suunnitelma. Ryhmäharjoitukset 1 & 2 -tuotokset Flingaan Luennointia Ryhmäharjoitus 3 - tuotos Flingaan Loppusanat Miten minua on globaalikasvatettu?
Tulevaisuuden haasteet ja opetussuunnitelma
Tulevaisuuden haasteet ja opetussuunnitelma Eero Ropo Tampereen yliopisto Identiteetin rakentuminen koulukasvatuksessa Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että kouluopetus ei vahvista optimaalisella
Oppimisympäristöjen merkitys kestävän kehityksen taitojen oppimiselle. Kati Lundgren
Oppimisympäristöjen merkitys kestävän kehityksen taitojen oppimiselle Kati Lundgren 1 Oppimisympäristön määrittelyä Paikka, tila tai toimintakäytäntö, jonka tarkoitus on edistää oppimista (Manninen & Pesonen
5.12 Elämänkatsomustieto
5.12 Elämänkatsomustieto Elämänkatsomustieto oppiaineena on perustaltaan monitieteinen. Filosofian ohella se hyödyntää niin ihmis-, yhteiskunta- kuin kulttuuritieteitäkin. Elämänkatsomustiedon opetuksessa
Lahden kv-syyspäivät 12.11.2014. etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin
Lahden kv-syyspäivät 12.11.2014 etwinning: Vastauksia opsuudistuksen kansainvälistymisen ja tieto- ja viestintäteknologian haasteisiin Paula Mattila, OPS-osuus! Opetushallitus Perusopetuksen ops-perusteiden
Oppilaiden Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % Vanhemmat 1061 33 3,1 %
Oppilaiden lkm Vastanneita Vastaus-% Oppilaat 4. - 9.lk 570 108 18,9 % 1061 33 3,1 % Muu Oppilaan tausta ei ole taakka Vähemmistökulttuurien tuntemus Oman kulttuurin arvostaminen Yhteisen päätöksenteon
Maailmankansalaisena Suomessa. Liisa Jääskeläinen Opetusneuvos 18.2.2011
Maailmankansalaisena Suomessa Liisa Jääskeläinen Opetusneuvos 18.2.2011 Opetussuunnitelman perusteiden uudistamistyö Opetussuunnitelman perusteiden laadintatyö alkaa välittömästi valtioneuvoston asetuksen
Kv+ops=Koulun perustehtävä
Peruskoulujen ja lukioiden kansainvälisyyspäivät 20. - 21.11.2013 Kuopiossa Kv+ops=Koulun perustehtävä Opetusneuvos Liisa Jääskeläinen Perusopetuksen opetussuunnitelmauudistuksen rakenne- ja tavoitetyöryhmä
Ohjaus ja monikulttuurisuus
Ohjaus ja monikulttuurisuus ELO-foorumi 25.9.2014 Ohjaus Ohjaus on ihmisen normaaleissa elämäntilanteissa kohtaamien vaikeuksien käsittelyä, jossa yksilöä ei patologisoida eikä tukeuduta autoritaariseen
KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet. Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU
KYKYVIISARIkeskeiset käsitteet KYKYVIISARI-keskeiset käsitteet Mitä on työkyky? Mitä on toimintakyky? Mitä on sosiaalinen osallisuus? Työterveyslaitos SOLMU www.ttl.fi 2 Mitä työkyky on? Työkyky rakentuu
Monikulttuurisuus ja moninaisuus kasvatuksessa
Monikulttuurisuus ja moninaisuus kasvatuksessa EDUCA 2014 Heini Paavola, PkO, EO, KT Kasvatuksen ja koulutuksen keskeinen tavoite on pyrkimys hyvään kasvatukseen ja opetukseen. Millaista on hyvä kasvatus
Toimintamallit ja kansalliset suunnitelmat koulun arjeksi ja eloon! ITK-workshop , Aulanko
Toimintamallit ja kansalliset suunnitelmat koulun arjeksi ja eloon! ITK-workshop 21.4.2010, Aulanko 14:00 14:10 Workshopin avaus (Hämeenlinna, Aulanko) professori Marja Kankaanranta, OPTEK-hanke, Jyväskylän
Maailmankansalaisena Suomessa. Liisa Jääskeläinen Opetusneuvos 4.2.2011
Maailmankansalaisena Suomessa Liisa Jääskeläinen Opetusneuvos 4.2.2011 Globaalikasvatus Tarkoitus Maailmankansalaisena Suomessa -hanke 1) tunnistaa olennaisia globalisoitumisen ilmenemisulottuvuuksia teemat
Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen
Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin
Elämänkatsomustieto koulussa opetuksen lähtökohtia
(Tuukka Tomperi) Elämänkatsomustieto koulussa opetuksen lähtökohtia Orientoivia kysymyksiä: millaisia mielikuvia ja ajatuksia teillä on koulujen uskonnon- ja katsomusopetuksesta? millaisia mielikuvia tai
VAPAUS OPPIA JA SIVISTYSOSAAMISEN HYÖDYT. Esa Poikela KSL:n 50-vuotisjuhlaseminaari Kirjantalo 28.10.2014 Helsinki
VAPAUS OPPIA JA SIVISTYSOSAAMISEN HYÖDYT Esa Poikela KSL:n 50-vuotisjuhlaseminaari Kirjantalo 28.10.2014 Helsinki OMA OPPIMINEN JA KSL - palveluksessa 1981 1984 - koulutussuunnittelija, lyhytkursseista
IHMISOIKEUSKASVATUS Filosofiaa lapsille -menetelmällä
Pohdi! Seisot junaradan varrella. Radalla on 40 miestä tekemässä radankorjaustöitä. Äkkiä huomaat junan lähestyvän, mutta olet liian kaukana etkä pysty varoittamaan miehiä, eivätkä he itse huomaa junan
Kasko Kuraattori
Kasko Kuraattori Marjaana.Jokela@hel.fi Konkreettisia keinoja arjen tilanteisiin ja konfliktien ratkaisemiseen Minun https://youtu.be/ozdif4hh1oy Silmin-Sinun Silmin /Marjaana Jokela Arjen konfliktit Stressi
MAAILMANKOULU. Globaalikasvatuksen verkostohanke ja tukipalvelu opettajille. Paula Hyväri 17.11.2011
MAAILMANKOULU Globaalikasvatuksen verkostohanke ja tukipalvelu opettajille Paula Hyväri 17.11.2011 MITÄ ON GLOBAALIKASVATUS? Kansainvälisyyskasvatus (KVK) = Globaalikasvatus = Kasvaminen maailmanlaajuiseen
Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi
Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma
Vasemmistoliiton perustava kokous
VASEMMISTOLIITTO - VÄNSTERFÖRBUNDET Sturenkatu 4 00510 Helsinki Puh. (90) 77 081 Vasemmistoliiton perustava kokous 28. - 29.4.1990 - huhtikuun julistus - ohjelma - liittohallitus - liittovaltuusto Vasemmistoliiton
Plan Be: Aktiiviset seniorivapaaehtoiset PT01-KA KOULUTUSOHJELMA
Plan Be: Aktiiviset seniorivapaaehtoiset 2015-1-PT01-KA204-012930 KOULUTUSOHJELMA PLAN BE -YHTEISTYÖRYHMÄ FREGUESIA DE CASCAIS E ESTORIL projektin koordinaattori Cascais, Portugali AS- SOCIAÇÃO ANIMAM
Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus
Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset
Uskonnonopetuksen uusi OPS. KM, väitöskirjatutkija Raili Keränen-Pantsu Agricola, Seurakuntaopisto
Uskonnonopetuksen uusi OPS KM, väitöskirjatutkija Agricola, Seurakuntaopisto Katsomusaineet: uskonto ja elämänkatsomustieto Katsomusaineet Uskonto Ev.lut, ort. Islam, juut.,katol., Bahai, mormonit, Kristiyhteistö,
Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan
Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa
Solidaarisuus kansalaisyhteiskunnassa
Solidaarisuus kansalaisyhteiskunnassa tt Solidarity in my Project -verkostotapaaminen 5.9.2018 Porvoo Leena Suurpää Kiistanalainen solidaarisuus Jos erilaisuuden puolustajat vaativat samaan aikaan sekä
Opetuksen ydintehtävänä on tukea oppilaan kasvua ja antaa hänelle välineitä tutkia ja rakentaa elämänkatsomustaan ja maailmankuvaansa.
9.2.12 Elämänkatsomustieto Johdanto Elämänkatsomustieto oppiaineena on perustaltaan monitieteinen kokonaisuus, jonka lähtökohtiin kuuluu filosofiaa sekä yhteiskunta- ja kulttuuritieteitä. Elämänkatsomustiedon
OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN JA MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET
OPETUKSEN EHEYTTÄMINEN JA MONIALAISET OPPIMISKOKONAISUUDET Mitä on monialainen opiskelu? Hannele Cantell Dosentti Aineenopettajakoulutuksen johtaja OKL, Helsingin yliopisto Alla oleva video on kooste Helsingin
DEMOKRATIA JA OPPILAIDEN OSALLISUUS KOULUJEN KANSAINVÄLISTÄMISESSÄ
DEMOKRATIA JA OPPILAIDEN OSALLISUUS KOULUJEN KANSAINVÄLISTÄMISESSÄ 5.9.2014 Kristina Kaihari Perusopetuksen ops-uudistuksen keskiössä oppilaiden osallisuutta vahvistava toimintakulttuuri TAVOITTEET Luoda
Lapsen oikeudet ja globaalikasvatus. Globaali näkökulma lapsen oikeuksiin
Lapsen oikeudet ja globaalikasvatus Globaali näkökulma lapsen oikeuksiin mielipiderinki Mielipiderinki Seistään ringissä. Jokainen astuu yhden askeleen eteenpäin, menee kyykkyyn tms. ja kertoo oman nimensä
Global Mindedness kysely. Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere May- 14
Global Mindedness kysely Muuttaako vaihto-opiskelu opiskelijan asenteita? Kv päivät Tampere 13.5. May- 14 Mistä olikaan kyse? GM mittaa, kuinka vastaajat suhtautuvat erilaisen kohtaamiseen ja muuttuuko
Ilmiökeskeinen pedagogiikka. Hannele Cantell Dosentti Aineenopettajan koulutuksen johtaja OKL, Helsingin yliopisto
Ilmiökeskeinen pedagogiikka Hannele Cantell Dosentti Aineenopettajan koulutuksen johtaja OKL, Helsingin yliopisto Ilmiöperustaisuus oppiaineperustaisuus, esimerkkinä globalisaatio Oppiaineittainen oppiminen
ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPS. Lahti 2015
ELÄMÄNKATSOMUSTIEDON OPS Lahti 2015 Et-opetuksen erityispiirteitä ET jakautuu reaaliaineena tiedon oppimiseen ja katsomusaineena oman ET:n kehittämiseen. Ei vuosiluokkia, vaan 1-6 ja 7-9 + ryhmät Opettajat
YHTEISKUNTAOPIN TAITAJA. uusi sarja yläkoulun yhteiskuntaoppiin! Yhteiskuntaopin opetuksen tavoitteet. Merkitys, arvot ja asenteet
YHTEISKUNTAOPIN TAITAJA uusi sarja yläkoulun yhteiskuntaoppiin! Yhteiskuntaopin opetuksen tavoitteet Merkitys, arvot ja asenteet T1 ohjata oppilasta syventämään kiinnostustaan ympäröivään yhteiskuntaan
Myönteinen vuorovaikutus työelämässä
Myönteinen vuorovaikutus työelämässä Tarkoitus ja arvot tuovat työhön mielekkyyden, innostuksen ja sitoutumisen Suomen Logoterapiainstituutti Oy:n 10-vuotisjuhlaseminaari Turku 12. 13.10.2013 Iina Åman
Kansainvälisyyden toimintaohjelma kaikille, Agenda 2030.
Kansainvälisyyden toimintaohjelma kaikille, Agenda 2030. Miten globaalikompetenssi istuu uusien opetussuunnitelmien tavoitteisiin? 19.9.2017 Opetushallitus Tiina Sarisalmi, perusopetus Heidi Meltovuo,
Maailmankansalaisen kompetenssit Mitä globalisoituminen haastaa meitä oppimaan
Maailmankansalaisen kompetenssit Mitä globalisoituminen haastaa meitä oppimaan Liisa Jääskeläinen Opetusneuvos 26.8.2011 Maailmankansalaisena Suomessa hanke pohdinnan taustana 16 koulua mukana Tarkoitus
ORIVEDEN OPETUSTOIMEN KANSAINVÄLISYYDEN JA GLOBAALIKASVATUKSEN SUUNNITELMA VUOSILLE
ORIVEDEN OPETUSTOIMEN KANSAINVÄLISYYDEN JA GLOBAALIKASVATUKSEN SUUNNITELMA VUOSILLE 2016-2018 Oriveden kaupungin lasten ja nuorten lautakunta 18.2.2016 1 Sisällys 1. Johdanto... 3 2. Toimintaympäristö....
Opetusmenetelmien valinnan perusteita. Strateginen rasti Markku Ihonen
Opetusmenetelmien valinnan perusteita Strateginen rasti 26.1.2012 Markku Ihonen Alustuksen osaamistavoitteita Alustuksen jälkeen osallistuja tunnistaa ja osaa eritellä keskeiset opetusmenetelmien valintaan
ASENTEET JA LUOTTAMUKSEN RAKENTAMINEN Humap Oy, sivu 1
ASENTEET JA LUOTTAMUKSEN RAKENTAMINEN 1.9.2009 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 TAVOITTEET 1.9.2009 TYÖSKENTELYLLE TEEMA Asenteet ja luottamus TAVOITTEET PÄIVÄLLE Oman asenteen tarkastelu ja tutkiminen
Toimintakulttuuri muutoksessa
Toimintakulttuuri muutoksessa Mervin messissä- työskentely Keskustelu- ja muistiinkirjaamistehtävät A ja B: A-tehtävä: Jokaisen lapsen ainutlaatuisuus oppijana Ymmärretään lapsen ainutlaatuisuus oppijana(yksilönä)
Perusopetuksen (vuosiluokat 1-5) elämänkatsomustiedon opetussuunnitelma
Perusopetuksen (vuosiluokat 1-5) elämänkatsomustiedon opetussuunnitelma Deutsche Schule Helsinki / Helsingin Saksalainen koulu Malminkatu 14 00100 Helsinki Finnland ELÄMÄNKATSOMUSTIETO Elämänkatsomustieto
Kohti seuraavaa sataa
Kohti seuraavaa sataa Suomen keskeiset kysymykset 2020-luvulla 8.12.2017 POSTERINÄYTTELYN TULOKSIA Keskeiset kysymykset TOP 10 Miten irtikytketään hyvinvointi luonnonvarojen kestämättömästä käytöstä ja
Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö. Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna
Erityisasiantuntija Panu Artemjeff Oikeusministeriö Yhdenvertaisuus ja osallisuus perus- ja ihmisoikeusnäkökulmasta tarkasteltuna 1 Amartya Sen Demokratia sisältää kaksi ydinlupausta: Kaikkia kohdellaan
Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus
Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin
6.14 Terveystieto. Opetuksen tavoitteet. Terveystiedon opetuksen tavoitteena on, että opiskelija
6.14 Terveystieto Terveystieto on monitieteiseen tietoperustaan nojautuva oppiaine, jonka tarkoituksena on edistää terveyttä, hyvinvointia ja turvallisuutta tukevaa osaamista. Lähtökohtana on elämän kunnioittaminen
USKONTO. Oppiaineen tehtävä
1 USKONTO Oppiaineen tehtävä Uskonnon opetuksen tehtävänä on antaa oppilaalle laaja uskonnollinen ja katsomuksellinen yleissivistys. Opetus perehdyttää oppilasta opiskeltavaan uskontoon ja sen monimuotoisuuteen,
Maailmankansalaisen etiikka
Maailmankansalaisen etiikka Olli Hakala Maailmankansalaisena Suomessa -hankkeen avausseminaari Opetushallituksessa 4.2.2011 Maailmankansalaisen etiikka Peruskysymykset: Mitä on maailmankansalaisuus? Mitä
HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta. Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku)
HISTORIA PERUSOPETUKSESSA katsaus 16.12.2009 Arja Virta Kasvatustieteiden tiedekunta, Opettajankoulutuslaitos (Turku) 1. Historia ja tulevaisuuden valmiudet Lähtökohtakysymyksiä: MIKSI historiaa opetetaan,
OPStuki TYÖPAJA Rauma
OPStuki TYÖPAJA 2. 29.1.2014 Rauma kouluttajat: Tuija Saarivirta Paula Äimälä LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Tiedon määrä ja luonne Työn luonne Yhteisöjen monimuotoisuus
Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN
Siilinjärven OPS-veso / Marja Rytivaara TAVOITTEENA LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN 19.4.2016 Laaja-alainen osaaminen Tietojen, taitojen, arvojen, asenteiden ja tahdon muodostama kokonaisuus Kykyä käyttää tietoja
Kasvatus- ja opetuslautakunta Liite 1 13
Kasvatus- ja opetuslautakunta 20.6.2017 Liite 1 13 Mikkelin kaupungissa 7-9 luokkien islamin uskonnon opetus järjestetään 7-9-luokkien yhdysryhmissä. Opiskelu tapahtuu vuorokurssiperiaatteella siten, että
Johdanto. Ajattelun taidot ja oppiminen
Ajattelun taidot ja oppiminen Johdanto Kun yhteiskunta ja työelämä muuttuvat voimakkaasti, joudumme koulutyössä miettimään entistä tarkemmin, millaisia valmiuksia elämässä tarvitaan. Mitä pitäisi oppia
Uskontojen vuoropuhelu kasvatuksessa tienä rauhaan SEN seminaari Kuopiossa 23.10.2009 Arto Kallioniemi
Uskontojen vuoropuhelu kasvatuksessa tienä rauhaan SEN seminaari Kuopiossa 23.10.2009 Arto Kallioniemi Suomalainen yhteiskunta muuttunut Aikaisempaa moniarvoisemmaksi ja monikulttuurisemmaksi suomalainen
Kokemuksia osaamisperustaisuudesta
Kokemuksia osaamisperustaisuudesta Opintojaksot: Tuotteistan palveluni Minä esimiehenä Palveluliiketoiminnan koulutus Tuija Heikkilä ja Tuija Ylä-Viteli Valmennussuunnitelma Vuositeemat 1. vuoden teema:
KTKO104. Luento
KTKO104 Luento 6.11.2014 OPS2016 Uusi opetussuunnitelma tulee voimaan 2016 syksyllä. Tällä hetkellä vielä luonnosvaiheessa. Muutamia huomioita: peruslukutaito, medialukutaito ym. => monilukutaito. tieto-
Elämänkatsomustieto
9.2.10. Elämänkatsomustieto Koulumme elämänkatsomustiedon opetuksessa korostuu kokonaisnäkemyksellinen opetus. Tavoitteenamme on korjata, vahvistaa ja rakentaa oppilaidemme koululaisuutta, identiteettiä,
Ohjevihko on tuotettu YVI- hankkeessa.
Kuvat ClipArt Yrittäjyyskasvatus oppimisen perustana -ohjevihkonen on tarkoitettu yleissivistävän opettajankoulutuksen opiskelijoiden ja ohjaajien käyttöön. Materiaali on mahdollista saada myös PowerPoint
Uusi peruskoulu visiotyöpaja , Lappeenranta
Uusi peruskoulu visiotyöpaja 19.1.2017, Lappeenranta #uusiperuskoulu Teemakohtaiset alaryhmät - ryhmien työskentelyn tulokset - 1 Oppijalähtöisyys Vahvan itsetunnon omaava motivoitunut oppija, joka on
FINNSIGHT 2016 TULEVAISUUDEN OSAAVA JA SIVISTYNYT SUOMI Seminaari
FINNSIGHT 2016 TULEVAISUUDEN OSAAVA JA SIVISTYNYT SUOMI Seminaari 13.9.2016 MIKÄ OSAAMISESSA JA SIVISTYKSESSÄ ON MUUTTUNUT? Lukutaidot: medialukutaito, informaatiolukutaito, teknologialukutaito. 21st Century
Tulevaisuuden tietoyhteiskuntataidot
Tulevaisuuden tietoyhteiskuntataidot Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistaminen 18.3.2010 Jyrki Koskinen Sisältö Mitkä tiedot, taidot ja osaamisen muodot korostuvat tulevaisuuden tietoyhteiskunnassa?
LUKU 2 PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA
LUKU 2 PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA 2.1 Opetuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet (1/2) Opetus järjestetään oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti ja siten, että se edistää oppilaiden
Yhteisöllisyys ja ympäristövastuullisuus, olisiko se mahdollista sinun työssäsi?
Yhteisöllisyys ja ympäristövastuullisuus, olisiko se mahdollista sinun työssäsi? 12.11.2009, Tieteiden talo, Helsinki Sonja Pekkola Ympäristöasiantuntija Sosiaalivirasto, Helsingin kaupunki p. 09 310 43544
Ihmisoikeudet koulussa
Ihmisoikeudet koulussa OKL-seminaari Työpajat 4.10.2017 Rosa Puhakainen-Mattila Asiantuntija Ihmisoikeusliitto/Ihmisoikeudet.net rosa.puhakainen-mattila@ihmisoikeusliitto.fi Ihmisoikeusliitto - Vuonna
JÄRJESTÖT 100 VUOTIAASSA SUOMESSA. Auttaja lähellä sinua
JÄRJESTÖT 100 VUOTIAASSA SUOMESSA Auttaja lähellä sinua Järjestötoiminta luo kansakuntaa Järjestöjen merkitystä voi arvioida - arvojen - osallisuuden - sosiaalisen pääoman kautta - hyvän hallinnon kautta
NUORISOPSYKIATRIAN OSASTO M O N I A M M A T I L L I S E N H O I T A M I S E N P Ä Ä P E R I A A T T E E T
NUORISOPSYKIATRIAN OSASTO M O N I A M M A T I L L I S E N H O I T A M I S E N P Ä Ä P E R I A A T T E E T HOITAMISEN PÄÄPERIAATTEET Hoitotyö Tiedot & taidot Dialogi Kohtaamiset Turvallisuus Arvot Eettisyys
VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11.2013
VASTUULLISUUS JA RUOKA ATERIA 13 -tapahtuma 5.11. Meri Vehkaperä, KTL, lehtori, konsultti S-posti: meri.vehkapera@haaga-helia.fi Puh. 040 514 0646 2 Tänään aiheena Vastuullisuuden käsitteitä ja tasoja
ELÄMÄNKATSOMUSTIETO - VUOSILUOKAT 7-9. Oppiaineen tehtävä
ELÄMÄNKATSOMUSTIETO - VUOSILUOKAT 7-9 Oppiaineen tehtävä Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä hyvää elämää. Elämänkatsomustiedossa ihmiset ymmärretään kulttuuriaan
Kansalaisen taidot 2 (OPH 2011) Opettajan peruskysymykset
- UUSI OPS 2016 - Osallistava opetus ja oppilaan ajattelun kehittäminen Markus Leppiniemi Kansalaisen taidot 1 (OPH 2011) Ajattelun taidot Työskentelyn ja vuorovaikutuksen taidot Käden ja ilmaisun taidot
LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA
LAADUKKAALLA JOHTAMISELLA HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYA Susanna Rahkamo, TkT #ssusu 17.8.2018 Johtaminen on vaikutusyritys Johtamisen muutos K 3 I 3 Käske Korjaa - Kontrolloi Innostu Innosta - Innovoi
Parhaita Pisassa, entä elämäntaidot? Johtaja Jorma Kauppinen Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy Itä-Suomessa seminaari Mikkeli 1.10.
Parhaita Pisassa, entä elämäntaidot? Johtaja Jorma Kauppinen Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy Itä-Suomessa seminaari Mikkeli 1.10.2013 Suitsutusta maailmalta. Why do Finland's schools get the
Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke
Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys
Miten koulun kansainvälisyys muuttuu? Uusien opetussuunnitelmien ja YK:n kestävän kehityksen ohjelman asettamat haasteet ja mahdollisuudet
Miten koulun kansainvälisyys muuttuu? Uusien opetussuunnitelmien ja YK:n kestävän kehityksen ohjelman asettamat haasteet ja mahdollisuudet Luokkahuoneena Eurooppa seminaari Levi 25.8.2017 Paula Mattila,
Lyhyet kurssikuvaukset
Uskonto, evankelis-luterilainen Pakolliset 1-2, syventävät 3-6, soveltava 7 Kurssit suositellaan suoritettavaksi numerojärjestyksessä. UE01 Uskonto ilmiönä kristinuskon, juutalaisuuden ja islamin jäljillä
ELÄMÄNKATSOMUSTIETO. Oppiaineen tehtävä
14.4.7 ELÄMÄNKATSOMUSTIETO Oppiaineen tehtävä Elämänkatsomustiedon opetuksen ydintehtävänä on edistää oppilaiden kykyä etsiä hyvää elämää. Elämänkatsomustiedossa ihmiset ymmärretään kulttuuriaan uusintavina
Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto Karkkila. Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi
Uusi opetussuunnitelma oppiva yhteisö Etelä- Suomen aluehallintovirasto 14.- 15.9.2015 Karkkila Ulla Rasimus PRO koulutus ja konsultointi Koulua ympäröivä maailma muuttuu Teknologia Ilmastonmuutos, luonto
Mikä ihmeen Global Mindedness?
Ulkomaanjakson vaikutukset opiskelijan asenteisiin ja erilaisen kohtaamiseen Global Mindedness kyselyn alustavia tuloksia Irma Garam, CIMO LdV kesäpäivät 4.6.2 Jun- 14 Mikä ihmeen Global Mindedness? Kysely,
Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät. Evankelisluterilainen uskonto 7.11 USKONTO
7.11 USKONTO Kaikki uskontosidonnaiset ryhmät Uskonnon opetuksessa tarkastellaan elämän uskonnollista ja eettistä ulottuvuutta oppilaan oman kasvun näkökulmasta sekä laajempana yhteiskunnallisena ilmiönä.
Sovittelun käyttöalueet Suomessa
Mitä sovittelu on? Osallisuutta vahvistava yhteisöllinen konfliktinhallintamenetelmä Ydin on vuorovaikutuksessa, oppimisessa ja toisen ihmisen näkökulman ymmärtämisessä Puolueettomat sovittelijat toimivat
1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä?
Kestävä kehitys Kelassa 2012 Sisältö 1 Miksi tarvitsemme kestävää kehitystä? 3 Painopisteenä kestävyys 3 Ohjelman perusta ja tavoite 3 Yhteinen globaali haaste 3 Kestävyys on monien asioiden summa 4 2
Seitsemännen vuosiluokan maantiedossa tutustutaan maapallon karttakuvaan, erityisesti Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan.
1 Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Maantieto Maantiedon opetuksessa tutkitaan maapalloa ja sen erilaisia alueita sekä alueellisia ilmiöitä. Opetuksen tulee kehittää oppilaiden maantieteellistä maailmankuvaa
Aikuisten perusopetus
Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman
KTKO104 Tieto- ja viestintätekniikka. 2. Luento - Opetussuunnitelma 2014 Tiistai
KTKO104 Tieto- ja viestintätekniikka 2. Luento - Opetussuunnitelma 2014 Tiistai 13.10. 2015 OPS 2014 Perusopetuksen Opetussuunnitelman Perusteet 2014, eli OPS 2014 Hyväksytty 2014, astuu voimaan 2016 Edellinen