Erityispedagogiikan professori Leena Holopainen Äänioppikirjalla tukea opinpolun eheään etenemiseen
Äänioppikirjatutkimus Itä-Suomen yliopiston Filosofisen tiedekunnan erityispedagogiikan oppiaine toteutti vuonna 2013 äänioppikirjatutkimuksen Celia - kirjaston tilaustutkimuksena. Celia on valtion erikoiskirjasto, joka tuottaa ja välittää kirjallisuutta esim. äänikirjoina, pistekirjoina ja elektronisina kirjoina. Tutkimuksen vastuuhenkilö oli professori Leena Holopainen ja tutkijana toimi KM Milka Kuismanen. Kuismanen & Holopainen (2013) Daisy-äänioppikirjat opiskelun tukena. Selvitys äänioppikirjojen käytöstä ja mahdollisuuksista perusopetuksen oppilaiden opetuksessa Suomessa. Publications of the University of Eastern Finland, Reports and Studies in Education, Humanities and Theology, 9. http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-1329-6/ 2
Miksi tutkia äänioppikirjoja? Lähikouluperiaatteen mukaisesti jokaisella oppilaalla on oikeus opiskella oman kunnan koulussa Pyrkimys on puuttua koko kouluajan niihin asioihin, jotka aiheuttavat esteitä lapsen opinpolun eheään etenemiseen. Tavoitteena on siis tuen järjestäminen mahdollisimman paljon yleisenä tukena ja näin ennaltaehkäisemään tehostetun ja erityisen tuen tarvetta. Yhtenä tärkeänä tukimuotona ovat eriytetyt oppimateriaalit ja apuvälineet, joista äänioppikirjat ovat erityisesti lukemisesteisille tarkoitettuja opiskelun apuvälineitä. Äänioppikirjojen käyttöä ja mahdollisuuksia on aiemmin tutkittu olemattoman vähän. 3
Mikä on äänioppikirja? Celian äänikirjat tallennetaan DAISY-formaattiin, joka on kansainvälisessä yhteistyössä kehitetty avoimen koodin standardi. DAISY on lyhenne sanoista Digital Accessible Information System. Daisy-äänioppikirjoilla tarkoitetaan siis digitaalisessa muodossa olevaa painetun oppikirjan koko sisältöä ääneen luettuna, sillä tekijänoikeuslaki ei salli sisällön muokkaamista ääniversiota varten. Kirja ei siis sisällä musiikkia tai äänitehosteita, ainoastaan joko synteettistä tai ihmisten tuottamaa puhetta. Daisy-äänikirjaa voi käyttää tietokoneella, tabletilla, kannettavalla mp3-soittimella tai Daisy-soittimella. Daisy-formaatti mahdollistaa koko kirjan mahtumisen yhdelle CD-levylle. 4
Kuka on lukemisesteinen henkilö? Daisy-äänioppikirjat on lähtökohtaisesti suunniteltu näkövammaisille henkilöille. Äänioppikirjoja voivat käyttää kaikki, joille tavallisen kirjan lukeminen on sairauden, vamman tai oppimisvaikeuksien vuoksi vaikeaa. Lukemis- ja kirjoittamisvaikeus (lukivaikeus) on yleisin oppimisvaikeus. Ilman tukitoimia se on riskitekijä lapsen ja nuoren koulutusuran sekä määrälliselle että laadulliselle kaventumiselle. Lukemis- ja kirjoittamisvaikeus voi olla myös osa laajempaa kielellistä erityisvaikeutta, dysfasiaa. Suurimmalla osalla dysfaattisista henkilöistä on vaikeuksia joko mekaanisessa lukutaidossa tai luetun ymmärtämisessä. 5
Daisy-äänioppikirjatutkimuksen tutkimuskysymykset Ketkä käyttävät Daisy-äänioppikirjoja ja miksi? Miten ja missä oppiaineissa äänioppikirjoja käytetään? Millaisia äänikirjan ominaisuuksien tulisi olla? Millaista opastusta oppilaat, vanhemmat ja opettajat tarvitsevat äänioppikirjojen käytössä? Miten äänioppikirjaa ja sen käyttöä tulisi kehittää? 6
Tutkimusaineisto Tutkimus kohdistui kolmeen ryhmään : 1) suomen- ja ruotsinkielisiin perusopetuksen 1. 9. luokan oppilaisiin, jotka ovat käyttäneet vuosien 2011 2013 aikana äänioppikirjoja opiskelunsa tukena (N = 67) 2) äänioppikirjoja käyttävien oppilaiden opettajiin ja erityisopettajiin (N= 359) 3) äänioppikirjoja käyttävien oppilaiden vanhempiin (N = 75). Tutkimus toteutettiin sähköisenä ja paperisena kyselytutkimuksena, lisäksi haastateltiin oppilaita (N = 6) ja opettajia (N = 8). 7
Tulokset 8
Ketkä käyttävät äänioppikirjoja? 60% 50% 49% 40% 30% 20% 20% 10% 0% 9% 8% 8% 5% 1% 9
Millaisiin opiskelun ja oppimisen ongelmiin äänioppikirjasta haettiin opiskelun tukea? Olennaisen poimiminen tekstistä ja pitkien tekstien lukemisen vaikeus Lukemisen hitaus ja sen vaikutus kokonaisuuden ymmärtämiseen. Lukemisen tarkkuus ja väärin luetut sanat. Käsitteiden ymmärtämisen vaikeus. Motivaation ongelmat. Muun tuen riittämättömyys. Tarkkaavuuden ongelmat. Maahanmuuttajaoppilailla erityisesti kielen rakenteiden ymmärtämisen ongelmat. 10
Miten äänioppikirjoja käytetään? Laitteisto n % Tietokoneella ja muulla ohjelmalla (esim. MediaPlayer) 16 24 Tietokoneella ja Daisy-kuunteluohjelmalla (esim. AMIS, Easy 14 21 Reader) Kannettavalla Daisy-soittimella (esim. Victor Reader Stream) 14 21 Daisy-soittimen pöytämallilla (esim. PlexTalk PTX 1, Linio, 7 10 Victor) CD-soittimella 6 9 Mp3-soittimella 4 6 DVD-soittimella 2 3 Älypuhelimella 1 1,5 Jotenkin muuten (PlayStation) 1 1,5 Ei osaa sanoa 2 3 Yhteensä 67 100 % 11
Oppilaiden tyytyväisyys äänioppikirjojen ominaisuuksiin:luenta (lukuääni puhuu sopivalla nopeudella, lukuäänen puheen ja taukojen rytmitys on hyvä ja lukuääni on selkeä) 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 52,1 42,9 Kielellinen erityisvaikeus 31,7 53,7 14,6 Lukivaikeus 37,5 56,3 6,3 Näkövamma Erittäin tyytyväinen Jokseenkin tyytyväinen Jokseenkin tyytymätön Erittäin tyytymätön 12
Oppilaiden tyytyväisyys äänioppikirjojen ominaisuuksiin: Rakenne (äänioppikirjaa on helppo seurata, oppimisen kannalta tärkeät sisällöt erottuvat hyvin, otsikkotasoja on tarpeeksi ja kirjan sisältö on kuvattu hyvin äänioppikirjan alussa) 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 33,3 50 31,7 16,7 Kielellinen erityisvaikeus 43,9 46,7 19,5 4,9 Lukivaikeus 33,3 20 Näkövamma Erittäin tyytyväinen Jokseenkin tyytyväinen Jokseenkin tyytymätön Erittäin tyytymätön 13
Oppilaiden tyytyväisyys äänioppikirjojen ominaisuuksiin: Kuvat (äänioppikirjassa on sopiva määrä kuvia, lukija on kertonut kuvista riittävästi ja kuvat on sijoitettu hyvin) 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 83,3 16,7 Kielellinen erityisvaikeus 34,2 30,8 15,4 28,9 15,8 46,2 21,1 7,7 Lukivaikeus Näkövamma Erittäin tyytyväinen Jokseenkin tyytyväinen Jokseenkin tyytymätön Erittäin tyytymätön 14
Vanhempien tyytyväisyys äänioppikirjoihin 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 39 54,2 47,3 40,7 32,7 33,9 10,2 18,6 16,4 Luenta Rakenne Kuvat Erittäin tyytyväinen Jokseenkin tyytyväinen Ei tyytyväinen eikä tyytymätön Jokseenkin tyytymätön Erittäin tyytymätön 15
Missä oppiaineissa äänioppikirjoja käytetään? Äänioppikirjoja käytettiin eniten alakoulussa historian ja yläkoulussa historian ja yhteiskuntaopin opiskelun tukena. Äänioppikirjaa käytettiin lisäksi saksan ja englannin, ympäristöja luonnontiedon, maantiedon ja biologian sekä uskonnon opiskelun tukena. Yläkoulussa äänioppikirja oli lisäksi käytössä kotitaloudessa, musiikissa, terveystiedossa ja oppilaanohjauksessa. 16
Äänioppikirjoista saatu hyöty opettajan näkökulmasta Vaikeiden käsitteiden kuuleminen ja ymmärtäminen helpompaa Keskittyminen parani ja oppilaiden oli helpompi rauhoittua, kun kuunteluun saattoi yhdistää esim. piirtämistä. Puheen melodian kuulemisen auttoi jäsennyksessä. Äänioppikirjan helpotti opiskelua, koska luettavaa oli vähemmän. 17
Äänioppikirjoista saatu hyöty oppilaan näkökulmasta oppii paremmin kuuntelemalla ymmärtää lukemaansa ja vieraita sanoja paremmin kuin ennen pystyy lukemaan ilman opettajan tai muun henkilön apua lukeminen on helpompaa lukeminen on nopeutunut pystyy lukemaan pidempään kuin ennen pystyy keskittymään paremmin pitää lukemisesta enemmän kuin ennen pysyy paremmin opetuksessa mukana kokeisiin valmistautumisen ja läksyjen teko on helpottunut ja nopeutunut saa parempia koenumeroita 18
Äänioppikirjan käyttöön liittyviä pulmia opettajan näkökulmasta Leimautumisen pelko oppilaat eivät halua erottua muista, joten äänioppikirjaa ei haluta käyttää koulussa, mutta kotikäyttö oli mahdollista. Tekniset ja laitteistoon liittyvät vaikeudet. Lukuääneen negatiiviset ominaisuudet. Oikean kohdan löytäminen kirjasta, selaamisen vaikeus. 19
Äänioppikirjojen kehittäminen Äänioppikirjojen luentaan oltiin melko tyytyväisiä, luennan ominaisuuksista monotonisuus ja tylsä luentatyyli sekä liian tarkka kuvailu koettiin kuitenkin ongelmina. Kuvien ominaisuuksiin oltiin pääosin tyytyväisiä, mutta kuvien selostamista ei nähty tarpeelliseksi kaikille käyttäjille. Äänioppikirjan rakenne kaipasi vielä kehittämistä monen vastaajan mielestä ja sitä kehitetään. Äänioppikirjan nähtiin olevan tärkeä osa lukemista helpottavaa opetusmateriaalia, joten sitä siis kannattaa kehittää edelleen. Vuoden 2013 alusta Celia alkoi tuottaa DaisyTrio- yhdistelmäkirjoja, jotka yhdistävät tekstiä ja ääntä sekä mahdollisesti myös kuvia. Tietokoneen ja Daisy-lukuohjelman avulla käytettävä yhdistelmäkirja tukee oppimista kaksikanavaisesti, kun oppilas voi seurata kirjan tekstiä näytöllä samalla kun kuulee sen luettuna. 20
lapsethan kasvaa niinku äänimaisemassa se on niille luontevaa kannattaa panostaa siihen, että ne osaa ladata itelleen niitä äänitiedostoja ja vaikka minkälaisia ja koko ajan kun ne kuuntelee jotain se on niille niin helppoa, että 21